Vieraskynä: Emmanuel Todd ja Imperiumin jälkeen

Julkaisemme Seppo Utrian artikkelin Yhdysvaltojen järjettömän ulkopolitiikan taustoista. Analyysi ei välttämättä vastaa kaikilta osin Magneettimedian toimituksen kantaa, mutta se sisältää paljon hyviä näkökulmia aiheeseen.

Emmanuel Todd sanoo kirjassaan Imperiumin jälkeen, että politiikassa sotilaallista aktiivisuutta ja heikompien kimppuun käymistä pidetään merkkinä maan piilevästä henkisestä alennustilasta.

Sama pätee yksilötasolla: henkisesti vahva ei hyökkää heikompien kimppuun, ei fyysisesti eikä henkisesti.

Toddin mukaan amerikkalaiset hokevat ”pahan valtakuntaa” ja ”pahan akselia”, koska ”paha nähdään ulkopuolisessa maailmassa vaikka se todellisuudessa vaikuttaa oman yhteiskunnan sisällä”. Paha on projisoitu ulkopuolelle.

”Yhdysvalloista on tulossa maailmalle ongelma. Olimme tottuneet pikemminkin näkemään siinä ratkaisun.

Oltuaan puoli vuosisataa poliittisen vapauden ja taloudellisen järjestyksen takaaja, se näyttää nyt enenevässä määrin kansainvälisen epäjärjestyksen aiheuttajalta, joka ylläpitää epävarmuutta ja konflikteja missä vain voi.”

emmanueltoddAmerikkalaiset ovat tottuneet näkemään kansakuntansa ”välttämättömänä”, kuten Clintonin hallituksen ulkoministeri Madeleine Albright määritteli vuonna 1988.

Muodostuvassa maailmanpoliittisessa tilanteessa Yhdysvallat on kuitenkin menettämässä roolinsa demokratian takuumiehenä. Sitä ei enää tarvita. Se pelkää eristyvänsä, jäävänsä yksin kaukaiselle mantereelleen.

Todd ennusti vuoden tarkkuudella Neuvostoliiton romahduksen ainakin 10 vuotta etukäteen. Hän myös ennakoi kevään sotatoimet Pohjois-Afrikassa.

Kirja yli 10 vuoden takaa on upeaa luettavaa ja se paljastaa, että kirjoittaja omaa tarkan psykologisen silmän. Politiikka on myös psykologiaa koska sitä tehdään tajunnan tai ihmismielen avulla.

”Kehittynyt valtio haluaa ensisijaisesti tehdä yhteistyötä, ei kilpailla ja alistaa muita valtansa alle.” Se pystyy arvostamaan muiden autonomiaa ja auttamaan muita sen saavuttamiseksi. Todd näkee asiat kuten David C. Korten:

“Imperiumin voimille maailma on ikuisesti vihamielinen, täynnä vihollisia, jotka on tuhottava. Ainoa tapa elää on olla voittaja tai hävitä, hallita tai tulla hallituksi. Luottamus, myötätunto ja yhteistyö ovat vain pelkureita varten. Vain vahvat säilyvät ja hallitsevat, luovat omat sääntönsä – ja siksi on oikein, että heidät palkitaan rikkauksilla ja etuoikeuksilla.

Imperiumin arvot ja maailmankuva näkyvät talouden globalisatiopyrkimyksissä ja Amerikan hallinnon sotilasdoktriinin opeissa, jotka traagisesti ovat suurempi uhka vapaudelle ja demokratialle kuin mikään terroristijärjestö.”

Siksi ”Bushin (myös Obaman, ’aurinkokuninkaan’) ulkopolitiikan mysteeriä tulee etsiä heikkoudesta: epävakaata ja aggressiivista, ”yksinäisen supervallan” humalaista horjahtelua, ei voi selittää kuin paljastamalla sen taustalla olevat riittämättömyyden ja pelon tunteet”, analysoi Todd.

Imperiumi on kuitenkin vääjäämättä murenemassa, hän jatkaa. Yhdysvallat on liian heikko saavuttaakseen totaalisen maailmanherruuden. Siksi se valitsee aggressionsa kohteiksi sotilaallisesti merkityksettömiä maita. Sen sotapolitiikka on ”teatraalista mikromilitarismia”. Näytössotien tarkoituksena on pitää yllä mielikuvaa voittamattomuudesta ja ylivoimasta.

Pelottavaa on, että tämä rappiotaan kohti kulkeva imperiumi (despoottinen entinen demokratia), joka on onnistunut kaappaamaan myös Euroopan ristiretkiensä tueksi (meillekin on pantu Natoverkot vesiin, vaikka pitäisi tyytyä muikkuverkkoihin!), taistelee sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan syyllistyvän palkka-armeijan voimin, ilman mitään isänmaallista kutsumusta tai velvoitetta. Ainoa kutsumus on se rahaeliitin sairas ahneus, jolle ei löydy vertaa historiasta.

Michel Meacher, Britannian ympäristöminiesteri Blairin hallitessa tarjoaa luotettavaa tietoa todellisiin ’terrorismin vastaisen sodan’ syihin kirjassa This War on Terrorism is Bogus: sota täyttää kaikki poliittisen myytin ainekset ja sitä käydään USA:n maailman hegemonian ja siihen tarvittavien öljyvarojen varmentamiseksi väkivalloin.

”…’global war on terrorism’ has the hallmarks of a political myth propagated to pave the way for a wholly different agenda – the US goal of world hegemony, built around securing by force command over the oil supplies required to drive the whole project.”

Professori John Kozyn America’s Descent to Depravity on lukemisen arvoinen kuten myös John Pilgerin Obama, The Son of Africa, Claims a Continent’s Crown Jewels. Ne löytyvät linkeistä alla.

 

Seppo K.J. Utria
Utria on eläkkeellä oleva psykiatrian erik. lääkäri

 

Lähteitä:

Rasalas.fi
MidasOracle.org
Emmanuel Todd
”Imperiumin päivät ovat luetut?”
Guardian.co.uk
GlobalResearch.ca 1, 2
WashingtonsBlog.com
YesMagazine.org
Jantsa.Blogspot.fi

4 kommenttia

  1. Käräjäoikeus tuomitsi kolme eritrealaista miestä neljäksi vuodeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta. Hovioikeus päätti kuitenkin vapauttaa miehet, koska uhri oli kuvannut, että ”yksi miehistä oli enemmän passiivinen raiskauksen aikana”. Tästä tehtiin oikeudessa päätös, että kaikki kolme täytyy siis vapauttaa. Johtopäätös oli, että ketään ei voitu tuomita.

    Afrikkalaismiehelle on nyt myönnetty vahingonkorvaus, 140 000 kruunua eli 14 400 euroa, koska hän oli ollut pidätettynä. Myös muut tuomitut saavat vahingonkorvauksen.

    Ingrid Carlqvist julkaisi Gatestonen instituutin raportin elokuun 13. päivä 2016 Ruotsissa koetusta seksuaalisesta väkivallasta. Tällöin hän totesi, että lähes kaikki ryhmässä tapahtuneet seksuaaliset väkivaltatapaukset olivat afganistanilaisten, eritrealaisten tai somalien aiheuttamia. Lisäksi nämä olivat usein ”ilman huoltajaa saapuneita pakolaislapsia”. Ludvikan tapauksessa raiskaajat olivat yli 20 vuoden ikäisiä nuoria miehiä.

    Jälkikirjoitus suomalaisille punavihreille suvakeille, jotka eivät tahdo tällaisia uutisia. Uutisen aineisto on ruotsalaisesta vuonna 1917 perustetusta sosiaalidemokraattisesta sanomalehdestä. Miten kauan menee, että Suomessa sosiaalidemokraattien olisi edes joskus mediassa tunnustettava ongelmien todellisuus?

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  2. Valtioihin voi tietyin varauksin soveltaa yksilöpsykologiaa ja USA on sen hallituksen (ja varjohallituksen) toiminnan perusteella luokiteltavissa syvästi vainoharhaiseksi ja väkivaltaiseksi, kanssaihmisiään julmasti tyrannisoivaksi psykopaatiksi. Ikävää on kuitenkin se, että USA:n kaapanneet mielipuoliset globalistit ovat onnistuneet soluttamaan lähes kaikkien länsimaiden valtarakenteiden huipulle omaa agendaansa toteuttavat pelinappulapoliitikot, talouselämän päättäjät, pankkiirit, keskuspankkiirit, johtavat virkamiehet ja – mikä ikävintä – mediaa hallitsevat tahot. EU on toiminut tässä USA:n raakaa psykopaattisuutta peittelevänä kilpenä.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  3. Kiitos Seppo, hyvä ja tärkeä artikkeli avatakseen Jenkkilää sairaasti ihannoivien ihmisten silmiä.

    Totuus on että Jenkkien kaikki viimeisten lähes sadan vuoden aikana käymät sodat ovat olleet puhtaasti taloudellisten ja sotateknisten intressien hallitsemia.

    Jenkkilän on pakko käydä säännöllistä sotaa jotta sen konventionaalisen sodankäynnin tekninen etulyöntiasema olisi säilytettävissä.

    Toinen maailmansota tarjosi varsin houkuttelevan mahdollisuuden Jenkeille nousta maailman johtavaksi sotilasmahdiksi. Myös Jenkkilän teollinen tuotanto nousi huippuunsa sodan loppupuolella tuottaen kokonai suudessaan enemmän aseita kuin mikään muu valtio.

    On myös tässä yhteydessä mainittava että Jenkkilän toimet ennen 2. maailmansodan syttymistä edesauttoivat sodan kehittymistä suureksi ja laajaksi maailmansodaksi.

    Näistä tärkeimpinä mainittakoon Jenkkilän Teknologiasiirto Neuvostoliiton auto- ja lentokoneteollisuudelle(myös panssari) 1930-luvulla ja myöhemmin Natsi-Saksan kanssa tehty yhteistyö Saksan sotakoneen kehittämisessä ja sen tuotannon osittaisessa rahoittamisessa.

    Jenkkilä siis tuki ja rahoitti kaikkia sodan osapuolia Euroopassa ennen varsinaisen sodan syttymistä!
    Päivän selvää on että he tiesivät kuinka tulenarassa tilanteessa Eurooppa oli 1. maailmansodan jäljiltä ja varmasti tiesivät että uusi sota olisi hyvin todennäköinen.

    Jenkeillä oli myös tiedossa että vallankumouksen jälkeen aggressiiivisesti leviämään pyrkivä kommunismi ei pysyisi kiltisti Neukkulan rajojen sisällä vaan sitä pyrittäisiin levittämään aseiden kera muualle Eurooppaan.

    Tätäkin taustaa vasten on ihmeteltävä miksi he nostivat Neuvostoliiton aseiden tuotantokapasiteetin niin korkealle nostaen samalla teknologian tasoa vuosikausia eteenpäin?

    Historiallisesti ajatellen Jenkkien sotiin liittyvä ”syntilista” on helvetin pitkä ja laaja, eikä nykyäänkään loppua tuolle listalle näytä tulevan!

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Ihan helppoa vastata ihmettelyihin: kyseessä eivät olleet jenkit vaan ne samat pankkeja ja suurta osaa teollisuudesta (myös sota-) hallitsevat suhmurit.

      Olen jo jonkin aikaa miettinyt ennen tämänkään jutun lukemista, onko Jenkkilän ihmisten geenistö pakostakin typerämpää ja yllytyshullumpaa: maahan lähti aikoinaan oman sukunsa ja maansa jättäjät ja seikkailijat. Nykyiset tulijat ovat todennäköisesti aivan samaa sakkia. Usa onkin hedonismin överiasteiden (järjettömimmät lihavuudet jne.) ja ahdistavan läpinäkyvän sotahulluusihailun luvattu maa. Liittovaltio, joka tuntuu kuin typerältä teiniltä imemässä limua, räiskimässä sotapeliä ja uhoamassa vanhemmilleen. Tämä Usa-nulikka tosin tappaa väkeä.

      Surullisinta on ehkä silti se, että maan väki ei vain tunnu heräävän. Ympäri palloa uhoaminen jatkuu ja jatkuu. Miten voi ”kansa” (seikkailijoiden sekoittuma) ollakin niin aivopestävissä ja hyödynnettävissä?! Naurettavat marionetit, ilmaiset huorat.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat