Video: kansainvälinen juutalaisyhteisö julisti sodan Saksaa vastaan

Maailman juutalaisyhteisön ja Saksan väliset jännitteet 20-30-luvuilla johtivat lopulta toiseen maailmansotaan sekä juutalaisbolsevikkien käskyttämän puna-armeijan ja Saksan asevoimien brutaaliin yhteenottoon.

Suom. tekstit cc-napin tai rataskuvion takaa. Kouluhistoria ei kerro mitään näiden jännitteiden todellisista taustoista.

Tällä videolla esitetään yksi näkökulma aiheeseen. Video on editoitu kooste entisen siionistin, Benjamin Friedmanin, Washingtonissa 1961 pitämästä puheesta.

Juutalaisena, entisenä sisäpiiriläisenä ja Saksassa asuneena, Friedman tiesi mistä puhui. Videon alkuosassa hän toteaa ”juutalaisten pettäneen Saksan pahemman kerran”.

Tällä hän viittaa Saksan siionistien osallisuuteen taivuttelussa saada USA mukaan sotaan Saksaa vastaan ensimmäisessä maailmansodassa, minkä vastalahjaksi Britannia lupasi heille Palestiinan.

Jännitteisiin oli myös muita kuin tällä videolla esiin tuotuja syitä. Yksi suurimpia oli Saksan irroittautuminen kansainvälisten, usein juutalaistaustaisten, pankkiirien kontrollista, ja rahanluontioikeuden siirtäminen näiltä yksityisiltä pankkiireilta Saksan valtiolle, mikä mahdollisti 30-luvun Saksassa nähdyn, tunnetun historian suurimman talouskasvun.

 

Lue myös:

Video: Eisenhowerin kuolemanleirit
Dokumentti: juutalaisjärjestö, joka halusi murhata 6 000 000 eurooppalaista
Video: saksalaisia teurastettiin Puolassa ennen toista maailmansotaa
Suomennettu Hellstorm-dokumentti jälleen katsottavissa!
Dokumentti: Babylon ennen Hitleriä – saastainen Weimarin Saksa

5 kommenttia

  1. Ootteko pohtinu, millane ois maailma, jos Saksa ois voittanu I maailmansodan? Jos amerikkalaiset ei ois tullu mukaan, näin ois käyny.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Maailma olisi todennäköisesti nykyistä parempi paikka elää… tai jos olisivat voittaneet edes 2. maailmansodan.
      Kylmä sotakin oli pelkkää kusetusta. Kaksi juutalaisvetoista suurvaltaa pelottelivat pienempiä toisillaan – ja sen varjolla todellisuudessa kaikessa yhteisymmärryksessä hallitsivat maailmaa.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  2. Juutalaiset olivat soluttaneet keisarin Saksan aika rajusti. Sen vuoksi se hävisikin sodan. Von Moltke olo rappari ja armeijassa riittävästi lisää. Mm ev.lut. Hentsch, joka pelasi Moltken kanssa Marnen taistelun viholliselle. Kaikkea valtaa he eivät saaneet kuitenkaan ja muutenkin muut kuin nukkehallitsijat aiottiin korvata ”demokratialla”, jossa juutalaisilla on kaikki valta. Keisari tajusi vasta sodan jälkeen, että juutalaiset olivat kaiken senhetkisen pahuuden takana ja maailmansodan ja Saksan tappion. Eli juutlaiset olisivat saattaneet vain joutua pelaamaan Saksan kautta. Kyllä Hitler ja kansallissosialismi ovat oikeastaan ainoa valopilkku satoihin vuosiin tässä maailmassa.

    https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/16/juutalaisjarjestojen-sodanjulistus-saksalle-24-3-1933/

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
    1. Lauseeseen ”Kyllä Hitler ja kansallissosialismi ovat oikeastaan ainoa valopilkku satoihin vuosiin tässä maailmassa”:

      Jeesus Kristus on maailman ainoa valo, ja sen vuoksi kristityt, joissa hän asuu:

      ”Minä olen maailman valkeus” (Joh. 8:12);

      ”Te (opetuslapset, kristityt) olette maailman valkeus” (Matt. 5:14);

      ”Ennen te (kristityt) olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä – ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta. Sentähden sanotaan: ’Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!’ Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on” (Ef. 5:8-17);

      ”kaikki te (kristityt) olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia” (1. Tess. 5:5).

      Mainitulla valolla, Jeesuksella Kristuksella, on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, Matt. 28:18.

      Jeesus Kristus on syntien anteeksiantamus Jumalan edessä. Hänessä on vapaus perkeleestä, helvetistä, synnistä, maailmasta ja lain ikeestä. Kuolema on vain synnin palkka, ei luonnon välttämättömyys. Kun siis Kristuksessa synnin syyllisyys poistetaan Jumalan edessä, silloin poistetaan kuolemakin. Kristityt elävät ikuisesti sekä ruumiin että sielun puolesta autuudessa Jumalan yhteydessä. Sielu yhdistyy Jumalaan jo sydämen uskossa, kun Pyhä Henki tulee perkeleen sijaan sydämeen asumaan (koko ihmiseen tulee valo). Ruumis nousee kuolleista viimeisenä päivänä ja yhdistyy sieluun. Niin kristitty elää ikuisesti uudessa maassa ja uusissa taivaissa, jotka Jumala omilleen luo (2. Piet. 3:13). Mikseivät siis Magneettimedia, Magneettimedian kommentoijat, kaikki Suomen ja Euroopan asukkaat, kaikki maailman asukkaat, Yleisradio ja muut tiedotusvälineet, maan johto, maan koulut ja maan yliopistot julista lakkaamatta tätä suurta riemua, tätä suurta valoa? Onko heillä/niillä oma valo tämän oikean valon tilalla? Eikö sellainen valo ole pimeyttä: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!” (Matt. 6:23). Kaikki nykyinen valo Suomessa on suurta pimeyttä, suurta helvettiin hukkumista. Mitä hyvää perkeleen lapset voisivat saada aikaan? Tähänkin asti kaikki Suomessa on vain hukkunut (kansa on demokratiallaan tuhonnut Suomesta aivan kaiken – mitään ei ole jäljellä).

      Plusääni(7)Miinusääni(2)
  3. http://carolynyeager.net/comment/6775#comment-6775

    ”http://newobserveronline.com/austria-afghan-rapist-cant-be-deported/

    A 17-year old Afghan in Austria ANALLY raped a 72-year old woman who was out walking her dog. Two friends helped him hold her down and cover her mouth. The rapist was positively identified by DNA. Yet he gets only 20 months and won’t be deported, for all the various reasons that they have. It’s totally indecent but the police and press play it down so as ”not to incite racial hatred.”

    The woman was badly bruised, traumatized, and is now afraid to leave her house (even her dog has died) but who cares?…she’s not a jew. Only attacks on Semitic people count in German-speaking countries. If you’re found guilty of holocaust denial you get 5 years!”

    Sota saksalaisia ja eurooppalaisia vastaan jatkuu yhä. Tuolloin lahdattiin ja pommitettiin kaikki tuusannuuskaksi ja Eurooppa sytytettiin tuleen. Kommunistit jätettiin henkiin ja fasistit tapettiin tai kiellettiin. Nyt tuhotaan koko väestö vauhtamalla se afrikkalaisiin ja tekemällä selvää entisistä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat