Virkamies: 9/11 -isku hallituksen oma lavastus

Kolmea eri Yhdysvaltain hallitusta (Nixon, Ford ja Carter) palvellut ulkoministeriön virkamies Steve R. Pieczenik kertoi 3.5.2011 Alex Jones-show tv-ohjelmassa Osama bin Ladenin kuolleen jo vuonna 2001. Osama bin Ladenin kuolinsyy oli Marfanin oireyhtymä.

Ennen syyskuun 9. päivän iskua 2001, josta Osama bin Ladenia syytetään, Osama bin Laden oli Dubaissa sotilassairaalassa hoidettavana. CIA:n lääkäri vieraili hänen luonaan tuolloin. Pieczenik on huipputerrorismiasiantuntija ja meriupseeri. Hän toimii yhä Obaman hallituksen turvallisuusneuvonantajana. Pieczenik sanoo Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin  tienneen Osaman kuolemasta ennen Afganistaniin hyökkäämistä. Asia salattiin 1.5.2011 asti, jotta USA saisi syyn sotiin Afganistanissa ja Iranissa. Suunnitelma kuitenkin muuttui, Afganistanin lisäksi ja Iranin sijasta Yhdysvallat hyökkäsivät Irakiin.

Pieczenik kertoo hallituksen jäsenten ja virkamiesten Dick Cheneyn, Paul Wolfowitzin, Stephen Hadleyn, Elliott Abramsin ja Condoleezza Ricen olleen myös tietoisia siitä, että 9/11 oli lavastettu terrori-isku ja osallisina asiaan. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Madeleine Albright on myös maininnut bin Ladenin kuolleen munuaisvikaan mutta että häntä pidetään jäässä myöhempää käyttöä varten.

Steve Pieczenik itse avusti bin Ladenia Afganistanissa 1979-1981 Henry Kissingerin toimeksiannosta. Pieczenik sanoo haluavansa kertoa suurelle tuomaristolle sen huippukenraalin nimen, joka suoraan sanoi hänelle 9/11 hyökkäyksen olevan petkutushyökkäys, jossa USAn sisäpiirin hallinto on mukana. FBI:n etsittyjen terroristien listalla Osama bin Ladenia  etsintäkuulutuksen syyksi ei mainita syyskuun 9. päivän iskua lainkaan.

68 kommenttia

  1. Vai lavastusta? Kyllä, tottakai, ja Elvis elää. Tämän tason jutut loukkaavat 11/9 kuolonuhreja ja pelastustöissä ahertaneita.

    Kummallista, että toimittaja sa ladella mitä hyvänsä, eikä päätoimittaja puutu asiaan. Magneettimedian tiedoissa todetaan lehdebn olevan puoluteeton. Ei se ole, lehti tuntuu olevan valheen asialla.

    Onhan tässä lehdessä (tosin ”kansan kynällä” vaitetty myös holocaustia keksityksi (repe ei tarvi vastata tiedän jo..) ja havaittu muitakin salaliittoja.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Ni-in. Sinulla varmaan on selkeämpi näkemys puusta katsoesasi, kuin USA:n ulkoministeriössä työskennelleellä virkamiehellä. Tosin eihän enää kyseessä ole edes lavastus, kun asia on ilmiselvä. Ja motiivi päivänselvä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. ”Tämän tason jutut loukkaavat 11/9 kuolonuhreja ja pelastustöissä ahertaneita.”

      HAHHAHHAHHAHAHHAHAA!!!!

      Et taida olla tietoinen siitä, että juuri kuolonuhrien omaiset ovat olleet vaatimassa uutta tutkintaa asiasta ja pelastustöissä mukana olleet samoin. Haluatko sinä loukata näitä ihmisiä haukkumalla heitä salaliittoteoreetikoiksi?

      Jos jotakuta oikeasti asia kiinnostaa, kannattaa lukaista vaikka Hannu Yli-Karjanmaan ”Valtiot ja terrorismi” tai katsoa Richard Gagen ”9/11: Blueprint for Truth”. Suunsoittajat älkööt vaivautuko trollaamaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. En halua loukata ketään. Epäilemättä uhrien omaiset haluavat päsätä selville , mistä todella on ollut kysymys. Mutta. Tuskin sentään USAn hallitus on tornit tuhonnut. Amerikkaan mahtuu kaikenlaisia eturyhmiä, uskomuskerhoja yms.

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
          1. Nauhakaikulaitteita, jep. Näyttävät myös olevan ne, jotka uskovat kaiken sen, mitä tässä mediassa kirjoitetaan. Onhan joukossa ihan ok.juttujakin, mutta kansainvälisen politiikan, talouselämän ja lääketieteen alalla heittää aika pahasti.

            Tai toisaalta: maailmassa on yksi suomenkielinen media, joka kertoo totuuden. Mitään siihen lisäämättä tai mitään siihen poistamatta.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Nono. Ei kannata pelleillä tällä asialla. Sanoin jo skeptikolle, että ei kai Skepsis ry ole alkanut pyörtää tarkoitustaan ja ole alkanut uskoa joulupukkiin.

    WTC oli niin härski lavastus, että rikolliset eivät edes yrittäneet salata sitä. Alkuhässäkän jälkeen suuri yleisö saisi myös tietoonsa kaiken. Hävittäjätorjunta ym. oli vedettävä pois tuona päivänä. Kerrostalot eivät voi sortua noin. Ei mikään eikä WTC7 ilman konetta. Pentagonista varastettiin samaan aikaan triljoonia. Myös WTC-torneissa tehtiin talousrikos torneihin jo osuttua. Osakkeita spekuloitiin 1000-kertaisesti normaaliin nähden. Odigon kautta varoitettiin juutalaisia työntekijöitä, jotta he eivät olisi kuoilleet.

    Kuulennot olivat myös petosta. Kukaan ihminen ei ole käynyt Kuussa.

    USA rupesi väittämään Dachaun desinfioinnin suihkuhuonetta kaasukammioksi. Saksalaisten on yhä puukko kurkulla väitettävä sitä kaasukammioksi:

    http://toinennakemys.wordpress.com/2010/02/15/dachaussa-ei-kaasutettu-ketaan/

    Tuossa vielä rakentajien muistoja:

    http://toinennakemys.wordpress.com/2010/02/15/dachaun-muistoja/

    Tämä oli taas törkeämpi lavastus.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Juutalaiset yliherrani vaativat minua debunkkaamaan!

    ”Hävittäjätorjunta ym. oli vedettävä pois tuona päivänä.”

    Hävittäjätorjunta oli paikalla ja menossa koko päivän, sillä sotilasharjoitus varmisti, että lentotukikohdissa ei nukuta.

    ”Kerrostalot eivät voi sortua noin.”

    Miten niiden olisi sitten pitänyt sortua?

    ”Pentagonista varastettiin samaan aikaan triljoonia.”

    Ei varastettu. Tarkoitatko sitä, kun Donald Rumsfeld ilmoitti että vanhentunut ja monimutkainen arkistointi Pentagonissa tekee mahdottomaksi seurata 2,3 biljoonan (ei siis triljoonan) dollarin kulkua puolustusvoimien kuluissa? Jos luet niitä alkuperäisiä uutisartikkeleita, niin selviää ettei rahaa ole kadonnut. Virkamiehiltä loppui työvoima ja aika kesken tilitarkastuksen ennen tärkeää raporttia. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö USA:n puolustusvoimat olisi pullollaan korruptiota. Puheet biljoonien varastamisesta ovat vain väärinkäsityksiä.

    http://www.cbsnews.com/stories/2002/01/29/eveningnews/main325985.shtml

    http://findarticles.com/p/articles/mi_m1571/is_2003_Sept_2/ai_106909386/

    ”Odigon kautta varoitettiin juutalaisia työntekijöitä, jotta he eivät olisi kuoilleet.”

    Urbaanilegenda.

    ”Kuulennot olivat myös petosta. Kukaan ihminen ei ole käynyt Kuussa.”

    Ai. Menen nukkumaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Vaikutat sionistilta. Myös holokaustipropagandistit syytävät netissä röyhkeitä ja törkeitä valheita liukuhihnalta. Ne saavat tietämättömät hämmennyksiin ja vaikutus on aivopesun ja auktoriteettisukon kera aina kohtalainen (ja tiedonpimityksen). Asiista selvillä olevat nauravat surullisena moiselle moraalittomalle fasismille.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. No viralliset meriselitykset eivät tietenkään kelpaa minulle joten olen. Todisteet hävisivät sopivasti ohjusiskulla. Mitava talousrikos, kuten WTC:ssä tehty, jonka saksalaisyhtiön palauttamat kovalevyt paljastivat. Rikos oli tehty ”koneiden” iskettyä. Odigon varoitukset 2 tuntia ennen iskua eivät ole urbaanilegendaa, vaikka niitä tietysti on kiistetty kiistämästä päästyäkin ties missä debunkkaussivuilla.

          Anthrax-kirjeet muuten menivät juuri niille senaattoreille, jotka olivat vastustaneet Patriot Actia ja muille Bushin arvostelijoille. Eli harvat suunsa avaajat hiljennettiin. Koko juttu on alaston vallankaappaus ja tosi härski vallan- ja voimannäyttö. Kuten Kennedynkin todella ruma teloitus kansan silmien edessä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. ”No viralliset meriselitykset eivät tietenkään kelpaa minulle joten olen.”

            Näin minä vähän aavistelinkin. Eli miten sinut saisi vakuuttuneeksi siitä, ettei Pentagonista varastettu biljoonia dollareita, vaan puolustusvoimien kirjanpitäjät olivat ilmoittaneet etteivät he kerkiä seuraamaan jokaista dollaria? Minkälainen todistusaineisto kelpaa Repelle?

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. On olemassa suunnaton todistusaineisto siitä, että 9/11 -isku oli hallituksen lavastus. Aiheesta esim. sivuilla http://www.11syyskuu.org. Se joka uskoo viralliseen selvitykseen, on työntänyt päänsä todella syvälle pensaaseen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Paljonkohan konekaappareille piti maksaa (tai heidän omaisilleen), jotta nämä suostuivat muka maan hallituksen järjestämään tekoon? Yleensä terroristit uhraavat henkensä oman asiansa puolesta.

      Mistähän Yhdysvaltain hallitus on löytänyt terroristeja, jotka nyt toimivatkin toisen aatten puolesta samalla ikään kuin oman taustansa unohtaen?

      Joku tässä ei nyt lonksahda kohdalleen? En vaan vielä tiedä mikä?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. pöljiä manipuloitavia terroristeja on maailma pullolaan, tietyt tahot kouluttavat näitä jka syöttävät päät täyteen ulostetta, uskovcat mihin lystäävät ja tekevät mitä kösketään, terroristit kuvttelöivat toimivansa omaksi edukseen vaikka olivatkin usa:n hallituksen marionetteja.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. ”Pieczenik sanoo haluavansa kertoa suurelle tuomaristolle sen huippukenraalin nimen,” toivokaamme hartaasti, että Donald Rumsfeldin nimi ehditään sanoa ääneen ennenkö sanansaattaja ehditään tappaa. Rumsfeldilla oli myös nämä pelkobisnekset, eli sika- sars- ja lintuinfluenssa paniikkilietsomiset myös hanskassaan. Ja patentit useisiin lääkkeisiin muistini mukaan myös. Tottunut suuren luokan dramaturgi. Ainoa vika on suuren yleisön älyn aliarvioiminen. Tai – enpä tiedä sittenkään. Suuri yleisö lienee juuri niin tyhmää, että paksuinkin pajunköysi menee purematta ja totuus kyseenalaistamatta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Mitähän hankaluuksia tuolla Bollynilla oli muuten American Free Pressin kanssa? Kiitettävästi paljastanut Israelin rikoksia kylläkin.

    5 israelilaista Mossadin agenttia juhli talojen sortumista. Heillä oli ennakkotieto kaikesta, koska heidän oli käsketty kuvata sortuminen. Monta israelilaista oli pidätettynä, koska heillä oli ennakkotietoa asiasta. Kaikki pidätykset yhdessä piirsivät kokonaiskuvan, joka oli aika raskauttava. Uusi Homeland Securityn johtaja Chertoff, kahden passin sionisti ja Israelin perustajaperheen vesa vapautti kaikki israelilaisepäillyt. Räjähdysaineasiantuntijat, jotka juhlivat tapahtumaa, olivat olleet varmoja vapautuksestaan ja vain röyhkeilleet pidättäjilleen. Myös kaksi muuta oli pidätetty, jotka olivat räjäyttämässä isoa siltaa.

    Tornien sortumisesta tehtiin paljon vakuutusrahaa ja kaksi israelilaisyritystä oli juuri kahden viikon sisällä päättänyt toimintansa pilvenpiirtäjissä. Uusi israelilaisfirma hoiti vartioinnin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Korostettakoon, että agnetit eivät teevessä tietenkään sanoneet, että käsketty oli. He sanoivat halunneensa kuvata kaiken. Mutta yhden ryhmän lisäksi oli kaksi muutakin ryhmää, jotka kuvsivat ja jotka juhlivat sortumista. Se paljastaa osaltaan ennakkotiedon, kutenne ”taideopiskelijatkin”

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. tää on tosi paksua.
    vain tosiaan päästä lahot uskoo että g bush hyökkäisi omsa kansaansa vastaan.
    itse olen sitä mieltä että siinä oli pitkään aikaan oaras
    presidentti usassa. reagan oli toinen. ne kaksi ovat ajatelleet muuta maailmaakin. reagan sai aikaan miljoonien ihmisten vapautumisen kommunismin ikeestä ja bush saddamin tyranniasta. kas kun täällä ei puhuta niistä oikeista hirveyksistä mitä ko. maaissa tapahtui vuosikymmeniä.
    bushille patsas ylivieskaan kärkkäisen kulmille!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Joo-o. Vain todellinen viranomaisuskovainen ja perusteellisesti aivopesty ”tietää”, ettei Bush sitä tehnyt. Jos terrorismin vastainen päällikkö, meriupseeri ja kolmea pressaa palvellut virkamies niin kertoo, asialla lienee jonkin verran painoarvoa. Tilanne on vain tarkoituksella niin suuri ja absurdi, että tavallisen kansalaisen on sitä lähes mahdotonta hyväksyä. Helpompi sanoa, ettei niin voi tapahtua. Ei pikku mieli pääse järkkymään.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Voi vain arvailla mihin israelilaisomistuksessa ja komennossa oleva USA onkaan valmis menemään. Kun oma WTC räjäytetään itse, Osama-Olematon Nollakatu Nolla ”tapetaan” (ainoastaan tosin vain lehdistössä) ja kun ”terroristit” uhkasivat räjäyttää ydinpommin euroopassa, jos ”osama” kerran tapetaan. Arvaus on että USA:n hallitus räjäyttää israelin komentamana vaikka New Yorkin ilmaan päästäkseen sen varjolla maailman valtiaaksi ja pelastajaksi ”terrorismilta”.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Kaupungin pinta-ala on rapiat 800 km² ja asukkaitakin on joitakin miljoonia, niin tehtävä ei vaikuta kovin yksinkertaiselta. Tarvitaan kymmenen lentuetta täsmäohjuksin varustettuja hävittäjiä. Mereltä tapahtuviin pommituksiin laskelmani näyttävät 12 alusta. Pari sukellusvenettäkään ei olisi pahitteeksi. Maajoukkoja vahvistettuna panssarein ja ohjusvaunuin sekä muuta sekalaista maavoimien kalustoa pitää olla ainakin 15 divisioonaa. Yhdysvaltain hallituksen pitää muistaa myös tilata riittävästi pioneereja, sillä kaupunki on sen verran sokkeloinen ja hankala sotilaallisesta näkökulmasta. Muonitukseen tulee järjestää ainakin
            340 000 hampurilaista sekä saman verran Coca-Colaa.

            Eräs hallituksen isoimmista murheista on tiedotuksen ammattimainen hoitaminen. Operaatio tulee kestämään varovaisestikin arvioiden noin kaksi viikkoa. Kerrotaanko uutistoimistoille, kuten AP, CNN ja Magneettimedia kesken operaation vai vasta sitten, kun viimeinenkin Broadwayn valo on sammunut? Entä miten hoidetaan ulkomaiden lähetystöt ja diplomaatit? On siinä miettimistä. Samoin, kertoako vai ei maan kongressille?

            Ehkä ne siellä Tel Avivissa osaavat neuvoa noissa pikku pulmissa?

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Heppu – napin painallus siihen riittää ja kaupunki on kadonnut parissa sekunnissa- laskepas uudelleen pielen mennyt strategiasi. Ja New Yorkin sijasta se voi olla mikä tahansa muu suurkaupunki maailmassa. Nythän Obama on valtuutettu aloittamaan kolmas maailmansota ihan milloin päähän sattuu pälkähtämään. Ei tarvitse kongressilta kysellä ja kyllä – totta haastat – Israelista saa myös tällaiseen pikku pulmaan sopivan ajoitusvinkin.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          3. Oman maankaan kaupunkien tuhoamista ei siis tarvitse muille kertoa? Myös siihenkö on valtuutus ja mikä taho sen on antanut? Jos tuhotaan oma kaupunki ja sen asukkaat, niin mihin tehdään vastahyökkäys?

            Pitää vähn kysellä, kun on tiedoissani aukkoja.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          4. Tottapa haastat. Aukkoja tuntuu olevan. Melkoinen musta aukko tietopuolella. Jatkahan kyselyä äläkä usko pureskelematta ihan kaikkea mitä valtalehdistössä lukee, ja kun vielä lopetat trollailun niin voit tulla hyvinkin valveutuneeksi yksilöksi.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Höpöti. Ei kukaan enää usko viralliseen versioon, joten en näe tarpeellisena vääntöä esim. Leinivaaran kanssa. Te voitte olla uskovinanne joulupukkiin, pääsiäispupuun ja kuitata kaiken virallisella itiedotuksella (mitä se milloinkin onkaan), esim. puolustusministeriön kirjanpitäjien ilmoituksella.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Jaahas. Ensin Repe toteaa kuulennot ja holokaustit tekaistuiksi. Esittää melko yksinkertaisen väärinkäsityksen Pentagonista ”varastetuista” rahoista. Oikaisen väärinkäsityksen. Repe ilmoittaa etteivät ”viralliset” lähteet kelpaa ja vihjailee minun olevan sionisti. Tiedustelen mikä sitten kelpaisi Repelle todistusaineistoksi. Repe vastaa ettei hän enää keskustele aiheesta kanssani.

      Ja minä olen se ylimielinen ja v-mäinen ihminen täällä?

      Juuri tämän takia minä rakastan Magneettimedian kommentaattoreita.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Voi että. mistä tähän julkaisuun tulekaan nämä satusetien jutut?

    ”Madeleine Albright on myös maininnut bin Ladenin kuolleen munuaisvikaan mutta että häntä pidetään jäässä myöhempää käyttöä varten.”

    Selityksiä kiitos! Mihin myöhäisempään käyttöön? Pihahommiin vai varsinaiseen työhönsä terroristijärjestön johdossa? Miten kauan munuaisvikaan kuollut sotilas pysyy toimintakuntoisena pakastettuna?

    Artikkelin kirjoittaneella ulkomaantoimittajalla TÄYTYY olla tarkempaa lähipiirin tietoa, joka kiinnostaa lukijoita ja uskoisin, että varsinkin muita medioita maailmanlaajuisesti.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. On se vaan jännä, että vaikka madeleinekin on sanonut ladenista noin sinä vaadit selityksiä kso. henkilön sanomisille lehden toimittajalta! Eiköhän kannattaisi alkaa itse tutkimaan asioita jos jokin muu kuin Iltalehden sepittämä kanta kiinnostaa. Täällä huutelu ja alatyylinen henkilökohtaisuuksiin meneminen on teidän naiivien skepolaisten hommaa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Jos kirjoittaa artikkelin, niin pitää tietää mitä kirjoittaa. Pitää siis seistä sanojensa takana.Tämä tarkoittaa julkaisua kokonaisuudessaan. Lukijalla on oikeus kysyä, jos ei itse tiedä. Mutta, kun vastauksia ei ole tullut ennenkään, niin vedän johtopäätöksen, että ei voi vastata, kun ei tiedä mitä vastaisi.

        Normaali toimittaja ja toimitus vastaavat lukijoiden kysymyksiin, jos jutuista epäselvää jää.

        Jos ihan oikeasti uskot Madeleinen tietävän totuuden, niin kukin saa uskoa mihin haluaa. Ja eihän kyseessä ole oikea juttu, vaan maailmalla leviävien lausuntojen kopiointia.

        Sinänsä tuo ajatus on aika kiehtova muuallakin kuin terroristien parissa. Tätä voisi soveltaa työvoiman hetkellisissä lisäystarpeissa yrityksissä ja virastoissa ym. Voitaisiin tarvittaessa herätellä sopiva heppu sopivaan tehtävään, määräaikaisella sopimuksella tietenkin.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Päätoimittajan hakuilmoitukseen voisi lisätä ehdoksi myös joustavan suhtautumisen totuuteen. Kummallista, että näillä palstoilla ei suvaita kriittistä tarkastelua, jota nämä jutut ovat olevinaan pullollaan.

        En edelleenkään ymmärrä , mitä ”skepolaisuudella” on tekemisen sen asian kanssa, että ei usko rahtuakaan näistä jutuista.

        Edelleen ihmettelen mitä ilkeämielistä ja alatyylistä on kysyä päätoimittajan vastuuta tähän kaikkeen omalaatuiseen juttuun mitä täällä julkaistaan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Pentagon on Amerikassa, joka on mahdollisuuksien maa. Siellä maan keskuspankki tekee rahaa tyhjästä, kuten tässäkin mediassa talousdemokraatti Uusipaavalniemi on todeksi osoittanut.

    Kun nyt näin on, niin mielestäni mitään ongelmaa ei voi olla, koska miten on mahdollista varastaa rahaa, joka on olematonta, tyhjästä luotua?

    Minua raha kiinnostaa sen verran paljon, että tätä on ryhdyttävä tutkimaan. Taidan kehitellä kiinalaisen jääkaapin, joka muuttaa kemiallisella reaktiolla sinne sisään laittamani 50 euron setelin 500 euron seteliksi yhdessä vuorokaudessa. Hyötysuhde tällöin tyydyttää minua ja puolisoani. Ongelma tulee talvikylmänä, jolloin katalysaattorin tuottama lämpö tarvitaan setelituotantoon eikä sitä riitä jaettavaksi huoneistoon. Tässä tapauksessa palelemisen sietää ihan hyvin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Ilmoituksen Pentagonin tileiltä kadonneista rahoista (summa 2 300 miljardia dollaria) antoi syyskuun 10. päivä silloinen puolustusministeri Donald Rumsfeld. Päivä oli iskua edeltänyt päivä, ja maanantai. Uutinen kadonneista rahoista jäi tiistain iskun alle.

    lähde: The War on Waste, CBS http://www.cbsnews.com/stories/2002/01/29/eveningnews/main325985.shtml

    Pentagonin -ee- iskussa erityisen paljon kuolonuhreja tuli toimistossa nimeltä Resource Services Washington, jossa työskentelivät tilintarkastajat, budjettianalyytikot ja kirjanpitäjät.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. No ei se kyllä ole järjetön. Saksan hallituksen ministeri ja tiedustelupalveluiden asiantuntija Andreas von Bülow esitti saman muistaakseni ja varmasti WTC7:n osalta. Tässä pääsemmekin siihen, että lentokoneen ei välttämättä tarvitse lentää päin Pentagonia. Kuten ei lentänyt WTC7-rakennukseenkaan. Itse asiasa Rumsfeld on möläyttänyt Pentagoniin osuneen ohjuksen. Silminnäkijöille kun on jotain oltava. Kaikki arkistot voidaan räjäyttää tms.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Heh..ja joo muistakaa sitten tähdätä tarkasti sinne osastolle, missä työskentelee kirjanpitäjiä ja tilintarkastajia. Saadaan sitten jokunen tositemappi samalla hävitettyä. Mitä sitten muutamasta sadasta tai tuhannesta oman maan kansalaisesta, pikku juttu. Pääasia, että ovat Israelissa hyvin, hyvin tyytyväisiä.

        Onneksi me täällä Suomessa saimme asiasta nopeasti oikeata tietoa tapahtumapaikalla olleen Magneettimedian Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan kautta, jonka asemapaikka tosin on maassamme eräällä syrjäisellä kylällä.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Suomen media vaikenee tästä salaisuudesta visusti kahdella kielellä:
    Dr.Pieczenik:llä on oltava vilkas mielikuvitus koska hän on jännitysromaanikirjailija:

    Fiktiivisten kirjojen tuotanto: Mind Palace (1985), Blood Heat (1989), Maximum Vigilance (1993), Pax Pacifica (1995), State Of Emergency (1999), My Beloved Talleyrand (2005). Salanimellä A.Court myös nämä:Active Measures (2001), Active Pursuit (2002).

    Esim.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. MrrKat,

      tai jospa hänellä ei ole mielikuvitusta ja hän hyödyntää työssään saamiaan tietoja kirjoittaessaan?

      Pieczenik on Tom Clancyn kirjojen erään sankarin esikuva. Lisää epäilyttävää todistetta Pieczenikin ammattitaidosta 😉

      Ja nyt voimme samalla logiikalla todeta että Winston Churchillin täytyi olla natsi koska hän harrasti maalausta kuten Hitlerkin. Ilmiselvää 😀

      http://www.prisonplanet.com/10-facts-that-prove-the-bin-laden-fable-is-a-contrived-hoax.html

      ——————————-

      Tekeekö kirjoittaminen ja/tai mielikuvitus Pieczenikistä epäpätevän ammatissaan turvallisuusneuvonantajana vaiko paremman sellaisen?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Tuo Prison Planet -nettisivu tekee kaikista asioista epäpäteviä. Siellä juuri niitä
        salaliittoteorioita on sikin sokin joka lähtöön ja niitä riittää sieltä ”referoitavaksi”
        vaikka kymmeneksi vuodeksi.

        Töpseli pitäisi saada irti seinästä jos muu ei auta.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Vähän naurattaa nämä väittelijät kun he koittavat omia mielipiteitään tyrkyttää toisilleen, dissata erimieltä olevia ja luulevat tietävänsä kaiken. Huom! Kyse on mielipiteistä. Faktat ovat esillä, jokainen on vetänyt niistä omat johtopäätelmänsä. Se, joka vielä luulee, että jotkut kuppaset vapaustaistelijat jostain Afghanistanista olivat iskujen takana, on eri mieltä kuin minä. Respect.

    Sekin on hauskaa, kun sitten nämä salaliittoteoreetikot vaahtoavat ja laukovat yhdellä kertaa kaikki kortit pöytään holokaustista kuulentoihin. En tosin väitä, etteikö näissä voisi olla epäselvyyksiä, mutta argumennoinnin taitoja kannattaisi kyseisten henkilöiden opetella, jos haluavat että joku jaksaa lukea.

    11/9 oli toki kumma tapaus kaikkine epäselvyyksinee, ja vielä jänskempää on, että Obama tapettiin sopivasti ennen vaaleja – ja ennen kuin iskuista tuli kuluneeksi 10 vuotta, jolloin niitä kaivellaan tavallista enemmän. Ja Obama oli henkilöllisyys, jota edes liittovaltion poliisi ei missään vaiheessa ollut etsintäkuuluttanut WTC iskuista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. ”…että Gaddafi on väitetysti käskenyt pommittamaan maan mielenosoittajia. Venäjän asevoimien komentaja on kuitenkin julkisesti ilmoittanut, ettei länsimedioissa laajasti esitettyjä siviilien ilmapommituksia ole Venäjän sateellitti- ja ilmavalvontajärjestelmien mukaan koskaan edes tapahtunut. Tapahtumat viittaavat siis ”vieraan lipun alla” suoritettuun tai suoritetuksi väitettyyn operaatioon, jonka antamalla tekosyyllä sotatoimet on aloitettu.”

    Samassa http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=219 artikkelissa puhutaan enemmänkin False flag-iskuista, EU:sta ja NATOsta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Repe, voisit käyttää osan ahkeruudestasi todisteiden penkomiseen ja näin ollen vakuuttavimpien kommenttien esittämiseen, kuin vain jatkuvaan Juutalaisten, pankkiirien tai vain rikkaiden syyttelyyn.
    Aina löytyy syyllinen/syylliset/syy joka asialle. Kaiva esiin ja todista. Se mitä muut vaatii on todisteet, ei jatkuva syyttäminen. Muista: Syytön kunnes toisin todistetaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Repe on täysin oikeassa mitä tulee WW2 tapahtumiin, todistusaineisto on murskaava. Holokaustilla saatiin arvostelu / syytesuoja juutalaisia vastaan, ja erityisesti heidän rahajärjestelmää pyörittäviä pankkiireja vastaan (IMF). Näitä vastaan Hitler taisteli, ja hyökkäsi suoraan meidän nykyistä rahajärjestelmää vastaan siirtämällä Saksan markan suoraan valtion haltuun. Ja tämä oli liikaa näille pankkiireille.

    Ja jokainen näkee missä nyt ollaan… taisi Aatu olla sittenkin oikeassa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. Repe on varmaankin huumorimiehiä? Jos ei ole, kannattaisi käydä vaikkapa itse Auchwiz-Birkenaussa, jotta pääsee pois sieltä ikiomasta pikku todellisuudestaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat