Washingtonin osavaltio liittymässä julkisten pankkien perustajiin

Yhdysvalloissa osavaltiot ottavat pankkeja omiin käsiinsä ja irtaantuvat keskuspankista. Liikkeen pioneeri on Pohjois-Dakota, jonka taloutta luottokriisi ei ole juuri heilautellut.

Washingtonin osavaltio on liittynyt niiden Yhdysvaltain osavaltioiden joukkoon, jotka ovat ottaneet aloitteen pankkiasioissa omiin käsiinsä. Tällä hetkellä Yhdysvaltain osavaltioista Illinois, Virginia, Massachusetts, Maryland, Hawaiji, Florida, Michigan, Oregon, Kalifornia ja muutama muu ovat laatimassa tai laatineet lakialoitteita, jotka mahdollistavat osavaltion oman pankin perustamisen sekä irtautumisen Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reservesta, FEDista. Innoittajana on toiminut Pohjois-Dakotan osavaltion oma pankki, BND, North-Dakota Bank, joka on pitänyt oman ja koko osavaltion talouden kunnossa ja joka toimii keskuspankista erillään. Yhdysvaltain keskushallinnon sekä osavaltioiden järkyttävästä taloudellisesta tilanteesta poiketen Pohjois-Dakota on selvinnyt lamasta hyvin, ja sen omistama BND tuotti ennätysvoitot osavaltiolle vuonna 2009.

Wall Streetin luottokriisi rampautti valtioiden ja kuntien hallinnot. Osavaltioiden budjettialijäämät ovat ylittäneet katasrofimittakaavan. Kriisi on kasvanut yhä akuutimmaksi. Pahan päivän varalle säästetty raha on käytetty, kaupungit ja kunnat ovat irtisanoneet yli 200 000 työntekijää. Arizona on jopa joutunut vuokraamaan pois omat hallintorakennuksensa. Veroja korotetaan, palveluja leikataan ja julkista omaisuutta myydään. Siitä huolimatta moni kunta ja kaupunki on jättänyt konkurssihakemuksen. Osavaltiot eivät saa mennä konkurssiin, mutta siihenkin on tulossa muutos. Kongressissa on kierroksella aloite, jolla lakia muutetaan niin, että osavaltiot voivat hakea konkurssiin. Konkurssimenettely päästää osavaltiot sitoumuksistaan, ja ne pääsevät maksamasta eläkkeitä tai muita tekemiään maksusitoumuksia. Osavaltiot siis vain seuraavat sellaisten megakorporaatioiden kuin General Motorsin ja Continental Airlinesin esimerkkiä. Pelko osavaltioiden konkursseista on laskenut osavaltioiden velkasitoumusten markkina-arvoa ja nostanut lainakustannuksia. Aivan kuin Kreikan ja Irlannin kanssa, huhut konkurssista muuttuivat itseään toteuttaviksi ennusteiksi: rahastot ja shorttaajat astuivat esiin ja muunsivat tarinan todellisuudeksi.

Tämän ovat osavaltiot nyt päättäneet ratkaista ottamalla pankkiasiat omiin käsiinsä. Tarkoitus on luoda omia, osavaltioiden omistamia pankkeja, jotka palvelevat julkista sektoria ja osavaltion asukkaita. Washingtonin osavaltion aloitteet esiteltiin tammikuun 18. päivä sekä osavaltion edustajainhuoneessa että senaatissa.  Aloitteet esittävät muodostettavaksi Washington Investment Trust´in (WIT), joka edistäisi maataloutta, koulutusta, yhteiskuntarakentamista, talouskehitystä, asuntotuotantoa ja teollisuutta hyödyntämällä Washingtonin osavaltion alueella asuvien ihmisten  varoja ja tuotantokapasiteettia. Tällä hetkellä kaikki osavaltion varat on talletettu Bank of Americaan (BoA). HB 1320 esittää, että ”tulevaisuudessa kaikki osavaltion varat talletetaan WIT:n ja osavaltio takaa ne ja sen, että varoja käytetään yhteisön ja julkisyhteisön ja kaikkien osavaltion alueella asuvien ihmisten ja heidän yritystensä hyödyksi”.

Vaikka drastisia leikkausesityksiä tehdään ja toteutetaan, osavaltioiden pulmat eivät johdu tuhlaavaisuudesta. Pikemminkin ne johtuvat osinkojen menetyksistä ja lisääntyneistä lainakustannuksista, jotka aiheutti Wall Streetin pankkikriisi. Tukittuna täyteen roskaluottoja, johdannaisia ja muuta roskapaperia Wall Streetin luottokone tukkiutui vuoden 2008 syksyllä eikä se ole toipunut siitä vieläkään. Kaupan päälle tuli subprime-asuntoluototuskriisi, joka sekin oli pankkien itse luoma. Tällaisessa globaalissa taloustilanteessa Pohjois-Dakotan malli osoitti toimivuutensa. Sen menestys on ollut ilmiömäinen. Tarjoamalla matalakorkoista luottoa – johon ihmisillä on varaa – yrityslaajennuksiin, uusille yrityksille ja opiskelijoille, Pohjois-Dakotan pankki BND on auttanut osavaltiotaan pysymään sivussa koko kriisistä. BND tekee yhteistyötä yksityispankkien kanssa tarjoten toissijaiset markkinat kiinteistöluototukselle, tarjoaa sellaista kaiken kattavaa pankkipalvelua kuin shekkien varmentaminen ja käteinen sekä likviditeettituki yksityisille pankeille samalla, kun se investoi Pohjois-Dakotan osavaltion omiin velkasitoumuksiin tukeakseen osavaltion talouskasvua. Viimeisten kymmenen vuoden aikana BND on palauttanut osinkoina lähes kolmannesmiljardin osavaltion kassaan. Pohjois-Dakota on eräs niitä harvoja osavaltioita, joilla on toistuvasti budjettiylijäämää.

Toisin kuin yksityiset pankit, julkisesti omistetut pankit eivät spekuloi rahamarkkinoilla tai pelaa korkean riskin ”finanssituotteilla”. Ne eivät myöskään maksa tolkutonta palkkaa ja bonuksia johtajilleen tai työntekijöilleen. Työntekijät ja pankinjohtaja ovat julkisen sektorin työntekijöitä. Pankin voitot maksetaan sen ainoalle osakkeenomistajalle: osavaltion asukkaille, kansalle. Washingtonin osavaltion edustaja Bob Hasegawa, päätekijä pankkialoitteen takana, kutsui ehdotusta julkisesti omistetusta pankista yksinkertaiseksi konseptiksi, josta koituu Washingtonin osavaltiolle suunnaton hyöty. Kirjeessään lain säätäjille hän selittää: ”Konsepti on yksinkertainen: pitää veronmaksajien rahat täällä Washingtonissa työskentelemässä meille, rakentamassa talouttamme. Tällä hetkellä rahamme ovat Bank of Americassa. BoA tienaa rahaa meidän rahoillamme, emmekä me koskaan näe senttiäkään niiden tuomasta voitosta. Sen sijaan voimme luoda oman instituutiomme, pitää verodollarit täällä Washingtonissa työskentelemässä meille ja hyötyä niistä itse”. Hasegawa kuvaili Washingtonin pankki-instituution avaintekijöitä: pankki tekisi yhteistyötä finanssi-instituutioiden, yhdyskuntien, kuntien, organisaatioiden, talouskehitysryhmien, vakuuslaitosten ja muiden kanssa. Hasegawa sanoo, että Washington Investment Trust (WIT) tarjoaa ”läpinäkyvyyttä, täsmällisyyttä ja vastuuvelvollisuutta taloudellisessa raportoinnissaan”. Se olisikin tervetullutta vaihtelua Wall Streetin isojen pankkien niin yleisesti harrastaman ”luovan kirjanpidon” käytäntöihin.
Pankkialoitteen käsittely kongressissa on vielä kesken.

Lisätietoja julkista pankkitoimintaa vaativasta liikkeestä:
http://PublicBankingInstitute.orghttp://www.webofdebt.com/articles/washington_state.php

Vapaasti kääntänyt Riikka Söyring.

Lue lisää:

Kommentti: Irti tuhon kierteestä

16 kommenttia

  1. Siinäpä on kerrankin jotain positiivista! Luulisi Suomen Pankin ottavan jotain oppia, kun muutenkin mennään amerikan pillin mukaan. American Airlines-lentoyhtiö muuten on lakannut ulkoistamasta toimintojaan huomattuaan, ettei niista tule mitään. Koskahan Suomessa. Kun muualla käännetään kelkkaa, täällä mennään vielä pitkään päin persettä ja hallituskin on ulkoistamassa oman valtansa tyhmyydessään Brysseliin. Maa, joka tulisi helposti omillaan toimeen, ollaan ajamassa konkkan että kolisee tällä menolla. Muutosta prkl ja äkkiä!!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Yksinkertaisuudessaan mainio ratkaisu. Vastaavantyyppistä haetaan jo Suomeenkin esim. talousdemokraatien toimesta. Aika hyvin tuntuu kyllä muutenkin tietoisuus nykysysteemin järjettömyydestä leviävän, joten ehkäpä vielä Suomessakin joskus lähitulevaisuudessa? Sitä odotellessa, mutta positiivisella mielellä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Konsulttiyritys McKinsey on jo pari Suomen hallitusohjelmaa laatinut ja laatii seuraavankin. Kyseinen yritys on maailmankuulu eri valtioiden pohjavesien yksityistämisessä ja välittämisessä eteenpäin. Näinhän se menee Suomessakin.
    Niin, tämä yhtiö on siis amerikkalainen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. nii-i,

      McKinsey on myös laatinut WHO:n markkinointistrategian eli ”kuinka jokainen maailman ihminen rokotetaan (vähintään) kerran vuodessa”.

      Tarkempaa tietoa myynnin edistämisestä löytyy WHO:n kotisivuilta hakusanoilla GAVI, IAVI ja GIVS sekä WHO:n pressitiedotteesta ”Decade of the Vaccines” (=Rokotteiden vuosikymmen).

      Ajatus on suostuttaa kaikki maailman ihmiset ottamaan monta rokotetta vuodessa. Näitä rokotteita sitten kustantavat paitsi valtiot (veronmaksajien kautta) niin myös veronmaksajat itse itselleen.
      WHO haluaa myös eräänlaisen globaalin käänteisen Robin Hood-veron jossa varakkaat maat maksavat lääkeyhtiöille siitä, että köyhille maille annetaan rokotteita.

      WHO:n taustalla hääräilee Bill & Melinda Gates Foundation…joka muuten myös kustantaa IANPHIa.
      IANPHI on sellainen verkosto, johon kuuluu myös THL.

      Kun KTL aikanaan muuttui THL:ksi, kyse ei ollut mistään erillisestä tapauksesta. Samaan aikaan monen maan ”KTL:t” vaihtoivat nimensä ”THL:ksi” ja verkottuivat tämän IANPHIn kautta.
      IANPHIn varapj. on Pekka Puska.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Järkevä hallitus pitää kansastaan huolta. Mitä pahaa siinä on, jos huolehtii vaarallisten tautien leviämisestä?

        Ilmeisesti tänne on pesiytynyt Linkolan opit. Ideaalitilanne olisi hänen lisäkseen vain toinen, joka asuisi toisella puolen maapalloa.

        Muutoin tarina on mielikuvituksen tulosta.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Kirjoittaja on luontaisterapeutti, joka on kiinnostunut rahasta. Siis asiakkaiden rahasta.
    Älkää nyt ihan kaikkea uskoko, mitä netissä lukee. Tällaisia toivekuvitelmia kirjoittavat ja niistä haaveilevat yleensä sellaiset, joiden ainoa yhteys rahamaailmaan on käynti pankkiautomaatilla.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kyllä se oikeaan ketjuun tuli. Siis toi Ellen Brown on joko salanimi tai amerikkalainen luontaisterapeutti, joka kirjoittelee rahajuttujakin. Mistä näistä tietää. Maailma on täynnä ellenbrowneja.

      Viittaus tarinaan tarkoitti Söyringin tekstiä WHO:sta. Se on mielikuvituksen tuotetta ja eräänlainen hyökkäys kansallista terveydenhuoltojärjestelmäämme kohtaan. Järjestelmää, jossa minunkin lääkitystä säädellään aina kulloisenkin taudin mukaisesti.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Mitähän tästä hallituksemme pitäisi ottaa mallia? Meillä on Suomen Pankki ja itsenäisiä liike-, osuus -ja säästöpankkeja, joten kyllä tässä maassa valinnanvaraa on ja kaikki pelaa. Kyllä tällä arsenaalilla tämän maan rahoitustarpeet tulevat hoidetuksi.

      Jossain keskustelussa täällä esitettiin, että tännekin pitäisi perustaa läänikohtaisia valtion pankkeja. Sanoin, että perustakaa vaan, mutta huonosti tulee käymään.

      Täyttä huuhaata on myös väite osavaltion konkurssista. Heh..kaikkea sitä kirjoitetaankin. No..yleensä konkurssipesä realisoidaan tavalla tai toisella, joten eiköhän sillekin osavaltiolle sitten ostaja löydy. Jos ei Amerikasta, niin Venäjällä tai Arabimaissa riittää miljonäärejä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Eikö sinulle ole vielä avautunut, että osa porukasta on jonkin sortin uskovaisia, joihin eivät tepsi mitkään argumentit. Aika huippu oli Söyringin kääntämä ( ” Annan vain ihmisille ajattelemisen aihetta”) juttu, jossa Gadaffi korotettiin arvoon arvaamattomaan. Tosin se taisi olla jossain US-palstoilla..

        Nämä jututhan käännellään USA- ja Kanadalaisista lähtökohdista, jotka eivät mene yksi yhteen suomalaisen todellisuuden kanssa.

        Kukaan ei ole osoittanut, että Ylivieskan terveyskeskuksessa kirjoitettaisiin kipulääkkeitä, oliko se nyt 50 kertaa tarvittavaa enemmän.

        Päätoimittajakaan ei mielestäni (voi olla että en ole löytänyt)ole vastannut perusteltuihin kysymyksiini, kuten yleensä on tapana. Söyring kyllä on selitellyt useaankin otteeseen..

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Totta..ei tämä juuri eroa uskonnollisesta hurmoksesta ja jenkeissä sitä on tosi paljon. On uskonnollisia yliopistoja ja luontaislääketieteen tutkimuslaitoksia, Magneettirannekkeiden KansainvälinenTutkimuskeskus jne. Siellä ei markkinoinnin oppimäärät ole menneet hukkaan.

          Pikkasen saisi linjaa heivata, mutta tällä tavalla tuotettu syntyy halvalla. Roiskastaan joku käännös amerikkalaista ajattelua tai lainataan Talousdemokraattisen yhdistyksen lausuntoja sekä julkaistaan terapeuttien ja homeopaattien puffijuttuja.

          Oikeasta lehden teosta tälläinen on yhtä kaukana kuin kuu maasta.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Jutun ydin näyttää olevan, että osavaltiot pelastuvat, jos rakentavat taloutensa omistamiltaan pankeilta saamiensa osinkojen varaan! Enpä ole ennen moista kuullut. Eiköhän valtioiden ja osavaltioiden budjetteja tehdä ihan toiselle pohjalle.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Heppu hei..näyttääks nyt oikean median kautta näytetyt asiat siltä mitä tekstis kerrotaan.toivottavasti alkaa asiat valkenee, aina ei kannata kailottaa ekana.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat