Vieraskynä: Ehdotus totuudenmukaisen uutisoinnin teemapäivästä

Kautta aikain on kehitelty erinäisiä teemapäiviä, joilla halutaan kiinnittää huomiota johonkin asiaan.

On isän- ja äitienpäivää, ”älä osta mitään”- tai ”osta mahdollisimman paljon” –päivät, ja niin edelleen. Olisiko kohtuutonta pyytää tai jopa vaatia “totuudenmukaisen uutisoinnin päivää”? Ajatelkaa, kuinka se yksittäinen päivä muuttaisi uutismaailmaa.

Puoluelehdet voisivat harrastaa tervettä itsekritiikkiä muille räksyttämisen sijaan. Esimerkiksi Perussuomalaiset-lehti voisi kerrankin antaa kritiikkiä oman puolueensa synneistä, esimerkiksi lukuisista takinkäännöistä ja petetyistä vaalilupauksista. Myös Timo Soinin diktaattorimaisissa elkeissä olisi runsaasti kritisoitavaa.

Samoin vihreät voisivat tunnustaa, että luontoarvot ovat jääneet himmeämmille sijoille, kun he ovat muuttuneet lähinnä Setan viralliseksi äänitorveksi. Myös islamisaation pönkittäminen ja terveiden moraaliarvojen murentaminen voisivat saada runsaasti palstatilaa edes yhtenä päivänä vuodessa.

Kristillisdemokraatit puolestaan voisivat heittää pois tekopyhät viittaukset kristillisyyteen ja myöntää olevansa lähinnä Kokoomuksen uskonnollinen alajaosto. Myös ev.lut. -kirkon soisi saavan osansa osallisuudestaan kristillisten arvojen turmeluksessa ja islamisaation kiihdyttämisessä.

Helsingin piispa Irja Askola hyysää muslimeja.
Helsingin piispa Irja Askola hyysää muslimeja.

Entäpä sitten se suuren rahan porukka, jota kutsutaan “valtamediaksi”? Esimerkiksi Ylen toimittelijat saisivat kerrankin aihetta suoltaa tekstiä koko veronmaksajilta kuppaamansa palkan eteen. Ajatelkaa jos Yle kertoisi edes yhtenä päivänä vuodessa tosiasioita mielipidemanipulaation, puolitotuuksien ja suoranaisten valheiden sijaan. He voisivat kertoa kaikista laittoman maahanmuuton kielteisistä puolista.

Kulttuuritoimittelijat voisivat kirjoittaa islamilaisen kulttuurin synkistä opetuksista, jotka kuuluvat uskontoon nykyaikanakin. Ulkomaantoimittelijat voisivat kertoa täysin rehellisesti, millaisessa kaaoksessa muut Euroopan maat ovat, ja kuinka hallitsematon islamisaatio on järkyttänyt yhteiskuntia lähes kaikilla sen tasoilla. Äärimuslimien ylpeät vaatimukset, käytöksen röyhkeys ja lapsesta lähtien brutaalit ja väkivaltaiset asenteet kuuluisivat kerrankin saada ansaitsemaansa huomiota ilman niin sanotun “virallisen totuuden” filtteriä.

Kulttuuripuoli voisi ottaa myös hieman humoristisen otteen kirjoittamalla satiiria lännen ja idän kohtaamisesta. Kuinka usein esimerkiksi pahaa-aavistamaton matkailija Matti saisi arabimaassa pamppua, raippoja tai kuolemantuomioita, kun vain yrittäisi olla oma suomalainen itsensä vailla pahaa tai rasistista tarkoitusta. Olisi myös valaisevaa nähdä rehellisesti laadittu taulukko länsimaisen ja ääri-islamistisen yhteiskunnan keskeisistä arvoista, jotta nähtäisiin millaista orjuutta suositut islamin ääritulkinnat edustavat tänäkin päivänä, erityisesti naisille. Ja kuinka usein on Yle hiiskunut sanaakaan koko islamisaation käsitteestä, sekä asioista, joita se tuo jo tänä päivänä tullessaan, saati sitten tulevaisuudessa?

FranceIslam

Helsingin Sanomat voisi valjastaa koko toimittelijakuntansa kirjoittamaan kerrankin tosiasioita laittomien maahantulijoiden aiheuttamista ongelmista. Samoin olisi hienoa kuulla, kuinka ilmiselvillä valheilla Suomeen pääsee asyyliä vonkaamaan. Toisaalta olisi valaisevaa kuulla, kuinka moni kantasuomalainen olisi kiitollinen saadessaan “edes” sen, mitä nuo turvapaikkaturistit saavat tullessaan laittomasti maahan kenenkään sitä estämättä.

HS:lta soisi myös kuulevansa selkeästi tuomitsevan arvion termistä “positiivinen syrjintä”. Siinä ei ole mitään positiivista, kun suomalaisia syrjitään tänne kuulumattomien kehitysmaalaisten hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Erinäiset talousasioihin keskittyneet lehdet voisivat puolestaan valjastaa koko numeronmurskauskykynsä selvittämään laittoman maahanmuuton todellisia kustannuksia veronmaksajille. Heille ei varmaankaan olisi kummoinenkaan teko selvittää, paljonko yksittäinen matu maksaa veronmaksajille päivää kohden. Kukaan vähänkään tervejärkinen ei nimittäin usko 43€ / päivä -juttuja, mutta olisihan siihenkin kiva saada oikeat summat valehtelun sijaan. Samoin he voisivat selvittää humoristisella otteella, kuinka monta Teslan sähköautoa, reumasairaalaa, kodittomien asuntolaa ja vaikkapa uusia työpaikkoja saataisiin Suomeen kaikilla niillä sadoilla – ja jopa tuhansilla miljoonilla – joita laittomien maahantulijoiden hyysäämiseen kuluu.

Turvapaikanhakijoilla ei ole nälkä.
Turvapaikanhakijoilla ei ole nälkä.

Kaikki muut mediat voisivat sitten keskittyä vaikka kaikkeen siihen korruptioon, jota hallituksemme korkeimmat johtajat ylläpitävät. He voisivat selvitellä matuhulluuden nettohyötyjiä ja heidän poliittisia kytköksiään. Myös ministerien henkilökohtaiset talousepäselvyydet ja jääviysongelmat tulisi saada päivänvaloon, puhumattakaan kaikista niistä teoista, joiden takia heitä voidaan kuvata jopa sanalla maanpetturi.

SPR:n korkean luokan johtajia kuuluisi saada “piinapenkkiin” vastaamaan kaikesta korruptiosta ja epäisänmaallisesta veronmaksajien kuppaamisestaan.

Samalla lehdistö voisi tehdä edes yhtenä päivänä vuodesta totuudenmukaisia artikkeleita anarkistien väkivallasta ja vihasta laillista yhteiskuntaamme kohtaan. Sitä yhteiskuntaa, joka on taannut heidän ensimmäisestä syntymävingahduksestaan lähtien heille KAIKEN. Ja enemmistölle heistä jopa vielä aikuisenakin kaiken sen, mistä kiitoksena he nyt raatelevat hyvinvointiyhteiskuntaamme.

Yhtenä päivänä vuodessa myös poliisit voisivat kertoa peittelemättä kaikesta rikollisuudesta ja levottomuuksista, joita laittomat maahantulijat aiheuttavat, sekä kuinka he kokevat työnkuvansa muuttuneen viimeisten kuukausien aikana. Ja pitävätkö he laitonta maahanmuuttoa rikkautena.

Tämä yksi päivä vuodessa luultavasti tukkeuttaisi netin, ylikuumentaisi painokoneet ja imisi niiden mustesäiliöt tyhjiin. Tänä yhtenä päivänä vuodessa niin sanottu valtamedia tekisi luultavasti tiliä koko muun vuoden edestä.

Tämä yksi päivä olisi myös niin sanotuille vaihtoehtomedioille se paljon kaivattu vapaapäivä, kun niiden ei tarvitsisi kirjoittaa kaikista niistä valheista, joilla meitä suomalaisia koko vuosi manipuloidaan.

 

Julkaistu alunperin MV-lehdessä.

8 kommenttia

  1. Espoossa pakolaiset ovat raiskanneet naisen itsenäisyyspäivänä. Poliisi ei anna mitään tietoja, tapahtumaa ei uutisoida. Tapahtumapaikkaa ei julkisteta. Kansalaiset eivät voi suojella lapsiaan.

    Plusääni(13)Miinusääni(1)
  2. Ehkä eka laitan tukan geelilla ja sen jälkeen lähen hirsiä halkomaan!!

    Tai ehkä parempi olen aseista kieltäytyjä ja olen vastaan metsästystä!!

    Jos en näitä niin ainakin tahdon mailmanrauhaa jwo!!!!

    Olen äärimmäisen kaukana todellisuudesta ja tahdon parsakaalia perseeseeni ja syödä lihaa, mutta minua ei kiinnosta kuinka kiina ym kohtelee eläimiä 🙂

    Tahdon olla turvonnut, niinkuin aikoinaan ilman proteiinia!! Kuinka voitte kiduttaa ja ampua eläimiä! Hyi teitä!! Eihän meidän enää ole pakko sitä tehdä 🙂

    Kyllä huh huh mitä paskaa! Perus metsästys välillä tulee huonompia laukauksia jolloin riista kituu! Ei voi mitään! Nalle walhrooshan on pahin kiduttaja!

    On pojat Vammaisia kaupunkilaisia, jotka eivät ikinä ole käyneet liha teurastamoilla, oli luomu tai ei!!

    http://alaskauu1.blogspot.fi/

    AINA TÄMÄ SAMA PASKA ON JATKUNUT JA EI LOPU!! Aikoinaan vaikka suomessa kuoli 10-15000 tuhatta ihmistä, niin nämä odottivat suurempaa hintaa viljasta ellei heitä koskenut!! Koska Pakollinen kysyntä lisäsi hintaa ”velliperseitä jo silloin”!!

    Onhan tyhmää kansaa niin vitun tyhmää!!! Usein oli kiinni rahan riittävyydestä vai oikella tavalla sitä oisi riittänyt aina! VALTA SOKAISEE, NIINKUIN TÄN HETKEN SUOMESSA! Mutta sillä erolla että ennen oli miehiä jotka napsauttivat siat pois nykyään itketään kotona ”kuinka meidän lapselle” Vitun pelle raukka paska on ne tarkka ampujat ”ukraina ym” ennenkin saanut asiat muuttumaan!!

    Sido se kakaras väliliha ja tee jotain mikä merkitsee raukka paska!!!

    http://www.adlibris.com/fi/kirja/jumalan-vihan-ruoska-9789522341402

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Nappi ottaa!!! Koska lait eivät enää koske ketään, miksi vittu sinä niistä välittäisit!!! Sinä velliperse perheen isä joka pelkäät työpaikkasi puolesta 🙂 Olet naurettava pelle!! Varmasti sinulle riittää 2 vuotta ehdotonta jolla ”ekakertalainen 30v mamu” Tulee pääsemään 1/3 tuomiolla saati ne taudit mitkä tuli kaupan päälle!! Ja sen jälkeen sinun maksamillesi tuille!! URPO MENE JA TEE MIEHEN TEKO!!!!

    Valitettavasti tätä tämä juutalais eliitti haluaa jotka käskee vapaamuurareita!! Voivat suuren kaaoksen kautta poikkeus tila lait! Jolloin heitä ei tulla hirttämään tai tappamaan!! Muutenhan nämä ihmiset tapettaisiin kiduttamalla suoraan stubb, soini, sipilä ym!!

    NWO ei saa ilman kauheita kärsimyksiä!!! Ja te pellet jotka ”tavallaan” olette ansainneet tämän kaiken välinpitämättömyydellä kaiken tämän olette täysiä hyvä uskoisia paskoja!

    Esim tämä sivu on iät ja ajat kertonut ketä tämän taustalla on ja lukijat ovat parissa tuhannessa!!

    Voiko tässä enää vuosien jälkeen sanoa muutakuin raiskatkaa huoranne ja tappakaa tyhmät töissä käyvänne miehenne ”luuserit velli perseet raukat”!! On tämä niin aivopestyä kansaa ja vitun tyhmää siitä ei varmasti eriäviä mielipiteitä!!

    Suvakkeja ja muuta monikulttuurista paskaa!!

    Missä teidän teot niinku venäläisillä ym muilla? En kehu venäläisiä, mutta he hakkaavat paskaksi ja puukottavat niinkuin kunnon mies tekee kun kun lapselle käy jotain!! eikä niinkuin ruotsalainen homo!!!! ”Suurin osa heistä” Juutalaiset vieny miehisyyden viimeisetkin riippeet ajamalla homoutta; feminismiä ja muuta paskaa! Silloin tulee tuollainen velli perse yhteiskunta!! (Venäjällä jutkujen rahahallinta) edelleenkin!!

    SUOMALAISET HAISTAKAA VITTU! Raukat pellet!! Meikatkaa ja rakastelkaa itseänne peilin edessä!! Puuttuu ne miehet eli tälläiset:

    Tehkää selväksi väkivallalla ettei pedofilia ja joukkoraiskaukset käy!! Vittu ne on lapsia ja viattomia naisia!!

    Vitun juutalaisuus! Vitun juutalaisuus talmud!

    https://www.google.fi/search?q=ishmael+levitts&tbm=isch&imgil=l8MvahYSmlM16M%253A%253B1kZgJLBXJTAiBM%253Bhttps%25253A%25252F%25252Farchive.4plebs.org%25252Fpol%25252Fthread%25252F28700110%25252F&source=iu&pf=m&fir=l8MvahYSmlM16M%253A%252C1kZgJLBXJTAiBM%252C_&biw=1680&bih=890&usg=__0LT3b17rcvpqfGglA-mo60tM4xM%3D&ved=0ahUKEwiwnKasn-HJAhVF8ywKHanbALwQyjcILQ&ei=88xxVvDWCsXmswGpt4PgCw#imgrc=l8MvahYSmlM16M%3A&usg=__0LT3b17rcvpqfGglA-mo60tM4xM%3D

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  4. Jokaista raiskausta kohtaan kolme matua paskaksi etteivät kävele enää!! Vammaiset magneettimedia kommentoijat eikö aika olisi meikille ja poseeraukselle!!

    No joo anteeksi täytyy pyytää hyvää työtähän te teette varmasti monessa eri paikkaan!! Mutta tämä hissuttelu naamat esiin ja sormet alkuun ja kyrpä!!

    Ei eläimiä voi puhumalla opettaa!!

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  5. Osuvaa tekstiä MVlehden lukijalta Suomen Hallitukselle:

    ”…Teitä on tullut ja mennyt, joukossanne on aina välillä saattanut olla se harvinainen yksittäistapaus, joka on oikeastikin kansan asialla, ennen kuin hyvä veli-järjestelmä korruptoi hänet.
    Aina neljän vuoden välein te jalkaudutte maakuntiin puhumaan ummet ja lammet kauniita sanoja, lupaamaan sen yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, keskustelette Irmeli-mummon kanssa vanhainkodissa äänestyskahveilla ja lupaatte olla kajoamatta eläkkeisiin, mutta sitten kun neljän vuoden suojatyöpaikkanne on jälleen uusittu, te palaatte norsunluutorneihinne ja rikotte vaalilupauksenne ennätysajassa.
    Olette yksimielisiä vain omien palkkioidenne nostamisessa. Samalla kun leipäjonot ovat kasvaneet ja Itäkeskuksesta tehdään lomamatkoja Somaliaan, te olette ylenkatsoneet tätä kansaa ja vähätellyt sen ongelmia…
    Ja kuolinisku on viimein tulossa. Se vyöryy maamme rajojen yli barbaarina virtana, jonka te annatte tapahtua, vaikka se on kaikkien lakien, asetusten, moraalin ja velvollisuuksienne vastaista. Teidän pitäisi edustaa Suomen kansaa ja sen asioita. Se on hallituksen ensi sijainen tehtävä. Te olette nyt kääntäneet asian niin päin, ettei omalle kansalle tarjota mitään vaan heidän etunsa ohi kävelee pataljoona muukalaisia, joiden oikeita nimiä, kansallisuuksia ja lähtömaita ei edes tiedetä?
    Tämä ei ole valtion johtamista vaan sen tuhoamista.

    Te olette avanneet ovet terroristeille ja kutsuneet maahamme ihmisiä, joilla ei ole mitään kunnioitusta maamme lakeja saati ihmisiä kohtaan. Tämä on valtiorikos. Risto Ryti uhrasi kerran itsensä kansan puolesta ja osoitti näin esimerkillistä ja suoraselkäistä maan johtamista. Te olette sen vastakohta ja irvikuva, te uhraatte kansan itsenne puolesta…”

    Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2015/12/16/lukija-suomen-hallitukselle/

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  6. Matuongelmaan tarvitaan Suomessa se ns. lopullinen ratkaisu…

    Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat