Video: Paikallislehti ei alistunut sensuuriin ”turvapaikanhakijoiden” takia

Paikallislehti Kokemäkeläinen uutisoi Kokemäelle ”turvapaikanhakijoita” varten perustetusta kahvila- ja parturiliikeyhdistelmästä. Paikallislehden suoraselkäisyys aiheuttikin närää turvapaikkalobbaajien puolustajissa.

Kahvila-parturiliike Bazaari Kokemäki on laitettu käyntiin 40 000 euron tukirahoilla. Paikallisväestössä on herättänyt huolta kilpailun vääristyminen, sillä ”turvapaikanhakijoiden” tarjoamat palvelut ovat huomattavasti halvempia verrattuna paikallisten palveluihin.

Tomittajan kysymykset ”turvapaikanhakijoiden” työsuhteesta, hankerahoista ja mahdollisesta kilpailun vääristymisestä saivatkin kierteleviä vastauksia paikanohjaajalta Jenni Nurmelalta.

Haastattelun jälkeen videolla nähdään kiivas sananvaihto, sillä toimittajaa painostettiin antamaan haastatteluvideo ennakkosensuuriin! Paikanohjaajat vaativat: ”Jos siellä on jotakin, mitä ei haluta julkaistettavaksi se otetaan pois”

Toimittaja ei alistunut uhkauksille, vaan puolusti oikeuttaan julkaista materiaali kokonaisuudessaan ilman ennakkosensuuria. Kokemäkeläisen päätoimittaja Tuomas Kuhalainen toteaa vaatimuksista: ”Koskaan ennen en ole kuullut vaatimusta vaatia videomateriaalia ennakkosensuroitavaksi”

Paikallislehti suomalaisvastaista eliittiä vastaan

Paikallislehden mielipidekirjoituksista löytyykin samankaltaista suorselkäisyyttä mitä näimme videolta. Kokemäkeläisen Tuomas Kuhalainen puolustaakin kirjoituksessaan paikallisten etua haitallista pakkomonikulttuurisuutta ja pakolaiskriisin lobbaajia vastaan:

”Kunnallista itsehallintoa ei ole se, että tänne voi valtio tai muut suuret ’hyväntekeväisyystoimijat’ tuoda laittomasti maassa olevia ihmisiä kuntalaisten elätettäväksi […] Kokemäki ei tarvitse parikymppisiä, kouluttamattomia nuoria miehiä. Työttömiä meillä on jo omastakin takaa, ja niiden saamiseksi mukaan työelämään pitäisi tehdä tässä töitä, ei vieraasta kulttuurista tulleiden miesten työllistämiseen.”

Samassa mielipidekirjoituksessa saavat valtapuolueiden harjoittama leikkauspolitiikka ja globalistinen pankkiylivalta osansa:

”Kokemäen menestyminen ei ole hyväksi yhdellekään valtapuolueellemme. Parempi on jatkaa vain samaa leikkausten ja lisävelkaantumisen linjaa, jota on valtakunnallisella tasolla tehty jo viime suuresta lamasta asti.

Otetaan ulkomaalaista velkaa, nyt vielä entistä enemmän, kun korot kerran ovat alhaalla. Ainoa hyötyjä on suuri kansainvälinen liikepankki, joka perii korkoa tyhjästä luodusta rahasta. Korkojen myötä itse pääoma on moneen kertaan maksettu.”

Suosittelemme tutustumaan paikallislehteen ja sen mielipidekirjoituksiin.

Lue myös: Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettua rangaistiin pakolaisvastaisuudesta – oman puolueen päätöksellä!

8 kommenttia

  1. Hienoa että on taas yksi lehti lisää, joka ei käytä talmud mustetta.

    Plusääni(53)Miinusääni(0)
  2. Hatunnosto ja tuki Tuomas Kuhalaiselle. Nuori sälli ja tekee hienoa duunia. Taitaa joutua suvakkien ja koshermedian hampaisiin vielä tätä menoa.

    Plusääni(44)Miinusääni(0)
  3. Lapsikin tekee parempaa journalismia Suomessa kuin kovaa liksaa nauttivat ”ammattijournalistit”.

    Plusääni(20)Miinusääni(1)
    1. Juu ei tää mitää parasta journalismia ollut, mutta kyllähän tästäkin asia selväksi tuli…

      Olisin halunnut kuulla ketkä sen ohjaajan pomot ovat, vai onk täs sellane rappari meiniki ettei tunneta sitä tyyppiä keneltä käskyt tulee.?.;D;D

      Ja vitosen ateria juomalla, ja egen santsi.Eikä huonon näköst settii.Ja kauniisti asetellut sitruunat ja kaikkee:D.. Ei toi firma kyl voittoa tuota, ilman orjatyövoimaa ja veronmaksajien tukirahoja…

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
  4. Suurkiitokset Tuomas Kuhalaiselle ja Kokemäkeläinen -paikallisjulkaisulle!

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
  5. Sanomattakin on selvää et tällanen toiminta polkee normiyrittäjiä työkkäriin.
    Tällätavalla luodaan toiset työmarkkinat jotka polkee alkuperäisväestön kortistoon.
    Veronmaksajien rahoilla tuettavaa toimintaa harjoittava ko tahon olisi syytä tarjota palveluitaan vähävaraisille ”ilmaiseksi” koska ovat jo nämä palvelut veroina kertaalleen maksaneet.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat