Vieraskynä: Myös Venäjä on globaalien pankkien vallassa

Useissa kulttuureissa on omistettu juhlapäiviä toisten huijaamiselle, antiikin Roomasta varhaisiin muslimeihin ja keskiajan kristityistä nykypäivän amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin. Huhtikuun ensimmäisenä jokainen tuntee itsensä varovaisemmaksi yrittäen välttää narutetuksi joutumisen ja kenties pyrkien itse onnistumaan kepposessa tai parissa. Eihän kukaan halua joutua uhriksi.

Valitettavasti jopa valppaimmatkin voivat joskus langeta älykkääseen juoneen. Uskon, että näin on käynyt useille poliittisille vaihtoehtoliikkeille, jotka seuraavat aktiivisesti Venäjän ja lännen jännittyneitä välejä.

Aiemmassa artikkelissani Ukrainan kriisistä globalistien junailemana ruutitynnyrinä hahmottelin virhetulkintojen ja junailtujen konfliktien historiaa useiden valtioiden osalta. Kuvasin artikkelissa myös sitä, miten rikas kansainvälinen eliitti käyttää hyväkseen näitä konflikteja vakiinnuttaakseen ja keskittääkseen yhteiskunnallista ja poliittista valtaa. Esimerkiksi kommunistisen Venäjän syntyä rahoittivat suoraan länsimaiset pankit. Asetoimituksia tuli jopa Yhdysvaltojen hallitukselta. Tämän kaltaisia hätkähdyttäviä tosiasioita ei opeteta kouluissa ja yliopistoissa nimenomaan siitä syystä, että rahaeliitin valta-asema pohjautuu jatkuvaan historian vääristelyyn.

Monet valtavirtaisen politiikan kyseenalaistaneista ovat opiskelleet ja perehtyneet keskuspankkitoiminnan rikoksiin ja ovat hyvin tietoisia siitä, kuinka yksityiset pankit hallitsevat sekä Yhdysvaltoja että Eurooppaa. Omituista kyllä, monet ovat kieltäytyneet näkemästä sitä, että globaalit pankit hallitsevat myös Venäjää ja operoivat molemmilla puolilla tässä yltyvässä talouden sodassa.

Keväällä Ukrainan kriisin paisuessa ja muiden uhkakuvien kärjistyessä Tyynellämerellä ja Lähi-idässä merkillinen yhteisymmärrys on vakiintumassa vaihtoehtoisten liikkeiden keskuudessa – nimittäin usko siihen, että presidentti Vladimir Putin ja Venäjä edustavat eräänlaista oppositiota globalisaatiolle ja liikepankkien vallalle. Kenties osa Putinin retoriikasta ja RT:n kaltaisten medioiden olemassaolo ovat hurmanneet monet lännessä. Monet ovatkin alkaneet pitää Venäjää länsimaisen kapitalismin ”uhrina” ja todellisena vastavoimana, joka on valmis vastustamaan uutta maailmanjärjestystä. Ikäväkseni joudun sanomaan, että tämä on täyttä roskaa.

Venäjä on nykyään aivan yhtä lailla globaalin eliitin työkalu kuin se oli bolševikkivallankumouksen jälkeen. Vladimir Putin on aivan yhtä lailla sätkynukke kuin Barack Obama. Tarkastellaanpa Venäjän syntymää liittovaltiona 1990-luvulla Varsovan liiton hajottua.

Mihail Gorbatšov, Neuvostoliiton hajoamisesta ja ”uuden” Venäjän noususta vastuussa ollut johtaja, on jo pitkään kannattanut ”uutta maailmanjärjestystä” (hänen omia sanojaan) ja keskitettyä globaalia hallintoa. Luennollaan ”Näköaloja globaaliin muutokseen” Pennsylvanian Lafayetten yliopiston opiskelijoille Eastonissa Gorbatšov väitti ratkaisun olevan välttämätön ”vapauden” suojelemiseksi:

”Kylmän sodan loputtua ilmenneitä mahdollisuuksia ei käytetty kunnolla hyväksi. Samaan aikaan näimme, miten koko maailman tilanne kehittyi huonompaan suuntaan. Näimme asioiden pahenevan siinä, missä olisi pitänyt olla myönteistä liikettä kohti uutta maailmanjärjestystä.” Hän jatkoi: ”Uuden maailmanjärjestyksen rakentaminen on suuri haaste. Kohtaamme lukuisia kriisejä: kärsimme ympäristöongelmista, takapajuisuudesta, köyhyydestä ja ruokapulasta. Kaikki ongelmat johtuvat siitä, ettei meillä ole globaalia hallitusjärjestelmää.”

San Francisco Weeklyn kysyessä, mitä Gorbatšov tarkoitti ”uudella maailmanjärjestyksellä”, Gorbatšov-säätiön johtaja Jim Garrison vastasi suorasukaisesti, että Gorbatšov halusi globaalin hallituksen. ”Seuraavien 20 tai 30 vuoden aikana tulemme päätymään maailmanhallitukseen. Se on väistämätöntä. Se tulee tapahtumaan ja globaalien suhteiden luomisesta tulee aivan yhtä normaalia kuin nykyään naapurikaupungissa käyminen.”

Huomattavaa on se, että Garrisonin julistuksesta on jo liki 20 vuotta, ja ponnistelut yhteisen maailmanvaluutan kehittämiseksi ovat vauhdittuneet merkittävästi. Gorbatšov näki globaalin hallituksen saavutettavan kansainvälisten järjestöjen kautta, kuten Yhdistyneet kansakunnat, Maailman valuuttarahasto ja Maailmanpankki. Rajoittuuko tämä visio uudesta maailmanjärjestyksestä kuitenkaan vain Gorbatšoviin ja hänen lähipiiriinsä? Vuonna 1995 Gorbatšovin johtamassa State of the World – foorumissa Yhdysvaltojen ulkomaansuhteiden neuvoston (CFR) jäsen Zbigniew Brzezinski sanoi: ”Emme ole saavuttaneet uutta maailmanjärjestystä. Emme voi hypätä maailmanhallitukseen yhdellä nopealla askeleella. Lyhyesti sanottuna edellytys lopulliselle globalisaatiolle – todelliselle globalisaatiolle – on progressiivinen alueellistaminen, minkä myötä siirrymme suurempiin, vakaampiin, yhteistyökykyisempiin yksiköihin.”

Zbigniew Brzezinskin kirjassa Between Two Ages: America’s Role In The Technetronic Era hän valaisee ideologiaa, joka määrittelee millainen uuden maailmanjärjestyksen tulisi olla: ”Kansallisvaltio on asteittain luopumassa itsenäisyydestään. Uuden kansainvälisen rahatalouden rakenteen luomiseksi pitää ryhtyä voimakkaampiin ponnisteluihin […] Kansallinen itsenäisyys ei ole enää elinkelpoinen käsite […] Marxismi edustaa elinvoimaisempaa ja luovempaa vaihetta ihmisen universaalin vision kypsymisessä. Marxismi on yhtä aikaa aktiivisen ulkoisen ihmisen voitto passiivisesta sisäisestä ihmisestä sekä järjen voitto uskosta…”

Brzezinski vaikuttaa olevan täysin samaa mieltä Gorbatšovin kanssa, mutta miksi ketään pitäisi liikuttaa, mitä mieltä Brzezinski on lännen ja koko maailman tulevaisuudesta? Ehkä siksi, että hän on Obaman läheinen ja vaikutusvaltainen ulkopolitiikan neuvonantaja.

Olemme siis todenneet molempien puolten politiikan piirien peräänkuuluttaneen maailmanhallitusta 1990-luvulta lähtien. Maailmanhallituksen kannattajat eivät ole myöskään peitelleet marxilaisia vaikutteitaan. Suunnitelmaa todella avoimesti tuetaan ja toteutetaan niin lännessä kuin idässä. Se on kiistämätön tosiasia. Perustamisestaan lähtien uuden Venäjän oli tarkoitus olla työkalu globaalin hallituksen rakentamiseksi, mutta kuka maailmanhallitusta johtaisi? Kuten sanotaan, seuraa rahan jälkiä…

Venäjä on enemmän kiitollisuudenvelassa kansainvälisille pankeille kuin ehkä yksikään toinen maailman valtio. Vanhan Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän talouden romahdettua maa oli todella huonolla tolalla. Vuosien 1992 ja 1996 välillä Kansainvälinen valuuttarahasto puuttui Venäjän talouteen ja tarjosi yli 22 miljardia dollaria avuksi (virallisesti). Ensimmäinen lainapaketti osoittautui epäonnistuneeksi Venäjän jättäessä maksukyvyttömänä lainojaan maksamatta. 1990-luvun lopulta lähtien IMF:n lainojen virta Venäjälle on jatkunut tähän päivään asti.

putin obama

Useat tietävät IMF:n osallisuudesta Venäjän talouden pelastamiseen, mutta harvat tietävät skandaalista, joka ympäröi IMF:n rahavirtojen kohdetta. Vuonna 1999 julkistettiin tietoja IMF:n rahavirtojen kääntämisestä Venäjän yrityseliitin, poliitikkojen ja jopa mafian rahakirstuihin. Lainojen alkuperäinen käyttötarkoitus oli jälleenrakentaa Venäjän infrastruktuuria ja taloutta. Sen sijaan aristokratia ja rikollinen alamaailma saivat lihavan siivun varoista. Rahaa kierrätettiin ja pestiin Bank of New Yorkin kautta, joka oli itsensä keskuspankkitoiminnan isän Alexander Hamiltonin vuonna 1784 perustama rahalaitos. Pankin omistus vaihtui vuonna 2007 yritysfuusion seurauksena ja sen nimi on nykyään Bank of New York Mellon.

Kansainvälisen valuuttarahaston ensimmäinen reaktio skandaaliin oli yrittää siirtää vastuuta väittäen, ettei heillä ollut mitään keinoja vaikuttaa rahan siirryttyä Venäjän keskuspankin haltuun. Kadonneiden ja väärinkäytettyjen rahavarojen kohtalon paljastuessa IMF palkkasi PriceWaterhouseCoopersin auditoimaan Venäjän keskuspankin. Auditoinnin tuloksia ei ole koskaan virallisesti julkaistu. Kuitenkin vuonna 1999 Venäjän hallitus myönsi piilottaneensa yli 50 miljardia dollaria ulkomaisille tileille Englannin kanaalisaarilla. Osa rahoista oli peräisin IMF:n pelastuspaketeista. Venäjän keskuspankin hallituksen entinen puheenjohtaja Sergei Dubinin väitti IMF:n olevan täysin tietoinen siitä, minne varoja siirrettiin.

Useita Venäjän korkeatasoisia virkailijoita, kuten muun muassa kotimaan turvallisuusministerin tilintarkastaja ja valtakunnansyyttäjä, astuivat julkisuuteen paljastaen tietoja, jotka tukivat todisteita IMF:n rahavarojen päätymisestä väärille ihmisille. Duuman turvallisuuskomitean johtaja sanoi, että osa IMF:n lainoista ei päässyt edes Venäjälle asti. Sen sijaan rahaa pumpattiin Venäjän korkea-arvoisimpien virkamiesten salaisille ulkomaisille tileille.

Kaikista tunnustuksista ja todisteista huolimatta IMF:n tilintarkastajat kieltäytyivät tutkimuksissaan raportoimasta mistään korruptiosta tai väärinkäytöksestä. Voisi olettaa heidän tekevän kaiken voitavansa saadakseen selville, mihin heidän rahansa menivät ja miksi. Salailun syy on ilmiselvä: IMF tiesi tasan tarkkaan, minne ja kenelle rahat menivät. Ensimmäisten Venäjälle annettujen tukilainojen tarkoitus oli ostaa Venäjän poliitikkojen ja yrityseliitin uskollisuus ja varmistaa, että kansakunnan suunta tulevaisuudessa seuraisi globalistien suunnitelmia.

Takaisin tähän päivään. Putin jatkaa edelleen Venäjän ja IMF:n vallankumouksellista suhdetta. Vuonna 2009 Putin vaati ”supervarantovaluutan” luomista IMF:n hallintaan ja perustanaan IMF:n erityisnosto-oikeuksien (SDR) kori.

Miksi Putin, oletettavasti globalistivastainen ja kansallismielinen Venäjän johtaja, haluaisi oletettavasti amerikkalaisjohtoisen IMF:n olevan maailmantalouden globaali ylivaltias ja valuutan toimittaja? Siksi, että IMF ei ole amerikkalaisten hallinnoima, vaan maailman suurien pankkilaitosten hallitsema instituutio, ja Putin on globalisti eikä nationalisti. Krimin niemimaan irtautuminen Ukrainasta ja liittyminen Venäjään oli osittain IMF:n lukuisten myönnytysvaatimusten yllyttämä toimenpide, jotta IMF voisi jatkaa Ukrainan lainoittamista. Eräs vaadituista myönnytyksistä oli Ukrainan kaasulinjojen luovuttaminen amerikkalaiselle Chevronille. Krimin johtajat syyttivät Kiovan poliitikoita Ukrainan pettämisestä ja myymisestä globaaleille pankeille.

Kuitenkin tosiasiassa IMF:n tukilainoja Ukrainalle oli ajamassa alun perin Putin ja Venäjän valtionvarainministeri, sillä Putin halusi Ukrainan alistuvan lännen rahavallalle. Venäjän keskuspankki on myös Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) jäsen, mikä on oikea kansainvälisen pankkitoiminnan hyvä-veli-kerho. Toisen maailmansodan jälkeen BIS siirtyi taka-alalle IMF:ssä ja Maailmanpankissa, mutta se on edelleen olemassa. USA:n ulkomaansuhteiden neuvoston (CFR) jäsen Carroll Quigley, eliitin sisäpiiriläinen ja Bill Clintonin oppi-isä, kertoi kirjassaan Tragedy and Hope Kansainvälisestä Järjestelypankista:

”Taloudellisen kapitalismin valtiailla oli eräs kauaskantoinen tavoite, luoda yksityisten käsiin taloudellisen hallinnan maailmanlaajuinen järjestelmä, jolla voidaan alistaa jokaisen yksittäisen valtion poliittinen järjestelmä sekä koko maailman talous. Järjestelmää oli tarkoitus hallita feodaaliseen tapaan maailman keskuspankeilla, jotka toimivat yhteistyössä suljettujen ovien takana tapahtuvissa kokouksissa sovittujen salaisten sopimusten pohjalta. Järjestelmän huipulla oli tarkoitus olla Sveitsin Baselissa sijaitseva Kansainvälinen järjestelypankki, joka on yksityinen pankki, jonka omistavat ja jota hallitsevat maailman keskuspankit, jotka ovat puolestaan myös yksityisiä yrityksiä. Jokainen keskuspankki, johdossaan miehiä, kuten Bank of Englandin Montagu Norman, New Yorkin Fedin Benjamin Strong, Bank of Francen Charles Rist ja Saksan keskuspankin Hjalmar Schacht, pyrki hallitsemaan oman maansa valtiovaltaa kontrolloimalla valtionvelkoja, manipuloimalla valuuttakursseja sekä vaikuttamalla maan talouden suhdanteisiin ja poliitikoiden yhteistyöhalukkuuteen taloudellisilla palkkioilla yritysmaailmassa.”

Vuosien varrella valtamedia on nostanut Putinin sankarin asemaan. Pitkäikäinen globalistien julkaisu Time-magazine julkaisi syyskuussa 2013 etusivun artikkelin iskulauseenaan: ”Amerikka on heikko ja horjuva. Venäjä on rikas ja voimissaan – ja sen johtaja ei välitä, mitä muut hänestä ajattelevat.” Time-magazine käytti tätä kantta kaikissa maissa, missä lehti ilmestyy, paitsi Yhdysvalloissa, jossa Putinin korvasi urheilijan kuva.

Englannin The Times nimesi Putinin ”Vuoden mieheksi” vuonna 2013. Vaihtoehtoliikkeissä Putinin palvonta on paisunut hämmentäviin mittoihin. Hälyttävän suuri osa todella uskoo Putinin ja Venäjän olevan johtava valo taistelussa globalisaatiota vastaan. Valitettavasti monet ihmiset etsivät sankaria pelastamaan heidät, kun heidän pitäisi etsiä sitä itsestään. Monet juhlivat Putinin ehdokkuutta Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi ”puuttumisestaan” Syyrian kriisiin, vaikka todellisuudessa Obaman hallinnon epäonnistumisella jalansijan saamiseksi sota-alueella ei ollut mitään tekemistä Venäjän toimien kanssa.

Anti war protest to hit US embassy in London

Kannattaa muistaa, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat vain ammattinäyttelijää lavastetussa kaksintaistelussa, jonka on järjestänyt Kansainvälinen valuuttarahasto. Syyrian vastainen sota lytättiin, koska eliitti ei saanut kerättyä tarpeeksi Amerikan kansan tukea puolustamaan sotaa. Jokainen masinoitu sota tarvitsee taakseen suuren osan hyväuskoista kansaa antamaan sille liikemomenttia. Miksi eliitti ei saanut tarpeeksi kansan kannatusta tähän sotaan? Syynä ovat vaihtoehtoisen median väsymättömät ponnistelut. Vaihtoehtoliikkeet paljastivat valheet Syyrian kapinoista, konsulaattihyökkäyksestä Benghazissa Libyassa, CIA:n osallisuudesta al-Qaidan toimiin Damaskoksessa ja niin edelleen. Vaihtoehtoliikkeet ansaitsevat kunnian, koska he hajottivat globalistien suunnitelmat Syyrian käyttämisestä Yhdysvaltojen ja Venäjän välisen valheellisen yhteenoton laukaisevana tapahtumana. Kuitenkin monet hurraavat eliitin sätkynukelle Putinille hänen ottaessa kunnian muiden saavutuksista.

Jos sallimme itsemme tulla huijatuiksi kannattamaan Venäjää, tai mitään muutakaan kontrolloitua valtiovaltaa, niin olemme hävinneet taistelun. Tulemme hukkumaan sodan aaltoihin samalla, kun kannatamme käsikirjoitettujen näytelmien sankareita. Todellinen tehtävämme aidosti vapaan ja itsenäisen Amerikan puolesta tulee hukkumaan globaalin shakkipelin kaaokseen ja sekaannukseen. On aika hyväksyä, että lännen kohtalo riippuu kokonaan paikallisesta vastarinnasta. Yksikään keskuspankkitoiminnalle alistettu valtio ei tule auttamaan meitä. Mitä pikemmin ymmärrämme sen, että olemme täysin omillamme, sitä vahvempia tulemme olemaan, kun taistelu todella alkaa.

 

Alkuperäinen artikkeli englanniksi Zero Hedge –verkkosivuilla.

31 kommenttia

  1. Syyriallahan oli muuten tuolloin vielä kemiallisia aseita. Nyt ne on saatu pois häiritsemästä. Mutta onhan Syyria muutenkin jo tuhottu.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Harva kuitenkaan ymmärtää että meille on avautunut todellinen ratkaisu astua ulos BIS pankkijärjestelmästä ja se on bitcoin kryptovaluuttajärjestelmä, joka on riippumaton kunhan vain ostamme itsemme siihen mukaan ennen kuin se joutuu BIS järjestemän manipuloitavaksi. Ja vaikka niin kävisi niin sen avoimeen lähdekoodiin perustuvilla altcoineilla voidaan luoda bitcoinista erillisiä paikallisvaluuttoja jotka mahdollistavat täysin itsenäiset talosujarjestelmät. https://vaihtokurssi.fi/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Niinhän he tekivät Gandhistakin joka sanoi : ”Ensin he nauravat meille , sitte he rankaisevat meitä, mutta lopulta voitamme.”

        Täällä Suomessa ollaan vielä siinä nauruvaiheessa kun taas rahamaailman ytimissä ollaan siinä rankaisuvaiheessa ja mediateknisessä mitätöintivaiheessa (eräänlainen rangaistus sekin) Tosin jotkut Walstreeti voittaja sijoittajat ovat jo pistäneet rahojaan bitcoiniin tajuttuaan sen ylivoimaisuuden maksuvälineenä jota ei voi väärentää eli laskea liikkeell loputtomasti kuten nykyisiä fiat valuuttoja

        Ja lopulta me voitamme tietysti sillä kukaan ei pysty lopettamaan bitcoinia vaihtamasta omistajaa vaikka sulkisivat internetin, joka sen pitäisi tehdä torpatakseen bitcoinin sillä tietoverkostoja voidaan myös rakentaa uusiakin sille.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Hitler oli tälläinen huijari, tuskinpa Putin. Putin on jopa rankaissut rikollisia Venäjällä.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Mihail_Hodorkovski

    Elämme nykyään niin lapsellisessa maailmassa, että jokainen saa varoa jokaista sanaansa, etenkin jos puhuu määrätyistä ihmisistä. He itse kuitenkin kirjoittelevat mitä haluavat (esim. Mormoonien uskonto) uskontojen varjolla. Ehkä jotkut nauravat nyt partaansa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Jos Venäjän taustalla olisi samat rahoittajat, kuin lännessä niin siellä olisi varmasti samat fasistiset rokotekamppanjat ja tiettyjä lääketehtaita ruokkivat medikalalisaatiosysteemit kuin täälläkin. Sen sijaan Venjällä arvostetaan luonnonlääketiedettä enemmän. Muitakin vastaavia länsimaisesta fasistisesta markkinoinnista poikkeavia käytäntöjä löytyy varmasti kun hieman tutkii, joten epäilisin että tämä magneettimedian artikkeli on jotain paranoiaa, joka perustunee pakkomielteiseen antisemitismiin nähdessään juutalaisia rahoittajia Venäjälläkin. Juutalaisia rahamiehiä on kuitenkin ainakin kahta sorttia ja he ovat toistensa vihamiehiä.

      Eritoten nyt käytävä öljyn hintasota on selkeästi poliittisesti motivoitunutta sionistijuutlaisten kampanjaa ja tähtää ruplan heikentämiseen maailmanvaluuttana, joten tuskimpa samat rahoittajart voivat olla asialla omaa kuoppaansa kaivamassa. Ehkäpä ortodoksijuutalaiset ovat Venäjän puolella.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Sieltähän uutisoitiin nimenomaan rokotekampanjasta. Oletko varma, että et ole liukenut roskaa ”vaihtoehtosivuilta”? Taidat olla itse paskanlevittäjä. Ihmeen laajasti saatte täällä mellastaa, vaikka sentään Jones sai välillä lähtöpassit. No ilmeisesti valtaosa tällaisilla sivustoilla kommentoijista on juutalaistrolleja. Antisemitismistä eivät puhu muut kuin heikäläiset.

        On vain yksi juutalaisuus. Ei sinulla ole näyttöä tuosta vihasuhteesta.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Knasallissosialistit oli eri asia kuin natsit eli nationalistiset sionistit, joiden kelkkaan Hitler vallanhaluissaan lähti saadakseen vaalirahoituksen ja siten nostetta puolueensa valtaanpääsylle. Aluksi tietenkin Hitlerikin oli kansallissosialisti eli natso, mutta petti saksalaisen kansansa rahasta samoin kuin nykyään kansallinen kokoomus, joka onkin ylikansallinen kokoomus, joka myy maamme sionisteille EU/EKPhaarakonttorin kautta.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Itseasiassa minulla on luotettavaa näyttöä sisäpiirilähteistä, joista suurin osa kaasutettiin leireillä ja vangittiin 2MS jälkeen. Tämän videon puhuja 2MSn sotilaslentäjä Eustace Mullins on saanut harvinaista suoraa ensikädentietoa juutalaisten välisestä vihasuhteesta natsisaksassa, joka jatkuu nykyäänkin ortoksijuutalaisten ja reformistijuutalaisten eli sionistien välillä Israelissa; https://www.youtube.com/watch?v=LO5sbwGCR7A&spfreload=1

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Valehtelevatko nuokin antisionistiset juutalaiset?

            Tai hmm. annetaas heidän olla ja mietitään vaikka suomensukuisia. Ovatko he kaikki samaa mieltä? Eivät varmasti!!! Elikkäs mistä tahansa ihmisryhmästä (jopa verisukulaispiireistä) löytyy aina vahintään kahta vastakkaista poliittista mielipidettä ja useampaakin jopa. Siksi antisemitismi tai antimikätahansaryhmä on sitä että niputtaa juutalaiset minkä tahansa ryhmän yksimieliseksi olkiukoksi ja alkaa sitten argumentoimaan koko ryhmää niputtaen. Se ei ole realismia!!!

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Evangelis Ekatommatis kertoi reilu vuosi sitten Kreikan vero- ym. politiikasta kummia. Jos kreikkalainen kuolee eikä hänellä ole lähiomaisia, omaisuus menee Kreikan valtiolle. Mutta jos juutalaisuskoinen tai juutalaistaustainen Kreikan kansalainen kuolee eikä omaisia ole, omaisuus menee Israelin valtiolle!

    Israel-lobby on saanut tällaisia mielenkiintoisia pykäliä säädetyksi. (Muistamme jo 100 vuotta sitten hallinneen vapaamuurari Venizelosin. Sittemmin ovat hallinneet everstit ja vasemmistolaiset Papandreut. Viimeiset 20 vuotta ovat juutalaistaustaiset henkilöt olleet vallassa.) Israel-Lobby on eri asemassa kuin esim. Aipac siinä mielessä, että Kreikan Israel-lobby on valtiollinen järjestö, joka pyörii valtion varoilla. Kreikkalaiset veronmaksajat siis maksavat siitä, että juutalaiset painostavat päättäjiä myöntämään juutalaisille enemmän ja enemmän rahaa ja etuoikeuksia / oikeuksia.

    Kreikkalaisia verotetaan progressiivisesti tulojen mukaan. Esimerkiksi tietty ryhmä maksaa 20 % tuloistaan. Kuitenkin juutalaisena kreikkalaisena voit julistaa verotuksesi Israel Lobbyyn, jolloin maksat vähemmän veroja (10%) ja nämäkin Israelin valtiolle. Mikä kauhistuttavinta, myös juutalaisten enemmistönä omistamat yritykset maksavat veronsa näin Israeliin ja saavat vielä suuret veroedut. Myös ulkomaalaiset Kreikassa operoivat jättiyritykset ovat useimmiten juutalaisten dominoimia ja ne maksavat veronsa Israeliin. Koska verot ovat vähäisemmät, Kreikka imee juuri juutalaisyrityksiä.

    Kuka vielä ihmettelee, miksi Kreikka on kriisissä? Verot menevät Israeliin, joten valtio on peeaa. Tietysti juutalaiset johtajat ovat rosvonneet maan tuohon kuntoon ja sotkeneet asiat oikein kunnolla. Maahan imetään valtavia mamuvirtoja ja heille maksetaan täysihoito hienoissa vastaanottokeskuksissa. Mamuvirta ja heidän huoltonsa maksetaan yksityisille yrityksille, jotka saavat siis hyvät urakat mamutuksesta. Suuri osa mamuista on mafian tuomia ja heillä on usein paljon velkaa mafialle. Joka tapauksessa mafia on ottanut kovan hinnan kuljetuksesta. Tiedämme juutalaisten pyörittävän maailman mafioita..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Ei herran jumala! Tuossako oli perustelut ei iki päivänä mene läpi! Iki vanhaa tietoa! Asia ei ole noin yksin kertainen kun annatte ymmärtää! hyviä juttuja vaikka paljon faktaa löytyykin! Olen edelleen paljon eri mieltä asiasta!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Tähän lisäyksenä, että juurikin esim. otsonihoitotutkimusyksiköt ja hoitolat pommitettiin. Vain yksi jätettiin jäljelle joka sijaitsi ”sattumalta” IG Farbenin tiloissa. Luin tämä Ed McCaben kirjasta, josta tälle sivulle on koottu joitain yksittäisiä lainauksia:

    ”By the time of the Second World War, Germany was filled with ozone institutes. Everybody was using it. However, as I explained earlier, the allied bombers then came along and blew up all the German ozone institutes, leaving only one building left standing, the IG Farben drug works. What a coincidence!”

    http://www.oxygenhealth.com/history.html

    Tuosta voi vetää jotain disinfon omaisia johtopäätöksiä eri hallinnnon alojen ja yhtiöiden epämääräisistä yhteyksistä, mutta en tiedä mikä syy on ollut jättää tuo tila pommittamatta tai pitääkö koko juttu paikkaansa. McCabe on kuitenkin kerännyt ensikäden käytännön tietoa otsonihoidoista suoraan klinikoilta ja lääkäreiltä eri maissa vuosikymmenien ajan ja veikkaisin, että tuo tieto on joltain saksalaislääkäriltä peräisin ellei ole misinformaatiota. Ja tietty sen voi tulkita monella tavalla ja Saksan kannalta ihan harmittomastikin jos esim IG Farbenilla on ollut juutalaisomistusta tms. Olihan se suuri ja kansainvälinen yhtiö.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Oletko varmistanut muista lähteistä? Minusta tuo väite siitä, että IG Farbenin tehdasyksiköitä olisi säästetty, on vain liikkeelle laskettu valhe, jota infowars-sivuston ja muut paskanlevittäjät ierrättävät.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Minusta nuo antisionistit ovat selvä huijaus.

    Kakista kansanryhmistä juuri juutalaiset pitävät eniten yhtä. Mutta kyllä muissakin kansakunnissa on maanpuolustus yhtenäinen. Samoin on tietty poliittinen systeemi ja johtajat ym. Juutalaiset vain sattuvat olemaan juutalaisia. Mutta kyllä muissa ihmisryhmissä on ja yhteiskunnissa yhdistäviä tekijöitä. Niitä joista puhutaan ja niitä, joista ei. Maanpetturuutta esim. kaikkialla kavahdetaan. Ja mitä kukin yhteiskunta ajaa ja siis mistä luopuminen on petosta. Rabbit ja johtajat on perinteisesti pitäneet kovaa kuria.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. Lännen pankit ovat levittäytyneet ympäri maailmaa, mutta raha ei ole ainoa voimatekijä maailmassa. Voidaan luoda uutta, ja takkejakin voidaan kääntää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. En usko että Putin on samojen tahojen kontrolloitavissa kuin Obama, vaikka toki maailman taloussuhteissa kaikki kontrolloi jossain määrin toisiaan taloudellisen vaihdon ylläpidon takia. On siis jokseenkin nihilististä materialismia luokitella moraalisesti valaistunempaa Putinia uuden maailmanjärjestyksen agentiksi, koska sillä on erittäin olennainen merkitys politiikkaamme, kenen liikkeellelaskemaa valuuttaa käytämme vaihdon välinenä. Venäjällä ei esimerkiksi ole katsottu enää tarvittavan maahanmuuttajia, kuten länsimaissa, vaan siellä Putinin sanojen mukaan katsotaan että maahanmuuttajat tarvitsevat Venäjää, jos tarvitsevat. Siinä on vissi ero uuden maailmanjärjestyksen yhtenäiseen maahanmuuttopolitiikkaan joka rahoittaa maahanmuuttajia paikallisten kustannuksella. Huomattakoon että uusi maailmanjärjestys katsoo vapaan liikkuvuuden olevan niin tärkeä asia että Britannia meinataan potkia ulos €Uvostoliitosta sen takia että sekin puolustautuu uuden maailmajärjestyksen mielettömyyden edessä joka sosialisoi paikallisten ihmisten työn ja vaivanäön ilmaiseksi jokaiselle tulokkaalle, mikä oli Neuvostoliiton tyyppistä sosialistista hajoita ja hallitse-politiikkaa. Jos tämänkaltainen neuvostososialismi tosiaa kiinnostaa teitä täällä magneettimediassa kommenttejani lyttääviä kommari-nihilistejä, niin sen kunniaksi esitän teille ”uuden” maailmanjärjestyksen kansallislaulun https://www.youtube.com/watch?v=U06jlgpMtQs

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Jos tuo putinin puhe youtubessa on käännetty oikein, niin rohkenisin väittää että putinin venäjä on alkanut vastustaa uutta maailmanjärjestystä. Varmasti on alkuun täytynyt nuolla koukkunokan hanuria että on päässyt valtaan ja täytyy vielä likaisen neukkuhistorian takia valehdella sotahistoriaa mutta mielestäni teot puhuvat enemmän sen puolesta, että ei olla nwo:n puolella. Energiayhtiöiden pakkolunastukset valtiolle, gmo-ruoan kieltäminen, dollarin haastaminen ym.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Venäjällä juutalaiset ova valtio. Kuten bolshevikkiaikoina. Taitaa tuo energiayhtiöjuttusi tosin olla höpöä. Yleisesti on omaisuutta siirtynyt oligarkeilta toisille. Ja juutalaisen valtion juutalaisyhtiötä voi lypsää esim. juutalaisten konsulttien rosvoamisella, kuten olympialaisten sikamainen ryöstöorgia osoittaa.

    GMO-ruoaa nyt voidaan vastustaa ja siten erottua joukosta. Ei tuosta vielä saa mitään messiasta aikaiseksi

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Selittäisihän tuo nwo-vastaisuus myös sitä että putinia lyödään nykyään joka päivä kuin vierasta sikaa valtamedioissa. Myös soros ja kasparov ovat jo hoputtaneet länttä laittamaan pian putinin kuriin ja nuhteeseen, eikös tuokin kuulosta siltä että putin on nwo:ta vastaan.

    Ellei tietenkin kyseessä ole joku tuplabluffi ja koitetaan saada kaks isoo porukkaa kasaan kolmatta maailmansotaa varten…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Mites kun Venäjä, Kiina ja muutamia muita maita on alkanut kehittää bricks pankkijärjestelmää. Miks kehitellä briksii jos kerta on ifm:än puolella?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Jospa kyse on kommunismin tapaisesta huijauksesta. Muka vastakkainasettelu, vaikka juutalaiset vetelee naruista kummallakin puolella ja omistavat kaiken ja siis päättävät kaikesta. Brics ja Imf siis tulevat joko pelaamaan yhteen ja/tai nokittamaan juutalaisten eduksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Taas yksi Iltalehdestä foorumilta:

    ”Mitä juutalaiset itse sanovat Putinista?
    http://www.jta.org/2014/03/11/news-opinion/world/putins-jewish-embrace-is-it-love-or-politics

    ”(JTA) — When even Russian policemen had to pass security checks to enter the Sochi Winter Olympics, Rabbi Berel Lazar was waved in without ever showing his ID.

    Lazar, a Chabad-affiliated chief rabbi of Russia, was invited to the opening ceremony of the games last month by President Vladimir Putin’s office. But since the event was on Shabbat, Lazar initially declined the invitation, explaining he was prevented from carrying documents, among other religious restrictions.

    So Putin ordered his staff to prepare an alternative entrance and security-free route just for the rabbi, according to one of Lazar’s top associates, Rabbi Boruch Gorin.

    “It is unusual, but the security detail acted like kosher supervisors so Rabbi Lazar could attend,” Gorin said.

    To him, the Sochi anecdote illustrates Putin’s positive attitude toward Russian Jewry — an attitude Gorin says is sincere, unprecedented in Russian history and hugely beneficial for Jewish life in the country.

    In recent weeks, Putin has positioned himself as a defender of Jews as part of his effort to discredit the revolution that ousted his ally, former Ukraine President Viktor Yanukovych. During a March 4 news conference, Putin called the anti-Yanukovych protesters “reactionary, nationalist and anti-Semitic forces.”

    Few would dispute that Putin has been friendly to Jewish institutional life in Russia — especially to organizations and leaders that belong to the Chabad Hasidic movement.

    Gorin, a Chabad rabbi and chairman of Moscow’s $50 million Jewish Museum and Tolerance Center, credits Putin personally for providing state funding for the institution, which opened in 2012. Putin also donated a month’s wages to the museum.

    “Putin has facilitated the opening of synagogues and Jewish community centers across Russia, at the Jewish community’s request. This has had a profound effect on Jewish life, especially outside Moscow,” Gorin said. “He instituted annual meetings with Jewish community leaders and attends community events. His friendship with the Jewish community has given it much prestige and set the tone for local leaders.”

    Putin traces his earliest connection to Judaism back to his early childhood in Leningrad, now St. Petersburg, when he befriended a Jewish family that lived in his apartment block. In his 2000 autobiography, Putin wrote that the unnamed family loved him and that he used to seek its company.

    “They were observant Jews who did not work on Saturdays and the man would study the Bible and Talmud all day long,” Putin wrote. “Once I even asked him what he was muttering. He explained to me what this book was and I was immediately interested.”

    Another influential Jewish figure for Putin was his wrestling coach, Anatoly Rakhlin, who sparked the young Putin’s interest in sports and got him off the rough streets of Leningrad, where Putin would get into fights while his parents worked. ”

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  16. Cliff Barnes Iltalehdessä foorumilla: ”Ukrainaa johtavat juutalaiset mm Poroshenko ja Yatsenyuk. Tappavat tarkoituksella Ukrainan armeijaa eli vapaaehtoisia aitoja nationalisteja, jotka ovat uhka juutalaisoligarkkien vallalle Ukrainassa. Olivat uhka jo Janukovicille ja siksi hänet evakuoitiin Venäjälle kun ei homma enää pysynyt hanskassa.
    Ukrainan armeijassa on paljon katkeruutta heidän johtoaan kohtaan, sillä joukkoja johdettu erittäin huonosti ja lähetetty suoraan lihamyllyyn. Kaiken takana on aidon Ukrainalaisen nationalismin tuhoaminen. Ukrainan oma johto on siis tarkoituksella tapattanut parasta ainestaan Venäjän avustuksella.
    Poroshenko ja Putin ovat hyviä kavereita. Suuri osa Poroshenkon suklaatehtaista on Venäjällä ja ne saavat olla siellä aivan rauhassa kaikesta huolimatta. Levottomuudet Ukrainassa on tarkasti rajattu. Juutalaisjohtoinen Harkova Venäjän rajan tuntumassa saa olla täysin rauhassa.”
    En ole varma tuon harkovan rauhallisuudesta ja sen kohtalosta, mutta peruskuvio on melko hyvin hallussa. Kysymys oli kuulunut, miten juutalaiset liittyivät asiaan.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  17. Mitä merkitystä velattomuudella edes olisi, kun kerran juutalaiset ovat laittaneet koko Venäjän takataskuunsa?

    http://totuusbloki.wordpress.com/2014/12/28/tarkastelussa-kansallissosialistisen-saksan-25-kohdan-ohjelma/

    Miksi Venäjä toteuttaa kaikessa päinvastaista ohjelmaa kuin tämä? Miksi ryhmä juutalaismafiosoja on ominut kaiken ja käyttää totaalista mielivaltaa? Siellä on vain toiset juutalaispankit ja meno taassellaista, että kaikki ”valtion” tarkoittaa samaa kuin juutalaisten. Kriiseissä kansa menettää loputkin, mitä mafiosot eivät ole ryöstäneet.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat