Video: Ylen MOT:n toimittaja: En halua kertoa maturikollisuudesta

Tämä video on todellinen arkiston helmi, josta ilmenee, että suomalaisille annettavaa tietoa on suodatettu – ja pitkään.

Videolla MOT:n toimittaja Riikka Kalhovaara kertoo, että häntä on muutamaan kertaan pyydetty tekemään juttua ulkomaalaisten tekemistä rikoksista.

“Tämä on sellainen, jossa minun oma etiikka pikkuisen pistää vastaan, koska vaikka näin tilastollisesti olisi, että ulkomaalaiset tekevät enemmän rikoksia, se vain todennäköisesti pönkittäisi ihmisten ennakkoluuloja.”

Riikka Kalhovaara työskentelee edelleen Ylessä päättämässä siitä, miten suomalaisten mieliä manipuloidaan.

 

Julkaistu alunperin MV-lehdessä.

6 kommenttia

  1. No totuushan ei ole enää ollutkaan ylen agendalla enää pitkiin aikoihin, niin että miktäpä mokomasta. Yleisradio on vallan käsikassara ja sen tehtävänä on tuottaa propagandaa. Lähinnä tässä surettaa ne ihmisressut joiden ainoana tietolähteenä on yle ja lûgen lehdistö.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  2. Ennakkoluuloksi tavataan kutsua leimallistavia, erityisesti aiheettomia epäilyjä. Ne eittämättä tuottavat harmia etenkin ennakkoluulojen objekteille.

    On tietenkin oikein varjella eri ihmisryhmiä. On oikein paljastaa ennakkoluulot ennakkoluuloiksi, että ne todellakin ovat vain luuloja. Erityisen arvokasta on suojella heikkoja sellaisilta, jotka hyödyntävät ihmisten ennakkoluuloja ja saavat nämä lietsottua väkivaltaan asti.

    Tältä osin haluan ymmärtää Riikka Kaihovaaraa.

    Sen sijaan minulta ei heru ymmärrystä sellaiselle, joka valheen ja pimittämisen turvin pyrkii edistämään jotain ja kertomaan itsellensä sekä muille miten tuollainen olisi millään tavoin oikeutettua. Erityisen raskauttavaksi sen tekee hänen asemansa – jos hän on Magneettimedian väittämän mukaan päättämässä mitä kerrotaan eli vaikuttaa myös siihen tehdäänkö maahanmuuttajien tekemistä rikoksista juttua vai ei. Mikäli hän kuitenkin katsoo, että jutun tekeminen muuttuisi ihmisten mielissä härkäseksi, hän tietenkin voi toimia omantunnonvapauden mukaisesti siinä määrin kuin hänellä asemassaan on liikkumatilaa. Sitä omantunnonvapautta tulee kunnioittaa. Vaa’an toisessa kupissa on tietenkin se mitä hänen ja Ylenkin tulee kunnioittaa, siis totuuden kertominen.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  3. Ja samainen naikkonen ja ylen propaganda-toimittelijat aivan huolella kertovat suomalaisten tekemistä ”rikoksista”, joita ei itse asiassa ole koskaan edes tapahtunut.
    Kuten esim. ”polttopullomurhat”, tiettävästi yksi polttopullo on koskaan heitetty tyhjään rakennukseen, jossa ei ollut yhtään ainoaa ihmistä, eikä kissaa eikä muutakaan elävää olentoa.
    Että aika kaukana murhasta, mutta moraaliin näköjään sopii aivan sairaalloinen mielisairas valehtelu.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
    1. Tätä ”polttopullomurha” tapausta kommentoi myös vanhan kansan tuomari presidentti Niinistö murhapolttona, tekijä sai vuoden ehdotonta. Vähän myöhemmin pakoloinen sytytti VOK:n keittiön verhot tuleen ja vaara oli olemassa, talo täynnä asukkaita. Siitä ei tullut mitään kommenttia, ainakaan en ole kuullut vanhan kansan tuomari Niinistön kommenttia, ainoastaan lisää ”dialogia”.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. entäs ne anarkistien polttamat linja-autot? poliisilla on tärkeämpää tehtävää, pitäähän juuria myöten
    ”barbaarin” sukulaisten asioita kääntää, vahinko vaan että taisi juttu kuivua ,,, ja tuskin kuulemme
    autopoltostakaan mitään….ainakaan televisiosta edes MOT ei ole kiinnostunut asiasta tai joku estää
    asian tutkimisen?

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  5. ”Kaikkihan me vastustamme ilmastonmuutosta…”
    En minä vastusta ilmastonmuutosta, koska ilmasto on aina muuttunut.
    Ei minun nimissäni!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat