Yhdysvaltojen presidentin vaalien todellinen voittaja on juutalaismafia!

Demokraattien Joe Biden  on ilmeisesti varmistunut Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi. Yllätyksiin voidaan kuitenkin varautua, sillä Trump ei hyväksy vaalitulosta ja epäilee vaalivilppiä, uhaten oikeustoimilla. Vaikka Trump on ollut taipuisa juutalaiseliitin palvelija, olisi hän ollut parempi vaihtoehto Yhdysvaltojen presidentiksi kuin vieläkin enemmän alistuva Biden, joka lammasmaisella nöyryydellä on ilmeisesti syöksevä Yhdysvallat historialliseen onnettomuuteen, sillä Israel-lobby ja muut juutalaisjärjestöt eivät tunne minkään kaltaista sääliä. Jumala auttakoon Yhdysvaltoja, ja muuta maailmaa! Täytyy muistaa, että juutalaismafia hallitsee täydellisesti Yhdysvaltojen velkarahajärjestelmää, sisä- ja ulkopolitiikkaa, massamediaa sekä viihdemaailmaa. Tällöin on selvää, että liittovaltion presidentiksi valitaan aina juutalaiseliitin ja Israelin mieluinen henkilö sekä hänen hallintonsa. Yhdysvaltojen presidentin vaalien todellinen voittaja on siten juutalaiseliitti. 

Valittiinpa USA:n johtoon kuka tahansa, on juutalaismafia aina presidentin vaalien todellinen voittaja.

Taustaa


Suomen valtamediat rummuttavat Yhdysvaltojen presidentin vaaleja miltei taukoamatta ja fanaattisesti. Nämä juutalaisen mafian kontrolloimat mediat ovat asettuneet selvästi republikaanipresidenttiä sionisti Donald Trumpia vastaan ja sitä vastoin demokraattien presidenttiehdokas sionisti Joe Biden on ollut valtamedian suosikki. Äänestys päättyi Yhdysvalloissa jo tämän viikon tiistaina, ja voittajaksi on varmistunut Joe Biden.  

Jäljempänä käsittelemme sitä, kuinka Trumpia hyödynnettiin etnisten ryhmien vastakkainasettelussa ja negatiivisen globalisaation vahvistajana. 

Esitämme analyysin ja päätelmän siitä, miksi juuri lammasmainen Joe Biden valittiin liittovaltion presidentiksi? 

Perustelemme lopuksi sitä, miksi vaalien todellinen voittaja on juutalaismafia? 

Israel-lobby päästi palvelijansa lepoon; Trumpista oli hyötyä eliitille 

Trumpia luonnehditaan varsinkin valtamedioissa poliittisesti etupäässä oikeistokonservatiiviksi ja populistiksi. Hän lupasi vaalikampanjassaan muun muassa asettaa Yhdysvaltain edut etusijalle, vähentää laitonta maahanmuuttoa, laskea veroja ja lisätä työpaikkoja.  Nämä tavoitteethan ovat tietysti kannatettavia. Trumpin isänmaallisuus ja nationalistisuus ovat kuitenkin harhautusta, josta on ollut suunnattomasti hyötyä Yhdysvaltojen politiikkaan voimakkaasti vaikuttavalle juutalaismafialle eli juutalaiseliitille. 

Esimerkiksi voidaan ottaa Black Lives Matter -liikkeen (BLM) (Mustien hengellä/elämällä on väliä -liike ) aiheuttamat mellakoinnit Yhdysvaltojen tietyissä osavaltioissa. 

Yllä esitettyyn BLM-liikkeen melakointiin käytetään tekosyynä mustaihoinen George Floydin kuolemaa poliisin tarpeettoman voimankäytön seurauksena Mineapoliksessa, Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa maanantaina 25. Toukokuuta. 

Defund the Police (DP) – ja BLM-liikekkeen rahoittajina on toiminut “juutalainen” miljardööri – keinottelija George Soros ja hänen organisaationsa, mitkä ovat poikkeuksetta juutalaisen eliitin agendan toteuttajia. Esimerkiksi väestön siirrossa poliittisen Lähi-idän alueelta Eurooppaan on ollut Soros yhdistyksineen tärkeimmässä asemassa.  

Sorosin organisaatio on rahoittanut ”Defund the Police” – ja BLM-liikettä sadalla miljoonalla dollarilla. Uutisointien mukaan Soros on rahoittanut ”DP” -liikettä sen perustamisesta eli vuodesta 2016 saakka. Soros on tukenut taloudellisesti BLM-liikkettä vuodesta 2013 saakka.  

Keskellä mellakointia USA:n demokraatteja tukeva George Soros on kiistänyt rahoittavansa Antifa-ryhmää, BLM-liikettä ja Defund the Police -liikettä, kuitenkin George Soros on tukenut kiistattomasti Antifaa, BLM- ja DP-liikettä muun muassa NGO-järjestöjen ja Open Society Foundation -rahastojen kautta, mikä toiminta on myös paljastettu.  

Huomion arvoista on, että yllä mainittu sponsorointi ei ole tapahtunut yksistään yhden ”juutalaisen” kautta, vaan yhden sionistiryhmän välityksellä.  

Lisäksi Amazonin ja Washington Postin johtaja on ilmoittanut lahjoittavansa 10 miljoonaa dollaria useille afroamerikkalaisille järjestöille sekä Black Lives Matter -liikkeelle. 

Yllä olevasta seuraa, että

Valtamediat ovat lietsoneet Trumpin oletettua nationalismia länsimaisissa medioissa, etenkin Yhdysvalloissa. Valtamedioiden mukaan hän on jyrkentänyt kahtiajakoa ja voimistanut jakolinjoja. Tätä medioiden lietsontaa Trumpin populismista on hyödynnetty polttoaineena räjäyttämään juutalaistoimijoiden masinoimien DP – ja BLM -liikkeiden väkivaltaisuuksia Yhdysvalloissa. Liikehdintä on levinnyt myös Eurooppaan. BLM –liikkeiden kaltaiset protestit ovat juutalaiseliitin synnyttämiä, minkä tarkoituksena on vastakkainasettelu ja sekasorron lietsonta. Trump on ollut tässä mukana, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. 

Trump toimi juutalaisten globalistien presidenttinä 

Toisin kuin Trumpia ylistävät tietyt vaihtoehtomediat ja lukuisat Trump fanit luulevat, Trump ei ollut kansalaisten sekä Yhdysvaltojen pelastaja, vaan juutalaistaustaisten globalistien asialla. Tällainen henkilö ei voi vastustaa eliittiä, ja vapauttaa maailmaa negatiivisesta globalisaatiosta. 

Mika Salmi kirjoittaa artikkelissaan DONALD TRUMP: ELIITIN VASTUSTAJA VAI GLOBALISTIEN HARHAUTUS? Brandon Smithin kirjoituksia mukaillen Donald Trumpin olleen suuren rahan asialla. Uransa alkuvaiheilla Trump muiden muassa toimi David RockefellerinTibor RosenbauminEdmond de RothschildinMeyer Lanskyn ja muutaman muun merkkihenkilön rahoittaman sekä CIA:n rahanpesulaitoksen virkaakin hoitaneen Resorts International -uhkapelikonsernin keulakuvana.1 Kevin Barrett lausuukin, että siinä missä Trumpilta virkaan astuessaan puuttui kokemusta politiikan saralta, oli hänellä mittavasti kokemusta Lanskyn, ja näiden kumppaneiden rikollisjärjestöjen etumiehenä toimimisesta, eikä järjestäytyneessä rikollisudessa työskentelyn Barrettin mukaan juuri poikkea Yhdysvaltain hallituksen edustamisesta nykyisin. 

Valintansa jälkeen Trump unohti hyvin nopeasti vaalikampanjansa aikaiset puheet ”suon kuivattamisesta” ja maansa hallinnon puhdistamisesta korruptiosta. Valtiovarainministeriksi hän nimitti suursijoittaja juutalaisen George Soroksenkin alaisuudessa työskennelleen entisen Goldman Sachs –johtaja juutalaisen Steven Mnuchinin. Kansallisen talousneuvoston johtajaksi Trump nimesi Goldman Sachsin presidenttinä vuosina 2006–2017 toimineen juutalaisen Gary Cohnin. Strategiapäällikkö sekä läheinen neuvonantaja Steve Bannon on entinen Goldman Sachsin investointipankkiiri. Trumpin muodostamaan taloudellisia neuvoja tarjoavaan ryhmään kuuluu mm. JPMorganin presidentti Jamie Dimon.2Ilta-Sanomat toteaa, että ”Trumpin hallintoa on kuvailtu kaikkien aikojen rikkaimmaksi” ja listaa muitakin siihen kuuluvia superrikkaita, kuten kauppaministeri Wilbur Ross.3 

Lisäksi Brandon Smith huomauttaa, että globalisti  juutalainen Henry Kissinger on tarjoillut Trumpille neuvojaan turvallisuuspoliittisissa asioissa.4 Smith jatkaa, että oli presidenttinä kuka hyvänsä, taustalla vaikuttaisi aina pyörivän korkean tason globalisti (eli juutalaiseliitti; tämän tosiasian Smith unohtaa). Smithin mukaan Barack Obamalla oli Zbigniew Brzezinski ja Trumpilla Kissinger, joka tunnetaan myös Venäjän presidentti Vladimir Putinin hyvänä ystävänä.5 

Yllä esitetyt Brandon Smithin tuotantoon pohjautuvat kappaleet tarkoittavat Trumpin olevan, ja olleen täysin sionistien ja juutalaiseliitin asialla. Jokainen voi halutessaan tarkistaa näiden juutalaistaustan; se on fakta. 

Jäljempänä muutamia esimerkkejä kuinka Trump on edistänyt sionistien ja juutalaiseliitin kansainvälistä valtaa ja Israelin etua. Luonnollisesti tämä tarkoittaa sitä, että Trump on kaikin mahdollisin menetelmin tukenut negatiivisen globalisaation kehitystä, mikä on kurjistanut kansallisten valtioiden taloudellista ja sosiaalista asemaa. Vaikka Trump on ollut taipuisa juutalaiseliitin palvelija olisi hän ollut parempi vaihtoehto Yhdysvaltojen presidentiksi kuin vieläkin enemmän alistuva Biden, joka lammasmaisella nöyryydellä on ilmeisesti syöksevä Yhdysvallat historialliseen onnettomuuteen, sillä Israel-lobby ja muut juutalaisjärjestöt eivät tunne minkään kaltaista sääliä. Jumala auttakoon Yhdysvaltoja! 
 
Trumpin aikaan saamat hyödyt juutalaismafialle muutamin esimerkein: 

Trump on hyökkäillyt juutalaislobbyn käskystä jatkuvasti esim. Irania ja Syyriaa vastaan. 


Yhdysvaltojen lähetystön muuttaminen  Jerusalemiin  vuonna 2018. Israelin  ja Palestiinan välisen vuosikymmeniä jatkuneen tulenaran tilanteen muuttaminen radikaalisti tunnustamalla Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Kuitenkin oli “pyhä” kolmelle uskontokunnalle: kristityille, islaminuskoisille ja juutalaisille. Se juuri korostaa juutalaisvaltion asemaa ja sortaa muita ryhmiä. 
 
Trumpin hallinto toimi virkakaudellaan tehokkaasti Israelin  edunvalvojana, jonka mukaan Trumpin hallinto hyväksyi Länsirannalle rakennetut juutalaissiirtokunnat. 
 
Niin ikään Trump tunnusti Israelin vuonna 1967 valtaamat Golanin kukkulat Syyrialta, Israelin alueeksi. Lisäksi Trump on sulkenut palestiinalaisten diplomaattisen edustuston Washingtonissa sekä lakkauttanut avustuksen palestiinalaispakolaisille. 
  

Miksi juutalaismafia halusi, että Joe Bidenin valittiin? 

Joe Biden on koko sielustaan sionisti. Hän oli senaattori kaudellaan (1973-2009) pilkannut puheessaan Palestiinan vapausjärjestöä PLO:ta. Biden oli tuolloin määritellyt Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikan edistymisen askeleet rauhan puolesta (Israel -Palestiina), jotka olivat luottamus siihen, että Saudi-Arabia olisi rauhan välittäjä, Jordanian kuningas Hussein saataisiin neuvottelemaan rauhan puolesta ja PLO:n kanssa saataisiin rauhanpyrkimyksissä konsensus. 

Biden on ystävystynyt vuosien saatossa entistä kiinteämmin juutalaisvaltio Israelin kanssa. Vuonna 2007 Shalom TV:n haastattelussa Biden oli vahvistanut, että hän ei ole pelkästään Israelin kannattaja, kuten yleisesti Washingtonin politiikka vaatii, vaan hän itse on sionisti . Bidenin mukaan ei tarvitse olla juutalainen ollakseen sionisti. Hän on pyrkinyt kaikin tavoin lähempään yhteyteen juutalaisvaltion kanssa, ja mainostanut poikansa olevan naimisissa juutalaisen naisen kanssa.  

Lisäksi täytyy muistaa, että Saudi-Arabia kuuluu sionistisen Yhdysvaltojen läntiseen liittoumaan, jonka pyrkimyksenä on ollut tuhota esimerkiksi Lähi-idässä niiden maiden hallituksia, jotka ovat taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti itsenäisiä, ja mitkä vielä muodostavat vastavoiman Israelin tyrannialle Lähi-idässä. 

Vuonna 1999 Biden äänesti investointipankkien ja liikepankkien välisen sääntelyn purkamisen puolesta. 1930-luvun laman seurauksena säädetyn pankkisääntelyn purkamista on pidetty yhtenä keskeisenä syynä finanssikriisiin. 

Biden on myös tukenut Irakin sotaa, jossa Yhdysvaltojen ja Britannian johtama liittouma äärimmäistä väkivaltaa käyttäen syrjäyttivät Irakin presidentin Saddam Husseinin Irakissa vuonna 2003. Pääasiallisena syynä Irakiin hyökkäyksessä oli se, että Irak harjoitti itsenäistä rahapolitiikkaa ja muodosti voimakkaan vastapuolen Israelille. Irakin sodan seuraukset olivat kaoottiset Lähi-idän geopoliittiseen tilanteeseen. 

Israelin 67. itsenäisyysjuhlien päivänä vuonna 2015 varapresidentti Biden puhui Jerusalemissa: Olen Joe Biden, ja kaikki tietävät, että rakastan Israelia. Joskus me “hulluttelemme toistemme kanssa”, letkautteli Biden, viitaten näennäisiin erimielisyyksiin Israelin ja Yhdysvaltojen välillä, kun pääministeri Benjamin Netanyahun oli ilmoittanut jatkavansa laittomien juutalaisten siirtokuntien rakentaminen. Mutta me rakastamme toisiamme, ja me myös suojelemme toisiamme. Kuten olette kuulleet minun aikaisemmin sanovan: jos Israelia ei olisi, Yhdysvaltojen pitäisi keksiä sellainen. Meidän olisi tehtävä sellainen, koska … Israel suojelee etujamme, ja me puolestamme suojelemme Israelia. 

Joe Biden on saanut  Theodor Herzl -palkinnon vuonna 2016. Se on korkein juutalaisten antama tunnustus, jonka on saanut muun muassa Henry Kissinger

Joe Biden.

Seuraavassa Lauderin Bideniä ylistävässä puheessa paljastuu ainakin kolme tekijää miksi Joe Biden valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi: 

Lauder piti Bideniä ylistävän puheen: ”Yli neljän vuosikymmenen ajan Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden on osoittanut olevansa Israelin ja juutalaisten todellinen ystävä. Hän on johtava vastavoima antisemitismille ja samalla ihmisoikeuksien puolustaja. Hänen tavoitteenaan on yleisesti tasavertaisten kansalaisoikeuksien toteuttaminen. Hän on kahdeksan vuoden aikana muita kirkkaammin panostanut Yhdysvaltojen ja Israelin liittolaissuhteiden lähentämiseen sekä näiden suhteiden kestävyyteen.  Hänen jättäessään Valkoisen talon muutamassa kuukaudessa kuluttua, olen vakuuttunut, että sitoutuneisuus sekä Israeliin että juutalaisyhteisöön säilyy lujempana kuin aikaisemmin. Aikaisemmin Theodor Herzl -palkinnon saaneita ovat   Henry Kissinger, edesmennyt Israelin presidentti Shimon Peres, Elie ja Marion Wiesel, Ronald Reaganin hallinnon ulkoministeri George Shultz ja postuumi Ronald Reagan.” (Postuumi tarkoittaa henkilön kuoleman jälkeen saatua tunnustusta.) 

Pääteltävissä on seuraavaa: 

  • Joe Biden haluaa säilyttää Yhdysvaltojen tiiviin liittolaissuhteen Israeliin, minkä nojalla USA on valmis uhrautumaan Israelin puolustukseen. 
  • Joe Biden taistelee niitä voimia vastaan, jotka taistelevat juutalaismafian ja Israelin sortovaltaa vastaan. 
  • Joe Biden on vakuuttautunut toimittamaan virkaansa siten, että Yhdysvallat puolustavat kaikessa entistä tarmokkaammin terroristivaltio  Israelia, joka on ydinasevaltio. 

Tästä on välittömänä seurauksena se, että Washingtonin sisä- ja ulkopolitiikka sekä talous ajautuvat entistä tiukemmin kansainvälisten juutalaistoimijoiden kontrolliin. Bidenin vallinnan saattelemana Lähi-idän geopoliittinen tilanne luisuu Israelin hallintaan, joka tarkoittaa hyvin vaikeita aikoja erikoisesti Iranille ja Syyrialle. Tällöin Israelin strateginen asema poliittisessa Lähi-idässä ja suhteessa Itä-Aasiaan lujittuu, luonnollisesti myös Yhdysvaltojen ja sen tiettyjen liittolaisten tukemana. Voidaan ajatella, että pahimmassa tapauksessa tämä prosessi merkitsee kolmatta maailmansotaa, sillä täytyy edelleen huomioida se, että Israel on ydinasevaltio. 

Uuden kirkon teologian mukaan kaikista uskonnoista helvetillisin on juutalaisten Talmudiin  perustuva uskonto, joka on rasistinen maailmanvaltaukseen pyrkivä uskonto, ja siksi tämän “uskonnon” perusteella Talmud-juutalaisten kautta tulee virtaus pahimmista helveteistä eli itse perkeleeltä. Talmudiin pohjautuva uskonto on myös Israelin virallinen ideologia, joka yhdistettynä maan ydinaseisiin on todellakin huolestuttava asiantila, ei vain Lähi-idässä, vaan maailmanlaajuisesti. Tätä hirvittävää valtiota jättiläisvaltio USA:n johtajisto palvoo yhä kiihtyvällä vimmalla. 

Teologista osuutta yllä olevaan kappaleseen voidaan lukea VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla tiedoston kautta. 

Vaalien todellinen voittaja on juutalaismafia  

Koska juutalaismafia hallitsee täydellisesti Yhdysvaltojen velkarahajärjestelmää, sisä- ja ulkopolitiikkaa, massamediaa sekä viihdemaailmaa, on selvää, että liittovaltion presidentiksi valitaan aina juutalaiseliitin ja Israelin mieluinen henkilö sekä hänen hallintonsa. 

Yhdysvaltojen presidenttien virallinen lähipiiri ja neuvonantajat  ovat aina olleet joko sionisteja tai juutalaisia tai molempia. Nykyisin myös liittovaltion presidentit ovat sionisteja. 

Tämä tarkoittaa sitä, että valittiinpa USA:n johtoon kuka tahansa, on juutalaismafia aina presidentin vaalien todellinen voittaja. 

Jäljempänä oleva selvitys vahvistaa esitettyä väitettä: 

”Juutalainen” eliitti on suorastaan valloittanut Yhdysvaltojen talouden, lehdistön ja mediamaailman kokonaisuudessaan sekä strategiset asemat presidentin neuvonantajina, kuin myös tiedusteluelimissä. Tässä tilanteessa Israelin johtajilla on vaarallisen voimakas vaikutus Washingtonin sisä- ja ulkopolitiikkaan.6; 7; 8 

Juutalaisten pankit omistavat Yhdysvaltojen keskuspankin (Federal Reserve), joka huolehtii dollarien “painatuksesta” (lähestulkoon nykyisin  käytössä on virtuaaliraha) ja lainaa kyseiset rahat Yhdysvaltain valtiolle. Tämän ansiosta juutalaispankit nauttivat valtavista tuloista riistäen Yhdysvaltoja ja mahdollistaen jättiläismäisen lahjonnan.9 

Yhdysvaltojen Pro-Israel lobby, jota kutsutaan myös sionisti- ja Israel-lobbyksi, muodostavat uskomattoman voimakkaan poliittisesti organisoituneen verkoston, jonka tavoitteena on vaikuttaa Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Ulkopoliittisesti mainitun eturyhmän pyrkimyksenä on toimia Israelin hyväksi, mikä on linjassa Israelin hallituksen kanssa. Väkevimpinä toimijoina Israel-lobbyn liikehdinnässä ovat Amerikan järjestäytyneet ”juutalaiset”. Muita Israel-lobbyyn kuuluvia vaikuttajia, niin kristityistä kuin myös ”juutalaisista” muodostuneet, ovat esimerkiksi American Israel Public Affairs Committee (AIPAC), uuskonservatiivit, Christians United for Israel (CUI) ja kristillinen sionismi, jonka kaltaisia ryhmiä löytyy myös Euroopasta.10 

Lisäksi huomionarvoista on, että Israel vaikuttaa juutalaisen eliitin kautta Yhdysvaltoihin eikä päinvastoin, kuten John Mearsheimer ja Stephen Walt osoittivat kirjassaan The Israel Lobby and US Foreign Policy, vaikka Yhdysvallat tukevat huomattavilla summilla vuosittain Israelia, tukeen ei liity erityisiä ehtoja. Ehtojen puuttuminen onkin mainio esimerkki Israel-lobbyn vaikutusvallasta Washingtonin politiikassa.11 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Radio Islam (2019).How Pro-Israel Foundations in Washington are Pushing a US War with Iran. Saatavina: http://www.islam-radio.net/islam/english/jewishp/iran/israellobby-iranwar2.htm  

JTA (13.11.1984). U.S. Policy Based on Myths: Biden. 

 Saatavina: https://www.jta.org/1984/11/13/archive/u-s-policy-based-on-myths-biden  

Yitzhak Benhorin (23.8.2008). Biden in 2007 interview: I am a Zionist. Saatavina: 

https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3586542,00.html

The White House (23.4.2015). Remarks by Vice President Joe Biden the 67th Annual Israeli Independence Day Celebration. Saatavina: 

https://obamawhitehouse.archives.gov/the-press-office/2015/04/23/remarks-vice-president-joe-biden-67th-annual-israeli-independence-day-ce

Kivilohkare, Benjamin (2020). VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla. Saatavina: 

http://novahierosolyma.fi/vainovalkea/2020/10/29/voitto-perkeleesta-kymmenen-kaskyn-avulla/

Radio Islam. The Jewish Massacre of Gaza. Saatavina: http://www.islam-radio.net/eng/index.htm  

Radio Islam (2009). The Jewish hand behind Internet. Saatavina: http://www.islam-radio.net/islam/english/jewishp/internet/jews_behind_internet.htm  

………….. 

1. Piper, Michael Collins. American Free Press (28.9.2015): Who Towers Behind Trump?. Saatavina: http://americanfreepress.net/who-towers-behind-trump/ 

2. Byran, Bob. Business Insider (2.12.2016): Trump is forming an economic advisory team with the CEOs of Disney, JPMorgan, Walmart, and more. Saatavina: http://nordic.businessinsider.com/trump-strategic-and-policy-forum-includes-dimon-iger-schwarzman-2016-12 

3. Alenius, Jari. Ilta-Sanomat (28.1.2017): Kiistelty kabinetti: Heitä presidentti Donald Trump kuuntelee, kun hän tekee päätöksiään. Saatavina: http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005062839.html 

4. Smith, Brandon. Alt-Market (30.12.2016): Trump Is Exactly Where The Elites Want Him. Saatavina: http://www.alt-market.com/articles/3095-trump-is-exactly-where-the-elites-want-him 

5. Barry, Ellen. The New York Times (19.1.2012): Putin Welcomes Kissinger: ‘Old Friends’ to Talk Shop. Saatavina: http://www.nytimes.com/2012/01/20/world/europe/henry-kissinger-to-meet-with-vladimir-putin-in-russia.html 

6. Walt, Stephen ja Mearsheimer, John (2007). The Israel Lobby. Audio Renaissance, a division of Holtzbrinck Publishers LLC 

7. Dershowitz, Alan (2006). Debunking the Newest – and Oldest – Jewish Conspiracy: A Reply to the Mearsheimer-Walt “Working Paper”. Saatavina: https://sites.hks.harvard.edu/research/working_papers/dershowitzreply.pdf 

8. Dulles, John Fpster (1953-1959). USA:n ulkoministeri; D. Neff 1995/2002, Fallen Pillars: U.S. Policy Towards Palestine and Israel Since 1945, s. 99  

9. Steinhauser, Karl (1994).EU- huomispäivän super-Neuvostoliitto. Karprint; Muut kirjailijan vapaamuurari aiheiset teokset: Laillinen mafia; Paholaisen toimihenkilöt; Kuka kukin on ilman naamioita. 

10. John Mearsheimer and Stephen (2006). London Review of Books; Walt The Israel Lobby. Lunastettavissa: https://www.lrb.co.uk/v28/n06/john-mearsheimer/the-israel-lobby 

11. John Mearsheimer ja Stephen Walt (2008). Israel Lobby and U.S. Foreign Policy 

10 kommenttia

  1. Me kaikki tiedämme miksi Joe Biden kiirehtii väärin perustein esiintymään voittajana ja miksi hänen media-liittolaisensa yrittävät niin kovasti auttaa häntä: he eivät tahdo totuuden tulevan julki. Yksinkertainen fakta on se, että vaalit ovat kaikkea muuta kuin ohi.

    Joe Bidenia ei ole vahvistettu voittajaksi yhdessäkään osavaltiossa, saati sitten niissä osavaltioissa, joissa kilpailu oli tiukka ja, joissa aloitetaan uudelleenlaskenta tai osavaltioissa, joissa kampanjallamme on perusteltuja ja laillisia oikeustaisteluita, jotka voivat määritellä lopullisen voittajan.
    Esimerkiksi Pennsylvaniassa vaalivalvojiamme ei päästetty seuraamaan asian edellyttämällä tavalla ääntenlaskua. Lailliset äänet päättävät, kuka on presidentti, ei uutismedia.
    Maanantaista alkaen kampanjamme tulee viemään nämä tapaukset oikeuteen varmistaaksemme sen, että kaikki vaalilait pidetään ja oikea voittaja valitaan.

    Amerikan kansalla on oikeus rehellisiin vaaleihin: mikä tarkoittaa kaikkien laillisten äänestyslippujen laskemista, eikä laittomien äänestyslippujen laskemista.

    Tämä on ainoa tapa varmistaa, että kansalaisilla on täysi luottamus vaaleihimme.
    On todella järkyttävää, että Bidenin kampanja kieltäytyy edelleen hyväksymästä tätä perusperiaatetta ja haluaa, että kaikki äänestysliput lasketaan, vaikka ne olisivat väärennettyjä, laittomia tai ei äänioikeutetuilta tai kuolleilta äänestäjiltä tulleita.

    Vain vääryyttä harjoittava puolue voi vaatia valvojien lainvastaista poissa pitämistä ääntenlaskentahuoneesta ja sitten vielä taistella oikeudessa tätä vastaan.

    ”Mitä Biden piilottelee? En lepää ennen kuin Amerikan kansa saa ansaitsemansa rehellisen ääntenlaskennan, minkä demokratiamme edellyttää.”
    -Presidentti Donald J. Trump 7.11.2020

    Plusääni(17)Miinusääni(1)
    1. Kun seurasi pres. Niinistön puhetta niin oli nähtävissä tyytyväisyys Bidenin voittoon ja koko sen trans-atlantiseen asenteeseen kuuluvan Venäjä-vihan puolustaminen mihin meitä on jo kauan tuuditettu ainoana oikeana vaikka se onkin merkinnyt oman kulttuurimme ja itsenäisyytemme perikatoa.

      Niinistö näytti olevan – Iltasanomien ja Ylen tavoin – varsin Trumpin vastainen ja jopa melkein iloinen siitä että saamme olla nwo-mafian ’protokolla-miesten’ kumppanina viemässä maailmaa kohti kommunistista utopiaa ja multi-kultin väkivaltaista kansakunta vastaan kansakunta ja rotu vastaan rotu-kaaosta, jonka mielekkyys ja järkevyys on helppo kyseenalaistaa ja joka näyttäisi palvelevan vain protokolla-mafian omia raha-hanoja ja vallanhimoa.
      Tällainen valkoista rotua ja kristinuskoa tuhoavaa nwo-mafiaa tukeva presidentti meillä nyt valitettavasti on ja hänen takanaan ovat Yle ja korporaatiomafian rahoittamat Iltalehdet.

      Nykyinen Nwo-kaaos ja väkivalta koko amerikkalais-eurooppalaisen yhteiskunnan ja kaupunkien keskuudessa ei ole yllättävää eikä odottamatonta vaan täysin ennustettavissa ja väistämätöntä. Ihmiskunnan historia ei tunne vakaata ja menestyvää monirotuista, monikulttuurista kansaa. Tällaiset asiat ovat aina olleet sosiaalisen rappeutumisen, perikadon ja romahduksen edeltäjiä. Näin oli muinaisessa Babyloniassa, Rooman valtakunnassa, Itävalta-Unkarissa, ja myös Neuvostoliittossa. Ja se pätee Amerikkaan. Taloudelliset mullistukset, poliittinen korruptio, sosiaaliset levottomuudet, rikollisuus, moraalinen rappeutuminen, taudit – näitä ei voi – vaikka Biden kuinka lupaa – väistää tämän päivän Yhdysvalloissa.

      Plusääni(13)Miinusääni(1)
      1. Kommunisti Alexandria Ocasio-Cortez paljastaa fasistiset fantasiansa
        ”Meillä on lista teistä ja te ette tule koskaan saamaan töitä jos olitte tukemassa Trumpia”, kommunistit julistavat Twitterissä.

        PJ Media: The Left Threatens GOP: ’We Have a List’ and You’ll Never Work Again if You Helped Trump
        Yhdysvaltojen presidentinvaalit tulevat menemään korkeimpaan oikeuteen ja vaalipetokset tutkitaan ennenkuin todellista voittajaa voidaan oikeasti julistaa. Trumpin kampanja on kerännyt todisteita ja rakentanut haastettaan ja seuraavaksi ne viedään oikeusistuimiin.
        https://beta.oikeamedia.com/o1-146110

        Plusääni(6)Miinusääni(1)
        1. Onko presidentti Trump oikeassa epäillessään vaalivilppiä? | Kolumni

          Julkaistu 09.11.2020 09:26, 5433 lukukertaa
          Riippumatta siitä, onko Trumpin poliittisista syistä suotavaa häipyä kuvioista, alkaa käydä selväksi, että Biden vaalivoiton takana on niin paljon hämärää, että asiaa selvittämään on pantu kokoon joukko tähtijuristeja, joita johtaa David Bossie.
          https://mvlehti.net/2020/11/09/onko-presidentti-trump-oikeassa-epaillessaan-vaalivilppia-kolumni/

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
        2. Suomen julkis terveydellä on poliittinen lista ketä se ei hoida tämä tuli selväksi kun en koskaan päässyt ajanvaraus puhelimeen läpi omasta puh.
          Ja aina kun ostin r kioskista pre pay liittymän pääsin heti, minua ei hoidettu koskaan, aivokalvon tulehdulsessa, aivoaksvaimessa räjähtäeneissä sappirakoissa jne suomalainen oli sadisti pilkkasi ja ivasi oireita kuin kommunisti kulakin oireita psyykkiseksi, yksityinen ei koskaan ja en koskaan saanut edes aivoaksvaimessa lähetettä aivokirurgille. Olen apsolutisti, ikäni yrittäjä ja antisosialistit.
          Kun tein asuntokauppaa teekkarin ajanvaraus puhelin neidin ka, kysyin miksi vain pre paid, illa pääsen läpi, hän sanoi meillä on listat niistä jotka on tehneet valituksen hoitamattomuimudesta tms. He eivät saa ottaa puheluja eikä antaa aikoja niille jotka on valittaneet, siksi koko ikäni olen ulkomailla hoidateellut lentoineen niin aivoaksvaimet ja kaikki, joten kaikilla kommunisti mailla kuten Suomella on listat ketä sorretaan, simputetaan, tehdään poliittiset hullun paprut ja häiritään hyvin vointia niin paljon kuin mahdollista ja näitä listoja tekee demarit, jotka ele aleniukseen kautta sai kaikki Sinisalon opit jota opetti itse Stalin ja näiden mukana tuli poliittinen psykiatria ja kaikki Suomen itsenäisyyttä ja hyvin vointia nakertavat listat, sillä ei sorrettu, sadismin tikkataulu puolusta sadistisen maansa rajoja, kommunisteilla on taito tehdä maataan rakastavista suomalaisista suomea pelkääviä ja salaa vihaavia (valtion sadismin takia) pelkääviä vapisevia ihmis raunioita, tätä tekee julkis terveys joka on 100% kommunismi ja tasan samanlaiset mustat listat kuin Staliniin Venäjällä. Tiedoksi vaan.

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. JUUTALAISTEN PERITTY PAHUUS
    Kaikilla ihmisillä on peritty pahuus, jonka he ovat perineet vanhemmiltaan. Peritty pahuus ei siis ole Aatamilta, vaan omilta vanhemmilta. Se on taipumusta tiettyyn pahan lajiin, mikä vaihtelee eri suvuilla ja kansoilla. Yleisesti peritty pahuus on sitä, että rakastaa itseä ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa ja taivasta. Peritystä pahuudesta johtuu, että ihmiseen on liittynyt pahoja henkiä, joita ilman ihminen ei eläisi hetkeäkään. Ihminen pääsee pois peritystä pahuudestaan uudestisyntymällä Herrassa. Kaikilla kansoilla on tyypillinen peritty pahuutensa, mutta on yksi kansa ylitse muiden tässä suhteessa, nimittäin juutalaiset. Juutalaisten peritty pahuus on kymmenkertainen muihin kansoihin verrattuna. Tämä johtuu kolmesta asiasta. 1) Murhaamalla Jumalan eli Jeesuksen he omaksuivat uskonnokseen systemaattisen Jumalan vastustamisen kaikissa asioissa, mikä ilmenee heidän kirjastaan Talmudista. 2) He ovat 2000 vuotta opettaneet Talmudin Jumalan vastaisia oppeja lapsilleen ja nuorilleen ja näin lisänneet jatkuvasti perittyä pahuuttaan. 3) He ovat välttäneet avioliittoja muiden kuin juutalaisten kanssa ja näin tiivistäneet ja voimistaneet perittyä pahuutta itsessään. Tästä kaikesta on ollut seurauksena, että nykyjuutalaiset ovat sielultaan täydellisiä helvetin henkiä eli perkeleitä, jotka kaikessa pyrkivät tuomaan esiin perkeleellistä vaikutusta. He pyrkivät vääristämään totuutta ja suosimaan pahuutta. Havaintoja tästä: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Emanuel Swedenborg: Spiritual Diary, nro 2260). Muita Swedenborgin havaintoja: ”Kuinka erheellisesti kristityt ajattelevat, kun he uskovat, että kirkon lopussa juutalainen kansa kääntyy ja valitaan ennen kristittyjä, ja vielä enemmän erehtyvät ne, jotka uskovat siihen, että Messias eli Herra ilmestyy heille suurena profeettana ja ihmeidentekijänä ja tuo heidät takaisin Kanaanin maahan. Mutta tähän erheeseen lankeavat ne, jotka Juudaksella, Israelilla ja Kanaanin maalla ajattelevat näitä vain kirjaimellisessa merkityksessä eivätkä tiedä mitään Sanan sisäisestä merkityksestä.” (Arcana Coelestia, nro 4847). ”Juutalainen ja israelilainen kansa oli sellaista, että heti kun he havaitsivat vihamielisyyttä vieläpä tovereissaan, he uskoivat, että he voivat laillisesti käsitellä heitä julmasti eikä ainoastaan tappaa heitä, vaan myös jättää heidät villien petojen ja lintujen saaliiksi. Tämä siksi, että Herrasta virtaava armo kääntyi heissä julmuudeksi.” (Arcana Coelestia, nro 3605). ”Israelilainen ja juutalainen kansa oli ulkoisissa erotettuna sisäisistä, siis ei lainkaan Jumalallisissa Totuuksissa ja Hyvyyksissä omaan uskoonsa ja rakkauteensa nähden, vaan ulkoisessa Jumalanpalveluksessa ilman niitä, sillä he olivat itserakkaudessa ja maailmanrakkaudessa yli kaikkien muiden kansojen ja siksi niistä johtuvissa pahuuksissa, joita ovat muiden halveksiminen, vihamielisyys, viha, kosto, raivokkuus ja julmuus.” (Arcana Coelestia, nro 10033). ”Että Jaakob oli se, joka heitettiin alas taivaasta ja näin ollen juuri se varsinainen käärme, joka oli pistävä Jumalaa Messiasta kantapäähän. Jos näin on asia, niin tässä merkityksessä kaikki sanat jakeissa 11 ja 12 (1 Moos. 35: 11-12, suom. huom.) tarkoittavat Jaakobin jälkeläisiä, jotka siis ovat tuo käärme. Mutta minusta itsestäni on kauhis¬tut¬tavaa sanoa tai kirjoittaa tämä. Sen tähden tämän pitää sanoman niiden, joiden on sallittu sanoa tämä ja jul¬kistaa tämä.” (The Word of the Old Testament Explained, nro 1712). Swedenborgin ajoista juutalaisten peritty pahuus on vain lisääntynyt. Vuonna 1757 olleen Viimeisen Tuomion jälkeen juutalaisten helvetit avautuivat ja niistä tuli todellisia perkeleitä maan päälle, mistä johtuu juutalaisten maallinen menestys sen jälkeisellä ajalla. Talmudin opit ovat perkeleestä. Muutamia esimerkkejä erityisesti kristittyjen ja Jeesuksen suhteen:
    Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle.
    Hilkoth Akum X,1: Kristityt joko käännytettävä tai tapettava.
    Zohar I 219b: Kristittyjen johtajat epäjumalanpalvelijoita, heidät on tapettava.
    Zohar II, 43aa: Kristittyjen hävittäminen on välttämätön uhritoimitus.
    Hilkoth Akum X,2: Kristinuskoon kääntyneet juutalaiset tulee tappaa ja heitä on vainottava loppuun asti.
    Jalkut Simoni 245: Jokainen, joka vuodattaa kristittyjen veren, saa Jumalan hyväksynnän aivan kuin olisi uhrannut hänelle.
    Zohar I, 160a: Juutalaisten täytyy aina yrittää pettää kristittyjä. Juutalaisten täytyy vapautua heistä ja tulla heidän hallitsijoikseen.
    Iore Dea 148: Juutalaista kehotetaan aina pitämään piilossa viha, joka hänellä on kristittyjä kohtaan.
    Baba Kama 113b: Jumalan nimi ei tule häväistyksi, kun kristityille valehdellaan; kristittyjä saa huijata.
    Sanhedrin 99a: Kun Messias tulee, hän tuhoaa kristityt.

    Ja Talmud Jeesuksesta:
    Jebamoth 49a: Jeesus oli aviorikoksen tuloksena syntynyt äpärä.
    Kallah 1b: Jeesus oli avioton lapsi, joka oli siitetty kuukautisten aikana.
    Sanhedrin 67a; Abodah Zarah II; Sabbath XIV: Jeesus oli Pandira-nimisen sotilaan poika.
    Sabbath 104b: Jeesus oli noita ja hullu. Maria oli aviorikoksen tekijä.

    Juutalaisten politiikka perustuu perkeleeseen, jota Herra kuvaa Raamatussa: ”Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja nii¬den loiston ja sanoi hänelle: ’Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua.’” (Matt. 4: 8-9). Juuri tätä perkelettä juutalaiset kumartavat. Tästä perke¬leestä lähtee himo vallata koko maailma ja alistaa kaikki kansat orjuuteen. Tämä ilmenee käytännössä esimerkiksi tohtori Max Mandelstammin ava¬jaispuheesta Baselin sionistikonferenssissa 29.8.1897 (Le Temps, 3.9.1897): ”Juutalaisten tulee käyttää kaikki keinot ja kaiken val¬tansa es¬tääkseen kaikkien muiden kansojen nousun ja menestyksen, jotta saavutamme his¬toriallisen tavoit¬teem¬me s. o. maailman¬vallan.” Tästä himosta johtui mm. Venäjän valtaus kommunismilla, mikä oli puhtaasti juutalainen operaatio, joka onneksi epäonnistui koko maailman osalta, USA:n valtaus, joka on jo tosiasia ja Palestiinan valtaus palestiinalaisilta ja Israelin perustaminen. Päivän selvää on, että seuraava juutalaisten tavoite on koko maailman valtaaminen USA:n ja Israelin avulla eli kolmannella maailmansodalla. Juutalaiset ovat kehittäneet USA:sta mahtavan sotilasvaltion, jolla on yli 700 tukikohtaa maapallolla. Kiina, Venäjä, Eurooppa ja Japani ovat uuden sodan kohteet, joiden hävittyä juutalaiset voisivat hallita totaalisesti maailmaa USA:n ja Israelin avulla. Juutalaisethan saivat järjestetyksi kaksi aiempaa maailmansotaa. Venäjän vallankumouksella ja maailmansodilla juutalaiset ovat tappaneet yli sata miljoonaa ei-juutalaista, mikä on hirvittävä saavutus.

    Kaikesta yllä esitetystä voimme tehdä vain yhden johtopäätöksen: juutalaisten valta tulee tuhota ja heitä ei saa päästää hallitsevaan asemaan millään alalla eikä varsinkaan mediassa eikä pankkitoiminnassa. Tulevat juutalaisvainot ovat ihmiskunnan pelastus perkeleestä ja todellista lähimmäisenrakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan. Perkelettä ei saa päästää planeettamme totaaliseksi hallitsijaksi, vaikka he ovatkin jo lähellä tätä päämäärää. Juutalaisten valta voidaan tuhota ainoastaan uuden uskonnon eli Herran Uuden Kirkon avulla
    “VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla”
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(9)Miinusääni(2)
    1. Swedenborg huippuälykkäänä ja lukeneena miehenä pystyi välittämään meille arvokasta tietoa juutalaisesta kansasta ja sen uskonnosta.
      Talmud todellakin on järkyttävää luettavaa kristityille. Onneksi monet ja erityisesti geneettisesti ns. ’krypto-juutalaiset’ eivät enää siedä sitä.
      Nyt näyttäisi siltä että maailman ja ihmiskunnan kohtalo määräytyy kokonaan siitä kuinka vahvan otteen talmudistit (sionistit) saavat länsimaisesta kulttuurista. Tänään tuo ote näyttää vahvalta ja Bidenin mahdollinen päätyminen Usan presidentiksi merkitsee sen vahvistumista.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  3. Eurooppalaisperäisen valkoisen rodun tulevaisuus näyttää synkältä. Rotu on jaettu ryhmiin, joille perinteisten etnisyyksien säilyttäminen on yhdentekevää tai jopa vastenmielistä. Meillä on nyt moralikatoaan juhlistava ja sitä muille pakkosyöttävä vasemmisto, teknologiaan ja rahan valtaan uskova keskiluokka sekä pieni ryhmä sionismin syötin nielleitä huuhaa-kristittyjä. Heränneen on vastenmielistä nähdä tämä. Hänestä tulee väkisinkin oman kansansa nykytilan halveksija. Kristityn on mahdoton olla tekemisissä Israelin palvojien kanssa, joten hänestä tule erakko, koska joukkojen tyhmyys ja orjamentaliteetti haisevat kauas asti. Myös PLO:ta perinteisesti tukenut vasemmisto on hävinnyt pois maisemista. Teknologiaan uskova keskiluokka on muuttunut sielultaan tyhjiksi roboteiksi tai golemeiksi, joita sionistien on helppo ohjelmoida älyttömiksi omistamansa valtamedian kautta.

    Mikä avuksi toivottomassa tilanteessa? Teknokommunistit kolkuttavat jo ovilla ja pakottavat ihmiset järjettömyyksiin erityisesti korona-huijauksen varjolla. On vilkkua, PCR-testejä ja uudenlaisia DNA-rokotteita. Tiedotusvälineet suoltavat pelkkää manipulatiivista roskaa ja valhetta. Sielunravintoa ei ole tarjolla missään ja jo ennestään henkitoreissaan ollut kulttuuritoiminta on ajettu alas loputtomilla korona-rajoituksilla. Ihmisistä on tullut toisiaan vakoilevia pikkunilkkejä, joiden osana on vain mekaaninen työtehtävien suorittaminen ja tyhjänpäiväinen itsensä viihdyttäminen vapaa-ajalla. Miksi tätä ”kulttuuria” tai sen alaisuudessa elävää rotua pitäisi edes suojella? Se saa tasan sitä, mitä ansaitsee ja syö uusien isäntiensä kädestä kaiken sen roskan, mitä sille tyrkytetään.

    Raamatun ilmoituksen perusteella kristikunnan paras aika vanhassa maailmassa on jo takanapäin ja kristittyjen täyty luoda katseensa kohti uutta luvattua maailmaa, joka aikanaan ilmestyy maan päälle Ilmestyskirjan näyn mukaisesti. Israelin palvojat tavallaan tukevat Pedon valtaa maan päällä ja nopeuttavat vanhan maailman tuhoa. En kuitenkaan ymmärrä, miksi kristittyjen pitäisi olla mukana Pedon valtaa lisäämässä? Saavatko he tästä palkkion? Pedon vallan poliittinen vastustaminen loppuun asti on uskoakseni kristityille selkein ja totuudenmukaisin rooli.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
    1. RATKAISU MAAILMAN TOIVOTTOMAAN TILANTEESEEN
      Yhdyn nimimerkin White Rabbit analyysiin maailman toivottomasta tilasta. Kaikki tiet näyttävät olevan tukossa. Itse löysin nuoruudessani ratkaisun marxilaisuudesta, joka myöhemmin paljastui perkeleen juoneksi. Kun sain uskonnollien valaistuksen eräänä yönä 1973 vihdoin löysin polun, joka näytti valoa eli ratkaisun: uskonnon. Mutta ei mikään olemassa oleva uskonto, sillä perkele oli vallannut kaikki uskonnot eli uskontojen tehtäväksi oli tullut estää yhteys Jumalaan ja taivaaseen. Sitten spirituaalinen mieleni avautui ja näin totuuden, ja muutamia vuosia myöhemmin coelestiaalinen mieleni avautui ja näin kaikessa, mikä on helvetistä ja mikä taivaasta. Näin löysin Uuden Kirkon, joka perustuu Emanuel Swedenborgin teoksille, ja josta kirkosta tulee vielä valtakirkko planeetallemme, kuten Swedenborg ennustaa. Se, että näitä teoksia ei yleisesti ymmärretä, johtuu siitä, ettei ihmisten korkeammat mielen kerrokset ole yleisesti auki, vaikka ne voisivat olla auki jokaisella ihmisellä. Ja tässä tuleekin lopullinen ratkaisu: IHMISEN KORKEAMMAT MIELEN KERROKSET AVAUTUVAT, KUN HÄN ALKAA NOUDATTAA KYMMENTÄ KÄSKYÄ SIKSI, ETTÄ NE OVAT MYÖS JUMALALLISIA KÄSKYJÄ TUNNUSTAEN SAMALLA JUMALAN OLEMASSAOLON. Noihin muutamiin käskyihin sisältyy ihmiskunnan suurin viisaus, siksi ne tulivat Jumalan itsensä sormen piirtäminä kivitauluihin. Perkele on aina eri uskontojen avulla hyökännyt näitä käskyjä vastaan, kuten esim. luterilaisen kirkon tulkinnat (Room. 3: 28). Luullaan, että ”Jeesus on verellään puhdistanut meidät synnistä, eikä lakia tarvitse noudattaa”, mikä käsitys on suoraan helvetistä. Luullaan myös yleisesti, ettei näitä käskyjä kukaan pysty noudattamaan, mutta se on valhe. Jokainen pystyy niitä noudattamaan. Siksi ihmisellä on vapaa tahto. Tulee myös hylätä se helvetillinen väite, että ”Jeesus on jo sovittanut syntimme”, sillä syntien anteeksisaaminen edellyttää parannusta. Lisäksi jos tunnustaa, että Jumalallinen Kolminaisuus Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa kuten sielu, ruumis ja toiminta ihmisessä, niin mitään muuta uskonnollista rituaalia ei enää tarvita: ihmisen mielen korkeammat keskukset avautuvat ja ihminen liittyy Jumalaan ja hänen ymmärryksensä avautuu ja hän pääsee kuoltuaan taivaaseen ja elää ikuisesti onnellisena. Nämä Käskyt vain pitää ymmärtää siten, kuten Uusi Kirkko opettaa, eli hanki ilmainen nettiesite alla olevasta nettiosoitteesta.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(5)Miinusääni(5)
      1. Parasta aikaa on käynnissä kummallinen projekti. Trump, ensimmäisenä Yhdysvaltalaisena presidenttinä siirsi suurlähetystön Jerusalemiin, tunnustaen näin in toto Israelin valtion ainoaksi suvereeniksi valtioksi alueella. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kasaari eliitille USA:ssa v on saanut kerättyä aan kehiin talutettiin Kiinan kanssa kummallisissa yhteyksissä oleva Joe Biden. Hänen poikansa julkitulleen tietokoneen kovalevytallenteiden mukaan on sählännyt kiinalaisten superliikemiesten ja Kiinan Kommunistisen Puolueen johtohahmojen kanssa ties mitä. Samasta osoitteesta on paljastunut Bidenin Ukraina kytkös ja Hunter Joenpoika Bidenin epäilyttävät pornohommat ja huumausaineiden käyttö.
        Nyt kun Rudy Giuliani on saanut kerättyä jo vaikuttavan todistusaineiston demokraattien vaalivilpistä, yhdysvaltoja dominoiva J media pyrkii vaikenemaan koko asiasta. Me näemme kasaari Soroksen lausunnon jossa hän julistaa haluavansa tuhota koko USA:n valtion. Me näemme BLM:n mustan johtajattaren joka huutaa olevansa koulutettu marxisti ja joka haluaa polttaa koko maan tasaiseksi. Me näemme Kamala Harrisin josta me emme tiedä yhtään mitään ja joka 3% kannatuksella demokraattien itsensä piirissä ei päässyt presidentti ehdokkaaksi. Sen sijaan hänet valittiin varapresidenttiehdokkaaksi. Ja nyt yllätys yllätys, tämä seniili syrjäytetään melkein välittömästi. Kuka tulee tilalle?
        Kansliapäälliköksi valittiin jo Ron Klain (kasaari) ja seuraavat nimitykset tulevat jatkamaan samaa linjaa.
        Maailma on tuhon partaalla ja meidän maassamme keskustellaan hampurilaisten hiilijalanjäljestä.

        Plusääni(11)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat