The Free Congress Foundationin dokumentti The History of Political Correctness kertoo, miksi länsimaissa ”suvaitsemattomuudesta” ja ”vihapuheesta” on tullut suoranainen kuolemansynti, jonka rinnalla vakavat väkivaltarikoksetkin [1] kalpenevat.
Vaikka ”poliittisesta korrektiudesta” ja ”suvaitsevaisuudesta” on tullut nykykulttuurin avainsanoja vasta parin viime vuosikymmenen aikana, on tätä edeltänyt koko 1900-luvun ajan kestänyt kehityskulku ja aggressiivinen kampanjointi.
Dokumentin mukaan suvaitsevaisuuskiihkon juuret ovat marxismissa. Marxismi merkitsi ihmisten taloudellista tasapäistämistä. Aatteessa ei ollut kyse lähtökohtien tasa-arvosta, vaan ahkerien rankaisemisesta ja loismaisesti eläneiden palkitsemisesta.
Monikulttuurisuusajattelussa marxismin logiikkaa sovellettiin talouden sijasta kulttuuriin ja kansoihin. Rodut sekä kulttuurit tasapäistettiin ja esitettiin ”yhtä arvokkaina”, vaikka niiden välillä oli todellisuudessa merkittäviä eroja.
Uudet kommunistit
1900-luvun alussa perinteinen marxilainen teoria koki kaksi kovaa iskua. Ensimmäinen maailmansota osoitti, että työläiset olivat edelleen lojaalimpia isänmaalleen kuin ”luokkaidentiteetilleen”. Toinen isku oli se, ettei kommunistivallankumous [2] levinnytkään Venäjältä maailmalle ennustetulla tavalla.
Koska luokkasodan kutsu ei kiinnostanut Euroopan työläisiä, alkoi vasemmisto suunnitella uutta strategiaa. Vasemmisto uskoi, että eurooppalainen kulttuuri oli sokaissut työväenluokan. Ennen poliittista ja taloudellista mullistusta tarvittiin siis kulttuurillinen mullistus. Tarvittiin kulttuurillista marxismia, joka merkitsi perinteisen länsimaisen kulttuurin tuhoa.
[3]Länsimaisen kulttuurin tuho vietiin pian äärimmäisyyksiin. Kommunistien hallitsemassa Unkarissa juutalainen György Lukács vaati seksuaalista vallankumousta. Vallankumous päätettiin aloittaa lapsista. Juutalainen Lukács suunnitteli unkarilaislapsille radikaalin seksivalistusohjelman, jonka oli määrä tuhota perinteinen unkarilainen ydinperhe. Unkarilaiset raivostuivat juutalaisten johtaman [4] kommunistihallinnon toimista ja nousi kapinaan. Lukácsin perintö jäi kuitenkin elämään, mistä voi lukea lisää artikkelistamme ”Vasemmiston ja pedofiilien yhteinen synkkä historia [5]”.
Samoihin aikoihin Saksassa syntyi niin sanottu Frankfurtin koulukunta, jonka kaikki avainhenkilöt olivat juutalaisia. Kun Max Horkheimer –niminen juutalainen nousi liikkeen johtoon, alkoivat kulttuurimarxismin opinkappaleet muotoutua tunnistettaviksi. Liike ei enää uskonut Marxin tavoin, että työväenluokka voisi suorittaa vallankumouksen lännessä. Nyt päätettiin vaikuttaa koulutetun kansan asenteisiin. Uudistuneen liikkeen arvojärjestyksessä kulttuuri syrjäytti talouden.
Kulttuurimarxismissa juutalaisen talousteoreetikko Karl Marxin opit sekoitettiin juutalaisen psykoanalyytikko Sigmund Freudin perversseihin teorioihin. Yhdistävä tekijä oli patologinen viha valkoisten eurooppalaisten rakentamaa yhteiskuntaa, arvoja ja perinteitä kohtaan.
Marx oli opettanut, että kapitalistinen yhteiskunta sortaa jatkuvasti työväenluokkaa. Kulttuurimarxilaiset sovelsivat sen sijaan Freudia ja väittivät, että länsimainen yhteiskunta sortaa psykologisesti kaikkia kansalaisia – myös hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa.
Saksan uusi juutalainen sukupolvi
Juutalainen Tehodor Adorno oli johtava kulttuurimarxisti, joka tovereidensa tavoin joutui pakenemaan Saksasta, kun kansallissosialistit nousivat valtaan [6]. Muita kuuluisia pakolaisia olivat Herbert Marcuse ja Erich Fromm. Nykyään he ovat kulttuurimarxismin tunnetuimpia nimiä.
Frommille ”seksuaalinen vapautuminen” ja sukupuoliasiat olivat erityisen lähellä sydäntä. Frommin mukaan esimerkiksi sukupuoli ei ollut biologinen vaan kulttuurillinen asia. Opista on tullut keskeinen feministeille [7] ja homoliikkeelle [8].
[9]Dokumentin mukaan Marcuse täydellisti kulttuurimarxismin 1950- ja 1960-luvuilla ja teki siitä Yhdysvaltojen ”uuden vasemmiston” tärkeimmän poliittisen opinkappaleen. Juutalaisten tärkein luomus oli niin sanottu ”kriittinen teoria”, joka ei ollut todellisuudessa teoria, vaan velvoite kritisoida kantaväestön kulttuuria jatkuvasti. Kantakulttuuri oli tuhottava kritiikin keinoin [10]. Kriittisen teorian mukaan argumentti oli epälooginen, mikäli se tuki länsimaista kulttuuria. Loogiset argumentit olivat puolestaan sellaisia, jotka auttoivat tuhoamaan länsimaisen kulttuurin. Vanhan kulttuurin tilalle tarjottiin juutalaisten, mustien, homojen ja feministien luomaa kulttuurillista sillisalaattia.
Yhdysvaltoihin muuttaneet juutalaismarxilaiset pakolaiset tahtoivat tehdä mustista poliittisen työkalunsa. Kulttuurimarxistit alkoivat kirjoittaa vähemmistöjen kokemasta ”syrjinnästä” ja ”rasismista”. Teesi oli, että isänmaallisuus ja oman kansan suosiminen olivat mielisairauden oireita. Perintö on jäänyt elämään, sillä vasemmisto leimaa edelleen poliittiset vastustajansa usein mieleltään häiriintyneiksi.
”Isänmaallisuutta ei saa suvaita!”
[11]Juutalaiset teoreetikot kirjoittivat myös ”vapauttavasta suvaitsevaisuudesta”, joka merkitsi erittäin kapea-alaista käsitystä suvaitsevaisuutta. Kulttuurimarxistit puhuivat mielellään ”avarakatseisuudestaan”, mutta käytännössä tämä tarkoitti sitä, että he halusivat yhteiskunnan, jossa homot ja etniset vähemmistöt määrittelivät kulttuurin.
Sen sijaan suvaitsevaisuutta kantaväestöä ja isänmaallisia aatteita kohtaan pidettiin vakavana virheenä.
Vastaavia kaikuja voi kuulla esimerkiksi juutalaiselta mieheltä [12]sukunimensä saaneen Tiina Rosenbergin julistuksissa. Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa artikkelissa [13] Rosenberg valittelee sitä, että demokratia on mahdollistanut maahanmuuttovastaisen liikkeen suosion nousun Suomessa. Kulttuurimarxilaisen demokratiamääritelmän mukaan ”demokratia” merkitsee sitä, että väärää mielipidettä edustavat (eli Rosenbergin sanoin ”kansakuntaa” puolustavat) puolueet ja liikkeet on tuhottava.
Kulttuurimarxismissa, ”rasisminvastaisuudessa” ja ”suvaitsevaisuudessa” ei siis ole kyse ihmisten poliittisesta valinnanvapaudesta, vaan pienen kantaväestöä vihaavan ihmisryhmän tahdosta hallita yksinvaltaisesti koko kansankunnan poliittista elämää.
Lue myös:
New York Times puolustaa pedofiileja [14]
Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismi ja sen yhteys suomalaiseen kulttuuriin [15]
Dokumentti: Babylon ennen Hitleriä – saastainen Weimarin Saksa [16]
Kuinka kulttuurimarxismin henki täytti valtionkirkon [17]