"Ne harvat, jotka tietävät totuuden pankkijärjestelmästä, ovat joko täysin riippuvaisia siitä tai janoavat sen mahdollistamia voittoja. Tämä ryhmä ei siis tule vastustamaan sen vääryyksiä. Sitten on suuri enemmistö, joka ei kykene alkuunkaan ymmärtämään koko talousjärjestelmää. Heistä tehdään maksumiehiä ilman, että he edes tietävät sitä."

Rotschildin veljekset Lontoossa

Voihan punkki!

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kesällä liikumme paljon ulkona. Tällöin on vaara saada punkinpurema. Kuinka uhkaava tilanne on ja mitkä ovat seuraukset?

Suomen kieleen on vakiintunut sanonta punkin puremisesta.

Punkit eivät sanan varsinaisessa merkityksessä pure, vaan lävistävät ihon pistimellään. Hyttysten tavoin myös punkit tarvitsevat verta lisääntymiseen.

Kohteena ovat kaikenikäiset.

Punkki viihtyy taivealueilla ja karvoitusalueilla. Tavallisimpia paikkoja punkinpuremalle ovat polvitaipeet, nivusseutu, genitaalialue, nilkat, varpaanvälit, pään ja niskan seutu, hiuspohja, korvantaustat tai jopa korvakäytävä. Punkin syljessä on puuduttavia ja veren hyytymistä estäviä aineita. Siksi se jää usein helposti huomaamatta.

Punkin kiinnittymisaika ihmisen ihossa on vain tunteja tai hieman yli vuorokauden. Kiinnittymisajan pituus vaikuttaa tartuntariskiin.

Suomen yleisin punkkilaji on puutiainen (Ixodes ricinus).

Puutiainen viihtyy lehtimetsissä tiheän aluskasvillisuuden suojassa.

Yleensä punkki kiipeää maasta alle metrin korkuiseen heinikkoon, jossa se odottelee sopivaa isäntää. Useimmiten isännäksi valikoituu pieni jyrsijä, mutta joskus isompikin metsäneläin, koira tai ihminen. Loikattuaan ohikulkijan kyytiin punkki ei pureudu heti nahkaan kiinni, vaan etsii sopivan suojaisan ja verekkään ihonkohdan. Tässä vaiheessa punkki voi ilmeisesti myös hylätä vähemmän houkuttelevan isännän.

Punkki on eri kehitysvaiheissaan 1-3 mm:n kokoinen, mutta verta imeneenä se voi paisua jopa 10 mm:n kokoiseksi. Viimeisen veriateriansa nautittuaan ja pariteltuaan punkkinaaras pudottautuu hyväksi katsomalleen paikalle.

Yksi ainoa punkkinaaras voi munia pudottautumispaikkaansa 2000–4000 munaa. Pienempikokoisten punkkien, larvojen ja nymfien veriateria kestää täydellisenäkin vain kolme päivää.

Aikuisten punkkien lailla pienetkin punkit voivat kuitenkin toimia infektion välittäjinä.

Punkeilla ei ole silmiä. Sen sijaan niillä on muita hyvin kehittyneitä aisteja, joilla ne löytävät itselleen sopivan verenluovuttajan.

Punkin hajuaisti on tuhansia kertoja tarkempi kuin ihmisellä. Punkkia houkuttavista tekijöistä ehkä tärkein onkin ohikulkijan ulos hengittämä hiilidioksidi, jonka punkki pystyy haistamaan.

Tartuntariski

Punkin pureman seurauksena voi Suomessa sairastua lähinnä kahteen tautiin, Lymen borrelioosiin (LB) tai puutiaisaivokuumeeseen (TBE, tick borne encephalitis). Näiden lisäksi puutiaisten välityksellä voi saada tularemian eli jänisruton tai ehrlichioosin.

Tartuntariskiin vaikuttaa puutiaisten esiintymistiheys, punkin kiinnittymisen kesto ja puutiaisten infektoitumisaste borrelian ja TBE-viruksen suhteen. TBE:n voi saada lyhyenkin ajan kiinnittyneestä punkista.

Borrelioositartunnan riski taas kasvaa merkittävästi vasta jos kiinnittymisaika on ollut useita tunteja tai vuorokauden. Punkkien borreliakantajuus voi vaihdella läheisilläkin alueilla voimakkaasti.

Punkin levinneisyyteen vaikuttaa myös biodiversiteetin köyhtyminen. Yhdysvalloissa on havaittu, että valkojalkahiiren levinneisyys korreloi punkkien leviämisen kanssa.

Hiirilaji ottaa hyvän jalansijan muilta pienjyrsijälajistoiltaan köyhtyneissä biodiversiteeteissä. Tämä hiirilaji on muita avuttomampi poistamaan itsestään punkkeja ja kantaa siten laajalti TBE:tä.

TBE-virus voi infektoida 14 punkkilajia.

Puutiaisaivokuumeeseen (TBE) sairastuu Suomessa vuosittain noin 20 ihmistä. Suomessa puutiaisaivokuumetta ilmenee eniten loppukesästä tai alkusyksyllä.

TBE-viruksen infektoimia puutiaisia on alle 1% ja ne ovat keskittyneet kohtalaisen selvästi tietyille maantieteellisille alueille, lähinnä Ahvenanmaalle ja ulkosaaristoon. Euroopassa 0.5 – 5% punkeista on infektoitunut TBE-viruksella, Suomessa todennäköisesti yleensä alle 1%, mutta Venäjältä on raportoitu jopa 40%:n kantajuuksia.

Koska kyseessä on virusinfektio, ei spesifistä hoitoa ole. Tauti johtaa harvoin pysyviin, vakaviin jälkioireisiin. Pohjoismaisessa tautimuodossa kuolemantapaukset ovat yksittäisiä. Kerran sairastettu tauti jättää elinikäisen immuniteetin.

TBE:ta vastaan on apteekeista saatavilla reseptillä saksalainen rokote, josta on olemassa sekä aikuisten että lasten lääkemuoto.

Borrelia voi siirtyä ihoon punkin – ja joskus harvoin paarman- pureman välityksellä. Borrelioiden siirtyminen ihmiseen kestää useita tunteja, joten tartuntariski kasvaa huomattavasti vasta 1 vrk:n kiinnittymisajan jälkeen. On arvioitu, että borrelioosin varhaisvaiheeseen sairastuu Suomessa 2000–3000 ihmistä vuosittain. Jos tämä varhaisvaihe jää hoitamatta antibiooteilla, kehittyy ehkä noin puolelle heistä taudin myöhempiä oireita.

Sama ihminen voi sairastua borrelioosiin toistuvasti. Vaikka vasta-aineita elimistöön muodostuisikin, ne eivät suojaa taudin uusimiselta. Kaiken kaikkiaan on arvioitu, että Suomessa borrelioositartuntoja olisi noin 2000–3000 vuosittain.

Kumlinge-virusta välittävät sekä hyttyset että punkit. Viruksen voi saada myös pastöroimattomasta maidosta. Viruksen reservuaareina toimivat lähinnä pikkujyrsijät, joista punkki saa veren välityksellä tartunnan. Taudin esiintymisalue on hiljalleen laajentunut: eniten sitä esiintyy saaristossa Hiittisisten ja Uudenkaupungin välisellä alueella, mutta myös Merenkurkusta ja Itä-Suomesta on havaintoja.

Suurimman osan ihmiselle tulevista punkin välittämistä taudeista arvellaan tulevan nymfi-vaiheen punkin pureman seurauksena.

Todennäköisyys sille, että punkinpurema jää huomaamatta on noin 80 prosenttia.

Lähteet: 

http://www.valioravinto.fi/Terveys.aspx?id=2565

http://www.punkki.net/artikkelit/punkit_ihmisessa.html

http://www.sciencedirect.com/science?_ob=ArticleURL&_udi=B6WP8-4XBX71P-7&_user=950207&_coverDate=02%2F28%2F2010&_rdoc=1&_fmt=high&_orig=search&_sort=d&_docanchor=&view=c&_searchStrId=1384547084&_rerunOrigin=google&_acct=C000049138&_version=1&_urlVersion=0&_userid=950207&md5=9930d9f0f36def7dbe6f4dcfaff9546e

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

2 Kommentit

  1. Raimo Snellman

    Varoittelin nepalilaista vierastani punkeista marjareissulla. Hän totesi, että ne ovat melko yleisiä myös Nepalissa ja niitä pidetään vaarallisina taudinlevittäjinä. Heidän keinonsa suojautua punkeilta on sivellä suolaa iholle ja punkit pysyvät loitolla. ILmeisesti käytetään myös hieman vettä, että suoka sulaa iholle.
    Tästä en ole kuullut Suomessa, mutta onko kokemuksia/tutkimuksia suolan käytöstä punkkikarkotteena?

    (0)(0)
    • Hyvä ja kokeilemisen arvoinen asia!! Toinenkin käyttökonsti suolalle löytyi lähinaapurin vinkistä: Suola toimii yllättävän hyvin siinä tapauksessa, että muurahaiset alkavat viihtyä pihalaattojen alla ja tehdä pieniä hiekkaksoja käytäväaukon suulle. Maamuurahaiset inhoavat pesän aukkoon kaadettua merisuolavettä.. Empiirinen pikku testi on itsellä myös meneillään pihalaattojen ja -kivien väliin tunkevista rikkaruohoista, jotka pitäisi saada nujerrettua laiskan miehen konsteilla kuitenkin ympäristöystävällisesti ja ilman Round Up- shittiä.

      (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*