- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Washingtonin politiikka noudattaa sionistisen eliitin ohjeistusta palestiinalaisten tuhoksi

Donald Trumpin hallinto on jälleen toiminut Israelin edunvalvojana, jonka mukaan Trumpin hallinto hyväksyi Länsirannalle rakennetut juutalaissiirtokunnat. Jäljempänä olevasta kirjoituksesta paljastuu tärkeitä asioita Israelin julmasta ja terroristisesta luonteesta, jota USA:n presidentit ovat peräkkäisesti tukeneet. Palestiinalaisiin kohdistuva kansanmurha ei hetkauta psykopaattisten valtioterroristivaltio Yhdysvaltojen johtajiston omaatuntoa.

Jäljempänä tarkastelemme ensin niitä taustavaikuttajia, jotka vaikuttavat päätöksiin Washingtonin sisä- ja ulkopolitiikassa.

Israel vaikuttaa Yhdysvaltoihin sionistisen eliitin kautta

Huomionarvoisia ovat kuitenkin ne syyt, miksi Israel vaikuttaa niin voimakkaasti Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan? Luonnollisesti tämä johtuu siitä, että sionistien etujärjestöt eli sionistien poliittinen eliitti, jonka tietyn kaltainen primus motor eli käynnistävä voima on ”juutalainen” eliitti ts. kasaarieliitti (kasaarita). Näiden demonisten voimien keskuksena toimii Israel, joka edustaa syvimpien helvettien maanpäällistä luonnetta1.

Tulee huomata, että sionisteja on paljon myös niin sanotuissa kristillisissä piireissä. Näistä muodostuu iljettävä sionistien lakeijoiden joukko.

Sionistien poliittiset vallankäytön mekanismit

”Juutalainen” eliitti on suorastaan valloittanut Yhdysvaltojen talouden, lehdistön ja mediamaailman kokonaisuudessaan sekä strategiset asemat presidentin neuvonantajina, kuin myös tiedusteluelimissä. Tässä tilanteessa Israelin johtajilla on vaarallisen voimakas vaikutus Washingtonin sisä- ja ulkopolitiikkaan.2; 3; 4

Täsmennettäköön vielä, että Yhdysvaltojen Pro-Israel lobby, jota kutsutaan myös sionisti- ja Israel-lobbyksi, muodostavat uskomattoman voimakkaan poliittisesti organisoituneen verkoston, jonka tavoitteena on vaikuttaa Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Ulkopoliittisesti mainitun eturyhmän pyrkimyksenä on toimia Israelin hyväksi, mikä on linjassa Israelin hallituksen kanssa. Väkevimpinä toimijoina Israel-lobbyn liikehdinnässä ovat Amerikan järjestäytyneet ”juutalaiset”. Muita Israel-lobbyyn kuuluvia vaikuttajia, niin kristityistä kuin myös ”juutalaisista” muodostuneet, ovat esimerkiksi American Israel Public Affairs Committee (AIPAC), uuskonservatiivit, Christians United for Israel (CUI) ja kristillinen sionismi, jonka kaltaisia ryhmiä löytyy myös Euroopasta.5

……………

a) Kasaarit ovat 700-luvulla juutalaisuuteen kääntynyt turkkilais-mongolidinen [1] kansa, joista nykyiset aškenasijuutalaiset [2] polveutuvat [2]. Nämä eivät ole periytyneet Palestiinan juutalaisista.

Sionistisen eliitin tuhotoiminta puolestaan perustuu Talmudin ideologiaan

Juutalaisvaltion perustamisessa Palestiinaan huomioitiin sen poliittisesti keskeinen suhde Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan nähden. Siten Israel muodostaa myös sotilas-strategisen polttopisteen maailman valta-asemaa ajatellen. Israelin valtio sisältyy kasaarieliitin suunnitelmien sarjaan toteuttaa tämän mafian pyrkimykset Talmudin ennustuksien mukaisesti.

Sionistien ja tiettyjen juutalaisten noudattama Talmud [3] ei ole mikään uskonto, vaan maailmanvalloitukseen tähtäävä ohjelma, joka on samalla Israelin pääasiallisin ideologia. Sanoohan heidän Talmudinsa, että juutalaisten tulee valloittaa maailma ja tuhota kristityt, sillä he itse kuvittelevat olevan kansana ”Messias”: Esittääkseen Messiaksen – ilman metafooraa, juutalainen kansa (kethubth IIIa, viite 4). Täten ei tarvitse ihmetellä sitä, miksi Israel, ja siihen kytkeytyvä sionistinen eliitti käyttää suurvaltoja poliittisen tuhotoimintansa instrumentteina.

Israelin valtiolla ei ole mitään legitimiteettiä olla olemassa valtiona. Israel on terrorismin perustalle syntynyt Yhdysvaltojen loinen. Siinä kätilöinä ovat toimineet valehtelu ja murhat6. Nykyisen Israelin päämääränä on palestiinalaisten kansanmurha7, tästä ilmeisesti ei ole kenelläkään epäselvyyttä?

Trumpin päätös Israelin siirtokuntien puolesta lisää palestiinalaisten kurjuutta entisestään

Donald Trumpin hallinto [4] on asettunut jälleen Israelin edunvalvojaksi hyvin ristiriitoja ja kurjuutta lietsovalla tavalla hyväksyessään Länsirannalle rakennetut juutalaissiirtokunnat.

Ylimielisen kylmäkiskoinen Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo [5] lausahti maanantaina, että Israelin Jordanjoen länsirannalle rakentamat siirtokunnat ”eivät ole itsessään yhteensopimattomia kansainvälisen oikeuden kanssa”.

MP USAs utrikesminister

Pompeo väitti, ettei siirtokuntien nimittäminen laittomiksi ”ole edistänyt rauhaa” alueella. Ei varmaankaan hillitse konflikteja, mikäli Israel harjoittaa jatkuvaa syrjintää ja kansanmurhaa palestiinalaisia kohtaan.

Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carter otti maassaan vuonna 1978 käyttöön ilmaisun ”Yhteensopimaton kansainvälisen oikeuden kanssa”.

Tämä muotoilu tarkoittaa sitä, että Yhdysvaltain mukaan siirtokunnat ovat epälegitiimejä (illegitimate), mutta ne eivät ole laittomia (illegal).

Jimmy Carterin toteaakin kirjassaan Palestine: Peace Not Apartheid, että miehityksen on loputtava ennen kuin alueelle saadaan rauha.

Yllä mainitun määritelmän mukaan Yhdysvallat on säännönmukaisesti käyttänyt YK:ssa veto-oikeuttaan päätöslauselmiin, joissa siirtokunnat on tuomittu laittomiksi. Barack Obama kuitenkin teki viimeisenä virkavuotenaan linjasta poikkeuksen, eikä Yhdysvallat tuolloin käyttänyt vetoa.

Giv’at Ze’ev on yksi laajimmista juutalaissiirtokunnista Länsirannan alueella.
Giv’at Ze’ev on yksi laajimmista juutalaissiirtokunnista Länsirannan alueella.

Länsirannalla on sekä Israelin hyväksymiä että laittomia siirtokuntia. Monet ulkomaat vastustavat Israelin juutalaissiirtokuntia. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on tuominnut kaikki Israelin siirtokunnat laittomina. YK:n turvallisuusneuvosto linjasi vuonna 2016 Länsirannan siirtokuntien rikkovan räikeästi kansainvälistä oikeutta. Luonnollisesti siirtokunnat ovat rauhan este israelilaisten ja palestiinalaisten välillä.

Myös EU pitää siirtokuntia laittomina.

EU:n kanta perustuu YK:n ja Kansainvälisen tuomioistuimen näkemykseen, jonka mukaan Israelin siirtokunnat ovat laittomia vuoden 1949 Geneven sopimuksen perusteella. Sopimus kieltää miehitysvaltaa asuttamasta kansalaisiaan miehitetylle alueelle.

Israelin mukaan Geneven sopimus ei koske Länsirantaa, jota se ei pidä miehitettynä alueena. Israelin mukaan se sai alueet haltuunsa puolustussodassa (kuuden päivän sota 1967), eikä vienyt niitä miltään legitiimilta valtiolta.

Huomion arvoista on, että juutalaisvaltion väkivaltainen perustaminen Palestiinaan tarkoittaa sitä, että juutalaiset olivat hyökkäävä osapuoli ja palestiinalaiset puolestaan olivat, ja ovat edelleen, puolustussodassa hyökkääviä juutalaisterroristeja vastaan.

Trump on irvokkaasti Israelin asialla

Lisäksi Trump on kunnostautunut juutalaisen eliitin hännystelyssä edeltäjiään voimakkaammin.

Ensitöikseen virkakautensa alussa 2017 Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi sekä teki päätöksen Yhdysvaltain suurlähetystön siirtämiseksi Tel Avivista Jerusalemiin.

Viime maaliskuussa Trump tunnusti Israelin vuonna 1967 valtaamat Golanin kukkulat Syyrialta, Israelin alueeksi.

Lisäksi Trump on sulkenut palestiinalaisten diplomaattisen edustuston Washingtonissa sekä lakkauttanut avustuksen palestiinalaispakolaisille.

Trump nimitti Yhdysvaltain suurlähettilääksi David Friedmanin, joka on siirtokuntaliikkeen pitkäaikainen sponsoroija.

Juutalainen Kushner asetettiin Israelin ja Palestiinan välisen selkkauksen rauhansuunnittelijaksi

Trumpin sionistinen perhe on sijoittanut siirtokuntiin [6], joten ilmeisesti he myös hyötyvät Yhdysvaltojen antamasta poliittisesta tuesta kyseisille siirtokunnille. Lisäksi Israelin-suurlähettiläs David Friedman ja Lähi-idän ”erityisneuvonantajan” roolissa oleva Jared Kushner ovat henkilökohtaisesti sijoittaneet [6] israelilaisiin siirtokuntiin. Puolestaan Israelissa toimivat rahoitusalan yritykset ovat tehneet miljoonasijoituksia Kushnerin perheen kiinteistöliiketoimintaan. Kushner on vieraillut myös saudiprinssi Mohammed bin Salmanin luona, joten muitakin sopimuksia on epäilemättä solimittu.

Tästä korruptoituneesta eturistiriidasta huolimatta juutalainen Kushner (Trumpin vävy) sai tehtäväkseen suunnitella Israelin sekä Palestiinan väliseen konfliktiin rauhansuunnitelman, joka epäilemättä koituu palestiinalaisten turmioksi.

Huomion arvoista kuitenkin on muistaa, että Israel vaikuttaa juutalaisen eliitin kautta Yhdysvaltoihin eikä päinvastoin, kuten John Mearsheimer ja Stephen Walt osoittivat kirjassaan The Israel Lobby and US Foreign Policy [7], vaikka Yhdysvallat tukevat huomattavilla summilla vuosittain Israelia, tukeen ei liity erityisiä ehtoja. Ehtojen puuttuminen onkin mainio esimerkki Israel-lobbyn vaikutusvallasta Washingtonin politiikassa.

Israel ja Netanjahu ovat tyytyväisiä [8] Trumpin päätöksiin

Näyttää siltä, että Trumpin hallitus tanssii politiikassaan täsmälleen Netanjahun soittaman pillin mukaan. Netanjahu oli jopa soittanut maanantai-iltana Trumpille ja kiittänyt häntä, kun Trump oli ”korjannut historiallisen vääryyden”.

Trump och Netanhyaju

Netanjahun onkin todennut, että oikeita paikkoja siirtokuntien laillisuudesta päättämiseen ovat Israelin tuomioistuimet, ”eivät puolueelliset kansainväliset foorumit, jotka eivät kiinnitä huomiota historiaan eikä tosiasioihin”.

Koska sinisen ja valkoisen -puolueen puheenjohtajan Benny Gantz ei ole onnistunut muodostamaan hallitusta määräaikaan mennessä, on virkaatekevällä pääministerillä, oikeistopuolueen Likudia johtavalla Benjamin Netanjahulla hyviä poliittisia mahdollisuuksia, sillä kolmannet vaalit ovat Israeliin tulossa puolenvuoden sisällä. Trumpin päätökset Israelin suhteen edistävät Netanjahun poliittisia pyrkimyksiä, mutta kurjistavat entisestään palestiinalaisten asemaa.

Kommentti

Yhdysvaltojen Pro-Israel lobby on aina huolehtinut siitä, että Yhdysvallat ei ole milloinkaan yrittänyt estää siirtokuntien laajenemiskehitystä ja palestiinalaiskotien romuttamista niiden tieltä. Trump itse on täysin mädäntynyt sionisti, jonka perhepiiriin kuuluu pirullisia juutalaisen eliitin toimijoita.

Useiden tarkkailijoiden [9] mukaan Israel tavoittelee anastamaan palestiinalaisten maat itselleen vaiheittain. Israelin valtio maksaa erilaisia tukiaisia ja antaa verohelpotuksia Länsirannan israelilaisille. Israel on jatkanut siirtokuntiensa rakentamista [10] Länsirannalla [11] alati kiihtyvällä vauhdilla.

Juutalaista terrorismiä

Israel rikkoo kansainvälisiä säädöksiä valmistaessaan siirtokunnissa tuotteita palestiinalaisille kuuluvista raaka-aineista. Kuitenkaan palestiinalaiset eivät saa korvausta raaka-aineista. Palestiinalaisia viljelijöitä on ryöstetty. He ovat menettäneet maansa (Länsirannalla yli 40%) laittomille siirtokunnille, joista monet tuotteet tulevat markkinoille.7

Siirtokunnat ovat ryövänneet leijonanosan palestiinalaisten vedestä sekä tärvelleet heidän vuosisataiset viljelysmaat johdattamalla samalla juutalaisten jätevesiä palestiinalaisten viljelyksille.8

Tämän lisäksi siirtokuntalaiset [7] sulkevat teitä vaikeuttaakseen palestiinalaisten liikkumista sekä estääkseen kaupankäyntiä. Myös vesilähteitä on suoranaisesti tuhottu. Siirtokuntalaiset ovat armeijalta peräisin olevilla aseilla harjoittaneet väkivaltaa palestiinalaisia vastaan.

Keskelle palestiinalaisalueita perustetut siirtokunnat hajottavat Länsirannan maantieteellisesti ja tekevät mahdottomaksi palestiinalaisille kehittää alueitaan.

Markku Juutinen

Lähteet

https://www.dn.se/nyheter/varlden/usa-vantas-andra-installning-till-israels-bosattningar/ [4]

https://www.theguardian.com/world/2019/nov/18/us-israeli-settlements-no-longer-considered-illegal-palestinian-land-mike-pompeo [5]

https://www.sefaria.org/Sanhedrin.76a.1?lang=bi&with=all&lang2=bi [3]

https://www.pyhamaa.net/pyhauml-maa/category/siirtokunnat [9]

https://yle.fi/uutiset/3-6448787 [10]

https://yle.fi/uutiset/3-7771299 [11]

https://www.strategic-culture.org/news/2019/11/21/trump-accepts-israeli-realities-on-ground-realities-funded-by-his-administration/ [12]

https://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/beit-el-israel-trump-netanyahu-west-bank-partition-a9105261.html [6]

http://arkisto.ulkopolitiikka.fi/artikkeli/719/israelin_siirtokunnat_rauhan_esteen/ [7]

https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=7347069 [8]

……………..

1. Niemi, Pertti (1994). Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan [13]

2. Walt, Stephen ja Mearsheimer, John (2007). The Israel Lobby. Audio Renaissance, a division of Holtzbrinck Publishers LLC

3. Dershowitz, Alan (2006). Debunking the Newest – and Oldest – Jewish Conspiracy: A Reply to the Mearsheimer-Walt “Working Paper”. Saatavina: https://sites.hks.harvard.edu/research/working_papers/dershowitzreply.pdf [14]

4. Dulles, John Fpster (1953-1959). USA:n ulkoministeri; D. Neff 1995/2002, Fallen Pillars: U.S. Policy Towards Palestine and Israel Since 1945, s. 99

5. John Mearsheimer and Stephen (2006). London Review of Books; Walt The Israel Lobby. Lunastettavissa: https://www.lrb.co.uk/v28/n06/john-mearsheimer/the-israel-lobby [15]

6. New York Times 26.–30.11.1947. Sit. Niemi (2001). Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan. Turku: TAB-kirjat; Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag; Jews object to Dutch textbook that says Britain endorsed Zionism in 1917 for favorable Jewish bankers’ loans. [16]

7. Finnwatch: YLE uutiset 11.4.2010, Finnwatchin selvitys – raportin 2. tarkistettu painos pdf-tiedostona.

8. London Review of Books; Farming without water. Palestianian Agriculture in the Jordan Walley. [17]