Useissa kulttuureissa on omistettu juhlapäiviä toisten huijaamiselle, antiikin Roomasta varhaisiin muslimeihin ja keskiajan kristityistä nykypäivän amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin. Huhtikuun ensimmäisenä jokainen tuntee itsensä varovaisemmaksi yrittäen välttää narutetuksi joutumisen ja kenties pyrkien itse onnistumaan kepposessa tai parissa. Eihän kukaan halua joutua uhriksi.
Valitettavasti jopa valppaimmatkin voivat joskus langeta älykkääseen juoneen. Uskon, että näin on käynyt useille poliittisille vaihtoehtoliikkeille, jotka seuraavat aktiivisesti Venäjän ja lännen jännittyneitä välejä.
Aiemmassa artikkelissani [1] Ukrainan kriisistä globalistien junailemana ruutitynnyrinä hahmottelin virhetulkintojen ja junailtujen konfliktien historiaa useiden valtioiden osalta. Kuvasin artikkelissa myös sitä, miten rikas kansainvälinen eliitti käyttää hyväkseen näitä konflikteja vakiinnuttaakseen ja keskittääkseen yhteiskunnallista ja poliittista valtaa. Esimerkiksi kommunistisen Venäjän syntyä rahoittivat suoraan länsimaiset pankit. Asetoimituksia tuli jopa Yhdysvaltojen hallitukselta. Tämän kaltaisia hätkähdyttäviä tosiasioita ei opeteta kouluissa ja yliopistoissa nimenomaan siitä syystä, että rahaeliitin valta-asema pohjautuu jatkuvaan historian vääristelyyn.
Monet valtavirtaisen politiikan kyseenalaistaneista ovat opiskelleet ja perehtyneet keskuspankkitoiminnan rikoksiin ja ovat hyvin tietoisia siitä, kuinka yksityiset pankit hallitsevat sekä Yhdysvaltoja että Eurooppaa. Omituista kyllä, monet ovat kieltäytyneet näkemästä sitä, että globaalit pankit hallitsevat myös Venäjää ja operoivat molemmilla puolilla tässä yltyvässä talouden sodassa.
Keväällä Ukrainan kriisin paisuessa ja muiden uhkakuvien kärjistyessä Tyynellämerellä ja Lähi-idässä merkillinen yhteisymmärrys on vakiintumassa vaihtoehtoisten liikkeiden keskuudessa – nimittäin usko siihen, että presidentti Vladimir Putin ja Venäjä edustavat eräänlaista oppositiota globalisaatiolle ja liikepankkien vallalle. Kenties osa Putinin retoriikasta ja RT:n kaltaisten medioiden olemassaolo ovat hurmanneet monet lännessä. Monet ovatkin alkaneet pitää Venäjää länsimaisen kapitalismin ”uhrina” ja todellisena vastavoimana, joka on valmis vastustamaan uutta maailmanjärjestystä. Ikäväkseni joudun sanomaan, että tämä on täyttä roskaa.
Venäjä on nykyään aivan yhtä lailla globaalin eliitin työkalu kuin se oli bolševikkivallankumouksen jälkeen. Vladimir Putin on aivan yhtä lailla sätkynukke kuin Barack Obama. Tarkastellaanpa Venäjän syntymää liittovaltiona 1990-luvulla Varsovan liiton hajottua.
Mihail Gorbatšov, Neuvostoliiton hajoamisesta ja ”uuden” Venäjän noususta vastuussa ollut johtaja, on jo pitkään kannattanut ”uutta maailmanjärjestystä” (hänen omia sanojaan) ja keskitettyä globaalia hallintoa. Luennollaan ”Näköaloja globaaliin muutokseen” Pennsylvanian Lafayetten yliopiston opiskelijoille Eastonissa Gorbatšov väitti ratkaisun olevan välttämätön ”vapauden” suojelemiseksi:
”Kylmän sodan loputtua ilmenneitä mahdollisuuksia ei käytetty kunnolla hyväksi. Samaan aikaan näimme, miten koko maailman tilanne kehittyi huonompaan suuntaan. Näimme asioiden pahenevan siinä, missä olisi pitänyt olla myönteistä liikettä kohti uutta maailmanjärjestystä.” Hän jatkoi: ”Uuden maailmanjärjestyksen rakentaminen on suuri haaste. Kohtaamme lukuisia kriisejä: kärsimme ympäristöongelmista, takapajuisuudesta, köyhyydestä ja ruokapulasta. Kaikki ongelmat johtuvat siitä, ettei meillä ole globaalia hallitusjärjestelmää.”
San Francisco Weeklyn kysyessä, mitä Gorbatšov tarkoitti ”uudella maailmanjärjestyksellä”, Gorbatšov-säätiön johtaja Jim Garrison vastasi suorasukaisesti, että Gorbatšov halusi globaalin hallituksen. ”Seuraavien 20 tai 30 vuoden aikana tulemme päätymään maailmanhallitukseen. Se on väistämätöntä. Se tulee tapahtumaan ja globaalien suhteiden luomisesta tulee aivan yhtä normaalia kuin nykyään naapurikaupungissa käyminen.”
Huomattavaa on se, että Garrisonin julistuksesta on jo liki 20 vuotta, ja ponnistelut yhteisen maailmanvaluutan kehittämiseksi ovat vauhdittuneet merkittävästi. Gorbatšov näki globaalin hallituksen saavutettavan kansainvälisten järjestöjen kautta, kuten Yhdistyneet kansakunnat, Maailman valuuttarahasto ja Maailmanpankki. Rajoittuuko tämä visio uudesta maailmanjärjestyksestä kuitenkaan vain Gorbatšoviin ja hänen lähipiiriinsä? Vuonna 1995 Gorbatšovin johtamassa State of the World – foorumissa Yhdysvaltojen ulkomaansuhteiden neuvoston (CFR) jäsen Zbigniew Brzezinski sanoi: ”Emme ole saavuttaneet uutta maailmanjärjestystä. Emme voi hypätä maailmanhallitukseen yhdellä nopealla askeleella. Lyhyesti sanottuna edellytys lopulliselle globalisaatiolle – todelliselle globalisaatiolle – on progressiivinen alueellistaminen, minkä myötä siirrymme suurempiin, vakaampiin, yhteistyökykyisempiin yksiköihin.”
Zbigniew Brzezinskin kirjassa Between Two Ages: America’s Role In The Technetronic Era hän valaisee ideologiaa, joka määrittelee millainen uuden maailmanjärjestyksen tulisi olla: ”Kansallisvaltio on asteittain luopumassa itsenäisyydestään. Uuden kansainvälisen rahatalouden rakenteen luomiseksi pitää ryhtyä voimakkaampiin ponnisteluihin […] Kansallinen itsenäisyys ei ole enää elinkelpoinen käsite […] Marxismi edustaa elinvoimaisempaa ja luovempaa vaihetta ihmisen universaalin vision kypsymisessä. Marxismi on yhtä aikaa aktiivisen ulkoisen ihmisen voitto passiivisesta sisäisestä ihmisestä sekä järjen voitto uskosta…”
Brzezinski vaikuttaa olevan täysin samaa mieltä Gorbatšovin kanssa, mutta miksi ketään pitäisi liikuttaa, mitä mieltä Brzezinski on lännen ja koko maailman tulevaisuudesta? Ehkä siksi, että hän on Obaman läheinen ja vaikutusvaltainen ulkopolitiikan neuvonantaja.
Olemme siis todenneet molempien puolten politiikan piirien peräänkuuluttaneen maailmanhallitusta 1990-luvulta lähtien. Maailmanhallituksen kannattajat eivät ole myöskään peitelleet marxilaisia vaikutteitaan. Suunnitelmaa todella avoimesti tuetaan ja toteutetaan niin lännessä kuin idässä. Se on kiistämätön tosiasia. Perustamisestaan lähtien uuden Venäjän oli tarkoitus olla työkalu globaalin hallituksen rakentamiseksi, mutta kuka maailmanhallitusta johtaisi? Kuten sanotaan, seuraa rahan jälkiä…
Venäjä on enemmän kiitollisuudenvelassa kansainvälisille pankeille kuin ehkä yksikään toinen maailman valtio. Vanhan Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän talouden romahdettua maa oli todella huonolla tolalla. Vuosien 1992 ja 1996 välillä Kansainvälinen valuuttarahasto puuttui Venäjän talouteen ja tarjosi yli 22 miljardia dollaria avuksi (virallisesti). Ensimmäinen lainapaketti osoittautui epäonnistuneeksi Venäjän jättäessä maksukyvyttömänä lainojaan maksamatta. 1990-luvun lopulta lähtien IMF:n lainojen virta Venäjälle on jatkunut tähän päivään asti.
[2]
Useat tietävät IMF:n osallisuudesta Venäjän talouden pelastamiseen, mutta harvat tietävät skandaalista, joka ympäröi IMF:n rahavirtojen kohdetta. Vuonna 1999 julkistettiin tietoja IMF:n rahavirtojen kääntämisestä Venäjän yrityseliitin, poliitikkojen ja jopa mafian rahakirstuihin. Lainojen alkuperäinen käyttötarkoitus oli jälleenrakentaa Venäjän infrastruktuuria ja taloutta. Sen sijaan aristokratia ja rikollinen alamaailma saivat lihavan siivun varoista. Rahaa kierrätettiin ja pestiin Bank of New Yorkin kautta, joka oli itsensä keskuspankkitoiminnan isän Alexander Hamiltonin vuonna 1784 perustama rahalaitos. Pankin omistus vaihtui vuonna 2007 yritysfuusion seurauksena ja sen nimi on nykyään Bank of New York Mellon.
Kansainvälisen valuuttarahaston ensimmäinen reaktio skandaaliin oli yrittää siirtää vastuuta väittäen, ettei heillä ollut mitään keinoja vaikuttaa rahan siirryttyä Venäjän keskuspankin haltuun. Kadonneiden ja väärinkäytettyjen rahavarojen kohtalon paljastuessa IMF palkkasi PriceWaterhouseCoopersin auditoimaan Venäjän keskuspankin. Auditoinnin tuloksia ei ole koskaan virallisesti julkaistu. Kuitenkin vuonna 1999 Venäjän hallitus myönsi piilottaneensa yli 50 miljardia dollaria ulkomaisille tileille Englannin kanaalisaarilla. Osa rahoista oli peräisin IMF:n pelastuspaketeista. Venäjän keskuspankin hallituksen entinen puheenjohtaja Sergei Dubinin väitti IMF:n olevan täysin tietoinen siitä, minne varoja siirrettiin.
Useita Venäjän korkeatasoisia virkailijoita, kuten muun muassa kotimaan turvallisuusministerin tilintarkastaja ja valtakunnansyyttäjä, astuivat julkisuuteen paljastaen tietoja, jotka tukivat todisteita IMF:n rahavarojen päätymisestä väärille ihmisille. Duuman turvallisuuskomitean johtaja sanoi, että osa IMF:n lainoista ei päässyt edes Venäjälle asti. Sen sijaan rahaa pumpattiin Venäjän korkea-arvoisimpien virkamiesten salaisille ulkomaisille tileille.
Kaikista tunnustuksista ja todisteista huolimatta IMF:n tilintarkastajat kieltäytyivät tutkimuksissaan raportoimasta mistään korruptiosta tai väärinkäytöksestä. Voisi olettaa heidän tekevän kaiken voitavansa saadakseen selville, mihin heidän rahansa menivät ja miksi. Salailun syy on ilmiselvä: IMF tiesi tasan tarkkaan, minne ja kenelle rahat menivät. Ensimmäisten Venäjälle annettujen tukilainojen tarkoitus oli ostaa Venäjän poliitikkojen ja yrityseliitin uskollisuus ja varmistaa, että kansakunnan suunta tulevaisuudessa seuraisi globalistien suunnitelmia.
Takaisin tähän päivään. Putin jatkaa edelleen Venäjän ja IMF:n vallankumouksellista suhdetta. Vuonna 2009 Putin vaati ”supervarantovaluutan” luomista IMF:n hallintaan ja perustanaan IMF:n erityisnosto-oikeuksien (SDR) kori.
Miksi Putin, oletettavasti globalistivastainen ja kansallismielinen Venäjän johtaja, haluaisi oletettavasti amerikkalaisjohtoisen IMF:n olevan maailmantalouden globaali ylivaltias ja valuutan toimittaja? Siksi, että IMF ei ole amerikkalaisten hallinnoima, vaan maailman suurien pankkilaitosten hallitsema instituutio, ja Putin on globalisti eikä nationalisti. Krimin niemimaan irtautuminen Ukrainasta ja liittyminen Venäjään oli osittain IMF:n lukuisten myönnytysvaatimusten yllyttämä toimenpide, jotta IMF voisi jatkaa Ukrainan lainoittamista. Eräs vaadituista myönnytyksistä oli Ukrainan kaasulinjojen luovuttaminen amerikkalaiselle Chevronille. Krimin johtajat syyttivät Kiovan poliitikoita Ukrainan pettämisestä ja myymisestä globaaleille pankeille.
Kuitenkin tosiasiassa IMF:n tukilainoja Ukrainalle oli ajamassa alun perin Putin ja Venäjän valtionvarainministeri, sillä Putin halusi Ukrainan alistuvan lännen rahavallalle. Venäjän keskuspankki on myös Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) jäsen, mikä on oikea kansainvälisen pankkitoiminnan hyvä-veli-kerho. Toisen maailmansodan jälkeen BIS siirtyi taka-alalle IMF:ssä ja Maailmanpankissa, mutta se on edelleen olemassa. USA:n ulkomaansuhteiden neuvoston (CFR) jäsen Carroll Quigley, eliitin sisäpiiriläinen ja Bill Clintonin oppi-isä, kertoi kirjassaan Tragedy and Hope Kansainvälisestä Järjestelypankista:
”Taloudellisen kapitalismin valtiailla oli eräs kauaskantoinen tavoite, luoda yksityisten käsiin taloudellisen hallinnan maailmanlaajuinen järjestelmä, jolla voidaan alistaa jokaisen yksittäisen valtion poliittinen järjestelmä sekä koko maailman talous. Järjestelmää oli tarkoitus hallita feodaaliseen tapaan maailman keskuspankeilla, jotka toimivat yhteistyössä suljettujen ovien takana tapahtuvissa kokouksissa sovittujen salaisten sopimusten pohjalta. Järjestelmän huipulla oli tarkoitus olla Sveitsin Baselissa sijaitseva Kansainvälinen järjestelypankki, joka on yksityinen pankki, jonka omistavat ja jota hallitsevat maailman keskuspankit, jotka ovat puolestaan myös yksityisiä yrityksiä. Jokainen keskuspankki, johdossaan miehiä, kuten Bank of Englandin Montagu Norman, New Yorkin Fedin Benjamin Strong, Bank of Francen Charles Rist ja Saksan keskuspankin Hjalmar Schacht, pyrki hallitsemaan oman maansa valtiovaltaa kontrolloimalla valtionvelkoja, manipuloimalla valuuttakursseja sekä vaikuttamalla maan talouden suhdanteisiin ja poliitikoiden yhteistyöhalukkuuteen taloudellisilla palkkioilla yritysmaailmassa.”
Vuosien varrella valtamedia on nostanut Putinin sankarin asemaan. Pitkäikäinen globalistien julkaisu Time-magazine julkaisi syyskuussa 2013 etusivun artikkelin iskulauseenaan: ”Amerikka on heikko ja horjuva. Venäjä on rikas ja voimissaan – ja sen johtaja ei välitä, mitä muut hänestä ajattelevat.” Time-magazine käytti tätä [3] kantta kaikissa maissa, missä lehti ilmestyy, paitsi Yhdysvalloissa, jossa Putinin korvasi urheilijan kuva [4].
Englannin The Times nimesi Putinin ”Vuoden mieheksi” vuonna 2013. Vaihtoehtoliikkeissä Putinin palvonta on paisunut hämmentäviin mittoihin. Hälyttävän suuri osa todella uskoo Putinin ja Venäjän olevan johtava valo taistelussa globalisaatiota vastaan. Valitettavasti monet ihmiset etsivät sankaria pelastamaan heidät, kun heidän pitäisi etsiä sitä itsestään. Monet juhlivat Putinin ehdokkuutta Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi ”puuttumisestaan” Syyrian kriisiin, vaikka todellisuudessa Obaman hallinnon epäonnistumisella jalansijan saamiseksi sota-alueella ei ollut mitään tekemistä Venäjän toimien kanssa.
[5]
Kannattaa muistaa, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat vain ammattinäyttelijää lavastetussa kaksintaistelussa, jonka on järjestänyt Kansainvälinen valuuttarahasto. Syyrian vastainen sota lytättiin, koska eliitti ei saanut kerättyä tarpeeksi Amerikan kansan tukea puolustamaan sotaa. Jokainen masinoitu sota tarvitsee taakseen suuren osan hyväuskoista kansaa antamaan sille liikemomenttia. Miksi eliitti ei saanut tarpeeksi kansan kannatusta tähän sotaan? Syynä ovat vaihtoehtoisen median väsymättömät ponnistelut. Vaihtoehtoliikkeet paljastivat valheet Syyrian kapinoista, konsulaattihyökkäyksestä Benghazissa Libyassa, CIA:n osallisuudesta al-Qaidan toimiin Damaskoksessa ja niin edelleen. Vaihtoehtoliikkeet ansaitsevat kunnian, koska he hajottivat globalistien suunnitelmat Syyrian käyttämisestä Yhdysvaltojen ja Venäjän välisen valheellisen yhteenoton laukaisevana tapahtumana. Kuitenkin monet hurraavat eliitin sätkynukelle Putinille hänen ottaessa kunnian muiden saavutuksista.
Jos sallimme itsemme tulla huijatuiksi kannattamaan Venäjää, tai mitään muutakaan kontrolloitua valtiovaltaa, niin olemme hävinneet taistelun. Tulemme hukkumaan sodan aaltoihin samalla, kun kannatamme käsikirjoitettujen näytelmien sankareita. Todellinen tehtävämme aidosti vapaan ja itsenäisen Amerikan puolesta tulee hukkumaan globaalin shakkipelin kaaokseen ja sekaannukseen. On aika hyväksyä, että lännen kohtalo riippuu kokonaan paikallisesta vastarinnasta. Yksikään keskuspankkitoiminnalle alistettu valtio ei tule auttamaan meitä. Mitä pikemmin ymmärrämme sen, että olemme täysin omillamme, sitä vahvempia tulemme olemaan, kun taistelu todella alkaa.
Alkuperäinen artikkeli englanniksi Zero Hedge –verkkosivuilla [6].