Vastarintaliikkeen kieltokanne ja poliisin politisoituminen

Suomessa on käyty syksyn 2015 pakolaiskriisin jälkeen vilkasta keskustelua virkavallan politisoitumisesta. Miten on mahdollista, että Suomessa toimii vapaasti murhiin ja järjestäytyneeseen huumekauppaan syyllistyneitä järjestöjä, mutta poliisihallitus tahtoo kieltää vain Vastarintaliikkeen?

Valtakunnansyyttäjänvirasto päätti loppuvuodesta 2016, ettei se lähde ajamaan Vastarintaliikkeen kieltämistä. Mitä ilmeisimmin syy päätökselle oli se, että Suomessa todellisten rikollisliigojenkin on perinteisesti annettu järjestäytyä vapaasti, joten poliittisen oppositioryhmän kieltäminen vaikuttaisi vähintäänkin kummalliselta. Vain muutama viikko myöhemmin Suomen poliisihallitus teki kuitenkin yllättävän päätöksen ja ilmoitti nostavansa kanteen Vastarintaliikkeen kieltämiseksi. Poliisihallitus on saanut tukea hankkeelleen muun muassa suojelupoliisilta ja pääministeri Juha Sipilältä.

Tänään uutisoitiin, että poliisihallitus on viimein jättänyt kieltokanteen Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Viranomaiset ovat päättäneet tunnustaa rohkeasti väriä, sillä heidän asiamiehenä toimii tapauksessa asianajaja Markku Fredman. Fredman on kovan luokan monikulttuurisuuslobbaaja, joka oli muun muassa perustamassa Suomen Pakolaisneuvonta-yhdistystä, ”joka nykyisin avustaa valtaosaa turvapaikanhakijoista”. Viimeistään nyt poliisin kanta Suomen pakolaiskriisiin ja maahanmuuttopolitiikkaan on selvä kaikille.

Perusteluissaan poliisihallitus viittaa muun muassa Vastarintaliikkeen ”kansallissosialistiseen ohjelmaan” – eli ilmeisesti poliittiseen manifestiimme – ja käyttää juridisesti täysin merkityksetöntä termiä ”vihapuhe”. Mikäli poliittinen manifesti sisältäisi rikollista tekstiä, olisi siitä nostettu jo syyte. Näin ei ole kuitenkaan tehty, koska sisältö on alusta loppuun laillinen.

Poliisihallituksen päätös on siis historiallinen siksi, ettei poliisi ole aiemmin yrittänytkään kieltää esimerkiksi niin sanottuja prosenttijengejä, joiden jäseniä on tuomittu järjestäytyneestä huumekaupasta ja jopa kerhotiloissa suoritetuista paloittelumurhista ja raiskauksista. Poliisihallituksen viesti suomalaisille siis on, että huumeet ja paloittelumurhatkin ovat toivottavampaa kuin järjestäytynyt poliittinen isänmaallisuus.

Yleisradio haastatteli joulukuun lopulla kieltokannetta käsittelevässä artikkelissaan ministeri Lauri Tarastia, jonka kommenteista paistoi tahaton ironia:

”Viimeksi yhdistystoimintaa kiellettiin Suomessa 70-luvun loppupuolella, kun neljä uusnatsi Pekka Siitoimen yhdistystä lakkautettiin. Tuolloin päätökset nojasivat Pariisin rauhansopimukseen, jossa kielletään fasistiset tai Neuvostoliitolle vihamieliset sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt.

– Nyt on samantapainen tilanne kuin Siitoimen tapauksen ympärillä. Varmaan (poliisihallitus) tähänkin vetoaa. Jos olosuhteet eivät ole muuttuneet, niin voidaan olettaa, että tulos on suurin piirtein sama, Tarasti sanoo.”

Niin, ovatko Suomen poliittiset olosuhteet muuttuneet ajoista, joilloin meidän täytyi pohtia, ovatko kansalaisjärjestömme ”Neuvostoliitolle vihamielisiä”? Siinäpä oikeusoppineille pähkinä purtavaksi. Mikäli Vastarintaliike kiellettäisiin sotienjälkeisten sopimusten nojalla, merkitsisi tämä käytännössä sitä, että Suomen ”oikeusjärjestelmä” alkaisi vaalia jälleen Josif Stalinin perintöä.

Mitä Siitoimen toinen toistaan kummallisempien yhdistysten kieltoon puolestaan tulee, ryhmät kiellettiin samana vuonna, kun johdolle langetettiin tuomio järjestelmällisesti suoritetusta poliittisesta tuhopoltosta. Tuomioistuimen mukaan järjestön johto oli käyttänyt käskyvaltaansa ja määrännyt rivijäsentä suorittamaan vakavan rikoksen, tuhopolton.

Vastarintaliikkeen johtajia tai aktivisteja ei ole koskaan tuomittu vastaavista tapauksista. Jopa suojelupoliisi on myöntänyt, että muutamassa mielenosoituksessamme sattuneet nujakat ovat olleet ”spontaania ja reaktiivista” – ne ovat syntyneet, kun uhkaavat tai suoranaisen väkivaltaiset poliittiset vastustajat ovat yrittäneet rajoittaa aktivistiemme toiminnanvapautta. Vastarintaliikkeen johto ei ole koskaan määrännyt aktivisteja suorittamaan rikoksia, mikä erottaa meidät kokonaan 1970-luvun tapauksista.

Se, että mielenosoituksissamme on sattunut muutamia ”spontaaneja ja reaktiivisia” kahnauksia vuosien varrella, ei sinänsä voi olla peruste järjestön kieltämiselle, koska poliisi ei ole koskaan yrittänytkään kieltää aitoja rikollisliigoja. Perusteluissaan poliisihallitus valehtelee, että välikohtaukset olisivat alkaneet siitä, että Vastarintaliikkeen aktivistien arvomaailmaa olisi arvosteltu sanallisesti. Näin ei ole koskaan tapahtunut, vaan tilanteisiin on johtanut aina suora voimankäyttö, laiton uhkaus tai esimerkiksi sylkeminen. (Kun poliiseja itseään kohti syljetään, suhtautuvat he siihen äärimmäisen vakavasti.)

 

Vastarintaliike ei ole koskaan ”kiihottanut kansanryhmää vastaan”

Sen jälkeen kun Vastarintaliikkeen kieltämisestä alettiin puhua, keskusrikospoliisin väkeä on tuomittu avunannosta uhriaan jäljittävälle pedofiilille, suojelupoliisin työntekijä on jäänyt kiinni laittomasta urkinnasta ja Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio on istunut käräjillä huumekauppasyytteiden vuoksi. Vastarintaliikkeen kieltämisen puolesta suoraan kantaa ottanut keskusrikospoliisin Rabbe von Hertzen sai viimeksi tällä viikolla hovissa rikostuomion!

Lisäksi Helsingin poliisi syyllistyi itsenäisyyspäivänä aktivistimme kiduttamiseen sullomalla tämän raudoitettuna samaan maijaan raudoittamattoman väkivaltaisen kommunistin kanssa. Mikäli rikostapausten määrään on katsominen, ei Vastarintaliike olisi siis suinkaan kieltolistan kärjessä.

Poliisi on vedonnut kieltovaatimuksessaan tietysti niin sanottuun asema-aukion välikohtaukseen, jossa aktivistimme Jesse Torniainen potkaisi käräjäoikeuden mukaan häntä kohti sylkenyttä huumeriippuvaista Jimi Karttusta yhdesti rintaan. Media leimasi Torniaisen ”tappajaksi” ennen kuin käräjille oli edes ehditty. Myös poliisi alkoi puhua järjestön kieltämisestä jo ennen oikeudenkäyntiä, sillä henkirikosepäily antoi mukavasti painoarvoa muuten huteralle kieltovaatimukselle.

Mielenkiintoista kyllä, käräjäoikeuden mukaan potkun ja kuoleman välillä ei voitu todistaa olevan syy-yhteyttä, joten kuolemantuottamussyyte kaatui kokonaan! Karttunen oli käyttänyt sairaalassa huumeita ja laiminlyönyt hoito-ohjeita, joten Torniainen ei ollut vastuussa hänen kohtalostaan. Poliisihallitus ei kuitenkaan kommentoinut käräjäoikeuden päätöstä julkisuudessa käytännössä lainkaan vaan piti linjansa: Asema-aukion tapauksen vuoksi Vastarintaliike on kiellettävä!

Toisin sanoen poliisi teki päätöksen kieltokanteen nostamisesta jo ennen oikeudenkäyntiä eikä antanut käräjäoikeuden tuomion vaikuttaa mitenkään päätökseensä. Suomen valtamedia ja puolue-eliitti ovat pyrkineet tukemaan poliisin kieltokannetta julkisuuskampanjalla, jossa ”kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä” puhumista on jatkettu senkin jälkeen, kun kuolemantuottamussyyte kaatui. ”Kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä” puhuttiin viimeksi 1.2. Ylen Politiikkaradiossa, jossa esiintyivät vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz. Kyse on järjestelmällisestä valehtelusta, jolla poliittisen opposition kieltohanke yritetään oikeuttaa keskivertokansalaisille.

Monet ovat pohtineet, voitaisiinko rikosjärjestölain ja kansanryhmän vastaisen kiihottamisen kieltävän lain yhtäaikaisella käytöllä puuttua Vastarintaliikkeen toimintaan. Nähdäksemme tämä ei ole mahdollista. Vastarintaliikettä, sen julkaisuja tai sen johtavia aktivisteja ei ole järjestön historian aikana tuomittu kertaakaan kunnianloukkauksesta, rikokseen yllyttämisestä tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. ”Rasistista motiivia” ei ole koskaan käytetty koventamisperusteena, mikäli aktivistejamme on tuomittu poliittiseen toimintaan liittyvistä ”rikoksista”.

Vastarintaliike ei siis lain silmissä ole koskaan syyllistynyt rangaistavaan ”rasistiseen” toimintaan. Mikäli lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan alettaisiin soveltaa poliittisten järjestöjen kieltämisessä, joutuisi esivalta kieltämään ensimmäisenä hallituspuolue perussuomalaiset, jonka jäseniä on toistuvasti epäilty, syytetty ja tuomittu kiihotusrikoksista – viimeisimpiä tapauksia ovat Sebastian Tynkkynen, Terhi Kiemunki ja Teuvo Hakkarainen. Lisäksi poliisi myönsi itse hiljattain, että yleensä ”viharikosten” uhrit ovat suomalaisia eivätkä suinkaan maahanmuuttajia! Vastarintaliike olisi siis kaikin puolin väärä kohde, mikäli poliisi tahtoisi kitkeä ”viharikoksia”.

Asema-aukion tapauksen jälkeen poliisin kanssa yhteistyötä tekevä oikeusministeriö alkoi selvittää, voisiko mielenosoitusten ilmoittamisen varoitusaikaa pidentää huomattavasti. Mediassa vihjattiin, että tarkoituksena on puuttua ”ääriliikkeiden” toimintaan. Vastarintaliike on kuitenkin usein tehnyt poliisille ilmoituksia jopa sellaisista julkisista tapahtumista, joita ei edes luokitella mielenosoituksiksi. Myöskään tätä ei siis voida käyttää argumenttina Vastarintaliikkeen kieltämisen puolesta.

 

Onko vallankumouksellisuus laitonta?

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan ”Vastarintaliike pitää lakkauttaa väkivaltarikosten ja vallankumouksellisuuden takia”. Kuten yllä totesimme, Suomessa on lukemattomia useammin väkivallasta tuomittuja järjestöjä, joita poliisi ei ole koskaan yrittänytkään kieltää. Onko Suomessa sitten muita itseään ”vallankumouksellisiksi” kutsuvia järjestöjä?

Kolehmaisen lausunto yllätti monet, sillä erilaiset vihreät ja vasemmistolaiset liikkeet ovat kutsuneet itseään vallankumouksellisiksi vuosikymmenien ajan ilman, että poliisi olisi puuttunut toimintaan. Miksi kansallismielisillä ei olisi oikeutta vallankumoukselliseen retoriikkaan tai poliittiseen vakaumukseen, joka edellyttää perustavanlaatuisia yhteiskunnallisia muutoksia? Missä vaiheessa esimerkiksi nykyisen lainsäädännön kritisointi muuttuu ”rangaistavaksi” toiminnaksi? Mistä lähtien yhdistyksillä ei ole ollut oikeutta vaatia esimerkiksi eroa Euroopan unionista?

Esimerkiksi Suomen kommunistinen puolue vaatii konkreettista poliittista vallankumousta kirjoittaessaan puolueohjelmassaan: ”[Puolue] pitää sosialismin voiton edellytyksenä todellista työväen valtaa, valtiovallan ottamista työväenluokan ja sen kanssa liitossa olevien työtätekevien kansankerrosten käsiin.” Miksei tähän puututa? Miksei poliisi tahdo kieltää äärivasemmiston johtamaa Vihreää puoluetta, joka on myös ilmoittanut julkisesti olevansa ”vallankumouksellinen”?

Miksei poliisi yritä kieltää niinikään äärivasemmistolaista Varisverkostoa (1, 2, 3), joka on Suomen ainut järjestö, joka ilmoittaa kannattavansa aloitteellista poliittista väkivaltaa? Vain muutamia viikkoja sitten Varisverkosto julkaisi saksalaisessa vasemmistolehdessä artikkelin, jossa todettiin, että Rajat kiinni! -mielenosoituksia järjestetään Suomessa vain siksi, ettei vasemmistolla ole vielä tarpeeksi ”katutappelukokemusta”. Kun äärivasemmisto on hyökännyt menneinä vuosina julkisia tapahtumiamme vastaan, ei poliisi ole koskaan estänyt iskuja, vaan tapahtumiamme ovat suojelleet omat aktivistimme. Nyt poliisi yrittää leimata itsepuolustuksen rikollisuudeksi, koska Vastarintaliikkeen maailmankuva on ”väärä”.

Syksyllä 2015 myös vasemmistolehti Ny Tid julkaisi artikkelin, jossa ihmeteltiin, miksi vasemmisto antoi Vastarintaliikkeen marssia Jyväskylässä. Artikkelia ei voinut tulkita muuksi kuin kehotukseksi rajoittaa laillista kokoontumisenvapauttamme laittomin voimakeinoin. Vastarintaliike ei ole koskaan käyttänyt vastaavaa retoriikkaa tai uhannut estää väkivaltaisesti minkään ryhmän kokouksia. Vastarintaliikkeen aktivistin käsikirja kieltää myös yksittäisiä aktivisteja osallistumasta aloitteelliseen väkivaltaan toisinajattelijoita vastaan. Kiellon rikkomisesta seuraa sanktioita.

Lisäksi Suomessa on lukuisia järjestöjä aina luterilaisista seurakunnista Vapaaseen liikkuvuuteen, jotka ovat ilmoittaneet julkisesti harrastavansa ”kansalaistottelemattomuutta” ja piilottelevansa laittomia siirtolaisia, jotka ovat saaneet jo käännytyspäätöksen Suomessa. Miksi virkavalta katsoo myös tätä sormiensa läpi? Miksi laittomat siirtolaiset saavat osoittaa mieltään Suomen pääkaupungissa viikkokaupalla? Miksei poliisi käännytä heitä tai edes tarkista heidän papereitaan?

Vastarintaliike on vallankumouksellinen järjestö, koska näemme, että Suomi on menettänyt itsenäisyytensä muun muassa Euroopan unionille, Euroopan keskuspankille, Kansainväliselle valuuttarahastolle ja EU:n lakeja kulissien takana kirjoittaville ESF:n ja ERT:n kaltaisille lobbausjärjestöille. Vallankumouksellisuus ei merkitse meille ”demokratian tuhoamista” vaan vallan palauttamista kansalle ulkomaisen rahanvallan käsistä. Pyrimme tavoitteisiimme poliittisella ja kulttuurisella vaikutustyöllä, jonka monipuolisuudesta voi lukea esimerkiksi vuoden 2016 toimintaraportistamme.

Katsoipa asiaa siis mistä näkökulmasta tahansa, ei poliisin vaatimus Vastarintaliikkeen kieltämisestä perustu todellisten rikosten uhkaan. Suomessa on suuri määrä sekä poliittisia että epäpoliittisia järjestöjä, joiden retoriikan ja toimintatapojen tulisi huolettaa poliisia paljon enemmän kuin Vastarintaliikkeen. Kyse ei siis ole rikosten torjumisesta vaan yleiseurooppalaisesta ilmiöstä, jossa Brexitin ja pakolaiskriisin säikäyttämä poliittinen eliitti hyökkää yhä ankarammin juuri kansallismielisiä vastaan.

 

Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa

Lue myös:

Asema-aukion tapaus ja Jesse Torniaisen oikeudenkäynti
Torniaisen kuolemantuottamussyyte kaatui – Helsingin Sanomat aloitti välittömästi valehtelun
Itsenäisyyspäivän marssi: valtamedian valheita ja poliisiväkivaltaa!

19 kommenttia

  1. Onhan poliisi politisoitunut, politisoitu ja eri hämärämiesten soluttama. Silti on ihmeellistä, että poliitikot etenevät tässä näin muka poliisin selän takana. Kuinka moni nyt uskoo todella, että kyseessä olisi poliisin oma aloite? Vai unohtuivatko aivot johonkin?

    Plusääni(28)Miinusääni(1)
  2. Pitäisikö kaikki puolueet kieltää sitten samalla? Eivät ole mitään pulmusia niitten edustajat olleet ennenkään. Osa väkivaltarikostuomion saaneista on ollut jopa ministereinä (Esim. Vapaavuori), ei siinä silloin ole tuntunut tuomiot ketään haittaavan !

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista

    Esim. Kimmo Sasi, kok., kuolemantuottamus 2007, ja useilla kansanedustajilla lahjus ja vilppituomioita ja ties mitä petosteluita.

    Toki suurin petos on Suomen kansan harhauttaminen Eu:n suhteen, tahallisen laman aiheuttaminen ja velkarahajärjestelmään syvemmin vieminen, josta näköjään vain palkitaan esim. eu ja pressan viroilla. Tämä maanpetollisuus kansaa kohtaa lienee oikeastaan edellytys poliitikon uralla etenemissä, tai jossain muussa palkkiovirassa ?

    Esim.
    http://ilkkakakko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/84064-lamavelallisten-myynti-velkaorjiksi-norjaan-mita-vastaavat-paavo-lipponen-ja-suvi-anne-siimes

    Vaarallisinta kuitenkin on kapina Jumalaa vastaan. Josta seuraa ns. automaattituomio paikassa josta ei lahjusten, hyvä veli järjestelmän, korruption, kieroilun, eikä mielistelyn avulla pakoon pääse. Ei auta myöskään omat teot.

    ”Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niin kuin kirjoitettu on: ’Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä’” (Room. 3:9-18);

    Plusääni(20)Miinusääni(3)
      1. Olisi kiinnostavaa tietää ,koska kuulentojen,Kennedyjen murhien ja Wtc-räjäytyksestä
        keskustelusta tehdään laitonta?

        Pitäisikö eduskunnassa ottaa mielummin puheeksi Suomen rahapoliittinen itsenäisyys
        kuin joku sote tai kiky uudistus?

        Voisiko ben psychowitch tehdä aloitteen eu.sta eroamiseen ja alkaa ajamaan samoja
        uudistuksia kuin esim. israelin politiikassa?

        Plusääni(25)Miinusääni(0)
        1. Periaatteessa tuo keskustelu kriminalisoitii jo 2011. Silloin säädettiin laki, jonka mukaan kaikki esitykset saattoivat olla rikollsia, jos joku niistä loukkaantui. Jos esim. jauhat Kemmedystä ja noista muista, niin joku voi sanoa, että sinulla on antisemiittinne motiivi, esim. koska ulkomaillakin muka kaikki puhujat ovat antisemiittejä. Tai sitten ehkä tai lisäksi joku sanoo loukkaantuneensa puheista, joissa (((demokraattinen))) Amerikka nuin häväistään. Jos siinä on vihamotiivi, niin se on kansanmurhaa.

          Plusääni(16)Miinusääni(1)
  3. Ministeri Anne Bernerin roustaus

    Rouva iso vittu. Vallilan pyöveli.

    Sen jälkeen kun Anne alkoi syödä terveysmuroja kamelin pissan kanssa kuukautiset alkoivat uudestaan. Annen kuukautiset ovat väriltään keltaista kuten lempijuomansa kamelinpissa. Sama litku loiskuu Annella päässä.

    Anne on mafian oikea käsi. Hänen esikuvansa, mafiapäällikön muotokuva on kodin seinällä. Annen silmät ovat sysimustat. Ne ovat peili Suomen synkästä tulevaisuudesta.

    Annessa ei ole mitään naisellista. Kun hän hymyilee hän näyttää ravihevoselta jolle ollaan antamassa peräruisketta. Anne näyttäisi hyvältä kattotuulettimen pyörteissä.

    Anne on Jumalanteatteri steroideilla. Karmeinta on se että kukaan ei voi paeta teatterista. Hän on ottanut koko Suomen teatterikseen. Jälki on sen mukaista. Annen paska ja pissaleikeille ei näy loppua.

    Anne himoitsee auton omistajien kuohimista. Hän toimii vihreiden bulvaanina jonka ainoa tehtävä on pakottaa kuristuspanta auton omistajille.

    Annen pillu on vain vallankäytön välikappale, muuta tehtävää sillä ei ole. Siihen voisi asentaa seurantalaitteen. Tosin, kukaan ei haluaisi seurata livelähetystä Annen homeisesta pillusta.

    Plusääni(16)Miinusääni(6)
  4. Teslat ja vastaavat eivät investoi Suomeen, jos täällä alkuperäisväestö saa liikaa poliittisia vapauksia tai voi mahdollisesti siirtyä kannattamaan liikettä, jonka ohjelmalla olisi todellisia vaikutuksia suhteessa kansainvälisen suurpääoman toimivaltaan. Pahinta, mitä nämä uuskolonialistit ja raha-imperialistit tietävät, ovat kansalle päätösvaltaa takaisin vaativat radikaalit liikkeet. Näitä vastaan mm. CIA on taistellut jo vuosikymmenet. (Luulisi muuten vasemmistoa hävettävän. Hehän jaksoivat aikoinaan paasata mm. ”Guatemalan verestä”).

    Plusääni(20)Miinusääni(0)
  5. Nyt on tyyntä ennen myrskyä, tuo vastarintaliikkeen haluttu kriminaliSOINIminen on vasta pikkujuttu, eikä sillä tuskin ole edes vaikutusta , ei ainakaan negatiivista…positiivista sillä voi olla , koska jos valtiovalta kieltää jotain ,voi se tarkoittaa kansalle päinvastaista-)

    Suomessa oli vuosina 1919-1932 voimassa alkoholia koskeva kieltolaki. Lain oli tarkoitus raitistaa Suomen kansaa, mutta viinan salakuljetuksesta ja myymisestä tulikin monelle suomalaiselle elinkeino ,lisäksi viinan kulutus kasvoi!

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/21/kieltolaki-ja-viinan-salakuljetusralli

    Tässä on nyt vähän kuin tilanne jossa valtiovalta käskee pistämään korkin kiinni, mutta kansahan alkaa haluta yhä väkevämpää ja enemmän , ja sama koskenee kansallismielisyyttä. Tällaisista kielloista tulee minulle mieleen Pandoran lipas…

    Tällaiset aivopierut kuin tämä vastarintaliikkeen kieltokanne on kuin kieltolaki 2.0 . Joten relax…elämä jatkuu.

    Plusääni(19)Miinusääni(1)
    1. Juuri näin. Tarkoitus on saada sotatila Eurooppaan. Tosin, mitään uuttahan tässä ei ole:

      Hegeliläisen filosofian ajatuksena on luoda yhteiskuntaan teesi (ajassamme tämä on monikulttuurisuus), jolle puolestaan luodaan antiteesi (tätä edustaa puolestaan nationalismi). Teesi ja antiteesi muodostavat synteesin, jota huoraava eliitti hallitsee. Eliitti saa häärätä omia juttujaan kaikessa rauhassa kun tavallinen kansa on jaettu kahteen keskenään tappelevaan leiriin.

      So simple. Divide et impera.

      Plusääni(11)Miinusääni(0)
        1. Tietenkin toimii juri niin, senkin saapas. Valeoppositio ottaa toisen puolen paikan. Sionistipersut saavat äänivyöryn joka maassa. Persut Suomessakin ilmeisesti kohta luovat nahkansa ja kusettavat uudelleen Halliksen ja Fixitin johdolla.

          Plusääni(13)Miinusääni(1)
  6. Kyse on poliittisesta terrorista ja mielipidevainosta meitä kansallisimielisiä suomalaisia vastaan.

    Tämän takana on poliisihallitus, sisäministeriö, pääministeri ja eduskunta. Toisin sanoen Suomen maanpetturit.

    Näitä maanpettureita myötäilevä oikeus(murha)laitos on mukana juonessa.

    Alkaako Toinen Vapaussota Suomessa?

    Plusääni(25)Miinusääni(1)
  7. Ruotsissa, Gotlannin saarella partalapset joukkoraiskasivat naisen joka oli rullatuolissa. Poliisi ja oikeuslaitos suojelevat rikollisia. Vittu mitä pään silittelyä.

    Ei poliisi ota kiinni rikollisia enää. Ei oikeuslaitos tuomitse rikollisia enää.

    Meidän täytyy se itse tehdä.

    Mitä teette jos joku teidän lähiomaisistanne tai ystävistä tapetaan, murhataan tai joutuu väkivallan kohteeksi. Kun poliisi ei ota kiinni rikollisia ja oikeuslaitos ei tuomitse rangaistuksiin…

    … on syylliset etsittävä ja niitä on rangaistava – ANKARASTI!

    Muussa tapauksessa rikolliset ymmärtävät että he voivat jatkaa vapaasti kansamme ryöstelyä ja raiskaamista ilman seuraamuksia.

    https://www.youtube.com/watch?v=v-drCu5eI4c

    Plusääni(23)Miinusääni(1)
  8. Meillä on presidentti jonka suurin poliittinen vihollinen on kansallismieliset joiden tarkoitus on pitää Suomi suomalaisena. Meillä on sotahullu puolustusministeri joka ei ole saanut puolustettua edes Tornion rajaa, hän ihmettelee sivareiden määrää ja vakaumusta, haloo jos tänne saa kävellä paperittomat mitä tekee armeijalla. Olemme menossa kohti muslimit ensin Suomea ja syy on yläpäässä kuten viinapullossakin joka hidastaa virtausta.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  9. Kielto tai ei, yhdentekevää.

    Kuvio on tärkein: Valtiovalta, eli huoraavan eliitin valta, on päättänyt kriminalisoida kansallismielisyyden. Tämä on olennaisin asia.

    Tähän ei voi vaikuttaa perinteisin keinoin, sillä tämä meidän ns. demokratiamme on niin rakennettu, että valtaan pääsee vain omaa kansaansa huoraava ihminen ja/tai puolue. Se vain on niin, sitä ei voi muuttaa äänestämällä.

    Niinpä valtiovalta on itse päättänyt, että kansallismielinen ihminen on rikollinen. Tässä ei ole mitään uutta, tämä on klassistakin klassisempaa diktatuuria. Neuvostoliitto on lähihistorian selkein rinnastus. Sielläkin päättäjät olivat, aidosti, tyhmimpiä, ahneimpia, aivopestyimpiä, sanalla sanoen (((eliitin))) huoria. Muistatteko Tsernobylin? Luin juuri vuoden 2015 nobelistin (sillä ei ole mitään arvoa sinänsä) kirjaa Tsernobylistä. Kirjailija kuvaa hyvin sitä, kuinka päättäjät olivat (kuten meillä nyt) kuin idiootti-papukaijoja, jotka toistivat vain loputtomia fraaseja kommunismin hyvyydestä, kun kansaa kuoli sadointuhansin, kun totuutta ei saanut kertoa.

    Meidän päättäjämme ovat aivan samanlaisia idiootteja: He toitottavat loputtomasti iankaikkista ”rasisminvastaisuutta”, vaikka tuntemamme Eurooppa palaa ja naapurimaassamme Ruotsissa on alueita, joihin edes sotareportterit eivät voi mennä ilman poliisisaattuetta. He ovat kuin Tsernobylin komissaarit, säteily tappaa, mutta se tappaa vain kansaa, komissaarit elävät kuplassa etuineen ja virkoineen. Kaikki tietävät, että tämä tuhoaa koko Euroopan, mutta kaikkien pitää sulkea silmänsä.

    Ei siis hätää.

    On jo aikakin ryhtyä sanoista tekoihin.

    Jos teko saa (((eliitin))) ja eliitin huoran pelkäämään ja vilkuilemaan olkansa ylitse pimeällä kadulla niin vastarinta on aitoa ja se on onnistunut tehtävässään, on se sitten kiellettyä tai ei.

    Tämä nykyinen (((eliitti))) ei häikäile kriminalisoida rehellisiä, suoraselkäisiä ihmisiä, jäljelle ei silloin jää muuta kuin aito, totaalinen vastarinta. Ja en nyt puhu Vastarintaliikkeestä. Puhun yksinkertaisesti vastarinnasta. Hirmuvaltaa vastaan taistellaan hirmuvallan konsteilla.

    (((Eliitti))) saa sitä, mitä (((eliitti))) tilaa.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  10. Pieni muistutus todellisuudesta Suomalaisille, palkitty sotakirjeenvaihtaja sanoo Irakin Mosulin olevan nyt naisille turvallisempi paikka kuin Ruotsin pääkaupunki Tukholma!!

    http://www.breitbart.com/london/2017/03/07/war-correspondent-iraq-safer-sweden/

    Eli islamistinen maa Irak on jo turvallisempi kuin Ruotsi, kuvitelkaa….

    On hyvin tiedossa että noista musulmaanien maista lähteneet ovat pääosin yhteiskunnan pohjasakkaa, kaikista aivottovimpia ja vittuvaisempia , ja että heidät ”palkattiin tai värvättiin” nimenomaan vaihtamaan oman maan multa Eurooppalaiseen maahan kuten esim Ruotsiin. Näin sitten nämä tuhannet ja tuhannet yhteiskunnan pohjasakat kerääntyvät esim juuri Ruotsin taajamiin kuten Tukholmaan ja jälki on sen mukaista kun täysin ihmisinä vailla minkäänlaista normaalia ihmis-käytös tapoja olevat saavat toteuttaa sitä mistä he pitävät, raiskata naisia ja muutenkin ilmentää joka välissä väkivalta kulttuuriaan kanta Ruotsalaisia kohtaan.

    IRAKIN MOSUL TURVALLISEMPI NAISILLE KUIN TUKHOLMA!!!

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Mosul

    Suomen vihervasemmisto-kulttuuri-marxistien naisien ei siis tarvi enää mennä merta edemmäs kalaan, voivat hypätä laivaan Helsingin keskustasta ja käydä ihailemassa heidän ihailemaa mädätys kulttuuria aivan Suomen vieressä ,Tukholmassa jossa voivat kulkea minihameessa eläen unelmaansa.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat