Vasabladet haastatteli äärivasemmistolaisia Magneettimedia-”asiantuntijoina”

Pohjanmaalla ilmestyvät ruotsinkieliset Österbottens Tidning (ÖT) ja Vasabladet ovat julkaisseet lukuisia itkunsekaisia artikkeleita Magneettimedian tuoreesta paperilehdestä. Tunteenpurkausten sekaan on upotettu myös aimo annos valheita ja poliittista propagandaa.

24.4. ÖT:n päätoimittaja Lars Hedman kirjoitti artikkelin, jossa hän kutsui uutta Magneettimediaa ”mikrossa lämmitetyksi oksennukseksi 1930-luvulta”. 5.–7.5. ÖT ja Vasabladet julkaisivat sarjan tekstejä, joissa lehteämme yritettiin tutkia jo hieman analyyttisemmin. Sen sijaan, että artikkeleidemme sisältö olisi kumottu, päätyivät lehdet kuitenkin suoltamaan kaikille jo tylsistyttävän tutuksi tullutta äärivasemmistolaista mantraa ”äärioikeiston” ja ”uusnatsien” uhasta.

Lehdet valitsivat ”asiantuntijalähteikseen” ruotsalaisen sionistisen Expo-rikollisjärjestön Anders Dalsbron sekä karvaan vaalitappion kokeneen vasemmistoliiton Dan Koivulaakson. Surkean äänisaaliin tuomasta krapulasta selvinnyt Koivulaakso vaikuttaa jättäneen politiikan taas hetkeksi taakseen ja keskittyvän nyt todelliseen leipälajiinsa.

 

Kuollut alkoholisti herätettiin henkiin

Toimittaja Sofie Staran artikkelissa ”Nazistpropaganda för tiotusentals euro” ruotsalaislehdet käyttävät artikkelikuvituksenaan lähes 40 vuotta vanhaa valokuvaa, jossa alkoholismistaan tunnettu ”Hollywood-natsi” Pekka Siitoin marssii kadulla. Lehtien tarkoituksena oli tietysti luoda maahanmuuton vastustajista mahdollisimman vastenmielinen mielikuva lukijoille. Koska Suomen kansallismieliset käyttäytyvät ja argumentoivat nykyään paljon kulttuurimarxisteja edustavammin, herättivät Vasabladet ja ÖT vuosikausia sitten kuolleen alkoholistin henkiin tukemaan propagandaansa.

Vasabladetin Magneettimedia-artikkeli 6.5.
Vasabladetin Magneettimedia-artikkeli 6.5.

Taktiikka tuo mieleen viime itsenäisyyspäivän, jolloin kansallismieliset marssivat rauhallisesti, mutta vasemmisto riehui ja tuhosi yksityistä omaisuutta. Valtamedia alkoi levittää valokuvaa kiinalaisesta ravintolasta, jota suojasi rivi mellakkapoliiseja ja kirjoitti, että ”äärioikeisto mielenosoitusmarssi lähestyy”. Lukijoille ei kerrottu sitä, että mellakkapoliisit suojelivat ravintolaa vasemmistolaisilta. Likaista ja ala-arvoista valehtelua.

Vasabladet ja ÖT eivät argumentoi Magneettimedian tekstejä vastaan vaan kertovat lukijoille, että lehtemme on ”vihaa”. Parempi olla siis lukematta Magneettimediaa, ettei viha tartu. Magneettimediaa demonisoidaan kirjoittamalla ”uusnatsiyhteyksistä”, joista lukijoille kertovat Koivulaakso ja Dalsbro. Sato jää kuitenkin laihaksi. Syyttävää sormea heilutellaan, mutta toimittajat eivät tunnu tietävän, mistä Magneettimediaan tulisi tarkalleen ottaen syyttää.

 

Äärivasemmisto valistamassa ääriliikkeiden uhasta?

Kummallisinta kuitenkin on, että ÖT ja Vasabladet väittävät toimivansa poliittisia ääriliikkeistä ja väkivaltaa vastaan, mutta päätyvät antamaan palstatilaa juuri Koivulaaksolle ja Expolle. Koivulaakso on jakanut Facebookissa silmitöntä väkivaltaa käyttävän ruotsalaisen vasemmistojärjestön propagandaa. Järjestö on syyllistynyt Ruotsissa tuhopolttoihin, puukotuksiin, joukkopahoinpitelyihin ja esimerkiksi kaasuiskuihin lapsia ja vanhuksia vastaan (koska nämä ovat olleet ”väärää mieltä” olevien ihmisten sukulaisia).

Julkisten ja hyvinvointialojen liitossakin työskentelevä Koivulaakso jakoi sivuillaan linkkejä videoihin, joissa äärivasemmistolaiset nuoret pahoinpitelevät joukolla yksinäisiä kadulla kulkevia ihmisiä sekä hyökkäävät yöllä kirveiden kanssa ihmisten koteihin. Vaikka aiheesta syntyi jonkin verran keskustelua sosiaalisessa mediassa, ei yksikään valtamedia esimerkiksi haastatellut vasemmistoliiton johtoa tunnetun puolueaktiivin levittämästä pahoinpitelypropagandasta. Alla on tuore dokumentti Koivulaakson mainostaman järjestön toiminnasta:

Koivulaakso on myös vuosi sitten vaatinut, että lapsen pahoinpitelystä, puukotuksesta ja lukemattomista muista vakavista rikoksista tuomittu äärivasemmistolainen maahanmuuttaja tulisi vapauttaa heti vankilasta Ruotsissa. Koivulaakson pitkäaikainen ystävä, vasemmistoliiton Aleksi Lilleberg kannattaa myös julkisesti poliittista väkivaltaa ei-vasemmistolaisia ihmisiä vastaan.

Ruotsalaisen Nordfront-julkaisun mukaan Koivulaakso on myös osallistunut norjalaisen äärivasemmistolaisen Blitz-järjestön toimintaan. Blitzin jäseniä on kymmenien vuosien ajan tuomittu niin poliittisista rikoksista kuin jopa lapsipornosta. 2012 Blitzin jäsenet yrittivät hyökätä joulujuhlaa viettäneiden isänmaallisten ihmisten kimppuun Oslossa. Väkivaltaisesta yhteenotosta kirjoitti jopa Helsingin Sanomat. Alla video väkivaltaisuuksista. Kaikista edellä mainituista yhteyksistä huolimatta Vasabladet ja ÖT pitävät Koivulaaksoa uskottavana poliittisen ääriliikehdinnän vastustajana.

 

”Äärivasemmiston tiedustelupalvelu”

ÖT:n ja Vasabladetin haastattelemalla ruotsalaisella Expolla on vahvat siteet sekä äärivasemmistoon että juutalaiseen suurpääomaan. Expo on erikoistunut rikolliseen tiedonhankintaan, maahanmuuton vastustajien julkiseen painostamiseen sekä ylläpitämään laitonta rekisteriä ideologisista vastustajistaan. Expon entinen johtaja David Magnusson myönsi 1998 Ruotsin tietosuojavaltuutetulle, ettei ryhmä ole hakenut tarvittavia lupia henkilörekisterin ylläpitoon. Virkavalta ei kuitenkaan ole estänyt sitä keräämästä koko pohjoisen Euroopan suurinta tietokantaa vastustamistaan ihmisistä.

Helmikuussa uutisoimme, että myös Helsingin Sanomat tekee nykyään todennäköisesti yhteistyötä äärivasemmistolaisten vakoilujärjestöjen kanssa:

Juutalainen Expo-aktiivi Aschberg kertoo metsästävänsä maahanmuuton vastustajia.
Juutalainen Expo-aktiivi Aschberg kertoo metsästävänsä maahanmuuton vastustajia.

”Expon ja Researchgruppenin kaltaiset järjestöt saavat Ruotsissa tehdä avoimesti yksityisyyttä ja tietoturvaa loukkaavia rikoksia maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevia ihmisiä vastaan

[…]

Vaikka Expo ja Researchgruppen ovat suomalaiselle yleisölle tuntemattomia nimiä, tekevät ne Ruotsissa tiivistä yhteistyötä valtamedian, suurten puolueiden ja jopa varakkaiden liikemiesten kanssa. Viime vuonna Researchgruppenin hakkerit saivat arvostetun tutkivan journalismin Guldspaden-palkinnon rikoksistaan. Toimittajien, vasemmiston ja monopolikapitalistien yhteinen tavoite on pitää Ruotsin väestö- ja talouspoliittiset rajat auki vapaalle liikkuvuudelle. Sekä vasemmisto että oikeisto hyötyy isänmaallisten mielipidevainoista.

Suuret sanomalehdet, kuten Expressen ja Aftonbladet julkaisevat äärivasemmistolaisten hakkereiden hankkimia tietoja yksityishenkilöiden välisestä viestittelystä. Maahanmuuton vastustajat – eli ”nettivihaajat”, kuten Ruotsin media asian ilmaisee – listataan nimineen, valokuvineen ja asuinalueineen koko kansan ihmeteltäviksi. Juutalainen miljonääritoimittaja Robert Aschberg perusti jopa oman televisiosarjan (Trolljägarna), jossa toimittajat tunkeutuvat Internetiin esimerkiksi maahanmuutosta tai juutalaisista kirjoittelevien ihmisten koteihin.

Pankkiirisukuun syntyneellä Aschbergillä on yhteyksiä sekä Expoon että Researchgruppeniin, joiden toimintaa hän on avokätisesti myös rahoittanut. Lukemattomien muiden poliittisesti aktiivisten juutalaisten tavoin Aschberg oli nuorena ”luokkasotaa” ja avointa marxismia lietsonut bolsevikki. Ikääntyessään hän ymmärsi, että Euroopan kulttuurin tuhoaminen on paljon tehokkaampaa suurpääoman avulla.”

 

Magneettimedia paljastaa yhteiskunnan kaksinaismoralismin

Jos Vasabladet ja ÖT todella vastustaisivat poliittista rikollisuutta ja ääriliikkeitä, olisivat niiden Magneettimedia-artikkelit olleet täysin toisenlaisia.

Magneettimedian paperilehti vaikuttaakin paljastavan suomalaisen valtamedian ja valtaapitävien kaksinaamaisuuden. Eilen uutisoimme Helsingin juutalaisseurakunnan HaKehila-lehden uusimmasta numerosta. HaKehila tuomitsi Magneettimedian ”vihapuheen”, mutta antoi roimasti positiivista palstatilaa israelilaiselle äärisionisti Mordechai Kedarille, joka on ehdottanut palestiinalaissotilaiden omaisten raiskaamista. Helsingin juutalaisseurakunnalle juhlapuheen pitänyt Kedar solvasi palestiinalaisia, vertasi näitä mafiaperheisiin ja väitti, etteivät arabit tarpeeksi kehittyneitä rakentamaan kansallisvaltiota.

HaKehila 1/2015.
HaKehila 1/2015.

Magneettimediaa vastustavat HaKehila, ÖT ja Vasabladet väittävät olevansa avoimen, väkivallattoman ja suvaitsevaisen yhteiskunnan puolella. Kun pintaa hieman raaputtaa, näyttää todellisuus hyvin erilaiselta.

 

Lue myös: Eva Biaudet raivostui uudesta Magneettimediasta

1 kommentti

  1. Onko täällä kenelläkään mitään käsitystä Pekka Siitoimen todellisesta luonteesta? En väitä, mutta olen aina epäillyt häntä ”feikiksi”, siis pelkäksi huomion kalastelijaksi. Hänhän ei todellakaan ole ’kansallismielisille’, ainakaan ajatteleville sellaisille, mikään suunnannäyttäjä saati sitten ikoni tms. Pekkahan oli pelle! Siis pelkkä narri! Ja omalta osaltaan hän sai mustamaalattua niin kansallimieliset kuin ”natsitkin”. Oliko hän siis pelkkää valeoppositiota (siis eihän Pekkaa nyt voi kukaan tosissaan todellisena oppositiona pitääkään) ja mediahuoraamista vai mistä on kyse? Satunnainen hölmö ja pelle vain?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat