Venäjän puolustushyökkäys ei pysähtynyt Donetskin ja Luhanskin puolustukseen; sionistinen länsi on lietsonut suursotaa

21. helmikuuta 2022 Venäjän presidentti  Vladimir Putin tunnusti Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat kokonaisuudessaan itsenäisiksi.1, 2 

Duuma myös ratifioi YYA-sopimukset yllä mainittujen Itä-Ukrainan kansantasavaltojen kanssa. Valtamedioiden mukaan 24. helmikuuta 2022 Venäjä aloitti laajennetut sotatoimensa  kaikkiin Ukrainan suurimpiin kaupunkeihin varhain torstaiaamuna. Tämä on seurausta muiden muassa NATOn laajentumisesta aina Venäjän rajoille saakka. Huomion arvoista on, että Venäjä pyrkii sotatoimilla Ukrainassa kaatamaan lännen nukkehallituksen ja asettamaan Ukrainan johtoon Venäjälle ystävälliset poliittiset toimijat. 

Ukrainan ja Venäjän välisen kriisin taustat 

Yhdysvaltojen johtama läntinen liittouma eli käytännössä Yhdysvallat ja EU ovat mustamaalanneet sekä  sanktioilla painostaneet Venäjää jo vuosikausia. Tähän Venäjän kiristämiseen on sisältynyt NATOn laajentaminen Venäjän rajoille, jolloin tavallaan Venäjän on ollut pakko valmentautua tietyn kaltaiseen puolustukseen. 

Ensinäkin miksi Ukrainan sota leimahti liekkeihin vuonna 2014? Sionistinen USA ja Euroopan unioni ovat merkittävästi Ukrainan konfliktin  syttymisen taustalla ja myös sen laajentamisessa. Ja etenkin viimeaikoina ovat länsivallat tukeneet Ukrainan vihamielisyyksiä sinnikkäästi venäläismielisiä kapinallisia ja Venäjää vastaan.   

Konflikti on siis syttynyt ja nykyisin vielä syventynyt Ukrainan rajoilla Yhdysvaltojen ja EU:n, Ukrainalle osoittamien poliittisten ja sotilaallisten tukien ansiosta ja Venäjälle muodostuneesta uhkakuvasta, joka toteutuisi Ukrainan mahdollisen NATO-jäsenyyden kautta. 

Juutalaismafia lietsoo eurooppalaista sotaa Venäjän kanssa 

Suursodan kautta juutalaismafia pyrkii laajentamaan globaalia hegemoniaansa. 

Juutalaismafian ohjailema koronaliioittelu ei johtanutkaan kyseisen mafian maailman valta-asemaan. Homma tyrehtyi suurelta osin siihen, että koronaplandemia on saanut yllättävän suurta sekä voimakasta kansainvälistä vastustusta. Näin ollen kyseinen mafia tarvitsee muita menetelmiä maailmanhallituksen saavuttamiseksi. Yksi näistä metodeista on eurooppalaisen sodan lietsominen Venäjän avulla ja tämä näköjään tuottaa jo hedelmää, kuten huomaamme. 

Ukraina on Yhdysvaltojen ja sen tiettyjen liittolaisten valtapolitiikkaa Euroopassa. Juutalaismafia on alistanut Yhdysvaltojen avulla suuren osan maailman valtioista imperiumiinsa. Tämä on tapahtunut siten, että Yhdysvallat on asettanut valloittamiinsa maihin nukkehallitsijansa, kuten Ukrainassa on tehty. Myös NATOa on pyritty laajentamaan tarmokkaasti aina Venäjän rajoille saakka. Näin menetellen Venäjälle on muodostettu uhkatekijä, jonka välityksellä toivotaan leimahtavan eurooppalainen sota Venäjää vastaan. Tähän selkkaukseen toivotaan myös sekaantuvan Kiinan ja joitakin muita Itä-Aasian valtioita. 

[Selitys juutalaismafian vallasta Yhdysvalloissa: Yhdysvaltojen Pro-Israel lobby, jota kutsutaan myös sionisti- ja Israel-lobbyksi, muodostavat uskomattoman voimakkaan poliittisesti organisoituneen verkoston, jonka tavoitteena on vaikuttaa Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Ulkopoliittisesti mainitun eturyhmän pyrkimyksenä on toimia Israelin hyväksi, mikä on linjassa Israelin hallituksen kanssa. Väkevimpinä toimijoina Israel-lobbyn liikehdinnässä ovat Amerikan järjestäytyneet ”juutalaiset”. Muita Israel-lobbyyn kuuluvia vaikuttajia, niin kristityistä kuin myös ”juutalaisista” muodostuneet, ovat esimerkiksi American Israel Public Affairs Committee (AIPAC), uuskonservatiivit, Christians United for Israel (CUI) ja kristillinen sionismi, jonka kaltaisia ryhmiä löytyy myös Euroopasta.4

Eurooppalaisesta sodasta (tai laajemmasta sodasta) hyötyisi juutalaismafian siinäkin tapauksessa, että Euroopan valtiot, Venäjä mukaan lukien sekä Kiina heikentyisivät, mutta Yhdysvallat, joka ei ensinkään osallistuisi käytännön taisteluihin Venäjän kanssa, vahvistuisi. Tällöin  Yhdysvalloista muodostuisi juutalaismafialle taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti tehokas instrumentti.  

Tilanne elää kokoajan: 

Venäjän puolustushyökkäys ei pysähtynyt Donetskin ja Luhanskin puolustukseen 

Varhain tänä aamuna 24. helmikuuta 2022 Venäjä aloitti laajennetut sotatoimensa valtamedioiden mukaan kaikkiin Ukrainan suurimpiin kaupunkeihin varhain torstaiaamuna. Joukojen kerrotaan olevan liikkeellä pohjoisessa, idässä ja etelässä.3 

Venäjän aloittamaan sotilasoperaation Ukrainassa ovat vaikuttaneet NATOn vaikutuksen vyöryminen Venäjän rajoille ja se, että Venäjä on halunnut turvata Itä-Ukrainan venäjänkielisen väestönosan turvallisuuden. Putinin mukaan Donetskin ja Luhanskin venäjänkieliset ovat olleet jo kahdeksan vuotta kansanmurhan kohteena. 

Lisäksi: 

Tassin mukaan Venäjä ei voinut hyväksyä EU:n ja sotilasliitto NATOn vastauksia Venäjän turvallisuutta koskevaan kirjeeseen, sanoo Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova.  

Zaharov muistutti, että ulkoministeri Sergei Lavrov oli lähettänyt kirjeitä 37 Euroopan ja Pohjois-Amerikan maiden ulkoministereille. Venäjä myös odotti eri mailta tyhjentäviä vastauksia.  

Sen sijaan (Naton pääsihteeri Jens) Stoltenberg ja (EU:n ulkosuhteista vastaava Josep) Borrell kirjoittivat meille, (vaikka) emme olleet osoittaneet (kirjettä) heille, Zaharova sanoi.  

Moskovan mukaan tämä on tulkittavissa diplomaattisena manifestina, joka viestii epäkohteliaisuudesta ja halveksimisesta Venäjän pyyntöä kohtaan.  

Venäjä ei saanut kirjeeseensä turvatakuita lännestä, niinpä alkoi sota. 

Huomion arvoista on, että  Venäjä pyrkii sotatoimilla Ukrainassa kaatamaan lännen nukkehallituksen ja asettamaan Ukrainan johtoon Venäjälle ystävälliset poliittiset toimijat. Ukrainan itsenäisyyteen Venäjä tuskin haluaa kajota. 

Ukrainan tilannetta voitaisiin verrata hypoteettisesti Suomen tilanteeseen. Suomen poliittiset vallanpitäjät ovat isänmaan- ja kansanpettureita, jotka ovat huutokaupanneet maansa ylikansalliselle finanssi-imperiumille sekä luovuttaneet Suomen poliittisen hallinnan ulkomaisille toimijoille. 

Nykyinen Suomi on Yhdysvaltojen ja sen tiettyjen liittolaisten sillanpääasema Venäjää vastaan. 

Mikäli Venäjä päättäisi tehdä Suomesta vaarattoman suhteessa Venäjään ja tässä tarkoituksessa hyökkäisi Suomeen rajatakseen ainakin osan itäistä raja-aluetta Suomen puolelta suoja-alueekseen NATOn jäsenmaita vastaan. 

Tilanne olisi tällöin ristiriitainen: 

Nykyisen valtioneuvoston, rappeutuneen virkakoneiston ja valtamedian puolustaminen olisi isänmaallisen ja kansallismielisen ihmisen kannalta suorastaan rikollista, sillä nämä instituutionaaliset elementit ovat Suomen ja kansan vihollisia numero 1. 

Toisaalta voitaisiin ajatella, että on myös velvollisuus taistella vihollista vastaan, joka on ylittänyt rajan sekä hyökännyt kotimaahasi. 

Tässä tilanteessa ilmeisen älykkäimpänä ratkaisuna olisi suojella itseään ja perhettään, kotiaan ja lähiyhteisöään vihollisen vainolta ja samalla kenties toisella rintamalla taistella laittoman ja korruptoituneen kotimaisen poliittisen eliitin sekä poliittisen järjestelmän nujertamiseksi. 

Tässä tilanteessa annettaisiin Venäjän vaihtaa Suomen poliittinen hallintojärjestelmä Venäjä ystävälliseksi. Tämän jälkeen Suomi mahdollisesti pyrkisi solmimaan Venäjän kanssa YYA-sopimuksen sekä vahvistaisi Suomen itsenäisyyden. Käsittelemme tätä aihetta jäljempänä olevassa luvussa. 

Kuitenkin Putin höpöttää “natseista” 

Putin ja hänestä vaikutteita saaneet tietyt vaihtoehtomediat hölisevät, että Ukrainan valtion alaiset sotajoukot olisivat muka “natseja”. Tämä on tietysti tiedostettua absurdiaa ja irrationaalisen ajattelun riemuvoitto. Eihän Putin mikään tyhmä mies ole, se on selvää se. 

Täytyy muistaa, että Ukrainan sionistisen lännen tukema hallinto ja sen sotajoukot ovat rehellisyyden nimessä juutalaismafian instrumentteja ja heillä ei ole mitään tekemistä kansallissosialistien kanssa. 

Kuitenkin ainakin nimellisesti Ukrainan hallintoa on tukenut kansallismielisiä ryhmiä. 

Maidanin sekasortoisten tapahtumien jälkeen kansallismieliset aloittivat järjestäytymisen. Maahan luotiin sekä Azov-pataljoona että tämän poliittinen siipi National Korps. Nämä ovat saaneet jopa kansainvälistä julkisuutta. Azov kuuluu valtion tuen piiriin, koska se toimii virallisesti valtion alaisuudessa ja täten muodostaen osan maan armeijasta. Azov-pataljoonasta saatta löytyä myös kansallissosialistisia piirteitä, mutta on aivan eri asia onko se perusrakenteiltaan kansallissosialistinen järjestö.

Vaikka Azov on taistellut nimellisesti Ukrainan valtion riveissä, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että Azov-pataljoona kannattaisi kokonaisuudessaan Ukrainan valtion virallista eli sionistista linjaa. Uskottavampaa on ymmärtää, että Azov pyrkii taistelemaan Ukrainan puolesta, josta mahdollisesti syntyisi sekä Venäjästä että lännestä vapaa kansallismielinen Ukrainan valtio. Tämä olisi tietysti kannatettavaa. 

Muistamisen arvoista on, että Chabad-Lubavitchin kaltaiset ”juutalaiset” ääriliikkeet sekä muut sekulaariset juutalaisoligarkit nauttivat Vladimir Putinin hallinnon suojelua. 

Ukrainan hallinto on juutalaismafian kontrollissa 

Vuodesta 2014 asti Ukrainassa on ollut ainoastaan “juutalaisia” presidenttejä ja viime keväänä uutisoitiin juutalaisen entisen presidentin Petro Porošenkon korruptioskandaalista, joka vahvistaa hänen käyttäneen Ukrainan kansaa taloudellisesti lypsylehmänään. 

Porošenkon jälkeen Ukrainan presidentiksi nostettiin oligarkkien rahoittama  juutalainen Volodymyr Zelenskiy, jonka kaudella maasta muodostettiin Israelin ohella ainut valtio, jossa sekä presidentti että pääministeri olivat juutalaisia. Viime syksynä Ukrainan parlamentti hyväksyi lain, joka määrittelee juutalaisvastaiset mielipiteet kriminalisoitaviksi. 

Mitä Suomen pitää tehdä nopeasti pelastuakseen? 

Yllä olevaan lukuun viitaten esitämme seuraavaa: 

Suomen on itsenäistyttävä ja ilmoitettava, että emme ole enää EU:n jäsenvaltio, jota Suomi ei laillisesti ole koskaan ollutkaan. Itsenäisen Suomen on otettava puolueettomuuspolitiikka käyttöön ja muodostettava kestävät sekä yhteistyökykyiset suhteet tärkeimpään naapuriimme suurvalta Venäjään. Suomen pitäisi osaltaan murtaa se rautaesirippu, joka on jälleen rakennettu lännen ja Venäjän välille. Mahdollisesti itsenäistynyt Suomi noudattaisi soveltaen Paasikiven linjaa, joka korosti Suomen ja silloisen Neuvosto-Venäjän kahdenvälisten suhteiden tarpeellisuutta sekä Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta. Suomen on päivitettävä YYA-sopimus Venäjän kanssa.  Suomen ja muunkin EU:n alueen taloudelle muodostuvat tulevaisuudessa merkittäviksi hedelmälliset suhteet Venäjälle sekä Itä-Aasiaan. Lisäksi Suomen on mitätöitävä isäntämaasopimus ja hylättävä Yhdysvaltojen johtaman koalition puolustusdoktriini eli torjuttava NATOn kumppanuus ja jäsenyys sotilasliitossa.  

Myös Suomen puolustuksen pitäisi muodostua kolmesta tärkeimmästä peruspilarista, joista merkittävin on puolustustahto, toisena asevarustelu ja kolmanneksi koulutus. Ei pidä unohtaa, että Suomen puolustuksen peruskallio on hyvin kehitetyt maavoimat.    

Puolustustahtoon viitaten voidaan kysyä, että keneltä voisi löytyä puolustustahtoa, puolustaa Suomea, joka on Euroopan unionin syrjäinen maakunta, ja mitä hallitaan Brysselistä käsin. Ulkomaalaisella rahalla huoraavat johtavat poliitikot, ovat luovuttaneet Suomen globaalien talousimperiumien lypsettäväksi. Tämän Suomen poliittisen mafian tähden ei kenenkään pidä uhrata edes yhtä hiuskarvaansa. Mutta puolustustahto aktivoituisi heti, kun Suomi olisi jälleen itsenäinen valtio, joka olisi puhdistautunut kansan-, ja maanpetturi roistoista. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

  1. Putin tunnusti Donetskin ja Luhanskin separatistialueiden itsenäisyyden – MTVuutiset.fi 
  1. EU lisää pakotelistalleen 351 Venäjän duuman jäsentä – MTVuutiset.fi 
  1. MTV3-uutiset (24.2.2022). Venäjä hyökkäsi kaikkiin Ukrainan suuriin kaupunkeihin – operaation mittakaava hahmottuu kartalla 
  2. John Mearsheimer and Stephen (2006). London Review of Books; Walt The Israel Lobby. Lunastettavissa: https://www.lrb.co.uk/v28/n06/john-mearsheimer/the-israel-lobby 

Tass: Moscow can’t accept collective EU, NATO response to message on indivisibility of security – Russian Politics & Diplomacy – TASS 

Why the West is to Blame for the Ukraine Crisis | Foreign Affairs 

UAWire – Third time in a week U.S. Air Force transport planes land in Ukraine amid escalation in Donbas 

Сценарий учений похож на войну: как НАТО снимает напряженность у границ РФ // Смотрим (smotrim.ru) 

Russia Ukraine: Putin compares Donbas war zone to genocide – BBC News 

The Happy-Go-Lucky Jewish Group That Connects Trump and Putin – POLITICO Magazine 

Former Ukrainian President Poroshenko Secretly Controlled Offshore Firms that Banked at Austria’s Raiffeisen – OCCRP 

Volodymyr Zelensky | Biography, Facts, & Presidency | Britannica 

Ukraine passes law banning antisemitism – Jewish Telegraphic Agency (jta.org) 

24 kommenttia

  1. Ja Suomen uuden hallituksen on peruutettava lentokonetilaukset USA:sta.

    Plusääni(24)Miinusääni(40)
  2. Pari mietettä… Donetsk ja luhans eivät ole separatisteja. Ne ovat jo 2014 tunnustettuja kansantasavaltoja. Nyt nille vain myönnetttiin itsenäisyys.

    AZOV-joukot ovat natseja. Niiden johtajat ovat WW-II:ssa Hitlerin etnisiin puhdistus-pataljoonissa palvelleita sotilaita. Eli natseja. Ja joukot ammuskelivat venäläistä väestöä koko ajan koska ukrainalaiset vihaavat venäläisiä.

    ja työntyi rajojen yli? Venäjähän nimenomaan tunnusti ne maakuntarajat jotka sovittiin 2014, mutta oiden yli Ukraina oli kävellyt sotajoukkojensa kanssa. Keskiviikkona Ukranalaisjoukoille ja Azov:eille sanottiin että vetäytykää tai edessä on sota. Ja ne eivät vetäytyneet jolloin edessä oli sota.

    Nyt Ukrainaa kismittää kun sen uusia rajoja ei kukaan ole vielä tunustanut. Se tarkoittaa että nosta maa-alueista kuka tahansa saa ryövätä itselleen alueita koska sellaisat valtiota kuin Ukraina ei nyt ole olemassa.

    Plusääni(5)Miinusääni(31)
    1. ”AZOV-joukot ovat natseja. Niiden johtajat ovat WW-II:ssa Hitlerin etnisiin puhdistus-pataljoonissa palvelleita sotilaita. Eli natseja.”. Hmmm vuodesta 1945 tähän päivään =77v. Siihen vähintään 16+ vuotta lisää=93v+vuotta vanhoja natsijohtajia. Hmmm…..

      Plusääni(35)Miinusääni(0)
  3. Kaikki ei ehkä ole sitä miltä näyttää. Jursiti Jaana Kavoniuskin puhuu Ukrainasta ”ostetusta sodasta”, jolla pyritään peittämään globalistien kansanmurharikokset koronapiikeillä ympäri maailman. Koronadystopian vastarinta kasvaa Kanadassa ja muualla kokoajan, joten ihmisten huomio muualle?

    https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=250038

    Plusääni(22)Miinusääni(33)
  4. `Meidät on jätetty YKSIN puolustamaan valtiotamme` (Zelenskyi)!

    `Zelenskyin mukaan Ukraina on jätetty yksin taistelemaan Venäjää vastaan`.
    ´Meidät on jätetty yksin puolustamaan valtiotamme`, Zelenskyi sanoi`.
    `Kuka on valmis taistelemaan rinnallamme`?
    `En näe ketään. Kuka on valmis antamaan Ukrainalle takuut Nato-jäsenyydestä`?
    `Kaikki ovat peloissaan`.
    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ulkomaat/artikkeli-1.1808677

    Edelliset Zelenskyin lausumat tullaan kuulemaan lähes sanasta sanaan Suomessa. Eikä mene kauan! Suomi osallistuu Venäjään kohdistuviin pakotteisiin. Tämänkaltainen toimi on ennakoiva sotatoimi.

    Maailman alueellinen uusjako kymmeneen regimenttiin (Unioniin) terävöityy par`aikaa Pohjolassa. Suomihan ei kuulu geopoliittisesti Euroopan Unioniin vaan nimenomaan Euraasian Unioniin eli Venäjän yhteyteen. Etupiirijako Molotov/Ribbentrop-malliin on ollut käynnissä jonkun aikaa.

    Kuka haluaa velkaisen ja mihinkään kykenemättömän `persläpivaltion` yhteyteensä. Ei ainakaan Euroopan Unioni. Näyttää siltä että he sylkäisevät Suomen ulos – pthyi! Mikrotasossa tilanne avautuu kuntaliitoksia tarkastelemalla. Eräitä kuntia ei oteta koalitioon muutoin kun lain pakottamana. Geopoliittisesti Suomenniemen alue olisi merkittävä Venäjälle – ei muuten!

    Montako valtiota USA on jättänyt yksin viedessään `länsimaista demokratiaa` eri maihin? Suomi ei tule olemaan tästä poikkeus! Lista USAn pettämistä liittolaisista ei kaipaa linkkejä. Riittää tieto siitä että he ovat pettäneet jokaisen (lue jokaisen) liittolaisensa jättämällä heidät oman onnensa nojaan. Ja petettyjä om paljon!

    Aseiden toimitukset liittolaisille ovat vain provosoineet hämminkiä entisestään. Ukrainan tilanne ei ole tästä poikkeus. Eikä ole muuten Suomikaan! Hävittäjäkaupat ja muu sotilaallinen yhteistyö on tämän petoksen maksimointia.

    Nato kutsui Suomen hätäkokoukseen – Tutkija: `Signaali`
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/nato-kutsui-suomen-h%C3%A4t%C3%A4kokoukseen-tutkija-signaali/ar-AAUhBmP?ocid=msedgdhp&pc=U531

    Nyt ei mene satujen prinsessa ja puoli valtakuntaa. Nyt menee reaalisti koko Suomineito ja koko valtakunta!

    `He (USA, NATO, EU) neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua (Suomi) vastaan` (PS 83:5).

    Plusääni(13)Miinusääni(25)
  5. Itse olen kasvanut puolueettomassa Suomessa. Sodanjälkeistä Suomea on väitetty suomettuneeksi tai jopa Venäjän satelliittivaltioksi, mutta asia ei suinkaan ollut näin. Ansiokkaiden sotaponnistelujen, taitavan diplomatian ja venäläisjohtajien kohtalaisen suurpiirteisyyden ansioista Suomi säilytti itsenäisyytensä kriittisinä vuosina 1940 ja 1944 ja pitkälle sen jälkeenkin. Poliittinen ja talousjärjestelmä oli meillä järjestetty vapaiden länsimaiden mukaisesti. Suomen kansan siveellisenä pohjavireenä on toiminut luterilainen kristinusko ja kommunismin vaikutus on voitu torjua lähes 1900-luvun lopulle asti.

    Sittemmin on kuitenkin ajauduttu asetelmaan, jossa jatkuvasti syvenevä länsi-integraatio on alistanut Suomen juutalaisen keskuspankkikartellin ja tämä poliittisten haara-organisaatioiden alaiseksi pelinappulamaaksi. Härskein ilmentymä tästä ovat suomalaisen poliittisen ja taloudellisen eliitin vahvat kytkökset räikeää rahavaltaa ajavaan Maailman Talousfoorumi (WEF)-järjestöön. Järjestö pyrkii yhdistämään sekä fasismin että kommunismin totalitaristiset muodot uuden teknologian ja uuden rahajärjestelmän avulla. Myös Venäjä ajaa WEF:in tavoitteita, mutta peitellymmin ja perinteisiin arvoihin kuorrutettuna.

    Suomen kansa on onnistuttu aivopesemään tilaan, jossa se ei arvosta aikoinaan saavuttamaansa puolueettomuutta ja itsenäisyyttä. Sinänsä ymmärrettävää Venäjä-pelkoa lietsotaan yhä voimakkaammin. Matalaviritteisen pelko- ja vihaenergian avulla Suomen odotetaan luovuttavan pois viimeisetkin itsenäisyytensä rippeet. Kylmää harkintaa ei juurikaan käytetä. Jotkut tahot kuvittelevat EU:n tai Naton olevan ystävällismielisiä voimatekijöitä, jotka vahvistavat Suomen itsenäisyyttä Venäjää vastaan. Mutta kuten nykykriisistä on opittu, sekä EU ja Nato arvelevat olevansa itsenäisiä ulkopoliittisia toimijoita, jotka keskustelevat Venäjän kanssa suoraan ja yleensä USA:n ulkopoliittisen johdon asettamin askelmerkein. Ne eivät salli jäsenvaltioiden itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Syntyy tilanne, jossa Suomi on samalla tavalla turvassa kuin vankilassa ollaan turvassa.

    Plusääni(20)Miinusääni(27)
  6. Puuttini on samanlainen juutalaisten puppetti ja samaa roskasakkia kuin lännen johto älkää astuko paskaan.

    Plusääni(26)Miinusääni(2)
  7. Vieläkö voi mennä skitsofreenisemmaksi?

    Milloin Putinin lähipiiri, Venäjän ”eliitti” ja Putin itse lakkasivat olemasta juutalaisia?

    Jos fanitatte kansallissosialisteja ja Putin ilmoittaa hävittävänsä natsit Ukrainasta, niin eikö Putinin hyökkäys Ukrainaan pitäisi olla huono asia? Jos natsit on vallassa Ukrainassa ja lännessä, kuten Putin sanoo, niin eikö meillä pitäisi olla asiat hyvin täällä? Sama heimo on vallassa Venäjällä, Ukrainassa, USA:ssa, EU:ssa! Ja nyt he usuttavat valkoiset taas toistensa kimppuun.

    Ei Venäjä ole mikään j-mafian vastavoima, vaan sen vasen käsi. Kohta se on sen oikea käsi ja Putin kruunataan juutalaisten kuninkaaksi.

    Plusääni(21)Miinusääni(1)
  8. Israel Shakak kertoo kuuluisassa kirjassaan Talmudin ohjeista. Taludin mukaan hurskaan juutalaisen on luettava kirous, joos hän kulkee ei-juutalaisten hautausmaan ohitse tai jos näkee laajemman joukon ei-juutalaisia. Talmud määrää myös, että kun juutalainen kulkee ei-juutalaisen asunnon lähellä/ohitse, hänen tulee pyytää Jumalaa tuhoamaan sen. Jos taas asumus on raunioina, hänen tulee kiittää Jumalaa kostosta.

    Yleinen tapa on Shakakin mukaan sylkeä (usein kolme kertaa), jos juutalainen näkee kirkon tai krusifiksin, tavallisesti myös loukkaavien raamatullisten värssyjen kera.

    Plusääni(10)Miinusääni(1)
  9. VAIN NATOSTA ON KYSYMYS UKRAINAN SODASSA
    Länsi toitottaa, että ”jokaisella kansalla on oikeus valita liittolaisensa”. Nyt täytyy kuitenkin huomata, ketkä ovat ystäviä ja ketkä vihollisia. NATOn laajeneminen Venäjän rajoille ohjusaseineen on suora uhka Venäjälle. NATO on jopa suunnitellut ydinsodan käymistä Venäjää vastaan. Nykyinen Ukrainan Venäjän vastainen presidentti ja hallitus ei suostunut antamaan Venäjälle takeita siitä, ettei se liity NATOon. Lisäksi Ukraina aloitti taas kerran Donbassin pommitukset, joita se on jatkanut jo yli seitsemän vuotta. Venäjän hyökkäys on reaalipolitiikkaa. Se, että lännen valtamedia mustamaalaa nyt armottomasti Venäjää, on yksipuolista Venäjän vastaista propagandaa. Ukraina on juutalaisen presidenttinsä johdolla luomassa yleiseurooppalaista sotaa, jonka voittajina olisivat Siionin Viisaat, jotka tässäkin selkkauksessa ovat moottorina. Suomalaiset poliitikot ja valtamedia yrittävät leimata sodan Venäjän laajentumispyrkimykseksi, mutta todellisuudessa se on Venäjän puolustussota lännen aggressiota vastaan. Donbassin kansantasavallat ovat Ukrainan hyökkäyksen kohteena, ja ne ovat kutsuneet venäläiset auttamaan. Venäjä haluaa Ukrainaan hallituksen, joka ei olisi Venäjän vastainen eli ei olisi liittynyt NATOon.
    Mutta valtamedia suoltaa nyt voimakasta venäjänvastaista propagandaa. Ainoastaan Kiina on tässä kysymyksessä Venäjän puolella. Suosittelen jokaiselle, joka haluaa ymmärtää, mistä tässä sodassa on kysymys, lukemaan artikkeleja UMV-lehdestä (https://mvlehti.net/ ). Nyt Suomen korruptoitunut poliittinen johto haaveilee Suomen pikaista liittämistä NATOon käyttäen hyväksi Ukrainan sotaa. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://positv.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(12)Miinusääni(24)
    1. Putin otti kylläkin valtavan riskin lähtiessään ryntäämään Ukrainan keskiosiin ja Kiovaan. Itse odotin, että Venäjä varmistaa ensisijaisesti lähinnä Donbassin alueen. Länsikin olisi saattanut niellä venäläisenemmistöisten itäosien varmistamisen, vaikka länsi ei nimellisesti tunnustaisikaan uusia pikkuvaltioita.

      Valtavalla kampanjalla Venäjä pakotti lännen ankariin vastatoimiin, joista merkittävin lienee Venäjän eristäminen SWIFT-maksujärjestelmästä. Tilanne on mielenkiintoinen, sillä esimerkiksi USA ostaa yhä Venäjältä suuria määriä öljyä ja uraania. USA todennäköisesti järjestää kaupan Venäjän kanssa bilateraalisesti ja myy sitten Venäjältä ostamaansa öljyä ja uraania Eurooppaan. Tämä olisi juutalaisen mielenlaadun mukainen järjestely. On surkuhupaisaa katsella, kuinka USA:n juutalainen johto nöyryyttää ja jallittaa eurooppalaisia maita. Erityisesti Saksaa höykyytetään ja maa aiotaan eristää kokonaan yhteistyöstä Venäjän kanssa. Saksa on poliittisella korrektiudella ohjattu maa, jossa kukaan ei uskalla poiketa yleisestä mielipiteestä. Se on mediakampanjoiden avulla helppo kaapata sille itselleen vahingollisten agendojen alaisuuteen. Saksa on orjien maa, mutta pahinta on, että suomalaiset ovat puolestaan Saksan orjia poliitikkovälikäsien kautta. Suomalaiset ovat orjien orjia.

      Suomi on maana jo mennyttä. Suomelta on jo käytännössä kielletty kaikki kahdenväliset suhteet Venäjään. Suomalaiset kutsutaan hoitamaan Venäjä-kysymyksiä joko EU:n tai Naton kokouksiin, joissa me olemme Paavo Lipposen sanojen mukaisesti ratkaisemassa asioita ”isommissa pöydissä”. Suomalaisten poliitikkojen tai virkamiesten halu puolustaa Suomen itsenäisiä intressejä näissä pöydissä kyllä tunnetaan. Suomi on kuunteluoppilas ja tekee kiltisti sen, mitä isot maat kokouksissa esittävät. Lopputulemana on se, että meillä ei ole mitään idänkauppaa, koska olemme toteuttamassa ikuisia Venäjän vastaisia sanktioita ja olemme Naton puskurina ja hyökkäysalustana kohti itää. Taustalla kuuluu aivopestyn suomalaiskansan ilohuuto ja mölinä kaikesta tästä. Suomalainen maksaa mielellään bensalitrasta vaikka 3 euroa, jotta saa pyllistää Putinille.

      Plusääni(12)Miinusääni(21)
  10. Presidentti Volodymyr Zelenskyi puhuu nyt suoraan: `Tämä on ratkaiseva hetki -Ukrainan on liityttävä EU:hun`
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/presidentti-volodymyr-zelenskyi-puhuu-nyt-suoraan-tama-on-ratkaiseva-hetki-ukrainan-on-liityttava-euhun/b1a83273-4fcb-44ed-abb0-d135c5832e70

    EU vastaa ,,, Ehhe heh heh ,,, katsos kun pitäisi olla EU liittymä kunnossa ,,, ehhe heh heh ,,, tuota katsotaas nyt ,,, ehhe heh heh ,,, kyllähän me tuetaan teitä ,,, ehhe heh heh ,,, lähetetään lisää aseita ,,, ehhe heh heh ,,, me laitetaan Venäjä swift popikottiin ,,, ehhe heh heh ,,, Venäjä raivostuu tästä teille vielä enemmän mutta ,,, ehheh heh heh ,,, lähetetään teille lisää aseita ja rahaa ,,, ehhe heh heh ,,, olemme kuitenkin hengessä mukana ,,, ehheh ,,, heh heh ,,,

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  11. YLE:n vakava provokaatio: `Suomi hakee Naton jäsenyyttä` – Moskova vastasi: `Vaatisi Venäjän vastatoimet`
    https://mvlehti.net/2022/02/25/ylen-vakava-provokaatio-suomi-hakee-naton-jasenyytta-moskova-vastasi-vaatisi-venajan-vastatoimet/

    Täytyy myöntää että pääministerimme Sanna `tämä on vakavaa` Marin (SM) on melko kovapintainen. Hän laittaa henkilökohtaisen itsensä likoon laukoessaan NATOn ja EUn ja USAn taustalla vaikuttavan `harmaan eminenssin` mielipiteitä Venäjä pakotteista.

    Hän ei puhu kuin perinteinen opportunistinen lilleri lalleri aidalla makasi (valmis hyppäämään viehreämmälle ruoholle) poliitikko vaan esittää asiansa ikään kuin ominaan vieläpä suutahtaneen oloisena.

    Kovapintaisuutta osoittaa se että SM on onnistunut hankkimaan noin 150 000 000 vihamiestä, -vihanaista ja vihalasta Venäjän kansan todella syvistä riveistä. Sekä lukuisan joukon Venäjää komppaavia sudeetti sellaisia. Pakotteet kohdistuvat Venäjän siviiliväestöön ja `tämä on vakava asia`. Viattoman siviiliväestön kimppuun kun ei saisi hyökätä.

    Mutta SM ei ota asiaa huomioon ollenkaan vaan jatkaa päättäväisen poliitikkoimagon kehittelyään.

    Nyt olisikin hyvä tietää onko SM tuon YLEn `Suomi hakee Naton jäsenyyttä` lausuman takana. Ei luulisi YLEn tekevän noin vakavaa provokaatiota ilman mandaattia. Tämä on kovapintaisen tai todella ajattelemattoman henkilön lausuma jos mikä.

    On aika laittaa YLElle päitset suihin ja suitset päihin. Eihän tuollainen hullu saa olla vapaana ilman asioihin puuttumista. YLEn lausuma ei ole enää se tyypillinen ivallinen heitto mitä he harrastavat ammatikseen. SMn sanoin `tämä on vakava asia`.

    Jos asia on jo käsitelty niin ok! En ole ehtinyt seuraamaan tilannetta koska duunijutskat.

    Plusääni(6)Miinusääni(21)
  12. Tärkein tilanteen laukaisija olisi jos USA (ja israel samaan syssyyn) painuisivat pois natosta ja euroopasta. Luulisi tämän riittävän Putinillekin. Eihän tuosta USAsta kuitenkaan ole sotilaallista apua kuten nyt nähtiin, niin mitä se sitten täällä häärää hämmentämässä. Eurooppa hoitakoon itse yhteisen puolustuksen.

    Plusääni(9)Miinusääni(22)
  13. Öö ,,, tuota böö!

    Aapinen on kirja, jonka tarkoituksena on opettaa lukemista ja jossa käydään tavallisesti eri kirjaimet läpi aakkosjärjestyksessä.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Aapinen

    Aapisen lukeminen opettaa toki myös lausumista.

    Meillä luettiin muistaakseni Aapiskukkoa
    https://images.cdn.yle.fi/image/upload/w_1200,h_675,ar_1.7769376039505005,dpr_1,c_fill,g_faces/q_auto:eco,f_auto,fl_lossy/13-3-5434755

    Tunnit aloitettiin yhteisluvulla lausumalla Aapiskukosta kirkkaasti ja kuuluvasti: Aaaaa ,,, Beeee ,,, Ceeee ,,, jne.

    Mutta mitä ovat lukeneet esimerkiksi YLEn tähtireportterit? Mitä ilmeisimmin he ovat lukeneet Ööpiskukkoa: Ööööö ,,, Böööö ,,, Cöööö ,,, jne.

    Ovatko nuo tähtireportterit paskantärkeitä herra isoherroja vai muuten vaan afaatikkoja? Voiko heidät uudelleenkouluttaa vaikkapa puheterapeutilla? Mene ja tiedä!

    Öööö ,,, kuunnelkaanhan vaikka tänä iltana ,,, öööö ,,, uutisten Ukrainan ,,, öööö ,,, kirjeenvaihtajia ,,, öööö ,,,!

    https://www.youtube.com/watch?v=KIdDQGWjXyY

    Plusääni(3)Miinusääni(7)
  14. ISÄNTÄMAASOPIMUS MITÄTÖITÄVÄ HETI
    Kuten jokainen huomaa, että koronauutisten tilalle ovat tulleet uutiset Ukrainan sodasta. Koko maailma on käännytetty Venäjää vastaan. Kyseessä on Siionin Viisaiden juoni saada aikaan eurooppalainen sota. NATO valmistautuu sotaan Venäjää vastaan. Jopa ydinsota on mahdollinen ja sitähän NATO on harjoitellut viime aikoina. Mikäli sota NATOn ja Venäjän välille syttyy, on Suomikin todellisessa vaarassa, sillä NATO tulee sijoittamaan joukkojaan ja ydinaseitaan Suomen maaperälle ja saattaen Suomen todelliseen vaaraan. Suomen korruptoitunut poliittinen johto on tietenkin mielellään lähtevä sotaan Venäjää vastaan, vaikka Suomen ja Venäjän välillä on naapuruussopimus. Suomen kansa on propagoitu Venäjää vastaan, mitä osoittaa lukuisat mielenosoitukset Ukrainan puolesta, joissa on ollut jopa 10 000 osanottajaa. Siionin Viisaiden suunnittelema ”Great Reset” on epäonnistunut ja sen tilalle tulee yleiseurooppalainen sota. Pian tulee kansanäänestys NATOon liittymisestä ja Suomi alistuu Venäjän ydinhyökkäykselle. Elämme huippuvaarallisia aikoja. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://positv.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(13)Miinusääni(25)
  15. Edelleen väitetään ettei istuvaa presidenttiä Donald Trumppia syrjäytetty vaalivilpillä. Vaalivilppiepäilyihin eivät usko Bidenin kannattajat ja/tai Trumpin vastustajat edes silloin kun Biden paljastaa itse asiain tällä tavalla

    Chrislaine Maxwellin (Epsteinin aisapari) hiostaminen nostatti myös Joe Bidenin esille lapsiseksikauppa ringin organisaattorina ja johtajana. Maailman suurimman ringin teot ovat niin kammottavia ettei teistä moni pystyisi niitä kuulemaan saatikka uskomaan. Biden oli tuttu kasvo myös Jeoffrey Epsteinin saarilla.

    Biden ryöväsi tässä hiljattain miljardeja ukrainalta.
    https://4gunner.com/ukraine-press-release-about-joe-biden/

    Ja tämmöinen pellekö ajattelisi Ukrainan parasta.

    Bidenin taustalla vaikuttaa Eliitti joka takaa syytesuojan Bidenille.

    Muuten se Alec Baldvinin jupakka meni näin: Ammuttu sai haltuunsa Mossadin materiaalia koskien Baldvinista vkuvamateriaalia Epsteinin saailla. Ase laukesi ja piipussa olikin oikea pati. Laukaisija oli Baldvin.

    Plusääni(6)Miinusääni(23)
  16. Toisinajattelijoiden rivistöt ovat harvenneet tapaus Ukrainassa lähes olemattomiin. Sota-kuvastolla on helppo masinoida kokonaisia kansakuntia yhden lipun alle. Myös tekopyhyys kukoistaa. USA:n pääinterventionistit eli uuskonservatiivipoliitikot kuten Condoleezza Rice tuomitsevat Venäjän invaasion ”sotarikoksena”.

    EU on päättänyt suojella lapsiaan Venäjän propagandalta ja sulkee pääsyn RT:n tai Sputnik uutiskanavien materiaaliin. Itsenäni ei Venäjän propaganda kiinnosta, mutta ei ole innostavaa tulla kohdelluksi lapsena, jota suojellaan väärältä informaatiolta. Kaikkein vähiten se innostaa, kun tietää, että päätökset tekee puolestani EU:n vainoharhainen vaaleilla valitsematon virkailija.

    Sotahysterian edetessä pääsy kaikenlaiseen vaihtoehtoiseen materiaalin estetään ja kenties kriminalisoidaan sellaisen levittäminen. Jopa aivan viaton materiaalin levitys voi olla sotaoloissa kohtalokasta. Näin kävi mm. Ilmari Kiannolle, joka pyysi Venäjän sotavoimia säästämään huvilansa Turjanlinnan ja lisäsi hölmöyttään vetoomukseensa neuvoksi tulkittavia kohtia viholliselle. Kehotuslappunen joutui kuitenkin Suomen Armeijan haltuun ja Ilmari Kianto tuomittiin lopulta vankeusrangaistukseen vihollisen kanssa vehkeilemisestä.

    Nyt on myös löydetty syypää alati kiihtyvälle inflaatiolle ja sehän on tietenkin Putin.

    Plusääni(5)Miinusääni(18)
  17. VAI VIELÄ KANSANÄÄNESTYS NATOSTA?
    Yksi vilkaisu karttaan kertoo, että kuinka Nato on viidessä vaiheessa edennyt kohti Venäjää: 1999 Puola, Tsekki ja Unkari. 2004 Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia ja Slovenia. 2009 Albania ja Kroatia, 2020 Pohjois-Makedonia Tärkeää on kuitenkin tämä suomalaisten kollektiivinen kaksinaismoralismi. Yhtäkään rauhankyyhkyn tai Ukrainan lipun statukseensa nyt lisännyttä ei kiinnostanut sekuntiakaan rauha ennen tätä niin kuin nyt Ukrainassa.
    • Ei kiinnostanut, kun 2003 USA ja Nato hyökkäsi räikeillä valheilla suvereeniini Irakiin jättäen jälkeensä yli puoli miljoonaa kuollutta, miljoonia pakolaisia ja valtavan kaaoksen.
    • Ei kiinnostanut, kun 2011 USA ja Nato hyökkäsi ilman YK:n kuulemista suvereeniin Libyaan ja tappoi sen johtajan Muammar Gaddafin, koska tämä suunnitteli hyvinvointia yhteisvaluutalla ja unionilla Afrikkaan. Taakse jäi kymmeniä tuhansia kuolleita, satojatuhansia pakolaisia ja valtava kaaos.
    • Ei kiinnosta, kun Aparheid-Israel on pommittanut ja kaikin keinoin demonisoinut Palestiinaa jo vuosikymmeniä.
    • Ei kiinnostanut, kun 2017 USA myy Saudi Arabiaan 100 miljardin euron sotakaluston, jolla sittemmin jatkettiin jo 2015 alkanutta, loputonta pommitusta Jemenissä. Uhreja on epäilemättä kymmeniä tuhansia, pakolaisia on miljoonia ja valtava kaaos.
    • Ei kiinnostanut, kun USA ja Nato jättivät 2021 Afganistanin kaaokseen ja toivottivat onnea jälleenrakennukseen varastamalla koko Afganistanin valtion varat.
    Ja kirsikkana tekopyhyyden kakun päälle vielä nämä Luganskin ja Donetskin alueen pommitukset, jota on Länsi-Ukrainan toimesta, USA:n ja Naton avustuksella suoritettu. Kuolleita on Ukrainan sisällissodassa viimeisen 8 vuoden aikana yli 14 000. Nämäkään eivät kiinnostaneet ketään. Nyt Eurooppa on ydinsodan kynnyksellä ja Siionin Viisaiden suunnitelmat suursodasta ovat lähellä toteutua. Ylen kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi. 28 prosenttia suomalaisista vastustaa ja 19 prosenttia on kannastaan epävarmoja.
    Taloustutkimus toteutti kyselyn viime viikolla samaan aikaan, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Nyt Suomen natohullut vaativat tietenkin kansanäänestystä tai sitten liittyminen NATOon tapahtuu eduskunnan päätöksellä. Venäjä on leimattu valheellisella propagandalla hirviöksi, jota koko maailma vastustaa. Tässä näemme Siionin Viisaiden mediavallan, jolla kansat saatiin uskomaan koronahuijaukseen ja nyt vihaamaan Venäjää. Koko homma on Siionin Viisaiden aikaansaannosta. Siionin Viisaat toimii salaisesti ja sillä on mahtavat vaikutuskanavansa. Nyt isänmaamme on suuremmassa vaarassa kuin koskaan aiemmin. Estäkäämme Suomen liittyminen NATOon ja lopettakaamme laiton isäntämaasopimus! LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://positv.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(4)Miinusääni(25)
  18. `En kannata sotaa mutta en myöskään vastusta sitä`!

    Kannatan ukrainalaisten evakoiden mitä nopeinta kuljetusta Suomeen turvaan `sodan` jaloista.

    Valtamedia on vastahakoinen selvittämään kansalle miksi Venäjä tekee offensiivin Ukrainaan juuri nyt. Tutkivalle journalistille tämänkin sodan syyn selvittäminen olisi vain piece of cake. Estetäänkö factchekkereitä ilmoittamasta totuutta. Vai ovatko he todellakin disinformaation lähde.

    Tuskinpa kriittisissä maailmanpolitiikkaa seuraavissa lukijoissa on ketään joka ajattelee että Kreml lähti äärimmäiseen tekoon kun ei ollut muutakaan tekemistä ihan vain noin niinkun aikansa kuluksi. Epäilempä. Sodalla on aina syy oli se sitten mikä tahansa.

    Tämän `sodan` aikana Vladimir Putinia on nimitetty `Putleriksi` jolla viitataan Aadolf Hitleriin. Sisältääkö tämä pilkkanimi totuuden siemenen. Annetaanko siinä vihje `sodan` syylle? Jos annetaan niin miksi sitä ei kerrota? Mitä salattavaa on!

    WWIstä ei ollut kulunut kuin nelisentoista vuotta kun WWII alkoi. Saksalaiset olivat kokeneet nöyryyttävän tappion. Vaaditut sotakorvaukset olivat todella mittavat. Lähes kaikki rauhanneuvotteluihin lähetetyt suurlähettiläät kuuluivat kasaarimafiaan huolimatta maasta josta he tulivat. Kirjoitettiin voittajien historiakirjoitus ja samalla viha Saksan kansaa kohtaan.

    Sota ei loppunut WWIeen vaan jatkui ympärivaltojen sisällä aluejaon jälkeen saksalaista syntyperää olevien kansalaisten systemaattisena vainoamisena ja tappamisena. Puhuttiin sudeettisaksalaisista esimerkiksi Tsekkoslovakiassa ja Puolassa joissa oli huomattava saksalaisvähemmistö. Heitä vainottiin ankarasti.

    Saksan kimppuun hyökättiin taloudellisesti laajoilla boikoteilla ja Saksa asetettiin kansainväliseen taloudelliseen piiritykseen aiheuttaen Saksassa hyperinflaation. Yllyttäjinä oli kasaarimafia. Kasaarimafian sotatoimet eivät jääneet taloudellisen boikotin asteelle vaan kasaarimafia julisti lopulta sodan Saksalle: `Judea declear war on Germany`.

    Saksalaiset kärsivät kovasti painostuksesta ja etsivät turhaumalleen purkautumistietä. Paikalle saapui vahva mies nimeltä Aadolf Hitler. Varoitettuaan vainoojamaita sudeettisaksalaisten vainoamisesta ja tappamisesta nämä eivät ottaneet varoituksia kuuleviin korviinsa vaan naureskelivat tilanteelle ja kiristivät vainoruuvia entisestään. Vainot sudeettisaksalaisia kohtaan kovenivat ja laajenivat.

    Krimin, Donetskin ja Luhanskin tilanne muistuttaa hyvinkin pitkälti nousevan kolmannen valtakunnan alkutilannetta joka ennakoi suursotaa. Myös näillä alueilla on merkittävä venäläisvähemmistä – ns. sudeettivenäläiset.

    Vladimir `Putler` Putinin maailman suurimmasta rauhanturvaoperaatiosta on käytetty nimitetystä `hullun miehen taktiikakka`. On se vaan niin `hullu mies` että yritti useaan otteeseen ja rauhanomaisesti viheltää vainopelin poikki. Kun mikään muu ei auttanut niin ,,,

    Saadakseen huomiota sodalleen Zelenskyin kabinetti estää esimerkiksi Puolan vastaisella rajalla siviilien (naisten ja lasten) pääsemisen evakkoon. Tämä antaa selvän signaalin Ukrainassa asustaville muille evakkoon lähtijöille – ette mene mihinkään.

    Siviilien menehtymisellä saadaan `sodan` hyökkäävä osapuoli näyttämään raukkamaiselta. Mutta nythän siviiliuhrit saavatkin oikean selityksen. Heistä on tehty ihmiskilpiä. Ihmiskilpitaktiikalla pyritään saamaan maksimaalinen uhriarvo jota sitten esitellään ympäri maailmaa. Mutta se lienee sodankäynnin raukkamaisempia muotoja.

    Tilanne on sama nyt kuin WWIIn aattona jolloin seurasivat Saksaa kohtaan kiristetyt laajat taloudelliset boikotit. Nyt WWIIIn aattona Venäjään kohdistuvat laaja-alaiset taloudelliset boikotit. Nyt mennään tässä vaiheessa: Informaatiosota > taloudellinen sota > oikea sota > ydinsota!

    Näyttää siltä että Putinin offensiivi Ukrainaan päättyy viipeellä WWIIIeen. Valinta ei ole Putinin vaan länsivaltojen. Länsivallat eivät ole tulleet ottaneeksi huomioon (tai sitten ovat) että tämä `sota` yltyy ydinsodaksi jonka loppupelissä voittajille ei jaeta mitalleja.

    Plusääni(3)Miinusääni(23)
  19. Onneksi näillä ryssän kätyreillä on nimi ja osoite, vähän vasenta laitaa lainatakseni.. 🙂

    Plusääni(22)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat