Puolustusministeri Sergei Shoigu [1] puhui viime viikolla Moskovassa puolustusministeriön kokouksessa sotilasliitto Naton kasvavasta uhasta. Kysymyksessä oli Venäjältä tuleva geoboliittisen tilanteen lausunto, johon Suomen vallanpitäjien tulisi suhtautua kaikessa vakavuudessaan. Suomen vallanpitäjät, valtamedia ja monen kirjavat Nato-intoilijat ovat herkkäuskoisesti omaksuneet Yhdysvaltojen saneleman puolustusdoktriinin ainoaksi totuudeksi muodostaen siten uhmakkaan ja aggressiivisen asenteen Venäjää vastaan, jonka naapurina pienen Suomen tulisi pyrkiä yhteistyöhön.
Näin menetellen Suomen poliittinen johto on syössyt maamme, Itämeren alueen ja Ruotsin kohtalokkaaseen vaaraan, josta selviytyäkseen tulisi nopeasti vapautua Suomen poliittisista vallanpitäjistä ja ryhtyä valtiorakenteen täydelliseen uudistukseen.
Ennen muuta Shoigu paheksui Suomen ja Ruotsin lisääntynyttä Nato-yhteistyötä:
[2]– Toukokuussa allekirjoitettu sopimus [3] mahdollistaa maiden täyden osallistumisen Naton sotaharjoituksiin ja sotilasliiton joukkojen ja asevalvontajärjestelmien käytön. Vastavuoroisesti Natolle on annettu esteetön pääsy näiden maiden ilmatilaan ja aluevesille.
– Korostan, että sellaiset läntisten kollegojemme ottamat askeleet johtavat olemassaolevan turvallisuusjärjestelmän tuhoon, kylvävät lisää epäluottamusta ja pakottavat meidät vastatoimiin, sanoi Shoigu [4].
Shoigu esitteli myös Venäjän puolustusvoimien panostuksia [1]. Venäjän länsiosiin on vuoden 2016 jälkeen perustettu yli 70 uutta sotilasyksikköä, mukaan lukien kaksi divisioonaa ja kolme prikaatia. Joukot ovat saaneet viisi tuhatta uutta, päivitettyä asejärjestelmää. Lisäpanostuksia tulee Shoigun mukaan vielä tänä vuonna muun muassa majoitustiloihin.
Länsi syyllistää Venäjää; Venäjän turvallisuusstrategia
Länsimaat ja läntinen valtavirtamedia on syyllistänyt venäläistä mediaa Ukrainan konfliktiin liittyvästä informaatiosodan lietsonnasta ja propagandistisesta otteesta tapahtumiin.[1][2] Erikoisesti Krimin tapahtumien johdosta venäjää on mustamaalattu ankarasti. Länsimaat ovat kuitenkin unohtaneet sen, että Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat niitä instrumentteja, joiden kautta tietyt kansainväliset voimat ovat Ukrainan kriisin tai sodan synnyttäneet.
Lisäksi länsi näkee, että Ukrainan edelleen jatkuvan konfliktin sivuoireena jännitys Itä-meren alueella on lisääntynyt vuoden 2014 jälkeen. Läntisessä poliittisessa keskustelussa kannatusta on saanut tulkinta, jonka mukaan Itämeren alueen jännityksen lisääntyminen heijastaa suoraan Venäjän nykyistä suurvaltapoliittista toimintatapaa, joka on arvaamaton.3
Lännessä media ja Nato-myönteinen poliittinen koneisto maalailee Vladimir Putinin vallanhimoksi ja bysanttilaisen hallintokulttuurin ilmentymäksi. Keskittäminen arvioidaan uudistamisen ja johtamisen keinoiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana Venäjällä.
Venäjän turvallisuusstrategia
Strategia päivitettiin vuoden 2015 viimeisenä päivänä, joten sen uusin versio heijastelee myös Ukrainan kriisin aiheuttamia näkökulman muutoksia Venäjän ajattelussa. Strategian perusajatuksena, jolla on merkitystä myös arvioitaessa Venäjän valintoja nykyisestä kriisistä ulospääsemiseksi, on käsitys valtiosta kansalaisen turvallisuuden takaajana. Yksilön turvallisuus syntyy vahvasta valtiosta, jonka takia myös hyvinvointipolitiikka on tärkeää Venäjällä.3
[5]Venäjä siis kokee uudessa turvallisuusstrategiassaan olevansa ‘uhattuna ja saarrettuna’. Sen oman arvion mukaan Venäjään kohdistetaan lännestä käsin operaatioita, joiden tarkoituksena on valtion toimintakyvyn rampauttaminen ja poliittisen järjestelmän epävakauttaminen.
Tietyiltä tahoilta on esitetty hypoteeseja siitä, että Putin ei edustaisi aitoa oppositiota länsimaista negatiivista globalisaatiota vastaan. Yhtenä argumenttina voidaan nähdä Putinin eli Venäjän ulkopoliittisen hankkeen alueelliseen ja taloudelliseen integraatioon Euraasian talousunionin kautta. Tällä hankkeella olisi realistisia ja kauaskantoisia tavoitteita, jotka olisivat merkityksellisiä Venäjän sisäiseen kehitykseen.
Nythän tulee muistaa, että Venäjä on Kiinan ohella, yksi tärkeimmistä BRICS- ja yhteistyöjärjestö (Shanghai Cooperation Organization, SCO:n) –maista, jotka ovat yhteistyössä Euraasian talousunionin kanssa. Siten Venäjä ja Aasia muodostavat kansainvälisen poliittisen hallinnan ja talouden järjestelmän vastakkaisena blokkina Yhdysvaltojen johtamaa ja hiipuvaa läntistä auktoriteettia vastaan.
Se, että Venäjän arvioidaan toteuttavan Euraasian talousunionin välityksellä poliittisia valtapyrkimyksiään entisten Neuvostotasavaltojen alueella, ei voida pitää relevanttina ajatuksena.
Tässä yhteydessä emme paneudu siihen, mitkä globaalit taustavoimat hallitsevat Yhdysvaltojen sekä EU:n, sekä toisaalta Venäjän ja Itä-Aasian poliittista ja taloudellista asetelmaa.
Miksi Venäjä on huolestunut Suomen ja Ruotsin Nato-yhteistyöstä?
Ensinnäkin Venäjä katsoo aiheelliseksi varautua puolustuksellisesti Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusministerien allekirjoittamaan maiden puolustusyhteistyötä tiivistävään kolmenväliseen aiejulistukseen, joka allekirjoitettiin toukokuussa 2018 Pentagonissa.
Luonnollisesti Venäjä kokee turvallisuutensa uhatuksi jäljempänä esitettyjen kohtien takia:
Yhdysvaltojen johtama Nato on vyörynyt yhä syvemmälle aivan liki Venäjän etupiiriä.
Tähän prosessiin sisältyy niin kutsuttu Isäntämaasopimus, (MOU) jonka ovat allekirjoittaneet molemmat maat 4.9.2014, mutta vain Ruotsi on hyväksyttänyt sen valtiopäivillään [6].
Isäntämaasopimus on Suomelle vaarallinen, sillä se avaa Suomen ja Ruotsin satamat ja lentokentät Naton käyttöön niin rauhan aikana kuin kriisitilanteissakin.
Nato-isäntämaasopimuksen laillisuus on hyvin kyseenalainen. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg sai hallitukselta valtuudet sopimuksen allekirjoittamiseen. Onko hallituksella oikeus hyväksyä lakeja maatamme laillisesti sitovia sopimuksia vai onko tämä oikeus Suomen eduskunnalla?
Lisäksi ”puolustusvoimien kehittäminen NATO-yhteensopivaksi” tarkoittaa todellisuudessa Suomen armeijan muuttamista NATO:n tarpeisiin sopivaksi [7]. Tämä hanke ei tuo säästöjä, vaan kustannukset kohoavat pilviin yhteistyöhankkeen valmistuttua. Tällä hankkeellaan Suomi sinetöityy entistä tiiviimmin Yhdysvaltojen johtamaan Nato-yhteistyöhön, joka esiintyy Venäjää vastaan vihamielisenä hankkeena.
Esimerkkejä taustaksi Euroopan geostrategisesta kehityksestä:
– Vuonna 2007 käynnistettiin EU:n ja Naton yhteiset varusteluohjelmat modernien ohjusjärjestelmien rakentamiseksi Eurooppaan. Näitä järjestelmiä voidaan luonnollisesti käyttää Venäjää vastaan.
Tällainen varusteluohjelma oli esimerkiksi vuonna 2008 suunnitteilla ollut Tshekin [8] tutka-asema, jonka tavoite oli Yhdysvaltojen mukaan estää Iranin ohjusiskut Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Itse amerikkalaisohjukset sijoitettaisiin Puolaan. Tämä on kylläkin koomista, sillä Iran ei ole hyökännyt kenenkään kimppuun 200:n vuoteen.
– Vuonna 2011 varustelut kiihtyivät [1] ja Venäjä aloitti laajan vastavarustelun ohjelman koko maansa puolustamiseksi.
-Atlanttinen ratkaisu (AR)
Viime vuonna tunkeutui Eurooppaan yhteensä 4000 Yhdysvaltojen puolustusvoimien sotilasta, panssarivaunuja, sotilasajoneuvoja ja ynnä muuta taistelukalustoa. ”Invaasio” tapahtui Saksalaisen Bremerhavenin kaupungin sataman kautta, josta sotakalusto on kuljetettu eri puolille Keski- ja Itä-Eurooppaa. Tämän operaatio toimi osana, vuonna 2016 alkanutta Atlanttista ratkaisua, kuten Nato sen nimeää.4 Saksan lisäksi amerikkalaisia jalkautui Eurooppaan esimerkiksi Puolan Wrocławin kautta. Kysymyksessä on kylmän sodan jälkeisen ajan laajin amerikkalaisjoukkojen sijoitus Eurooppaan.5
Suomen maanpetturihallituksen toimeksiannosta allekirjoitettu Nato-isäntämaasopimus hyödyntää tavattomasti juuri AR:n kaltaisia operaatioita, ja liittää samalla maamme osaksi Ukrainan kriisiä sekä Itämeren geopoliittista ongelmakenttää.
Sionistisen eliitin ja muun Israel lobbyn [9] voimakkaan painostuksen alla kieriskelevä Yhdysvallat on Ukrainan ja myös Syyrian sotien hallitseva taustavaikuttaja. Sionistien toimesta USA on rahoittanut sopiviksi katsomiaan järjestöjä vuosikausia. Yhdysvaltojen apulaisulkoministerin Nulandin mukaani Washington rahoitti Maidanin mielenosoitusten kuluessa vallankumousta 5 miljardilla dollarilla.6 Tämä ei tietenkään ole ollut sionistisen lännen ainut sponsorointi Ukrainan konfliktin lietsomiseksi. Taustatuki ei ole rajoittunut vain rahaan.
Sotilaallisen geostrategian pyrkimyksissään Venäjän pitää merkittävänä asevarustelun lisäksi myös Nato-joukkojen sijoittumisen esimerkiksi Kaliningradin läheisyyteen.
Nato ei pelasta Suomea
Muutamat Nato-intoilijat ovat esitelleet Venäjän tehokasta asevarustelua ja iskukykyistä miehistöä. Tietyt amerikkalaiset tutkijat ovat päätyneet siihen tulokseen [10], että määrättyjen Nato-joukkojen sotilaallinen joustavuus ja tehokkuus eivät yllä nykyisen Venäjän armeijan ja sotakaluston rinnalle, jos tilanne näiden välillä kärjistyisi sodaksi.
Tuskin kukaan suomalainen tai ruotsalainen epäilee Venäjän armeijan voimaa, tästä ei ole kysymys.
Pääajatus tulee kohdistaa siihen, että Suomi, kuten Ruotsi muodostavat Venäjälle vihamielisen geopoliittisen alueen tiivistäessään entistä syvemmin Nato-yhteistyötä.
Kuten Shoigu varoitti, Venäjä voi joutua tällaisessa tilanteessa puolustautumaan sotilaallisesti.
Tässä tilanteessa yksikään Nato-maa ei lähettäisi ensimmäistäkään aseellista sotilastaan Suomen avuksi.
Tilanne suorastaan kulminoituisi, mikäli:
joku Itä-Euroopan valtio ja Venäjä ajautuisivat jonkin asteiseen konfliktiin, voitaisiin tällöin Suomen puolelle sijoittaa tukikohtia ja asevarastoja sekä käyttää ilma, vesi ja maa-alueita joukkojen ja kaluston siirtoon. Tässä tilanteessa Suomi joutuisi Venäjän sotilaallisen iskun kohteeksi.
Myös tällaisessa tilanteessa Suomi sulkeutuisi täysin tai miltei täysin Nato-maiden avun ulkopuolelle.
Natoon luotetaan sokeasti
Tästä huolimatta löytyy Nato-uskovaisia, jotka pitävät Nato-jäsenyyttä ennalta ehkäisevänä pelotteena mahdolliselle viholliselle, siis Venäjälle. Näiden mielestä hyökkäys Nato-maahan olisi sama kuin hyökkäys Yhdysvaltoihin. Tämän uskomuksen mukaan, jos esimerkiksi Suomi olisi Nato-jäsenmaa, Venäjän sotilaallinen isku Suomeen olisi sama kuin hyökkäisi Yhdysvaltoihin.
Nämä Natoon turvautuvat tahot perustelevat tätä asiantilaa esimerkiksi sillä, että Yhdysvaltojen olisi reagoitava, mikäli Nato-maa altistuisi intervention kohteeksi, koska Yhdysvaltojen reagoimattomuus tarkoittaisi poliittisen uskottavuuden täydellistä kadottamista. Heidän mielestään Yhdysvalloilla ei enää silloin olisi supervalta-asemaa.
Mutta eihän Yhdysvalloilla enää ole todellista supervalta-asemaa. Tämä status on liukunut jo jonnekin Aasiaan.
Tällaiset Nato-takuisiin turvautuvat käsitykset pohjautuvat Naton luonteen väärinkäsitykseen. Naton on olemukseltaan jäänne kylmän sodan ajalta ja että sen toimii pääsääntöisesti paperijärjestönä? Vaikka Natolla on moniportainen sotilashallinto esikuntineen, ei sillä ole joukkoja. Naton sotavoimat koostuvat jäsenvaltioiden sotajoukoista, joiden luovuttaminen käyttöön on täysin jäsenvaltioiden päätäntävallassa.7
Kuten esimerkiksi entinen ulkoministeri Keijo Korhonen, joka on toiminut Helsingin yliopiston poliittisen historian professorina ja Arizonan yliopiston vierailevana professorina, kirjoittaa:7
Viidettä artiklaa on sovellettu kerran – New Yorkiin ja Washingtoniin 11. syyskuuta 2001 kohdistetun hyökkäyksen jälkeen. Nato-maiden tuki Yhdysvalloille jäi tuolloin lähinnä meille talvisodan ajoilta tutulle myötätunnon tasolle. Yhtään jäsenmaataan ei Nato ole joutunut asein tai muuten puolustamaan. Hampaansa ja kyntensä se on näyttänyt kerran, puolikehitysmaan Jugoslavian pommittamisessa vuonna 1999. Yhdysvaltojen sotaretkeen Irakiin 2003 ja Libyan pommittamiseen 2011 osallistui vain osa jäsenvaltioista. Isomman läsnäolon Nato onnistui rakentamaan Afganistaniin 2001–2014, loputtomaksi venytettyyn YK:n turvallisuusneuvoston toimilupaan vedoten.
Nato on ennen muuta Yhdysvaltojen johtoaseman symboli Euroopassa. Sen merkityksen omalle maalleen määritteli presidentti Jimmy Carterin turvallisuuspoliittinen pääneuvonantaja, ankara kommunismin ja vielä ankarampi Venäjän vihamies, puolalaistaustainen professori Zbigniew Brzezinski: ”Nato on meidän astuinkivemme Eurooppaan.” Taitaako sitä selkeämmin sanoa.
Yhdysvallat eivät ajattele poliittista uskottavuutta samoin kuin meikäläiset Nato-intoilijat kuvittelevat. Korhoselta tähän on selvä vastaus: ”Kuinka monta merijalkaväen sotilasta Yhdysvaltojen presidentti, olipa hän kuka tahansa, uhraisi Helsingin – tai Tallinnan, tai Riikan, tai Varsovan – puolustamiseksi? Vastaus kuuluu: nolla, zero. Kuka tahansa joka väittää tai odottaa muuta osoittaa, ettei hän tunne eikä ymmärrä USA:n nykyistä poliittista ilmastoa eikä kansan enemmistön ajattelua.”7
[11]Korhonen, joka tuntee Washingtonin ja Venäjän politiikan, väittää, että USA:n ja Venäjän suhteet ovat paljon paremmat kuin Washingtonin ja Moskovan röyhistelevä suunpieksäntä kotimaisena politiikan polttoaineena antaa ymmärtää. Todellisia eturistiriitoja ei ole ja siten myös molemmat tunnustavat toisensa suurvalta sekä etupiirit. Tämä tarkoittaisi amerikkalais-venäläisen sodan mahdottomuutta.
Toisin sanoen USA:n presidentti, olipa hän kuka tahansa, ei tule Suomen, Baltian maiden, Puolan tai Ukrainan takia ottamaan sitä riskiä, että ajautuisi sotaan ydinasevaltion kanssa. Molempien valtioiden, sekä Venäjän, että USA:n johto tietää ja ymmärtää tämän.
Kuitenkin Venäjän vastatoimet tulevat kysymykseen, kuten sanottua, silloin, kun Nato maat ryhtyvät käyttämään Suomen ilma-, meri- ja maa-aluetta tukikohtinaan. Tässä ei tarvitsisi olla välttämättä USA näkyvästi mukana, eikä kysymyksessä tarvitse olla sotatila lännen ja idän välillä.
Turvatakuut eivät ole automaatio
Naton perussopimuksen viides artikla ei suinkaan takaa monien suomalaistenkin kuvittelemaa turvallisuusautomatiikkaa. Naton jäsenilleen antama tuki on harkinnanvaraista. Kautta historian olemme kokeneet, että kaikkia hyvässäkään tahdossa annettuja lupauksia ei tosipaikan tullen ole noudatettu. Myös suurvaltojen mieli voi olla ailahtelevaa.8
Se, että Suomi saisi Naton jäsenyydellä ”turvallisuustakeet”, joiden hinta on jo etukäteen maksettu, tulee olemaan ilmeisesti hallituksen ja kenties tulevien hallituksien lyömäaseena, sen ottaessa ratkaisevaa askelta kohti Nato-jäsenyyden ratifiointia.
Konflikti; Venäjän reaktiot ja sodanjohdollinen puolustustaktiikka (Kaliningrad)
Ruotsin ja Suomen ei tarvitse olla Naton jäseniä ajautuakseen vaaraan siinä tilanteessa, jossa USA ja sen Nato liittolaiset osallistuvat esimerkiksi Baltian tai jonkin Itä-Euroopan aseelliseen konfliktiin. Naton uhkaama Venäjä olisi osa tätä kriisiä. Tuolloin hengenvaarallisen tilanteen muodostaa jo yksin isäntämaasopimus. Analysoikaamme sotilas-strategisesti tätä hypoteettista tilannetta, jossa Nato-joukot ovat Ruotsin ja Suomen maa-, vesi- ja ilmatilassa. Myös molemmissa maissa olisi sijoitettuna Nato-tukikohtia. Mitkä olisivat Venäjän reaktiot ja sodanjohdollinen puolustustaktiikka?
Kaliningrad on Venäjälle tärkeä jo siksi, että siellä toimii Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta. Venäjä ilmeisesti varmistaisi yllä kuvatussa konfliktissa avoimen reitin Pietarista Kaliningradiin. Estääkseen Naton sota-alusten etenemisen Itämerellä Tanskan suunnasta, Venäjän tulisi miehittää Ruotsin Gotlanti. Edelleen Venäjän puolustusvoimat eliminoisivat nopealla ja tehokkaalla iskulla Nato-maiden sotajoukot sekä tukikohdat Ruotsista ja Suomesta. Venäjän sotilasoperaatioon kuuluisi myös Suomen Lapin maakunnan osittainen miehitys pohjoisen rajan turvaamiseksi.
Luultavasti Venäjä ei miehittäisi Ruotsia ja Suomea kokonaisuudessaan, mutta se voisi muodostaa esimerkiksi Suomessa valvontalinjan akselilla Lieksa, Nurmes, Kajaani ja Oulu.
Tässä tilanteessa Yhdysvallat ja sen läntiset liittolaiset eivät antaisi sotilaallista apuaan Ruotsille ja Suomelle.
Miksi Suomi luisuu Venäjän holhoukseen? Mikä pelastaa Suomen?
Kuten jo alussa sanottiin negatiivista globalisaatiota nöyrästi palveleva Suomen valtioneuvosto ja muu poliittinen koneisto, puolustusvoimat, poliisi-instituutio, valtamedia ja kaiken karvaiset Nato-intoilijat ovat herkkäuskoisesti omaksuneet Yhdysvaltojen saneleman puolustusdoktriinin ainoaksi autuaalliseksi totuudeksi, muodostaen siten räyhäävän sekä aggressiivisen asenteen Venäjää vastaan, jonka naapurina pienen Suomen tulisi pyrkiä yhteistyöhön.
Venäjä ei ole uhka, jos Suomi ei siitä itse rakenna uhkaa itselleen.
Juuri tämä on se syy, miksi Suomi on nyt luisumassa Venäjän hallintaan, tai ainakin sen väliaikaiseen kontrolliin. Ilmiselvästi nykyisen poliittisen vallan aikana Suomi ei pysty tekemään maataan palvelevia ja geopoliittista harmoniaa täydentäviä päätöksiä, vaan enemminkin on syöksemässä maansa ja lähialueensa turmioon.
Täten ei olisi lainkaan onnettomuus, jos Venäjä hajottaisi Suomen nykyisen hallinnon, ja veisi poliittiset päättäjät vaikka Siperiaan. Mikäli Venäjän operaatio keskittyisi edellä mainitulle sektorille, ei Venäjän toimia kannattaisi silloin vastustaa.
Itsenäisyyden turvaamiseksi Suomella pitää olla tehokas puolustusjärjestelmä, jolla kyetään torjumaan muiden muassa ohjuksia, tulipa ne sitten mistä tahansa, ja olivatpa ne minkälaisia tahansa. Tällöin kysymyksessä on ohjustentorjuntajärjestelmä. Luonnollisesti ohjuksia pitäisi pystyä itsekin lähettelemään.
Puolustuksessa eivät ole tärkeitä vain aseet, siinä tarvitaan myös koulutusta ja tärkeimpänä puolustustahto käyttää kumpaakin. Myös maavoimat ovat hyvin merkittävä osa puolustusta. Armeijan tulee olla koko kansanarmeija.
Täysin selvää on, että Suomi vastustaa kaikkia hyökkääjiä, joiden sotatoimet ovat tarkoitettu palvelemaan muun muassa suurvaltapolitiikan laajennusta, kuten tapahtui USA:n kutsuessa itsensä sotaharjoituksiin Suomen ilma-, vesi- ja maatilaan.
Välttyäksemme sotilaalliselta konfliktilta, Suomen tulee vapautua nykyisistä vallanpitäjistä, jotka ovat syösseet maan ennen näkemättömään kurjuuteen ja häpeän alhoon. Kansainvälistä kapitalistista imperiumia hyödyntävä Suomen poliittinen johto on aloittanut kiivaan puhdistuksen, jonka kautta maan kansallisvarallisuus siirretään globaaleille suursijoittajille. Talouslobbareiden komission kautta hallitsema EU huolehtii siitä, että EU-maat pysyvät Brysselin direktiivien ja näennäisen demokratian valvonnassa. Suomi on altistunut kansainvälisten korollisen velkarahajärjestelmän uhriksi. Tästäkin laillistetusta ryöstelystä saamme kiittää poliittisia päättäjiämme.
Suomen on aloitettava täysin itsenäinen linja, joka tarkoittaa talousdemokratian reformia, eroa EU:sta, luopumista eurosta, Nato-isäntämaasopimuksen mitätöimistä, hedelmällistä yhteistyötä Pohjolan ja Venäjän kanssa sekä liittoutumattomuutta.
Toisena vaihtoehtona on puolustusyhteistyö Venäjän kanssa, jolloin absoluuttinen liittoutumattomuuspolitiikka ei voisi esiintyä puhtaimmillaan.
Epilogi
Myös Saara Jantunen [12] kantaa kortensa kekoon keksiessään mielenkuvituksellisia tarinoita esimerkiksi siitä kuinka poliittiset vaikutuskampanjat, vihapuhe, häiriköinti ja disinformaatio ovat muuttuneet sosiaalisessa mediassa arkipäiväisiksi. Tämä tarkoittaisi tietyn kaltaista psykologista operointia. Niinpä esimerkiksi turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ”Nato-trollin” leiman voi saada otsaansa pelkästään sillä, että kannattaa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa länsimielistä linjaa, mutta ei välttämättä esitä edes Nato-kantojaan.
Jantunen selittää kuinka oman lukunsa muodostavat venäläispropagandalle tyypilliset projektiot. Tämä käsittäisi esimerkiksi sellaisen ilmiön, jossa vihasivustoilla esiintyvän tyypillisen yleisön keskuudesta löytyisi myös moniongelmaisia, joilla voi olla huoltajuuskiistoja, päihde-, seksuaaliongelmia, ja ihan vaikka mitä vaikeuksia. Nämä ongelmaiset syyllistyvät mustamaalaamiskampanjoihin eli luonnemurhiin. Ongelmaiset esiintyvät vielä merkityksettöminä uhreina. Jantunen varmaan tässä tarkoittaa uhriutumista. Täten nämä uhriutujat peilaavat omaa vihamielisyyttään ja ilmeisen sairaita pakkomielteitään käyttäytymisensä kautta henkilöihin, joita he häpäisevät. Tämä olisi sitten se projektio.
Jantusen mukaan Suomessa on kaksi suurta ulkopoliittista teemaa, jotka jakaantuvat maahanmuuton sekä suhtautumiseen Venäjään. Nämä teemat siten sulautuvat vaikutuskampanjoissa yhteiseen linjaan muodostaen modernin ”nationalismin”, joka toteuttaa nyt Venäjän strategista tavoitetta Suomen suhteen.
Koska Suomesta löytyy instituutioita, joilla on intressejä maksaa Saara Jantusen kaltaisille tarinankertojille palkkaa siitä, että niissä suurelta osin fantasian perusteella mustamaalataan myös aidosti isänmaallisia ja kansallismielisiä ihmisiä, näyttää todellakin siltä että Jantunen on tietynkaltainen Yhdysvaltojen Naton johtaman koalition ”Tiltu”.
Tästä herää se ajatus, että Yhdysvaltojen Nato-koalitio on todellakin valjastanut kaiken mahdollisen voiman propagandainstrumenteiksi, joilla pyritään mitätöimään niitä tahoja, tai henkilöitä, jotka suhtautuvat kriittisesti aivan selvästi typerään ja vaaralliseen Yhdysvaltojen viitoittamaan puolustusdoktriiniin. Doktriiniin, joka lemahtaa imperialistisilta pyrkimyksiltä sen moderneissa muodoissaan.
Kriittinen näkökanta läntiseen turvallisuuspolitiikkaan ei automaattisesti tarkoita sitä, että henkilö suhtautuisi sinisilmäisesti Kremlin hallintoon ja sen poliittisiin vaikutussuhteisiin.
Markku Juutinen
Lähteet
https://www.presstv.com/Detail/2018/07/25/569170/Russia-Sergey-Shoigu-Sweden-Finland-NATO [1]
https://yle.fi/uutiset/3-8906542 [6]
https://yle.fi/uutiset/3-10196763 [3]
https://www.nato.int/cps/en/natohq/official_texts_87594.htm?mode=pressrelease [7]
https://yle.fi/uutiset/3-5824260 [8]
http://www.radioislam.org/usa/jewish/lobby.htm [9]; Lind, Michael (2003). MADE IN TEXAS GEORGE W. BUSH AND THE SOUTHERN TAKEOVER OF AMERICAN POLITICS. A new America Book, Published by basic Books, A Member of Perseus Books Group
https://nationalinterest.org/feature/how-russia-could-divide-nato-win-war-23162 [10]
https://www.upseeriliitto.fi/files/5463/PsyOppia_somessa_kuinka_rasismista_tuli_strategista.pdf [12]
- Iggins, Andrew. 16.4.2014 In Ukraine, Russia Plays a Weighted Word Game [13]
- Dougherty, Jill. Heinäkuu 2014. ”Everyone lies: The Ukraine Conflict and Russia’s Media Transformation” [14]
- Timo Mielonen (toim.) (2016). Euroopan yhteinen (?) puolustus. Keuruun Laatupaino. Keuruu. Saatavina: https://www.sadankomitea.fi/sites/sadankomitea.fi/files/euroopan_yhteinen_puolustus_verkko.pdf [15]
- http://www.globalresearch.ca/outgoing-president-obamas-operation-atlantic-resolve-against-russia-us-sends-3600-tanks-against-russia-massive-nato-deployment-underway/5566679 [16])
- http://www.independent.co.uk/news/world/europe/russia-us-troops-nato-mission-poland-message-obama-putin-a7517281.html [17]
- nformation Clearing House (13.12.2013): Victoria Nuland Admits: US Has Invested $5 Billion In The Development of Ukrainian, ”Democratic Institutions”.Saatavilla: http://www.informationclearinghouse.info/article37599.htm [18]; Dan Murphy (6.2.2014). Security Watch [19] US-Russia tussle over Ukraine, a leaked tape of Victoria Nuland. Saatavilla:http://www.csmonitor.com/World/Security-Watch/Backchannels/2014/0206/Amid-US-Russia-tussle-over-Ukraine-a-leaked-tape-of-Victoria-Nuland
- Keijo Korhonen (3.2015). Suomen Kuvalehti. Suomen uusi Nato-sopimus on historian häpeätahra. [20]
- Kirjoittaja on valtio-opin professori Turun yliopistossa.
MATTI WIBERG (17.10.2007).
Naton vastaisku ei ole automaattinen vaan harkinnanvarainen. Myöskään Naton turvallisuustakuisiin ei voi luottaa: https://www.utu.fi/fi/yksikot/soc/yksikot/valtio-oppi/oppiaine/henkilokunta/wiberg/julkaisut/Documents/TSartikkeli171007.pdf [21]