Voimme oppia amisseilta paljon talouden hallinnasta

Pankkikriisit jäytävät edelleen länsimaiden talouksia. Jo kauan ennen kuin säästäväisestä elämäntyylistä ja kukkaronnyörien kiristämisestä tuli laman myötä edellytys selviämiselle, olivat Yhdysvalloissa amissit jo omaksuneet sen osaksi jokapäiväistä elämäänsä.

Modernin elämäntavan hylänneen yhteisön jäsenet miettivät tarkkaan, mihin rahansa laittavat ja oppivat säästämään jo varhaisella iällä. He ovat taitavia yrittäjiä ja heillä on laaja ystävien ja perheenjäsenien verkosto, joka auttaa hätätilanteissa.

Milloin viimeksi on kukaan nähnyt kodittoman amissin? Ei koskaan. Miksi? Koska heidän kirkollaan on sosiaalinen verkosto, joka auttaa vaikeuksissa ponnistelevia jäseniä. Vaikka amissit eivät ole immuuneja talouden taantumalle – eräitä irtisanottiin tehdastyöstään ja he joutuivat palaamaan maata viljelemään – heidän elämäntyylinsä auttaa lieventämään laman vaikutuksia [amissien talousjärjestelmä muistuttaa joiltain osin distributismia. Suom. huom.].

Houston Chroniclen loistavassa artikkelissa Amanda L. Grossman  kirjoitti amissien taloudenhallinnasta ja siitä, mitä kaikkea ”englantilaiset”, kuten amissit kutsuvat ulkopuolisia, voisivat heiltä oppia. Vuonna 2008 Geoff Williams kirjoitti amissien taloudellisesta elämäntyylistä keskusteltuaan veljensä kanssa, joka on amissien asiantuntija. Williams kertoi aikeestaan kokeilla amissien elämäntyyliä vuoden ajan säästääkseen rahaa.

Tässä on Grossmanin keräämät vinkit kaikille, jotka haluavat kokeilla säästämistä amissien tyyliin.

1. Aloita säästäminen varhaisella iällä. Yleensä amissilapset käyvät koulua 15-vuotiaiksi asti, minkä jälkeen he ryhtyvät harjoittelijoiksi ja oppipojiksi jossain yhteisönsä lukuisista yrityksistä tai ammattikunnista. Teini-ikäiset luovuttavat palkkansa vanhemmilleen, jotka antavat lapselle 10 % käyttörahaksi ja laittavat loput säästöön, kunnes lapsi täyttää 21 ja saa ansaitsemansa rahat.

2. Asu vanhempien luona ilmaiseksi. Mikäli amissi ei ole mennyt naimisiin 21 ikävuoteen mennessä, hän voi jäädä kotiin asumaan vanhempiensa kanssa maksamatta vuokraa tai muita vastaavia menoja. Nuori käy edelleen töissä ja auttaa kotitöissä.

3. Käytä perhettä työvoimana. Amissien perheet ovat suuria ja voivat lapsikatraan avulla pyörittää pientä yritystä tai hoitaa maatilaa ilman ulkopuolisten palkollisten apua ja korkeampia kustannuksia.

4. Matalammat verot. Useimmat ovat käsittäneet väärin ja luulevat, ettei amissien tarvitse maksaa veroja. He maksavat samoja veroja kuin muut amerikkalaiset, mutta välttyvät maksamasta eläkevakuutuksia, sosiaali- ja terveysmaksuja sekä sairausvakuutusta. Saadakseen verovirastolta vapautuksen näistä veroista heidän pitää olla amissien kirkon virallinen jäsen (jäsenkortinhaltija).

5. Yhteisön terveysvakuutus. Amissit käyttävät säästöjään ja kirkon jäsenten lahjoituksia mahdollisten sairauskulujen maksamiseen. Jokaisella kirkolla on johtokunta, joka kerää seurakunnalta kuukausittain maksun perheenjäsenten määrän ja iän perusteella. Kirkko jakaa tästä rahastosta varoja seurakunnan jäsenten tarpeiden mukaan.

6. Yrittäjyys. Jokaisella amissilla on jokin erityistaito tai ammatti. Grossmanin mukaan amissien asuttamalla maaseudulla Pennsylvaniassa näkee tien varrella lukuisia viittoja ja merkkejä tarjolla olevista amissien palveluista ja tuotteista. Heidän valmistamiaan tuotteita on tarjolla ostettavaksi, vaikka he eivät itse olisi paikalla, sillä myyntipöydän vieressä on maksulaatikko, johon rehelliset ostajat voivat maksaa ostoksensa.

7. Elä nöyrästi. Amissien elämän perusta on nöyrä elämäntyyli. Heidän kulttuurinsa ei kannusta tuhlaamiseen, he ovat hyväntekijöitä ja heidän elämänsä on saasteetonta sekä luonnonläheistä.

 

Alkuperäinen artikkeli Daily Finance –verkkosivuilla.

1 kommentti

  1. Just niinku nalle (merryl lynkkaus, goldman säkit) wälhroos oppipoika! Epäitsekkyydestä pitäisi sakottaa :)! Hyvinvointi yhteiskunta pitäisi lopettaa!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat