Vasemmiston Paavo Arhinmäki ihailee mustaa terroristia

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja entinen puolueen puheenjohtaja on myöntänyt pitävänsä poliittisena esikuvanaan tunnettua mustaa kommunistiterroristia, Nelson Mandelaa.

Arhinmäki on kertonut, että Mandela toimii hänen poliittisena esikuvanaan ja että Mandela ”ei olisi kaatanut apartheidia ja saanut rauhan Nobelia, jos olisi vain noudattanut lakeja”. Arhinmäen kommentit loukkasivat kaikkia niitä valkoisia, jotka joutuivat Mandelan rotuterrorismin uhreiksi ennen ja jälkeen apartheidin kaatumisen.

Mandelan apartheidin horjuttamiskampanja on täynnä verta ja väkivaltaa. Mandela kiihotti kansaa väkivaltaan ja järjestöään hankkimaan aseita. Hän oli aseellisen Umkhonto we Sizwe -ryhmittymän johdossa, jonka jäsenistä suurin osa oli kommunisteja tai juutalaisia ja joka oli osallisena lukuisiin terroripommituksiin.

Terroripommitukset vaativat kymmenien mustien ja valkoisten siviilien henget. Yhteensä vuosina 1960-1994 poliittisen väkivallan seurauksena 21 000 henkeä menetettiin.

Apartheidin kaatumisen seurauksena maa on täysin kuralla. Valkoisia kohdellaan rasistisesti ja yli 70 000 valkoista on tapettu vuoden 1994 jälkeen. Maailmalla puhutaankin jo täysimittaisesta valkoisten kansanmurhasta. Vuonna 2002 jopa 60 prosenttia eteläafrikkalaisista kertoi elämän olleen parempaa apartheidin alla.

Arhinmäen omalta taustaltaan löytyy väkivaltaisen jalkapallohuligaaniryhmän perustaminen sekä poliisien murhaamista ihailevien ja Serbian kansaa panettelevien iskulauseiden huuteleminen. Arhinmäki on myös vaatinut maahanmuuttovastaisen ”vihapuheen” kitkemistä.

 

Lue myös: Järkyttävää materiaalia: mustien ”sorkkarautajengit” terrorisoivat valkoisia Etelä-Afrikassa

15 kommenttia

  1. Aivan. Paavo on ajatellut yhteiskunnan ulkopuolella jo lukioiästä asti. Silloiset opettajat muistavat Paavon tekemiset. Ja kun me muistammemiten Paavo pidätettiin itsenäisyyspäivän kuokkavieras-juhlistaan, niin voi voi miten vähällä järjellä meitä hallitaan.

    Paavo on löytänyt itselleen sen sopivimman paikan yhteiskunnasta: Työtätekemättömänä läpi elämän. Sosialinen loinen veronmaksajien rasitteena. Kuten Kyllönenkin, Vanhanen, Pekkarinen, Sasi ja jomen monet muutkin politikot. Erikseen on kuitenkin se ryhmä joka elättää itsensä veronmaksajien rahoilla ja tuhoaa tätä yhteiskuntaa.

    Plusääni(21)Miinusääni(0)
  2. Kommentti: Trumpin tilanne on vaikeampi kuin koskaan – tämä paljastus voisi todella kaataa presidentin ääri viher iltasanomien hysteerinen anti viha thrumph toimittaja
    Johannes Kotkavirta taas tekemässä häikäilemätöntä thrumph viha propagandaansa
    todella puoleetomia objektiivisen journalismin kritterit täytävää
    kaikki osapuolet huomioivaa uutis Lähteistä Ja mielipiteitä käyttäen
    *Demarit* AINOASTAAN* Sanoivat sitä ja tätä
    PS YLE HARJOITAA TÄTÄ SAMAA PASKAA JUTUISAAN HUOLELLA UUTIS LÄHETYKSISÄÄN
    TODELLA OBJEKTIIVISESTI
    CNN Thrumph vihamedia
    jota Thrumph ei voi sietää VERY FAKE NEWS *kommentoi ja kansa hurrasi vaali*tilaisuksissa
    ja huusi kilvan CNN SUCKS FAKE NEWS FUCK OFF CNN Eli luottoa riitää trumphin kannatajilta tätä Clinton ON JUMALA ja trumph tyttärensä raiskaaja sukurutsari
    *väittämien valeiden venäjä *sitä ja tätä 100 kerran
    NIMETÖMÄT-TIETOLÄHTEET ELI -CIA -FBI TIETOVUOTO MYYRÄT
    IRAKIN SODAN SYTYTÄJÄ *VALEHTELULLA JOUKOTUHOASEISTA* CLAPPER*CIA ESIM
    Mediaa kohtaan
    ei HELVETTI miten joku toimittaja voi olla noin vitun tyhmä
    Kotkavirtaa ei kiinosta eikä hän ilmeisesti edes muista mitä kaikkea Hilary Clintonin vaali organisaation touhuista paljatui tämän tietomurron yhteydessä
    se on hänelle yhden tekevää selkeästi josta nyt ei hirveästi viitsisi puhua mitään
    ja hän ei todelakaan puhu niistä mitään
    eli kyseesä erittän lojaali fanattinen Hilary clintonin puolustaja jopa valein toimittaja
    Hillary Clinton lying for 13 minutes straight—-14 802 941 näyttökertaa
    https://www.youtube.com/watch?v=-dY77j6uBHI
    Hillary Clinton Has A Major Racist Meltdown On Video

    kotkavirran propaganda jutu vain pahenevat ajankuluessa onko toi ihminen oikeasti psyykisesti vakaa ja terve
    oma mielipide on ettei todelakaan ole hän on sairas
    viher anti thrump viha valeuutisia levitävä mulkku
    siis se lähde tieto mitä hän käytää yksipuolisesti ilman minkäänlaista kritiikiä esim tarkastelessa näisen medioiden luotavutta ihmisten mielestä amerikassa
    siihen luotaa 6-25 prosenttia ihmisitä 75 prosenttia pitää tätä kotkavirran lähdemediaa
    vale Anti Thrumph hysteeriseen pahimpaan koulukiusaamisen verattavaan noita voinoa harjoitamana paskana
    ja kuka sitä kiusaamista harjoitaa — Cnn Wahshington post Newyork times
    joita inhotaan syvästi joka on
    juuri kotkavirran käyttämä media jutuisaan
    kirjoittaisi mielummin vaikka Takku. nettissä näitä anarkistisia purkauksiaan sinne ne paremmin sopisi
    http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005213997.html
    Mieli pide tästä helvetin itseään journalistiksi kutsuvasta ääri viher
    kotikasvatuksesta johtuvasta pellestä
    Eli
    Sinä olet idiootti johannes kotkavirta
    Vaalitulosta vähemmän hyväksyvä perse kipuinen itkupilli
    *Demokratti*
    sanoi sitä ja tätä
    *demokraattiedustaja* Ted Deutch
    tai vale thrumph inhomedian
    CNN:n Valkoisen talon toimittaja Dana Bash Kertoi sitä ja tätä vaikka porttikielto koko medialla valkoisen talon pressitilaisuuksiin suurin piirtein
    tämän vale noitavaino uutisoinin takia
    tai Senaattori Chris Murphy lähteenä
    Aika moinen anti-thrump demokratian halveksia kyseessä
    katsoisit edes yhden kerran fox newsin uutiset kusipää
    https://www.youtube.com/results?search_query=Chris+Murphy

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
  3. Sivari diggaa terroristia. Kommunistista logiikkaa.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  4. Kommentti: Trumpin tilanne on vaikeampi kuin koskaan – tämä paljastus voisi todella kaataa presidentin ääri viher iltasanomien hysteerinen anti viha thrumph toimittaja
    Johannes Kotkavirta taas tekemässä häikäilemätöntä thrumph viha propagandaansa
    todella puoleetomia objektiivisen journalismin kritterit täytävää
    kaikki osapuolet huomioivaa uutis Lähteistä Ja mielipiteitä käyttäen
    *Demarit* AINOASTAAN* Sanoivat sitä ja tätä
    PS YLE HARJOITAA TÄTÄ SAMAA PASKAA JUTUISAAN HUOLELLA UUTIS LÄHETYKSISÄÄN
    TODELLA OBJEKTIIVISESTI
    CNN Thrumph vihamedia
    jota Thrumph ei voi sietää VERY FAKE NEWS *kommentoi ja kansa hurrasi vaali*tilaisuksissa
    ja huusi kilvan CNN SUCKS FAKE NEWS FUCK OFF CNN Eli luottoa riitää trumphin kannatajilta tätä Clinton ON JUMALA ja trumph tyttärensä raiskaaja sukurutsari
    *väittämien valeiden venäjä *sitä ja tätä 100 kerran
    NIMETÖMÄT-TIETOLÄHTEET ELI -CIA -FBI TIETOVUOTO MYYRÄT
    IRAKIN SODAN SYTYTÄJÄ *VALEHTELULLA JOUKOTUHOASEISTA* CLAPPER*CIA ESIM
    Mediaa kohtaan
    ei HELVETTI miten joku toimittaja voi olla noin vitun tyhmä
    Kotkavirtaa ei kiinosta eikä hän ilmeisesti edes muista mitä kaikkea Hilary Clintonin vaali organisaation touhuista paljatui tämän tietomurron yhteydessä
    se on hänelle yhden tekevää selkeästi josta nyt ei hirveästi viitsisi puhua mitään
    ja hän ei todelakaan puhu niistä mitään
    eli kyseesä erittän lojaali fanattinen Hilary clintonin puolustaja jopa valein toimittaja

    Hillary Clinton lying for 13 minutes straight—-14 802 941 näyttökertaa
    Kato you tubesta
    Hillary Clinton Has A Major Racist Meltdown On Video

    kotkavirran propaganda jutu vain pahenevat ajankuluessa onko toi ihminen oikeasti psyykisesti vakaa ja terve
    oma mielipide on ettei todelakaan ole hän on sairas
    viher anti thrump viha valeuutisia levitävä mulkku
    siis se lähde tieto mitä hän käytää yksipuolisesti ilman minkäänlaista kritiikiä esim tarkastelessa näisen medioiden luotavutta ihmisten mielestä amerikassa
    siihen luotaa 6-25 prosenttia ihmisitä 75 prosenttia pitää tätä kotkavirran lähdemediaa
    vale Anti Thrumph hysteeriseen pahimpaan koulukiusaamisen verattavaan noita voinoa harjoitamana paskana
    ja kuka sitä kiusaamista harjoitaa — Cnn Wahshington post Newyork times
    joita inhotaan syvästi joka on
    juuri kotkavirran käyttämä media jutuisaan
    kirjoittaisi mielummin vaikka Takku. nettissä näitä anarkistisia purkauksiaan sinne ne paremmin sopisi

    Mieli pide tästä helvetin itseään journalistiksi kutsuvasta ääri viher
    kotikasvatuksesta johtuvasta pellestä
    Eli
    Sinä olet idiootti johannes kotkavirta
    Vaalitulosta vähemmän hyväksyvä perse kipuinen itkupilli
    *Demokratti*
    sanoi sitä ja tätä
    *demokraattiedustaja* Ted Deutch
    tai vale thrumph inhomedian
    CNN:n Valkoisen talon toimittaja Dana Bash Kertoi sitä ja tätä vaikka porttikielto koko medialla valkoisen talon pressitilaisuuksiin suurin piirtein
    tämän vale noitavaino uutisoinin takia
    tai Senaattori Chris Murphy lähteenä
    Aika moinen anti-thrump demokratian halveksia kyseessä
    katsoisit edes yhden kerran fox newsin uutiset kusipää

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  5. Kuka muistaa vielä sen kun Arhinmäki meni Venäjälle heiluttelemaan sateenkaarilippua?
    Meni pienemmän kansan potrapoika neuvomaan isompata kansaa seksiasiossa!
    Taisivat venäläiset tykätä siitä Sotsin-Arhinmäestä enemmän:Sen sijaan, että olisi ketään neuvonut, niin otti itse ”neuvoa-antavaa”peri suomalais-venäläiseen tyyliin!

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  6. Se oli tyypillistä italialaista munattomuutta ettei uskallettu toimia oikein:Kun ensimmäiset kumiveneet ilmestyivät horisontiin niin siihen eteen olisi pitänyt ampua nätti kranaattirivi, niin ne hedonistista elämäntapaa havittelevat afrikkalaiset olisivat äkkiä meloneet takaisin-eikä kukaan olisi hukkunut välimereen!!! Eikä meillä olisi nyt niin pahaa pakolais(paholais)ongelmaa!!

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  7. Ei ne ilmesty horisnottiin. Ne on siellä Libyan edustalla, josta isoilla laivoilla heidät kuskataan Eurooppaa valloittamaan

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Saitpa masennettua minut Tipu!
      Mutta saatko masennettua kasaarit?
      Minulla olisi pikkusen lauluntynkää asiaan liityen:

      Kassaaari katsoi horisonttihin, oli mieli mustaanaa:
      Kun Suoomi on uusi maaailman johtajaaa, maailman
      Johtajaa….

      Saa vapaasti jatkaa, säveltää,soveltaa, jakaa, muokata…

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Todellisen holokaustin uhka on nyt suuri Etelä-Afrikassa.

    Mustat raakalaispedot aikovat murhata kaikki valkoiset. Etelä-Afrikan musta presidentti suorastaan yllyttää tähän.

    Meidän on autettava ja tuettava Etelä-Afrikan valkoisia.

    Tarvittaessa lähetettävä vapaaehtoisia joukkoja Euroopasta ja USAsta sinne puolustamaan valkoisia.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat