VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla

Juutalaisen eliittin globaaleja hegemonian välineitä tiivistäen ovat: Kansainvälinen velkarahajärjestelmä; länsimainen viihdemaailman, massamedian ja koulutusmaailman täydellinen hallinta; kansainvälinen politikointi (esim. sionistien lobbausjärjestöt) ja valtioterrorismi Yhdysvaltojen sekä Israelin kautta.

Tämä perustuu muiden muassa Rothschildien ja muiden juutalaisten pankkidynastioiden luomaan kansainväliseen rahoitusvelkajärjestelmään, jonka lainaama korollinen raha on syynä Suomen ja laajemmin koko maailman taloudellisiin kriiseihin. Juutalaiseliitin mediakontrollin vaikutus on järkyttävän suurta Yhdysvalloissa ja yleensä länsimaissa. Lisäksi kaikki mittavimmat tv- ja radioyhtiöt, elokuvan tuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet, sosiaalinen media ja Internet sekä uutistoimistot ovat juutalaisen eliitin omistamia tai kontrolloimia.

Nykyisin myös Suomessa esi-, perus-, lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa on havaittavissa seuraavaa sukupolvea rappeuttavana tekijänä monikulttuuri- ja sukupuolineutraalikasvatus. Juutalaisia järjestöjä on lukuisia, joista voitaisiin mainita esimerkiksi tehokkaat kansainväliset järjestöt, B’ nai B’rithinWorld Jewish Congress ja World Zionist Organization.

Juutalaiseliitin muodostama uhka ihmiskunnalle on todellinen, ja se on suurempi kuin ilmaston ja luonnon saastumisesta aiheutuvat vaarat. Hirvittävässä vallanhimossaan juutalaiseliitti valtasi Venäjän tsaarilta marxilais-leninismin ideologian ja teorioiden kaapuun verohotulla valheellisen sosialismin sekä kommunismin opeilla (kommunistinen internationaali), joka tunnetusti epäonnistui muun maailman osalta, juutalaismafia on vallannut Yhdysvallat sekä Palestiinan, Israelin perustamisen yhteydessä. Juutalaismafian seuraava päämäärä on koko maailman valtaaminen, Yhdysvaltojen ja sen tiettyjen liittolaisten – erkoisesti Israelin – avulla. Tämä tarkoittaa kolmatta maailmansotaa.

Maailman pelastuksena on hegemonian eliminointi globaalilta juutalaismafialta ja heidän lakeijoiltaa, joita ovat esimerkiksi vapaamuurarit, länsimaiset hallitukset jne.. Tätä juutalaiseliitin vastaista taistelua käydään nykyisin julkaisutoiminnan avulla.

Kehotamme juutalaisia luopumaan Talmudiin perustuvasta juutalaisuudesta, ja liittymään Uuteen Kirkkoon taistelemalla henkisiä johtajianne vastaan, ja täten välttämään holokaustin, jota historiallisesti ei ole vielä ollut. Todellinen holokausti realisoituu juutalaiseliitin ja Israelin vallanhimoisen kansainvälisen politiikan ja julmuuden seurauksena; vain luopumalla tätä ’politiikkaa’ ruokkivasta juutalaisuudesta ja juutalaiseliitin ”henkisestä johtajuudesta”, vältämme holokaustin tavallisten juutalaisten osalta. Kehotamme kaikkia etniseen taustaan ja uskontoon katsomatta perehtymään ja liittymään henkisesti sekä käytännössä Uuteen Kirkkoon.

Yllä esitettyy viitaten Uuden Kirkon tehtävänä on taistella helvettejä vastaan, jossa tärkeimpänä instrumenttina on Jumalan Kymmenen Käskyä, kuten myös Jumalan Kolminaisuuden oikea ymmärtäminen. Benjamin Kivilohkare esittää näitä asioita jäljempänä olevassa laajassa kirjoituksessaan.

Maailmaa ei uhkaa ilmastonmuutos tai luonnon saastuminen, vaan voimat, jotka voivat saada  aikaan maailmansodan – ydinsodan. Tämä voima on kansainväliset juutalaiset, joita johtaa Talmudin opetuksiin vihkiytynyt ryhmä ”Siionin Viisaat”. 

Magneettimedian toimitus

kruunu 2

VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla

I osa: Kymmenen Käskyä

II osa: Nykymaailma enkelin silmin

III osa: Uuden Kirkon oppi lyhyesti

IV osa: Psyyken parantaminen

BENJAMIN KIVILOHKARE

miles Domini, pontifex primus

HERRAN TOISEN TULEMISEN KIRKKO

I KYMMENEN KÄSKYÄ

Kymmenen Käskyä ovat Raamatun tärkeimmät sanat, sillä ne tulivat Jumalan sormen piirtäminä kahteen kivitauluun. Kymmenen Käskyn voimasta Jordan-virran vedet väistyivät ja Jerikon muurit särkyivät, sillä näihin Käskyihin sisältyy Jumalallinen Voima. Tällainen voima on myös ihmisellä, joka näitä Käskyjä noudattaa siitä syystä, että ne ovat Jumalallisen Järjestyksen Lakeja, eikä vain siksi, että ne ovat yhteiskunnallisia ja moraalisia sääntöjä kaikilla kansoilla. Näillä Käskyillä on luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys, henkinen merkitys ja taivaallinen merkitys. Luonnollinen merkitys on ihmistä varten maan päällä, henkinen ja taivaallinen merkitys ovat enkeleitä varten taivaassa, mutta ihminenkin voi ne ymmärtää.

ENSIMMÄINEN KÄSKY (HM=henkinen merkitys)

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, HM: Herran Jumalallinen Ihmisyys hallitsee kaikkia hyvyyksiä ja totuuksiajoka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. HM: Herra vapauttaa ihmisen helvettien vallasta. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. HM: Herra on totuuksien ja hyvyyksien ainoa lähdeÄlä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, HM: Älä synnytä totuuksia ja hyvyyksiä, jotka ovat lähtöisin omasta ymmärryksestäsi ja joiden haluat muistuttavan Jumalallisia asioitaälä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, äläkä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, HM: Kielto koskee sekä henkisiä että luonnollisia asioitaäläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. HM: Kielto ulottuu myös aistillis-ruumiillisiin asioihinÄlä kumarra niitä äläkä palvele niitä. HM: Yllä esitettyjä omasta ymmärryksestä lähtöisin olevia asioita ei saa palvella jumalallisinaSillä minä, Herra, sinun Jumalasi, HM: Kaikki hyvyydet ja totuudet tulevat yksin Herraltaolen kiivas Jumala, HM: Ihmisen omasta ymmärryksestä lähtöisin olevat hyvyydet ja totuudet muuttuvat pahuuksiksi ja vääryyksiksijoka kostan isien pahat teot lapsille HM: Tällaiset vääryydet ja pahuudet myös lisääntyvät, ja niistä muodostuvat perityt mieltymykset eli peritty pahuuskolmanteen ja neljänteen polveen, HM: Ne lisääntyvät pitkissä sarjoissa yhdistyen viimein toisiinsaniille, jotka minua vihaavat; HM: Tällaisissa vääryyksissä ja pahuuksissa olevat ihmiset kieltävät Herran Jumalallisuudenmutta teen laupeuden tuhansille, HM: Jumala antaa hyvyyksiä ja totuuksia rajattomastijotka minua rakastavat HM: Hän antaa niitä niille, jotka ottavat vastaan rakkauden hyvyyttäja pitävät minun käskyni. HM: Samoin Hän antaa niitä niille, jotka ottavat vastaan uskon totuuksia.

Yllä on esitetty ensimmäisen Käskyn tarkka henkinen merkitys. Seuraavassa tämän Käskyn yleinen luonnollinen, henkinen ja taivaallinen merkitys. Luonnollinen merkitys on se, jonka mukaan meidän tulee elää täällä maan päällä. Henkinen ja taivaallinen merkitys täydentävät luonnollista merkitystä ja ne vallitsevat taivaissa. Henkinen merkitys alemmassa taivaassa ja taivaallinen korkeammassa.

Luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys

Epäjumalia ei saa palvella. Ketään ihmistä ei saa palvella jumalana. Mitään muuta kuin Jumalaa ja Jumalasta lähtevää ei saa rakastaa yli kaiken. Mitä ihminen eniten rakastaa, se on hänen jumalansa. Jumalan rakastaminen on sitä, että valitsee aina Käskyn noudattamisen, sillä jos valitsee muun asian, ei rakasta Jumalaa. Ainoastaan tällaisessa valintatilanteessa ihminen voi osoittaa rakkauttansa Jumalaa kohtaan; muuta rakkautta Jumala ei ihmiseltä odota. Sen tähden Kymmenen Käskyn noudattaminen on ylin kaikista ihmiselle annetuista ohjeista.

Henkinen eli spirituaalinen merkitys

Ketään muuta kuin Herraa Jeesusta Kristusta ei pidä palvella Jumalana, sillä Hän on Jehova, joka tuli alas maailmaan ja suoritti Lunastuksen. Hän on maailman Luoja, Vapahtaja ja Uudestisynnyttäjä. Hänestä Paavali oikein sanoi: ”Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti.” (Kol. 2: 9).

Taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys

Taivaallinen merkitys tarkoittaa sitä, että Herra Jumala on ääretön, mittaamaton ja ikuinen. Hän on Kaikkivaltias, Kaikkitietävä ja Kaikkialla Läsnä Oleva. Hän on Ensimmäinen ja Viimeinen, Alku ja Loppu, joka oli, joka on ja joka tulee aina olemaan. Hän on itse Rakkaus ja Viisaus eli Hyvyys ja Totuus. Hän on itse Elämä ja Olento, josta kaikki on saanut alkunsa. Hän on maailman Luoja ja sen Ylläpitäjä.

TOINEN KÄSKY

Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. HM: Jumalallisia Totuuksia ja Hyvyyksiä samoin uskon totuuksia ja hyvyyksiä ei saa pilkata tai häväistä, sillä nämä ovat Jumalan nimi, ja se, joka näin tekee, riistää itseltään keinot uudestisyntymiseen, jonka avulla ihminen ainoastaan voi saada syntinsä anteeksi ja pelastua.

Luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys

Herran nimeä ei saa käyttää väärin eikä yhteyksissä, joihin sen käyttäminen ei kuulu. Väärinkäyttöä ovat väärät valat, taikuus ja loitsut, kiroaminen ja pilkalliset puheet, joissa Herran nimeä käytetään. Oikeaa käyttöä taas ovat juhlalliset valat virkojen ja toimien yhteydessä ja sellaiset valat, jotka myös pidetään ja joihin liittyy hyvä ja arvokas tarkoitus. Tällaisissa yhteyksissä Herran nimen käyttäminen on sallittua. Oikeaa käyttöä merkitsevät luonnollisessi myös Jumalanpalvelus, rukous ja uskonnollinen opetus. Herran nimellä tarkoitetaan kaikkia Jumalasta käytettyjä nimityksiä, kuten esimerkiksi Jehova, Herra, Herra Jumala, Herra Sebaot, Israelin Pyhä, Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki.

Henkinen eli spirituaalinen merkitys

Henkisessä merkityksessä Jumalan nimellä tarkoitetaan kaikkia niitä asioita, joita kirkko opettaa Sanasta. Näiden asioiden käyttäminen väärissä yhteyksissä ja väärällä tavalla on tämän käskyn rikkomista.

Taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys

Tässä merkityksessä Herran nimellä tarkoitetaan Herran Jumalallista Ihmisyyttä. Tämä käy ilmi Sanasta seuraavassa kohdassa: ”Isä, kirkasta nimesi! Niin taivaasta tuli ääni: ’Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava.’” (Joh. 12: 28). Kirkastaminen tarkoittaa Jumalalliseksi tekemistä. Herra Jeesus Kristus näkyy taivaassa aurinkona, jonka sisällä Hän on Jumalallisena Ihmisenä. Herra on myös ruumiilliseksi tullut Sana: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä.” (Joh. l: 14). Tämän käskyn coelestiaalista merkitystä vastaan rikkoo se, joka pilkkaa Herran Jumalallista Ihmisyyttä tai Sanan pyhyyttä.

KOLMAS KÄSKY

Muista HM: Pidä jatkuvasti mielessäsipyhittää lepopäivä. HM: Lepopäivä tarkoittaa sisimmässä merkityksessään itse Jumaluuden ja Jumalallisen Ihmisyyden yhdistymistä Herrassa. Sisäisessä merkityksessä se tarkoittaa Jumalallisen Ihmisyyden sekä taivaiden liittoa ja myös hyvyyden ja totuuden liittoa. Pyhittäminen tarkoittaa, ettei näitä saa millään tavoin loukataKuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; HM: Tämä tarkoittaa taistelua, joka valmistaa hyvyyden ja totuuden liittoon. Tässä vaiheessa ihminen etsii totuuksia ja joutuu kiusauksiinmutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; HM: Hyvyys on nyt yhdistynyt totuuteen ja liitto siten toteutunut. Hyvyys on nyt ensi sijalla ja totuus välineenäsilloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. HM: Taistelu on päättynyt, ja taivas ja sen suloisuus on vallalla kaikissa sekä sisäisen että ulkoisen ihmisen asioissa. ”Sinä” tarkoittaa ihmistä itseään, ”poikasi” hänen sisäistä ymmärrystään, ”tyttäresi” hänen sisäistä tahtoaan, ”palvelijasi” hänen luonnollista ihmistään totuuden suhteen, ”palvelijattaresi” hänen luonnollista ihmistään hyvyyden suhteen, ”juhtasi” hänen mieltymyksiään yleensä ja ”muukalaisesi” hänen tietämystään yleensäSillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, HM: Herra uudestisynnyttää ihmisen sisäisen ja ulkoisen. Tämä tapahtuu asteittain, mitä symbolisoi kuusi päiväämutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; HM: Kun ihmisessä on vihdoin yhdistynyt hyvyys totuuteen, niin spirituaalinen taistelu on loppunut ja ihmisestä on tullut coelestiaalinen eli taivaallinen ihminen ja hän elää Herran suojeluksessasen tähden Herra siunasi lepopäivän HM: Tämä tarkoittaa taivaallista liittoa Herrassaja pyhitti sen. SM: Tätä liittoa eivät helvetit eivätkä ihmiset maan päällä kykene vahingoittamaan.

Luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys

Kuusi päivää on ihmiselle annettu työntekoa varten, mutta seitsemäs päivä on Herraa varten ja ihmiselle lepopäivä työntänsä. Sunnuntaina ihmisen tulisi levätä arkityöstänsä, mietiskellä ja opiskella uskonnollisia asioita ja harrastaa lähimmäisenrakkautta. Kun Herra itse eli maan päällä, Hän opetti ja paransi sairaita sapattina. Tästä syystä lepopäivä on sekä opetuksen että lähimmäisenrakkauden tekojen päivä.

Henkinen eli spirituaalinen merkitys

Henkisessä merkityksessä tämä käsky tarkoittaa ihmisen uudestisyntymistä. Ihmisen uudestisyntyminen on analoginen Herran taistelulle helvettien kanssa, Hänen voitolleen ja levolleen. Herra uudestisynnyttää ihmisen samalla tavalla kuin Hän kirkasti Ihmisyytensä. Sen tähden myös uudestisyntyvä ihminen joutuu kiusauksiin eli helvettien hyökkäysten kohteeksi kuten Jeesuskin. Kun hyvyys on tullut ensisijalle, ihminen on uudestisyntynyt. Uudestisyntynyttä johtaa Herra, ja uudestisyntynyt ihminen rikkoo kolmatta käskyä vastaan, jos hän palaa vanhaan elämäänsä ja alkaa itse johtaa itseään itserakkaudestaan ja maailmanrakkaudestaan käsin.

Taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys

Taivaallisessa merkityksessä kolmas käsky tarkoittaa ihmisen yhdistymistä Herraan ja siten rauhaa, sillä ihminen on tällöin Herran suojeluksessa eivätkä pahat henget uskalla häntä enää kiusata. Taivaallisen rauhan suloisuuden saavat kokea kaikki Herran Uuteen Kirkkoon uudestisyntyvät. Sapatti tarkoittaa alun perin lepoa ja näin korkeimmassa merkityksessä rauhaa. Tämän tähden Herraa kutsutaan Sanassa Rauhanruhtinaaksi (Jes. 9: 5). Taivaallinen rauha on kokemuksena niin suloinen ja miellyttävä, että harvat pystyvät edes kuvittelemaan sitä. Kuitenkin kaikki uudestisyntyneet saavat kokea joskus tämän tunteen, joka on esimakua siitä, mitä rauha on taivaassa. Kun ihminen on saavuttanut tason, jossa hyvyys on yhdistynyt totuuteen, on hänestä tullut coelestiaalinen eli taivaallinen ihminen. Silloin häntä ei hallitsekaan totuus niin kuin henkistä eli spirituaalista ihmistä, vaan hyvyys ja hänellä on omantunnon asemasta sisäinen havaitsemiskyky, eli hän heti havaitsee, onko asia tosi vai väärä. Spirituaalisella ihmisellä hallitsi omatunto, ja hän mietiskeli, onko asia oikein vai väärin. Coelestiaalinen ihminen sanoo vain: ”On, on, tahi: ei, ei. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.” (Matt. 5: 37). Nykyaikana vain harvat saavuttavat coelestiaalisen uudestisyntymisen tason. Se on kuitenkin mahdollista niille, jotka elävät Kymmenen Käskyn mukaisesti.

NELJÄS KÄSKY

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, HM: Rakasta hyvyyt ja totuutta. Korkeimmassa merkityksessään tämä käsky tarkoittaa Herran ja Hänen valtakuntansa rakastamistaettä kauan eläisit siinä maassa, HM: Tällaisesta rakkaudesta seuraa ikuinen elämä taivaassajonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. HM: Samoin siitä seuraa Jumalallisen virtauksen vastaanottaminen.

Luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys

Ihmisen tulee kunnioittaa omia vanhempiaan, jotka turvaavat hänen varhaisen kehityksensä. Laajemmin tämä käsky tarkoittaa sitä, että ihmisen on rakastettava isänmaataan, sen laitoksia ja esivaltaa, sillä isänmaa vanhempien tavoin turvaa hänen tarpeensa. Vanhempien kunnioittamisessa on huomattava, ovatko vanhemmat uudestisyntyneitä vai eivät. Lapsen tulee joka tapauksessa kunnioittaa vanhempiaan, mutta uudestisyntynyt aikuinen kunnioittaa vanhempiaan vain siinä määrin kuin heissä on hyvyyttä ja totuutta Herrasta. Mikäli vanhemmat ovat uudestisyntymättömiä eli pahoja ihmisiä, tulee uudestisyntyvän välttää kiintymistä heihin. Usein vanhemmista ja muista sukulaisista tulee nykyisin uudestisyntyvälle suoranaisia vihollisia, sillä he yrittävät saada uudestisyntyvän jatkamaan perityn pahuutensa mukaista elämää. Tätä tarkoittavat Herran sanat: ”Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tappavat heidät.” (Mark. 13: 12). Tämä tarkoittaa nykyaikaa, jolloin uudestisyntyvän tulee hylätä vanhemmiltaan perityt pahat mieltymyksensä.

Henkinen eli spirituaalinen merkitys

Henkisessä merkityksessä vanhempien kunnioittainen tarkoittaa Jumalan ja kirkon rakastamista. Isä merkitsee Jumalaa ja äiti kirkkoa. Tätä tarkoittavat Herran sanat: ”Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.” (Matt. 23: 9). ”Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” (Matt. 12: 50).

Taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys

Taivaallisessa merkityksessä tämän käskyn kohdalla isällä tarkoitetaan Herraa Jeesusta Kristusta ja äidillä pyhien yhteyttä eli Herran kirkkoa koko maailmankaikkeudessa. Sitä että Jeesus Kristus on meidän taivaallinen isämme, tarkoittavat Sanassa seuraavat sanat: ”Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa.” (Joh. 14: 11). Ja ”Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh. 10: 30). Herran kirkkoa äitinä kuvaavat seuraavat kohdat: ”Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu.” (Ilm. 21: 2). ”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hän sanoi minulle: ’Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!’” (Ilm. 19: 7, 9).

Uudella Jerusalemilla tarkoitetaan Uutta Kirkkoa, joka tulee kristillisen kirkon sijalle ja joka perustuu Sanan sisäisten merkitysten ymmärtämiseen. Tämä kirkko on juuri se, mikä on vaimo ja äiti tässä merkityksessä. Tämä kirkko on todellinen kristillinen kirkko, sillä se tunnustaa Herran Jumalallisen Ihmisyyden. Tämä kirkko on aito Jumalan ja kirkon avioliitto maan päällä sekä kaikkien aiempien kirkkojen kruunu. Spirituaaliset jälkeläiset, jotka ovat tämän avioliiton hedelmiä, ovat rakkauden hyvyyksiä ja uskon totuuksia. Tämän kirkon jäsenet tulevat älykkäiksi, ja he pystyvät näkemään hyvän ja toden sekä paljastamaan pahan ja väärän. Tämä on se kirkko, josta Swedenborg sanoi, että ”teokseni tulevat olemaan sille hyödyksi”.

Neljäs Käsky on välittävä Käsky kolmen ensimmäisen eli ”Isän” eli Jumalan ja kuuden viimeisen eli ”äidin” eli kirkon välillä. Se liittää nämä Käskyt yhteen.

VIIDES KÄSKY

Älä tapa. HM: Keneltäkään ei saa ottaa pois hänen henkistä tai taivaallista elämäänsä eikä tukahduttaa hänen uskoaan ja rakkauttaan. Sisäisesti tämä käsky tarkoittaa myös sitä, että ketään ihmistä ei saa vihata, sillä vihaan sisältyy murhanhimo.

Luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys

Ketään ihmistä ei saa tappaa tai muutenkaan vahingoittaa ruumiillisesti. Tämä käsky kieltää myös ihmisen maineen ja nimen vahingoittamisen, sillä tällainen on sosiaalista tappamista. Laajimmassa mielessä tämä käsky tarkoittaa, ettei ihminen saa vihata toista ihmistä. Viha, kateus ja kostonhimo sisältävät aikomuksen tappaa. Tätä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion.” (Matt. 5: 22).

Henkinen eli spirituaalinen merkitys

Tällöin tulee kysymykseen kaikenlaiset menetelmät, joilla ihmisten sieluja yritetään murhata. Tällaisia menetelmiä ovat ateistiset filosofiat, ihmisen omasta ymmärryksestä lähtevät uskonnot sekä suoranainen pyhien asioiden pilkkaaminen. Joka opettaa toiselle vääryyksiä, esim. että Jumalaa ei ole olemassa, syyllistyy viidennen käskyn rikkomiseen.

Taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys

Tämä merkitsee vihastumista itse Herraan, Hänen nimensä häpäisemistä ja ihmisten johdattamista pois Herrasta. Ne, jotka näin tekevät, syyllistyvät tässä merkityksessä Herran ristiinnaulitsemiseen. Tätä tekevät useat nykyajan kristityistä, sillä he ovat erottaneet Kymmenen Käskyn noudattamisen uskosta, ja tämä juuri on Jumalan murhaamista. Ihmisellä on ymmärrys ja tahto, ja ymmärrys liittyy uskoon ja Käskyjen noudattaminen tahtoon. Näiden tulee olla yhtyneinä eikä erossa toisistaan. Luterilainen käsitys, että pelkkä usko pelastaa, on kauhea valhe.

KUUDES KÄSKY

Älä tee huorin. HM: Uskon hyvyyksiä ja totuuksia ei saa vääristää. Sanaa ei saa käyttää vakuuttautumiseen pahuuksissa ja vääryyksissä. Jumalallisen Järjestyksen lakeja ei saa vää­ristää. Hyvyyttä ja pahuutta ei saa liittää toisiinsa eikä totuutta ja vääryyttä.

Luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys

Tämän merkityksen mukaan kuudes käsky kieltää varsinaisen huorinteon, samoin kaikenlaiset epäsiveelliset teot ja niiden ajattelemisen. Ihminen syyllistyy huorintekoon jo epäsiveellisesti ajatellessaan: ”Jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.” (Matt. 5: 28). Tämän käskyn rikkominen on erittäin tavallista nykyajan kristittyjen elämässä. Tätä osoittaa seksin ylenmääräinen ja väärä korostus. Kaikenlainen avioliiton vastainen ajattelu rikkoo tätä käskyä. Käskyn rikkomisesta seuraa, ettei nykyisin juuri kukaan tiedä, mitä salaisuuksia sisältyy puhtaaseen avioliittoon.

Siveellinen puhtaus on erityisen tärkeää Uuden Kirkon jäsenille, sillä tällä kirkolla on hallussaan puhtaita henkisiä ja taivaallisia totuuksia. Avioliiton kautta Uusi Taivas virtaa maan päälle Uuteen Kirkkoon.

Henkinen eli spirituaalinen merkitys

Henkistä huorintekoa tapahtuu, kun Sanan totuuksia ja hyvyyksiä vääristellään. Tällaista huorintekoa harjoittavat nykyisin lähes kaikki kristityt. Henkinen ja luonnollinen huoruus esiintyvät samanaikaisesti. Pahinta henkistä huoruutta ovat harjoittaneet juutalaiset, jotka ovat pyrkineet kaikessa sekoittamaan hyvyyttä ja pahuutta sekä totuutta ja vääryyttä. Sen tähden Jeesus nimitti juutalaisia ”avionrikkojien sukupolveksi” (Matt. 16: 4). Esimerkkinä juutalaisten tästä pahuudesta on Karl Marxin kommunismi, jossa hyvä (sosialismi) liitetään pahaan (ateismi).

Taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys

Taivaallista huorintekoa on Sanan pyhyyden kieltäminen ja Sanan häpäiseminen. Näin tekevät kaikki, jotka sisimmässään nauravat uskonnollisille asioille ja pilkkaavat niitä.

SEITSEMÄS KÄSKY

Älä varasta. HM: Keneltäkään ei saa ottaa pois henkisiä totuuksia ja hyvyyksiä. Ihminen ei saa liittää itseensä asioita, jotka kuuluvat Herralle.

Luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys

Kaikenlainen varastaminen ja ryöstäminen on kiellettyä. Tähän sisältyy myös sellainen varastaminen, joka tapahtuu ikään kuin laillisin keinoin. Nykyisin tällainen ”laillinen” varastaminen on erittäin yleistä. Sitä ovat mm. keinottelu, liikevoiton tavoittelu moraalisista näkökohdista piittaamatta, veronkierto ja kaikenlaiset konstit, joilla varallisuutta kartutetaan tuottamatta vastaavaa hyötyä toisille ihmisille. Uusi Kirkko voi kirkastaa sosialismin periaatteet uskonnollisilla perusteilla, ja Uuden Kirkon ja sosialismin yhdistyminen voi olla siunaus vastakohtana kommunismin ja ateismin helvetilliselle liitolle: aito sosialismi on lähimmäisenrakkautta ja raaka kapitalismi seitsemännen käskyn rikkomista.

Henkinen eli spirituaalinen merkitys

Henkistä varastamista on uskon totuuksien ja hyvyyksien riistäminen, joka tapahtuu opettamalla vääryyksiä uskonnollisina totuuksina. Tätä tarkoittavat Herran sanat: ”Joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.” (Joh. 10: 1). Ainoa oikea ovi on Jeesus Kristus ja Hänen Taivaallinen Oppinsa. Jotka muuta opettavat ovat varkaita ja ryöväreitä.

Taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys

Varkailla tarkoitetaan tämän merkityksen mukaan niitä, jotka yrittävät ottaa itselleen Herran Jumalallista valtaa, ja jotka vaativat itselleen Herran ansioita. Tällaiset ihmiset eivät sisimmässään usko Jumalaan vaan ainoastaan itseensä, ja he käyttävät uskontoa vain itsekkäiden pyrkimystensä toteuttamiseen. Tällaista syntiä harjoittavat nykyisit kaikki uskonnot, jotka haluavat määrätä henkisissä ja taivaallisissa asioissa eivätkä palvele Jumalaa vaan itseään.

KAHDEKSAS KÄSKY

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. HM: Hyvää ei pidä kutsua pahaksi eikä pahaa hyväksi. Totuutta ei pidä kutsua vääräksi eikä väärää todeksi.

Luonnollinen eli kirjaimellinen merkitys

Kenestäkään ihmisestä ei tule sanoa väärää todistusta tuomioistuimen tai yleensä ihmisten edessä. Laajemmin käsitettynä tämä käsky kieltää valheen, petoksen ja teeskentelyn käytön yhteiskunnallisessa elämässä sekä toisen ihmisen maineen vahingoittamisen itsekkäässä tarkoituksessa.

Henkinen eli spirituaalinen merkitys

Henkiseen väärän todistuksen lausumiseen syyllistyy se, joka tietoisesti – siis itse tietäen asian todellisen laidan – yrittää saada toisen ihmisen vakuuttumaan, että väärä onkin totta tai että pahan elämän viettäminen onkin hyvän elämän viettämistä, ja päinvastoin.

Taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys

Tässä merkityksessä väärän todistuksen lausuminen tarkoittaa Herran ja Sanan pilkkaamista sekä kirkon totuuksien tietoista mitätöimistä.

YHDEKSÄS JA KYMMENES KÄSKY

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. HM: Ihmisen tulee olla varuillaan, ettei rakkaus maallisiin asioihin – etenkin rahaan ja omaisuuteen – saa hänen tahdossaan valta-asemaa. Tämä yhdeksäs käsky kieltää siis rakastamasta maailmaa enemmän kuin taivastaÄlä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa. HM: Tämä kymmenes käsky sisältää, että ihmisen tulee olla varuillaan, ettei hänen itserakkautensa – etenkin halu hallita toisia ihmisiä itserakkaudesta käsin – pääse valtaan hänen tahdossaan. Vaimolla tarkoitetaan mieltymyksiä coelestiaalisiin ja spirituaalisiin asioihin. Palvelijalla ja palvelijattarella tarkoitetaan rationaalisia mieltymyksiä, jotka palvelevat spirituaalisia ja coelestiaalisia. Härällä ja aasilla tarkoitetaan luonnollisia mieltymyksiä. Näiden mieltymysten himoitsemisella tarkoitetaan ihmisen halua alistaa toinen ihminen valtansa alle eli halua hallita itserakkaudesta käsin.

Yhdeksäs ja kymmenes käsky viittaavat kaikkiin edellisiin käskyihin, joissa lueteltuja pahuuksia ei saa himoita. Yhdeksäs käsky käsittää maailmanrakkauden pahuuden ja kymmenes itserakkauden pahuuden. Nämä kaksi pahuuden muotoa sisältävät kaikki mahdolliset pahuuden lajit. Näiden kahden viimeisen käskyn luonnolliset, spirituaaliset ja coelestiaaliset merkitykset tarkoittavat, ettei edellisissä käskyissä lueteltuja pahuuksia saa himoita.

Kymmenen Käskyn mukainen elämä on sitä, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan:

”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10: 27).

Ihminen rakastaa Jumalaa, kun hän valintatilanteessa valitsee Kymmenen Käskyn noudattamisen synnin teon asemasta. Mitään muuta rakkautta Jumala ei odota ihmiseltä. Kun ihminen noudattaa joka päivä Kymmentä Käskyä, niin ne vähitellen sisäistyvät hänen mieleensä eli sydämeensä:

”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: ’Tuntekaa Herra’. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.” (Jer. 31: 33, 34).

Kymmenen Käskyä ovat ihmiskunnan kallein aarre, kun niitä noudatetaan siitä syystä, että ne ovat Jumalan lakeja, eikä vain siksi, että ne ovat yhteiskunnallisia ja moraalisia lakeja. Sen tähden Jumala omalla sormellaan piirsi ne kivitauluihin.

Kymmenen Käskyä ovat ehdottomasti tärkein kohta Jumalan Sanassa. Ne on tarkoitettu ikuisiksi säännöiksi tämän planeetan asukkaille. Ne tulivat Jumalan sormen piirtäminä kivitauluihin, toisin kuin muut Sanan kohdat. Ne sisältävät kaiken, mitä tarvitaan Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Niiden avulla ihminen yhdistyy Jumalaan ja taivaaseen.

Jeesus ja opetuslapset

Kymmenen käskyn määräykset sisältyvät kaikkien kansojen lakeihin. Ne ovat yhteiskunnallisia ja moraalisia lakeja kaikilla kansoilla. Mutta se, että ne tulivat Jumalan sormen piirtäminä, tarkoittaa, että ne ovat myös Jumalallisia lakeja, joita ihmisen tulee noudattaa ollakseen kuuliainen Jumalalle. Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” (Joh. 14: 21).

Vaikka Kymmenen Käskyä ovat tärkein Sanan kohta, eivät nykyajan kristilliset kirkot pidä niitä esillä, vaan usko, että ”Jeesus on päästänyt meidät synneistä verellään, emmekä ole lain alaisia”, on vallannut ihmisten mielet ja johtanut mielettömyyteen, ettei käskyjä enää tarvitse noudattaa. Kymmenen Käskyä ovat ikuinen elämänohje ihmisille ja niitä pitää noudattaa siksi, että ne ovat myös Jumalallisia lakeja.

Ihmisen mielessä on kolme kerrosta: 1) Ensimmäinen eli luonnollinen kerros, jossa sijaitsevat luonnollinen ymmärrys ja tahto ja jonka avulla selviämme täällä maan päällä kaikissa asioissamme. 2) Henkinen eli spirituaalinen kerros, jossa sijaitsevat spirituaalinen ymmärrys ja tahto eli älykkyys ja omatunto, joiden avulla ymmärrämme ja teemme spirituaalisia asioita. 3) Taivaallinen eli coelestiaalinen kerros, jossa sijaitsevat coelestiaalinen ymmärrys ja tahto, joihin Jumaluus ja taivas suoraan virtaavat ja synnyttävät viisautta ja havaintokyvyn nähdä kaikista asioista heti, ovatko ne totta vai valhetta. Ensimmäinen eli luonnollinen kerros on avattuna jokaisella ihmisellä heti vauvasta alkaen, mutta kaksi korkeampaa mielen kerrosta avautuvat vasta, kun ihminen elää noudattaen Kymmentä Käskyä siitä syystä, että ne ovat Jumalallisia Käskyjä. Jumala luo spirituaalisen tahdon ihmisen ymmärrykseen, mutta coelestiaalisen tahdon suoraan ihmisen sieluun eli sydämeen. Näin coelestiaalinen ihminen on spirituaalista ihmistä älykkäämpi ja viisaampi, mutta coelestiaalisen ihmisen kiusaukset ovat myös raskaampia.

Jos ihmisen mielen korkeammat kerrokset eivät avaudu, jää ihminen luonnolliseksi ja muuttuu vähitellen aistilliseksi ja ruumiilliseksi eikä ymmärrä lainkaan spirituaalisia tai coelestiaalisia asioita. Tällöin hän on helvetin henkien vallassa ja pääsee eroon niistä ainoastaan pyrkimällä elämään Kymmenen Käskyn mukaisesti. Siksi Kymmenen Käskyä ovat niin tavattoman tärkeät ihmiskunnalle.

Yksi tärkeä asia missä nykyinen kristinusko on totaalisesti väärässä: kolminaisuusoppi. Ei ole kolmea erillistä jumalaa niin kuin Nikean ja Athanasioksen uskontunnustukset väittävät. On vain yksi Jumala, ja Hän on Herra Jeesus Kristus seuraavasti: Jumala Jehova hedelmöitti Marian munasolun ihmeen avulla, joten Jeesus oli sielunsa puolesta itse Jumala, mutta äidiltä peityn ruumiinsa puolesta tavallinen ihminen eläessään maan päällä. Hän teki ihmeitä sielustaan eli Isästä. Ristinkuolema oli Jeesuksen viimeinen kiusaus eli helvettien hyökkäys, jonka voittamisen jälkeen Hän riisui äidiltään perityn ruumiinsa ja puki ylleen Jumalallisen ruumiinsa Isästä ja yhdistyi näin Isään eli Jumalalliseen Rakkauteen Hänen itse ollessa Jumalallinen Totuus. Näin Jeesus pelasti ihmiskunnan helvettien vallasta ja suoritti siten Lunastuksen. Tämän jälkeen Hän on Jumala, jossa Isä on Hänen sielunsa, Poika Hänen Jumalallinen ruumiinsa ja Pyhä Henki Hänestä ulos virtaava Jumaluus. Näin Herra Jeesus Kristus eli Jumala on samanlainen kuin Hänen kuvansa ihminen, jolla myös on sielu, ruumis ja sielusta ruumiin kautta tapahtuva toiminta. Näin Herrassa on Pyhä Kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ja nämä siis yhdessä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, taivaan ja maan Jumalassa.

Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.”(Matt. 19: 17).

II NYKYMAAILMA ENKELIN SILMIN

Enkelit tai taivaalliset eli coelestiaaliset ihmiset maan päällä pystyvät näkemään, mikä on maailman tila taivaasta katsottuna. He näkevät selvästi, mikä tulee taivaasta ja mikä helvetistä. Tähän ei luonnollinen eikä spirituaalinen ihminen pysty. Tämä on selonteko coelestiaalisen ihmisen havainnoista. Ensin kerron muutamalla sanalla itsestäni. Se auttaa ymmärtämään tekstiäni.

Vuonna 1973 herätessäni eräänä yönä oikean silmäni sisäinen näkökyky avautui ja ymmärsin, että Jumala on varmasti olemassa ja että Raamatussa on salainen, sisäinen merkitys. Olin sitä ennen ateisti ja kommunistisen puolueen jäsen, eikä minulla ollut mitään suhdetta mihinkään uskontoon. Ryhdyin tutkimaan uskontoja ja mystiikkaa ja pari vuotta tutkittuani löysin vuonna 1975 Emanuel Swedenborgin (1688-1772) teologis-henkitieteelliset teokset (noin kaksi hyllymetriä latinaksi kirjoitettua tekstiä; on käännetty englanniksi), jotka selittivät täysin tuon kokemani Raamatun sisäisen merkityksen. Luettuani niitä pari vuotta päätin ryhtyä swedenborgilaiseksi papiksi. Matkustin Britanniaan 1977 opiskelemaan swedenborgilaiseen oppilaitokseen Manchesteriin, mutta minua ei hyväksytty oppilaaksi. Palasin Suomeen ja perustin ystävieni kanssa swedenborgilaisen yhdistyksen. Olen kirjoittanut pari kirjaa swedenborgilaisesta kirkosta eli Uudesta Kirkosta sekä kääntänyt kaksi Swedenborgin teosta latinasta suomeksi. Tärkeintä kuitenkin on, että olen soveltanut Uuden Kirkon vallankumouksellista uudestisyntymisen menetelmää nyt 45 vuotta ja saavuttanut sen avulla uudestisyntymisen seitsemännen eli korkeimman asteen (Arcana Coelestia, nrot 6-13), ja niin minulla on ollut tilaisuus olla yhteydessä kolmannen eli sisimmän taivaan enkelien kanssa ja saada sieltä virtausta tajuntaani. Nyt kerron hieman, miltä näyttävät nykymaailman ilmiöt sisimmän taivaan virtauksen paljastamana. Nämä ovat vain yleisimpiä havaintojani, joihin taivas on virrannut ja jotka voivat järkyttää lukijaa. Taivaallinen virtaus ei tuota mitään uutta tietoa, se vain näyttää olemassa olevasta tiedosta, onko se taivaasta vai helvetistä vai yhtä aikaa molemmista.

Hieman perusasiaa

Ihminen on dualistinen: hänellä on ruumis ja sielu. Ruumis on materiaa ja sielu on spirituaalista substanssia, jolla ei ole ajan eikä paikan ulottuvuutta. Sielu on aivan samanmuotoinen kuin ruumis, eli sillä on kaikki samat elimet ja aistit sekä ymmärrys ja tahto. Sielun ymmärrys on yhteydessä ruumiin isoihin aivoihin ja sielun tahto ruumiin pikkuaivoihin, mitkä molemmat yhdessä muodostavat ihmisen mielen. Mielessä ovat siis tahto ja ymmärrys, jotka syntyvät siis sielun ja aivojen yhteistoiminnasta. Mielessä ja sielussa on kolme kerrosta: luonnollinen kerros, henkinen eli spirituaalinen kerros ja taivaallinen eli coelestiaalinen kerros. Sielu irtaantuu ihmisestä ihmisen kuollessa ja elää ikuisesti joko taivaassa tai helvetissä.

On olemassa materiaalinen maailma, henkimaailma, taivas ja helvetti. Henkimaailma, taivas ja helvetti koostuvat spirituaalisesta substanssista, ja niitä voidaan kutsua henkiseksi eli spirituaaliseksi maailmaksi. Materiaalisen maailman me tunnemme. Henkimaailma on välitila, johon ihmisen sielu ensimmäiseksi saapuu ja jota siellä valmistetaan joko taivaaseen tai helvettiin. Henkimaailmassa on siis sekä hyviä että pahoja henkiä, jotka ovat yhteydessä maan päällä elävien ihmisten mieltymyksiin, mutta eivät heidän havaintoihinsa tai ymmärrykseensä. Henget eivät tiedä olevansa yhteydessä ihmisiin maan päällä eivätkä ihmiset henkiin. Taivas koostuu hyvistä hengistä, jotka tunnustivat Jumalan ja elivät tekemättä syntiä. Heitä kutsutaan enkeleiksi ja joita on kahta laatua: spirituaalisia enkeleitä, joilla hallitsee totuus, ja coelestiaalisia enkeleitä, joilla hallitsee hyvyys. Helvetti koostuu pahoista hengistä, jotka kielsivät Jumalan ja elivät tehden syntiä. Heitä on kahta laatua: saatanoita, joilla hallitsee vääryys, ja piruja eli perkeleitä, joilla hallitsee pahuus. Ilman yhteyttä henkimaailmaan ja sen kautta taivaaseen tai helvettiin, ihminen ei voisi elää hetkeäkään. Kaikki hyvä, mitä maailmassa on, johtuu virtauksesta taivaasta ja kaikki paha virtauksesta helvetistä. Jumala loi taivaan, ihminen loi helvetit kääntymällä pois Jumalasta. Taivas ja helvetti liittyvät hyvien ja pahojen henkien kautta ihmisen mielen luonnolliseen kerrokseen ja taivas hänen mielensä korkeampiin kerroksiinsa. Ihmiseen on aina liittynyt ainakin kaksi hyvää ja kaksi pahaa henkeä. Näin ihmisen tahto pidetään tasapainossa: hän voi valita joko hyvän ja toden tai pahan ja väärän. Ihmisen ymmärryksessä totuus ja vääryys voivat olla samanaikaisesti.

Maailman yleinen tila

Yleisesti maapallon väestön tila on katastrofaalinen. Kaikki on muuttunut: totuus kadonnut ihmisten mielistä ja tyhjänpäiväisyys on korotettu korkeaksi totuudeksi. Ihmiset ovat tulleet yhä aistillisemmiksi eikä henkisistä asioista ole juuri lainkaan oikeaa tietoa, mutta on paljon helvetillistä valhetta. Uskonnot ovat saastuneita, eikä taivaallinen virtaus Jumalasta saavuta ihmisiä. Pahuus ja vääryys hallitsevat. Oikein kuvaa aikaamme Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) teoksessaan Faust (2. osa, 4. näytös):

”Niin kaikki muuttui, mullinmallin mennen, nyt huippu on, mik’ alho ennen. Myös tähän nojaa oikean ne opin, ett’ ylimmäksi muuttuu alimmainen. Näät meil’ ol’ orjuus kuuman luolakopin, nyt vapaan ilman valta kukkurainen; salaisuus avoin visuun kätköön jää, sen myöhään vasta kansat käsittää. Ephes. 6: 12.” (Suomennos Otto Manninen)

Vuonna 1757 tapahtui planeettamme henkimaailmassa ns. ”Viimeinen Tuomio”, jolloin kristitystä maailmasta kotoisin olevat pahat henget olivat tehneet näennäistaivaita, jotka estivät virtausta oikeista taivaista maan päälle. Nämä pahat henget heitettiin helvettiin, ja uusi vapauden aika koitti planeettamme ihmisille. Mutta myös tietyt helvetit tulivat maan päälle (”orjuus kuuman luolakopin, nyt vapaan ilman valta kukkurainen”) ja erikoisesti juutalaisten helvetit. Juutalaiset olivat Jeesuksen murhaamisen jälkeen omaksuneet opetuksessaan Jumalan eli Jeesuksen vastaisen helvetillisen uskonnon, joka perustui heidän rasistiseen ja julmaan kirjaansa Talmudiin. Tätä heille oli syötetty lapsesta saakka monen sadan vuoden ajan. Nyt alkoi vapautuneiden juutalaisperkeleiden voittokulku maan päällä.

Silloin mm. juutalainen Mayer Amschel Rothschild (1744-1812) aloitti perkeleellisen velkaan perustuvan pankkitoiminnan, josta on kehittynyt koko maailman rahatalouden syöpäkasvain. Mayer Amschel Rothschild onnistui myös luomaan vahvan kansainvälisen salajärjestön ”Siionin Viisaat”, joka koostuu johtavista juutalaisista ja hallitsee planeettaamme tänäkin päivänä. Tämän salajärjestön ainoa tavoite on vallata maapallo ja tehdä suurin osa planeetan väestöstä juutalaisten orjia ja tuhota edistyneet gojimikansat, kuten kiinalaiset, japanilaiset ja eurooppalaiset. Juutalaiset ovat vallanneet USA:n ja kehittäneet siitä ylivoimaisen ydinasevaltion. Se yhdessä ydinasevalta Israelin kanssa muodostaa suurimman uhan, joka on koskaan ollut, maapallon väestölle. Juutalaiset ovat muutenkin menestyneet tieteissä, taiteissa, finanssialalla ja politiikassa, mutta heidän vaikutuksensa on ollut yksinomaan perkeleestä: ”nyt kaikki muuttui, mullin-mallin mennen, nyt huippu on, mik’ alho ennen”. Juutalaiset ovat lähes yksin syypäitä materialismin ja ateismin voittokulkuun maan päällä.

Erityisen huonosti on uskontojen laita. Millään levinneellä uskonnolla ei ole yhteyttä taivaaseen ja Jumalaan, mutta joillakin yksittäisillä ihmisillä on. He ovat sellaisia, jotka uskoivat yhteen Jumalaan eivätkä tehnet syntiä eli elivät Kymmenen Käskyn mukaisesti, mutta heitä on vähän. Kristinusko tuhoutui jo Nikean kirkolliskokoukseen vuonna 325, jolloin omaksuttiin valhe Jeesuksen syntymästä ennen maailman luomista ja näin valheellinen kolminaisuusoppi. Sekä katolinen kirkko, reformistiset kirkot ja näiden lahkot perustavat edelleen oppinsa Nikean uskontunnustukseen, joka on helvetistä. Viimeisen Tuomion aikana myös taivaallinen virtaus helvettien vastapainona voimistui, ja tuolloin tapahtui myös odotettu Herran Toinen Tuleminen, jonka helvetillisiksi muuttuneet kristilliset kirkot hylkäsivät, kuten juutalaiset aikoinaan Jeesuksen. Nykyään kaikki kristilliset kirkot palvelevat perkelettä.

Herran Toinen Tuleminen tapahtui kuuluisan ja lahjakkaan ruotsalaisen tiedemiehen Emanuel Swedenborgin kirjoitusten avulla. Ne paljastivat, että Raamatussa on salainen, sisäinen merkitys, jota Swedenborg kutsui Sanan spirituaaliseksi merkitykseksi. Tämä Sanan sisäisen merkityksen paljastuminen oli Herran Toinen Tuleminen, sillä Herra itse on Sana: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä.Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.” (Joh. 1: 1-3). Sanan kirjaimellinen merkitys on ”pilvet” ja spirituaalinen merkitys ”kirkkaudella”: ”ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.” (Matt. 24: 30). Swedenborgin teologiset teokset eivät kuitenkaan avaudu muille kuin niille, jotka noudattavat elämässään Kymmentä Käskyä, koska ne ovat myös Jumalan Käskyjä.

Raamatussa on siis spirituaalinen merkitys niin kuin sielu ruumiissa. Esim. aurinko symbolisoi eli vastaa Jumalaa, sen valo totuutta ja sen lämpö hyvyyttä, kaikilla eläimillä on spirituaalinen vastaavaisuus, vaarattomat ja hyödylliset eläimet vastaavat taivaallisia asioita ja vaaralliset eläimet helvetillisiä asioita, kasvit vastaavat ihmisen mieltymyksiä jne. Kaikilla maallisilla asioilla on spirituaalinen vastaavaisuus. Näitä vastaavaisuuksia tutkii vastaavaisuuksien tiede, joka oli muinaisten ihmisten tieteiden tiede, mutta joka sittemmin on hävinnyt. Swedenborg paljastaa tämän tieteen teoksissaan. Koko Raamattu, muutamia kirkolliskokousten hyväksymiä kohtia lukuun ottamatta, on kirjoitettu vastaavaisuuksilla, joten Raamattu on itse asiassa valtava henkisen tiedon aarreaitta. Se avautuu kuitenkin vain niille, jotka käytännön elämässään noudattavat Kymmentä Käskyä.

Swedenborg oli älykäs ruotsalainen tiedemies, jonka älykkyysosamääräksi Stanfordin yliopiston psykologit arvioivat 205 Stanforf-Binet-asteikolla, eli hän oli yksi historian älykkäimmistä ihmisistä. 57-vuotiaana hän kuitenkin hylkäsi loistavan tieteellisen uransa, kun Herra ilmestyi hänelle. Kamreeri Carl Robsahmille antamassa selonteossa kerrotaan tästä tapauksesta:

”Ruokaillessani eräässä lontoolaisessa majatalossa näin näyssä miehen, joka sanoi minulle: ’Älä syö liikaa!’ Hämmästyin suuresti. Menin majapaikkaani, ja yöllä sama mies ilmestyi minulle jälleen, mutta enää en säikähtänyt. Hän sanoi minulle olevansa Herra Jumala, maailman Luoja ja Vapahtaja, ja että Hän oli valinnut minut selittämään ihmisille Sanan henkisen merkityksen, ja että Hän itse selittäisi minulle, mitä minun siitä asiasta tulisi kirjoittaa. Samana yönä minulle avautui myös henkinen maailma – taivas ja helvetti – niin että tulin täydellisesti vakuuttuneeksi niiden molempien todellisuudesta, ja tunsin niissä monia tuttaviani erilaisissa elämäntiloissa. Siitä päivästä lähtien jätin kaiken maallisen tieteen tutkimisen ja työskentelin henkisten asioiden parissa, kuten Herra oli käskenyt. Tämän jälkeen Herra avasi joka päivä monta kertaa henkisen näköni, niin että keskellä päivää voin nähdä toiseen maailmaan ja täysin valveilla ollessani voin keskustella enkelien ja henkien kanssa.”

Tämän ilmestyksensä jälkeen Swedenborg jätti kaikki tieteelliset työnsä ja kirjoitti noin kaksi hyllymetriä teologisia teoksiaan, jotka paljastavat lukemattomia salaisuuksia Raamatusta, ihmisen kuoleman jälkeisistä tiloista ja henkimaailman, taivaiden ja helvettien asukkaista, mutta nämä teokset avautuvat vain niille, jotka elävät Kymmenen Käskyn mukaista elämää. Swedenborgin teokset ovat mittaamaton henkisen tiedon aarreaitta, joka on ainutlaatuinen planeettamme historiassa. Niistä pääsevät hyötymään tulevaisuudessa miljoonat ihmiset. Mutta nykyajan kristityt ja juutalaiset vihaavat näitä teoksia, koska ne paljastavat heidän pahuutensa ja kavaluutensa ja heidän oppinsa helvetillisyyden.

Swedenborg myös paljastaa, että koko maailmankaikkeus on täynnä aurinkokuntia, joita kiertää planeettoja, joissa kaikissa asuu ihmisiä. Jumala loi maailmankaikkeuden ja planeetat ihmistä varten, eikä pyörimään tyhjänpanttina avaruudessa, niin kuin nykyään yleisesti luullaan. Mutta tämä johtuu vain siitä, ettei tiedetä planeettoja ympäröivien eetterikenttien olemusta. Juutalaisen A. Einsteinin ”erikoinen suhteellisuusteoria” oli huijaus, jonka juutalaiset onnistuivat levittämään totuutena ympäri maailmaa, mutta mikä on todistettu huijaukseksi. Se lopetti eetterien tutkimuksen väittämällä, että valo eteni tyhjiössä, vaikka jo peruskoululainen voi ymmärtää, ettei tyhjiössä voi tapahtua aaltoliikettä. Ihmisen näkökyky on noin 4-7 kymmenestuhannesosaa millimetriä valon aallonpituudesta, joten näkökykymme on hyvin vajavainen. Swedenborg seurusteli meidän aurinkokuntamme ja joidenkin muidenkin aurinkokuntien planeettojen henkien kanssa ja sai heiltä tietonsa. Hän kirjoitti näistä kokemuksistaan myös kirjan: Worlds in space.Usko, että ainoastaan maan päällä on elämää, on yhtä typerä kuin aikoinaan usko, että maa on pannukakun muotoinen.

Tärkein havaintoni koskee uskontoja. Uskonto määrää aina planeetan henkisen tason. Nykyajan uskonnot ovat kaikki saastuneita, eli niillä ei ole yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen, koska ne ovat ottaneet oppinsa ihmisen omasta ymmärryksestä ilman valaistusta Jumalalta eli syöneet hyvän- ja pahantiedon puusta. Tämä koskee kaikkia kristittyjä kirkkoja ja lahkoja sekä kaikkia muitakin uskontoja. Kuitenkin Islam ja Uusi Kirkko, jotka tunnustavat vain yhden Jumalan, ovat vähemmän saastuneita kuin vallitseva kristinusko ja juutalaisuus, joka jälkimmäinen palvelee suoraan perkelettä. Emanuel Swedenborgin kautta tullut Uusi Kirkko on myös saastunut, sillä sen papit ovat tehneet saman virheen kuin muidenkin uskontojen papit eli ottaneet opetuksensa hyvän- ja pahantiedon puusta eli omasta ymmärryksestään. Uuden Kirkon pappiskoulutus on ollut virheellistä. Se on perustunut Swedenborgin teosten oppimiseen vain muistitietona eikä uudestisyntymisprosessin soveltamiseen oppilaiden kehittämiseksi taivaallisiksi ihmisiksi. Vain taivaallinen ihminen voi nähdä helvettien vaikutuksen, ei luonnollinen eikä edes spirituaalinen ihminen ymmärrä syvimpien helvettien eli perkeleen vaikutusta.

Vuosisatoja jatkunut virtaus helveteistä on kääntänyt ihmismielet ajattelemaan yksinomaan materiaalista maailmaa sekä sen iloja eikä lainkaan Jumalaa ja taivasta. Tästä on ollut seurauksena hyvin suuri aineellisen tiedon hyödyntäminen, josta on peräisin korkea teknologinen kulttuuri, joka olisi kauhistus muilla planeetoilla, mutta se on katsottu maapallolla ainoaksi kehityksen merkiksi, eli luullaan että teknologinen kehitys on ainoaa oikeaa kehitystä. Ihminen itse on katsottu vain kehittyneeksi eläimeksi, joka polveutuu apinoista. Todellisuudessa ihminen ei ole kehittynyt vaan päinvastoin degeneroitunut vuosituhansia, mistä on ollut seurauksena ihmisen muuttuminen taivaallisesta ihmisestä pelkäksi aistilliseksi ihmiseksi, jolla ei ole mitään tietoa hengestä eli sielusta eikä elämästä ruumiin kuoleman jälkeen, mikä elämä jatkuu ikuisesti.

Jumala loi maailmankaikkeuden ihmistä varten, jotta olisi enkelitaivas ihmisrodusta. Ihminen loi helvetit kääntymällä Jumalaa vastaan. Meidän planeettamme ihmiset ovat, toisin kuin muilla planeetoilla, liittyneet tiiviisti helvettien yhteyteen. Moni asia, joka on erittäin suuressa arvossa planeetallamme, on itse asiassa helvetillistä typeryyttä ja valhetta: helvetillinen ”viisaus” on taivaassa kauhistus. Tästä olisi lukemattomia esimerkkejä, joista otan vain muutaman. Goethe oli oikeassa: ”Niin kaikki muuttui, mullinmallin mennen”.

Filosofia:

Filosofian opiskelu korkeakouluissa tekee ihmisestä tyhmän ja sokean, joka ajautuu yhä kauemmaksi totuudesta mitä enemmän hän opiskelee. Mitä voi sanoa filosofiasta, joka ei tiedä mitään Jumalasta eli niin kuin kaikki nykyiset filosofian suuntaukset. Todelliset filosofiset totuudet avautuvat ainoastaan, kun ihmisen mielen korkeammat keskukset avautuvat ja tämä ei voi tapahtua muuten kuin uskonnon avulla, mitä nykyiset uskonnot eivät osaa opettaa. Nykymaailmassa vallitsee täydellinen filosofinen pimeys. Filosofiset kielipelit ovat osoitus vain siitä, että logiikkaa, joka sentään on ainoa järkevä alue filosofiassa nykyään, voi käyttää yhtä hyvin valheen kuin totuudenkin vahvistamiseen. Nykyajan filosofeja hallitsee heidän himonsa saada kunniaa ja arvostusta maailman silmissä, mikä on taivaasta katsottuna kauhistus. Todellinen filosofia johtaa aina Jumalan tuntemiseen. Joka luulee ymmärtävänsä filosofiaa ilman Jumalan tuntemista, on täydellinen idiootti. Ensimmäinen askel kohti filosofian ymmärtämistä on tunnustaa Korkeamman Olennon eli Jumalan olemassaolo. Swedenborg on ainoa filosofi uudelta ajalta, jonka kirjoitukset ovat ajattomia, sillä niissä on kaikki totta, mikä johtuu siitä, että hän otti ymmärryksensä elämän puusta eli suoraan valaistuksena Jumalalta.

Psykologia ja psykiatria:

Aistillinen ihminen on yrittänyt ymmärtää ihmisen käyttäytymistä aistillisen tiedon perusteella ilman valaistusta Jumalalta. Näin hän on eksynyt ja luonut täysin virheellistä tietoa, joka vain näyttää ulkoisesti oikealta. Psykologia ja psykiatria on oppia ihmisestä sosiaalisena eläimenä ja aivan kuin koneena, missä opissa sivuutetaan täysin henkisen maailman ja Jumalan vaikutus ihmisen käyttäytymiseen. Näin ei lainkaan ymmärretä ihmisen sielun olemassaoloa ja sen toimintaa ja tehdään täysin virheellisiä johtopäätöksiä psyykkisten ilmiöiden syysuhteista. Psykologialla ja psykiatrialla ei ole mitään tietoa psyykkisten sairauksien syntymekanismeista eikä näin ollen parannuskeinoista. Tästä on esimerkkinä maailmalla arvostettu kasaarijuutalaisen S. Freudin ”psykoanalyysi”, joka pitää ihmistä vain fyysisiä ja sosiaalisia viettejä omaavana eläimenä. Psykiatrien ”diagnoosit” ovat pelkkää hölynpölyä; afrikkalaiset poppamiehet tietävät enemmän ihmisen psyykestä kuin materialistis-ateistiset psykiatrit, sillä he tietävät myös henkisen maailman ja sielun olemassaolon. Tämän vuoksi esimerkiksi seksuaalisuuden olemuksesta ei tiedetä juuri mitään eikä todellisia avioliittoja, joita on muilla planeetoilla, esiinny maan päällä lainkaan. Seksuaalisuuden luullaan olevan pelkkä aistillinen vietti, eikä sen henkistä luonnetta tunneta. Muinaiset ihmiset planeetallamme tunsivat aviorakkauden, koska se on taivaan perusrakkaus ja juontaa alkunsa totuuden ja hyvyyden liitosta, joka on Jumalallinen laki. Nykyisin helvetillinen seksuaalisuus eli kaikenlaiset perverssit poikkeavuudet ovat hyväksyttyjä ja jopa ihailtuja ja tunnustettu kirkoissa vastoin Jumalan Sanaa ja tervettä järkeä. Tähän on vaikuttanut paljon juutalaisten, joiden hallussa mediat ovat nykypäivänä, taipumus perverssiin sukupuolisuuteen kuten homoseksuaalisuuteen ja pedofiliaan.

Psykologia ja psykiatria tuottavat valtavaa kärsimystä planeettamme ihmisille luottamalla vain aistilliseen tietoon ja yrittäen hoitaa psyykkisiä sairauksia kemikaalien ja ulkoisen vaikuttamisen keinoilla, vaikka psyykkisten sairauksien alkulähde on helveteissä. Emanuel Swedenborgin teokset antavat selityksen myös psyykkisille sairauksille, ja Uuden Kirkon uudestisyntymisen tekniikka parantaa myös useimmat psyykkiset sairaudet. Kemialliset lääkkeet eivät vaikuta sieluun, jonka sairaudet parannetaan vain uskonnon avulla. Psykiatria tuottaa voittoa vain lääketehtaille, jotka kehittävät aina vain uusia lääkkeitä, joilla luullaan parannettavan psyykkisiä sairauksia. Koska ei tunneta ihmisen sielun monimutkaisia toimintoja, nykyajan psykologit ja psykiatrit ovat kuin automekaanikkoja, jotka eivät tiedä, että autossa on moottori.

Luonnontieteet ja teknologia:

Vaikka luonnontieteet ovat kehittyneet huomattavasti, ovat monet luonnontieteelliset teoriat osoituksia aistillisen tiedon täydellisestä typeryydestä. Pari esimerkkiä: Nykyfysiikka sivuutti eetterien tutkimuksen 1900-luvun alussa ja hyväksyi sen sijaan valheellisen selitysmallin ulottamalla sähkömagneettisista aalloista tehdyt havainnot koskemaan kiinteiden kappaleiden mekaniikkaa ja luomalla matemaattisia malleja, joita kutsutaan ”suhteellisuusteorioiksi”. Julistamalla dogmiksi valon nopeuden suurimpana mahdollisena nopeutena ja että valo liikkuu samanlaisella nopeudella riippumatta havaitsijan liiketilasta, se hylkäsi logiikan käyttämisen fysiikassa ja teki fysiikasta valheellisen uskonnon. Ihmisen logiikka ei tietenkään ole rajoittunut valon nopeuteen, vaan voi käyttää ajattelussaan myös äärettömiä nopeuksia. Kasaarijuutalaisen A. Einsteinin ”erikoinen suhteellisuusteoria” johti naurettaviin käsityksiin kuten ”pituuskontraktio” ja ”aikadilataatio”, jotka omaksuttiin tieteellisissä yhdistyksissä totuuksiksi, kuten uskonnolliset vääryydet kirkolliskokouksissa. Se että tulkinnat olivat logiikan vastaisia, vain lisäsi niihin kohdistuvaa mystistä kunnioitusta. Monet huomattavat fyysikot eivät hyväksyneet tätä teoriaa, joka sitten kuitenkin julistettiin tieteelliseksi totuudeksi ja Einstein kaikkien aikojen suurimmaksi neroksi. Einsteinille tarjottiin Israelin presidentin virkaa, johon hän olisi mainiosti sopinut: Israel on kaikenlaisten valheiden ja petosten paratiisi. Aistillinen ihminen voi pitää mitä tahansa valhetta korkeana totuutena, ja tämä selittää erikoisen suhteellisuusteorian suosion. Itse asiassa se on myös kokeellisesti todistettu hölynpölyksi.

Edelleen on voimassa laki, jota ei ole teoreettisesti eikä kokeellisesti kumottu: kiinteän kappaleen nopeus perustuu yksinomaan voimaan, joka antaa lähtönopeuden. Kun on tarpeeksi voimaa, niin siitä seuraa vaikka kymmenkertainen valonnopeus. Sähkömagneettiset aallot kulkevat toki valonnopeudella. Erikoinen suhteellisuusteoria on samanlainen valhe kuin holokausti tai vaikkapa Nikean uskontunnustus: sitä pidetään totuutena vain koska enemmistö uskoo siihen eikä ymmärrä sitä.

Swedenborgin teos de Telluribus kuvaa muiden planeettojen elämää sekä meidän aurinkokunnassamme että eräissä muissa. Nykyinen avaruustutkimus on aivan naurettavaa eikä johda mihinkään tulokseen, koska eetterien mekaniikkaa ei tunneta, kiitos erikoisen suhteellisuusteorian. Eri planeetoilla on nimittäin omat eetterikehänsä. Avaruustutkimus voi olla jopa vahingollista, sillä ei ole sallittua sekaantua toisten planeettojen elämään. Kaitselmus johtaa avaruustutkimuksen harhaan, jotta tyhmät maan asukkaat eivät pääsisi häiritsemään muiden planeettojen asukkaita, jotka ovat henkisesti kehittyneempiä, mutta joilla ei ole sellaista materiaalista teknologiaa kuin maassa.

Toinen naurettava uskomus on se, että ihminen on kehittynyt vähitellen apinasta. Materiaalisella luonnolla on toki omat lakinsa, joita ovat mm. lajien evoluutio. Evoluutio koskee kuitenkin eläinten ja myös ihmisen fyysistä ruumista, mutta ei ihmisen henkiruumista eli sielua, jolla on omat kehityksen lait. Kuten fyysinen ruumis sopeutuu evoluutiossa materiaaliseen maailmaan, samoin ihmisen henki sopeutuu henkiseen maailmaan, jossa ei ole evoluutiota, vaan kehityksen määräävät ihmisen vapaa tahto ja ymmärrys. Sielun kehityksen lait ovat Jumalallisen Kaitselmuksen lakeja, joita nykyisin ei lainkaan tunneta, mutta joita on esitetty mm. Swedenborgin teoksessa de Divina Providentia. Ihminen voi vapaalla tahdollaan kääntyä joko Jumalan puoleen tai Jumalaa vastaan eli syödä joko elämän puusta tai hyvän- ja pahantiedon puusta. Ihmisen älykkyys kehittyy, kun hän syö elämän puusta, mutta degeneroituu hänen syödessään hyvän- ja pahantiedon puusta. Ensimmäiset ihmiset planeetallamme olivat taivaallisia ihmisiä, jotka pystyivät ajattelemaan vastaavaisuuksilla eli olivat suoraan yhteydessä taivaan enkeleihin. Nykyihmiset ovat henkimaailman välityksellä yhteydessä helvetteihin ja pääsevät niistä irti vain uudestisyntymällä Jumalasta. Muilla planeetoilla ihmiset ovat henkisesti älykkäämpiä kuin maassa, mutta heillä ei ole yhtä korkeaa teknologiaa. Muinaiset ihmiset maapalloamme olivat siis älyllisesti kehittyneempiä kuin nykyihmiset eivätkä todellakaan polveutuneet apinoista.

Myös muissa luonnontieteissä ja kaikissa muissakin tieteissä voi nähdä selvästi helvettien suuren vaikutuksen: henkisiä lakeja ei tunneta ja ihminen katsotaan vain kehittyneeksi laumaeläimeksi ja materiaalinen maailma ainoaksi todellisuuden muodoksi. Nykytieteet poikkeuksetta syövät hyvän- ja pahantiedon puusta eli ottavat tietonsa perityn pahuuden saastuttamasta ihmisen omasta älykkyydestä eikä Jumalasta, joka on Kaikkitietävä myös kaikissa tieteellisissä asioissa, sillä Jumalan Viisaus on ääretöntä, joka tietää olevaisen pienimmätkin yksityiskohdat.

Korkea teknologia, joka planeetallamme vallitsee, ei todista kulttuurin korkeaa astetta, vaan on osoitus ihmisten typeryydestä: ihminen, joka pystyy lähettämään ihmisen kuuhun, mutta ei välitä mitään siitä, että joutuu elämään tuhansia vuosia helvetissä, on täydellinen typerys. Mitä merkitsee muutama vuosikymmen koneiden keskellä vailla todellista onnellisuutta ja ikuista iloa, joka on kuitenkin jokaiselle ihmiselle tarjolla ruumiin kuoleman jälkeen. Muilla planeetoilla ei ole tällaista korkeaa teknologiaa, ja jos he sellaisesta kuulisivat, pitäisivät he sitä pelkästään typeryytenä. Korkea teknologia ei olisi pahaa, jos se olisi vain sivuseikka ja väline eikä pääasia niin kuin meidän planeetallamme. Noin 90 % planeettamme aikuisväestöstä joutuu helvettiin ruumiin kuoleman jälkeen; ainoastaan kuolleet lapset pääsevät taivaaseen ja heidät kasvatetaan siellä enkeleiksi. Näin lapsikuolleisuus on harvoja hyviä asioita planeetallamme. Suurta lapsikuolleisuutta ei tarvittaisi, jos ihmisillä olisi helveteistä vapaa uskonto, joka kehittäisi ihmisistä todellisia taivaallisia ihmisolentoja.

Pari sanaa taiteista ja urheilusta:

Aikamme taiteet kuvastavat kaikkialla vallitsevaa mielisairautta eli helvettien vaikutusta. Kauneuden ja harmonian täydellinen puuttuminen on luonut mitättömyyksiä, joita edustavat moderni abstrakti kuvaamataide sekä nykymusiikki. Kuvaamataiteessa keräilyarvo ja tekijän nimi määräävät teoksen arvon: mistä tahansa sekavasta töherryksestä maksetaan valtavia summia, jos vain sen tekijä on tunnustettu. Nykyinen konserttimusiikki on repivää kärsimystä korville: musiikin tonaalisuus on korvattu mielivaltaisella 12-säveljärjestelmällä ja kauniit melodiat ovat historiaa. Vielä 1800-luvulla kuvaamataiteissa ja musiikissa oli muutamia ansiokkaita teoksia, mutta sen jälkeen taide on mennyt yhä enemmän helvetilliseen suuntaan. Moderni viihdemusiikki on suurelta osin meteliä. Eräät Bachin, BeethoveninMozartin ja joidenkin muidenkin säveltäjien teokset ovat niitä harvoja, joista spirituaalinen tai taivaallinen ihminen voi vielä nauttia. Elokuva on juutalaisten hallitseman Hollywoodin ansiosta syöttänyt helvetillistä saastetta ihmismieliin yli vuosisadan. Se yhdessä television viihdeohjelmien kanssa on istuttanut aistillisia ja materialistisia arvoja saaden ihmiset uskomaan, että elämä on vain ruumiillisten ja sosiaalisten viettien tyydyttämistä.

Aikamme henkinen taso nähdään hyvin selvästi myös urheilusta. Jos joku toisen planeetan ihminen näkisi, kuinka nahkapallon potkiminen tai toisen ihmisen hakkaaminen nyrkeillä on toimintaa, jonka tekijöitä pidetään suurina sankareina, olisi hänellä ihmettelemistä. Urheilusta on tehty kulttuuri, jossa ihmisen eläimellisyys on korotettu jumalalliseksi. Urheilu täyttää monen ihmisen henkisen elämän toisarvoisilla turhuuksilla. Toki terve liikunta on hyväksi ihmiselle, mutta hengen ja ajatusten valtaaminen kilpaurheilulla on helvetistä. Muilla planeetoilla, joita on miljoonia, ja niillä kaikilla ihmisiä, arvostetaan viisautta ja etenkin tietoa Jumalasta, ei ruumiillisia suorituksia. Meidän planeettamme on uniikki tässä suhteessa.

Informaatio:

Jumalan Sana tuli ihmiskunnalle kirjallisessa muodossa, koska se oli aikansa kehittynein tiedotuskeino ja siihen voitiin sisällyttää myös Sanan sisäiset merkitykset, joiden avulla taivas on yhteydessä ihmiseen. Tämän vuoksi se on edelleen tärkein informaation muoto. Nykyään on kuitenkin myös tehokkaita muita tiedotuskeinoja kuten radio, televisio ja Internet. Valitettavasti niiden avulla levitetään asiatiedon lisäksi helvetillistä viihdettä ja materialistista propagandaa. Maailman media on yhä enemmän ja enemmän juutalaisten hallinnassa, esimerkiksi USA:ssa lähes totaalisesti: sanomalehdet, aikakauslehdet, kirjankustantamot, radio- ja televisioasemat ja yhä enemmän myös Internet ovat USA:ssa lähes täysin juutalaisten hallinnassa, ja sama trendi vallitsee myös muualla maailmassa. Holokausti- ym. valheet hallitsevat, ja nykyään juutalaiset pyrkivät aktiivisesti poistamaan mm. Internetistä heistä tosiasioita kertovia sivustoja, jotta heidän rikolliset suunnitelmansa eivät paljastuisi. Media onkin tänä päivänä helvettien tärkein työkalu. Myös kristillisiksi itseään kutsuvat kirkot levittävät saastunutta uskonnollista propagandaa, joka ei auta ihmisiä pelastumaan eli pääsemään pois helvettien vallasta, jonka alaisina ihmiset nykyään ovat. Niillä ei ole keinoja helvettejä vastaan, vaan ne ovat suorastaan liittoutuneet helvettien kanssa uskoen holokaustiin ja kumartaen juutalaisia, joiden kautta pahimmat helvetit virtaavat planeetallemme.

Rikollisuus:

Useimmilla muilla planeetoilla ei ole lainkaan rikollisuutta, ei myöskään organisoituneita valtioita, vaan ihmiset elävät pienissä suvun muodostamissa ryhmissä. Maa on poikkeus, sillä täällä ovat helvetit olleet vallassa tuhansia vuosia, ja sen vuoksi ihmiset ovat järjestäytyneet valtioiksi ja kansoiksi. Myös rikollisuutta, joka on toimintaa Jumalallista Järjestystä vastaan, on planeetallamme esiintynyt tuhansia vuosia. Nykyisin rikollisuutta on näkyvää ja näkymätöntä joka paikassa ja joka lajia. Lait ja virkavalta eivät pysty rikollisuutta poistamaan, sillä rikollisuus on ihmisen mielessä, joka voidaan puhdistaa vain uskonnon avulla. Rikollisuus on lisääntynyt planeetallamme viime aikoina varsinkin huumerikollisuus. Tämäkin johtuu osittain siitä, ettei ole oikeaa uskontoa: ihmiset paikkaavat elämänsä tyhjyyttä huumeilla. Huumeongelma poistuisi, jos ihmiset saisivat oikeata tietoa Jumalasta, henkimaailmasta, uudestisyntymisestä ja taivaasta. Myös rikollisuus ylipäätänsä poistuisi, jos ihmiset kehittyisivät spirituaalisiksi ja taivaallisiksi ihmisiksi, mihin Uusi Kirkko antaa keinot.

Helvettien vaikutus uskonnoissa ja politiikassa:

Helvetit ovat toimintaa Jumalallista Järjestystä vastaan, mistä toiminnasta helvetit syntyivät ihmisen käytettyä väärin vapaata tahtoaan syömällä hyvän- ja pahantiedon puusta eli ottamalla vastaan tietoa omasta eikä Jumalan valaisemasta ymmärryksestä. Vuonna 1757 henkimaailmassa tapahtuneessa Viimeisessä Tuomiossa ihmisen vapaa tahto spirituaalisissa asioissa taas kerran palautettiin, ja sen jälkeen ihmiset, sen sijaan että olisivat käyttäneet vapauttaan henkisiin ja taivaallisiin asioihin, alkoivat yhä enemmän ja enemmän syödä hyvän- ja pahantiedon puusta, eli virtaus helveteistä on voimistunut, materialistinen kehitys on kiihtynyt ja ihmiset ovat tulleet yhä aistillisemmiksi ja samalla tyhmemmiksi henkisissä asioissa. Ja koska nykyiset uskonnot ovat tulleet helvetillisiksi, on helveteillä nyt lähes totaalinen valta maapallollamme. Tätä ei aistillinen ihminen kuitenkaan ymmärrä, ainoastaan taivaallinen ihminen näkee tämän.

Kaikista uskonnoista helvetillisin on juutalaisten Talmudiin perustuva uskonto, joka on rasistinen maailmanvaltaukseen pyrkivä uskonto ja jonka vuoksi juutalaisten kautta tulee virtaus pahimmista helveteistä eli itse perkeleeltä, jolla nimellä näitä helvettejä kutsutaan. Vuoden 1757 Viimeisessä Tuomiossa vapautui juutalaisia helvettejä, jotka siitä lähtien ovat lisänneet valtaansa planeetallamme. Perkeleen avulla juutalaiset ovat viime vuosikymmeninä vallanneet USA:n, sekä tiedotusvälineitä ja pankkitoimintaa maailmanlaajuisesti, ja lisäksi he ovat perustaneet oman valtion Israelin, joka on todellinen perkeleen oma valtio, joka on ryöstänyt palestiinalaisten isänmaan ja ajanut heidät vuosikymmeniksi maanpakoon. Israelin pääministeri Ariel Sharon (3.10.2001): ”Me, juutalainen kansa, hallitsemme Amerikkaa ja amerikkalaiset tietävät sen.” Tiedotusvälineillään ja poliittisella vallallaan juutalaiset ovat levittäneet holokausti-valhetta, levittäneet materialistisia arvoja sekä salanneet julman historiansa ja kasaaritaustansa. Näin he ovat onnistuneet luomaan itsestään maailmalle valheellisen käsityksen viattomasti kärsineestä ”Jumalan omaisuuskansasta”, jolla on oikeus palata ”isänmaahansa”, joka todellisuudessa olisi jossain Itä-Aasiassa, mutta ei Palestiinassa. Juutalaisilla eli perkeleellä on vain yksi päämäärä: vallata planeetta ja tehdä kaikki kansat orjiksi. Kasaarit, joista 90 prosenttia nykyjuutalaisista polveutuu, olivat vallanhimoinen, kostonhimoinen ja saastainen miehen siitintä jumalanaan pitävä monimiljoonainen kansa, joka käännytettiin noin vuonna 740 Talmud-uskontoon eli juutalaisuuteen ja josta ovat peräisin Itä-Euroopan jiddišiä puhuvat askenaasijuutalaiset, joita oli 1900-luvun alussa noin 11 miljoonaa. Kasaariperinteestä johtuen nykyjuutalaiset voivat ulkonaisesti olla kunnon kansalaisia, mutta heidän peritty pahuutensa on isästä perkeleestä eli paljon pahempaa kuin muilla kansoilla. Jokaisella kansalla on omanlaatuinen peritty pahuutensa.

Jumalalta ei tule enää kolmatta tulemista maan päälle, joten Herran Toinen Tuleminen Swedenborgin kirjoitusten kautta on viimeinen. Siksi Swedenborgin kirjoitukset sisältävät kaiken henkisen tiedon, jota ihmiskunta tarvitsee kukistaakseen helvetit ja saavuttaakseen yhteyden Jumalaan ja taivaaseen. Nykyiset swedenborgilaiset kirkot ovat joutuneet helvettien vaikutuksen alaisiksi, vaikka ainoastaan Uuden Kirkon avulla helvetit voitaisiin kukistaa. Swedenborgilaiset papit ovat tulleet helvettien huijaamiksi, eivätkä he ole ymmärtäneet Uuden Kirkon todellista merkitystä eli helvettien toiminnan paljastamista ja kukistamista sekä tiedon levittämistä pelastumisen todellisista välineistä, joita ovat oikean Kolminaisuusopin ymmärtäminen, päivittäinen parannuksen tekeminen sekä eläminen Kymmenen Käskyn mukaisesti. Swedenborg ennustaa mm., että Uusi Kirkko tulee ensin olemaan helvettien vallassa eli sen johtajat palvelevat lohikäärmettä eli perkelettä (Apocalypsis Explicata, nro 764). Vasta myöhemmin se saa papiston, joka ei palvele perkelettä, ja josta papistosta tulee ikuinen kirkko.

Jumalallinen Kaitselmus ei anna perkeleen vallata koko planeettaamme, joten perkeleen kukistaminen tapahtuu Uuden Kirkon avulla. Mutta vasta, kun se on kasvattanut papiston, joka ei enää syö hyvän- ja pahantiedon puusta, vaan ottaa tietonsa ymmärrykseensä suoraan Jumalalta eli Herralta Jeesukselta Kristukselta. Uutta Kirkkoa tulevat johtamaan Jumalan valaisemat papit, jotka eivät enää tee sitä virhettä, minkä ovat tehneet kaikkien aikaisempien kirkkojen papit, ja näin toteutuu vihdoin Jumalan ja ihmisen välinen ikuinen liitto: ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra. Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä.” (Jer. 31: 33). Tässä ei tarkoiteta Israelin heimolla juutalaisia, vaan uudestisyntyneitä Uuden Kirkon jäseniä. Yleensä juutalainen tarkoittaa Sanan spirituaalisen merkityksen mukaan hyvyydessä ja totuudessa elävää ihmistä – ei minkään tietyn kansan jäsentä – ja Israel spirituaalista kirkkoa. Jumala ei ole rasisti, joka asettaisi jonkun kansan tai rodun toista paremmaksi, vaan Hänelle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja Hän haluaa pelastaa kaikki, myös juutalaiset, vaikka he Häntä vihaavatkin.

Kaikki kirkot ja uskonnot ovat tuhoutuneet siihen, että niiden papit ovat ottaneet ymmärryksensä hyvän- ja pahantiedon puusta eli omasta maallisesta ymmärryksestään eikä Jumalasta. Maallinen ymmärrys on perityn pahuuden saastuttamaa, joka tuottaa valhetta ja pahuutta. Uuden Kirkon papiston tulee olla ensimmäinen ja ikuinen, joka syö yksinomaan elämän puusta ja kehittyy spirtuaalis-taivaallisiksi ihmisiksi. Vain tällainen papisto voi olla Uuden Kirkon johdossa ja johtaa ihmisiä Jumalan tuntemiseen ja taivaaseen. Tätä varten on Swedenborgin kautta tullut Taivaallinen Oppi, joka antaa näille papeille valaistuksen, ja he kehittyvät spirituaalis-taivaallisiksi ihmisiksi, kun he elävät tämän opin mukaisesti tehden jatkuvasti parannusta synneistänsä ja elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti. Paratiisin palaaminen maan pinnalle voi kestää vuosisatoja, mutta sen tuleminen on varmaa ja tapahtuu Uuden Kirkon papiston avulla.

Helvettien valtaa maailmanpolitiikassa ei voi ymmärtää tuntematta kasaarien eli siis juutalaisten Talmud-uskontoa, heidän historiaansa, luonnettaan ja tavoitteitaan. Näistä kertoo vakuuttavasti esimerkiksi nettisivu Islam Radio, joka on puutteineenkin erinomainen kansainvälisen politiikan kirjasto. Juutalaiset ovat erittäin hyvin järjestäytyneitä ja heillä on voimakkaat taistelu- ja painostusjärjestöt ja heitä johtaa salainen kansainvälinen komitea ”Siionin Viisaat”, joka on tuon ”käärmeen” eli kasaarijuutalaisten ”käärmeenpää”, joka mainitaan samoin kuin ”vaimo”, jota Uusi Kirkko edustaa, Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (1 Moos. 3: 15). Tämän ”käärmeenpään” tavoitteet ovat maailmanvalta ja muiden kansojen tuho tai orjuuttaminen. Juutalaisten pyrkimys maailmanvaltaan ja toisten kansojen heikentämiseen käy ilmi myös tohtori Max Mandelstammin avajaispuheesta Baselin sionistikonferenssissa 29.8.1897 (Le Temps, 3.9.1897): ”Juutalaisten tulee käyttää kaikki keinot ja kaiken valtansa estääkseen kaikkien muiden kansojen nousun ja menestyksen, jotta saavutamme historiallisen tavoiteemme s. o. maailmanvallan.” Tähän he tarvitsevat vielä kolmannen maailmansodan, joka on heidän suunnitelmissaan. Jos he saisivat vallan planeetallamme, pitäisivät he valtaansa täydellisellä koko maailman median hallinnalla ja kehittyneellä valheisiin perustuvalla psykologisella terrorilla. Tämän salaisen komitean keinot maailmanvaltaan ovat mm. korkoon perustuva finanssipolitiikka, jota he maailmanlaajuisesti hallitsevat, tiedotusvälineiden massiivinen valtaus kansainvälisesti, jossa he ovat jo melkein onnistuneet, valheellinen propaganda ”viattomasta Jumalan omaisuuskansasta” ja suurin valhe eli ”holokausti”, jolla he peittävät julman historiansa ja kansainväliset rikoksensa, jotka ovat aiheuttaneet kymmenien miljoonien ihmisten kuoleman viemällä USA:n mukaan maailmansotiin ja Venäjän vallankumouksella, joka oli puhtaasti juutalainen operaatio ja maailmanvaltaamisen ensimmäinen yritys kommunismin avulla. Myös vapaamuurarijärjestö on heidän hallinnassaan. Ja kaikki tämä heidän perkeleellisen tavoitteensa takia eli maapallon valtaamisen, jota Jumalallinen Kaitselmus ei anna tapahtua. ”Ja perkele vei hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat ja sanoi hänelle: ’Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon. Jos sinä siis kumarrat minun eteeni, niin tämä kaikki on oleva sinun.’” (Luuk. 4: 5-7). Tavalliset juutalaiset eivät tiedä olevansa mukana tässä perkeleen maailmanvaltauksessa, mutta kuitenkin he toimivat tietämättään sen tavoitteiden puolesta.

Juutalaisuus muodostaa vakavimman uhan ihmiskunnan olemassaololle nyt samoin kuin Jeesuksen aikanakin, joten sen vallan murskaaminen on yksi Uuden Kirkon tärkeimmistä tehtävistä. Tämä johtuu siitä, että Raamatun ennustus Uudesta Kirkosta ja paratiisin palaamisesta planeetallemme ei voi toteutua, ellei helvettien valtaa sitä ennen kukisteta. Jos juutalaiset voittaisivat kolmannen maailmansodan niin kuin he ovat voittaneet ensimmäisen ja toisen, olisi se loppu kaikelle virtaukselle taivaasta ja helvettien totaalinen maailmanvaltaus, ja tätä Kaitselmus ei anna tapahtua. Juutalaiset ovat saaneet syystä kokea monenlaista vainoa historiansa aikana, ja he haluavat kostaa ihmiskunnalle luomalla koko maapallon kattavan helvetillisen diktatuurin. Ainoastaan Jumala voi Uuden Kirkon avulla estää tämän, ja se voi tapahtua vain murskaamalla tuo ”käärmeenpää”, jonka nuo ”Siionin Viisaat” muodostavat (1 Moos. 3: 14, 15). Juutalaiset voivat vielä pelastua, jos he itse tuhoavat ”Siionin Viisaiden” vallan, sillä nämä ”Viisaat” ovat todellisia rikollisia ihmiskuntaa kohtaan ja vievät tavallisia juutalaisia kohti täydellistä tuhoa, joka kolmannesta maailmansodasta seuraisi. Silloin ei enää puhuttaisi ”kuudesta miljoonasta”, joka on valhe, vaan 20 miljoonasta, joka ei olisi valhe. Myös kaikki syyttömät juutalaiset tuhoutuisivat näiden ”Viisaiden” mielisairaiden suunnitelmien vuoksi. Murskaamalla tuon ”käärmeenpään” Uusi Kirkko pelastaa myös juutalaisen kansan varmalta tuholta. Tavallisten juutalaisten olisi syytä osallistua tuohon murskaamiseen. Maineikas kasaarijuutalainen Benjamin Freedman on jo siihen osallistunut (Google), kuten myös ns. revisionistit.

Juutalaiskysymys oli tärkein myös Jeesuksen aikana: juutalaisten helvetit olivat pahimmat ja itse Jumalan täytyi inkarnoitua juutalaiseksi kukistaakseen ne. Taivaan enkelien valta ei riittänyt. Nyt ei tarvita enää inkarnaatiota, koska Swedenborgin teoksien kautta tullut Herran Toinen Tuleminen antaa ihmiskunnan käsiin aseen kukistaa taas voimakkaiksi tulleet juutalaisten helvetit, jotka uhkaavat tuhota koko ihmiskunnan. Ja tämä ase on Jumalallinen Totuus, joka paljastaa helvettien toiminnan eli juutalaisten kansainvälisen petoksen.

Uusi Kirkko on ihmiskunnan lopullinen pelastus helvettien vallasta, ja siksi Jumalallinen Kaitselmus mitä tarkimmin ohjaa sitä ja sen kehitystä. Muut uskonnot vähitellen häviävät maan päältä. Uuden Kirkon oppi käytäntöön sovellettuna antaa ihmiselle valaistuksen Jumalalta henkisissä asioissa ja johtaa koko ihmiskunnan takaisin paratiisiin eli syömään elämän puusta. Tämä on Uuden Kirkon päätavoite, muut tavoitteet ovat vain välineitä tähän. Nykyiset swedenborgilaiset kirkot eivät vielä ole tämä Ilmestyskirjan Uusi Jerusalem, sillä sen oikea papisto on vasta tulossa. Uusi Kirkko on kaikkien aikojen kirkkojen kruunu, koska sille on annettu tähän mennessä täydellisin selvitys henkimaailmasta, taivaasta ja helvetistä, Taivaallisesta Opista ja itse Jumaluudesta. Uuden Kirkon perusopetus on yksinkertainen: usko yhteen Jumalaan, joka on Jumalallinen Kolminaisuus Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, tee päivittäin parannusta, äläkä tee syntiä. Synnit on esitetty täydellisesti Jumalan sormen piirtämissä Kymmenessä Käskyssä (2 Moos. 20: 1-17) ja Jumalallinen Kolminaisuus ja parannuksen teko: kirjassa True Christian Religion tai kirjassa Herran Toinen Tuleminen”.

Vaara:

Maailmaa ei uhkaa ilmastonmuutos tai luonnon saastuminen, vaan voimat, jotka voivat saada aikaan maailmansodan – ydinsodan. Tämä voima on kansainväliset juutalaiset, joita johtaa Talmudin opetuksiin vihkiytynyt ryhmä ”Siionin Viisaat”. Tämä salassa toimiva ryhmä aiheutti kahden sodan laajenemisen maailmansodiksi ja Venäjän vallankumouksen, joissa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä. Seuraavassa maailmansodassa kuolisi miljardeja ihmisiä. Tämä voima pyrkii totaaliseen valtaan maailmassa. Tämän voiman takana on perkeleellinen uskonto – Talmud eli itse perkele. Kristilliset kirkot ovat alistuneet tämän voiman lakeijoiksi tukemalla Israelia ja kansainvälistä sionismia eli liittoutuneet perkeleen kanssa. Holokausti-valhe on tämän perkeleen voimakkain ase. Sen avulla juutalaiset ovat aikaansaaneet sen, että pienikin arvostelu tai tosiasian esille tuominen juutalaisista on ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”, vaikka tosiasiassa juutalaiset itse syyllistyvät kiihottamiseen kansanryhmää – saksalaisia – vastaan holokausti-valheen levittämisellä. Vain Herran luoma Uusi Kirkko voi pelastaa ihmiskunnan tältä perkeleeltä. Tämä edellyttää taistelua Uuden Kirkon aseen – Jumalallisen Totuuden – avulla, mikään muu ase ei tätä perkelettä voi voittaa. Totuuden levittäminen tästä perkeleestä maailman kaikkiin kolkkiin tuhoaa tämän perkeleen. Tällainen toiminta on mitä suurinta lähimmäisenrakkautta, sillä sen tarkoituksena on koko ihmiskunnan pelastaminen perkeleeltä. Tästä perkeleestä tarkemmin: Islam Radio.

Ihmiskunta on nyt samanlaisessa tilanteessa kuin Aatami ja Eeva aikoinaan: syömmekö elämän puusta vai uskommeko käärmettä (juutalaiset) ja syömme hyvän- ja pahantiedon puusta. Nyt meidän täytyy valita oikein, sillä kysymys on elämästä ja kuolemasta. Nyt meillä on kuitenkin ase, jota ei ollut Aatamilla eikä Eevalla: Uuden Kirkon Kymmeneen Käskyyn perustuva elämänoppi. Jos päätämme heti ryhtyä noudattamaan Kymmentä Käskyä niin kuin se on tässä kirjasessa esitetty, aloitamme henkimaailman puhdistamisen juutalaisista perkeleistä, jotka ovat viime kädessä kaiken maailmassa olevan pahan takana. Nyt on kansojen aika käsittää juutalaisten salaisuus: perkeleen maailmanvaltaus totaalisena hyökkäyksenä ihmiskuntaa vastaan. Aseina on arsenaali, jollaista ei ole ollut kenelläkään mahdilla ihmiskunnan historiassa: täydellinen informaation hallinta erilaisilla medioilla ja politiikalla, nyt jopa yritys muuttaa ihmisten geneettistä perimää, jotta maailmanvaltaus olisi helpompaa

Lähteet

Swedenborg, Emanuel. Worlds in space. Saatavina: https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/

Rami, Ahmed. Islam-Radio. Kätketty tyrannia. Saatavina: http://www.islam-radio.net/finish/power/rosenthal.htm; http://islam-radio.net/

Swedenborg, Emanuel. True Christian Religion. Saatavina: https://www.sacred-texts.com/swd/tcr/tcr01.htm

LOPUKSI

Isäni ei ollut mystikko eikä uskovainen, mutta hänellä oli yksi erikoinen kokemus. Ollessaan kerran kävelyllä syvällä metsässä häntä vastaan polulla tuli iso kyykäärme. No, seudulla oli paljon kyykäärmeitä. Mutta tämä käärme oli erikoinen. Sillä oli kruunu päässä! Isäni polkaisi tapansa mukaan tämän käärmeen kuoliaaksi. Minulle tämä isäni näky on enne, joka pitää pian tapahtuman. Uusi Kirkko eli Herran Toisen Tulemisen Kirkko on vaimo (Ilm. 21: 9, 10; 1 Moos. 3: 15), joka polkaisee tuon käärmeenpään eli ”Siionin Viisaat” murskaksi. Kruunupäinen kyy on vastaavaisuustieteen mukaan johtavan juutalaisen symboli, joka tänä päivänä on lordi Jacob Rothschild. Juutalaiset näkyvät kyinä henkimaailmassa (Matt. 3: 7).

Nykyajan uskonnot ovat pettäneet maapallon väestön ja estäneet yhteyden Jumalaan ja taivaaseen, siitä syystä juutalaiset eli perkele ovat päässeet hallitsemaan planeettaamme. Vasta nyt, kun Jumalasta Emanuel Swedenborgin kautta tulleelle uudelle kristilliselle teologialle perustettu Herran Toisen Tulemisen Kirkko on syntynyt ja alkanut vaikuttaa, voidaan rohkeasti katsoa tulevaisuuteen ja nähdä ”uusi taivas ja uusi maa” (Ilm. 21: 1), eli tähän kirkkoon on nyt yhdistynyt koko enkelitaivas. Tämä kirkko murskaa juutalaisten vallan eli ”käärmeenpään” (1 Moos. 3: 15) ja antaa uuden teologian, luo uuden filosofian, uuden tieteen, uuden taiteen ja kokonaan uuden elämäntyylin ihmiskunnalle: ”Ja valtaistuimella istuva sanoi: ’Katso, uudeksi minä teen kaikki’” (Ilm. 21: 5). Tämän kirkon ihmisten älykkyys lisääntyy, ja he tulevat ymmärtämään Sanan sisäiset merkitykset. Tämä kirkko perustaa elämänohjeensa ihmiskunnan kahteen kalleimpaan aarteeseen: Kymmeneen Käskyyn ja Herran Jeesuksen Kristuksen Toiseen Tulemiseen Sanan sisäisten merkitysten avautumisena sekä Taivaallisen Opin tulemisena Emanuel Swedenborgin teoksissa.

BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus

Herran Toisen Tulemisen Kirkko

[email protected]

Uuden Kirkon teologiasta:

https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/

http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php

Juutalaisuudesta:

https://www.islam-radio.net

Liite: Juutalaisten peritty pahuus

Kaikilla ihmisillä ja kansoilla on peritty pahuutensa, mutta juutalaisilla se on muista poikkeava. Nimittäin juutalaiset murhattuaan Jumalan inkarnaation jatkoivat Jumalan jokapäiväistä murhaamista uskonnollaan, joka on koottu teokseen Talmud, joka on eräänlainen perkeleen käsikirja. Sen opetuksia on syötetty juutalaislapsille ja -nuorille nyt jo 2000 vuotta, mistä on ollut seurauksena juutalaisten peritty pahuus, joka näyttäytyy heidän käytöksessään Jumalallisen Järjestyksen vastustamisena, jonka he ovat oppineet myös salaamaan ei-juutalaisilta. Näin juutalaisen peritty pahuus on itse perkele, eli he palvovat kaikessa perkelettä joko tietoisesti tai tiedostamatta. Perkeleen tavoitteisiin kuuluu koko planeetan valtaaminen ja muiden kansojen alistaminen orjuuteen. Siihen kuuluu myös äärimmäinen rasismi, jonka mukaan vain juutalaiset ovat ihmisiä ja muut kansat eläimiä, ja että juutalainen voi vapaasti tappaa muiden kansojen ihmisiä syyllistymättä syntiin. Tähän nojaten he ovat aiheuttaneet sotia, mm. kaksi maailmansotaa.

Juutalaisten luonteen kuvaa parhaiten Emanuel Swedenborg: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Spiritual Diary, nro 2260).

III UUDEN KIRKON OPPI LYHYESTI

JUMALASTA

1. On vain yksi Jumala.

2. Tämä yksi Jumala on Olemus (esse) itsessään, joka on Jehova.

3. Tämä Jumala itsessään on ikuisuudesta, ja Hän on sen tähden Ikuisuus itse.

4. Koska Jumala on Olemus (esse) itsessään ja ikuisuudesta, on Hän maailmankaikkeuden Luoja.

5. Tämä yksi ainoa Jumala on itse Rakkaus ja itse Viisaus ja siten itse Elämä.

6. Hän loi maailmankaikkeuden Jumalallisesta Rakkaudesta Jumalallisen Viisauden avulla eli Jumalallisesta Hyvyydestä Jumalallisen Totuuden avulla.

7. Maailmankaikkeuden luomisen päämääränä Hänellä oli enkelitaivas ihmisrodusta.

8. Ja tästä seurauksena Hänen Rakkautensa ja Viisautensa kommunikointi ja yhdistyminen ihmisiin ja enkeleihin ja siten heidän siunauksellisuus ja onnellisuus ikuisesti.

9. Tämä päämäärä oli Jumalassa Luojassa ikuisuudesta, ja se on Hänessä ikuisuuteen, ja siten pysyy Hänen luomakuntansa säilyttäminen ikuisesti.

10. Jumalallisen ulostulemisen avulla Jumala on Kaikkivaltias, Kaikkialla Läsnä Oleva ja Kaikkitietävä.

LUNASTUS

1. Lunastus käsitti helvettien kukistamisen ja taivaiden saattamisen järjestykseen sekä uuden spirituaalisen kirkon valmistelemisen.

2. Ilman Lunastusta ihminen ei olisi voinut pelastua eiväkä enkelitkään olisi voineet jatkaa oloaan onnellisuudessa.

3. Herra lunasti siten ei ainoastaan ihmiset, vaan myös enkelit.

4. Lunastus oli siten puhtaasti Jumalallinen teko.

5. Tämä Lunastus ei voinut tapahtua muuten kuin Jumalan inkarnaatiolla.

6. Ristinkuolema oli Herran viimeinen kiusaus eli helvettien viimeinen hyökkäys, jonka Hän suurimpana profeettana kärsi ja jonka avulla Hän lopullisesti kukisti helvetit ja kirkasti Ihmisyytensä, siten Jeesuksen ristinkuolema oli Lunastuksen väline, mutta ei itse Lunastus.

7. Käsitys että ristinkuolema oli itse Lunastus, on perustavanlaatuinen virhe nykyisissä kristillisissä kirkoissa. Lunastus oli helvettien kukistaminen, taivaiden järjestäminen sekä uuden kirkon luominen.

8. Tämä virhe yhdistyneenä virheeseen Jumalallisesta Kolminaisuudesta on vääristänyt nykyisten kristillisten kirkkojen opin, jolloin ei enää yhtään totuutta ole jäänyt jäljelle.

PYHÄ HENKI

1. Pyhä Henki on Jumaluus, joka lähtee Yhdestä, Äärettömästä, Kaikkivaltiaasta, Kaikkitietävästä ja Kaikkialla Läsnä Olevasta Jumalasta.

2. Itsessään Pyhä Henki on tämä Jumala Itse, mutta suhteessa alempiin asioihin, jotka vastaanottavat sitä, on se Ulostuleva Jumaluus.

3. Pyhäksi Hengeksi kutsuttu Jumaluus lähtee itse Jumalasta Hänen Jumalallisen Ihmisyytensä avulla, kuten se, mikä lähtee ihmisestä hänen sielustaan hänen ruumiinsa avulla. Jumalallinen Ihmisyys on itse Herra Jeesus Kristus.

4. Jumaluus, jota kutsutaan Pyhäksi Hengeksi, lähtee siis Jumalasta Hänen Jumalallisen Ihmisyytensä avulla, kulkee läpi enkelitaivaan ja sen avulla maailmaan ja siten enkelien avulla ihmisiin.

5. Sitten se kulkee ihmisestä ihmiseen ja kirkossa pääasiassa papistosta maallikoihin. Tätä annetaan ihmiselle jatkuvasti, mutta se vetäytyy pois, jos ihminen ei lähesty suoraan itse Herraa.

6.Uloskäyvä Jumaluus kutsuttuna Pyhäksi Hengeksi omassa erityisessä merkityksessään on Pyhä Sana ja siinä oleva Jumalallinen Totuus.

7. Sen operaatioita ovat reformaatio ja regeneraatio ja niitä seuraten elähdyttäminen ja pelastus.

8. Siinä määrin kuin joku tunnistaa ja tunnustaa Jumalallisen Totuuden, joka käy ulos Herrasta, hän tunnistaa ja tunnustaa Jumalan, ja siinä määrin kuin joku tekee tämän Jumalallisen Totuuden eli Kymmenen Käskyn mukaan, hän on Herrassa ja Herra hänessä.

JUMALALLINEN KOLMINAISUUS

1. On olemassa Jumalallinen Kolminaisuus Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä käy ilmi Sanasta (Matt. 28: 19). Isä tarkoittaa Jehovaa eli ihmiselle käsittämätöntä Jumalan olemusta, johon liittyy olennaisesti Jumalallinen Rakkaus. Poika tarkoittaa Jumalallista Totuutta eli Jeesuksen kirkastettua ruumista ja Pyhä Henki Jeesuksen Isästä lähettämää Jumalallista ulosvirtausta.

2. Nämä kolme, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ovat kolme Jumalan ominaisuutta, jotka tekevät yhden, kuten sielu, ruumis ja niiden toiminta tekevät yhden ihmisessä.

3. Ennen maailman luomista ei ollut kolminaisuutta, mutta luomisen jälkeen, kun Jumala inkarnoitui maailmassa, se syntyi, ja se on Herra Jumala Lunastaja ja Vapahtaja Jeesus Kristus.

4. Kolminaisuus kolmesta erillisestä jumalasta ennen Luomista on käsitys jumalien kolminaisuudesta, jota ei poista suullinen tunnustaminen, että on yksi Jumala.

5. Kolminaisuus kolmesta eri persoonasta eli jumalasta oli tuntematon apostolisessa opissa, mutta se esitettiin Nikean kirkolliskokouksessa ja omaksuttiin sieltä katoliseen kirkkoon ja sieltä niihin kirkkoihin, jotka erosivat katolisesta kirkosta.

6. Nikean ja Athanasioksen uskontunnustuksissa esitetystä kolminaisuusopista on syntynyt usko kolmeen jumalaan, mikä usko on vääristänyt koko kristillisen kirkon opin.

7. Tästä väärästä kolminaisuudesta on syntynyt hävityksen kauhistus, josta Herra kertoo Danielin kirjassa, Evankeliumeissa ja Ilmestyskirjassa.

8. Ellei Herra olisi luonut uutta taivasta ja maata, ei mikään liha olisi pelastunut.

9. Kolminaisuudesta kolmesta eri persoonasta, jotka kaikki ovat jumalia Athanasioksen uskontunnustuksen mukaan, on syntynyt monia ristiriitaisia ja sopimattomia käsityksiä Jumalasta, jotka ovat harhaisia ja hirviömäisiä ja jotka ovat tuhonneet kristillisen kirkon totaalisesti yhdessä sen väärän käsityksen kanssa, että Jeesuksen ristinkuolema olisi itse Lunastus.

JUMALAN SANA ELI RAAMATTU

Jumalan Sanassa on luonnollisen eli kirjaimellisen merkityksen lisäksi henkinen eli spirituaalinen ja taivaallinen eli coelestiaalinen merkitys. Nämä kaksi viimeksi mainittua merkitystä tulivat tunnetuksi vasta Swedenborgin teosten kautta. Spirituaalinen merkitys liittyy kirkkoon ja coelestiaalinen merkitys Jumalaan. Nämä sisemmät merkitykset avautuvat ihmiselle vasta silloin, kun hän elää Kymmenen Käskyn mukaisesti uskoen Herran Jeesuksen Kristuksen Kolminaisuuteen. Jumalan Sanaa ovat vain ne Raamatun kirjat, joissa on sisäinen eli siis spirituaalinen ja coelestiaalinen merkitys. Esimerkiksi Uudessa Testamentissa Jumalan Sanaa ovat vain neljä evankeliumia ja Ilmestyskirja. Vanhassa Testamentissa Jumalan Sanaa eivät ole Ruut, Ensimmäinen ja Toinen Aikakirja, Esra, Nehemia, Ester, Job, Sananlaskut, Saarnaaja ja Korkea Veisu; muut kirjat ovat Jumalan Sanaa (suomalaisessa kirkkoraamatussa).

MUITA OPPEJA LYHYESTI

1. Herran Toinen Tuleminen

Herra kasvatti ruotsalaisesta Emanuel Swedenborgista (1688-1772) tiedemiehen ja ilmestyi hänelle vuonna 1745 määräten hänet kirjoittamaan Sanaan sisältyvän spirituaalisen merkityksen. Swedenborgin teologiset teokset ovat siten Herran Toinen Tuleminen. Ne ovat Kymmenen Käskyn ja muun Sanan ohella tärkein ihmiskunnalle tullut Jumalallinen Ilmoitus, joka tapahtui Jumalan ja ihmisen yhteistyönä eli Jumala avasi Swedenborgin ymmärryksen ja Swedenborg tahtoi kirjoittaa ja kirjoitti kaiken ymmärtämänsä paperille. Siten yhdistyi Jumalan Ilmoitus ja ihmisen tahto eli se oli ihmisen ja Jumalan yhteistyö.

2. Viimeinen Tuomio

Viimeinen Tuomio on tapahtunut planeetallamme neljä kertaa, joista viimeisin vuonna 1757 henkimaailmassa, kuten aiemmat tuomiot. Tässä tuomiossa henkimaailma puhdistettiinpahoista hengistä, jotka olivat luoneet henkimaailmaan näennäistaivaita, jotka estivät virtauksen oikeista taivaista ihmisiin maan päällä. Nämä henget olivat pääasiassa kristittyjä, jotka olivat eläneet ulkonaisesti hurskasta ja hyvää elämää, mutta jotka olivat sisäisesti pahoja. Tämä tuomio palautti vapaan tahdon spirituaalisissa asioissa planeettamme ihmisille. Vapaasta tahdosta johtui, että myös syvällä olevat juutalaisten helvetit pääsivät vapaiksi, ja näistä juutalaisten helveteistä johtuu tämän hetken maailmassa helvettien yhä lisääntyvä valta.

3. Uusi Kirkko

Viimeisen Tuomion jälkeen Swedenborgin teoksille perustettu Uusi Kirkko joutui ensin pahojen henkien hallitsemaksi (Apocalypsis Explicata, nro 764). Se kuitenkin käänsi uutta teologiaa latinasta muille kielille ja siinä oli sen hyöty. Sen papisto koostui pääasiassa lohikäärmehengistä. Oikea Uusi Kirkko on syntynyt nyt pienessä ryhmässä Suomessa. Uuden Kirkon tehtävänä on paitsi Uuden Jerusalemin opin eli Taivaallisen Opin levittäminen, myös juutalaisten helvettien vallan murskaaminen, sillä Uusi Kirkko on Karitsan vaimo (1 Moos. 3: 15). Juutalaisten helvetit uhkaavat viedä koko planeetan tuhoon. Uuden Kirkon toiminta perustuu Jumalan ja ihmisen yhteistyöhön, joka tapahtuu, kun Jumala avaa ymmärryksen papeilta, jotka tahdollaan toteuttavat ymmärretyt asiat. Tästä johtuu, että Uusi Kirkko on ikuinen Kirkko, joka ei koskaan tuhoudu kuten aiemmat kirkot. Uusi Kirkko pitää Kymmenen Käskyn noudattamista tärkeimpänä asiana Jeesuksen Jumaluuden tunnustamisen ohella.

4. Uudestisyntyminen

Uudestisyntyminen tapahtuu kun ihminen tunnustaa Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi, jossa on Kolminaisuus Isä, Poika ja Pyhä Henki, kuten ihmisessä on sielu, ruumis ja sielusta ruumiin kautta tapahtuva toiminta. Sen lisäksi ihmisen täytyy tehdä parannus eli tunnustaa syntinsä Herralle ja pyytää Häntä antamaan anteeksi, sekä sen jälkeen ihmisen tulee elää Kymmenen Käskyn mukaisesti käsittäen Käskyt niin kuin Uuden Kirkon Oppi ne selittää. Näin eläessään ihminen joutuu kiusauksiin, jotka hän voittaa turvautumalla Herraan ja Kymmeneen Käskyyn, jotka löytyvät tämän kirjasen alusta.

Lisää informaatiota suomen kielellä: Herran Toinen Tuleminen

Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin. Saatavina: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php

5. Kiusaukset

Kiusauksia ei ole tänä päivänä, koska nykyiset uskonnot eivät ole yhteydessä Jumalaan eikä taivaaseen. Jos nykyihminen joutuisi kiusaukseen, hän häviäisi sen ja sen tähden Jumala ei salli kiusauksia nykyisten kirkkojen jäsenille. Sen sijaan asia on aivan toinen Uuden Kirkon jäsenten suhteen. Heillä on hallussaan aitoja totuuksia ja Taivaallinen Oppi, joilla puolustautua helvetin henkiä vastaan, joten Jumala sallii helvettien kiusata heitä, koska kiusausten avulla heissä yhdistyy totuus hyvyyteen. Kiusaus on siis helvetin hyökkäys uudestisyntyvää kohtaan. Sana ”kiusaus” on nykykielessä muuttunut käsittämään vain houkutusta, kun sen alkuperäinen merkitys Raamatussa on ”koettelemus” (kreik. peirasmos). Kun ihminen voittaa Herran avulla kiusauksen, hänen älykkyytensä lisääntyy ja totuus ja hyvyys yhdistyvät hänessä. Jokainen Uuden Kirkon jäsen joutuu kiusauksiin.

On spirituaalisia ja coelestiaalisia kiusauksia. Spirituaalisissa kiusauksissa taistelevat totuus ja vääryys, coelestiaalisissa hyvyys ja pahuus. Spirituaaliset kiusaukset ovat mietoja ja niiden avulla ihmisen spirituaalinen mielen kerros avautuu usein muutamassa viikossa. Coelestiaaliset kiusaukset ovat raskaita ja kestävät vuosia. Spirituaalisissa kiusauksissa koetellaan ihmisen rakkautta maallisiin asioihin, joita hän ei saa palvoa. Coelestiaalisissa kiusauksissa koetellaan itserakkauden paheita, joita ihminen ei saa himoita. Kiusauksiin voi liittyä fyysistä kipua, jolloin ne ovat hyvin voimakkaita. Kiusauksen viimeinen vaihe on epätoivo, jonka jälkeen tulee lohdutus.

Herran kiusaukset

Kun Herra eli maan päällä, oli Hän jatkuvien kiusausten kohteena heti lapsesta alkaen. Hänellä oli, toisin kuin katolilaiset uskovat, äidiltä perityn pahuuden saastuttama ruumis, johon Hän otti vastaan helvettien hyökkäyksiä eli kiusauksia. Hän voitti kaikki kiusaukset Jumalallisella voimallaan, joka Hänellä oli sielustaan eli Isästä Jehovasta. Herran hallitseva rakkaus oli rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan, ja jos Hän ei olisi ottanut vastaan kiusauksia ja voittanut siten helvettejä, koko ihmisrotu olisi tuhoutunut. Kun Herra oli kiusauksissa, Hän puhui Isän eli Jehovan kanssa ikään kuin ulkopuolisen kanssa. Kiusausten avulla Herra yhdisti Itse Jumaluuden eli Isän Ihmisyyteensä ja teki sen Jumalalliseksi. Kuten ihmisellä, myös Herralla kiusauksen viimeiseen vaiheeseen liittyi epätoivoa. Sen tähden Hän huusi ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”. Hylkääminen tarkoitti äidiltä perityn ihmisyyden täydellistä hylkäämistä. Herraa ei voitu kiusata Hänen Jumalallisuuteensa nähden, sillä helvetit eivät voi hyökätä Jumaluutta vastaan. Sen tähden Hän otti äidiltään sellaisen ihmisyyden, jota helvetit pystyivät kiusaamaan. Herra voitti kaikki kiusauksensa täydellisesti.

6. Avioliitto

Avioliitto on erilainen Uudessa Kirkossa, mitä se oli vanhassa. Uusi Kirkko itsessään on Herran ja Kirkon avioliitto. Ilmestyskirjassa: ”’Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.’ Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä.” Todellinen avioliitto kumpuaa hyvyyden ja totuuden liitosta, joka on Jumalallinen Laki. Todellinen avioliitto riippuu kirkon tilasta ihmisessä, ja vain sellaiset ihmiset, joilla on kirkko sisäisessä ihmisessään, voivat elää todellisessa avioliitossa.

Nykyajan kristillisyys on hämärtänyt tiedon avioliiton alkuperästä. Tästä syystä aikamme ihmiset eivät tunne sukupuolisuuden henkistä perustaa eli että mies edustaa totuutta ja nainen hyvyyttä. Kuitenkin juuri sukupuolielämä on se alue, jonka kautta spirituaaliset ja coelestiaaliset asiat selvimmin ilmenevät. Nykyajan psykologien kirjoitukset paljastavat täydellisen tietämättömyyden sukupuolisuuden perimmäisestä olemuksesta.

Ihminen syntyy henkisesti uudestaan, kun totuus ja hyvyys yhdistyvät hänessä. Vastaavasti ihminen syntyy fyysiseen elämään naisen ja miehen yhtymisestä. Sukupuolinen tarve säilyy myös toisessa elämässä.

Sukupuolivietin tyydyttäminen ja aviorakkaus ovat kaksi eri asiaa. Sukupuolivietti kuuluu luonnolliselle ihmiselle, mutta aviorakkaus spirituaaliselle ja coelestiaaliselle ihmiselle. Sukupuoliviettiä voi tyydyttää usean partnerin kanssa, aviorakkaus syntyy vain kahden ihmisen välille. Taivaallisessa avioliitossa elävien onnellisuus lisääntyy päivä päivältä. Myös sukupuolinen tarve ja kyky voimistuvat jatkuvasti.

Nykyajan uskonnot, joilla ei ole yhteyttä Herraan, eivät pysty avioliittoja suojelemaan. Toisin on kristillistä kirkkoa seuraavan Uuden Kirkon laita. Tämä Uusi Kirkko itse asiassa perustuukin aviorakkauden ymmärtämiselle. Swedenborg kertoo tästä teoksessaan ”Aviorakkaus”:

”Tulemisensa jälkeen (Herran Toinen Tuleminen Sanan sisäisten merkityksien avautumisena, suom. huom.) Herra herättää uudelleen aviorakkauden sellaisena kuin se oli muinaisilla ihmisillä. Sillä tämä rakkaus on yksin Herrasta, ja sitä on vain niillä, jotka Hän on tehnyt spirituaalisiksi Sanan avulla.” (Aviorakkaus, nro 81).

Uusi Kirkko eli Uusi Jerusalem tarjoaa ihmiskunnalle uuden mahdollisuuden saavuttaa aviorakkauden tila. Taivaallisessa avioliitossa ei kumpikaan puoliso ole hallitsevassa asemassa, sillä siinä vaimon tahto on myös miehen tahto ja miehen ymmärrys on myös vaimon ymmärrys, koska toinen tahtoo ja ajattelee samoin kuin toinenkin. Vaimon tahto yhtyy miehen ymmärrykseen ja miehen ymmärrys vaimon tahtoon.

Tätä tarkoittavat Sanassa

”ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi… Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19: 5, 6).

Uuden Kirkon jäseniä odottaa käsittämättömän suuri onni, joka sisältyy spirituaaliseen ja taivaalliseen avioliittoon. Tällaista onnea ei ole tunnettu vuosituhansiin, eli ainoastaan muinaiset ihmiset elivät tällaisessa onnessa, joka nyt tarjoutuu Uuden Kirkon jäsenille. Tämän onnen saavuttavat avioparit, jotka elävät Kymmenen Käskyn mukaisesti tunnustaen Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalallisen Kolminaisuuden.

7. Kaste ja Pyhä Ehtoollinen

Kaste perustettiin merkiksi, että ihminen kuuluu kirkkoon ja että hänen tulee uudestisyntyä, sillä kaste ei merkitse muuta kuin spirituaalista puhdistautumista eli uudestisyntymistä. Kaste ei ole siis pelastus, jonka ihminen saavuttaa vain uudestisyntymällä Herrasta.

Herra perusti Pyhän Ehtoollisen, jotta olisi sen avulla kirkon ja taivaan yhdistyminen ja samalla yhdistyminen Herraan, ja sen tähden se on pyhin toimitus Jumalanpalveluksessa. Pyhässä Ehtoollisessa Herra on läsnä koko Hänen Jumalallisessa Ihmisyydessään. Pyhä Ehtoollinen sisältää ja käsittää kaikki israelilaisen kirkon toimet Jumalanpalveluksessa, kuten uhritoimitukset. Pyhä Ehtoollinen korvaa israelilaisen kirkon Jumalanpalveluksen samoin kuin kaste korvaa ympärileikkauksen.

Kirjallisuutta

Kivilohkare, Benjamin (2020). Herran Toinen Tuleminen

Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin. Saatavina: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php

IV PSYYKEN PARANTAMINEN

1. MITÄ OVAT PSYYKEN SAIRAUDET

Lähes koko planeettamme ihmiskunta on henkisesti sairasta. Tätä ei vain huomata, sillä ulkonainen käytös on monilla ihmisillä moitteetonta ja lakia ja asetuksia noudattavaa. Myöskään selkeitä mielisairauden oireita ei havaita kuin pienellä prosentilla väestöstä. Missä siis piilee ihmisten mielisairaus, jos väitetään, että suurin osa ihmisistä planeetallamme on mielisairaita? Kysymys on mitä tärkein. Ja vastaus on seuraava: Ihmisten mielisairaus paljastuu vasta heidän fyysisen kuolemansa jälkeen henkimaailmassa. Ihmisellä on ulkoisen mielen lisäksi sisäinen mieli eli sielu, jota emme näe emmekä myöskään selvästi tunne, mutta joka on olemassa ja jatkaa olemassaoloaan ruumiin kuoleman jälkeen henkimaailmassa.

Se seikka, että sielun olemassaoloa ei tunneta, on jo yksi vaikean mielisairauden oire, mikä sairaus tosin paljastuu vasta fyysisen kuoleman jälkeen, sillä mielisairaudet vallitsevat helvetissä. Helvetissä jokainen henki – saatana tai perkele – on mielisairas, sillä hän kieltää Jumalan olemassaolon, mistä kieltämisestä hänen sieluunsa virtaa valhetta ja pahuutta, jotka puolestaan tuovat ikuisen kärsimyksen. Helvetin hengen maailmankatsomus muodostuu valheista, vääryyksistä ja pahuuksista, ja hän kammoaa hyvyyksiä ja totuuksia. Se on todellista mielisairautta. Maailmassa mielisairaudeksi luetaan vain tietyt psykiatrien tai psykologien keksimät oireet, jotka ovat vailla mitään järkevää todellisuuspohjaa, koska ei tunneta sielun toimintoja eikä edes uskota sielun olemassaoloonkaan. Aikamme psykiatrit ja psykologit ovat pahimpia idiootteja, joita voi syystä verrata automekaanikkoon, joka ei tiedä, että autossa on moottori. Heidän tietämättömyytensä ja sekopäiset teoriansa tuottavat valtavaa kärsimystä maailman ihmisille eivätkä paranna mitään ”mielisairautta”. Vasta nyt, kun Herran perustama Uusi Kirkko on tullut maan päälle, voi alkaa psykiatrian ja psykologian tieteellistäminen, sillä tähän astihan ne ovat olleet epätieteitä sulkiessaan pois sielun ihmisen käyttäytymisestä, vaikka ihminen itse on sielu, joka aiheuttaa käyttäytymisen, eli edellä esitetty vertaus mekaanikosta ja auton moottorista on osuva.

Koska sielu ei ole ainetta vaan spirituaalista substanssia, jolla ei ole ajan eikä paikan ulottuvuutta, on järjetöntä yrittää tutkia sitä luonnontieteellisillä menetelmillä. Nykyajan psykiatrian ja psykologian materialistinen maailmankatsomus on este sielun tutkimiselle ja samalla sielun parannusmenetelmien löytämiselle. Sielua täytyy tutkia sen omassa valtakunnassaan eli henkisessä maailmassa. Mutta henkisen maailman laithan liittyvät Jumalaan, saatanoihin, perkeleisiin, henkiin ja enkeleihin ja nehän kuuluvat uskontoon! Näin ateistit väittävät kauhuissaan. Mutta eikö ihmisellä ole ymmärrys, johon kuuluu logiikka, jota voi käyttää kaikkiin kohteisiin. Uskonasiat eivät ole ymmärryksen yläpuolella, niin kuin nykyajan kristinusko väittää. Swedenborg näki taivaassa kyltin, jossa luki ”NUNC LICET” ja se tarkoitti, että nyt on sallittua – siis Uuden Kirkon aikana – tunkeutua ymmärryksen avulla uskon mysteereihin. Aiemmin tämä ei olut sallittua. Uuden Kirkon oppi perustuu valaistuneeseen ymmärrykseen eikä sokeaan uskoon kuten vanhan kirkon oppi.

Kun myönnetään sielun ja Jumalan olemassaolo, on se hyvä lähtökohta todelliselle sielutieteelle, ja materialistiset psykiatriat ja psykologiat voi heittää roskakoriin. Tässä on apuna maailmanhistorian terävimmän älyn omaavan Emanuel Swedenborgin (ÄO 205 Stanfordin yliopiston psykologien mukaan) sekä luonnontieteelliset että henkitieteelliset teokset. Swedenborg on kuin uusi Aristoteles, joka antaa suunnan ei ainoastaan uudelle teologialle, vaan myös uudelle psykologialle ja psykiatrialle. Hänen teoksensa ”Rationaalinen Psykologia” tulisi kuulua psykologian ja psykiatrian perusopetukseen. Swedenborg itse tiesi, että hänen oma aikansa ei ollut vielä kypsä ottamaan vastaan hänen teoksiaan, joissa hän käytti aivan uudenlaisia termejä ja jotka olivat liian vaikeatajuisia aikalaisille. Hän kirjoittaa erään teoksensa motoksi seuraavan Lucius Senecan lauseen:

”Ainoastaan harvoja palvelemaan on syntynyt mies, joka ajattelee vain oman aikansa ihmisiä. Tuhansia vuosia ja monia sukupolvia on vielä edessä. Luo katseesi heihin, vaikka hiljaisuus lepääkin oman aikasi yllä. Kerran tulevat ne, jotka ajattelevat puolueettomasti.”

Kun tiedetään henkimaailman ja Jumalan olemassaolo, herää tietenkin kysymys, miten niitä voidaan käyttää hyväksi psyyken parantamisessa.

2. USKONNON MERKITYS PSYKOLOGIASSA JA PSYKIATRIASSA

Varhaisimmilla ihmisillä meidän planeetallamme ja useimmilla muilla planeetoilla nykyään ei ole sellaisia uskontoja kuin meillä eikä useimmilla minkäänlaista uskontoa. Tällöin nimittäin asukkaat elävät suorassa yhteydessä Jumalaan ja taivaaseen eivätkä tarvitse siihen uskontoa. Uskonnot syntyivät vasta kun ihminen alkoi syödä hyvän- ja pahantiedon puusta eli ottaa ymmärryksensä omasta älystään eikä Jumalan valaisemasta älykkyydestä. Uskonnot syntyivät palauttamaan ihminen Jumalan ja taivaan yhteyteen helvetistä, sillä Jumalan tarkoitus maailman luomisessa oli enkelitaivas ihmisrodusta. Nykyajan ihmisten psyyken häiriöt, joita psykiatria luokittelee vakavimmillaan ”psykooseiksi”, johtuvat ihmiseen liittyvistä pahoista hengistä. Nämä henget eivät poistu kemiallisten lääkkeiden vaikutuksesta, jotka vain lamauttavat aivojen toimintaa, vaan nämä henget saadaan poistettua ihmisen yhteydestä ainoastaan uskonnollisilla keinoilla. Tämän ovat tienneet monet afrikkalaiset ”poppamiehet”, joita nykyajan psykiatria halveksuu.

Swedenborgin teoksille voidaan perustaa kokonaan uusi psykologia ja psykiatria. Tämän kehittämisen jätän uusille psykologian ja psykiatrian opiskelijoille, jotka saatuaan ensin itse valaistuksen Swedenborgin uudestisyntymisen menetelmän eli parannuksen avulla, voivat kehittää myös aivan uudenlaisia terapioita pahojen henkien karkottamiseksi ja hyvien henkien liittämiseksi. Jätän tehtävän heille. Tässä kerron vain yleisen metodin, jolla useimmat psyyken sairaudet voidaan parantaa ja josta hyötyvät tietysti kaikki ihmiset, kuvittelivatpa he itsensä terveeksi tai sairaaksi. Tämä metodi on esitetty kirjani ”Herran Toinen Tuleminen, Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin” luvussa 13 eli ”Parannus”. Tässä hieman menetelmästä myös kliiniseltä kannalta.

3. PSYYKEN PARANTAMINEN UUDEN KIRKON TEOLOGIAN MUKAAN

Opiskelin Helsingin yliopistossa viisi vuotta psykologiaa ennen kuin löysin Swedenborgin teokset. Ne vaikuttivat minuun niin, että jätin heti akateemisen psykologian ja ryhdyin tarmokkaasti opiskelemaan niitä. Akateeminen psykologia vaikutti minusta enää vain älylliseltä sokeudelta. Swedenborgin esittämä menetelmä ”parannus” eli paremminkin ”katumus” on hänen teoksessaan Vera Christiana Religion, luvussa 9, ”Paenitentia”. Myös äsken mainitussa teoksessani luvussa 13 ”Parannus”. Esitän sitä mukaillen ja lisäillen seuraavan: Parannukseen tarvitaan seuraavat toimenpiteet:

  1. Itsetutkistelu omien syntien havaitsemiseksi Kymmenen Käskyn mukaisesti. Kymmenen Käskyä tulee ymmärtää siten, kuin 8. luvussa ”Kymmenen Käskyä” (kirjassani ”Herran Toinen Tuleminen”) esitetään. Syntejä eivät ole ainoastaan itse teot, vaan jo aikomukset ja halu tehdä syntiä ovat syntejä.
  2. Havaittujen syntien katuminen ja tunnustaminen Herralle.
  3. Pyydettävä Herralta syntejä anteeksi sekä ymmärrystä, voimaa ja kykyä taistella syntejä vastaan.
  4. Uuden synnittömän elämän aloittaminen Kymmenen Käskyn mukaisesti.
  5. Tällaista parannusta on harjoitettava joka päivä.

Herrasta täytyy olla oikea käsitys, joka on esitetty tämän kirjasen osassa III kohdassa ”Jumalallinen Kolminaisuus”. Väärä käsitys Jumalasta estää yhteyden Jumalaan ja taivaaseen. Sen tähden on parempi, että ihmisellä on vain yleinen käsitys jostain ”Korkeammasta Olennosta”, kuin että hänellä olisi esimerkiksi nykyisten kristillisten kirkkojen käsitys Jeesuksesta yhtenä kolmesta jumalasta, mikä käsitys heti estää yhteyden Jumalaan ja taivaaseen.

Kymmenestä Käskystä täytyy myös olla oikea käsitys. Sen saa Swedenborgin teoksesta Vera Christiana Religio (Capitulum V) tai yllä mainitsemastani kirjastani ”Herran Toinen Tuleminen”, luku 8 ja osasta I tästä kirjasesta. Tärkeintä on tietää, että ihmisellä on vain yksi tapa rakastaa Jumalaa, ja se on se, että valintatilanteessa valitsee Käskyn noudattamisen eikä synnin tekemisen. Muuta rakkautta ei Herra ihmiseltä odota.

Parannus poistaa pahojen henkien dominoinnin ihmisen sielussa, ja se on psyyken paranemista. Se tapahtuu vähitellen, samalla tavalla kuin Jeesus voitti kiusaukset eli helvettien hyökkäykset vähitellen. Ero on vain siinä, että Jeesus voitti helvetit omalla Jumalallisella Voimallaan Isästä, mutta ihminen voittaa helvetit turvautumalla Herraan ja varsinkin Kymmeneen Käskyyn. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse tulla ristiinnaulituksi, mutta henkisesti murhatuksi kyllä useinkin. Henkistä murhaamista on esimerkiksi ”hulluksi” leimaaminen, mitä monet psykiatrit harjoittavat. Voin kertoa, että kun kerroin vastaavaisuustieteellisiä havaintojani eräälle psykiatrille, hän heti leimasi ne harhaluuloiksi. Esimerkiksi kun väittää, että Marsissa asuu ihmisiä, on se harhaluulo, ”koska tiede todistaa toisin”. Minä kuitenkin tiedän yhtä varmasti kuin 2 plus 2 on 4, että Marsissa on ihmisiä, eläimiä ja kasveja. Avaruustutkimus ”mustine aukkoineen”, ”pimeine aineineen” ym. on yhtä naurettavaa kuin aikoinaan oli maan luuleminen pannukakun muotoiseksi, aiheet vain ovat vaihtuneet. En pidä fyysikkoa, joka uskoo erikoiseen suhteellisuusteoriaan täysijärkisenä. ”Erikoinen suhteellisuusteoria” esti yli sata vuotta eetterien tutkimuksen ja tekee avaruustutkimuksesta spekulaatioista koostuvaa hölynpölyä, koska eetterien mekanismia ei tunneta. Eettereitä on monenlaisia eikä mikään olevainen kulje ”tyhjiössä”.

Parannuksen tekijä voi siis odottaa vastustusta. Se kuuluu asiaan. Erikoisesti tulee välttää psykologeja ja psykiatreja, jotka materialististen ja ateististen harhojen vallassa voivat aiheuttaa uudestisyntyvälle vaikeuksia. Myös sukulaiset ja tuttavat voivat olla parannuksen tekijälle eli uudestisyntyvälle kiusauksia. Uudestisyntyvä ei saa luottaa muuhun kuin Herraan ja vain Herraan. Jos US (US=uudestisyntyvä ja parannuksen tekijä) luottaa muuhun kuin Herraan, hän häviää kiusauksen. Pitää muistaa se, että Herran älykkyys on ääretöntä ja Hän tietää US:n elämän sekä menneen, nykyisen että tulevan tuhansien vuosien päähän, joten vain Häneen ihminen voi luottaa 100 %:sesti. US:n tulee opetella Kymmenen Käskyä ulkoa (2 Moos. 20: 2-17) ja lukea ne useita kertoja päivässä. Näin Käskyt vähitellen sisäistyvät hänen sisimpäänsä eli sieluunsa, ja helvetit eivät voi tällaisen ihmisen kimppuun hyökätä. Tietenkin on tärkeätä myös lukea Käskyjen eri merkitykset yllä mainituista kirjoista. Hyvin nopeasti US:n spirituaalinen mielen kerros avautuu, mutta coelestiaalisen kerroksen avautuminen voi kestää vuosia, sillä silloin taistellaan itserakkautta vastaan, joka on jokaiselle tärkeintä maailmassa. Spirituaaliset kiusaukset ovat mietoja, koska ne koskevat maailman rakastamista. Kuvitella voi Jeesuksen voimaa, kun Hän taisteli miljoonia saatanoita ja perkeleitä vastaan ja voitti kaikki.

Kun ihminen on päässyt eroon helveteistä, niin hänen tulee pysyä niistä erossa loppuelämänsä. Jos hän uudelleen lankeaa syntiin, tulee hänen tilansa aiempaa pahemmaksi ja hän häviää kiusauksen. Tällaista Jeesus kuvaa seuraavassa: ”Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Silloin se sanoo: ’Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin’. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.

Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle.” (Matt. 12: 43-45). US:n tulee tietää, että häntä odottaa palkkio taivaassa, mikä on paljon suurempi palkkio kuin voi saada maan päällä. Elämän tarkoitus on enkelitaivas ihmisrodusta, sen vuoksi Herra ottaa vastaan jokaisen US:n mitä hienoimmalla tavalla. Helveteissä elämä on aika lailla samanlaista kuin nyt maan päällä, jossa kaikenlaiset pahuudet ja vääryydet hallitsevat. Juutalaiset, jotka valitsivat Barabbaan jumalakseen eikä Jeesusta, ovat kasvattaneet vihaansa Jumalaa ja ihmiskuntaa vastaan niin paljon, että he ovat, kuten Martti Luther aivan oikein sanoi, ilmieläviä perkeleitä, vaikka ulkonaisesti voivat olla vaikka minkälaisia hyväntekijöitä. Kavahtakaa juutalaisia!

Nykyajan ”psykoterapiat” ovat täyttä humpuukia. Psykoterapialla ei pahoja henkiä karkoteta. Pahat henget kaikkoavat vain, kun ihmiseen tulee taivaallista virtausta eli uudestisyntyminen Herrassa on ainoa tie mielenterveyteen pysyvästi. Koko psykologia ja psykiatria on vain osoitus mielettömyydestä, mihin ihmiset ajautuvat, kun Jumala ei johda heitä, vaan heitä johtaa helvetti. Tähän tilanteeseen on tultu siksi, että ei ole ollut aitoa uskontoa, jonka avulla olisi voitu taistella helvettejä vastaan. Nyt on Herran Uuden Kirkon aika astua näyttämölle. Uusi Kirkko on kaikkien maailmassa olleiden kirkkojen kruunu, sillä se toimii myös suurena henkisenä parantajana, jolloin sellaiset ongelmat kuin rikollisuus, huumausaineet ja niin sanotut mielisairaudet jäävät historiaan. Se vaikuttaa myös tieteisiin. Swedenborgin tutkija Alfred Action kirjoittaakin: ”Uusi Kirkko on oleva kaikkien kirkkojen kruunu. Se eroaa aikaisemmista kirkoista siinä, että sen oppi valaisee spirituaalisen mielen lisäksi myös luonnollista mieltä. Se ei anna maailmalle ainoastaan uutta teologiaa, vaan myös uuden filosofian ja uuden tieteen. Tämä sen tähden, että Herra voidaan paljastaa ei ainoastaan taivaan, vaan myös maan Jumalaksi; ei ainoastaan teologien Jumalaksi, vaan myös filosofien ja tiedemiesten Jumalaksi.” (Alfred Acton: An Introduction to the Word Explained).

Swedenborgin teokset ovat todella laajat. Luonnontieteellisiä ja teologis-henkitieteellisiä teoksia on yhteensä noin neljä hyllymetriä latinaksi kirjoitettua tekstiä. Se on ehkä suurin älyllinen saavutus ihmiskunnan historiassa. Se että Swedenborgin teoksia ei juuri tunneta, johtuu osaksi siitä, että monet niistä ovat erittäin vaikeatajuisia. Lisäksi hän vastusti sekä katolista että reformoitujen kirkkojen oppia ja paljasti kauheita asioita juutalaisista. Ei ihme, ettei tämä todellinen hengen jättiläinen ole saanut suurempaa huomiota. Kuitenkin hänen teoksilleen voidaan perustaa uusi tieteenfilosofia, puhumattakaan siitä, että hänen teologiset teoksensa ovat Herran Toinen Tuleminen. Kirjailija August Strindberg kirjoittaa: ”Swedenborgin teokset ovat mittaamattoman laajat ja hän on antanut vastauksen kaikkiin kysymyksiini, ankarimpia myöten.” (Legendoja). Ralph Emerson kuvaa Swedenborgia teoksessaan ”Suuria miehiä” osuvasti: ”Hän on yksi kirjallisuuden mammuteista ja  mastodonteista eivätkä hänen suuruuttaan kykene mittaamaan edes tavallisten oppineiden tieteelliset seurat. Hänen valtava läsnäolonsa voi häkellyttää kokonaisten yliopistojen opettajakuntia.”

Mikä teki Swedenborgista tuollaisen hengen jättiläisen. Vastaus on yksinkertainen: hän puhdistautui kaikesta itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta palvelemaan Herraa välittämättä maallisesta maineestaan. Hän kirjoittaa viimeisen julkaistun teoksensa Vera Christiana Religio lopussa nimensä ja arvonsa: Emanuel Swedenborg, Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija. Ottakaamme oppia hänestä ja lukekaamme hänen teoksiaan.

Ylläesitetyn viiden kohdan parannustekniikka esitettyjen ohjeiden mukaan käytettynä pitäisi poistaa useimmat pahojen henkien lajit. On tosin sellaisiakin pahojen henkiä, joihin ei juuri mikään metodi pysty, mutta ne ovat harvinaisia ja niihinkin loppujen lopuksi löytyy parannuskeino, sillä Herra on Kaikkivaltias, Kaikkitietävä ja Kaikkialla Läsnä Oleva, jolle mikään hyvä ei ole mahdotonta. Uuden Kirkon uusilla psykologeilla ja psykiatreilla on haastava, mutta mielenkiintoinen työ edessään. Samoin monet muut tieteet voivat löytää Swedenborgin teoksista ratkaisuja ongelmiinsa.

Ihmiskunta on tänään saman ongelman edessä kuin aikoinaan Aatami ja Eeva: syödäkö elämän vai hyvän- ja pahantiedon puusta? Kun otamme johtotähdeksemme Emanuel Swedenborgin teokset ja Kymmenen Käskyn mukaisen elämän, niin syömme elämän puusta ja paratiisi palaa maan päälle oltuaan poissa tuhansia vuosia. Nyt voimme luoda niihin perustuen uuden teologian, uuden tieteen, uuden taiteen ja uuden elämäntyylin, eli näin toteutuu Ilmestyskirjan sanoma: ”Ja valtaistuimella istuva sanoi: ’Katso, uudeksi minä teen kaikki’” (Ilm. 21: 5).

Aloita siis parannus jo tänään, et kadu!

Benjamin Kivilohkare

FINIS

67 kommenttia

  1. Kirkkoisämme Martti Luther, jota hänen loppuiällään siunattiin ilmestyksellä, joka paljasti juutalaisten kammottavat opetukset ja joista hän yritti kristikuntaa varoittaa, on laatinut kristinuskon esityksen nimeltä Iso Katekismus, jossa kymmenen käskyn pitämisen ja oikean uskon ja sen kautta saatavan lunastuksen välinen suhde esitetään, niin kuin se klassisessa kristinuskossa opetetaan:

    ”Siksi nämä uskonkohdat rajaavat ja erottavat meidät kristityt kaikista muista ihmisistä maan päällä. Vaikka kaikki kristikunnan ulkopuolella olevat pakanat, turkkilaiset, juutalaiset sekä väärät ja tekopyhät kristityt uskovat yhteen, todelliseen Jumalaan ja palvovat häntä, he eivät kuitenkaan tiedä, mitä hän heistä tahtoo. Eivät he myöskään osaa odottaa häneltä rakkautta eivätkä hyviä lahjoja. Siksi he jäävät iankaikkisen vihan ja tuomion alaisiksi, kun ei heillä ole Herraa Kristusta eikä Pyhä Henki ole heitä valaissut eikä armahtanut lahjoillaan.

    Edellisen perusteella ymmärrät, että uskontunnustus on aivan toisenlainen oppi kuin kymmenen käskyä. Käskyt kyllä opettavat, mitä meidän pitää tehdä, mutta uskontunnustus sanoo, mitä Jumala tekee ja antaa meille. Lisäksi kymmenen käskyä on jo ennalta kirjoitettu ihmisten sydämiin, mutta uskoa on inhimillisen viisauden mahdotonta käsittää, se jää yksin Pyhän Hengen opetettavaksi. Siksi ei kymmenen käskyn oppi tee vielä kenestäkään kristittyä. Koska emme pysty täyttämään sitä, mitä Jumala meiltä vaatii, me aina vain jäämme vaille armoa Jumalan vihan varjoon. Mutta usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä. Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä. Isä antaa meille koko luomakunnan, Kristus koko työnsä ja Pyhä Henki kaikki lahjansa.”

    Heprealaiskirje, luku 9 opettaa sovituksen ja lunastuksen luonteesta meille lisää:

    ”11 Mutta Kristus ilmestyi tulevan hyvän ylipappina. Suuremman ja täydellisemmän majan kautta, jota ei ole käsin tehty ja joka ei ole tätä luomakuntaa, 12 hän meni, ei pukkien eikä mullikoiden veren kautta vaan oman verensä kautta kertakaikkisesti kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. 13 Jos kerran pukkien ja härkien veri ja hiehon tuhka saastuneiden päälle vihmottuna pyhittää ulkonaiseen puhtauteen , 14 kuinka paljon ennemmin Kristuksen veri – hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle – puhdistaakaan meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
    15 Kristus on siis uuden liiton välimies. Hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikaisista rikkomuksista, jotta kutsutut saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.”

    Kuinka sitten käy, kun ilmestysmajaan eli sovituksen ja anteeksiannon paikkaan pyritään ilman säädetyn mukaista järjestystä eli pappeutta eli heprealaiskirjeen mukaista Kristuksen ylipappeutta. Tästä on esikuva Mooseksen 3. Kirjassa, luvussa 10:
    ”1 Aaronin pojat Naadab ja Abihu ottivat kumpikin suitsutusastiansa, virittivät niihin tulen ja panivat tuleen suitsuketta. Näin he toivat Herran eteen vierasta tulta, josta hän ei ollut antanut heille käskyä, 2 Silloin Herran edestä lähti tuli, joka poltti heidät, ja he kuolivat Herran edessä.”

    Plusääni(0)Miinusääni(3)
    1. ” laatinut kristinuskon esityksen nimeltä Iso Katekismus, jossa kymmenen käskyn pitämisen ja oikean uskon ja sen kautta saatavan lunastuksen välinen suhde esitetään,…”
      Ise en voi luottaa näihin ilmestyksiin koska ne ovat aina subjektiivisia ja vain harvat kokevat niitä. Miksi vain harvat? Se sotii tasa-arvoa vastaan ja nostaa jotkut ylemmyyteen väärällä tavalla, ikään kuin Jumala suosisi vain ilmestyksiä kokemaan pystyviä korkean älyn omaavia.
      BK sanoo muualla
      PSYYKEN PARANTAMINEN UUDEN KIRKON TEOLOGIAN MUKAAN
      ”Opiskelin Helsingin yliopistossa viisi vuotta psykologiaa ennen kuin löysin Swedenborgin teokset. Ne vaikuttivat minuun niin, että jätin heti akateemisen psykologian ja ryhdyin tarmokkaasti opiskelemaan niitä. Akateeminen psykologia vaikutti minusta enää vain älylliseltä sokeudelta. Swedenborgin esittämä menetelmä ”parannus” eli paremminkin ”katumus” on hänen teoksessaan Vera Christiana Religion, luvussa 9, ”Paenitentia”. Myös äsken mainitussa teoksessani luvussa 13 ”Parannus”. Esitän sitä mukaillen ja lisäillen seuraavan: Parannukseen tarvitaan seuraavat toimenpiteet:
      — Itsetutkistelu omien syntien havaitsemiseksi Kymmenen Käskyn mukaisesti. Kymmenen Käskyä tulee ymmärtää siten, kuin 8. luvussa ”Kymmenen Käskyä” (kirjassani ”Herran Toinen Tuleminen”) esitetään. Syntejä eivät ole ainoastaan itse teot, vaan jo aikomukset ja halu tehdä syntiä ovat syntejä.
      — Havaittujen syntien katuminen ja tunnustaminen Herralle.
      — Pyydettävä Herralta syntejä anteeksi sekä ymmärrystä, voimaa ja kykyä taistella syntejä vastaan.
      — Uuden synnittömän elämän aloittaminen Kymmenen Käskyn mukaisesti.
      — Tällaista parannusta on harjoitettava joka päivä.”

      Itse uskon että kaikki tämä voi tapahtua myös ilman mitään yliluonnollista (ilmestyksiä kokevaa) uskoa tai jumalasuhdetta. Ja myös puhtaasti järjen avulla koska 10 käskyä ovat järjen tuote ja jos mikä niin juuri ne todistavat Jumalan olevan osa meitä. Ellei näin olisi niitä ei olisi koskaan kukaan ihminen luonut.
      Jokainen mieleltään terve ihminen tajuaa sen voiman (jumalan) joka noissa käskyissä asuu ja mitä se saa aikaan tekojen tasolla.
      Puolustan Johannes Lehmannin (kirja Raportti Jeesuksesta, erään väärennöksen pöytäkirja) tavoin historian Jeesusta. Kun elää kuten historian Jeesus niin varmasti pelastuu ja ilman mitään kirjanoppineiden ja teologien luomia oppi- ja pelastus rakennelmia. Minusta tässä on historian Jeesuksen, ei teologien hänestä omia tarpeitaan palvelevan vääristetyn kuvan, tärkein anti ihmiskunnalle.
      Mutta jokainen tulee uskossaan autuaaksi ja monelle omani kaltainen usko ei riitä vaan hän tarvitsee uskolleen ’korkeampaa vahvistusta’.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
    2. LUTHERIN EREHDYKSET
      Luther ei ollut saanut valaistusta Jumalalta, vaan otti oppinsa omasta älykkyydestään eli peritystä pahuudestaan. Näin hän teki suoranaisia petoksia esim. lisäämällä Raamatunkäännökseen (Room. 3: 28) sanan ”yksin”, mitä ei ollut alkuperäisessä tekstissä. Swedenborg tapasi Lutherin henkimaailmassa, jossa hän tuomitsi itse oppinsa erehdykseksi ja ”ihmetteli kuinka yhden miehen erehdys voi erehdyttää niin monia”. Lutherin Iso Katekismus ei ole lukemisen arvoinen teos väärine oppeineen. Luther niin kuin muutkin reformistit korostivat uskon yksinomaista merkitystä pelastuksessa, ja heidän uskoaan Jumala kuvaa sanalla ”lohikäärme” Ilmestyskirjassa. Koko Raamattu ei todista muuta, kuin että ihminen pelastuu, kun hän tekee hyviä tekoja ja joutuu helvettiin tehdessään pahoja tekoja. ”Hedelmistään puu tunnetaan.” Hyviä tekoja on se, ettei tee pahaa toiselle ihmiselle, mikä taas on sama kuin että noudattaa Kymmentä Käskyä. Kristillinen kirkko tuhoutui jo vuonna 325 ja syntyi uudelleen vasta Emanuel Swedenborgin teosten kautta 1700-luvulla. Emanuel Swedenborg ei ottanut oppia omasta älykkyydestään, vaan Jumala itse avasi joka päivä 27 vuoden ajan Emanuelin ymmärryksen eli älyn, jonka mukaan hän teoksensa kirjoitti. Uudessa Testamentissa Jumalan Sanaa ovat vain neljä evankeliumia ja Ilmestyskirja, muut kirjoitukset ovat poisheitettävää kuonaa, vaikka joissakin kohdissa puhuvatkin asiaa. Luterilainen sovitusoppi on myös helvetistä. Jokainen vastaa synneistään itse Jumalan edessä, mitään aikaisempaa sovitusta ei ole. Ihminen voi saada synnin anteeksi, jos hän katuu eikä enää toista kertaa tee syntiä. Edelleen on voimassa ilman mitään sovitusta Jeesuksen sanat ihmisen pelastuksesta: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17). Kymmenen Käskyn vähättely on helvetistä, sillä ne ovat pelastuksen avain, jonka nykyajan kristityt ovat unohtaneet. Jumala ei turhaan piirtänyt niitä itse sormellaan kivitauluihin.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
    3. ”Lisäksi kymmenen käskyä oli jo ennakolta kirjoitettu ihmisten sydämiin”mutta nehän luiskahtivat pois mielistä!Tulvat huuhtelivat ne,siksi tarvittiin Vanha Sana,joka myös on tuhoutunut.Nykyinen Raamattu on siis 3 Raamattu ,joka vasta näillä havinoilla on tulossa lihaksi,siis käyttöön otetuksi!Oppi jolla ei ole käyttösovellutusta on kuin ruumis vailla päätä.Silloin tarvitaan ”Niska” liittämään ne toisiinsa.Ja tuo ”Niska”löytyi Niskan kylältä,tunnetaan paremmin Benjamin Kivilohkareena!Ja Opilla tarkoitan tietysti Emanuel Swedenborgin ilmoitusta!

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Raamatun vastaus swedenborgilaisuuteen

    Otsikko johtuu siitä, että swedenborgilaisuus hylkää osan Vanhaa testamenttia ja suurimman osan Uutta testamenttia (säilyttää evankeliumit ja Ilmestyskirjan, ne Swedenborgin näkyihin mukautettuina) ja kristinusko puolestaan perustuu koko Raamattuun. Koska olen evankeliumin ja uskon sanasta (1. Kor. 4:15; 1. Piet. 1:23; Room. 10:8) ja siinä vaikuttavasta Pyhästä Hengestä (Joh. 3:5; Gal. 3:2,9,26; 2. Piet. 1:20-21; Joh. 6:63) uudestisyntynyt, Vapahtajan pelastama kristitty, tuon esiin, miltä swedenborgilaisuus Raamatun kannalta näyttää.

    Swedenborgilaisuus kieltää Raamatun perisyntiopin, kolminaisuusopin (väsäten tilalle oman versionsa), opin persoonallisesta perkeleestä, opin ruumiillisesta ylösnousemuksesta, opin Jeesuksen Kristuksen sijaissovituksesta, opin viimeisestä tuomiosta ja siten opin helvetistä ja autuudesta (väsäten oman versionsa tilalle) ja vanhurskauttamisopin (opin, että ihminen vanhurskautuu uskosta Jeesuksen sijaissovitukseen – lunastustekoon – ristillä).

    Tuosta listasta nousee esiin kaksi ydinkohtaa: 1) kun swedenborgilaisuus kieltää ruumiillisen ylösnousemuksen, se kieltää myös Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen. Silloin se kieltää kristinuskon perustan, Jeesuksen sijaissovituksen, lunastuksen, pelastuksen, syntien anteeksiantamuksen Jeesuksessa – koko kristinuskon. Swedenborgilaisuus jättää – Raamatun näkökulmasta – koko ihmiskunnan perkeleen, synnin ja tuomion valtaan ja hylkää sen ikuiseen helvettiin, 2) kun swedenborgilaisuus kieltää raamatullisen vanhurskauttamisopin, sen, että pelastumme armosta, uskosta, Kristuksen tähden, se kieltää raamatullisen pelastusopin ja jättää ihmiskunnan hukkumaan tuomioon: ikuiseen helvettiin.

    Siteeraan (hieman muokattuna) aiemmin kirjoittamaani (Magneettimedian artikkelin ”Mikä on Talmudin henki?” kommenteissa),

    Mikä on Talmudin henki?

    Raamatun sijaan swedenborgilaisuus perustuu 1700-luvulla eläneen Swedenborgin näkyihin, joten swedenborgilaisuus on hurmahenkisyyttä ja raamatunvastaisena tietenkin myös antikristillisyyttä. Swedenborg (S) kuvitteli v. 1745 saaneensa Herran ilmestyksen, ja kertomansa mukaan hän seurusteli jatkuvasti vainajahenkien kanssa. Tuomiopäivä kuulemma oli jo v. 1757, jolloin S. kertoi saaneensa ”Uuden kirkon opin”. Uuden Jerusalemin kirkko rakennettiin hänen mukaansa sitten v. 1770. Raamatusta S. hyväksyi vain pienen osan, koska se on ”karkea jälkipainos enkelien kirjasta”. Jokaisella sanalla ja luvulla on S:n (+ seuraajien) mukaan kirjaimellinen, hengellinen ja taivaallinen merkitys. S. piti kaikkia muita tuolloin olleita kirkkoja harhakirkkoina. Kristinuskon kolminaisuusoppia S. pitää saatanallisena oppina, sillä jumaluudessa on hänen mukaansa yksi persoona. Perisyntioppia (siis ihmisen syntiinlankeemustilaa, perkeleen orjuutta), Jeesuksen sijaissovitusta (siis kristinuskoa) ja uskosta vanhurskauttamista S. piti ”inhottavina oppeina.” Pelastus on S:n mukaan siveellisyyden (käskyjen noudattamisen) voitto helvetin hengistä. Toisessa maailmassa on peltoja, linnoja, kaupunkeja, metsiä jne., joiden keskellä kuolleet oleskelevat. Ruumiillista ylösnousemusta ei S:n mukaan ole, koska ruumiin hengellinen muoto ilmestyy heti kuoleman hetkellä. Kristuksen paluu ja viimeinen tuomio tapahtuvat S:n mukaan vain hengessä ja ovat S:n mukaan jo tapahtuneet. Raamatun S. tulkitsi mielivaltaisesti ja kuvaannollisesti (hän siis toi Jumalan sanan oheen ja tilalle toisen sanan, näkyjensä ja filosofointiensa sanan, kumosi siis Jumalan sanan). S:n oppi on pakanallista tekojen oppia, jossa ihminen yrittää omin kyvyin ja voimin kiivetä Jumalan luo.

    Swedenborg oli siis vainajahenkien kanssa keskustelija (tai ainakin hän väitti niin). Hänen mukaansa hyvät enkelit ja pahat henget ovat kuolleita ihmisiä, jotka ovat siirtyneet henkimaailmaan. Hän väitti, että hänen näyssä kohtaamansa Kristus oli antanut hänelle kyvyn päästä yhteyteen henkimaailman hahmojen kanssa. Hän kertoi keskustelleensa henkimaailmassa eri planeetoilta kotoisin olevien henkien kanssa, myös sellaisten henkilöiden kuin Lutherin (jonka hän sanoi käännyttäneensä oppiinsa, pois ”uskosta vanhurskautumisen” opista!), Melanchtonin (Lutherin työtoverin) ja Calvinin kanssa. F. Hammerichin Kristillisen kirkon historia, osa 3, kertoo sivulla 507 erään suomalaisen (todennäköisesti Henrik Gabriel Porthanin) kohtaamisesta Swedenborgin kanssa. Odottaessaan eteisessä tämä suomalainen kuuli Swedenborgin huoneesta latinankielistä keskustelua. Sitten ovi avautui ja ovella Swedenborg hyvästeli kumartaen näkymätöntä henkivierastaan, jonka hän kertoi ko. suomalaiselle olleen Vergilius. He olivat keskustelleet muinaisjäännöksistä ja klassisesta kirjallisuudesta. Suomalainen oli hämmästynyt tällaisesta perin juurin. Jo Swedenborgin isä oli harhaoppinen pietisti, joka puuhaili enkeleiden ja henkien kanssa. Lieneekö poika päättänyt tehdä homman paremmaksi!

    Swedenborgin henkimaailmassa kohtaamat enkelit kuulemma opettivat häntä tuntemaan Raamattua kuvaannollisesti (Fabricius: Kirkkohistoria kansalle, s. 517-518). Tätä salaista oppia Swedenborg sitten alkoi julistaa. Itse asiassa hän kutsui sitä jopa Kristuksen toiseksi tulemukseksi, koska noiden salaoppien avulla oli määrä perustaa uusi kirkko, uusi Jerusalem, joka olisi oikea ja viimeinen kirkko….

    Koska Raamattu kieltää apostolien jälkeen tulevan uusia ilmestyksiä opin ja uskon perustaksi (Joh. 17:20; Ef. 2:19-21), Swedenborgin näyt (mikäli niitä nyt ylipäätään on ollut) on katsottava perkeleestä lähteneiksi – ovathan ne Jumalan sanan vastaisia. Raamattu tulee hylätyksi, jos vedotaan erilaisiin ilmestyksiin opin pohjana. Ihmisten kuviteltu ”sisäinen” sana tai koettu ilmestys eivät koskaan voi olla Raamatun sanaa korkeampia. Sellaiset ilmestykset eivät koskaan nouse Pyhästä Hengestä, sillä Raamattu on Pyhän Hengen kirjoittama apostolien ja profeettojen kautta.

    Raamattu varoittaa vainajahengistä:

    ”Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi” (3. Moos. 19:31); ”Ja jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa – – Jos jossakin miehessä tai naisessa on vainaja- tai tietäjähenki, niin heidät rangaistakoon kuolemalla; heidät kivitettäköön, he ovat verivelan alaiset” (3. Moos. 20:6, 27); ”Älköön keskuudessasi olko ketään, joka – – kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle” (5. Moos. 18:10-12).

    Ja Swedenborg ilmoittaa, että Kristus oli ohjannut hänet näiden henkien pariin!

    Tuollaiset Jumalalle vieraat voimat eivät ole Jumalasta vaan ovat perkeleen ja hänen joukkojensa ilmestyksiä (esiintyvät eri hahmoissa; myös mainittuina opettavina henkimaailman enkeleinä). Nämä vainaja- ja tietäjähenget (perkeleet) sijaitsevat niissä (tai tulevat niihin), jotka niiden apua hakevat (esim. juuri Swedenborg), tai niissä välittäjähenkilöissä, joita käytetään yhteyden saamiseksi tuonpuoleiseen. Swedenborg kielsi aidon Jumalan sanan ja evankeliumin (Kristuksen lunastustyön ja pelastumisen uskossa siihen), mikä kyllä osoittaa selvästi, että hän oli hengellisessä riivaustilassa (kuten kaikki evankeliumin kieltäjät ovat). Swedenborgille ilmestyneen ”Kristuksen” on täytynyt olla perkele. Kun Raamattu yllä mainituissa raamatunkohdissa varoittaa vainaja- ja tietäjähengistä, se varoittaa tietenkin samalla niiden esittämistä opeista, esimerkiksi swedenborgilaisuudesta. Siitä saastuu, se on hengellistä haureutta, siitä seuraa kuolemantuomio, se on kauhistus Herralle. Hengellinen haureus on avun ja tiedon hakemista muualta kuin Jumalalta ja hänen sanastaan. Tietoa on haettava Jumalan sanasta, ei Swedenborgilta ja häntä ohjanneilta pahoilta hengiltä.

    Luuk. 16:27-31 kieltää, että tuonpuoleisuuteen voitaisiin olla aidosti yhteydessä. Voin valitettavasti vain todeta, että Swedenborgin opin perusta on perkeleissä, kuten näkyy jo siinä, että se tuo Jumalan sanan tilalle ”uuden kirkon” uuden opin.

    Hälytyksen sana: Luuk. 11:21-22 ilmoittaa, että nuo ”henkimaailman enkelit” pitävät epäuskoisia (= evankeliumin kieltäjiä, Kristuksen sovitustyön ja siihen kohdistuvan uskon kieltäjiä) VANKEINA perkeleen valtakunnassa (”omaisuutensa on turvassa”). Näin esim. swedenborgilaisille koituu TUOMIOKSI se, että he eivät ole uskoneet totuutta (2. Tess. 2:10-12). Siitä vankeudesta ja tuomiosta pääsee irti vain sydämen uskossa perkelettä ”väkevämmän” (Kristuksen) sovitustyöhön, Luuk. 11:22.

    Swedenborgilaisuuden takana olevat pahat enkelit siis pyrkivät turmelemaan sielun, viettelevät epäuskoon ja pitävät saatanan vallassa (1. Piet. 5:8; Ef. 2:1-3; Ap. t. 26:18; Kol. 1:13). Kun epäuskoiset ovat saatanan vallassa (saatana sydämessä), he tieten tahtoen hylkäävät evankeliumin ja tekevät sitä, mikä on pahaa, Joh. 8:44. Myös saatanan eli perkeleen (tarkoittavat samaa, Ilm. 12:9) kieltäminen, valhe, on saatanan vaikutusta. Ja Kirkko, mitä swedenborgilaisuuden takana olevat pahat henget siellä saavat aikaan? OPPI VÄÄRENNETÄÄN, Matt. 13:25; 1. Tim. 4:1-2. Myös Antikristus ilmestyy (2. Tess. 2. luku), ja siitä seuraa kristittyjen vainoja. Swedenborgilaiset johtavat ihmisiä pois Raamatusta ja korottavat itsensä samalla heidän mestareikseen, mikä on juuri Antikristuksen agenda.

    Jos nyt sitten saatana pitää swedenborgilaisia vangittuina valtakunnassaan (saatana sydämessä), niin mikä on heidän pelastusoppinsa? Kristinuskohan kertoo, että ihminen pelastuu uskossa Jeesuksen lunastustekoon, evankeliumiin, armosta siis. Mutta swedenborgilaisuus ei ole kristinuskoa.

    Benjamin Kivilohkare kertoo täällä, että ”ihmiseen on liittynyt ainakin kaksi hyvää ja kaksi pahaa henkeä. Näin ihmistä pidetään henkisessä tasapainossa ja estetään yhteys suoraan pahimpiin helvetteihin.” Swedenborgilaisten kirjoitusten mukaan tuonpuoleisuudessa ovat ”helvetit” ja ”taivaat” ja niiden välissä henkimaailma (hyviä ja pahoja henkiä, vainajia), josta erilaisin mekanismein siirrytään helvetteihin tai taivaisiin. BK:n mukaan ”kansakunnan valtauskonto määrää onko hyvät vai pahat henget voitolla.” Kansojen tilat määräytyvät sen mukaan, onko valtauskonto yhteydessä hyviin vai pahoihin henkiin ja onko yhteys heikko vai voimakas. BK kirjoittaa: ”Helvettien valta murretaan aina uuden uskonnon avulla – – Uusi Uskonto tuo jälleen taivaallisen virtauksen kaikkiin asioihin, joten helvetti vähitellen väistyy politiikasta, tieteistä, taiteista ja yhteiskunnallisesta elämästä. Yhteiskunnallista syvää muutosta ei siis saada aikaan yhteiskunnallisella vallankumouksella (olen entinen vallankumouksellinen) eikä kehityksellä, vaan uskonnolla. Kaikki muut keinot ovat vain näennäismuutosta.”

    Entä yksityisen ihmisen pelastuminen?

    BK kirjoittaa toisessa kommentissa, että ihminen pelastuu turvautumalla Herraan Jeesukseen Kristukseen ja elämällä 10 käskyn mukaisesti. Tarvitaan usko ja laki. Uskon BK määrittelee näin: ”’jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan’ (Joh. 3:5). Tässä Jeesus tarkoittaa vedellä uskoa, mutta Hengellä elämistä uskon lakien eli Kymmenen Käskyn mukaisesti. Eli pelastukseen tarvitaan sekä usko että eläminen lain mukaan. Nykyajan kristityt unohtavat toisen kahdesta tärkeästä eli lain, eivätkä näin ollen pelastu. Paavalin sanoissa ’ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja’ (Room. 3: 28), ei tarkoiteta ’lain teoilla’ Kymmentä Käskyä, vaan juutalaisen lain (3. Mooseksen kirja) monimutkaisia määräyksiä, kuten käy ilmi asiayhteydestä.”

    ”Vedellä” (Joh. 3:5) ei kuitenkaan tarkoiteta uskoa vaan kastetta. ”Hengellä” tarkoitetaan Jumalan sanaa, jossa Pyhä Henki vaikuttaa. Uskoon tuleminen (uudestisyntyminen) tapahtuu siis Hengestä (Joh. 3:5) ja sanasta (1. Piet. 1:23), jotka ovat sama asia (Joh. 6:63). Usko ei ole swedenborgilaisuudessa kristinuskon usko (tarttumistoimi, jolla Jeesuksen hankkima syntien anteeksiantamus otetaan sydämessä vastaan Pyhän Hengen vaikutuksesta) vaan ihmiseen kuuluva ominaisuus, jolla ”turvataan” Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka määritellään Jumalaksi, jonka sielu on Isä, jonka ruumis on Poika ja josta virtaa Pyhä Henki. Tällaista Kristusta ei ole olemassakaan, sillä Raamattu kertoo, että Jumala on yksi olemus (yksi Jumala), jossa on kolme itsenäistä persoonaa (minää): Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä tunnetusti menee ihmisymmärryksen yli, mutta swedenborgilaisuus ei hybriksessään tyydy siihen. Tuloksena on väärä Jeesus, jota ei ole olemassakaan. Swedenborgilainen usko on uskoa ei-mihinkään. Turvataan tyhjään.

    Myös väite, että jae Room. 3:28: ”ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” tarkoittaisi lailla ”juutalaisen lain monimutkaisia määräyksiä” on ilmeisen tahallinen valhe (ainakin älyllinen epärehellisyys), koska jakeen 19 mukaan laki koskee koko maailmaa (ei vain juutalaisia). Jakeet 2:20-24 osoittavat, että kyseessä on 10 käskyä. Lisäksi koko Roomalaiskirjeen alkupuoli (ja koko kirje) koko ajan tarkoittaa lailla luonnollista lakia, siis kymmentä käskyä.

    Pelastumisen elementit heillä ovat siis 1) ”turvautuminen” Jeesukseen, joka ei ole oikea Jeesus (Vapahtaja, joka verellään sovitti syntimme), ja 2) kymmenen käskyn ”noudattaminen”. Pelastumisen he sanovat siis saavansa kahdella omalla teollaan. Koko ”pelastuminen” heillä kuuluu lain piiriin, ei evankeliumiin. Kyseessä on antikristillinen ja pakanallinen oppi. Kristus on heille vain heidän taivas-helvetti-henkimaailma-virtaus -rakennelmansa ”helvettien” voittaja, jonka vuoksi hän sitten kuulemma voi muitakin ”auttaa, kun apua pyydetään ja lain noudattamisessa hikoillaan.

    Oikea Kristuksen apu on meidän ulkopuolellamme tapahtunut syntiemme verisovitus, joka tuodaan meille evankeliumin sanassa, joka, yhdessä Pyhän Hengen kanssa, menee sydämeemme, synnyttää siellä uskon ja karkottaa sieltä perkeleen pois, ja silloin, sillä sekunnilla, ihminen on pelastunut ikuiseen elämään ja autuuteen, joka jo nyt ajassa virtaa sydämestä. Pelastuminen tapahtuu yksin Pyhän Hengen ja sanan vaikuttamasta uskosta, ilman ensimmäistäkään lakia tai tekoa. Pyhitys (rakkaus, teot) ovat vasta pelastumisen SEURAUS, kun Pyhä Henki, sydämeen jääneenä, alkaa vaikuttaa ihmisessä ajatukset, sanat ja teot. Ihminen ei siis pelastu näiden tekojen perusteella, koska ne ovat pelastumisen seuraus. Saatanan vallassa vielä olevan ihmisen hyvät teot ovat ulkokultailua, jonka Jumala kiroaa (hän katsoo sydämeen, ei ulkonaiseen teeskentelyyn).

    Markku Juutinen kirjoittaa:

    ”Sielultaan eli sisäisesti ihminen pystyy noudattamaan käskyjä vain Jumalan avulla, ja luonnollisesti siinä tarvitaan myös ihmisen omaa aktiivisuutta. Jotta ihminen pystyy elämään aidosti Kymmenen Käskyn mukaan, on hänen uudestisynnyttävä. Uudestisyntyminen edellyttää, että ihminen tunnustaa Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi, jossa on Kolminaisuus Isä, Poika ja Pyhä Henki, kuten ihmisessä on sielu, ruumis sekä sielusta ruumiin välityksellä tapahtuva toiminta. Lisäksi se vaatii, että ihminen tekee parannuksen eli tunnustaa syntinsä Herralle ja anoo Häntä antamaan anteeksi, sekä sen jälkeen ihmisen tulee elää Kymmenen Käskyn mukaisesti käsittäen Käskyt niin kuin Uuden Kirkon Oppi ne selittää.”

    Tässäkin pelastuminen (vanhurskautuminen) esitetään sarjaksi tekoja: oma aktiivisuus, Jeesuksen tunnustaminen Jumalaksi, parannuksenteko, syntien tunnustaminen, anteeksiantamuksen anominen ja kymmenen käskyn noudattaminen. Swedenborgilaisuus ei halua tunnustaa, että meillä on jo täysin valmiina oleva syntien anteeksiantamus (pelastuminen, vanhurskauttaminen, lunastus) ristillä syntimme sovittaneessa Vapahtajassamme. Se tulee vain sydämessä uskoa, ja sen uskonkin vaikuttaa sydämissämme Jumala, Pyhä Henki, evankeliumin sanaan liittyneenä. Swedenborgilaisuus kerta kaikkiaan ei halua tunnustaa kristinuskoa. Kaikella voimalla se sotii evankeliumia ja pelastumista vastaan, joten se on antikristuksen oppia.

    BK kirjoittaa toisessa kommentissa:

    ”On täysin väärin väittää, ettei ihminen pysty noudattamaan Kymmentä Käskyä, niin kuin nykyajan kristityt sanovat, miksi muka ei? Jokainenhan voi olla tekemättä syntiä, jos vain tahtoo. Siksi ihmisellä on vapaa tahto.”

    Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa. Vain siinä suhteessa tahto on vapaa, että se ylipäätään on olemassa. Luonnollinen ihminen kuitenkin on syntiinlankeemuksen seurauksena kokonaan sydämessään perkeleen orja ja siten kävelevä perkele. Sydämestä perkele vaikuttaa kaikki ihmisen sanat, teot ja ajatukset – myös TAHDON. Luonnollisen ihmisen tahto ja ymmärrys ovat perkeleen tahto ja ymmärrys. Luonnollisen ihmisen minuus on perkele hänessä. Kun hän tahtoo jotakin ”vapaalla tahdollaan”, hän vapaasti, tieten tahtoen, tahtoo tehdä syntiä ja kaikkea, mitä perkele haluaa. Se on ihmisen ”vapaa tahto”. Perkele on vallannut hänen tahtonsakin, ja ihminen on tässä ”vapaudessaan” kuin kotonaan, vaikka se vapaus on perkeleen orjuutta. Käskyjä luonnollinen ihminen noudattaa vain ulkonaisesti ja orjallisesti, joko palkkion toivosta tai rangaistuksen pelosta, ei koskaan vapaasti.

    BK kirjoittaa:

    ”Sen jälkeen (kun Jeesus ristillä oli voittanut ”kiusaukset” eli ”helvettien hyökkäykset”) jokainen pelastuu tekemällä parannuksen eli pyytämällä voimaa Jeesukselta ja tunnustaen syntinsä ja aloittamalla Kymmenen Käskyn mukaisen elämän. Jeesuksen ’sovitus’ siis tapahtuu vain, kun ihminen tekee parannuksen, jota ei voinut tehdä ennen Lunastusta, koska helvetit estivät taivaan virtauksen.”

    Jälleen tekoja tekojen perään…

    BK kirjoittaa MM:n artikkelin ”Maailma on murroksessa: haastattelu Magneettimedialle” kommenteissa eräälle kommentoijalle:

    Hyvä Elina, tee parannus ja elä Kymmenen Käskyn mukaan, siksi, että ne ovat Jumalallisia Käskyjä, niin pelastut.”

    Tekoja, tekoja..

    BK toisessa kommentissa (samassa paikassa):

    ”Jeesus antaa synnit anteeksi vasta kun ihminen on tehnyt parannuksen eli tutkinut omia syntejään, tunnustanut ne Herralle ja sen jälkeen elänyt synnitöntä elämää Kymmenen Käskyn mukaisesti.”

    Tekoja….

    BK kirjoittaa myös MM:n artikkelissa ”Sairaus nimeltä psykiatria 2: Todellinen ja ainoa oikea keino psyykkisten sairauksien parantamiseksi” Jumalaan ja taivaisiin liittymisestä (referoin omin sanoin): Ensin ihmisen on tunnustettava Jumalan olemassaolo. Sitten tunnettava Jumalan olemus (swedenborgilaisten oma ”kolminaisuusoppi”). Sitten tunnettava 10 käskyä. Sitten suoritettava itsetutkistelua omien syntien havaitsemiseksi, syntejä kaduttava ja tunnustettava Herralle, pyydettävä Herralta anteeksi sekä anottava häneltä ymmärrystä, voimaa ja kykyä taistella syntiä vastaan, aloitettava uusi, synnitön elämä ja tällaista parannusta harjoitettava joka päivä. Luettava joka päivä 10 käskyä ja Uuden kirkon oppia. Kiusauksissa turvauduttava Jeesukseen Kristukseen: taisteltava helvettiä vastaan ikään kuin itsestään, kuitenkin tietäen, että Herra taistelee hänen puolestaan. Aseena käytettävä 10 käskyä, koska se on vahvin ase helvettejä vastaan. Rakastettava ja noudatettava 10 käskyä. Näin ihminen liittyy Jumalaan ja taivaaseen, ja taivaallinen virtaus tulee vallitsevaksi. BK tiivistää tämän kaiken näin: TUNNUSTA JUMALA JA ELÄ HÄNEN 10 KÄSKYNSÄ MUKAISESTI.

    Tässäkin BK tunnustaa pakanuutensa, epäuskonsa.

    Joidenkin swedenborgilaisten kirjoituksissa vedotaan suomenkielisen Raamattumme ilmaukseen ”tehdä parannus” siinä mielessä, että koska siinä on sana ”tehdä”, se on ihmisen teko. Alkukielessä (kreikassa) ei ole tuollaista tehdä-sanaa; siellä käytetään yhtä sanaa metaneoo, joka sanakirjoissa tulkitaan: muuttaa mielensä, tehdä parannus, ajatella toisin. Parannuksenteko on alkukielessä metanoia, joka tulkitaan: mielenmuutos, parannus, kääntyminen.

    Luther pahoitteli tuota kielellisestä syystä syntynyttä sekaantumisen mahdollisuutta. Ilmaus ”tehdä parannus” tuli suomen ja saksan (Busse tun) kieliin latinan kautta, jossa ilmaus on paenitentiam agere (agere on se ”tehdä”-sana).

    Todellisuudessa parannuksen tekeminen on, kuten jokainen sydämen kristityksi tullut omasta kokemuksestaan tietää, sitä, että ensin lain (käskyjen) sanan vaikutuksesta omatunto kauhistuu ja joutuu epätoivoon sydämen syntien ja helvettiin hukkumisen uhan vuoksi ja myös oman täydellisen kyvyttömyyden vuoksi ja sitten omatunto saa evankeliumin (syntien anteeksiantamuksen) sanan vaikutuksesta uskon, lohdun, rauhan ja autuuden. Näin tapahtuu siitä syystä, että Raamatun sana on kokonaisuudessaan Pyhän Hengen (apostolien ja profeettojen välityksellä) kirjoittama, 2. Piet. 1:20-21. Pyhä Henki liittyy sanaansa ja vaikuttaa siinä. Lain sanaan liittyessään Pyhä Henki saa sydämessä aikaan kauhistumisen, epätoivon ja pelästymisen, jolloin ihminen kokee aivan sortuvansa ja luhistuvansa sen hirvittävän totuuden tajutessaan, että hän on kokonaan, ytimiään myöten, syntinen Jumalan edessä ja matkalla helvettiin. Evankeliumin sanaan liittyessään Pyhä Henki saa sydämessä aikaan uskon, lohdutuksen, rauhan ja autuuden. Lisäksi Pyhä Henki jää sydämeen asumaan, joten ihminen samalla, sydämen uskoon tullessaan, uudestisyntyy: vanha, syntinen ihminen (perkele sydämessä) kuolee ja uusi, vanhurskas ihminen (Pyhä Henki sydämessä) syntyy. Parannuksen tekeminen on siis kokonaan Pyhän Hengen työtä, ei ihmisen. Kun usko on virinnyt sydämessä ja ihminen uudestisyntynyt, myös tahto muuttuu kokonaan niin, ettei se enää toimi perkeleen ohjauksessa vaan Pyhän Hengen (Jumalan) ohjauksessa. Ihminen alkaa itsestään, ilman mitään käskyjen määräyksiä, toteuttaa käskyjä (näin laki vahvistetaan ja lain ies poistuu). Siksi ihminen uudestisyntyneenä eläessään aina muistaa karttaa syntiä ja tavallaan tekee joka hetki parannusta, koska Pyhä Henki hänessä koko ajan vaikuttaa. Uudestisyntyneen ihmisen lihaanhan jää vielä syntiä (kukaan ei puhdistu kokonaan tämän elämän aikana), joten hänen elämänsä on jatkuvaa parannusta. Sen lähde ei ole siis enää ihminen itse (joka siis on kuollut) vaan Pyhä Henki hänessä. Pyhään Henkeen uudistuneen ihmisen uudistunut tahto liittyy. Kyseessä on JUMALAN teko ja vaikutus. Vanha ihminen ja vanha tahto poistuvat kuvioista, kuolevat (Gal. 2:19-20; Room. 6:7; Kol. 3:3; 2. Kor. 5:17).

    Kun siis Jumala käskyissään sanoo esimerkiksi ”Älä tapa”, ”Älä tee huorin”, ”Älä varasta”, niin hän itse asiassa sanoo kaikille: ”Sinä tapat”, ”Sinä teet huorin”, ”Sinä varastat” (ainakin siis sydämessä, johon Jumala katsoo), eihän hän muuten noita käskyjä koko maailmalle (Room. 3:19), myös kristityille, joiden lihassa synnin jäänteitä vielä on, sanassaan olisi voinut antaa. Nuo ”sinä tapat” jne. kauhistavat syvästi ihmisen ydintä, sydäntä, koska ne uppoavat sinne Pyhän Hengen voimasta (ellei ihminen ryhdy vastustamaan). Ihminen järkkyy ja kauhistuu perin juurin. Siksi hän riemumielin ottaa sydämessään (jälleen Pyhän Hengen vaikutuksesta) vastaan syntien anteeksiantamuksen sanan ja pelastuu ja elää ikuisesti autuudessa. Laki on siis synnintunnon synnyttämisen vuoksi, ei sen vuoksi, että sitä vain ulkonaisesti ulkokultailleen noudatetaan. Laki on evankeliumiin työntäjä: ”Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme” (Gal. 3:24).

    Oppi, jossa pelastumisessa tahdotaan uskoon (jos sellaista edes on) liittää tekoja (lakia), on synergismiä. Esimerkiksi Antikristus (paavinvirka) vaatii pelastumiseen myös tekoja.

    Synergismi on oppi, joka julistaa, ettei Jumalan Pojan veri meidän sovittamiseksemme riitä Jumalan edessä. Ihmisen itsensä (saatana sydämessä) on päästävä röhkimään ja mestaroimaan. Armo ei kelpaa kaikille, täytyy myös kiillotella napaa kaikkien nähden. Synergismi, jota swedenborgilaisuuskin edustaa, kieltää ihmisen periturmeluksen täydellisyyden. Luonnollinen ihminen vihaa kaikessa Jumalaa ja pakenee Jumalaa (kuten swedenborgilaisuudesta selvästi näkyy). Ihminen suuntautuu luonnostaan pahaan ja on hengellisissä asioissa täysin kyvytön (siksi kristillisessä pelastumisessa Jumala tekee ja vaikuttaa kaiken, ilman ihmisen tekoja, ilman lakia). Ihminen on ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa (Ef. 2:12), hänen mielensä on Jumalaa vastaan (Room. 8:7). Kristus on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus (1. Kor. 1:23). Luonnollinen ihminen on KUOLLUT (= hengellisesti kyvytön) rikoksiinsa ja synteihinsä (Ef. 2:1), pimentynyt ymmärrykseltään ja vieraantunut Jumalan elämästä” (Ef. 4:18). Hän ON pimeys (Ef. 5:8). Hänen sydämessään asuvat perkele ja synnit (Matt. 15:19).

    Periturmelus on sukupolvesta sukupolveen siirtyvää perisyntiä (Ps. 51:7; Joh. 3:6), joka puolestaan on sitä, että Jumala lukee Aadamin synnin syyllisyyden kaikille ihmisille syyksi (Room. 5:18-19).

    Ihmisessä ei ole mitään, mikä kelpaisi käytettäväksi pelastumisessa. Julistaessaan kymmenen käskyn noudattamisen välttämättömyyttä pelastumisessa swedenborgilaiset tekevät tyhjäksi yksin armosta -totuuden (vievät siis vankeuteen). Samoin he tekevät mahdottomaksi omakohtaisen uskon, koska he sotkevat evankeliumiin ihmistekoja. Synergismi, jota swedenborgilaisuus on, ei ensinkään tunne armoa eikä evankeliumia kristillisessä merkityksessä. Heillä ne ovat fariseuksen armoa ja evankeliumia (Luuk. 18:9-14). Swedenborgilaisuus estää kääntymykseen tulemista, koska se estää ihmisiä tulemasta kokonaan epätoivoon omasta tekemisestä ja kyvystä Jumalan edessä. Jos tätä epätoivoa (omantunnon hätää) ei ole, ei myöskään usko Jumalan armoon voi syntyä. Jo uskovat ihmiset swedenborgilaiset vetävät pois uskosta, koska usko syntyy vain armon ansiosta (muuten uskolta menee pohja). Synergistinen swedenborgilaisuus kietoo kristikunnan ristiriitoihin ja siten sekaannukseen ja epätoivoon, jolloin usko Kristukseen tulee uhatuksi. Erityisesti luterilaisuutta (”yksin armo, yksin usko, yksin Kristuksen tähden”) vastaan hyökätään, koska se on puhdasta kristinuskoa (se perustuu yksin Raamatun sanaan). Swedenborgilaisuus on lähes pakkomielteinen vimma yhdistää toisiinsa lainomainen käsitys ja kristinusko. Siksi valtava taistelu armoa ja uskoa vastaan, ja evankeliumia vastaan. Tuo taistelu pursuaa esiin kaikesta. Tässä swedenborgilaisuus tulee hyvin lähelle Antikristusta (paavin kirkkoa). Myös paavi julistaa yksityisiä ilmoituksia (hän on julistautunut erehtymättömäksi oppituolissa esiintyessään v. 1870). Molemmat ovat hurmahenkisyyttä. Molemmat ovat myös kokonaan kristikunnan ulkopuolella. Molemmat esiintyvät jumalina, swedenborgilaisuudessa on esim. ”pontifex primus”, Ensimmäinen Paavi, viittä vaille jumala, illuminoitunut, suuri älykkyysosamäärä. Molemmat perustuvat suureen luopumukseen, luopumukseen Kirkon perustan muodostavasta vanhurskauttamisopista, joka sanoo, että ihminen pelastuu uskon kautta, ilman lain tekoja (Room. 3:28). Tämä on se luopumus, josta 2. Tess. 2. luku puhuu (j. 3). Paavi on virallisesti jopa kironnut kristinuskon Trenton kirkolliskokouksen kaanoneissaan (istunto VI, kaanonit 11, 12 ja 20). Jumala häivytetään kirkoista ja ihminen astuu tilalle jumalaksi, joka tietää kaiken. Molemmat, swedenborgilaisuus ja paavilaisuus, hävittävät Raamatun arvovallan ja Kristuksen arvovallan Kristuksen itsensä nimissä. Jos kristillinen vanhurskauttamisoppi puuttuu, muut opit ovat vain tyhjä kuori – Kirkko on tuhottu. Takana on suunnaton viha, aivan hirvittävä viha. Se on ”virtaus”, joka täyttää kaiken, niin yksityiset kuin julkisuuden. Ei ole muuta ”virtausta.” Tulee Viimeinen Tuomio. Aivan näillä hetkillä.

    Sitä ennen:

    ”(Jeesuksessa Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan” (Ef. 1:7);

    ”(Jumalan Pojassa) meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen” (Kol. 1:14).

    Eivät auta itsensä pelastamiseen tähtäävät elämänurat, suunnitelmat, toimet ja uskonnot:

    ”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä MINUN (Jeesuksen) TÄHTENI, hän löytää sen” (Matt.16:25) – – ”Minä (Jeesus) olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh. 11:25-26).

    Niinpä, Benjamin, Markku, Esa ja muut vielä harhassa olijat: Swedenborg vasemmalla kädellä sivuun ja Jumala (Raamattu) oikealla kädellä esiin!

    Plusääni(4)Miinusääni(4)
    1. SOKEA KANA EI LÖYDÄ JYVÄÄ
      En viitsi kommentoida Vesa-Ilkka Laurion vuodatusta kuin muutamalla sanalla. Vuodatus todistaa sen, mihinkä sokea usko johtaa: kaikki Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan pohjautuva on pahimmassa tapauksessa yhtä hölynpölyä. Ilman valaistusta Jumalalta, mitä Vesa-Ilkka Lauriolla ei ole, ei voi tulkita oikein Raamattua. Valaistuksen Jumalalta saa, kun elää Kymmenen Käskyn mukaisesti tunnustaen Jumalan olemassaolon, edes Jeesusta ei tarvitse tuntea, mikä tosin auttaa paljon, jos tuntee. Lainaan Swedenborgista vain yhden kohdan eli hänen elämänohjeensa, joita hän tarkasti noudatti: 1. Luettava ja mietiskeltävä ahkerasti Jumalan Sanaa. 2. Oltava tyytyväinen Jumalan Kaitselmuksen ohjaukseen. 3. Käyttäydyttävä sopivasti ja pidettävä omatunto puhtaana. 4. Toteltava määräyksiä, suoritettava uskollisesti työt ja muut velvollisuudet sekä oltava hyödyksi yhteiskunnalle. Näitä ohjeita matemaatikkona, fyysikkona, kemistinä, geologina, metallurgina, mineralogina, anatomina, fysiologina, kosmologina ja ennen kaikkea filosofina ja teologina tunnettu Swedenborg, jonka ÄO oli myöhemmän ajan psykologien mukaan 205, tarkasti noudatti. Ei ihme, että Jumala valitsi hänet paljastamaan kristinuskon tuhoutumisen ja Uuden Kirkon synnyn tieteellisellä ajallamme. Swedenborgin salaisuus oli siinä, että hän hylkäsi oman älykkyytensä ja alistui täydellisesti Jumalan palvelemiselle, josta hän kirjoitti kirjankin De Amore et Cultu Dei (Jumalan rakastamisesta ja palvelemisesta). Sokea usko johtaa järjettömyyksiin, minkä Vesa-Ilkka Laurion kirjoituskin todistaa.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
      1. ”Jumala ei ole rasisti, joka asettaisi jonkun kansan tai rodun toista paremmaksi, vaan Hänelle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja Hän haluaa pelastaa kaikki, myös juutalaiset, vaikka he Häntä vihaavatkin.”

        Neekerit jotka raiskaavat 17 kertaa enemmän kuin suomalaiset, amerikoissa ja briteissä samanlaisia tilastoja, ovat samanlaisia ja samanarvoisia? Ja sitten iq ja muita oleellisia eroja

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. Mitä enemmän luen Laurion kirjoituksia,sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä,että ES on oikeassa ja keskiaikaiset kirkkoisät väärässä.Eniten minua hämmästyttää Laurion sokea luottamus 1700 luvun pappien kykyyn tuomita oikein!Nimittäin niillä havinoilla oli noitavainot!Miksi niitä ahvenanmaalaisia nuoria naisia, jotka telotettiin(tosin 1600 luvulla) ei kirkko armahtanut?Siksi koska se oli jo silloin terminaalivaiheessa,ja lopullisen tuhon se saavutti 1757,jolloin maallinen valta astui kirkollisen vallan yli.Ja se mitä olen lukenut Paavalin kirjoituksia,niin päällimmäisenä on jäänyt mieleen ”usko, toivo ja rakkaus ja rakkaus on niistä suurin”.Ja rakkaus on sama kuin motivaatio,eikä hekuma,niinkuin Jari Tervon sanastossa tuntuu olevan .Ironisinta Jari Tervon tempauksessa lyödä Raamattu lattiaan oli se kohta jonka hän luki , ennenkuin paiskasi Raamatun lattiaan, koska juuri sen kohdan ansiosta hänellä yleensä oli Suomenkielinen Raamattu .Siinä nimittäin kuvattiin tappamisen velvollisuus,ja sen eteenhän Suomi joutui marraskuun viimmenen päivä 1939,ja jos sitä velvollisuutta ei olisi täytetty,niin silloin tämä maailman kallein aarre olisi kerätty pois kirjahyllyistä.Ja aika ironista on myös väittää olevansa pasifisti,ja sitten lyödä Rauhanruhtinaan kirjaa lattiaan. Väkivaltasempaa tyyppiä saa hakea.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. JEESUKSEN SOVITUS PERKELEEN OVELA JUONI
    Jeesus itse ei puhunut siitä, että hän olisi sovittanut ihmisten synnit. Ehdoton totuushan on, että jokainen ihminen vastaa itse tekemisistään. Hyvät teot palkitaan, huonoista rangaistaan. Siksihän on olemassa taivas ja helvetti. Tämä on Raamatun sanoma sadoissa paikoissa. Pelastuminen tapahtuu parannuksen kautta eli vaatii ihmisen omia tekoja eli syntien tutkimista, katumusta ja anteeksipyyntöä. Luterilainen usko, että Jeesus jo olisi pelastanut heidät ilman parannusta on johtanut siihen, että miljoonat luterilaiset viettävät nyt aikaansa helveteissä. Ihmisellä on vapaa tahto ja hän voi omalla toiminnallaan edistää Jumalasuhdettaan noudattamalla aktiivisesti Kymmentä Käskyä ja osoittaen näin rakkauttaan Jumalaan. Luterilainen näkemys, että ihmisen omat teot eivät pelasta, on väärä, mutta tietysti ihminen tarvitsee Jumalan apua, mutta passiivinenkaan hän ei saa itse olla. Ihmisen aktiivisuus ynnä Jumalan apu, siinä pelastuksen varma resepti. Perkeleellä on satoja juonia johdattaa ihmisiä helvettiin. Monet näistä juonista näyttävät ikään kuin olisivat taivaallisia, mutta ovat sisältä käärmeenmyrkkyä. Yksi on uskomus, että Jeesus olisi sovittanut ihmisten synnit, joten ihmisen ei tarvitsisikaan enää tehdä parannusta. Tällaista Jeesus ei koskaan itse sanonut. Tällainen juoni vie ihmisen suoraan helvettiin. Jeesus pelasti ihmiskunnan kukistamalla helvetit, joten sen jälkeen tuli taas virtausta taivaasta ja ihmisille mahdollisuus pelastua parannuksen avulla ja parannus edellyttää ihmiseltä tekoja. Ihminen voi omilla teoillaan vaikuttaa pelastukseen ja tämän kieltäminen on helvetistä. Ja helvetistä on koko nykyajan kristinusko, joka kaiken muun lisäksi on ryhtynyt palvelemaan suoraan itse perkelettä eli juutalaisia eli sionismia ja Israelia, jotka ovat perkeleen lihaksi tulo. Uusi Kirkko, joka tuli Swedenborgin teosten kautta, palauttaa todellisen kristinuskon maan päälle, mikä käy ilmi Swedenborgin viimeisestä teoksesta Vera Christiana Religio (Todellinen kristillinen uskonto). Perkeleen aika alkaa olla vähissä. Unohtakaa Paavalit, Pietarit, Johannekset ja muut apostolit ja kuunnelkaa suoraan Jeesusta: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17). Ja kuunnelkaa itse Jehovaa: ”teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni”. Luther luopui opistaan ja pääsi taivaaseen. Tehkää te luterilaiset samoin!
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Parannus on, kuten olen sanonut, Jumalan sanan ja siinä vaikuttavan Pyhän Hengen työtä. Lain sanaan liittyessään Pyhä Henki aiheuttaa ihmisen SYDÄMESSÄ katumuksen (epätoivon ja hädän syntien ja helvettiin hukkumisen uhan vuoksi) ja evankeliumin sanaan liittyessään Pyhä Henki vaikuttaa SYDÄMESSÄ uskon ja lohdutuksen. Parannus = katumus + usko. Se tapahtuu ihmisen ytimessä, sydämessä. Parannuksen vaikuttaa yksin Jumala. Jatkuva parannuis (pyhitys) on jatkuvaa sydämen katumusta ja jatkuvaa sydämen uskoa Pyhässä Hengessä. Se on Jumalassa elämistä ja siksi HYVÄÄ.

      Pyhän Hengen vaikutusta Jumalan sanassa ihminen voi vastustaa (suoraan vaikuttavaa Jumalaa kukaan ei voi vastustaa). Swedenborg (+ seuraajat) siis kaikin voimin vastustavat Pyhää Henkeä, ja siitä ei hyvää seuraa, kuten Raamattu sanoo. Siitä, että sydämenne on täynnä vihaa Jumalaa ja hänen sanaansa vastaan, johtuu, että oppinne on vihaan perustuvaa jumalanvastustusta ja jopa jumalanpilkkaa. Puolet Jumalan sanasta jopa kokonaan heitätte roskakoriin. Loppuun sovellatte ruotsalaisnoidan näkyjä niillä sanaa selittääksenne. Loppukin Raamattu on siis perkeleen (Swedenborg oli perkeleen ohjauksessa, hengellisesti riivattu) tulkintaa, sanan oikean merkityksen sijaan jopa tuotte ”spirituaalisia” ja ”taivaallisia” merkityksiä, joilla siis sanan oikeaa merkitystä hämärretään ja se jopa syrjäytetään.

      Maamme olot paranevat vain jos suuri osa kansasta tulee Jumalan sanan vaikutuksesta sydämen katumukseen ja sen ajamana sydämen uskoon JEESUKSEN SIJAISSOVITUKSEEN (lunastukseen, syntien anteeksiantamukseen). Hän kantoi syntimme ja sovitti ne henkensä uhraten itsessään. Tuomari rankaisi rikollista (ihmiskuntaa) kärsimällä itse rikolliselle langettamansa rangaistuksen, kuoleman! Se on SOVITUS! Se on ARMO! Se on VAPAUS! Se on SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUS Jumalan edessä. Ja sen, että se tulee ihmisten osaksi vain uskomalla se sydämessä (ja tämän uskonkin vaikuttaa Pyhä Henki evankeliumin sanaan liittyneenä), te yritätte kaikin voimin opillanne estää. Oppinne vetää ihmisiä pois pelastumisesta, ja se on samaa kuin yritys heittää koko ihmiskunta ikuiseen helvettiin. Se on valtavaa, häikäilemätöntä murhaamista!

      Ei ihminen voi antaa lunnaita sielustaan!

      Teidän tekonne ovat hybriksen voimistamaa ulkokultailua, jonka Jumalaa heittää pois edestään. Hän katsoo sydämeen, ja sydäntään ihminen ei voi teoillaan muuttaa hyväksi, siellähän asuu elävä perkele, langennut, luotu enkeli – se, joka Swedenborginkin johti Kristukseksi tekeytymällä harhaan, siihen suureen lankeemukseen, josta 2. Tess. 2.luku kertoo. Edustatte suurta antikristillistä lankeemusta.

      Sydämen hyviä tekoja tietenkin Jumala haluaa, mutta ne ovat ihmiselle mahdollisia vasta PARANNUKSEN JÄLKEEN, kun Pyhä Henki on perkeleen sijaan tullut sydämeen asumaan. Hyvät teot ja rakkaus voivat tulla vain Jumalasta (Pyhästä Hengestä), ja siksi vain evankeliumin sanasta uudestisyntynyt ihminen kykenee niihin (ts. Pyhä Henki vaikuttaa ne hänessä). Kun Jumala vaatii hyviä tekoja, hän vaatii PARANNUSTA (sydämen katumusta + sydämen uskoa), josta automaattisesti seuraa hyviä tekoja ja rakkautta!

      Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa. Hän on syntiinlankeemuksen turmelema. Luonnollisen ihmisen vapaa tahto on perkeleen vapaa tahto (kuten oppinne ja kirkkonne osoittaa).

      BK, olet korottanut – sielunvihollisen vaikutuksesta – itsesi Jumalaksi Jumalan sijaan. Hybris paistaa kaikesta läpi. Huomaan myös, ettet ole edes yrittänyt ymmärtää, mitä kirjoitan. En kirjoita omaani vaan sitä, mitä Raamatussa on. Et myöskään tunne sydäntäsi ja sen tilaa. Olet harhan kuplassa, kuten Swedenborg oli, ja sitä sanotaan riivaustilaksi. Etkö ole koskaan pysähtynyt miettimään, mikä sinua itse asiassa johtaa? Swedenborgin näyssä näkemä oli Kristus oli perkele, valheen mestari, Joh. 8:44. Olet tullut petetyksi. SIKSI kirjoitan – johtaakseni sinua Vapahtajan luo.

      Oppisi on pelkkä jumalaton iljetys, ja Uusi Kirkkosi on sisältä mätä perkeleen läävä.

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
      1. PIKKUPIRUN VIHANPUUSKA
        Vesa-Ilkka Laurion hyökkäys minua ja Uutta Kirkkoa vastaan vain todistaa oikeaksi Uuden Kirkon tiedon saatanoiden ja perkeleiden=pirujen käyttäytymisestä, mitä kirkkomme diabologia tutkii. Kun Jumalallinen virtaus osuu tuollaiseen V-I:n kaltaiseen pikkupiruun, niin se tietysti herättää raivonpuuskia. Helvetissä monet pirut kuvittelevat olevansa Pyhän Hengen johdattamia, vaikka todellisuudessa ovat helvetillisen virtauksen vaikutuksen alaisia. Jeesus sanoi: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17). Tätä lausetta yritän noudattaa omassa elämässäni. Jos Kymmenen Käskyn noudattaminen on V-I:n mielestä pahoista hengistä, niin se sitten on hänen omaa oppiansa, mutta ei Raamatusta. Rauhaa Sinulle Vesa-Ilkka! Toivoo
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko

        Plusääni(2)Miinusääni(0)
        1. Pikkupiru on varmaan oikea määritelmä Lauriosta;minuakaan hän ei saanut kun noin puoli metriä nousemaan(levitaatio)sängystä ylöspäin eräässä kiusauksessa johon jouduin hänen vuokseen eräänä yönä.Tosin siihen ei sisältynyt epätoivoa eikä ahdistusta eikä edes säikähdystä,koska tiukasti ajattelin,että”kyllä Jumala pelastaa kyllä Jumala pelastaa”.Siispä mieleni oli koko ”tapahtuman” ajan rauhallinen ja tyyni .Normaalisti kiusauksiin kuuluu ahdistusta ja epätoivoa,jotka toki olivat aivan lähellä sinä yönä,mutta päätin olla edes säikähtämättä,vaikka kohosin vähän ylöspäin,ja selkä meni kaarelle.En tuntenut edes fyysistä kipua.Lauriohan on lähtenyt liikkeelle yhden ahdistuksen taktiikalla.Tosi soturi on valmis menemään epämukavuusalueelle monta kertaa taistellessaan perkelettä vastaan.Puhutaan kiusausten sarjasta .Ja en tietenkään sano ketään piruksi , piruksi sanomisen ilosta,vaan auttaakseni POIS siitä tilasta!Se ”tapahtuma”taisi johtua siitä, kun eräässä kirjoituksessa Laurio oli neuvonut lukemaan Raamattua, mutta enpä lukenutkaan sinä iltana.En siis alistunut hänen tahtoonsa.Vai mitä mieltä Kivilohkare on edellä kuvatusta tilanteesta, mistä moinen saattoi johtua?Koen , että sinun kirjoitukset oli vahvistanut minua niin, että en joutunut edes epätoivoon.Ateistina en varmaan olisi kestänyt mieleni murtumatta, tai ainakin olisin pelästynyt.Lauriolle voin vakuuttaa, että nyt on todella menossa ISO JUTTU, ehkä tämän planeetan ISOIN ikinä!!Ja täällä Suomessa!!Hyvän mielen toivotukset sinulle,Laurio!

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. ”Ehdoton totuushan on, että jokainen ihminen vastaa itse tekemisistään”. Näin on myös valtavirtaisessa kristinuskossa. Jos usko ei ilmene vanhurskaina tekoina, niin ihmisen kohtalo ja osallisuus Kristuksen mahdollistamasta ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä jää epäselväksi. Kristinuskon ”erikoisuus” kuitenkin on, että erittäin syntinenkin ihminen voi pelastua ilman hyviä tekoja, jos tunnustaa Kristuksen lunastustyön ja pyytää hänen nimessään syntejään anteeksi. Uskomme, että jopa erittäin surkean elämäntyön taakseen jättänyt voi pelastua vielä kuolinvuoteellaankin perimällä Kristuksen lahjavanhurskauden. Tästä esikuvana on ristillä Jeesuksen vierellä roikkunut, mutta hänet tunnustanut ryöväri.

      Valtavirtaisessa kristinuskossa SEKÄ Kristuksen ristinkuolemassa täyttämä Jumalan vihan sovittaminen ETTÄ tämän mahdollistama ylösnousemus, jossa Jeesus Kristus pukee päällensä uudistetun ja kuolemattoman ihmisruumiin, ovat suoritettuina tekoina olemassa eikä ihmisen teoilla ole näihin mitään vaikutusta. Ihminen voi periä pelastuksen itselleen vain uskon kautta ja vasta tämän jälkeen myös hänen teoillaan on merkitystä. Mutta mittakaavaero säilyy: Jumalan teot ovat Jumalan tekoja ja ihmisen teot ovat ihmisen tekoja. Jeesus Kristus on Jumala ja suoritti Jumalan tekoja. Toisaalta Kristus omaksui myös täyden ihmisluonnon ja sovitti tämän rikkomukset itsessään ristinkuoleman kautta.

      Uskon kautta myös edellytykset hyvien tekojen tekemiselle parantuvat. Ihmisen omatunto puhdistuu ja valpastuu ja hän pyrkii pyytämään anteeksi rikkomuksiaan Jumalalta ja voi kuitenkin uskoa, että kaikki, myös hänen tiedostamattomat syntinsä ovat anteeksiannetut Jeesuksessa Kristuksessa. Koska kuolemanpelkoa tai tahrautunutta omatuntoa ei ole ei ole, niin ihmisen ei yksilötasolla tarvitse itsesäilytysvaistonsa vuoksi turvautua syntisiin tekoihin tai peitellä rikkomuksiaan. Jos kristinusko omaksutaan yhteisössä laajasti, niin syntyy lähes ihanteellinen korkean keskinäisen luottamuksen ilmapiiri, jossa ovia ei tarvitse lukita, koska ihmisten voivat itse säädellä itseään. Suuren mittakaavan politiikassa tilanne on toinen eli kansoilla on oikeus kaikkiin itsesäilytystoimiin.

      Maallisen politiikan kannalta ei ole merkitystä sillä, millä uskolla tai menetelmällä kansalaisten korkean moraalin takaava itsesäätely saavutetaan. Siksi riitely luterilaisten tai swedenborgilaisten kesken on ehkä turhaa ja molempien pitäisi vain pyrkiä osoittamaan oman uskonsa teho kilvoittelun ja hyvän arvostelukyvyn muodossa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. PELASTUMINEN KUOLINVUOTEELLA
        Nimimerkille White Rabbit. Väität, että ihminen voi pelastua, jos tunnustaa Jeesuksen vasta kuolinvuoteella tämän esimerkin perusteella: ”Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: ’Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä.’ Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: ’Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen? Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt.’ Ja hän sanoi: ’Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa’” Tästä emme voi vielä päätellä, että ihminen pelastuisi, jos hän viime hetkellä kuolinvuoteellaan tunnustaa Jeesuksen. Sillä 1) Tämä ryövärihän oli jo osoittanut katumusta tunnustaessaan olevansa syyllinen tekoonsa emmekä tiedä hänen historiaansa. 2) Jeesus kykeni myös tekemään ihmeitä eli herättämään kuolleista kenet tahansa jne. Emme tiedä, oliko tässä kyse ihmeestä vai ei. Yleisesti kuitenkin ihmisen sielu kehittyy vähitellen vuosien kuluessa, eikä ihmisen hetkellinen kääntyminen johda puhdistumiseen synneistä. Jos todella hetkellinen puhdistuminen kaikista synneistä olisi mahdollinen, miksi tarvitsisimme saarnaa hyvistä teoista, koska pääsisimme taivaaseen, vaikka olisimme tehneet kuinka hirvittäviä tekoja tahansa. Emme tarvitsisi edes muuta uskontoa kuin yhden rukouksen: ”Jeesus anna kaikki minun syntini anteeksi.” Näin ei tietenkään ole. Helvetit ovat täynnä ihmisiä, jotka olivat eläneet synnissä ja pyytäneet anteeksiantoa kaikista synneistään kuolinhetkellään, mutta eivät olleet saaneet sitä, koska ihmisen sielua, johon synnit ovat kiinnittyneet, ei voi hetkessä puhdistaa, vaan puhdistamiseen menee usein pitkiä aikoja. Sen tähden välitön puhdistautuminen kuolinvuoteella on mahdotonta. Jeesus ei tee ihmeitä jokaisen ihmisen elämässä, tuskin kenenkään. Swedenborg kertoo, että ihminen ei enää noin 50 vuoden iän jälkeen enää muutu pahasta hyväksi, vaan hänen sielunsa on jo ottanut lopullisen muotonsa. Poikkeuksia tietenkin on. Joka tapauksessa uskon, että synneistä eroon pääsemiseen menee viikkoja, kuukausia ja vuosia riippuen kuinka tehokkaasti parannusta harjoitetaan. Ilman parannusta ei kukaan pelastu, se käy esiin Raamatusta. Välitön pelastuminen kuolinvuoteella on helvetin juoni estää taivaaseen pääsy. Helvetit haluavat viedä koko ihmiskunnan helvettiin, joten heidän juonensa ovat ovelia ja tehokkaita, ja erikoisesti he käyttävät apunaan uskontojen vääryyksiä.
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, diabologus et satanologus Domini
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
        1. Uskon, että Jumala pystyy välittämään Pyhän Henkensä kautta pelastuksen sille, joka aidosti Hänen edessään katuu syntejään. Tähän tarvitaan kuitenkin Sanan vaikutusta eli parannuksenteon välttämättömyyden ja Jeesuksen Kristuksen valmisteleman pelastuksen sanoman saarnaamista. Ehkä joku henkilö on näitä nuoruudessaan kuullut, mutta on ne ulkoisessa toiminnassaan hylännyt. Sana on kuitenkin tehnyt työtään mielessä ja kääntyminen voi tapahtua. Sen sijaan joku, joka on omasta mielestään moraalisesti kelvollinen tai peräti ylivertainen yksilö, esim. nykypäivän arvoliberaali vasemmistolainen, joka katsoo velvollisuudekseen tuomita muita vääristä mielipiteistä – eli tällainen nykypäivän fariseus – ja hylkää pelastuksen sanoman, jää vaille palkintoa hyvistä moraalisista teoistaan. Tarkemmassa tarkastelussa myös hänen maailmanparannushankkeensa ovat tuottaneet yhteiskuntaan pelkkää kirousta.

          Useimmat kristityt ovat traditiosuuntautuneita ja ainakaan itselleni ei tule kysymykseen tunnustettujen kirkkoisien opetusten hylkääminen tai Raamatun sivujen ”repiminen”. Tradition hyljeksintä on johtanut ongelmiin myös protestanttisissa kirkkokunnissa ja altistanut ne sionismin vaikutuksille. Koska kristityt kaipaavat traditiota, ovat sionistiset huijarisaarnaajat alkaneet tarjota näille juutalaista traditiota oikean kristillinen tradition tilalle.

          Suomessa on uskonnonvapaus ja swedenborgilaisuus eroaa selkeästi tavanomaisesta kristinuskosta, mikä on näissäkin keskusteluissa tullut selväksi. Suomalaisessa kulttuurissa on tavanomaista, että politiikka ja uskonto voidaan kuitenkin pitää erillään, joskaan yhteistyö täysin erihenkisten suuntausten kanssa ei voi tulla kysymykseen edes politiikassa. Itse en voisi toimia sionistikristittyjen kanssa, koska tiedän millaista politiikkaa he ajavat eteenpäin (usein tietämättään). Toisaalta kaikilla itsensä vakavasti ottavilla uskonnoilla on nyt edessään pakkotilanne. Kaikki ihmiset aiotaan pakkokäännyttää tieteelliseen materialismiin sitä mukaa, kun teknologinen globaali kommunismi vie karmeita hankkeitaan eteenpäin. Kansallisvaltiot ja luonnollinen elämäntapa ovat nyt erittäin vakavasti uhattuna. Teologiset erimielisyydet eivät saa muodostua esteeksi, kun puolustetaan uskonnonvapautta ja muitakin kansallisvaltion takaamia perusoikeuksia teknologista kommunismia ja sen taustaryhmiä eli langenneita vapaamuurareita ja juutalaiseliittiä vastaan. Passiivinen pelastuksen odotus tai hiljainen moraalikilven kiilloitus ei tilanteen kriittisyyden vuoksi tulee enää kysymykseen.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. IHMISEN JA JUMALAN YHTEISTYÖ
    Nykyajan turmeltuneen kristinuskon pahin luulo on se, että ihminen olisi pelastumisessa (siis taivaaseen pääsyssä) tahdoton kone ilman omaa aktiivista panosta tässä prosessissa. Riittäisi, että ihminen vain ”uskoo” eli Lutherin lauseen ”ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta ilman lain tekoja” mukaan. Tämä lause on suoraan helvetistä ja Lutherkin luopui siitä kuolemansa jälkeen henkimaailmassa, kuten Swedenborg kertoo (Vera Christiana Religio, nro 796). Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon ja ymmärryksen, joita ilman ihminen ei olisi ihminen vaan eläin. Kun ihminen käyttää vapaata tahtoa ja valitsee pahan, hän joutuu helvettiin, mutta kun valitsee hyvän, hän pääsee taivaaseen. Ihmisellä on aina tämä valinnan vapaus, ja sen kieltäminen on helvetistä. Sovitusoppi, että ”Jumala antoi uhriksi poikansa, Jeesuksen Kristuksen, joka alensi itsensä, eli synnittömän elämän ja antoi oman henkensä ja verensä ihmiskunnan edestä suostuen ihmisten sijasta Jumalan vihan alaiseksi” (https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Sovitus) on sekopäinen väärinkäsitys. Jumalan poika ei ole Jumalasta erillinen poika niin kuin tavallisessa perheessä poika ja isä, vaan Jumalan inkarnaatio eli lihaksi tuleminen. Kuinka Jumala itse voisi olla itsensä vihan alainen? Ja kuinka Hän voisi olla itsensä uhri? Väärinkäsitys selittyy väärällä kolminaisuusopilla, jossa nykyajan kirkko käsittää, että on kolme erillistä Jumalaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä käsitys johtuu Nikean kirkolliskokouksen virheestä, että Jeesus, ”joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt” ja on siten erillinen persoona eli jumala, mistä sai alkunsa väärä kolminaisuusoppi, minkä vielä kirjoitti paperille Athanasioksen uskontunnustus ”Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala”. Nikean ja Athanasioksen uskontunnustukset, joita kaikki kristillisiksi itseään kutsuvat kirkot nykyään tunnustavat, tuhosivat kristillisen kirkon. Siis parrakkaiden pappien yksimieliset ryhmäpäätökset tuhosivat kristillisen kirkon. Toisin on Uuden Kirkon uskontunnustus, joka syntyi Jumalan valaiseman ymmärryksen tuotteena (Emanuel Swedenborg), ja joka kumoaa Nikean ja Athanasioksen uskontunnustukset. Sitä ei tietenkään helvettien vallassa olleet kristilliset kirkot hyväksyneet. Voimme syyttää Nikean ja Athanasioksen uskontunuustuksia kaikista maailman suurista ongelmista, joista pahin on juutalaisten eli perkeleen pääsy hallitsemaan planeettaa. Uusi Kirkko on ainoa pelastumisen lähde nykyaikana.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  5. UUDEN KIRKON USKONTUNNUSTUS
    Koska minulta nyt kysytään, mikä on Uuden Kirkon uskontunnustus, niin tässä selitys:
    Uuden Kirkon uskontunnustuksessa on kaksi kohtaa. 1) Vanhan kirkon tuomitseminen ja 2) Uuden Kirkon tunnustus.
    1) Vanhan kirkon (eli nykyajan kristilliset kirkot) tuomitseminen:
    Aikakauden täyttymyksestä ja hävityksen kauhistuksesta.
    Ei tietoa Jumalasta.
    Ei tietoa Herrasta.
    Ei tietoa Pyhästä Hengestä.
    Ei tietoa Sanan Pyhyydestä.
    Ei tietoa Lunastuksesta.
    Ei tietoa Uskosta.
    Ei tietoa Lähimmäisenrakkaudesta.
    Ei tietoa Vapaasta Tahdosta.
    Ei tietoa Parannuksesta.
    Ei tietoa Syntien Anteeksisaamisesta ja Kääntymyksestä.
    Ei tietoa Uudestisyntymisestä.
    Ei tietoa Syyksi Lukemisesta.
    Ei tietoa Taivaasta ja Helvetistä.
    Ei tietoa Ihmisen Tilasta Kuoleman jälkeen eikä Pelastuksesta.
    Ei tietoa Kasteesta.
    Ei tietoa Pyhästä Ehtoollisesta.
    Tästä seuraa, että ei ole Uskontoa eikä Kirkkoa.
    2) Uuden Kirkon tunnustus:
    1. On yksi Jumala, ja Hänessä on Jumalallinen Kolminaisuus, ja Hän on Herra Jumala Vapahtaja Jeesus Kristus. Hänessä on Kolminaisuus kuten ihmisessä sielu, ruumis ja toiminta. Sielu on Isä, Poika on ruumis ja Pyhä Henki on toiminta eli ulostuleva Jumaluus.
    2. Pelastava usko on uskoa Häneen.
    3. Pahoja tekoja pitää välttää, koska ne ovat perkeleen ja perkeleestä.
    4. Hyviä tekoja tulee tehdä, koska ne ovat Jumalan ja Jumalasta.
    5. Ja näitä tekoja tulee ihmisen tehdä ikään kuin itsestään, kuitenkin uskoen, että ne ovat Jumalasta hänen kanssaan ja hänen kauttaan.
    Kaksi ensimmäistä kohtaa koskevat uskoa, kaksi seuraavaa lähimmäisenrakkautta ja viides uskon ja lähimmäisenrakkauden yhdistymistä ja samalla Herran ja ihmisen yhdistymistä.
    Ihminen pelastuu tekemällä parannusta:
    Parannus käsittää seuraavat toimenpiteet:
    1. Itsetutkistelu omien syntien havaitsemiseksi Kymmenen Käskyn mukaisesti. Kymmenen Käskyä tulee ymmärtää siten, kuten Uuden Kirkon opissa esitetään. Syntejä eivät ole ainoastaan itse teot, vaan jo aikomukset ja halu tehdä syntiä ovat syntejä.
    2. Havaittujen syntien katuminen ja tunnustaminen Herralle.
    3. Pyydettävä Herralta syntejä anteeksi sekä ymmärrystä, voimaa ja kykyä taistella syntejä vastaan.
    4. Uuden synnittömän elämän aloittaminen Kymmentä Käskyä noudattaen.
    5. Tällaista parannusta on harjoitettava joka päivä.
    Tässä oli Uuden Kirkon uskontunnustus.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  6. Valitettavasti sinä Benjamin + muut Swedenborgilaiset erehdytte Kristinuskosta ja Lutherista. Ei hätää – me ollaan kaikki erehtyväisiä.

    Te jätätte Jumalan sanasta olennaiset osat pois ja korvaatte loput jonkun näkyjä näkevän miehen mielikuvituksella. Ei Jumalan Sanassa ole mitään ”spirituaalisia” ja ”taivaallisia”, eli jonkun ’henkiolentojen’ kanssa juttelevan kirjailijan omasta mielikuvituksestaan kehittelemiä UUSIA ja tiedostamattomia merkityksiä.

    Ette ilmeisesti tiedä, että Raamatun 10 käskyn (lakiosan) saarnaamisen tarkoitus on saattaa synti empimättä ihmisen omaantuntoon, että ihminen oppisi tuntemaan oman mitättömyytensä ja kaikki tekonsa synnillisiksi ja kadotustuomion ansainneiksi. Näin hän pian saapi aran omantunnon ja pelonalaisen, kauhistuneen sydämen, että häneltä kaikki luottamus ja apu häipyisi olemattomiin, ettei hän mistään löytäisi sellaista, mihin luottaa, ja näin lopuksi joutuisi epätoivoon omasta itsestään.

    Siksi lakia saarnataan ensin. Pakanain synnintunnon synnyttämiseksi.

    Raamattu 1933/-38 (KR38) ja Jeesus Kristus varoittaa monessa kohdassa kuvailemasi kaltaisesta ulkokultailusta, eli Jumalan lopullisen tuomion ns. välttely yrityksistä ihmisen omien hyvien käskyjen mukaisen elämän ja tekojen avulla.

    Yksinkertaisimmillaan asia tulee tässä, vastaansanomattomasti, Jeesuksen Kristuksen suusta:

    ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” -Matteus 23

    Pelastuksesta, evankeliumista:

    Ihmisen arvo Jumalan edessä näkyy vain ristillä. Kristus kantaa maailman synnin ruumiissaan kuolemaan, suuren häpeän, pilkan sekä heikkouden keskellä. Tällainen ilmoitus ei ruoki älyllistä haluamme, se ei korota ihmisen omia johtopäätöksiä, eikä se vaadi tieteellistä havainnointia tai filosofista pohdiskelua. Se ei myöskään anna ihmiselle valtaa puhua enää omasta uskostaan – omasta ihmeellisestä jumalalöydöstään, koska Kristuksen risti on kaikille ihmisille todellisuudessa vain häpeän, heikkouden sekä hullutuksen paikka. Harva todellisuudessa myöntää tämän. Ihmisen tulisi siis laittaa käsi suullensa, luopua omasta älyllisyydestään ja tunnustaa oma syntisyytensä paikka juuri Kristuksen ristillä. Tämä riisuu ihmisen omasta viisaudestaan, ja jopa omasta uskostaan – ihminen kohtaa Jumalan jota Hän ei koskaan olisi voinut edes kuvitella Jumalaksi. Heikko, ristiinnaulittu, häpäisty ja pilkattu. Tämäkö on Jumala? Mutta siinä – ja vain siinä ihminen saa uskon Jumalalta, elämän sekä voiman. Syntinen ihminen pelastuu ristiinnaulitun Kristuksen kautta. Ihminen kukistuu Jumalan rakkauden edessä, ja näin astuu sisälle pelastukseen – yksin uskosta, yksin Jumalan armosta.

    Kristuksen risti on Jumalan viisaus ja voima. Jumala on sulkenut kaikki ihmiset tottelemattomuuteen, että Hän antaisi kaikille uskon Poikansa ristin kautta.

    Kristuksen risti alentaa jokaisen ihmisen syntisen tasolle.
    Vain syntinen ihminen löytää Jumalan viisauden, sillä Jumalan viisaus on annettu yksin Kristuksen ristissä.

    Millainen usko pelastaa ihmisen? Jumalan Sanan mukaan vain sellainen ihminen, joka on kohdannut Kristuksen ristin, Jumalan viisautena ja voimana – astuu sisälle Jumalan valtakuntaan. Vain Jeesuksen ristin edessä ihminen uudestisyntyy ja saa Jumalan antaman uskon sekä armon. Ihminen tällöin riisutaan omasta uskostaan ja viisaudestaan, ja näin jättäytyy pelkkänä syntisenä Kristuksen pelastettavaksi. Tässä ihmisen omassa heikkoudessa, sekä Kristuksen heikkoudessa ristillä meidän tähtemme – on juuri Jumalan voima ja viisaus. Ihminen löytää Jumalan oman syntisyytensä kautta ja astuu Jumalan ihmeellisen armoteon kautta sisälle Herran Jeesuksen omaksi. Ihminen saa uskon armosta, sekä Jumalan viisauden ja voiman – ristiinnaulitussa Kristuksessa.

    Tuossa Swedenborgilaisuudessa on kyseessä joku oma uskonto, siinä ei ole kysymys Kristinuskosta. Tuo Jumalan sanan väärinymmärrys, ja tuo hillitön ulkokultailu muistuttaa katolilaisuutta.

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
  7. -24.3.-17.10.-3.-11.11.2020-

    Kristus On Voittanut!

    Suuri Puhdistus ja Väkevien Tuomioiden Aika On Alkanut!

    Ja samalla Pelastuksen Tie Ulosjoutuneille ja Takaisinhaluaville Kristuksen ja Kaikkivaltiaan luokse pidetään yhä auki!

    Tämän ajan Nooan Arkki lienee irtoamassa liikkeelle kyydissään pelastettaviksi merkityt.

    Vesitulvaa ei tule, mutta muuta kylläkin.

    Ja varmasti tulee Kaikkivaltiaan Pyhä Viha Tulellaan ja Miekallaan.
    Ja onkin jo saapunut.

    Kaikkivaltiaan ja Kristuksen sekä Heidän palvelijoidensa ratsut ja vaunut ovat jo liikkeellä.

    Ja vauhti yltyy.

    Hetkellisten levähdysten jälkeen matka ja taistelu jatkuu Kaikkivaltiaan Oikealla Tiellä Kristuksessa.

    Olen odottanut sopivaa hetkeä ilmituoda merkittäviäkin asioita esiin – hetkellisen levähdyksen jälkeen

    Ja seurannut siinä mielessä pitempäänkin Magneettimedian upeita kirjoituksia ja kommentteja.

    Ehkä nyt juuri on sopiva hetki.

    Hetki, jolloin Kaikkivaltiaan Kymmenen Käskyä on tuotu esille, nähtäväksi ja noudatettavaksi.

    Ja hetki, jolloin Kaikkivaltiaan Pyhän Vihan vuodatus on jo alkanut Hänen ja Kristuksen hylkäämisen sekä samalla Kristuksen Uuden Liiton ja Opetuslapseuden, Kristuksen Oikean Seurakuntaruumiin, Ekklesian ja Kristuksen maanpäällisen, kuningas Daavidin valtaistuimen kuningaskunnan hylkäämisen johdosta maanpiirillä YK:n alaisten laittomien hallintojen ja yhteiskuntajärjestelmien sekä kansainvälisten liittojen ja sopimusten johdosta.

    Tosin kaikki ihmiset eivät ole suinkaan Kristusta ja Kaikkivaltias hylänneet. Edelleen löytyy niitä kutsuttuja, valittuja ja uskollisia – voittajia Kristuksen kanssa.

    Kaikkivaltiaan Pyhän Vihan Vuodatuksen raja on viisi vuotta Hänen ja Kristuksen kokonaisvaltaisesta hylkäämistä. Ja se on eletty nyt kaksi kertaa viisi vuotta maanpiirillä laskien vuoden 2010 kevään Uuden Vuoden Uudenkuun alusta. Ja siihen tulee vielä puolivuotiskausi päälle seitsemännen kuukauden nyt päätyttyä Hänen Kalenterissaan.

    Olemme siten tulleet aikaan, myös Suomenmaassa,
    jota kuvaillaan Koraanissa – joka tunnustaa nämä määrätyt juhla-ajat ja juhlat – seuraavasti:

    1. Tämä on ALJAHun ja Hänen lähettiläänsä (julistama) vastuuvapaus niiden kansojen suhteen, joiden kanssa te olette tehneet sopimuksen.

    2. Kulkekaa sentähden maassa vapaasti neljä kuukautta ja tietäkää, että olette ALJAHun ulottuvilla sekä että ALJAH saattaa uskottomat häpeään.

    3. Tämä on ALJAHun ja Hänen lähettiläänsä julistus ihmisille suuren toivioretken päivänä, että ALJAHua ei sido kosketus kansojen kanssa, samoin kuin se ei sido Hänen lähettilästänsäkään. Ja jos käännytte (Hänen puoleensa), on se teille parhaaksi, jos kuitenkin käännätte selkänne, niin tietäkää, ettette voi välttää ALJAHua! Ja julista niille, jotka eivät usko, sanoma tuskallisesta rangaistuksesta,

    4. lukuunottamatta niitä monijumalaisia [ALJAHun rinnalle muita asettavia], joiden kanssa olette tehneet sopimuksen, kun he eivät ole millään rikkoneet teitä vastaan eivätkä auttaneet ketään muuta teitä vastaan. Täyttäkää siis sopimuksenne heidän kanssaan määräaikaan asti. ALJAH totisesti rakastaa kunniantuntoisia.

    5. Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa kansojen verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan ALJAHun uskoon), rukoilevat ja antavat kymmenykset, niin päästäkää heidät menemään. ALJAH on totisesti anteeksiantava ja armollinen.

    6. Ja jos joku monijumalaisista anoo suojaasi, niin suo se hänelle, kunnes hän saa kuulla Herran sanan. Senjälkeen anna hänen päästä turvaan. Sillä he ovat ihmisiä, jotka eivät (parempaa) tiedä.

    7. Miten voisi ALJAHua ja Hänen lähettilästään sitoa sopimus kansojen kanssa? Paitsi niiden, joiden kanssa olette tehneet sopimuksen pyhän temppelin seutuvilla. Ja niin kauan kuin he pysyvät (sopimukselle) uskollisina, on teidänkin pysyttävä uskollisina heitä kohtaan. ALJAH totisesti rakastaa hurskaita.

    8. Kuinka? Jos he saisivat teistä voiton, eivät he välittäisi ystävyyssuhteestä eikä sopimuksesta kanssanne. Puheellaan koettavat he olla mieliksenne, mutta heidän sydämensä ovat kuitenkin teitä vastaan, ja suurin osa heistä on jumalattomia.

    9. Mitättömästä hinnasta he ovat luopuneet ALJAHun tunnusmerkeistä ja estelevät (muita) ALJAHun tieltä; kauheita ovat totisesti heidän tekonsa.

    10. He eivät pidä lukua sukulaisuudesta eivätkä liittosopimuksesta uskovaisten kanssa, sillä he ovat niitä, jotka (liitot) rikkovat.

    11 . Mutta jos he kääntyvät (ALJAHun alamaisiksi), rukoilevat ja antavat kymmenykset, ovat he uskonveljiänne. Ja Me selvitämme tunnusmerkkimme ihmisille, joilla on ymmärrystä.

    12. Mutta jos he sopimuksenteon jälkeen rikkovat valansa ja pilkkaavat teitä uskonne vuoksi, niin taistelkaa sellaisten uskottomien johtomiehiä vastaan – heille eivät totisesti valat mitään merkitse – jotta he luopuisivat puuhistaan.

    13. Miksi ette taistelisi ihmisiä vastaan, jotka ovat rikkoneet valansa ja aikoneet karkoittaa lähettilään, etenkin kun he ovat ensimmäisinä aloittaneet (vihollisuudet). Pelkäättekö heitä? Onhan kuitenkin ALJAH paremmin ansainnut sen, että te Häntä pelkäätte, jos olette oikeauskoisia.

    14. Taistelkaa heitä vastaan, ALJAH rankaisee heitä teidän kädellänne ja saattaa heidät häpeään; Hän auttaa teitä vastustaessanne heitä ja parantaa oikeauskoisten rinnat.

    15. Ja Hän poistaa vihan heidän sydämistään, sillä ALJAH säälii ketä tahtoo; ALJAH on tietävä, viisas.

    16. Vai arveletteko tulevanne hylätyiksi ennenkuin ALJAH ehtii erottaa, ketkä joukostanne taistelivat eivätkä tunnustaneet ystävikseen ketään muuta kuin ALJAHun, Hänen lähettiläänsä ja oikeauskoiset? Ja ALJAH tuntee tekonne.

    17. Monijumalaisten ei sovi käydä ALJAHun temppelissä, koska heidän epäuskonsa todistaa heitä vastaan. Turhiksi osoittautuvat heidän tekonsa, ja tulessa saavat he ikuisesti olla.

    18. ALJAHun temppelissä saa vain se käydä, joka uskoo ALJAHuun ja viimeiseen päivään ja harjoittaa rukoilemista ja antaa kymmenyksiä eikä pelkää ketään muuta kuin ALJAHua; siksi nämä ovat niitä, jotka saavat toivoa olevansa johdatuksen omia.

    19. Pidättekö juomaveden antamista toivioretkeläisille, pyhäkön rakentamista (tai siellä käymistä) samanarvoisena kuin uskoa ALJAHuun ja viimeiseen päivään ja taistelua ALJAHun retkellä? Eivät ne ole samanarvoisia ALJAHun silmissä, eikä ALJAH johda väärintekijöitä.

    20. Ne, jotka uskovat ja lähtevät kodeistaan liikkeelle ja panevat alttiiksi omaisuutensa ja elämänsä ALJAHun asian puolesta, saavuttavat korkeamman asteen ALJAHun luona; nämä ovat voitollisia.

    21. Heidän Herransa julistaa heille ilosanoman laupeudestaan, mielisuosiostaan ja huvipuutarhoista, joissa he tulevat olemaan ikuisesti autuaita,

    22. jääden sinne ainiaaksi, ALJAHun luona on totisesti suuri palkinto.

    23. Te, jotka uskotte, älkää ottako isiänne ja veljiänne ystäviksenne, jos he rakastavat epäuskoa enemmän kuin uskoa, sillä se teistä, joka heihin liittyy, kuuluu väärintekijöihin.

    24. Sano: »Jos isänne, poikanne, veljenne, vaimonne, omaisenne, hankkimanne omaisuus ja kauppa, jonka pysähtymistä pelkäätte, sekä asunnot, joihin olette mieltyneet, ovat teille rakkaampia kuin ALJAH ja Hänen lähettiläänsä ja taistelu Hänen asiansa puolesta, niin odottakaa, kunnes ALJAH tulee ja sanoo sanansa. Sillä ALJAH ei pidä uppiniskaisista.»

    25. Totisesti ALJAH on auttanut teitä jo monella taistelukentällä ja Honain päivänä, kun ylpeilitte monilukuisuudestanne, joka kuitenkaan ei auttanut teitä vähääkään; ja maa tuli teille ahtaaksi laajuudestaan huolimatta; ja te käännyitte pakoon.

    26. Silloin lähetti ALJAH tyyneytensä lähettiläälle ja oikeauskoisille, Hän lähetti sotajoukkoja, joita te ette nähneet, ja rankaisi uskottomat. Tämä on uskottomien palkka.

    27. Sen jälkeen armahtaa ALJAH kenet tahtoo, sillä ALJAH on anteeksiantava, armollinen.

    28. Te, jotka uskotte, katsokaa, miten monijumalaiset ovat kokonaan saastaisia. Siksi älkää salliko heidän lähestyä pyhää temppeliä tämän sopimusvuoden jälkeen. Ja, jos sentähden pelkäätte köyhtyvänne, on ALJAH runsaudessaan ajoissa huolehtiva teistä, jos Hän tahtoo; ALJAH on totisesti tietävä, viisas.

    29. Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko ALJAHuun eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä ALJAH ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista elämänjärjestelmää (uskontoa), taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.

    (Koraani 9:1-29)

    ALLAH = AL JAH = KAIKKIVALTIAS JAH

    Ja olemme tulleet Nooan muinaisen tulvan muistopäivään, toisen kuukauden 17. päivään Kaikkivaltiaan Kalenterissa syyskautena tiistaina 3.11.2020 ja eläneet jo yhden viikon (seitsemän päivää) sen ylitse.
    On mahdollista, että 40 päivän tulva lasketaan 23.päivästä alkavaksi. Mutta 17.päivänä toista kuuta mentiin arkkiin.

    Olen havainnut vuosien mittaan tuomioita käynnistyvän juuri tänä päivänä joko ihmisten ja/tai Luojan toimesta niin kevät- kuin syyskautena.
    Niin nytkin.

    1Mo 6:9  Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä. 
    1Mo 6:10  Ja Nooalle syntyi kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafet. 
    1Mo 6:11  Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa. 
    1Mo 6:12  Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä. 
    1Mo 6:13  Silloin Jumala sanoi Nooalle: ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan. 
    1Mo 6:14  Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa. 
    1Mo 6:15  Ja näin on sinun se rakennettava: kolmesataa kyynärää olkoon arkin pituus, viisikymmentä kyynärää sen leveys ja kolmekymmentä kyynärää sen korkeus. 
    1Mo 6:16  Tee arkkiin valoaukko, ja tee se kyynärän korkuiseksi, ja sijoita arkin ovi sen kylkeen; rakenna siihen kolme kerrosta, alimmainen, keskimmäinen ja ylimmäinen. 
    1Mo 6:17  Sillä katso, minä annan vedenpaisumuksen tulla yli maan hävittämään taivaan alta kaiken lihan, kaiken, jossa on elämän henki; kaikki, mikä on maan päällä, on hukkuva. 
    1Mo 6:18  Mutta sinun kanssasi minä teen liiton, ja sinun on mentävä arkkiin, sinun ja sinun poikiesi, vaimosi ja miniäisi sinun kanssasi. 
    1Mo 6:19  Ja kaikista eläimistä, kaikesta lihasta, sinun on vietävä arkkiin kaksi kutakin lajia säilyttääksesi ne hengissä kanssasi; niitä olkoon koiras ja naaras. 
    1Mo 6:20  Lintuja lajiensa mukaan, karjaeläimiä lajiensa mukaan ja kaikkia maan matelijoita lajiensa mukaan tulkoon kaksi kutakin lajia sinun luoksesi, säilyttääksesi ne hengissä. 
    1Mo 6:21  Ja hanki itsellesi kaikkinaista ravintoa, syötäväksi kelpaavaa, ja kokoa sitä talteesi, että se olisi ruuaksi sinulle ja heille.” 
    1Mo 6:22  Ja Nooa teki näin; aivan niin kuin Jumala hänen käski tehdä, niin hän teki.  (1.Ms.6:9-22)

    1Mo 7:1  Ja JHVH sanoi Nooalle: ”Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni. 
    1Mo 7:2  Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras. 
    1Mo 7:3  Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä. 
    1Mo 7:4  Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja hävitän maan päältä kaikki olennot, jotka olen tehnyt.” 
    1Mo 7:5  Ja Nooa teki näin, aivan niin kuin JHVH oli hänen käskenyt tehdä. 
    1Mo 7:6  Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli maan päälle. 
    1Mo 7:7  Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon. 
    1Mo 7:8  Puhtaita eläimiä ja epäpuhtaita eläimiä, lintuja ja kaikkia, joita maassa matelee, 
    1Mo 7:9  meni Nooan luo arkkiin kaksittain, koiras ja naaras, niinkuin Jumala oli Nooalle käskyn antanut. 
    1Mo 7:10  Ja niiden seitsemän päivän kuluttua tuli vedenpaisumus maan päälle. 
    1Mo 7:11  Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat. 
    1Mo 7:12  Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. 
    1Mo 7:13  Juuri sinä päivänä menivät Nooa sekä Seem, Haam ja Jaafet, Nooan pojat, ja Nooan vaimo ja hänen kolme miniäänsä heidän kanssaan arkkiin; 
    1Mo 7:14  he ja kaikki metsäeläimet lajiensa mukaan ja kaikki karjaeläimet lajiensa mukaan ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, lajiensa mukaan ja kaikki linnut lajiensa mukaan, kaikki lintuset, kaikki, mikä siivekästä on. 
    1Mo 7:15  Ja ne menivät Nooan luo arkkiin kaksittain, kaikki liha, kaikki, jossa oli elämän henki. 
    1Mo 7:16  Ja ne, jotka menivät sisälle, olivat koiras ja naaras kaikesta lihasta, niinkuin Jumala oli hänelle käskyn antanut. Ja JHVH sulki oven hänen jälkeensä. 
    1Mo 7:17  Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle, tuli neljänäkymmenenä päivänä; ja vedet paisuivat ja nostivat arkin, niin että se kohosi korkealle maasta. 
    1Mo 7:18  Ja vedet saivat vallan ja paisuivat suuresti maan päällä, ja arkki ajelehti veden pinnalla. 
    1Mo 7:19  Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät. 
    1Mo 7:20  Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät. 
    1Mo 7:21  Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset. 
    1Mo 7:22  Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat. 
    1Mo 7:23  Niin JHVH hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä. Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin. 
    1Mo 7:24  Ja vedet vallitsivat maan päällä sata viisikymmentä päivää.  (1.Ms.7:1-24)

    Mat 24:36  Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. 
    Mat 24:37  Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. 
    Mat 24:38  Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, 
    Mat 24:39  eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. 
    Mat 24:40  Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. 
    Mat 24:41  Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. 
    Mat 24:42  Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. 
    Mat 24:43  Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. 
    Mat 24:44  Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. 
    Mat 24:45  Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? 
    Mat 24:46  Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! 
    Mat 24:47  Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. 
    Mat 24:48  Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: ’Minun herrani viipyy’, 
    Mat 24:49  ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, 
    Mat 24:50  niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, 
    Mat 24:51  ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.” 
    (Matt.24:36-51)

    Luk 17:26  Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: 
    Luk 17:27  he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki. 
    Luk 17:28  Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, 
    Luk 17:29  mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, 
    Luk 17:30  samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. 
    Luk 17:31  Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin. 
    Luk 17:32  Muistakaa Lootin vaimoa! 
    Luk 17:33  Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen. 
    Luk 17:34  Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. 
    Luk 17:35  Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään.” 
    Luk 17:37  Ja he vastasivat ja sanoivat hänelle: ”Missä, Herra?” Niin hän sanoi heille: ”Missä raato on, sinne myös kotkat kokoontuvat”.  (Luuk.17:26-37)

    1Mo 9:1  Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa. 
    1Mo 9:2  Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut. 
    1Mo 9:3  Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken. 
    1Mo 9:4  Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on. 
    1Mo 9:5  Mutta teidän oman verenne minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin Aadamille (ihmisille) minä kostan Aadamin (ihmisen) sielun, toiselle toisen sielun. 
    1Mo 9:6  Joka Aadamin (ihmisen) veren vuodattaa, hänen verensä on Aadam (ihminen) vuodattava, sillä Jumala on tehnyt Aadamin (ihmisen) kuvaksensa. 
    1Mo 9:7  Ja te olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, enentykää maassa ja lisääntykää siinä.” 
    1Mo 9:8  Ja Jumala puhui Nooalle ja hänen pojillensa, jotka olivat hänen kanssansa, sanoen: 
    1Mo 9:9  ”Katso, minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa 
    1Mo 9:10  ja kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka luonanne ovat, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien metsäeläinten kanssa, jotka luonanne ovat, kaikkien kanssa, jotka arkista lähtivät, kaikkien maan eläinten kanssa. 
    1Mo 9:11  Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele.” 
    1Mo 9:12  Ja Jumala sanoi: ”Tämä on sen liiton merkki, jonka minä ikuisiksi ajoiksi teen itseni ja teidän ja kaikkien elävien olentojen välillä, jotka teidän luonanne ovat: 
    1Mo 9:13  minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä. 
    1Mo 9:14  Ja kun minä kokoan pilviä maan päälle ja kaari näkyy pilvissä, 
    1Mo 9:15  muistan minä liittoni, joka on minun ja teidän ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, eikä vesi enää paisu tulvaksi hävittämään kaikkea lihaa. 
    1Mo 9:16  Niin kaari on oleva pilvissä, ja minä katselen sitä muistaakseni iankaikkista liittoa Jumalan ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, joka maan päällä on.” 
    1Mo 9:17  Ja Jumala sanoi Nooalle: ”Tämä on sen liiton merkki, jonka minä olen tehnyt itseni ja kaiken lihan välillä, joka maan päällä on”. 
    (1.Ms.9:1-17)

    Kaikkivaltias Luoja on näyttänyt minulle kerta toisensa perään erittäin voimakkaasti tämän Iankaikkisen Liittonsa, niin viime vuosina kuin aivan viime viikkoina.

    Ja Hän on osoittanut sen minulle ja isäni perheelle, talolle (Bayith, Bayt, Oikos, House, Huset) hyvin voimakkaasti myös muulla tavoin.

    Uskoakseni elämme nyt tämän ajan Nooan päiviä. Siltä ainakin vaikuttaa rappiomenosta päätellen.

    Ja elämme myös Tien avaamisen päiviä Kristukselle ja Kaikkivaltialle, niitä tämän ajan profeetta Elian ja samalla profeetta Johannes Kastajan päiviä, niin muodoin myös Islamilaisen yhteisön Mahdin, profeetta Muhammadin veljenpojan, Iman Alin viimeisen suuren maanpiirin johtajan, Imam Mahdin päiviä.

    Nämä sukulinjathan menevätkin aika hyvin yhteen monen muunkin Kaikkivaltiaan Lähettilään kanssa ja hyvin lähelle Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen perhettä. Lähisukulaisia.

    Kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla
    asia vahvistetaan

    Kaikkivaltiaan Kymmenen Käskyä on ollut jo pitempään myös oman elämäni perusta ja ohjaus yhdessä Kaikkivaltiaan muun Pyhän Sanan ja Lain sekä sen käskyjen, säädösten/asetusten ja oikeuksien/oikeudentuomioiden kanssa Pyhän Hengen johtamana Kristuksen Uudessa Liitossa.

    Kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla asia on vahva.

    ”Kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuolemaan tuomittu surmattakoon; yhden ainoan todistajan todistuksen nojalla älköön häntä surmattako. Todistajien käsi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi. Poista paha keskuudestasi.” (5.Ms.17:6-7)

    ”Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahanteko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva.” (5.Ms.19:15)

    ”Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, ’että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla.'” (Matt:18:16)

    Kristuksen Uuden Liiton ytimessä
    on Kymmenen Käskyä

    ”Ja JHVH puhui teille tulen keskeltä. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen.
    Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
    Ja minun JHVH silloin käski opettaa teille käskyt ja säädökset, että te seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.” (5.Ms.4:12-14)

    ”Silloin JHVH sanoi minulle: ’Veistä itsellesi kaksi kivitaulua, entisten kaltaista, ja nouse vuorelle minun tyköni; tee myös itsellesi puusta arkki.
    Minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit; pane ne arkkiin.’
    Niin minä tein arkin akasiapuusta ja veistin kaksi kivitaulua, entisten kaltaista. Ja minä nousin vuorelle, kädessäni ne kaksi taulua.
    Ja hän kirjoitti tauluihin saman, minkä edellisellä kerralla, ne kymmenen sanaa, jotka JHVH oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, seurakunnan kokouspäivänä. Ja JHVH antoi ne minulle.
    Sitten minä käännyin ja astuin alas vuorelta ja panin taulut tekemääni arkkiin, niinkuin JHVH oli minua käskenyt, ja siinä ne ovat.” (5.Ms.10:1-5)

    Ja kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan tämän lain sanat, alusta loppuun asti,
    käski hän leeviläisiä, jotka kantoivat JHVH:n liitonarkkia, sanoen:
    ”Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se JHVH:n, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.”
    (5.Ms.31:24-26)

    KYMMENEN KÄSKYÄ

    I. Minä olen JHVH, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Misraimin (Egyptin) maasta, orjuuksien talosta. Sinulla ei saa olla muita jumalia (Elohim) minun rinnallani.

    II. Älä tee itsellesi muotoiltua kuvaa äläkä mitään ilmentymää, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaissa, äläkä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alapuolella. Älä alennu (nöyrry) niille äläkä palvele niitä (työskentele niille), sillä minä JHVH, sinun Jumalasi, tarkasti valvova Jumala (EL), kostan isien pahuuden lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat. Ja teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

    III. Älä käytä JHVH:n, sinun Jumalasi, nimeä vääryyteen, sillä JHVH ei pidä syyttömänä sitä, joka käyttää hänen nimeänsä vääryyteen.

    IV. Muista pitää sapatinpäivä pyhittääksesi sen. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki tehtäväsi. Ja seitsemäs päivä on sapatti JHVH:lle, sinun Jumalallesi; älä tee mitään tehtäviä, älä sinä älköönkä sinun poikasi, älköönkä sinun tyttäresi, älköön sinun miespalvelijasi, älköönkä sinun naispalvelijasi, älköönkä sinun karjaeläimesi, älköönkä sinun vieraasi, joka on porteissasi. Sillä kuutena päivänä JHVH teki taivaat ja maan, meren ja kaikki, mitä niissä on, ja hän lepäsi seitsemäntenä päivänä; sen tähden JHVH siunasi sapatinpäivän ja pyhitti sen.

    V. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit sillä maaperällä, jonka JHVH, sinun Jumalasi, on sinulle antanut.

    VI. Älä murhaa (tapa).

    VII. Älä aiheuta [JHVH:n Järjestyksen] sekoittumista [mukaan lukien aviorikosta].

    VIII. Älä varasta.

    IX. Älä lausu lähimmäiseesi (lähimmäisestäsi ja/tai lähimmäisellesi) väärää todistusta.

    X. Älä tavoittele (himoitse) lähimmäisesi taloa. Älä tavoittele (himoitse) lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen miespalvelijaansa, äläkä hänen naispalvelijaansa, äläkä hänen härkäänsä, äläkä hänen aasiansa äläkä mitään, mikä kuuluu lähimmäisellesi.

    ( ) = vaihtoehtoinen ja/tai tarkentava käännös
    [ ] = selitys

    Oikea seitsemännen päivän sapatti, lepopäivä on perjantain keskipäivästä lauantain keskipäivään.

    Mainioita Kirjoituksia ja Kommentointeja

    Olen jo jonkin aikaa seurannut ja lukenut tarkkaankin monia Magneettimedian mainioita artikkkeita erinomaisine kommentointeineen.
    Magneettimedian kirjoitukset ja kommentoinnit ovat yleisesti ottaen tämän ajan kirkkaimmasta päästä täällä Suomenmaassa ja olen vaistonnut näiden kirjoittajien olevan enemmän taikka vähemmän siinä oikeassa johdatuksessa.
    Parhaimmillaan voi aistia suorastaan taivaallisen valon pilkottavan pimeydessä.

    Kaikkivaltias runsaasti näitä kirjoittajia ja lukijoitakin perheineen ja lapsineen siunatkoon ja varjelkoon Kristuksen nimessä.

    Voisi hyvinkin ajatella näistä kirjoittajista ja samanhenkisistä lukijoista koottavan sitä ydinjoukkoa, joka on yhdessä palauttamassa Suomenmaan kansalaisia takaisin Kristuksen ja Kaikkivaltiaan luokse Kaikkivaltiaan Pyhään Järjestykseen Kristuksessa eli Kristuksen maanpäälliseen, kuningas Daavidin valtaistuimen kuningaskuntaan kuninkaallisine ja papillisine järjestyksineen sekä Suomenmaan perinteisiin heimolääneihin ja heimoihin heimovanhimpineen näille kelvollisiksi katsottaville ilmaiseksi maata jakaen.

    Kehotan kaikkia lukijoita – myös väärää ja laitonta EU-Suomen yhteiskuntajärjestelmää ja sen hallintoa edustavia – tekemään kaikkensa palvellakseen vaikka salassa sitä Kaikkivaltiaan Kristuksessa säätämää oikeata ja laillista Suomenmaan yhteiskuntajärjelmän ydintä, josta aikaisempi (ennen vuotta 1995) Valtiopetoslainsäädäntö (Rikoslain 11.Luku Valtiopetoksesta) sekä myös Haminan rauhansopimus vuodelta 1809 todistavat sekä tekemään kaikkensa sen palauttamiseksi sekä samalla estämään vihollisen järjestelmän kaikkea rakentamista ja ylläpitämistä puolustamisesta puhumattakaan.

    Ja Ilmastosopimusagendaa – saatanan järjestelmän rakentamista – älkää erehtykö tukemaan missään.

    Kirjatkaa ylös tukenne Kaikkivaltiaan oikealle järjestelmälle, että löydätte sitten tarvittaessa todistusta puolustukseksenne.
    Ja laittakaa merkille myös työntekijäkumppaneidenne tekemiset tätä oikeata järjestelmää vastaan ja sen puolesta.

    Jos Luoja ja Kristus suovat ja parhaaksi katsovat, palaamme asioihin.

    Profeetta Muhammadin ja Iman Alin
    keskeiset sopimukset ja liitot
    tukevat ja puolustavat,
    vieläpä rakentavatkin
    Kristuksen maanpäällistä Kuningaskuntaa
    ja Ekklesiaa

    Profeetta Muhammad ja hänen seuraajansa Imam Ali jälkeläisineen tukevat ja puolustavat sotajoukkoineen, vieläpä rakentavatkin kristittyjen ja muslimien kanssa tekemiensä sopimusten ja liittojen kautta Kristuksen maanpäällistä, kuningas Daadin valtaistuimen kuningaskuntaa ja siitä huolehtivaa Kristuksen oikeata Seurakuntaruumista, Ekklesiaa kuninkaallisine ja papillisine järjestyksineen ja toimintoineen!

    * Medina Charter, Constitution of Medina
    https://en.wikipedia.org/wiki/Constitution_of_Medina
    http://www.rogerlouismartinez.com/wp-content/uploads/2015/01/Constitution-of-Medina.pdf

    * The Covenant of the Prophet Muhammad with the Christians of the World (I)
    http://covenantsoftheprophet.wordpress.com/2013/08/11/the-covenant-of-the-prophet-muhammad-with-the-christians-of-the-world-1630/

    * The Covenant of the Prophet Muhammad with the Christians of the World (II)
    http://covenantsoftheprophet.wordpress.com/2013/08/11/the-covenant-of-the-prophet-muhammad-with-the-christians-of-the-world-1538/

    * The Covenant of the Prophet Muhammad with the Monks of Mount Sinai
    http://covenantsoftheprophet.wordpress.com/2013/08/11/the-covenant-of-the-prophet-muhammad-with-the-monks-of-mount-sinai/

    * The Covenant of the Prophet Muhammad with the Assyrian Christians
    http://covenantsoftheprophet.wordpress.com/2013/08/11/the-covenant-of-the-prophet-muhammad-with-the-assyrian-christians/

    * The Covenant of the Prophet Muhammad with the Christians of Persia
    http://covenantsoftheprophet.wordpress.com/2013/08/11/the-covenant-of-the-prophet-muhammad-with-the-christians-of-persia/

    * The Covenant of the Prophet Muhammad with the Christians of Najran
    http://covenantsoftheprophet.wordpress.com/2013/08/11/the-covenant-of-the-prophet-muhammad-with-the-christians-of-najran/

    * Covenant of Ali ibn Abi Talib (d. 661) to the Christians of Armenia

    https://ballandalus.wordpress.com/2013/05/10/covenant-of-ali-ibn-abi-talib-d-661-to-the-christians-of-armenia/

    Kristus on Voittanut!

    Kristus on jo Voittanut! Ja Voitto on Kristuksessa ja Kaikkivaltiaassa!

    Ja Kaikkivaltiaan Pyhä Henki eli Totuuden Henki vahvistaa sen ja tuomitsee saatanan joukkoineen oikeudellisesti seurauksineen.

    Saatana joukkoineen on siis kukistettavissa tänäkin hetkenä ja on ollut jo siitä lähtien, kun Kaikkivaltiaan Pyhä Henki ja tämän Vastustamaton Voima, Kaikkivaltiaan Pyhän Henki eli Totuuden Henki, Kaikkivaltiaan Seitsemän Henkeä vuodatettiin Kristuksen oikean seurakuntaruumiin, Ekklesian päälle.

    Saatanan ja hänen joukkonsa selviytyminen tähän saakka sitä edelleen kovasti yrittäen on perustunut eksyttämiseen, valehtelemiseen, mieleen vaikuttamiseen, varastamiseen, ryöstämiseen ja tätä tukevaan väkivaltaiseen pakottamiseen sekä luomakunnan turmelemiseen, riistämiseen ja tuhoamiseen.
    Ja se tuntuu vain yltyvän mielettömään, riivaajien vaikuttamaan sijaisuhraamiseen tekosyineen, missä uhrataan ihmiskasvoisia, eläimiä, eliöitä, kasveja, maata, vettä, ilmaa, kaikkea luomakuntaa sekä Kristukselle ja Kaikkivaltiaalle rakennettua.

    Pysäyttäkää tämä sijaisuhraaminen välittömästi – tarvittaessa voimatoimin. Kaikkivaltias ja Kristus antavat siihen täyden oikeuden. Älköön kukaan osallistuko siihen. Varmasti hän joutuu tekemään siitä tiliä. Ainoa sallittu vaihtoehto on vilpitön parannuksenteo ja sen mukainen elämä.

    Kaikkivaltias on määrännyt pahan eli vahingollisen poistettavaksi Hänen ja Kristuksen palveljoiden joukosta sekä näiden alaiselta maanpiiriltä.

    ”Poista paha eli vahingollinen keskuudestasi!”

    Kaikkivaltian ja Kristuksen palvelijana kehotan tottelemaan epäröimättä ja vastaan hangoittelematta tätä Kaikkivaltiaan ja samalla Kristuksen määräystä, minkä Kaikkivaltiaan Pyhä Henki eli Toinen Puolustaja vahvistaa samoin kuin Profeetta Muhammad ja hänen seuraajansa Imam Ali.

    Vaihtoehtoa ei ole!

    Puhdista paha eli vahingollinen maanpiiriltä tai joudut itse puhdistettavaksi.

    Aikaraja on nyt ylitetty.
    Eikä paluuta ole.

    Kaikkivaltiaan Pyhistä Ilmoituksista ja Kirjoituksista (selkeästi alkutekstistä) sekä maalaisjärjestännekin löydätte ohjeet, miten tämä on hoidettava.

    Kuningas Daavidin valtaistuimella istuvana Jahushua (Jeesus) Kristus yhdessä Kaikkivaltiaan Seitsemän Hengen kanssa täyttää osin myös kuningas Daavidille annettuja Ilmoituksia.

    Ja Hän on paitsi Kuningas ja Ylipappi myös Soturi.

    Kaikkivaltiaan Seitsemästä Hengestä, jotka ovat Kristuksessa ja virtaavat Hänestä ulos, yksi on nimenomaan Sotilaallisen Soturiuden ja Urheuden Henki (hebr. gibbor).

    Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että Kaikkeuden Isä itse on myös Soturi.

    Päätelkää tästä, mitä pääteltävä on.

    Siunausta ja Varjelusta ja Kaikkea Hyvää sekä Kaikkivaltiaan Pyhän Hengen Ohjausta Kristuksessa!

    Kaikkivaltiaan Luojan ja Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen (Messiaan) palvelija

    Kristus On Voittanut!

    ”Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen,
    Nasaretilaisen, nimessä,
    nouse ja käy.” 

    Kristus on Voittaja

    ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16:33)

    ”Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.” (1.Joh.2:14)
    ”Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.” (1.Joh.4:4)

    ”Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.” (Ilm.3:21)

    Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: ”Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä”.
    Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
    Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
    Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
    ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut meidät Jumalalle kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
    ja tehnyt meidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja me tulemme hallitsemaan maan päällä”.
    Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
    ja he sanoivat suurella äänellä: ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan suorituskykyisyyden (voiman) ja yltäkylläisyyden (rikkauden) ja viisauden ja väkevyyden/voimakkuuden ja arvollisuuden (kunnian) ja majesteettisuuden/ylhäisyyden (kirkkauden) ja siunauksen (ylistyksen)”.
    Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: ”Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!” (Ilm.5:5-13)

    ”He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa.” (Ilm.17:14)

    Kaikkivaltias ja Kristus
    ovat vetäneet
    Miekkansa tupestaan

    Otetaanpa sitten ratkaiseviin hetkiin esille niitä Kaikkivaltiaan voimakkaimpia aseita – Hänen Pyhää Sanaansa ja Lakiansa yhdessä Hänen Pyhän Henkensä – Seitsemän Hengen – kanssa ja laitetaan niillä kuntoon vaikkapa Kristukseen liitettyjen lähimmäisten kohtelua.
    Onhan lähimmäisen rakastaminen se toiseksi suurin käsky.

    Kaikkivaltias ei kerta kaikkiaan salli Kristukseen liitettyjen sortavan vähääkään tai vahingoittavan saati tappaen salakavalasti tai näkyvästikään – esimerkiksi millään kemikaaleilla tai tekniikalla – toisiaan saati sitten myyvän toisiaan Hänen edessään laittomien järjestelmien ja hallintojen tai muiden tahojen käsiin. Rangaistus vapauden riistosta on yksiselitteisesti kuolema. Kaikkivaltiaan Pyhä Sana ja Laki määrää nämä sortajat tapettaviksi.

    Ja Kristus käski (alkutekstin mukaan) hukuttaa ihan oikeasti ne, jotka houkuttelevat häneen luottavaisesti uskovia etenkin lapsia pois hänestä ja siten tuhoonsa.

    Etteikö siis Kaikkivaltiaalla ja Kristuksella ole aseita? On ja ihan hirveitä. Ottakaa ja käyttäkää niitä oikein. Kaikkivaltias ja Kristus eivät ainakaan estä.

    Ja kenellähän ne aseet oikeasti Kaikkivaltiaan ja Kristuksen edessä kuuluvat? Heidän palvelijoilleen, ystäville ja liittolaisille vai vihollisille? Onko vaikea päätellä?

    Ja jos ei päättely onnistu, todistukset kyllä löytyvät Kaikkivaltiaan Pyhistä Ilmoituksista ja Kirjoituksista.

    Suomenmaan asukkaat tehkööt viipymättä parannukset. Ja lopettakoot heti leikkimästä tietämätöntä ja tyhmää. Ettei osu Kaikkivaltiaan ja Kristuksen Miekka omalle kohdalle.

    ”Minä saatan teidän kimppuunne miekan, joka kostaa rikotun liiton; ja kun te kokoonnutte kaupunkeihinne, niin minä lähetän teidän sekaanne ruttotaudin, ja teidän on antautuminen vihollisen valtaan.” (3.Ms.26:25)
    ”Mutta teidät minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi.” (3.Ms.26:33)

    ”Minä nostan käteni taivasta kohti ja sanon: Niin totta kuin minä elän iankaikkisesti, kun minä teroitan miekkani salaman,
    kun minun käteni ryhtyy tuomiota pitämään, niin minä kostan vastustajilleni ja maksan vihamiehilleni. Minä annan nuolteni juopua verestä – 
    ja minun miekkani syö lihaa – surmattujen ja vangittujen verestä, vihollispäällikköjen päistä. (5.Ms.32:40-42)

    Niin Daavid sanoi miehillensä: ”Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen”. Ja jokainen sitoi miekkansa vyölleen; ja Daavid itsekin sitoi miekkansa vyölleen. Ja noin neljäsataa miestä lähti seuraamaan Daavidia, mutta kaksisataa jäi kuormaston luo. (1.Sam.25:13)

    ”Kuka herätti päivänkoiton maasta hänet, jota oikeamielisyys (vanhurskaus) seuraa joka askeleella? Kuka antaa kansat hänen valtaansa, kukistaa kuninkaat hänen jalkoihinsa? Kuka muuttaa heidän miekkansa tomuksi, heidän jousensa lentäviksi oljenkorsiksi?” (Jes.41:2)

    ”Hän teki minun suuni terävän miekan kaltaiseksi, kätki minut kätensä varjoon; hän teki minut hiotuksi nuoleksi, talletti minut viineensä.” (Jes.49:2)

    ”Sillä katso, JHVH tulee tulessa, ja hänen vaununsa ovat kuin myrskytuuli; ja hän antaa vihansa purkautua hehkussa ja nuhtelunsa tulenliekeissä. 
    JHVH käy tuomiolle kaiken lihan kanssa tulella ja miekallaan; ja JHVH:n surmaamia on oleva paljon. (Jes.66:15-16)

    ”Sentähden näin sanoo JHVH: Te ette kuulleet minua ettekä julistaneetkaan vapautusta kukin veljellensä ja lähimmäisellensä; katso, minä julistan teille vapautuksen, sanoo JHVH: menon miekkaan, ruttoon ja nälkään. Ja minä teen teidät kauhistukseksi kaikille valtakunnille maan päällä.” (Jer.34:17)

    ”Jumalan ylistys on heidän suussansa, ja heidän kädessään kaksiteräinen miekka,
    että he kostaisivat kansoille, kurittaisivat kansakuntia, 
    panisivat kahleisiin heidän kuninkaansa ja jalkarautoihin heidän ylhäisensä 
    ja täyttäisivät heissä tuomion, joka on kirjoitettu. Tämä on kaikkien hänen hurskaittensa kunnia. Halleluja! (Ps.149:6-9)

    ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” (Matt.10:34)

    Niin hän sanoi heille: ”Mutta nyt, jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa; niin myös laukun. Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.
    Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: ’Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon’. Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt.”
    Niin he sanoivat: ”Herra, katso, tässä on kaksi miekkaa”. Mutta hän vastasi heille: ”Riittää”. (Luuk.22:36-38)

    Silloin Jahushua (Jeesus) sanoi hänelle: ”Pistä miekkasi tuppeen; ja kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekassa pesevät (kreikk. apolouó, G628) itsensä [puhtaaksi synnistä].” (Matt.26:52)

    Tällä kertaa miekka piti laittaa tuppeen Kaikkivaltiaan profetioiden toteutumiseksi.
    Mutta yhtä lailla miekkaa on käytettävä Kaikkivaltiaan Ilmoitusten toteuttamiseksi, silloin kun niin määrätään.
    Huom! Tässä kohtaa on useimmissa Raamatun käännöksissä täysin väärä, päinvastainen käännös.
    Alkutekstin kreikankielinen sana on apolouó (kreikk. apolouó, G628), pestä itsensä puhtaaksi synnistä eikä tuhoutua (kreikk. apollumi, G622)

    Apostoli Pietari kuten muutkin opetuslapset olivat varustautuneet miekoin; täyttiväthän he profetiaa kuningas Daavidin kuningaskunnan ennallistamisesta Kristuksessa hänen valtaistuimellaan ja kuningas Daavid oli Soturi!

    Kristus On Voittanut!

    ”Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen,
    Nasaretilaisen, nimessä,
    nouse ja käy.” 

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  8. Swedenborgilaisuuden kolminaisuusopista.

    Kaivoin Magneettimediasta kahdeksan swedenborgilaisten antamaa määritelmää kolminaisuusopilleen, ja koska ne ovat samanlaisia, mainitsen tässä niistä vain kaksi:

    ”On olemassa Jumalallinen Kolminaisuus Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä käy ilmi Sanasta (Matt. 28: 19). Isä tarkoittaa Jehovaa eli ihmiselle käsittämätöntä Jumalan olemusta, johon liittyy olennaisesti Jumalallinen Rakkaus. Poika tarkoittaa Jumalallista Totuutta eli Jeesuksen kirkastettua ruumista ja Pyhä Henki Jeesuksen Isästä lähettämää Jumalallista ulosvirtausta. Nämä kolme, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ovat kolme Jumalan ominaisuutta, jotka tekevät yhden, kuten sielu, ruumis ja niiden toiminta tekevät yhden ihmisessä. Ennen maailman luomista ei ollut kolminaisuutta, mutta luomisen jälkeen, kun Jumala inkarnoitui maailmassa, se syntyi, ja se on Herra Jumala Lunastaja ja Vapahtaja Jeesus Kristus”;

    ”Jeesus on tällä hetkellä maan ja taivaan Jumala, jossa on Kolminaisuus Isä eli Jeesuksen sielu, Poika eli Hänen Jumalallinen Ihmisyytensä ja Pyhä Henki eli Hänestä lähtevä vaikutus.”

    Tämä on swedenborgilainen kolminaisuusoppi:

    On yksi Jumala, jossa on kolme Jumalan ominaisuutta: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Jumala = Herra Jeesus Kristus.
    Ominaisuus Isä = Jeesuksen Kristuksen sielu eli Jumalallinen Rakkaus (Hyvyys).
    Ominaisuus Poika = Jeesuksen Kristuksen ruumis (jumalallinen ihmisyys) eli Jumalallinen Viisaus (Totuus).
    Ominaisuus Pyhä Henki = Jeesuksen Isästä lähettämä Jumalallinen ulosvirtaus eli Jeesuksesta ulos virtaava Jumaluus eli Jeesuksesta lähtevä vaikutus (toiminta) eli Jeesuksesta lähtevä Jumalallinen Virtaus, joka antaa kaikelle elämän eli Jeesuksesta lähtevä virtaus, jossa yhdistyy Jumalallinen Totuus ja Jumalallinen Hyvyys.

    Swedenborgilaisuudessa kolminaisuus on siis Jumalan ominaisuuksien (rakkaus, totuus ja näiden ulosvirtaus) kolminaisuus.

    Sitten tuon esiin, mitä kristinuskon Raamattu sanoo Jumalasta ja Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä:

    Tiivistäen: Raamatun todistuksen mukaan on olemassa vain yksi ainoa Jumala eli yksi jumalallinen olemus, jossa on kolme itsenäistä persoonaa (minää): Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä menee yli ihmisymmärryksen, ja se on Jumalan salaisuus, jota ihminen ei kykene ymmärtämään ja joka tulee vain uskoa Jumalan sanan perusteella. Nähtävästi Jumala on jättänyt asian salaisuudeksi siitä syystä, ettei ihmisjärjen ole mahdollista ymmärtää sitä.

    Athanasioksen uskontunnustus ilmoittaa nuo kolme persoonaa näin: ”Toinen on Isän persoona, toinen Pojan, ja toinen Pyhän Hengen.”

    Raamatussa:

    Jumala on yksi: ”Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi” (5. Moos. 6:4; Mark. 12:29) – – ”ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi” (1. Kor. 8:4).

    Jumalallisessa olemuksessa on kolme itsenäistä persoonaa:

    Täysin suoraan kristillisen kolminaisuusopin todistavat raamatunkohdat Matt. 28:19, 2. Kor. 13:13, Matt. 3:16-17, Joh. 14:26, Joh. 15:26, Ef. 2:18 ja 1. Piet. 1:2, jopa Vanhasta testamentista voidaan ottaa Jes. 48:16, Ps. 45:7-8, Jes. 42:1 ja aivan alusta 1. Moos. 1:1-3:

    Matt. 28:19: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen…” Tässä nimet voivat tarkoittaa vain persoonia, ja silloin ne tarkoittavat persoonia muuallakin.

    2. Kor. 13:13: ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.”

    Matt. 3:16-17: ”Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niin kuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt’” (ks. myös Joh. 1:29-34).

    Joh. 14:26: ”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun (Jeesuksen) nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.”

    Joh. 15:26: ”Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä (Jeesus) lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.”

    Ef. 2:18: ”sillä hänen (Kristuksen Jeesuksen) kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.”

    1. Piet. 1:2: ” ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi.”

    Jes. 48:16: ”Lähestykää minua, kuulkaa tämä: Alkujaankaan minä en ole puhunut salassa; kun nämä tapahtuivat, olin minä jo siellä. Ja nyt Herra, Herra on lähettänyt minut ynnä oman Henkensä.”

    Ps. 45:7-8: ”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi” (Jumala voidellut Jumalan; voide on Ap. t. 10:38:n mukaan Pyhä Henki).

    Jes. 42:1: ”Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden” (minä = Isä, hänen valittunsa = Poika, Henki = Pyhä Henki).

    1. Moos. 1:1-3: Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi…” (Jumala + Jumalan Henki + Sana, joka Joh. 1:14:ssä on Pojan nimitys).

    Jokainen kolmesta persoonasta omistaa saman yhden jumaluuden eli olemuksen kokonaan:

    Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat Jumala: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”( Matt. 28:19). Jos kaikkien näiden nimeen kastetaan, kaikki ovat Jumala.

    Isä on Jumala: Joh. 17:1-3 (Isä yksin on totinen Jumala); 1. Kor. 8:6 (Isä on Jumala); Room. 1:7 (Isä on Jumala).

    Poika on Jumala: 1. Joh. 5:20 (Poika on totinen Jumala); Room. 9:5 (Kristus on Jumala); Gal. 4:4-5 (Kristus tehnyt lunastustyönsä Jumalan Poikana); Joh. 5:23 (Poikaa kunnioitettava kuten Isää; ks. myös Joh. 14:8-10); Kol. 2:9 (Kristuksessa asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti); Jes. 7:14 (Pojan nimenä Immanuel, ”Jumala meidän kanssamme”); Jes. 9:5 (Poika on Väkevä Jumala); Joh. 1:1 (Sana eli Poika on Jumala; jae 14 ilmoittaa Sanan Pojaksi); Matt. 14:33; 16:16; Joh. 1:49; Joh. 6:69; Joh. 17:1; 5:17-19 (Jeesus on Jumalan Poika); Joh. 20:28 (Jeesus on Jumala); Matt. 22:41-45 (Jeesus osoittaa Ps. 110:1:n avulla, että hän on Daavidin Herra).

    Pyhä Henki on Jumala: Ap. t. 5:3-4: ”Mutta Pietari sanoi: ’Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle’”; 1. Kor. 3:16: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (Jumalan Henki on siis Jumala); 2. Sam. 23:2-3 (Herran Henki on Jumala).

    Kaikille kolminaisuuden osille, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle, Raamattu antaa persoonallisia ominaisuuksia ja tekoja, joten niiden täytyy olla persoonia (ei ominaisuuksia):

    Isä: kaikkitietävä, hän yksin tuntee kaikkien ihmisten sydämet (1. Kun. 8:39), kaikkialla läsnä oleva, näkee kaiken (Jer. 23:24).

    Poika: iankaikkinen (Hebr. 13:8; Ilm. 1:17; Jes. 9:5; Joh. 17:5), kaikkitietävä (Joh. 21:17; 2:24-25; 16:30), kaikkivaltias (1. Piet. 3:22; Ef. 2:21-23; Kol. 2:10; Matt. 28:18); kaikkialla läsnä oleva (Matt. 18:20); tahtoo (Joh. 17:24); kaikki saanut syntynsä hänen kauttaan (Joh. 1:3; Kol. 1:16); hänessä kaikki pysyy voimassa (Kol. 1:17); herättää kuolleita (Fil. 3:21); tuomitsee eläviä ja kuolleita (Ap. t. 10:42); tuomitsee kaikkia (2. Kor. 5:10; Joh. 5:22); korotettu Päämieheksi ja Vapahtajaksi (Ap. t. 5:31); seisoo Jumalan oikealla puolella (Ap. t. 7:55-56; Ef. 1:20); kaikkien polvien tulee notkistua hänen nimeensä, kaikkien tunnustettava hänet Herraksi (Fil. 2:10-11); enkelien kumarrettava häntä (Hebr. 1:6); arvollinen saamaan voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen (Ilm. 5:12-13); enkeli kutsuu syntynyttä Jeesus-lasta Vapahtajaksi (Luuk. 2:11); on luona joka päivä maailman loppuun asti (Matt. 28:20); hänen teoistaan nähdään, että Isä on hänessä ja hän Isässä (Joh. 10:38); Isän helmassa oleva Poika ilmoittanut Jumalan (Joh. 1:18); on Isässä, Isä hänessä (Joh. 14:11); tekee eläväksi (Joh. 5:21); herättää omansa viimeisenä päivänä (Joh. 6:39-40); on ylösnousemus ja elämä (Joh. 11:25); maailman valkeus (Joh. 8:12); menee Isän tykö (Joh. 14:28); tekee samaa kuin Isä (Joh. 5:19); Isä tuntee Pojan ja Poika Isän (Matt. 11:27); joka kuulee hänen sanansa, sillä on iankaikkinen elämä (Joh. 5:24); Jeesus kunnioittaa Isää ja Isä Poikaa (Joh. 8:49, 54); joka palvelee häntä, sitä Isä kunnioittaa (Joh. 12:26); antaa, mitä hänen nimessään anotaan (Joh. 14:13); Jumalan perheen kulmakivi (Ef. 2:19-20).

    Pyhä Henki: ”toinen Puolustaja”, siis Pojan veroinen (Joh. 14:16); opettaa, muistuttaa (Joh. 14:26), puhuu (Matt. 10:20); aiheuttaa kääntymyksen (1. Kor. 12:3); Pyhää Henkeä voidaan pilkata, häntä vastaan voidaan sanoa (Matt. 12:31-32); tulee murheelliseksi (Jes. 63:10); omaa mielen (Room. 8:27) ja tahdon (1. Kor. 12:11); Maria raskaana Pyhästä Hengestä (Matt. 1:18); vei Jeesuksen erämaahan (Matt. 4:1); voidellut Jeesuksen julistamaan evankeliumia, lähettänyt (Luuk. 4:18); näyttää todeksi synnin, vanhurskauden, tuomion (Joh. 16:8); johdattaa totuuteen (Joh. 16:13); puhuu totuutta (Ap. t. 28:25); rukoilee (Room. 8:26); tutkii Jumalan syvyydet, on kaikkitietävä (1. Kor. 2:10-11); iankaikkinen (Hebr. 9:14); kaikkialla läsnä oleva (Ps. 139:7); liikkui vetten päällä luomisessa (1. Moos. 1:2); antoi kieliä puhuttavaksi (Ap. t. 2:4); näkee hyväksi (15:28); huutaa sydämissä ’Abba, Isä’ (Gal. 4:6).

    Kolminaisuuden persoonat, joilla kaikilla on jumalallinen olemus kokonaan, ovat erillään toisistaan, itsenäisiä persoonia:

    Isä on eri kuin Poika. Joh. 3:16 (Jumala antoi ainokaisen Poikansa); Gal. 4:4 (Jumala lähetti Poikansa).

    Isä on eri kuin Pyhä Henki. Ap. t. 10:38 (Jumala Pyhällä Hengellä voidellut).

    Isä on eri kuin Poika ja Pyhä Henki. Gal. 4:6 (Jumala lähettänyt Poikansa Hengen).

    Poika on eri kuin Isä, ks. yllä. Jakeessa Joh. 10:30: ”Minä (so. Jeesus) ja Isä olemme yhtä” sana ”yhtä” on neutrimuodossa, mikä tarkoittaa sitä, että Poika ja Isä ovat samaa olemusta, ei samaa persoonaa. Joh. 5:32, 37 (Pojasta todistaa ”toinen”, Isä); 1. Moos. 19:24 (Herra antoi sataa tulta Herran tyköä taivaasta – tässä Isä ja Poika);

    Poika on eri kuin Pyhä Henki. Joh. 14:16-17 (Henki on ”toinen Puolustaja”). Jes. 61:1 (Herran Henki puhujan päällä; puhuja jakeiden Luuk. 4:17-21 mukaan Kristus, Messias); Jes. 11:1-2 (Iisain kannosta puhkeavan virpin [Pojan] päällä lepää Herran Henki).

    Pyhä Henki on eri kuin Poika ja Isä. Joh. 14:16 (Poika rukoilee Isää ja hän antaa toisen Puolustajan).

    Jumaluuden sisäisissä toiminnoissa (Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kesken) persoonat ovat erillään, omia persooniaan (ulospäin, maailmaan, suuntautuvat toiminnat ovat persoonille yhteisiä, lihaksi tuloa lukuun ottamatta): Ps. 2:7 (Herra lausui Pojalle: ”Tänä päivänä minä sinut synnytin”; Poika on siis persoona); Joh. 3:16 (Jumala antoi ainokaisen Poikansa); Joh. 14:16 (Poika rukoilee Isää; Isä lähettää Pyhän Hengen); Joh. 5:20 (Isä rakastaa Poikaa); Hebr. 1:5 (Jumala sanoi Pojalle: ”Tänä päivänä minä sinut synnytin”, ks. Ps. 2:7, ja samassa jakeessa: ”Minä olen oleva hänen Isänsä ja hän on oleva minun Poikani”, ks. 2. Sam. 7:14); Luuk. 24:49 (Poika lähettää Pyhän Hengen, jonka Isä luvannut); Joh. 16:7 (Poika lähettää Pyhän Hengen); Joh. 15:26 (Henki lähtee Isän tyköä); Joh. 20:22 (puhalsi opetuslasten päälle ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki”); Joh. 1:14 (Pojalla kirkkaus Isältä); Room. 8:9 (Pyhä Henki on Jumalan Henki; Pyhä Henki on Kristuksen Henki); Fil. 1:19 (Pyhä Henki on Jeesuksen Kristuksen Henki); Jer. 23:5 (Herra herättää Daavidille vanhurskaan vesan, so. Jeesuksen); Jes. 63:10, 14; 4. Moos. 11:25, 29 (puhuu Herran Pyhästä Hengestä); Sak. 12:10 (Poika vuodattaa Daavidin suvun päälle Hengen).

    Kristillisen kolminaisuusopin varmistaa myös se, että joissakin kohdissa Jumala puhuu itsestään monikossa, esim. 1. Moos. 1:26 (”Tehkäämme ihminen kuvaksemme”), 1. Moos. 3:22 (”ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä”), 1. Moos. 11:7 (”Tulkaa, astukaamme alas”) ja Jes. 6:8 (”Kuka menee meidän puolestamme?”).

    Kolminaisuusoppi menee yli ihmisen käsityskyvyn, mutta asia on hyväksyttävä, koska se on esitetty Raamatussa. Luther kirjoittaa: ”Järkeen ei mahdu, että yksi ainoa tarkoin määrätty olento on kolme tarkoin määrättyä erillistä olentoa.” Kyseessä on Jumalan SALAISUUS, joka ihmisen tuleekin jättää salaisuudeksi. Jumalan salaisuudet selvittää yksin Pyhä Henki, 1. Kor. 2:11. Ihminen voi ymmärtää Jumalasta vain sen, minkä Jumala sanassaan on ilmoittanut.

    Kolminaisuuden taustalla on ihmisen pelastuminen. Kolmiyhteinen Jumala tarkoittaa ihmisen pelastamista, Joh. 3:16; 2. Kor. 5:18-21. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti hänessä maailman. Sanassa Pyhä Henki julistaa tätä pelastusta, Joh. 14:26. Lause ”Uskon Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen” tarkoittaa aivan samaa kuin lause ”Uskon Jumalaan, joka on armollinen minua syntistä kohtaan.” Ilman sijaissovitusta ei ole mitään Jumalan rakkautta. Jumalan rakkaus on Kristus, syntien anteeksiantamus. Jos Jeesus Kristus suljetaan kolminaisuuden ulkopuolelle (pois Jumalasta), on menetetty kaikki. Jumalakin jää silloin ihmiskunnan viholliseksi, tuomariksi, joka tuomitsee synnin vuoksi helvettiin. Karkean virheen tekevät ne, jotka eivät halua jättää kolminaisuusoppia sellaiseksi kuin Jumala Raamatussa sen esittää. He ovat ihmiskunnan vihollisia, kun sulkevat ihmisiltä pois syntien anteeksiantamuksen Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan Pojassa.

    Raamatussa kolminaisuus on persoonien (ei ominaisuuksien) kolminaisuus. Raamatun kolminaisuusoppi on kokonaan eri asia kuin swedenborgilaisuuden kolminaisuusoppi.

    Miten swedenborgilaisuuden kolminaisuuden rakkaus tai totuus tai niiden virtaus voisivat esimerkiksi tehdä opetuslapsiksi ja kastaa, nousta vedestä, puhua, lähettää, opettaa, muistuttaa, todistaa, tuntea sydämet, tahtoa, herättää kuolleita, tuomita eläviä ja kuolleita, seisoa Jumalan oikealla puolella, herättää omansa viimeisenä päivänä, tulla murheelliseksi, rukoilla, omistaa mielen tai tutkia Jumalan syvyydet?

    Raamatusta käy selville sekin, ettei kolminaisuusoppia keksitty Nikean kirkolliskokouksessa vaan se on ollut Raamatussa alusta asti (ks. yllä esitetyt VT:n raamatunkohdat ja ne kohdat, joissa Jumala puhuu itsestään monikossa).

    BK, rikotko sinä 8. käskyä mustamaalaamalla koko ajan karkeasti uskonpuhdistajaamme Martti Lutheria? Mustamaalaat häntä jopa jonkun henkilön näkyjen perusteella täällä julkisesti! Luther ei ottanut oppiaan ”omasta älykkyydestään eli peritystä pahuudestaan” vaan yksinomaan Raamatun sanasta. Evankeliumi kirkastui hänelle Pyhän Hengen armosta Roomalaiskirjeen jakeesta 1:17: ”Sillä siinä (evankeliumissa) Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta’.” Lutherin uskoa kutsut ”lohikäärmeeksi”! Sanot, että luterilainen sovitusoppi on ”helvetistä”! Kirjoitat myös: ”Jeesuksen sovitus perkeleen ovela juoni”! Kuinka syntien anteeksiantamus Jumalan edessä ja iankaikkinen autuus olisivat helvetistä?

    BK, mainitsemasi pelastuksen avain on syntien anteeksiantamus, sovitus, Luuk. 1:77; 8:12; Joh. 3:15-18,36; 6:40,47; 12:47; 20:31; Mark. 16:16.

    Pidät Jumalan verellään meille hankimaa pelastuksen avainta hullutuksena (tai vielä pahempana). Sovellat Ilmestyskirjan ”lohikäärmettä” siihen vakaumukseen, että ihminen pelastuu uskosta. Pidät siis sellaista vakaumusta hullutuksena. Kirjoitat, että luterilainen sovitusoppi on helvetistä. Pidät sitä hullutuksena ja jopa perkeleen keksintönä. Sanot Raamatun kirjaimellista tulkitsemista ”pahimmassa tapauksessa yhtenä hölynpölynä”. Pidät sitä niin ollen hullutuksena. Kutsut uskoani ”järjettömyydeksi.” Pidät sitä hullutuksena. Kutsut uskoa, että Jeesus on sovittanut ihmisten synnit, perkeleen juoneksi. Pidät sitä hullutuksena. Kirjoitat lauseen, että ”ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta ilman lain tekoja”, olevan suoraan helvetistä. Niinpä asia (ja koko kristinusko) on sinulle hullutus. Kirjoitat niinkin, että ”sovitusoppi, että Jumala antoi uhriksi poikansa Jeesuksen Kristuksen, joka alensi itsensä, eli synnittömän elämän ja antoi oman henkensä ja verensä ihmiskunnan edestä suostuen ihmisten sijasta Jumalan vihan alaiseksi”, on sekopäinen väärinkäsitys. Pidät sitä siis nimenomaan hullutuksena.

    Raamattu kommentoi sinua:

    ”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ’Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi’. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niin kuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’” (1. Kor. 1:18-31);

    ”Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti” (1. Kor. 2:14);

    ”Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: ’Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa’” (1. Kor. 3:19). Bingo!

    Senkin energian, Benjamin, jonka nyt tuhlaat turhuuteen ja pahennukseen, voisit käyttää oikean, elävän Jumalan työhön, kuten Sauluskin, sittemmin Paavali, teki. Häneen iski hitman, Jeesus Nasaretilainen, jota hän vainosi, ja käski hänen lähteä följyyn, Ap. t. 22:6-8.

    Plusääni(2)Miinusääni(5)
    1. VAIN VALAISTUNUT YMMÄRTÄÄ RAAMATUN
      Vesa-Ilkka Laurio: ”Senkin energian, Benjamin, jonka nyt tuhlaat turhuuteen ja pahennukseen, voisit käyttää oikean, elävän Jumalan työhön.” Otan sanoistasi vaarin ja kirjoitan vastauksena kirjoituksiisi vain: ”Valaistumattoman sekavaa puhetta.” Nykyisin on Raamatusta tuhansia tulkintoja, mutta vain sellainen tulkinta on oikea, johon itse Jumala on antanut valaistuksen eli ymmärryksen. Ja tuhansista tulkinnoista satojen vuosien saatossa vain yksi on oikea: Emanuel Swedenborgin tulkinta, jolloin Jumala itse avasi Swedenborgin ymmärryksen käsittämään Raamatun kaikki kolme merkitystä, luonnollisen, spirituaalisen ja taivaallisen sekä ymmärtämään, mitkä kirjoitukset olivat kirkolliskokousten liittämiä eivätkä kuuluneet Jumalan Sanaan. Swedenborgin toiminta on heti Jeesuksen toiminnasta seuraava arvoasteikossa ylittäen vanhat ja myöhemmät profeetat ja Herran palvelijat. Miksi? Koska hänen teoksensa ovat Herran Toinen Tuleminen. Herra itse koulutti Swedenborgia lapsuudesta lähtien ja teki hänestä ensin nerokkaan tiedemiehen ja vasta sitten avasi hänen ymmärryksensä käsittämään Jumalan Sanan tekstit kaikessa laajuudessaan. Swedenborg luopui kaikesta maallisesta kunniasta ja omasta älykkyydestään ja kirjoitti teoksensa ja seurusteli samalla henkisen maailman asukkaiden kanssa 27 vuotta kuolemaansa asti. Hänen luonnontieteelliset ja henkitieteellis-teologiset teoksensa käsittävät yhteensä yli neljä hyllymetriä latinaksi kirjoitettua tekstiä. Ne ovat älykkyydessään aikaamme edellä ja niille voidaan rakentaa ei ainoastaan Uusi Kirkko, vaan myös monet tieteet ja uusi tieteenfilosofia. Ralph Emerson kuvaa Swedenborgia teoksessaan ”Suuria miehiä” osuvasti: ”Hän on yksi kirjallisuuden mammuteista ja mastodonteista, eivätkä hänen suuruuttaan kykene mittaamaan edes tavallisten oppineiden tieteelliset seurat. Hänen valtava läsnäolonsa voi häkellyttää kokonaisten yliopistojen opettajakunia.” Swedenborgin on aika astua näyttämölle.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(5)Miinusääni(1)
  9. VÄÄRÄ KOLMINAISUUSOPPI – SYY VÄÄRÄÄN SOVITUSOPPIIN
    Jumala on suonut minulle kyvyn nähdä heti, onko jokin asia taivaasta vai helvetistä. Näin heti, että kristillinen sovitusoppi on helvetistä, mutta vasta myöhemmin tutkittuani asiaa, löysin sille selityksen, joka tulee tässä: Nikean kirkolliskokous vuonna 325 kokoontui taistelemaan areiolaisuutta vastaan. Areios väitti, että Poika, Kristus, on luotu eikä siten samanarvoinen kuin Isä Jumala. Kokouksessa Areios tuomittiin harhaoppiseksi. Raamatun pohjalta muotoiltiin kristillinen kolminaisuusoppi: ”Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki ja Jeesus oli syntynyt jo ennen aikojen alkua ja oli siis yksi kolmesta Jumalasta”. Tätä kolminaisuusoppia kaikki nykyiset kristilliset kirkot tunnustavat. Se oppi on törkeä valhe. Jeesus eli Poika syntyi Jumalan inkarnoituessa Marian munasoluun. Siis koko Jumala ei mikään erillinen poika, jota tuolloin ei vielä ollut. Poika syntyi vasta Mariasta ja oli näin isänsä puolesta Jumala ja äitinsä ruumiin puolesta ihminen. Jeesus ei siis syntynyt ikuisuudessa vaan maailmassa tuona hetkenä ja oli siis itse Jumalan inkarnaatio eli Jumalan Poika. Jeesuksen tehtävä oli kukistaa helvetit, jotka vallitsivat niin, ettei virtaus taivaasta tullut maan päälle ja ihmisiä odotti täydellinen tuho. Jeesus kukisti nuo helvetit ottamalla vastaan niiden hyökkäyksiä eli kiusauksia, joista viimeinen oli ristinkuolema. Ei ollut siis mitään vihaa Isän ja maailman välillä, mitä Pojan pitäisi sovittaa, vaan helvetit hyökkäsivät taivasta vastaan ja nämä helvetit piti kukistaa Jumalallisella voimalla, sillä enkelien valta ei riittänyt. Jeesus kukisti helvetit ja riisui äidiltä perityn ruumiinsa ja puki ylleen Isänsä ruumiin eli tuli itse täydelliseksi Jumalaksi, joka Hän on tälläkin hetkellä. Kun helvetit oli kukistettu, saapui taas taivaallista virtausta maan päälle ja ihmiset pystyivät tekemään parannuksen, jonka tekeminen oli estynyt aiemmin, Jeesus: ”Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jeesus vielä lisäksi korjasi taivaaseen tulleet virheet ja perusti uuden kirkon eli kristillisen alkukirkon. Tämä oli Jeesuksen Lunastus eli maailman pelastaminen helvettien vallasta, eli Jeesus ei ollut mikään Isä Jumalan uhri, vaan itse Jumala. Se käsitys, että Jeesus olisi muka sovittanut maailman synnin Isä Jumalalle on helvetillistä valhetta. Jeesus ei sovittanut mitään, vaan kukisti helvetit. Sitä tietenkin joku voi kutsua sovitukseksi, mutta se on jo semantiikkaa. Apostolit, jotka eivät olleet saaneet valaistusta Jumalalta, tulkitsivat väärin Jeesuksen helvettien kukistamista ja sen tähden apostolien kirjoitukset tulisi hylätä Raamatusta, sillä ne eivät ole Jumalan Sanaa. Väärä käsitys, että ”Jeesus olisi syntynyt Isästä ennen aikojen alkua” (Nikean uskontunnustus) on myrkky, joka on tuhonnut koko kristillisen kirkon. Ei ole kolmea erillistä jumalaa, vaan yksi Jumala ja Hän on Herra Jumala Jeesus Kristus, jossa on Kolminaisuus, kuten ihmisessä sielu, ruumis ja ihmisen toiminta. Huvittavaa on, että kristillinen kirkko on ottanut symbolikseen ristin – tappo- ja kidutusvälineen – joka symbolisoi kiusauksia eli helvettien hyökkäyksiä. Symbolin valinta on sikäli oikea, että kristillisissä kirkoissa riehuvat nykyisin pahat henget, joita vastaan kristilliset kirkot eivät osaa taistella, koska ne luulevat Jeesusta tavalliseksi ihmiseksi eikä Jumalaksi, ja näin yhteyttä Jumalaan ei synny. Uuden Kirkon symboli on kruunu (lat. corona), joka symbolisoi voittoa kiusauksista.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  10. Lain merkityksestä

    Esa Juntunen kirjoittaa: ”eikö Paavali ole sanonut, että ’pakanatkin noudattavat lakia luonnostaan, koska laki on kirjoitettu heidän sydämiinsä’?” (artikkelin ”Korruptoitunut Suomi” kommenteissa), ja: ”Lisäksi kymmenen käskyä oli jo ennakolta kirjoitettu ihmisten sydämiin, mutta nehän luiskahtivat pois mielistä!” (tämän artikkelin kommenteissa).

    Hän viittaa jakeisiin Room. 2:12-16 (rakenteen selvitys alla):

    12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan

    (13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
    14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostaan tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole,
    15. ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.)

    16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun (Paavalin) evankeliumini mukaan.

    Olen laittanut jakeiden 13, 14 ja 15 muodostaman kokonaisuuden sulkuihin, koska ne ovat nähtävästi Paavalin välihuomautus päätekstiin (siksi jakeen 15 lopussa on Kirkkoraamatussa 1933/38 viiva). Pääajatus menee niin, että jae 12 jatkuu suoraan jakeella 16 (…tuomitaan sinä päivänä…). Tutkin muitakin käännöksiä, ja yhdessä oli yllä olevalla tavalla erotettu välihuomautus (jakeet 13-15) sulkumerkeillä jakeista 12 ja 16. Nähtävästi alkuperäistekstissä nuo kolme jaetta on joillakin merkinnöillä osoitettu välihuomautukseksi. Tämä on pelkkä rakennekysymys eikä vaikuta mitenkään merkitykseen. On kuitenkin helpompi ymmärtää, kun tuodaan esiin apostoli Paavalin ajatuskulku.

    Paavali siis sanoo jakeissa 12 + 16, että viimeisenä päivänä Jumala tuomitsee ihmiset Kristuksen kautta evankeliumin mukaan. Viimeistä tuomiota ei anneta lain mukaan vaan evankeliumin mukaa, siis niin, että ”joka uskoo (Kristuksen lunastusteon) ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16). Uskovalle näet Jeesus Kristus on lain täyttämys, joka uskon kautta lasketaan hänen hyväkseen (Jeesus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä). Uskossa sydämeen tullut Jeesuksesta todistava Pyhä Henki alkaa siellä täyttää lakia.

    Jumala loi ihmisen kuvakseen, joten alun perin ihmisen sydämessä (sielussa) asui Jumala, joka johti ja vaikutti kaiken (ajatukset, sanat ja teot) ihmisessä. Ihmistä ”omana itsenä” ja ”oman tahdon” omaavana ei ollut olemassa, vaan ihmisessä oli Jumala ja hänen tahtonsa (vrt. Gal. 2:19-20).

    Sitten tapahtui syntiinlankeemus, jossa ihminen kääntyi pois Jumalasta ja sen seurauksena myös Jumala kääntyi pois ihmiskunnasta (”kätki kasvonsa”). Ihminen joutui perkeleen valtaan (perkele tuli sydämen hallitsijaksi), ja hänen tahdostaan tuli perkeleen tahto (se ”oman itsen tahto” erotuksena Jumalan tahdosta). Tämä tarkoitti sitä, ettei syntiinlankeemuksen jälkeen koko ihmiskunnassa yhdenkään ihmisen yksikään teko, ajatus tai sana ole ollut Jumalalle otollinen – ne ovat kummunneet kaikki perkeleestä, valkoisesta perkeleestä tai mustasta perkeleestä. Mitään merkitystä ei ole ollut sillä, oliko tai onko ihmisillä tai kansoilla kirjoitettu laki tai ei. Molemmat, niin ne, joilla on kirjoitettu laki, kuin ne, joilla ei ole, hukkuvat, ellei Jeesus pelasta heitä.

    Ainoastaan ne eivät tule viimeisenä päivänä hukkumaan, jotka ovat pelastuneet uskossa luvattuun Jeesukseen tai jo tulleeseen Jeesukseen, sillä sellaisessa uskossa tulee ihmisen sydämeen lupauksen sanan (Vanha testamentti) tai jo toteutuneen lupauksen sanan (Uusi testamentti) myötä itse Pyhä Henki (Jumala), jolloin perkele joutuu kaikkoamaan pois sydämestä (ihminen tulee Jumalalle otolliseksi).

    Jumala antoi lupauksensa Jeesuksesta (Vapahtajasta) heti syntiinlankeemuksen jälkeen:

    ”Ja minä panen vainon sinun (käärmeen, perkeleen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän” (1. Moos. 3:15).

    ”Vaimon siemen” on Jeesus Kristus (1. Moos. 22:18; 26:4; Gal. 3:16). Hän polkee ja polki rikki perkeleen pään (1. Joh. 3:8), hankki siis ihmisille pelastuksen, syntien anteeksiantamuksen, lunastuksen Jumalan edessä.

    Uskoessaan tuon lupauksen sydämissään Aadam ja Eeva olivat ensimmäiset kristityt (Jeesuksen, Siemenen, nimessä pelastuneet), eivät tällä nimellä mutta asiallisesti. Vanhan testamentin ”Jumalan kansa” (israelilaiset, juudalaiset) oli silloisia kristittyjä, lupaukseen uskovia ja siten pelastuneita (ja siksi ”Jumalan kansaa”). Vanhan testamentin aikana uskottiin luvattuun Jeesukseen, ja Uuden testamentin aikana uskotaan jo tulleeseen Jeesukseen, ja kumpikin usko on aivan samaa pelastavaa uskoa. Kristikunta ja kristillinen kirkko ovat olleet olemassa aina Aadamista ja Eevasta lähtien (eivät noilla nimillä, mutta asiallisesti). Pelastus ihmisille on aina ollut olemassa.

    Vain Vapahtajaan Jeesukseen uskovat pelastuvat, koska vain heidän sydämistään perkele joutuu kaikkoamaan pois, kun Pyhä Henki ja myös Isä ja Poika (Joh. 14:23) tulevat tilalle. Epäuskoisten sydämissä vaikuttaa perkele, joten kaikki heidän hyvät tekonsa (käskyjen noudattamiset) jäävät ulkonaiseksi ulkokultailuksi lain ikeen alla. Heidän hyvillä teoillaan on (ehkä suurikin) yhteiskunnallinen arvo ja merkitys, mutta Jumalan edessä ne pysyvät synteinä (so. muusta kuin Jumalasta lähtevinä).

    Lailla (käskyjen noudattamisella) ei ole pelastumisessa ollut koskaan yhtään mitään merkitystä, koska syntiinlankeemuksen jälkeen kukaan ei ole voinut sydämessään täyttää lakia. Kaikki ovat ytimiään myöten syntisiä Jumalan edessä, vailla Jumalan kirkkautta, Room. 3:10-19,23; 11:32; Gal. 3:22, ja vain uskossa Jeesukseen (luvattuun tai jo tulleeseen) kukaan voi tulla kykeneväksi tekemään hyviä tekoja sydämessään, ja silloinkin ne teot ovat sydämeen tulleen Jumalan synnyttämiä.

    Ehkä yllä mainitusta syystä Paavali tekee alussa mainituissa jakeissa Room. 2:13-15 itse pääajatukseensa selvityksen laista vain välihuomautuksena.

    Jakeessa 13 hän toteaa, että eivät lain kuulijat (ne, joille kirjoitettu laki oli annettu Siinailla) ole vanhurskaita Jumalan edessä vaan lain noudattajat (uskossa Vapahtajaan pelastuneet eli Jumalan sydämiinsä saaneet) vanhurskautetaan. Jakeissa 14 ja 15 hän toteaa, että lain teot on kirjoitettu pakanoiden (joilla kirjoitettua lakia ei ole) sydämiin, koska he luonnostaan tekevät (ulkonaisesti), mitä laki vaatii, ja ovat siten itse itselleen laki heidän omientuntojensa toimiessa todistajina.

    Vaikka siis syntiinlankeemuksessa ihmissydän joutui perkeleen valtaan, siellä kuitenkin säilyi jonkinlainen käsitys Jumalan olemassaolosta: tietoisuus hyvästä ja pahasta, tietoisuus lain vaatimuksista eli ”lain teoista”. Perkeleen valtaan joutunut ihminen joutui ristiriitaan, kun hän sydämessään tiesi Jumalan lain (kymmenen käskyn) vaatimukset, mutta ei kyennyt sydämessään täyttämään niitä (ulkonaisesti kyllä); hänellä oli ja on jatkuvasti huono omatunto. Tämän vuoksi maailmaan on syntynyt sadoittain, ellei tuhansittain, erilaisia ihmistekoihin perustuvia uskontoja, joissa pyritään omin voimin kiipeämään Jumalan luo, siinä koskaan onnistumatta. Kaikilla ihmisillä oli säilynyt jonkinlainen käsitys Jumalan olemassaolosta, vaikka koko ihmiskunta turmeltui syntiinlankeemuksessa. Se käsitys ei kuitenkaan mitenkään pelasta ihmistä, sillä ihminen ei voi omin voimin karkottaa perkelettä sydämestään; hän on perkeleen orja.

    Kun siis Siinailla lain saaneilla laki on kivitauluissa (kirjallisena) ja pakanoilla ”sydämen tauluissa”, siinä ei ole mitään eroa. Ilman lakia syntiä tehneet ilman lakia hukkuvat, ja lain saaneet sen lain mukaan hukkuvat (jae 12). Kukaan ei ilman uskoa Vapahtajaan voi pelastua.

    Miksi laki sitten Siinailla annettiin kirjallisena? Raamattu toteaa asiasta seuraavaa:

    ”Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20);

    ”Lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20) – – ”Synnin voima on laki” (1. Kor. 15:56);

    ”Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin USKOSTA Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Mutta ennen kuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. Niin muodoin on laista tullut meille KASVATTAJA KRISTUKSEEN, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. MUTTA USKON TULTUA ME EMME ENÄÄ OLE KASVATTAJAN ALAISIA. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa” (Gal. 3:19-26);

    ”Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse’. Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Minä elin ennen ilman lakia, mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylen määrin synnilliseksi käskysanan kautta” (Room. 7:7-13).

    Laki tuo sydämen synnintunnon ja ajaa siten Kristukseen, pelastumiseen. Ennen Siinain lain antamista sydämen luonnollinen lain tuntemus oli alkanut hämärtyä ja omatunto oli alkanut käydä horjuvaksi, ja siksi, synnin tuntemiseksi, laki annettiin myös kirjallisena. Se iskee sydämeen lujasti ja työntää sen vuoksi voimakkaasti Kristukseen, syntien anteeksiantamukseen. Jos kirkoissamme alettaisiin palavasti nuhdella kansaa lain saarnalla, kansa alkaisi tulla sydämen katumukseen ja sen ajamana sydämen uskoon (yhdessä ne ovat parannus), jolloin kansan yhteys Jumalaan alkaisi palautua ja Jumala alkaisi kuulla kansan rukoukset ja VASTATA NIIHIN (olipa asia mikä hyvänsä, Joh. 14:13-14; 15:7; Matt. 21:22).

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  11. Tiedoksi tästä uskontokeskustelusta: keskustelun alkuosa käytiin toisen artikkelin kommenttiosiossa, täällä:

    Korruptoitunut Suomi; säätiöt ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue

    Siellä on tästä asiasta kaksi omaa kommenttiani ja reilut 10 muiden (mm. Benjamin Kivilohkareen ja yksi Markku Juutisen) kommenttia. Kommenteissa on paljon oleellista tietoa, ja niitä, jotka ovat kiinnostuneita (esim. kokonaiskuvan saamiseksi), kehotan tutustumaan niihin.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  12. Pelastuminen tapahtuu silmänräpäyksessä

    Kun White Rabbit oli ottanut Raamatun kertomuksen pahantekijän pelastumisesta Jeesuksen rinnalla ristillä roikkuessaan (Luuk. 23:39-43) esimerkiksi siitä, että erittäin syntinenkin ihminen voi ilman tekoja pelastua kuolinvuoteellaan ”perimällä (uskon kautta) Kristuksen lahjavanhurskauden”, Benjamin Kivilohkare vastasi (vastauksessa on mukana tuon raamatunkohdan teksti),

    1. että (tuosta raamatunkohdasta) ”EMME voi vielä päätellä, että ihminen pelastuisi, jos hän viime hetkellä kuolinvuoteellaan tunnustaa Jeesuksen”;

    2. että ”yleisesti kuitenkin IHMISEN SIELU KEHITTYY vähitellen vuosien kuluessa EIKÄ HETKELLINEN KÄÄNTYMINEN JOHDA PUHDISTUMISEEN SYNNEISTÄ. Jos todella hetkellinen puhdistuminen kaikista synneistä olisi mahdollinen, MIKSI TARVITSISIMME SAARNAA HYVISTÄ TEOISTA, koska pääsisimme taivaaseen, vaikka olisimme tehneet kuinka hirvittäviä tekoja tahansa. EMME TARVITSISI EDES MUUTA USKONTOA KUIN YHDEN RUKOUKSEN: ’JEESUS ANNA KAIKKI MINUN SYNTINI ANTEEKSI.’ Näin ei tietenkään ole”;

    3. että ”helvetit ovat täynnä ihmisiä, jotka olivat eläneet synnissä ja pyytäneet anteeksiantoa kaikista synneistään kuolinhetkellään, mutta eivät olleet saaneet sitä, KOSKA IHMISEN SIELUA, JOHON SYNNIT OVAT KIINNITTYNEET, EI VOI HETKESSÄ PUHDISTAA, vaan puhdistamiseen menee usein pitkiä aikoja. Sen tähden VÄLITÖN PUHDISTAUTUMINEN KUOLINVUOTEELLA ON MAHDOTONTA”;

    4. että ”joka tapauksessa uskon, että synneistä eroon pääsemiseen menee viikkoja, kuukausia ja vuosia RIIPPUEN KUINKA TEHOKKAASTI PARANNUSTA HARJOITETAAN”;

    5. että ”ILMAN PARANNUSTA EI KUKAAN PELASTU, se käy esiin Raamatusta”;

    6. että ”VÄLITÖN PELASTUMINEN KUOLINVUOTEELLA ON HELVETIN JUONI ESTÄÄ TAIVAASEEN PÄÄSY”;

    7. että ”HELVETIT haluavat viedä koko ihmiskunnan helvettiin, joten HEIDÄN JUONENSA ovat ovelia ja tehokkaita, ja erikoisesti he käyttävät apunaan uskontojen vääryyksiä.”

    BK:n vastaus osoittaa, että hän pitää pelastumista tuloksena ihmisen käskyjen mukaisista teoista, ulkonaisesta parannuksen teosta ja siten ”ihmisen sielun kehittymisestä” (ei uskosta). Välitön pelastuminen uskosta on hänelle helvetin juoni estää taivaaseen pääsy. BK:n sydän ei siis tunne uskoa Jeesukseen eli syntien anteeksiantamukseen, Raamattua, Pyhää Henkeä, Jeesusta, Isää, pelastumista, taivasta eikä syntien syyllisyydestä pääsemistä – nämä kaikki ovat hänelle perkeleen juoni. Hän ei tunne Jumalaa, ja silloin hänen oppinsa ja kirkkonsa ovat perkeleen oppi ja perkeleen kirkko, antikristillisyyden ylistys ja rynnistys. Kaiken aikaansaajana hän pitää itseään, älykkyyttään ja käskyjen noudattamistaan (tosin täällä hän on nähtävästi jo rikkonut kaikki käskyt jossakin mielessä). On siis selvää, että hän elää vielä luonnollisessa tilassaan, syntiinlankeemuksen ja siten perkeleen lapsena (Joh. 8:44), hengellisessä sokeudessa ja ulkokultaisuudessa, jotka saavat hänet hirveällä vimmalla jahtaamaan oikeaa Jeesusta (syntien anteeksiantamusta, Vapahtajaa, uskon aikaansaajaa), kristittyjä (erityisesti Lutheria), kristinuskoa ja oikeaa, Jumalan sanaan perustuvaa kirkkoa ja nostamaan itsensä uuden, antikristillinen kirkkonsa ”Ensimmäiseksi Paaviksi” (Pontifex Primus), joka tietää kaiken ja on kehityksen korkeimmalla asteella, jolla hän on ollut yhteydessä korkeimpien taivaiden enkeleihin. Koko Raamatun hän tuhoaa (puolet roskiin heitettynä, loppu ylimääräisillä merkityksillä eliminoituna). Hän ei siis poikkea muusta epäuskoisesta ihmiskunnasta (esim. muista suomalaisista) muutoin kuin aktiivisuutensa vimman suhteen. Siksi odotan hänen – kuten aikanaan Paavalin, Ap. t. 22. luku – sydämensä kääntymystä Jumalan sanan voimasta (Pyhästä Hengestä), ja siksi esittämällä hänelle tosiasiat suoraan yritän auttaa häntä siihen (väärässä on se, joka luulee, että olen ”besserwisser” ja haluan vain haukkua ja mustamaalata; puhun Pyhässä Hengessä, jossa olen pelastunut ja jossa koko ajan pyhityn – itse olen aiemmin ollut aivan samanlainen viheliäinen syntinen kuin muutkin).

    Muutama sana noihin numeroituihin kohtiin:

    Kohta 1. BK ei ole selvillä, että sillä sekunnilla kun evankeliumin sana (sana Vapahtajasta, syntien anteeksiantamuksesta) Pyhän Hengen voimasta tulee sydämeen, ihminen pelastuu. Syntiinlankeemuksen seurauksena sydäntä luonnostaan hallitseva perkele joutuu silloin kaikkoamaan sydämestä ja ihminen uudestisyntyy, tullen Jumalan asunnoksi ja Jumalan lapseksi, 1: Kor.3:16; 6:19; Joh. 14:23. Tuolla mainitulla sekunnilla ihminen siirtyy sielunsa puolesta ikuiseen elämään autuudessa. Viimeisenä päivänä hänen ruumiinsakin nousee ylös ja liittyy sieluun.

    Kohta 2. Sielu ei kehity. Kuten sanottu, sielua hallitsee perkele syntiinlankeemuksen seurauksena luonnostaan, ja kun sydämeen sitten astuu Jumalan lain sana, jossa Pyhä Henki vaikuttaa, niin sielu joutuu epätoivoon ja kauhistuu syntien ja helvetin uhan vuoksi, ja kun sitten evankeliumin sana Pyhän Hengen voimasta tulee sieluun, sielu saa heti uskon ja lohdutuksen, kun Pyhä Henki ja myös Isä ja Poika astuvat sydämeen ja jäävät sinne asumaan (Joh. 14:23). Sielu siis muuttuu äkillisesti. Sen jälkeen ihminen alkaa pyhittyä, kun uusi, vanhurskas ihminen (jossa uusi sydän) kasvaa koko ajan ja vanha, syntinen minä kuolee koko ajan. Hyvillä teoilla ihmisessä ei voi aikaansaada kääntymystä tai synneistä puhdistumista, koska luonnollisen ihmisen sydän on perkeleen vallassa (Ap. t. 26:18; 1. Joh. 5:19) ja kaikki hyvät teot jäävät ulkokultailuksi (Jumala katsoo sydämeen, ei ulkonaisiin tekoihin) ja siten synnin lisääntymiseksi. Kun Jumalan sana vaatii hyviä tekoja, se vaatii parannusta, joka ei siis ole ulkonaista käskyjen mukaan elämistä vaan sydämen parannusta, siis lain sanassa vaikuttavan Pyhän Hengen vaikuttamaa sydämen katumusta (hätää, epätoivoa syntien vuoksi) + evankeliumin sanassa vaikuttavan Pyhän Hengen vaikuttamaa SYDÄMEN USKOA (uskoa Jeesuksen hankkimaan syntien anteeksiantamukseen) ja lohdutusta. Parannus = sydämen katumus + sydämen usko. Kun silloin – kuten sanottu – Jumala astuu sydämeen, ihminen alkaa automaattisesti, vapaasta tahdosta (ilman lain iestä) tehdä hyviä tekoja, Jumalan hänessä synnyttämiä tekoja. Vain uudestisyntynyt ihminen (Jumala sydämessä) voi tehdä oikeita, sydämestä lähteviä hyviä tekoja. Luonnollisen, uudestisyntymättömän ihmisen (perkele sydämessä) hyvät teot ovat Jumalan edessä syntiä ja ulkokultaisuutta.

    Siitä, mitä BK sanoo rukouksen tarpeesta taivaaseen pääsemiseksi ja syntien anteeksi saamiseksi, on sanottava, ettei sitäkään tarvita. Se on ihmisen (perkele sydämessä) teko. Taivaaseen päästään ja synnit saadaan anteeksi yksin evankeliumin sanassa vaikuttavan Pyhän Hengen (Jumalan) ihmisen sydämessä synnyttämän uskon kautta. Uskokin on Jumalan teko! Kääntymyksessä KAIKKI on Jumalan tekoa. Jos luonnollinen ihminen yrittää millä tavalla tahansa (käskyjä ulkonaisesti noudattamalla, rukoilemalla, kirkkoja rakentelemalla tms.) vaikuttaa siihen, että saisi syntinsä anteeksi Jumalan edessä, hän epäonnistuu ja vain sulkee evankeliumilta ja Pyhältä Hengeltä pääsyn sydämeensä (sitä BK:n kirkko olennaisesti tekee), estää siis pelastumistaan. Jumala EI kuule syntisten (epäuskoisten) ihmisten tai kansojen rukouksia: ”Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä” (Joh. 9:31). Jumala odottaa vain hänen ristintyönsä (Jeesuksen meille hankkiman syntien anteeksiantamuksen) uskomista sydämessä. Syntien anteeksiantamus ON JO OLEMASSA kaikille valmiina. Se tulee vain uskoa sydämessä, ja evankeliumi itse synnyttää sen uskonkin, ellei ihminen ryhdy vastustamaan Pyhän Hengen vaikutusta. Sillä sekunnilla kun uskon kipinä sydämessä syttyy, ihminen on pelastunut ja synnit on Jumalan edessä saatu anteeksi (Jeesuksen, Välimiehen, ansiosta, 1. Tim. 2:5; Hebr. 8:6; 9:14-15; 12:24 – HÄN teki kaiken työn). Silloin, koska ihmisestä on tullut hänen omansa eli hänen asuntonsa, Jumala alkaa kuulla rukouksia; hän kuulee siis vain omiensa rukoukset.

    Kohta 3. Kun BK toteaa, että ihminen voi omin voimin puhdistaa synneistä sielunsa, joskin pidemmän ajan kuluessa, hän nousee Jumalan sanaa vastaan, joka sanoo: ”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän KADOTTAA sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun (Jeesuksen) tähteni, hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? TAIKKA MITÄ VOI IHMINEN ANTAA SIELUNSA LUNNAIKSI? (Matt. 16:25-26). Luonnollinen ihminen ja hänen tekonsa EIVÄT OLE Jumalalle otollisia: ”Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset” (Room. 8:8) – – ”ilman uskoa on mahdoton olla otollinen” (Hebr. 11:6).

    Kohta 4. Mitä tehokkaammin luonnollinen (siis uskossa Jeesuksen sijaissovitukseen pelastumaton) ihminen harjoittaa parannusta, sitä tehokkaammin hän estää oikean, Jumalan vaikuttaman parannuksen, sydämen katumuksen + sydämen uskon. Luonnollisen ihmisen parannusharjoitus jää aina Jumalan edessä hyödyttömäksi ja ulkokultailevaksi toiminnaksi (siis uudeksi synniksi), koska sydän jää perkeleen asunnoksi, Jumalan vastaiseksi linnakkeeksi.

    Kohta 5. Jumalan sana todella vaatii parannusta, joka on Jumalan sanassa vaikuttavan Pyhän Hengen vaikuttamat sydämen katumus + sydämen usko (usko syntien anteeksiantamukseen Kristuksessa). Parannus ei ole ihmisen omaa tekemistä, esimerkiksi yritystä ulkonaisesti noudattaa kymmentä käskyä (se jää ulkokultailuksi ja synniksi, koska sydämessä vaikuttaa perkele syntiinlankeemustilan johdosta).

    Kohta 6. Kun sanassa vaikuttavan Pyhän Hengen astuminen sydämeen nimetään helvetin juoneksi, silloin ollaan totaalisessa hengellisessä sokeudessa, hengellisessä riivaustilassa.

    Kohta 7. Ks. edellinen kohta 6. Kun Isän, Pojan ja Pyhän Hengen toimittamaa ja luoksemme sanassaan tuomaa pelastustamme (syntien anteeksiantamusta) sanotaan helvettien työksi ja juoneksi, jonka avulla koko ihmiskunta halutaan viedä helvettiin, ollaan suorassa, julkisessa sodassa Jumalaa vastaan. Raju perkeleen hyökkäys.

    Raamatun kertomus Jeesuksen vierellä ristillä roikkuneen pahantekijän pelastumisesta on tämä (Luuk. 23:39-43):

    ”Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: ’Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä.’ Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: ’Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen? Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt.’ Ja hän sanoi: ’Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.’ Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa’.”

    Tätä tapahtumaa kommentoi hienosti Paul E. Kretzmann teoksessaan Popular Commentary of the Bible. The New Testament. Volume I (s. 395), ja näin hän kirjoittaa:

    ”Ristiinnaulitsemisen tuskallisen kärsimyksen ensimmäisen tunnin aikana molemmat pahantekijät olivat liittyneet kohisevasta väkijoukosta nousevaan, heidän keskellään roikkuvaan mieheen kohdistuvaan herjaamiseen, kiroamiseen ja pilkkaamiseen, Matt. 27:44. Mutta Kärsijän ihmeellisen kärsivällisyyden esimerkki, yhdessä niiden sanojen kanssa, jotka hänen huuliltaan putosivat, sai vähitellen yhden rikollisista hiljenemään. Murheen ja katumuksen ajatukset lävistivät hänen sydämensä, hän tunnusti Jeesuksen Pelastajakseen. Sen vuoksi, kun toinen pahantekijä jatkoi haukkumistaan ja pyysi ivallisesti Jeesusta pelastamaan itsensä ja myös heidät, tämä oikealla puolella ollut mies nuhteli häntä. On vaikea sanoa, millä tavalla hän oikeastaan tarkoitti sanansa ymmärrettävän, mutta todennäköisesti hän tarkoitti sanoa näin: eikö sydämessäsi ole edes pyhän ja oikeudenmukaisen Jumalan pelkoa, puhumattakaan mistään muusta säälin ja myötätunnon tunteesta? Hän muistutti tälle toiselle, että he molemmat kärsivät oikeuden mukaan, saaden täysimääräisesti sen, mitä heidän tekonsa ansaitsivat. Mutta he olivat ainoat tässä luokassa, sillä tämä Mies, tämä Jeesus, ei ollut tehnyt mitään sopimatonta, mitään väärää, mitään pahaa. Tämä pahantekijä tunnusti siis suuren syyllisyytensä Jumalan edessä ja hyväksyi rangaistuksensa Jumalan vihan oikeudenmukaisena palkkana. Hän oli sydänjuuriaan myöten pahoillaan synneistään. Ja tätä surua täydensi usko. Hän kääntyi Jeesuksen puoleen ja pyysi häneltä: ’Muista minua, kun tulet valtakuntaasi.’ Herran tulisi armossa ja säälissä ajatella häntä ja ottaa hänet hänen valtakuntaansa silloin kun Messias palaisi kunniassaan. Tämä kurja hylkiö tunnusti näin suurenmoisella tavalla Kristuksen; hän tunnisti hänessä taivaan Kuninkaan. Hän tietää, ettei hän ole tämän Kuninkaan armon arvoinen, mutta juuri tähän armoon hän luottaa, hänen luottamuksensa siihen antaa hänelle voiman tehdä tämä pyyntö. Tämä usko oli jumalallisen armon ihme. On aina armon riemuvoitto, jos Jumala antaa yhteiskunnan kurjalle rikolliselle ja hylkiölle, joka on palvellut syntiä koko ikänsä, armon katumuksen päälle aivan tämän maallisen olemassaolon viimeisellä hetkellä. Ja Jeesus lahjoitti tälle pahantekijälle jumalallisen anteeksiantamuksensa kaikessa täydellisyydessään. Hän antoi hänelle vakuutuksen, juhlallisesti painottaen, että hän tulisi olemaan hänen kanssaan paratiisissa tuona samana päivänä. Ei ollut välttämätöntä odottaa tulevaa kunniaa, eikä hänellä ollut mitään kiirastulta kärsittävänään, vaan paratiisin autuus ja onnellisuus olisi hänen heti kun hän olisi sulkenut silmänsä kuolemassa. Sillä kaikille syntisille kaikkialla maailmassa Herra on avannut paratiisin ovet elämällään, kärsimyksellään ja kuolemallaan, ja jokaisella, joka uskoo häneen, on täydellinen pelastus heti kun hän kuolee. Tuo on Kristuksen kärsimyksen ihana hedelmä: syntien anteeksiantamus, elämä ja pelastus.”

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
    1. IHMINEN PELASTUU VAIN TEKOJENSA PERUSTEELLA
      Koko Vesa-Ilkka Laurion yllä oleva kirjoitus ja kaikki hänen kirjoituksensa yrittävät vain todistaa, ettei ihminen pelastu tekojen kautta, vaan ihminen on vain passiivinen kone, joka käynnistyy vain Pyhän Hengen voimasta. Samalla tavalla ajattelevat tuhannet kristilliseksi itseään kutsuvat teologit. Reformistiseen kristinuskoon kuuluu, että ihminen on täysin avuton ja passiivinen henkisissä asioissa. MUTTA JUURI TÄSSÄ KRISTINUSKO ON EREHTYNYT. Jumala odottaa ihmiseltä AKTIIVISTA TOIMINTAA. Sen tähden ihminen sai vapauden valita syökö hän elämän puusta vai hyvän- ja pahantiedon puusta. Kun hän valitsee, hän siis TEKEE. Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon ja ymmärryksen eli ihminen ei ole Jumalan passiivinen instrumentti, vaan Jumalan kuva, joka toimii itsenäisesti. Kysymys on vain siinä, toimiiko hän Jumalallisen Järjestyksen puolesta vai sitä vastaan. Hänellä on vapaus valita MITÄ HÄN TEKEE. Kun ihminen valitsee Jumalallisen Järjestyksen, HÄN TEKEE HYVÄÄ, ja kun hän valitsee hyvän- ja pahantiedon puun, HÄN TEKEE PAHAA. Eli IHMISEN OMAT TEOT MÄÄRÄÄVÄT, PÄÄSEEKÖ HÄN TAIVAASEEN VAI JOUTUUKO HÄN HELVETTIIN. Tätä nykyinen kristinusko yrittää kieltää lupaamalla, että kun ihminen SOKEASTI USKOO ILMAN TEKOJA, niin hän pelastuu. Näin NYKYAJAN KRISTINUSKO ON PERKELEESTÄ ELI JOHTAA IHMISEN HELVETTIIN. Kun Emanuel Swedenborg – luterilaisen piispan poika – uskalsi sanoa tämän, ei hänen teoksiaan tietenkään hyväksytty kirkollisissa piireissä. Ainoastaan harvat ymmärsivät hänen teoksensa. Todellisella (Uuden Kirkon) kristinuskolla on kaksi keinoa pelastukseen: 1) Noudattamalla Kymmentä Käskyä siksi, että ne ovat Jumalan Käskyjä, ja 2) jos ihminen on tehnyt syntiä eli rikkonut Kymmentä Käskyä, niin hän voi vielä pelastua tekemällä parannuksen eli AKTIIVISESTI pyytää syntejä anteeksi Jeesukselta sekä AKTIIVISESTI sen jälkeen taistella syntejä vastaan pyytäen Jeesukselta voimaa tähän taisteluun. Tässäkin tapauksessa siis TEOT eli ihmisen anteeksipyyntö ja voiman pyyntö ratkaisevat eikä ihmisen jättäytyminen passiiviseksi luottaen, että ”Pyhä Henki hänet pelastaa, kun hän vain uskoo”. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen, ei automaatiksi, joka toimisi vain ylhäältä tulevan ”uskon” mukaisesti. Kun ihminen noudattaa Kymmentä Käskyä siksi, että ne ovat myös Jumalan Käskyjä, rakastaa hän Jumalaa ja toteutuu Jumalan Ensimmäinen Käsky: ”minä teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni (2 Moos. 20: 6). Kristinuskon kirous oli, kun apostolit keksivät, että ”Jeesus oli jo sovittanut synnit ihmisten puolesta” eli vain uskomalla Jeesukseen ihminen pelastuisi. Jeesus itse ei sanallakaan puhu evankeliumeissa mistään ”sovituksesta”, vaan Hän selvästi opettaa, että ihminen pelastuu, kun hän tekee parannuksen. Apostolien kautta perkele tunkeutui kristinuskoon ja sen vuoksi apostolien kirjoituksia ei saisi liittää Raamattuun, koska ne eivät ole Jumalan Sanaa. Minun englanninkielisessä Raamatussani ei ole apostolien kirjoituksia, sillä Uudessa Testamentissa Jumalan Sanaa ovat vain neljä evankeliumia ja Ilmestyskirja.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(5)Miinusääni(2)
      1. On siis selvää, että Benjaminin swedenborgilaisessa opissa ihminen omin voimin pelastaa itsensä. Sen vuoksi on selvää myös, että Benjamin on kokonaan Raamatun ja kristinuskon ULKOPUOLELLA, ja koko hänen oppinsa rakentuu sille, että synti omassa sydämessä varjellaan ja pyhitetään ja sydämen osuus ULKOISTETAAN pois kuviteltuun ulkonaiseen taivaitten, helvettien ja henkimaailman ja sieltä lähtevien virtausten systeemiin. Kyseessä on sydämen vastuun ja totuuden kiertäminen ja kieltäminen, synnin pyhittäminen. Stefanus huudahti tällaisen farisealaisuuden kohdatessaan: ”Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä – niin kuin teidän isänne, niin tekin” (Ap. t. 7:51).

        Benjaminin koko yllä oleva kommentti on Jumalan sanan (Raamatun) ja siinä vaikuttavan Pyhän Hengen torjuntaa ja AKTIIVISTA vastustamista. Tällainen jumalaton reaktio Jumalan sanaan (siis Pyhään Henkeen) on sydämessä luonnostaan asuvan isän perkeleen (Joh. 8:44) ITSEPUOLUSTUSTA ja sydämen syntien varjelemista. Nähtävästi oma synti on niin valtava ja hirveä, ettei sitä uskalleta kohdata edes armahtavan Jumalan edessä. Swedenborgilainen valheoppi on aktiivista Jumalan vastustamista, antikristillisyyttä ja perkeleenpalvontaa.

        Annan sanoilleni kaksi todistajaa:

        ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” (Room. 3:28).

        ”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia – – Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ’vanhurskas on elävä uskosta’” (Gal. 3:10-11).

        Aiemmissa kommenteissasi kirjoitat: ”Jumalan poika ei ole Jumalasta erillinen poika niin kuin tavallisessa perheessä poika ja isä, vaan Jumalan inkarnaatio eli lihaksi tuleminen. Kuinka Jumala itse voisi olla itsensä vihan alainen? Ja kuinka Hän voisi olla itsensä uhri?”, ja: ”Se käsitys, että Jeesus olisi muka sovittanut maailman synnin Isä Jumalalle, on helvetillistä valhetta.” Ihmisen turmeltuneeseen ja hengellisissä asioissa sokeaan järkeen sovitettu Jumalan kolminaisuus on tässäkin pettänyt sinut. Jeesus, Jumalan Poika, ON Jumala (1. Joh. 5:20; Jes. 9:5; Room. 9:5; Joh. 1:1, 5:23). Hän on yhtä Isän kanssa (Joh. 11:30; 14:9; 17:21-22), joten he ovat yksi ainoa Jumala, yksi olemus.

        Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala olisi voinut suoraan heittää Aadamin ja Eevan ikuiseen helvettiin perkeleen kanssa, mutta koska hän on rakkaus, hän lupasi pelastumisen ”vaimon siemenessä” eli Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa (1. Moos. 3:15). Jumala EI siis rakasta ihmiskuntaa suoraan vaan vain Kristuksessa, Kristuksen kautta. Jumala vihaa luonnollista ihmiskuntaa (synnin ja perkeleen orjia), joka ei ota sydämissään vastaan lunastusta Kristuksessa, Joh. 3:36 – heidät Jumala heittää syystä ikuiseen helvettiin.

        Koska Jeesus, Jumalan Poika, oli ja on synnitön (2. Kor. 5:21; Joh. 8:46; Hebr. 4:15; 1. Joh. 3:5), hän ei voinut omasta syystään kuolla. Kuolemahan on vain ja ainoastaan synnin palkka. Koska Jumala (siis Isä, Poika ja Pyhä Henki) on luonteeltaan rakkaus, hän sen vuoksi itse kantaa rakkautensa kohteen, luomansa ihmiskunnan, synnit (hänen lakiensa rikkomiset) – sehän kuuluu rakkauden luonteeseen. Siksi Poika, Jeesus, tuli lihaksi (kaltaiseksemme, kuitenkin ilman syntiä) kantaakseen itsessään meidän kaikkien syntimme ja niiden seuraukset: kärsimyksen, tuomion, kuoleman ja helvetintuskan, ja siten hankkiakseen itsessään meille syntien anteeksiantamuksen Jumalan edessä, siis sovittaakseen meidät (koko maailman) Jumalan, siis itsensä, kanssa. Kun siis Isä kohdisti vihansa Poikaansa Jeesukseen (joka nöyränä otti kaiken vastaan, ostaakseen meidät Jumalalle) aina kuolemaan ja helvettiin asti, hän ei vihannut Poikaansa vaan meidän syntiämme hänessä, hänen harteillaan. Kun Jumala antoi Jeesuksen kuolla ristillä, hän otti pois syntimme ja niiden syyllisyyden (otti pois meidän vanhan, syntisen ihmisemme). Kun näet Jeesuksen roikkuvan ristillä, siinä näet itsesi (hän on vain sijaisesi). Hän kuolee puolestasi, ettet sinä kuole ja joudu ikuiseen helvettiin. Kun hän nousee ylös kuolleista (itsessäänhän hän ei ollut syntinen, joten hän ei voinut jäädä kuolemaan), siinäkin hän on sijaisesti. Hänessä nouset ylös kuolleista, vanhurskaudut ja elät ikuisesti sekä sielun että ruumiin puolesta (viimeisenä päivänä, hänen palatessaan, kuoleman puhdistama ruumiisikin nousee ylös Jumalan luo ja liittyy sieluusi, ja niin elät ikuisesti autuudessa, katoamattomana). Jeesus uhrasi itsensä (siis sinut ja kaikki hänessä) Jumalalle, ja siksi Ef. 5:2 sanoo: ”ja vaeltakaa rakkaudessa, niin kuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle ’suloiseksi tuoksuksi’.” Sinun Jumalasi, elävä Jumala, pelasti sinut Jeesuksessa Kristuksessa; Jeesus osti sinut Jumalalle, lunasti hengellään sinut, sovitti sinut Jumalan kanssa, pelasti sinut, hankki sinulle ikuisen elämän autuudessa Jumalan yhteydessä.

        Jumala sovitti siis sinut ja koko maailman ITSESSÄÄN! Hän kärsi puolestasi ansaitsemasi kuoleman. Etkö tosiaan ymmärrä? Ei Jeesus ollut kenenkään vihan alainen, vaan rakastettu (”Sen tähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin”, Joh. 10:17). Ei hän ollut itsensä uhri! Vihan alainen olit sinä hänessä. Hän, Jumala, uhrautui sinun hyväksesi täysin tietoisesti. Koska hän oli ja on Jumala, häntä ei olisi voitu ottaa kiinni, tuomita ja ottaa hengiltä, ellei hän olisi täysin tietoisesti luopunut käyttämästä voimaansa ja antautunut tapettavaksi sinun ja muiden edestä. Hän itse sanoo hengestään: ”Ei kukaan sitä minulta ota, vaan MINÄ ANNAN SEN ITSESTÄNI. MINULLA ON VALTA ANTAA SE, JA MINULLA ON VALTA OTTAA SE JÄLLEEN; sen käskyn minä olen saanut Isältäni” (Joh. 10:18). Lunastustyössään Jeesus tunsi, rakkaudesta, sinun ja kaikkien synnit ja niiden syyllisyyden sielussaan omikseen ja hän tunsi myös Jumalan kadotus- ja hylkäystuomion aivan kuin hän itse olisi tehnyt ihmisten kaikki synnit. Siksi hän huusi ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt. 27:46). Tuolloin hän tunsi Jumalan hylkäämien syntisten helvetintuskan. Hän aivan todellisesti kärsi sinun ja kaikkien helvetintuomion eli helvetintuskan. Sinunkin puolestasi.

        Raamattu sanoo: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman ITSENSÄ KANSSA” (2. Kor. 5:19) – – ”Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan SOVITTAISI ITSENSÄ KANSSA kaikki” (Kol. 1:19-20).

        Se oli rakkauden teko, rakkauden luonteen mukaisesti. Jumala pelasti sinut ja maailman itsessään, itsensä kautta. Hänhän on se tuomari, joka yksin sinut tuomitsee. Ja TUOMIO oli se, että hän itse kantoi itsessään syntisi, syyllisyytesi ja rangaistuksesi. Olet sovitettu, vapaa syyllisyydestä! Näin päätti tuomari, Vapahtaja. Sellainen Jumala on ELÄVÄ JUMALA, jota et lainkaan tunne (vaikka hänessä sinä elät, liikut ja olet, Ap. t. 17:28). Perkele on pimentänyt sinut, Benjamin. Perkele on kyykäärme, joka on kerällä sydämessäsi ja hallitsee sieltä kaiken sinussa, ajatuksesi, sanasi, tekosi ja oppisi. Olet pimeys. Absoluuttinen pimeys. Samoin oppisi on PIMEYS. Kun sydämestäsi puuttuu Jeesus, syntien anteeksiantamus, sinulta puuttuu kaikki. Olet matkalla ikuiseen pimeyteen, ikuiseen vaivaan, omasta syystäsi ja omasta ansiostasi (et ole sydämessäsi uskossa ottanut vastaan Pojan sinulle hankkimaa syntien anteeksiantamusta Jumalan edessä – sovitustasi. OLET TYÖNTÄNYT SEN KAIKIN VOIMIN POIS).

        Pelastuksesi ja sovituksesi on Jeesuksessa jo valmiina. Se tulee vain uskoa sydämessä! Et hyödy siitä lainkaan, jos et ota sitä vastaan uskossa. Silloin hukut ikuiseen vaivaan: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16).

        Sitä on parannus. Laki (käskyt) saa siinä vaikuttavan Pyhän Hengen voimasta sinut pelästymään, vapisemaan ja kauhistumaan syntiesi ja helvettiin hukkumisesi uhan vuoksi. Evankeliumi (yllä mainitun syntien anteeksiantamuksen tuominen luoksesi) tuo sinulle vapautuksen, lohdun ja ilon, ikuisesti. Saat Jumalan sydämeesi (käärmeen tilalle) ja alat TEHDÄ OIKEITA KÄSKYJEN MÄÄRÄÄMIÄ TEKOJA itsestään (koska Jumala itse ne sydämessäsi vaikuttaa). Pelastuksesi ei siis ole teoissasi (hyvät teot ovat PELASTUMISEN SEURAUS) vaan uskossa Jeesuksen Kristuksen, Jumalan, sijaissovitukseen puolestasi. HÄN, JUMALA, ON JO PELASTANUT SINUT ITSESSÄÄN, JA SE NYT TÄYTYY VAIN USKOA, vaikka tällä hetkellä pidät sitä helvetillisenä valheena. Et tiedä kristinuskosta yhtään mitään. Kirkkosi ja oppisi ovat perkeleen luomia kauttasi.

        Niinpä kerskailemasi älykkyytesi on suurta, suurta typeryyttä, idiotiaa ja pimeyttä: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!” (Matt. 6:23). Jos tunnet piston sydämessäsi ja alat kauhistua, alat tulla oikealle tielle. Sinutkin, juuri sinut, itse Jumala on pelastanut Poikansa kautta itsessään.

        Näin Pyhä Henki (Jumala) sanoo sinulle sinun järjestäsi, ymmärryksestäsi ja älykkyydestäsi:

        ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, JOKA NOSTETAAN JUMALAN TUNTEMISTA VASTAAN, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle” (2. Kor. 10:5) – – ”Onhan kirjoitettu: ’Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi’. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman ÄLYNIEKAT? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?” (1. Kor. 1:19-20) – – ”(pakanat ovat) täynnänsä kaikkea vääryyttä – – murhaa – – petosta – – , ovat Jumalaa vihaavaisia – – ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä – – VAILLA YMMÄRRYSTÄ” (Room. 1:29-31) – – ”nuo (pakanat), jotka pimentyneinä ymmärrykseltään…” (Ef. 4:18).

        Kirjoitat tuolla aiemassa kommentissasi: ”Jeesus itse ei puhunut siitä, että hän olisi sovittanut ihmisten synnit.” Se, mitä Jeesus ITSE sanoi evankeliumeissa, on tämä (18 raamatunkohtaa; niiden jälkeen asiaan kuuluva lisäys):

        ”Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on” (Luuk. 19:10);

        ”Sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan maailman” (Joh. 12:47, ks. myös Joh. 3:17);

        ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä” (Joh. 10:11);

        ”Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi” (Matt. 9:6);

        ”Ja hän (Jeesus) otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ’Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan” (Luuk. 22:19);

        ”Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta” (Joh. 6:51);

        ”Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastunut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:14-16);

        ”Puhun tämän, että te pelastuisitte” (Joh. 5:34);

        ”niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä” (Matt. 20:28);

        ”Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut – – ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:3, 5);

        ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Matt. 11:28);

        ”Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina” (Luuk. 14:17);

        ”ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän” (Joh. 5:40);

        ”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 6:40);

        ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 3:36);

        ”Minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku” (Joh. 10:28);

        ”Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut; koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut” (Joh. 17:1-2);

        ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16).

        Lisäys: On myös niin, että koko Raamattu alusta loppuun on Jeesuksen kirjoittama, Jeesuksen sanaa siis. Raamattuhan on Pyhän Hengen kirjoittama (2. Piet. 1:21; 2. Tim. 3:16), ja koska Pyhä Henki on Jeesuksen Kristuksen Henki (Room. 8:9; Fil. 1:19), Raamattu on Jeesuksen kirjoittama. Ja sovituksesta Raamattu sanoo:

        ”hän (Jeesus Kristus) on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman syntien” (1. Joh. 2:2);

        ”Siinä on rakkaus – – että hän (Jumala) rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Joh. 4:10);

        ”Sen tähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit” (Hebr. 2:17);

        ”Sillä jos me silloin, kun olimme vielä Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta…” (Room. 5:10);

        ”joka (Jumala) on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta” (2. Kor. 5:18);

        ”että hän (Jumala), tehden rauhan hänen (Jumalan Pojan) ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki – – Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta” (Kol. 1:20-22).

        Olen jo jonkin aikaan ihmetellyt, eikö Benjamin ole lainkaan lukenut Uuden testamentin tekstejä (muita kuin evankeliumeja ja Ilmestyskirjaa), koska hän niin kokonaan on tietämätön niiden sanomasta. Olisiko syynä se, ettei hänen englanninkielisessä Raamatussaan ole apostolien tekstejä (kuten hän kommentissaan kertoo)? Eikö Benjaminilla ole kokonaista Raamattua sellaisena kuin se meillä on? Ja tämän johdosta tulee mieleen: onko Benjamin niin kokonaan manipuloitu ja aivopesty swedenborgilaiseen oppiin, ettei hän näe eikä halua nähdä enää mitään muuta kuin ruotsalaisen Swedenborgin tekstit ja jonkinlaisen hänen oppinsa pohjalta karsitun Raamatun? Heittääkö hän kaiken muun pellolle?

        Tämän epäilyni vuoksi tuonkin, kommentissani jo sanomani lisäksi, esiin vielä joitakin ydinasioita Jeesuksen ristinkuoleman todellisuudesta ja merkityksestä Benjaminille tiedoksi:

        ”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia – – Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, KUN HÄN TULI KIROUKSEKSI MEIDÄN EDESTÄMME” (Gal. 3:10, 13);

        ”(Jumalan Poika) on rakastanut minua (Paavalia) ja ANTANUT ITSENSÄ MINUN EDESTÄNI” (Gal. 2:20);

        ”(Kristus) iankaikkisen Hengen kautta UHRASI ITSENSÄ viattomana Jumalalle” (Hebr. 9:14);

        ”Sillä myös Kristus KÄRSI KERRAN KUOLEMAN SYNTIEN TÄHDEN, vanhurskas vääräin puolesta, JOHDATTAAKSENSA MEIDÄT JUMALAN TYKÖ” (1. Piet. 3:18);

        ”(Kristus meni) OMAN VERENSÄ KAUTTA KERTA KAIKKIAAN KAIKKEINPYHIMPÄÄN ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen” (Hebr. 9:12);

        ”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän KUOLEMAN KAUTTA KUKISTAISI sen, jolla on kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia” (Hebr. 2:14-15);

        ”joka (suuri Jumala ja Vapahtajamme Kristus Jeesus) ANTOI ITSENSÄ MEIDÄN EDESTÄMME lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee” (Tiit. 2:14).

        Jesaja kirjoitti Pyhässä Hengessä: ”Hän (Herra Sebaot) hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra, pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta” (Jes. 25:8).

        Kristuksessa kuolema voitettiin: ”Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ’Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?’ Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! (1. Kor. 15:54-57);

        ”(Vapahtajamme Kristus Jeesus) kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta” (2. Tim. 1:10).

        Allekirjoittaa:

        Vesa-Ilkka Laurio
        kristitty, Jumalan sanasta uudestisyntynyt, autuuden ja rauhan sydämeensä saanut

        VAROITUKSEN SANA: Tämä Benjaminin ja swedenborgilaisuuden muiden seuraajien eksymys ei ole asia, jonka vuoksi heitä olisi oikeus pilkata tai halveksia, nyt tai myöhemmin. Kaikki me olemme olleet (me sydämen kristityt) tai yhä olemme (luonnollisessa syntisessä tilassa yhä elävät) yhtä lailla syntisiä. Eksyneitä veljiä ja sisaria tulee auttaa, ei pilkata (”Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta”, Jaak. 5:19-20).

        Plusääni(4)Miinusääni(1)
  13. NYKYINEN KRISTINUSKO ON KUOLLUT
    Vaikka nykyisin lasketaan kristittyjä olevan pari miljardia, ei todellisuudessa ole tuskin ainoatakaan sellaista ihmistä, jota voisi sanoa kristityksi. Kaikki nykyajan ”kristityt” ovat vain muodollisesti kristillisiin uskontokuntiin kuuluvia, joita yhdistää jonkinlainen usko Jeesukseen. Jeesus käsitetään esimerkilliseksi henkiseksi opettajaksi ja jopa yhdeksi kolmesta jumalasta eli Jumalan Pojaksi, jonka lisäksi on erillinen Isä Jumala ja vielä erillinen Pyhä Henki. Pieni ryhmä ”swedenborgilaisia” kirkkoja julistaa oppia, että Jeesus on itse Isä Jumalan inkarnaatio, mutta se hukkuu valtavirran käsitykseen kolmesta jumalasta. Lisäksi ”swedenborgilaiset” kirkot ovat maallistuneita eivätkä uskalla viedä eteenpäin sitä oppia, joka pelastaisi koko maailman. He ovat juutalaisten talutusnuorassa, kuten kaikki kristilliset kirkot, hyväksyessään juutalaisten valheet holokaustista ja ihannoivat Israelin valtiota Raamatun profetioiden täyttymyksenä. Kristitty maailma on umpisokea, mikä tarjoaa juutalaisille mahdollisuuden päästä hallitsemaan totaalisesti koko planeettaa, missä suunnitelmassa he ovatkin jo hyvin pitkällä. Tähän ongelmaan ei ole kuin yksi ratkaisu: uusi todella kristillinen kirkko, joka tunnustaa Jeesuksen maan ja taivaan ainoaksi Jumalaksi, jossa on Kolminaisuus kuten Jumalan kuvassa ihmisessä eli sielu, ruumis ja toiminta, siis Isä, Poika ja Pyhä Henki, jotka eivät ole eri jumalia, vaan yhden Jumalan kolme ominaisuutta. Lisäksi kun Kymmenen Käskyä otetaan uudestaan elämän perustaksi, niin on syntynyt uskonto, jota mikään maailmanmahti ei pysty pysäyttämään. Tämä Ilmestyskirjassakin ennustettu (Ilm. 21: 2-5) Uusi Jerusalem eli Uusi Kirkko luo aivan uuden elämänopin, joka perustuu Jeesuksen Jumaluuden tunnustamiseen ja Kymmenen Käskyn mukaiseen elämään ja joka hävittää maan päältä saastaksi tulleen vanhan kristinopin kolmesta jumalasta ja ”yksin uskosta” tapahtuvasta pelastuksesta. Tästä kirkosta tulee planeettamme valtakirkko, joka tuhoaa kaikki muut uskonnot tarpeettomina helvetin työkaluina. Tämä kirkko hävittää perkeleen pysyvästi maan päältä. Tämä kirkko syntyy nykyajan kristillisen kirkon tuhkaläjästä. Vanha kristillinen kirkko on kuollut ja se pitää kuopata. Vesa-Ilkka Laurion käsitykset tällä sivustolla, että Pyhä Henki on hetkessä puhdistanut ihmisen synnistä, ovat sokean uskon aikaansaamia ja jotka eivät johda pelastukseen. Ihminen pelastuu vain tekemällä parannuksen ja elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti, kuten Jeesus opettaa: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17).
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(3)Miinusääni(3)
  14. Hyvääkin välillä

    Minusta on hyvä puhua Herramme asioista.

    A. Kirjoitat, Benjamin, näin: ”Jeesus eli Poika syntyi Jumalan inkarnoituessa Marian munasoluun. Siis koko Jumala ei mikään erillinen poika, jota tuolloin ei vielä ollut. Poika syntyi vasta Mariasta ja oli näin isänsä puolesta Jumala ja äitinsä ruumiin puolesta ihminen. Jeesus ei siis syntynyt ikuisuudessa vaan maailmassa tuona hetkenä ja oli siis itse Jumalan inkarnaatio eli Jumalan Poika – – Väärä käsitys, että ’Jeesus olisi syntynyt Isästä ennen aikojen alkua’ (Nikean uskontunnustus) on myrkky, joka on tuhonnut koko kristillisen kirkon.”

    Tähän vastaan raamatunkohdilla:

    ”Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: ’Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut – – Ja nyt Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ENNEN KUIN MAAILMA OLIKAAN’” (Joh. 17:1, 5);

    ”Ja hän (Jumalan rakas Poika, j. 13) on näkymättömän Jumalan kuva, ESIKOINEN ENNEN KAIKKEA LUOMAKUNTAA. Sillä HÄNESSÄ LUOTIIN KAIKKI, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, KAIKKI ON LUOTU HÄNEN KAUTTANSA JA HÄNEEN, JA HÄN ON ENNEN KAIKKIA, ja hänessä pysyy kaikki voimassa” (Kol. 1:15-17);

    ”ALUSSA OLI SANA (= Poika, Jeesus Kristus, j. 14, 17), ja SANA OLI JUMALAN TYKÖNÄ, ja Sana oli Jumala. HÄN OLI ALUSSA JUMALAN TYKÖNÄ. KAIKKI ON SAANUT SYNTYNSÄ HÄNEN KAUTTAAN, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on – – MAAILMA ON HÄNEN KAUTTAAN SAANUT SYNTYNSÄ – – Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1:1-3, 10, 14);

    ”on hän (Jumala) näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, JONKA KAUTTA HÄN MYÖS ON MAAILMAN LUONUT” (Hebr. 1:2);

    ”Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ENNEN KUIN AABRAHAM SYNTYI, OLEN MINÄ OLLUT’” (Joh. 8:58);

    ”(isämme Vanhan testamentin aikana) joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; JA SE KALLIO OLI KRISTUS” (1. Kor. 10:4; viittaus exodukseen VT:n aikana, 2. Moos.17:6, 4. Moos. 20:10, 11).

    B. Kirjoitat artikkelissasi Jeesuksesta: ”Jeesus oli sielunsa puolesta itse Jumala, mutta äidiltä perityn ruumiinsa puolesta tavallinen ihminen eläessään maan päällä – – Hänellä oli, toisin kuin katolilaiset uskovat, äidiltä perityn pahuuden saastuttama ruumis.”

    Myös tähän vastaan raamatunkohdilla:

    ”joka (Jeesus, Jumalan Poika) on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, KUITENKIN ILMAN SYNTIÄ” (Hebr. 4:15);

    ”Sen kaltainen ylimmäinen pappi (Jeesus, Poika, j. 22, 28) meille sopiikin: PYHÄ, VIATON, TAHRATON, syntisistä erotettu” (Hebr. 7:26);

    ”Sen (Kristuksen), JOKA EI SYNNISTÄ TIENNYT, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi” (2. Kor. 5:21);

    ”joka (Kristus) ’EI SYNTIÄ TEHNYT JA JONKA SUUSSA EI PETOSTA OLLUT’ – – joka ’itse kantoi meidän syntimme’ ruumiissaan ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ’haavainsa kautta te olette paratut’” (1. Piet. 2:22,24,25);

    ”Pyhä Henki tulee sinun (Marian) päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sen tähden myös se PYHÄ, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi” (Luuk. 1:35);

    ”Kuka teistä voi näyttää minut (Jeesuksen) syypääksi syntiin?” (Joh. 8:46);

    ”(olette lunastetut) Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin VIRHEETTÖMÄN JA TAHRATTOMAN KARITSAN” (1. Piet. 1:19).

    ”Ja te tiedätte hänen (Jeesuksen) ilmestyneen ottamaan pois synnit; JA HÄNESSÄ EI OLE SYNTIÄ” (1. Joh. 3:5);

    C. Kirjoitat (sanojesi mukaan Jumalan sinulle suoman kyvyn turvin nähdä, onko jokin asia taivaasta vai helvetistä): ”kristillinen sovitusoppi on helvetistä – – Ei ollut siis mitään vihaa Isän ja maailman välillä, mitä Pojan pitäisi sovittaa – – Se käsitys, että Jeesus olisi muka sovittanut maailman synnin Isä Jumalalle, on helvetillistä valhetta. Jeesus ei sovittanut mitään.”

    Jälleen vastaan raamatunkohdilla:

    ”Hänessä (Jumalan Pojassa) meillä on LUNASTUS, SYNTIEN ANTEEKSISAAMINEN” (Kol. 1:14);

    ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljon ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme SOVITETUIKSI HÄNEN KANSSAAN HÄNEN POIKANSA KUOLEMAN KAUTTA, paljon ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme SOVITETUT; emmekä ainoastaan SOVITETUT, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme MEIDÄN HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN KAUTTA, JONKA KAUTTA ME NYT OLEMME SOVITUKSEN SAANEET” (Room. 5:8-11);

    ”Sen tähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, SOVITTAAKSEEN KANSAN SYNNIT” (Hebr. 2:17);

    ”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on SOVITTANUT MEIDÄT ITSENSÄ KANSSA KRISTUKSEN KAUTTA JA ANTANUT MEILLE SOVITUKSEN VIRAN. SILLÄ JUMALA OLI KRISTUKSESSA JA SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille SOVITUKSEN SANAN” (2. Kor. 5:18-19);

    ”HÄN (Jeesus Kristus) ON MEIDÄN SYNTIEMME SOVITUS, eikä ainoastaan meidän, VAAN MYÖS KOKO MAAILMAN SYNTIEN” (1. Joh. 2:2).

    D. Kirjoitat: ”Huvittavaa on, että kristillinen kirkko on ottanut symbolikseen ristin – tappo- ja kidutusvälineen.”

    Sinne naulattiin syntisi.

    E. Kirjoitat: ”Raamatun pohjalta muotoiltiin kristillinen kolminaisuusoppi: ’Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki’ – – Tätä kolminaisuusoppia kaikki nykyiset kristilliset kirkot tunnustavat. Se oppi on törkeä valhe.”

    Aiemmassa kommentissani toin esiin, mikä swedenborgilainen kolminaisuusoppi on:

    ”On yksi Jumala, jossa on kolme Jumalan ominaisuutta: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Jumala = Herra Jeesus Kristus.
    Ominaisuus Isä = Jeesuksen Kristuksen sielu eli Jumalallinen Rakkaus (Hyvyys).
    Ominaisuus Poika = Jeesuksen Kristuksen ruumis (jumalallinen ihmisyys) eli Jumalallinen Viisaus (Totuus).
    Ominaisuus Pyhä Henki = Jeesuksen Isästä lähettämä Jumalallinen ulosvirtaus eli Jeesuksesta ulos virtaava Jumaluus eli Jeesuksesta lähtevä vaikutus (toiminta) eli Jeesuksesta lähtevä Jumalallinen Virtaus, joka antaa kaikelle elämän eli Jeesuksesta lähtevä virtaus, jossa yhdistyy Jumalallinen Totuus ja Jumalallinen Hyvyys.

    Swedenborgilaisuudessa kolminaisuus on siis Jumalan ominaisuuksien (rakkaus, totuus ja näiden ulosvirtaus) kolminaisuus.”

    Kolminaisuusopissanne Jumala eli Jeesus Kristus on siis kyhäelmä, jonka ruumis on totuus ja jonka sielu on rakkaus ja josta nuo kaksi, totuus ja rakkaus, valuvat ulospäin. Sellaista olentoa ei voi olla olemassa, joten teidän Jeesuksenne ei mitenkään voi olla oikea Jeesus. Ja koska tämä Jeesus on opissanne Jumala, myöskään teidän Jumalanne ei mitenkään voi olla oikea Jumala. Oppinne Jeesus on abstraktinen monstrumi ja oppinne Jumala on kanssanne ilveilevä perkele, joka ”käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä” (1. Piet. 5:8).

    F. Artikkelissasi kirjoitat: ”Swedenborg myös paljastaa, että koko maailmankaikkeus on täynnä aurinkokuntia, joita kiertää planeettoja, joissa kaikissa asuu ihmisiä. Jumala loi maailmankaikkeuden ja planeetat ihmistä varten, eikä pyörimään tyhjänpanttina avaruudessa, niin kuin nykyään yleisesti luullaan. – – Swedenborg seurusteli meidän aurinkokuntamme ja joidenkin muidenkin aurinkokuntien planeettojen henkien kanssa ja sai heiltä tietonsa. Hän kirjoitti näistä kokemuksistaan myös kirjan.”

    Tässä herää heti kysymys, mikset ole kertonut täällä, mitä tapahtuu, kun nuo aurinkokunnat ja planeetat lukemattomine ihmisineen putoavat (nähtävästi tänne siis)? Antoiko Swedenborg siitä tietoa? Tämähän on paljon valtavampi uhka kuin koronahuijaus. Itse olen tietoinen tästä vain evankeliumien ja yhden Ilmestyskirjan kohdan kautta, ja tuon niistä tänne yhden, tämän Matteuksen evankeliumin kohdan:

    ”Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät” (Matt. 24:29).

    Toisessa kohdassa kirjoitat: ”Minä kuitenkin tiedän yhtä varmasti kuin 2 plus 2 on 4, että Marsissa on ihmisiä, eläimiä ja kasveja.”

    Marsin ihmisiä siis ainakin voitaisiin varoittaa uhkaavasta putoamisesta (onhan nykyisin olemassa satelliitteja ja signaalien avulla toimivia viestitysmahdollisuuksia). Sehän olisi yksi ”hyvä teko.”

    G. Toinen kohta artikkelistasi: ”Noin 90 % planeettamme aikuisväestöstä joutuu helvettiin ruumiin kuoleman jälkeen; ainoastaan kuolleet lapset pääsevät taivaaseen ja heidät kasvatetaan siellä enkeleiksi. Näin lapsikuolleisuus on harvoja hyviä asioita planeetallamme. Suurta lapsikuolleisuutta ei tarvittaisi, jos ihmisillä olisi helveteistä vapaa uskonto, joka kehittäisi ihmisistä todellisia taivaallisia ihmisolentoja.”

    Tarkoitatko sitä, että kun 90% planeettamme aikuisväestöstä joutuu helvettiin, niin tuon surkeuden rinnalla on se hyvä asia, että paljon lapsia kuolee täällä planeetallamme? Hekö siis pääsevät taivaaseen? Kasvatetaan siellä enkeleiksi? Nythän on jo valtava lastentappokoneisto käynnissä kaikkialla: abortit. Oletko sitä mieltä, että kaikki lapset pitäisi tappaa, että saataisiin taivaaseen enkeleitä, satoja miljoonia enkeleitä? Onko tämä lapsikuolleisuuden lisääminen mukana uskonkohdissanne?

    H. Artikkelissasi tiivistät kirkkonne opin näin: ”Uuden Kirkon perusopetus on yksinkertainen: usko yhteen Jumalaan, joka on Jumalallinen Kolminaisuus Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, tee päivittäin parannusta, äläkä tee syntiä.”

    Minua alkoi kiinnostaa, onko kuitenkin mahdollisesti olemassa oikotie, joka olisi looginen ja ilmeisen vapauttava: Koska tuo jälkiosa, päivittäisen parannuksen tekeminen ja sen kyttääminen, ettei tule tehtyä syntiä, voi koitua tympäiseväksi, epäinhimilliseksi ja uuvuttavaksi, niin voisiko tuota alkuosaa miettiä tarkemmin? Edellä näet oivalsin, että löysättävää on; kirjoitin näet näin:

    ”Kolminaisuusopissanne Jumala eli Jeesus Kristus on siis kyhäelmä, jonka ruumis on totuus ja jonka sielu on rakkaus ja josta nuo kaksi, totuus ja rakkaus, valuvat ulospäin. Sellaista olentoa ei voi olla olemassa, joten teidän Jeesuksenne ei mitenkään voi olla oikea Jeesus. Ja koska tämä Jeesus on opissanne Jumala, myöskään teidän Jumalanne ei mitenkään voi olla oikea Jumala. Oppinne Jeesus on abstraktinen monstrumi ja oppinne Jumala on kanssanne ilveilevä perkele, joka ”käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä” (1. Piet. 5:8).”

    Koska siis opistanne näkyy, ettei Jeesusta ja Jumalaa ole todellisuudessa lainkaan olemassa, niin eihän silloin ole ketään, jonka edessä tulisi tehdä parannusta ja joka kyttäisi syntejä. Itse asiassa koko homma voitaisiin unohtaa ja voitaisiin olla iloisia. Vapaalle tahdollekin jäisi tilaa. Ja voitaisiinko sitä sitten opissanne kutsua ”viidenneksi Viimeiseksi Tuomioksi”? Kerrothan, että neljä on jo ollut (viimeisin 263 vuotta sitten).

    I. Artikkelisi lopussa on ohjeesi, joka sopii laittaa tännekin: ”Kun otamme johtotähdeksemme Emanuel Swedenborgin teokset ja Kymmenen Käskyn mukaisen elämän, niin syömme elämän puusta ja paratiisi palaa maan päälle oltuaan poissa tuhansia vuosia.”

    Ei siis tarvita mitään Jeesusta tai Jumalaa! Eikä kirkkoa? Eikö siis nykytilanne riitä? Tosin, kumpi tapahtuu ensin: paratiisin palaaminen maan päälle vai tähtien, aurinkokuntien ja planeettojen putoaminen tänne? Oletteko laatineet siitä aikakartaston?

    No, nyt kun on saatu näin paljon hyvää, oikein roppakaupalla, niin iloitkaamme: ”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!” (Fil. 4:4). Jos et osaa iloita, niin tee se (joka päivä harjoitellen) ”ikään kuin itsestään”, samoin kuin te teette ja harjoittelette hyviä tekoja pitkiäkin aikoja oppiaksenne ne. Mutta jos luet tämän kommenttini tarkasti ja omaksut sen, voit unohtaa senkin.

    Plusääni(5)Miinusääni(4)
    1. JUMALAN SANAN OIKEA TULKINTA
      Vastaan Vesa-Ilkka Lauriolle vain niistä kohdista, jotka ovat Jumalan Sanaa, en apostolien kirjoituksista, jotka eivät ole Jumalan Sanaa, vaan ovat apostolien mielipiteitä, jotka kirkolliskokoukset ovat väärin liittäneet Raamattuun, johon ne eivät kuulu.
      Poika Sanassa tarkoittaa kahta asiaa. 1) Jumalallista Totuutta, joka on ollut ennen kuin aikaa ja maailmankaikkeutta; tätä tarkoittaa myös Kirkastettu Poika. 2) Poikaa eli Mariasta syntynyttä Poikaa, jolla oli sieluna Jehova Jumala, mutta jonka ruumis oli peritty äidiltään Marialta ja oli siis myös perityn pahuuden saastuttama, vaikka Jeesus ei tehnyt kuitenkaan syntiä. Myös ihmisen sielu ei tule syntiseksi sen johdosta, että siinä on peritty pahuus, sillä vasta kun ihminen tekee syntiä, siitä tule syntinen. Ketään ei tuomita perityn pahuuden s. o. perittyjen mieltymysten, vaan tekojen perusteella. ”Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut”. Tässä tarkoitetaan Marian poikaa ja vasta sen kirkastus tekee siitä Jumalallisen Totuuden, mitä Hän ei vielä täysin ollut. Tämä poika on varsinainen Jumalan Poika eli ajassa ja paikassa syntynyt ihminen, jossa oli peritty pahuus äidin, mutta ei isän puolelta. ”Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennen kuin maailma olikaan”. Tässä kirkkaudella tarkoittaa Jumalallista, joka siis oli ennen aikaa ja maailmaa eli ”joka minulla oli sinun tykönäsi” ja sanalla ”minulla” Häntä tavallisena ihmisenä, jonka sielu oli Jehova Jumala. Tämä tavallinen ihminen on tiukasti ottaen Jumalan Poika, sillä se syntyi Marian munasolun hedelmöittymisellä Jumalallisen ihmeen avulla. Tätä poikaa Nikean uskontunnustus tarkoittaa, ja se ei syntynyt ”ennen aikoja”, vaan ajassa ja paikassa neitsyt Mariasta. ”uskomme …Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt”. Nikean uskontunnustus siis väittää, että Jumala olisi kahdentunut ennen aikaa ja maailmaa, mikä on täysin järjetön väite eikä perustu Jumalan Sanaan. Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa 1-3, 14, tarkoitetaan SANALLA Jumalallista Totuutta, joka on siis ollut ennen aikaa ja maailmaa, ”ja ”SANA tuli lihaksi” lauseella tarkoitetaan Marian munasolun hedelmöitystä, jossa itse Jehova Jumalallisena Totuutena tuli sisälle Marian munasoluun. Ei siis tapahtunut, että SANA olisi ollut Jeesus Jumalan Poika, joka olisi laskeutunut ja ottanut ihmishahmon, vaan vasta Mariasta syntynyt Jeesus oli Jumalan Poika. Nykyinen kolminaisuusoppi perustuu tähän ”laskeutuneeseen ihmishahmoon”, joka ei ollut siis Jumalan Poika, vaan väärinkäsitys. Tästä kolminaisuusopista tuli naurettavia muita väärinkäsityksiä, kuten että Isä Jumala lähetti poikansa sovittamaan maailman synnit ym. groteskeja väärinkäsityksiä, jotka on hyväksytty kirkolliskokouksissa. Näin Nikean uskontunnustus tuhosi kristillisen kirkon. Joh. 1: 10: ”maailma hänen kauttaan on saanut syntynsä” tarkoittaa taas, että SANA eli Jumalallinen Totuus yhdessä Jumalalallisen Rakkauden kanssa loi maailman, ei että maailmassa syntynyt Jeesus olisi ollut mukana maailman luomisessa Jumalan Poikana. Eli yhteenvetona: Jeesus Kristus syntyi ajallisena neitsyt Mariasta, mutta Hänen sielussaan oli Jumalallinen Totuus eli Sana, joka oli ollut ennen aikojen alkua. Joh. 8: 58: ”ennen kuin Abraham syntyi, olen minä ollut”. Myös tässä Jeesus viittaa sieluunsa eli Jumalalliseen Totuuteen, ei hänen ruumiiseensa, josta tuli Jumalallinen Totuus vasta ristinkuoleman jälkeen Hänen yhtyessään Jumala Jehovaan eli Isään, joten Hän, Herra Jeesus Kristus, on taivaan ja maan Jumala, jonka ruumis on Isä Jehovan ruumis ja sielu itse Isä Jehova ja Pyhä Henki Jeesuksen Isästä lähettämä koko maailmankaikkeuden täyttävä ulosvirtaava Jumaluus.
      Muita Vesa-Ilkka Laurion väitteitä en kommentoi, huomautan vain, että Raamatun kirjaimellinen merkitys voi johtaa harhaan ja vasta spirituaalinen merkitys, jonka Swedenborg paljasti, esittää totuuden. Vai kuinka voi esimerkiksi käsittää kirjaimellisesti, että Uuden Jerusalemin pituus, leveys ja korkeus olivat yhtä suuret (Ilm. 21: 16) eli oliko Jerusalem kuution muotoinen? Swedenborg kertoo, mitä tarkoittavat pituus, leveys ja korkeus spirituaalisesti. Raamatun kirjaimellinen tulkinta on synnyttänyt kaikki harhaopit, joita on satoja, ellei tuhansia. Sanan spirituaalisen merkityksen avautuminen, eli Herran Toinen Tuleminen Swedenborgin teosten avulla, poistaa kaikki väärät tulkinnat, ja Jumalallinen Totuus tulee esille kaikessa loistossaan.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(4)Miinusääni(4)
  15. PYHÄN HENGEN VAIKUTUS
    Vesa-Ilkka Laurion esittämä ”Pyhän Hengen” vaikutus ei ole todellisen Pyhän Hengen vaikutus, vaan psykologiassa tunnettu ilmiö suggestio, joka johtuu pahoista hengistä. Pahat henget usein kuvittelevat olevansa ”Pyhä Henki”. Siinä ihminen uskoo olevansa vapaa hetkessä kaikesta synnistä ja hetkellisesti uudestisyntynyt. Todellinen Pyhän Hengen vaikutus on seuraava: ihmisen ymmärrys avautuu ja hän näkee Raamatun sisäisen merkityksen ja huomaa itse olevansa kiinni synnissä. Hän myös ymmärtää, että hänen tulee välttää syntiä, jotta puhdistuisi synnistä eli hänen tulee elää Kymmenen Käskyn mukaisesti. Näin Pyhä Henki johtaa ihmisen parannuksen tielle, mutta ei paranna häntä synnistä hetkessä. Nykyajan kristittyjen käsitys Pyhän Hengen vaikutuksesta on saastuttanut kristinuskon helvetin virtauksella ja estää ihmisen uudestisyntymistä. Todellinen Pyhä Henki avaa ihmisen älyn eli ymmärryksen eikä tee ihmistä tyhmäksi, kuten Vesa-Ilkka Laurion ilmoittama ”Pyhä Henki”. Pyhä Henki ei myöskään ole mikään itsenäinen jumala, vaan Jeesuksesta lähtevä Jumalallinen Virtaus koko maailmankaikkeuteen. Pyhää Henkeä pilkkaa se, joka kieltää Jeesuksen Jumaluuden.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(3)Miinusääni(4)
  16. LOPPUSANAT
    Koska aloitin tämän artikkelin, haluan sen myös lopettaa. Viestini on selvä: nykyajan kristinusko on uskontona tuhoutunut, eikä sillä ole yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen. Esimerkkinä nykyisestä sokeasta uskosta ovat Vesa-Ilkka Laurion kirjoitukset, joissa hän nykyajan kristinuskon tapaan kieltää ihmisen oman osallisuuden pelastumisessa ja väittää, että uskomalla Jeesuksen sovitustyön ihminen on puhdistunut ja pelastunut ja syntyy uudestaan joskus ruumiillisesti. Totuus on aivan jotain muuta. Ihmiseltä vaaditaan oma panos pelastumisessa, sillä ihminen ei ole avuton automaatti, vaan Jumalan kuva, joka voi tahdollaan vaikuttaa elämäänsä ja pelastukseensa. Ja sen hän tekee, kun uskoo Jeesuksen Jumaluuteen, mutta lisäksi omasta halustaan haluaa elää Jumalallisen Järjestyksen lakien mukaisesti eli noudattaa Kymmentä Käskyä, jotka reformistiset kirkot ovat käytännössä hylänneet. Eli kun ihminen tunnustaa Jeesuksen Jumalaksi, jossa on Isä eli sielu, Poika eli ruumis ja Pyhä Henki eli ulostuleva Jumaluus sekä yrittää elää käytännössä Kymmentä Käskyä noudattaen hän pelastuu eli pääsee taivaaseen, jossa häntä seuraa ikuinen elämä, mitään ruumiin ylösnousemusta ei ole, vaan ylösnouseminen on juuri tuo taivaaseen pääsy. Siis lyhyesti: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17). Tähän Jeesuksen lauseeseen haluan päättää tämän keskustelun.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(3)Miinusääni(4)
  17. Ei ole Benjamin maailmankaikkeuden stara

    Nousen vallitsevaa valtavirtanäkemystä vastaan. Alla todistusaineistoni:

    ”Silloin he (Juudas ja lukuisa joukko ylipappien ja kansan vanhinten luota miekat ja seipäät käsissä) tulivat Jeesuksen luo, kävivät häneen käsiksi ja ottivat hänet kiinni” (Matt. 26:50);

    ”He (ylimmäinen pappi, kirjanoppineet ja vanhimmat – koko neuvosto) sylkivät häntä silmille ja löivät häntä nyrkillä kasvoihin; ja toiset sivalsivat häntä poskelle” (Matt. 26:67);

    ”Aamun koittaessa kaikki ylipapit ja kansan vanhimmat pitivät neuvoa Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet” (Matt. 27:1);

    ”Pilatus sanoi heille (ylipapeille ja vanhimmille ja kansalle): ’Mitä minun sitten on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?’ He sanoivat kaikki: ’Ristiinnaulittakoon!’ Niin maaherra sanoi: ’Mitä pahaa hän sitten on tehnyt?’ Mutta he huusivat vielä kovemmin sanoen: ’Ristiinnaulittakoon!’” (Matt. 27:22-23);

    ”Jeesuksen hän (Pilatus) ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi” (Matt. 27:26);

    ”He (maaherran sotamiehet) riisuivat hänet (Jeesuksen) ja panivat hänen päällensä tulipunaisen vaipan ja väänsivät orjantappuroista kruunun, panivat sen hänen päähänsä ja ruovon hänen oikeaan käteensä, polvistuivat hänen eteensä ja pilkkasivat häntä ja sanoivat: ’Terve, juutalaisten kuningas!’ Ja he sylkivät häntä, ottivat ruovon ja löivät häntä päähän” (Matt. 27:28-30);

    ”Ja kun he (maaherran sotamiehet) olivat hänet ristiinnaulinneet – – ne, jotka kulkivat ohitse, herjasivat häntä, nyökyttivät päätänsä – – Samoin ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat pilkkasivat häntä – – Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa” (Matt. 27:35, 39, 41, 44);

    ”Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: ’Eeli, Eeli, lama sabaktani?’ Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt. 27:46);

    ”Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä. Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järsi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle” (Matt. 27:50-53);

    ”Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois (Jeesuksen hautakammion edestä) ja istui sille – – Mutta enkeli puhutteli naisia (hautaa katsomaan tulleita Maria Magdaleenaa ja sitä toista Mariaa) ja sanoi heille: ’Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän sanoi (ks. Matt. 16:21; 17:23; 20:19). Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut – – Ja he (naiset) menivät kiiruusti haudalta peloissaan ja suuresti iloiten ja juoksivat viemään sanaa hänen opetuslapsillensa. Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: ’Terve teille!’ Ja he menivät hänen tykönsä , syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat häntä” (Matt. 28:2, 5, 6, 8, 9);

    ”Miksi teistä on uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?” (Ap. t. 26:8);

    ”Ja Jeesus tuli heidän (11 opetuslapsen) tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä’” (Matt. 28:18);

    ”Kun hän (Jeesus ollessaan koolla apostolien kanssa) oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: ’Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän’” (Ap. t. 1:9-11, ks. myös Mark. 16:19; Luuk. 24:51);

    ”Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella” (Matt. 24:30);

    ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista – – Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. – – Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä’” (Matt. 25:31, 32, 34, 41);

    ”Sillä hän (Jumala) on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen (Jeesuksen) kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista” (Ap. t. 17:31);

    ”Hänet (Jeesuksen) Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä – – Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta” (Ap. t. 10:40, 42, 43);

    ”Ja hän (Jeesus Kristus) on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien” (1. Joh. 2:2);

    ”Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:14-15);

    ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 3:36);

    ”Minä (Jeesus) olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh. 11:25-26);

    ”että tietäisitte, – – mikä hänen (Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalan, kirkkauden Isän) voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme – sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle” (Ef. 1:18-21);

    ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä; Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton” (Jes. 9:5-6);

    ”Ja hänellä (Jumalan Sanalla, Jeesuksella, ks. myös Joh. 1:1, 14) on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: ’Kuningasten Kuningas ja herrain Herra’” (Ilm. 19:16);

    ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu, vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon” (Jes. 65:17-18);

    ”Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu” (2. Piet. 3:13);

    ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ’Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa, ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt” (Ilm. 21:1-4).

    Todellinen stara! Valitan Benjamin, sinä et ole stara.

    (katso myös uusi vastaukseni kommenttiisi 12.11.2020 at 12.02 yllä)

    Plusääni(4)Miinusääni(2)
    1. MINÄ OLEN TODELLINEN STARA
      Vesa-Ilkka Laurion kirjoitukseen viitaten. Ei ole sopivaa kerskua omilla saavutuksilla, mutta en kerskukaan, vaan esitän muutaman faktan, jotka todistavat, että minulla on merkitys, jota minä itse en ole määrännyt, ja se voi vaikuttaa jostakusta suuruudenhulluudelta, mutta aika näyttää, mitä tuleman pitää. Äidilleni eräs sangen kuuluisa selvännäkijä kertoi 30-luvulla Viipurissa, että saatte kolme tyttöä ja yhden pojan ynnä monta muuta yksityiskohtaa äitini elämästä, mitkä kaikki ovat kirjaimellisesti toteutuneet. Mutta viimeinen ennustus ei ole toteutunut. Se oli seuraava: pojastanne tulee suuri kuuluisuus ja hän kohoaa mahtavaan asemaan. En tosin ole pyrkinyt koskaan mihinkään asemaan. Mutta 21.7.1973 klo 4.56 (tarkalleen sama hetki, kun ensimmäinen ihminen astui kuun pinnalle) tajuntani yhtäkkiä avautui ja sain tietää kolme ehdottoman varmaa asiaa: 1) Jumala on olemassa (Olin ateisti ja kommunistisen puolueen jäsen), 2) Raamatussa on salainen sisäinen merkitys, ja 3) Olin jollakin selittämättömällä tavalla maan ja kuun kuningas. Ateismini loppui sillä sekunnilla. Aloin tutkia uskontoja ja mystiikkaa, jota tutkimusta harjoitin kaksi vuotta, kunnes löysin Emanuel Swedenborgin teokset, jotka selittävät juuri tuon Raamatun salaisen merkityksen, jonka olin havainnut. Luettuani niitä (noin kaksi hyllymetriä) päätin ryhtyä swedenborgilaiseksi papiksi ja matkustin Britanniaan, jossa oli swedenborgilainen college, jossa koulutettiin pappeja. Mutta minuapa ei hyväksyttykään. Palasin Suomeen ja perustin swedenborgilaisen yhdistyksen ystävieni kanssa. Sen jälkeen olen 45 vuotta soveltanut Uuden Kirkon uudestisyntymisen oppia itseeni ja saavuttanut korkeimman eli seitsemännen asteen, millä asteella näkee kaikessa, mikä on taivaasta ja mikä helvetistä (tosin lähes kaikki nykyaikana helvetistä). Katson, että Jumala itse on ollut minun opettajani 45 vuotta, joten olen käynyt läpi todella kovan korkeakoulun. Katson myös, että nämä kirjoitukseni Magneettimediassa ovat varsinainen pieni alku uralleni Herran kouluttamana pappina. Pitkä matka aloitetaan yhdellä askeleella. Kehotankin kaikkia rohkeita ”toisinajattelijoita” (erikoisesti vanhoja kommunisteja) liittymään tähän ”Herran Toisen Tulemisen Kirkkoon”, josta ehkä kehittyy historian yksi erikoisimmista kirkoista eli Ilmestyskirjan Uusi Jerusalem, joka paljastaa mädännäisyyden erityisesti kristinuskossa ja juutalaisuudessa. Minulla on yksi erikoinen piirre: en välitä pätkääkään, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Palvelen Jumalaa, joka on minulle kuin Google, jolla on ääretön muisti ja joka toimii äärettömällä nopeudella.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(4)Miinusääni(4)
      1. No eihän meitä sitten voi edes verrata toisiimme. Näet itsesi ”jollakin selittämättömällä tavalla” maan ja kuun kuninkaana ja 7. asteen täydellisyytenä ja tulevaisuudessa mahtavaan asemaan nousevana, ja minä olen pelkkä syntinen enkä ole millään asteella eikä minulla ole mitään asemaa (olen yhteiskunnan suomalla eläkkeellä elävä kunnan vuokra-asunnossa eläjä, joka odottaa pois pääsyä täältä maailmasta). Lisäksi olen tullut sellaiseen paljaaseen havaintoon, että olen kuollut (so. ei-mikään). Vaikka tämä on Raamatussa, jonka kirjaimellisen merkityksen sinä hylkäät, niin löysin Raamatusta kohtia, jotka viittaavat tällaiseenkin elämiseen: ”joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä” (Room. 6:7) – – ”en (elä) enää minä” (Gal. 2:20) – – ”sillä te olette kuolleet” (Kol. 3:3). Otan huomioon sanasi, ettet välitä pätkääkään, mitä ihmiset sinusta ajattelevat (nuhteluni opistasi jää siis turhaksi). Itse kyllä olen kovastikin huolissani sinusta ja ikuisesta tulevaisuudestasi, ja siksi kai olen kirjoittanut. Mutta sehän on vain omalta näkökannaltani kirjoittamista. Elän Jumalassa, joka on armahtanut minut syntisen kokonaan, ja siksi olen onnellinen ja iloinen.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  18. Benjamin on siis ilmoittanut lopettavansa keskustelun kanssani, mutta muita lukijoita varten tuon vielä esiin seuraavaa:

    A. Kommentissaan 15.11.2020 at 9.50 Benjamin kirjoittaa: ”Mitään ruumiin ylösnousemusta ei ole.”

    Haluan tuoda esiin, mitä Raamattu asiasta sanoo:

    ”kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole? Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut. Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne – – Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. – – Mutta joku ehkä kysyy: ’Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?’ Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole! Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren. – – Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa, kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen. – – niin kuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuvan” (1. Kor. 15:12-14, 20, 35-38, 42-44, 49);

    ”Jos nyt hänen henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu” (Room. 8:11);

    ”Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän (Jeesus) varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle – – sen jälkeen hän toisenmuotoisena ilmestyi kahdelle heistä (Jeesuksen kanssa olleista), heidän kävellessään, matkalla maakylään – – Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla” (Mark. 16:9, 12, 14);

    ”ja (Jeesuksen annettua ristillä henkensä) haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle” (Matt. 27:52-53);

    ”(Jeesuksen ylösnoustua) samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: ’Rauha teille!’ Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä – – Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli. Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: ’Me näimme Herran’. Mutta hän sanoi heille: ’Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättä hänen kylkeensä, en minä usko’. Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen’. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ’Minun Herrani ja minun Jumalani!’ Jeesus sanoi hänelle: ’Sen tähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!’” (Joh. 20:19-20, 24-29);

    ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen (Jeesuksen) äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen” (Joh. 5:28-29);

    ”Ja minun (Jeesuksen) lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 6:39-40);

    ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudoin, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa” (1. Tess. 4:16-17);

    ”vaan (luottaisimme) Jumalaan, joka kuolleet herättää” (2. Kor. 1:9);

    ”että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta…” (Room. 6:4);

    ”että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista” (Ap. t. 17:3);

    ”ja pidän (kyseessä Paavali) sen toivon Jumalaan, että on olemassa ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin” (Ap. t. 24:15);

    ”kun uskomme häneen (Jumalaan), joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden” (Room. 4:24-25);

    ”(Paavali antoi tiedoksi), että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle…” (1. Kor. 15:3-6);

    ”Ja nämä sanoivat: ’Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simonille – – Katsokaa minun (Jeesuksen) käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulla olevan – – Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä” (Luuk. 24:34, 39, 42, 43);

    ”Jeesus sanoi heille: ’Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös’” (Matt. 17:22-23);

    ”kun hän (Jumala) herätti hänet (Kristuksen) kuolleista” (Ef. 1:20);

    ”että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja kuolleitten ylösnousemuksen esikoisena julistaman valkeutta” (Ap. t. 26:23);

    ”ja hänet (Jeesuksen) he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä” (Ap. t. 10:39-40);

    ”Ja Jumala, joka herätti kuolleista Herran, on herättävä meidätkin voimallansa. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä?” (1. Kor. 6:14-15).

    B. Kommentissaan 13.11.2020 at 16.07 Benjamin kirjoittaa: ”Ei siis tapahtunut, että SANA olisi ollut Jeesus Jumalan Poika, joka olisi laskeutunut ja ottanut ihmishahmon, vaan vasta Mariasta syntynyt Jeesus oli Jumalan Poika. Nykyinen kolminaisuusoppi perustuu tähän ’laskeutuneeseen ihmishahmoon’, joka ei ollut siis Jumalan Poika, vaan väärinkäsitys.”

    Tästä asiasta Jumalan sana sanoo:

    ”Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. Sen tähden hän (Kristus) maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä (Jumala) et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: ’Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala’. Kun hän ensin sanoo: ’Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi’. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt JEESUKSEN KRISTUKSEN ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan” (Hebr. 10:4-10);

    ”Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ’Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?’ se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: ’Kuka astuu alas syvyyteen?’ se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? ’Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi’; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Room. 10:6-10) – tässä kielletään omat teot: ei tarvitse omin teoin lähteä noutamaan Kristusta alas taivaasta tai astua nostamaan häntä kuolleista, koska Jumala itse on toiminut ja toimii. Kristus tuli alas ja sitten nousi ylös.

    ”Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, IHMISEN POIKA, joka on taivaassa” (Joh. 3:13);

    ”niin Jeesus, tietäen, että Isä on antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö” (Joh. 13:3);

    ”sillä minä (Jeesus) olen Jumalasta lähtenyt ja tullut” (Joh. 8:42; ks. myös Joh. 16:27);

    ”Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!” (Joh. 6:62; kysyjä on Jeesus);

    ”Minä (Jeesus) olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö” (Joh. 16:28);

    ”Kun hän (Jeesus 40 päivää ylösnousemuksensa jälkeen) oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistänsä” (Ap. t. 1:9; Jeesus nousi siis ylös taivaaseen ihmisluonto mukanaan; ja sellainen hän on tälläkin hetkellä – hänessä on jumalallinen luonto ja inhimillinen luonto);

    ”Ja tapahtui, että hän (Jeesus) siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen” (Luuk. 24:51).

    C. Benjamin sanoo Raamatusta: ”Raamatun kirjaimellinen tulkinta on synnyttänyt kaikki harhaopit.”

    Raamattu on pienintä sanaa myöten Pyhän Hengen kirjoittama (2. Piet. 1:21; 2. Tim. 3:16), eikä siinä ole pienintäkään erhettä. Raamattu on kokonaan Jumalan sanaa.

    Raamattu sanoo: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni” (Ps. 119:105) – – ”Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät” (Ps. 19:9).

    Raamattua ei siis tarvitse tulkita; se on uskottava. Kaikki opit on esitetty Raamatussa selkeästi ja useaan kertaan. Jos jollekulle jokin kohta on vaikea, valoa löytyy toisaalta Raamatusta. Jumalattomien kiihko päästä Jumalaksi Jumalan paikalle on syy siihen, että liu’utaan ohi Raamatun sanan vääriin korkeuksiin ja vääriin kirkkoihin (tunnistaako BK itsensä tästä?). Kova sydän on kyvytön ymmärtämään Raamattua, mutta vika ei silloin ole Raamatussa. Ei Raamatulla ole mitään erillisiä ”hengellisiä” tai ”taivaallisia” merkityksiä, jotka menevät ohi kirjaimellisen merkityksen. Jos jokin kohta on esimerkiksi ymmärrettävä vertauskuvallisesti, Raamattu itse ilmoittaa siitä. Swedenborgilaisuus on hylännyt puolet Raamatusta ja työntää sivuun lopustakin kirjaimellisen merkityksen ja tuo tilalle tuollaiset ”hengelliset” ja ”taivaalliset” intoilut. Se tuhoaa Raamatun kokonaan, enkä ole havainnut heidän opissaan yhtäkään asiaa, joka olisi oikein, so. raamatunmukainen. Kun kirjaimellinen Raamattu hylätään, tukitaan väkivaltaisesti Jumalan suu. Siitä ei hyvää seuraa. Hybris (rikollinen uhmamieli Jumalaa ja hänen sanaansa vastaan) on swedenborgilaisuudessa mennyt niin pitkälle, että Benjaminkin julistaa ”Uudesta Kirkostaan”: ”Tästä kirkosta tulee planeettamme valtakirkko, joka tuhoaa kaikki muut uskonnot tarpeettomina helvetin työkaluina.” Kristinuskonkin ko. Uusi Kirkko heivaa pellolle, ja samalla Jumalan ja meidän pelastumisemme.

    Mutta portti pelastumiseen (Vapahtaja) on Benjaminillekin koko ajan auki – valinta tapahtuu koko ajan Kristuksessa.

    Plusääni(5)Miinusääni(2)
    1. ILMAN VALAISTUSTA EI VOI YMMÄRTÄÄ JUMALAN SANAA
      Vesa-Ilkka Laurio haluaa jatkaa uskonnollista keskustelua ja perustelee kaikkia käsityksiään Raamatulla, varsinkin apostolien jutuilla, jotka eivät ole Jumalan Sanaa vaan kirkolliskokousten lisäyksiä. Vesa-Ilkan käsitykset todistavat vääjäämättömästi yhden asian: valaistumaton ei ymmärrä Jumalan Sanaa. Valaistuksen saa uskomalla Jeesuksen Jumaluuteen ja elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti. Se, että Vesa-Ilkka kieltää Jumalan Sanan sisäiset merkitykset, johtuu myös siitä, etteivät hänen korkeammat mielensä kerrokset ole avautuneet. Kun ihminen elää Kymmenen Käskyn mukaista elämää niin vähitellen hänen mielensä korkeammat kerrokset avautuvat ja hän silloin ymmärtää spirituaalisen ja myöhemmin coelestiaalisen merkityksen, mitkä ovat Sanassa kuten sielu on ihmisen ruumiissa. Vesa-Ilkka on aistillisella tasolla oleva ihminen, joka eroaa eläimestä vain siinä, että osaa puhua ja käyttää alkeellista logiikkaa, mihin eläin ei kykene. Hän uskoo sokeasti omiin käsityksiinsä Raamatusta ja sulkee mielensä kaikelta taivaalliselta virtaukselta. Sellaisia ihmisiä ovat helvetit täynnä ja usein ne ovat olleet maailmassa eläessään ns. ”uskovaisia”. Todellisen uskovaisen tuntee siitä, että hän rakastaa Jumalallisia lakeja eli Kymmentä Käskyä. Vesa-Ilkka tietystikään ei ymmärrä sitä, että Emanuel Swedenborgin teokset ovat Herran Toinen Tuleminen: Herra itse avasi Swedenborgin ymmärryksen tajuamaan Jumalan Sanan sisäiset merkitykset. Swedenborgin oppi on taivaasta, mutta Vesa-Ilkan oppi on hänen omasta päästään eli helvetistä. Minulle Jumala on suonut kyvyn nähdä, mikä on taivaasta ja mikä helvetistä. Mutta Vesa-Ilkka, Sinäkin voit vielä tehdä parannuksen ja alkaa elää Kymmentä Käskyä noudattaen ja lopettaen ensimmäisen Käskyn rikkomisen: ”älä pidä muita jumalia minun rinnallani”.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(3)Miinusääni(5)
      1. RUUMIIN YLÖSNOUSEMISESTA
        Vesa-Ilkka Laurio käsitti ilmeisesti väärin sanomani, ettei ole ruumiin ylösnousemista. Tarkoitin tietenkin sillä, ettei ole tavallisten ihmisten ruumiin ylösnousemista. Jeesus on ainoa, joka nousi ylös myös ruumiillisesti, mutta Hän onkin Jumala eikä tavallinen ihminen. Missä Vesa-Ilkka näkee ylösnousseita ruumiita, vai ovatko he vielä odottamassa ylösnousemista? Eikö tuhansien vuosien odottaminen olisi varsin epämiellyttävää ja mitä sitten, jos joskus kaikki nousisivat ylös ruumiillisesti eli maapallolle tulisi väkeä pari kymmentä miljardia, ja mitä sitten heidän ruumiillensa tapahtuisi? On täysin järjetöntä luulla, että ihmisen fyysinen ruumis nousisi ylös, mutta Raamatussa tarkoitetaankin ihmisen henkiruumista, joka nousee ylös tai alas eli menee joko taivaaseen tai helvettiin ja elää siellä ikuisesti. Sanomattakin on selvää, että ihminen tuomitaan tekojensa mukaan. Sitähän koko Raamattu opettaa. Kukaan ei pääse taivaaseen välittömästä armosta eikä uskomasta sokeasti, että Jeesus pelastaa meidät, vaikka olisimme kuinka syntisiä tahansa. Tällaista ei Jeesus opettanut, vaan Hän sanoi: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17).
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko

        Plusääni(2)Miinusääni(1)
        1. VIELÄ LISÄYS
          Tietenkään pelkkä Käskyjen noudattaminen ei riitä siinä tapauksessa, että on jo tehnyt syntiä. Silloin pitää pyytää anteeksi syntejä Herralta Jeesukselta Kristukselta. Syntejä ei saa anteeksi heti siinä silmänräpäyksessä, vaan vasta sitten kun ihminen on tehnyt parannuksen ja elänyt jonkin aikaa ilman syntiä. Neljä asiaa siis vaaditaan, jotta saadaan yhteys Herraan ja pelastus: syntien tunnustaminen, katuminen, anteeksipyyntö Herralle sekä eläminen Kymmenen Käskyn mukaan.
          BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
          Herran Toisen Tulemisen Kirkko

          Plusääni(2)Miinusääni(1)
  19. VIELÄ SANA PYHÄSTÄ HENGESTÄ
    Nykyajan kristityt (esim. Vesa-Ilkka Laurio) luulevat, että kun ihminen tulee ”uskoon”, niin hän saa yhteyden Pyhään Henkeen, joka puhdistaa hänet kaikesta synnistä. Tämä käsitys on ikävä kyllä väärä. Todellisuudessa Pyhä Henki eli Jeesuksesta Isältä lähtevä Jumalallinen virtaus on läsnä koko ajan ja jokaisessa ihmisessä, eikä ihminen voisi elää sekuntiakaan ilman tätä virtausta. Nyt tällainen hetkellinen ”uskoon tuleminen” ei johdu Pyhästä Hengestä, vaan helvetillisestä virtauksesta pahoista hengistä, jotka eläessään maailmassa olivat tällaisessa väärässä ”Pyhän Hengen” uskossa. Todellinen uskoon tuleminen tapahtuu silloin, kun ihminen huomaa olevansa syntinen ja haluaa päästä eroon synnistä. Tällöin Pyhä Henki alkaa vaikuttaa hänessä ja vähitellen uudestisynnyttää häntä, mikä on pitkä prosessi. Näin nykyajan ”uskovaiset”, jotka ovat vakuuttuneita, että he elävät Pyhän Hengen vaikutuksessa ovatkin tavallisten ”kristittyjen” pahojen henkien vaikutuksen alaisia. Hetkellinen uskoon tulo ilman synnintuntoa on aina pahoista hengistä.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  20. ”VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla” – Ei onnistu Kivilohkare. En pysty.

    JA

    ”Ihmisellä on vapaa tahto ja hän voi omalla toiminnallaan edistää Jumalasuhdettaan noudattamalla aktiivisesti Kymmentä Käskyä ja osoittaen näin rakkauttaan Jumalaan. Luterilainen näkemys, että ihmisen omat teot eivät pelasta, on väärä, mutta tietysti ihminen tarvitsee Jumalan apua, mutta passiivinenkaan hän ei saa itse olla. Ihmisen aktiivisuus ynnä Jumalan apu, siinä pelastuksen varma resepti. Perkeleellä on satoja juonia johdattaa ihmisiä helvettiin.”

    Mikä minä syntinen olen omin voimin kiipeämään noita tikapuita pitkin taivaaseen (samalla perkeleen juonia väistellen)? Kehunko siellä Jumalan edessä sitten, että ”Katso Minua – Pelastin itse itseni?” Mitenköhän meidän siinä hommassa käy?

    Sillä;

    ”Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.” -Hebr. 10:31. Onneksi Kristus koki meidän edestämme sen.

    Asiaan liittyen:
    Are You a Good Person?

    Katso myös tämä kohdasta 10:26 alkaen :

    Ajatusmaailmallinen pelastuksen tavoittelu käskyjä seuraamalla on raskasta ihmisyrittämistä, jossa kaikki loppujen lopuksi kaatuu ihmisen itsensä varaan. Jumalan evankeliumi on heikoille ja huonoille ihmisille – nille ihmisille, jotka maailma on tuominnut toivottomiksi tapauksiksi.

    Uudestisyntynyt Jumalan lapsi on ristiriidassa tämän maailman kanssa, eikä tätä ristiriitaa tule lähteä sovittelemaan maailman kanssa. Tässä on Kristuksen ristin voima.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Ensiksi voisi neuvoa hankkimaan ”silmävoidetta ”silmiisi , että näkisit paremmin.Sinähän itse ensin lainasit:”mutta tietysti ihminen tarvitsee Jumalan Apua”ja”ihmisen aktiivisuus ynnä Jumalan apu”!Mutta sitten kuitenkin kirjoitit::Mikä minä syntinen olen omin voimin kiipeämään noita tikapuita pitkin Taivaaseen?”Siis yhtään puolaa ei tartte omin voimin nousta , vaikkakin kaikki tapahtuu ikään kuin itse sen tekisi,mutta tietäen , että voima tulee Jumalalta.
      Jeesuksen aikoihin kaikki tiesi ja uskoi,että Jumala on , mutta siitä huolimatta ihmiskunta oli tuhoutumaisillaan.Siis pelkkä uskominen ja tietäminen ei riitä , tarvitaan myös TEKOJA.Usko ilman tekoja on kuollu.Ja tarvitaan myös oikea oppi,eli E.S, n ilmoitus.
      Ja mitä vähemmän on syntinen , sitä vähemmän on syntiensä uuvuttama,ja sitä enemmän riittää virtaa harjoittaa Lähimmäisenrakkautta.

      Plusääni(2)Miinusääni(2)
  21. KÄSKYJEN NOUDATTAMINEN ON HELPPOA
    Tavallinen ihminen noudattaa joka päivä lakeja ja asetuksia, vain harvat rikkovat niitä ja näitä kutsumme rikollisiksi. Miksi siis emme voi yhtä helposti noudattaa Jumalan lakeja, jotka ovat lähes samoja kuin yhteiskunnan lait? Mikä estää minua varastamasta, jos päätän että en varasta? Ei mikään. Kymmenen Käskyn noudattaminen on helppoa ja niitä voi noudattaa, vaikka kuinka heikko, paha ja syrjäytynyt ihminen. Jeesus sanoi: ”Minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11: 30). Väite, että Jeesus antaa synnit heti anteeksi, kun vain käännyt Hänen puoleensa, on törkeä valhe, jota nykyinen ”kristinusko” levittää. Jokainen maksaa itse oman syntivelkansa, sitähän todistaa koko Jumalan Sana sadoissa paikoissa. Mutta synnit tietenkin voi saada anteeksi, mutta ei pelkällä hetkellisellä anomisella, vaan katumalla syntejä ja elämällä sen jälkeen tekemättä syntiä. Se on helppoa, jos vielä rukoilee voimaa tähän synnittömään elämään. Kristinuskon väärä ohje, että pelastuisimme heti, kun vain uskomme Jeesukseen, on johtanut miljoonia ihmisiä helvettiin, jossa he kärsivät ikuista rangaistusta synneistänsä, joista he olisivat voineet päästä eroon oikealla parannuksen opilla. Sanoihan Jeesus lukuisissa paikoissa: ”Tehkää parannus!” Parannuksen teko on sitä, että huomaa olevansa syntinen ja tutkii omia syntejä, katuu niitä ja tunnustaa ne Jeesukselle ja sen jälkeen yrittää elää tekemättä enää syntiä. Silloin hän vähitellen saa syntinsä anteeksi, mutta ei heti ensimmäisellä sekunnilla, vaan vasta kun hän todella on päässyt eroon synnistä. Koko Jumalan Sana perustuu siihen, että ihminen pelastuu, kun ei tee pahaa, mutta joutuu helvettiin, kun tekee pahaa. Anteeksianto antaa mahdollisuuden pahallekin ihmiselle päästä taivaaseen, mutta vasta kun hän on tehnyt riittävästi parannusta. Riittävästi tarkoittaa, että hän on uudestisyntynyt eikä enää haluakaan tehdä pahaa. Siis ”älä tee syntiä” on todellinen kristillinen elämänohje. Ja Jeesus sanoi: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17). Tämä lause sisältää kristinuskon ytimen.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
      1. EN OLE RIKKONUT KAHDEKSATTA KÄSKYÄ
        Olen vain vastannut Laurion kommentteihin sillä tiedolla, mikä minulla on. Ne tiedot ovat Jumalallisesta totuudesta, joten ne eivät voi olla vääriä. Jumalallinen totuus on, että ne, jotka sokeasti uskovat välittömään syntien anteeksisaamiseen ilman parannusta, joutuvat helvettiin elleivät itse tee parannusta. Perityn pahuuden vuoksi kukaan ei joudu helvettiin, vaan ainoastaan tekemänsä pahan tähden. Laurio edustaa vallitsevaa kristinuskoa, joka on minun kannalta katsoen helvetistä, niin kuin kaikki muutkin uskonnot tänä päivänä planeetallamme, jopa eräiden swedenborgilaisten pappien uskonto. Swedenborgin kautta tuli Herran Toinen Tuleminen, ja joka sitä pilkkaa, rikkoo ensimmäistä Käskyä.
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko

        Plusääni(3)Miinusääni(4)
      2. Sori?Ei sinun tarvitse Kivilohkareelta pyytää anteeksi.Jos anteeksi pyydettävää on , niin sen voi osoittaa suoraan Jumalalle,.Toiselle ihmiselle ripittäytymisestä ei juurikaan ole hyötyä.Huom.katolilainen rippi.
        Olkoonkin,että katolilaiset saavuttavat uudestisyntymisen tilan(henkisen kehityksen )luterilaisia helpommin juuri tuon rippiperinteensä takia.Katolilainen kirkko on siitä huolimatta ”babylon,maan porttojen äiti”.

        Plusääni(4)Miinusääni(2)
  22. Benjamin Kivilohkareen elämän suunnan näyttää määränneen hänen äitinsä jo ennen hänen syntymäänsä, harhautumalla kysymään neuvoa selvänäkijältä. He ovat saatanan palveluksessa ja työskentelevät yhdessä riivaajahenkien kanssa, aivan samoin kuin vapaamuurarit. Heidän ennustuksensa tulevat pahuuden hengiltä, jotka sitten myös toteuttavat nuo ennustukset. Ihmiset luulevat Jumalan olevan niiden takana, kun ne ovat toteutuneet. BK:n elämä on ollut siis jo alusta lähtien saatanan ohjauksessa.
    Niinkuin hänen oppi-isänsä, niin hänkin todistaa saaneensa tietoa ja opetusta henkiolennoilta, ”hengiltä”, jotka eivät voi olla Jumalan enkeleitä, sillä heistä ei käytetä sitä nimeä.
    Ja se mitä nuo henget ovat opettaneet esim. avaruudesta ja sen muista asutuista planeetoista, on tarkoitettu vain kiehtomaan ihmisten mieltä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä hengellisen elämän kanssa.
    Jos BK ymmärtää Jumalan ilmoituksen syvällisen merkityksen, hänen tulisi tietää, mikä on noiden hyvän- ja pahantiedon puun sekä elämänpuun hengellinen merkitys. Ehkä hän tietääkin, mutta hämätäkseen hän ei kerro niitä. Muutenkin hän ”lukee kuin piru Raamattua”, eli ottaa lauseen sieltä, toisen täältä, irrottaen ne asiakokonaisuudesta. Näin hän antaa kuvan suurestakin viisaudesta, mutta tällä hän pystyy hämäämään ainoastaan niitä, jotka eivät tunne tuota asiaa. ”Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” Mt 22:29 Tällä samalla menetelmällä kristityt on saatu tukemaan kasaarijuutalaisten terrorivaltiota.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  23. Benjamin kivilohkare käsittelee aihetta kymmenestä käskystä kovin suppeasti ja yksipuolisesti, joten näen aiheelliseksi avata sitä laajemmin ja syvällisemmin.
    BK mainitsee useaan otteeseen hyvän- ja pahantiedon puun, esimerkiksi seuraavasti:
    ”Nykyajan uskonnot ovat kaikki saastuneita, eli niillä ei ole yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen, koska ne ovat ottaneet oppinsa ihmisen omasta ymmärryksestä ilman valaistusta Jumalalta eli syöneet hyvän- ja pahantiedon puusta.”
    ”… ottaneet opetuksensa hyvän- ja pahantiedon puusta eli omasta ymmärryksestään.”
    ”Ihminen voi vapaalla tahdollaan kääntyä joko Jumalan puoleen tai Jumalaa vastaan eli syödä joko elämän puusta tai hyvän- ja pahantiedon puusta. Ihmisen älykkyys kehittyy, kun hän syö elämän puusta, mutta degeneroituu hänen syödessään hyvän- ja pahantiedon puusta.”
    ”Nykytieteet poikkeuksetta syövät hyvän- ja pahantiedon puusta eli ottavat tietonsa perityn pahuuden saastuttamasta ihmisen omasta älykkyydestä eikä Jumalasta…”
    ”Helvetit ovat toimintaa Jumalallista Järjestystä vastaan, mistä toiminnasta helvetit syntyivät ihmisen käytettyä väärin vapaata tahtoaan syömällä hyvän- ja pahantiedon puusta eli ottamalla vastaan tietoa omasta eikä Jumalan valaisemasta ymmärryksestä. Vuonna 1757 henkimaailmassa tapahtuneessa Viimeisessä Tuomiossa ihmisen vapaa tahto spirituaalisissa asioissa taas kerran palautettiin, ja sen jälkeen ihmiset, sen sijaan että olisivat käyttäneet vapauttaan henkisiin ja taivaallisiin asioihin, alkoivat yhä enemmän ja enemmän syödä hyvän- ja pahantiedon puusta, eli virtaus helveteistä on voimistunut, materialistinen kehitys on kiihtynyt ja ihmiset ovat tulleet yhä aistillisemmiksi ja samalla tyhmemmiksi henkisissä asioissa.”
    ”Kaikki kirkot ja uskonnot ovat tuhoutuneet siihen, että niiden papit ovat ottaneet ymmärryksensä hyvän- ja pahantiedon puusta eli omasta maallisesta ymmärryksestään eikä Jumalasta. Maallinen ymmärrys on perityn pahuuden saastuttamaa, joka tuottaa valhetta ja pahuutta. Uuden Kirkon papiston tulee olla ensimmäinen ja ikuinen, joka syö yksinomaan elämän puusta ja kehittyy spirtuaalis-taivaallisiksi ihmisiksi.”
    ”Ihmiskunta on nyt samanlaisessa tilanteessa kuin Aatami ja Eeva aikoinaan: syömmekö elämän puusta vai uskommeko käärmettä (juutalaiset) ja syömme hyvän- ja pahantiedon puusta. Nyt meidän täytyy valita oikein, sillä kysymys on elämästä ja kuolemasta. Nyt meillä on kuitenkin ase, jota ei ollut Aatamilla eikä Eevalla: Uuden Kirkon Kymmeneen Käskyyn perustuva elämänoppi. Jos päätämme heti ryhtyä noudattamaan Kymmentä Käskyä niin kuin se on tässä kirjasessa esitetty, aloitamme henkimaailman puhdistamisen juutalaisista perkeleistä, jotka ovat viime kädessä kaiken maailmassa olevan pahan takana.”

    Nämä lainaukset BK:n tekstistä osoittavat hänen näkemyksensä sekä hyvän- ja pahantiedon puusta että kymmenen käskyn merkityksestä. Saanen esittää oman näkemykseni.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  24. Lähdemme liikkeelle tutkistelussamme kymmenestä käskystä siitä, mikä johti tarpeeseen laatia nämä kymmenen ohjetta.
    ”Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun.
 … Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
 mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.” 1Ms 2:9,16,17
    Monet ovat arvuutelleet sitä, oliko hyvän- ja pahantiedon puu omena- päärynä- vai jokin muu hedelmäpuu. Kyllä se oli vain HYVÄN JA PAHAN TIEDON puu. Kun Eeva katseli tuota puuta, hän ei voinut käsittää, miksi Jumala kielsi syömästä juuri tästä puusta, sillä hän ”…näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä” 1Ms 3:6
    Luulisin, että kaikki vanhemmat tietävät sen, että jos lapsia käskee tekemään jotain, he eivät tee tai hyvin vastahakoisesti. Mutta jos kieltää heitä tekemästä jotain, niin takuuvarmasti he tekevät juuri sitä ja suurella innolla.
    Kun ensimmäistä ihmisparia kiellettiin koskemasta tuohon puuhun, se alkoikin kiinnostaa heitä eniten. Miksi se kiellettiin? Mitä tarkoitti tuo seuraamus ”kuolemalla kuoleminen”? Heillä ei voinut olla mitään käsitystä siitä mitä on ”paha”. He näkivät ympärillään pelkkää hyvää ja ihanaa. Mutta tuohon puuhun, sen ihanaan hedelmään sisältyi paha.
    Kun pahuus ensi kerran ilmaantui maailmankaikkeuteen korkeimmassa enkeliruhtinaassa Lusiferissa (=Valon Kantaja), toisilla enkeleillä ei ollut vähäisintäkään käsitystä, mitä se merkitsi. Ainoastaan Jumala tiesi ja Hän yksin ymmärsi, että jos tuo pahuus pääsee leviämään muihin enkeleihin, koko maailmankaikkeuden rauha ja tasapaino on mennyttä ikuisesti. Lusifer saikin pian kolmannen osan enkeleistä puolelleen.
    Me saatamme ajatella, että miksi Jumala ei tuhonnut Lusiferia jo heti pahuuden ilmaannuttua hänessä? Olisihan Hän ehkä pystynyt siihen. Mutta meidän on otettava huomioon kaksi tärkeää seikkaa.
    1. Miten tuo korkeimman enkeliruhtinaan tuhoaminen olisi vaikuttanut muihin enkeleihin? Tähän asti he olivat palvelleet Jumalaa ilolla ja rakkaudesta. Palvelisivatko he tuon jälkeen pelolla ja vavistuksella? Ilo olisi tyystin kadonnut rakkaudesta puhumattakaan. Kuka kestäisi sellaista ikuisesti? Koko pahuuden ongelma olisi jäänyt ikuisesti ratkaisematta ja selittämättä.
    2. Kun Jumala loi enkelit, Hän ei ollut kertonut heille minkäänlaisia ehtoja heidän kuuliaisuudelleen – ”työehtosopimusta” ei oltu laadittu. Sitä ei voitu laatia jälkikäteen. Sellaisen laatiminen etukäteen olisi ollut omituista, sillä minkäänlaista pahuutta ei ollut olemassa ennen sen ilmaantumista. Sensijaan ensimmäiselle ihmiselle lausuttiin nuo kohtalokkaat sanat: ”… hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”. Ihmiselle lausuttiin heti kuuliaisuuden ehto ja ilmoitettiin tottelemattomuuden seuraus. Enkelit oli luotu ikuisesti eläviksi henkiolennoiksi, joiden hävittäminen olisi ollut kenties mahdotonta.
    Jumala oli ongelman edessä, sillä pahuus oli jotenkin eliminoitava ennenkuin se aiheuttaisi suurempaa tuhoa ja muille enkeleille, niille, jotka vielä olivat uskollisia Jumalalle, oli kerrottava, mistä oli kysymys.

    Tiedämme, että meillä täällä Suomessakin on useita murhamysteereitä ja ihmisten katoamisia, joihin ei ole vuosikymmenienkään kuluessa löytynyt ratkaisua. Nuo vuosikymmenet ovat olleet omaisille henkisesti raastavia, sillä he kaipaisivat kipeästi saada tietää edes jotakin läheisensä kohtalosta.
    Niin taivaan enkelitkin halusivat vastausta tähän uuteen ja outoon asiaan. Jumalalla oli siis velvollisuus kertoa. Mutta miten kerrot, kun ei ole vielä edes mitään sanoja sitä kuvaamaan? Miten kuvailet sen seurauksia? Kaikki selitykset olisivat olleet kuin täysin käsittämätöntä vierasta kieltä. Tarvittiin havaintoesitys. Mutta mistä sellainen saataisiin?

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  25. Ennenkuin mitään muuta oli olemassa, Jumala oli yksin tyhjyydessä. Näin oli ollut hamasta iankaikkisuudesta. Kyllä siinä pitkästyy pyörittelemään pelkkiä omia ajatuksiaan – Jumalakin.
    Kun Hän sitten vihdoin päätti ryhtyä toimimaan, Hän ensimmäiseksi ”synnytti SANAN”.
    Minä voin Jumalan kuvana tehdä samoin: kun minulla on valmiiksi kypsynyt AJATUS, niinkuin tätä tutkistelua laatiessani, niin voin synnyttää sen SANOIKSI, niinkuin juuri nyt teen. Voisin myös sanoa sen ääneen, mutta silloin kukaan ei sitä kuulisi. Suurempi vaikutus on tässä tapauksessa kirjoitetuilla sanoilla. Ne ovat MINUN SANOJANI. Eivät ne hyppää minusta erillisinä olentoina, ei edes henkiolentoina, vaan ovat vain minun hengen tuotoksiani. Eikä minun henkeni ole minusta erillinen olento, vaan olennaisesti minuun kuuluva. Ilman sitä olisin kuollut.
    Niinkuin minun vähäpätöisillä sanoillani saattaa olla vaikutus, niin varsinkin Jumalan sanoilla oli, kun Hän alkoi lausua niitä julki. Hänellä oli nyt ”Sana hallussaan” eikä Hän epäröinyt käyttää sitä. Kun Hän sanoi, ”tapahtui niin” 1Ms 1:7…24. Sana oli Hänen ja tuon Sanan kautta Hän on luonut kaiken.
    Loiko Hän ensimmäiseksi äärettömän avaruuden kaikkine ihmeellisyyksineen, vai enkelit ihastelemaan Hänen luomistyötään, sitä ei ole meille kerrottu. Mutta jokatapauksessa sekä enkelit että maailmankaikkeus olivat olemassa, kun Jumala alkoi suunnitella havaintoesitystä selittääkseen enkeleilleen mitä on ”paha”.
    Tuohon havaintokuvaan kuului maapallo kaikkine kasveineen ja eläimineen sekä ihminen. Kaiken muun Jumala oli luonut SANALLAAN, mutta ihmisen Hän muovasi jo luodusta aineksesta, maasta, savesta. Miksi näin?
    Vaikka ihminen oli Luojan kädestä lähtiessään ikuisuusolento, kuolematon, niinkuin enkelit, hänelle tehtiin mahdolliseksi valita myös kuolema, joka tiesi paluuta samaan alkuperään, josta hänet oli tehty.
    Jos ihmiset eivät tottelisi Jumalaa ja koskisivat kielletyn puun hedelmään ja söisivät siitä, he kuolisivat. Ymmärsivätkö he tämän? Eivät. Ei se ollut heille sen selvempää kuin enkeleillekään. Ei ollut mitään mallia, kuvaa tai havaintoesimerkkiä siitä, mitä on kuolema, kuolla tai olla kuollut.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  26. Monet ajattelevat ja jotkut sanovat myös ääneen, että hengellisessä julistuksessa tms. ei pidä sanoa mitään, mitä ei ole sanottu Raamatussa. No, esimerkiksi tämä BK:n väittämä: ”… ottaneet opetuksensa hyvän- ja pahantiedon puusta eli omasta ymmärryksestään.” En hyvällä tahdollakaan löydä minkäänlaista vihjettä Raamatusta siitä, että hyvän- ja pahantiedon puu olisi verrattavissa ihmisen ymmärrykseen. Sensijaan muunlaisia yhteyksiä löytyy ja niihin on tarkoitus paneutua perusteellisesti.

    Otetaanpa esimerkki nykymaailmasta: Poliisille on tullut tieto rikoksesta ja heillä on mahdollinen epäilty. Mutta heillä ei ole riittäviä todisteita tuon henkilön pidättämiseksi. Tällöin poliisilla on (ainakin ollut ennen) valtuudet suunnitella hänelle ansa ja käyttää siinä apuna mahdollisesti jotain henkilöä, jota kutsutaan ”vasikaksi”. Hän harhauttaa rikollista niin että hän paljastuu. Mutta tuon suunnitelman on pysyttävä salassa siihen asti kunnes rikollinen on saatu kiinni ja tuomittavaksi.
    Tämän esimerkin mukaan voimme todeta, että rikollinen – langennut enkeli – oli saatava edesvastuuseen ja tuomittavaksi. Jumala siis teki suunnitelman, johon kuuluivat sekä ”ansa” että ”vasikka”. Mutta tämä suunnitelma ei saanut paljastua ennenkuin syyllinen oli saatu tekemään se viimeinen virhe ja paljastamaan tekonsa.
    Ansa oli hyvän- ja pahantiedon puu ja vasikkana ensimmäinen ihmispari. Syyllinen paljasti syyllisyytensä ja teki viimeisen virheensä surmaamalla Jumalan Pojan ristillä. Sentähden Vanha testamentti ei kerro tästä suunnitelmasta kuin vertauskuvin. Evankeliumitkin puhuvat siitä kiertoilmauksin, koska suunnitelma valmistui vasta niiden lopussa. Meillä on siis oltava Jumalan Hengen opastus nähdäksemme Sanassa ne vihjaukset tuohon suunnitelmaan. Kyseessä oli niin suuri rikosvyyhti, että paljastuksia ei saanut tehdä liian aikaisin. Nekin vihjeet, mitä Raamatusta on helposti löydettävissä, oli tarkoitettu olemaan ärsykkeinä saada syyllinen toimimaan halutulla tavalla. Koska nuo vihjeet oli kätketty Raamatun vertauskuviin, jotka avautuvat ainoastaan Jumalan Hengen avulla, saatana ei voinut ymmärtää niitä, sillä Jumalan Henki ei toiminut hänen oppaanaan. Myöskään lihalliset (ei-hengelliset) ihmiset eivät ymmärrä niitä, koska hekin ”lukevat kuin piru Raamattua”, kirjaimellisesti ja irrottaen lauseita asiayhteydestään.

    Tämä maailmanaika, jota ihmiskunta on elänyt tähän asti, on ollut tuon pahuuden alkuunpanijan kiinnisaamista ja saattamista tuomittavaksi. Jutun käsittely on vielä kesken. Kaikki todistajat eivät ole vielä päässeet lausumaan syytöstään ja lopullinen tuomion julstaminen ja täytäntöönpano odottavat ajan rajan tuolla puolen. Juuri nyt elämme mielenkiintoista aikaa. Ehkäpä enkelit ovat tulleet jo ymmärtämään pahuuden todellista luonnetta ja hekin toivoisivat kaiken kauheuden tulevan pian päätökseen. Kyseessä ei ole ollut mikään pikkurikos, koska sen käsittelyssä on mennyt jo näin monta tuhatta vuotta. Ja Jumala haluaa varmistaa, että kenellekään ei jää mitään epäselvyyttä painamaan mieltä, kun pahan alku ja juuri saa loppunsa. Olisiko Lusifer sittenkin vielä tehnyt parannuksen…?

    Plusääni(0)Miinusääni(2)
  27. Mutta palataanpa sinne paratiisiin kielletyn puun juurelle. Puuta ihailessaan Eeva toteaa sen hyvyyden ja kauneuden. Siinä katsellessaan hän huomaa kauniin eläimen, joka alkaa puhua hänelle. Ei Eeva tiennyt, että ”…käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä” 1Ms 3:1. Ei hän tiennyt mitä tarkoittaa ”kavala”. Hän oli viaton kuin vastasyntynyt vasikka. Meidänkään ei ole helppo tunnistaa käärmettä ja sen kavaluutta. Olemme yhtä helposti johdettavissa harhaan kuin Aadam ja Eeva.
    Käärme aloittaa puhuttelunsa sanoilla: ”Onko Jumala todellakin sanonut: ’Älkää syökö kaikista paratiisin puista?” Käärme asettaa Jumalan sanat kyseenalaisiksi. Kuinka monesti mekin ajattelemme, että ei Jumala todella tarkoita sitä, mitä Hän sanoo. Me vaikoimme ne asiat, joita pidämme tosina ja joiden mukaan toimimme.
    Kun Eeva on vastannut Jumalan sanoilla: ’Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.’ Niin käärme sanoi vaimolle: Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.” 1Ms 3:3-5
    Saatanan valheiden yksi muoto ovat osatotuudet. Noinhan Aadamille ja Eevalle näytti todellakin käyvän. Mutta vain näytti. Sillä todellisuudessa he kuolivat. He kuolivat hengellisesti. Heidän viattomuutensa katosi kuin tuhka tuuleen, heidän silmänsä todellakin aukesivat ja he huomasivat olevansa alasti. Tuon tapahtuman jälkeen jokainen heidän lapsensa ja jokainen ihminen sukupolvien saatossa olisi jo syntyessään hengellisesti kuollut. Ainoastaan Jumalan Henki voi herättää ihmisen uudelleen eloon, uudestisyntymän kautta.
    Lusiferin lankeemuksen perimmäinen syy oli halu tulla Jumalan vertaiseksi, tai vieläkin enemmän: syrjäyttää Jumala. Hän vetosi ihmisen luontaiseen uteliaisuuteen ja tiedonhaluun. Uteliaisuus panee ihmisen etsimään avaruudesta vaikkapa muita asuttuja planeettoja. Nämä tutkijat sanovat tutkivansa avaruutta saadakseen vastauksia kaiken alkuun ja elämän syntyyn. Miksi? Miksi he eivät usko sitä, mitä Jumala on jo ilmoittanut? Se on saatanan työtä: ”Onko Jumala todella…?” Saatana on kehitellyt omia vastauksiaan näiden ihmisten uteliaisiin kysymyksiin. Niistä onkin tullut tänä aikana ”vallitseva totuus”, jota opetetaan kouluissa ja yliopistoissa, ja niitä vastaan väittävät leimataan tyhmiksi ja lapsellisiksi.

    Oliko ihmiselle hyväksi tulla tietämään – niinkuin Jumala – hyvä ja paha? Ei, ei se ollut. Sen voivat todistaa lukemattomat ihmiset, varsinkin ne, joiden elämää hallitsee pelkkä julma pahuus. Kärsimyksen määrä maailmassa on tälläkin hetkellä äärettömän suuri. Samaan aikaan, kun rikkaat ja hyväosaiset nauttivat kaikkea omasta mielestään hyvää, joutuvat köyhät, sairaat ja vaikeissa oloissa elävät kokemaan monenlaista vaikeutta. Paradoksaalista tässä on kuitenkin se, että vaikeissa oloissa elävillä saattaa olla mahdollisuus saada kokea Jumalan armoa ja laupeutta. He saavat sisimpäänsä niin suuria hengellisiä rikkauksia ja hyvyyttä, jollaisesta maallisesti rikkaat eivät voi uneksiakaan.
    Ne jotka elävät täällä yltäkylläisyydessä ja ulkonaisesti hyvin, saavat palkkansa tässä ajassa, mutta ne, jotka eivät täällä koe ajallista hyvyyttä, saavatkin tämän ajan jälkeen palkkansa Jumalan luona, ikuisen onnellisen elämän. Mikä siis on hyvää ja mikä pahaa?
    Tämä kaikki on todella suurta demonstraatiota hyvän ja pahan välisestä taistelusta, jota enkelit seuraavat varmaan suurella järkytyksellä. Tilanne vaikuttaa menevän vuosi vuodelta yhä pahemmaksi, kun pahuudelle ei näytä tulevan enää mitään esteitä. Ja näinhän Raamattu on ilmoittanut käyvän ajan lopussa. Jumala on niin sanonut. Todella.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  28. ”Ette suinkaan kuole…” oli käärmeen ensimmäinen väittämä. Käärme oli saatana, jota Vapahtaja sanoi ”valheen isäksi”. Hän oli kaikkien valheiden alku ja juuri. Tuo ensimmäinen julkilausuttu valhe oli niin suuri, että siihen uskovat lähes kaikki ihmiset vielä tänäkin päivänä.
    Siihen perustuu oppi sielun kuolemattomuudesta, joka taas on pohjana ikuisesti palavan helvetin opille. Kadotettujen sielujen sanotaan kituvan sen tulessa loputtomasti. Tämä on saatanallisista saatanallisin oppi. Jumala itse on antanut siitä osuvan kuvan Ilmestyskirjassa. Tuo oppi nousi kukoistukseensa keskiajalla, jolloin sillä pelottelemalla saatiin ihmiset ostamaan aneita ja kirkko keräsi suunnattomat rikkaudet papistonsa äveriääseen elämään ja loisteliaiden kirkkojen rakentamiseen. Tuon ajan kuvauksessa sanotaan näin:
    ”Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain;
 ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman.
 Ja savusta lähti heinäsirkkoja maan päälle, ja niille annettiin valta, niinkuin maan skorpioneilla on valta;
 ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan.
 Ja niille annettiin valta vaivata heitä viisi kuukautta, vaan ei tappaa heitä; ja ne vaivasivat, niinkuin vaivaa skorpioni, kun se ihmistä pistää.
 Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. Ilm 9:1-6
    Taivaasta maahan pudonnut tähti oli tietysti langennut enkeli, saatana, joka tekee pahojaan ihmisille täällä maan päällä. Syvyyden kaivo on ”ikuisesti palavan helvetin pätsi”, jota oppia alettiin julistaa. Tuosta pätsistä nouseva savu, tukahduttava oppi, pimitti ihmisten ymmärrykseltä armon auringon ja tukahdutti raikkaan ilman, joka mahdollistaa hengittämisen eli rukouksen. Nuo skorpionin kaltaiset heinäsirkat olivat ne anekauppiaat, jotka pelottelivat ihmiset ikuisesti palavan helvetin opilla, niin että he haluaisivat ostaa itsensä ja läheisensä vapaiksi sen tulesta. Heidän mottonsa ”Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa” on hyvin tuttu kaikille. Se tehosi niihin, joilla ei ollut uskon tuomaa pelastusvarmuutta sisimmässään, jota kuvasi Jumalan sinetti otsassa. Tuo oppi oli kuin skorpionin piikki ihmisen lihassa. Se vaivasi yötä päivää, kun ihminen kamppaili epävarmuudessa ”kuolemattoman sielunsa” ikuisesta kohtalosta. Ihmisillä ei ollut minkäänlaista pakopaikkaa tai -reittiä tästä heidän mieleensä nostetusta ahdingosta. Kaikilla ei ollut varaa maksaa sielustaan. Jos he olisivat paenneet sitä itsemurhan kautta, niin silloin se varmasti olisi ollut heidän kohtalonsa. He halusivat kuolla, mutta sielunkuolemattomuusoppi ei suonut siihen mahdollisuutta. Tuota järjetöntä kaupankäyntiä vastaan Luther laati 95 teesiään ja siitä alkoi uskonpuhdistus.
    Mutta ei tuo oppi ole minnekään kadonnut. Sitä vain ei julisteta enää yhtä aktiivisesti. Mutta herkät ihmiset saattavat joutua vaikeaankin ahdistukseen sen takia. Tämä on yksi aihe Raamatun erehtymättömyyttä vastaan ja on osoitus siitä, että saatana on päässyt painamaan peukalomerkkejään sen sivuille.

    Oppi kuolemattomasta sielusta on tullut kristinuskoon pakanuudesta, ja alunperin se on lähtöisin käärmeen suusta kielletyn puun oksalla. Vanhan testamentin ilmoitus sielusta ei puolla tuota oppia, pikemminkin päinvastoin.
    Se tulee esille jo heti ihmisen luomisen yhteydessä: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin IHMISESTÄ TULI ELÄVÄ SIELU.” 1Ms 2:7 Tässä näemme ihmisen ”kaavan”: ruumis + elämän henki = elävä sielu. Sama käänteisesti: elävä sielu – elämän henki = kuollut ruumis. Voidaan sanoa, että sielu on yhtä kuin ihmisen elämä, elävä ihminen.
    ”Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu – ne ovat minun. Se SIELU, joka syntiä tekee – SEN ON KUOLTAVA.” Hes 18:4 Tässä sanotaan aivan selvästi, että sielu on kuolevainen. Raamatussa ei missään kohdassa käytetä sielusta ”kuolematon” -sanaa. Sitä käytetään ainoastaan Jumalasta ja niistä pelastuneista, jotka pääsevät taivaaseen ja kokevat joko ruumiin ylösnousemuksen tai muuttuvat kuolemattomiksi Vapahtajan tullessa noutamaan omiaan.

    Raamattu todistaa myös useassa kohdassa, että ”kaiken lihan sielu on sen veri”. Monella on sellainen käsitys, että eläimillä ei ole sielua. Mutta mitä sanoo Raamattu: ”Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.” 3Ms 17:11 Vanhan liiton aikana viattoman uhrieläimen veri vuodatettuna maahan tuotti sovituksen ihmisen synneistä. Se esikuvasi Vapahtajaa, johon uhrin antaja tämän vertauskuvan kautta uskoi. Sentähden kaikkien uskovien ihmisten nimet aivan alusta ajan loppuun saakka ovat kirjoitetut TEURASTETUN KARITSAN ELÄMÄNKIRJAAN. He ovat panneet uskossa toivonsa tuon viattoman karitsan maahan vuodatettuun vereen, sieluun. Tuon sielun uhrissa heidän sielunsa saa elämän. Veri on elämän neste.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  29. Mitä sitten on kuolema? Mitä oli ensimmäiselle ihmiselle lausuttu uhkaus ”kuolemalla kuolemisesta”? Onko se kaksinkertainen kuolema? Tai ehkä kolminkertainen, sillä hengellisen ja fyysisen kuoleman jälkeen koittaa lopullinen kuolema, jos nimi ei ole Karitsan Elämän Kirjassa.
    Hengellinen kuolema ei välttämättä näy ihmisestä ulospäin, mutta fyysinen kuolema on aivan selvästi havaittavissa. Epäselvyyttä on siinä, mitä ihmiselle tapahtuu sen jälkeen ja millainen on jumalattomien lopullinen osa. Ilmeistä on, että saatana on pakanuuden välityksellä päässyt vaikuttamaan myös näistä muodostuneisiin käsityksiin.

    Nyt on juuri joulunaika ja kodeissa juhlitaan Jeesus-lapsen syntymää. Ajankohta juontaa pakanuudesta. Kuusi on pakanuutta, pukki tonttuineen, kaikki koristeet, värit ja ruoat – kaikki peräisin pakanuudesta. Jopa Madonna ja lapsi -aihe on peräisin kaukaa Baabelista ja syntymäpäiväsankari on oikeasti Tammus. Kuusen oksille ripustetaan pieniä kuvia lapsenkasvoisista enkeleistä, sillä pakanoilla oli tapana viettää 25.12. juhlaa perheen kesken kotona, muistellen suvun vainajia. Ikivihreän puun – joka oli ikuisen elämän symboli – oksille ripustettiin heidän kuviaan. Heidän uskottiin muuttuneen enkeleiksi ja tulevan jouluna vierailulle elävien luo.
    On yksi joululaulu, joka on hyvin monen suosikki numero yksi: Varpunen jouluaamuna. Siinä varpunen paljastuu tyttösen kuolleeksi pikkuveljeksi. Laulu kertoo siis sielunvaellusopista. Pakanuutta.
    Hautausmailla näkee hautakivissä erilaisia linnunkuvia, sillä sielun ajatellaan lentävän taivaaseen linnunsiivin. Kuolleiden läheisten ajatellaan näkevän meidät ja seuraavan askareitamme. jne. jne.
    Vainajien palvonta ei kuulu Jumalan lapsille.

    Mistä sitten on saanut alkunsa ikuisesti palavan helvetin oppi?
    VT:ssa on useita kohtia sammumattomasta tulesta. Tässä Jumalan viha on syttynyt jumalatonta Jerusalemia kohtaan: ”Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minun vihani ja kiivauteni on vuotava tämän paikan ylitse, ihmisten, eläinten, kedon puitten ja maan hedelmän ylitse, ja se PALAA SAMMUMATTA.” Jer 7:20 ”… Tuomitkaa joka aamu oikeat tuomiot ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi, eikä olisi sammuttajaa, teidän tekojenne pahuuden tähden.” Jer 21:12 Jumalan viha on siis sammumaton tuli.
    ”Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.” Mk 9:43
    ”Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.” Ilm 20:9
    ”Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.” Dan 7:10
    ”Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.” Lk 3:17

    Näistä teksteistä käy ilmi, että sammumaton tuli lähtee Jumalasta ja se on niin polttava, että siinä eivät syntiset kestä, vaan kärventyvät sekunneissa niinkuin akanat, ruumenet ja oljenkorret. Ne joiden elämä on jo täällä ajassa kätketty heidän Lunastajaansa eivät pala tuossa tulessa, vaan elävät ikuisesti onnellisina. Sen takeena on Jumalan sammumaton tuli, joka varmistaa sen, että mikään pahuus ja synti ei nouse enää koskaan rikkomaan taivaallista rauhaa, sillä tuo tuli polttaa sen välittömästi.
    Missään maailmankaikkeudessa ei ole paikkaa, jossa sijaitsisi helvetti tuskissaan parkuvine ihmisineen. Se on saatanan saatanallinen valhe ja juoni ihmisten pelottelemiseksi.

    Kun osoitin sen, että tämä maapallo kaikkine ihmisineen ja koko maailmanhistoria on ollut havaintoesitystä enkeleille pahuuden luonteesta, pahan saattamisesta edesvastuuseen ja tuomiolle, niin meidän tulee ymmärtää, mikä on ihmisen asema Jumalan edessä. Vaikka olisi ollut miten paha ihminen tahansa, hän on täyttänyt hänelle annetun tehtävän, eli todistanut omassa elämässään saatanan pahuudesta. Se on ollut hänen todistuspuheenvuoronsa. Ei häntä siitä voida tuomita. Tuomio kuuluu saatanalle, joka on vietellyt hänet pahuuteen. Nekin syntymättömät sikiöt, jotka on abortoitu ennenkuin ovat saaneet elää päivääkään, todistavat omasta puolestaan pahuutta vastaan. Yksikään elämä ei ole mennyt hukkaan. Jos heidän vanhempansa tai jompikumpi pääsee iankaikkiseen elämään, pääsevät myös hekin. Kaikki lapset eivät automaattisesti pääse taivaaseen, sillä heissäkin on sellaisia, jotka eivät siellä viihtyisi. Ei heitä voi pakottaa sinne.

    Jos pidetään kiinni siitä, että helvetti on ikuinen piina, niin tämä vesittää Vapahtajan lunastustyön. Eikö Hän kuollutkaan KAIKKIEN ihmisten puolesta? Jäikö Hänen työnsä puutteelliseksi heidän osaltaan? Jos sanassa lukee, että Hän kuoli kaikkien, kaikkina aikoina eläneiden ihmisten ja heidän kaikkien syntiensä puolesta, niin mistä nuo helvettiin joutuvat kärsivät?
    Ja lasketaanpa, kauanko Vapahtaja kärsi noita helvetin tuskia. Jos Hänen kärsimyksensä alkoi torstai-iltana Getsemanen puutarhassa ja päättyi seuraavan päivän iltapäivällä ristinkuolemaan, niin siinä kului aikaa vajaa vuorokausi. Ja vaikka joidenkin mielestä olisi kulunut kaksi tai kolmekin päivää, niin mitä se on ikuisuuden rinnalla. Ja tuo aika pitäisi jakaa niillä useilla kymmenillä miljardeilla, mitä meitä ihmisiä on ollut.
    Sitäpaitsi ei Jumala ”vasikoitaan” heitä tyrmään hyvin tehdystä työstä. Jokainen ihminen on arvokasta todistusaineistoa satanaa ja hänen enkeleitään vastaan. Saatana ei ymmärtänyt, että saattaessaan ihmisen lankeamaan syntiin ja tottelemattomuuteen, hän veti ihmiselle lausutun kuolemantuomion itsensä päälle. Se on nähtävissä jo heti tuon lankeemuksen jälkeen, kun ihmisille järjestettiin uhrieläin heidän rikkomuksensa sovitukseksi, mutta käärme kirottiin. Näin saatiin kuolemattomaksi luotu henkiolento kuolevaiseksi. Jumalan ansa toimi.
    Saatanan ja häneen liittoutuneiden enkeleiden tuomio pannaan täytäntöön heittämällä heidät tulikivijärveen, jonne heitetään myös Ilmestyskirjassa mainitut pedot ja väärä profeetta sekä kuolema ja tuonela. Siis kaikki, mikä olisi muistuttamassa pahuudesta – kaikki saa loppunsa siinä sammumattomassa tulessa:
    ”Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja HEIDÄT POLTTAA se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ETTEI SE JÄTÄ HEISTÄ JUURTA EIKÄ OKSAA. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä HE TULEVAT TOMUKSI TEIDÄN JALKAPOHJIENNE ALLE SINÄ PÄIVÄNÄ, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.” Mal 4:1-3

    Jos jotain jäisi jäljelle muisttuttamaan menneestä, eivät toteutuisi nämä sanat: ”JA HÄN ON PYYHKIVÄ POIS KAIKKI KYYNELEET HEIDÄN SILMISTÄNSÄ, EIKÄ KUOLEMAA OLE ENÄÄ OLEVA, EIKÄ MURHETTA EIKÄ PARKUA EIKÄ KIPUA OLE ENÄÄ OLEVA, SILLÄ KAIKKI ENTINEN ON MENNYT.” Ilm 21:4
    Jos jokin on ristiriidassa näiden tekstien kanssa, se on varmuudella väärennös, sillä ikuisesti palava helvetti, jossa ihmisiä kidutettaisiin, on täysin Jumalan olemuksen vastainen ja kuvastaa ennemminkin saatanaa, jolla ei tule olemaan viimeistä sanaa maailmankaikkeudessa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  30. Vieläkin palaamme tuonne hyvän- ja pahantiedon puun luo ja tarkastelemme sitä.
    ”Ja vaimo näki, että SIITÄ PUUSTA OLI HYVÄ SYÖDÄ 
    ja että se oli IHANA KATSELLA ja SULOINEN puu ANTAMAAN YMMÄRRYSTÄ; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.” 1Ms 3:6
    Siis, pane merkille: HYVÄN ja PAHAN tiedon puu avasi silmät ja ymmärryksen tietämään HYVÄN ja PAHAN.
    Se oli siis ESIKUVA LAISTA, joka ilmaisee HYVÄN JA PAHAN. Sillä näitä samoja ominaisuuksia kuin Eeva luetteli hyvän- ja pahantiedon puusta, olen kuullut sanottavan myös laista:
    ”Herran LAKI ON TÄYDELLINEN; se VIRVOITTAA SIELUN. Herran todistus on vahva, se TEKEE TYHMÄSTÄ VIISAAN. Herran asetukset ovat OIKEAT, ne ILAHUTTAVAT SYDÄMEN. … Herran oikeudet ovat TODET, kaikki tyynni VANHURSKAAT. Ne ovat KALLIIMMAT KULTAA, puhtaan kullan paljoutta, MAKEAMMAT HUNAJAA ja MEHILÄISEN METTÄ. ” Ps 19:8,9,11
    Sinun asetuksistasi minä saan YMMÄRRYSTÄ; 
    sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä. Ps 119:104

    Mutta … sen hedelmähän oli tappavan myrkyllinen! Miten se soveltuu lakiin?
    ” Jos joku RIKKOO jotakuta Herran KÄSKYÄ vastaan ja tekee tietämättään sellaista, mitä ei saa tehdä, ja TULEE VIKAPÄÄKSI ja JOUTUU SYYNALAISEKSI,” 3Ms 5:17
    ” Mutta se, joka TAHALLISESTI TEKEE SYNTIÄ, olipa hän maassa syntynyt tai muukalainen, pilkkaa Herraa, ja hänet HÄVITETTÄKÖÖN kansastansa. Sillä hän on pitänyt halpana Herran sanan ja RIKKONUT HÄNEN KÄSKYNSÄ; hänet TUHOTTAKOON, syntivelka painaa häntä” 4Ms 30,31
    ” Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen RIKKOO, RANGAISTAKOON KUOLEMALLA; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa.” 2Ms 31:14
    ” Jos jossakin miehessä tai naisessa on vainaja- tai tietäjähenki, niin heidät RANGAISTAKOON KUOLEMALLA; heidät kivitettäköön, he ovat verivelan alaiset.” 3Ms 20:27
    Nämähän ovat seurauksia käskyjen rikkomisista. Miten nämä voi liittää kielletyn hedelmän syömiseen?

    Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mistä näissä seuraavissa kohdissa oli kysymys:
    ” Älkää päästäkö kehatilaisten sukuhaaraa häviämään leeviläisten joukosta. Näin siis tehkää heille, että he saisivat elää EIVÄTKÄ KUOLISI LÄHESTYESSÄÄN KAIKKEINPYHINTÄ: Aaron ja hänen poikansa menkööt ja asettakoot heidät jokaisen tekemään palvelustehtäväänsä ja kantamaan kannettavaansa; mutta ÄLKÖÖT nämä MENKÖ KATSOMAAN pyhiä esineitä, ÄLKÖÖT SILMÄNRÄPÄYKSEKSIKÄÄN, ETTEIVÄT KUOLISI.” 4Ms 4:18-20
    ”Ja kun leirin lähtiessä liikkeelle Aaron ja hänen poikansa ovat valmiiksi peittäneet pyhäkön ja pyhäkön kaiken kaluston, niin tulkoot Kehatin pojat kantamaan, mutta ÄLKÖÖT KOSKEKO pyhäkköön, ETTEIVÄT KUOLISI. 4Ms 4:15
    Mutta Herra SURMASI Beet-Semeksen miehiä sentähden, että he OLIVAT KATSONEET HERRAN ARKKIA; …” 1Sm 6:19
    ”Ja he panivat Jumalan arkin uusiin vaunuihin ja veivät sen pois Abinadabin talosta, joka oli mäellä; ja Ussa ja Ahjo, Abinadabin pojat, ohjasivat niitä uusia vaunuja. …
Mutta kun he tulivat Naakonin puimatantereen luo, OJENSI USSA KÄTENSÄ JUMALAN ARKKIIN ja TARTTUI SIIHEN, sillä härät kompastuivat. Silloin Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja Jumala löi hänet siinä hänen hairahduksensa tähden, niin että HÄN KUOLI siihen, Jumalan arkin ääreen. 2Sm 6:3,6,7

    Me ihmiset emme näy käsittävän Jumalan pyhyyttä, suuruutta ja vanhurskautta. Me saatamme kuvitella voivamme elää Hänen mielikseen, noudattaa Hänen käskyjään ja välttyä rikkomasta niitä. Mitä tarkoittaa Jumalan vanhurskaus? Se on Hänen oikeamielisyyttään. Voimmeko me olla vanhurskaita noudattamalla lakia?
    ”Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta KAIKKI ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; EI OLE KETÄÄN, joka tekee sitä, mikä HYVÄÄ on, EI YHDEN YHTÄKÄÄN. Ps 14:2,3
    ”Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja NIINKUIN TAHRATTU VAATE oli KAIKKI MEIDÄN VANHURSKAUTEMME. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli. Ei ole ketään, joka avukseen huutaa sinun nimeäsi, joka herää pitämään sinusta kiinni; sillä sinä olet peittänyt kasvosi meiltä, jättänyt meidät menehtymään syntiemme valtaan.” Jes 64:6,7
    Tuossa sanottu ”tahrattu vaate” on hyvin lievä ilmaus, sillä alkuteksti tarkoittaa kuukautisveren tahraamaa riepua. Sellaista on meidän parhainkin yrityksemme olla vanhurskaita Jumalan edessä.
    Ylpeä kuvittelee itsestään enemmän kuin sopii. 
”Ja sinä pelastat nöyrän kansan, mutta sinun silmäsi ovat ylpeitä vastaan, sinä alennat heidät.” 2Sm 22:28
    ”Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” Mk 2:17

    Käden ojentaminen ottamaan kielletyn puun hedelmää on samaa kuin koskemista Jumalan pyhyyteen. Sellainen rangaistaan kuolemalla.
    Lusifer oi astunut liian lähelle yksin Jumalalle kuuluvaa pyhyyttä. Hän oli kuvitelut voivansa olla ”niinkuin Jumala”, tietää hyvän ja pahan, mutta toteuttaa vain hyvyyttä, olla vanhurskas eli oikeamielinen. Se on mahdotonta luodulle. Sellainen rikkomus ei voi jäädä vaille rangaistusta. Se on tulella leikkimistä, ikuisella tulella. Tästä hyvän- ja pahantiedon puu oli esikuva ja sen hedelmän syömisestä seuraava kuolema sen rangaistuksesta.
    Vain Jumala voi olla kaikkitietävä. Vain Hänellä oli oikeus tietää pahasta. Enkeleille, niinkuin sittemmin ihmisellekin, olisi tullut riittää vain tieto hyvyydestä, palvella Jumalaa vain rakkaudesta, ei kuoleman pelosta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  31. Ihmisen lankeemuksen jälkeen Jumala antoi pahuuden näyttää, mihin se pystyy. Langenneet enkelit yhtyivät ihmisten tyttäriin, jotka synnyttivät jättiläisiä, hirviöitä (1Ms 6:1-4). Nuo langenneet enkelit olivat sekaantuneet myös eläimiin, joista oli syntynyt jättiläismäisiä petoja, mm. hirmuliskoja, jotka olisivat ajan myötä tuhonneet kaikki Jumalan luomat eläimet. Pahuus oi saanut pian sellaiset mittasuhteet, että Jumala katui luomistyötään (1Ms 6:5-8). Kaikkialla oli niin raakaa väkivaltaa, että ne muutamat ihmiset, jotka olivat Jumalan puolella, pelkäsivät henkensä edestä.

    Jumala päätti hävittää kaiken pahuuden ja antaa hyvyydelle uuden mahdollisuuden. Vedenpaisumuksessa saivat loppunsa niin pahat ihmiset, kuin pahojen enkeleiden siittämät jättiläismäiset ihmiset ja eläimetkin. Nooan arkissa säilyi ainoastaan Jumalan luomia eläimiä ja yksi perhe jatkamaan ihmissukua.
    Mutta pahuuden siemen oi kylvetty ihmismieliin ja pian se pääsi taas valloilleen heidän keskuudessaan, vaikka saatanan langenneet enkelit oli ”syösty syvyyteen, pimeyden kuiluihin” odottamaan rangaistustaan (2Pt 2:4), eli ne eivät voineet enää olla suoranaisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Ne oli suljettu näkymättömyyteen, henkimaailmaan, josta ne pystyvät vaikuttamaan ainoastaan ihmisten alitajuntaan. Vain niiden vaikutukselle antautuneet ihmiset saattoivat olla syvemmässä yhteydessä niihin, saada niiltä tietoa ja ohjausta. Tällaisia ovat kautta aikojen olleet noidat, henkienmanaajat, meediot, poppamiehet, shamaanit, selvänäkijät, ennustajat ja vapaamuurarit. Monet eri alojen taiteilijat ovat saaneet niiltä innoituksensa. Mutta tuollainen toiminta on kuolemalla rangaistavaa Jumalan silmissä, niinkuin edellisessä jaksossa kävi ilmi.

    Kun Jumala kutsui Abramin valitun kansansa esi-isäksi, hän oli yhdeksäs vedenpaisumuksen jälkeen syntynyt patriarkka ja kaikki hänen edeltäjänsä Nooaa ja Seemiä myöten elivät vielä. Tieto oli siis heillä tallella, mutta muilta ihmisiltä Jumalan tuntemus oli kadonnut. Ihmiset palvoivat epäjumalia. Abramin omakin perhe palveli niitä, mutta Abram nousi sitä vastaan ja osoitti näin olevansa Jumalalle otollinen.
    Jumala halusi kansan, jonka kautta Hän näyttäisi vanhurskautensa. Hän selittäisi, mistä tässä kaikessa oli kyse ja lopulta lunastaisi ihmiset pahuuden vallasta nujertamalla sen alkuunpanijan, Lusiferin, ja muut langenneet enkelit.

    Ihmiset kyselevät koko ajan: ”Mikä on elämän tarkoitus?” ”Miksi me olemme täällä?” ”Mistä kaikki on saanut alkunsa?” ”Mikä meitä odottaa tulevaisuudessa?”
    Jumalalla on vastaus kaikkiin kysymyksiimme, kunhan vain hiljennymme kuuntelemaan HÄNEN puhettaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Nämä ”Tähystäjä” nimimerkin kommentit ovat sallittut julkaista täällä Magneettimedian kommenttiosiossa siksi, että kaikki näkisivät millaisiin järjettömyyksiin pelkästään Jumalan Sanan kirjaimellinen tulkinta voi johtaa, kun ei huomioida, että Sana sisältää myös spirituaalisen ja coelestiaalisen merkityksen, joka on Jumalan Sanan varsinainen Totuus ja Hyvyys.

      ”Tähystäjän” kaltaiset näkemykset teologisista asioista vahvistaa vain sitä, että kristikunta kokonaisuudessaan on tuhoutunut, johon prosessiin on vaikuttanut oleellisesti Nikean kirkolliskokoukset, joissa muotoiltiin kolminaisuusoppi perustuvaksi uskosta kolmeen jumalaan, mikä usko pohjautuu tietysti väärään Kolminaisuusoppiin. Martti Lutherin oli uskonpuhdistuksessaan joskus 1500-luvulla aiheuttanut vielä lisää teologista vääryyttä dogmillaan ”uskosta ainoana vanhurskauttajana”, joka järjettömyys erottaa lähimmäisenrakkauden uskosta.

      Kolminaisuuden oikea tulkinta on lyhyesti: Herrassa on Pyhä Kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ja nämä ovat yhdessä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, taivaan ja maan Jumalassa.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Anteeksi, mutta en ole vielä ilmaissut käsitystäni Jumalasta. Minä en usko sen enempää nikealaiseen kuin swedenborgilaiseenkaan kolminaisuuteen, vaan ainoastaan Raamatun ilmoittamaan Yhteen Jumalaan. (En ole kuitenkaan jehovalainen tms.)
        On se hyvä, että on vihdoin tullut julki tämän Magneettimedian todellinen tausta. Tämä ilmeisesti selittää sen, miksi se saa vielä julkaista näitä tekstejään.
        Saanko sentään sanoa sanottavani loppuun?

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
        1. Niin, minä en suinkaan tarkoittanut ”Tähystäjän” käsitystä Jumalan Kolminaisuusopista tai ”yksin uskosta” dogmista yleensä, vaan tarkoitin sitä, että lähtökohtaisesti ”Tähystäjän” teologiset kommentit antavat hyvän kuvan siitä kuinka esim. Nikean kirkolliskokouksen vanhojenpartojen tuhotoiminta on purrut kristinuskoon; heijastusta siis.

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
  32. Israelin kansalle, jonka Jumala oli ottanut nimiinsä, Hän antoi vanhurskauden lakinsa, ne kymmenen käskysanaa. Samalla kun ne annettiin, annettiin myös lait ja säädökset tuon lain rikkomusten sovittamiseksi. Sillä jos näin ei olisi tehty, kansa olisi pian kuollut sukupuuttoon rikkomusten rangaistusten tähden. Heille annettiin kokonainen temppelipalvelus kaikkine uhreineen. Jumala solmi tuon kansan kanssa LAKILIITON.
    Kymmenen käskyn laki annettiin heille kahteen kivitauluun Jumalan sormella kirjoitettuna. Nuo lain taulut pantiin niitä varten valmistettuun arkkiin (arkkuun), joka sijoitettiin pyhäkön – sittemmin temppelin – kaikkeinpyhimpään, joka oli erotettu temppelisalista esiripulla. Arkkia vartioi kaksi kultaista kerubia.
    Kaikkeinpyhimpään sai ainoastaan ylimmäinen pappi mennä kerran vuodessa, suurena sovintopäivänä, ja silloinkin hänellä piti olla mukanaan uhrieläimen verta.
    Tämän kaiken olisi tullut tehdä selväksi tuon lain pyhyys. Edes arkkia, jossa lakia säilytettiin, ei kukaan muu saanut nähdä. Vilauksenkin näkemisestä seurasi kuolema.

    Jumala antoi nuo lait ainoastaan Israelin noudatettaviksi, erottaakseen heidät muista kansoista.
    ” Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.’” 2Ms 19:5,6
    ”Noudata siis niitä käskyjä, säädöksiä ja oikeuksia, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, ja pidä ne. Jos te tottelette näitä säädöksiä, noudatatte ja seuraatte niitä, niin Herra, sinun Jumalasi, pitää liittonsa ja on laupias sinulle, niinkuin hän valalla vannoen on sinun isillesi luvannut.” 5Ms 7:11,12

    Mutta pitivätkö he tuon liiton?
    ”… sentähden että he eivät olleet kuulleet Herran, Jumalansa, ääntä, vaan olivat rikkoneet hänen liittonsa, kaiken, mitä Mooses, Herran palvelija, oli käskenyt; he eivät olleet kuulleet sitä eivätkä tehneet sen mukaan.” 2Kn 18:12
    ”Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.” Jes 24:5
    ”On aika Herran tehdä tekonsa: he ovat rikkoneet sinun lakisi.” Ps 119:126

    Kun Israel ja Juuda joutuivat pakkosiirtolaisuuteen, temppelin kaikki muut kalleudet joutuivat ryöstettyinä Baabeliin, mutta arkin ehti Jeremia toimittaa piiloon. Ja siinä Jumalan piilossa se on edelleenkin. Ihmiset ovat etsineet ja etsivät sitä edelleenkin suurella innolla. Miksi?
    Onko ihminen edelleenkin yhtä utelias kokeilemaan, pitääkö Jumalan sana paikkansa. ”Onko Jumala todella sanonut…?” Siinä on hyvän- ja pahantiedon puu tänäkin päivänä.

    Jumalan suunnitelmat eivät olleet vielä täyttyneet, joten Hän antoi lupauksen:
    ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa UUDEN LIITON; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: ’Tuntekaa Herra.’ Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. Jer 31:31-34

    Tuo lupaus täyttyi Hänen Pojassaan:
    ”Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: ”Tämä malja on UUSI LIITTO minun VERESSÄNI, joka teidän edestänne vuodatetaan.” Lk 22:20
    Vanha liitto oli perustunut uhrieläinten vereen ihmisten syntien sovittamiseksi. Nyt Jumalan ainosyntyisen Pojan veri korvasi nuo miljoonat ja taas miljoonat aiemmin annetut eläinuhrit ja tämä yksi uhri riitti kattamaan sekä menneet että tulevat rikkomukset sekä sen perussynnin, mikä oli tapahtunut hyvän- ja pahantiedon puun juurella ja josta koko ihmiskunta oli saanut syyllisyyden harteileen.
    Uusi liitto kumosi vanhan, sillä kahta liittoa ei voi olla olemassa yhtä aikaa. Se vanhahan oli jo rikottu.
    Uusi liitto annettiin myös meille pakanoille. Meitä ei siis velvoitettu noudattamaan vanhan liiton lakeja ja säädöksiä. Lupauksensa mukaan Jumala itse kirjoittaa rakkauden lakinsa sydämiimme. Se on siellä piilossa niinkuin lain taulut olivat piilossa arkissa. Jumala itse täyttää lakinsa vaatimukset meissä sydämiimme vuodattamansa rakkauden kautta.
    ”UUDEN KÄSKYN minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne.” Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” Jh 13:34,35
    ”Tämä on MINUN KÄSKYNI, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.” Jh 15:12
    ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset (=lain noudattajat) ja raskautetut (=lain noudattamiseen uupuneet), niin minä annan teille levon (=sapatti). Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” Mt 11:20-30
    Nykykäännös vesittää nuo edelläolevat ajatukset tarkoittamalla töillä ja niiden alle nääntymisellä vain arkista työtä ja askareita.
    Jos syvennymme tutkimaan ja ajattelemaan Jumalan sanoja, löytäisimme niistä valtavat aarteet ja rikkaudet

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  33. ”Ja te olkaa minulle PYHÄ kansa. …” 2Ms 22:31
    Missä oli tuon kansan ”pyhyys”? Pyhä tarkoittaa ”erotettu” johonkin tarkoitukseen.
    Heidän tuli osoittaa käytännössä, mitä tarkoittaa hyvän- ja pahantiedon puun hedelmän syöminen ja mitä siitä seuraa.
    Onnistuivatko he tuossa tehtävässä? Varmaan ajattelet, että eivät. Hehän eivät pitäneet liittoa, jonka Jumala teki heidän kanssaan.
    Mutta minäpä väitän, että he onnistuivat – vieläpä täydellisesti. Heidän tehtävänsä oli nimittäin osoittaa, että ihmisen EI OLE MAHDOLLISTA NOUDATTAA JUMALAN LAKIA, vaikka kuinka yrittäisi – niinkuin Daavid. Se jää aina jostain kohdin puutteelliseksi. Muuta synnitöntä ei ole tämän maan päällä ollut kuin Vapahtaja. Mutta Hän olikin Isänsä puolelta synnitön ja sai äidiltään vain lihallisen ruumiin.
    Häntä sanotaan Raamatussa ”Toiseksi Aadamiksi”, koska Hän paikkasi sen, minkä ensimmäinen rikkoi. Vapahtaja oli kuin Aadam ennenkuin tämä söi kielletyn puun hedelmää, viaton ja synnitön.

    Raamatussa käytetään enkeleistä ja joistakin ihmisistä sanoja ”Jumalan poika”. Jopa Lusifer langenneine enkeleineen oli ”Jumalan poikia” (1Ms 6:2). Mutta nuo kaikki olivat luotuja. Sensijaan Vapahtaja oli Hänen ”ainosyntyinen” eli ainoa SYNTYNYT Poika. Koska Hän oli se Sana, jonka kautta kaikki oli luotu, Hänellä oli tieto ja ymmärrys kaikesta. Hän ei ollut samalla tavalla tietämätön ja ymmärtämätön kuin Aadam ja Eeva olivat olleet kielletyn puun juurella.
    Saatana koetti kiusauksen erämaassa saada Hänetkin lankeamaan samoihin houkutuksiin, kuin ensimmäiset ihmiset, mutta ei onnistunut. Kun hän sitten juutalaisten johtomiesten ja roomalaisten sotilaiden avustuksella sai Hänet tapettua, hän veti lain tuomion päälleen. Jumalan suunnitelma oli toiminut. Käärmeen pää oli rikkipoljettu.
    Tämä aika ristin tapahtumien jälkeen on ollut tuon vanhan käärmeen kuolinkamppailua. Se kiemurtelee vielä, mutta sen päivät ovat luetut. Jokainen, joka on pyydystänyt ja perannut ankeriasta, tietää, että se kiemurtelee vielä nyljettyinä pätkinäkin.

    Israelin kansan erikoistehtävä päättyi Vapahtajan ristinkuolemaan. Heidän pelastumiselleen ovat nyt samat ehdot kuin pakanoillekin. Yksin Vapahtajan vuodatettu veri vapauttaa heidätkin synnistä ja syyllisyydestä. Vapahtaja täytti myös lihassaan jokaisen Jumalan käskyn ja lain vaatimuksen viimeistä piirtoa myöten, johon yksikään tavallinen ihminen ei olisi ikinä pystynyt.
    Jumala katsookin nyt jokaista, joka hyväksyy Vapahtajan ansiot omalle kohdalleen, Hänen ansioittensa läpi, eikä näe meidän vajavaisuuttamme.
    Jos joku yrittää itse noudattaa omin voimin yhtäkään lain kohtaa, hän osoittaa siten, että Vapahtajan ansiot eivät kelpaa hänelle, vaan hän haluaa parannella niitä. Ikävä kyllä tämä sulkee kaikki Vapahtajan ansiot hänen kohdaltaan ja hänen olisi täytettävä kaikki käskyt pilkulleen. Koska hän ei siihen pysty, hän on lain tuomion eli kuoleman alainen.
    Laki on todellakin voimassa loppuun asti, mutta ei niille, jotka ovat saaneet vapauttavan tuomion. Lailla on PYHÄ tehtävä: tuomita syyllinen syylliseksi ja kuolemaan. Tästä ovat keskustelijat Laurio, White Rabbit ja Jepulisjepsis antaneet edellä laajan ja ansiokkaan todistuksen, kuinka sen tulee ajaa syntinen ahdinkoon ja turvautumaan Vapahtajan armoon. Siinä tapahtuu se kuolema synnille ja entiselle elämälle, – laki tappaa ihmisen – ja Jumalan armo ja henki herättävät hänet uuteen elämään, uudestisynnyttävät hänet.
    Kun laki on tuon kuolettavan iskunsa antanut, se on tehtävänsä tehnyt sen ihmisen kohdalla. Ihminen on saatettu Elämän puun, eli Vapahtajan luo, josta hänellä ei tulisi olla enää asiaa mennä kielletyn puun luo.

    Elämän puun tie oli ollut suljettu ihmisiltä koko vanhan liiton ajan. He joutuivat olemaan vangittuina lain alle ja vaeltamaan ”kuoleman varjon laaksossa”. Kun Vapahtaja saapui, Hän sanoi työnsä alussa: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan (lain alle) VANGITUILLE VAPAUTUSTA ja (hengellisesti) sokeille näkönsä saamista, päästämään (fariseusten laatimien ihmiskäskyjen) SORRETUT VAPAUTEEN, saarnaamaan Herran otollista vuotta.” Lk 4:18,19
    Sen lisäksi, että Hän täytti koko lain, Hänessä toteutuivat myös kaikki temppelipalveluksen lait ja säädökset. Kun Johannes Kastaja esteli Hänen tullessaan pyytämään häneltä kastetta, Vapahtaja sanoi: ” ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii TÄYTTÄÄ KAIKKI VANHURSKAUS.” Silloin hän salli sen hänelle. Mt 3:15
    Ja kuolinhetkellään Hän lausui: ”SE ON TÄYTETTY”, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh 19:30

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  34. Olen pitkään ja läheltä seurannut sellaisten ihmisten uskonvaellusta, jotka tahtovat noudattaa tarkoin kymmenen käskyn lakia ja nähnyt heidän tuskallisen kilvoittelunsa ja ahdistuksensa oman mahdottomuutensa kanssa. Mutta on kyllä ollut sellaisiakin, jotka katsovat pyhittyneensä jo niin pitkälle, että ovat saavuttaneen mielestään synnittömyyden – nimenomaan lakia noudattamalla – tai olevan jo aivan lähellä sitä. Ja aivan kuin BK, hekin ylpeilevät saavutuksellaan.
    Yksi pulma tällaisessa kilvoittelussa on se, että ihminen ei voi olla varma, onko hän tarpeeksi pyhä, jos kutsu tulee tästä ajasta. Tämä on monella suuri ahdistuksen aihe. Käskyjen pitäminen sokaisee ymmärtämästä armoa ja Vapahtajan lunastustyötä.
    Mutta jos ihminen on uskossa vastaanottanut Vapahtajan armon ja anteeksiantamuksen, hänet on pyhitetty samalla kertaa ja hän on taivaskelpoinen siinä samassa hetkessä. Tämä tuntuu uudestisyntymättömästä liian helpolta ollakseen totta, mutta hän ei ymmärrä, miten ahtaan portin kautta tähän on käytävä. ”… mutta se PORTTI ON AHDAS ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Mt 7:14 Se on ”neulansilmä”, jonka läpi ei saa vietyä MITÄÄN omia ansioita.
    Niinkuin pieni lapsi syntyy tähän maailmaan ahtaan käytävän kautta, niin on myös uudestisyntymä. Alastomina astumme uuteen elämään ja Jumala pukee meidät vanhurskauden vaippoihin.

    BK:n lempiteksti näyttää olevan ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.”(Matt. 19: 17) Mutta hän jättää alun ja jatkon pois:
    ”Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: ”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, ETTÄ MINÄ SAISIN IANKAIKKISEN ELÄMÄN?” (jae 16)
    Hän sanoi hänelle: ”Mitkä?” Jeesus sanoi: ”Nämä: ’Älä tapa’, ’Älä tee huorin’, ’Älä varasta’, ’Älä sano väärää todistusta’, ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.”
Nuorukainen sanoi hänelle: ”Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?”
Jeesus sanoi hänelle: ”JOS TAHDOT OLLA TÄYDELLINEN, niin MENE, MYY, MITÄ SINULLA ON, ja ANNA KÖYHILLE, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja TULE ja SEURAA MINUA.”
Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ”Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan.
Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” (jakeet 18-24)

    Kun Vapahtaja toimi täällä maan päällä, oli vanha liitto vielä voimassa ja nuo vanhaan liittoon kuuluvat lait velvoittivat jokaista, niin Häntä itseäänkin. Mutta Hän toi esille sen, mitä se on uudessa liitossa. Hän vertasi lakien noudattamista rikkauteen. Hän käski nuorukaisen luopua rikkauksistaan ja seurata Häntä. Se oli liikaa pyydetty. Niin se on hengellisten rikkauksien kanssa, niistäkin on vaikea luopua. Hyvien ja hurskaiden on vaikea alentua armoa tarvitseviksi.
    ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” Lk 5:31,32
    ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Mt 5:3
    ” Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.” Lk 1:51-53

    Käskyjen noudattaminen voi tulla hengelliseksi rikkaudeksi, joka estää taivaaseen pääsyn. Nuorukainen oli pitänyt käskyt, mutta se ei ollut tehnyt häntä onnelliseksi ja kun häntä pyydettiin luopumaan rikkauksistaan ja valitsemaan Vapahtajan seuraamisen, hän mieluummin valitsi entisen onnettoman elämän. Miten surullista! Tekeekö BK samoin?

    Kovin on köyhä ja kapea BK:n elämän leipä, kun siitä on karsittu pois se elämä. Se on kuin gibealaisten eväät, kuivat ja murentuneet (Joos 9. luku). Säästääkseen henkensä he olivat tekeytyneet kaukaa tulleiksi, mutta kun heidän juonensa paljastui, heidät pantiin Israelin seurakunnan halonhakkaajiksi ja vedenkantajiksi, mutta he eivät päässeet osallisiksi Jumalan seurakunnasta. Samoin BK seuraajineen raataa henkensä pitimiksi Jumalan lasten nauttiessa runsaista armon antimista (Ilm 3:20).
    Tähystäja

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  35. Tämän aamun (6.1.21) Radio Dein Herätys -aamuohjelma herätti minut ajattelemaan vielä tätä esilläolevaa aihetta. Siinä Jippu käsitteli vaikeaa elämäntilannettaan. Minun kävi niin sääliksi häntä ja kaikkia niitä kristittyjä sekä myös näitä swedenborgilaisia, jotka yrittävät verenmaku suussa kilvoitella Jumalan tahdon tiellä. Kun he kokevat epäonnistuneensa tuossa kilvoittelussaan, he masentuvat ja syyttelevät itseään täydellisestä huonoudestaan ja päättävät ponnistella vielä ankarammin. Se on tuhoontuomittua. Ihminen EI IKINÄ pysty kilvoittelemaan niin, että se kelpaisi Jumalalle.

    Miksi kristityille ja kaikille ihmisille ei julisteta EVANKELIUMIA, ILOSANOMAA, että Jumala ON TEHNYT KAIKEN VALMIIKSI? Meidän tehtävämme on vain levätä tässä valmiissa työssä, uskossa.
    BK kumppaneineen ei tietenkään hyväksy uskoa, koska se kumoaa tuon heidän rakastamansa puurtamisen, eikä sen omaksuminen näytä olevan helppoa kristityillekään.
    Uskohan on Jumalan LAHJA, ansaitsematon ja harvojen etuoikeus. Mutta sitä voi pyytää Jumalalta. Usko tulee Jumalan Sanan, evankeliumin, kuulemisesta.
    Jos emme usko evankeliumia, joka on Raamatun neljän evankelistan julistuksen pääsanoma, niin silloin meillä ei ole mitään hyötyä Vapahtajan ristinkuolemasta eikä Hänen kokonaisvaltaisesta pelastustyöstään.
    Siinä ovat vastakkain laki ja evankeliumi. Meidän on valittava toinen, ei kumpaakin.
    Jo vanhan liiton israelilaisille opetettiin tästä asiasta: ”…älä kylvä peltoosi kahdenlaista siementä, älköönkä kahdenlaisista langoista kudottua vaatetta tulko yllesi.” (3Ms 19:19) Esimerkkinä kahdenlaisista langoista ovat villa ja pellava. Villa on lämmin, pellava viileä. Villa kuvaa evankeliumia, pellava lakia.
    Uudenliiton Jumalan lapsen vanhurskauden vaate on lämmin villainen. Siinä ei tule olla yhtään pellavaista säiettä.

    Voimmeko siis vapaasti rikkoa lakia? Emme. Mutta meidän tulee käsittää, MISSÄ se laki sijaitsee. Niinkuin uuden liiton Jumalan lapset ovat Hänen pyhäkkönsä, niin samoin kuin vanhan liiton pyhäkössä, sen kaikkein pyhimmässä, sijaitsi liiton arkki, jonka sisällä olivat lain taulut, samoin meidän sisimmässämme, sydämessämme, on tuo lain arkki tauluineen. Mutta niinkuin vanhan liiton kaikkeinpyhimpään ei päässyt kuin ylimmäinen pappi kerran vuodessa uhriverta mukanaan, samoin emme mekään pääse katsomaan sinne omaan sydämeemme niitä lain tauluja. Ne ovat meidän Ylipappimme, Vapahtajan hallussa. Hän on se liiton arkki ja Hänen päällään on armoistuin, jota kerubit kumartavat. Hän on täyttänyt kaikki käskyt elämällään ja täydellisellä kuuliaisuudellaan ja tuo Hänen työnsä on luettu myös meidän hyväksemme. Hän täyttää lakinsa meissä joka päivä ja joka hetki. Se toteutuu vain jos lepäämme Hänessä ja Hänen työssään. ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Joh 14:27

    Jumala haluaisi vapauttaa meidät kaikista taakoista ja murheista, joita oma taipumuksemme syntiin aiheuttaa. Vapahtaja on kantanut jo kaiken ja Hänessä meillä on levollinen rauha kaikista syytöksistä, joita sisimmässämme kuulemme. Niitä kuiskutteee syyttäjä, valheen isä ja pettäjä.
    Jos yritämme parannella itseämme koettamalla pitää käskyt, se on samaa kuin langenneet Eeva ja Aadam, jotka huomattuaan olevansa alasti, koettivat verhota itseään viikunanlehdillä. Kielletyn puun hedelmällä on edelleenkin sama vaikutus, se näyttää meidän alastomuutemme, sen että meidän on vaikea noudattaa käskyjä ja me joudumme jatkuvasti törmäämään omaan mahdottomuuteemme. Se laittaa meidät tuijottamaan häpeälliseen itseemme. Sensijaan Jumalan lähettämä ilosanoma kehottaa meitä katsomaan yksin Vapahtajaan, joka on ainoa vanhurskas, eli Hän on täydellisesti noudattanut jokaista käskyn piirtoakin. Vain Hänessä olemalla mekin olemme täydelliset, emme yrittämällä tehdä niinkuin Hän, koska siihen emme pysty.
    Jumalan ratkaisu ensimmäisen ihmisparin alastomuuteen oli että viattomat eläimet joutuivat luovuttamaan nahkansa ihmisten hyväksi. Se oli kuva Vapahtajasta, jonka vanhurskaus peittää meidän alastomuutemme. Jos yritämme lisätä siihen vielä viikunanlehtiä, niin sehän näyttäisi suorastaan naurettavalta.
    ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja USKOKAA EVANKELIUMI.” Mk 1:15

    Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat