Yhdysvaltain talous edelleen ongelmissa

Trendianalyytikko Gerard Celente käsitteli RT:n lähetyksessä helmikuussa 2011 Yhdysvaltain taloutta.

Celenten mukaan Yhdysvaltain talouden kriisi liittyy jälleen öljyyn. Hänen mukaansa öljy-yhtiöt ja eliitti yhdessä Valkoisen talon kanssa yrittivät saada raakaöljyn hinnan kohoamaan jopa 150-200 dollariin barrelilta ennen vuotta 2012.

Jotta öljyn hinta nousisi, öljyntuottajamaissa tarvitaan sisäisiä levottomuuksia, ja niitä onkin tullut kuin tilauksesta.

Mahdollisesti tähtäimessä on myös Suezin kanavan sulkeminen, onhan se tärkeä öljynkuljetusreitti.

Öljyn hinta kuitenkin alkoi nousta jo ennen Lähi-Idän levottomuuksia, syynä pääasiassa dollarin arvon lasku. Kun inflaatio lisääntyy, Yhdysvaltain keskuspankki Fedin on pakko nostaa keinotekoisen alhaalla pidettyä korkotasoa pitääkseen öljyn hinnan alhaalla, mutta korkotason nostaminen taas sotkee Yhdysvaltain talouden ja saattaa sen syöksykierteeseen.

Sotilaallisiin tarkoituksiin varattujen ja eri tiedustelupalveluelinten nk. mustien ohjelmien budjettien todellista suuruutta ei tiedä kukaan. Selvää on vain se, että niihin menee paljon rahaa, jota Yhdysvalloilla ei ole.

Budjettien leikkaaminen sosiaali-, koulutus-, palkka- ja terveydenhuoltomenoista ovat entisestään heikentäneet talouskasvua. Celente sanoo olevan selvää, että Valkoinen talo on väärentänyt työttömyyttä ja inflaation todelllista astetta koskevia lukuja: inflaatiotason laskennasta on jätetty pois esimerkiksi ruoan ja polttoaineen kuluttajahinnat.

Myös sijoittaja Robert Rodriguezin mukaan USA:n talousongelmat tulevat lisääntymään.

Hän varoitti jo huhtikuussa 2008, että Fedin politiikka on inflatorista, osakkeet ovat ylihinnoiteltuja ja korjaus on tulossa.

Bob Rodriguez varoitti uudelleen 2009, että löysällä rahalla pakotettu V-muotoinen taantumasta palautuminen ei kestä, koska velkaongelmaa ei ole purettu.

Nyt Rodriguez sanoo, että seuraava taloudellinen, eikä vain finanssikriisi, on edessä varmasti, jos Yhdysvallat ei pysäytä velkaantumistaan ennen 2012 vaalivuotta.

Hän ennustaa seuraavaa talouskriisiä 2-5 vuoden päähän.

Yhdysvallat on ennenkin paikannut talousvajettaan aloittamalla sodan. Sota tuo mukanaan talouskasvun: sotateollisuus tuottaa tavaraa tuhottavaksi; tavaralle on määrätön kysyntä sodan jatkuessa, jolloin työntekijöitäkin tarvitaan taas.

Toisaalta Washingtonin politiikkaa ohjailee voimakkaasti teollisuus, toisaalta ryhmä maailmanhallitusta halajavia elitisisiä maailmanpelastajia. Joskus on vaikea erottaa, kumpaan ryhmään kukin henkilö kuuluu.

Vuonna 1990 Maurice Strong, upporikas industrialisti ja YK:n UNEP-ympäristöohjelman perustaja puhui haastattelussaan West-lehdelle samassa hengenvedossa maailman talousviisaiden kokouksen WEF:n suunnitelmista ja siitä, kuinka pieni ryhmä maailman päättäjiä oli päätynyt siihen, että ainoa tapa pelastaa planeetta Maa on romahduttaa läntisten teollisuusmaiden talous.

Strongin ryhmäkunnalla on kykyä ja halua vaikuttaa voimakkaasti taustalta Washingtonin politiikkaan.

8 kommenttia

  1. Ruoan hinnan nousu maailmalla johtunee siitä kun tulostetaan rahaa niin sen arvo vähenee jokapaikassa kivasti. Köyhissä maissa tuntuu ensin, ruokaa kun tarvitaan elämiseen. Egyptissä mielenosoittajat eivät olleet saaneet ruokaa päiviin. Onkohan tuossa jotakin yhteyttä kenties niihin tapahtumiin. Ei tähän mitään eliittiä tarvita, jotta p*ska romahtaa kasaan, kasapäin juntteja juoksee päättömänä ja kaikki vaatii valtiota pelastamaan ihankuin se olisi joku hyväntekijä, päinvastoin. Se on varmaa, että ajanpeluuta kaikki poliitikkojen juonet, koitetaan saada puolelle jotakin vastaan. Se kun on niin helppo syyttää aina yksilöitä vaikka mitäs tämä meidän mittatikkuna käyttämämme raha on? Sitä voi mielinmäärin tulostella hetken mielijohteesta alentaen sen arvoa jokaiselta kuka sitä on pakotettu käyttämään.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. ”Yhdysvallat on ennenkin paikannut talousvajettaan aloittamalla sodan. Sota tuo mukanaan talouskasvun: sotateollisuus tuottaa tavaraa tuhottavaksi; tavaralle on määrätön kysyntä sodan jatkuessa, jolloin työntekijöitäkin tarvitaan taas.”

    Mielenkiintoinen väite: Montako sotaa Yhdysvallat on aloittanut ja vain siksi, että väitteen mukaan saadaan maan talous tasapainoon? Tämän näkemykseen mukaan kaikkein köyhimpiä maita olisi sellaiset, joissa ei ole sodittu. Kuten esimerkiksi naapurimme Ruotsi.

    Jos tällaiseen teoriaan on uskominen, niin ei kun sotimaan. Ensiksi EU-alueella. Eduskuntavaalien jälkeen on hyvä aloittaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Kyse on tietysti vain maailman rahaeliitin saamasta hyödystä, joten sodat hyödyttävät yksin sitä. Tietysti myös sen maan teollisuus hyötyy, joka valmistaa aseita. USA oli suuri lainoittaja ja aseistaja I ja II maailmansodissa ja sen talous hyötyi paljon niistä tai oikeastaan pelastui. Kautta aikojen ovat rahaeliitit ohjanneet maailman valtioita sotiin. Jo 1800-luvulla Rothschildit lainoittivat jo usein molempia sodan osapuolia ja hyötyivät pörssikeinottelijoiden kanssa sodista. Tämä on aivan olennainen tieto historiasta tämä sotien rahoitus eri aikoina ja kuinka lainoittajat saivat vaikutusvallan kruunupäihin ja halusivat nimenomaan osallistua politiikkaan. Hallitsemalla rahamaailmaa ja ohjailemalla politiikkaa rahaeliitti on pystynyt liikuttelemaan suuria summia ja niillä ohjaamaan omaisuuksien ja vallan kasvua.

    Jo kauan ovat koko maailman terroristi- ja sissiliikkeet olleet CIA:n ja Mossadin ohjauksessa. Kgb ym. ovat yleensä joutuneet taipumaan niiden kanssa tehtyihin diileihin. Voidaan sanoa, että mikään sota ei enää ala sattumalta ja kaikki sodat kautta vuosikymmenten ovat alkaneet maailmaneliitin suunnitelmien mukaan. Ja vallanlkaappaukset. Joitain yksittäisiä terroriseikkailuja on ollut (esim. Etelä-Tirolin liikehdintä, mutta siinäpä ei tarvittu juuri mitään rahoitusta ja aseistusta), mutta yleensä tällaisiinkin mennään kohta mukaan tiedustelupalvelujen voimalla tai oikeastaan aina.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Tosi hyvä analyysi tuo kirjoitus. Kyllä se juuri noin menee, kun ottaa selvää, eikä usko aivan kaikkea mitä televisiossa sanotaan. USAhan on ottanut maailman poliisin roolin, jolla on muka oikeus puuttua aseellisesti ihan minne se itse sattuu päättämään kysymättä halutanko sen ”apua” vai ei. Jos yhtään on korvien välissä muuta kuin vessapaperia, tajuaa että USA pistää aseensa laulamaan aina sinne missä oljyä on ja aiheuttaa sodan. Suoraa tai kiertoteitse.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Jotenkin jutun nimettömän kirjoittajan (lmeisesti Magneetin taloustoimittaja) ajattelu ontuu:

    1. Väitetään öljy-yhtiöiden ja amerikkalaisen eliitiin yhdessä Valkoisen talon järjestelevän kahnauksia, jotta raakaöljyn hinta nousee. (Tässä vaiheessa asiasta ei hiiskuta sanaakaan maan keskuspankille)

    2. Keskuspankki tulee mukaan ja heivailee korkoja sinne tänne, jotta saataisiin inflaatio kohoamaan. Tosin en ymmärrä miten keskuspankin koron nostaminen (lmeisesti ns. peruskorko) vaikuttaa raakaöljyn maailmanmarkkinahintaan ja sitä kautta lopputuotteiden hintaan? Ei se ainakaan täällä Suomessa taida noin toimia? Täällä kaikissa lopputuotteissa näkyy öljynhinnan nousut ja laskut. Toisissa nopeimmin, toisissa hitaammin.

    ”Mahdollisesti tähtäimessä on myös Suezin kanavan sulkeminen, onhan se tärkeä öljynkuljetusreitti.”

    No sitten tämä väite: Ei kait egyptiläiset niin ajattelemattomia ole, että sulkisivat heille tärkeän tulolähteen?
    Alusten luotsaus kanavan läpi ei ihan halpaa ole. Vai amerikkalaisetko tätä ovat puuhaamassa?

    Voi olla, että putosin jo kärryiltä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. On kiinnostavaa lukea kommentointia riittävän pitkän ajan päästä.

    Artikkelin krjoittamisajankohdan jälkeen on Egyptissä hallitus ”vaihtunut”, sota Libyaa vastaan aloitettu, öljyn hinnat kohonneet, EKP ilmoittanut ohjauskoron nostamisesta ja USA aloittamassa kolmannen kierroksen kvantitatiivista keventämistä (QE3) ynnä muuta vastaavaa.
    Kiina ja Pakistan aloittavat sotilaallisen yhteistyö: Pakistan on pyytänyt Kiinaa rakentamaan laivastotukikohdan Gwadariin, oletus että Kiinan laivasto myös oleilee em. laivastotukikohdassa kun se on valmis.

    ———–
    Liitän tähän kuriositeettina Ennusteita vuodelle 2011 http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58307-ennusteita-vuodelle-2011
    niin saadaan ennusteiden toteutuma monen silmäparin seurantaan. Mahdollisesti hyödyn myös itse saamalla hyviä vinkkejä analyysimenetelmieni parantamiseksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Jokainen voi tehdä omia ennustuksiaan ja pitää niitä ominaan valisemallaan aatesuunnalla. Ehkä vähän tulee lainatuksi muidenkin ajatuksia, mutta sekin kuuluu poliittiseen lahkolaisuuteen.

    Valitettavan usein tämä johtaa siihen, että uskotaan samalla totuuden tulevan kerrotuksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat