Walesin tuhkarokkoepidemian suurin ryhmä ovat 10 – 18-vuotiaat lapset

Professori Dodge on tervetullut järjen ja kohtuuden ääni Brittien terveysviranomaisten viimeisimmässä MPR –rokotteen kampanjoinnissa, jossa Walesin tuhkarokkoepidemian syyksi yritetään esittää vähenevää MPR-rokotusastetta. Ilman oikeata ja kattavaa potilaiden hoitohistoriaa, mukaan lukien esimerkkiuhriksi poimitun 25-vuotiaan miehen, tämä syyllistäminen ja kampanjointi on vain tyhjää leukojen louskutusta.

Aina ensimmäisistä tuhkarokkorokotuksista lähtien vuodelta 1963 ovat uutiset tuhkarokkoepidemioista täyttäneet lääketieteellisten julkaisujen sivuja. Rokotteiden sisältämät kuolleet virukset vaihdettiin eläviin viruksiin (molemmat rokotetyypit yhtä tehottomia ja vaarallisia) ja usein lapsen ensimmäisen rokotuksen jälkeen he sairastuvat tuhkarokkoon. British Medical Journal (nykyään BMJ) on vuosien varrella järjestänyt lukuisia avoimia ja vapaita keskusteluita aiheesta.

MPR-kolmoisrokote otettiin käyttöön useissa maissa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa, mutta katastrofaalisten seurauksien vuoksi se vedettiin markkinoilta Japanissa ja Englannissa. MPR-rokotteen käyttö aiheutti merkittävän tilastollisen lisääntymisen niin autismissa kuin aivokalvontulehduksissa, jotka sisälsivät Urabe AM9 ja muita sikotaudin viruskantoja.

Japanin ongelmat MPR-rokotteen kanssa

Makoto Yawata 1994 Lancetissa: ”Japanin terveysministeriö on julkaissut raportin kotimaisesta MPR-rokotteesta, joka vedettiin markkinoilta huhtikuussa 1993 sen aiheutettua aivokalvontulehduksia. Terveysministeriön MPR-rokotteesta oli ilmoitettu aivokalvontulehduksia jo alusta alkaen sen tultua osaksi kansallista rokotusohjelmaa. Alun perin terveysministeriö ilmoitti aivokalvontulehduksen todennäköisyyden vain yhdeksi jokaista 100.000 – 200.000 rokotettua kohden. Vain 6 kuukauden rokotusten jälkeen ministeriön oli pakko korjata todennäköisyyttä monikymmenkertaiseksi ja kehottaa varovaisuuteen MPR-rokotteen käytössä ja koostamaan lääkäreille oppaan rokotteen määräämistä varten. Alkujaan rokote oli pakollinen, mutta haittavaikutusten yleistyessä se luokiteltiin vapaaehtoiseksi rokotteeksi. MPR-rokoteohjelma lakkautettiin, kun rokotteet vedettiin markkinoilta.”

Sugiura & Yamada 1991 Pediatric Infectious Disease Journal: ”Useimmat rokotteisiin liittyvät aivokalvontulehdukset ilmaantuivat potilaille, jotka olivat saaneet Urabe AM9 –sikotautirokotteen, osittain siksi, että tätä rokotetta käytettiin enemmän kuin neljää muuta vastaavasti lisensioitua sikotautirokotetta. MPR-rokotteiden aiheuttamissa aivokalvontulehduksissa havaittiin pieni, mutta tilastollisesti merkittävä, viivästyminen verrattuna vain yhtä virusta sisältävän Urabe AM9-sikotautirokotteen aiheuttamaan. Tämä ei johtunut rokotteiden vahvuuksista tai rokotettavien ikäjakaumasta. Ero on saattanut johtua kolmoisrokotteen sisältämien tuhkarokko- ja vihurirokkokomponenttien hidastavasta vaikutuksesta sikotautiviruksen replikaatioon kehossa.”  Tämä selittäisi hitaamman autismin kehittymisen MPR-rokotteen jälkeen verrattuna esim. monovalenttiin tuhkarokko- tai sikotautirokotteeseen.

Englannissa markkinoilta vedettyä MPR-rokotetta myytiin Brasiliaan, jossa sitä käytettiin harkitsemattomasti joukkorokotusohjelmassa, joka todisti selvästi rokotteen ja aivokalvontulehduksen välisen yhteyden. Dourado ryhmineen vuonna 2000 American Journal of Epidemiologyssa: ”Tutkimus vahvisti Urabe-virusta sisältävän MPR-rokotteen aiheuttaneen aivokalvontulehduksia.”

Walesin tuhkarokkoepidemiaa ympäröivä mediamyllytys ei ole onnistunut uutisoimaan sairastuneiden hoitohistoriasta, kuinka moni oli saanut rokotteen tuhkarokkoa vastaan. Uutisointi ”tuhkarokkoon kuolleesta” muistuttaa vaarallisesta ja epätavallisesta tuhkarokosta, joka iski ainoastaan rokotettuihin. Nichols 1979 American Journal of Public Health: ”Atypical Measles: A continuing problem” (epätyypillinen tuhkarokko, jatkuva ongelma). Tämä epätavallinen tuhkarokko johtui rokotuksen heikentämän elimistön reaktiosta niin kuolleisiin kuin eläviin rokotteen tuhkarokkoviruksiin.

Luonnollisella tavalla saatu tuhkarokko voimistaa ja viimeistelee elimistön immuunijärjestelmän vastustamaan uusia tuhkarokkotartuntoja, maksa- ja munuaistauteja (Albonico ryhmineen 1990 MPR-rokotuskampanjasta), luustoa ja niveliä rappeuttavia sairauksia, ihon talirauhasten sairauksia, immuunireaktion sairauksia (astma ja allergiat) ja useita erilaisia syöpiä (Ronne 1985 Lancetissa: ”Lapsuuden tuhkarokkotartunta ilman ihottumaa liittyy sairasteluun aikuisena”).

Tuhkarokon sairastaminen johtaa huomattavaan atopian vähenemiseen myös kehitysmaissa (Shaheeb 1996 Lancetissa: ”Tuhkarokko ja atopiat Guinea-Bissaussa”). Tutkimuksen mukaan rokotetuista, jotka eivät olleet sairastaneet tuhkarokkoa, 25-26 % oli atooppisia verrattuna tuhkarokon sairastaneisiin rokottamattomiin, joista vain 12,8 % oli atooppisia.

Näitä sairauksia levittävät rokotetut, eivät rokottamattomat. Heidän tulisi pysyä kotona epidemian iskiessä (rokotettuihin), sillä heillä ei ole kunnon vastustuskykyä rokotteiden takia.

Rokottamattomissa amisheissa ei tavattu yhtään tuhkarokkoa 18 vuoteen (1970-1987), kun taas laajalti rokotetussa valtaväestössä tavattiin 2-3 vuoden epidemioita. Juuri kun tuhkarokkoa suunniteltiin hävitetyksi, valtaisat epidemiat iskivät rokotettuihin Yhdysvalloissa 80-luvun alkupuolella (Sutter 1991 Journal of Infectious Diseases). Hedrich mainitsi jo vuonna 1933 (American Journal of Hygiene) tuhkarokon 18-vuotisen syklin.

Tuhkarokko, kuten muutkin rokotteilla estettävät taudit, ilmaantuvat yhä nuoremmille lapsille johtuen kadonneesta vastustuskyvyn siirtymisestä äidiltä istukan kautta lapselle. Kun äiditkin on rokotettu lapsena, ei synny sukupolvien yli perimänä siirtyvää aitoa ja luonnollista immuniteettia tuhkarokolle. (Lennon & Black 1986 Journal of Pediatrics)

Yhä enemmän näitä tauteja ilmaantuu teini-ikäisille, mikä ei ole suotuisa ikä lapselle sairastaa. Reuman (1979 Annual Internal Medicine) varoitti rokotusten tultua pakollisiksi tuhkarokkopotilaiden vanhentuneen merkittävästi. Ennen rokotuksia 90 % potilaista oli 5 – 9-vuotiaita lapsia, kun taas rokotusten alettua 55 – 64 % potilaista on yli 10-vuotiaita teinejä, joiden tehosterokotus aiheuttaa huomattavia sivureaktioita.

Johtopäätös

MPR-rokote ja muut rokotteet altistavat enemmän taudille, jota vastaan rokotetaan, kuin luonnollinen vastustuskyky ja täysi rokottamattomuus. Lopettakaa siis rokotukset!

Alkuperäinen artikkeli: http://www.bmj.com/content/346/bmj.f2545/rr/643347

7 kommenttia

  1. ”MPR-rokote ja muut rokotteet altistavat enemmän taudille, jota vastaan rokotetaan, kuin luonnollinen vastustuskyky ja täysi rokottamattomuus. Lopettakaa siis rokotukset!”

    Tämä on kyllä ihan kaiken saatavilla olevan epidemiologisen tiedon vastainen väite. Esimerkiksi, alla on CDC:n keräämään dataan pohjautuva tilasto tuhkarokoon sairastuneiden määrästä ennen ja jälkeen kattavan rokotusohjelman käynnistämisen. Miten kukaan voi väittää, että rokote ei vähentäisi tuhkarokkotartuntojen määrää.

    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/ed/Measles_US_1944-2007_inset.png

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. ”Miten kukaan voi väittää, että rokote ei vähentäisi tuhkarokkotartuntojen määrää.”

    CDC:n tilastot alkavat 1940-luvulta. Miksi CDC ei halua esittää tilastoja aiemmilta vuosilta? Tuhkarokkorokote otettiin Yhdysvalloissa käyttöön vuonna 1963, joilloin Yhdysvalloissa oli noin 500 000 raportoitua tuhkarokkotapausta. Vuonna 1958 Yhdysvalloissa oli raportoituja tuhkarokkotapauksia noin
    800 000. Tuhkarokkotapausten määrä oli siis laskussa jo ennen rokotteita. Vuonna 1955 kuolleisuus tuhkarokkoon oli vähentynyt 97 %.

    Neurologisia haittavaikutuksia rokotteiden jälkeen:
    Neurologic adverse events following vaccination; Progress in Health Sciences;
    Sienkiewicz D., Kulak W., Okurowska-Zawada B., Paszko-Patej G.
    http://progress.umb.edu.pl/sites/progress.umb.edu.pl/files/129-141.pdf

    Huomatkaa erityisesti mitä em. tutkijat toteavat:

    ”Thus, it is not reasonable to assume that manipulation of the immune system through an increasing number of vaccinations during critical periods of brain development will not result in adverse neurodevelopmental outcomes.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Immunisointia vastaan – lääkäri puhuu:
    http://www.thesleuthjournal.com/the-case-against-immunizatons-doctors-speak-general-issues-about-vaccines-vaccination-risk-awareness-network/

    Parasetamolin käyttö, MMR-rokote ja autismi:
    Acetaminophen (paracetamol) use, measles-mumps-rubella vaccination, and autistic disorder: the results of a parent survey.
    Schultz ST, Klonoff-Cohen HS, Wingard DL, Akshoomoff NA, Macera CA, Ji M.
    Source: University of California San Diego, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18445737

    Yhdeksän lasta kuoli viitosrokotteen jälkeen Vietnamissa. WHO:n mielestä nämä ovat sattumia:
    http://www.pharmalive.com/jj-gets-a-shot-in-the-arm-from-who-over-vaccine-deaths

    Lääkäreiden käsitys nivelreumasta ei osu yksiin potilaiden kokemusten kanssa.
    Hugh Mann, Physician Retired, Eagle Rock, MO, USA:
    http://www.bmj.com/content/346/bmj.f2901/rr/645907

    Lampaat voivat sairastua polioon, jos ruokavaliossa ei ole tarpeeksi vitamiineja ja kivennäisaineita:
    http://www.agriview.com/news/livestock/sheep-susceptible-to-polio/article_1e7553ac-be56-11e2-ad74-001a4bcf887a.html

    Aspiriinin rooli espanjantaudissa:
    Clin Infect Dis. 2009 Nov 1;49(9):1405-10. doi: 10.1086/606060.
    Salicylates and pandemic influenza mortality, 1918-1919 pharmacology, pathology, and historic evidence.
    Starko KM.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19788357

    BMJ:n artikkelissa väitetään, että CDC valehtelee influenssarokotteiden tehosta ja tuhoaa omaa uskottavuuttaan:
    Influenza: marketing vaccine by marketing disease – British Medical Journal
    Peter Doshi, postdoctoral fellow
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/influenza-marketing-vaccine-by-marketing-disease-british-medical-journal/#.UZaWLbUy2f8

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Science Daily: Influenssarokotteet eivät toimi:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/flu-shots-dont-work-science-daily/#.UZfnubUy2f8

    Rokotteet heikentävät vastasyntyneiden immuniteettia. Huomatkaa erityisesti tämä kohta:
    ”Children of mothers vaccinated against measles and, possibly, rubella have lower concentrations of
    maternal antibodies and lose protection by maternal antibodies at an earlier age than children of mothers in communities that oppose vaccination. This increases the risk of disease transmission in highly vaccinated populations.”
    J Infect Dis. 2013 May 8. [Epub ahead of print]
    Waning of Maternal Antibodies Against Measles, Mumps, Rubella, and Varicella in Communities With Contrasting Vaccination Coverage.
    Waaijenborg S, Hahné SJ, Mollema L, Smits GP, Berbers GA, van der Klis FR, de Melker HE, Wallinga J.
    Source: Department of Epidemiology and Surveillance.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23661802

    Mitä on regressiivinen autismi?
    N Am J Med Sci. 2009 Jul;1(2):28-47.
    What is regressive autism and why does it occur? Is it the consequence of multi-systemic dysfunction affecting the elimination of heavy metals and the ability to regulate neural temperature?
    Ewing GE.
    Source: Montague Healthcare, Mulberry House, 6 Vine Farm Close, Cotgrave, Nottingham NG12 3TU, United Kingdom.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22666668

    Sivuuta tutkimukset, joita ovat rahoittaneet yhtiöt, joilla on taloudellisia kytköksiä rokotteisiin:
    http://www.educate4theinjured.org/#/studies-the-science/4563705536

    FDA:n asiakirjoista, rokotteiden valmistamiseen käytetyistä solulinjoista: ”In some cases the cell lines that are used might be tumorigenic, that is, they form tumors when injected into rodents. Some of these tumor-forming cell lines may contain cancer-causing viruses that are not actively reproducing.”
    http://www.ageofautism.com/2011/08/fda-to-investigate-vaccines-for-xmrv-retrovirus.html

    Tutkimus abortoitujen ihmissikiöiden DNA:sta rokotteissa:
    SCPI Study on Aborted Fetal DNA in Vaccines Presented at International Meeting for Autism Research
    http://www.cogforlife.org/scpiautismstudypress.htm

    Epänormaaleja tuhkarokko-sikotauti-vihurirokko-vasta-aineita ja keskushermoston autoimmuniteettia autistilapsilla:
    J Biomed Sci. 2002 Jul-Aug;9(4):359-64.
    Abnormal measles-mumps-rubella antibodies and CNS autoimmunity in children with autism.
    Singh VK, Lin SX, Newell E, Nelson C.
    Source: Department of Biology and Biotechnology Center, Utah State University, Logan, Utah 84322, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12145534

    Vesirokkorokote on vähemmän tehokas kuin luonnollinen immuniteetti:
    Vaccine. 2013 Mar 25;31(13):1680-94. doi: 10.1016/j.vaccine.2012.05.050. Epub 2012 Jun 1.
    Review of the United States universal varicella vaccination program: Herpes zoster incidence rates, cost-effectiveness, and vaccine efficacy based primarily on the Antelope Valley Varicella Active Surveillance Project data.
    Goldman GS, King PG.
    Source: Independent Computer Scientist, P.O. Box 847, Pearblossom, CA 93553, United States.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22659447

    Ei ole luotettavaa näyttöä siitä, että terveydenhoitohenkilöstön influenssarokotukset vähentäisivät potilaiden sairastumisia ja kuolemia:
    Int J Family Med. 2012;2012:205464. doi: 10.1155/2012/205464. Epub 2012 Nov 11.
    What, in Fact, Is the Evidence That Vaccinating Healthcare Workers against Seasonal Influenza Protects Their Patients? A Critical Review.
    Abramson ZH.
    Source: Department of Family Medicine, Hebrew University-Hadassah School of Public Health, Ein Kerem, Jerusalem 91120, Israel ; Beit Hakerem Community Health Center, Clalit Health Services, Haarazim 2, Jerusalem 96182, Israel.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23209901

    Häiriöitä mitokondrioiden energia-aineenvaihdunnassa rottien aivoissa alumiinille altistumisen jälkeen:
    Brain Res. 2008 Sep 26;1232:94-103. doi: 10.1016/j.brainres.2008.07.028. Epub 2008 Jul 16.
    Impairment of mitochondrial energy metabolism in different regions of rat brain following chronic exposure to aluminium.
    Kumar V, Bal A, Gill KD.
    Source: Department of Biochemistry, Postgraduate Institute of Medical Education and Research, Chandigarh, 160 012, India.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18691561

    Hinkuyskärokotteen myrkyllisyys: yleisyys ja reaktioiden todennäköisyys. ”From a file of 1127 children in whom signs of brain damage were reported after injections of vaccines containing pertussis antigen, the first 197 cases with good documentation of events were chosen for further study.”:
    J Epidemiol Community Health. 1979 June; 33(2): 150–156.
    PMCID: PMC1051941
    Toxicity of pertussis vaccine: frequency and probability of reactions
    G. T. Stewart
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1051941/

    Akuutti äkillinen sydänlihastulehdus kurkkumätä-, polio- ja jäykkäkouristusrokotteen jälkeen:
    Asian Cardiovasc Thorac Ann. 2006 Dec;14(6):e111-2.
    Acute fulminant myocarditis after diphtheria, polio, and tetanus vaccination.
    Wu SJ, Sun S, Li JY, Hu PY, Chien CY.
    Source: Division of Cardiovascular Surgery, Department of Surgery, MacKay Memorial Hospital, Taipei, Taiwan.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17130313

    Vesirokkoviruksen DNA:ta injektiokohdassa ja syljessä rokotuksen jälkeen:
    J Infect Dis. 2011 Jun 1;203(11):1542-5. doi: 10.1093/infdis/jir139.
    Varicella zoster virus DNA at inoculation sites and in saliva after Zostavax immunization.
    Pierson DL, Mehta SK, Gilden D, Cohrs RJ, Nagel MA, Schmid DS, Tyring SK.
    Source: Space Life Sciences, NASA, Lyndon B Johnson Space Center, Houston, Texas, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21592982

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Rokotukset heikentävät ihmiskehon omaa puolustuskykyä ja näin ihmiset sitten sairastuvat herkemmin ja sitten ihmetellään mistä se johtuu. Unohtakaa rokotukset ja syökää luonnollista ruokaa ja luottakaa luontoon sieltä löytyy kyllä kaikki tarvittava terveyden ylläpitämiseen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Lohja määräsi kymmenet lapset kotiarestiin tuhkarokon takia. Kotimaa uutiset 25.1. 2014. Eikö tuhkarokkorokotus olekkaan niin kattavasti toiminut, ja eikö se suojaakkaan rokotettuja vai onko taas sittenkin niin kuin monen muunkin rokotteen kanssa, että rokote sairastuttaa enemmän kuin suojaa. Olisipa mielenkiintoista saada tietää oliko sairastunut jo rokotettu kyseistä rokkoa vastaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat