Wikileaks: Yhdysvallat suunnitellut vallankaappausta Syyriaan jo 10 vuotta

Wikileaksin syksyiset dokumenttivuodot paljastavat, että Yhdysvallat on suunnitellut Syyrian hallituksen tuhoamista jo kauan ennen niin sanotun arabikevään alkua.

Israelia ja sen käsikassaraa Yhdysvaltoja on syytetty vuosikymmenten ajan Syyrian-vastaisesta kampanjoinnista ja esimerkiksi arabikeväästä. Wikileaks-uutinen ei siis yllättänyt ketään, mutta tuoreet asiakirjavuodot antavat Amerikka-vastaisille syytöksille lihaa luiden ympärille.

israeli-spy-ring-911-fox-news-image-112Mielenkiintoista tietovuodossa on erityisesti se, ettei valtamedia ole noteerannut sitä lainkaan. Länsimaiden ”vapaa lehdistö” on käytännössä Israelin propagandatorvi. Israelin apu ääri-islamistiselle ISIS-terroristijärjestölle ei esimerkiksi Suomessa ole aiheuttanut lainkaan julkista keskustelua.

Yhdysvaltojen Syyrian-suurlähetystössä poliittisena neuvonantajana työskennellyt William Roebuck lähetti Amerikkaan 2006 viestejä, joissa hän esitteli erilaisia taktiikoita Assadin hallituksen kaatamiseksi. Roebuckin mukaan erityisen tehokas strategia on kylvää epäluuloa shiiojen ja sunnien välille väittämällä shiioja Iranin agenteiksi. Sionistit käyttävät tekniikkaa jatkuvasti ja väittävät jopa palestiinalaisten itsenäisyystaistelua iranilaiseksi imperialismiksi.

Wikileaksin perustaja Julian Assangen mukaan Yhdysvallat pyrki heikentämään Assadin hallintoa todennäköisesti siksi, että juutalaiset voisivat valloittaa Syyriasta uusia alueita sionistivaltioonsa.

Assadia vastaan, terrorismin puolesta

Kuten uutisoimme syyskuussa, neuvottelivat Venäjä ja länsi jo 2012 Assadin syrjäyttämisestä. Tuolloin neuvottelut kariutuivat lännen yhteistyöhaluttomuuteen. Nyt Venäjä on ainakin toistaiseksi liittoutunut Syyrian kanssa turvatakseen oman geopoliittisen asemansa Lähi-idässä.

Samalla kun länsi ja Israel tukevat kristittyjä teurastavan ISIS:n sotaa Syyriaa vastaan, Assad ylläpitää lämpimiä välejä maansa kristityn väestön kanssa.

Presidentti osallistui muutamia päiviä sitten esimerkiksi damaskoslaisen kirkon joulujuhlaharjoituksiin. Kirkko sijaitsee vain kahden kilometrin päässä lännen tukemien terroristien valloittamasta alueesta.

Kristittyjen asema antisionistisessa Syyriassa.
Kristittyjen asema antisionistisessa Syyriassa.

assadkirkko2

Kristittyjen asema Israelin tukemilla alueilla Syyriassa.
Kristittyjen asema Israelin tukemilla alueilla Syyriassa.

 

Lue myös: Juutalainen sotarikollinen: ”Suomen tiedustelupalvelu” murhasi itsenäisyystaistelijan

3 kommenttia

  1. Seuraavassa kaksi raakaa sotavideota (K 18) koskien islam taistelijoiden brutaaliutta. Ensimmäisessä videossa esimerkiksi tarkka-ampujien täysosumia, telotuksia jne. Toisessa videossa samaa paskaa, mutta siitä saattaa selvitä se mistä matut ovat saaneet pinoittain seteleitä, joita Suomessakin ovat näytelleet. Taitavat olla verirahoja eli islamistitaistelijoita on Suomessa huomattavasti enemmän kuin on arvioitu. Viimeisin arvio oli noin 300 tarkkailtavaa. Kuka tarkkailee, koska resurssit eivät riitä. Kyllä ne pellet vaan täällä ihan vapaana juoksentelee eikä kukaan tiedä heidän oikeita nimiään eikä ikiään. Mutta brutaalius ja islamin antama lupa harjoittaa sitä ei ole heistä mihinkään kadonnut. Ovat ns. valmiusjoukkoja. Tietysti seassa on oikeita turvapaikanhakijoita, vaan ei kristittyjä, koska he eivät selviä sieltä elävänä. Raakuudet ovat aivan omaa luokkaansa. Katsokaahan:

    Graphic +18 The Brutality of War: Moments of Death | Footage from Syria, Iraq, and Yemen:
    https://www.youtube.com/watch?v=rQkR-EQOpbo

    Tästäpä sitten saakin valita:

    Not for shock, very graphic! Syria:
    https://www.youtube.com/results?search_query=18%2B+not+for+shock%2C+very+graphing+syria+the+scenes

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  2. Jenkki-imperialisti: Pahin lastenmurhaaja mulattipresidentin johdolla.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat