Rokotteiden tarkoitus onkin grafeeni, depopulaatio ja käyttöjärjestelmän asentaminen ihmisiin

Varoitus: rokotteiden ydin ja tarkoitus onkin grafeeni ja tappaminen ja käyttöjärjestelmän asentaminen ihmisiin, ei mRNA tai terveys.

Ennen kuin suurempaa vahinkoa syntyy, on hyvä informoida ihmisiä, mitä rokotteissa on ja mikä on niiden tarkoitus. Ne eivät millään tavalla liity terveyteen tai mihinkään ”koronaan” (ei ole minkään ”viruksen” aiheuttamaa Covid-19:ää; Covid-19 on entistä tuttua flunssaa ja influenssaa uudelleen nimettyinä, mukaan on liitetty erilaisia epäspesifisiä oireita, ja nykyisin hyvin suuri osa Covid-19:ää on rokotteiden aiheuttamia haittavaikutuksia ja kuolemia Covid-19:ksi nimettyinä; rokotteet ovat nykyisin suurin syy ”Covid-19:ään”, sairaaloiden täyttymisiin ja ”koronakuolemiin”). Maata johtaa valehtelijoiden mafia.

Vaikka tämä artikkeli on sarja lyhyitä videoita, se sopii kuitenkin artikkeliksi, koska kerron samalla, mitä videoissa on ja mitä niissä sanotaan, ja koska videot muodostavat yhden kokonaisuuden. Omat selvennykseni ja huomautukseni laitan hakasulkuihin.

Tutkimusten ja videoiden tekijät ovat espanjalaisia tutkijoita. Heidän englanninkielisen sivustonsa osoite on (heidän varsinainen ja laajempi sivustonsa on espanjankielinen):

https://www.orwell.city/

Tähän alkuun erityinen huomautus. Tiedetään, että grafeeni reagoi herkästi esimerkiksi muodonmuutoksilla elektromagneettiseen säteilyyn. Siksi nämä espanjalaiset tutkijat olettivat aluksi, että rokotteiden grafeeni muotoutuu elimistössä itsestään elektromagneettisen säteilyn vaikutuksesta esim. nanoreitittimiksi ja nanoantenneiksi, mutta kun eräs heidän näytteensä oli kuivahtanut 4-5 päivää, he havaitsivat siitä erittäin monimutkaisia ja selvästi keinotekoisia rakenteita, mikrosiruja, virtapiirejä, keskusyksikköjä jne. Silloin he – kuten videoista käy ilmi – ymmärsivät, että rokotepulloissa olevassa grafeenissa on jo etukäteen mikro- ja nanoteknologialla siihen rakennettuja rakenteita. Ihmisiin siis ruiskutetaan valmiita grafeenimikrosiruja, grafeenivirtapiirejä, grafeenikeskusyksikköjä, grafeenireitittimiä, grafeeniantenneja jne. Käyttöjärjestelmä ja internet-yhteys.

1. Orwellito – La Quinta Columna – 26-GHz Graphene Transistor,

Orwellito – La Quinta Columna – 26-GHz Graphene Transistor | Link to article in description (odysee.com)

Vuonna 2022 tulevat käyttöön 5G:n [viidennen generaation eli sukupolven] taajuusalueet 700 MHz, 3,5 GHz ja 26 GHz. Taajuusalue 26 GHz liittyy rokotteissa olevaan grafeenioksidiin, jota espanjalainen prof. Pablo Campra on osoittanut olevan rokotteissa, ks.

Orwellito – La Quinta Columna – Technical report on the detection of graphene oxide in COVID vaccines (odysee.com)

https://www.globalresearch.ca/graphene-oxide-detection-aqueous-suspension/5749529

https://tokentube.net/v/3349731106/Espanjalaisen-tutkijaryhm%C3%A4n-tiedote-grafeenioksidista—Rapsodia-fi–tekstitys

Grafeeni toimii transistorina eli virranvahvistajana. Se vahvistaa frekvenssiä, ja samalla vauriot kehossa lisääntyvät, koska se on myrkyllistä keholle. Sen myrkyllisyys on riippuvaista siitä säteilystä, jota se absorboi, ja se absorboi nimenomaan tuota 26 GHz:n säteilytaajuutta. Hallitukset ovat nyt ottamassa käyttöön juuri sen frekvenssin, joka on grafeenin kohdalla kaikkein myrkyllisin. 26 GHz on grafeenitransistoreille kaikkein optimaalisin signaalin vahvistusfrekvenssi. Nyt kaikkialla 5G ja sen 26 GHz:n frekvenssi tulevat aiheuttamaan tuhoa rokotteita ottaneiden ihmisten kehoissa näillä grafeenitransistoreilla.

Koska taajuusalueeksi on valittu 26 GHz ja koska rokotteiden vaikuttava osa on grafeeni [ei mikään ”mRNA”], jonka optimaalinen vahvistusfrekvenssi on tuo sama 26 GHz, voidaan sanoa, että 5G on massamurhaväline.

Videon ja siinä esitellyn, vuodelta 2008 peräisin olevan artikkelin mukaan jo tuolloin, v. 2008, oltiin tietoisia grafeenitransistoreiden GHz-tason toiminnasta, ja tuolla tasolla toimivat 4G, 4G+ ja 5G. Jo tuolloin optimaaliseksi vahvistusfrekvenssiksi grafeenitransistoreille todettiin 26 GHz, korkein siihen mennessä raportoitu käytettäessä elektronista materiaalia, joka on muuta kuin piitä.

Maailman talousfoorumin johtaja Klaus Schwab ja koko eliitti olivat artikkelin mukaan tuolloin grafeenista kiinnostuneita, koska grafeenin elektroniset ominaisuudet voisivat mahdollisesti johtaa paljon nopeampiin transistoreihin. Projektia sponsoroi DARPA eli USA:n puolustusministeriön edistyneiden tutkimusprojektien laitos (sotilastiedustelu siis).

Grafeenin avulla on mahdollista kehittää erittäin nopeita ja erittäin tehokkaita transistoreita frekvenssillä 26 GHz. Tutkijat havaitsivat, että mitä pienempi laite, sitä voimakkaampi toimintafrekvenssi. Mikro- ja nanoteknologia otettiin käyttöön. 26 GHz:n frekvenssi menee siis suoraan grafeenitransistoreihin, ja grafeenia on laitettu rokotteisiin. Kuten nähdään, kaikki kulkee käsi kädessä. Toisaalta grafeeni on se Troijan hevonen [antiikissa suuri puinen ja ontto viholliselle lahjoitettu lahjahevonen, jonka sisälle oli piiloutunut lahjan antajien sotilaita], jolla grafeeni saadaan kehojen sisään, ja toisaalta käytössä on antenneja, jotka lähettävät grafeenioksidin frekvenssiä. Kun sellaista frekvenssiä lähetetään, mitä silloin tapahtuu niissä, joiden sisään on injektoitu grafeenia? Jokainen tietää [= tuho ja kuolema, kun frekvenssi ja energia grafeenitransistoreissa voimistuu].

2. Orwellito – La Quinta Columna – Vaccination vial analysis carried out in Chile,

Orwellito – La Quinta Columna – Vaccination vial analysis report (analysis carried out in Chile) (odysee.com)

Analyysin tehnyttä henkilöä pyydettiin etsimään grafeenia. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että näytteet olivat rokotepulloja (AstraZeneca). Analyysissä löydettiin grafeenia. Useimmilla koronarokotetuilla havaittava biomagnetismi myös viittaa siihen, että kaikissa koronarokotteissa on grafeenia. Tarkoituksena on viedä ihmisten kehoihin nanoteknologiaa, jonka ulkoa tuleva elektromagneettinen kenttä muokkaa erilaisiksi rakenteiksi.

Kun grafeenilevyt [grafeeni koostuu päällekkäisistä ohuista hiiliatomilevyistä] sälöilevät eli irtautuvat toisistaan, syntyy rakenteita, joita kutsutaan nimellä grafeeni quantum dots, ja näiden seurauksena syntyy mm. nanoreitittimiä ja nanoantenneja. Siksi useimpien rokotettujen kehot lähettävät MAC-osoitetta, joka voidaan havaita ulkopuolelta Bluetoothilla.

3. ORWELLITO – La Quinta Columna – Real-time observation of the content of a Pfizer vaccine vial,

Orwellito – La Quinta Columna – Real-time observation of the content of a Pfizer vaccine vial (odysee.com)

Mikroskoopin avulla havainnoidaan Pfizerin rokotepullossa olevaa grafeenia.

4. IA – La Quinta Columna, Pfizer Vaccine under a microscope, Strange Structures & Their Movements,

IA – La Quinta Columna: Pfizer Vaccine Under a Microscope | Strange Structures & Their Movements (odysee.com)

Mikroskoopin avulla havainnoidaan Pfizerin rokotepullossa olevaa grafeenia, pidempi video.

5. IA – La Quinta Columna: Complex Microtechnology in Pfizer Vaccine:

IA – La Quinta Columna: Complex Microtechnology in Pfizer Vaccine (odysee.com)

Pfizerin/BioNTechin koronarokotteen mikroskooppitutkimuksessa näkyy grafeeniin laitettua mikro- ja nanoteknologiaa, komplekseja rakenteita, mikrosiruja, pari todennäköistä keskusyksikköä (CPU, central processing unit) ja mikroskooppisia elektronisia virtapiirejä, jotka kykenevät esim. lähettämään MAC-osoitteita.

[Tällaista tuotetta ruiskutetaan salakähmäisesti ja lähes väkisin ihmisiin, jopa lapsiin, ja ihmeellistä on, ettei kukaan ole puuttunut asiaan, ei presidentti, ei hallitus, ei eduskunta, eivät eduskunnan kristityt, eivät yliopistot, eivät professorit, eivät asiantuntijat, eivät suomalaiset nenärokotteiden tekijät eikä heitä rahoittava ministeri, ei arkkiatri, ei oikeuslaitos, ei THL, ei terveydenhuoltojärjestelmä, ei Fimea, ei Valvira, eivät sairaalat, eivät tiedotusvälineet, ei poliisi, ei armeija, ei kansa, ei kukaan. Ovatko kaikki virattomia ja vaarallisia tyhjäntoimittajia? Tyhmiä? Pelkureita? Ressukoita? Valtaan päässeitä välinpitämättömiä ja ylimielisiä nilkkejä? Valhemaailman uraputkia, huipulle asti, lähestyvästä uhkaavasta viimeisestä tuomiosta huolimatta? Kiristettyjä ja paljastumista pelkääviä pedofiileja ja muita rikollisia? Taikauskoisia zombeja? Siis: ovatko koko virallinen Suomi ja sen virallinen terveydenhuoltojärjestelmä puhdasta rikollisuutta, väkivaltarikollisuutta? Hengenvaarallinen ja aggressiivinen harha?].

Videon tekijät kehottavat levittämään tätä videota.

6. Orwellito – La Quinta Columna – ”Waves” are created with non-ionizing radiation,

Orwellito – La Quinta Columna – ”Waves” are created with non-ionizing radiation (odysee.com)

Koronatauti on osaksi akuutti säteilysyndrooma.

[Koronatautia eivät aiheuta mitkään ”koronavirukset” – sellaisia ei ole eristetty eikä olemassa. Säteily synnyttää kehossa solujen ja kudosten hajoamista, ja silloin kehoon syntyy myrkyllisiä toksiineja, joita keho pyrkii toimittamaan ulos synnyttäen samalla ns. oireita eli ”koronaa”; myös muista syistä kehoihin kertyneitä myrkkyjä poistetaan, ja kaikista näistä prosesseista aiheutuvia oireita eli paranemisen merkkejä sanotaan sitten yhteisesti esim. ”koronataudiksi”, vaikka kyseessä on paranemisprosessi, myrkynpoisto].

Ennen koronaa ja sen rokotuksia oli joukko ihmisiä, jotka oli rokotettu influenssarokotteella, jossa on grafeenia. Antennien lähellä heille syntyi oireita. Oli myös muita tapauksia, joissa ihmisiä kuoli kaduille, koska heidän elimistönsä ei saanut happea. Näille ei koskaan annettu selitystä, sillä jos se olisi annettu, ”heidän” [rokotteiden takana olevien tahojen] olisi ollut pakko tunnustaa, että he olivat lisänneet tai muuttaneet antennien frekvenssiä. Noita tapauksia oli, mutta niitä ei sen jälkeen ollut. He eivät koskaan kertoneet, etteivät ”virukset” tee sellaista. Tuolla tavalla saatiin aikaan ensimmäisen aallon hälytys.

He saivat aikaan tuon hälytyksen antenneilla. Joillakin oli grafeenia kehoissaan, joillakin ei, mutta he loivat antenneilla tämän oudon sairauden ja sen kuolleisuuden ja saivat siten ihmiset hälytystilaan. Se, mikä yllätti ihmiset, oli se, mitä elektromagneettiset kentät saivat aikaan ihmisissä, joissa oli grafeenia. Tällaisia ihmisiä olivat esimerkiksi hoitokotien vanhukset, jotka olivat saaneet grafeenia sisältävät influenssarokotukset. Oli myös kaduilla kulkijoita, joihin säteily iski suoraan, ja heidät käristettiin kuoliaiksi grafeenin kanssa tai ilman grafeenia. Tähän ihmiset kuolivat ensimmäisessä aallossa.

Muut aallot olivat ”valeaaltoja”, heikennettyjä. He eivät myöhemmin uskaltaneet tehdä sitä, mitä he tekivät ensimmäisessä aallossa. He kuitenkin sen verran ovat pitäneet yllä huomiota asiaan, että nyt, kun viimeinen aalto tulee, lopullinen aalto, se, joka polkaisee käyntiin Uuden maailmanjärjestyksen, jokainen on jo valmis ja olettaa, että se on virus ja variantti. He ovat toimineet hyvin liki kahden vuoden ajan, joten nyt ihmiset nielaisevat sen, mitä on tulossa. Meidän kaltaisemme ihmiset ovat nähneet, mitä he ovat tehneet. Kaikki on todellisuudessa hyvin yksinkertaista.

7. Orwellito – La Quinta Columna – Telefonica Whistleblower warns that 26 GHz band of 5G spectrum poses a health problem,

Orwellito – La Quinta Columna – Telefónica whistleblower warns that 26 GHz band of 5G spectrum poses a health risk (odysee.com)

Hallitukset ovat ottamassa käyttöön 5G:n 26 GHz:n taajuusalueen. Telefonica-yhtiön ilmiantaja kertoo, että nykyisin on käytössä [ainakin Espanjassa] 5G:n taajuus 3,6 GHz. Tätä taajuutta lähettäviä antenneja on hoitokotien läheisyydessä ja kaupunkien teiden varsilla.

Videon kertoja toteaa tästä, että miksiköhän antenneja on hoitokotien vieressä. Ensimmäisessä aallossa menehtyneet olivat pääasiassa hoitokotien asukkaita, ja tämä oli ennen influenssarokotuksia [joissa on grafeenia].

Ilmiantaja jatkaa: Nyt on tulossa taajuus 26 GHz. Ihmisen keho ei ole suunniteltu kestämään sellaista.

Videon kertoja tähän: Se on se ”variantti”, joka tulee Omikronin jälkeen.

8. The real cause of Covid-19 Not a Virus – biostatistician Ricardo Delgado

The Real Cause of COVID-19 (Not a Virus) – biostatistician Ricardo Delgado (odysee.com)

Nykyisin markkinoilla olevat maskit sisältävät grafeenioksidia. Testeissä käytettävät näytteenottopuikot sisältävät grafeenioksidia. Kaikki Covid-rokotteet sisältävät grafeenioksidia. Influenssarokotteet ja uudet Covid-nenärokotteet sisältävät suuret määrät grafeenioksidia.

Grafeenioksidi on myrkky, joka aiheuttaa verihyytymiä ja -tukoksia kehossa. Grafeenioksidi tuhoaa ihmisen puolustusjärjestelmän [mitään ”immuunijärjestelmää” ei ole olemassa, koska viruksia tai SAIRAAKSI TEKEVIÄ bakteereja ei ole olemassa eikä niin ollen immuniteetin tarvetta]. Grafeenioksidi aiheuttaa metallinmaun suussa. Grafeenioksidilla on voimakkaat magneettiset ominaisuudet kehon sisällä. Tämä on selitys niille magneettisille ilmiöille, joita ihmiset ympäri maailmaa ovat kokeneet saatuaan kehoonsa grafeenioksidia esim. rokotteen kautta.

Grafeenioksidi on siis se oletettu SARS-CoV-2, se oletettu uusi koronavirus, joka aiheutti Covid-19:nä tunnetun sairauden. Tämä on todellinen syy siihen, miksei koskaan ole eristetty ja puhdistettu uutta koronavirusta. Covid-19 on siis tulos grafeenioksidin toimittamisesta kehon sisään eri reittejä pitkin.

Kuten kaikilla aineilla, myös grafeenioksidilla on ns. ”elektroninen absorptiokaista.” Tämä tarkoittaa, että se absorboi tiettyä taajuutta [frekvenssiä]. Juuri tätä frekvenssialuetta lähetetään langattoman teknologian uuden 5G:n uusissa kaistanleveyksissä. Tästä syystä näiden antennien käyttö ei koskaan ole loppunut pandemian aikana.

Me epäilemme, että vuoden 2019 influenssanvastaisessa kampanjassa grafeenioksidia laitettiin influenssarokotepulloihin, koska sitä käytettiin jo adjuvanttina [lisäaineena]. Myöhemmissä 5G-teknologian kokeissa eri puolilla maailmaa Covid-19-sairaus kehittyi ulkoisten elektromagneettisten kenttien ja ihmisten kehoissa nyt olevan grafeenioksidin vuorovaikutuksena.

Hallituksen korkeimmista instituutioista tähän asti tullut tieto käski ihmisiä suojelemaan itseään ja jopa pakotti heitä ottamaan sen, mikä potentiaalisesti tekisi heidät sairaiksi. Nyt kun tiedämme, että sairauden syy tai etiologinen tekijä on nimenomaan kemiallinen myrkky eikä mikään biologinen taudinaiheuttaja, tiedämme, kuinka lieventää sitä lisäämällä glutationitasoa.

Olemme valtion täysimittaisen bioterrorismihyökkäyksen kohteena. Hallitukset yhteistuumin ovat koko maailman väestön kimpussa, mikä on rikos ihmiskuntaa vastaan. Videon tehneet tutkijat arvioivat, että kymmeniä tuhansia ihmisiä tulee kuolemaan päivittäin pelkästään Espanjassa, kun hallitus on täysin ottanut käyttöön uuden, tulevan 5G-teknologian.

Suuri osa väestöä on nyt rokotettu eli ”grafeenattu” jatkuvilla grafeenioksidiannoksilla. Keholla on luonnollinen kyky eliminoida tätä myrkkyä, ja tästä syystä he ehdottavat meille, että he antavat meille jopa kolme annosta vuodessa kaikkina tulevina vuosina grafeenioksidin pitämiseksi kehoissamme. Ellei oikeutta tule, meitä työnnetään jatkuvasti pohjattomaan kuiluun. Jo yli vuoden ajan olemme tulleet täydellisesti ja naiivisti petetyiksi ylimpien instituutioiden taholta.

9. Microtechnology in Pfizers Vaccine,

Orwellito – La Quinta Columna – Microtechnology in Pfizer’s vaccine (odysee.com)

Videossa puhuu espanjalainen tutkija Ricardo Delgado.

Hei, hyvää iltaa kaikille. Haluan toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta. Haluaisin kuitenkin näyttää teille joitakin hyytäviä kuvia. Olemme viimeisen viikon ajan näyttäneet, mitä Pfizerin rokotteessa on. Siinä on grafeenia ja joitakin keinotekoisia rakenteita. Nyt tahdon teidän näkevän, mitä mikroskooppikuvassa nyt näkyy. Se todella karmii selkäpiitäni.

Meidän täytyy joukolla tuomita tämä. Kaikkien täytyy nyt mennä kaduille ja paljastaa, mitä koko maailman väestöön on rokotettu. Kaikki naapurinne ja kaikki sukulaisenne on rokotettu sillä, mitä nyt tulette näkemään. Näette virtapiirin, mikroteknologiaa kehojenne sisällä. Kyseessä on viime viikolta jo syrjään laitettu pisara. Kun hydrogeeli on nyt kuivunut, näkyviin tulivat nämä kuvat, jotka nyt näette.

Katsokaa tätä objektia, jonka löysimme Pfizerin rokotepullosta. Siinä on neljä outoa kulmaa, neljä täydellistä suorakulmaa ja virtapiiri sisällä. Nämä ovat elektronisia komponentteja. Tässä näyttää olevan keraamisia kondensaattoreita tai jokin muuntyyppinen elektroninen komponentti tai virtapiiri. Kuten sanoin, tämä on osa Pfizerin rokotepullon sisällöstä. Tässä on toinen täysin keinotekoinen kulma. Tämä on mikroteknologiaa, todennäköisesti mikroreititin. Tämä on se, mikä saa ihmiset tuottamaan MAC-osoitteita.

Toisin sanoen: mikroteknologiaa kuljetetaan perheenjäseniimme, ihmisiin, joita on täydellisesti petetty. Kuinka tämä ei aiheuttaisi trombeja? Kuinka tämä ei muka aiheuttaisi verenkiertojärjestelmän sairauksia ja sydänkohtauksia? Kuinka tämä ei aiheuttaisi rytmihäiriöitä?

Pyydän koko lääketieteellistä yhteisöä välittömästi lopettamaan tämän peitellyn kansanmurhan. Tämä on se, mitä on Pfizerin rokotepullossa. Tämä on tullut näkyviin, kun neljä tai viisi päivää on odotettu veden haihtumista näytteestä. Emme voi antaa näille ihmisille enää sekuntiakaan aikaa antaa lisää rokotteita, varsinkaan lapsillemme. Tätä on rokotepullon sisällä. Tämä täytyy tuomita.

Levittäkää tätä videota kaikkialle. Jakakaa tätä videota kaikilla sosiaalisilla medioillanne ja menkää näiden kuvien kanssa suoraan oikeuteen nostamaan syytteen. Minä, Ricardo Delgado, tulen todistamaan. Otan tämän näytteen mukaani.

Lisätkäämme suurennosta, jos epäilette. Tämä ei ole rikos, tämä on paljon pahempaa. Tämä on kaikkein täydellisin nöyryytys ja valhe, joka koskaan on tehty ihmisille. Tässä ei ole minkäänlaista epäilystä enää. Tämä on keinotekoinen aikaansaannos. Tulkoot nyt kaikki hiton kontrolloidut toisinajattelijat kertomaan minulle, mikä tämä on. Se ”toisinajatteleva” ryhmä, joka ei koskaan katso mitään millään mikroskoopilla. Objektin nurkat ovat täydellisiä neliön kulmia. Tämä on mikroteknologiaa. Tämän koko on muutama kymmenen mikronia. Ja tätä on injektoitu jokaisen kehoon.

Joko me pysäytämme nämä kansanmurhaa tekevät ihmiset heti nyt ja panemme heidät suoraan vankilaan tai me hirtämme heidät suoraan yleisillä toreilla, tai muuten he saavat lopun koko muun ihmiskunnan kanssa. Ymmärrättekö?

Yrittäkäämme tätä. Voimme tietenkin kerätä lisää kaikenlaisia kuvia. Olen pysähtynyt tämän objektin kohdalla, koska minulla oli polttava tarve jakaa se teidän kaikkien kanssa.

Teen vetoomuksen kaikille maamme tuomareille ja korkeille viranomaisille ja sanon: joko teette jotakin tälle asialle välittömästi tai me menemme suoraan tuomioistuimiin ja panemme siellä kaikki sekaisin. Menemme, koska meidän on mentävä, sillä tätä ei voi sietää enää yhtään kauempaa. Ottakaa vastaan tri Campran raportti, joka todisti tämän kaiken ja enemmänkin, tai me ryhdymme toisenlaisiin toimenpiteisiin, koska tällaiselle menolle on saatava loppu.

Kutsukaa minut todistamaan. Olen Ricardo Delgado Martin. Tarjoan itseäni minkä tahansa maamme tai maailman syyttäjän tai tuomarin eteen näyttääkseni, mitä on rokotepullojen sisällä.

Tämä on todellinen kansanmurha. Todellinen kansanmurha! Rikos ihmiskuntaa vastaan!

Me emme voi sallia tätä, sillä tämä on tehty käyttäen hyväksi ihmisten tietämättömyyttä ja oppimattomuutta. Olkaa hyvä ja viekää näitä kuvia avohoitoklinikoihin ja julkisiin sairaaloihin. Ja kutsukaa minut mukaan! Kutsukaa minut todistamaan. Ja poistakaa välittömästi virasta tämä huijari, joka kutsuu itseään [Espanjan] hallituksen presidentiksi.

Tämä riittää. Pyydän anteeksi, että olen ilmaissut itseäni tällä tavalla, mutta kuten jokainen ihminen, minä innostun. Mutta en hyvästä asiasta, sillä tämä on poikkeama siitä. Ottakaa nämä kuvat ja viekää ne suoraan tuomioistuimeen. Olen antanut kaikki henkilötietoni, ja otan mukaan tästä Pfizerin rokotepullosta peräisin olevan näytteen, jota säilytän huolellisesti yhdessä sen spesifisen erän kanssa, jonka jäljitettävyys minulla on eräältä terveystyöntekijältä, joka antoi sen minulle Sevillan kokouksessa.

Menkäämme kaikki tuomitsemaan tämä aito kansanmurha. Emme voi sietää tätä kauhutekoa enää minuuttiakaan kauempaa.

Lopetan nyt. Hyvää yötä. Ja, kuten sanoin, hyvää uutta vuotta kaikille.

10. Orwellito – La Quinta Columna – Dr. Martin Monteverde announces that Sputnik and Sinopharm vials will be analyzed in Argentina,

Orwellito – La Quinta Columna – Dr. Martin Monteverde announces that Sputnik and Sinopharm vials will be analyzed in Argentina

Videon haastattelija: Hyvä tohtori, onko Teillä selitystä magnetisoituneille käsivarsille? Mikä on selitys sille, että kun Bluetooth pannan päälle, näkyviin tulee sarja pitkiä numeroista ja kirjaimista koostuvia koodeja?

Tri Monteverde: Ainoa mahdollinen selitys on se, mitä tri Campra on hiljattain löytänyt: nanoreitittimet. Tämä vahvistaa täydellisesti ”laitteeseen” liitettyyn Bluetoothiin ilmestyvät koodit. On vain yksi selitys magneettisille käsivarsille, magneettisille rinnoille ja magneettisille päille, ja se on grafeenin läsnäolo. Piikkiproteiini ei tee käsivartta magneettiseksi. Piikkiproteiini ei ole vuorovaikutuksessa 5G:n kanssa. Piikkiproteiini ei voi tappaa lasta kuusi tuntia rokotteen saamisen jälkeen. Ainoa mahdollinen selitys on grafeeni.

Viime viikolla onnistuimme saamaan rokotepulloja. Aiomme lähiaikoina analysoida Sputnikin ja Sinopharman rokotepulloja. Koska olemme tulleet jo vakuuttuneiksi siitä, että muiden lääketehtaiden rokotepulloissa on grafeenia, uskomme, että myös Sputnikin ja Sinopharman rokotepulloissa on grafeenia, koska niistäkin tulee magneettisia käsivarsia. Nekin aiheuttavat äkkikuolemia ja trombeja.

Sputnikilla ja Sinopharmalla on täsmälleen samanlaisia vaikutuksia kuin muilla rokotteilla. Epäilemättä saamme mikroskooppisissa tutkimuksissa samoja tuloksia kuin muiden rokotteiden kohdalla on saatu. Tulemme löytämään samoja asioita.

Lääketeollisuus ostaa sen hydrogeelin, joka tuo kehoon liuenneen grafeenin. Se sisältää grafeenin mikro- ja nanopartikkeleita. He ovat kaikki käyttäneet samaa hydrogeelipohjaa. He ostavat grafeenin grafeenitehtaasta. Sitten KUULEMMA Pfizer ja Moderna lisäävät siihen mRNA:ta. Ja muihin rokotteisiin he KUULEMMA lisäävät heikennettyä virusta, eikö niin?

Totuus on, että he ovat pettäneet meitä niin paljon, että meidän tulisi analysoida Pfizerin ja Modernan rokotepulloja ja katsoa, löydämmekö me todella sen kuuluisan mRNA:n. Ja jos siellä olisi hiukkanen geneettistä materiaalia, meidän tulisi nähdä, koodaako se piikkiproteiinia. Suoraan sanoen epäilen vahvasti, koska meitä on petetty erittäin paljon.

Ja se, mitä on kaikkien yhtiöiden kaikissa rokotepulloissa, on grafeeni. Näillä ihmisillä, jotka haluavat Uutta maailmanjärjestystä, on suunnitelma, ja he ovat toteuttamassa sitä, ja ilmeisesti suunnitelman seuraavat vaiheet ovat aggressiivisia. Meille tulee kovat ajat, ellemme onnistu herättämään niin paljon chileläisiä, argentiinalaisia ja urugualaisia kuin mahdollista. Ellemme onnistu pysäyttämään tätä, seuraavat vaiheet, jotka he ovat suunnitelleet, tulevat olemaan todella kuin kauhuelokuva, eikö totta?

Videon haastattelija: Olette oikeassa, tohtori. 1984 ja Uusi Uljas Maailma. Totuus on, että totuus vie voiton fiktiosta, kuten sanotte.

[Tuskin siis rokotteissa on mitään mRNA:ta. Niissä on grafeenia, myrkyllinen käyttöjärjestelmä kehoihimme ruiskutettavaksi esineiden internetiä varten – osa rokotetuista kituu ja kuolee, osasta tulee kituvia sätkynukke-zombeja. Kiitos tästä presidentille, hallitukselle, puolueille ja THL:lle. Hirvittävä on Jumalan rangaistus tälle jumalattomalle kansalle! Parannuksenteko (= sydämen katumus + sydämen usko Kristuksen sijaissovitukseen) auttaisi, mutta sellaista tämä kansa ei tunne].

Lisää tämän espanjalaisen tutkijaryhmän lyhyitä videoita löytyy esimerkiksi seuraavista osoitteista selaamalla:

https://odysee.com/@WakeUpMirror:3

https://odysee.com/@lancewdetrick:b

https://odysee.com/@HumanitysVault:a

https://odysee.com/@laquintacolumna:8 (esp.)

LOPUKSI KUVAA JULKISESTA KAMERASTA:

Video ”Subject remotely terminated and confirmed through public camera – China 5G Covid injections” (tapahtui 10.12.2021),

Subject remotely terminated and confirmed through public camera – China [5G, Covid, injections] (odysee.com)

Videon kohdassa, jossa taustalla tyttö nousee nojatuolista, uhrin kännykästä välähtää sininen valo (katso tarkasti!), ja uhri menehtyy. Älypuhelinta voidaan käyttää tappovälineenä ulkoapäin nähtävästi jonkinlaisen voimakkaan säteilyenergiapulssin (5G – 26 GHz?) avulla, kuten ”koronan” alkuvaiheissa Kiinassa tapahtui (ihmisiä kaatui kuolleina kaduille nähtävästi ilman älypuhelintakin, ja he olivat todennäköisesti influenssarokotuksen saaneita, tuolloinhan influenssarokotteisiin oli jo lisätty grafeenia. Kiinassa oli influenssarokotuskampanja eli grafeeniruiskutuskampanja juuri ennen ”koronaa”).

KAIKKI rokotukset Suomessa on lopetettava välittömästi ja lopullisesti! Niitä viruksia, joita vastaan nyt rokotetaan, ei ole olemassa (kukaan ei ole koskaan todellisesti eristänyt [= löytänyt] yhtäkään virusta. Virologien ”virukset” ovat pelkkiä tietokoneluomuksia ja tietokoneohjelmia, kuvitteellisia viruksia, joita esitellään kansalle ja päättäjille todellisina).

Vesa-Ilkka Laurio

lääketiet. lis. (eläkk.)

Viittaukset

https://www.orwell.city/

Orwellito – La Quinta Columna – 26-GHz Graphene Transistor | Link to article in description (odysee.com)

Orwellito – La Quinta Columna – Technical report on the detection of graphene oxide in COVID vaccines (odysee.com)

https://www.globalresearch.ca/graphene-oxide-detection-aqueous-suspension/5749529

https://tokentube.net/v/3349731106/Espanjalaisen-tutkijaryhm%C3%A4n-tiedote-grafeenioksidista—Rapsodia-fi–tekstitys

Orwellito – La Quinta Columna – Vaccination vial analysis report (analysis carried out in Chile) (odysee.com)

Orwellito – La Quinta Columna – Real-time observation of the content of a Pfizer vaccine vial (odysee.com)

IA – La Quinta Columna: Pfizer Vaccine Under a Microscope | Strange Structures & Their Movements (odysee.com)

IA – La Quinta Columna: Complex Microtechnology in Pfizer Vaccine (odysee.com)

Orwellito – La Quinta Columna – ”Waves” are created with non-ionizing radiation (odysee.com)

Orwellito – La Quinta Columna – Telefónica whistleblower warns that 26 GHz band of 5G spectrum poses a health risk (odysee.com)

The Real Cause of COVID-19 (Not a Virus) – biostatistician Ricardo Delgado (odysee.com)

Orwellito – La Quinta Columna – Microtechnology in Pfizer’s vaccine (odysee.com)

https://odysee.com/@WakeUpMirror:3

https://odysee.com/@lancewdetrick:b

https://odysee.com/@HumanitysVault:a

https://odysee.com/@laquintacolumna:8

Subject remotely terminated and confirmed through public camera – China [5G, Covid, injections] (odysee.com)

55 kommenttia

  1. MYRKKYPIIKIT TUTKITTAVA
    Vesa-Ilkka Laurio kirjoittaa: ”Tällaista tuotetta ruiskutetaan salakähmäisesti ja lähes väkisin ihmisiin, jopa lapsiin, ja ihmeellistä on, ettei kukaan ole puuttunut asiaan, ei presidentti, ei hallitus, ei eduskunta, eivät eduskunnan kristityt, eivät yliopistot, eivät professorit, eivät asiantuntijat, eivät suomalaiset nenärokotteiden tekijät eikä heitä rahoittava ministeri, ei arkkiatri, ei oikeuslaitos, ei THL, ei terveydenhuoltojärjestelmä, ei Fimea, ei Valvira, eivät sairaalat, eivät tiedotusvälineet, ei poliisi, ei armeija, ei kansa, ei kukaan. Ovatko kaikki virattomia ja vaarallisia tyhjäntoimittajia? Tyhmiä? Pelkureita? Ressukoita? Valtaan päässeitä välinpitämättömiä ja ylimielisiä nilkkejä? Valhemaailman uraputkia, huipulle asti, lähestyvästä uhkaavasta viimeisestä tuomiosta huolimatta? Kiristettyjä ja paljastumista pelkääviä pedofiileja ja muita rikollisia? Taikauskoisia zombeja? Siis: ovatko koko virallinen Suomi ja sen virallinen terveydenhuoltojärjestelmä puhdasta rikollisuutta, väkivaltarikollisuutta? Hengenvaarallinen ja aggressiivinen harha?”. Eduskunnassa on yksi mies eli Ano Turtiainen, joka on vaatinut Pfizerin myrkkypiikin sisällön tutkimista, mutta turhaan. On hämmästyttävää, että monenlaisiin rikoksiin syyllistynyt Pfizer saa jatkaa ihmisten myrkyttämistä grafeenilla ja muilla aineilla, joista ei tiedetä mitään. Mistä johtuu täydellinen hiljaisuus. Kyseessä on samasta ilmiöstä, joka tapahtui suhteessa holokaustiin. Siionin Viisaat saivat painostustoimillaan koko planeetan väestön hyväksymään valheen, että natsit olisivat murhanneet kaasukammioilla kuusi miljoonaa juutalaista. Siionin Viisaiden koneisto käsittää seuraavat: maailman valtamedian ja finanssin hallitseminen, voimakkaat juutalaiset kansalliset ja kansainväliset painostusjärjestöt, ylimpien virkamiesten lahjonnan, vapaamuurarien hallinnan sekä osake-enemmistöt kaikissa maailman suuryhtiöissä. Näin Siionin Viisaat todellisuudessa hallitsevat koko planeettaa. Vain Kiina ja Venäjä eivät ole täysin heidän hallussaan. Samoin kuin ihmiset eivät uskalla epäillä holokaustia, eivät he uskalla epäillä koronafarssia. Kyseessä on ilmeisesti maailman väestömäärän vähentäminen ja uuden autoritaarisen maailmanhallituksen luominen. Laurion artikkelissa on paljon ajatuksia herättävää, mutta en usko 5G-tekniikan vaikutuksia enkä ”Kristuksen sijaiskärsimystä”. Koronatauti on tavallinen kausiflunssa, josta PCR-testi antaa vääriä positiivisia lukemia. Mutta pelastus on tulossa, kun ihmiset kääntyvät Jumalan puoleen, tutkivat omia tekojaan ja pyytävät niitä anteeksi Jeesukselta eli Jumalalta sekä elävät Kymmenen Käskyn mukaisesti. Vain Kymmenen Käskyn mukainen elämä antaa ihmisille vallan pahuutta eli helvettejä vastaan. Siionin Viisaiden juonet on paljastettava ja heidät on hirtettävä ihmiskunnan vihollisina. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://positv.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(27)Miinusääni(20)
  2. Magneetti tarttuu k-rokotettuun ihmiseen? Siinä tapauksessa myös siihen Covid-rokoteputeliin pitäisi sen magneetin tarttua. Onko kukaan missään testannut?

    Pitää ottaa huomioon, että myös aurinkomme lähettää koko spektrillä (=kaikki taajuudet) elektromagneettista säteilyä. Ja myös näkyvä valo on elektromagneettista, eli sähkömagneettista säteilyä. Auringon valo on toki sitä luonnollista aaltomuotoa, eikä mitään keinotekoista pulssimuotoista tykitystä. Tämän takia luulen, että ihminen sietää luonnostaan jonkin verran elektromagneettisen säteilyn kuormitusta.

    Myös rokotusruiskujen siinä kumisessa mäntäosassa on kuulemma tätä grafeenia, ikään kuin voiteluaineena. Grafeeni on yleinen aine lääkinnällisissä välineissä.

    Plusääni(16)Miinusääni(2)
    1. ”Magneetti tarttuu k-rokotettuun ihmiseen? Siinä tapauksessa myös siihen Covid-rokoteputeliin pitäisi sen magneetin tarttua.”

      Mitään tuollaista edellytystä ei ole. Kupari ei tartu magneettiin, mutta sähköistetty kuparikäämi tarttuu. Ja tuo grafeeni- ja nanomössö näyttää joidenkin havaintojen mukaan keräävän rautaa ihmisen hemoglobiinista.

      Plusääni(5)Miinusääni(9)
      1. Se Indusoitunut magneettikenttä ei synny ihan mistä järjestelyistä vain. Se virroitettu kuparikäämi ei ole sama asia kuin ihmisen kehossa sikin sokin liikkuvat erilaiset partikkelit.

        Kasa elektroniikan komponentin näköisiä hiukkasia ei ole sama asia kuin toimiva laite.
        Teillä on sähkötekniikan ja elektroniikan perusteet aivan hukassa.

        Plusääni(17)Miinusääni(6)
    2. Minä itse asiassa ymmärsin tekstistä, että herkästi reagoiva grafeeni saa ELIMISTÖSSÄ elimistön sisäisten olosuhteiden vaikutuksesta magneettiset ominaisuudet: ”grafeeni muotoutuu (tutkijat käyttävät ilmaisua self-assembling, itserakentuva, itsestään muotoutuva) elimistössä itsestään elektromagneettisen säteilyn vaikutuksesta esim. nanoreitittimiksi ja nanoantenneiksi – – Grafeenioksidilla on voimakkaat magneettiset ominaisuudet kehon sisällä. – – On vain yksi selitys magneettisille käsivarsille, magneettisille rinnoille ja magneettisille päille, ja se on grafeenin läsnäolo (elimistössä). Grafeenin magneettisuudesta ks. alla videot nro 1 ja nro 5.

      Ei varmaankaan pidä paikkaansa, että jollakin, jossa tapahtuu jokin muutos kehon sisällä, on samat ominaisuudet kehon sisällä ja kehon ulkopuolella, esim. rokotepullossa. Rokotepulloissa grafeenioksidi on pelkistetyssä muodossa, ”reduced”, ks. alla video nro 1.

      On suuri on ero näkyvän valon ja auringon maanpäällisen elektromagneettisen säteilyn ja nyt kyseessä olevan elektromagneettisen säteilyn (GHz-luokkaa) välillä. Maaperäkin säteilee: 8 Hz!

      Ei elektromagneettinen säteily ole samantekevää tyyliin ”onhan sitä kaikkialla.” Kyllä vaarallisesta, MHz- ja GHz-luokan säteilystä ja pian THz-luokan säteilystä tulee huolestua ja siitä tulee varoittaa. Giga (G) tarkoittaa miljardikertaista. Tuleva tera (T) tarkoittaa biljoonakertaista. Rokotteita ottaneiden elimistöissä on itse asiassa tera (biljoonakertaisuus), koska transistoriominaisuuden omaava grafeenioksidi vahvistaa mega- ja gigaluokan säteilyn teraluokkaan ja säteilee sitä.

      Kiinassakin ne ”koronan” alussa kuolleina kaduille kaatuneet kuolivat antennista lähetettyyn voimakkaaseen elektromagneettiseen pulssiin (näin saatiin aikaan pelotteluvaikutus ”koronan” ”vaarallisuudesta”).

      Arvatenkin tämäkin videon mies kuoli elektromagneettiseen pulssiin (juuri ennen miehen sinkoutumista maahan videolla näkyy voimakas värähdyspulssi):

      Orwellito: Orwellito – La Quinta Columna – Electromagnetic pulse causes man’s death:

      https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-EPCD:5

      Grafeeniin liittyvistä asioista muutama video:

      1. Ricardo Delgado Bioestadistico Director Of La Quinta Colomna – All the Vaccines Tested Contain Exclusively Nanotechnology:

      https://odysee.com/@HumanitysVault:a/Ricardo-Delgado-Bioestadistico-Director-Of-La-Quinta-Colomna—All-the-Vaccines-Tested-Contain-Exclusively-Nanotechnology:4

      Videon kohdassa 1:31-1:48 todetaan: ”Kehoon injektoitu (pelkistetty) grafeenioksidi saa magneettisia ominaisuuksia kontaktissa vedyn ja elävien solujen (tai kudosten) kanssa. Tästä syystä useimmilla rokotetuilla ihmisillä on tämä lisääntynyt magnetismi injektiokohdassa ja myöhemmin sympaattisen hermoston sisuspunoksen (vatsaontelon yläosassa) kohdalla ja päässä.”

      Kohta 2:56-3:04: ”Grafeenioksidi absorboi säteilyä ympäristöstä ja VAHVISTAA sitä transistoriefektinä.”

      Kohta 8:14-8:28: ”Grafeenioksidia voidaan stimuloida kaukaa ja langattomasti 4G-, 4G Plus- ja 5G-teknologiaa käyttämällä.”

      Kohta 8:56-9:06: ”Lääketehtaiden rokotteissa on pelkistettyä grafeenioksidia.”

      2. Doctor discovers Bluetooth signals coming from most vaccinated patients:

      https://odysee.com/@HumanitysVault:a/Doctor-discovers-Bluetooth-signals-coming-from-most-vaccinated-patients:d

      Tohtori tutki rokottamattomista ja rokotetuista potilaistaan näiden kehojen lähettämää MAC-koodia. Videon lopussa mitataan mittarilla käsivarren säteilyä, ja käsivarsi lähettää säteilyä!

      3. Orwellito – La Quinta Columna – MAC-cinated: Pattern identification in coronavirus vaccines – Nanorouters:

      https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-N:5

      Yleistä grafeenista, sen eri muodoista ja sen vaikutuksista.

      4. Orwellito – La Quinta Columna – MAC-cinated: Is the MAC address marking system ”the mark of the beast”?

      https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-MMB:7

      Tässä videossa haastatellaan prof. Pablo Campraa, joka todisti, että rokotteissa on grafeenia. Tri vastasi ”pedon merkkiä” koskevaan kysymykseen näin:

      ”Kysymys on eskatologinen. Mutta jos ’pedon merkillä’ tarkoitamme systeemiä, joka täytyy upottaa ihmisen kehon sisälle ja joka sallii ostamisen ja myymisen (Ilm. 13:17 Raamatussa), tämä systeemi mahdollistaa sen täydellisesti. Se on kuvattu kirjallisuudessa. Se on ikään kuin luottokortti olisi ihmisen kehon sisällä. Mutta tässä ei ole sirua tai nanosirua vaan tuhansia sensoreita, jotka lähettävät informaatiota nanoreitittimiin. Nanoreitittimet lähettävät sen ulkopuolelle poistumisväylää pitkin, joka olisi matkapuhelin (cell phone).

      ”Tästä näkökulmasta se muistuttaa ’pedon merkiksi’ sanottua asiaa. Samoin hermokontrollin suhteen, koska ’pedon merkin’ sanotaan johtavan vapaan tahdon menettämiseen. Vaara tässä verkostossa on se, että hermosynapsien yhteyksiä voidaan kontrolloida ulkoapäin ja niin voidaan vaikuttaa mielihyvää, kipua, motivaatiota. Lyhyesti: tahtoa voidaan kontrolloida. Se, varastetaanko ihmisten vapaa tahto, riippuu siis ulkoisen palvelimen käytöstä ja siitä, kuka sitä kontrolloi. Näin vakava asia liittyy siihen, otetaanko tämä järjestelmä käyttöön vai ei. Sekä myrkyllisyyttä että näitä mahdollisuuksia, jotka saattavat viedä ihmisiltä vapaan tahdon, täytyy tutkia ja niistä täytyy tiedottaa. Meidän tulisi ottaa selvää, onko tämä ’pedon merkki’ vai ei. En puutu tähän aiheeseen. Olen tiedemies. Meidän tulisi katsoa, millaisessa ajassa olemme.”

      5. Orwellito – La Quinta Columna – Identification of graphene, self-assemblies, and micro-technology:

      https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-IGSM:7

      Tässä filmissä on ensin kuvia rokotteissa olevista grafeeniobjekteista, sitten kuvia itserakentuvista (self-assembling) grafeeniobjekteista ja lopuksi kuvia keinotekoisista (tehdasvalmisteisista) mikroteknologisista grafeeniobjekteista.

      Grafeeni sellaisenaan säteilee, monistaa antenneista tulevaa GHz-luokan säteilyä, niin että siitä tulee THz-luokan säteilyä.

      Tämä saa aikaan sen, että itserakentuvat rakenteet voivat liittyä yhteen ja toimia terahertsitasolla (THz) ja muodostaa mikropiirejä kehon sisällä. Grafeeni vahvistaa signaalin. Itserakentumisen mekanismi on teslaforeesi, siis elektromagneettiset kentät, ja se tapahtuu ympäristön itsensä säteilyn avulla.

      Keinotekoiset rakenteet ovat mikro- ja nanoteknologiaa. Ne ovat kulmiltaan suorakulmaisia, siis selvästi keinotekoisia. Kohdassa 9:48-9:54 todetaan magneettisuudesta, että se syntyy KEHON SISÄLLÄ, kun grafeeni on kontaktissa vedyn kanssa. Video kertoo, että syy siihen, että rokotteita säilytetään hyvin kylmässä lämpötilassa, on se, ettei hydrogeeli haihtuisi ja nämä keinotekoiset rakenteet – ihmisiin asennettava käyttöjärjestelmä – tulisi näkyviin.

      6. Orwellito – La Quinta Columna – Electromagnetic fields, graphene oxide, and arrhythmias:

      https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-EFGOA:3

      Tässä lyhyessä videossa todetaan, että syy viimeaikaisiin rokotettujen urheilijoiden kuolemiin ja eläköitymisiin on rokotteisiin laitettu grafeeni, joka on superjohdin. Kun sydän aktivoituu enemmän, sen sähköinen johtavuus kasvaa ja grafeeni tulee paikalle. Grafeeni voi synnyttää rytmihäiriöitä sähköisten purkausten kautta riippuen sen ympäristöstä absorboimasta säteilystä.

      Videossa demonstroidaan, mitä sydänlihaksessa tapahtuu, kun grafeenia on sydänsoluissa ja sydäntä stimuloidaan ulkoisilla elektromagneettisilla kentillä (voivat tulla esim. antenneista). Fataali rytmihäiriö tappaa urheilijan.

      Joka ikinen koronarokotteella rokotettu on vaarassa kuolla äkillisesti koska tahansa, etenkin kun sydän joutuu rasitukselle.

      Loppuun oma huomautukseni:

      No niin, viholliselle on maailman yksinkertaisin asia listiä Suomen kansa, ”hyödyttömät syöjät”. Tarvitsee vain alkaa ruiskuttaa myrkkyä suomalaisten sisään suomalaisten ruiskuttamana ja suomalaisten kustannuksella. Vihollinen on samalla päättänyt huvittaa itseään kehittelemällä tylsistyneelle ja elinkyvyttömälle kansalle kotitestejä mörköviruksen toteamiseksi, jota ei ole olemassa. Kansa ei kykene edes käsittämään, ettei mörköjä ole olemassa. Vihollisen lanseeraamaa turpavyötäkin kansa on pitänyt lähes kaksi vuotta, ja selvemmin kansa ei voi orjastatustaan ja koko olemustaan koskevaa häpeäänsä julistaa. Lapsetkaan eivät enää näe, keitä heidän vanhempansa, sukulaisensa, naapurinsa ja opettajansa ovat, ja tämä on karkeaa lasten heitteille jättämistä. Saa nähdä, millaisen kuvottavan tunkion kansa itsestään vielä tekee ennen tuhoutumistaan. Vihollinen varmaan auttaa siinä auliisti loppuun asti. Typeryydestä seuraa kammottavat jäljet. Egoja kukaan yksinkertaisesti ei enää voi pönkittää, koska egoilla ei ole enää kasvualustaa. Se laulu on loppu, ja samalla suomalaisuus siis on loppu. Sen, Suomen, kansa on hävittänyt juuria myöten.

      Plusääni(28)Miinusääni(5)
  3. Mitä tri Robert Young sanoo rokotteista ja niissä olevasta grafeenista?

    Referoin videota ”Newsbreak 142 Breaking, Dr. Young Reveals Covid Vaccines are intelligent targeted Bioweapons”,

    https://odysee.com/@RamolaDReports:8/Newsbreak-142—Dr.-Young:b

    Videossa Ramola D haastattelee tri Youngia.

    Tri Young on tunnettu luonnonparantaja (naturopaatti), biokemisti ja kliininen tutkijatiedemies, joka on puhunut ja kirjoittanut myös rokotteissa olevista nanometalleista ja grafeenista. Tri Young ei siis ole tohtori siinä mielessä, että hän olisi nykyisen tuholääketieteen (allopatian – myrkytä lääkkeillä ja rokotteilla, leikkaa, polta, säteilytä) alalla tohtori. Nähtävästi hänen maassaan USA:ssa naturopaatit voivat saavuttaa erityisen tohtorin arvon.

    Heti aluksi totean, että tri Young on sitä mieltä, että rokotteissa on grafeenin lisäksi myös ELINSPESIFISTÄ mRNA:ta (ei ”viruksista” peräisin olevaa mRNA:ta – hän tietää, ettei viruksia ole olemassa), joka kykenee ohjaamaan grafeenin johonkin tiettyyn elimeen aiheuttamaan juuri siellä tuhoa. mRNA tarkoittaa lähetti-ribonukleiinihappoa, perintöainesta.

    Tuollaista mielipidettä en voi hyväksyä, sillä elimistö tuhoaa kaiken ulkoa tulevan vieraan, eikä sellainen mRNA pysy montakaan sekuntia kasassa. Ja vaikka pysyisi, kuinka se olisi ohjattu kykenemään toimimaan suunnistajana keskellä kehoa? Ei perintöainesrihma ole suunnistaja ja myrkyllisen grafeenin kuljettaja. Toivon, että tri Young tarkastelee tarkemmin kantaansa, kaikkihan me joudumme monessa asiassa usein etenemään askel askelelta. Tri Young on joka tapauksessa monessa asiassa oikealla tiellä.

    Sivuutan siis tässä referaatissani (selostuksessani) sen, että tuollaista mRNA:ta olisi olemassa rokotteissa. Sellainen on liian kaukaa haettua. Jos minun osoitetaan olevan väärässä tieteellisin todistein, myönnän sen heti ilomielin ja muutan kantaani.

    Tri Young esittää muuten hyvin painavaa asiaa, ja siihen on hyvä kiinnittää huomiota.

    Ramola D sanoo videon alkupuolella, että jatkuvasti tulee uutisia, että rokotetuille naisille tulee spontaaneja abortteja, keskenmenoja ja kuolleen lapsen synnyttämisiä ja rokotetuille nuorille miehille, teineille ja lapsille lihastulehduksia ja sydänpussin tulehduksia. Lapsillekin siis on alettu antaa näitä kokeellisia rokotteita.

    Videon kohdassa 28:01 nostetaan esiin Sir John Bell, joka AstraZenecan rokotteesta puhuessaan sanoi näin: ”Ei tule unohtaa, etteivät nämä rokotteet todennäköisesti steriloi väestöä kokonaan; niillä on todennäköisesti vaikutus, joka tehoaa noin 60-70%:ssa (väestöä). Meidän on katsottava hyvin huolellisesti, ja viranomaisten on katsottava hyvin huolellisesti, että saadaan varmuus siitä, että tulee tehdyksi se, mitä meidän täytyy tehdä, ennen kuin se hyväksytään rokotteena.”

    Koronarokotusten on määrä steriloida 60-70% väestöstä. Samoin, loogisesti, kaikkien rokotekuolemien ja -vahinkojen on määrä tapahtua, siitä he pitävät huolen.

    Kohdasta 38:07 eteenpäin: tri Young kertoo, että kaikki rokote-erät ovat hieman erilaisia ja että siitä syystä rokotteiden tuoteselosteet ovat tyhjää paperia, koska (maailman väestöä rokotettaessa) kyseessä on rokotetutkimus. ”He” eivät halua kenenkään tietävän, mikä erä on menossa. He itse kyllä tietävät, ja näin he seuraavat koko ajan lukuja, mitä tuloksia mistäkin erästä tulee, paljonko tulee haittavaikutuksia ja paljonko tulee kuolemia, ja he pitävät kirjaa näistä. Tämä on tri Youngin mielestä kauhistuttavaa ja Ramola D:n mielestä saatanallista.

    Tri Young kysyy: ”Mitä on meneillään?” Joidenkin maiden väestöstä on rokotettu yli 90%, ja he haluavat rokottaa kaikki. ”Ja millä he rokottavat?”, kysyy tri Young, ja tässä hän viittaa lyhyesti Espanjassa tehtyihin rokotepullojen tutkimuksiin, joissa niistä löytyi grafeenia (näistä espanjalaisista tutkimuksista olen kirjoittanut yllä olevassa artikkelissani). Japanissa vedettiin pois käytöstä maskeja, koska niistä löytyi grafeenia, ja samoin siellä on kyseenalaistettu rokotteita samasta syystä.

    Ramola D viittaa tohtoriksi valmistuvan Craig Paardekooperin nähtävästi väitöstyönään tekemiin tutkimuksiin, joissa hän on tutkinut eri rokote-erien myrkyllisyyttä VAERS-tietojen pohjalta (VAERS on USA:n rokotteiden haittavaikutusten raportointijärjestelmä, johon raportoidaan tutkimusten mukaan vain noin 1-10% todellisista määristä). Ramola D kertoo julkaisseensa (3.1.2022) näistä tutkimuksista artikkelin, joka löytyy tästä osoitteesta:

    https://everydayconcerned.net/2022/01/03/super-toxic-batches-and-excessive-variability-found-in-pfizer-moderna-and-janssen-vaccines-by-data-analysis-of-cdc-vaers-find-out-how-toxic-your-batch-is/

    Paardekooper havaitsi, että 5% eristä on erittäin myrkyllisiä. Joillekin USA:n osavaltioille oli annettu näitä myrkyllisiä eriä. Hän havaitsi myös sellaisen ajallisen yhteyden, että ensin Janssen (Johnson & Johnson) tuli myrkyllisine erineen, sitten Moderna ja sen jälkeen Pfizer. Pfizer toi myrkyllisiä ja vähemmän myrkyllisiä eriä vuorotellen. Paardekooper päätteli, että lääketehtaat testaavat, millainen on erilaisten erien myrkyttävä ja tappava vaikutus väestön keskuudessa.

    Tri Young toteaa, että heidän (rokotevalmistajien ja heidän takanaan olevien tahojen) tarkoituksenaan on sterilointi, kontaktien jäljitys, Wi-Fi:n liittäminen jokaiseen rokotuksista hengissä selvinneeseen ihmiseen ja planeetan kaikkien ihmisten kontrollointi. Rokotettu, joka saa rokotteesta vammoja useaan elimeen, elää hänen mukaansa korkeintaan 2 tai 3 vuotta. Tämä hänen mukaansa riippuu myös käytetyn elektromagneettisen frekvenssin amplifikaatiosta (vahvistumisesta) ja frekvenssistä. Hän kertoo, että nyt on jo altistuttu 3G:n ja 4G:n (kolmannen ja neljännen sukupolven eli generaation) 2,4 GHz:n frekvenssille (siis USA:ssa) ja että tiedossa on, että se aiheuttaa sairautta, huimausta ja sekavuutta.

    Jos ihminen on saanut rokotuksen ja grafeeni menee aivoihin, se vaikuttaa muistiin ja aisteihin, ja syntyneet oireet ovat oireita kemiallisesta säteilymyrkytyksestä, joka on salainen, äänetön ase. Hieman myöhemmin tri Young sanoo, että rokotteet ovat salainen, myrkyllinen ase, jonka tarkoitus on tuhota ihmisen elämä.

    Kohdasta 48:38 eteenpäin tri Young lukee osia laatimastaan lausunnosta:

    Armeijojen osastot kaikkialla maailmassa ovat rakentamassa tehtaita tuottamaan miljardeja invasiivisia (kajoavia) testauspakkauksia ja rokotteita, jotka toimitetaan nyt vuonna 2022 ja vuosina 2023 ja 2024. Näille rahoitus tulee pankkiireilta, jotka väittävät, että maailma on ylikansoitettu. He ovat maksaneet armeijoille kaikkialla maailmassa miljardeja, jotta ne tuottaisivat äänettömiä joukkotuhoaseita.

    Armeija ei valmistanut täydellistä virusta Wuhanissa Kiinassa, koska kyse ei koskaan ollut siitä, mitä tappamisurakkaan tuli. Virusteoria on näet ilmiselvästi väärä, ei ainoastaan pahasti puutteellinen. Se on väärä lippu. Se on väärä kertomus.

    Pelastukseksi tulee kuitenkin kuvaan mukaan nanoteknologia, 4G, 5G, 6G, ja keinoäly, supertietokoneet, luomaan TÄYDELLISEN äänettömän aseen naamioituna kertomukseen, jota korruptoitunut media markkinoi ja mainostaa viruksena.

    Sen vuoksi invasiiviset testit ja rokotteet muodostavat tämän myrkyllisen bioaseen tukirakenteen toimittamaan se perille mukanaan grafeenioksidia ja muita kemikaaleja, jotka me löysimme ja joista me raportoimme viime vuonna käyttäen pyyhkäisy- ja läpäisymikroskopiaa, valomikroskopiaa, dispersiivistä röntgenspektroskopiaa, kontrastimikroskopiaa ja ultramikroskopiaa. Tämä materiaali, jonka me löysimme, on ilmoitettu artikkelissa ”Scanning & Transmission Electron Microscopy Reveals Graphene Oxide in CoV-19 Vaccines”,
    https://www.drrobertyoung.com/post/transmission-electron-microscopy-reveals-graphene-oxide-in-cov-19-vaccines

    Tämän tarkoituksena on yhdistää ihmiset esineiden internetiin sterilointia, aivokontrollia, kontaktien jäljitystä ja potentiaalisesti mahdollista salamurhaa varten liikaväestön, Kissingerin mukaan hyödyttömien syöjien, vähentämiseksi.

    Sanokaa ei invasiivisille testeille ja rokotteille maailman sotilasvallankaappauksen ja 7,5 miljardin ihmisen sterilointi- ja depopulaatiosuunnitelmien estämiseksi.

    Heti kun kriittinen massa ihmisiä, arvioni mukaan 90% tai enemmän, on rokotettu grafeenioksidilla, he tulevat etenemään täydellä höyryllä, kääntämään voimakkaammalle sykkivät mikroaallot muodostamaan 41,3 GHz:n värähtelytaajuudella kvanttiyhteyden. Tuo frekvenssi tulee joko satelliitista, droonista (miehittämättömästä lentoaluksesta) tai linkkitorneista, jotka nyt muodostavat matriksin meidän kaikkien ympärillemme, myös niiden, jotka on rokotettu, ja sitten he nostavat sitä asteittain päämääräänsä 60 GHz:iin [tri Young nähtävästi ei ole selvillä grafeenin optimaalisesta transistoritaajuudesta 26 GHz, joka sen vuoksi yllä olevassa artikkelissani mainitsemieni espanjalaisten tutkijoiden mukaan tulee olemaan toteutettava frekvenssi v. 2022].

    Mitä tapahtuu sitten, on se, että ihmiset alkavat koaguloitua (hyytyä, maksoittua), ja kun he koaguloituvat, heidän verensä hyytyy ja paksuuntuu. He alkavat tukehtua, ja he kaatuvat maahan kuolleina, ja tähän prosessiin voi mennä, käytetystä frekvenssistä riippuen, vähemmän kuin neljä minuuttia.

    Näin nämä pahat toimijat toteuttavat tehtävänsä saatanallisten uskomustensa mukaisesti. Ei enää liikaa hyödyttömiä syöjiä. Ei enää liikaväestöä. Ei enää liikaa luonnollisia ihmisiä, vain geenimuokattuja ihmisiä, poikkeuksena 500 jäljelle jäävää ihmistä. Kuolema, jonka aiheuttavat kemiallinen myrkytys ja säteilymyrkytys, täydellinen äänetön ase 7,5 miljardin ihmisen kuoleman aiheuttamiseksi. Tämä kaikki saadaan suoritetuksi seuraavien kahden tai kolmen vuoden aikana.

    He eivät pysähdy ennen kuin sanomme seis ja ota takaisin oman planeettamme ja oman elämämme kontrollia. Tähän päästäksemme meidän täytyy vain sanoa ei. Emme saa vain sanoa sitä; meidän täytyy uskoa se, että tämä on meidän kehomme, että tämä on minun kehoni. Sinun on sanottava se, että tämä on sinun kehosi, sinun elämäsi ja sinun valintasi.

    Varjelkoon Jumala meitä kaikkia tätä ihmiskuntaa vastaan suoritettavaa rikosta vastaan, jota suoritetaan reaaliajassa.

    [Tähän tri Youngin lukema lausunto loppuu].

    Tri Young jatkaa: Tämä tiede on todellista. Se toimii heidän suunnitelmansa mukaisesti. Teknologia on paikoillaan, ja heillä on valta erityisesti yli niiden, jotka ovat ottaneet rokotuksen, ensimmäisen, toisen ja kaikki tehosterokotukset, ja jotka elävät kemiallisen yhdisteen kanssa. Se on kirjaimellisesti biosensori, joka yhdistää ihmisen esineiden internetiin, ja kun se tapahtuu, ihminen ei enää ole ihminen.

    Toinen asia, jota en maininnut, on se, että kun ihminen on ottanut rokotuksen, joka sisältää grafeenia, silloin pääsy tähän biosensoriin mahdollistaa yhteyden linkkitornin ja ihmisen välillä ja yhteydenpidon edestakaisin, tiettyjen frekvenssien vastaanottamisen ja lähettämisen. Kun näin tapahtuu, silloin, aivan kuten uudella tietokoneella on paikantaja, ihmisellekin annetaan tietty paikannusnumero, ja tämä tarkoittaa sitä, että ihminen on ison veljen kontrollissa. Ihminen siis merkitään.

    Ramola D toteaa, että internetissä on paljon uutisia siitä, että älypuhelinta käyttävät ihmiset havaitsevat, että Bluetooth poimii ohikulkevista rokotetuista ihmisistä numeron.

    Tri Young toteaa tähän, että jos olo tuntuu epämukavalta rokotettujen ihmisten seurassa, se johtuu siitä, että he lähettävät signaalia. He ottavat vastaan näitä frekvenssejä ja he lähettävät näitä frekvenssejä, ja toiset voivat tuntea sen ympärillään.

    Tämä, mitä näille ihmisparoille tapahtuu, on surullinen asia, mutta he luottivat sokeasti ymmärtämättä tämän rokotteen sisältöä ja aineosia.

    Onko olemassa toivoa? Sanon, että toivoa on, koska ilman ruokaa kestää 40 päivää ennen kuin ihminen kuolee. Ilman vettä ja ruokaa siihen menee noin neljä päivää. Ilman happea siihen menee noin neljä minuuttia. Ilman toivoa siihen menee noin neljä sekuntia.

    En siis yritä pelotella ihmisiä kuoliaiksi, yritän herätellä ihmisiä elämään, tai pelästyttää ihmisiä elämään, ja antamaan ihmisille toivoa, koska toivoa on. On olemassa taivaan Jumala. On olemassa suurempi voima. Kun nämä ihmiset, jotka tekevät tätä, katsovat peiliin, tiedän heidän ajattelevan, että he katselevat Jumalaa, joka on he itse, mutta he eivät ole Jumala. He ovat kuolevaisia. Kuolematon Jumala taivaassa tuntee sydämemme ja aikomuksemme.

    On yksinkertaisia asioita, joilla voi auttaa itseään. On pysyttävä erossa lääketieteestä, koska se on korruptoitunut tiede. Miksi kukaan haluaisi harjoittaa sellaista, mikä on täyttä valhetta? Miksi kukaan olisi tekemisissä sellaisen kanssa, mikä on niin pimeää?

    Meneillään on holokausti, maailmanlaaja holokausti. Sitä toteuttaa alle 400 ihmistä ympäri maailmaa. Kuinka ihmiset voivat olla niin julmia, niin saatanallisia?

    Ramola D: Hallitukset ja lääkeyhtiöt ovat erittäin korruptoituneita. He vaativat jatkuvia testauksia ja jatkuvia rokotuksia ja karanteeneja oman ”virukseksi” kutsutun geneettisen materiaalinsa vuoksi. Tämä on heidän kauhistuttava painajaismainen päättymättömän pandemian visionsa. Heidän rokotteidensa tarkoitus ei ole hyvä; he tavoittelevat sterilointia, kuolemaa ja väestömäärän vähentämistä. On sanottava ei ja astuttava eroon heidän systeemistään ja luotava oma systeemi.

    Tri Young: He tietävät tarkasti, mitä noissa rokotteissa on, ja he tietävät tarkasti, mitä haittavaikutuksia niistä tulee, ja nyt he ovat testaamassa sitä todistaakseen sen, minkä he jo valmiiksi tietävät.

    Plusääni(23)Miinusääni(22)
  4. Nämä Laurion jutut voivat kuulostaa tieteisfantasialta, joten ymmärrän niitä, jotka pitävät niitä hölynpölynä. Toisaalta uskon, että maailman eliitin pieni piiri ei epäilisi käyttää moista tekniikkaa ihmiskuntaa vastaan, jos sellaista olisi. Psykopaatteja eivät moraalisäännöt liikauta, minkä näimme atomipommien testaamisessa ihmiseen Japanissa kesällä 1945.

    Ydinfysiikkaakin pidettiin lähinnä mielikuvitustieteenä, ennen kuin näkymättömän atomin ytimessä oleva salaperäinen ja valtava energia opittiin vapauttamaan. Eliitillä tuli kiire haalia nuo 1900-luvun alun ”poppamiehet” omaan käyttöönsä. Mistä siis tiedämme, ettei sillä ole hulluja tiedemiehiä kehittämässä tekniikkaa, jolla ihmisistä tehdään robotinkaltaisia orjia?

    Plusääni(21)Miinusääni(17)
  5. Tämä sepostus on täyttä scififantasiaa. Prosessoritekniikkaa ei pystytä työntämään ihmisen verenkiertoon sisään mitenkään ja koko konsepti rokotteesta saatavasta täydestä tietoliikenteeseen kykenevästä laitteesta on puhdasta huuhaata. Nykytekniikalla ei kyetä valmistamaan tarpeeksi pieniä komponentteja, puhumattakaan virransaannista ja -syötöstä. Jos pystyttäisiin, kannattaa miettiä mistä ihmeestä rahat ja tekniikka tällaisten ”ruiskeiden” valmistukseen revitään, kun samaan aikaan esim. autovalmistajat eivät pysty pitämään tuotantoaan yllä?

    Jos tätä kirjoitusta ei julkaista, on ylläpito selkeästi omia arvojaan vastaan ja harrastaa sensuuria.

    Plusääni(22)Miinusääni(15)
    1. Olen jokseenkin samaa mieltä kanssasi – nimim. Paranoia.

      Haitallisia aineita kuten se oletettu laboratioissa valmistettu synteettinen lähetti-ribonukleiinihappo, mRNA noissa rokote-litkuissa voi kyllä olla ja miksei grafeenia myös tehosteaineena, mutta että ne grafeeni hiutaleet muodostaisivat pieniä elektroniikan laitteita ihmisen kehossa, ihan tosta vain? Toimivaan laitteeseen tarvitaan paljon muutakin kuin kasa osia. Kait nyt jokainen tietää tämän? Elektroniikkapiirit ja toimivat sähkötekniset koneet eivät synny itsestään, ihan vain heittämällä sekalaisia komponentteja laatikkoon.

      Ohessa jotain magneettiin reagoivia muroja,
      https://nwohavaintoja.blogspot.com/2022/01/kelloggsin-muroissa-on-myrkyllista.html

      Jos grafeenia olisi k-rokotteissa, niin samalla tavalla sen rokotepullojen litkun pitäisi reagoida magneettiin. Tekeekö ne näin?

      Ihmisen kehon magneettisuudelle on jokin muu selitys. Myöskään Indusoitunut magneettikenttä ei synny ihan mistä järjestelyistä vain. Se virroitettu kuparikäämi ei ole sama asia kuin ihmisen kehossa liikkuvat partikkelit. Näissä asioissa olisi ollut hyvä pitää olla järki, empiiriset kokeet, tieto, ja perusteet hallussa, ennenkuin aletaan julkaisemaan teorioita. En oikein pidä tästä foliohattuilusta, mitä tähän grafeeiinin ja elektroniikkapiireihin tulee.

      Plusääni(17)Miinusääni(10)
    2. Juuri näin. Näillä Espanjalaistutkijoilla on sähkötekniikan ja elektroniikan perusteet aivan hukassa, jos tekevät tuollaisia oletuksia näkemistään mikroskooppikuvista. Grafeenin sanotaan olevan ’supermagneettista’ joten miksei rokotepullo ole sitten magneettinen?

      Plusääni(15)Miinusääni(9)
    3. Voi kysyä, onko jo olemassa mahdollisesti vielä pienempiä elementtejä kuin esim. Inteliin pienimmissä prosessoreissaan käyttämät, suuruusluokkaa 14 nanometriä (https://www.maketecheasier.com/processors-process-size/).
      ”Sci-fantasiaa”, huuhaata nämä Inteliin prosessoritkin?
      Ja ”tavallisten tallaajien” robottien lailla ohjattaviksi kyborgeiksi tekemiseen tähtäävä Wall Streetin & Lontoon Cityn NWO-rikolliskopla, ml. läntistä velkaponzi-rahajärjestelmää hallitsevat Rotschildit, on köyhempi kuin esim. suuret autonvalmistajat?

      Plusääni(12)Miinusääni(8)
  6. JUUTALAISEN ELIITIN SUUNNITELMA
    Jo 1970-luvulla juutalainen Zbigniew Brzezinski, entinen Trilateraalikomission puheenjohtaja ja valtiotieteilijä, puhui kirjassaan Between Two Ages (New York, 1970) ”uudesta aikakaudesta” ja ”ihmisten kemiallisesta manipuloinnista ”sekä ”geneettisestä muuntelusta”, jotka tulevat korvaamaan aiemman joukkoviestinnän avulla tapahtuneen manipuloinnin. Nyt kun koronahuijauksella päästään syöttämään ihmisen kehoon injektioilla grafeenioksidia ja muita nanopartikkeleita, niin tässä tarjoutuu tilaisuus yhdistää ihmisen aivot tekoälyyn. Tällaista ovat suunnitelleet mm. Bill Gates ja Henry Kissinger. Salaisissa laboratorioissa on tällaista kokeiltu, mutta se on tietenkin huippusalaista. Tähän liittyy myös Siionin Viisaitten tavoite maapallon väkiluvun vähentämisestä eli massamurhasta, joka hoituu kätevästi ”rokotuksella”. Kun totuus paljastuu, niin syyllisille käy kalpaten. Valitettavasti salaisten laboratorioiden tekosia ei tiedetä, joten esim. Vesa-Ilkka Laurion lainaamat suunnitelmat tässä artikkelissa ovat vain olettamuksia. Kuitenkin kun tietää Siionin Viisaiden maailmanvaltaussuunnitelmat, niin kaikki on mahdollista. Joka tapauksessa elämme nyt suurten muutosten aikaa, jolloin salaiset kansainväliset voimat tähtäävät koko ihmiskunnan saattamiseksi digitaaliseen kontrolliin, joka tapahtuu injektioiden avulla. Maailman Talousfoorumi on juutalaisen eliitin naamioasu, jonka avulla maailmanvaltaus eli ”Great Reset” tapahtuu. Ihmiset kaikissa maissa on lähes totaalisesti aivopesty alistumaan tähän sirkukseen. Mutta onneksi on syntynyt voimakas vastaliike tätä kehitystä vastustamaan. Alla olevista nettiosoitteista voi opiskella näitä asioita ja koronahuijauksesta.
    LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://positv.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(21)Miinusääni(14)
    1. Globalistieliitti on täysin avoimesti kertonut suunnitelmistaan ja on päättänyt ajaa läpi näitä korona-pelkokampanjan avulla. Kansallisvaltioiden hallitukset on saatu noudattamaan globaalisti yhtä ja ainoaa muutosohjelmaa, joka tähtää NWO-orjajärjestelmän luomiseen. Näin hallitukset toimivat rikollisina välikäsinä omaa kansaansa vastaan. Voidaan tietenkin kysyä, että jos joku on aivan helposti huijattavissa, niin onko hänellä oikeutta elämään? Mielestäni on, mutta ymmärrän asiaan liittyvän evoluutio-aspektin. Esimerkiksi suomalaisten joukkotuho voisi jopa palvella evoluutiota, koska iso joukko pelokkaita typeryksiä poistuu maapallolta. Kristittynä en kuitenkaan usko tämäntapaiseen evoluutioon. Koronassa ei olla edes jalostamassa ihmisrotua, koska tuho-ohjelman kovin kärki tähtää älykkäimpien ja vastuskykyisten hävittämiseen pois esim leiritysjärjestelmän ym. murhaavan sorron avulla. Korona tähtää kovaotteiseen muovailuuun ja kontrolliin geenimuuntelun ja erilaisten implanttien avulla. Tämä häpäisee ja tuhoaa ihmisrodun lopullisesti ja raamatullisessa mittakaavassa.

      Niin tai näin, kansa ei suostu uskomaan, että pahantahtoisia suunnitelmia heidän ja heidän perusoikeuksiensa tuhoamiseksi on olemassa, vaikka ohjelma lähestyy kriittistä vaihetta, jossa oikeudet on lopullisesti menetetty tai alistettu korona-tohtoreille ja korona-kommunisteille, jotka voivat riistää kenen hyvänsä oikeudet omien poliittisten mieltymyksiensä ja päivänkohtaisten tarpeidensa mukaan. Kristillinen perusoikeuskäsitys pitää näitä oikeuksia luovuttamattomina, mutta kommunistien mielestä kaikki oikeudet on alistettavissa valtiolle ja sen kulloisellekin johdolle, jota tule kunnoittaa ja palvoa eräänlaisina jumalina.

      Plusääni(21)Miinusääni(9)
  7. Tieto on valtaa – Siksi sitä ei kansalle anneta | UMV-Raportti
    UMV-Raportin on kirjoittanut toimittaja Jonathan Widell.
    https://mvlehti.net/2022/01/12/tieto-on-valtaa-siksi-sita-ei-kansalle-anneta-umv-raportti/
    ——–
    Convid on petos, päätä on käännettävä.
    Nytkö alkaa nwo-mafian uusi ’hajota-ja-hallitse’ isku joka kohdistuu niihin jotka ovat vastuussa korona plandemian tuhoista? Saamme nähdä pian.
    Convid on petos, päätä on käännettävä.
    Professori Ehud Qimron, Tel Avivin yliopiston mikrobiologian ja immunologian laitoksen johtaja ja yksi johtavista israelilaisista immunologeista, on kirjoittanut avoimen kirjeen, jossa hän kritisoi jyrkästi koronaviruspandemian israelilaista – ja jopa maailmanlaajuista – hallintaa.
    Terveysministeriö, on aika myöntää epäonnistuminen.
    Lopulta totuus paljastuu aina, ja totuus koronaviruspolitiikasta alkaa paljastua. Kun tuhoisat käsitteet romahtavat yksi toisensa jälkeen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa pandemian hallintaa johtaneille asiantuntijoille – me sanoimme niin.
    Lisää tietoa linkin artikkelista

    Plusääni(13)Miinusääni(13)
  8. Tilastoista näkee, että iso osa rok-haitoista kohdistuu tiettyihin krok-eriin?

    https://odysee.com/@redicetv:1/only-certain-covid-vaccine-lots-caused-all-the-deaths-this-is-impossible-exposes-criminal-intent:1

    INDEPTH ANALYSIS OF VAX BAD BATCHES PROVES INCREDIBLY REVEALING AND INCRIMINATING

    https://odysee.com/@Adverse:c/video5972246514368514839:5

    Tämä yo. tieto antaakin aivan uuden merkityksen nille rok-haittavaikutusten raportoinneille. Näistä raporteista hyötyy ennen kaikkea rokotevalmistajat. Näin he saavat ensikäden tiedot, siitä miten mikin litku vaikuttaa ihmisessä, ja kuinka nopeasti ja niin edelleen. Onneksi nuo VAERS -tilastot ovat vielä julkisia, kohta ne suljetaan vain ’asiantuntijoiden’ käyttöön, jotta tällaisia tutkimuksia ei pääsisi tekemään.

    Tässä sivusto josta pääsee tutkimaan, miten paljon haittaa mikäkin k-rok-erä on saanut aikaan. https://howbad.info/index.html
    varalinkki
    https://www.howbadismybatch.com/

    Plusääni(25)Miinusääni(0)
    1. Täällä aika kattava artikkeli aiheesta. Todellakin se, että tietyt Pfizer k-rok. erät ovat aiheuttaneet esim. 5000x enemmän haittoja kuin toiset ei ole pelkkää sattumaa;

      Super Toxic Batches and Excessive Variability Found in Pfizer, Moderna, and Janssen Vaccines by Data Analysis of CDC VAERS | Find Out How Toxic Your Batch Is
      Posted on January 3, 2022 by Ramola D | 1 Comment
      Report | Ramola D | January 3, 2022

      https://everydayconcerned.net/2022/01/03/super-toxic-batches-and-excessive-variability-found-in-pfizer-moderna-and-janssen-vaccines-by-data-analysis-of-cdc-vaers-find-out-how-toxic-your-batch-is/

      Ohessa pieni lainaus tuosta Ramola D :n artikkelista osiosta jossa käsitellään Pfizerin Jenkkeihin toimittamia koronarokote eriä;

      Further analysis on the Pfizer batches reveals intentionality:

      “Pfizer deployed about 9500 batches to the USA.

      – In the first cluster, we have 12 highly toxic batches all appearing in close temporal proximity – and all within a defined range of 2000 to 3000 x base toxicity.

      – In the second cluster, we have 3 highly toxic batches appearing in close temporal proximity, and within the range of 2000-2500 x base toxicity.

      – In the third cluster, we have 27 highly toxic batches all appearing in close temporal proximity – and all within the defined range of 1000-2000 x base toxicity.

      – In the fourth cluster we have 21 highly toxic batches all appearing in close temporal proximity – all within the defined range of 100-1500 x base toxicity.

      – If the production of toxic batches was an accident, we would expect their temporal appearance to be random and more scattered.

      The production of large numbers of toxic batches in close temporal proximity to one another shows that such “accidents” are repeated dozens of times, sequentially !

      – In addition to this, these clusters of toxic batches are separated by clear periods of harmless batches – then the sudden appearance of another cluster.

      – The toxic batches are also clustered into a narrow range of toxicity, rather than having a random spread of toxicity – which is odd if these batches were accidents.

      – Finally, the toxicity of these clusters decreases in steps, linearly over time – again, not what we would expect from the accidental production of toxic batches. – These batches may be Hot Lots by design.”

      —Systematic deployment in the USA.pdf/Craig Paa

      Vital analysis and crucial questions for all to consider on the ethicality of vaccine mandates in light of intentionally toxic testing and high numbers of vaccine deaths and SAEs (Severe Adverse Events) are raised in this analysis by Craig below:

      Click to access Medical-Experimentation-on-the-American-Public.pdf

      Ohessa video tästä aiheesta häneltä;
      https://www.bitchute.com/video/1gYNpCZUtG5W/

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
  9. Piispa Williamson kertoo joitakin epämiellyttäviä totuuksia
    ”Ihmisten mielet eivät enää kulje todisteiden varassa. Ihmisten mielet ovat nykyään muualla. He katsovat saippuaoopperoita ja televisiota. Kaikki on tunnetta, tunnetta, tunnetta … Ihmiset eivät ajattele. He eivät halua ajatella… ja arvatkaa mitä? Heidän koulutuksensa on nykyään tehty niin, etteivät he ajattele.”
    https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=248338

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
    1. Nykyajan koulutuksen tarkoituksena on tappaa usko kuolemanjälkeiseen elämään, jolloin ihmisiin saadaan luotua syvä psyykkinen toivottomuus ja tarkoituksettomuuden tunne. Lääkkeeksi tuohon synkkyyteen tarjotaan nurkkajumalaa (televisiota), baarielämää, irtosuhteita, urhelijoiden palvontaa … siis leipää ja sirkushuveja. Samalla ihmisiin on iskostunut luja kuolemanpelko – onhan ainokaisesta elämästä pidettävä kiinni kynsin hampain.

      Tätä kuolemankauhua sitten psykopaattiset lääkefirmojen johtajat käyttävät härskisti hyväkseen tyrkyttämällä kelvottomia litkujaan pahasti säikäytetylle lammaslaumalle, joka seuraa pääpässiä vaikka lahtauspenkille. Kätevää.

      Plusääni(29)Miinusääni(0)
  10. Moniammatillisen Koronakriisin Ratkaisuryhmän sivustolla on seuraava artikkeli:

    ”SUOMALAINEN SISÄPIIRIN ILMIANTAJA TIESI JO 5. SYYSKUUTA 2019 ”MAAILMALLE LEVITETTÄVÄSTÄ VIRUKSESTA” JA ”TAPPAJAROKOTTEISTA”!”,

    Rokotteiden tarkoitus onkin grafeeni, depopulaatio ja käyttöjärjestelmän asentaminen ihmisiin

    Artikkelissa on myös linkki seuraavaan: ”GRAPHENE Covid Kill Shots: Let The Evidence Speak For Itself”:
    https://phys.org/news/2021-02-magnetic-graphene-kind-magnetism.html

    Sen mukaan: ”Magneettinen grafeeni muodostaa uudenlaista magnetismia.
    Tutkijat ovat havainneet niin sanotussa magneettisessa grafeenissa uudenlaista magnetismia, joka voi auttaa ymmärtämään tämän epätavallisen materiaalin suprajohtavuutta.

    Cambridgen yliopiston johtamat tutkijat pystyivät hallitsemaan rautatiofosfaatin (FePS3) johtavuutta ja magnetismia. Kyseessä on kaksiulotteinen materiaali, joka puristettaessa muuttuu eristeestä metalliksi. Tämä magneettisten materiaalien luokka tarjoaa uusia reittejä uusien magneettisten tilojen ja suprajohtavuuden fysiikan ymmärtämiseen…”

    Grafeenista pystytään valmistamaan erittäin lujia yhden atomikerroksen paksuisia kalvoja, joka on alaraja fyysisestä aineesta tehdyn kalvon paksuudelle. Seuraava artikkeli antaa viitteitä, että mm. grafeenia hyväksikäyttäen saatetaan hyvinkin pystyä valmistamaan erilaista elektroniikkaa, joita voidaan työtää rokotteiden mukana ihmisten vereen: ”Graphene Nanoelectronics”, http://web.physics.udel.edu/research/nanoscale-physics/graphene-nanoelectronics

    Plusääni(16)Miinusääni(5)
  11. Espanjalainen La Quinta Columna pyrkii paljastamaan ja tekemään lopun globaalista suurrikoksesta, jota toteutetaan ”terveyden” ja rokotteiden nimessä. Sen perustaja ja johtaja Ricardo Delgado on biotilastotieteilijä. La Quinta Columna on tehnyt n. 300 kannetta (rikosoikeudellisia, hallinnollisia ja oikeusriitoihin liittyviä). Kertomansa mukaan he ovat aina valmiita menemään oikeuteen esittämään todisteet. Euroopan lääkevirastoa he ovat vaatineet parantamaan tuotteiden laatukontrollia. La Quinta Columna kertoo nyt prof. Pablo Campran analysointityön tuloksena paljastaneensa tämän rikoksen ihmiskuntaa, elämää ja sen varsinaista luontoa vastaan.

    Rokotepulloja analysoinut professori Pablo Campra ei kuulu La Quinta Columnaan. La Quinta Columna on värvännyt hänet tekemään tämän tutkimuksen riippumattomasti. Hän on kemiallisten tieteiden tohtori ja luonnontiet. kand. (teknillinen korkeakoulu), ja hän toimii professorina Almeiran yliopistossa Espanjassa.

    Esittämilleen asioille La Quinta Columnalla on aina tieteelliset todisteet tieteellisestä kirjallisuudesta, ja esimerkkinä tästä voin nostaa esiin tämän kommentissani (14.1.2022 at 10.07) jo mainitsemani 10-minuuttisen videon:

    Ricardo Delgado Bioestadistico Director Of La Quinta Colomna – All the Vaccines Tested Contain Exclusively Nanotechnology,

    https://odysee.com/@HumanitysVault:a/Ricardo-Delgado-Bioestadistico-Director-Of-La-Quinta-Colomna—All-the-Vaccines-Tested-Contain-Exclusively-Nanotechnology:4

    Tuossa videossa perustellaan asioita noin 30 tieteellisen tutkimuksen avulla, keskimäärin yksi tieteellinen tutkimus joka 20. sekunti. La Quinta Columna toimii tieteellisesti terveellä tavalla, ja tämä juuri on ollut vaikuttamassa siihen, että heistä on tullut nyt maailmankuuluja.

    Hieman grafeenista. Grafeenin mikro- ja nanopartikkelit eivät ole ihmisen kehossa reagoimattomina kuin kivet vedessä. Ne kykenevät reagoimaan esimerkiksi lämpöön, elektromagneettiseen säteilyyn tai jopa ääniin liikkeellä, muodonmuutoksilla tai elektromagneettisten frekvenssien säteilemisellä tai vahvistamisella. Itsestään ne eivät tee mitään, mutta noihin erilaisiin ulkoisiin tekijöihin tai olosuhteisiin ne reagoivat äärettömän helposti ja nopeasti, ja noita ulkoisia tekijöitä ja olosuhteita on aina läsnä. Grafeenipartikkelit ovat erinomaisia transistoreita, reitittimiä ja antenneja luonnostaan; se on grafeenin ominaisuus. Lämpö, säteily ja äänet liikuttavat, aktivoivat ja muuttavat grafeenipartikkeleita automaattisesti, koska sellainen on grafeenin reaktio. Nämä kyvyt ovat tietenkin poikkeuksellisia ja ainutlaatuisia ominaisuuksia, eikä ole mikään ihme, että niitä ihmetellään ja kummastellaan.

    Grafeeni ei siis ole kuin ojan reunalla oleva kivimöhkäle, joka ei reagoi näkyvästi lämpöön, säteilyyn tai ääniin. Jos siinä ojan reunalla olisi grafeenimöhkäle, se reagoisi voimakkaasti lämpöön, säteilyyn ja ääniin (nämä ovat kaikki frekvenssejä). Sen muoto muuttuisi jatkuvasti, se ryömisi, haaroittuisi, leviäisi, sykkisi, hyppisi noiden frekvenssien vaikutuksesta. Siksi näistä grafeenin ominaisuuksista tietämättömät ihmiset ovat luulleet frekvensseihin reagoivaa grafeenia eläviksi olioiksi, parasiiteiksi, hydroiksi tms.

    Tällaisesta grafeenin käyttäytymisestä löytyy esimerkki tästä videosta (kohta 23:00-25:28):

    https://odysee.com/@thecrowhouse:2/Remove-The-Government-And-You-Will-Be-Free:3

    Tuossa videon kohdassa näytetään ensin hyvin korkeafrekvenssistä konserttia, jossa (nähtävästi rokotettuja eli ”grafeenattuja”) ihmisiä kuolee. Kohdan viimeiset 30 sekuntia näyttävät, kuinka grafeeni reagoi frekvensseihin (musta massa, joka sykkii ja muuttelee koko ajan muotoaan, on grafeenia). On selvää, että tuolla tavalla käyttäytyvä grafeeni voi ihmisen kehoon jouduttuaan tappaa ihmisen.

    Nämä grafeenin ainutlaatuiset ja ihmeellisiltä näyttävät ominaisuudet johtuvat siitä, että se on yhden ainoan atomin paksuinen hiiliatomilevy, joita voi olla useita päällekkäin. Sähköä ja lämpöä se johtaa erittäin hyvin.

    La Quinta Columna viittaa usein Mik Andersenin tutkimuksiin ja kirjoituksiin. Mik Andersen on pseudonyymi (salanimi), ja La Quinta Columnan johtaja Ricardo Delgado sanoo häntä ”erittäin merkittäväksi henkilöksi.”

    La Quinta Columna käsittelee erästä Mik Andersenin artikkelia tällä videolla:

    Orwellito – La Quinta Columna – MAC-cinated: Pattern identification in coronavirus vaccines – Nanorouters:

    https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-N:5

    Tämä Mik Andersenin artikkelia läpikäyvä video kuvaa (kohdassa 4:58- 8:08) grafeenin ominaisuuksia. Mik Andersen sanoo grafeenista näin:

    ”Grafeenin ominaisuudet ovat poikkeuksellisia fysikaaliselta, termodynaamiselta, elektroniselta, mekaaniselta ja magneettiselta näkökannalta.”

    Grafeenin kohdalla on siis koko ajan otettava huomioon, että sillä on poikkeukselliset ainulaatuiset ominaisuudet, jotka ovat ihmeellisiä ja hämmästyttäviä.

    Poimin muutamia kohtia Mik Andersenin kuvauksesta: Grafeenin ominaispiirteet tekevät siitä superjohteen. Se on materiaali, joka absorboi elektromagneettisia aaltoja ja lähettää ja vastaanottaa signaaleja. Se on kvanttiantenni, mikä mahdollistaa edistyneiden nano- ja mikrometriluokan elektronisten laitteiden luomisen. Se on perusmateriaali mm. kommunikaatioverkostojen kehittämisessä. Se on myrkyllistä. Se on radiomoduloitavaa nanomateriaalia (radiomodulaatio on pienitaajuisen värähtelyn yhdistäminen suuritaajuiseen värähtelyyn eli kantoaaltoon). Se kykenee lisäämään (monistamaan) säteilyä, toimimaan nanoantennina tai signaalien vastaanottajana, transistorina (itsestään siis).

    Mik Andersen jatkaa: Elektromagneettiselle säteilylle altistuminen voi aiheuttaa grafeenimateriaalin sälöilyä (hiiliatomilevyjen irtoilua toisistaan) pienemmiksi partikkeleiksi, joita kutsutaan nimellä grafeeni quantum dots (grafeenikvanttitäplät?), joiden ominaisuudet ja fysikaaliset erikoispiirteet vahvistuvat niiden pienemmän koon johdosta (ns. ”quantum hall”-efekti), koska ne toimivat vahvistamalla elektromagneettisia signaaleja ja sen seurauksena lisäävät säteilyetäisyyttä erityisesti ihmiskehon kaltaisissa ympäristöissä. Grafeeni quantum dot -partikkelit voivat saada erilaisia muotoja, esimerkiksi kuusikulmaisia, kolmionmuotoisia, pyöreitä tai epäsäännöllisen monikulmaisia (itsestään siis).

    Lyhyt kuvaus grafeenin ominaisuuksista on myös tässä vuodelta 2010 olevassa artikkelissa, joka kertoo kahdesta tuona vuotena grafeenitutkimuksistaan Nobelin fysiikan palkinnon saaneesta tutkijasta:

    https://spectrum.ieee.org/2010-nobel-prize-goes-to-graphene-duo#toggle-gdpr

    Palkinnon saajat syntetisoivat grafeenin v. 2004 (tämä tieto on peräisin toisesta artikkelista). Grafeenin ominaisuuksista artikkeli kertoo mm., että grafeeni on niin ohutta, että sillä on kvanttimekaanisia ominaisuuksia. Grafeenilevyt johtavat sähköä yhtä hyvin kuin kupari. Lämpöä ne johtavat paremmin kuin mikään muu tunnettu materiaali. Ne ovat niin tiiviitä, että ne voivat blokata heliumatomeja. Grafeenin avulla on mahdollista kehittää erittäin nopeita sähkönvaraajia, ja tämä mahdollistaa entistä pienikokoisempien sähköisten laitteiden kehittämisen.

    Grafeeni on myös hyvin nopea transistori (300 GHz). Grafeenia venyttämällä saadaan nanometriluokan ”kuplia”, jotka voivat vangita elektroneja magneettisiin kenttiin. Grafeenin muotoa muuttelemalla voidaan siis kontrolloida elektronien liikkeitä.

    Toisessa, vuodelta 2019 olevassa artikkelissaan Spectrum kertoo, että grafeenilla on suurempi sisäinen elektronien liikkuvuus, siis nopeus, jolla elektronit kulkevat materiaalin läpi, kuin millään muulla materiaalilla,

    https://spectrum.ieee.org/europe-has-invested-1-billion-into-graphenebut-for-what

    Tämä toinen artikkeli kertoo myös, että EU on investoinut miljardi euroa ”ihmemateriaali” grafeeniin.

    Plusääni(13)Miinusääni(2)
  12. Espanjalainen La Quinta Columna pestasi alkukesästä 2021 prof. Pablo Campran (Almeiran yliopisto) analysoimaan koronarokotepullojen sisältöä sen selvittämiseksi, onko niissä grafeenia. Alustavat tulokset julkaistiin 28.6.2021, ja ne koskivat Pfizerin rokotteesta löytyvien ja grafeeniksi epäiltyjen partikkeleiden mikroskooppisten valokuvien vertaamista tieteellisestä kirjallisuudesta löytyviin grafeenipartikkeleiden kuviin.

    Nämä alustavat ja tässä vaiheessa vain mikroskooppisia valokuvia koskevat tulokset on julkaistu pdf-artikkelissa ”Graphene oxide detection in aqueous suspension. Observational study in optical and electron microscopy. Interim report (I)”,

    https://www.docdroid.net/ov1m99x/official-interim-report-in-english-university-of-almeira-pdf

    Lyhyt keskustelu aiheesta on artikkelissa ”La Quinta Columna: Analysis of vaccination vial confirms presence of graphene nanoparticles”,

    https://www.orwell.city/2021/06/graphene-oxide-in-vaccination-vials.html

    Joissakin linkin artikkelin kuvissa oleva teksti ”muestra vacuna” tarkoittaa rokotenäytettä.

    Artikkelissa (kyseessä jonkin videon referointi) analysoidaan siis mikroskooppi- ja elektronimikroskooppivalokuvien vertaamista tieteellisestä kirjallisuudesta löytyviin grafeenipartikkeleiden kuviin. Kuvat ovat samanlaisia, ja tältä pohjalta grafeenin läsnäolo rokotteissa on vahvistettu. La Quinta Columnan johtaja Ricardo Delgado sanoo: ”Rokotepulloissa ei ole rokotteita vaan annos grafeenia kullekin henkilölle.”

    Tuolloin, kesäkuussa 2021, magneettinen efekti rokotetuissa (esim. käsivarret tulevat rokotuksen jälkeen rokotuspaikassa ja sen läheisyydessä magneettisiksi) jo vahvisti, että rokotteissa on grafeenia, joka saa magneettisen ominaisuuden elimistön sisällä tullessaan kosketuksiin elävien solujen ja vetyatomien kanssa, kuten esim. seuraavat tutkimukset ovat osoittaneet:

    Deciphering graphene magnetism,

    https://www.usc.es/ciqus/es/node/3541

    Atomic-scale control of graphene magnetism by using hydrogen atoms,

    https://www.science.org/doi/10.1126/science.aad8038

    Artikkelin lopussa ihmisiä varoitetaan ottamasta rokotteita: ihmisten ei tule olla magneettisesti merkittyä karjaa, jota kontrolloidaan ulkopuolelta ja jonka tuo kontrolli tekee sairaaksi.

    Prof. Campran analyysiprojekti, jossa analysoitiin Pfizerin, Modernan, Janssenin ja AstraZenecan rokotteita, valmistui marraskuussa 2021, ja analyysin tulos on, että rokotteissa varmuudella on grafeenia,

    https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-TRGO:8

    https://www.notonthebeeb.co.uk/post/breaking-dr-campra-proves-graphene-in-vaccine

    https://www.researchgate.net/publication/355979001_DETECTION_OF_GRAPHENE_IN_COVID19_VACCINES

    https://www.orwell.city/2021/11/special-program.html

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
      1. Video ei enää näy. Näkyvätkö nämä? Sama video useasta osoitteesta:

        https://odysee.com/@David19:7/orwellitocampra:9

        https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-TRGO:8

        https://odysee.com/@Monolith:f7/orwell_trim:3

        Tämä, että prof. Campran tutkimus sensuroidaan, osoittaa, että hän on paljastanut asian, joka on totta. Ihmiset tapetaan grafeenilla. Vaikka väkisin.

        Ihme, että videot näkyvät odysee.com:ssa, mutta eivät täällä Magneettimediassa. Paikalliset nilkit asiassa?

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Onko Magneettimedian toimitus poistanut tiedot prof. Campran tutkimuksesta (lopullinen raportti ja video)? Jos on, niin mitä on tapahtunut.

      Tietoja hävinnyt kommentistani 17.1.2022 at 13.18 ja 18.1.2022 at 10.11.

      Kuka pääsee käsiksi sivustonne ohjauspaneeliin?

      Ihmiskunnan elämän kannalta tärkeiden tietojen poistaminen on rikos, vakava rikos.

      Vesa-Ilkka Laurio
      lääkäri

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Täytyy ainakin osaksi pyytää anteeksi. Tuossa at 13.18-kommentissa kyllä on kaikki linkit, mutta keskellä artikkelia on iso aukko, joka johti minut päättelemään, että jotakin puuttuu. Miksi keskellä kommenttia on iso aukko? Yritin muistinvaraisesti tarkistaa, mutta mitään ei nähtävästi puutu.

          Tuosta 10.11-kommentista puuttu TÄRKEÄ, TÄRKEÄ linkki. Siinäkin on iso aukko. Tänään laitoin kolme korvaavaa videolinkkiä, mutta niistä näkyy vain kaksi. Puuttu sama video kuin tuosta 10.11-kommentista, tämä:

          https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/LQC-TRGO:8

          Tuo linkki toimii täydellisesti Odyseessa.

          Tässä korvaava linkki (sama video kyseessä):

          https://odysee.com/@David19:7/orwellitocampra:9

          Jos hallintapaneelissa käy vieraita, niin ehkä johtolanka löytyy siitä, ketkä tänne nyt ovat eilen tai tänään kommentteja kirjoittaneet.

          Ei ole asiallista sabotoida kommentteja tuolla tavalla! Miksi VIHOLLINEN pääsee hallintapaneelillenne? Ei vika voi olla tässä tietokoneessa, josta kirjoitan. Jos tarkoitus on savustaa minut ulos, niin tehkää se reilusti, ilmoittamalla minulle siitä täällä tai sähköpostitse. En siis tiedä syytä, miksi tuollainen sabotaasi kolmeen kommenttiini (tuo kolmas on se tänään tullut) on tullut, ja siksi en puhu tästä enempää. Onko tässä välissä jokin suomalainen KGB?

          Pyydän anteeksi, jos olen tehnyt aiheettomia syytöksiä, mutta jossakin mättää nyt. Voisiko toimitus korjata asian ja linkit ja huolehtia siitä, ettei käärme pääse hallintapaneeliin myrkytystyöhön.

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
          1. Ohessa on kokeilu siitä avautuuko kyseinen linkki uudelleen linkitettynä.

            ”Tuosta 10.11-kommentista puuttu TÄRKEÄ, TÄRKEÄ linkki. Siinäkin on iso aukko. Tänään laitoin kolme korvaavaa videolinkkiä, mutta niistä näkyy vain kaksi. Puuttu sama video kuin tuosta 10.11-kommentista, tämä:”

            Orwellito – La Quinta Columna – Technical report on the detection of graphene oxide in COVID vaccines (odysee.com)

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
          2. Näköjään uudelleen linkitettynä (sisältäen myös linkin asettamisen eri muotoon) mainittu linkki avautuu. Kaikki Odysee.com -tiedostot eivät aivan ilmeisesti lataudu Magneettimedian ohjausnäkymään, joten nämä ongelmalliset linkit vaativat uudelleen linkittämisen, joka voidaan tehdä vain M-median ohjausnäkymän sivustolle eli hallintopaneeliin sisäänkirjautuneena.

            Joten selvästi kukaan ei ole peukaloinut kommenttien linkkejä.

            Mikäli, jotkut linkit eivät aukene täällä kommenttiosiossa kannattaa silloin hakea vastaavaa tiedostoa joltakin toiselta alustalta, ja kokeilla linkitystä tänne uudelleen.

            Plusääni(3)Miinusääni(0)
          3. Siihen puuttuvaan linkkiin on Odyseessa kaksi nimeä, seraavat (niillä videota voi hakea):

            1. Orwellito – La Quinta Columna – Technical report on the detection of graphene oxide in COVID vaccines

            2. ORWELLITO – Technical report on the detection of graphene oxide in COVID vaccines

            Videon pituus on 2,5 tuntia; lieneekö se syys siihen, ettei se ole tullut täällä näkyviin.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
  13. Tässä kiinalaisessa patentissa (v. 2020) grafeenioksidi toimii jopa rokotteessa rokotteen kantajana:

    Nano coronavirus recombinant vaccine taking graphene oxide as carrier:

    https://patents.google.com/patent/CN112220919A/en

    Patentin mukaan grafeenioksidi soveltuu hyvin rokotteen kantajaksi, koska sen reunat ovat hyvin reaktiokykyisiä. Patentti sanoo grafeenia rokotekehittelyn uudeksi metodiksi, koska se synnyttää hiirissä suuremman immunogeenisyyden (suuremman immuunivasteen) ja enemmän vasta-aineita. Todellisuudessa suurempi ”immunogeenisyys” on suurempaa myrkyllisyyttä (ei ole olemassa ”immuunijärjestelmää”, koska ei ole olemassa viruksia, joita vastaan elimistön pitäisi olla ”immuuni”; ns. immuunijärjestelmä onkin kehon parantumisjärjestelmä, joka tuottaa globuliineja korjaamaan esim. rokotteiden aiheuttamia vaurioita kehossa) ja enemmän vasta-aineita on enemmän globuliineja. Ns. vasta-aineet ovatkin siis myrkyllisyyden mitta, ja tämä patentti tarkoittaa vain entistä myrkyllisempää rokotetta.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  14. Grafeenin myrkyllisyyttä käsitellään tutkimuksessa ”Toxicity of graphene-family nanoparticles: a general review of the origins and mechanisms”:

    https://particleandfibretoxicology.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12989-016-0168-y

    Tämä tutkimus, joka on kirjallisuuskatsaus aiheeseen, toteaa, että ainutlaatuisten fysiko-kemiallisten ominaisuuksiensa vuoksi grafeeninanopartikkeleilla on laaja käyttö etenkin biolääketieteessä. Yleisesti ne ovat enemmän tai vähemmän myrkyllisiä, ja monet eri tekijät vaikuttavat myrkyllisyyden asteeseen. Tutkimuksen mukaan grafeenioksidin myrkyllisyydestä, etenkin pitkäaikaisesta myrkyllisyydestä, on vielä riittämättömästi kattavaa tutkimusta.

    Grafeenia ja sen johdannaisia (grafeenioksidia jne.) on nykyisin lähes kaikkialla, ja siksi työlääketieteessä sen myrkyllisyydestä on tullut huolenaihe. Grafeenioksidi voi aiheuttaa akuutteja ja kroonisia vaurioita elimistössä, ja se voi helposti läpäistä erilaisia elimistön esteitä, esimerkiksi veri-ilma-esteen, veri-aivo-esteen, veri-kives-esteen ja veri-istukka-esteen.

    Grafeenioksidi voi kerääntyä eri elimiin, esim. keuhkoihin, maksaan, pernaan, luuytimeen ja munuaisiin. Se aiheuttaa tulehdusta, DNA-vaurioita, solukuolemaa ja nekroosia.

    Grafeenioksidi voi takertua kapillaarisuoniin ja pieniin valtimoihin injektiokohdan lähellä. Se voi mennä soluihin ja tumiin. Se voi aiheuttaa trombeja esim. keuhkoissa. Pelkistetty grafeenioksidi voi vaikuttaa motoriikkaan, tasapainoon ja neuromuskulaariseen koordinaatioon.

    Kehittymisprosessien ja lisääntymisen kannalta grafeenioksidin on havaittu olevan myrkyllistä.

    Grafeenioksidi menee väistämättä vereen. Voi tapahtua hemolyysiä (hemoglobiini irtoaa punasoluista).

    Grafeenioksidilla on suuri pintavaraus, ja siksi se muodostaa helposti proteiinien kanssa ”koronia” biologisessa ympäristössä, ja tämä taas vaikuttaa nanopartikkeleiden kiertoon, leviämiseen ja myrkyllisyyteen.

    Grafeeninanopartikkelit vaikuttavat solukalvoihin, joten se on myös solumyrkky. Voi syntyä oksidatiivinen stressi ja aineenvaihdunta voi häiriintyä.

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  15. Selvää kieltä korona-”rokotteiden” todellisesta tarkoituksesta:

    500 kanadalaisen riippumattoman lääkärin, tutkijan ja terveydenhuollon ammattilaisen yhdistys on tuottanut erittäin informatiivisen ja opettavaisen elokuvan Pfizerin Covid-rokotteen tehosta kuuden kuukauden kuluttua. Se perustuu Pfizerin omiin tietoihin, joista osa on julkistettu. Kanadalaisen Covid Care Alliance -järjestön mukaan rokotetta ei olisi pitänyt koskaan ottaa käyttöön, sillä rokoteryhmässä oli enemmän kuolemantapauksia kuin vertailuryhmässä.

    https://www.vaken.se/canadian-covid-care-alliance-fler-doda-i-vaccingruppen-an-i-kontrollgruppen/

    Miltähän tilanne näyttää esim. kahden tai kolmen vuoden kuluttua?

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  16. Bill Gatesin `ennustama` seuraava pandemia, joka seuraa GMO-injektiota (covid-19 `rokote)’, näyttää olevan mittatilaustyönä tehty. Seuraava `pandemia` perustuu hienotekniikkaan, jossa etäisesti räjäytettävät grafeenikuplat voidaan aktivoida VILn artikkelin kuvaamalla G5-taajuudella.

    Grafeenikuplat tulevat räjähtämään kuin miinakentän pommit aiheuttaen verenvuotokuumeen kaltaisia oireita. Ja jälleen kerran nämä pateettiset valehtelijat tulevat syyttämään `pandemiasta` lepakoita tai apinoita.

    Maailman kansoja on nyt valmisteltu äkilliseen ja tappavaan taudin puhkeamiseen injektoimalla heidät ennakkoon eli miinoittamalla heidät grafeenikuplilla. Rokotetut ovat autuaan tietämättömiä heidän kehojensa sisällä oleviasta uinuvasta räjähdeainelastista.

    Nyt he suunnittelevat grafeenikuplien räjäyttämistä massojen sisällä ja tulevat nimeämään uuden `pandemian` todennälöisesti Marburg- tai Ebola-taudiksi, verikuumeeksi. Tämä on karmaisevaa!

    Marburg viruksen uhri:
    https://1.bp.blogspot.com/-Qvwxc8MOas0/VDj3NzCwSAI/AAAAAAABVLY/8hCTNQ4uvE0/s1600/marburg2.jpg

    Seuraavan sivuston mukaan: Suolaliuosten, Covid-rokotteiden ja vuoden 2018 influenssarokotteen lisäksi grafeenia on löydetty myös lihasta, teestä, viljasta, kamomillasta, laktoosittomasta maidosta, kekseistä ja kaakaosta. Joillakin näistä tuotteista, kuten suolaliuossäkeissä, on patentteja, joissa on lueteltu grafeenioksidi. Grafeenia käytetään myös vedenpuhdistuksessa. Nämä käyttötarkoitukset löytyvät patenteista ja tieteellisistä asiakirjoista.
    Sitä on löydetty myös Kanariansaarten sadevedestä, todennäköisesti kemisteiden takia. Myös hydrogeeleissä ja kaikessa kosmetiikassa, voiteissa ja kosteusvoiteissa, aurinkovoiteessa, tupakassa ja sähkösavukkeissa, NanoGrafin valmistamissa PCR-testeissä, naamioissa ja antigeenitesteissä. Tämä tarkoittaa, että grafeenioksidia hengitetään, pilkotaan ja imeytyy ihon läpi sekä ruiskutetaan suoraan Covid-rokotteiden kautta.

    Tässä runsaasti artikkeleita ja videoita aiheena grafeeni, 5G, binääriase jne.
    Remotely Detonated Graphene Bubbles Triggered by Frequency Explode Like Bombs, Causing Marburg/Hemorrhagic Fever Like Symptoms (Internal Bleeding):
    https://beforeitsnews.com/alternative/2022/01/remotely-detonated-graphene-bubbles-triggered-by-frequency-explode-like-bombs-causing-marburghemorrhagic-fever-like-symptoms-internal-bleeding-3765664.html

    Tämä nyt ei liity tähän mutta netissä kiertää eräs huhu, jolta kannattaa leikata siivet, ennen kuin joku siihen uskoo:

    Mikrosoftin perustajan Bill Gatesin virallinen nimi on William Henry Gates III. Hänen isänsä virallinen nimi on William Henry Gates II ja hänen isoisänsä virallinen nimi on William Henry Gates I.

    Väitetään, että Bill Gatesin isoisä olisi ollut Fredrick L. Gates. Tämähän ei voi pitää paikkansa, vaikka samannimisyys on melkoinen sattuma. Sen takia sattuma, koska Fredrick L. Gates liitettiin espanjanflunssan aikana rokotusohjelman nokkamieheksi kun taas Bill Gates nyttemmin GMO-injektion (covid-19 rokote) aikana.

    Lisäksi Bill Gatesin isoisän ammatillinen työ ei liittynyt lääketieteeseen tai tieteeseen. Fredrick L. Gatesin isä oli Fredrick Taylor Gates, jotka molemmat on liitetty WWIn aikoihin aivokalvontulehdus rokotusohjelmiin.

    Edelleen Espanjantaudin liittäminen aivokalvontulehdukseen lienee uutisankka, koska espanjantaudin ja aivokalvontulehdusrokotteen välisestä yhteydestä ei pystytä saamaan tieteellistä näyttöä.

    F. L. Gatesin ja isänsä F.T. Gatesin kehittämä rokote oli `kokeellinen` ja se jaettiin sotilaille kolmena annoksena. Arvioitiin, että bakteerin aiheuttama keuhkokuume sai vallan ja tauti levisi kohtalokkain seurauksin. Oliko lopulta kysymys bakteerista vai espanjantaudin viruksesta?

    Oliko espanjantaudin uhreja 50 miljoonaa vai synkimpien arvioiden mukaan kymmenen kertaa enemmän jää vaille vastausta. Mutta kuinka olisi mahdollista, että tuonaikaisella rokotusohjelmalla (laaki per vainaa) olisi tuolloin ehditty tappaa noinkin suuri porukka, ellei taudin tarttumistapa olisi jokin muu?

    `Maalis- ja marraskuussa 2020, koronaviruksen ensimmäisen ja toisen aallon aikana, disinformaatio aivokalvontulehdusrokotuksista on syynä Espanjan influenssaan, joka levitettiin Yhdysvalloissa faktantarkistajissa Reuter ja AFP faktatarkistetut tällaiset toimet.

    Sydneyn yliopiston lääketieteeseen ja teknologiaan erikoistunut professori Peter Hobbins kertoi AFP:lle, ettei ole todisteita siitä, että aivokalvontulehdusrokote olisi aiheuttanut Espanjan influenssaepidemian. Yhdysvaltain taudintorjuntakeskuksen (CDC) mukaan H1N1-virus aiheutti Espanjan flunssan leviämisen, vaikka viruksen tarkkaa maantieteellistä alkuperää ei vielä tiedetä`.

    What did Bill Gates’ grandfather do during the Spanish Flu?:
    http://mythdetector.ge/en/myth/what-did-bill-gates-grandfather-do-during-spanish-flu

    Muuten noista nimisekaannuksista on olemassa todistetusti huomattavasti monimutkaisempi yhtäläisyyksien ketju ja se tulee tässä:

    Abraham Lincoln (AL) vs. John F. Kennedy (JK):

    AL valittiin 1. kerran Kongressiin 1846. JK valittiin 1. kerran Kongressiin 1946.
    AL valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi 1860. JK valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi 1960.
    ALn seuraaja Andrew Johnson oli syntynyt 1808. JKn seuraaja Lyndon Johnson oli syntynyt 1908.
    Sekä ALn että JKn seuraaja oli syntynyt etelävaltioissa.
    ALn salamurhaaja John Wilkes Booth (JWB) oli syntynyt 1839. JKn salamurhaaja Lee Harvey Oswald (LHO) oli syntynyt 1939.
    Sekä ALn että JKn salamurhaaja oli syntynyt etelävaltiossa.
    Sekä JWB että LHO ammuttiin ennen oikeudenkäyntiä.
    JWB teki murhatyönsä teatterissa ja pakeni varastoon. LHO teki murhatyönsä varastosta käsin ja pekeni teatteriin.
    AL ja JK olivat molemmat huomattavia kansalaisoikeustaistelijoita.
    Sekä AL että JK ammuttiin perjantaina.
    Sekä ALaa että JKta ammuttiin takaraivoon.
    Sekä ALn että JKn puoliso oli läsnä murhahetkellä.
    A. Lincoln ammuttiin Ford-teatterissa. JK ammuttiin Ford Motorsin valmistamaan Lincoln autoon.
    ALlla oli Kennedy-niminen sihteeri. JKlla oli Lincoln-niminen sihteeri.
    ALn sihteeri koetti estää AL menemästä teatteriin surmapäivänä. JKn sihteeri yritti saada JKn luopumaan Dallasin matkasta.
    AL sanoi tuumasi vartijalle, William H.Crookille: `Uskon että on miehiä, jotka tavoittelevat henkeäni ,, enkä epäile, etteivätkö he uskaltaisi murhata ,, jos näin tapahtuu, sitä on mahdotonta estää`. AL ammuttiin vielä samana päivänä.
    JK sanoi vaimolleen Jackielle ja neuvonantajalleen Ken O´Donnellille: `Jos joku todella haluaa ampua Yhdysvaltojen presidentin, se ei ole kovinkaan vaikea tehtävä. Tarvitsee vain mennä jonakin päivänä johonkin korkeaan rakennukseen mukanaan kiikarikivääri – eikä kukaan voi tehdä mitään`. JK ammuttiin kaksi ja puoli tuntia myöhemmin.

    Mikäli Fredrick Gatesia ja Bill Gatesia pidettäisiin sukulaisina edellämainittujen yhtäläisyyksien perusteella, niin samalla logiikalla ALn ja JKn pitäisi olla sadan vuoden välein syntyneet kaksoset.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  17. Täällä mielenkiintoisia suomennettuja videoita https://www.bitchute.com/channel/tuomiopaiva/

    Esim.
    https://olennaisiafaktoja.wordpress.com/2021/09/07/mike-adams-haastattelee-laakareita-tom-cowan-ja-andrew-kaufman/

    On nyt suomennettuna tässä https://www.bitchute.com/video/bPOlHjvTHXdF/

    ja

    Polio – Amandha Vollmer
    Videossa pureudutaan polioepidemian todellisiin syihin.

    AV käsittelee seuraavassa vuorotellen näitä kolmea artikkelia:
    1. ”POLIO not eradicated, just renamed” (”Poliota ei ole hävitetty, sille on vain annettu uusi nimi”),
    On nyt suomennettuna tässä
    https://www.bitchute.com/video/tvDmgPzgSuOD/

    ja
    Virologia on petos – soluviljelmät eivät todista sairaaksi tekevien virusten olemassaoloa. On nyt suomennettuna tässä :
    https://www.bitchute.com/video/1XU24GfzkM13/

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  18. Kellogg’s
    https://en.wikipedia.org/wiki/Kellogg%27s

    Kellogs aamiaismurojen käyttöohje:

    Kaada aamiaismuroja tasaiselle alustalle.
    Murskaa murot huolellisesti.
    Ota megneetti.
    Jatka tasaisella magneetilla murskaamista.
    Ota valkoinen paperiarkki.
    Raaputa rautapalat (grafeeni) paperiarkille.
    Kun magneetti on puhdas juoksuta sitä paperiarkin alapuolella.
    Rautajäämät tekevät jänniä kuvioita.
    Nyt `lupa syödä` ja tarjota aamiaismuroja kasvuikäisille.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  19. Koska tällä artikkelilla ja sen kommenteilla on paljon lukijoita ja osalle ehkä nämä käsiteltävät asiat tulevat yllätyksenä tai selityksiä kaipaavina, laitan alle listan kaikista ns. koronaa ja sen rokotteita käsittelevistä artikkeleistani täällä Magneettimediassa. Suurin osa teksteistäni on suomennoksia, ja niitä löytyy sekä artikkeleista että niiden kommenteista; itse asiassa suurin osa teksteistäni on kommenteissa.

    Ja nyt kun itse katson tuota listaa, minun täytyy lausua suuri kiitos Magneettimedian toimitukselle siitä, että se on julkaissut tekstini! Sanonpa jopa: nykyisten virallisten, tuhoisien ja pian kammottavien valheiden keskellä itse kansan tulisi kiittää Magneettimediaa – jopa palkita se – siitä, että se on sallinut totuuden tulla esiin näistä asioista!

    Itse en millään tavalla ole kuulunut Magneettimedian taustajoukkoihin (en edes tiedä heistä muita kuin päätoimittajan); olen ns. ”lonely rider”, oman tien kulkija ja kristitty totuuden esiinkaivaja ja Jumalan mies, joka on eksynyt tänne kirjoittamaan – ja yhä kirjoitan. Täällä on muitakin ”strategioihin” ja ”taktiikkoihin” sotkeutumattomia totuudenrakastajia; puhukoot heidän tekstinsä heidän puolestaan.

    Totuus puhuu aina puolestaan – sellaisenaan. Valheen ihmiset hukkuvat valheeseensa, ja se on sääli. Miksi kukaan hylkäisi totuuden? Vaikka tämä on pieni ja vähäpätöinen kansa, sen ei tarvitse tallautua maailman valheellisten saappaiden alle. Totuus itsessään – viime kädessä Jumala ja hänen sanansa Raamattu – nostaa ylös, varjelee ja tekee rauhalliseksi ja iloiseksi, kävi miten kävi tässä valheen, petoksen ja kuoleman maailmassa, jota tämän maailman ruhtinas, saatana, hallitsee tämän maailman ihmisten sydämistä käsin.

    Listan artikkelit ovat aikajärjestyksessä.

    1. Näkökulma: Ovatko hallintomme ja THL alun alkaenkin petos? (julk. 29.12.2020; artikkelin kohta B).

    2. Näkökulma: Piikkimurha Oy:n toimista (julk. 20.1.2021).

    3. Koronavirusta ei ole olemassa (julk. 8.4.2021).

    4. Amanda Vollmer koronasta: Kuule selvät sanani – se on huijaus (julk. 17.5.2021).

    5. Stefan Lanka: Korona-harhakuva (julk. 1.6.2021).

    6. Näkökulma: Stefan Lanka on kumonnut virusopin lopullisesti (julk. 9.6.2021).

    7. Väite: Viruksia ei ole olemassa! Koronahuijaus yms. huomiot (julk. 12.7.2021).

    8. Lääketiede on massiivinen petos (julk. 30.7.2021).

    9. David Icke luo yleiskatsauksen virukseen, jota ei ole olemassa (julk. 12.8.2021).

    10. Stefan Lankan puhe: Virologiasta on tullut loppu (julk. 23.8.2021).

    11. Haastattelu: Miksi viruspandemia on farssi (julk. 6.9.2021).

    12. Koronan, rokotusten ja testien synkkä tausta ja todellisuus (julk. 10.9.2021).

    13. David Icken herätyshuuto (julk. 29.9.2021).

    14. Kuninkaankäsky (julk. 18.10.2021).

    15. Aforismeja korona-Suomesta (julk. 8.11.2021).

    16. Katsaus maailman nykytilanteeseen – Reiner Füllmich haastattelee Ernst Wolfia (julk. 22.11.2021), tässä lähinnä taustatietoa.

    17. Hallituksen käsikirja – Lopullinen ratkaisu (julk. 30.11.2021).

    18. Omikronvariantti – totta vai tarua? (julk. 9.12.2021).

    19. Rokotteiden tarkoitus onkin grafeeni, depopulaatio ja käyttöjärjestelmän asentaminen ihmisiin (julk. 10.1.2022).

    Ehkä seuraavat raamatunjakeet kannustavat sydänten totuuteen, sydänten katumukseen ja uskoon (= sydämen uskoon Jeesuksen sovitustekoon ristillä ja hänen ylösnousemukseensa kuolleista, jolloin sydän samalla sanassaan vaikuttavan Pyhän Hengen vaikutuksesta aukeaa – nousee ylös kuolleista – Pyhälle Hengelle ja ihmisestä tulee Jumalan asunto, ikuisesti pelastunut kristitty, 1. Kor. 3:16), Pyhällä Hengellä täyttymiseen, voittoon ja ikuiseen elämään Jumalan yhteydessä uudessa maassa ja uusissa taivaissa:

    ”Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole’” (Joh. 11:25-26).

    ”Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani’” (Joh. 14:6).

    ”Hänessä (Jeesuksessa) meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen” (Kol. 1:14) – – ”Ja hän (Jeesus) on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien” (1. Joh. 2:2).

    ”Vapauteen Kristus vapautti meidät” (Gal. 5:1) – – ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi – – Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi” (Joh. 8:31, 32, 36).

    ”Rauhan minä (Jeesus) jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” (Joh. 14:27).

    ”Tämän minä (Jeesus) olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33).

    ”Hän (Jeesus) tuli iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi” (Hebr. 5:9).

    Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen paluu tapahtuu nyt hetkenä minä hyvänsä:

    ”Kun hän (Jeesus) oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän (apostolien) nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: ’Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevän’” (Ap. t. 1:9-11) – – ”(Kristus) on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat” (Hebr. 9:28) – – ”sieltä (taivaista) me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi” (Fil. 3:20) – – ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa” (1. Tess. 4:16) – – ”Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa” (Ilm. 1:7) – – ”Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan (= Jeesuksen) merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella” (Matt. 24:29-30) – – ”Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat – – Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu” (2. Piet. 3:10, 13) – – ”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’. Amen, tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22:20).

    Herran Jeesuksen Kristuksen palatessa kaikki epäuskoiset (Kristuksessa pelastumattomat), mm. kaikki nämä koronahuijarit ja koronarokotehuijarit, virusvalehtelijat, rokotteilla myrkyttäjät, terveystyrannit, maskittajat, hallintotyrannit, valehtelijat, huijarit, murhaajat ja tappajat heitetään ikuiseen helvettiin, Matt. 25:41, 46; Ilm. 20:15. Piste. Sen pituinen se. Tule, Herra Jeesus, Jumala!

    Sääli, että tätä kirjoittaessani kansa, mitään oppimattomana, äänestää aluevaaleissa siitä, kuinka maassamme vallitseva allopaattinen lääketiede (= puoskarointi), siis ihmisten virallinen vahingoittaminen, vammauttaminen ja tappaminen myrkyttämällä heitä lääkkeillä ja rokotteilla, leikkaamalla irti heidän elimiään ja kudoksiaan, polttamalla ja säteilyttämällä heidän kudoksiaan, hoitamalla heitä oletetuilla geenimanipulaatioilla ja estämällä kaikin tavoin heidän elimistöjensä omia paranemisprosesseja (joita kansa väärin kutsuu ”sairauden oireiksi”), tulevaisuudessa järjestetään. Aluevaaleissa kansa äänestää oman terveytensä ja elämänsä myrkyttämisen ja tuhoamisen puolesta, siitä, kuinka se parhaiten ja sujuvimmin järjestetään ja tuodaan kaikkien ulottuville.

    Tulevaisuudessa idiootit ja mitään tietämättömät ääliöt (lääkärit, hoitajat, rokottajat, arkkiatrit, professorit, rokoteasiantuntijat, yliopistot, tiedemiehet, sairaalat, terveyskeskukset, THL ja hallitus, presidentin siunauksella) edelleen hoitavat idiootteja, joilla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, että he itse elämäntavoillaan tekevät itsensä myrkyllisiksi ja sairaiksi ja että ainoa todellinen hoito on siirtyä kokonaan terveelliseen elämäntapaan ja sielun rauhaan Jeesuksessa Kristuksessa, sielun rauhaan siksi, että myös ns. psyyke, se myrkyllinen ja murhaava ikioma sydän, myrkyttää kroonisesti ja kalvavasti myös elimistön joka solua myöten, ei vain sielua. Kammottava ja kaikkea terveyttä ja hyvinvointia karkealla tavalla pilkkaava näytös nämä terveysalan aluevaalit! Puoskarointiin turvautumista! Sairaudenpalvontaa! Kuolemanpalvontaa!

    Ainoa yhteiskunnan järjestämä ja aiheellinen hoitosysteemi on vammojen hoito, ns. traumatologia, ja muut äkilliset ja teknisluonteiset toimenpiteet, mutta ns. sairaus (vamma ei ole sairaus vaan vamma) on aina oma syy ja sen hoito ei koskaan voi olla muuta kuin elämäntapojensa ja sielunsa parantaminen itse. Jos kansa sälyttää vastuun omasta elämästään ja terveydestään iskälle (hallitukselle) ja äiskälle (terveydenhuoltojärjestelmälle), silloin kaikki, aivan kaikki, yhteiskunnassa on perverssiä valhetta, vastuuttomuutta, harhaa, teeskentelyä, syntiä, väkivaltaa, tuhoa ja kuolemaa, kuten nähdään nykyisestä brutaalista taistelusta virusta vastaan, jota ei ole olemassa. Terveyden ulkopuolella voi näet olla vain ei-terveys.

    Ongelma ei poistu siirtämällä vastuu itseltä jonnekin muualle, mikä jo määritelmällisesti (toinen ei mitenkään voi parantaa toisen vastuuttomuuden hedelmiä, koska silloin ei syyhyn voi kajota) on petosta, valhetta ja tuhoa, kuten nykylääketieteestä, lääkäreistä ja hoitajista nähdään: kaikki on valkeisiin kaapuihin puettua sysimustaa ja systemaattista murhaa, valhetta ja petosta. Kansa äänestää saatanan (hallitsee sielussa, sydämessä), tuhon ja kuoleman puolesta, palvoo siis saatanaa ja pakottaa kaikille hoidoksi saatanan ja näennäistoimenpiteet ja kuvottavan ja päällekäyvän virallisen valehtelun. Kaikki Suomessa on valhetta ja murhaa, aivan kaikki, niin ihmiset, asiat kuin hallinnot. Kuinka perkeleenpesä voisi perkeleellisillä toimenpiteillä, itsepetoksilla ja valkoisilla kaavuilla parantaa itsensä?

    Ja kun kansa oikeilla elämäntavoilla ja sydän Kristuksessa puhdistuneena elää ilman sairauksia, ei tarvita lääkäreitä, hoitajia, terveyskeskuksia, sairaaloita (vammojen ja äkillisten, teknisluonteisten tilanteiden hoitamiseen voidaan perustaa traumakeskuksia, joiden ei tarvitse olla suuria), lääketieteellisiä tiedekuntia, lääketieteellistä tutkimusta, lääketieteen Nobelin palkintoja, arkkiatria, terveysministeriötä, THL:ää, lääketieteen alan asiantuntijoita, lääketehtaita, Fimeaa, Valviran lääketieteellistä valvontaa, lääkkeitä, sädehoitoja, suurinta osaa kirurgiasta, hyvinvointialueita (terveydenhuollon suhteen), aluevaaleja eikä suuria rahasummia.

    Kaikki tuo lueteltu on pelkkä puoskaroiva sontaläjä, joka myrkyttää, leikkaa pois, polttaa, tuhoaa säteilyllä, tappaa ja työntää ruumisarkkuun. Lääketiede on ylivoimaisesti suurin tappaja maailmassa; syöpäkuolleisuus ja sydän- ja verisuonitautienkin kuolleisuus johtuu lääkäreiden antamista hoidoista (= myrkyttämisistä). Syöpä on elimistön terve pyrkimys poistaa ihmisen kehoonsa toimittamia myrkkyjä, vaikka ihminen kaikin tavoin yrittää estää tuota myrkynpoistoa (jota kutsutaan väärin ”sairauden oireeksi”); kun myrkky ei pääse ulos, elimistö kapseloi sen myöhempää poistamista varten. Jos ihminen parantaa elämäntapansa ja sielunsa ja kieltäytyy kaikista ”hoidoista” ja ”lääkkeistä” (= myrkyistä), ”syöpä” häviää itsestään, joskus hyvinkin nopeasti.

    KEHO AINA PARANTAA ITSENSÄ, jos sen annetaan tehdä se ilman yhtäkään myrkkyä!!!!! Keho on miljoona kertaa viisaampi kuin kaikki maailman lääkärit yhteensä. Lääketiede ja sen hallinto ja tutkimus ovat hirmuinen, tappava ja kaikkea terveyttä vastustava ja tuhoava peto. Kaunis ja siloteltu ulkoasu ei poista perustana olevaa massiivista petosta: murhaamista ja tappamista, terveyden väkivaltaista estämistä. Sitä lääketiede on, terveyden estämistä ja sairauksien ylläpitämistä suurten rahallisten voittojen saamiseksi ja suuren ja jatkuvan asiakaskunnan varmistamiseksi.

    Maailmassa on jo sairaaloita, joissa ainoastaan yritetään tappaa ihmisiä heidän elintensä saamiseksi elinkauppaa ja suuria tuloja varten. Seuraava video kertoo asiasta:

    https://odysee.com/@WakeUpMirror:3/SP-HKO:0

    (Stew Peters – Whistleblower: Hospitals Killing For Organs, ”This is Absolutely Evil And A Crime Against Humanity!”)

    Ja ympäri maailman sairaalat saavat suuria palkkioita siitä, että antavat ”koronadiagnooseja” (ilman perusteita, esim. PCR-testin perusteella, joka ei testaa mitään virusta, joita ei ole olemassakaan, ja joka ei sovellu muutenkaan diagnostiseen käyttöön, kuten sen keksijä Kary Mullis sanoi) ja laittavat ”koronapotilaita” ”protokollan mukaan” hengityskoneeseen, johon he midatsolamin (lamaavasti vaikuttava rauhoittava lääke) lamaamina kuolevat. Sairaalat saavat murhista suuret palkkiot.

    Tietäneekö kansa edes, etteivät sairaaloita ja niiden käytännön työtä hallitse enää lääkärit vaan tummapukuiset teknokraatit (esim. Pfizer-lääkeyhtiö), jotka sanelevat hoidot, esimerkiksi nuo hengityskoneeseen laittamiset, omien ”protokolliensa” mukaan, ja ne protokollat tähtäävät hallittuun tappamisen. Usein omaisten on mahdoton saada omaisensa ulos sairaalasta noiden murhaavien petojen kynsistä. Sairaaloissa komenteleville (heistä riippuu sairaaloiden tulojen saanti) teknokraateille on annettu sellaisia titteleitä kuin ”intensivisti” (tehohoitoekspertti – joka siis tappaa), ”eetikko” ja ”hospitalisti” (yhdyslääkäri).

    Minä esimerkiksi en mistään hinnasta suostu menemään mihinkään terveyskeskukseen tai sairaalaan hoidettavaksi enkä menemään yhdenkään lääkärin vastaanotolle (vammat pyrin hoitamaan luonnonmukaisissa, so. ei-allopaattisissa, hoitopaikoissa, tai annan kehon itsensä parantaa, miten se vain voi). En suostu myrkyttämään itseäni lääkkeillä tai rokotteilla. Huolehdin elintavoistani ja sielustani (olen puhdistunut sydämeni uskossa Kristukseen, syntien anteeksiantamukseen). Kun tulen vanhaksi, en suostu menemään mihinkään hoitokotiin myrkytettäväksi ja murhattavaksi. Kuolen mieluummin, vaikka metsän mättäälle, Kristusta katsoen, hyvin onnellisena.

    Olenkin täysin terve, ns. sairauksista täysin vapaa, ja Kristuksessa hyvin onnellinen mies, joka elän ikuisesti (viimeisenä päivänä ruumiinikin nousee ylös Jumalan yhteyteen; sama ruumis kuin täällä maan päällä, mutta hengellisessä muodossa, kuten Jeesuksella ylösnousemuksen jälkeen, 1. Kor. 15:44). Olen jo vuosikymmeniä ollut sairauksista vapaa. Kaksi ihosyöpää (basaliomaa) minulle kyllä Wi-Fi:stä (reitittimen säteilystä) tuli, mutta ne olivat pieniä ja ne poistettiin; silloin en vielä tiennyt, että ne olivat kehon normaalia myrkynpoistoa ihon kautta. Wi-Fi:n säteily oli tuhonnut elimistöni soluja ja muita rakenteita, ja kehoni yritti poistaa niistä syntynyttä varsin myrkyllistä jätettä ihoni kautta. Kyseessä oli siis terve ilmiö, enkä enää voi kutsua sitä sairaudeksi; kyseessä oli myrkytys, jota elimistöni yritti eliminoida. Juuri noin terve keho aina toimii. Kun poistin Wi-Fi:n asunnostani, ihoni alkoi heti muutenkin palata terveempään tilaan (satunnaiset ihottumat ja läiskät siellä täällä poistuivat, mikä oli merkki siitä, ettei elimistössäni enää ollut ylimääräistä poistettavaa myrkkyä). Pelkokaan ei voi myrkyttää kehoani, koska en pelkää mitään, en edes kuolemaa (joka onkin vain sielun erkaantuminen ruumiista, ei muuta), Hebr. 2:14-15.

    Ja tietäkää: teidät kaikki tapetaan näillä ns. rokotteilla, pikkuhiljaa. Murhataan. Pistoolin piippu ja rokotuspiikki ovat aivan sama asia, alun alkaenkin. Molemmilla päästään ihojenne sisään tappamaan. Ne ovat tappavia aseita molemmat.

    Mitä voidaan päätellä siitä, että perkeleen riehunta ja ”maailmanvalloitus” ovat viime aikoina saavuttaneet valtavat mittasuhteet? Vastaus: se ennakoi sitä, että Kristuksen paluu on käsillä. Koska perkele tietää, että Kristus on tulossa, hän yrittää kaikin keinoin pyydystää sieluja (sitoa sielut) kanssaan ikuiseen helvettiin, jonne hän tietää joutuvansa. Siitä näiden aikojen tapahtumissa on kyse. Perkele, murhaaja, on raivoissaan, ja hän on raivoissaan, koska hänen valtansa kukistanut Kristus on tulossa. Siksi ihmisiäkin tapetaan jo avoimesti monessa paikassa ja heti tilaisuuden tullen, esimerkkeinä sairaalat ja terveyskeskukset, rokotuspaikat, pakkorokotukset, vauvojen myrkyttämiset rokotteilla jo heti syntymän jälkeen, koronatoimet, maskit, lastenmurhat aborteissa (suomalaiset ovat murhanneet jo yli 700 000 lasta aborteissa itse itselleen säätämänsä lastenmurhalain turvin), myrkytysvanat taivaalla (grafeenia?), grafeeni elintarvikkeissa ja vaatteissa, ympäristön myrkyttäminen, elektromagneettinen säteily joka paikassa ja joka nurkassa, väkisin tuhoon vievä velkarahajärjestelmä – lähes kaikki nykyisin on tavalla tai toisella tappamista.

    Ei ole olemassa viruksia. Tappaja on IHMINEN, se ikioma itse. Jokainen voi ymmärtää tämän. Jopa jokainen nykyihmisen sana tappaa.

    Senkin jokainen ymmärtää helposti, että maamme on 100%:sti vihollisen vallassa. Täällä ei ole pienintäkään nurkkaa missään, jota vihollinen ei hallitsisi. Jopa jokainen ajatuskin täällä on vihollisen ohjelmoima. Vieläpä ihmisten kehojen sisus on vihollisen valtaama. Maamme on kuin massa, jonka vihollinen läpäisee läpikotaisin. Maamme hallinto ja sen viralliset laitokset ovat puhdasta saatanallisuutta. Kansa on täysin sokea, perkeleen pimentämä. Tämä paikka on kuin tyhjyys, jonka yllä puhaltaa aavikon lohduton tuuli. Sitä täällä voi kuulla, ei muuta.

    Tosin maailman ihmiset ovat synneillään ansainneet perkeleen kimppuunsa, joten mitään epäoikeudenmukaisuutta ei tapahdu: ”Sillä se päivä (Jeesuksen tulemus) ei tule, ennen kuin luopumus (Jumalan ja hänen sanansa hylkääminen) ensin tapahtuu” (2. Tess. 2:1-3).

    Ja se luopumus on nyt tapahtunut. Tämän maailman ruhtinaalla, saatanalla, on tiukka ote kaikesta. Kansa on pimeys, kuollut synteihinsä, saatanan vallassa, ilman toivoa ja ilman Jumalaa (Ef. 2:1-2, 12; 5:8).

    Ainoa apu, Jeesus Kristus, on sydämissä hylätty. Kun hän nyt pian tulee, ei ole loukkoa, johon kansa pääsisi piiloon. Epäuskoinen kansa hukkuu ikuiseen helvettiin, omasta syystään, koska sovitusta synneistä, evankeliumia, ei ole sydämissä otettu vastaan. Joka tästä nyt saa piston sydämeensä, istukoon alas ja alkakoon – sydän mukana – perehtyä nyt aluksi (mieluiten vuosien 1933/1938 Raamatusta, sillä vuoden 1992 Raamattu on ydinkohdissa vesitetty) Matteuksen evankeliumiin, Johanneksen evankeliumiin, Roomalaiskirjeeseen, molempiin Korinttolaiskirjeisiin, Galatalaiskirjeeseen ja molempiin Tessalonikalaiskirjeisiin. Myöhemmin tutkikoon Raamattua sydämeensä mahdollisesti saamansa Pyhän Hengen opastuksen mukaan.

    Vesa-Ilkka Laurio
    lääketiet. lis., varhain eläköitynyt (= sonnasta, valheesta, idiotiasta ja virallisesta väärinhoidosta ja vahingoittamisesta eroon päässyt; ks. listan kohta 8).

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  20. Maria Veitola: `Mulla on kaksi rokotusta. Kolmatta rokotusta en ehtinyt saada`!

    `Infernaalinen väsymys, keho kuin lyijyä. Aivosumu: vaikea keskittyä, muistaa sanoja tai muodostaa kokonaisia lauseita. Kuumeinen olo, vaikka kuumetta ei ole. Joka paikkaa särkee. Hillittömästi. Etenkin päätä, kasvoja, pohkeita ja ranteita. Kova yskä pahenee aina iltaa kohden. Keuhkoihin koskee ja hengittäminen on raskasta, ajoittain jopa vaikeaa. Sydän hakkaa hulluna, on rytmihäiriöitä, vaikka ei muuta tee kuin makaa sängyssä. Kurkku on kipeä etenkin aamuisin. Nuha ei merkittävä`.

    `Maria Veitola kertoo koronaoireistaan: Sydän hakkaa hulluna, on rytmihäiriöitä, vaikka ei muuta tee kuin makaa sängyssä`:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/maria-veitola-kertoo-koronaoireistaan-syd%C3%A4n-hakkaa-hulluna-on-rytmih%C3%A4iri%C3%B6it%C3%A4-vaikka-ei-muuta-tee-kuin-makaa-s%C3%A4ngyss%C3%A4/ar-AAT52DN?ocid=msedgdhp&pc=U531

    Oireet ovat rankat! Miten olisi käynyt jos olisi ehtinyt saada kolmannen rokotuksen? Eikö missään vaiheessa herää epäilys, että kysymyksessä ovat rokotehaitat? Rokottamattomana oireita ei olisi tullut!

    Juuri tällä kaavalla kansalaiset menevät!

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
    1. Juuri kuulin vastaavanlaisen tarinan tuttavapiiristä. ”Olin kipeä ja tulin vielä kipeämmäksi kolmannen piikin jälkeen. Mutta onneksi tuli piikki otettua”. Kognitiivisen dissonanssin tila on syvä ja saavuttanut ’Jim Jones’-kultin asteen.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
      1. Tuo onkin jännä ilmiö. Olen tavan takaa ottanut aiheen esille tutuissa ja tuntemattomissa ryhmissä aina tilaisuuden tullen, joskus aiheeseen johdatellenkin.

        Puolustautuvat ärhäkkäästi `virallisia` näkemyksiään. Hyvä ettei hatkat tule! Jos huomaa keskusteluilmaston olevan liian jäykkä kannattaa vaieta. Tarkoitan siis jos keskustelu alkaa mennä `viittomakielen` puolelle.

        Siihen en ole vielä kypsynyt niin kuin olen kuullut, että jotkut jopa suosittelevat, mielluummin vihamiehilleen: Käy nyt ihmeessä ottamassa se kolmas piikki! Ovat kyllästyneet perin juurin siihen opponentin jäpitykseen, vaikka tarkoitus on ollut hyvä, jopa elämää suojeleva. Kyllähän vihamiehestä tuolla kaavalla eroon pääsee viimeistään 3 – 5 vuoden kuluttua piikeistä.

        RTUhun on kirjattu: Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Tämän voi käsittää myös näin: Joka miekalle se miekkaan! Tämä ei ole predestinaatiota, koska se ei kuulu Jeshuan oppiin. Ihmisellä on vapaa tahto (equilibriumissa), tehköön valintansa mukaan!

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  21. Historia: Espanjantauti (löytyy YLE-Areenan dokkareista):
    https://areena.yle.fi/1-50938475

    Espanjantauti eteni etupäässä rokottamattomassa väestössä. Tauti rantautui laivojen mukana Marokkoon, Algeriaan, Sierra Leoneen ja Etelä-Afrikkaan. Sieltä tauti levisi siirtomaarautateiden välityksellä Sisä-Afrikkaan, jossa tartunnan saaneita ja kuolleita ei tilastoitu.

    Mikäli valkoisella väestöllä olisi tuolloin ollut käytössään haitallinen rokotusohjelma afrikkalaisille niin he olisivat käyttäneet sitä. Afrikkalaiset pitivät etäisyyttä eurooppalaisiin ja eurooppalaiset afrikkalaisiin. Kumpikin väestöryhmä kyräili toisiaan ja epäili tahallisesta tartuttamisesta.

    Haitallisen rokotuskampanjan kynnys rokottaa afrikkalaisia olisi ollut todella matala, koska tuolloin miellettiin, että mustilla ei ollut sielua. Esimerkiksi orjakuljetuksissa Atlantin yli mustat kirjattiin `lastina`, ei ihmisinä.

    Tuonaikaisessa käsityksessä mustat olivat Nooan kiroamia. Syntisyys leimasi ihmisen ja se näkyi päällepäin. Koska nämä olivat mustia heidän täytyi olla `ylen syntistä` kansaa. Oikeastihan Nooa kirosi Kaanaanin (Haamin pojanpoika) eikä Haamia, siis ei mustia.

    Toisaalta etupäässä valkoiset kansalaisoikeustaistelijat ja viimekädessä valkoiset päättäjät vapauttivat mustat orjuudesta. Orjuus tuotiin varsin pian takaisin äänestämällä ja vahvistettiin yhdellä ainoalla kynänvedolla. Kysymys oli perustuslain muutoksen pienestä lisäyksestä (13. lisäys): Puuvillapeltojen raadanta vaihtui vankilaan ja siellä tehtävään ilmaiseen työhön.

    Elokuvissa `Amistad` ja `Lincoln` käsitellään edellisiä aiheita:
    Amistad (1997):
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Amistad_(elokuva)
    Lincoln (2012):
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Lincoln_(vuoden_2012_elokuva)

    Afroamerikkalaiset mellakoivat `poliisiväkivaltaa` vastaan ryöstellen kauppaliikkeitä ja radikaalleimmat ovat aseistautuneet. Esimerkiksi George Soros tukee afroamerikkalaisten mellakointia kuten BLM-liikettä. Soros ei suinkaan tue mustia sen takia kun on niin mukava. Afroamerikkalaisia yllytetään ja tuetaan systemaattisesti väkivaltaan.

    Vielä hiljattain Yhdysvalloissa oli kansalliskaarteja 17 osavaltiossa, mutta nyt niitä on kaikissa osavaltioissa. Taannoin rakennettu FEMA-vankileirien saaristo odottaa tyhjillään. Aluksi sinne voidaankin tunkea radikaali afroamerikkalainen aines. Myöhemmin sinne tungetaan kaikki, jotka vain vastustavat systeemiä.

    Nykyafrikkalaiset eivät luota rokotusohjelmiin. Rokotekattavuus Afrikan mantereella on noin 4 %n luokkaa. Peräti kolme afrikkalaista valtionjohtajaa olisi surmattu rokotevastaisuuden takia.

    Espanjantauti levisi Tyynenmeren saarille, joista joillakin alueilla kesti 20 vuotta saavuttaa sama väestömäärä kuin ennen influenssaa. Samoan saari säästyi, koska tartunnan saaneet laivat eivät ohittivat sen. Samoin Australia sinnitteli karanteenimääräyksillään jonkun aikaa kunnes tauti rantautui sinnekin.

    Vuorovaikutuksessa tartunnan saaneisiin Espanjantauti levisi Kiinaan, Koreaan, Intiaan ja Japaniin. Tautiin kuolleiden lukumäärää ei pystytä varmuudella sanomaan, mutta aikalaislähteiden arvioiden mukaan uhrimäärä on ollut huomattavasti suurempi kuin mitä virallinen tilastointi ilmoittaa.

    Otollisia tartunnan leviämistilanteita olivat esimerkiksi WWIn päättymisen juhlinta ja yhteiset kokoontumiset kuten erilaiset karnevaalit. Monin paikoin väestö oli aliravittu, joten immuunivaste oli alhainen.

    Koska rokotusohjelma ei ollut kattava niin länsimaiset kansat turvautuivat asperiiniin, viinaan ja puoskareihin. Paikoin ravinnon puutteesta kärsivät tappoi asperiini tehokkaammin kuin itse tauti.

    Tulee mieleen historiantunneilta opitut `Löytöretket Uuteen Maailmaan`. Todellisuudessa kysymyksessä olivat ryöstö-, murha- ja hävitysretket. `Intiaaniväestö` oli täysin suojaton eurooppalaisille taudeille. Heillä ei ollut kehittynyt vastakykyä, koska eurooppalaiset taudit olivat heidän keskuudessaan siihen asti tuntemattomia.

    Niinpä maahan tunkeutujat lähettivät heimopäälliköille lahjaksi taudin saastuttamia huopia. Esimerkiksi isorokon saastuttamat huovat tekivät selvää jälkeä intiaaniheimoissa ja tauti levisi hillittömästi mantereen sisäosiin. Tässä massatuhonnassa on joidenkin arvioiden mukaan kuollut kenties sata miljoonaa intiaania.

    Uuden maan `löytäjä` Kristoffer Kolumbus tappoi omin käsin noin 500 000 taino-intiaania. Nykyiset alkuperäisten natiivien jälkeläiset todistavat, ettei heidän esivanhempiaan ole koskaan `löydetty`, koska he ovat aina olleet siellä.

    Murhanhimoisuus oli syy miksi Espanjan kuninkaalliset ja yleensä espanjalaiset alkoivat karsastaa Kolumbusta. Häntä pidettiin tehtävään sopimattomana raakalaisena mitä hän olikin.

    Aikaisemmin `bioasetta` käyttivät keskiaikaiset linnoitusten piirittäjät. He ampuivat ruttoon kuolleita sotilaitaan katapulteilla muurin yli vihollisten sekaan. Tämän jälkeen ei tarvinnut muuta kuin jäädä odottamaan. Aika teki tehtävänsä.

    Teoksessaan, `Nälkä vai tauti tappoi`, tutkija Oiva Turpeinen kirjoittaa suomalaisesta nälkäkatastrofista aikalaislähteden pohjalta. Suomessa useat peräkkäiset katovuodet huipentuivat vuoden 1868 suureen kuolonvuoteen, jolloin nälkä ja tauti tappoivat. `Suuret nälkävuodet 1866–1868 surmasivat 8 % suomalaisista, 150 000 henkeä, tai ehkä jopa 200 000`.

    Vuosien 1695-1697 suuret kuolonvuodet tappoivat jopa kolmanneksen koko suomalaisesta väestöstä.

    `Suuri olkivuosi` vuonna 1601 lienee Suomen historian tuhoisin nälkä/tauti katastrofi. Nälänhädissä ihmiset kuolevat yleensä kulkutauteihin, koska ravinnon puutteessa vastakyky romahtaa. Kotikonnuiltaan kerjuulle lähteneet ihmiset tartuttivat tehokkaasti muiden pitäjien asukkaita.

    Miksi espanjantaudin aikana rokottamattomat saivat saman taudin samoine oireineen kuin rokotetut? Mikä oli tartuntatapa? Mikäli viruksia ja bakteereita ei ole niin mikä mahdollisti taudin leviämisen?

    Ympäristömyrkky arseenin vaikutusten esittäminen poliona ei vielä todista mitään. Siinähän yhteiskunta vain peitteli yleisvaarallisen ympäristömyrkyn haitat maton alle Jonas Salkin rokotusohjelmalla lakaisten.

    Kun arseenin käyttö siirrettiin kiellettyjen aineiden listalle lakkasi `polio`. Tällähän ei ole mitään tekemistä ihmisestä toiseen tarttuvan taudin kanssa. Tuon esimerkin todistusvoima ei ole pätevä. Mutta rokotemyönteisyyden nostattamisen kanssa sillä on merkitystä. Nyt voidaankin piikittää ihan mitä tahansa myrkkyä kehen hyvänsä.

    Tämä saattaa olla `kaukaa haettu`, mutta tiedeyhteisö väittää olevan mahdollista influenssa aaltojen sijoittuvan 11 vuoden välein tapahtuviin auringonpilkkujaksoihin, joista seuraava tulee vuonna 2025. Kaikki suuremmat influenssa aallot vuodesta 1761, mukaan lukien vuoden 1918 espanjanflunssa, sattuvat tarkalleen näihin jaksoihin.
    Flu comes from outer space, claim scientists
    https://www.theguardian.com/science/2000/jan/19/spaceexploration.medicineandhealth

    Taivaalta putoavat kappaleet voivat olla korkeasti toxisia, jopa radioaktiivisia, ja ne voivat aiheuttaa globaalin nälänhädän:
    `Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti (kr. aster), palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin. Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi (kr. apshintos = wormwood), ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt` (Ilm 8:10-11).

    Absintti tunnetaan väkevänä alkoholijuoma, jota valmistetaan rypäle- tai viljaperäisestä alkoholista ja useista tietyistä yrteistä, joista tärkeimmät ovat anis, fenkoli ja koiruoho (Artemisia absinthium). Koiruohon yliannostusta on varottava, sillä runsaasti käytettynä kasvi on myrkyllinen.

    Mikrobiologien kannattaisi vaihtaa mikroskooppinsa kaukoputkiin, koska ulkoavaruudesta tuleva välitön uhka saattaa selittää lähes yhtäaikaiset tartunnat eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Perussa (uutinen 18.9.2007) seitsemän poliisiviranomaista altistui radioaktiiviselle säteilylle kerätessään pudonneen meteorin kappaleita talteen.

    Halleyn komeetan lentorata leikkaa 76 vuoden välein tämän aurinkokunnan. Edellinen kierros oli vuonna 1986 ja sitä ennen vuonna 1910. Tutkitusti komeetta voi tuottaa suuriakin kaasupurkauksia kuten Halleyn komeetta ja sen vaikutus voi kestää kauan.

    Komeetan kaasupurkaus jää avaruuteen. Kun maan rata risteytyy kaasupilven kanssa, seuraukset voivat olla maan asukkaiden terveydelle haitalliset. Lisäksi Maa rotatoi akselinsa ympäri ja Maan kiitäessä kaasupilven läpi myrkyllisen avaruuspilven kylpy `infektoi` maan asukkaat sitä mukaa kuin maa pyörii.

    Vilkkaalla mielikuvituksella varustetut tutkijat voisivat helposti kutsua tämän ilmiön seurauksia vaikkapa `influenssa-aalloksi`. Kunnon skeptikkohan ei usko mihinkään mitä ei voi omin käsin raiskata ja/tai tappaa. Empiirinen tiede ,,, nääs!

    Avaruuden haitalliset vaikutukset voisivat hyvinkin aiheuttaa lähes yhtäaikaisen myrkynpoistoreaktion laajojen väestönosien kehoissa olematta silti mikrobitieteilijöiden määrittelemä virus tai bakteeri. He ovatkin löytäneet pelkän seurauksen, jonka he nimittävät `virukseksi` tai `bakteeriksi`, osaamatta selittää syytä, koska se menee heidän osaamisalueensa ulkopuolelle.

    Avaruudesta voi tulla hyvinkin erilaisia haitallisia hiukkasia, koska maan suojaava magneettikehä heikkenee kaiken aikaa ja hiukkaset läpäisevät aina vain helpommin suojan.

    Revontulet: Onpa kaunista!
    https://d2ue5ppt0wsjaa.cloudfront.net/gofinlandwebmedia/img/articles/Northern-lights-Lapland_Visit_Finland_uusi-1524829041977.jpg

    `Kyllä se hymy vielä hyytyy ennen kuin Höytiäinen jäätyy`: karjui jo meidän kouluttajammekin armeijassa. Katsotaanpas miten kauniita ilmiöitä `revontulet` ovat pahimmillaan ja mitä ne ilmoittavat. Osaamme kyllä varautua siihen kun Corona-positiivinen potilas aivastaa, Mutta osaammeko varautua siihen kun Auringon Corona `aivastaa`?

    Space weather WARNING: ’All hell will break loose’ when solar flare CRIPPLES Earth:
    https://www.express.co.uk/news/science/1077603/Space-weather-warning-solar-flare-hit-earth-michio-kaku-sunspot

    Coronan massapurkautuminen, Auringon purkaus, ei ole leikin asia. Auringonpurkauksia on ollu noin 100 – 200 vuoden välein. Viimeisin Aurinkosoihtu (purkaus) eli geomagneettinen myrsky kohtasi Maan puolitoistavuosisataa sitten. Tämä ei ollut tavanomainen Aurinkotuulivirtaus, joka voi aiheuttaa polaarisia levottomuuksia kuten revontulet rajoitetuilla alueilla.

    Vuoden 1859 häiriö Auringon pinnalla on saattanut toteutua yli 2,5 miljoonakertaisella ydinpommin voimalla. Auringon pilkun on täytynyt olla huomattavasti isonpi kuin Maa-planeetta ja sen vaikutus on silloin osunut Maan suuntaan. Vertauskuvallisesti Auringon pilkut toimivat ovat kuin kiväärit ja purkaukset kuin (Flaret) luodit.

    Aurinkopurkaukset ovat voimakkaasti varautuneita kaasumaisia energiasuihkuja, joille nykyaikainen tekniikka on täysin valmistautumaton. Vertauskuvalisesti vaikutukset olisivat samaa luokkaa kuin liekinheittimellä käristäisi mäkäräisen (en tarkoita sitä hiihtelijää).

    Kun aurinkopurkaus iskee se on huomattavasti tuhoisampi kuin yksikään hurrikaani, joka on koskaan esiintynyt. Vuoden 1859 (Carringtonin tapahtuma) suuri aurinkopurkaus tuli suoraan päin maaplaneettaa ja valaisi yötaivaan aina pohjois-navalta Kuubaan asti. Yhtä voimakasta geomagneettista myrskyä on harvoin koettu. Soihtu johtui niin sanotusta Coronal Mass Ejection (CME) ilmiöstä.

    Aurinkomyrsky kaatoi lennätinjärjestelmiä ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa, sai lennätinpylväät kimaltelemaan ja jotkut toimistot jopa syttyivät tuleen. Eräässä toimistossa jopa pöydällä olleet paperit alkoivat liekehtiä. Sanomalehtiä voitiin lukea revontulien valossa aina Kuubassa asti ja ne esiintyivät Tahitilla.

    Nykyiset astrofyysikot pystyivät laskemaan tämän purkauksen voiman. Sen arvioitiin olleen energialtaan 20 kertaa voimakkaampi kuin esimerkiksi hurrikaani Katariina.

    Hurrikaani Katariina
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hurrikaani_Katrina
    Katariinan vaikutuksia
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/7f/Katrina_NOLA_levee_break_FEMA.jpg/1280px-Katrina_NOLA_levee_break_FEMA.jpg

    Kuvitelkaapa Katariinan riehuvan 20 kertaisella voimalla. Kerrannaisvaikutukset olisivat eksponentiaaliset. Internet kaatuisi saman tien, radioaallot häiriintyisivät ja sähkökatkokset olisivat globaali ilmiö. Alkaisi mellakointi, ryöstely ja yleinen yhteiskuntien järjestysten hajaannus, anarkia.

    Seuraava, yhtä voimakas aurinkopurkaus kuin vuonna 1859, pystyisi paistamaan satelliitit ja viestintäyhteydet katkeaisivat välittömästi. Voimaloitoksista tulisi toimintakyvyttömiä. Viestintäsatelliitit pimentyvät ja elektroniset laitteet mykistyvät. Lentokoneisiin tulee toimintahäiriöitä. Pahimmillaan aurinkopurkaukset pystyvät jopa räjäyttämään voimaloita ja poistamaan GPS-navigoinnin käytöstä. Maahätäpalvelut lakkaavat toimimasta.

    Vuonna 2012 CME tai plasmapilvi syöksyi Auringosta 3000 km/s nopeudella ylittäen Maan kiertoradan. Tutkijaryhmä totesi tämän olleen voimakkain aurinkomyrsky koko tallennetun historian aikana. Läheltä piti!

    Aurinko on pyöreä ja ulkoavaruus suuri. Aurinko voi syöksiä uumenistaan purkauksiaan moneen suuntaan. Mutta kerran se onni loppuu Maan asukkaalla, eikä mene kauan. Auringon elektromagneettinen pulssi tulee iskemään maahan ja se tulee olemaan kosmisen mittaluokan `aivastus`. Asteroidi sateiden, maanjäristysten, tzunamien ja hurrikaanien voimakkuus ja taajuus lisääntyy, koska: `Taivaitten voimat` ovat häiriintyneet muutenkin.

    Me olemme juuri se sukupolvi, joka tulemme todistamaan `peljättäviä merkkejä ylhäällä taivaalla ja alhaalla maan päällä`. Ihmiset tulevat yksinkerteisesti `menehtymään peljätessään mikä maanpiiriä kohtaa`. Monet putoavat yksinkertaisesti seisovilta jaloiltaan maahan pelosta johtuvan sydänkohtauksen saatuaan.

    `Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät (kr. saleuo = ravistaa, heiluttaa, liikuttaa)` (Mat 24:29).

    Tupakkayhtiöt joutuivat pitkin hampain lisäämään tupakka-askeihin varoituksen: Tupakointi Tappaa! Saman kaavan mukaan rokoteyhtiöiden ampulleissa pitäisi olla varoitus: Rokotteen ottaminen voi Tappaa!

    Sama varoitusetiketti lääkeyhtiöillä kuin tupakkayhtiöillä luetaankin nyt näin: Tämä on kokeellinen GMO-injektio, meillä lääkeyhtiöillä ei ole edes myyntilupaa injektioille ennen vuotta 2023, olemme läpivieneet rokotusohjelmamme asetusten muutoksilla, rokotteemme ei suojaa kuin lievissä taudin muodoissa, olemme vapauttaneet itsemme ja vastuusta, Euroopan komissio on vapauttanut itsensä vastuusta ja presidentti ja hallitus on vastuuvapaita.

    Kansat vain eivät huomaa selviä varoituksen merkkejä ja näin vastuu rokotteen ottamisesta siirretään rokotetulle.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  22. Geneettinen materiaali ’pestään’ eli liuotetaan kemikaaleilla irti solusta. Sitä filtteroidaan, kuumennetaan, vatkataan ja sotketaan, ja se orgaaninen kuollut sotku mitä jää jäljelle sisältää ne ’elämän rakennusohjeet’, eli DNA:n. Kuulemma.

    Tähän ymmärrykseen jäin luettuani artikkelia,
    DNA DISCOVERY, EXTRACTION AND STRUCTURE. A CRITICAL REVIEW
    DECEMBER 15, 2021 | TAM
    https://criticalcheck.wordpress.com/2021/12/15/dna-discovery-extraction-and-structure-a-critical-review/

    Suomennan tähän pikaisesti muutamat kohdat tuosta artikkelista:

    ”Mikä sai Miescherin ja Hoppe-Seylerin uskomaan, että happopesu tuhoaa ja poistaa vain soluseinät ja sytoplasman ja jättää tuman ja sen sisällön ehjäksi ja täydellisesti säilyneeksi?”. Monilla kemikaaleilla on kyky kutistaa soluja, ne kuivattavat soluja, otettiinko tämä huomioon, kun tarkasteltiin kemiallisesti käsiteltyjä leukosyyttejä tai tumia?”

    ”Miten tarkalleen ottaen joku voi irrottaa ja eristää jotain näkymätöntä ja määrittää sen sijainnin molekyyli- ja fysikaalisissa rakenteissa?”

    ” Entä itse uuttamismenetelmät, voimakkaat kemikaalit, pesuaineet, synteettinen alkoholi, sentrifugointi, kuumentaminen, keittäminen, paistaminen, jäähdyttäminen? Mikään luonnollinen ja elävä ei kestä näitä menettelyjä, mutta herkkä ja hauras DNA, joka sijaitsee solun passiivisessa osassa ja joka sisältää ”elämän koodin”, kestää? ”

    ”Mitä todisteita meillä on siitä, että mikroskoopin alla nähty (kemiallisesti käsitelty, ” kiinteytetty” ja värjätty kuollut kudos) on olemassa, toimii ja on rakenteeltaan ja toiminnaltaan samanlainen kuin elävässä elimistössä ja osana elävää kudosta?”

    ”Mikä tarkalleen ottaen saa heidät uskomaan, että he ovat tekemisissä uudenlaisen aineen kanssa eivätkä kuolleen kudoksen, käytettyjen kemikaalien ja sovellettujen menettelyjen välisestä reaktiosta syntyneiden kudosjätteiden kanssa?”

    ”Jos DNA ei ole sitä, mitä sen oletetaan olevan, ja jos se ei ole vastuussa mistään, mitä sen oletetaan olevan, niin ihmettelen, kuinka paljon pohjaa ja sisältöä siihen perustuvilla löydöksillä, teorioilla ja teknologialla on, esimerkiksi genetiikalla, CRISP:llä, GMO:lla, viruksilla, RNA:lla ja mRNA-teknologialla? ”

    Omia kommentteja:

    Minkä takia tuo labrailveily muistuttaa paljon sitä virusten ’eristämistä’ kudosviljelmillä, jossa siis sekaan kaadetaan erilaisia haitallisia aineita, ja ihmetellään kun se näyte sitten kuolee?

    Onko tämä kaikki molekyylibiologinen lääketiede vain tuon kaltaista pseudotieteellistä ilveilyä ja myrkyttämistä, koska aina kun tähän vähääkään syvemmälle nokkaamsa työntää, törmään aina samankaltaiseen pseudotieteilyyn? Miksi?

    Kirjoitin tästä samasta aiheesta jo aikaisemmin,
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/08/15/dna-hoax/

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  23. Massamurhakoulun (Maailman talousfoorumin) johtaja Klaus Schwabin kouluttama pikkunilkki saa lastin niskaansa:

    https://odysee.com/@HumanitysVault:a/No-death-penalty-in-EU—How-about-the-jabs—Croatian-MEP-to-Macron:4

    (No death penalty in EU – How about the jabs – Croatian MEP to Macron).

    Kroatialainen meppi Euroopan parlamentissa: ”Arvoisa presidentti ja kollegat (Euroopan parlamentin jäsenet), hyvät EU:n kansalaiset!

    ”Presidentti Macron, ottaen huomioon monet kansalaisten oikeuksien ja vapauksien rajoitukset Ranskassa pandemian aikana, pyydän Teiltä vain yhtä asiaa: toimiessanne EU:n puheenjohtajana tehkää kaikki täsmälleen päinvastoin kuin mitä teitte Ranskassa.

    ”Toisaalta sanoitte tänään olevanne ylpeä siitä, ettei Euroopassa ole kuolemanrangaistusta. Kymmeniä tuhansia kansalaisia on kuollut rokotteiden haittavaikutusten johdosta. Pakolliset rokotukset vastaavat kuolemanrangaistusta ja sen toimeenpanoa monille kansalaisille.

    ”Rokotusten täytyy pysyä jokaisen kansalaisen omana valintana! Murha on murha!

    ”Ne teistä, jotka eivät tiedä tuota ettekä ole ottaneet asiasta selvää, katsokaa Euroopan terveysjärjestön (EMA) virallista dataa. Kiitos.”

    Samat sanat kuuluvat Suomessakin maan johdossa, terveydenhuollossa, virkamieskunnassa, oikeuslaitoksessa ja mediassa hääräävien Klaus Schwabin massamurhakoulun pikkunilkkien ja muiden vastaavien pikkunilkkien niskaan. Miten kuvottavia nuo jokapaikanpikkunilkit ja heidän jokapaikanlässytyksensä ovat! Murhaaja on murhaaja! Huijari on huijari! Maan johto ja terveydenhuolto ja niiden propagandaa ja valheita suoltava media ovat kokonaisuudessaan (poikkeuksia ei ole) kansaa, jopa lapsia, murhaavien roistojen häpeällinen ja kunniaton joukkio.

    Ei ole olemassa viruksia! ”Covid” (koronatauti) on sama vanha oireisto kuin aina ennenkin (kehon kausittainen ja terve myrkynpoisto-operaatio, jota kutsutaan ”flunssaksi” ja ”influenssaksi”; nyt nämä vain on nimetty uudelleen ”Covidiksi”), mukana mitä tahansa muitakin mielivaltaisia oireita ja tietenkin myös ns. ”tapaukset”, siis kaikki positiiviset tulokset PCR-testistä, joka ei testaa virusta eikä anna diagnooseja. Nykyisin ”Covid” ja sen kuolleisuus ovat, paitsi valhetesti PCR:n feikkejä tuloksia, myös kasvavassa määrin rokotteiden haittavaikutuksia ja rokotekuolemia ”Covidiksi”, ”Delta-variantiksi”, ”Omikron-variantiksi” jne. nimettyinä. Kuitenkaan mitään variantteja (muunnoksia) ei voi olla olemassa, koska itse virustakaan ei ole olemassa. Kaikki on kansanhuijausta, huijareina maan johto, terveydenhuolto ja media (ja koko muu virallinen Suomi).

    Ei ole olemassa koronavirusta! Ei ole olemassa korona- tai Covid-nimistä virustautia! Kaikki koronarokotukset, maskit, etäisyyksien pitämiset, rajoitukset, karanteenit ja muut koronatoimenpiteet ovat täysin turhia. Kyseessä on naamioitu väkivaltainen kansantallaaminen, kansanorjuutus ja kansanmurha. Niin paljon ihmisiä pyritään tappamaan kuin se kiinni joutumatta on mahdollista. Koska kansa tottelee murhaajia, täällä murhaajilla ei ole vastustusta ja koko kansan murhaaminen sujuu nopeasti ja kitkatta. Jos joillakuilla on kikatustaipumusta, tässä varmasti kikatetaan joukolla.

    Älkää kukaan ottako rokotetta (myrkkypiikkiä)! Koskaan! Vetäkää kavalat piikittäjät vastuuseen! He vahingoittavat ja tappavat nyt lapsianne! He punovat juonia saadakseen myrkytettyä lähes kaikki hengiltä (ja tämä EI ole liioittelua; heitä johtaa maailmaa hallitseva murhamafia, peto, joka sanojensa mukaan haluaa pienentää maapallon väestömäärää 8 miljardista 0,5 miljardiin)! Olemme keskellä 7,5 miljardin ihmisen murhaamisprosessia. Prosessi on virallinen, maailman valtioiden kulisseissa virallisesti ja kirjallisesti sopima asia (siksi murhat ovat samanaikaisia, samassa tahdissa eteneviä, samoilla rokotteilla tapahtuvia ja maailmanlaajoja).

    Tehkää parannus (sydämen katumus + sydämen usko Kristuksen sijaissovitukseen) elävän Jumalan edessä! Jumalaton ihmiskunta on näet synneillään itse ansainnut itselleen tuon lahtaamisen. Siinä ei ole mitään epäoikeudenmukaisuutta. Epäoikeudenmukaista on vain se, että ihmiskunta hylkää sydämissään sovituksen Jumalan kanssa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen. Se on epäoikeudenmukaisuutta itseä kohtaan. Se vie ihmiskunnan lahtaamiseen ja helvettiin. Koska ihmiskunta on kääntänyt selkänsä elävälle Jumalalle, elävä Jumalakin on kääntänyt selkänsä ihmiskunnalle, ja silloin perkeleellä on valta, tosin Jumalan sallimassa määrin. Ei ole hyvä leikkiä elävän Jumalan kanssa.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  24. Rokotevalmistaja Pfizerin toimitusjohtajalla on asiaa.

    Maamme johto, terveydenhuolto ja media ovat jo kaksi vuotta antaneet ymmärtää, ettei ole muuta elämää ja terveyttä kuin rokotevalmistajien rokotteet, ja selvää on, että he kaikki arvostavat suuresti rokotevalmistajia ja heidän rokotteitaan.

    Presidentin, hallituksen, eduskunnan, HUS:in, THL:n, terveysviranomaisten, Fimean, Valviran, Rokotetutkimuskeskuksen, Kansallisen rokoteasiantuntijaryhmän ja maamme nenärokotevalmistajien ja heitä rahoittavan elinkeinoministerin suuresti arvostama rokotevalmistaja Pfizerin toimitusjohtaja antoi maailmalle tämän tiedotuksen (löytyy heti tuon videon alusta, ja pari kertaa myöhemmin):

    ”Ja tiedämme, että rokotteen kaksi annosta tarjoavat vain hyvin rajallisen suojan, jos lainkaan”,

    https://odysee.com/@HumanitysVault:a/Humanity-held-hostage-by-the-NWO—Covid-takeover:7

    (Humanity held hostage by the NWO – Covid takeover).

    Suomessakin rokotetut on rokotettu turhaan, mitä ns. ”suojaan” tulee.

    Ja eihän viruksia ole olemassakaan, joten mitä ”suojaa” kukaan tarvitsisikaan??

    Sen kuitenkin rokotteiden saaneet ovat saaneet itselleen, että he ovat saaneet elimistöönsä hyvin herkästi elektromagneettista säteilyä vastaanottavaa, vahvistavaa (terahertsiluokkaan) ja lähettävää grafeenioksidia ja tulleet siten osaksi kehojen ja esineiden internetiä. Heitä voidaan siis kontrolloida ulkopuolelta, esimerkiksi tekoälyn avulla, siinä määrin kuin tuo kehojen ja esineiden internet on saatu valmiiksi ja toimimaan. Rokottaminen on siis ymmärtääkseni orjaksi ottaminen.

    Pfizerin toimitusjohtajalta unohtui (ilmeisessä kiireessä) mainita, että rokotteet ovat tappaneet jo miljoonia ihmisiä ja vammauttaneet kymmeniä ja todennäköisesti jopa satoja miljoonia ihmisiä.

    Jos Pfizerin toimitusjohtajalla olisi ollut aikaa paremmin valmistautua tähän haastatteluun, hän olisi todennäköisesti tuonut esiin molemmat näistä perusfaktoista (ei vain toista): rokotteet eivät anna suojaa ja ne vammauttavat ja tappavat (kuten depopulaatioagendaan tietenkin kuuluu).

    Maamme johto, terveydenhuolto ja media ovat tietenkin hyvin mielissään siitä, että kansa suurin joukoin tulee rokotettavaksi ja jopa vaatii lisää rokotteita entistä nopeammin. Rokotuspääministeri ja muut rokotusministerit ovatkin hyvin suosittuja ja kuin ”omia tyttöjä.” Varmasti pärjäävät seuraavissa vaaleissa.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Ihmetyttää myös kaiken terveen varovaisuuden hylkäävä logiikka, jossa nimenomaisesti ikääntynyttä väestöä pyritään ”suojaamaan” rokotteilla ensimmäisenä. Ylimääräistä suojaa perusteellaan ikääntyneen tai perussairauksista kärsivän väestön heikentyneellä immuunivasteella, joka kaipaa ”buustausta”. Mutta toisaalta unohdetaan uuden kokeellisen rokotteen riskit, joista ei olla vielä edes perillä (tai ollaan perillä, mutta niitä ei tuoda suuren yleisön tietoisuuteen). Juuri tuo sama väestö on erityisen altis myös rokotteen tuottamille haitoille. Miksi uutta rokotetta kokeillaan nimenomaisesti juuri hauraammalla väestönosalla? Onko eläkekassojen ryöstö ja kuihtuminen ollut peruste ja motiivi kampanjalle? Eläkeläisten ”armomurha” on kuitenkin vielä pientä verrattuna siihen, mitä lapsille ja nuorille tapahtuu.

      Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat