Virallinen Suomi jätti kansalaisensa heitteelle keskittyen suunnittelemaan ISIS-terroristien auttamista

Kaikilla ihmisillä on potentiaalinen mahdollisuus joutua onnettomuuteen tai täysin arvaamattomaan pulaan. Täten pieni osa matkustavista suomalaisista ajautuu ulkomailla vuosittain jonkinlaiseen ahdinkoon, kuten Miikka Mustonen, jota skorpioni pisti kahdesti jalkaan Thaimaassa. Tämä tapahtui noin reilu kuukausi sitten. Suomen suurlähetystö Thaimaassa on suhtautunut Miikaa kohdanneeseen hengenvaaralliseen tapahtumaan ynseän ylimielisesti sekä torjuvasti.

Niin ikään virallinen Suomi ja sen poliittinen valtaapitävä koneisto, ovat tylysti kieltäytyneet ojentamasta auttavaa kättään menehtymisen vaarassa olevaa suomalaista kohtaan. Virallinen Suomi olisi voinut helposti auttaa hädässä olevaa, ja siten lievittää hänen kärsimyksiään sekä edistää toipumisen mahdollisuuksia. Toisaalta ”ymmärtäähän sen”, valtaapitävät ovat vain kiireissään, sillä ISIS-leireillä olevia lapsia, ja kenties heidän ”kurkunleikkaaja” äitejään, pitäisi jollakin keinoin hakea Suomeen Syyrian Al-Holin leiriltä.

Korvaako voimassa oleva matkavakuutus skorpionin pistoksesta aiheutuneen sairauden? Matkavakuutusehtojen  mukaan hyönteisen tai punkin pureman tai piston aiheuttamaa tartuntatautia tai sairautta seurauksineen ei matkavakuutus korvaa. Skorpion kuuluu hämähäkkieläinten Arachnida luokkaan, joten on epäselvää sisältyykö skorpionin pistoksen aiheuttamat oireet korvattavien tapahtumien listaan. Kaikki hyönteiset, kuten myös skorpioni kuuluu niveljalkaisiin (Arthropoda). Todettakoon myös, että OP:n  matkavakuutus ei tapaturmana korvaa puremasta tai pistosta saatua tartuntatautia

Ilmeisesti vakuutukset eivät tässä tapauksessa olisi skorpionin pistoksesta aiheutunutta sairauden hoitoa korvannut, joten näiden vakuutuksien vatvominen ei ole tässä yhteydessä enemmälti oleellista.

Miikka Mustonen siirrettiin tasokkaampaan sairaalaan

Vastavalkean mukaan apua on kuitenkin saatu; esimerkiksi muuan kansanedustaja on toiminut hyvin aktiivisesti ja pitänyt yhteyttä Miikan äitiin. Kansanedustaja on hoitanut asiaa suurlähetystön suuntaan sekä puhunut asiasta ulkoministeri Pekka Haaviston kanssa. Mainittu kansanedustaja on ollut yhteydessä myös muihin ministereihin sekä suorastaan ”painostanut” suurlähetystöä tämän asian tiimoilta.

Juuri yllä mainitulla aktiviteetilla on ollut vaikutusta, sillä lähetystö on nyt järjestänyt Miikalle hoitopaikan tasokkaasta, HRH Princes Mah Chakri Sirindhorn Medical nimisestä sairaalasta, jossa hoidon pituuden kesto ei ole vielä selvillä. Ilmeistä on, että Miikan tapaus olisi jäänyt ilman tuloksellista huomiota, jos vaihtoehtomediat ja aktiiviset kansalaiset eivät olisi toimineet asian puolesta.

Miikka Mustosen ja hänen vaimonsa auttamiseksi on avattu rahankeräys. Pienistäkin puroista kertyy suuri joki. Kustannukset paikan päällä ovat todella hintavat, joten avustus on erittäin tarpeelinen.

Linkki rahankeräykseen Miikka Mustosen ja vaimonsa auttamiseksi

Suomen hallitus jätti nuoren suomalaismiehen heitteelle

Mustosen tarkoituksena oli lentää Suomeen saamaan asianmukaista hoitoa, mutta kesäkuun alussa Finnair ei hyväksynyt kolmen eri lääkärin kirjoittamia kelpoisuustodistuksia, vaatien välttämättä lennolle Suomeen saattajiksi kahta lääkintähuollon henkilöä. Saattajien järjestäminen ei onnistunut, joten sairas mies joutui päätöksiä odotellessaan sekä pahenevassa tilassaan viereksimään lentokentällä kolme päivää, ilman että hänelle olisi suotu edes lepotilaa täksi ajaksi. Lopulta hän joutui palamaan sairaalaan, jossa ei kuitenkaan ollut valmiuksia auttaa häntä.

Kronologisen selityksen Mustosen tapauksesta voidaan lukea esimerkiksi Vastavalkean julkaisusta.

Suomen valtio ei ole millään muotoa auttanut Miikan äitiä ja muita miehen omaisia hankkimaan Bangokista sellaisen hoitopaikan, jossa Miikalle olisi voitu tehdä elämälle välttämätön nesteenpoisto-operaatio.

Vastavalkean mukaan suurlähetystöstä on ajoittain vastattu äidin avunpyyntöihin hyvinkin ylimielisesti. Sirkka-Liisa Mustonen kertoo haastattelussa:

Yksi sanoi minulle, kun kysyin, että mitä meidän pitää tehdä, koska meillä ei ole rahaa enää, että kaikki on laitettu mitä on. ’No että on omaisuutta, että myy talo.’ Siitä purskahdin itkuun ja sanoin, että voisin minä senkin myydä, jos joku ostaisi sen just nyt.

Valmiuksiltaan laajempaa hoitoskaalaa tarjoavat sairaalat Thaimaassa vaativat hoidosta suuria summia käteistä. Kuitenkin jo inhimillisen moraalin pitäisi edellyttää, että ihmisten ei annettaisi menehtyä hoidon puutteeseen, hoidon ollessa mahdollista. Näin ollen virallisen Suomen lisäksi, myös Thaimaan sairaan- ja terveydenhoidon periaatteet heijastavat egoistista suurpääomien valtaa.

Finnair on viimekädessä syypää Mustosen tilan pahentumiseen

Huomionarvoista on se, että Mustosen vaikeudet juontavat juurensa Finnairin jyrkän karusta käyttäytymisestä Miikaa kohtaan. Finnair ei päästänyt häntä lennolle Suomeen, jossa hän olisi saanut aikaisemmin laadukasta hoitoa pistoksen aiheuttamaan myrkytystilaa vastaan. Nyt voimme vain toivoa parasta, että miehen elinvoimat lisääntyvät paremman hoidon saattelevana.

Hallituksen arvomaailma on suomalaisvihamielinen

Parhaillaan hallitus suunnittelee kaikenlaisia menetelmiä noutaakseen ISIS-leirillä olevia lapsia Suomeen. Tämä vaikeus näiden hakemiseen johtuu muiden muassa siitä, että Suomella ei ole valtuuksia toimia Syyrian Al-Holin pakolaisleirillä. Näiden lapsien hakeminen Syyriasta ei yksin riitä, sillä he tarvitsevat tähän operaatioon äitien suostumuksen. Äidit eivät tietenkään anna suostumustaan, sillä myös nämä herttaiset mammat haluavat Suomeen.

Suomella ole kuitenkaan pienintäkään velvoitetta terroristiseen operointiin ja hirmuhallinnon rakentamiseen osallistuneita naisia kohtaan, vaikka nämä olisivat suomenkansalaisia. Virallinen Suomi on muodostunut erittäin vihamieliseksi suomalaisia kohtaan. Sitä vastoin poliittiset valtaapitävät, viranhaltijat sekä näitä tukeva valtamedia janoavat ”ihmisoikeuksien” ja arvoliberalistisen multikulttuurisen arvomaailman saattelemana poistaa kaikki ne esteet, jotka hidastavat Suomen kansoittamista poliittisen Lähi-idän elintasopakolaisten invaasiolla. Suomen poliittinen johto on valinnut kyseisen kaiken tuhoavan multikulttuurisen suuntauksen siksi, että tietty pieniryhmä negatiivisen globalisaation edustajista ovat päättäneet Euroopan etniskulttuurillisen väestön rakenteen muutoksesta.

Isänmaa, suomalaisuus ja suomalaisten auttaminen ovat näille negatiivisen globalisaation lakeijoille kirosana, koska he ovat ”ripittäytyneet” palvelemaan vain sitä, mikä tuhoaa Suomen. Tämä poliittisen entiteetin funktiot täyttää mainiosti laadullaan ja tehokkuudellaan priimaperkeleiden tasokkuuden. Tätä kuvottavammaksi ei maamme poliittinen koneisto ja muut virkaatekevät instituutiot voi enää luisua.

Samaan aikaan, kun varaton kahden lapsen isä on kamppaillut Thaimaassa hengestään, on Suomen hallitus omistautunut ISIS operaatioilleen, terroristi perheiden tukemiseksi.

Sanottakoon kuitenkin, että luonnollisesti suomalaisia lapsia ISIS-leireiltä tulisi auttaa, koska lapset ovat täysin lojaaleja vanhempiensa auktoriteetille. Mutta äidit ovat tässä ongelmana.

Toimittajan kommentti

Minilexin mukaan valtiolla on velvollisuus ainakin yrittää pelastaa kansalaisiaan, mikäli he ovat joutuneet välittömään hengenvaaraan. Tätä velvollisuutta eivät sido maantieteelliset rajoitteet. Sijoittaahan virallinen Suomi mittaamattomia rahasummia täysin kyseenalaisten ”turvapaikanhakijoiden” yllä pitämiseen, ISIS-perheiden avustuksen suunnitteluun ja täysin rikollisen kansainvälisen suurpääomien sekä globaalien rahoitusmarkkinoiden toiminnan ylläpitämiseen. Tämä kaikki tapahtuu suomalaisten hyvinvoinnin kustannuksella. Miksi nyt ei autettu suomalaista nuortamiestä ja hänen perhettään, vaan mies sysättiin heitteille. Tämä ei noudata oikeusvaltion prinsiippejä, koska virallinen Suomi on osana kansainvälistä rikollismafiaa, joka sijoittuu kuitenkin näennäisen oikeusjärjestelmän oikealla puolelle.

Vastaisuuden varalle rohkenen kuitenkin esittää lakimuutosta, joka takaisi selvästi suomalaiselle oikeudellisen mahdollisuuden tulla pelastetuksi maantieteellisestä paikasta ja varallisuudesta riippumatta, mikäli hän on joutunut välittömään hengenvaaraan. Matkavakuutukset täytyy tietysti olla kunnossa, mutta kaikkea eivät vakuutukset korvaa, ja aina jokaisessa tilanteessa ei uhri voi olla yhteydessä vakuutuslaitokseensa. Mikäli tämä olisi rahasta kiinni, voisi Suomen valtio velvoittaa ainakin periaatteessa maksattamaan avustuskustannukset pelastettavalta taannehtivasti.

Päivitys 19.7.2019 klo 14.56: Miikka Mustonen on siirtynyt ajasta ikuisuuteen tänään kello 8.50 Suomen aikaa. Allekirjoittaneena esitän surunvalitteluni Miikan omaisille ja läheisille.

Markku Juutinen

Lähteet

Matkavakuutusehdot. Saatavina: https://www.if.fi/globalassets/fi/pdf/ehdot/matkavakuutusehdot.pdf

 OP:n matkavakuutukset (voimassa alkaen 1.4.2018). Saatavina: https://www.op.fi/documents/20556/14254922/460534f_Matkavakuutus_TO_fin/c3267d0f-f6d2-416e-82d0-d88aa15193a2

Vesa Raiskila (27.6.2019). Vastavalkea. Miika Mustonen siirretty parempaan sairaalaan. Saatavana: https://vastavalkea.fi/2019/06/27/miikka-mustonen-siirretty-parempaan-sairaalaan/

SU. Matti Matikainen (24.6.2019). Suomella ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia … Isis naisia kohtaa. Saatavina: https://www.suomenuutiset.fi/purra-suomella-minkaanlaisia-velvollisuuksia-terroristiseen-toimintaan-hirmuhallinnon-tukemiseen-osallistuneita-isis-naisia-kohtaan/

Minilex. Saatavina: https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-pelastustoimen-laiminlyönti

4 kommenttia

  1. Huonot uutiset leviävät nopeasti. Eikä Finnair näytä olevan kovin hyvässä myötätuulessa näiden asiakaspalautteiden perusteella.

    Eikä varmasti tästä parane kun toimii näin törkeästi suomalaista kohtaan joka kriittisimmällä hetkellä olisi nopeasti pitänyt lennättää Suomeen.

    Finnair customer reviews 149
    Bad 61%!

    https://www.trustpilot.com/review/www.finnair.com

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  2. Tänne ei saada vastuuntuntoisia ja korruptiovapaita päättäjiä, ennenkuin Jumalan pelko palaa kansan syviin riveihin. Nyt tässä maassa jaellaan nonstoppina kynsilyöntejä Herran kasvoille. Kannattaa(on kaikilla mittareilla pakko) miettiä mihin ollaan menossa, sillä hinta tulee maksettavaksi, ja se on kauhea inhim. ajatellen. Tuomio tulee olemaan absoluuttinen ja pyhä. Toisin sanoen tuomioista puuttuu viimeisellä tuomiolla armo, inhimillisyys, kohtuullisuus ja suhteellisuus. Tuomiot lankeavat siis täysin ansioiden mukaisina.

    Ajatelkoot kulttuurimarxistit, kirkkohomot ja muutkin mädättäjät, mitä on luvassa iankaikkisuudessa, kun tuomiot on annettu eikä mitään voi enää muuttaa. Iankaikkinen piina ja ahdistus, ja kipu, jonka määrää on mahdotonta edes hahmottaa. Lievimmätkin tuomiot Helvetin järvessä ovat kestämättömiä, mitä sitten ne, jotka kohtaavat perversionisteja, muhaajia ja maan- ja valtionpettureita jne. Seis, seis, seis! Tämä on hätähuuto.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. VIHDOINKIN oikea, totuuden ytimeen osuva kommentti! Olen odottanut tällaista viimeiset 11 vuotta (jonka olen ollut netissä).

      Mutta saatanan sokeuttama kansa ei näe eikä ymmärrä. Sydämet avaavaa Jumalan sanaa ei enää julisteta, jäljellä on vain ulkokultailu. Luopumus on paitsi laaja myös syvä. Raamattu kutsuu sitä sokeudeksi (kyseessä on siis ytimiin asti menevä saatanan orjuus). Nykyisin palvotaan ihmistä (”ihmisoikeudet”, ihmisen ”vapaudet”, ”demokratia”, ”sananvapaus”, ”oikeus” siihen, siihen, siihen jne., jopa kansa on julistautunut itse omaksi esivallakseen – ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”, perustuslaki 2§ – siis täällä kurissa pidettävät ovat omia kurittajiaan, Room. 13:1-5). Kun ihmistä palvotaan, palvotaan siis saatanaa (koska syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta on luonnostaan saatanan orja, saatanan asuessa sydämissä ja hallitsen sieltä kaiken ihmisessä). Ihmisoikeudet ovat saatanan oikeuksia (esim. homous ja lastenmurhat aborteissa). Ihmisen vapaudet ovat saatanan vapauksia. Demokratia on saatananvalta. Sananvapaus on saatanan sananvapautta. Ihminen on saatanan orjuudessa pelkkä kävelevä saatana (sydämessään), joka kyllä hyvin osaa teeskennellä tarvittaessa hyvää ja siten pettää, 2. Kor. 11:14-15. Kaikki maailmassa on nykyään valhetta ja murhaa, Joh. 8:44; 1. Joh. 5:19; Ap. t. 26:18. Jopa kouluissa ja kodeissa on luovuttu evankeliumin (vapautuksen) opettamisesta! Lapsia työntämällä työnnetään ikuiseen helvettiin. Sitä on koko Suomen kansan kaikki toiminta.

      Tuomio Jeesuksessa pelastumattomille (hän hankki meille syntien anteeksiantamuksen Jumalan edessä) on ikuinen helvetti, jossa siis itse joudutaan omien ajatusten, sanojen ja tekojen kohteeksi (koska niistä ei ole vastaanotettu sovitusta). Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä – siis koko luonnollisen (= Kristuksessa pelastumattoman) ihmisen elämä, Room. 14:23.

      Vain Jeesus Kristus on pelastus yhtään mihinkään. Hän on tie kaiken avun luo, Isän Jumalan yhteyteen, Joh. 14:6.

      Ainoa todellinen soturi on Jeesus Kristus, ja hänessä myös hänessä pelastuneet, joissa asuu Jeesus eikä enää ”ihminen itse”, Gal. 2:19-20; Room. 6:7.

      Oli hienoa nähdä todellinen kommentti! VIHDOINKIN!

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Suomi on luisunut pitkälti anarkismiin, kun kaiken maailman luuserit ovat saaneet heilutella puikkoja, jotka eivät heille kuulu. Heistä ei ole johtajiksi, orjapiiskureiksi korkeintaan. Miten päästä eroon moisesta ”älyvapaudesta”?

      Olen tullut ymmärtämään kantapään kautta, että dramaattinen käännös tilanteessa tapahtuu vasta, kun huomattava joukko kansalaisia kääntää kasvonsa Kristuksen ristiiä kohti. Nyt risti on selkien takana ja lisäksi psykopolitiikan tuottaman aivosumun peittämänä.

      Täytyy olla olemassa kenties isokin joukko kansalaisia, jotka ovat vielä herätettävissä ja pelastettavissa, ja valjastettavissa sotaan Jumalan Sanan asearsenaalilla. Ei kannata säästellä omaa henkeäänkään, jos saa olla Herran asialla. ”Jonk´on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa”. Vaikka henki menisikin.

      Arvoisat maanmiehet! Käydään taisteluun kansamme puolesta, lastemme, naistemme ja elinehtojemme. Tehdään se Kristuksen Jeesuksen nimessä, joka on ainoa toivomme tässä hulluinhuoneessa, jota potilaat pyörittävät. Kansakunta on mielenhäiriössä, josta voi pelastaa vain Jumala, nälkä ja puute todennäköisesti apulaisinaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat