- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Velkaorjuuden vastustamisen historiaa

Taloustutkimuksen professori Michael Hudson kirjoittaa [1] velkaorjuuden historiasta. Artikkeli perustuu osin tohtori Moritz Hinschin Sokrates-tutkimukseen sekä professori John Weisweilerin Rooma-tutkimukseen.

Platonin Valtio-teoksen ensimmäisessä kirjassa (julkaistu 370-luvulla eKr.) Sokrates keskustelee velan takaisinmaksuun liittyvästä moraalista. Liikemies Cephalus on sitä mieltä, että velkojen takaisin maksaminen on reilua ja oikeudenmukaista.

Sokrates vastaa, että lainattujen aseiden palauttaminen hulluksi tullelle miehelle ei olisi reilua eikä oikeudenmukaista. Velkojen takaisinmaksujen vaatiminen ei siis välttämättä ole oikeutettua, mikäli se voi todennäköisesti johtaa katastrofiin.

Toisin sanoen Sokrates ei ollut kiinnostunut yksilötason velkakiistoista vaan siitä, millaisia vaikutuksia velkataloudella on koko yhteiskuntaan. Jos mielipuoli suunnittelee murhaa, aseiden palauttaja avustaa häntä rikoksessa. Myös velkojen takaisinmaksu voi johtaa negatiivisiin lopputuloksiin. Jokaista tilannetta on arvioitava laajemmasta näkökulmasta.

Samaa logiikkaa voidaan soveltaa 2000-luvun keskusteluun siitä, pitäisikö Kreikan maksaa velkansa Kansainväliselle valuuttarahastolle ja Euroopan keskuspankille. IMF ja EKP ovat lainanneet maalle vuodesta 2010 asti rahaa pelastaakseen Kreikan velkakirjoja omistavat saksalais- ja ranskalaispankit taloudellisilta vaikeuksilta.

Nykyisten sääntöjen mukaan Kreikan on maksettava kaikki velkansa sen sijaan, että takaisinmaksuvelvollisuutta supistettaisiin niin, että summa olisi kohtuullinen suhteessa Kreikan todelliseen varallisuuteen.

greece-imf [2]

Kreikka ei voi maksaa velkojaan

IMF on tehnyt toistuvasti laskuja, jotka osoittavat, ettei Kreikka yksinkertaisesti kykene selviytymään veloistaan.

IMF onkin päättänyt rikkoa omaa ”Ei enää argentiinoja” –sääntöään, jonka mukaan valuuttarahaston ei tule myöntää lainoja maille, jotka eivät todennäköisesti kykene maksamaan niitä takaisin. IMF:n hallitus vastusti myös velkakirjojen omistajien pelastuspakettia – mutta turhaan.

IMF:n ja EKP:n takaisinmaksuvaatimukset on helppo rinnastaa Sokrateen murhamiesvertaukseen. Kysymys on siitä, ketkä tulisi pelastaa: rikkaat rahanlainaajat vai tavallinen Kreikan kansa, joka kärsii jo nyt laajasta työttömyydestä, vakavista terveysongelmista sekä työikäisten kansalaisten maastamuutosta.

Rahanlainaajat ovat vedonneet Kreikan velkoihin ja vaatineet niiden perusteella entistä kovempaa talouskuria, laajempaa työttömyyttä (vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä työttömyys oli noussut jo 25 prosenttiin!), eläkkeiden leikkaamista ja kansallisomaisuuden kauppaamista rahaeliitille. Lisäksi Kreikalta vaaditaan budjettiylijäämää, mikä tarkoittaa sitä, että reaalitaloudessa on kierrossa entistä vähemmän rahaa.

Kun kreikkalaiset äänestivät vaatimuksia vastaan 2015, EKP ja EU väittivät, ettei kansanäänestyksillä ole mitään väliä. Koska talouspolitiikan ohjakset on siirretty äänestäjiltä pankkiireille, Frank Schirrmacher kirjoitti Frankfurter Allgemeine Zeitungiin, että ”demokratia on roskaa”.

Rahanlainaajat ovat todellinen ongelma

Todellinen ongelma on rahanlainaajien aggressiivinen toiminta. Myöhemmin Valtiossa Sokrates puhuu Glaukonin kanssa ”oligarkioiden taipumuksesta irstailuun ja holtittomuuteen”.

Sokrateen mukaan oligarkit työntävät ahneudessaan parasiittimaisen ”rahanhimon neulan kaikkiin niihin, jotka eivät ole vielä ahneita, mutta jotka eivät ymmärrä vastustella”.

Tästä syystä useat ateenalaiset olivat joutuneet velkaorjiksi, menettäneet maansa ja äänioikeutensa sekä ajautuneet viettämään irtolaisen elämää. Tällä oli Sokrateen mukaan kohtalokkaita poliittisia seurauksia: ”[Kansalaiset alkavat] juonitella menettämänsä varallisuuden uusia omistajia sekä muita kansalaisia vastaan, mikä johtaa vallankumouksellisen mielialan syntyyn.”

Sokrateen mukaan kriisi voidaan välttää vain säätämällä lakeja, jotka kieltävät taloudellisen hyväksikäytön. Velkasopimusten riskien tulisi olla lainanantajien vastuulla.

EKP:n linjaa kritisoivat ovat Sokrateen tavoin alkaneet vaatia, että riskin tulisi kuulua velallisen lisäksi myös lainanantajalle.

Samaa vaativat amerikkalaiset pankkiuudistuksen ajajat 2008 romahduksen jälkeen: valheellisia asuntolainoja tehtailleiden pankkien [3] tulisi supistaa lainanottajien maksuvelvoitteita tuntuvasti, jotta velkasumma vastaisi asuntojen todellista arvoa.

Kiinteistökuplan synnyttäneillä pankeilla ei uudistajien mukaan tulisi olla oikeutta pakkolunastaa velallisten koteja, sillä kodittomuusepidemia syöksisi yhteiskunnan entistä ankarampaan talouskurimukseen.

goldman cartoon [4]

Roomassa velalliset nousivat kapinaan eliittiä vastaan

Rooman keisarit kannattivat markkinataloutta, jonka tavoitteena oli budjettiylijäämä, jolla rahoitettiin ammattisotilaiden palkat.

Varallisuus ja poliittinen valta oli keskittynyt valtakunnan virkamiehille, upseereille ja näiden yhteistyökumppaneille. Keisari Diocletianusin verouudistuksen (297 jKr.) jälkeen valtakunta alkoi kuitenkin viimein verottaa myös maanomistajia. Konstantinus Suuren rahauudistus 310-luvulla vakiinnutti solidus-kultakolikoiden aseman verojärjestelmässä.

Kultakolikkouudistus johti rahatalouden deflaatioon (kierrossa olleen rahan määrä supistui, mikä johti talouden taantumaan ja köyhtymiskierteeseen). Professori Weisweiler kirjoittaa: ”Niin 1800–1900-lukujen kultakanta-aikakaudella kuin solidusin aikana Roomassa pieni eliitti vaurastui huomattavasti, mutta tavallinen kansa köyhtyi.”

Keskikokoiset maatilat tosin selvisivät, ja palkkatyötä oli tarjolla sadonkorjuun aikaan. Maaorjiksi joutui kuitenkin jopa 15 % Italian alueen asukkaista.

Tämä ei johtanut orjakapinoihin, mutta velalliset osoittivat tyytymättömyyttään ja liittyivät usein Roomaa vastaan hyökänneiden heimojen armeijoihin. Kun goottien armeija päihitti roomalaiset Adrianopolin taistelussa 378, paikalliset asukkaat johdattivat voittajat maanomistajien jättimäisiin kartanoihin, joiden rikkauksien ryöstöön osallistuivat niin gootit kuin tavalliset roomalaiset.

Kun goottien sotilasjohtaja Alarik piiritti Rooman ensimmäisen kerran vuonna 408, lukemattomat kaupungista paenneet velkaorjat liittyivät hänen armeijaansa.

Chicagon yliopiston Richard Payne on osoittanut, että Persian sassanidihallitsijoita vastaan syntyneiden talonpoikaiskapinoiden tavoitte oli palauttaa vanhat taloudelliset lait, jotka olivat estäneet varallisuuden kasaantumisen pienelle eliitille.

Kapinoiden jälkeen koronkiskonta kiellettiin alueella kristinuskon oppien mukaisesti. Sama oppi kannustaa ihmisiä pyyteettömään yhteistyöhön ja varoittaa eliitin omaneduntavoittelusta. Kulttuurikin muuttui, ja alueella alettiin halveksua yletöntä luksusta ja ylimielisyyttä.

GettyImages-170981064 [5]

Antiikin aatteet

Rahanlainaajia pidettiin yhteiskunnallisesti tuhoisimpana luokkana. Heidän itsekeskeistä ahneuttaan pidettiin vaarana kansantaloudelle.

Kristinusko, islam ja monet muut ennen 1000-lukua syntyneet liikkeet vastustivat vanhaa eliittiä ja pitivät köyhyyttä jopa hyveenä verrattuna ahneuteen.

1300-luvun tunnettu Tunisiassa asunut islamilainen filosofi ja historioitsija Ibn Khaldun kuvasi, kuinka yhteiskunta oli saavuttanut varallisuutensa yhteistyöllä mutta menettänyt kaiken noin 120 vuodessa, koska kuninkaat olivat tulleet ahneiksi. Hallitseva eliitti kaivoi itse oman hautansa tuhoamalla yhteiskunnan taloudelliset rakenteet, joiden perustalle myös maanpuolustus ja sisäinen turvallisuus oltiin pystytetty.

On mielenkiintoista, että Khaldunin Muqaddimah-kirjan teoria sivilisaatioiden noususta ja tuhosta on hyvin samanlainen kuin italialaisen Giambattista Vicon (Scienza Nuova, 1725), ranskalaisen Montesquieun (Lakien Henki, 1748) ja skotlantilaisen Adam Fergusonin teoriat.

Ferguson oli innoissaan useista Lakien Hengessä esitetyistä ajatuksista: ”Ihminen on syntymästä kuolemaan osa yhteiskuntaa.” Selviytyäkseen ihmisten on tehtävä yhteistyötä. ”Ihminen on luonnostaan osa suurempaa yhteisöä, minkä vuoksi yksilön ei tule ajaa vain omaa etuaan. Hänen on luovuttava onnellisuudestaan ja vapaudestaan, mikäli nämä ovat ristiriidassa yleisen edun kanssa.”

Opetukset ovat toki räikeässä ristiriidassa nykyisten talouspolitiikkaa johtavien ajatusten kanssa: ”Ahneus on hyve!” ja ”Yhteiskuntaa ei ole edes olemassa!” Taloustiedettä kutsuttiin aiemmin moraalifilosofiaksi, mutta se on taantunut ääri-individualismiksi. Homo economicus on korvannut zoon politikonin. Velkaa pidetään pyhänä, vaikka sen maksaminen tuhoaisi koko yhteiskunnan.

Suuret filosofit ja uskonnolliset johtajat ovat käyneet viimeiset 2000 vuotta taistelua eliitin korruptiota vastaan sekä kansanyhtenäisyyden, solidaarisuuden ja itsekurin puolesta. Länsimaat ovat kuitenkin päättäneet pyyhkiä suurimpien ajattelijoidensa ideat kollektiivisesta muististamme, jotta palvelisimme kuuliaisesti rahanlainaajia ja koronkiskojia.

Rahanlainaajat ovat kautta historian tuhonneet yhteiskuntia. [6]

Rahanlainaajat ovat kautta historian tuhonneet yhteiskuntia.

Kansannousu on tulossa

Ei ole tietenkään kummallista, että finanssieliitti taistelee kansan uudistusliikkeitä vastaan, sillä uudistajat vaativat, että varallisuuden on jakaannuttava oikeudenmukaisesti.

Kansalaiset vaativat velkajärjestelyitä järkeistäviä konkurssilakiuudistuksia sekä poliittisen vallan siirtämistä pois pankkiireilta. Pankkiirit toimivat nyt täysin Ibn Khaldunin kuvaamalla tavalla; elämme sivilisaation rappioaikakaudella, jossa itsekkyys on arvoista korkein.

Finanssieliiti on kaapannut hallituksia aiemminkin. Ibn Khaldun on kuvannut, kuinka (usein ulkomaalaisten tai tunkeutujien muodostama) kulissien takana politiikkaa hallitseva eliitti voi pyörittää kokonaisia dynastioita:

Vaikka hän on todellinen hallitsija, hän tahtoo toimia salassa. Hän ei tahdo ottaa kuninkaan vastuita julkisesti harteilleen; sen sijaan hän tahtoo nauttia vain kuninkaan etuoikeuksista, kuten poliittisesta vallasta.

Hän valehtelee kansalle toimivansa vain kuninkaan avustajana. Hän välttelee varoen kaikkia poliittisen vallan symboleja ja arvonimiä. […] Hän piilottaa valta-asemansa esiintymällä pelkkänä kuninkaan edustajana.”

Nykypäivän valtiovarainministerit, keskuspankkijohtajat, IMF-ekonomistit ja pankkiuskolliset akateemikot ovat finanssiuskonnon kosmopoliittisia opetuslapsia.

He saarnaavat meille oppia, jonka mukaan rahalla, velalla ja veroilla ei ole poliittista merkitystä – ne ovat vain teknisiä yksityiskohtia, joihin liittyvä valta ei kuulu demokraattiselle järjestelmälle vaan asiantuntijoille. Heidän mottonsa on Marget Thatcherin [7] lentävä lause: ”Meillä ei ole vaihtoehtoja!”

Vaihtoehdottomuuden myytti on suojellut ahnetta eliittiä ihmiskunnan alkuajoista lähtien. Vaihtoehdottomuuden myytti ei voi kuitenkaan kukoistaa, mikäli kansa tuntee historiansa ja kykenee tunnistamaan finanssieliitin valheet.

Kaikki nykyiset kriisit on koettu historiassa moneen otteeseen aiemminkin. Ja kuten historiankirjansa lukeneet tietävät, ahneuden aikakautta seuraa lopulta velkaorjien kansannousu.

 

Lue myös:

Juutalaiset, pankit, koronkiskonta [8]
Velkaorjuuden historia tiiviisti [9]
Keskuspankki: yksityinen vai julkinen loinen? [10]
Taistelu koronkiskontaa vastaan 1 [11], 2 [12], 3 [13]