- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Vauvat tarvitsevat luonnollista vastustuskykyä, rokotteet edistävät syöpää

Rokotusten perusoletus on se, että ne auttaisivat lapsia päihittämään virustartuntoja kasvaessaan vanhemmiksi. Kuitenkin Michiganin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapsilla on jo syntymästään luontainen kyky torjua tartuntoja. Rokotukset saattavat estää välttämättömien immuunisolujen kasvua lapsuudessa ja siksi rokotusten välttäminen saattaa itse asiassa parantaa vauvan reaktioita infektioihin. Tarkemmin sanottuna rokotukset estävät erityisten proteiinien tuotantoa, jotka hidastavat tietyntyyppisten syöpien kasvua.

Tutkimuksen vanhempi johtava tutkija Yasmina Laouar Michiganin yliopiston mikrobiologian ja immunologian laitokselta selittää: ”Aikaisin lapsuudessa luonnolliset tappajasolut (NK-solut), kuten useat muut immuunisolut, eivät kypsy toimintavalmiiksi ennen aikuisikää. Sinä aikana olemme vajaan immuunijärjestelmän suojaamia ja siksi vastasyntyneet ja vauvat ovat alttiimpia infektioille.”

Rokotteet pahentavat ja laajentavat vauvojen immuunijärjestelmän kypsymättömyyttä estämällä normaalin immuunisolujen muodostumisen. Sen lisäksi että rokotteet vaikuttavat DNA:han, niiden myötä elimistöön joutuu myös raskasmetalleja, kuten elohopeaa, alumiinia ja muita myrkyllisiä säilöntä- ja tehoaineita.

Lasten immuniteetin ymmärryksessä on vielä suuria aukkoja, erityisesti luonnollisten tappajasolujen puutteellisissa reaktioissa. Michiganin yliopiston immunologien tutkimukset osoittavat erityisen muuntuvan kasvutekijä beeta-solun (TGF-β) selittävän, miksi useimmat rokotusasiantuntijat virheellisesti uskovat elimistön luonnollisen viestijärjestelmän tukahduttamisen auttavan immuniteettia, kun se itse asiassa häiritsee sitä.

Tutkimukset osoittivat, että luonnollisten tappajasolujen tuotantoa kontrolloi TGF-β, jota tuotetaan luuytimessä. Vastasyntyneillä hiirillä luonnolliset tappajasolut kehittyivät nopeammin TGF-β signaalien puuttuessa. Useat rokotteet on suunniteltu myös vaikuttamaan TGF-β signaaleihin, millä on fysiologisia vaikutuksia ihmiskehoon. Se itse asiassa toimii alkuperäistä tarkoitusta, eli immunisaatiota, vastaan. TGF-β signaalien estäminen tukahduttaa luonnolliset tappajasolut, mikä todellisuudessa lisää syöpäkasvaimien kasvua. Useimmat näistä tiedemiehistä eivät ole huomanneet, että TGF-β solujen vaikutus syöpäsoluihin ja syövän mikroympäristöön on sekä positiivista että negatiivista syövän kehitykselle. Keskittymällä TGF-β signaaleihin tuottaakseen enemmän kypsiä NK-soluja seurauksena on erittäin suureksi kasvanut riski taudin seurantasolujen vahingoittumiseen. Siksi riskit ylittävät kaikki ennustetut hyödyt useampien kypsien NK-solujen tuottamisesta.

TGF-β on polypetidi, joka viestittää erityisten reseptoreiden avulla. TGF-β estää imusolujen lisääntymisen ja erikoistumisen, mukaan lukien sytolyyttiset T-solut, luonnolliset tappajasolut ja makrofagit, estäen siten immuunijärjestelmää seuraamasta syöpäkasvaimen kehittymistä. TGF-β viestintä kuuluu olennaisena osana kasvaimen kehitykseen ja liittyy kaikkiin syöpäsolujen biologisiin päätoimintoihin.

Tutkijoiden mukaan saattaa tuntua houkuttelevalta ehdottaa TGF-β solujen viestintätoiminnan katkaisemista keinona korjata lapsuusiässä normaalia NK-solujen puutetta. Kuitenkin tällaisella toiminnalla on pitkäaikaisia tuhoisia haittavaikutuksia. Monet tiedemiehet ovat täysin tietoisia TGF-β viestinnän kaksoisluonteesta, esim. kasvaimien hidastajana ja edistäjänä, joten ei ole varmuutta, miksi niin paljon tutkimuksia on omistettu juuri TGF-β signaalia vaimentaville rokotuksille, kun tuloksena on vääjäämättä syöpäkasvaimien ja niiden leviämisen suuri todennäköisyys.

Antamalla imeväisikäisten immuunijärjestelmän kehittyä luonnollisella tavalla ihanteellisella ravinnolla, rintamaidolla ja D-vitamiinilla, eivät vauvat tarvitse mitään muuta terveyttänsä edistämään. Jos jatkamme keinotekoisten immunisaation keinojen jahtaamista, johtaa se vain päinvastaiseen tulokseen, immuunikatoon ja syöpään. Rokotus ei ole immunisaatiota, eikä tule koskaan olemaan.

Alkuperäinen artikkeli: http://preventdisease.com/news/12/080812_Infants-Need-Natural-Immunity-How-Vaccines-Actually-Promote-Cancer-Growth.shtml [1]