Väyrynen: Bernerin yksityistämishankkeen tavoitteena hukuttaa Suomi velkaan

Liikenneministeri Anne Bernerin kaltaiset yksityistämisfanaatikot väittävät usein, että kansallisomaisuuden kauppaaminen lisää valtion varallisuutta ja hyvinvointia. Paavo Väyrysen mukaan Bernerin todellinen tavoite on kuitenkin lisätä valtion velkaantuneisuutta.

Bernerin ja muiden uusliberaalien tavoitteena on listata suomalaiset tieverkot ja muu kansallisomaisuus pörssiin ja myydä ne pilkkahintaan ulkomaalaisille suuryhtiöille, jotka rahoittavat jättihankintansa pääsääntöisesti velkavivulla.

Suomea kuppaamalla hallituksemme elitistit uskovat saavansa ulkomaalaisilta miljardööreiltä myöhemmin tuntuvia vastapalveluksia. Kyse ei siis ole Suomen kansallisesta edusta vaan siitä, että ammattipoliitikot petaavat itselleen entistä rahakkaampaa uraa yksityisellä sektorilla tai esimerkiksi EU-tasolla.

Kansallisomaisuuden myymisen avulla hallitus voi hetkellisesti kaunistella valtion kirjanpitoa, sillä omaisuuden ylläpitämisestä aiheutuu kustannuksia. Samalla tavalla yritys voi ”parantaa” tulostaan irtisanomalla kaikki työntekijät ja sulkemalla tehtaat.

Lopulta suomalainen veronmaksaja joutuu kuitenkin maksumieheksi, kun ryövätyn kansallisomaisuuden uusi ulkomaalainen omistaja alkaa periä aiemmin ilmaisista palveluista monopoliasemansa voimin tähtitieteellisiä maksuja.

Väyrysen mukaan kyseessä on suuri velkahuijaus, jolla Berner pakottaa suomalaisia velkaantumaan entistä kovemmin. Velkojia ovat tietysti Bernerin omat sisäpiiriystävät – ulkomaalaiset pankit. Kaleva kirjoittaa:

”Kansalaispuolueen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen varoittaa tempuista, joilla Suomen velkaantumista aiotaan lisätä tilanteessa, jossa eurojäsenyys on hyydyttänyt talouskasvun.

Väyrynen näkee liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) ajamaan valtion teiden yhtiöittämisen keinona hankkia valtion budjetin ulkopuolista velkarahaa liikennesektorin käyttöön.”

”Myös sote-uudistus hyvin todennäköisesti johtaa menojen kasvuun eikä säästöihin.”

”Väyrysen mielestä paras ratkaisu olisi se, että kaikki euromaat ottaisivat uudelleen käyttöön kansalliset valuutat tai se, että ainakin osa euromaista irtaantuisi yhteisvaluutasta.”

”Väyrysen mukaan Suomen talouden yhden prosentin kasvu on velkavetoista. Sitä ylläpitää myös maahanmuuttajien määrän kasvu, joka ei hänen mielestään paranna Suomen hyvinvointia, mutta lisää bruttokansantuotetta.”

Hallituksen maahanmuutto-, sote- ja liikennekaarihankkeet tähtäävät kaikki samaan tavoitteeseen: suomalaisten kansallinen varallisuus on vaihdettava monikansallisten koronkiskojien tyrkyttämään velkarahaan.

Väyrysen mukaan ensimmäinen askel kohti järkevämpää talouspolitiikkaa olisi eurosta luopuminen. Ikävä kyllä perussuomalaiset sabotoivat hiljattain euroeroon tähdänneen kansalaisaloitehankkeen, vaikka puolue on kalastellut ääniä ”EU-kriittisissä” vesissä.

 

Lue myös:

Tievero olisi mafian mielivaltaa!
Zyskowiczilta tuki Bernerille: ”Tieverkot ovat kuin ruokakauppoja”
Kansallisomaisuuden ryöstö: viimeinen naula itsenäisyyden arkkuun
Taloushistorioitsija: kansallisomaisuuden yksityistäminen rikastuttaa vain eliittiä

7 kommenttia

  1. Niin no tuo Väyrysen lause : ” Lopulta suomalainen veronmaksaja joutuu kuitenkin maksumieheksi ” tulee joka tapauksessa toteutumaan ,myös ilman Bernerin aivoituksia koska eliitti aikoo laillistaa varastamisen. Sen se aikoo toteuttaa näin:

    1. Käteisen rahan hävittäminen

    2. Negatiivinen talletuskorko

    Kun Käteinen on vain haalea muisto jostain menneisyydestä ,eliitti lanseeraa huomattavassa mittakaavassa tuon ihmisten talletusten varastamisen miinus merkkisellä talletuskorolla. Se merkitsee että kukin palkansaaja pakotetaan jo kaikkien muiden verojen lisäksi antamaan omista rahoistaan pankeille (pankkeereille ) osan varallisuudestaan. näin sitten onkin luotu Kalevalan Sammon kaltainen rikkauksia tekevä mylly, joka varastaa ihmisiltä varallisuutta jotka ovat pankeissa , koska käteistä ei ole .

    Käteisen rahan hävittämisen välttämättömyydestä he perustelevat tekosyillä , mm rahan pesun, rikollisuuden vaikeuttamisella..mutta ne ovat kaikki tekosyitä ja vain hämäystä. TODELLINEN AINOA SYY ON TEHDÄ KUNNIALLISTEN REHELLISTEN IHMISTEN VAROJEN VARASTAMISESTA LAILLISTA.

    http://money.visualcapitalist.com/global-war-on-cash/

    Laskekaapa huviksenne, kuinka monella Suomalaisella on joko palkkatuloa tai varallisuutta , jos negatiivinen talletuskorko olisi esim 2-3% ellei jopa enemmän niin aikamoisia summia aikovat varastaa kaikilta joilla on varallisuutta .

    Listaan voisi myös lisätä 3. kohdan , Universal basic income , perustulo jonka kaikki saisivat, sen idea on tehdä kaikista joilla ei omaa tulonlähdettä täysin riippuvaiseksi tyranniasta. Jos ihminen siis sanoo edes yhden väärän sanan väärässä paikassa niin tyrannia voi uhata häntä perustulon lakkautuksella / vähentämisellä. Näin sitten luodaan tilanne jossa ihmiset tulevat olemaan riippuvaisia yhteiskunnasta jossa minä-yhteiskunta akselilla jokainen tekeminen ja sanominen voi johtaa sanktioihin.

    Ron Paul kertoili uhista miten hallitukset ,siis eliitti voi pahimmassa tapauksessa menetellä varastaakseen ihmisten rahat :

    Kun siis eliitti on aiheuttanut Globaalisti talous romahdukset ym ryöväykset he siirtyvät seuraavaan vaiheeseen näillä heidän suunnitelmillaan, kyse on entistä tiukemmasta ryöväyksestä ja ihmisten kontrollista käyttäen rahaa välineenä ihmisten kontrolloimisessa.

    Plusääni(42)Miinusääni(0)
  2. Taas ties monennenko kerran – Väyrynen on taas oikeassa. Valitettavasti – Suomen kannalta. Väyrynen tuo vihattu mies, jonka kuolema kaiketi ilahduttaisi monia. Mutta tämä ”kivi kengässä” oleva ”vastarannan kiiski” on aina ”aukonut” päätään yksinäisenä äänenä siinä kuorolaulun kakofoniassa, jossa muut ”johtavat” politiikot ovat olleen herätyskokouksellisessa tilassa harjoitettavasta politiikasta, joka on oleva se ”Midaan kosketus”, joka poikii ”kultaisia vasikoita”.
    Tämä sveitsiläinen juutalainen raharikas ahne ja kylmä ämmä, jonka henkäys on kylmempi kuin Siperian aron tuuli. Hänet juonittelija puliveivari Sipilä otti hallitukseen, ainoana tehtävänään myydä kansallisomaisuutemme viimeistä multakokkaretta myöten.
    Sipilä, tuo elämänsä keinotellut lestiläinen, jonka vaalivoiton lie Jumala tasoitti ottamalla Juhalta pojan vaalien alla, josta tuo nousutermiittimäinen nousu vallan huipulle siunaantui. Mies, joka ei koskaan sanonut mitään, ettei olisi koskaan väärässä. Mies, joka uskoo muslimin valheet, vaikka omin silmin metrin päästä näkee härän kokoisen miehen. Ei, selvä vauvahan tuo on. Lupaa Suomen ylös rakentaa, mutta murhan ja veren vain mukanaan tuo. Mutta väliäkö tuolla, sillä korkea virka luvassa on ja lahjusrahat veroparatiisissa odottavat. Oi tätä makeaa elämää. Siellä kelpaa kölliä, suomen pojan, kun maataan hän hyvin palvellut on.

    Plusääni(45)Miinusääni(0)
  3. Kun käteinen raha katoaa on orjuus viety yhä pidemmälle. Seuraava askel lienee sitten jokaiselle käteen ihon alle laitettavat mikrosirut, pedon merkki .

    http://finalwakeupcall.info/en/2015/05/13/cashless-society-slavery/

    http://www.therussophile.org/dont-let-propaganda-for-the-looming-cashless-society-deceive-you.html/

    Nyt vaatimaan Sipilältä ja muilta vastauksia aikataulusta, koska Suomen on tarkoitus olla ilman käteistä rahaa.

    Plusääni(20)Miinusääni(0)
  4. Sipilä ja Berner ovat omaksuneet esimerkkinsä Kärsämäkeläisestä sikalasta. Todella sikamaista touhua, ja sopii epäillä että ovat sekaantuneet eläimiin. Edessä on ilmeisesti keskustan paikallisyhdistysten astuttaminen tähän Sipilän ja Bernerin kaavaan. Tunkion aidat ritisee kun paska lentää keskustan tuulettimeen.

    https://www.youtube.com/watch?v=9Xjn-zjNGzo
    Sipilän ja Bernerin visio Suomelle

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  5. http://thomasdishaw.com/2017/01/coming-cash-currency-bans-sweeping-globe/

    ”Cash May No Longer Be Needed in Finland

    Financial experts from the Bank of Finland suggested that banknotes could be phased out by 2030. Technological advancements surrounding mobile payments and the need for convenient banking services are largely responsible for this feasible prediction.

    Kari Takala, senior advisor at the Bank of Finland’s Currency Department, said, “Many see cash as a backup system. It’s quick and convenient to use. In the future we’ll have to see how quickly mobile payment methods replace cash.”

    Joskoko maksuliikenne on elektronisen laitteiston ja rahan varassa voi sen panna alas yhdellä ainoalla ydinpommilla joka EMP pulssilla tuhoaa koko järjestelmän, näin sitten kellään ei ole keinoa enää maksaa eikä vastaanottaan rahaa. Eli koko elektroninen raha järjestelmä on tuhottavissa yhdellä pommilla, ja silti sitä ajetaan globaalisti myös Suomessa. Miten esim Suomen huolto varmuus on ajateltu Jos esim Venäjällä syystä tai toisesta räjähtäisi ydinpommi niin korkealla että sen aiheuttama EMP pulssi ulottuisi lähes koko Suomeen ?

    Eli tämä koko käteisen hävittäminen on jo pelkästään teknologian ja maan huolto varmuuden näkökulmasta täysin älytön ja vaarallinen idea, täysi susi jo ajatuksenakin. Ihmisillä pitää olla käteistä joka ei ole niin helposti tuhottavissa kuin elektronisen verkon/teknologian varassa oleva bitti raha. Lisäksi on olemassa hakkerit ja valtiolliset elimet jotka voivat päästä käsiksi ihmisten rahoihin ja virukset ym

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat