- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Vastine presidentin uudenvuodenpuheeseen

Presidentti Sauli Niinistö jatkoi uudenvuodenpuheessaan Suomen tärkeimmän naapurin suurvalta Venäjän mustamaalaamista. Tämän hän teki siirappimaisesti nöyristellen USA:n johtamaa transatlanttista “NATO” liittoumaa. Niinistö myös antoi Suomelle ulkopoliittisen liikkumatilan ja valinnanmahdollisuuksien vapauden, nimittäin transatlanttiseen suuntaan. 

Presidentin uudenvuodenpuheen väittämiä 

Presidentti Sauli Niinistö [1] toteaa uudenvuodenpuheessaan, että suurvaltapolitiikassa on tapahtunut nopeita ja jatkuvia muutoksia. Kylmän sodan jälkeinen aika on totisesti ohi. Uuden aikakauden tunnusmerkit vasta hahmottuvat. Mutta aina kun geopolitiikka muuttaa muotoaan, tuntuvat vaikutukset myös suurvaltoja pienemmissä maissa. Joskus ennen muuta niissä. 

Konflikti Ukrainan [1] rajoilla on syvenemisen partaalla. Euroopan turvallisuuden kannalta tunnelmat ovat kiristyneet. Muutos on ollut nopea. Nyt on toista ilmaa. Venäjän joulukuussa esittämät ukaasit Yhdysvalloille ja Natolle koskevat Eurooppaa. Ne ovat ristiriidassa Euroopan turvallisuusjärjestyksen kanssa. Etupiirit eivät kuulu 2020-luvulle. Kaikkien valtioiden täysivaltainen tasa-arvoisuus on keskeinen perusperiaate, jota kaikkien tulee kunnioittaa.” 

Vastine uudenvuodenpuheen väittämiin 

Kylmänsodan jälkeinen aika ei totisesti ole ohi, sillä Niinistökin sitä virittelee Yhdysvaltojen johtaman läntisen koalition tukena. 

Ensinäkin miksi Ukrainan sota leimahti liekkeihin vuonna 2014? Sionistinen USA ja Euroopan unioni ovat merkittävästi Ukrainan konfliktin  syttymisen [2] taustalla ja myös sen laajentamisessa [3]. Ja etenkin hiljattain on länsivallat tukeneeta Ukrainan vihamielisyyksiä [4] sinnikkäästi venäläismielisiä kapinallisia ja Venäjää vastaan.  

Konflikti on siis syttynyt ja nykyisin vielä syventynyt Ukrainan rajoilla Yhdysvaltojen ja EU:n, Ukrainalle osoittamien poliittisten ja sotilaallisten tukien ansiosta. 

Täten uudenvuodenpuheen lause: “Konflikti Ukrainan rajoilla on syvenemisen partaalla” keikahtaa päälaelleen. 

__________ 

a) Venäjän ja Naton sanailu Ukrainasta kiihtyy: ”Venäjä ei voi enää yllättää ketään” – MTVuutiset.fi 

Venäjä ei ole antanut ukaasia  

Venäjä ei itse asiassa ole antanut ‘ukaasia’, joka historiallisesti tarkoittaa keisarillista määräystä. Sitä vastoin Venäjä [5] on pyytänyt Yhdysvalloilta ja tietyltä muilta NATO-mailta takuita siitä, että NATO-maista muodostuva liittouma lopettaa etenemisensä itään ja eikä ota käyttöönsä Venäjää uhkaavia asejärjestelmiä Ukrainan sekä muiden sen naapurivaltioiden alueilla. Tietysti näiden takuiden vaatiminen on Venäjän velvollisuus, jo kansalaistensa turvallisuutta ajatellen. Presidentti Vladimir Putin on painottanut, että Venäjän vaatimus Yhdysvalloilta ja sen johtamalta liittoumalta on täysin Helsingin vuoden 1975 päätösasiakirjan mukainen ja Istanbulin peruskirjassa vuodelta 1999 ilmaistun turvallisuuden jakamattomuuden periaatteen mukaista.  

 

Lisää Niinistön väittämiä yms. uutisointeja 

Ja todettakoon taas kerran: Suomen liikkumatilaan ja valinnanmahdollisuuksiin kuuluu myös mahdollisuus liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä, jos niin itse päätämme. ” 

Ruotsista sanotaan: “Ruotsissa ylistetään presidentti Niinistön Nato-kannan selkeyttä – ”Pitäisin hyvänä, että maat jättäisivät hakemukset, kun Venäjä aloittaa sotatoimet Ukrainassa”1 

Toivoa on syytä pitää yllä, mutta pelkkään toiveajatteluun ei pidä sortua. Näinä aikoina palaavat mieleen myös Henry Kissingerin opit. Hänen kyynisen lausumansa mukaan silloin, kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla. Tätäkin saatetaan mitata tammikuun toisella viikolla alkavassa dialogissa.”  

Vastine Niinistön väittämiin 

Niinistö painottaa sitä, että “Suomella on ulkopoliittista liikkumatilaa ja myös mahdollisuus liittoutua sotilaallisesti ja hakea NATOn jäsenyyttä, jos niin itse valitsemme. ” 

Mikäli Suomella on vapautensa yllä mainituissa asioissa, niin miksi emme voisi myös liittoutua sotilaallisesti Venäjän kanssa, sillä tällöin Suomi olisi turvassa paljon puhutulta Venäjän “uhalta”. 

Niinistön mainitsema “Suomen liikkumatila ja valinnanmahdollisuus” näyttää vain olevan yksisuuntaista ja Yhdysvaltojen määrittämää “valinnan vapautta”. Suomen valinnanmahdollisuudet ovat kuitenkin nykyisin olemattomat, sillä onhan Suomi sitoutunut läntisen koalition mukana hyökkäyssodan valmisteluihin Venäjää vastaan. Tästä osoituksena on se, että Suomen valtioneuvosto on valinnut maalle uudet ilmavoimien hävittäjät (F-35) Yhdysvalloista.  

Lisäksi Suomi on hyväksynyt NATO-sopimuksen eli isäntämaasopimuksen, joka tarkoittaa käytännössä NATO-maan velvollisuuksia, ilman etuisuuksia. Se tarkoittaa myös sitä, että Suomi on jo käytännössä NATOn jäsenmaa ilman stratifiointia.  

Suomi on siis liitetty mahdolliseen hyökkäyssotaan Venäjää vastaan. Suomi muodostaa Yhdysvaltojen protektoraatin eli puskurialueen Venäjää vastaan. Suomen vallanpitäjien typerä ulkopolitiikka Venäjän suhteen palvelee vain ja ainoastaan Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin suurvaltapolitiikkana, jonka yhtenä tarkoituksena on vahvistaa Yhdysvaltojen sillanpääasemaa Euroopassa.  Suomi on siis luopunut omasta puolustuksestaan.   

Tämäkö yllä mainittu on sitä Niinistön mainostamaa Suomen liikkumatilaa ja valinnanmahdollisuuksia?  

Kuten luvusta, “Lisää Niinistön väittämiä yms. Uutisointeja”, huomaamme on presidentti Sauli Niinistö syvästi integroitunut läntiseen “arvoyhteisöön”. Toisin sanoen Niinistö on lopullisesti ja syvällä varmuudella paljastanut olevansa juutalaismafian hallitseman Yhdysvaltojen “puolustusdoktriinin” uupumaton kannattaja ja suoranaisesti sen lakeija. 

Näin menetellessään on Niinistö ilman minkään kaltaista epäröinti pettänyt Suomen kansan ja isänmaansa, luovuttaen Suomen geopoliittisen aseman ulkomaisten läntisten suurvaltojen sotilaalliseen hallintaan. Juuri tähän viittaa Niinistön imelä linjautuminen juutalaisen kansainvälisen politiikan mahtimiehen Henry Kissingerin dogmatiikkaan, jonka tarkoituksena on myös likasankopolitiikka Venäjää kohtaan. 

Sionistisen transatlanttisen liittouman komennossa oleva Suomen poliittinen johtajisto tai paremminkin mafia on nyt päättäneet toteuttaa pitkään himoitsemansa unelman, Suomen liittämiseksi NATOn jäsenyyteen.  

Presidentti Sauli Niinistö esittää uudenvuoden puheessaan rivien välistä luettuna jäljempänä mainittua: 

Suomalaiset kansakuntana ei ole minkään arvoista ja sen kulttuuri-identiteettiä ei kannata vaalia, vaan se voi haihtua jäljettömiin. 

Suomen valtio ja sen, maa-, vesi- ja ilmatila ja instituutiot sekä Suomen perustuslaki eivät ole minkään arvoiset, vaan Suomi EU:n perifeerisenä maakuntana joutaa alistaa Yhdysvaltojen johtaman läntisen liittouman ja EU:n komentoon sekä näiden lypsylehmäksi. Luonnollisesti Niinistö haluaa, että  juutalaisen Klaus Schwabin ja hänen miljardöörikerhonsa edistämä Maailman talousfoorumi (WEF) voimistuu “kukoistukseensa”.  WEF:n tavoitteena on ensin EU:n liittovaltiokehitys, ja sen jälkeen maailmanlaajuinen Uusi Maailmanjärjestys. Suomen johtavat poliitikot, kuten Sanna Marinin hallitus ja myös eduskunta presidenttiä myöten ovat näihin tavoitteisiin petturuuttaan sitoutuneet.  

Venäjä ei ole uhka 

Tässä tilanteessa voidaan sanoa, että Venäjä ei ole ei ole uhannut ketään, eikä käyttäytynyt hyökkäävästi naapureitaan kohtaan. Lisäksi Venäjä on yrittänyt toimia multipolaarisen järjestelmän pelisäännöillä. Venäjällä on havaittu hyödylliseksi tukea Euroopan unionin kehitystä, jotta se auttaisi EU irrottautumaan USA:n kontrollista.2  

Venäjän yhteistyöhalukkuudesta Euroopan suutaan voidaan esittää esimerkkinä Venäjän ja Saksan välille rakenteilla oleva Nord Stream 2 –kaasuputki,  jonka rakennustyöt alkoivat uudelleen viime vuoden alussa. 

Mutta Yhdysvallat ovat uhka maailmanrauhalle 

Israel-lobbyn [6] ja muiden juut [7]alaistoimijoiden [7] tiukassa kontrollissa oleva Washingtonin sisä- ja ulkopolitiikka muodostaa Israelin rinnalla todellisen uhan maailman rauhalle ja kansojen olemassa ololle. Erittäin huomionarvoista on, että Yhdysvalloilla on yhteensä 761 sotilastukikohtaa 132 eri maassa ja kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella.3  

Mainittakoon joitakin esimerkkejä USA:n globaaleista ”vapauden” ja ”rauhan” interventioista:  

Noam Chomsky (NC) kirjoittaa teoksessaan Maailmanvalta vai maailmanloppu, että Yhdysvallat on noudattanut yli puolen vuosisadan imperialistista strategiaansa tavoitteinaan koko maailman herruus (tarkoittaa tietysti juutalaismafian herruutta). Hegemoniatavoitteissaan Yhdysvallat ei ole piitannut globaaleista riskeistä, jota esimerkiksi Kuuban kriisi osoitti.4 

Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat hyökänneet verta kaihtamatta esimerkiksi jäljempänä mainittuihin kohteisiin: 

Nicaragua 1980–90 luvut

Ronald Reaganin propagandakoneisto tehtaili sokeeraavia tarinoita Nicaraguan lentotukikohtiin sijoitettujen MiGien uhasta Yhdysvalloille. Näin Yhdysvallat sai tekosyyn hyökätä puolustuskyvyttömän Nicaraguan kimppuun.4 

NATOn pommitukset Jugoslaviassa olivat osana Kosovon sotaa (1999) 

Virallisesti pommitusten syynä oli Jugoslavian presidentin Slobodan Miloševićin haluttomuus hyväksyä Kosovoa koskevaa suunnitelmaa. Yhdentoista viikon mielipuolisten pommitusten jälkeen Kosovo siirtyi kansainvälisten joukkojen valvontaan.5 

NATOn johtajat korostivat yksimielisesti ja alituisesti, että päätökseen pommitusten aloittamiseksi vaikutti kaksi syytä:6 

  1. Väkivaltaisten etnisten puhdistusten pysäyttäminen (tämä syy vaikuttaa hyvin ristiriitaiselta, sillä NATOn pommitukset juuri kiihdyttivät väkivaltaisuuksia). 
  1. ”NATOn uskottavuuden” todistamiseksi. Ensimmäinen syy ei ole uskotta, mutta toinen on. 

Afganistanin sota (2001–2014) 

Syyskuun 11. päivän iskuilla Yhdysvallat saivat tekosyyn ”terrorisminvastaiselle sodalleen”. Siten Afganistanin sota laajeni 7. lokakuuta 2001, kun Yhdysvaltain, Yhdistyneen kuningaskunnan, Australian ja Afganistanin pohjoisosaa hallinneen pohjoisen liiton joukot hyökkäsivät Afganistaniin syrjäyttääkseen maan Taliban-hallinnon ja tuhotakseen Talibanin suojissa toimineen Al-Qaidan. 

Yhdysvallat ovat vastuussa Afganistanin dominoivasta roolista kansainvälisessä heroiinikaupassa, joka on ainoastaan toistoa, sille mitä tapahtui aiemmin Burmassa, Thaimaassa ja Laosissa 1940-luvun lopulta 1970-luvulle. (Tähän heroiinikauppaan on ilmeisesti koittanut muutos tai se on loppunut, kun Talibanit saivat viime vuonna valta-aseman Afganistanissa). Näiden maiden muodostamaa huumeviljelmistä tunnettua aluetta kutsuttiin ”Kultaiseksi kolmioksi”. 

”Arabikevät”, Irakin tuho ja Syyria 

Viime kädessä Yhdysvallat ja Israel olivat syyllisiä Syyrian sotaan, joka oli ”arabikevään” huipentuma. Irakin kukistamisella ja ”arabikeväällä” oli kaksi selvä päämäärä (muitakin on): Irak ja “arabikevään” yhteydessä kaadettujen valtioiden hallinnot noudattivat itsenäistä talouspolitiikkaa ja olivat jokseenkin varteenotettavia vastustajia Lähi-idän rauhaa uhkaavalle Israelille. Nämä kaksi päämäärää ovat olleet myös tavoitteena Iranin ja Syyrian hallintojen kukistamisen pyrkimyksissä, mutta Iran muodostaa Israelille tarvittaessa todellakin varteenotettavan vastustuksen. Liittoutuneiden hyökkäys Irakiin syöksi koko Lähi-idän kaaokseen. Saddam Hussein alkoi vaatia öljysuoritusten maksuvälineeksi euroa vuoden 2000 lopulla myydäkseen öljyä euromaihin. Niinpä Saddam vaihtoi YK:ssa olevan 10 miljardin dollarin reservinsä euroiksi. Tästä innostuivat muutkin maat, kuten esimerkiksi Iran, joka ryhtyi vaatimaan öljystään korvausta euroina.7 

[8]

Nämä Saddamin itsenäiset talouspyrkimykset olivat syynä Yhdysvaltojen ja Britannian johtaman liittouman hyökkäykselle Irakiin 2003. Tekaistun Irakin sodan avulla raunioitettiin Israelin vihaama hallitus ja siten taattiin se, että Irak myy jatkossakin öljynsä yksinomaan dollareita vastaan. 7 

Lukijat voivat vertailla yllä olevaan viitaten sitä, että kumpi mainituista suurvalloista on todellakin uhkana maailmalle juutalaismafian hallitsema USA vai samaisen mafian vaikutuksen alainen Venäjä? 

Natosta ei ole turvaa; Suomi on turmion tiellä 

”NATO on luonteeltaan jäänne kylmän sodan ajalta ja se toimii pääsääntöisesti paperijärjestönä? Vaikka NATOlla on moniportainen sotilashallinto esikuntineen, ei sillä ole joukkoja. NATON sotavoimat koostuvat jäsenvaltioiden sotajoukoista, joiden luovuttaminen käyttöön on täysin jäsenvaltioiden päätäntävallassa.”   

Luonnollisesti kukin NATO-maa määrittäisi omat tarpeensa sekä niiden tärkeysjärjestyksen, jos Eurooppa ajautuisi sotaan. Länsi- ja Keski-Euroopan maille sekä Yhdysvalloille Suomi ei olisi puolustamisen arvoinen, mutta maamme olisi NATOn eteen työnnetty tukikohta. Riippumatta siitä kuka tällaisen sodan voittaisi, meidän kohtalomme olisi perin surkea. 

Miksi kukaan valtavirtaisessa NATO-jäsenyyteen liittyvässä keskustelussa ei esitä sitä kysymystä, että antaisiko sotilasliitto todella Suomelle turvan NATO-jäsenmaana? Nimittäin viidennen artiklan kohta ei takaisi Suomelle todellisessa tilanteessa minkään kaltaista luetettavaa turvatakuuta.  

Miksi yleisessä keskustelussa ei ”nosteta kissaa pöydälle” sen suhteen, että rehellisesti esitettäisiin NATOn olevan luonteeltaan jäänne kylmän sodan ajalta pääsääntöisesti toimivana paperijärjestönä? NATOon liittyvissä keskusteluissa ei ole tiettävästi kukaan esittänyt sitä faktaa, että NATON sotavoimat muodostuvat jäsenvaltioiden sotajoukoista, joiden luovuttaminen käyttöön on täysin jäsenvaltioiden päätäntävallassa, kuten yllä jo sanottiin.   

Suomen NATO-kiihkoilijoiden keskuudessa vallitsee hirvittävän lapsenomainen  luottamus Yhdysvaltojen johtaman läntisen liittouman “puolustusdoktriiniin”. Eikö ole ymmärretty, että Suomi on nykyisin vain EU:n syrjäinen pohjoinen maakunta, minkä puolustamista ei katsottaisi merkitykselliseksi. Mikäli esimerkiksi Venäjä hyökkäisi Suomeen jäisi kaikki ulkopuolinen ja ulkomainen avustaminen  vain myötätunnon tasolle ja Suomen puolustusvoimien sotilaat saisivat kuolla viimeiseen NATO-jäsenmaan sotilaaseen saakka.   

Lopuksi voitaisiin jälleen sanoa, että Suomen on itsenäistyttävä ja ilmoitettava, että emme ole enää EU:n jäsenvaltio, jota Suomi ei laillisesti ole koskaan ollutkaan. Itsenäisen Suomen on otettava puolueettomuuspolitiikka käyttöön ja muodostettava kestävät sekä yhteistyökykyiset suhteet tärkeimpään naapuriimme suurvalta Venäjään. Suomen pitäisi osaltaan murtaa se rautaesirippu, joka on jälleen rakennettu lännen ja Venäjän välille. Mahdollisesti itsenäistynyt Suomi noudattaisi soveltaen Paasikiven linjaa, joka korosti Suomen ja silloisen Neuvosto-Venäjän kahdenvälisten suhteiden tarpeellisuutta sekä Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta.   Suomen ja muunkin EU:n alueen taloudelle muodostuvat tulevaisuudessa merkittäviksi hedelmälliset suhteet Venäjälle sekä Itä-Aasiaan. Lisäksi Suomen on mitätöitävä isäntämaasopimus ja hylättävä Yhdysvaltojen johtaman koalition puolustusdoktriini eli torjuttava NATOn kumppanuus ja jäsenyys sotilasliitossa. Samalla meidän on kehitettävä omaa puolustusjärjestelmää, johon yhtenä esimerkkinä kuuluu Venäjältä hankittavat S-400 [9] torjuntaohjukset. 

Myös Suomen puolustuksen pitäisi muodostua kolmesta tärkeimmästä peruspilarista, joista merkittävin on puolustustahto, toisena asevarustelu ja kolmanneksi koulutus. Ei pidä unohtaa, että Suomen puolustuksen peruskallio on hyvin kehitetyt maavoimat.  

Puolustustahtoon viitaten voidaan kysyä, että keneltä voisi löytyä puolustustahtoa, puolustaa Suomea, joka on Euroopan unionin syrjäinen maakunta, ja mitä hallitaan Brysselistä käsin. Ulkomaalaisella rahalla huoraavat johtavat poliitikot, ovat luovuttaneet Suomen globaalien talousimperiumien lypsettäväksi. Tämän Suomen poliittisen mafian tähden ei kenenkään pidä uhrata edes yhtä hiuskarvaansa. Mutta puolustustahto realisoituu heti, kun Suomi on jälleen itsenäinen ja puhdistettu kansan-, ja maanpetturi roistoista. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2022 – Presidentti [1] 

Why the West is to Blame for the Ukraine Crisis | Foreign Affairs [2] 

UAWire – Third time in a week U.S. Air Force transport planes land in Ukraine amid escalation in Donbas [3] 

Сценарий учений похож на войну: как НАТО снимает напряженность у границ РФ // Смотрим (smotrim.ru) [4] 

Телефонный разговор с Президентом Финляндии Саули Ниинистё • Президент России (kremlin.ru) [5] 

The Israel Lobby and the European Union — the University of Bath’s research portal [6] 

The Jews behind Internet – Radio Islam (islam-radio.net) [7] 

  1.  MTV-uutiset (2.1.2022). Ruotsissa ylistetään presidentti Niinistön Nato-kannan selkeyttä -”…” 
  1. Juntunen, Alpo (2000). GEOPOLITIIKKA – PERUSTA VENÄJÄN AATTEELLE: 47831-Artikkelin teksti-36537-1-10-20140924.pdf [10] 
  1. U.S. Department (2005). U.S. Department of Defense Base Structure Report, Fiscal Year 2005 Baseline [11].  
  1. Chomsky, Noam (2004). Maailmanvalta vai maailmanloppu? Otavan Kirjapaino Oy Keuruu. 
  1. Yleisradio Naton Serbian pommituksista tulee kuluneeksi 15 vuotta [12] 
  1. Chomsky, Noam (2004). Uusi sotilaallinen humanismi, Kosovon opetukset. Gummerus Kirjapaino Oy, jyväskylä 2004. 
  1. Krassimir Petrov (23.1.2006)- Reference: LeMetropole Cafe: Saatavilla: http://www.masternewmedia.org//#ixzz4Dl8Torno [13]; Krassimir Petrov (29.9.2004). Oil performance in a worldwide depression. Saatavilla: https://www.oroyfinanzas.com/en/2004/09/oil-performance-in-a-worldwide-depression/ [14]; Krassimir Petrov (17.1.2006). The Proposed Iranian Oil Bourse. Saatavilla: http://www.resilience.org/stories/2006-01-17/proposed-iranian-oil-bourse [15]; DV: Libya: All About Oil or All About Banking? [16]; Bashar al-Assadin haastattelu (1.7.2016). President Assad’s interview with SBS NEWS AUSTRALIA. [17] 

_______ 

a) Venäjän ja Naton sanailu Ukrainasta kiihtyy: ”Venäjä ei voi enää yllättää ketään” – MTVuutiset.fi