Vieraskynä: Kreikka ei ole köyhä – sillä on mittavat kulta-, öljy- ja kaasuvarat

Kävikin ilmi, että Euroopan velkakriisin mallivaltio ei olekaan köyhä. Itse asiassa totuus on, että Kreikalla on massiiviset hyödyntämättömät kulta-, öljy- ja maakaasuvarat. Jos kreikkalaiset hyödyntäisivät kirjaimellisesti jalkojensa juuressa olevat luonnonvarat, ei heillä olisi velkaongelmia lainkaan. Onneksi viime vuosien talousongelmat ovat saaneet Kreikan toimintaan ja nyt ennustetaan Kreikan olevan Euroopan suurin kullantuottaja vuoteen 2016 mennessä.

Lisäksi Kreikka aloittaa tutkimukset mittavien öljy- ja kaasuvarantojen käyttöönotosta. Raporttien mukaan Kreikan alla on satoja miljoonia barreleita öljyä ja suunnaton maakaasuvarasto, jonka arvo olisi biljoonia dollareita. On murheellista, että Kreikka saattaa olla Euroopan vaurain maa, mutta sen täytyy käydä läpi yksi modernin historian pahimmista taloudellisista taantumista. Tilanne on kuin kodittomalla, joka nukkuu yönsä kaduilla tietämättä rikkaan sukulaisen jättämästä miljoonaperinnöstä. Kreikka ei todellakaan ole köyhä. Toivotaan, että Kreikan kansa saa tietää tästä varallisuudesta ja pystyy luotsaamaan Kreikan valtion nykyisestä sotkusta.

Kreikan talouden painajaisesta on kirjoitettu lukuisia artikkeleita. Taantuman alettua Kreikan talous on kutistunut yli 20 %. Huhtikuussa 2010 Kreikan työttömyys oli vain 11,8 % ja nyt se on jo yli 25 %. Valtion velan suhde BKT:een ennustetaan nousevaksi 198 prosenttiin vuodelle 2012 ja maailmalla huhutaan Kreikan jättävän euron ensimmäisenä.

Kaikki tämä on kuitenkin tarpeetonta, sillä Kreikka ei ole köyhä, vaan saattaa olla Euroopan rikkain valtio, kun lasketaan mukaan hyödyntämättömät luonnonvarat. Bloombergin mukaan Kreikassa on mittava määrä kultaa. Talouskriisi on edistänyt kaivoslupien myöntämistä Kreikassa ja nyt ennustetaan Kreikan nousevan Euroopan suurimmaksi kullan tuottajaksi: Kullan kaivostoiminta on kasvamassa merkittävästi Kreikan aloitettua ”nopeutetut hyväksymismenettelyt”. Kanadalaiset ja australialaiset kaivosyhtiöt ilmoittivat projektiensa lisäävän kullan tuotantoa 425 000 unssilla vuoteen 2016 mennessä viime vuoden 16 000 unssin lisäksi, mikä tarkoittaisi lokakuun 2012 kurssihinnalla noin 750 miljoonan dollarin lisäystä.

Kreikassa on jo yli vuosikymmenen pidetty potentiaalisia kultakaivoksia suljettuina ympäristösäännösten takia. Nyt Ateenassa on saatu vauhtia luparuljanssiin sekä valtion omistamien kiinteistöjen myyntiin. Kreikka tulee ohittamaan Suomen Euroopan suurimpana kullantuottajana neljässä vuodessa.

Australian Perthissä toimivan Glory Resourcesin toimitusjohtaja Jeremy Wrathall totesi: ”Kreikka on selvästi herännyt oman kaivostuotannon potentiaaliin. Myös poliitikot ovat huomanneet kotimaisen tuotannon lisäävän työpaikkoja.”

Kreikan luonnonvarat eivät rajoitu pelkkään kultaan. Kreikka sijaitsee Välimeren jättimäisen öljy- ja maakaasukentän länsilaidalla ja sen lisäksi maan länsiosista löytyy vielä suuria yksittäisiä öljy- ja kaasuesiintymiä. Kreikalla ei aiemmin ole ollut juuri lainkaan öljyn tai kaasun tuotantoa ja se on joutunut tuomaan ulkomailta suurimman osan energiastaan. Nyt Kreikka yrittää kehittää omaa hiilivetyjen tuotantoa korjatakseen taloutta ja vähentääkseen riippuvuuttaan ulkomaisesta energiasta.

Kuinka suuresta määrästä sitten puhutaan? Toistaiseksi Kreikka on saanut kahdeksan tarjousta etsintäyrityksiltä maan länsiosissa sijaitsevista kolmesta alueesta Patraksenlahdella, Katakolon rannikolla ja Joanninassa. Alustavien arvioiden mukaan Patraksenlahdella olisi 200 miljoonaa barrelia raakaöljyä, Joanninassa 80 miljoonaa barrelia ja Katakolon rannikolla vielä 3 miljoonaa barrelia. Lisäksi Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan merialueella Kreetan, Kyproksen, Israelin ja Egyptin välissä odottaa pumppaamista mittava maakaasun ja öljyn esiintymä, jonka tilavuus on jopa 15 biljoonaa kuutiometriä.

Tosiasia on, että Kreikalla on riittävästi kaasua ja öljyä kaikkien velkojen maksamiseen. Pelkästään Kreikan alla olevan maakaasun arvo mitataan biljoonissa dollareissa. Seuraavassa ote aiemmasta artikkelista maaliskuussa 2012 Global Researchin sivuilta: Joulukuussa 2010, kun näytti vielä siltä, että Kreikan kriisi saataisiin ratkaistua ilman sittemmin jättimäisiksi paisuneita tukipaketteja, Kreikan energiaministeri muodosti asiantuntijoiden erityisryhmän tutkimaan öljyn ja kaasun tuotantomahdollisuuksia Kreikan vesillä. Vuoden 2009 pienen menestyksen jälkeen lisättiin porauksen ja tutkimusten resursseja ja tehtiin mittava tutkimus lähivesien geologiasta. Alustavat arviot Kreikan vesialueiden öljyvaroista ylittävät 22 miljardia barrelia Joonianmeressä Länsi-Kreikassa ja noin 4 miljardia barrelia pohjoisella Aigeianmerellä.

Eteläistä Aigeianmerta ja Kreetanmerta ei ole vielä tutkittu, joten luvut saattavat olla merkittävästi suuremmat. Aiempi Kreikan kansallisen energianeuvoston raportti totesi Kreikan olevan yksi vähiten tutkituista Euroopan maista hiilivetyresurssien osalta. Kreikkalaisen analyytikon Aristotle Vassilakisin mukaan aiempien tutkimusten arviot maakaasuvarantojen arvosta yltävät yhdeksään biljoonaan dollariin. Vaikka maakaasuvarannoista saataisiin hyödynnettyä murto-osakin, muuttaisi se Kreikan ja koko seudun talouden.

Tulanen yliopiston öljyasiantuntija David Hynes kertoi Ateenassa, että Kreikka voisi mahdollisesti ratkaista koko julkisen velan kriisinsä kehittämällä juuri löydettyjä kaasu- ja öljyvarantoja. Hän arvioi varovaisesti, että jo löydettyjen varantojen hyödyntäminen voisi tuottaa valtiolle yli 300 miljardia dollaria 25 vuoden aikana.

Toisin kuin useimmilla muilla Euroopan mailla asiat alkavat näyttää lupaavilta Kreikalle, jos he pystyvät tulevina vuosina hyödyntämään luonnonvarojaan oikein ja estämään samalla ulkomaalaisten väliintulon ja vaurauden varastamisen. Kenties juuri siksi EU:ssa epäröidään suuresti tällä hetkellä Kreikan ulos potkimisen suhteen. Vaikuttaa todennäköiseltä, että useimmat Euroopan huippupoliitikoista ovat tietoisia Kreikan mittavista kulta-, öljy- ja maakaasuvaroista.

Toivottavasti Kreikan kansa saa myös tietää heidän maaperässään olevista rikkauksista. Jos he pystyvät löytämään tavan, jolla suurin osa vauraudesta saadaan virtaamaan kreikkalaisten käsiin, useimmat heidän ongelmistaan ratkeavat melko pian ja he voisivat kokea suuren parannuksen taloudellisessa tilanteessaan.

 

Alkuperäinen artikkeli: http://theeconomiccollapseblog.com/archives/greece-is-not-poor-it-actually-has-massive-uptapped-reserves-of-gold-oil-and-natural-gas

8 kommenttia

  1. Ahaa, konkassa nämä menevät pilkkahintaan tutulle taholle.

    Papandreun äiti on juutalainenja hän on muuttanut Israeliin. Yhdellä ainoalla tilillä, joka paljastui, oli 550 miljoonaa Sveitsissä.

    20 vuoden ajan Kreikan johtajat ovat olleet taustaltaan juutalaisia.

    Juutalaiset suurysritykset maksavat puolet veroista, jotka muut maksavat. Verot maksetaan myös muualle kuin Kreikkaan. Israeliin.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Kreikkalaiset ovat tietoisia jo -70 luvulta öljy- kulta ja maakaasuvaroista. Kyproksen kriisi vuonna 1974 ja puolen saaren menetys Turkille tapahtui juuri tästä syystä (Kyproksen ja Turkin välilläkin on kaasua). Kreikassa monet ovat sitä mieltä, että nykyajan kriisi on tapahtunut samasta syystä. Maailmassa lukuisat ”rikkaat” valtiot ovat köyhiä ja ihmisillä erittäin pienet tulot, ulkomaalaiset firmat hyötyvät kaikesta ”rikkaudesta”. Kun Kreikka on tehty köyhäksi kaikki öljy- ja maakaasuvarat myydään ulkomaalaisille firmoille halpaan hintaan. Kreikka ei voi tehdä mitä haluaa koska vaan haluaa ja Kreikkalaiset eivät ole tyhmiä eivätkä tiedä luonnonvaroista mitkä ovat jalkojensa juuressa. Intressit ovat suuret. MONEY MAKES THE WORLD GO ROUND.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Kun mietimme maailman järjestyksen muutamista ja sitä hillitöntä puskemista lainsäädännön uudistamisen saralla sekä kaikkea mahdollista mikä niihin liittyy tavalla tai toisella niin NWO on kauheampi mitä me voidaan kuvitella. Salakavalinta on se että se on jo soluttatunut kaikkialle meidän tietämättämme.

    Tämä alla oleva linkin takaa paljastuva kirje on VASTAUS KAIKKEEN

    http://100777.com/node/294

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. … tuossa kirjeessä. Tosin taas törkeä vedätys saada ”vaihtoehto”bitcoinille käyttäjiä. linkin alla mainittiin zion-nazit eli peitetään se todellinen vaihtoehto valheella liittäen kansallissosialistit sionisteihin. Kirje muutenkin oli Verkkomedia tyylinen teksti jossa kiina ja venäjä olisi jonkin asteisia oppositioita. Höpönlöpö, sillä eliitti istunut jo pitkään venäjän ja kiinan päällä ja johtaa länsimaita tuhoon sieltä maailman laajuisella kommunismilla.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. http://www.dailystormer.com/golden-dawn-radio-episode-10-prisons-cant-hold-ideals/

    ”The Violent Hypocrisy Of The Zionist Hydra Trumps The Voice Of A Million Greeks – Venizelos (the second most powerful man in Greece’s ruling coalition) meets privately with 4 different Jewish organizations (AJC, WJC, B’nai B’rith, and ADL) only days before this illegal act of political repression. Now Prime Minister Samaras is also in New York, to meet with the same groups on Monday to give his bosses a debriefing. Why are Samaras and Venizelos constantly coming and going to meet with these groups, yet not even meeting with Obama, who really rules Greece?

    Golden Dawn Still On The Rise – Greek newspaper publishes poll taken after the propaganda campaign, showing Golden Dawn resiliently polling at 15%, prompting Communist-Capitalist junta to take more extreme measures, after their media outlets has failed to drastically change public opinion.

    What Do Average Greeks Really Think About This -George and Ed give an idea on how average Greeks are reacting to the audacity of the kleptocrats abusing their power for international finances interest.”

    jne

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat