Varoitus koronaviruspropagandasta ja -hysterisoinnista

Idiotia ja röyhkeä tietämättömyyden pohjalta puhuminen kukoistavat. Toisaalta kyse voi olla kyse tietoisesta kansan huijaamisesta ”uusien tartuntojen”, ”testausten”, ”maskien” ja ”rokotusten” suhteen, tappava ja tuhoava propaganda maan johdon taholta siis – rokotteet ovat tuhoavia, orjuuttavia ja tappavia.

Presidentti Sauli Niinistö ja sairaalajohtaja Juha Tuominen tämän päivän uutisissa (siis jokapäiväisissä huijauspläjäyksissä ja -lässytyksissä) varoittivat koronavirustaudin ”toisesta” aallosta. Koronavirus on kausiflunssien yksi aiheuttaja, ja meidän leveysasteillamme kausiflunssat alkavat lokakuun paikkeilla ja kestävät maaliskuulle. Suomessa ei ole mitään pandemiaa tai epidemiaa nyt. Eteläisellä pallonpuoliskolla on. On huijausta tehdä kausiflunssasta jokin tappava pandemia, etenkin kun maassa ei ole mitään epidemiaa.

Tartuntojen määrät, kuten olen kirjoittanut, eivät osoita mitään, sillä suurin syy nykyisiin ”uusiin tapauksiin” on testauksien määrän lisääntyminen ja paranneltu tiedotuksen kulku. ”Uusia tapauksia” ei missään tapauksessa saa pitää jonkin ”taudin leviämisen” osoittimena ja toimenpiteiden perustana. Kuolemien kokonaismäärä on täysin vakio ollut jo noin 10 viikkoa ja sairaalaan joutumisetkin ovat loppuneet. Uusilla tapauksilla on merkitystä vain silloin, kun sairaalaan joutumisten ja kuolemien määrät samassa suhteessa nousevat.

Lisäksi mainitut testit ja testaukset ovat yhtä tyhjän kanssa, kuten siitäkin olen kirjoittanut. PCR-testi ei lainkaan kerro, onko kokonainen virus läsnä (testi analysoi RNA-pätkiä). Vasta-ainetestit puolestaan eivät kerro, ovatko vasta-aineet nykyisestä koronaviruslajista (niitä on 36 eri lajia). Kuten olen kirjoittanut, kaikki me olemme elämämme aikana sairastaneet tavallisia koronavirusflunssia (ne ovat tavallisia flunssia), ja niistä jää immuunijärjestelmään vasta-aineet ja myös T-soluimmuniteetti. Vasta-aineet eivät siis kerro koronaviruslajista yhtään mitään. T-soluimmuniteettimme sen sijaan suojaa koko ajan meitä tätä COVID-19- taudin virusta SARS-CoV-2 vastaan!Noin 70 prosentilla Suomen kansasta on jo olemassa immuniteetti tätä Covid-19-tautia vastaan! Se on enemmän kuin laumaimmuniteettikynnys tässä taudissa on (n. 10-20 %), kuten olen kirjoittanut. Testauksien positiiviset tulokset johtuvat suureksi osaksi entisistä koronavirusinfektioistamme. Suomen kansa on absoluuttisesti turvassa pandemialta!! Presidentti ja sairaalajohtaja ovat tehneet itsestään narreja pitkäksi aikaa. Ei ole olemassa minkäänkaltaista luotettavaa testiä, joka osoittaisi nykyisen pandemian aiheuttajan (SARS-CoV-2-viruksen) läsnäolon!

Virukset ovat pienempiä kuin maskien materiaalin huokoset, kuten olen kirjoittanut. Maski ei millään tavalla pysäytä virusta. Maskit nostavat elimistön hiilidioksidipitoisuutta ja laskevat happipitoisuutta (syntyy hapenpuute, hengitysvaikeus, päänsärky, sekavuus, huimaus, komplikaatiot, jotka joillakin ovat fataaleja).

Rokotukset eivät voi tehota, koska koronavirus mutatoituu nopeasti (kuten kaikki RNA-virukset), jolloin rokotteen vasta-aineet eivät osu mutatoituneiden viruksen antigeeneihin, ja rokotus on täysin turha, kuten tästäkin olen kirjoittanut. Lisäksi nykyiset RNA- ja DNA-rokotteet yrittävät uittaa solujen sytoplasmaan tai tumaan RNA- ja DNA-rihmoja tuottamaan solussa vasta-aineita (meistä tehdään vasta-ainetehtaita). Keinoälyllä näihin geneettisiin materiaaleihin voidaan vaikuttaa, joten kyseessä on jatkuva geenimanipulaatio. Rokotusten avulla meihin voidaan ruiskuttaa mitä tahansa geneettistä materiaalia missä tahansa nanopartikkelissa, ja niin meistä tehdään kauko-ohjattavia orjia, nykypresidentin taustaheimon ja sairaalajohtajan käskyttäjien orjia. Se on ”Uusi maailmanjärjestys”. Ihmiskunnasta tehdään keinoälyllä ohjattavien orjien joukko, jota psykopaatit ohjaavat.

Varsinkin koronavirusrokotteet ovat hyvin vaarallisia senkin tähden, että on havaittu (jo entisissä eri koronavirustautien rokotuksissa), että kun henkilö rokotetaan koronavirusta vastaan ja sitten myöhemmin jossakin vaiheessa kohtaa villin (luonnossa elävän) koronaviruksen, syntyy raju, fataali (tappava) reaktio, kun immuunijärjestelmä reagoi rajusti. Jos siis Suomen kansa nyt rokotetaan ja sitten myöhemmin kansa kohtaa viruksen, voi tapahtua niin, että koko kansa kuolee immuunijärjestelmien rajuihin ylireagointeihin! Eläinkokeissa tämä on vahvistettu. Ilmiö on ”immune enhancement”, ja on pakko todeta, että rokotus saattaa olla hyvin vaarallinen. Rokotetut voivat ylireagoida myöhemmin ja kuolla.

Lisäksi, kuten olen kirjoittanut, virus noudattaa aina omaa elinkaartaan: tauti kasvaa, saavuttaa huipun, laskee ja sammuu. Kyse on tunnetusta Farrin laista. Koronavirustaudin kohdalla viruksen elinkäyrä (ja siis koko epidemia) kestää n. 70 päivää. Ihmistoimin (rajoitukset, sulkemiset, maskit, etäisyyksien pitämiset, kotiin sulkemiset, matkustuskiellot, rajojen sulkemiset jne.) epidemian kulkuun ei voi mitenkään vaikuttaa. Virus on virus, ja se vuorenvarmasti kulkee yhteiskunnan läpi omaa tahtiaan. Ihmistoimet ovat turhia, ja niillä vain tuhotaan maan talous ja suuri osa yhteiskuntaa, kuten Suomessa on tapahtunut. Kaikki estotoimet ovat turhia!

Älkää missään nimessä ottako koronavirusrokotetta! Maskia ei missään nimessä tule käyttää, nehän vuotavat reunoistakin (olisivat siis viruslinkokin!!). Testauksiin ei tule mennä, ne ovat turhia. Älkää kuunnelko Ylen uutisia ja ajankohtaislähetyksiä; joudutte vuorenvarmasti harhaanjohdetuksi. Sulkekaa tiedotusvälineet, eläkää ihan normaalia elämää, sairastakaa flunssat, suojelkaa vanhuksia ja perussairaita flunsilta. Vaaleissa poistakaa päättäjien istuimilta nykyiset maanpetturit ja terveysklovnit. THL täytyy heti lopettaa; se on terveyspsykopaattien ja kemikaaliterroristien rahoittama ja siis ohjaama. Mitään rajoituksia ei tarvitse noudattaa. Mitään toimintaa ei tarvitse sulkea. Heittäkää ulos terveyssaatanat ja maan ylin johto (laillisella tavalla)! Ne ja he suistavat kaiken turmioon.

Vesa-Ilkka Laurio

87 kommenttia

  1. Hieno artikkeli jossa V-I Laurio on omalla alallaan ja paljastaa koko karmean, sanoisin jopa fasistisen koronahuijauksen, huijauksen jota maamme presidenttikin tukee, mies jonka ensisijaisen tehtävän luulisi olevan jotain muuta kuin oman kansan huijaaminen.
    Koska Hän meitä näin huijaa (YHÄ HUIJAA) niin on pakko vetää johtopäätös ettei tämä maa olekaan se isänmaa jota se on meille suomalaisille.
    Kuinka meillä onkaan päässyt maan johtoon vallan huipulle mies joka ei halua että suomalaisilla olisi oma itsenäinen maa jossa he voivat itse päättää asioistaan oman kansan parhaaksi vaan haluaa sitoa meitä yhä tiiviimmin Eurostoliiton kahleisiin?

    Tällaiset Maailman Terveysjärjestön johtaja Tedros Adhanomin kaltaiset miehet ovat korvaamattomia Nwo-Mafian hankkeissa. Eiköhän ne hoida korona rokotuksetkin lääketeollisuuden ja nwo-mafian voitoksi…ja oman kansamme tuhoksi.

    Joku pakkorokotuksia pelkäävä kertoi nähneensä tällaisen unen tuosta Mafian rokote-koneistoa johtavasta eliitistä …
    Siinä ’Titanikilla’ seilaava ’gates-eliitti’ risteili Karibialla … ja tutki Talmuudin pyhiä kirjoituksia odotellessaan tietoja kuinka rottajahti maissa etenee ja rokotejono lyhenee … ja pohti joko pian uskaltaa tulla maihin vai vieläkö menee pitempään ennen kuin kaikki on piikitetty …

    WHO Director Tedros Adhanom – Gay, Red Terrorist Heads Global Lockdown
    Tedros Adhanom is an Ethiopian biologist, public health researcher, and official who has served since 2017 as Director-General of the World Health Organization. A non-physician implicated in genocide; he is just the person to oversee the destruction of civilization.
    https://www.henrymakow.com/2020/08/tedros-gay-red-terrorist.html
    —–
    The Coronavirus Response Is Pure State Terrorism Based on Propaganda
    Gary D. Barnett – Lew Rockwell.com Aug 1, 2020
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=211491
    —–
    Moskovassa eletään jo normaalia elämää, kaikki on avoinna, ihmiset käyttävät julkisia kulkuneuvoja ja koko korona-paniikki on voitettu…
    ” Life is back to normal in Moscow, everything is open, people are taking public transport. The panic is over …”
    Mutta joku muu (lääketeollisuus) panikoi kun pian voi olla lian myöhäistä rokotteen suosion laskiessa
    Pfizer, which ran vaccine experiments on Nigerian children, gets “fast track” approval for its coronavirus vaccines by the FDA
    The same drug giant that once faced serious criminal prosecution for illegally testing experimental drugs and vaccines on innocent Nigerian children has more recently been awarded “fast track” status by the U.S. Food and Drug Administration (FDA) to produce a new vaccine for the Wuhan coronavirus (COVID-19).
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=210624

    Plusääni(21)Miinusääni(1)
  2. Totuuden nimissä – Haluan jonkun luotettavasti todentavan kaikille sen, että jokin ihmisestä toiseen tarttuva mikroskoopissa näkymätön partikkeli/hiukkanen nimeltä virus aiheuttaa jonkin räkätaudin/influenssan.

    Millä ihmeellä on osoitettavissa, että mikään ihmisen ulkopuolinen mikroskoopissa näkymätön partikkeli/hiukkanen aiheuttaa INFLUENSSAN, eli kansankielellä räkätaudin ?

    Tiedemiehet monen vuosikymmenen aikana eivät ole tähän pystyneet !

    https://www.bitchute.com/video/B1OuvLzH6P5i/

    Kun katsoo tuon videon erityisesti kohdasta 28 min. eteenpäin. Siinä sanotaan, että INFLUENSSAN tarttuvuutta on yritetty jo ajat sitten kokeellisesti todentaa – heikoin tuloksin. ”Virus” ei tartu.

    Laajempi näkemys:
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/08/12/terrorismia/

    On yleisesti tiedossa, että sen taudin, jota sanotaan kansankielellä flunssaksi (kylmettyminen/vilustumisairaus), aiheuttajaa ei virallisesti tiedetä ja tätä vaivaa on joskus vaikeata eroittaa influenssasta. Kiiressä erehdyksiä kuulemma sattuu. Pääasia on antaa potilaalle mahdollisuus toipua, eli saikku. Soitin monelle lääkärille ja noin he sanoivat. Saman juttu migreenin suhteen, senkään juurisyytä ei ”tiedetä”.

    Silti, Antti Heikkilän ketogeenistä dieettiä noudattavalle, mm. nuo vaivat ovat ohi. Tämä olen itse kokeillut ja moni minun lisäkseni lähtee tästä valalle myös. Tästä ruokavalio asiasta löytyy siis empiiristä näyttöä (asiat ovat osoitettavissa jopa verikokein labrassa), viruksista näin selkeää näyttöä ei löydy.

    Plusääni(28)Miinusääni(2)
    1. Vaikutat ’ketogeeni-fanaatikolta’ joka uskoo asiaansa. Ja hyvä jos se parantaa vastustuskykyäsi ja suojaa sinua viruksilta.
      Mutta asiat eivät yleensä ole niin yksioikoisia kuin fanaatikko uskoo.
      Ihan talonpojan järkikin jo sanoo ettei esim. influenssaepidemia ole mahdollinen ellei ’jotain siirry jostakin’ ihmiseen.
      Kun esim. terveenä matkustaa vaikkapa bussissa jossa joku pärskii ja sitten kotona muutaman päivän päästä alkaa itsekin pärskiä niin talonpojan järki sanoo että jotain sieltä bussista minuun tarttui. Bussi nyt tässä vain yhtenä mahdollisuutena.

      Plusääni(4)Miinusääni(12)
      1. Just tuota tartuntateoriaa on testattu viime vuosisadan aikana tieteellisin KOKEIN kymmeniä kertoja, eikä ole saatu todettua, että tuo väitteesi pitäisi paikkaansa.

        Kun katsoo seuraavan videon erityisesti kohdasta 25 min. eteenpäin. Siinä sanotaan, että virustaudin tarttuvuutta on yritetty jo ajat sitten kokeellisesti todentaa – heikoin tuloksin. Se virukseksi väitetty ei tartu.

        https://www.bitchute.com/video/B1OuvLzH6P5i/

        Minkä takia koronavirustestissä sitten täytyy tunkea vanupuikko aivoihin asti, jos tauti tartuu jo pelkästä aivastuksesta ?

        Nämä koronavirustestit näyttävät kauhistuttavilta jo yksistään, kun niissä tosiaan tungetaan sinne ihmisten aivoihin asti hyvin pitkä vanupuikko, joka rikkoo ihmisen aivokalvon.

        Valemedia nyt ei eräistä syistä suostu kertomaan, että miksi tällainen pitkä puikko sinne aivoihin asti täytyy tunkea, jos se KORONAVIRUS olisi oikea VIRUS, niin silloin sen näytteen saisi otettua pelkästä syljestä suoraan, kun se virus kuulemma muutenkin tarttuu jopa kosketuksesta (siksi käsien pesu) tai pisaratartuntana ilmasta (siksi turvavälit ja maskit). Tässä ei ole mitään logiikkaa. Näytepuikkoon se ei kuitenkaan tunnu tarttuvan jollei sitä puikkoa tungeta SYVÄLLE ihmisen nieluun – sierainten kautta aivoihin asti.

        Yhdysvalloissa selvisi, että koronavirustestien pakkauksissa löytyi koronavirusta (ilmankos niitä tartuntalukuja tulee). Eli kun sitä puikkoa työnnetään sinne aivoihin, niin niissä testipuikoissa olisi jo valmiiksi se virus.

        Lähde: Washington Times

        https://www.healthleadersmedia.com/covid-19/internal-hhs-investigation-finds-cdcs-early-test-kits-were-contaminated

        Että tekeekö mieli tunkea sitä puikkoa aivoihin tämän uutisen jälkeen ? Onnea vain.

        Plusääni(23)Miinusääni(3)
        1. Turhaan vedät tuon testi kummajaisen tähän koska se on kokonaan eri juttu eikä liity itse viruksen tartunta-mekanismiin josta oli puhe.
          Kyllä me kaikki tiedämme että infektio sairaudet tarttuvat. Turha sitä on yrittää kiistää. Ja kun syntyy immuniteetti niin tauti on voitettu.

          Outoa kun kirjoitat noin provosoivasti tyyliin ”Että tekeekö mieli tunkea sitä puikkoa aivoihin tämän uutisen jälkeen ? Onnea vain.” heti jos toinen esittää omia näkemyksiään

          Tuolla tyylillä tuhoat vain omaa uskottavuuttasi.

          Plusääni(1)Miinusääni(18)
          1. Tän nukkuvan lammaskansan herättely vaati joskus hieman provosointia.

            Palaan myöhemmin tuohon tartuntatauti -kysymykseen. Asia ei ole ihan noin yksioikoinen.

            Joskus kannattaa tutustua myös vähemmistö näkökantoihin -näissä ”kaikille selvissä” – asioissa ja olettamuksissa. Täällä on esimerkiksi virusteoriasta toinen näkemys: https://thebigvirushoax.com

            Plusääni(5)Miinusääni(1)
    2. ”On yleisesti tiedossa, että sen taudin, jota sanotaan kansankielellä flunssaksi (kylmettyminen/vilustumisairaus), aiheuttajaa ei virallisesti tiedetä ja tätä vaivaa on joskus vaikeata eroittaa influenssasta.”

      Aasialainen influenssa oli vuosina 1957–1958 pandemiaksi laajentunut influenssaepidemia, jonka viruksen tyyppi on A H2N2. Virus sairastutti arviolta 900 miljoonaa ihmistä ja tappoi maailmanlaajuisesti 1–4 miljoonaa, luultavimmin 2 miljoonaa henkeä eli moninkertaisesti enemmän kuin normaali kausi-influenssa.
      Oli tosi raju tauti ainakin minulle silloin ja sen rinnalla nämä ns. ’flunssat’ (vilustumis- ja nuhakuumeet) ovat höyhensarjan juttuja.
      Korona ilmeisesti on jossain välimaastossa mutta kuten Laurio toteaa ihan normaalin virustaudin luokassa. Eli kaikki hysteria sen tiimoilta kuuluu nwo-mafian agendaan jolla kansaa pelotellaan ja tehdään vastaanottavaiseksi turhalle rokotteelle.

      Plusääni(11)Miinusääni(4)
  3. Sen maskin tarkoitushan on suojata niiltä pisaroilta, missä se virus nimenomaan elää, vai väittääkö kirjoittaja, että se virus leijuu yksikseen ilmassa? Eikä kukaan väitä, että niitä maskeja on tuntitolkulla pidettävä, kunnes pyörtyy. Joutuuhan kirurgitkin pitämään maskeja vai onko ihan sama, vaikka he eivät niitä pitäisi? Siitä maskin käytöstä ei ole mitään haittaa, ja se todellakin suojaa virukselta. Miksi sitä pitäisi tahallaan levittää?

    Plusääni(6)Miinusääni(20)
    1. No miksi sitä virusta pitää sitten ottaa sen rokotepiikin mukana? Miksei sitä virusta ei voisi hankkia kehoonsa luonnollisin keinoin ja sairastaa se flunssatauti karanteenin kera pois ja jatkaa elämää ?

      Jos se hengitysilman nestepisaroiden avulla kerran tarttuu, niin miksi se COVID-testipuikko pitää tunkea syvälle nieluun, ennenkuin se siihen tarttuu? Jos tää KORONAVIRUS olisi oikea VIRUS, niin silloin se näyte pitäisi saada otettua suoraan esim. syljestä.

      Plusääni(25)Miinusääni(3)
    2. Kukaan ei ole kieltämässä maskin käyttöä, jos joku katsoo sen käytön olevan hyödyllistä. Kritiikki on kaiketi suunnattu maskipakkoa vastaan, jossa kansalaisilta kielletään oman järjen ja harkinnan käyttö. Maskin hyödyllisyys on paljon kyseenalaisempaa kuin meille annetaan ymmärtää, mutta jos joku kokee sen olevan tehokas suojaustapa, niin ilman muuta sitä saa ja pitää käyttää. Pitää kuitenkin myös kunnioittaa toisten ihmisten mielipidettä eikä lähteä pakottamaan ihmisille terveen järjen vastaisia tarpeettomia, luonnottomia ja nöyryyttäviä käytäntöjä esim. että maskeja pidetään päällä myös raikkaassa ulkoilmassa.

      Maskista on tullut myös eräs hysterian levittämisen ja poliittisen kontrollin väline, joka etenkin pidemmällä aikavälillä rampauttaa ihmisten välistä sosiaalista vuorovaikutusta. Vain lyhyet kampanjat sen suhteen olisivat tarpeen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kerran julistetut maskipakot jäävät pysyviksi ja hysteria ja pakkotoimet sen normalisoimiseksi maailmalla vain yltyvät, kun mandaatti on kerran julistettu.

      Plusääni(15)Miinusääni(0)
    3. Ei kirurgi välttämättä tarvitse maskia ellei yski tai hengitä suun kautta. Mutta maski on tärkeä ennen muuta siksi ettei haavasta roiskuu mitään kirurgin hengitysilmaan. Samaa asiaa palvelevat hansikkaat sillä eiväthän hyvin desinfioidut paljaat kädet ketään saastuta.
      Jotkut kirurgit leikkasivatkin paljain käsin kun siten sai paremman tuntuman kudoksiin ja ehkä se oli teknisesti helpompaa.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
    4. Virusta TÄYTYY levittää tahallaan, että saadaan aikaan laumaimmuniteetti, joka sammuttaa infektion/epidemian/pandemian kertaheitolla ja ikihyväksi. Muuten epidemia ei sammu helposti. Kyseessä on tavallinen kausiflunssa (yli 50% tartunnan saaneista sairastaa oireetta, siis tietämättään), joka on vain vanhuksille ja perussairautta sairastaville vaikea (hehän ovat jo valmiiksi ”kuoleman kynsissä”; näinhän suuri osa vanhuksia yleensä kuolee, kun infektio antaa viimeisen niitin; näin on ollut aina). Covid-19:n laumaimmuniteettikynnys on 10-20%, mikä tarkoittaa sitä, että kun väestöstä 20% on saanut immuniteetin, epidemia sammuu. Ja onhan 70% Suomen väestöstä jo valmiiksi vastustuskykyinen Covid-19:lle (muita koronavirusinfektioista peräisin oleva T-soluimminiteetti, joka on siis ristiin regoiva immuniteetti ja pysyvä). Näistä olen kirjoittanut laajasti tämän artikkelin kommenteissa (ovat suomennoksia ja referointeja, joissa tulee esiin tutkimusten ja asiantuntijoiden kannat):

      Röyhkeys huipussaan

      Aikoinaan kaikki lastentauditkin hankittiin tahallaan, ja saatiin elinikäinen immuniteetti! Ennen sentään oltiin viisaita; nyt vallitsee pelkkä saatanallinen hysteriä eli kuolemanpelko. Miksi kaikin mahdollisin keinoin yritetään estää laumaimmuniteetti ja taudista pääseminen? Tämä on puhdasta idiotiaa, jossa kaikki aktiivisesti ovat lopulta toistensa vahingoittajia. Kaikin voimin taistellaan epidemiasta pääsemistä vastaan! Lähes kaikki uhrataan sen hyväksi. Ja täytetään rokotevalmistajien kukkarot, ja luovutetaan kaikki valta heille muutenkin.

      Maan johto on katastrofaalisella tavalla ja brutaalisti kyvytön. Hirvittävä fiasko! Kaikki tuhotaan tyhjän vuoksi.

      Antamani linkkini kommenteissa on kommenttejani (joissa siis asiantuntijoiden/tutkijoiden lausuntoja) maskeista. Siellä vastaus ”Povan” kysymyksiin. Sen totean tässä, että maskit estävät uloshengitystä ja siinä mahdollisesti olevia viruksia, jolloin ne kertyvät paikallisesti ja voivat kulkeutua hajuhermoja pitkin aivoihin! Kun omaa hiilidioksidia joudutaan hengittämään sisään uudelleen, tuloksena on immuunijärjestelmän toiminnan heikentyminen. Elimistön hiilidioksidipitoisuus nousee ja syntyy hapenpuute. Syntyy huimausta, keskittymiskyvyttömyytta, päänsärkyä ja: jotkut sairaudet pahenevat sen vuoksi ja voivat päättyä fataalisti. Ja maalaisjärjellä ja teoreettisesti: maskithan ovat reunoilta täynnä aukkoja (ihon ja maskin välillä), jotka ovat viruksille valtateitä. Maskit ovat silloin toidellisia viruslinkoja: ylös, alas, sivuille.

      Merkillinen taikausko vallitsee kaikkialla. Puhdas taikausko. Siis ytimiin aste menevä idiotia saman tien. Näillä tuhotaan kaikki. Ja vihollinen tietää sen ja ruokkii sitä. Kansaa viedään kuin kuoriämpäriä.

      Plusääni(24)Miinusääni(1)
      1. Ok, kiitos tyhjentävästä vastauksesta. Kyseenalaistin lähinnä tuota maskiasiaa. Haluan itsekin saada varmuuden, ennen kun uskon näitä tekstejä, kun en voi tietää kirjoittajan koulutusta tai asiantuntijuutta, enkä löytänyt netistäkään tietoa. Asiasta toiseen. Tietääkö kukaan mitä pvln kotisivuille on tapahtunut, kun on ollut pitkä siesta päällä?

        Plusääni(7)Miinusääni(1)
      2. Maskeja on monenlaisia, omistan tuollaisen aitomaalarin-maskin, aika härskin näköinen. En juurikaan liiku julkisilla, joten ei ole aikomus lähteä pelottelemaan mummoja ym. somalikuskeja, mut tuli mieleen että armeijan kaasunaamari varmaankin pitää viruksekin loitolla? siihen vielä sinappikaasun kestävä sadeviitta niin a vot! ei muuten ole huimannut tuo automaalarin tötterö naamalla, tuleekin väkisin mieleen mister Laurion tekstistä ns. rivien välistä, hänen henkilökohtaiset antipatiansa ja kokemansa vääryydet, syyttää aina muita, nyt eletään nykyaikaa, lastentauditkin tappavat jos eivät meillä, niin afrikassa, ja hei suomi on nykyään eu. jos se vituttaa niin pääseehän suomesta pois…

        Plusääni(2)Miinusääni(6)
  4. Covid-19 on kokonaan muuta, mitä petturipoliitikot, Big Pharman korruptoimat terveysviranomaiset ja valheellinen valtamedia antavat hyödyllisten idioottiensa ymmärtää.

    (Osittain korjattu Google-käännös:)
    OPERAATIO ROTUSOTA: Hyvin organisoitu kommunistinen juoni Yhdysvaltojen romahduttamiseen sisllissota 2.0: n kautta
    MASINOITU KAAOS JA KONFLIKTI
    2020 Koronavirus-pandemia ja lavastettu sota
    Vastaavanlainen sodanlietsonta-hanke, jota edusti
    v. 1918 espanjantauti(influenssa)kansanmurha ja 1917 bolsevikivallankumous

    UUDEN MAAILMANJÄRJESTYKSEN GLOBALISTI-KABAL
    TOIMEENPANEE ETUKÄTEEN SUUNNITELLUT ROTUMELLAKAT
    HUKUTTAAKSEEN AMERIKAN KAUPUNGIT COVID-19 JÄLKEISEEN
    KAAOKSEEN VALMISTELLEN SISÄLLISSOTAA 2.0

    Kansalaiset, ei ole koskaan ollut niin välttämätöntä ymmärtää, että sama Uuden maailmanjärjestyksen globalistinen kabal, joka on vastuussa 1918 espanjantaudilla (influenssalla) suoritetusta kansanmurhasta ja 1917 bolshevikki-vallankumouksesta, tuhoaa nyt Yhdysvaltojen tasavallan melko samanlaisella strategialla.

    Ei ole tehokkaampaa tapaa tuhota kansakunta kuin tehdä se sisäpuolelta. Tätä tarkoitusta varten NWO: n globalistit ovat suunnitelleet sisällissotaa samalla tavalla kuin kansainvälinen pankkikartelli- ja rikossyndikaatti sekä Kasaarimafia käsittelivät Venäjää bolsevikivallankumouksen aikana, joka sitten muunnettiin manipuloiduksi Venäjän vallankumoukseksi.

    Aivan kuten viime vuosikymmenen Syyrian sota ei ollut sisällissotaa, koska Ukrainan sota ei ollut myöskään sisällissota, Yhdysvaltojen nykyistä rotusotaa ovat varmasti lietsoneet kotimaiset ​​petturit, kuten George Soros, Barack Obama, Hillary Clinton. , Nancy Pelosi, Adam Schiff, samoin kuin kansainvälisen pankkikartelli- ja rikollissyndikaatin ja Kasaarimafian johtamat ulkomaiset globalisti-edustajat.

    TÄRKEIMMÄT kohdat: Operaatio Gladio käyttää avoimia rajoja päästääkseen terroristi-soluja maahan, jotka sitten suorittavat ”väärän lipun” terrori-iskuja CIA:n ohjaamina. Gladio rakentaa jatkuvastai salaa ulkomaisten palkkasotureiden, rikollisten, terroristien salaisia ​​armeijoita jokaisessa Amerikan kaupungissa. Aivan kuten Syyria oli Gladion ohjaamien terroristiryhmien valtaama käytännössä yön yli, nämä strategisesti sijoitetut terrorisolut saadaan aloittamaan toimintansa heti, kun petturit painavat CIVIL WAR 2.0 -painiketta. Katso: ”AVATUT RAJAT & LAITON Maahanmuutto: Hyvin organisoitu kommunistinen juoni Yhdysvaltojen tuhoamiseksi”, http://themillenniumreport.com/2019/05/open-borders-illegal-immigration-a-highly-organized-communist-plot-to-destroy-usa/

    * Operaatio Gladio on Naton terroristikäsi, jota usein kutsutaan ”Pohjois-Atlantin terroristijärjestöksi”.

    On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää tässä Yhdysvaltojen historian kriittisessä vaiheessa, että tätä samaa haltuunottoa koskevaa pelisuunnitelmaa käytettiin kerran aikaisemmin Venäjällä bolsevikkien vallankumouksessa vuosina 1917–1923, että Espanjan vuoden 1918 influenssapandemia alkoi vain muutama kuukausi heti sen alkamisen jälkeen. Bolshevikkivallankumous ei ollut sattumaa; pikemminkin sen suunnittelivat samat globalistit, jotka olivat vastuussa molemmista kansanmurhista.

    Historiallisena tosiseikkana on, että maailmansodat ja talouden lamat, pandemiat ja kansanmurhat ovat huomattavasti lukuisammat kuin edellä mainitut neljä. Esimerkiksi seuraavat ovat vain suurimmat katastrofit, joista ihmiskunta on kärsinyt viimeisen 100 plus vuoden aikana.

    Armenian kansanmurha,
    Ensimmäinen maailmansota,
    Bolshevikki-vallankumous,
    Espanjan influenssa-kansanmurha,
    Suuri lama,
    Toinen maailmansota,
    Juutalaisvainot,
    11.9. -terrori-iskut,
    Sota terrorismia vastaan,
    ja COVID-19 -pandemia
    kaikilla on yksi yhteinen piirre:
    ne olivat kaikki kansainvälinen pankkikartellin ja rikollissyndikaatin rahoittamia.
    Lähde: STAGED CORONAVIRUS PANDEMIC: An International Criminal Conspiracy of Epic Proportions,
    http://themillenniumreport.com/2020/02/staged-coronavirus-pandemic-an-international-criminal-conspiracy-of-epic-proportions/

    KAAOS & KONFLIKTI
    Tämä jokaisen amerikkalaisen on ymmärrettävä kiireellisesti, koska tasavallan (Rpublik) kohtalo on vaakakupissa… ”

    KOKO ARTIKKELI: http://themillenniumreport.com/2020/06/operation-race-war-a-highly-organized-communist-plot-to-collapse-the-american-republic-via-civil-war-2-0/

    Plusääni(15)Miinusääni(3)
  5. Erinomainen ja tiivis tietopaketti. Tällaiset ovat erittäin arvokkaita kansan taistelussa virushysteriaa ja sen taustalla lymyäviä erittäin vaarallisia poliittisia ja kaupallisia voimia vastaan. Asiallinen tieto kohottaa moraalia, sillä median harjoittama pelottelu iskee myös niihin, jotka pyrkivät säilyttämään järkensä kaiken kohun keskellä.

    On tietenkin todettava maamme tiedotusvälineistön surkeaakin surkeampi tila, kun asiallista tietoa saa vain vaihtoehtomedioista ja niistäkin vain harvoista ja valituista. Puhtaasti maahanmuuttokritiikkiin keskittyneet ”persu”-mediat menivät pahasti vipuun koronan suhteen ja yhtyivät kaikella voimallaan hysteriaan. Persut olivat kaikkein hurjimpina koko yhteiskunnan sulkemista vaatimassa. EU koronarahastoineen laittoi sittemmin maksulapun noille sulkutiloille eivätkä persut haluaisi nyt millään maksaa. Tulee olemaan surkuhupaisaa katsella persujen reaktioita, kun koronan toinen ja median huolellisesti esikypsyttelemä hysteria-aalto syys-lokakuussa pääsee vauhtiin (vaikka kyseessä on tietty normaali kausiflunssa, jonka media naamioi terveille tappavan vaaralliseksi). Nauruun ei tietenkään ole kenelläkään aihetta, koska viranomaiset tietenkin haluavat lähteä dystooppiselle linjalle ja yrittävät pakottaa kansaa uhkavaatimuksin testeihin, maskisulkeisiin, karanteeneihin, seurantoihin sekä tietty rokotteisiin. Monen elämä saattaa prosessissa tuhoutua. Luontainen terveys ja terve järki aiotaan joka tapauksessa kriminalisoida maassamme.

    Plusääni(12)Miinusääni(2)
  6. Kiitän syvästi Magneettimedian toimitusta tuon kirjoitukseni julkaisemisesta! Fantastisen hieno teko – osuu ajan hermoon!

    Kunpa kaikki kiinnostuneet lukisivat tutkijoiden ja asiantuntijoiden lausuntoja esiin tuovat kommenttini tämän artikkelin kommenttiosiossa (ne ovat tämän asian AARREAITTA!!):

    Röyhkeys huipussaan

    Yllä olevaa kirjoitustani ja tuon toisen artikkelin kommenttejani saa vapaasti levittää ja julkaista muualla. Nimeni saa mainita.

    Plusääni(13)Miinusääni(2)
  7. Tuo tieto ei tule koskaan tavoittamaan suurta yleisöä.

    Suuri yleisö ei ole koskaan kuullut mistään Kalergi suunnitelmasta.

    Amerikkalaisia on onneksi vaikea riisua aseista ja kansan hallussa olevat aseet saattavat pelastaa heidät.

    Jos Kamala Harri pääsee presidentiksi kun seniili Joe Biden kärrätään sivuun, silloin voi todella alkaa tapahtua hirveitä asioita. Mutta vielä on toki mahdollista että Trump valitaan toiselle kaudelle.

    Plusääni(12)Miinusääni(2)
  8. Kyseessä on globaalieliitin sota kansalaisia ja näiden oikeuksia suojaavia kansallisvaltioita vastaan. Tarkoituksena on lopettaa poliittisesti muodostetut ja etniseen yhtenäisyyteen perustuvat valtiot ja erityisesti perustuslailliset tasavallat, joissa kansalaiset nauttivat yleistä oikeustajua heijastelevan ”common law”-oikeusjärjestelmän suojaa. Tämä järjestelmä pyrkii suojaamaan heikompia vahvempien mielivaltaa vastaa ja se sopii hyvin tasavaltaisen valtion oikeusjärjestelmäksi. USA:ssa kansalaisten oikeussuojaa on vahvistettu sallimalla kansalaisille oikeus kantaa asetta ja turvata näin asemansa mielivaltaa vastaan. Globalistien mielestä tämä suoja tulee poistaa ja siirtää kansalaiset korporaatioiden omaisuudeksi tai työvoimaksi ”admirality law”-säännöstön alaisuuteen. Kaikki julkinen toiminta alistetaan korporaatioiden määräysvaltaan ja ylintä valtaa tässä järjestelmässä käyttävät keskuspankit sekä kansainvälisten jättiyritysten johtajat. Tarvittaessa tämä järjestelmä voidaan naamioida eräänlaiseksi sosialismiksi, vaikka kyseessä on raaka korporaatiofasismi.

    Lopullista siirtymää on kypsytelty kauan ja sen on määrä tapahtua maailmantalouden ’reset’in kautta. Talouden ’reset’ alkoi maaliskuussa 2020. Tapahtuman aiheuttamien poliittisten levottomuuksien hillitsemiseksi globaalieliitti järjesti kansalaisten poliittisia oikeuksia tehokkaasti rajoittavan pandemian. Uudessa järjestelmässä kuka tahansa voidaan lavastaa sairaaksi taudinlevittäjäksi jopa ilman oireita ja eristää näin pois yhteiskunnasta. Toisaalta ihmisten mielenkiintoa voidaan ohjata muualle järjestettyjen levottomuuksien ja sisällissotaa muistuttavan kansojen kahtiajaon kautta. Kansojen sisäistä yhtenäisyyttä on hajoitettu jo kauan niiden moraalia ja rodullista yhtenäisyyttä heikentävin kampanjoin. Virkavaltaa ja oikeusasteita on lahjottu tai aivopesty mukaan eliitin hankkeisiin, jotka on myyty niille maailmanparannusprojekteina. Lahjotut oikeusasteet ja viranomaiset ovatkin osoittautuneet erittäin hyödyllisiksi nationalististen vastavoimien hillinnässä. Tässä järjestelmässä ”common law”-periaate käännetään ikäänkuin omia kansalaisia vastaan. Esimerkiksi sen heikompia suojaava periaate ulotetaakin maahan saapuviin muukalaisiin tai yleistä moraalitajua rapauttaviin vähemmistöihin.

    Samaan ideologiseen sodankäyntiin kuuluu kansainvälisyysaatteen ylikorostaminen ja maiden oman henkisen perinnön vähättely. Kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n, arvovaltaa kunkin maan sisäisessä päätöksenteossa tai arvonmuodostuksessa on lisätty pitkäkestoisesti. Kansojen itseymmärrystä on heikennetty syöttämällä niille valheita sen omasta historiasta.

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
    1. ” Kyseessä on globaalieliitin sota kansalaisia ja näiden oikeuksia suojaavia kansallisvaltioita vastaan. Tarkoituksena on lopettaa poliittisesti muodostetut ja etniseen yhtenäisyyteen perustuvat valtiot ja erityisesti perustuslailliset tasavallat, joissa kansalaiset nauttivat yleistä oikeustajua heijastelevan ”common law”-oikeusjärjestelmän suojaa.”

      Siitähän on kyse ja siinä suurin osa ns. kristikuntaakin on valitettavasti mukana tuota valtaosin sionisteista koostuvaa nwo-eliittiä tai mafiaa tukemassa. Kristityt eivät vaan yleensä ymmärrä kuinka ovat mukana sitä tukemassa.

      Christians! Wake up! Your lives are a fraud.
      Paul and his fellow Jews pulled a colossal hoax on you, and present-day Jews are only too happy to perpetuate this fraud.
      And you pay the price, every single day.
      https://nationalvanguard.org/2020/08/christianity-the-great-jewish-hoax/

      Paavali ja hänen juutalaiset veljensä loivat huijaustarinan Jeesuksesta, jota eivät koskaan olleet tavanneet, yli sata vuotta J:n mestauksen jälkeen ja pääosin vain omista Roomalaisvaltaa vastaan syntyneistä tarpeistaan käsin todetaan linkin artikkelissa.
      Raamatun (teologian) Jeesukselle ei löydy historiallisia todisteita ja tarina on juutalaisten omassa taistelussaan Roomaa vastaan luoma (tai syntynyt sen pohjalta) kuten linkin historian faktoihin nojaava artikkeli kertoo.
      Mikä tarve kristityillä on yhä tarttua tällaiseen Paavalin yliluonnolliseen ’kolmiyhteisen Jumalan’ huijaukseen jossa Jeesuksesta on tehty uhrilammas joka uhrasi itsensä maailman syntien takia — ja niinkin laajasti että siitä on tullut maailman suurin uskonto sen sijaan että itseään kristittyinä pitävät samaistuisivat historian J:n tekoihin teologien tarinan sijasta ja seuraisivat häntä.

      Hyvä ja taivaspaikan varmistanut kristitty voi olla uskomatta Raamatun ja teologien uskomuksiin (joille ei löydy historiallista perustaa) jos kristittynä oleminen ymmärretään historian Jeesuksen esikuvan mukaisesti.
      Historian Jeesus oli täysin eri henkilö kuin mitä meille on kerrottu ja kerrotaan teologien toimesta.
      Ainoa luotettava historiallinen todiste Jeesuksesta on peräisin juutalaiselta historioitsija Josefukselta. Se kertoo Jeesus-lahkosta Jerusalemissa ja sen yhteyksistä Qumranin (Masada) Essealaisiin jotka taistelivat tekopyhiä fariseuksia vastaan ja joiden opillisia ajatuksia on paljon J:n sanoissa.
      Johannes Lehman kuvaa kirjassaan Raportti Jeesuksesta Jeesuksen seloottina (Juutalainen lahko, joka tuli ensimmäisellä vuosisadalla tunnetuksi siitä, että se kävi aseellista taistelua vapauttaakseen maansa Rooman vallasta) joka taisteli fariseuksia ja turmeltunutta Israelin heimoa vastaan.
      https://www.jw.org/fi/kirjasto/kirjat/raamatun-sanasto/selootit/
      http://www.helsinki.fi/teol/pro/_merenlah/oppimateriaalit/text/suomi/judaism.htm
      Ernst Renan joka opiskeli teologiaa päätyi samansuuntaiseen tulokseen eli ettei J:lla ole mitään tekemistä Jumalan kanssa siten kuin Vatikaani ja kristityt teologit ovat asian vääristäneet.

      On hyvä myös pitää mielessä että Uuden Testamentin tarinaa juutalaiset pilkkaavat mikä sekin tukee linkin artikkelin teoriaa.
      **
      ’The Jewish Strategy’ strongarms everyone down the path to hell
      There could be no clearer proof that the Jews’ mystery religion, a spiritual syphilis, has rotted the minds of our race and induced paralysis of our will to live.
      — Revilo P. Oliver, 20th century classics professor and social critic:
      ”Christians are useless in any attempt to save our race.”
      ”When the Jews invade a nation, their first concern is . . . to acquire control over the minds of their victims.”
      https://www.johnkaminski.org/index.php/essays-by-john-kaminiski-american-writer-and-critic/holocausting-humanity/95-spiritual-syphilis

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Ernst Renan, kuuluisa ranskalainen filosofi ja teologi päätyi kirjassa The Life of Jesus samansuuntaiseen tulokseen Johannes Lehmanin kanssa eli ettei J:lla ole mitään tekemistä jumaluuden kanssa siten kuin Vatikaani ja kristityt teologit ovat asian vääristäneet.

        ’Yksin uskosta’ opin avulla kristinuskon teologit Paavalin johdolla ovat siirtäneet maagisesti sen vastuun taakan, jonka velvoittamana historian J toimi oman heimonsa moraalista turmeltuneisuutta vastaan, itseltään luomilleen instituutioille ja ikään kuin tulevat (ja kutsuvat muutkin) jonkun toisen heille kattamaan valmiiseen pöytään — ja samanaikaisesti helpottavat elleivät jopa tue sionistien (Talmudismin) ja v-muurarimafian koko maailman valloitus hanketta ja siihen liittyvää kristinuskon tuhoa, jossa ilman teologian dogmeja on eettisesti arvokasta sisältöä mitä ei saisi tuhota.
        Wasn’t it Jesus himself that said that people shouldn’t put their trust in these organised religions lead by ‘organisers’ and ‘wise’ men?

        Yllä olevaan liittyen voi kysyä mikä olisi oman maamme tilanne ajatellen maamme itsenäisyyttä ja moraalista selkärankaa eu- ja nwo-mafian nykyisissä tuhon syövereissä jos maamme itseään kristittyinä pitävät puolueet olisivat omalta osaltaan aktiivisesti ja osin jopa ’seloottimaisesti’ mukana siinä taistelussa jota nyt käydään maamme ja koko maailman todellista sielunvihollista vastaan sen sijaan että nyt (Persut mukaan lukien) istuvat kuunteluoppilaina Brsysselissä ja kehtaavat nostaa kovaa liksaa meiltä veronmaksajilta.
        Teologian kristinuskon naiivi idealismi ja poliittinen heikkous tiivistyy ajatuksessa: ’Älä anna pahan voittaa itseäsi vaan voita sinä se hyvällä’. Lause on vain osin käyttökelpoinen sillä psykopaatit eivät ole voitettavissa hyvyydellä, joka heille tarkoittaa vain lupaa hyväksikäyttää hyväuskoisia. Sen jos minkä historiakin todistaa.

        Plusääni(5)Miinusääni(1)
      2. Lumottuina aisankannattajina toimiminen ei mairittele kristittyjä ja pilaa lopullisesti heidän maineensa. Analyysi on yhtyä tyly, katselee tilannetta joko kristinuskon sisä- tai ulkopuolelta. Vain harvat kristityt ovat heränneet siihen petokseen, joilla kristittyjen omat kansakunnat sekä idässä- että lännessä ajetaan alas ja turmioon. Moraalisen mädännäisyyden leviämisen estämisessä kristinuskoiset toki pyrkivät toimimaan aktiivisesti, mutta kampanjointi jää usein heikoksi. Suomessa entinen valtionkirkko on heidät myös moraaliasioissa pettänyt sekä päästänyt joukon yliopistokoulutettuja ja hengellisesti arvostelukyvyttömiä pappeja, yleensä nais-sellaisia, riehumaan teologijoukkoihinsa. Naisvalta päätöksenteossa, hallinnossa ja instituutiossa yleensäkin heijastelee suoraan yhteiskunnissa lisääntyvä kaaosta ja tekee ne puolustuskyvyttömiksi globalistien alasajo-ja yhtenäistämisohjelmille.

        Eräs kristittyjen kompastuskivi on liika innokkuus Ilmestyskirjan ennustusten toteuttamisessa. Tämä kirja väärin tulkittuna vai ohjelmoida kristityt alitajuisesti alistumaan ”Saatanan synagoonalle”, ensin sen orjiksi ja sitten sen vainottaviksi ja tapettaviksi. Myötämielisyys tuon synagoogan hankkeille, kuten juutalaisten kolmannen temppelin pystyttämiselle sekä Israelin ylivaltapyrkimyksille, ei välttämättä ole kristitylle kunniaksi, kun tuomiopäivä koittaa.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
        1. Mitään sellaistahan ei koita … ei ainakaan siinä muodossa kuin Raamattu siitä puhuu.
          Juuri tuo vetäytyminen pois maailmasta evankeliumin kuulijaksi ja Viimeisen tuomion odottajaksi tekee kristinuskosta ja useimmista kristityistä avuttomia ja kyvyttömiä taistelemaan hyvyyden puolesta. Ja juuri nyt kun tarvittaisiin kaikki voimavarat tuon *Saatanan synagogan’ kaatamiseen.
          Tietysti uskonnon – kun se ymmärretään ylimaallisesti – tehtävä on ensisijainen oman sielun pelastus mikä tekee k-uskosta myös narsistisen hankkeen jossa pääpaino on tuon- eikä tämänpuoleisessa.
          Kuten Revilo P. Oliver sanoi:
          ”Christians are useless in any attempt to save our race.”
          Pahinta on että teologian luoma k-usko passivoi poliittisesti kun pääpaino ei ole tämänpuoleisessa.

          Plusääni(2)Miinusääni(1)
  9. Hyvä artikkeli, mutta on seikkoja jonka takia en paljoa luota asiantuntijoihin joiden puheessa vilisee termejä: kuten ”D.N.A. -virus”, ”D.N.A. -muuntelu”, ”R.N.A. -virus”, ”R.N.A. -rakenne”, ”geenimuuntelu”, ”antigeenit”,”vasta-aineet” ja niin edespäin. Sillä genetiikka ja virologia tieteenaloina kuulostavat minun korvaani hyvin epäilyttäviltä.

    Ohessa perustelut:
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/08/15/dna-hoax/
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/07/17/antibody/

    Minä pidän virologiaa tieteenalana, jonka tehtävä on luoda kummitustarinoita rokoteteollisuuden myynnin edistämiseksi. Virologian tutkimuslaitokset, WHO, CDC ja meillä THL ovat osa rokoteteollisuuden markkinointikoneistoa.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  10. Miten maskeihin tulisi suhtautua?

    Alkuun maskia koronavirusepidemiassa (Covid-19) ihmisen päähän ei suositeltu, sittemmin sitä on siellä täällä alettu suositella. Asiaa on tutkinut tri Alan Palmer, ja käyn tässä läpi hänen kirjoitustaan;

    https://childrenshealthdefense.org/news/the-risks-vs-benefits-of-face-masks-is-there-an-agenda/
    Onko erilaisille suosituksille pitävää lääketieteellistä tai tieteellistä perustaa, vai ONKO MASKIN TARKOITUKSENA VIESTIÄ HYVETTÄ (”Olen hyvä ihminen – ottakaa esimerkkiä”)? Voiko maskin käytöllä suojella riskiryhmiä, ja millä hinnalla? Mitkä ovat riskit ja mitkä ovat hyödyt? Onko mukana poliittisia intohimoja? Kuka hyötyy?

    A. MASKEJA IHMISTEN PÄÄHÄN SUOSITTELEVIEN PERUSTELUITA.

    1. ”Voimme estää sairaita tai oireettomia tartunnan saaneita tartuttamasta muita panemalla maskin päähän.” Ehkä tämän tueksi löytyy jonkinlaista näyttöä, mutta kun tartunnan saaneet panevat maskin päähänsä, he saattavat silloin tehdä tartunnastaan ja tartuttamisestaan paljon pahemman. Hyötyä ei siis ole.

    2. ”Jos ihminen panee maskin päähänsä, hän koskettelee vähemmän nenäänsä, suutaan ja silmiään, paikkoja, joista suurin osa tartunnoista tapahtuu.” Tosiasia kuitenkin on, että ihmiset käsittelevät maskiaan usein sovitellessaan niitä päähänsä, laittaessaan niitä päähänsä ja ottaessaan niitä pois päästään. Maski infektoituu, kun sitä käsin kosketellaan, ja maskista virukset pääsevät nenä- ja suuonteloihin. Maskeja näpelöidään usein, ja jotkut näpelöivät niitä jatkuvasti.

    B. MASKEJA MUUALLA KUIN LÄÄKETIETEEN PUITTEISSA TARPEETTOMINA PITÄVIEN PERUSTELUITA.

    1. ”Päähän laitetut maskit eivät suojele kantajiaan muiden levittämältä taudilta”; artikkeli antaa tästä seuraavan linkin:

    https://jamanetwork.com/journals/jama/fullarticle/2762694

    (Journal of the American Medical Association JAMA; April 21, 2020 Volume 323, Number 15)

    Linkissä todetaan, että vain sellaisten henkilöiden tulisi käyttää päähän laitettuja maskeja, joilla on hengitystieinfektion oireita, sellaisia kuin yskää, aivastelua tai (joskus) kuumetta. Myös terveydenhuollon henkilöstön ja niiden, jotka hoitavat hengitystietulehdusta sairastavia tai ovat lähikontaktissa sellaisten kanssa, tulisi käyttää päähän laitettavia maskeja, tai muulloin siten kuin lääkäri määrää. TERVEIDEN IHMISTEN EI TULE KÄYTTÄÄ PÄÄHÄN LAITETTAVIA MASKEJA SUOJELLAKSEEN ITSEÄÄN SAAMASTA HENGITYSTIEINFEKTIOTA, koska ei ole todistusaineistoa, joka osoittaisi, että terveiden ihmisten päähänsä laittamat maskit olisivat tehokkaita ihmisten sairastumisen estämisessä. Päähän laitettavat maskit tulisi varata niille, jotka niitä tarvitsevat, koska laajalle levinneen hengitystieinfektion aikoina niistä voi olla puutetta.

    Artikkeli antaa sitten toisen linkin, jossa on analysoitu 17 parasta tutkimusta ja todetaan: ”Yksikään tutkimuksista ei vahvistanut lopullista suhdetta maskin/hengityssuojaimen käytön ja influenssainfektiota vastaan saatavan suojan välillä”;

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5779801/

    (bin-Reza F et al. The use of mask and respirators to prevent transmission of influenza: A systematic review of the scientific evidence. Resp Viruses 2012;6(4):257-67).

    2. ”Päähän laitettavat maskit rajoittavat viruksen poistumista, kierrättäen virusta nenän, nenäontelon ja ylempien hengitysteiden käytäviin.” Artikkeli antaa seuraavan linkin:

    https://www.technocracy.news/blaylock-face-masks-pose-serious-risks-to-the-healthy/

    (Blaylock: Face Masks Pose Serious Risk To The Healthy; suom. PÄÄHÄN LAITETTAVAT MASKIT OVAT VAKAVA RISKI TERVEILLE). Blaylockin artikkeli on julkaistu 14.5.2020.

    Otteita Blaylockin artikkelista: ”Kun päähän laitettavaa maskia käytetään, ULOSHENGITETYT VIRUKSET EIVÄT PÄÄSE POISTUMAAN VAAN KERÄÄNTYVÄT NENÄKÄYTÄVIIN, MENEVÄT HAJUHERMOIHIN JA KULKEUTUVAT AIVOIHIN. – – Me tiedämme, että ihmisillä, joilla on vaikeimmat reaktiot koronavirukseen, on korkeimmat konsentraatiot virusta varhaisessa vaiheessa, JA TÄMÄ JOHTAA VAARALLISEEN SYTOKIINIMYRSKYYN TIETYSSÄ JOUKOSSA.”

    On siis niin, että päähän laitettavat maskit johtavat siihen, että virus kulkeutuu aivoihin; ks. seuraavat lähteet:

    Baig AM et al. Evidence of the COVID-19 virus targeting the CNS: Tissue distribution, host-virus interaction, and proposed neurotropic mechanisms. ACS Chem Neurosci 2020;11:7:995-998.

    Wu Y et al. Wu Y et al. Nervous system involvement after infection with COVID-19 and other coronaviruses. Brain Behavior, and Immunity.

    Perlman S et al. Spread of a neurotropic murine coronavirus into the CNS via the trigeminal and olfactory nerves. Virology 1989;170:556-560.

    3. ”Päähän laitettavan maskin käyttäminen voi aiheuttaa päänsärkyä ja vähentää happitasoja.” Terveydenhoitohenkilöstöllä tehdyn tutkimuksen mukaan 81% sai päänsäryn pitäessään päässään maskia. Tutkituille kehittyi siis veren happipitoisuuden lasku tai veren hiilidioksidipitoisuuden nousu. Jos esimerkiksi N95-maskia pidetään monta tuntia, veren happipitoisuus voi laskea 20%. Tällöin energiataso laskee, tajunta hämärtyy, keskittymiskyky heikkenee ja hyvinvoinnin tunne heikkenee. Ks. tutkimus:

    Ong JJY et al. Headaches associated with personal protective equipment- A cross sectional study among frontline healthcare workers during COVID-19. Headache 2020;60(5):864-877.

    4. ”Päässä pidettävän maskin käyttäminen johtaa siihen, että henkilö hengittää takaisin sisäänsä sen hiilidioksidin, jonka keuhkot yrittävät poistaa.” Tämä taas heikentää immuunivastetta, vaikuttaa negatiivisesti epiteelisolujen (keuhkoissa ja verisuonissa olevien solujen) toimintaan ja alentaa happivaihdunnan määrää alveolaarimembraanien läpi, ks.

    https://www.nature.com/articles/s41598-018-32008-x.pdf

    Kyseinen linkki sanoo mm., että hiilidioksidin määrän lisääntymistä veressä ja kudoksissa tapahtuu yleisesti vakavissa akuuteissa ja kroonisissa hengitysteiden sairauksissa ja että SIIHEN LIITTYY LISÄÄNTYNYT KUOLLEISUUS. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että hiilidioksidin määrän kohoaminen VAIKUTTAA HAITALLISESTI LUONNOLLISEEN IMMUNITEETTIIN, isännän suojaan, keuhkoödeeman vähentämiseen ja solujen lisääntymiseen. Ilmateiden epiteelisolujen toimintahäiriö on merkki kehittyneestä keuhkosairaudesta. – – Nämä geeniekspression muutokset viittaavat siihen, että hiilidioksidin määrän lisääntyminen voi vaikuttaa keuhkoputkien epiteelisolujen toimintaan tavalla, joka voi johtaa huonoon kliiniseen tulokseen potilailla, joilla on vakava akuutti tai krooninen keuhkosairaus.

    Artikkeli toteaakin yllä olevan johdosta: ”Tällä (päässä pidettävän maskin käyttämisellä) selvästi voi olla negatiivinen vaikutus sellaisessa sairaudessa kuin Covid-19.”

    5. ”Päässä pidettävän maskin käyttäminen voi lisätä henkilön riskiä sairastua infektioihin.” Edellisessä kohdassa todettiin, että päässä pidettävän maskin käyttäminen vähentää happipitoisuuksia ja että se voi heikentää immuniteettia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että alentuneet happitasot voivat estää CD4+ T-lymfosyytteja (imusoluja), joilla elimistö puolustautuu virusinfektioita vastaan (Covid-19 on virusinfektio). Näin tapahtuu siksi, että alentunut happipitoisuus lisää HIF-1:n (hypoxia inducible factor-1) määrää, joka estää T-lymfosyyttejä ja stimuloi voimakasta immuniteettia estävää solua (T-regs). Tämä luo olot, joissa sairastutaan helposti mihin tahansa infektioon, esimerkiksi Covid-19:ään, ja joissa ko. infektion seuraukset ovat paljon vakavammat. Päässä pidettävä maski voi siis lisätä riskiä sairastua infektioon tavallista vakavammin seurauksin. Vähäinen hapettuminen voi myös lisätä syövän kasvua. Ks. seuraavat lähteet:

    1. Shehade H et al. Cutting edge: Hypoxia-Inducible Factor-1 negatively regulates Th1 function. J Immunol 2015;195:1372-1376.

    2. Westendorf AM et al. Hypoxia enhances immunosuppression by inhibiting CD4+ effector T cell function and promoting Treg activity. Cell Physiol Biochem 2017;41:1271-84.

    3. Sceneay J et al. Hypoxia-driven immunosuppression contributes to the premetastatic niche. Oncoimmunology 2013;2:1 e22355.

    6. ”Päässä pidettävien maskien käyttäminen on jatkuva muistutus, että meidän tulee pelätä tätä näkymätöntä vihollista tai ’hirviötä’, kuten jotkut poliitikot ovat sitä kutsuneet.” On selvää, että maskin pitäminen vahvistaa huolta ja pelkoa Covid-19:stä. Tällaiset tunteet heikentävät immuunijärjestelmää. Artikkelissa viitataan kirjaan nimeltä ”Cytokines: Stress and Immunity”.

    C. Mitä muualla sanotaan? Seuraavaksi artikkelissa nostetaan esiin erään kalifornialaisen piirikunnan julkisen terveydenhuollon artikkeli päässä pidettävistä maskeista (eduista ja haitoista):

    https://vcportal.ventura.org/CEO/VCNC/2020-05-05_VCNC_Masks_Pros_and_Cons.pdf

    Joitakin kohtia kyseisestä artikkelista:

    a) Kun Wuhanissa käytettiin yleisesti maskeja Covid-19:n puhkeamisen aikoihin, tauti eteni käytännössä esteettä.

    b) ”Käytettävissä oleva todistusaineisto osoittaa, että kangasmaskit saattavat jopa lisätä infektioriskiä kosteudesta, nestediffuusiosta ja viruksen paikallapysymisestä johtuen. Partikkeleiden kyvyn läpäistä kangas on havaittu olevan suuri. – – Kaiken kaikkiaan, tavalliset kangasmaskit eivät ole suojaa antavia hengitysteiden viruksia vastaan, eikä niiden käyttöön tule rohkaista”,

    https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/hcp/ppe-strategy/face-masks.html

    c) ”Kosteus, viruksen paikallapysyminen, kangasmaskien uudelleenkäyttö ja huono suodatus saattavat johtaa suurentuneeseen infektioriskiin.”

    d) ”Virus saattaa säilyä päässä pidettävien maskien pinnalla.”

    e) ”Itsetartuttaminen toistuvan käytön ja virheellisen pois ottamisen johdosta on mahdollinen.”

    f) ”(kangasmaskien sijasta käytettävät) tekstiilimaskit voivat sisältää haitallisia kemikaaleja (esim. formaldehydia) ja väriaineita. Tällaisten materiaalien läpi hengittämisestä ei ole tutkimuksia, mutta formaldehydi on kaasu, joka voi ärsyttää silmiä, nenää, kurkkua ja keuhkoja tai laukaista astmakohtauksen jo alhaisina pitoisuuksina. Pitkä formaldehydialtistus voi aiheuttaa syövän;

    https://ww2.arb.ca.gov/resources/fact-sheets/formaldehyde

    https://www.gao.gov/new.items/d10875.pdf

    g) Kangasmaskien käyttäminen julkisuudessa voi luoda väärän turvallisuuden- ja mielihyväntunteen, jossa ihmiset voivat laiminlyödä muun hygienian,

    https://www.who.int/publications-detail/advice-on-the-use-of-masks-in-the-community-during-home-care-and-in-healthcare-settings-in-the-context-of-the-novel-coronavirus-(2019-ncov)-outbreak

    h) Kangasmaskin toistuva peseminen ja kuivaaminen voi vähentää maskin suodatuskykyä,

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6599448/

    i) Kirurgiset maskit ja puuvillamaskit eivät suodattaneet tehokkaasti SARS-CoV-2-virusta infektoituneiden potilaiden yskiessä – – SARS-CoV-2-viruksen kokoa ja konsentraatiota yskittäessä syntyneissä aerosoleissa ei tunneta. (Sitten artikkeli kertoo muutamasta havainnosta, joissa kirurgisten maskien suodatuskyky oli huono).

    https://annals.org/aim/fullarticle/2764367

    Yllä esitetyn valossa artikkeli asettuu suoraan päässä pidettävien maskien käyttöä vastaan (poikkeuksina lääketieteellinen henkilöstö kliinisissä puitteissa ja sairastuneita hoitavat henkilöt joutuessaan läheiseen kosketukseen sairaan kanssa). Artikkeli siteeraa tri Russell Blaylockia:

    ”On ilmeistä, että ei ole riittävästi todistusaineistoa sen tueksi, että jonkin päässä pidettävän maskin pitämisellä olisi jonkinlaista merkittävää vaikutusta tämän viruksen leviämisen estämisessä. SE TOSIASIA, ETTÄ TÄMÄ VIRUS ON SUHTEELLISEN HARMITON INFEKTIO VÄESTÖN SUURELLE ENEMMISTÖLLE JA ETTÄ USEIMMAT RISKIRYHMIIN KUULUVAT MYÖS SELVIÄVÄT SIITÄ, TARKOITTAA INFEKTIOTAUDIN JA EPIDEMIOLOGIAN NÄKÖKANNALTA SITÄ, ETTÄ ANTAMALLA VIRUKSEN LEVITÄ LÄPI TERVEEMMÄN VÄESTÖN SAAVUTAMME SELLAISEN LAUMAIMMUNITEETIN TASON MELKO PIAN, JOKA LOPETTAA TÄMÄN PANDEMIAN NOPEASTI JA ESTÄÄ SEN PALUUN ENSI TALVENA. – – Tänä aikana meidän tulee suojata riskiryhmiä välttämällä läheistä kontaktia, vahvistaa heidän immuniteettiaan yhdisteillä, jotka tukevat soluimmuniteettia, ja yleisesti pitää huolta heistä. Ei tulisi hyökätä niitä vastaan ja loukata niitä, jotka ovat päättäneet olla pitämättä päässään maskia, joka päätös näiden tutkimusten valossa on viisas päätös.”

    Jos tri Blaylock sanoo noin, miksi sitten maskit ja pitkät kotona pysymiset? No, JOS TAVOITELLAAN ROKOTETTA, SILLOIN TÄYTYY ESTÄÄ VÄESTÖÄ SAAMASTA LUONNOLLISTA LAUMAIMMUNITEETTIA, ja juuri sitä Suomessa hallitus ja THL tekevät kaikin voimin. Kun ei olla kontakteissa, ei saada tartuntoja eikä synny luonnollisen immuunijärjestelmän tuottamaa vastustuskykyä, ja silloin tauti ei häviä maasta. Se tulee toistumaan toistumistaan. He tahtovat rokotteen, eivät laumaimmuniteettia ja pandemian päättymistä. He eivät tahdo taudin päättymistä, he tahtovat rokoteteollisuudelle mahtavat voitot (ja siinä ohessa kaiketi itselleen).

    Siis: Mahtavat tuotot Bill Gatesille ja muille hänen kaltaisilleen sekä heidän rahaeliitti-isännilleen Suomen kansan ja sen terveyden ja hengen kustannuksella! Siihen tähtäävät Suomen hallitus ja THL. Perimmäinen taho, joka Covid-19:ää ja siihen liittyviä toimia johtaa, on perkele, puhdas ja paljas perkele. Se mädättää ja rusentaa Suomen rokotepiikkien säestyksellä. Kansa on suureksi osaksi pelokasta ja hätääntynyttä, ja sekin johtuu perkeleestä, joka Suomen kansan sydämissä hallitsee. Kuolemanpalko on perkeleestä, Hebr. 2:14-15.

    Sen Suomen kansa ehkä osaa, että sanoo Mustanaamiolle: ”Sinä pidät maskia väärässä paikassa, se pitää olla kärsässä.”

    3.6.2020 radion aamu-uutisissa kaksi suomalaista naista myös julisti, että koronavirus tarttuu myös ihmisen taka-alapään eritteiden (ulosteen) ja etualapään eritteiden (liman, sperman ja mitä suomalaisen seksuaalieritteissä nyt on) välityksellä, joten edessä lienevät rokotukset (pakkorokotukset?) suoraan seksuaalielimiin ja peräaukon seutuun sekä alapäämaskit A etualapääalueelle ja alapäämaskit B taka-alapääalueelle, ja näistä huolehtinevat Terveyden ja Ihanuuden laitos THL ja sen alapääalueiden virusleviämisen ja suojautumisen asiantuntijat sekä maan hallitus, eduskunta ja presidentti. Julkisiin ja yleisiin tiloihin (kauppaan, ravintolaan, Alkoon, virastoihin, urheilutilaisuuksiin, elokuviin, konsertteihin jne,) saavuttaessa ihmisiltä nähtävästi vaaditaan sekä etualapään että taka-alapään pesua ja alapäädesiä ja puhtaiden alapäämaskien (A ja B) asentamista.

    Mitä omaan kantaani tulee, niin tiedän, että mikään maski ei estä virusta leviämästä maskien reunojen ja ihon välisten rakojen kautta tai edes maskin itsensä läpi, koska virus on niin pienen pieni, että sen mielestä maskin ja ihon välinen rako on kuin suuri ja avara avaruus, jossa voi vapaasti seilata, ja maskien rakenne kuin avoimet ovet tai ikkunat, joista pääsee vihellellen läpi. Maskin ja ihon välisten rakojen kautta levitessään virus jopa leviää vauhditettuna ja joka suuntaan, nopeutuneen uloshengitysvirran siivittämänä. Sitä THL ja hallitus eivät ole huomanneet, että maski ampuu raon kautta viruksen jopa sivusuuntaan ja takaviistoon sekä ylös ja alas – viruslinko! Mikseivät THL ja hallitus tutki virusta kiihdyttävien ja joka suuntaan ampuvien rakojen haitallisia epidemiologisia vaikutuksia! Käsidesiksin vain tuhoaa normaalin suojelevan flooran ja luo siten pitkäaikaisen suotuisan alustan opportunistisille infektioille (esim. Covid-19:lle).

    Plusääni(8)Miinusääni(2)
    1. KORONA-VIRUS OPERAATIO: ELIITIN SUUNNITELMA MUOKATA MAAILMA MIELEISEKSEEN
      CODENAME: Operation Virus Identification 2019; the Elitist Plan to Remake Society
      MIKE WHITNEY • AUGUST 16, 2020
      Kaikki mitä meille alun perin kerrottiin koronaviruksesta, on osoittautunut vääräksi. Itse asiassa se ei ole lainkaan ”uusi” yksilöllinen virus, vaan yksi jäsen suuremmasta perheestä, josta viime aikoina on ollut useita muunnelmia.
      Se ei ole myöskään tarttuvin tai tappavin virus, mitä olemme koskaan nähneet, vaan melko lievä tartunta, jolla ei ole vaikutusta suurimpaan osaan ihmisiä ja joka tappaa vain jonkin verran, ehkä yhden 200: sta tai tuhannesta ihmisestä. (CDC-IFR – 0,26%)
      Myöskään ei ollut todellista vaaraa siitä, että kansanterveysjärjestelmämme (USA) romahtaisi, koska potentiaalisten kuolemien ennustettu määrä (1–2 miljoonaa Yhdysvalloissa) ei koskaan lähestynyt virheellisten tietokonemallien arvioita joita käytettiin päätöksentekoon.
      Lyhyesti sanottuna melkein kaikki, mitä meille alusta alkaen kerrottiin, osoittautui todistettavasti vääräksi. Miksi niin?
      Miksi luulet, että ihmiset, jotka toimittivat meille tietoja – monet heistä, joiden väitettiin olevan ”oman alansa asiantuntijoita” – olivat niin väärässä kaikessa? Ja miksi he eivät ole yrittäneet korjata virheitään julkisesti, kun he ymmärtävät, kuinka paljon sekaannusta he ovat aiheuttaneet?
      Se on politiikkaa, eikö niin? Mitä muuta selitystä sille voisi olla? Johtajamme ja heidän kulissien takana olevat nukketeatterimestarit käyttävät tiedettä välineenä saavuttaa omat kapeat poliittiset tavoitteensa.

      Everything we were originally told about the Coronavirus has turned out to be wrong. In fact, it’s not a “novel” one-of-a-kind infection at all, but a member of a larger family of which there have been many iterations in the recent past. It’s also not the most contagious or most lethal virus we’ve ever seen, but a fairly-mild infection that has no impact on the majority of people and that only kills somewhere between 1 in every 200 to 1 in every 1,000 people. (CDC-IFR- 0.26%) Also, there was no real danger that our public health system was going to collapse, because the projected number of potential deaths (1 to 2 million in the US) never approached the estimates of the flawed computer models that were used to decide the policy. In short, just about everything we were told from the very beginning turned out to be demonstrably wrong. Why is that? Why do you think that the people who provided us with the information –many of them supposedly “experts” in their field– were so wrong about everything? And why haven’t they made any effort to publicly correct their mistakes when they realize how much confusion they’ve caused?
      It’s politics, right? What other explanation could there be? Our leaders and their behind-the-scenes puppet-masters are using science as a vehicle for achieving their own narrow political objectives.
      … By any measure, the United States is in worse condition than ever before. We have destroyed our economy, closed our schools, obliterated our small and medium-sized businesses, increased suicides, depression, domestic abuse, poverty, homelessness, alienation and destitution. The American people have been plunged into a strange world of persistent fear and relentless manipulation by scheming elites who are resolutely committed to remaking society from the ground-up. COVID-19 is merely the vehicle they have chosen to achieve their nefarious objectives.
      https://www.unz.com/mwhitney/codename-operation-virus-identification-2019-the-elitist-plan-to-remake-society/
      —-
      The Rothschild19 Virus – A Synopsis
      TSEKKAA VAPAASTI KAIKKI TÄMÄ … OLE HYVÄ !
      ⚠️ KAIKKIEN PITÄÄ LUKEA TÄMÄ JA SISÄISTÄÄ SE… JOS VIELÄ NUKUT PARAS HERÄTÄ HETI KOSSA TÄMÄ VOI OLLA VIIMEINEN TILAISUUS
      https://www.henrymakow.com/2020/08/the-commie-virus-a-synopsis.html

      Plusääni(7)Miinusääni(1)
  11. Mitä rikollisen rokotemaailman ”iso kiho” sanoo rokotteista?

    Kihon nimi on Stanley A. Plotkin, ja häntä kutsutaan maailman rokotetieteen isäksi. Plotkinista ilmestyi tammikuussa 2020 artikkeli ”From CORVELVA: EXPLOSIVE NEW PUBLICATION BY STANLEY A. PLOTKIN”,

    https://www.ageofautism.com/2020/01/from-corvelva-.html

    Artikkelissa käsitellään Plotkinin viimesyksyistä julkaisua ”Is There a Correlate of Protection for Measles Vaccine?”,

    https://academic.oup.com/jid/advance-article/doi/10.1093/infdis/jiz381/5610905

    Rokotetieteen pääpomo kertoo, että:

    1. ei tiedetä, mikä on rokotteiden tuottamien vasta-aineiden suojaa antava taso,

    2. syntyneet vasta-aineet eivät pysy kauaa koholla,

    3. rokotuskampanjat ovat tehottomia, koska virukset mutatoituvat (muuttuvat) ja siten rokotteiden tuottamat vasta-aineet eivät tehoa muuttuneisiin viruksiin,

    4. rokotteet voivat levittää sen taudin viruksia, joita vastaan niiden on tarkoitus suojata.

    Kohdasta 1. Rokotukset ovat perustaltaan pelkkää arpapeliä. Jos kukaan ei tiedä, mikä on rokotteiden tuottamien vasta-aineiden suojaa antava taso, niin kukaan ei myöskään tiedä, vaikuttavatko rokotteet lainkaan.

    Kohdasta 2. Mahdollisesti syntyvät vasta-aineet häviävät siis elimistöstä pian. Jos mitään kestävää suojaa ei synny, ei synny mitään suojaa. Rokotteet ovat turhia ja tehottomia.

    Kohdasta 3. Esimerkiksi siis influenssarokotukset ja koronavirusrokotukset (myös rokotukset nykyistä Covid-19-epidemiaa vastaan; koronaviruksia on 36 lajia, ja ne ovat kausiflunssien aiheuttajia) ovat tehottomia. Koronavirus on RNA-virus, ja RNA-virukset mutatoituvat hyvin nopeasti, joten nyt kiivaasti kehitteillä olevat koronavirusrokotteet eivät tehoa koronaviruksiin, koska nämä ovat muuttuneet. Rokotteiden ”kehittäminen” onkin lumetoimintaa ihmisten pettämiseksi (ns. ”pandemia” onkin väline muita tarkoitusperiä varten, kuten sulkutoimista, rajoituksista ja talouden tuhoamisesta voi aavistella).

    Kohdasta 4. Kehitteillä olevat koronavirusrokotteet voivat levittää koronavirusta, influenssarokotukset voivat levittää influenssaa, hinkuyskärokotteet voivat levittää hinkuyskää jne. Rokotteiden tarkoitus onkin paitsi toimia rahasampona myös levittää tautia ja tuottaa haittavaikutuksia, jolloin taas ”tarvitaan” rokotteita ja lääkkeitä.

    ”Iso kiho” on sangen avoin. Nähtävästi hänellä on varaa siihen, koska rokoterikollisuuden asema on suunnattoman vahva. Vahvaa asemaa ylläpitää ihmisten taikauskoon perustuva luottamus rokotteisiin.

    Rokotteet eivät ole tehokkaita eivätkä turvallisia. Niiden ainoa vaikutus ovat haittavaikutukset (myös kuolema). Rokotteiden tehokkuutta ei voida mitata, mikä tarkoittaa sitä, että rokotteet ovat puoskarointia ja ennen kaikkea taikauskoa.

    Rokotteet ovat röyhkeää ja salakavalaa rikollisuutta. Suomen hallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos odottavat rokotteita, jotta Suomen kansa saadaan rokotettua.

    On myös paljastunut, ettei juuri kukaan ns. asiantuntija tiedä, kuinka ihmisen immuunijärjestelmä toimii (viittaan viime joulukuussa pidettyyn Maailman rokoteturvallisuuden huippukokoukseen, josta olen kirjoittanut toisaalla)!

    Tri Sherri Tenpenny tietää (hänestäkin olen kirjoittanut toisaalla): Immuunijärjestelmässä on kaksi osaa: vasta-ainevälitteinen osa ja soluvälitteinen osa. Jälkimmäinen toimii sytokiinien välityksellä (tällöin syntyvät kuume, vilunväristykset, huonovointisuus, nuha, yskä ym.; kuumehan juuri tappaa virukset ja muut taudinaiheuttajat), ja nuo sytokiinit säätelevät koko hienoa ja loistavasti toimivaa immuuniprosessia (mm. ”syöjäsoluja”, jotka syövät kuolleita soluja ja taudinaiheuttajia, pysyvän T-soluimmuniteetin syntymistä ja loppuvaiheessa vasta-aineiden muodostumista). Rokotuksissa sivuutetaan kokonaan soluvälitteinen osa (ja siten mm. viruksia tappava kuume), eikä silloin synny mitään oikeaa immuunireaktiota, mikä tarkoittaa sitä, ettei rokotteilla ole yhtään mitään tehoa. Niiden ainoita vaikutuksia ovat, kuten sanottu, vaaralliset ja haitalliset sivuvaikutukset, joista kuolema on yksi. Niillä sairastutetaan ihmisiä, jolloin lääketiede ja terveysbisnes hyötyvät, ja niillä siis myös toteutetaan ihmisten määrän vähentämistä maapallon päältä (depopulaatiota). USA:ssa suuresti paisunut rokotusohjelma on tehnyt yli puolesta (54%) lapsia kroonisesti sairaita (ajallinen yhteys).

    Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos THL on siis rokotteiden suhteen asiallisesti ottaen puoskaroinnin ja siten tuhoamisen laitos, terveysgangstereiden myrkyllinen pesä. Lääketiede on rokoteasiassa puoskarointia. Lääkärit ja hoitajat ovat rokoteasiassa puoskareita. Rokotteissa on runsaasti myrkyllisiä aineita (esim. elohopeaa, formaldehydiä, alumiinia ja polysorbaatti 80:tä), jopa niissä on ainesosia abortoitujen lasten kudoksista (abortoituja lapsia käytetään virusten kasvatusalustoina, kuten Plotkinkin avoimesti myöntää)! Jälkimmäiset aiheuttavat reaktion ihmiskudosta (ihmistä itseään) vastaan, ja niin syntyy mm. aivotulehdus kammottavine oireineen (esim. autismi). THL on siis jopa murhalaitos ja sairastuttajalaitos. THL yrittää – ja tämä on hälyttävää – saada rokotteitaan ja rokotuksia läpi pelottelulla, harhaanjohtamisella, valehtelulla ja pian kaiketi pakottamisella. Tuhoajia – niitä oikeita tappavia ”viruksia” – ovat THL, Sosiaali- ja terveysministeriö, lääkärit, professorit, tiedemiehet, hoitajat ja tiedotusvälineet. He leikkivät rokotusasiassa ihmisten elämällä ja tuhoavat ihmisiä suurella antaumuksella ja ylemmyydentunteella. Suomen kansan (= maan ylimmän vallanpitäjän, perustuslaki 2§) tuntien mikään ei muutu ja ihmisten (etenkin lasten) väkivaltainen tuhoaminen jatkuu suuren taikauskon usvassa.

    ”Maailman rokotetieteen isän” Stanley A. Plotkinin kirja ”Vaccines” on rokotealan ja rokotevalmistajien rokoteraamattu. Ensimmäinen laitos siitä ilmestyi v. 1988 (kirjassa reilut 600 sivua), ja nykyinen laitos on kirjan 7. laitos (kirjassa yli 1600 sivua). Plotkin on toiminut asiantuntijatodistajana eräässä oikeudenkäynnissä, ja siitä on julkaistu kirja ”Plotkin on Vaccines” (tekijänä Plotkin itse). Lisäksi Plotkin on toimittanut kirjan ”History of Vaccine Development”.

    Tuohon Plotkinin ”Vaccines”-kirjan 7. laitokseen on alkusanat kirjoittanut Microsoftin perustaja, rokoteteollisuuden rahoittaja ja filantrooppi Bill Gates. Gates on ilmoittanut olevansa huolissaan maailman ”liikakansoituksesta”, ja erityisesti kehitysmaiden väestön rokottamiseen hän on lahjoittanut suuret summat rahaa. Maailmassa ei kuitenkaan ole liikakansoitusta. Koko maailman väestö mahtuisi seisomaan Laatokan jäällä. Lieneekö Gatesin toiminnan taustalla rahan lisäksi halu pyyhkiä rokotteilla maan päältä hänen ei-toivotuiksi katsomansa ihmisryhmät (se ”liikakansoitus”)?

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
    1. Mitä maailman rokoteturvallisuuden huippuasiantuntijat sanovat rokotteiden turvallisuudesta?

      Joulukuussa 2019 Sveitsissä pidettiin Maailman Terveysjärjestön (WHO:n) maailman rokoteturvallisuuden huippukokous (WHO Global Vaccine Safety Summit), ja huippukokous videoitiin. Tammikuussa 2020 Del Bigtree, tunnettu rokotteita ja rokotuksia koskevan totuuden esiintuoja, julkaisi kokouksesta yli kaksituntisen You Tube -videon ”WHO IS LYING TO YOU?”, joka (kuten koko hänen You Tube -kanavansa) kuitenkin poistettiin hiljattain You Tubesta.

      Tammikuussa kävin läpi videon, ja otin ydinkohdat (ja niiden ajalliset kohdat videolla) paperille muistiin, ja käyn niitä tässä nyt läpi siinä järjestyksessä kuin ne videollakin tulevat esiin (ajankohdat kuitenkin pois jättäen, koska videota ei enää ole).

      Ydinkohdat ovat seuraavat:

      Ydinkohta 1. Esitetään yhteenveto eri rokotteiden täyteaineista, ja ilmi käy, että rokotteissa voi olla abortoitujen lasten DNA:ta. Tämä DNA luonnollisesti saattaa aiheuttaa rokotetussa immuunireaktion ihmis-DNA:ta vastaan (esim. aivotulehdus ja autismi voi olla seurauksena).

      Ydinkohta 2. Huippukokouksessa johtava rokotteiden asiantuntija (Heidi Larson) esittää puheenvuorossaan huolenaiheen, että paitsi ihmiset yleensä myös lääkärit (”auktoriteetit”) ovat alkaneet epäillä rokotteiden turvallisuutta.

      Ydinkohta 3. Pari minuuttia myöhemmin sama asiantuntija kertoo, että niin lääkäreiden kuin hoitajien koulutuksessa opetusta rokotteista annetaan vain noin puoli päivää koko opiskeluaikana. Tämä tieto tarkoittaa käytännössä sitä, että lääkärit ja hoitajat eivät tiedä rokotteista juuri mitään, ainakin asioiden perusteet jäävät heiltä pimentoon. Kyseessä tässä on selvästikin tiedon pimittäminen, mikä on aito rikos, koska rokotteiden suosittelijoiden, määrääjien ja antajien täytyy toki perinpohjaisesti tietää, mitä rokotteissa on, miten rokotteet toimivat ja mitä mahdollisia haittavaikutuksia rokottamisiin liittyy – rokotteethan työnnetään IHMISEN SISÄÄN, ja vielä ihon IgA-immuunijärjestelmä kokonaan sivuuttaen (alkeellinen taitovirhe!)! Totuus on, että vajavaisin tiedoin ammattiaan harjoittavat lääkärit ja hoitajat ovat puoskareita (ja pahimmillaan vain lääketeollisuuden tuotteiden myynti- ja markkinointikanavia koko uransa ajan).

      Ydinkohta 4. Sama asiantuntija paljastaa, että rokotteiden turvallisuudesta todella on epäilyksiä. Rokotusten vastustajia hän kehottaa käsittelemään niin, että heihin kohdistuvaa vihapuhetta vähennettäisiin eikä heitä enää haukuttaisi ja leimattaisi niin paljon (tällä taktiikalla hänen mukaansa saadaan parempia tuloksia).

      Ydinkohta 5. Rokoteturvallisuuden huippukokouksessa todetaan, että tarvittaisiin tieteellisiä tutkimuksia rokotteiden turvallisuudesta. Niitä ei siis ole todellisesti tehty! Olemassa on vain muutaman päivän tai viikon seurantatutkimuksia. Jos tieteellisiä tutkimuksia rokotteiden turvallisuudesta ei ole, silloin rokottamiset ovat a) vastuuttomuutta, b) puoskarointia, c) vahingoittamisyrityksiä, d) murhayrityksiä ja e) taitovirheitä.

      Ydinkohta 6. Eräs asiantuntija toteaa, että tarvittaisiin rokotteiden riskien arviointia (risk management) ja että selvitys täytyisi tehdä jokaiselle rokotteelle erikseen. Tämäkin toteamus paljastaa karmealla tavalla, ettei rokotteiden turvallisuutta ole todellisesti selvitetty lainkaan.

      Ydinkohta 7. Kokouksessa tuodaan esiin, että rokotteiden sisältämät adjuvantit (apuaineet eli lisäaineet, esim. elohopea, alumiini, formaldehydi ja polysorbaatti 80), voivat aiheuttaa systeemireaktioita, siis koko kehon sairastumisia (autoimmuunitaudit, autismi, krooniset sairaudet, jopa kuolema). Ilmi käy, etteivät huippuasiantuntijat tiedä, kuinka adjuvantit vaikuttavat. Tätäkään ei tiedetä!!! Rokotustoiminta on pelkkää rikollisuutta ja vastuuttomuutta, ja se voi perustua vain rahallisen voiton ahnehtimiseen (rokotteiden myyntivoitot), aggressiiviseen taikauskoon tai tahalliseen vahingoittamistarkoitukseen (depopulaatio!). Lasten rokottaminen on piittaamatonta ja äärivastuutonta, sillä lapsilla on jo luonnostaan täysin oikein toimiva puolustusjärjestelmä. Eräässä mielessä lasten rokottaminen on siis lasten pilkkaamista ja väheksymistä.

      Ydinkohta 8. Intialainen rokoteasiantuntija valehtelee aivan suoraan, kun hän ensin 1,5 minuutin ajan julistaa ja mainostaa rokotteiden turvallisuutta ja sitten kokouksessa toteaa, että rokotuksiin liittyy aina riski ja että turvallisuutta ei ole tutkittu.

      Videon kuvat huippukokouksen osanottajista ovat paljastavia, sillä heidän kasvoistaan näkee selvästi, että he tietävät tuottavansa rokotteillaan vahinkoa ja kuolemaa. Syyllisyys lyö leimansa kasvoihin. Rokottajat harjoittavat vahingollista ja rikollista toimintaa.

      Rokotusten lopettamista kokonaan vaikeuttaa se, että rokotusten hyväksymisen takana on kansan hyvin voimakas taikausko. Taikauskon voimalla saadaan myös rokottamisista helppoa mielenrauhaa ja hyväntekemisen tunnetta.

      Rokotteet tuhoavat ja tappavat. Rokotteiden ja adjuvanttien turvallisuutta ei ole tutkittu. Opetusta rokotteista lääkäreille ja hoitajille ei anneta riittävästi. Rokotteista ja rokottamisista puhumiseen liittyy valehtelua. Aiheutettuja vammautumisia ja kuolemia pyritään peittelemään (rikollisuus on siis tietoista).

      Suomessa EI voi olla rokoteturvallisuuden asiantuntijoita, koska maailman johtavat asiantuntijatkaan eivät tiedä rokoteturvallisuudesta mitään. Maailmassa ei ole sellaista asiaa kuin rokoteturvallisuus.

      Rokotukset ovat lääkinnällistä väkivaltaa, pettämistä, kehon raiskaamista ja kehon vahingoittamista (jopa tappamista), jota Suomessa presidentti, hallitus, eduskunta, THL ja lääketieteellinen eliitti suojelevat ja edistävät. Muka-tietoa Suomi on täynnä. Maa on täynnä asiantuntijoita esittäviä rokotevalehtelun ja muka-tietämisen edustajia ja ammattilaisia, ja he ovat äänessä päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen. Heidän toimintaansa leimaa häpeilemätön ylimielisyys ja harras antautuminen valheelle.

      Vaikka Del Bigtreen video rokoteturvallisuuden huippukokouksesta on You Tubesta poistettu, asiasta on olemassa tämä typistetty (kesto 30 minuuttia) video:

      https://www.brighteon.com/d6bd736e-018b-4635-ac19-7b09ef6e1458

      (UN Vaccines WHO is Lying to You? In 30 Minutes Del Bigtree)

      Loppuun oma ”ydinkohtani”: Rokotteiden teho on teoreettisestikin nolla, sillä normaaliin immuunireaktioon kuuluu vasta-ainevälitteisen immuunireaktion lisäksi soluvälitteinen immuunireaktio, jonka aiheuttavat valkosolujen tuottamat sytokiinit. Nämä myös säätelevät koko immuunireaktiota, ja vasta-ainemuodostus on vasta loppuvaihe. Sytokiinit synnyttävät vilunväristyksiä, kuumetta, nuhaa, yskää, huonovointisuutta jne., ja juuri kuume tappaa taudinaiheuttajia. Rokotteilla pyritään kuumeettomaan (= sytokiinittömään) ja kivuttomaan reaktioon, ja silloin taudinaiheuttajat jätetään tuhoamatta ja mahdollisesti muodostuneet vasta-aineetkin katoavat elimistöstä nopeasti. Rokotteilla sivuutetaan kokonaan soluvälitteinen immuunireaktio (asian koko ydin), joten rokotteet eivät tuota mitään todellista immuunireaktiota eivätkä anna mitään suojaa. Ne voivat vain vahingoittaa ihmistä ja tuhota normaalia puolustusjärjestelmää eliniäksi (USA:ssa esimerkiksi 54% lapsista on tehty kroonisesti sairaiksi). Onkin mahdollista, että rokotteiden tarkoitus on vain tuhota ihmisiä, etenkin lapsia. Silloin rokotusten puolustajat ovat välinpitämättömiä raakalaisia.

      Liitän tämänkin mukaan: sivustolla ”Children’s Health Defense” (”Lasten terveyden puolustus”) ilmestyi äskettäin tämä artikkeli:

      https://childrenshealthdefense.org/news/read-the-fine-print-part-two-nearly-400-adverse-reactions-listed-in-vaccine-package-inserts/

      (Read the Fine Print, Part Two—Nearly 400 Adverse Reactions Listed in Vaccine Package Inserts)

      Artikkelissa on listattu ne USA:ssa lisensoitujen rokotteiden haittavaikutukset, joita rokotteiden valmistajat itse ovat kliinisissä kokeissaan ja myöhemmin pakkausselosteissaan ilmoittaneet (ei siis kaikkia, vain ne, jotka he itse ovat ilmoittaneet). Listalla on 397 erilaista haittavaikutusta. Kaikilla rokotteilla on haittavaikutuksia. 40 erityyppistä kuolemaa liittyy 13 rokotteeseen. Suurella osalla kliinisiin kokeisiin osallistuneista oli epämiellyttäviä reaktioita (kuumetta, vilunväreitä, kipua, pahoinvointia, ripulia, oksennusta, päänsärkyä, ruokahaluttomuutta, ärtyvyyttä). Se tosiasia, että rokotteet voivat aiheuttaa sitä tautia, jota vastaan niiden on tarkoitus suojata, tuli myös näkyviin.

      Plusääni(5)Miinusääni(1)
  12. Miten Suomeen on luotu tottelevainen, itseään valvova yhteiskunta

    Käyn läpi seuraavaa artikkelia (julkaistu 13.8.2020):

    https://www.activistpost.com/2020/08/3-ways-human-psychology-is-being-exploited-to-create-an-obedient-self-policing-society.html

    (artikkelissa on linkkejä, ja ne löytyvät menemällä yllä olevan linkin kautta alkuperäiseen artikkeliin).

    Asiat ovat muuttumassa nopeasti, joten totu siihen äläkä katso taaksesi, koska kun olemme marssimassa yhdessä ”uljaaseen uuteen maailmaan” (”uuteen maailmanjärjestykseen”), tilanteen paine ja stressi tulevat vaikuttamaan kansojen henkiseen terveyteen ja persoonallisuuksiin vielä dramaattisemmilla tavoilla. Kun krooninen stressi jauhaa jauhamistaan, eikä loppua näy, se uuvuttaa meidät emotionaalisesti, fyysisesti ja henkisesti, ja tässä tilassa me taannumme käyttäytymään enemmän tavaksi tulleilla, alitajunnan ohjaamilla tavoilla, ja mielestä tulee hyvin helposti manipuloitava. Kuulustelijalle tai kiduttajalle jatkuva stressi on avain mielen avaamiseksi ja avain tottelevaisuuden ja yhdenmukaisuuden luomiseksi.

    Massojen mielen tutkimuksesta on tullut talouden ja valtion hyvin toimiva työkalu. Artikkeli siteeraa Edward Bernays’n kirjaa Propaganda (1928):

    ”Massojen vakiintuneiden tapojen ja mielipiteiden tietoinen ja älykäs manipulaatio on tärkeä elementti demokraattisessa yhteiskunnassa. Ne, jotka manipuloivat tätä näkymätöntä yhteiskunnan mekanismia, muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on todellinen hallitseva voima maassamme. Meitä hallitsevat, meidän mieliämme muovaavat, meidän makujamme muokkaavat ja meidän mielipiteitämme säätelevät suureksi osaksi miehet, joista emme ole koskaan kuulleet – – He vetelevät niistä naruista, jotka kontrolloivat yhteiskunnan mieltä.”

    Kirjansa ”A Brave New World” (”Uusi uljas maailma”) esipuheessa Aldous Huxley varoitti, että vähemmistön etu maailmassamme tieten tahtoen ja menestyksellisesti hyödyntää ihmismassojen mieltä kaupan ja politiikan edun hyväksi:

    ”Persoonattomat voimat, joihin meillä ei ole juuri mitään kontrollia, näyttävät työntävän meitä kaikkia kohti uljaan uuden maailman painajaista, ja tätä persoonatonta työntämistä kiihdyttävät tietoisesti sellaisten kaupallisten ja poliittisten organisaatioiden edustajat, jotka ovat kehittäneet joukon uusia tekniikoita massojen ajatusten ja tunteiden manipuloimiseksi jonkin vähemmistön hyväksi.”

    Menossa on ollut jatkuva, vuosisadan mittainen ponnistus massojen mielen koodin murtamiseksi, ja nykyisin tuohon ponnistukseen kuuluvat kaikki teknologian, median ja sosiaalisen median työkalut. Keskellä Covid-19-kriisiä, keskellä hyvin paljon eripuraisuutta aiheuttavaa aikaa, massojen mieliin on juurtumassa joukko ihmispsykologian vaarallisempia puolia.

    Mainituista ”ihmispsykologian vaarallisemmista puolista” artikkeli mainitsee alla kolme kohtaa (kohdat 1, 2 ja 3):

    1. Vastuun siirtäminen niille, jotka ymmärretään vallan edustajiksi.

    Kun joku vallan edustaksi katsottu henkilö kertoo ihmisille, mitä tehdä, ihmiset voivat mennä jopa niin pitkälle, että vahingoittavat toista ihmistä tai jopa tappavat hänet.

    Stanley Milgramin vuonna 1961 suorittama sosiaalinen koe kuuliaisuudesta vallanpitäjiä kohtaan havainnollisti, kuinka ihmisten moraalinen ymmärrys voi voimakkaasti muuttua, kun vastuu heidän teoistaan siirretään jollekin vallanpitäjälle, sellaiselle kuin ”asiantuntija” (Suomessa esim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustajat ja sairaaloiden ylilääkärit) tai johtaja (esim. sosiaali- ja terveysministeriön edustajat ja presidentti). Milgram tahtoi tietää, kuinka paljon pakkoa tarvitaan, että ihmiset alkavat auliisti vahingoittaa toista ihmistä.

    Kokeessaan Milgram pyysi vapaaehtoisia antamaan sähköshokin vieraalle henkilölle. Vapaaehtoiset eivät olleet tietoisia, ettei mitään sähköshokkia ollut – ja ihmiset, joille he olivat antamassa shokkeja, olivat näyttelijöitä, jotka teeskentelivät, että heihin koski hirvittävästi, ja jopa, että he saivat sydänkohtauksia. Milgram huomasi, että useimmat ihmiset jatkoivat shokkien antamista, kun niin käski tekemään joku henkilö, jolla oli yllään laboratoriotakki – myös silloin, kun he uskoivat, että se henkilö, jolle he shokkeja antoivat, oli vakavasti vahingoittunut. Vain pieni prosentti ihmisistä kieltäytyi.

    Kirjassaan ”The Perils of Obedience” (1974) Milgram toteaa:

    ”Ilmeinen johtopäätös on, että ihmiset ovat luonnostaan kykenemättömiä ajattelemaan itse, kun heille annetaan alisteinen rooli jossakin autoritaarisessa hierarkiassa, sellainen kuin ihmisten rooli valtion kontrolloimassa maailmassa. Heidän luonnollinen ja tiedostamaton reaktionsa on siirtää vastuu omista teoistaan jollekin auktoriteettiasemassa olevalle henkilölle ja niin vapauttaa itsensä syyllisyyden taakasta.

    ”Niinpä tavallisista ihmisistä voi, yksinkertaisesti tehdessään työtään ja ilman mitään vihamielisyyttä heidän taholtaan, tulla toimijoita kauheassa tuhoavassa prosessissa. Lisäksi silloin, kun heidän tekojensa tuhoisat vaikutukset tulevat täysin selviksi ja heitä pyydetään jatkamaan moraalinvastaisia tekoja, vain suhteellisen harvoilla ihmisillä on vallan vastustamisessa tarvittavia voimavaroja.”

    [juuri näin on Suomessa; kaikki, mitä suomalaiset tekevät, sanovat ja ajattelevat, on mukana juoksemista hirvittävässä tuhoprosessissa, joka hävittää koko maan ja kansan itsensä; suomalaiset eivät välitä eivätkä piittaa, sillä he ovat siirtäneet kaiken vastuun erilaisille vallanpitäjille, jotka he itse ovat demokraattisesti valinneet. V-I L]

    Covid-19-todellisuudessa massoja tieten tahtoen ohjataan kohti yhtä asiantuntijoiden ja vaikuttajien joukkoa ja pois muista uskottavista mutta vastakkaisista näkökannoista. Nykyisin ne, jotka uskovat valtavirta-auktoriteetteihin, katsovat itsellään olevan oikeuden tyrannisoida, kiusata, sensuroida ja uhkailla niitä, jotka katsovat parhaimmaksi olla neutraaleja tai vastustavalla kannalla. Tästä dynamiikasta ovat esimerkkeinä uusien Covid-toimintatapojen viralliset pakottajat. Esimerkiksi eräässä Australiasta peräisin olevassa filminpätkässä miespuolinen poliisi kuristi erästä naista, koska tämä ei kantanut maskia oikein, ja ympäri maailman sääntöjä noudattavat ovat lisääntyvässä määrin väkivaltaisia ja tunteettomia niitä kohtaan, jotka eivät tottele.

    2. Kun ihmiset pannaan auktoriteettiasemaan, he käyttävät valtaansa väärin. Kun ihmiset pannaan alisteiseen asemaan, he käyttäytyvät kuin vangit.

    Tri Phillip Zombardo suoritti v. 1971 tunnetun kokeensa (Stanford Prison Experiment) sosiaalisesta vallasta. Kokeessa tutkittiin vangiksi tai vanginvartijaksi tulemisen psykologisia vaikutuksia. Kokeeseen ilmoittauduttiin vastaamalla ilmoitukseen.

    Vankien ryhmää nöyryytettiin, tarkastettiin, puhdistettiin syöpäläisistä, lukittiin, pilkattiin ja pahoinpideltiin. Heille annettiin vangin asut ja tunnistusnumerot ja heidän hiuksensa peitettiin nylonsukalla. Heidät sidottiin toisesta nilkastaan raskaaseen ketjuun. Näin pyyhittiin pois heidän henkilökohtainen identiteettinsä.

    Vartijoille ei annettu mitään erityistä koulutusta, ja he saivat vapaasti tehdä kaiken sen, minkä he katsoivat tarpeelliseksi järjestyksen ylläpitämiseksi. Heidät puettiin uniformuihin ja silmälaseihin, ja heille annettiin pillit ja pamput, joilla he voivat kiusata vankeja kaikkina vuorokaudenaikoina.

    Kokeessa tapahtui niin, että hyvin pian vartijat löysivät kaikenlaisia tapoja kiusata ja rangaista vankeja. Vangit yrittivät kapinoida vastaan, mutta heidät tukahdutettiin, ja lopulta heidän oli pakko vetäytyä syrjään emotionaalisesti tasapainottomassa tilassa.

    Voimattomuuden tilaansa vangit reagoivat eri tavoin. Aluksi siis jotkut vangit kapinoivat tai tappelivat vartijoiden kanssa. Neljä vankia reagoi romahtamalla emotionaalisesti yrittäessään päästä tilanteesta. Yksi vanki sai psykosomaattisen ihottuman kaikkialle kehoonsa, kun hän kuuli, että hänen anomuksensa päästä ehdonalaiseen vapauteen oli hylätty. TOISET YRITTIVÄT PÄRJÄTÄ OLEMALLA HYVIÄ VANKEJA, TEHDEN KAIKEN, MITÄ VARTIJAT TAHTOIVAT HEIDÄN TEKEVÄN.

    Nyt kun sulkutiloja on ympäri maailmaa, massat ovat omaksuneet vangin roolin, menettäen yksilöllisen identiteettinsä ja arvostelukykynsä. Useimmat ihmiset pärjäävät kulkemalla mukana, mutta monet ovat omaksumassa vanginvartijan roolin, kiusaten ja hyökäten niiden kimppuun, jotka, kuka mistäkin syystä, katsovat parhaaksi olla noudattamatta maskeja ja muita mielivaltaisia Covid-rajoituksia koskevia velvoituksia.

    3. Kun ihmiset pannaan lääkäri/potilas -suhteeseen potilaana, he tuntevat itsensä avuttomiksi ja voimattomiksi.

    Lääkäri/potilas -suhde on ehkä eniten taloudellisesti ja psykologisesti hyväksikäytetty suhde yhteiskunnassa nykyisin. Se on perusta mahtavan lääketeollisuuden lujalle otteelle nykyaikaisesta lääketieteestä, ja se on suurta liiketoimintaa. Se vaikutusvalta, joka lääkäreillä on potilaiden suhteen, on totaalinen, ja yhteiskuntamme on muovautumassa siten, että massat asetetaan potilaiden asemaan, joiden täytyy siirtää kaikki lääketieteelliset päätökset hyväksyttyjen lääkäreiden ja asiantuntijoiden eliittiluokalle.

    Lääketieteellinen järjestelmä tunkeutuu kehoihimme, mikä on kidutusta ja historiallisesti yksi kaikkein vaarallisimmista psykologisen kontrollin muodoista. Se ei ainoastaan tee potilasta voimattomaksi, se myös antaa liikaa sädekehää lääkärille, jolla on sitten kiihoke vaatia enemmän valtaa yli potilaan.

    Tavallista kansaa pidetään sairaana palliatiivisella (oireenmukaisella; ei syyhyn kohdistuvalla) hoidolla, ja rokoteteollisuus pitää sitä panttivankina. Meitä ei tehdä kykeneviksi suojelemaan itseämme hoitamalla kehoamme ja immuunijärjestelmäämme, vaan meidän käsketään odottaa avuttomina rokotetta.

    Stanfordin ”vankilakokeesta” (yllä) voidaan vetää yksi hyvin tärkeä johtopäätös, ja se on se, että koko kokeen aikana yksikään henkilö ei nähnyt niitä muutoksia, joita tapahtui heidän omassa persoonallisuudessaan. He olivat niin uppoutuneita kokeeseen, etteivät vartijat tai vangit kyenneet näkemään koko kuvaa siitä, mitä oli tapahtumassa ja kuinka he olivat kaikki muuttumassa yhdessä.

    Tuo on juuri sitä, mitä on tapahtumassa nyt, kun nuo psykologiset dynamiikat nähdään massojen tasolla. Kun uudet ja krooniset stressitekijät ovat tulleet elämäämme, me sovittaudumme mukautumaan, olemaan tottelevaisia ja pitämään itsemme kurissa.

    Tyrannia siis kasvaa Suomessa siitä syystä, että suurin osa Suomen kansaa samastaa itsensä niiden kanssa, jotka ajavat paheellisia tekoja hyveellisinä. Suomi on ajautumassa hirmuiseen tyranniaan, koska Suomen kansa kaikin voimin ja kaikella päättäväisyydellä ajaa (mukautumalla) tyrannien asiaa kaiken aikaa. Kansan koko orientaatio, koko elämänkurssi, suuntautuu kohti tyranniaa. Se suunta valitaan mukautumalla. Siksi, yleisesti ottaen, totuudesta kirjoittaminen on Suomessa turhaa.

    Mikä muu tämä suomalaisten itselleen maan päälle rakentama yhteiskunta on kuin maanpäällinen helvetti? Kun perkeleelle annetaan pikkusormi, menetetään kaikki.

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
    1. Hieno kirjoitus, jossa vallitseva kehitys ja tilanne Suomessa ja maailmalla on kuvattu kaikessa karmeudessaan. Tunnetut ja pahamaineiset sosiaalipsykologiset kokeet (Milgram, Zombardo) ovat jälleen kerran osoittaneet pätevyytensä, vaikka ihmisen hyvyyteen uskova liberaalimedia on niiden tuloksia pyrkinyt kyseenalaistamaan.

      Raakalaisuus lisääntyy, koska ihmiset ovat hylänneet Jumalan korkeimpana moraalisena auktoriteettinaan. Jumalaa ja Jeesusta pilkataan ja siirrytään tieteen ja tieteellisten ja maallisten auktoriteettien alaisuuteen eikä huomata, että tätä kautta ihmiskunta ajautuu raakalaismaiseen kaaokseen ja tyranniaan. Vapautta raakalaisuudesta etsineet esi-isämmekin tämän jo tiesivät ja valitsivat Jumalan hallitusvallan ja asettivat sen maallisten tyrannien ja tieteilijöiden edelle. Näiden uhmaaminen saattoi merkitä taistelua ja ruumiillista kuolemaa, mutta itsensä uhraten he takasivat paremman elämän kanssakansalaisilleen ja jälkeläisilleen. Näin syntyi vapauden saarekkeita, kuten Englannin kuningaskunnan ja sen kauppakomppanioiden ja pankkimafian hirmuvallasta v. 1776 vapautunut USA. Hitlerkin saavutti saksalaisille vapauden vuosina 1933-39, mutta vastavoimat heräsivät häntä vastustamaan todella nopeasti eikä Hitler ollut toimissaan ja kampanjoissaan aina erityisen kristillinen. Suomi kukisti bolshevikkien villitsemät työläiskapinalliset v. 1918.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  13. Covid-19-toimien sairaasta todellisuudesta

    Seuraavassa käyn löyhästi läpi Peter Toccin artikkelia ”COVID-19: Of Masks, Social Distancing and More”,

    https://www.activistpost.com/2020/06/covid-19-of-masks-social-distancing-and-more.html

    Otsikon ”Covid-19” on nykyisen koronavirustaudin virallinen nimi.

    Kun lääketieteellinen ylhäisö neuvoo, poliittinen aateli suosittelee ja mediaeliitti pelottelulla lietsoo, suuri osa kansaa pukeutuu maskeihin ja asettuu määrättyjen etäisyyksien päähän toisistaan valmiusasemiin – valmiina käskyn tullen heti polvistumaan ja heittäytymään maahan ja pitämään suunsa kiinni salvan taakse suljettuna ja näkymättömissä.

    Pandemiaa selätetään (myös Suomessa) seuraavanlaisilla toimilla: maskeilla, etäisyyksien pitämisillä, rajoituksilla, sulkutoimilla, liikkumiskielloilla, tapahtumien kieltämisillä, karanteeneilla, käsideseillä, hysterian lietsomisella ja pelottelulla.

    Tiivistäen nuo toimet tarkoittavat ihmisten välisten kontaktien rajoittamista ja kieltämistä ja ihmisten ja virusten välisten kontaktien rajoittamista ja kieltämistä, hysterian lietsomisella ja pelottelulla vahvistettuina. Ne tarkoittavat voimaperäistä luonnollisen laumaimmuniteetin estämistä, välttämistä ja kieltämistä.

    Luonnollinen laumaimmuniteetti näet syntyy vain niin, että ihmiset ovat luonnollisissa kontakteissa toisiinsa ja viruksiin (nykyinen koronavirustauti on harmiton kausiflunssa, jonka yli puolet tartunnan saaneista sairastaa oireettomasti ja tietämättään). Näin ihmiset saavat vapaasti tartunnan ja heidän immuunijärjestelmänsä saavat tilaisuuden luoda heihin todellisen ”pandemian selätyksen”: vasta-aineperäisen ja soluperäisen immuniteetin pandemiaa aiheuttavaa virusta vastaan. Kun koko väestö on vapaasti kontakteissa toisiinsa, se saa kattavan ja pysyvän (T-soluvaste on pysyvä) laumaimmuniteetin koronavirusta ja sen aiheuttamaa tautia vastaan.

    Suomen toteuttama pandemian selätys = Luonnollisen laumaimmuniteetin selätys = Viruksesta ja pandemiasta pääsemisen selätys = Viruksen ja pandemian tietoinen varjeleminen ja ylläpito = Terveyteen normaaleihin oloihin pääsemisen selätys = Pandemian, sairauden ja poikkeustilan ylläpito voimatoimin = Härskiä ja äärivastuutonta kansan pitämistä kriisin, rajoitusten, turvattomuuden, pelon, henkilökohtaisen vararikon ja (vanhusten ja perussairauksien heikentämien kohdalla) jatkuvan kuolemanvaaran tilassa. Suomen toimet ovat härski ja brutaali rikos.

    Tässä nostan esiin viruksen oman lain – ohi lääketieteen, poliitikkojen ja median lain. Viruksella on ikioma tiukka laki, ja se tunnetaan nimellä Farrin laki. Farrin laki sanoo, että virusepidemiat kulkevat aina oman sisäisen dynamiikkansa mukaan (infektioiden määrä kasvaa, saavuttaa huippukohdan, laskee ja sitten loppuu – kullakin viruksella on aina oma kehityskäyränsä, joka on kaikkialla samanlainen). Ihmistoimilla, esim. Suomen viisi kuukautta kestäneillä Covid-19-vastaisilla toimilla, ei voida kyseiseen dynamiikkaan mitenkään merkittävästi vaikuttaa. Suomen toimet ovat olleet absoluuttisen turhia, ja niillä on saatu aikaan vain yhteiskunnallista vahinkoa, talouden tuhoutumista ja ihmisten henkilökohtaisia katastrofeja.

    Artikkeli kysyykin, missä on idiotian ja pahuuden raja. Ovatko esimerkiksi Suomen tiedotusvälineet pullollaan täysiä idiootteja vai pullollaan täysiä valehtelijoita?

    Mitä mielenkiintoa on laajalle levinneeseen terveyteen sellaisella teollisuudella, jonka suuret voitot riippuvat laajalle levinneestä sairaudesta? Ei mitään. Kuitenkin tuohon teollisuuteen syydetään kaikkialla rahaa! Miksi? Artikkelissa siteerataan Paul Feyerabendia: ”On vaikeaa, ja ehkä täysin mahdotonta, taistella todisteperustein aivopesun vaikutuksia vastaan.”

    Covid-19-koronavirustautia aiheuttava virus SARS-CoV-2 on kooltaan 60-140 nanometriä (tieto lehdestä New England Journal of Medicine; linkki löytyy artikkelista). Huippulaatuinen maski N95 blokkaa 95% partikkeleista, joiden koko on 300 nanometriä tai enemmän. N95-maski ei siis blokkaa Covid-19-tautia aiheuttavaa virusta.

    Yksi tarjottu selitys on, että maskit pysäyttävät suurempia, viruksia sisältäviä pisaroita. Kuitenkin huhtikuussa 2020 tehdyn huolellisen tutkimuksen mukaan (linkki siihen artikkelissa) pisarakoot ovat epäselviä. Lisäksi pisarat eivät ehkä ole ainoa tapa, jolla viruksien oletetaan vaeltavan. Ilmassa olevat aerosolit ovat ehkä toinen tapa (tulokset tutkimuksesta alustavia; tutkimus kesken).

    Maailman terveysjärjestön äskettäisessä päivityksessä todetaan: ”Nykyinen todistusaineisto ei anna tukea sille, että terveet ihmiset käyttäisivät laaja-alaisesti maskeja yhteisössään; siihen liittyy epävarmuuksia ja kriittisiä riskejä.”

    Maskithan vuotavat reunojen väleistä ja aukoista ja runsaan ihokarvoituksen kohdilta.

    SARS-CoV-2 ei ole läheskään niin tarttuva kuin kausiflunssa. Tuo ”tarttuva” tarkoittaa leviämistä. Sana ”virulenssi” tarkoittaa vaarallisuutta ja kuolleisuutta. Hyvin lievä mikrobi voi siis olla hyvin tarttuva, ja jokin suhteellisen hitaasti leviävä mikrobi voi olla varsin virulentti.

    Artikkelissa on linkki Maailman terveysjärjestön (WHO) juttuun, jossa annetaan ymmärtää, etteivät ihmisen omat vasta-aineet koronavirusta vastaan ole tae immuniteetista:

    https://www.who.int/news-room/commentaries/detail/immunity-passports-in-the-context-of-covid-19

    Referoimani artikkeli toteaa, että tuo WHO:n ilmoitus pelottelee meidät ”tarvitsemaan rokotetta”. Rokotteita ”testataan” ja julistetaan ”tehokkaiksi” mm. ”mittaamalla laboratoriossa rokotteen aikaansaama vasta-ainevaste.” Vasta-aineet ilmestyvät joitakin viikkoja injektion jälkeen. Flunssatyyppiset virukset mutatoituvat kuitenkin tuota nopeammin, tehden tyhjäksi ”osumisen” ja koko rokotteen.

    Artikkeli kysyy sitten loogisen kysymyksen: ”Miksi rokotteen tuottamat vasta-aineet ovat parempia kuin meidän omat vasta-aineemme?” Syyksi artikkeli antaa: ”Lääketieteellinen röyhkeys. Häikäilemätön lääketeollisuuden ahneus.”

    Artikkelin antamassa linkissä 20.5.2020 mennessä maailmasta on löydetty Covid-19-viruksesta 14 321 erilaista kantaa (lajiketta),

    https://www.graphen.ai/covid.html

    Kun katsotaan, kuinka immuunijärjestelmä toimii, rokotukset osoittautuvat perustavalla tavalla epäloogisiksi,

    https://www.activistpost.com/2020/04/ok-lets-talk-immunity.html

    Rokotteiden aiheuttamia pitkäaikaisia sairauksia ei tutkimuksissa oteta huomioon eikä jäljitetä. Kirjoittaja (hän on neurokirurgi) mainitsee aivovaikutukset.

    Fakta hänen mukaansa on: Kyyristelemme virallisen politiikan edessä ja olemme sen kontrolloimia. Kyseinen virallinen politiikka ei sovi yhteen virallisten lukujen kanssa. Tällainen ironia huvittaa niitä, jotka ovat tämän petoksen takana. Tuohon alistamisrituaaliin liittyvä persoonattomaksi tekeminen hyökkää, kuten älypuhelimet, luonnollisia sosiaalisia yhteyksiä ja kanssakäymisiä vastaan.

    Kaiken kaikkiaan – kun katsotaan taloutta tuhoavaa ja ihmiselämää raunioittavaa, useimmiten tehotonta yhteiskunnan sulkemisen ylireaktiota Covid-19-taudin johdosta – on melko ilmeistä, että takana on rikollinen manipulaatio.

    Maailmanlaaja tasapainon järkyttäminen, kaaoksen pesäkkeet ja pelko – kaikki eliitin taktiikat – helpottavat käyttäytymisen kontrollointia ja muodostavat täydellisen kontekstin uuden, orwelliaanisen totaalisen valvonnan ja ihmisten kontrolloimisen systeemin luomiseksi. Sen perusta, sanoo kirjoittaja, on langaton teknologia, ja systeemi tulee teknologian piiristä, ei geopoliittisesti (paitsi sekundaarisesti).

    Kirjoittaja jatkaa: ”Puhelimesi on heidän aseensa, eikä mitään 5G:tä tarvita.”

    Siteeraus Zbigniew Brzezinskiltä (”Between Two Ages”, 1970): ”Toinen uhka, vähemmän peittelemätön mutta ei vähemmän perustava, käy liberaalia demokratiaa vastaan. Suoremmin teknologian vaikutukseen liittyen se tuo mukanaan asteittaisen kontrolloidumman ja ohjatumman yhteiskunnan muotoutumisen. Sellaista yhteiskuntaa hallitsisi eliitti, jonka oikeus poliittiseen valtaan nojautuisi oletettuun suurempaan tietotaitoon. Vapaana perinteisten liberaalien arvojen pidäkkeistä tämä eliitti ei epäröisi päästä poliittisiin tarkoitusperiinsä käyttämällä viimeisimpiä moderneja tekniikoita vaikuttaakseen julkiseen käyttäytymiseen ja pitääkseen yhteiskunnan tiukassa valvonnassa ja kontrollissa.”

    Artikkelin kirjoittaja viittaa jaksoon ”The Real Reason for the Wireless “Season”?” tässä artikkelissa:

    Wireless Technology: Ultra Convenient. Endlessly Entertaining. Criminally Instigated. Terminally Pathological.

    Sitten kirjoittaja viittaa vaatimuksiin tehdä Covid-19-rokotukset pakollisiksi USA:ssa heti kun ne ovat tulleet markkinoille. Hän kysyy, millaista olisi olla sellaisen yhtiön toimitusjohtaja, joka on ennalta määrätty myymään kaksisataa tai kolmesataa miljoonaa tuotetta pelkästään USA:ssa. Olisiko silloin hyvä ottaa yhteyttä rokotevalmistajien edustajiin (he siis voisivat kertoa)? Silloin ”epävarmuustekijöitä” voitaisiin vähentää ”todistamalla” kerta kaikkiaan, kuinka hieno myrkkyneula on sinulle ja mikä mukava vuosittainen rahantulo se on heille. Jos rokotteet tehdään pakollisiksi, silloin kyseessä on täydellinen lääketieteellisfasistinen tyrannia. Silloin valtio omistaa kehosi.

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
    1. Monet perustelevat maskeja sillä että ne blokkaavat pienet pisarat, jotka kuljettavat mukanaan taudinaiheuttajia. Mutta nämä pisarat tarttuvat tehokkaasti maskiin ja kuivuvat siihen ja sen jälkeen virukset oivat vapaita ”purjehtimaan” maskin läpi hengitysteihin.

      Uloshengitettäessä ilmavirrat suuntautuvat luonnollisesti sierainten ja ylähuulen kautta alaspäin , Maskilla ei saavuteta tässä suunnassa suurtakaan etua, muta se heikentää hengittäjän itsensä vapautumista viruspartikkeleista, jotka konsentroituvat maskin sisälle.

      Maskeista voi olla hyötyä tietyissä rajatuissa tilanteissa, mutta aihepiiri vaatisi enemmän tutkimusta. Nykyinen mediavetoinen maski-kampanja on vain ihmisten kiusaamista ja heidän alistamistaan manipulaatiota helpottavalle stressille ja poikkeustilan tunteelle. Maskien taustalla voi olla myös ritualistista symboliikkaa, jolla kansalaiset alistetaan tai vihitään uuden epäinhimillisen ja epäluonnollisen järjestyksen alaisuuteen (morsius-symboliikka). Morsiamet odottavat kasvot hunnutettuna uuden sulhasensa penetraatiota (DNA/RNA rokotteet).

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
      1. Tässä vielä kolme mielipidettä maskeista

        Mielipiteet ovat tri Sherri Tenpennyn, tri Janet Levatinin ja J. B. Handleyn (Handley itse asiassa esittää lähteitä).

        1. Tri Sherri Tenpenny. Käyn läpi tri Tenpennyn artikkelia ”Coronavirus Pt 4: Masks Don’t Protect” (”Maskit eivät suojaa”), 16.7.2020,

        https://vaxxter.com/coronavirus-pt-4-masks-dont-protect/

        Maskeista on tullut yhdessä olemisen symboli ja symboli siitä, että tehdään jotakin jonkun suojelemiseksi tähän yleensä lievään Covid-19-infektioon sairastumiselta. Niiden käyttäytyminen, jotka pakkomielteisesti pitävät maskia ja huutavat niille, jotka eivät pidä, näyttää samanlaiselta kuin niiden käyttäytyminen, jotka rokottavat lapsensa mutta eivät salli rokottamattomien lasten leikkiä heidän kanssaan. Tri Tenpenny haluaa vastata molemmille ryhmille: ”Jos sinun maskisi suojaa sinua, miksi olet huolissasi siitä, että minä otan sen riskin, että sairastun flunssaan?”, ja: ”Jos rokotteesi toimivat, miksi olet huolissasi?”

        Maskin pitämisestä on tullut melkein kuin johonkin kulttiin osallistumista; joillekin se on uuteen muotivirtaukseen osallistumista.

        Tri Tenpenny etsi kahden päivän ajan lääketieteellisestä kirjallisuudesta tieteellistä näyttöä siitä, että maskit todella pysäyttävät infektion leviämisen ja suojelevat maskia pitävää ihmistä sairastumiselta. Käytyään läpi 50 artikkelia hän löysi seuraavaa:

        1. Ei ole olemassa sellaista satunnaistettua, kontrolloitua tutkimusta, jonka tulokset on vahvistettu ja joka osoittaa, että maskin tai hengityssuojaimen (N95-maski) pitämisestä on hyötyä terveydenhuollossa toimiville työntekijöille tai yhteisön jäsenille. Ei ole olemassa sellaista nimenomaista tutkimusta. Ei myöskään ole olemassa sellaista tutkimusta, joka osoittaa hyötyä siitä, että laaja-alaisesti pidetään maskia julkisuudessa.

        2. Jos maskin pitämisestä olisi hyötyä pisaroita ja aerosolipartikkeleita blokkaavan voiman vuoksi, silloin hengityssuojaimen (N95-maski) pitämisestä pitäisi olla enemmän hyötyä kuin kirurgisen maskin pitämisestä. Ei ole. Maskit eivät suojaa, eivätkä hengityssuojaimet suojaa. Kangassuojaimet ovat täysin arvottomia.

        3. Tulee myös pitää mielessä, että kirurgiset maskit on pääasiassa suunniteltu suojaamaan ympäristöä niiden pitäjiltä, kun taas hengityssuojainten tarkoitus on suojata niiden pitäjiä ympäristöltä.

        4. Koronavirukset ovat kooltaan alle 0,125 mikronia. Maskit ja hengityssuojaimet suodattavat 0,3-0,8 mikronia kooltaan olevia partikkeleita. Maskit eivät mitenkään voi toimia. Missään puolueettomassa tutkimuksessa ei ole havaittu hyötyä maskin tai hengityssuojaimen pitämisestä tässä käytössä.

        Löydöstensä tueksi Tri Tenpenny viittaa tähän pdf-dokumenttiin:

        https://vaxxter.com/wp-content/uploads/2020/07/masks-final.pdf

        On aika, kirjoittaa tri Tenpenny, nousta kapinaan hallitsijoidemme tyranniaa vastaan tieteen avulla, joka tukee päätöstämme hengittää happea, hengittää ulos hiilidioksidia ja tukea tervettä immuunijärjestelmää.

        2. Lastenlääkäri Janet Levatin. Alla oleva siteeraus on tri Levatinin artikkelista ”Which Pandemic Assumptions are YOU accepting as Facts? (”Mitä pandemiaolettamuksia SINÄ hyväksyt tosiasioina?”),

        https://vaxxter.com/which-pandemic-assumptions-are-you-accepting-as-facts/

        OLETTAMUS 1 (tri Levatin esittää olettamuksia, jotka hyväksytään yleisesti mitään kyselemättä): Maskit estävät viruksen leviämistä, joten meidän täytyy olla hyviä kansalaisia ja pitää niitä. Jos kieltäydymme, olemme itsekkäitä emmekä ota huomioon muita.

        On hämmästyttävää nähdä ihmisten kävelevän ympäriinsä maskeissa, jopa paikoissa, joissa niiden käyttöön ei ole velvoitettu, vain koska auktoriteettiasemassa olevat henkilöt ovat kertoneet heille, että heidän täytyy pitää niitä. On jopa ehdotettu, että intiimeissä puuhissakin niitä pitäisi käyttää.

        Rancourt[1] kävi läpi maskien hyödyllisyyttä virustautien leviämisen pysäyttämisessä koskevaa tiedettä ja konsensus on, että ne ovat tehottomia. Maskit ovat tehottomia, koska virukset ovat pienempiä kuin sen paperin tai kankaan huokosten koko, josta maskit on tehty. Useimpien maskien reunojen ympärille jää myös melkoisia rakoja, mikä tekisi niistä tehottomia, vaikka huokosten koko voisikin estää viruksia pääsemästä läpi.

        Lisäksi maskit aiheuttavat ongelmia alentamalla veren happipitoisuutta ja nostamalla veren hiilidioksidipitoisuutta. Seuraava lainaus on eräästä vuoden 2005 artikkelista:

        ”N95-maskien pitäminen johtaa alhaiseen veren happipitoisuuteen ja kohonneeseen veren hiilidioksidipitoisuuteen, jotka heikentävät työtehoa ja kykyä tehdä oikeita päätöksiä. Lääkintähenkilökunnalla on kohonnut riski saada ’Vakava akuutti hengityselinten syndrooma’ (’Severe acute respiratory syndrome’, SARS), ja asiantuntijat kaikkialla maailmassa suosittelevat kovasti N95-maskien käyttämistä. Kuitenkin N95-maskeja pitävä lääkintähenkilökunta kokee yleisesti huimausta, päänsärkyä ja hengityksen lyhyyttä. Myös kyky tehdä oikeita päätöksiä saattaa olla vaikeutunut.”

        Maskit ovat myös psykologisesti vahingollisia. Kun kasvomme ovat peitettyjä, suuri osa ihmisyyttämme on piilossa, myös kykymme ilmaista ja havaita/tulkita tunteita. Ilon, rakkauden, vihan, pelon ja surun tunteet vaimentuvat ja mahdollisesti katoavat kokonaan, jos yleinen maskien pitäminen jatkuu. Jopa 93% vuorovaikutuksestamme on ei-sanallista. Suositukset pitää maskeja eivät perustu tieteeseen, ja niiden takana voi sen vuoksi olla vain yhteiskunnallinen ohjailu.

        [1] Tri Levatin viittaa Denis G. Rancourt kirjoittamaan artikkeliin ”Masks Don’t Work: A review of science relevant to Covid-19 social policy” ja myös kirjaan ”Hierarchy and Free Expression in the Fight Against Racism.” Rancourt sanoo, että meidät ”junaillaan” hyväksymään ja uskomaan monia perusolettamuksia terveydestä ja hyvinvoinnista. Rancourt kirjoittaa mm. näin:

        ”Laaja-alaiset kiellot, joiden sanotaan johtuvan väitetyistä itsestään selvistä totuuksista, ovat yleinen yhteiskunnallisen ohjailun keino. Kun kyseessä ovat vaaralliset totuudet systeemistä, silloin usein valtion ja yhtiöiden aktiivinen tuki otetaan mukaan näissä kampanjoissa. – – Valtavirtalääketieteen ohjailema ja ylläpitämä SUURVALHE on ytimenä siinä, miten käskytyshierarkia ankkuroidaan perustavalla tasolla meidän luontaiseen ihmisbiologiaamme. Asiat eivät ole niin kuin ne näyttävät olevan. Jopa asiat, jotka uskomme itsestämme ja kehoistamme, ovat useimmiten vääriä.”

        3. J. B. Handley. Handleyn artikkeli, josta alla oleva ote on peräisin, on nimeltään ”Lockdown lunacy: The Thinking Person’s Guide”,

        https://childrenshealthdefense.org/news/lockdown-lunacy-the-thinking-persons-guide/

        Artikkelissa kumotaan yhteiskunnan sulkemisen mielekkyys koronavirustaudin (Covid-19) vuoksi 16 tosiasian avulla.

        TOSIASIA 6. Maskit ovat tehottomia pysäyttämään Covid-19:n leviämistä.

        Maskia tulisi Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan käyttää (virallisen terveydenhuollon ulkopuolisessa kontekstissa) vain jos henkilö on sairas ja hänellä on kuumetta ja yskää tai jos terve henkilö hoitaa jotakuta, joka on saanut Covid-19-tartunnan. Terveistä ihmisistä siis vain niiden, jotka hoitavat Covid-19-potilaita, tulisi käyttää maskeja (linkki lähteeseen artikkelissa).

        Eräs hongkongilainen tutkimus kävi läpi 72 vuoden ajalta (1946-2018) 10 tutkimusta, joissa oli arvioitu kasvomaskien tehokkuutta vahvistettujen influenssavirusinfektioiden vähentämisessä. He eivät löytäneet mitään merkittävää vähentymistä influenssan leviämisessä kasvomaskeja käytettäessä. He toteavat, että kasvomaskien oikea käyttö on tärkeää, koska niiden vääränlainen käyttö saattaa lisätä leviämisen riskiä.

        Ei siis ole olemassa näyttöä, että maskien pitäminen vähentäisi hengitystietulehduksen leviämistä. Ei ole näyttöä, että maskit estäisivät virusten leviämistä tai suojelisivat ihmisiä.

        Artikkelissa ”Why Face Masks Don’t Work: A Revealing Review” käydään läpi paljon tiedettä ja siinä todetaan, ettei kasvomaskien suodatinmateriaali pidättele tai suodata ulos viruksia tai muita alle mikronin partikkeleita. Kun lisäksi kasvomaskit eivät ole hyvin istuvia, niitä ei voi pitää välineinä, jotka antaisivat suojan hengitystieinfektioita vastaan.

        Kanadalainen fyysikko D. G. Rancourt kirjoittaa artikkelissaan ”Masks Don’t Work: A review of science relevant to COVID-19 social policy”, että tutkimusten ja meta-analyysien mukaan maskit ja hengityssuojaimet eivät toimi hengitysteiden influenssankaltaisten sairauksien estämisessä tai sellaisten hengitystiesairauksien estämisessä, joiden uskotaan leviävän pisaroiden tai aerosolipartikkeleiden välityksellä. Fysiikka ja biologia on sellaista, etteivät ne toimi. Aerosolipartikkelit ovat liian pieniä blokattaviksi, ja sitten pienin infektoiva annos on pienempi kuin yksi aerosolipartikkeli.

        British Medical Journal-lehdessä v. 2015 julkaistussa tutkimuksessa ”A cluster randomised trial of cloth masks compared with medical masks in healthcare workers” varoitetaan kangasmaskien käytöstä. Kosteuden kertyminen, kangasmaskien uudelleenkäyttö ja huono suodatus voivat johtaa suurentuneeseen infektion riskiin.

        Maskit myös pakottavat hengittämään uudelleen omaa hiilidioksidia, ja se voi johtaa alentuneisiin happipitoisuuksiin.

        New England Journal of Medicine -lehdessä hiljattain julkaistussa artikkelissa todetaan, että tiedossa on, ettei maskien pitäminen terveydenhuollon laitosten ulkopuolella anna juuri mitään suojaa infektiota vastaan. Terveysviranomaiset määrittelevät merkittävän altistuksen Covid-19:lle sellaiseksi kasvot-kohti-kasvoja -kontaktiksi, joka tapahtuu kahden metrin sisällä potilaasta, jolla on oireinen Covid-19, ja joka kestää ainakin muutaman minuutin (jotkut sanovat: 10 minuuttia tai jopa 30 minuuttia). Mahdollisuus saada Covid-19 ohimenevästä kohtaamisesta julkisessa tilassa on sen vuoksi pieni. Usein toive laajamittaisesta maskien käytöstä on vaistomainen reaktio pandemian aiheuttamaan ahdistukseen.

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
  14. Polyetyleeniglykolia sisältävät RNA-rokotteet koronavirusepidemiaa vastaan ovat erityisen vaarallisia

    Synteettistä polyetyleeniglykolia (PEG) on nykyisin kaikkialla ympäristössämme. Sitä käytetään mm. lääkkeissä (ja nyt joissakin rokotteissa), itsehoitotuotteissa, voiteluaineissa, geeleissä ja ruoan lisäaineena. Siitä on ollut seurauksena, että esim. USA:ssa 72% väestöstä on herkistynyt PEG:lle, ts. lähes kolmella neljästä amerikkalaisesta on vasta-aineita (sekä IgM- että IgG-vasta-aineita) PEG:tä vastaan.

    Nyt tuollaiseen väestöön (72% herkistynyt PEG:lle) ollaan kehittämässä Covid-19:ää vastaan RNA-rokotteita, joissa RNA:n nanopartikkelipohjaisessa kantajasysteemissä käytetään PEG:tä (kyseinen systeemi on tarpeen RNA:n saamiseksi ehjänä ihmisen solujen sisälle sytoplasmaan). Sellaisia rokotteita kehittävät MODERNA, Pfizer/BioNTech ja Arcturus Therapeutics. Lisäksi on olemassa toinenkin rokotteen valmistamisen menetelmä, jossa PEG:tä tulee rokotteeseen: Max Planckin menetelmässä PEG:tä lisätään virusta sisältävään nesteeseen ja sitten neste suodatetaan membraanien (kalvojen) läpi. PEG saa virukset kiinnittymään membraanien selluloosapintaan, mutta epäpuhtaudet menevät suoraan membraanien läpi. Kyseessä on siis puhdistusmenetelmä. PEG:tä on käytetty myös rokotteiden lisäaineena rokotteiden säilytysajan pidentämiseksi, ja kliinisissä kokeissa tällaisia rokotteita ovat Johnson & Johnsonin, Oxfordin ja CanSinon rokotteet.

    Koska mainituissa rokotteissa on PEG:tä ja koska USA:n väestöstä 72%:lla on vasta-aineita PEG:tä vastaan, niin 72%:lla amerikkalaista on vasta-aineita noita rokotteita vastaan! Tämä on tietenkin täysin mieletöntä; niin ei saa olla. Jos PEG:tä sisältäviä rokotteita annetaan väestölle, jolla on PEG-vasta-aineita, niin siitä seuraa ikäviä yliherkkyysreaktioita, kun PEG:n määrä äkisti kasvaa. On kuvattu vakavia reaktioita, myös hengenvaarallisia anafylaktisia reaktioita. Ihmisiä siis saattaa kuolla rokotteeseen. MODERNA myöntääkin nämä reaktiot. Rokotteissa on usein myös lisäaineena polysorbaatteja, jolloin voi tapahtua yliherkkyysreaktioita molemmille. On myös havaittu, että PEG-vasta-aineet merkittävästi vähentävät rokotteiden tehoa.

    Jos PEG-rokotteita käytetään, olisikin aina mitattava etukäteen rokotettavien PEG-vasta-aineiden määrä. Osalla ihmisistä PEG-yliherkkyys on diagnosoimatta, ja on olemassa suuri riski, kun kyseisillä rokotteilla lähdetään väestöä rokottamaan.

    Suomessa tilanne on todennäköisesti samankaltainen, koska mainittuja PEG-tuotteita käytetään täälläkin.

    Lähteet:

    https://childrenshealthdefense.org/news/components-of-mrna-technology-could-lead-to-significant-adverse-events-in-one-or-more-of-our-clinical-trials-says-moderna/

    (Components of mRNA Technology “Could Lead to Significant Adverse Events in One or More of Our Clinical Trials,” says Moderna);

    https://childrenshealthdefense.org/news/expressing-concerns-to-modernas-principal-investigators/

    (Expressing Concerns to Moderna’s Principal Investigators).

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  15. Koronavirustestauksista

    Kokosin kolmesta artikkelista testauksia koskevia tietoja (kohdat A, B ja C).

    A. Tri Sherri Tenpenny on kirjoittanut testauksista täällä (artikkeli julkaistu 18.5.2020):

    https://vaxxter.com/covid19-testing-what-are-we-doing-what-does-it-mean/

    Aluksi tri Tenpenny kertoo, että ensimmäinen ihmisen koronavirus tunnistettiin v. 1965, ja se oli tavallisen flunssan aiheuttaja. Nykyisin koronavirusperheeseen kuuluu 36 virusta. Tuossa virusjoukossa on neljä yleistä koronavirusta, jotka ovat aiheuttaneet infektioita (flunssia) ihmisissä monen vuosikymmenen ajan. Lisäksi on ollut kolme pandemiaa aiheuttanutta koronavirusta: SARS, MERS ja nyt SARS-CoV-2, jonka sanotaan aiheuttavan nykyistä Covid-19-infektiotautia.

    Sitten hän käsittelee koronavirustestauksia. 31.1.2020 USA:ssa julistettiin yleinen terveyshätätila, ja neljä päivää myöhemmin aktivoitiin laki (PREP Act), joka antaa valmistajille vastuuvapauden kaikkien niiden tuotteiden, teknologioiden ja rokotteiden kohdalla, jotka on kehitetty lääketieteellisinä vastatoimina Covid-19:ää vastaan. Seuraavaksi ihmisiä alettiin kutsua testauksiin sen toteamiseksi, onko ihminen saanut infektion vai ei. Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskusten (CDC:n) näytteenottovälineet olivat alkuun viallisia (reagentit reagoivat kontrollinäytteen kanssa), ja monissa muissa maissa Kiinasta ostetut näytteenottovälineet olivat SARS-Cov-2-viruksen saastuttamia (ei tiedetä, miksi näin oli).

    Viranomaisten mukaan testaukset ovat tärkeitä, koska niiden avulla terveysviranomaiset voivat arvioida, onko heidän toimillaan (eristämistoimet, maskit jne.) ollut tautia hillitsevä vaikutus. Testauksia viranomaisten mukaan tarvitaan myös sen selville saamiseksi, kuinka monta ihmistä on saanut tartunnan jossakin yhteisössä ja kuinka koronavirukset leviävät. Tri Tenpennyn mukaan nämä eivät ole riittäviä syitä testauksiin (kuten eräässä kommentissani olen tuonut esiin, testauksissa kerätään ihmisiltä DNA:ta laajaan DNA-tietokantaan, mahdollisesti hämäräperäisiin tarkoituksiin).

    Testaukset kuitenkin alkoivat, ja näytteitä on otettu sieraimista, sieraimien kautta nielun takaosasta, keuhkoputkihuuhtelusta, ysköksestä ja ulosteesta. Pakkotestauksiakin on vaadittu (mm. Washington). On uhkailtu, että jos joku ei suostu testaukseen, hän ei saa poistua kotoaan. Kauppareissutkin on silloin jonkun muun tehtävä hänen puolestaan.

    Mutta mitä testaustulokset todella tarkoittavat?

    SARS-CoV-2 -virusta tunnistetaan kahdella eri testaustavalla, 1) tunnistamalla viruksen RNA:ta (testaustapa RT-PCR), ja 2) veritestillä vasta-aineiden toteamiseksi.

    1) RT-PCR-testi.

    PCR on lyhenne sanoista polymerase chain reaction. Tämä metodi (PCR) voi tunnistaa jonkin tietyn viruksen virusperheessä. Kuitenkin sitä voidaan käyttää vain DNA-virusten tunnistamiseen. SARS-CoV-2 on RNA-virus. Erityisellä monivaiheisella menetelmällä PCR:ää voidaan muokata tunnistamaan SARS-CoV-2-virus, ja menetelmä kulkee nimellä RT-PCR (reverse transcription – polymerase chain reaction).

    Jos sieraimesta otettu näyte tai verinäyte sisältää hieman SARS-CoV-2-viruksen RNA:ta, RT-PCR voi tunnistaa sen, ja silloin on hyvin todennäköistä, että henkilö on altistunut SARS-CoV-2-virukselle. Kuitenkaan positiivinen RT-PCR-testi ei välttämättä tarkoita, että kokonainen virus on läsnä. Viruksen täytyy olla täysin kokonainen levitäkseen ja aiheuttaakseen sairauden. Positiivinen RT-PCR koronavirustesti ei siis kerro varmuudella, onko virus kokonainen ja voiko se levitä ja aiheuttaa Covid-19:n.

    RT-PCR -testauksessa ajoitus on tärkeä, sillä todennäköisyys sille, että RT-PCR on positiivinen, pienenee sitä mukaa kuin aikaa kuluu oireiden alkamisesta (vaikka henkilöllä olisi ollut kaikki koronavirusinfektioon liittyvät oireet tai vaikka hän olisi joutunut läheisesti tekemisiin ihmisten kanssa, joilla on todettu Covid-19). Esimerkiksi sieraimesta otetun näytteen kohdalla positiivisen testin todennäköisyys päivänä 0 on 94%, päivänä 10 67% ja päivänä 31 2%. Nielun takaosasta otetun näytteen kohdalla vastaavat prosentit ovat 88, 47 ja 1.

    Mitä pidempi siis aika oireiden alkamisen ja testauksen välillä, sitä todennäköisemmin testi on negatiivinen.

    Ja vielä: Jos negatiivisen testin saanutta testataan toistuvasti, testi voi lopulta vahvistaa virusperäisen RNA:n läsnäolon, mutta tämä on epäkäytännöllistä. Asiaa voi sekoittaa vielä se, että toistuvasti testattaessa henkilön testi voi mennä negatiivisesta positiiviseen ja takaisin negatiiviseen, kun immuunisysteemi selvittää koronavirusinfektiota ja siirtyy toipumiseen.

    Vielä enemmän asiaa sekoittaa se, että Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkehallitus (FDA) myöntää, että virusperäisen RNA:n löytyminen RT-PCR:n avulla ei välttämättä ole sama kuin infektoiva virus.

    Yhteenvetona: Jos sinulla on ollut kaikki Covid-19:n oireet mutta RT-PCR -testisi on negatiivinen, niin tarkoittaako se sitä, a) että olet vapaa liikkumaan missä vain, b) että influenssan kaltaisen tautisi on aiheuttanut jokin muu taudinaiheuttaja, ehkä joku niistä neljästä koronaviruksesta, jotka ovat olleet liikkeellä vuosikymmeniä, c) että testituloksesi on väärä negatiivinen ja sinulla on vielä infektio, mutta sitä ei voida havaita nykyisillä testeillä, d) että näytteenottaja on ottanut näytteesi puutteellisesti väärän tekniikan johdosta, e) että sinä et ole altistunut Covid-19:lle ja olet altis sairastumaan infektioon ja sinun täytyy pysyä karanteenissa?

    Sama epävarmuus koskee positiivista RT-PCR:ää: Jos sinulla ei ole ollut Covid-19:n oireita mutta RT-PCR on positiivinen, niin testi voi olla väärä positiivinen eikä sinulla ole infektiota. Joudut kuitenkin karanteeniin. Voi olla myös niin, että olet altistunut virukselle ja olet/et ole tartuttava (virus on/ei ole sinussa kokonaisena ja tartuttavana). Joudut joka tapauksessa karanteeniin.

    Mitä siis negatiivinen tai positiivinen RT-PCR-testi tarkoittaa? Kukaan ei tiedä varmasti. Siinä on valtava ongelma.

    2) Serologinen veritesti vasta-aineiden toteamiseksi.

    Nykyisin (18.5.2020) on saatavilla tai kehitteillä yli 200 serologista veritestiä vasta-aineiden toteamiseksi. Infektioissa vasta-aineita ovat IgM ja IgG (immunoglobuliini M ja immunoglobuliini G). Aluksi nousee IgM:n määrä, ja IgM onkin merkki akuutista, läsnäolevasta infektiosta. IgM myös laskee nopeasti, kun infektio loppuu. IgG-vasta-aine on merkki entisestä (päättyneestä) infektiosta. Usein IgG-testaus ei kykene kertomaan, oliko päättynyt infektio SARS-CoV-2-viruksen vai jonkin neljästä yleisestä influenssankaltaisen sairauden aiheuttavasta koronaviruksesta aiheuttama.

    Tri Tenpenny siteeraa ensin FDA:ta, joka sanoo, että serologisia veritestejä ei tule käyttää akuutin tai aktiivisen Covid-19-infektion diagnosointiin, koska serologinen testi voi antaa negatiivisen tuloksen, vaikka potilas on aktiivisesti infektoitunut (esim. keho ei ole vielä kehittänyt vasta-aineita virukseen), tai se voi antaa väärän positiivisen tuloksen (esim. jos vasta-aine osoittaa eri koronaviruksen aiheuttamaa entistä infektiota).

    Sitten tri Tenpenny siteeraa CDC:tä, joka sanoo, että jos vasta-ainetestisi on positiivinen, niin a) se osoittaa, että sinulla on vasta-aineita SARS-CoV-2-viruksen tai jonkin muun koronaviruksen aiheuttaman infektion seurauksena, b) on epäselvää, antavatko nuo vasta-aineet suojan (immuniteetin) uudelleen infektoitumista vastaan; emme siis tiedä tällä hetkellä, tekevätkö vasta-aineet sinut immuuniksi virukselle, c) jos sinulla ei ole oireita, sinulla todennäköisesti ei ole aktiivista infektiota eikä jatkoseurantaa tarvita, d) on mahdollista, että vasta-ainetestisi on positiivinen eikä sinulla ole tai ole koskaan ollut Covid-19:n oireita. Tämä tarkoittaa oireetonta infektiota (ts. sinulla on terve immuunisysteemi), e) vasta-ainetesti ei voi kertoa, oletko parhaillaan Covid-19:n sairastuttama.

    Edelleen CDC sanoo, että jos vasta-ainetestisi on negatiivinen, niin a) sinulla todennäköisesti ei ole ollut aiempaa infektiota. Kuitenkin sinulla saattaa olla parhaillaan menossa oleva infektio, koska vasta-aineita ei ilmaannu 1-3 viikkoon infektion saamisesta, b) joillekin ihmisille vasta-aineita kehittyy vielä myöhemmin, ja joillekin ihmisille ei kehity vasta-aineita, c) vasta-ainetesti ei voi kertoa, oletko parhaillaan Covid-19:n sairastuttama.

    Jos siis ei tiedetä, tekevätkö vasta-aineet immuuniksi virukselle, niin miksi rokoteteollisuus kutsuu IgG:tä ”suojaavaksi vasta-aineeksi”? Eikö IgG ole juuri se immuniteetin merkki, jota he tuhkarokon tai vesirokon tai sikotaudin sairastettuasi tutkivat todetakseen, oletko immuuni tuleville infektioille? Eikö IgG ole juuri sen immuniteetin merkki, jota he yrittävät saada aikaan rokotuksilla?

    Jos CDC ei tiedä, antaako SARS-CoV-2-viruksen IgG-vasta-aine infektiosta toipumisen jälkeen suojan tulevaa infektiota vastaan, silloin se varmasti ei tiedä, estääkö rokotteen synnyttämä vasta-ainekaan infektiota. Tämä täydellisesti tekee tyhjäksi teorian, että vasta-aineet antavat suojan ja että rokotteista tulevat vasta-aineet ovat välttämättömiä jotta et tulisi sairaaksi!

    Testauksissa ei näytä olevan päätä eikä häntää. Kuitenkin niitä käytetään. Mitä testaajat etsivät? Etsivätkö he positiivisia testituloksia, jolloin he sanovat, että olet altistunut virukselle ja olet mahdollisesti toipunut? Etsivätkö he negatiivisia testituloksia, jolloin he sanovat, että olet terve? Vai tarkoittaako täydellisesti negatiivinen testitulos (negatiivinen RT-PCR-testi + IgG-vasta-aineiden määrä nolla) sitä, että olet altis saamaan infektion ja kuulut karanteeniin?

    SARS-CoV-2-virus mutatoituu (muuttuu geenimutaatioissa) nopeasti, mikä on tyypillistä RNA-viruksille. Viime huhtikuussa eräässä tutkimuksessa havaittiin, että kyseinen koronavirus on mutatoitunut ainakin 30 erilaiseksi geneettiseksi muunnokseksi. Jos siis RT-PCR-testi on positiivinen, niin tunnistaako tämä altistuksen pandeemiselle virukselle vai jollekin geneettiselle variaatiolle? Ja vielä: Koska pandemiavirus mutatoituu nopeasti, niin silloin kaikki sitä vastaan kehitetyt rokotteet ovat aina myöhässä. Niillä ei ole mitään virusta estävää vaikutusta, koska uusiin mutatoituneisiin viruksiin eivät tehoa rokotteet, jotka on kehitetty vanhojen virusten pohjalta, ts. rokotteiden synnyttämät vasta-aineet eivät tehoa uusien infektoivien mutatoituneiden virusten antigeeneihin, koska nämä ovat erilaisia kuin vanhojen koronavirusten antigeenit. Avainkaan ei mene lukkoon ja ovi aukea, jos avainta työnnetään ohi avaimenreiän.

    On siis niin, että rokotteet ovat aina pelkkä terveysriski, koska virus on mutaatioissa ehtinyt jo muuttua, kun rokote tulee markkinoille.

    Tri Sherri Tenpenny toteaa, että ihmiset ovat alkamassa nähdä heitä vastaan suunnatun valtavan huijauksen. Covid-19:ään sairastuneista 98,6% toipuu ja 1,4% menehtyy (valtaosa menehtyneistä on kuoleman kielissä jo valmiiksi olevia vanhuksia tai kroonisesti sairaita). 1,4% on samaa luokkaa kuin tavallisissa kausiflunssissa.

    Suomi tulee julistaa koronavirusterroristeista vapaaksi turvamaaksi. Yritysten on saatava jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. Jokaisen on saatava liikkua ja toimia kuten ennenkin. Testaukset, kontaktien jäljitykset ja rokotukset tulee kieltää. Maskit tulee heti kieltää, koska ne eivät suojaa terveitä ihmisiä sairastumasta tautiin ja koska ne ovat vakava terveysriski kantajilleen (neurokirurgi Russell Blaylock).

    Tri Sherri Tenpenny julistaa seuraavat TERVEET toimintaohjeet:

    En tule hyväksymään sitä, että tämä on ”uusi normaali.” En suostu testattavaksi. Kieltäydyn pakollisesta rokotuksesta. En käytä maskia. En pelkää seisoa ystävän tai perheenjäsenen vieressä enkä hyväksy ”sosiaalista etäisyyden pitämistä.” Ymmärrän, että oireeton viruksenkantaja on normaali, terve ihminen, enkä suostu pelkäämään, että saatan ”saada jotakin” normaalilta, terveeltä ihmiseltä.

    B. Seuraavaksi Makia Freemanin artikkeli ”April 2020 Rockefeller Foundation Paper Urges Testing and Tracing Entire US Population” (Huhtikuun 2020 Rockefeller Foundation Paper ajaa koko USA:n väestön testaamista ja jäljittämistä”), julkaistu 14.5.2020.
    https://www.activistpost.com/2020/05/april-2020-rockefeller-foundation-paper-urges-testing-and-tracing-entire-us-population.html

    Makia Freeman kirjoittaa, että kuten arvata saattoi, tuo testaustoimintasuunnitelma on suunnitelma valtavan DNA-tietokannan luomiseksi kaikista. Vielä hän toteaa, että suunnitelman sanat ”Rockefeller-säätiö on olemassa sitä varten, että tällaisiin hetkiin voidaan vastata” tarkoittavat itse asiassa: ”Uuden maailmanjärjestyksen isäntiensä puolesta toimiva Rockefeller-säätiö on olemassa sitä varten, että tällaisia kriisejä järjestetään ja sitten esiinnytään pelastajana, joka ratkaisee ne.”

    Kaikki meistä on testattava ja jäljitettävä, kunnes kaikki on saatu tuohon DNA-tietokantaan. [Luin itsekin jostakin maininnan, että Amerikassa Covid-19-testausten tarkoitus on kerätä kaikista DNA-näyte FBI:lle (ja muualla siis vastaaville valvontaviranomaisille); koronavirustestauksissa näet eristetään, kuten Makia Freemankin kertoo, RNA- ja DNA-sekvenssejä, ja niissä käytetään DNA-näytepuikkoa (DNA swab). DNA:ta kerätään siis kaikista, ja tämä viittaa hämäräperäiseen tarkoitusperään.]

    Makia Freemanin mukaan USA:ssa (ja siis pian muuallakin) testauksia ja jäljittämisiä järjestämään on suunniteltu armeijanomaisia COVID-terveydenhuoltojoukkoja, liki armeija siis. Tässä yhteydessä on Makia Freemanin mukaan pidettävä mielessä viisi seikkaa:

    1. Alkuperäiset CDC:n testausväline-erät olivat itse koronaviruksen saastuttamia;

    2. Tieteellisissä tutkimuksissa on havaittu, että testauksissa väärien positiivisten osuus on ollut jopa 80%;

    3. Testaukset perustuvat RT-PCR- tai PCR-testiin, joka eristää vain geneettisiä RNA-/DNA-sekvenssejä eikä voi todistaa syysuhdetta tai osoittaa, onko kyseisellä geneettisellä sekvenssillä mitään tekemistä terveydentilan kanssa. Positiivinen tai negatiivinen tulos on siis merkityksetön siinä suhteessa, että se ei kerro, onko väitetyllä ”viruksella” mitään tekemistä terveydentilan tai tartuttavuuden kanssa;

    4. Testeissä käytettävä DNA-näytetikku (DNA swab) osoittaa, että testeissä kerätään DNA:ta. Bill Gates rahoittaa tämän alan teollisuutta;

    5. Virus SARS-CoV2, jonka väitetään aiheuttavan COVID-19:ää, ei täytä Kochin postulaatteja, eikä sitä siis ole koskaan eristetty, puhdistettu, uudelleen injektoitu tämän sairauden aiheuttamiseksi eikä sataprosenttisesti osoitettu olevan olemassa. Kuinka nämä testit voivat tunnistaa viruksen, jonka ei ole koskaan lopullisesti todistettu olevan olemassa? [huom. tietojeni mukaan nykyisin SARS-CoV-2-virus on eristetty. VL].

    Testaukset ovat epäluotettavia. Ne eivät kerro, onko väitetyllä ”viruksella” mitään tekemistä terveyden/sairauden tai tartuttavuuden kanssa. Niissä kerätään DNA:ta.

    C. Seuraava ote on artikkelista ”LOCKDOWN LUNACY 2.0: Second wave? Not even close” (julk. 16.7.2020),

    https://childrenshealthdefense.org/news/lockdown-lunacy-2-0-second-wave-not-even-close/

    Pandemiastatistiikka katsottaessa on huomattava, että ”tapausten” määrällä ei ole merkitystä, koska ”tapaus” määritellään sellaisella tavalla, joka ei kerro totuutta. ”Tapausten” lukumäärää riippuu myös siitä, miten paljon testausta käytetään. Artikkelin lopussa olevassa John Thomas Littellin siteeratussa tekstissä käsitellään tätä, miten ”tapaus” Covid-19-pandemiassa on määritelty (perustuu testaukseen, ei oireisiin; oireettoman positiivinen testaustuloshan kertoo vain, että henkilö on altistunut virukselle ja JO VOITTANUT sen – hänessä ei ole tautia vaan taudin voittamisen merkit). ”Tapausten” lukumäärällä ja taudin aiheuttamilla kuolemilla ei niin ollen ole mitään korrelaatiota. Taudin toteamiseksi voidaan testata, mutta oireiden puuttuessa positiivinen testi ei riitä diagnoosin tekemiseksi. Oireeton Covid-19-positiivinen henkilö ei tartuta tautia. Onpa niinkin nykykäytännössä, että jokainen, jolla on ”influenssan kaltainen” sairaus (olipa aiheuttaja mikä hyvänsä), katsotaan Covid-19-tapaukseksi, jopa siis ilman vahvistavaa laboratoriotestausta.

    Jos siis jossakin on paljon positiivisia testaustuloksia oireettomissa ihmisissä, se on osoitus laumaimmuniteetin olemassaolosta – se suojaa heitä ja muita myös tulevilta mahdollisilta Covid-19:n muunnoksilta.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  16. Covid-19:ää vastaan on olemassa tehokas keino – parantumistulokset liki 100%

    Seuraan tässä (maailman yksinkertaisimmassa asiassa) amerikkalaisen lääkärin David Brownsteinin artikkelia ”Dr. Fauci: What About the Immune System?” (julk. 18.8.2020),

    https://childrenshealthdefense.org/news/dr-fauci-what-about-the-immune-system/

    Suomessa ei – ymmärrettävistä syistä – raportoida Covid-19:ään (koronavirustautiin) sairastuneiden toipumisista, sotkisihan se Autuaan Rokotteen odottamista ja rokotteista saatavien mahtavien tulovirtojen ja maineen saamista.

    Katson siis, ennen kuin menen tri Brownsteinin artikkeliin, joitakin amerikkalaisia koskevia amerikkalaisia lähteitä:

    1. Tri Sherri Tenpennyn artikkeli (18.5.2020):

    https://vaxxter.com/covid19-testing-what-are-we-doing-what-does-it-mean/

    Tri Sherri Tenpenny ilmoittaa, että Covid-19:ään sairastuneista 98,6% toipuu ja 1,4% menehtyy (valtaosa menehtyneistä on kuoleman kielissä jo valmiiksi olevia vanhuksia tai kroonisesti sairaita). 1,4% on samaa luokkaa kuin tavallisissa kausiflunssissa.

    2. Artikkeli ”COVID-19…Have You Heard? There Is Good News!” (14.7.2020):

    https://childrenshealthdefense.org/news/covid-19have-you-heard-there-is-good-news/

    Artikkeli vaatii, että julkisuudessa on alettava raportoida myös toipumisista, niin että uusien tapausten ja kuolemien lisäksi raportoidaan myös 1) testattujen ihmisten kokonaismäärästä, 2) päivittäisten uusien negatiivisten testien määristä, 3) toipumisten kokonaismäärästä ja 4) päivittäisten uusien toipumisten määristä suhteessa uusiin kuolemiin.

    Tutkimus, joka siis koskee vain Amerikkaa 5.7.2020, toteaa, että kun otetaan huomioon viikoittain jatkuvasti (kymmenettä viikkoa) alenevat uudet kuolemat ja huomattavasti kasvavat päivittäiset uudet toipumiset, voidaan arvioida, että Amerikassa tulee olemaan yli 2.7 miljoonaa toipumista, joista 2,45 miljoonaa ei tarvitse sairaalahoitoa.

    Toipuneita ovat 1) potilaat, jotka on laboratoriotuloksen vahvistamina otettu sairaalaan ja sitten päästetty pois sairaalasta sen jälkeen kun heillä on ollut kaksi peräkkäistä negatiivista PCR-testiä vähintään 24 tunnin päässä toisistaan, 2) positiivisiksi testattuina karanteeniin käsketyt henkilöt, jotka eivät tietyn ajan (14-30 vrk:n, osavaltiosta riippuen) sisällä tarvinneet sairaalahoitoa tai muuta lääkärin hoitoa.

    VAHVISTETTUJA toipumisia Amerikassa oli (5.7.2020) 1 045 888, siis yli miljoona! Vahvistettuja kuolemia oli tuolloin 117 744. Toipuneita on yli yhdeksän kertaa enemmän kuin kuolleita! Koska VAHVISTAMATTOMIA toipumisia on todennäköisesti jopa kymmenkertainen määrä (ne, jotka ovat sairastaneet tartunnan oireettomasti ja tietämättään, ja ne, jotka ovat saaneet oireita, mutta eivät ole joutuneet sairaalaan tai karanteeniin), toipuneiden määrä nousee jyrkästi suhteessa kuolleiden määrään.

    Sitten artikkeli ilmoittaa Covid-19:n toipumistodennäköisyydet (Amerikka 5.7.2020):

    Ikä 0-9: toipumistodennäköisyys 99,969%

    Ikä 20-49: toipumistodennäköisyys 99,62%

    Ikä yli 50: toipumistodennäköisyys 89,97%

    Ei todellakaan ole mikään vakava tauti!! Toipumisia liki 100% (Tenpenny 98,6%).

    Testattuja Amerikassa oli (tilanne 5.7) lähes 37 miljoonaa, niistä positiivisia tuloksia 7,7%. Noin 47 000 tapausta on vahvistamattomia.

    3. Artikkeli ”Truth over Fear: Framing America’s Second Covid ’Spike’”, (26.7.2020):

    https://thehighwire.com/truth-over-fear-framing-americas-second-covid-spike/

    Artikkeli kertoo, että keskustellessaan reporttereiden kanssa edeltävällä viikolla CDC:n johtaja Robert Redfield totesi: ”Arviomme tällä hetkellä on, että jokaista raportoitua tapausta kohti on todellisuudessa kymmenen muuta infektiota.” Hän myönsi myös: ”Tämä virus aiheuttaa hyvin paljon oireettomia infektioita. Perinteinen lähestymistapa, jossa etsitään oireellista sairautta ja sen diagnosointia, ilmeisesti aliarvioi infektoiden kokonaismäärää.”

    Artikkeli kommentoi näin: ”Jos Redfieldin arviot ovat oikeita, se nostaisi oireettomien TOIPUNEIDEN ihmisten määrää jyrkästi. Se saattaisi myös lopettaa jälleen orastavan hysterian.”

    CDC:n johtaja siis vahvistaa sen yllä sanotun, että vahvistamattomia toipumisia on todennäköisesti jopa kymmenkertainen määrä vahvistettuihin toipumisiin verrattuna.

    Nuo kolmen artikkelin tiedot tuon esiin tässä sen vuoksi, että nyt käsiteltävänä olevassa artikkelissaan tri Brownstein kertoo, että USA:ssa oli 7.8.2020 mennessä 4 962 216 vahvistettua SARS-CoV-2-tapausta (SARS-CoV-2 on Covid-19:ää aiheuttavan viruksen virallinen nimi) ja lisäksi 2 446 799 vahvistettua toipumista. Tuo 2,4 miljoonaa on jo melko lähellä arvioitua lopullista 2,7 miljoonaa. Koska vahvistamattomia toipumisia on suunnilleen kymmenkertainen määrä, todellisuudessa 7.8.2020 mennessä USA:ssa oli n. 25-30 miljoonaa toipumista (tri Brownstein ilmoittaa näistä siis vain vahvistetut toipumiset).

    Jos sovelletaan Suomeen tri Tenpennyn kohdassa 1 esiin nostamia lukuja 98,6% toipumisia ja 1,4% kuolemia, niin Suomen kuolemien määrästä 335 voidaan laskea, että Suomessa toipuneita on n. 24 000. Tätä lukua Suomen hallitus, THL ja lääketieteellinen ylhäisö eivät luonnollisestikaan raportoi. Keinolla millä hyvänsä kansa on pidettävä pimennossa ja hysteriassa, ettei rokotusvaatimuksilta mene pohja.

    Nyt jatkan tri Brownsteinin artikkelista. Hän kertoo olleensa etulinjassa hoitamassa Covid-19-potilaita. Heidän (hänen ja hänen työtovereidensa) hoitomuotoja olivat ravintohoito ja oksidatiivinen hoito, ja toisaalla artikkelissaan hän mainitsee vitamiinit, mineraalit, vetyperoksidin, otsonin, terveellisen ravinnon, riittävän nesteensaannin ja etenkin hyvän fyysisen kunnon hankkimisen (tämän hän kertoo auttavan KAIKKIA sairauksia vastaan ja tekevän kehosta terveemmän). Hän kertoo heidän hoitojensa olleen menestyksellisiä. Yhteistä niille on, että ne tukevat ja vahvistavat immuunijärjestelmää. Näistä kokemuksistaan ja hoidoistaan tri Brownstein on julkaissut tutkimuksen, joka löytyy osoitteesta:

    https://www.publichealthpolicyjournal.com/clinical-and-translational-research

    Tri Brownstein tarttuu vahvistettujen toipumisten määrään 2 446 799. Hän kysyy, kuinka nämä ihmiset toipuivat (oikea kysymys!).

    Tässä hän nostaa esiin ”Amerikan tohtoriksikin” tituleeratun tri Faucin, joka on informoinut ja neuvonut pandemiaa koskevissa asioissa alusta asti. Tri Fauci edistää ja on nopeuttanut koronavirusrokotteen kehittämistä. Hän on antanut informaatiota myös Covid-19:n hoitoon käytetyistä steroideista, Remdesiviristä, deksametasonista ja hydroksyklorokiinistä. Toistuvasti hän on vakuuttanut, että rokote on ainoa tie ulos tästä sotkusta ja että meidän kaikkien täytyy odottaa pian markkinoille tulevaa rokotetta.

    Tri Fauci siis hoitaisi Covid-19:ää lääkkeillä ja rokotteilla. Jos kerran Covid-19:stä ei ole ulospääsyä ilman rokotteita, jos siis Covid-19:ään ei ole olemassa parantavaa hoitoa, niin, kysyy tri Brownstein, kuinka nuo noin 2,4 miljoonaa Covid-19-potilasta toipuivat sairaudestaan? Tähän kysymykseen tri Fauci ei ole antanut vastausta. Tri Brownstein toteaa vielä, että USA:n liittovaltion kauppakomissio FTC ja Elintarvike- ja lääkehallitus FDA jatkuvasti toistavat lausuntoa, että ”SARS-CoV-2-virukseen ei ole olemassa mitään ehkäisevää lääkettä, parantavaa lääkettä tai hoitoa.”

    Tri Brownstein kysyisikin tri Faucilta, joka puhuu rokotteista, lääkkeistä, lääketutkimuksista, etäisyyksien pitämisestä ja maskien pitämisestä: ”Miksi ette mainitse immuunijärjestelmän tärkeyttä?”

    On siis olemassa tapa auttaa Covid-19-potilaita selviämään tästä sairaudesta; on ollut alusta lähtien: on edistettävä vahvan immuunijärjestelmän rakentamista. Hyvä immuunijärjestelmä neutraloi tämän virussairauden Covid-19 ja karkottaa sen.

    Otsikon mainitsema tehokas keino Covid-19:ää vastaan on ihmisen oma immuunijärjestelmä! Kun se pidetään kunnossa, se voittaa virustaudin ja karkottaa sen iäksi pois. Sitä varten jokaisella ihmisellä on – luonnostaan – immuunijärjestelmä. Se on osa Luojan luomaa ihmiskehoa.

    Tri Brownsteinille kävi niin, että kun hän esitti ajatuksen immuunijärjestelmän tukemisesta ja julkaisi tutkimuksen omista menestyksellisistä Covid-19-hoidoistaan, häntä ryhdyttiin hiljentämään antamalla hänelle varoitus (antajana mainittu FTC). FTC:n varoituskirjeessä sanotaan:

    ”On laitonta (laki FTC Act, 15 U.S.C Sec. 41 et seq.) mainostaa, että jokin tuote tai palvelu voi estää, hoitaa tai parantaa ihmisen sairauden, ellei sinulla ole pätevää ja luotettavaa tieteellistä näyttöä ja, mikäli asian laatu niin edellyttää, hyvin kontrolloituja ihmisillä tehtyjä kliinisiä tutkimuksia, jotka vahvistavat, että väitteet ovat totta silloin kun ne esitetään. Covid-19:n osalta ei tällä hetkellä tunneta mitään sellaista tutkimusta. On siis niin, että mikä tahansa koronavirukseen liittyvä estämistä tai hoitamista koskeva väite on vailla pätevää ja luotettavaa tieteellistä näyttöä. Teidän täytyy välittömästi lakata tekemästä sellaisia väitteitä.”

    On siis laitonta puhua immuunijärjestelmän tukemisesta.

    Tri Brownstein toteaa, että hän on ajatellut, että suuri osa hänen työtään lääkärinä on auttaa potilaita vahvistamaan omia immuunijärjestelmiään. Hän kokee myös, että onnistumisista/epäonnistumisista raportoiminen myös on osa hänen lääkärintyötään.

    Tri Faucilta hän haluaa kysyä, miksei hän keskity enemmän auttamaan ihmisiä vahvistamaan immuunijärjestelmiään, niin että he voivat torjua koronaviruksen, aivan kuten ihmiset aikojen alusta lähtien ovat puolustautuneet muita virussairauksia vastaan.

    Monet ihmiset ovat menestyksellisesti lyöneet takaisin koronavirusinfektion – sen vuoksi he ovat toipuneet. Immuunijärjestelmä on oikea hoito koronavirusta vastaan. Kaikilla ihmisillä on immuunijärjestelmä. Jos se ei ole kunnossa, sitä täytyy vahvistaa, ja niin tri Brownstein on tehnyt potilailleen (hänen hoitotavoistaan maininta yllä). 25 vuoden ajan tri Brownstein on menestyksellisesti hoitanut infektiopotilaitaan immuunijärjestelmää tukemalla.

    Amerikkalaiset ovat hänen mukaansa hyvin sairas kansa, ja se koskee myös heidän immuunijärjestelmiään. Niitä on siis vahvistettava.

    Potilaille on kerrottava, kuinka ollaan terveitä.

    Itse totean loppuun, että rokotukset (keinotekoiset immuunijärjestelmät) vahingoittavat luonnollista immuunijärjestelmää koko elämän ajaksi. Se on varmasti yksi syy, miksi amerikkalaiset ovat sairas kansa immuunijärjestelmiään myöten. Sama koskee Suomen kansaa luonnollisesti (täälläkin on jo pitkään rokotettu ihmisten immuunijärjestelmiä pilalle ja tehty kansasta raihnasta ja lähes elinkyvytöntä – kuten säälittävästä korona-avuttomuudesta ja -hysteriasta nähdään).

    Siis: Ainoa tehokas keino koronavirusta vastaan on ihmisen immuunijärjestelmä. Se on jokaisella luonnostaan. Se on estävä keino, hoitava keino ja parantava keino. Muita keinoja ei ole. Siksi – koko kansaa ajatellen – ainoa keino voittaa maassa virusepidemiat on laumaimmuniteetin hankkiminen. Se hankitaan antamalla viruksen vapaasti kulkea kansan yli (vanhuksia ja heikkoja toki suojellen). Kun laumaimmuniteetti on hankittu, kyseinen virus häviää eikä enää koskaan tule vaivaksi (immuunijärjestelmissä on tykit valmiina sitä vastaan).

    Laumaimmuniteetin estäminen ei voi voittaa virusta. Maamme johdon ja ns. ”terveysviranomaisten” laumaimmuniteetin estämiseen tähtäävä toiminta (rajoitukset, sulkemiset, liikkumiskiellot, maskit, etäisyyksien pitämiset, karanteenit jne.) on merkillistä sijaistoimintaa. Se ei osu kohteeseen: virus voitetaan ihmisten immuunijärjestelmissä, ei ilmaan huitomisessa. Ihmistoimin viruksen kulkua ei voi estää. Hallitus on – ns. ”terveysviranomaisten” neuvomana – tuhoamassa kaiken tyhjän vuoksi, ja se tosiaan täyttää perimmäisen idiotian tuntomerkit.

    Suomi häviää virukselle ja sairaudelle. Kansa kuivuu sisäisesti pois. Maasta tehdään autiomaa ja luurankojen pakkotyöleiri, ja sitä kutsutaan terveydeksi ja uudeksi maailmanjärjestykseksi.

    Mitä rokotuksiin tulee, ne ovat hirvittävä rikos Suomen kansaa vastaan. Ne tuhoavat ihmistä sisältä käsin. Ne tulee määrätä laittomiksi! Niiden AINOA vaikutus on tuhoaminen.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  17. Oikeuslääketieteen professori, patologi Klaus Püschel Saksan televisiossa:

    ”Ruumiinavausten perusteella yksikään tutkittu ei kuollut koronavirukseen. Kaikilla menehtyneillä oli vähintään yksi vakava sairaus allaan ja he kaikki olisivat joka tapauksessa menehtyneet tämän vuoden aikana. Yli 80 prosenttia tutkituista (140 henkilöä) sairasti sydän- ja verisuonisairauksia. Kuolleilla oli monia muitakin sairauksia kuten esimerkiksi maksa- ja munuaissairauksia.”

    Professori jatkaa:
    ”Perusterveiden ihmisten ei tule olla yhtään huolissaan tästä viruksesta. Tämä ei ole mikään ”tappajavirus” ja koronan vaarallisuutta on ylikorostettu aivan liikaa. COVID-19 on melko harmiton sairaus.”
    Puschelin haastattelu englanninkielisellä teksttyksellä löytyy linkissä olevasta jutusta mutta myös Youtubesta.

    https://rairfoundation.com/renowned-forensic-doctor-destroys-media-killer-virus-lies-nobody-has-died-of-covid-19-in-hamburg-without-previous-illness-watch/

    https://youtu.be/fSPeuyOawMQ

    Toivottavasti pelkästään tämä tieto herättäisi joitakin asiaa vielä miettiviä. Korona-kuolleisuus ilman olemassaolevaa rokotettakin on matalampi kuin kausi-influenssassa, johon on olemassa rokote…

    https://scontent-hel2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/117889816_401987854118558_2434418016912654011_n.jpg?_nc_cat=104&_nc_sid=ca434c&_nc_ohc=y2aw273cyGgAX8_KbHs&_nc_ht=scontent-hel2-1.xx&oh=678347c506d0ab11aa2fbed1a4c50e0c&oe=5F63D34C

    ”Suomessa menehtyy vuosittain arviolta 500-2000 ihmistä influenssaan ja luku voi olla korkeampikin. Euroopan tasolla arvio on 15 000 – 17 000 vuosittaista influenssakuolemaa”, kertoo Mtv3.

    ja Mtv3 jatkaa:

    ”– Influenssahan voi laukaista sydän- ja aivoinfarktin ja pahentaa sydämen vajaatoimintaa, jotka myös voivat johtaa kuolemaan. Kuukausittain normi kausi-influenssa tappaa 100-150 ihmistä.”

    MUTTA, Tähän Toyota Corolla -tautiin on kuollut Suomessa nyt VAIN 334 ihmistä !

    TÄSSÄ on eräs toinen suurempi VAARA terveydelle!

    ”Dia­be­tes tappaa 3,7 mil­joo­naa ihmistä vuo­des­sa (2016), WHO:n mukaan. Joka yhdestoista aikuinen kärsii diabeteksesta maailmassa.”

    Kannattaa lukea millaisen ”infektion” aiheuttaa tuo virallisten suositusten mukainen THL – ruokavalio! Sitä noudattamalla saat lähes virusinfektion kaltaiset oireet. Siinä jää nuo DNA/RNA -tieteisfantasia virushimmelit auttamatta toiseksi – mitä haitallisuuteen tulee:
    https://www.anttiheikkila.com/blogi/diabeteskatastrofi-ovella/

    Ties vaikka se ”virusinfektio” onkin jotain ihan muuta, mitä luullaan? Esim. insuliiniresistenssistä aiheutuvaa kroonista elimistön immuunipuolustusta rääkkävää matala-asteista tulehdustilaa? Sitä aikansa siedettyään elimistö päättää antaa periksi (toimien sinänsä viisaasti) ja yrittää hankkiutua eroon tästä haitallisesta tilanteesta käynnistämällä ns. räkätaudin, kuumeen ja muut ”influenssan” oireet. Tähän tautiin ei siis tarvita mitään kehon ulkopuolelta tulevaa, mikroskoopissa näkymätöntä, ja nyt jopa hengitysilman mukana leijailevaa RNA-hiukkasta.

    t.ketogeeni fanaatikko

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Sipilän hallitus heikensi diabetes-lääkkeiden korvattavuutta tuntuvasti vuonna 2017 aiheuttaen hankaluuksia ja suurta mielipahaa monille taudin vaivaamille. Monien hoitovaste on heikentynyt, etenkin vähävaraisimmilla. Nyt armon vuonna 2020 hallitukset kaavailevat hankkivansa valtavilla summilla lääkeyhtiöiltä rokotteita, joiden tehosta ei ole vielä mitään varmaa tietoa ja joiden sivu- ja haittavaikutukset tiedetään joka tapauksessa mittaviksi. Rokotevimmaiset esittävät, että nämä määrätään pakollisiksi kaikille kansalaisille. Virkavallan avulla kansalaiset voidaan teoriassa alistaa pakkorokotuksiin jopa fyysisin toimenpitein. Proseduuri on tuttu mielenterveyden hoidon puolelta. Teknologiafirmat ovat hyvissä ajoin kehitelleet erilaisia valvontajärjestelmiä sen takaamiseksi, että vähintäänkin kaikki aktiiviseen elämään osallistuvat kansalaiset olisivat rokotettuja.

      Korona-skandaali on vienyt useilta tai ainakin allekirjoittaneelta luottamuksen lääkeyhtiöiden tuotteisiin ja kampanjoihin tukeutuvaan julkiseen tai yksityistettyyn terveydenhuoltoon. Valkotakkinen merkitsee tästedes pelottavaa vihollista monille ihmisille. Kannattiko, arvon lääkärit, mikrobiologit ym. terveysteknokraatit, lähteä mukaan tähän leikkiin?

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  18. Omasta terveydestä huolehtiminen aseena koronavirusta vastaan – tri Alan Palmerin artikkelit 1 ja 2.

    Tri Alan Palmer kirjoittaa, että itsestä huolehtiminen – terve elämäntapa ja terveellinen ravinto – vahvistaa ihmisen puolustusjärjestelmää (immuunijärjestelmää) ja auttaa siten elimistöä puolustautumaan infektioita vastaan. Hän on kirjoittanut asiasta neljä artikkelia, joista tässä kommentissani käyn läpi kahta ensimmäistä.

    A. Ensimmäinen Alan Palmerin artikkeli on nimeltään ”Why Has Everyone Seemingly Forgotten How the Immune System Works?” (”Miksi jokainen näyttää unohtaneen, kuinka immuunisysteemi toimii?”). Julkaistu 23.7.2020,

    https://childrenshealthdefense.org/news/why-has-everyone-seemingly-forgotten-how-the-immune-system-works/

    Covid-19-kriisiä ympäröivä tiedotusvälineiden tehokampanja ei mainitse lainkaan ihmisen immuunijärjestelmän voimaa. Palmerin mukaan terve elämäntapa ja tarkoituksenmukainen ravinto ovat tehokas tapa toimia Covid-19:ää vastaan. Ne vahvistavat kehoa ja sen immuunijärjestelmää.

    Me kylvemme mikro-organismien meressä. Ihmiskehossa on 40 biljoonaa bakteeria ja 380 biljoonaa virusta. Soluja ihmiskehossa on 30 biljoonaa. Virukset ovat osa rakennettamme. Mikro-organismeilla on uskomattoman monimutkaiset yhteydet ja vaikutussuhteet, kun ne toteuttavat rooliaan terveydessä ja sairaudessa.

    Bakteereja ja viruksia on tuhansia eri lajeja. Osa niistä on hyödyllisiä, osa opportunistisia ja osa haitallisia. Näihin organismeihin vaikuttaa merkittävästi se, kuinka elämme, harrastamme liikuntaa, nukumme, syömme ja juomme, ja nämä elämäntapatekijät myös vaikuttavat siihen, kuinka geenimme ilmentyvät. Hyödylliset ja terveelliset organismit ovat symbioottisia, koska me molemmat hyödymme toisistamme. Onpa jopa niin, että ilman niitä emme pysy hengissä. Ympäristömme ja elämäntyylimme määrittävät sen, autammeko symbioottisia organismejamme saavuttamaan yliotteen ja antamaan meille vastustuskyvyn sairautta vastaan vai sabotoimmeko niiden ponnistuksia ja edistämmekö tuhoisien organismien kasvua ja terveytemme tuhoutumista.

    Hyödylliset bakteerit ovat suolistomme taloudenhoitajia ja puolustajia. Ne tuottavat B-vitamiineja, aivojen välittäjäaineita (esimerkiksi serotoniinia; 80% siitä valmistetaan suolessa) ja lyhytketjuisia rasvahappoja (pitävät yllä suolistomme solukerrosta, säätelevät tulehdusta edistäviä ja tulehdusta estäviä sytokiinejä autoimmuuni- ja tulehdustautien estämiseksi ja toteuttavat monia muita hyödyllisiä aktiviteetteja). Hyödyllisiä bakteereja elää myös suussamme ja ihollamme. Terveyden lujuus ja hyödyllisten bakteeriemme populaation määrä ovat koko immuunijärjestelmämme puolustuksen etulinja. On arvioitu, että 70% immuunijärjestelmästämme sijaitsee suolistoon liittyvässä imukudoksessa.

    Haitalliset bakteerit kilpailevat myös paikasta suolistossamme ja kaikkialla kehossamme. Jos ympäristötekijät siirtävät vallan tasapainon niiden puolelle, silloin pahoja asioita tapahtuu. Ruokavaliomme, elämäntapamme, lääkityksemme, kemikaalien käyttömme ja tunne-elämämme terveys vaikuttavat terveiden organismien ja epäterveellisten organismien väliseen tasapainoon.

    Hyödyllisiä viruksien myös on kehollamme ja kaikissa sen osissa. Bakteriofagit (bakteereja syövät virukset) ovat viruksia, jotka infektoivat bakteereja ja lopulta tuhoavat ne. Ne voivat auttaa kontrolloimaan haitallisia bakteeripopulaatioita.

    Sitten Palmer kysyy, miksi Covid-19 on iskenyt tiettyihin ihmisiin kovemmin. Hän vastaa yhdellä sanalla: maasto (the terrain)! ”Maasto” viittaa kehoon ja immuunijärjestelmään, jotka edustavat vastustuskykyämme sairautta vastaan. Siinä maastossa virukset joutuvat toimimaan. Altistumme miljoonille mikro-organismeille joka päivä ja näin tulee olemaan elämämme loppuun asti. On arvioitu, että olemassa on n. 200 hengitystieviruslajia, joista koronavirukset ovat yksi. Olemme aina eläneet ja olleet vuorovaikutuksessa näiden virusten kanssa. Monet näistä viruslajeista voivat aiheuttaa vakavan sairauden ja jopa kuoleman tietyissä ihmisissä. Joissakin ihmisissä nuo infektiot ovat hyvin lieviä ja itsestään rajoittuvia. Itse asiassa nimenomaan altistuminen näille viruksille, bakteereille ja sienille kypsyttää ja vahvistaa immuunijärjestelmiämme. Siksi käsitys, että meidän tulee välttää kaikkia mikrobeja, on nurinkurinen ja itse asiassa terveydellemme vahingollinen. Kaksi ihmistä voi altistua samalle virukselle ja samalle viruskuormitukselle ja toinen sairastuu ja toinen ei.

    Molemmat ihmiset altistuvat samalle virukselle, miksi siis erilainen tulos? Vastaus: sama mikrobi, erilainen maasto. Tästä syystä Covid-19 iskee tiettyihin ryhmiin kovemmin kuin toisiin. Näitä ryhmiä ovat vanhukset, lihavat ja erilaisista perussairauksista kärsivät (oma lisäykseni: hyvin monilla meistä on myös luonnostaan immuniteetti nykyistä pandemiakoronavirusta vastaan, koska olemme kaikki joskus sairastaneet muiden koronaviruslajien aiheuttamia flunssia. Tuolloin syntynyt T-soluvälitteinen immuniteetti antaa suojan myös tätä pandemiakoronavirusta vastaan – meillä on jo luonnollinen suoja! VL).

    Palmer jatkaa: kautta historian infektiotaudit ovat runnelleet noita samoja ryhmiä. Kuolleisuusluvut ovat suurempia tiheästi asutuilla alueilla, vanhuksilla, lihavilla, sairaalloisilla, köyhillä, aliravituilla sekä huonojen saniteettiolojen, heikon jätehuollon ja saastuneiden vesivarojen alueilla. Kaikki nämä olosuhteet heikentävät maastoa. Kaikissa lisäsairauksissa tapahtuu fysiologinen ja biokemiallinen siirtymä terveestä elinten ja kudosten toiminnasta kohti oksidatiivisen stressin, tulehduksen ja alentuneen vastustuskyvyn tilaa, mikä luo hyvän isännän Covid-19:ää aiheuttavalle SARS-CoV-2-virukselle saada jalansija ja replikoitua.

    Palmer kysyy sitten: Onko mahdollista, että yksi tekijä, joka tekee vanhuksista alttiita koronavirusinfektiolle, on influenssarokotus? Vanhuksille on kauan voimallisesti markkinoitu influenssarokotetta. Kuitenkin eräässä USA:n puolustusministeriön tutkimuksessa (ks. linkki alkuperäisessä artikkelissa) havaittiin, että niillä ko. ministeriön henkilökunnan jäsenillä, joille annettiin influenssarokotus, oli 36% suurempi riski saada koronavirusinfektio kuin niillä, jotka eivät saaneet influenssarokotusta. On kauan tiedetty, että influenssarokotuksen saaminen saattaa lisätä toisten hengitystievirusten riskiä (ilmiön nimi on virusinterferenssi). Kuitenkin USA:ssa CMS (Centers for Medicare & Medicaid Services) vaatii, että hoitokodeissa ja pitkäaikaisen hoidon laitoksissa asuvat vanhukset rokotetaan influenssaa vastaan. Juuri tuo influenssarokotusvelvoite on saattanut jättää ne henkilöt, joilla on jo heikentyneet immuunijärjestelmät, alttiimmiksi Covid-19:lle.

    Influenssarokotus ei ole turvallinen eikä tehokas. Cochrane Collaboration julkaisi v. 2018 katsauksen ”Vaccines for preventing influenza in the elderly”, ja siinä katsottiin vuosien 1965 ja 2000 välillä julkaistuihin tutkimuksiin ja havaittiin noin 3%:n tehokkuustaso influenssan estämisessä ja 2%:n tehokkuustaso influenssan kaltaisen taudin estämisessä. Nuo ovat huonoja tilastotietoja tehokkuudelle!

    B. Toinen Alan Palmerin artikkeli on nimeltään ”COVID-19 – Lessons from History and The Power of ’The Terrain’” (”COVID-19 – Historian opetukset ja ’maaston’ voima”). Julkaistu 28.7.2020,

    https://childrenshealthdefense.org/news/covid-19-lessons-from-history-and-the-power-of-the-terrain/

    Palmerin mukaan Covid-19-pandemiassa tärkeämpää on isännän vastustuskyky kuin itse taudinaiheuttaja. Jotkut ihmiset saavat Covid-19:n eivätkä saa oireita (tällaisten määräksi on arvioitu jopa 50% tai enemmän) tai saavat lieviä oireita. Toisaalta jotkut ihmiset virus voittaa. Ei ole ihme, että suuret kaupungit, joissa on enemmän altistavia sairauksia sairastavia ihmisiä, saavat kovemmat iskut. Historia toistaa itseään, joskin vähemmässä määrin. Modernit kaupunkimme eivät ole lähimainkaan ympäristön suhteen niin pahoja kuin varhain viime vuosisadalla, mutta niillä on joitakin samanlaisia piirteitä.

    Myöhään 1800-luvulla ja varhain 1900-luvulla infektiotaudit tekivät tuhojaan suurissa kaupungeissa USA:ssa ja Euroopassa. Isorokko, punatauti, kolera, kurkkumätä, espanjantauti ja jopa tuhkarokko olivat hyvin vaarallisia. Tuohon aikaan karja, hevoset, koirat ja muut eläimet kävelivät pitkin katuja ulostaen ja virtsaten mennessään. Kaupungit olivat liikakansoitettuja. Ei ollut tehokasta tapaa päästä eroon ihmis- ja eläinjätteestä, ilma oli saastunutta, vesi epäpuhdasta, ruoka vain perustarpeet tyydyttävää ja useimmat ihmiset polttivat tai jauhoivat tupakkaa. Ihmisten ruumiit olivat eläviä petrimaljoja (kasvatusalustoja), täynnä tauteja aiheuttavia organismeja, sairauksia aiheuttavia bakteereja, parasiittejä, viruksia ja sieniä. Heidän ”maastonsa” oli hedelmällinen maaperä, kypsä infektiolle, kun heidän immuunijärjestelmänsä olivat heikkoja ja suuren rasituksen alla.

    Mikä aiheutti infektiotautien aiheuttamien komplikaatioiden ja kuolemien jyrkän laskun vuosien 1900 ja 1963 välillä? Kuinka paljon kunniaa rokotteiden tulisi saada infektiotautien aiheuttaman kuolleisuuden laskusta? Suora vastaus: ei lainkaan. USA:n hallituksen julkiset terveystilastot osoittavat ilman epäilyksen häivää, että rokotteet eivät millään merkittävällä tavalla edistäneet kuolleisuuden laskua. Esimerkiksi tuhkarokon syyksi laskettujen kuolemien määrä oli laskenut yli 98% vuosien 1900 ja 1963 välillä (jotkut hallituksen tilastot sanovat, että kuolleisuus oli laskenut 99,4%) ja oli yhä laskussa ennen sitä ajankohtaa, jolloin tuhkarokkorokote otettiin käyttöön v. 1963. Muut infektiotaudit (esim. kurkkumätä ja hinkuyskä; asiasta on artikkelissa kaaviokuva) noudattivat samaa kaavaa. Syitä infektiotautien aiheuttamien kuolemien jyrkkään laskuun olivat köyhyyden väheneminen ja ravinnon laadun paraneminen. ”Maaston” paraneminen, siis kehon ja immuunijärjestelmän vahvistuminen, oli ratkaisevassa asemassa.

    Niinpä useimmat terveysasiantuntijat, epidemiologit ja historioitsijat katsovat infektiotautien aiheuttamien kuolemien laskun 1900-luvulla johtuvan seuraavista syistä: parempi hygienia ja jätehuolto (putkisto, viemärit ja jätteenkeräys), vedenpuhdistus, parantunut henkilökohtaisen hygienian ja julkisen terveydenhuollon opetus, parantuneet toimitusketjut (kuorma-autoliikenne, rautatiet ja osavaltioiden välinen kauppa), jotka toimittivat parempia elintarvikkeita, sekä ruoan laatu ja ruoan vahvistaminen vitamiineilla ja mineraaleilla.

    Kaikki nuo ovat toimia, jotka parantavat maastoa, siis vastustuskykyä. Artikkelissa on kaavio, josta käy ilmi, että influenssan/keuhkokuumeen ja pellagran aiheuttamien kuolemien määrä alkoi laskea heti kun vuonna 1938 USA:ssa alettiin vahvistaa leipää vitamiineilla ja mineraaleilla.

    ON TÄYDELLINEN HARHALUULO (a complete fallacy) ajatella minkä tahansa infektiotaudin aiheuttamien kuolemien laskun johtuvan rokotteiden käytöstä.

    Jos infektiotauteja TODELLA halutaan estää ja hoitaa, on parannettava ”maastoa” eli ihmisten puolustusjärjestelmän kykyä. Myös koronaviruspandemiassa ratkaiseva asia on immuunijärjestelmän ja ihmisen kehon oma voima.

    Se, että ihmisiä ohjataan uskomaan, että kyse on vain viruksesta ja että rokotteet ovat välttämättömiä meidän pelastamiseksemme, on petollista ja tarkoituksellinen valhe.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  19. Omasta terveydestä huolehtiminen aseena koronavirusta vastaan – tri Alan Palmerin artikkelit 3 ja 4.

    Tri Alan Palmer kirjoittaa, että itsestä huolehtiminen – terve elämäntapa ja terveellinen ravinto – vahvistaa ihmisen puolustusjärjestelmää (immuunijärjestelmää) ja auttaa siten elimistöä puolustautumaan infektioita vastaan. Hän on kirjoittanut asiasta neljä artikkelia, joista tässä kommentissani käyn läpi kahta viimeistä.

    C. Kolmas Alan Palmerin artikkeli on nimeltään ”The Shunning of Nutritional Science and Self-Care in the Public COVID-19 Narratine” (”Ravintotieteen ja itsehoidon välttely julkisessa COVID-19-kertomuksessa”). Julkaistu 4.8.2020.

    https://childrenshealthdefense.org/news/the-shunning-of-nutritional-science-and-self-care-in-the-public-covid-19-narrative/

    Kun tiedotusvälineet kertovat Covid-19:ään liittyvistä asioista, miksi emme kuule mitään siitä, miten jokainen ihminen voi ITSE ravintoaan parantamalla vahvistaa immuunijärjestelmänsä kykyä vastustaa infektiota ja voittaa se? Miksi tiedotusvälineissä kerrotaan vain, kuinka lääketeollisuus tulee ”PELASTAMAAN” meidät? Voiko sillä olla jotakin tekemistä sen tosiasian kanssa, että lääketeollisuuden kontrolloimat tiedotusvälineet haluavat vakuuttaa meille, että meidän täytyy kuluttaa miljardeja dollareita (tai euroja) ja odottaa mahtavan lääketeollisuuden tulevan pelastamaan meidät uusilla, kalliilla ja patentoiduilla viruslääkkeillä ja maagisella rokotteella, jotka pelastavat meidät Covid-19:stä ja siten ”antavat meille luvan” palata normaaliin elämään?

    Enkä sano vain, että ravintoon liittyviä ja luonnollisia vaihtoehtoja vältellään. Myös hydroksiklorokiinin ja azithromysiinin + sinkin kaltaiset halvat ja helposti saatavilla olevat lääkkeet sivuutetaan vähällä huomiolla huolimatta eri puolilla maailmaa tehdyistä tutkimuksista, jotka osoittavat niiden tehokkuuden. Hydroksiklorokiiniä on käytetty yli 60 vuotta miljoonissa ihmisissä, ja se on osoittautunut erittäin turvalliseksi verrattuna moniin muihin lääketeollisuuden lääkkeisiin. Olkaamme rehellisiä: halvat ja turvalliset lääkkeet tai sellaiset luonnonvaihtoehdot kuin yrtti- tai ravintoyhdisteet eivät tuo lääketeollisuudelle sitä suurta palkkapäivää, jonka he odottavat saavansa Covid-19:stä. He ovat oman edun tavoittelijoita, ja he varmasti tulevat täysimääräisesti käyttämään hyväkseen tämän tilaisuuden.

    Nämä lääkealan opportunistiset yritykset saavat hallituksemme rahoittamaan näiden lääkkeiden ja rokotteiden kehittämistä ja tuotantoa jopa miljardeilla dollareilla (tai euroilla), ja LISÄKSI ne tulevat potentiaalisesti saamaan satoja miljardeja dollareita (tai euroja) myyntituloina (maksajina kaikki me veronmaksajat). Siis: lääketeollisuuden ei tarvitse tehdä investointeja, lääketeollisuus saa kaikki voitot, lääketeollisuus on vapautettu vastuusta! Voisiko heillä olla parempaa liiketoimintamallia ja raharyöpyn strategiaa? Sillä välin kun vallanpitäjät tahallaan hidastavat näiden halpojen hoitojen toimittamista sairaiden potilaiden saataville, koska heillä on jotakin parempaa näköpiirissä, tuhansia ihmisiä kuolee. Ja, koska tiedemiehet ovat jo sanoneet, että tämä virus voi mutatoitua (muuttua mutaatioissa) ja tulee mutatoitumaan, maaginen rokote, josta me kaikki olemme maksaneet ja johon miljoonat ihmiset luottavat, tulee mitä todennäköisimmin olemaan suuressa määrin tehoton parhaimmassa tapauksessa ja suorastaan tappava pahimmassa tapauksessa. Eräs toinen aiheellinen huolenaihe olisi rokotteen rooli tulevien pitkäaikaisten kroonisten sairauksien kehittymisessä.

    Samanlainen tilanne toistuu joka vuosi influenssarokotteen ja sen surkean tehokkuuden kohdalla, koska arvailu, mitkä viruskannat tulevat olemaan vallitsevia seuraavana kautena rokotteeseen otettaviksi, on arpapeliä. Kolmenkymmenen vuoden yritykset tehdä koronavirusrokote ovat olleet surkeasti epäonnistuneita; tuloksena on ollut ns. ”taudinaiheuttajan vauhdittuminen” (”pathogenic priming”) eli ”immuunitehostus” (”immune enhancement”), joka on paradoksaalinen reaktio. Siinä rokotetulla ihmisellä, joka myöhemmin altistuu samalle virukselle, on riski saada äärimmäisen raju immuunireaktio. Tästä monet rokotealalla työskentelevät huipputiedemiehet ja lääkärit varoittavat. Ei ole mukavaa katseltavaa, kun he kerskailevat, kuinka nopeasti he voivat saada nämä rokotteet markkinoille, ja ohittavat turvallisuustutkimuksia, esimerkiksi eläimillä tehtäviä turvallisuustutkimuksia, ja tekevät sitten pitkäaikaisia ihmiskokeita saadakseen sen (so. rajun immuunireaktion) tapahtumaan. Nopeasti markkinoille neuroottisen yleisön odottaessa levottomana tuotettasi. Jättipotti!

    On olemassa tuhansia julkaistuja tutkimuksia, jotka osoittavat erilaisten luonnollisten yhdisteiden tehokkuuden virusinfektioiden estämisessä ja hoitamisessa. Ne toimivat lukuisin eri tavoin, mutta kaksi hallitsevaa strategiaa ovat 1) virittää tai tehostaa kehon omaa kykyä hyökätä tautia aiheuttavien mikrobien kimppuun ja tuhota ne, ja 2) estää niitä tärkeimpiä biokemiallisia reaktioteitä, joita virus tarvitsee päästäkseen soluun ja lisääntyäkseen. Covid-19:n tapauksessa näitä reaktioteitä solun sisään kutsutaan ACE-2-reseptoreiksi. Keuhkoja ja ilmateitä reunustavissa soluissa on erityisen paljon näitä reseptoreita, mikä tekee keuhkoista vastaanottavan kohteen Covid-19:lle. Ravinnon yhdisteet voivat myös tehokkaasti taltuttaa infektion aiheuttaman korkea-asteisen tulehduksen ja oheisvahingon, jotka ovat yksi pääsyy siihen, että Covid-19-infektio voi nousta katastrofaalisiin mittoihin ja joissakin tapauksissa aiheuttaa kuoleman. Monissa raporteissa on käsitelty erästä mahdollisesti tapahtuvaa ilmiötä nimeltään ”sytokiinimyrsky”, joka on esimerkki hallitsemattomasta tulehduksellisesta immuunireaktiosta kaikkialla kehossa. Tämän reaktion aiheuttama oksidatiivinen stressi aiheuttaa massiivista välillistä kudosvahinkoa. Sytokiinimyrskyilmiö ei ole uusi eikä yksin Covid-19:ää koskeva. Kirjallisuus on täynnä tutkimuksia, joissa sitä käsitellään myös vakavan influenssan yhteydessä.

    Yksi esimerkki ravinnon suursankareista on glutationi. Glutationi, kehon tärkein antioksidantti (hapettumisen estäjä), on välttämätön infektiota vastaan käytävän taistelun onnistumiselle ja infektion aikana vapautuvien oksidatiivisten (hapettavien) vapaiden radikaalien tuotannon vahingollisten vaikutusten lieventämiselle. Nämä oksidatiiviset radikaalit saavat aikaan tuhoa kehossa, jos glutationista on puutetta. Näiden oksidatiivisten vapaiden radikaalien on nyt katsottu olevan mukana aiheuttamassa sytokiinimyrskyä, joka usein johtaa ihmishenkien menetykseen Covid-19:ssä. Onneksi on tapoja, joilla voidaan nostaa omia glutationitasoja. Tulehduksen ja oksidatiivisen stressin vähentäminen luonnollisesti ei siis ainoastaan vähennä infektion vakavuutta ja kuoleman riskiä vaan myös pitkäaikaisia terveyttä muuttavia jälkivaikutuksia infektion jälkeen.

    N-asetyylikysteiini on toinen tärkeä ja asiaan liittyvä yhdiste. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että N-asetyylikysteiinin nauttiminen ei ainoastaan auta nostamaan glutationitasoja vaan saattaa myös auttaa estämään von Willebrand -tekijän muodostumista; kyseinen tekijä on vastuussa veren hyytymisongelmista, joita usein tulee Covid-19-potilaille.

    Kehon älykkään toiminnan biokemia on todella ainutlaatuinen, ja immuunijärjestelmä on kuin soittajien sinfonia, kun kaikki soittajat toimivat oikein ja yksissä tuumin, tuottaen kaunista musiikkia yhdessä. Kaunista, ellet ole taudinaiheuttaja. Toimiessaan sopusoinnussa eri osallistujat immuunijärjestelmässä ovat todella valtava voima, jota ei sovi unohtaa. Ne etsivät, tunnistavat ja tuhoavat tunkeutujan. Sen sijaan että käytettäisiin lääkettä, johon usein liittyy sivuvaikutusten riskejä, ”tappamaan” infektion, tämä menetelmä vahvistaa ja rakentaa kehon omia puolustustapoja ja mekanismeja, joiden avulla keho taistelee haittaa aiheuttavaa mikrobia vastaan ja sitten siivoaa jäljet ja jätteet jälkeenpäin. Siihen kuuluvat säätelevät veren valkosolut ja sellaiset immuunijärjestelmän tekijät kuin makrofagit (syöjäsolut), tappajasolut, neutrofiilit ja monosyytit. Esimerkiksi C-vitamiini lisää suuresti makrofagien, tappajasolujen, neutrofiilien ja monosyyttien lukumäärää, aktiivisuutta ja tehokkuutta. Ihminen ei voi valmistaa omaa C-vitamiinia, joten meidän on saatava sitä ravinnosta ja lisäravinteista. C-vitamiinin saantia on lisättävä huomattavasti stressin, vamman ja infektion aikoina. Silloin immuunijärjestelmä toimii parhaiten.

    Toinen esimerkki infektion aikaisista avaintekijöistä ovat sytokiinit. Ne ovat proteiineja, jotka toimivat solun viestittäjinä. Jotkut sytokiinit edistävät tulehdusta, jotkut vähentävät sitä. Tietty tulehdusta lisäävä reaktio on välttämätön ja tarkoituksenmukainen infektion aikana, mutta se on pidettävä kurissa riehuvan tulehduksen estämiseksi tai jopa sen estämiseksi, että autoimmuniteetti saa vallan, jolloin immuunijärjestelmä hyökkää kehon omia kudoksia vastaan. Erilaisten luonnonyhdisteiden on osoitettu säätelevän näitä prosesseja ja pitävän niitä tasapainossa, estäen vahingollisia seurannaisvaikutuksia. Näitä yhdisteitä ovat mm. kalaöljy, kurkumiini (aktiivinen aine kurkumassa), D-vitamiini, resveratroli ja kversetiini.

    D. Neljäs Alan Palmerin artikkeli on nimeltään ”COVID-19 Versus The Natural Immune System” (”COVID-19 vastaan luonnollinen immuunijärjestelmä”). Julkaistu 11.8.2020.

    https://childrenshealthdefense.org/uncategorized/covid-19-versus-the-natural-immune-system/

    Artikkelissa tutkitaan immuunijärjestelmän osia ja luonnollisten yhdisteiden ja terveellisen elämäntavan voimaa tehokkaan immuunireaktion vahvistamisessa ja ylläpitämisessä.

    Terve immuunijärjestelmä on kerroksellinen.

    Immuunijärjestelmä koostuu kahdesta osasta, ”luontaisesta” osasta ja ”mukautuvasta” osasta. Luontainen immuunijärjestelmä on se osa, jota me yksilöinä voimme joko vahvistaa tai tuhota päivittäisillä tavoillamme ja elämäntavallamme. Se on se immuunijärjestelmän ensimmäinen osa, joka ryhtyy taisteluun, kun taudinaiheuttajalle altistutaan. Luontaiseen immuunijärjestelmään kuuluu erityyppisiä valkosoluja, sellaisia kuin fagosyytit (makrofagit, mast-solut jne.), monosyytit ja erilaiset neutrofiilit (kuten eosinofiilit, basofiilit ja tappajasolut), jotka tuhoavat infektoituneita isäntäsoluja, sekä toisenlaiset neutrofiilit, joita sanotaan dendriittisoluiksi. Sitten on erilaisia näiden solujen vapauttamia proteiineja, jotka toimivat soluviestinnän lähetteinä koordinoiden tunkeutujaa vastaan suunnattua hyökkäystä. Kaikki nämä osallistujat ryhtyvät yhteistyöhön tuhotakseen, nielaistakseen tai sulattaakseen vieraan tai tautia aiheuttavan tunkeutujan. B-soluilla ja T (Thymus)-soluilla, molemmat lymfosyyttejä, on useita tärkeitä rooleja luontaisessa immuunijärjestelmässä. Jotkut näistä soluista ovat myös mukana immuunijärjestelmän toisen osan, mukautuvan immuunijärjestelmän, aktivoinnissa.

    Mukautuva immuunijärjestelmä tulee kuvaan mukaan muutama päivä infektion alkamisen jälkeen, alkaen tuottaa vasta-aineita, jotka liittyvät taisteluun. On todella ainutlaatuista, kuinka kaikki tämä on järjestetty! Ja jos henkilö myöhemmin altistuu samalle virukselle, se tunnistaa tuon viruksen ja tuottaa vasta-aineita auttaakseen luontaista immuunijärjestelmää torjumaan hyökkääjän. Vaikka tähän immuunijärjestelmän osaan elämäntapa, ruokavalio ja lisäravinteet eivät vaikuta yhtä paljon kuin luontaiseen immuunijärjestelmään, noilla elämäntapatekijöillä on kuitenkin vaikutusta.

    Tiedämme, että aivan kuten influenssassa, Covid-19 vaikuttaa tietyissä ihmisissä suuremmalla ahnaudella. Tämä johtuu suureksi osaksi siitä, että heidän luontainen immuunijärjestelmänsä on heikentynyt. Näin on vanhusten, kemoterapiassa olevien ja niiden kohdalla, joilla on lisäsairauksia, sellaisia kuin ylipaino, diabetes, sydänsairaus jne. Lisäksi krooniset lisäsairaudet aiheuttavat paljon systeemistä (= koko elimistöön vaikuttavaa) tulehdusta, joka altistaa noita henkilöitä ”sytokiinimyrskylle”, aiheuttaen kontrolloimatonta tulehdusta ja hyytymisongelmia, jotka joissakin tapauksissa johtavat kuolemaan.

    Antaako Covid-19-infektio kestävän immuunivasteen? Covid-19:stä tiedämme, että suuri osa ihmisistä infektoituu mutta saa vähän tai ei ollenkaan oireita. Tämä on esimerkki terveestä immuunivasteesta! Infektion saamisen ja sen torjumisen hienous on, että kun toivut täysin, sinulla on luonnollisia vasta-aineita, jotka auttavat sinua suojautumaan samalta virukselta, jos altistut sille jälleen. Sinun muistisolusi (T-solusi), osa luontaista immuunijärjestelmää, ovat myös muistaneet viruksen ja tulevat olemaan valmiita reagoimaan.

    Yksi ei-sanojien (nay-sayers) argumenteista on, ”emme todella tiedä, kuinka kauan vasta-ainetasot tulevat pysymään”, tai, ”ei jokainen saa voimakasta vasta-ainereaktiota.” Vaikka tuo voi olla totta jossakin määrin, siitä tosiasiasta, että immuunipuolustus ei riipu ainoastaan vasta-aineista, ei keskustella koskaan. Tämän tosiasian valossa uudet tutkimukset ovat hyvin lupaavia pysyvän immuunivasteen kannalta. Katso tämän tutkimuksen ennakkotekstiä 27.5.2020, nimeltään Different pattern of pre-existing SARS-COV-2 specific T cell immunity in SARS-recovered and uninfected individuals,

    https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2020.05.26.115832v1.abstract

    (artikkeli huomauttaa: NP = nucleocapsid protein, osa koronavirusta. SARS viittaa SARS-CoV-1-virukseen, ensimmäiseen SARS-taudin puhkeamiseen v. 2003).

    Mainitusta tutkimuksesta Alan Palmer esittää seuraavat ydinkohdat:

    1) Aiempien infektioiden aikaansaamat muisti-T-solut voivat vaikuttaa uusien virusinfektioiden kulkuun.

    2) Lukuisia NP-proteiinin (ks. selitys yllä) alueita tunnistavien CD4- ja CD8-T-solujen läsnäolo osoitettiin. Sitten osoitamme, että SARS:sta toipuneilla potilailla (n=23 ihmistä) on yhä, 17 vuotta v. 2003 puhjenneen taudin jälkeen, kauan pysyviä muisti-T-soluja, jotka reagoivat SARS-NP:hen ja joilla oli selvä ristiin reagoimisen kyky SARS-CoV-2:n NP:hen. (noilla 23 tutkimuksessa olleella ihmisellä oli kaikilla ollut aiempi SARS-CoV-1-infektio v. 2003).

    3) Siten betakoronavirusten aiheuttama infektio tuottaa voimakkaan ja kauan kestävän T-soluimmuniteetin rakenneproteiinille NP.

    4) Nämä havainnot osoittavat, että betakoronavirusinfektion indusoimat virusspesifiset muisti-T-solut ovat kauan pysyviä, mikä tukee käsitystä, että COVID-19-potilaat saavat pitkäaikaisen T-soluimmuniteetin.

    5) Lisäksi havaintomme myös tuovat esiin sen kiehtovan mahdollisuuden, että sukulaisvirusten aiheuttama infektio voi myös suojella SARS-CoV-2-infektiolta tai muuttaa SARS-CoV-2-infektion aiheuttamaa patologiaa (taudinkuvaa).

    Jos omaksut nuo viisi kohtaa, voit nähdä, että tämä on hyvin merkityksellistä infektioon muodostuvaa immuniteettia koskevassa Covid-19-keskustelussa. JA VAIKKA TARPEEKSI AIKAA EI OLE KULUNUT TIETÄÄKSEMME, KUINKA KAUAN CoV-2-VASTA-AINEET TULEVAT PYSYMÄÄN, TÄMÄ TUTKIMUS KUMOAA HYVIN AJATUKSEN, ETTÄ ROKOTE ON VÄLTTÄMÄTÖN PÄÄSTÄKSEMME COVID-19:STÄ. Se myös todistaa, että kun tarkastelemme laumaimmuniteettia ja sitä rakentavien Covid-19:n saaneiden ihmisten osuutta, meidän täytyy laskea osaksi kokonaisjoukkoa myös niiden ihmisten määrä, joilla on luontaisen immuniteetin suoja Covid-19:ää vastaan, niiden ihmisten lisäksi, joilla on voimakas vasta-ainereaktio. Ja se kokonaisjoukon määrä näyttää olevan totisesti hyvin merkittävä! Tästä syystä vain vasta-ainetesteihin katsominen antaa hyvin epätäydellisen kuvan. Kun opimme lisää siitä, kuinka immuunijärjestelmä reagoi SARS-CoV-2:een (Covid-19-tautia aiheuttavaan virukseen), ymmärrämme, että on olemassa muitakin tapoja saada suoja kuin vain mukautuva immuunijärjestelmä, joka tuottaa vasta-aineita ja johon Covid-19-vasta-ainetestit rajoittuvat.

    Taustalla olevat lisäsairaudet tekevät immuunijärjestelmästä haavoittuvan. Niille ihmisille, jotka ovat vanhoja tai joilla on sellaisia lisäsairauksia kuin ylipaino, diabetes, sydänsairaus, korkea verenpaine, immuunipuutoshäiriö, syöpä, hengityselinten sairaus tai autoimmuunisairaus tai jotka ovat tietynlaisessa lääkityksessä tai huonosti ravittuja, terveen immuunivasteen ja tulehdusta hillitsevän vasteen tukeminen on elintärkeää. On myös tärkeää hoitaa omaa henkilökohtaista terveyttä. Ravintotekijöiden huomioon ottaminen auttaa vähentämään mahdollisuuksiasi saada vakavia haitallisia seuraamuksia Covid-19:n kaltaisesta infektiosta, mutta niin kauan kuin et ole saanut parantavia muutoksia taustalla oleviin lisäsairauksiisi, sinulla on vielä korkeampi riskitaso.

    Yksi esimerkki: ihmiset, joilla on suhteettoman paljon rasvaa (rasvakudosta) kehossaan, ovat jo vaarassa saada ongelmia, koska rasvakudos aiheuttaa paljon systeemistä (koko elimistöön vaikuttavaa) tulehdusta, joka voi johtaa insuliiniresistenssiin ja tyypin 2 diabetekseen. Ja viskeraalinen rasva, joka on sisäelinten ympärillä olevaa rasvaa, on erityisen tulehdusta aiheuttavaa ja ennakoi suuresti metabolista syndroomaa, tyypin 2 diabetesta ja sydänsairautta. Nuo ihmiset on jo viritetty lisäksi tulevalle infektiolle ja sytokiinimyrskylle, koska keho on jo tavallaan tulessa.

    Terveellisen ravinnon ja päivittäisen liikunnan korostamisen lisäksi tieteellisissä lehdissä olevat suuret määrät näyttöä kymmenistä ravintoyhdisteistä, joilla on suojaavia ominaisuuksia (kuten C-vitamiini, sinkki ja probiootit), tukevat lisäravinteiden tehokkuutta. Erittäin tärkeä on D-vitamiini. Eräs 30.4.2020 julkaistu, Northwestern Universityn ja Boston Medical Centerin tutkijaryhmän julkaisema tutkimus ”The Role of Vitamin D in Suppressing Cytocine Storm in COVID-19 Patients and Associated Mortality” vertasi maailman eri maiden ihmisten D-vitamiinitilannetta ja ristiviittasi sen Covid-19:n aiheuttamien kuolemien määrien kanssa. Tutkimuksen kirjoittaja tri Vadim Backman esitti yhden tärkeän tuloksen lyhyesti näin: ”Analyysimme osoittaa, että se voi olla niin korkea kuin kuolleisuuden leikkaaminen puoleen – – Se (siis D-vitamiini) ei tule estämään potilasta saamasta virusta, mutta se saattaa vähentää komplikaatioita ja estää kuoleman niissä, jotka ovat infektoituneita.”

    Yli 30 tutkimusta (ks. linkki alkuperäisessä artikkelissa) antaa ymmärtää, että ihmiset, joilla on riittävät D-vitamiinitasot, ovat huomattavasti paremmin suojattuja influenssan, erilaisten hengitystievirusten ja jopa akuutin hengitysvaikeussyndrooman aiheuttamia vakavia komplikaatioita vastaan kuin ne, joilla on D-vitamiinin puute. Tämä ennustaa hyvää myös suojalle Covid-19:ää vastaan. Kymmeniä tuhansia tieteellisiä artikkeleita, jotka käsittelevät luonnonyhdisteiden tehokkuutta immuuniterveyteen, löytyy PubMed:stä, kuitenkin ne ovat kaikesta päätellen olemassa olemattomia tässä nykyisessä väittelyssä. Takaako näiden yhdisteiden ottaminen sen, ettet tule sairaaksi? Ei, mutta se voi vähentää mahdollisuuksia siihen, ja jos infektoidut ja saat oireita, se antaa kehollesi parhaan mahdollisen taistelutilaisuuden panna vauhtiin kaikkein tehokkain mahdollinen reaktio ilman ylireagointia, joka johtaisi vaaralliseen sytokiinimyrskyyn. Tuolla tavalla sinulla on suurempi mahdollisuus lievempään ja lyhytkestoisempaan taudinkulkuun. Luonnollinen immuunijärjestelmäsi on mahtava voima, kun sitä hoidetaan hyvin.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  20. Antti Heikkilä blogissaan 2020 keväällä :

    ”New Yorkissa tehdyn alustavan analyysin mukaan
    runsaalla 88%:lla tautiin menehtyneistä oli taustalla insuliiniresistenssi, johon kuuluu laaja skaala
    eri sairauksia, päällismäisinä tyypin 2 diabetes ja verenpainetauti. On kauan tiedetty, että matala
    kolesteroli, erityisesti matala LDL johtaa virustulehdusten yhteydessä keuhkokuumeeseen, mikä
    vuorostaan aiheuttaa usein potilaan kuoleman. Juuri ilmestynyt kiinalainen analyysi toteaa samaa:
    Matala kolesteroli yhdessä COVID-19:n kanssa on huomattava riskitekijä ja aiheuttaa potilaan
    menehtymisen. Voidaankin hyvällä syyllä puhua virusinfektion sijaan metabolisesta pandemiasta.
    Sen pohjimmainen syy ovat viralliset ruokasuositukset, sokeri, manipuloitu ruoka ja lääkkeet, joilla
    hoidetaan yllä mainittujen syiden aiheuttamia sairauksia.

    Olen aina ihmetellyt ikääntyvien kolesterolilääkitystä. Kun kerran on pitkään tiedetty matalan
    kolesterolin aiheuttavan keuhkokuumetta ikääntyvillä, onko tarkoitus tappaa ikääntyvä väestö? Kun
    lukee mediasta terveydenhoidosta vastaavien paniikinomaisia mielipiteitä pandemiasta, ei yksikään
    heistä puhu mitään sokerista, saatikka insuliiniresistenssistä, mikä näyttää olevan täysin
    tuntematon käsite koko viralliselle köörille. Maailmalla insuliiniresistenssi on todellinen fakta.
    Toisaalta ymmärtää, ettei kööri halua vaarantaa asemaansa. Näin ollen ihmiset voivat kuolla
    rauhassa, kunhan ottavat lääkkeensä. Niin on siten noudatettu tarkalleen ruoka- ja
    lääketeollisuuden antamia ohjeita, ja apurahat juoksevat.
    Hieman historiaa, miten tähän on tultu. Pekka Puska on jokaiselle tuttu, mutta nyt kun tuulee, on
    mies kadonnut koloonsa odottamana tyyntä.

    Todellinen ongelma maailmalla on nyt metabolinen pandemia, missä immuunipuolustuksen toimitahäiriöt ja, se että autoimmuniteetti saa vallan, jolloin immuunijärjestelmä hyökkää kehon omia kudoksia vastaan on vain yksi oireista. Ikä sinänsä ei ole riskitekijä vaan todellinen
    riskitekijä on insuliiniresistenssi, joka pitää sisällään ylipainon, verenpainetaudin, tyypin 2
    diabeteksen jne. Media lietsoo hysteriaa, kuinka ihmisiä kuolee siellä sun täällä kertomatta, mitä
    näiden ihmisten menehtymisten todelliset syyt ovat. Maailmalla puhutaankin, että todellinen syy on
    metabolinen pandemia, mikä mahdollistaa virukselle hyvät elinolosuhteet. On todettu, että virus
    tarvitsee sokeria lisääntyäkseen. Virus ei tapa ketään. Katastrofi syntyy elimistön ylireagoidessa
    virukseen. Sytokiinit ovat puolustusjärjestelmän aineita virusta vastaan. Niitä syntyy aina taudin
    aiheuttajan tunkeutuessa elimistöön. Joissakin tapaukissa reaktio on ylimitoitettu. Puhutaan
    sytogeenisesta myrskystä, joka on hengenvaarallinen tila. Sytogeenit aiheuttavat nesteiden
    kertymisen keuhkoihin. Syntyy ARDS (akuutti hengitysvajausoireyhtymä), mikä on
    hengenvaarallinen tila ja vaatii tehohoitoa. Ihminen menehtyy (hukkuu) nesteiden täyttäessä
    keuhkot.
    Kolme keuhkoröntgenkuvaa:
    https://www.anttiheikkila.com/terveysklubi/images/blogi-2020-05-03.jpg
    Vasen: normaalit keuhkot, keskimmäinen vaaleine läiskineen on
    tyypillistä viruskeuhkokuumeelle. Oikeanpuoleiset keuhkot ovat täysin nesteen täyttämät;

    Jos myrsky jatkuu, pääsevät sytogeenit verenkierron mukana kaikkialle elimistöön.
    Syntyy DIC-
    oireyhtymä, coagulatio intravascularis, yleistynyt suonensisäinen hyytyminen. Kaikkialle elimistön
    pieniin verisuoniin syntyy verihyytymiä. Nämä molemmat tilat yhdessä selittävät tehohoidon heikot
    tulokset näissä tapauksissa.

    Tärkeintä olisi estää sytokiinimyrsky ja samalla kehittää laumaimmuniteettia. Myrskyä voi estää
    tehokkaasti, mutta se ei tapahdu yhdellä kikkapillerillä. Ensisijaisesti on päästävä
    insuliiniresistenssistä, jota alkaa olla jo lapsilla. On myös paljon lisäravinteita, jotka hillitsevät
    myrskyä. Yksi keskeisimmistä on D3-vitamiini. Viimeaikaisten tietojen mukaan D3-vitamiini estää
    sytokiinimyrskyä. Kiinassa tehohoitopotilaat, jotka saivat suonen sisäistä C-vitamiinia, toipuvat
    täysin. Länsimainen media vaikenee tästä täysin ja hehkuttaa vain rokotteen puolesta.

    The ScienceAdvances-lehdessä 15. huhtikuussa 2020 julkaistu artikkeli valottaa, miksi lihavuus ja
    diabetes ovat keskeisiä riskitekijöitä sairastua vakavasti COVID-19-virukseen. Artikkeli toteaa, että
    sokeri on keskeinen tekijä niin viruksen lisääntymiselle kuin sytokiini- myrskyn syntymiselle.
    Mallina tutkimuksessa oli käytetty Influenssa-A-virusta, mutta sama mekanismi koskee myös
    COVID-19-virusta. Sytokiinimyrsky on pääasiallinen syy, miksi ihmiset menehtyvät myös muihin
    infektiotauteihin, sellaisiin kuten kausiflunssa, Ebola, virtsatietulehdukset jne. Tiedetään, että näille
    infektioille on ominaista verensokerin nousu. Se on elimistön luonnollinen reaktio tuottaa sokeria
    valkosolujen energian lähteeksi, mutta myös virukset tarvitsevat sokeria voidakseen lisääntyä.
    Kriittinen tekijä sytokiinien syntymisessä on interferonin säätelytekijä 5 (IRF5). Koe-eläimet, joilta
    geneettisen manipulaation avulla on poistettu IRF5, välttyvät sytokiinimyrskyltä.

    Tutkijoiden mukaan glukoosin aineenvaihdunta aktivoi IRF5:n sytokiinituotannon soluissa.
    Julkaisun tehneet tutkijat uskovat, että sokeri on keskeinen tekijä näissä myrskyissä, sillä
    diabeetikoilla on oleellisesti korkeampi kuolleisuus näissä tulehdustaudeissa. Sokeritauti,
    verenpaine- tauti ja ylipaino ovat nousseet pinnalle erityisinä riskitekijöinä taudin pahenemisen
    kanssa, mikä kertoo, ettei kyse ole pelkästä sokerista vaan sokeriaineenvaihdunnan häiriöstä eli
    insuliiniresistenssistä. Tyypin 2 diabetes, ylipaino ja verenpainetauti ovat kaikki
    insuliiniresistenssin oireita. Kyseessä ei ole ikääntyneiden ongelma, joten kategorisesti kaikkien yli
    70-vuotiaiden eristämisessä ei ole mitään mieltä. Sitä perustellaan ikääntyvien alentuneella
    immuunivasteella, mutta kysymys ei ole siitä vaan aivan muusta asiasta. Sytokiinimyrskyssä
    immuunijärjestelmä enemmänkin ylireagoi kuin, että reagoisi heikosti.

    Vanhusten eristäminen kertonee päättäjien paniikkiratkaisusta, joka pitäisi mitä pikimmin muuttaa
    ja kohdistaa niihin henkilöihin, joilla todella on riski sairastua taudin vakavampaan muotoon. Koko
    sokeriasia tämän pandemian yhteydessä on vaiettu Suomessa, sillä se on hyvin kiusallinen asia
    terveydenhoidosta vastaaville. Kirjani Lääkkeetön elämä rakentuu juuri insuliiniresistenssin
    ympärille, mikä aiheutti rajun minuun kohdistuneen ajojahdin. On tuskin odotettavissa, että
    virallinen puoli heräisi asiaan, sillä niin monet voivat menettää kasvonsa. Ihmiset voivat kuolla
    rauhassa, jotta joidenkin maine ei tahraannu.

    Tuo idioottimainen asennoituminen näkyy myös
    virallisessa suhtautumisessa C-ja D-vitamiiniin sekä sinkkiin virustulehduksen hoidossa.
    Ymmärtääkseni niin Ruotsissa kuin Suomessa tauti runnoo tosi pahoin afrikkalaistaustaisia.
    Virallinen puoli ihmettelee, että miksi. Voin kertoa salaisuuden. Heillä on kauttaaltaan todella
    patologisen alhaiset D-vitamiinitasot. Minkäs teet, kun virallinen puoli pelottelee D-vitamiinista,
    lisäravinteista ja myös auringon otosta. Ei ihme, että asiat ovat päin helvettiä.

    Alustavan analyysin mukaan New Yorkin COVID-19:n sairaalahoitoa tarvitsevilla potilailla 88,8%:lla
    oli insuliiniresistenssi. Insuliiniresistenssi on uusi terveysnormaali, joka on kultakaivos
    lääketeollisuudelle. Tilan kaikkinaisia oireita hoidetaan lääkkein, jotka eivät paranna, mutta
    lievittävät oireita ja niitä syödään hamaan tappiin, juostaan lääkärissä, mitataan verenpainetta,
    verensokeria, kolesterolia, maksa-arvoja ja vaikka mitä. Kun asia olisi hoidettavissa pysyvästi
    pelkällä elintapamuutoksella. Mutta sehän on huuhaata! Nyt sitten tuli COVID-19, joka niittää
    satoa. Mutta sekään ei herätä pillerikauppaan uskovaa terveydenhoitojärjestelmää. On arvoitu, että
    Yhdysvalloissa 50% väestöstä kuluu riskiryhmään juuri insuliiniresistenssin takia. Todennäköisesti
    tilanne on sama Suomessa, missä on apinoitu amerikkalaista elämäntapaa tunnetuin seurauksin.
    Mutta kun Suomessa virallinen puoli kieltää insuliiniresistenssin, pistetään kaikki yli 70-vuotiaat
    koppiin odottamaan suurta tuntematonta.

    Miten on selitettävissä, että kaiken takana on virus, kun ei ole olemassa edes luotettavaa testiä sen
    toteamiseksi. Virusta ei ole kyetty eristämään (tilannne talvella 2020). RNA-näytteet keuhkoista voivat olla potilaan omaa RNA:ta jne. Virallinen puoli ei edes kerro, minkälaisista potilaista on kysymys. Onkohan heillekin valjennut karmea todellisuus, että koko systeemin ravinto- ja hoitosuositukset ovat olleet
    totaalisesti väärin.”

    lähde https://www.anttiheikkila.com/blogi/

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  21. Covid-19 ja siihen liittyvät maskien ja rokotteiden POLIITTISET tyrkyttämiset voidaan torjua aivan maalliseen tietoon perustuvalla argumentaatiolla. Tätä eivät vain massatiedotusvälineet päästä lävitse.

    Hengellisesti suuntautuneet ihmiset joutuvat usein toimimaan vaistojensa varassa. Ovatko covid-19 rokote ja siihen liittyvät tunnistus-järjestelmät Raamatun Pedon Merkki? Tästä liikkuu kristillisissä piireissä kahta erilaista näkemystä. Joidenkin mukaan lääkärit ja tiedemiehet toimivat Jumalan säätämyksen alaisuudessa ja moderni lääketiede on ikäänkuin osa Jumalan suomaa parantavaa ja suojaavaa mekanismia ihmiskunnalle. Pitäisin tätä näkemystä aivan liian hyväuskoisena. Kristittyjä tai korkean, elämää suojelevan moraliteetin läpäisemiä tiedemiehiä on nykyisin vain kourallinen ja he ovat huonosti rahoitettuja ja saavat vain heikosti julkisuutta. Suurin osa tutkijoista on värvätty mukaan rahakkaisiin luciferistisiin projekteihin. Henkilökohtainen tai tiedemaailman Jumalaa vastustava kunnianhimo sekä rahanahneus on heidät sokaissut.

    Pedon merkki-kysymyksen ratkaisussa olennaista on saada tietää, muuttavatko rokotteet ihmisen perimää vai eivät. Ainakin USA:ssa ensisijalle asetettujen rokotekehittäjien DNA/mRNA-rokotteet muuttavat (esim. Moderna:n rokotteet) tai muutoksen todennäköisyys on hyvin suuri. Muutos voi olla aluksi pieni, mutta kerran rokote-ohjelmaan alistettu tulee saamaan yhä uusia suunniteltuja muutoksia rokote-ohjelman edetessä pidemmälle. Tavoitteena voi olla mm. vahvistaa geneettisesti Uuden Maailmanjärjestyksen rakennetta ja poistaa kapinoivat ainekset ja vahvistaa elitistisiä aineksia. Tästä syntyisi sitten Saatanan itsensä omin tarpeisiinsa modifioima luomakunta. Missä on se raja, jonka jälkeen Jumala ei enää tunnista luomustaan omaksi kuvakseen? Missä on se raja, jonka jälkeen ei edes Jeesuksen veri (uudestisyntymisen välittäjä ja symboli) pelasta sitä, jonka perimää on käpälöity?

    Maallikon on mahdoton tietää sitä, mikä rokote on ”turvallinen” ja mikä ei. Turvallisina, joskin kyseenalaisina voidaan pitää perinteisiä tekniikoita hyödyntäviä rokotteita. Uudenlaiset DNA/mRNA-vaikutteiset rokotteet johtavat ainakin kristityn vaaralliselle polulle. Myös perinteinen rokote voi olla vaarallinen, sillä rokoteohjelmasta voi olla mahdoton irtaantua ja jossakin vaiheessa tulevat vuoroon perimää muuttavat teknologiat sekä näiden aina vain tehostetumpi valvonta.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Niin, voisiko siinä olla pohdinnan paikka, mikä tässä geenimanipulaatiossa on todellisuudessa mahdollista ja mikä ei? Minä en pysty lainkaan käsittämään sitä, millä 2 nanometrin levyiseen DNA-rihmastoon tehty manipulaatio todennetaan? Jos se D.N.A. -ketjun pätkä on – kuten sitä kuvataan – ikäänkuin tietokoneohjelman lähdekoodi, se tarkoittaa sitä, että siinä ei saa olla yhtään ainoata pilkkuvirhettä, muutoin se on pelkkää roskaa, kun sitä sovitetaan elävän solun sisään. Luonnossa on näet suojamekanismit mutaatioiden ja vieraan perimän varalle. Lajien risteytymisen mahdottomuus todistaa tämän.

      Niitä RNA-/DNA-sekvenssejä ei edes näe tavallisella mikroskoopilla – ne on liian pieniä kappaleita mikroskoopilla katseltavaksi. Ja luulisi, että tämä RNA-/DNA- :n tutkiminen ja manipulaatio pitää tehdä elävän solun sisällä, sen luonnollisessa ympäristössä, sitä ei voi tehdä ilmassa, eikä petrimaljassa?

      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/08/15/dna-hoax/

      Geenimanipulaation käytännön menetelmiin tutustuessa tulee sellainen vaikutelma, että se D.N.A.:n manipulaatio tehdään nimenomaan siellä petrimaljassa (ties millä keinoin?) ja sitten se muokattu D.N.A. -ketju yritetään syöttää takaisin elävään soluun, esim. rokotteen avulla. Tämä geenimanipulaatio touhu muistuttaa vahvasti tieteisfantasiaa. Minä veikkaan, että ihmisellä ei ole hajuakaan luonnon ja elävän solun toiminnasta tällä tasolla, mutta SILTI noita tieteen kaapuun puettuja mielikuvitustarinoita tälläkin kommenttipalstalla riittää? Missä se empiirinen näyttö niistä on tarkasteltavissa ? Ai niin, en ole tarpeeksi kouluttautunut, se tieto on vain akateemisesti oppineiden (=aivopestyjen tutkijoiden) ymmärrettävissä. Tässä tapauksessa, me emme vielä voi olla millään tavalla sillä tasolla tässä, että voisimme käytännössä mitenkään manipuloida mitään niin sanottuja RNA-/DNA-ketjuja. Tämä ei voi olla tuollaista salatiedettä. Salatiede ei herätä luottamusta. Asia muistuttaa mun mielestä hyvin vahvasti jotain modernia taikauskoa.

      Yleensä näiden tieteen kaapuun puettujen teorioiden takana ei ole pahemmin toistettavissa olevaa empiiristä näyttöä. Tämä pätee myös geeniteknologiaan ja D.N.A.:han. Jos googletat termin : “dna sequencing method reproducible” törmäät useisiin tutkimuspapereihin joissa myönnetään, että D.N.A.:n eristys -menetelmä ei ole toistettavissa (joka olisi tieteellisen tutkimuksen edellytys), tai se on huonosti toistettavissa. No worries ?

      Television rikossarjoissa kuvatut D.N.A. -tunnistusmenetelmät paljastavat ainakin minulle sen, että kyseessä on jälleen kerran mielikuvien luominen. Psyop. Meidän halutaan uskovan, että tuo tieteenala ja teoria on totta. Todellinen tiede ei tarvitse taakseen Hollywoodin valhepropaganda koneistoa. Kaikki agendat mitkä Hollywoodin tuotannossa toistuvat, ovat minulle epäilyksen alaisia. Valehtelu toisen maailmansodan aikaisesta Saksasta ja Holokaustista ja atomipommeista riittää perusteeksi.

      Seuraava täälläkin julkaistu artikkeli nimeltä ’Neuvostoliiton juutalaisten katekismus’ kannattaa lukea ajatuksella. Sen jälkeen voi suhtautua näihin jekkukansan kehittelemiin tieteen teorioihin (myös D.N.A. on vain teoria) vähän terveemmällä tavalla.

      Ohessa ne aiheeseen liittyvät olennaiset kohdat ko. artikkelista :

      ”Puhukaa ja toimikaa itsevarmasti, tarmokkaasti ja aggressiivisesti, hämmästyttäen ja yllättäen. Enemmän melua ja sanallista helinää, enemmän epäselvää ja pseudotieteellistä. LUOKAA TEORIOITA, hypoteeseja, suuntauksia, koulukuntia, realistisia ja epärealistisia menetelmiä – mitä poikkeavampia, sen parempi! Älkää antako sen häiritä, ettei näitä ideoita kukaan tarvitse; älkää välittäkö siitä, että ne unohdetaan huomenna. Uusi päivä tulee ja samoin tulevat uudet ideat. Tässä esiintyy henkemme voima, itsemääräämisemme, ja siinä on ylemmyytemme. Antakaa gojimin maksaa laskumme. Raapikoot he päitään etsiessään kehittämiemme ideologioiden logiikkaa; etsikööt ja löytäkööt niistä jotain, jota niissä ei ole. Huomenna annamme uutta pähkäiltävää heidän primitiivisille aivoilleen.” – Lähde: Neuvostoliiton juutalaisten katekismus;

      Linkki:
      https://www.vastarinta.com/neuvostoliiton-juutalaisten-katekismus-osa-1/

      Esim. tämä virus ja tartuntatauti -teoria on muuttunut vuosikymmenien saatossa siten, että ensin se oli ns. myrkky vs. vastamyrkky (vasta-aine) -teoria ja nykyään siinä mennään jo RNA-/DNA- tasolla.

      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/07/17/antibody/

      Näitä mielikuvitustarinoita pitää näköjään välillä modernisoida, kumoamatta kuitenkaan sitä vanhaa -tarinaa. Eli, tarkemmin ajatellen tässä tartuntatauti -filosofiassa ei ole mitään logiikkaa. Mihin se vastamyrkkyteoria (antibody) hävisi ? Tämä virologia niminen ”tiede” menee täysin kuten tuossa katekismuksessa on kuvattu. Tarkalleen.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  22. Rokotteet ja autismi, osa 1

    J. B. Handley, jolla on autistinen poika, on kirjoittanut hienon artikkelin ”Vaccines and Autism – Is the Science Really Settled?” (”Rokotteet ja autismi – onko tiede todelle ratkaistu?”). Julkaistu 11.8.2020. Artikkeli on hänen kirjansa ”How to End the Autism Epidemic” 4. luvun päivitetty teksti.

    https://childrenshealthdefense.org/news/vaccines-and-autism-is-the-science-really-settled/

    Referoin artikkelia.

    Aluksi hän siteeraa Michael Crichtonia:

    ”Sanokaamme suoraan: Tieteen työllä ei ole yhtään mitään tekemistä konsensuksen (yksimielisyyden) kanssa. Konsensus on politiikan asia. Tiede päinvastoin tarvitsee vain yhden tutkijan, joka sattuu olemaan oikeassa, mikä tarkoittaa, että hänellä on tuloksia, jotka ovat toteen näytettävissä todellisessa maailmassa. Tieteessä konsensus on vailla merkitystä. Suurimmat tiedemiehet historiassa ovat suuria nimenomaan sen vuoksi, että he luopuivat konsensuksesta.”

    Handley kertoo, että hän on lukenut joka ainoan julkaistun tutkimuksen, joka väittää osoittavansa, että rokotteet eivät aiheuta autismia. Niissä esitetty näyttö ei millään tavalla tue väitettä, että tiede on ratkaistu. ”Tupakka-käsikirja” elää ja voi hyvin, ja sitä on sekä täydennetty että laajennettu pyrittäessä sumentamaan totuutta rokotteista ja autismista levittämällä ns. ”pois kääntävää tutkimusta” ja, aina kun tarpeellista, suoranaisia valheita tieteestä, jota tämän asian tiimoilta on julkaistu (”tupakka-käsikirjalla” Handley viittaa aikoinaan tupakan terveysvaikutuksia koskeneiden tutkimusten tulosten mitätöintistrategioihin, sellaisiin kuin suuttumuksen teeskentely siitä, ettei vieläkään uskota, että ”tiede on ratkaistu”, asian hämmentäminen, muualle ohjaaminen ja hidastelu).

    Todellisuudessa tiedettä ei ole tehty juuri lainkaan, ja se vähä, mitä on tehty, on tehty yksi ainoa päämäärä mielessä: rokotteiden vastuusta vapauttaminen.

    Handley mainitsee kaksi tunnetuinta ”tiede on ratkaistu” -väitteen esittäjää ja rokotteiden turvallisuuden puolustajaa, tri Paul Offitin (Children’s Hospital of Philadelphia) ja tri Peter Hotezin (Baylor University): heillä molemmilla on rokotteiden patentteja ja he molemmat saavat kiittää urastaan rokoteteollisuutta (Offitin rotavirusrokotepatentti on tuottanut hänelle pienen omaisuuden). Kun haastatteluissa kyse tulee rokotteita ja autismia koskevasta tieteestä, molempien asenne on: ”On tyhmää edes kysyä tuollaista asiaa, koska tiede on tehty niin monta kertaa; sinun täytyy olla jonkinlainen typerys, jos vielä tunnet tarvetta puhua siitä.”

    Tuosta ”tiede on tehty niin monta kertaa” -perustelusta Handley toteaa, että todellisuudessa vain yhtä rokotetta (MMR; tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan) ja yhtä rokotteen aineosaa (thimerosal; sisältää etyylielohopeaa) on koskaan tutkittu tieteellisesti autismin suhteen.

    Sitten Handley tuo esiin – tuon vain yhden tieteellisesti autismin suhteen tutkitun rokotteen asettamiseksi oikeaan perspektiiviin – karmean todellisuuden siitä, kuinka paljon rokotteita USA:ssa lapsiin työnnetään:

    Vuonna 1962 lapsiin työnnettiin USA:ssa maksimissaan kolme rokotetta viiden vuoden ikään mennessä. Vuonna 1983 lukumäärä oli kymmenen. Nykyisin lukumäärä on 38.

    Nykyisin lapsi saa (jos rokotusohjelmaa noudatetaan) USA:ssa viiden vuoden ikään mennessä seuraavat rokotteet (useimmat annetaan kolme tai neljä kertaa): hepatiitti B, rotavirus, DTP (kurkkumätä, tetanus, hinkuyskä), Hib (Haemophilus Influenzae B), pneumokokki, polio, influenssa, MMR eli MPR (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko), vesirokko, hepatiitti A, meningokokki (tietyille ryhmille), HPV.

    Kahden kuukauden iässä lapsi saa kerralla kuusi erilaista rokotetta (hepatiitti B, rotavirus, DTaP, Hib, pneumokokki, polio). Neljän kuukauden iässä hän saa kerralla nuo samat kuusi rokotetta. Kuuden kuukauden iässä hän saa kerralla seitsemän rokotetta (edellisten kuuden lisäksi influenssa).

    Siis: kuuden kuukauden ikään mennessä amerikkalaiset lapset saavat 19 rokotetta. Monet saavat syntyessään vielä syntymäannoksen hepatiitti B-rokotetta. Nämä saavat siis 20 rokotetta kuuden kuukauden ikään mennessä.

    Entä se MMR eli MPR, joka on ainoa rokote, jota on tutkittu tieteellisesti autismin suhteen? Koska se annetaan? Sitähän ei ole noiden 19:n (tai 20:n) rokotteen joukossa. Sitä aletaan antaa USA:ssa 13 kuukauden ikäisille (eräässä rokotusohjelmassa sanotaan 12 kuukauden iässä). Siis: yhtäkään niistä rokotteista (seitsemän eri rokotetta, 19-20 rokotusta), jotka lapsi USA:ssa saa alle vuoden ikäisenä, ei ole tutkittu tieteellisesti autismin kehittymisen suhteen!! On siis mahdollista, että joku noista seitsemästä rokotteesta (tai kaikki ne!) aiheuttaa autismia. Asiaa ei kuitenkaan haluta tutkia (jos haluttaisiin, tutkimukset olisi jo tehty – jo joka 54. lapsi on autistinen USA:ssa! Se tarkoittaa noin puoli miljoonaa autistista lasta…. ja he ovat kasvamassa aikuisiksi. Näin, rokotuksilla, tuhotaan yksi kansakunta, itse asiassa kaikki kansakunnat, rokotuksillahan on paljon, paljon muitakin haittavaikutuksia, itse asiassa VAIN haittavaikutuksia. VIL).

    25 vuotta sitten autismi oli lähes tuntematon USA:ssa. Vuonna 2001 joka 250. lapsi oli autistinen, vuonna 2007 joka 150. lapsi, vuonna 2012 joka 88. lapsi, vuonna 2018 joka 59. lapsi, ja nyt vuonna 2020 joka 54. lapsi. Autismin lisääntyminen sopii siis ajallisesti yhteen rokotusten määrän kasvamisen kanssa. Nuo autismin lisääntymistä koskevat luvut eivät ole Handleyn artikkelissa; löysin ne tästä hiljattain julkaistusta artikkelista:

    https://childrenshealthdefense.org/news/autism-the-most-glaring-aspect-of-the-deterioration-of-health-among-our-kids/

    Handleyn artikkelissa on myös CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) lista niistä rokotteiden yksittäisistä aineosista, joita on kahdessa tai useammassa rokotteessa USA:ssa. Listassa on 38 aineosaa. Vain yhtä (thimerosalia, etyylielohopeaa) on tutkittu autismin kehittymisen suhteen. 37:ää ei.

    Paul Offit istuu ”Autism Science Foundation” (”Autismitieteen säätiö”) -nimisen järjestön johtokunnassa ja puhuu sen puolesta. Järjestö mainitsee sivustollaan 27 tutkimusta, joiden se väittää todistavan, että rokotteet ja autismi eivät liity toisiinsa. 13 näistä tutkimuksista koskee thimerosalin ja autismin suhdetta, 10 MMR:n (Suomessa MPR) ja autismin suhdetta, ja loput neljä ovat meta-analyysejä noista 23 (13 + 10) tutkimuksesta.

    Siinä se on: vain yksi rokote. Vain yksi aineosa.

    Yksikään noista 27 tutkimuksesta ei kysy oikeita kysymyksiä syystä ja seurauksesta. Yksikään niistä ei ole edes tarkastellut oikeaa (asianmukaista) kontrolliryhmää (täysin rokottamattomia lapsia) vastauksen saamiseksi. Handley on lukenut kaikki 27 tutkimusta, ja hän on hämmästynyt niiden riittämättömyydestä. Valtion viranhaltijoiden näistä tutkimuksista antamat kommentit ovat hänen mukaansa vielä absurdimpeja ja mahdottomampia hyväksyä. Hän valaisee asiaa niillä kysymyksillä, joita kolme yleisimmin siteerattua tutkimusta tekee ”todistaakseen”, että ”rokotteet eivät aiheuta autismia.”

    Väärä kysymys nro 1. Onko lapsilla, jotka saivat enemmän thimerosalia rokotteissaan, erilaiset neurologiset seuraamukset verrattuna lapsiin, jotka saivat vähemmän thimerosalia rokotteissaan?

    Tämä tutkimus, joka on nimeltään ”Safety of Thimerosal-Containing Vaccines: A Two-Phased Study of Computerized Health Maintenance Organization Databases” (ns. ”Verstraeten tutkimus” vuodelta 2000), vertaa enemmän elohopeaa rokotteissaan saaneita lapsia vähemmän elohopeaa rokotteissaan saaneisiin lapsiin nähdäkseen, onko neurologisissa häiriöissä eroja. Tämä on luultavasti ”rokotteet eivät aiheuta autismia” -väen ”tunnustutkimus”, mikä tekee tutkimuksen huolellisesta lukemisesta hämmentävän. Tämä tutkimus päätyi johtopäätökseen, jonka jokainen näyttää unohtaneen, nimittäin: tutkimuksen tekijät eivät voineet sen enempää todistaa kuin osoittaa vääräksi elohopean ja rokotteiden välistä yhteyttä, todeten: ”Biologinen todennäköisyys sille, että rokotteissa olevat pienet määrät etyylielohopeaa johtavat hermoston kehityshäiriöiden lisääntyneisiin riskeihin, on epävarma.”

    Kun tutkimus julkaistiin, rokoteteollisuuden PR-kone (suhdetoiminta- ja mainostuskone) alkoi käydä ylikierroksilla julistaen, että tämä tutkimus oli todistanut, että rokotteet eivät aiheuta autismia. Tutkimuksen tekijä, tri Thomas Verstraeten, oli tästä hänen löydöstensä väärintulkinnasta niin harmissaan, että julkaisi Pediatrics-aikakauslehdessä (jossa tutkimus julkaistiin) kirjeen valittaakseen asiasta. Hän totesi kirjeessään, ettei tutkimuksessa löydetty näyttöä (elohopean ja autismin) yhteyttä vastaan vaan päinvastoin päädyttiin suosittelemaan lisätutkimuksia, kuten neutraalissa tutkimuksessa tulee tehdä. Neutraalin tutkimuksen sanoma Verstraetenin mukaan on: tutkijat eivät voineet vahvistaa eivätkä sulkea pois yhteyttä, ja siksi tarvitaan lisätutkimuksia.

    Handley toteaa, että on vaikea vähätellä sitä, kuinka vastuutonta ja virheellistä on se, että tri Paul Offitin ja tri Peter Hotezin kaltaiset ihmiset yhä rutiininomaisesti mainitsevat tämän tutkimuksen ”todisteena” siitä, että rokotteet eivät aiheuta autismia, koska tutkimus tarkasteli vain elohopeatason altistusta täysin rokotetuissa lapsissa, päätyi neutraaliin tulokseen ja suositteli, että on tarpeen tehdä enemmän tutkimusta. Vielä hullumpaa: tutkimus osoitti, että elohiiret (lihasnyinnät; motorinen häiriö) ovat yhteydessä elohopeatasoihin: ”kumulatiivinen altistus 3 kuukauden kohdalla johti merkittävään positiiviseen korrelaatioon elohiirten kanssa.”

    Väärä kysymys nro 2. Ovatko autismimäärät erilaisia lapsilla, jotka saivat 62,5 mikrogrammaa tai 137,5 mikrogrammaa etyylielohopeaa?

    Tämä italialainen tutkimus, joka julkaistiin Pediatrics-aikakauslehdessä v. 2009 ja jota kutsutaan tekijänsä mukaan Tozzi-tutkimukseksi, otettiin vastaan suurin elkein. AP (Associated Press) huusi: ”Tämä tutkimus antaa lisää näyttöä rokotteiden turvallisuudesta”, ja Pediatrics-aikakauslehden päätoimittaja suositteli sitä lastenlääkäreille käytettäväksi oheislähteenä silloin, kun he keskustelevat vanhempien kanssa rokotteiden turvallisuudesta ja hyödyistä.

    Eriskummallista on, että 9 vuotta Verstraeten-tutkimuksen jälkeen Tozzin tutkimus käytti täysin samaa temppua: Tozzi tutki, onko enemmän elohopeaa rokotuksissaan saaneiden lasten ja vähemmän elohopeaa rokotuksissaan saaneiden lasten neurologissa seuraamuksissa eroja. Vielä hämmentävämpää on, että Tozzin tutkimuksessa autismitapauksia oli yksi. Vähemmän elohopeaa rokotuksissaan saaneiden ryhmässä oli 856 lasta, ja enemmän elohopeaa rokotuksissaan saaneiden ryhmässä 848 lasta, joten yhdellä lapsella 1704 lapsesta oli autismi (USA:ssa autismitaso on 1:36, noin 47 kertaa korkeampi kuin tutkimuksen otoksessa), mikä tarkoittaa sitä, että tämä materiaali on sekä kyseenalaista että hyödytöntä. Handley siteeraa tri Vincenzo Mirandaa, joka tyrmää tutkimuksen mm. näin: se ei ole metodologisesti oikea; siinä on monia puutteita; mitään vertailua ei tehdä lapsiin, jotka eivät ole altistuneet elohopealle; tutkimus ei voi johtaa mihinkään johtopäätökseen.

    Näitä kahta tutkimusta, Verstraeten-tutkimusta ja Tozzi-tutkimusta, rokoteteollisuuden puolestapuhujat ja väitteen ”rokotteet eivät aiheuta autismia” esittäjät pitävät esillä ”tunnustutkimuksinaan”. Kuitenkaan kumpikaan tutkimus ei millään tavalla tutki kyseistä asiaa, sitä, aiheuttavatko rokotteet autismia. Näiden tutkimusten PR-koneisto on melkoista nähtävää. Pediatrics-aikakauslehti (julkaisija The American Academy of Pediatrics) julkaisee näitä tutkimuksia, ja heti kun ne on julkaistu, maan kaikki tärkeimmät uutistoimistot raportoivat niistä, ja kaikilla on sama perusviesti: Rokotteet ovat turvallisia, eivätkä ne aiheuta autismia.

    Näiden kahden tutkimuksen rahoittaja on edellä mainittu CDC, joka on vastuussa rokoteohjelman toteuttamisesta ja rokoteturvallisuuden seurannasta USA:ssa. CDC siis myös tukee tutkimuksia, jotka eivät tarkastele rokotteiden ja autismin välistä yhteyttää mitenkään rehellisellä tavalla, ja sitten se tukee niiden tutkimusten mainostamista, joissa lääkärit ja tiedemiehet valehtelevat siitä, mitä tutkimukset todellisuudessa tekivät ja mihin johtopäätöksiin niissä itse asiassa päädyttiin.

    Väärä kysymys nro 3. Esiintyykö autismia enemmän autismia sairastavien lasten nuoremmilla sisaruksilla, jos he saavat MMR-rokotteen?

    Tämä tutkimus, joka on tehty v. 2015, on nimeltään ”Autism Occurrence by MMR Vaccine Status among US Children with Older Siblings with and without Autism.” Sitä on työnnetty julkisuuteen hyvin voimakkaasti tutkimuksena, joka lopullisesti todistaa vääräksi hypoteesin MMR-rokotteen ja autismin välisestä yhteydestä. Tutkimuksessa analysoitiin lapsia, joilla oli vanhempi sisarus, jolla oli tai ei ollut autismia. Tutkimuksen tekijät käyttivät tutkimuksessaan sanaa ”rokottamaton” kuvaamaan sellaista tutkimuksessa ollutta lasta, joka ei ollut saanut MMR-rokotetta. He eivät selventäneet (niille, jotka eivät lukeneet yksityiskohtia), että ”rokottamaton” saattoi tarkoittaa myös, ja usein tarkoittaa, että lapsi oli saanut kaikki muut rokotteet paitsi MMR-rokotteen. Tutkijat siis täysin ujostelematta käyttivät väärin sanaa ”rokottamaton”, ja lehdistö nieli sen. Vielä järkyttävämpi oli ”Journal of the American Medical Association” -lehdessä (jossa tutkimus julkaistiin) ollut julkaisua edeltänyt mainossivu, jossa oli (reporttereita varten) lainauksia joiltakin löydöksiä käsitelleiltä ”kolmansilta osapuolilta”. Yksi lainauksista oli tri Bryan Kingiltä (Washingtonin yliopisto):

    ”Kaiken kaikkiaan noin tusina tutkimusta on nyt osoittanut, että autismin (ASD, autism spectrum disorder) alkamisikä ei ole erilainen rokotetuilla ja rokottamattomilla lapsilla, että autismin vakavuus ja kulku ei ole erilainen rokotetuilla ja rokottamattomilla lapsilla ja että nyt autismin toistumisen riski perheissä ei ole erilainen rokotetuilla ja rokottamattomilla lapsilla.”

    Handley toteaa, että kaikki tuossa lainauksessa on väärin. Ensinnäkään koskaan ei ole ollut (paitsi aivan viime aikoina) sellaisia tutkimuksia, joissa olisi verrattu rokotettuja ja rokottamattomia lapsia. Lisäksi mainitsematta on jätetty, että tuon tutkimuksen kirjoittivat itse asiassa suuren PR- ja konsultointifirman (The Lewin Group) sisällä toimineet tutkijat; kyseisen firman asiakkaita ovat maailman suurimmat rokotevalmistajat.

    Tutkimuksesta Handley sanoo, että sen julistettiin olevan ”rokottamattomien” lasten ”laaja” tutkimus. Edellä jo todettiin, että tuo väitteen ”rokottamaton”-osa oli epätosi, mutta niin oli myös väitteen ”laaja”-osa. Tutkimuksen tekijät aloittivat kyllä yli 95 000 lapsella, ja tätä lukua tiedotusvälineet tietenkin kaikkialla käyttivät. Tutkimuksen voima oli kuitenkin siinä, että katsottiin nuorempia sisaruksia, joilla oli vanhempi, autismia sairastanut sisarus. Tutkimuksen tekijöitä kiinnostivat siis nuo nuoremmat sisarukset.

    Todellinen ”helmi” tuossa tutkimuksessa olisi lapsi, jolla 1) oli autismia sairastava vanhempi sisarus, jolla 2) oli autismi itseään ja joka 3) ei ollut saanut MMR-rokotetta. Jos näet nuo kolme kriteeriä täyttyisivät, siinähän olisi tutkimuksen tekijöiden etsimä todiste siitä, että MMR-rokote ei ollut aiheuttanut autismia. Kuinka moni lapsi tuossa laajassa tutkimuksessa täytti nuo merkitykselliset kriteerit? Vastaus: 23 lasta. 23 ei ole kovin paljon oven sulkemiseksi siltä, ”aiheuttavatko rokotteet autismia vai eivätkö aiheuta”, vielä vähemmän siltä tutkimuksen varsinaiselta kysymykseltä, mikä on MMR-rokotteen potentiaalinen rooli autismissa. Silti nämä 23 lasta olivat ”todiste”, että MMR-rokote ei aiheuta autismia, koska heillä oli autismia sairastava sisarus, sairastivat itse autismia eivätkä olleet koskaan saaneet MMR-rokotetta – JA HEIDÄN MUU ROKOTUSTILANTEENSA OLI TÄYSIN TUNTEMATON, EIKÄ SITÄ KOSKAAN POHDITTU. Handleyn mukaan tämä tutkimus on viallinen erityisesti juuri siitä syystä, että se käyttää väärin sanaa ”rokottamaton”; se siis katsoi vain yhteen rokotteeseen, MMR-rokotteeseen.

    Handley tuo sitten esiin, miten USA:n kansallisen mielenterveysinstituutin (NIMH) johtaja ja eri elinten välisen autismin koordinointikomitean (IACC) johtaja, tri Joshua Gordon, katsoi asiaa v. 2017. NIMH on mielisairaustutkimuksen suurin rahoittaja USA:ssa, joten sen johtajana hänellä on hyvin suuri vaikutus autismitieteeseen. IACC on USA:n liittovaltion neuvoa antava komitea, joka koordinoi liittovaltion toimia ja antaa neuvoja USA:n sosiaali- ja terveysministerille autismia koskevissa asioissa. Hän on siis tärkein yksittäinen henkilö USA:n hallituksessa, joka yrittää ratkaista autismiepidemian. Hän tapasi v. 2017 joukon autististen lasten vanhempia, ja nämä painostivat häntä samalla kysymyksellä: Minkä tieteen perusteella hän hylkäsi rokotusten ja autismin välisen yhteyden?

    Gordon vastasikin kyseisten vanhempien kysymykseen. Hän lähetti sähköpostin, jossa oli linkki yhteen ainoaan tutkimukseen, nimeltään ”Vaccines Are Not Associated with Autism: An Evidence-Based Meta-analysis of Case-Control and Cohort Studies.” Kuitenkin, sanoo Handley, tuo meta-analyysitutkimus (meta-analyysi tutkii jostakin asiasta jo tehtyjä tutkimuksia) perustui täsmälleen samaan temppuun kuin yllä mainitut Verstraetenin ja Tozzin tutkimukset.

    Jokainen Gordonin perustelunaan käyttämään meta-analyysitutkimukseen sisältynyt tutkimus oli joko thimerosaalitutkimus (4 kpl) tai MMR-rokotetutkimus (6 kpl), ja kaikissa tapauksissa verrattiin runsaasti rokotettuja lapsia runsaasti rokotettuihin lapsiin. Katsoiko yksikään tutkimus mihinkään muuhun rokotteeseen tai tarkasteliko yksikään tutkimus sitä kasvavaa biologista näyttöä, joka vetää mukaan adjuvantit (vaikuttavat lisäaineet) autismissa? Oliko yhdessäkään tutkimuksessa mitään otosta sellaisista lapsista, jotka eivät olleet saaneet mitään rokotetta? Vastaus kumpaankin kysymykseen: ei, ei missään määrin.

    Ensimmäisen kysymyksen osalta Handley viittaa omaan artikkeliinsa:

    https://jbhandleyblog.com/home/2018/4/1/international2018

    Eräs Gordonin sähköpostin saanut vanhempi lähetti Gordonille vastausviestin, jossa hän toi esiin samoja asioita, joista Handley yllä kirjoittaa; esimerkiksi nämä:

    1. Gordonin lähettämä tutkimus tähdentää sitä esiin nostettua asiaa, ettei ole koskaan ollut sellaista tutkimusta, joka arvioi autismin suhteellista riskiä rokotettujen ja rokottamattomien lasten välillä;

    2. se kyllä antaa vaikutelman, että ne tutkimukset, joihin se luottaa, vertaavat ”rokottamattomia” lapsia (ei rokotteita) rokotettuihin lapsiin, mutta tämä on harhaanjohtavaa, koska kaikki mukana olleet 10 tutkimusta vertasivat runsaasti rokotettuja lapsia runsaasti rokotettuihin lapsiin;

    3. sen ”rokottamattomat” olivat rokotettuja, joilta puuttuu vain MMR-rokote;

    4. siihen sisältyneet tutkimukset eivät todellisuudessa kerro mitään rokotteiden ja autismin suhteesta, koska ne eivät vertaa rokotettuja ja rokottamattomia lapsia.

    Mitä Gordon vastasi tähän? Hän kiitti viestistä ja kehotti kyseistä vanhempaa hakemaan tietoa CDC:ltä.

    Handley toteaa, että yhä uudelleen ja uudelleen käy niin, että asiantuntijat lähettävät linkin johonkin tutkimukseen, joka vahvistaa heidän uskoaan, että rokotteet ja autismi eivät liity toisiinsa, mutta joka ei se kestä vähintäkään tarkastelua. Ja kun Gordon joutui paineen alle, hän luopui leikistä. Hän kuitenkin olisi sellainen henkilö, joka halutessaan voisi rahoittaa riittävästi tiedettä autismiepidemian lopettamiseksi! Handleyn mielestä Gordonin kaltaiset henkilöt ovat LIIAN PELOISSAAN ottaakseen huomioon totuuden ja LIIAN HUOLISSAAN siitä, mitä sen etsiminen (rahoittamalla todellista rokote-autismi -tiedettä) saattaisi tehdä heidän uralleen ja maineelleen.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  23. Rokotteet ja autismi, osa 2

    Mikä on OIKEA kysymys?

    Edellä käsitellyt kolme tutkimusta, jotka vastaavat kolmeen väärään kysymykseen, ovat ne kolme tutkimusta, jotka kaikkein useimmin esitetään ”todisteiksi” siitä, että ”rokotteet eivät aiheuta autismia.” Kuitenkaan mikään niistä ei millään tavalla vastaa siihen kysymykseen, josta autististen lasten vanhemmat todella välittävät ja joka voidaan muotoilla näin: ”Lapseni sai 20 rokotetta yhden vuoden ikään mennessä ja kaiken kaikkiaan 38 rokotetta viiden vuoden ikään mennessä. Aiheuttaako niin monen rokotteen antaminen autismia joissakin lapsissa?”

    Tuo on se oikea kysymys. Tuota kysymystä ei ole koskaan esitetty, tai itse asiassa se on esitetty useita kertoja, mutta vastaukset eivät ole maailman tri Offitien ja tri Hotezien mieleen, joten niistä ei kuulla koskaan.

    Kaikkein uskottavin biologinen hypoteesi autismiepidemian syystä on se, että se on rokotteiden syytä. Rokotteet aiheuttavat aivovaurioita joissakin lapsissa. Tämän Handley osoittaa liittämällä artikkeliinsa USA:n sosiaali- ja terveysministeriön Kansallisen rokotevaurioiden korvausohjelman rokotevauriotaulukon, josta käy ilmi, että rokotteet aiheuttavat aivovaurioita (enkefalopatiaa) ja aivotulehdusta (enkefaliittia). Rokotteiden aiheuttaman kroonisen aivovaurion USA:n sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee näin: ”Krooninen aivovaurio (enkefalopatia) tapahtuu, kun jokin muutos henkisessä tai neurologisessa tilassa, ilmaannuttuaan ensimmäisen kerran soveltuvan ajanjakson aikana, kestää vähintään kuuden kuukauden ajan rokotuksen ajankohdasta laskettuna.”

    Handley kertoo, että hänen poikansa kärsii kroonisesta aivovauriosta (enkefalopatiasta), joka ilmeni hänen rokotustensa jälkeen.

    Aivovaurion tiedetään siis olevan rokotteiden sivuvaikutus joissakin lapsissa. Rokotteiden ja autismin välinen yhteys on niin ollen biologisesti uskottava. Tätä vahvistaa tilasto, joka osoittaa, että kun 1980-luvun alkupuolen jälkeen lapsille annettavien rokotteiden lukumäärä on kasvanut lähes nelinkertaiseksi, niin samana ajanjaksona autismin määrä on kasvanut yli 30 000%. Kymmenet tuhannet vanhemmat ovat myös kertoneet lastensa taantuneen autismiin rokotuksen jälkeen. Näitä kertomuksia tulee kaikkialta maailmasta ja kaikista sosiaaliluokista. Kertomukset ovat yhtäpitäviä. Vanhemmat ja monet heidän lääkärinsä (jotka ovat todistaneet heidän lastensa taantumista) ovat siis suunnattomasti viisaampia ja tietävämpiä kuin maailman rokoteasiantuntijat ja häikäilemätön, saatanallisesta ahneudesta ja valheesta nouseva farmahirviö (Big Pharma, esim. THL). – huom. viimeisen virkkeen loppu (sanasta ”kuin” lähtien) minun, ei Handleyn; mielestäni rokotukset ja mainittu saatanallinen ja väkivaltainen ”Big Pharma” – ja sen sivutoimisto THL – ovat järjestäytynyttä kansainvälistä rikollisuutta, puhdasta sellaista, V-I. L.

    Handley mainitsee kaksi CDC:ssä (USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus) työskennellyttä rikollista, tanskalaisen CDC:n ”vierailevan tiedemiehen” Poul Thorsenin, joka kavalsi vuosina 2004-2010 mm. autismin ja rokotteiden välisen yhteyden tutkimiseen Tanskan valtion kahdelle lääketieteelliselle organisaatiolle myönnettyjä CDC:n määrärahoja miljoona dollaria omalle tililleen, ja tri William Thompsonin (CDC:n tutkija), joka v. 2004 oli kollegoineen yhdessä MMR-rokotteen ja autismin välisen yhteyden tutkimuksessaan antanut vilpillistä tietoa (jättivät pois tilastollisesti merkittävät tulokset, joiden mukaan alle 3-vuotiailla mustilla pojilla, jotka saivat MMR-rokotteen, oli kohonnut riski sairastua autismiin) ja joka tuli katumapäälle ja tunnusti vilppinsä julkisesti. Kyseinen tutkimus siis itse asiassa osoitti MMR-rokotteen ja autismin välisen yhteyden. Siksi dataa haluttiin tuhota (he aivan fyysisesti tuhosivat alkuperäistä tutkimusdataa ja muistiinpanoja, mutta päätutkija tri William Thompson jätti sen toimistonsa tietokoneelle, koska hän epäili, että tuhoaminen olisi laitonta).

    Vilpilliseen toimintaan siis ryhdyttiin, koska totuutta rokotteiden ja autismin välisestä yhteydestä ei haluttu tuoda julkisuuteen. Poul Thorsen on ollut tekemässä neljää sellaista tutkimusta, joiden rutiininomaisesti sanotaan todistavan, että rokotteet eivät aiheuta autismia. Hänen varastamiensa määrärahojen kohde oli: Rokotteet ja autismi. Sama koskee tri William Thompsonia. Hänkin on ollut tekemässä neljää tutkimusta rokotteiden ja autismin välisestä yhteydestä. Siinä mielessä tri Thompson ei ole enää rikollinen, että hän tuli katumapäälle ja tunnusti vilpillisen tekonsa.

    Handley jatkaa toteamalla, että tämän hänen artikkelinsa tarkoitus ei ole esitellä kavaltajia ja paljastajia vaan selittää, että rokotteiden ja autismin välistä yhteyttä tutkiva tiede on tuskin raapaissut pintaa ja että jokainen, joka sanoo, että tiede on ratkaistu, valehtelee. Merkittävää on, että kaikkein eniten julkisuudessa esiintyneet valehtelijat ovat, tietenkin, taloudellisesti kietoutuneita yhteen rokoteteollisuuden kanssa, nimittäin tri Paul Offit ja tri Peter Hotez, jotka ovat rokotteita ja autismia koskevissa asioissa minkä tahansa valtavirtamedian ensisijaisia tiedottajia nykyisin.

    Mutta, kirjoittaa Handley, on olemassa tiedettä, pakottavaa tiedettä, joka on vertaillut rokotettuja lapsia ja rokottamattomia lapsia. Tämä tiede on osoittanut erittäin voimakkaan yhteyden rokotteiden ja autismin välillä, mikä on syy siihen, ettei niistä kuulla koskaan mitään. Ennen tähän menemistä Handley selventää, että on kahdenlaista tiedettä, epidemiologista (= sairauksien yleisyyttä tutkivaa) tiedettä ja biologista (= eliöiden fyysistä elämää tutkivaa) tiedettä. Epidemiologinen tiede katsoo olemassa oleviin tietoihin, tässä tapauksessa siis lasten potilastietoihin ja rokotustietoihin, ja analysoi niitä löytääkseen malleja ja yhteyksiä ja päättelee sitten, liittyvätkö kaksi asiaa toisiinsa (esim. rokotukset ja autismi). Biologinen tiede menee sen sijaan itse elimistöihin ja tutkii, miten ne reagoivat muihin asioihin. Rokotteiden ja autismin välistä yhteyttä tutkivan biologisen tieteen määrä on kasvamassa, ja se on pakottavaa ja tuoretta. On hiiritutkimuksia, joissa hiiriin on injektoitu rokotteiden aineosia, ja tulokset ovat olleet musertavia. On olemassa myös biologisesti uskottava selitys sille, miten tarkkaan ottaen rokote voi aiheuttaa autismin lapsessa. Tässä Handley jälleen viittaa tähän artikkeliinsa:

    https://jbhandleyblog.com/home/2018/4/1/international2018

    Siitä Handleyn mukaan käy selville, että tiedemiehet ovat jo lähes selvittäneet, miten rokote aiheuttaa autismin.

    On myös hyvä olla selvillä siitä, että suurin osa julkaistusta tieteestä jää yleisöltä huomaamatta. Useimmilla tiedemiehillä ei näet ole PR-firmaa takanaan hälyttämässä etukäteen tiedotusvälineille uusien tutkimusten ilmestymisestä. Rokote-autismi -tieteellä ja rokotevalmistajilla sen sijaan on PR-budjetit ja PR-firmat. Tutkimukset, joissa todella verrataan rokotettuja ja rokottamattomia lapsia, jätetään valtavirtamedioissa vaille huomiota, koska ne vetävät mukaan rokotteet.

    Seitsemän rokottamattomien lasten tutkimusta

    Ensimmäinen tutkimus, joka vertasi lapsia, jotka olivat saaneet jonkin rokotteen, lapsiin, jotka eivät olleet saaneet rokotetta, julkaistiin v. 2000. Se on nimeltään ”Effects of Diphtheria-Tetanus-Pertussis or Tetanus Vaccination on Allergies and Allergy-Related Respiratory Symptoms among Children and Adolescents in the United States,

    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/10714532/

    Vaikka autismi ei ollut asia, jota tutkimus tarkasteli, tutkimus oli silti paljastava. Siinä tarkasteltiin erityisesti DTP-rokotetta (kurkkumätä, tetanus, hinkuyskä) sen selvittämiseksi, aiheuttaako se allergioita ja allergioihin liittyviä oireita, sellaista kuin astmaa. Tutkimuksessa katsottiin yli 13 000 lasta, ja siinä havaittiin, että:

    ”DTP- tai tetanusrokotus USA:n lapsilla on yhteydessä astman tai muiden allergioiden ja allergioihin liittyvien oireiden elinaikaiseen historiaan – – Olettaen, että arvioitu rokotusvaikutus on objektiivinen, 50% diagnosoiduista astmatapauksista (2,93 miljoonaa) USA:n lapsilla ja nuorilla olisi saatu estettyä, jos DTP- tai tetanusrokotusta ei olisi annettu.”

    Tässä ensimmäisessä tutkimuksessa, jossa verrattiin rokotettuja ja rokottamattomia lapsia, havaittiin dramaattinen ero! Jos DTP-rokotetta ei olisi annettu, astmatapauksia olisi puolet vähemmän! Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että monet autistiset lapset sairastavat myös astmaa, allergioita ja muita autoimmuunitauteja.

    Toisessa, vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa ”Hepatitis B Triple Series Vaccine and Developmental Disability in US Children Aged 1-9 Years” tarkasteltiin mahdollista yhteyttä hepatiitti B -rokotteen ja erityisopetuksen välillä,

    https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/02772240701806501

    Tässä tutkimuksessa katsottiin, joutuvatko lapset, jotka saivat täyden sarjan (kolme rokotusta) hepatiitti B -rokotetta, todennäköisemmin erityisopetukseen kuin lapset, jotka eivät saaneet lainkaan hepatiitti B -rokotuksia. Tulos oli: täyden rokotussarjan saaneilla oli 9-kertainen todennäköisyys joutua erityisopetukseen.

    Samat tutkijat (kuin edellisessä tutkimuksessa) julkaisivat v. 2010 toisen tutkimuksen ”Hepatitis B Vaccination of Male Neonates and Autism Diagnosis”, jossa katsottiin hepatiitti B -rokotussarjan saamisen ja autismin välistä yhteyttä. Tutkimuksessa todettiin, että pojilla, jotka oli rokotettu vastasyntyneinä, oli kolminkertainen todennäköisyys saada autismidiagnoosi verrattuna poikiin, joita ei koskaan rokotettu tai jotka rokotettiin ensimmäisen elinkuukauden jälkeen.

    Handley kertoo tavanneensa lastenlääkäreitä, jotka ovat sitä mieltä, että hepatiitti B -rokote erityisesti on laukaissut sen neurologisten sairauksien ja autoimmuniteetin epidemian, jonka nyt näemme lapsissamme. Hepatiitti B -rokote oli ensimmäinen rokote, joka otettiin käyttöön sen jälkeen kun USA:n kongressi v. 1986 oli turvannut rokotteiden valmistajat vastuulta. Rokotteessa on suuri annos alumiinia, joka todennäköisesti on ensisijainen syypää autismiin, ja usein se annetaan lapsille heidän elämänsä ensimmäisenä päivänä, minkä monet immunologit katsovat olevan valtavan suuri virhe.

    Yllä mainituissa tutkimuksissa tutkittiin rokotettuja lapsia rokottamattomiin vain yhden rokotteen suhteen (muita rokotteita ei otettu huomioon), mutta v. 2017 kävi kahdessa eri tutkimuksessa mahdolliseksi verrata rokotettuja ja täysin rokottamattomia (ei mitään rokotuksia koskaan) lapsia. Näiden kahden tutkimuksen tekijät olivat Jackson State Universityn julkisen terveyden tutkijoita, ja aluksi he suunnittelivat vain yhden tutkimuksen tekemistä, mutta huomattuaan dramaattisen eron terveydentilassa rokotettujen ennenaikaisesti syntyneiden lasten ja rokottamattomien ennenaikaisesti syntyneiden lasten välillä, he päättivät tehdä näistä oman tutkimuksensa.

    Ensimmäinen näistä tutkimuksista oli nimeltään ”Pilot Comparative Study on the Health of Vaccinated and Unvaccinated 6- to 12-Year Old U.S. Children”,

    https://www.oatext.com/Pilot-comparative-study-on-the-health-of-vaccinated-and-unvaccinated-6-to-12-year-old-U-S-children.php#gsc.tab=0

    Tämän tutkimuksen tulokset olivat niin musertavia USA:n rokoteohjelman kannalta, ettei yksikään USA:n mediakanava uutisoinut sen ilmestymisestä. Tulokset olit tällaiset:

    ”Rokotetut vähemmän todennäköisesti saivat vesirokon tai hinkuyskän diagnoosin kuin rokottamattomat mutta enemmän todennäköisesti saivat keuhkokuumeen, välikorvantulehduksen, allergioiden ja hermoston kehityshäiriön diagnoosin. Säätötarkistuksen jälkeen rokottaminen, miessukupuoli ja ennenaikainen syntymä jäivät merkittävään yhteyteen hermoston kehityshäiriöiden kanssa.”

    Erityisesti rokotetuilla lapsilla havaittiin olevan nelinkertainen todennäköisyys saada autismi. Handley siteeraa erästä tri Daniel Neidesin lausuntoa, jonka mukaan apua ei tule etsiä rokotteista autismin ja ADHD:n kaltaisten neurologisten sairauksien hälyttävän suuren lisääntymisen kustannuksella. Se on huono lehmänkauppa.

    Jackson State Universityn tutkijoiden toinen tutkimus tehtiin siis ennenaikaisesti syntyneillä lapsilla, ja sen nimi oli ”Preterm Birth, Vaccination and Neurodevelopmental Disorders: A Cross-Sectional Study of 6- to 12-Year-Old Vaccinated and Unvaccinated Children”,

    https://www.oatext.com/Preterm-birth-vaccination-and-neurodevelopmental-disorders-a-cross-sectional-study-of-6-to-12-year-old-vaccinated-and-unvaccinated-children.php#gsc.tab=0

    Tutkijat havaitsivat, että ennenaikaisesti syntyneillä ja rokotetuilla lapsilla oli 14-kertainen todennäköisyys saada hermoston kehityshäiriö! He kirjoittivat:

    ”Ennenaikainen syntymä yhdessä rokottamisen kanssa oli yhteydessä hermoston kehityshäiriöiden todennäköisyyden synergistiseen kasvamiseen, mikä viittaa siihen, että rokotus mahdollisesti voi kiihdyttää haitallisten hermoston kehityshäiriöiden syntymisiä ennenaikaisesti syntyneissä lapsissa. Nämä tulokset antavat johtolankoja hermoston kehityshäiriöiden epidemiologialle ja syy-yhteydelle mutta kyseenalaistavat nykyisten rokotusohjelmien turvallisuuden ennenaikaisesti syntyneiden lasten kohdalla.”

    Missään uutisissa ei kerrottu tästä tutkimuksesta.

    Tänä vuonna, 27.5.2020, tri Brian Hooker ja tri Neil Miller julkaisivat tutkimuksen ”Analysis of Health Outcomes in vaccinated and unvaccinated children: Developmental delays, asthma, ear infections and gastrointestinal disorders” (suom. ”Terveydellisten vaikutusten analyysi rokotetuissa ja rokottamattomissa lapsissa: kehityksen viivätyminen, astma, korvatulehdukset ja ruoansulatuskanavan sairaudet”). He tutkivat potilastietoja pediatrisen praktiikan (asiakaspiirin) sisällä ja vertasivat rokotusten saamisten terveysvaikutuksia. He kirjoittivat tutkimuksensa tuloksista:

    ”Tämän tutkimuksen rajojen sisällä saatujen rokotteiden lukumäärä ja rokotustilanne elämän varhaisvaiheessa ovat yhteydessä erilaisiin akuutteihin ja kroonisiin sairauksiin. Voimakkain havaittu yhteys saaduilla rokotuksilla oli astmaan, kehityksen viivästymiseen ja korvatulehduksiin.”

    Myös Japanissa tänä vuonna (2020) tehty tutkimus päätyi tuloksiin, joissa todettiin yhteys rokotteiden ja astman välillä. Tutkimus on nimeltään ”Cumulative inactivated vaccine exposure and allergy development among children: a birth cohort from Japan”,

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7341599/

    Tutkimuksen tekijät kirjoittavat:

    ”Tämä laaja syntymäkohorttitutkimus osoitti, että astman, hengityksen vinkumisen (wheeze) ja ihottuman yleisyys 12 kuukauden iässä oli yhteydessä monien erityyppisten inaktivoitujen rokotteiden antamisen kanssa alkuimmunisaatiossa ennen kuuden kuukauden ikää.”

    Handley kysyy, miksei näistä seitsemästä tutkimuksesta kuulla missään. Vastaukseksi hän antaa: Tiedotusvälineet, jotka saavat mainostuloja lääkealan yhtiöiltä, eivät tee tunnetuiksi tutkimuksia, jotka saattavat vahingoittaa lääkealan yhtiöiden taloudellista suorituskykyä.

    Ei siis ole lainkaan todistettu, että rokotteet eivät aiheuta autismia. Mitään todellista sellaista tiedettä ei ole olemassa. Handley kirjoittaa, että biologista tiedettä on nyt kertymässä, ja se vie rokotteet aivan toisenlaiseen valoon.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  24. Käsikirjoitus

    Vuotta 2009 edeltävinä vuosina Maailman terveysjärjestö (WHO) piti näkyvillä ”influenssapandemian” määritelmäänsä Pandemic Preparedness (Pandemiavalmius) -kotisivullaan: ”Influenssapandemiasta on kyse kun ilmestyy uusi influenssavirus, jota vastaan ihmispopulaatiolla ei ole vastustuskykyä (immuniteettia), ja syntyy useita samanaikaisia epidemioita maailmanlaajasti, joihin liittyy valtavia määriä kuolemia ja sairautta.”

    Vuotta 2009 edeltävinä vuosina WHO teki työtä varmistaakseen, että kymmenet eurooppalaiset ja afrikkalaiset valtiot allekirjoittivat sopimuksia, joissa ne sitoutuivat suojelemaan kansalaisiaan siinä tapauksessa, että puhkeaa odottamaton maailmanlaaja pandemia. Näissä ”nukkuvissa sopimuksissa” sovittiin, että lääkealan yhtiöiden puoleen tuli kääntyä ja pyytää niitä tuottamaan rokotteita ja että niille tuli maksaa siitä miljardeja dollareita (tai euroja; maksajina siis veronmaksajat). Sopimukset voitiin aktivoida vain siinä tapauksessa, että WHO julisti asteen 6 influenssapandemian. Sopimuksen allekirjoittaneiden maiden oli myös myönnettävä lääkealan yhtiöille täysi oikeudellinen immuniteetti niiden rokotteista, jolloin rokotteiden aiheuttamien haittavaikutusten ja kuolemien ja myös oikeusjuttujen kustannukset (kuten myös rokotteiden valmistus- ja hankkimiskustannukset) jäivät näiden maiden veronmaksajien kontolle.

    Pandemrix-influenssarokotetta valmistava GlaxoSmithKline-yhtiö (GSK) tekee monen miljoonan dollarin lahjoituksia WHO:lle vastineeksi siitä, että se saa kontrollin päätöksiin, jotka johtavat GSK:n rahallisiin onnenpotkuihin. Suomen valtion puolesta sopimuksen allekirjoittaneen virkamiehen on täytynyt virkansa puolesta tietää tämä ennen allekirjoitusta. GSK:n Pandemrix oli kokeellinen rokote, jonka turvallisuutta ja tehokkuutta ei oltu koskaan tutkittu. Pandemrix (sen adjuvantti AS03) aiheutti narkolepsiaa ja katapleksiaa (tuhosi ainakin 1300 lapsen elämän ympäri Eurooppaa).

    Toukokuun alussa 2009 WHO poisti pandemian määritelmänsä verkkosivuiltaan. Uudessa määritelmässä WHO ei enää vaatinut, että kukaan kuolee ennen kuin he julistavat pandemian.

    Samoihin aikoihin WHO:n pääjohtaja Margaret Chan haki neuvoa hätätilakometialta (Emergency Committee), joka oli muodostettu WHO:n Kansainvälisten terveyssäännöstöjen tarkastuskomitean 160 tiedemiehen paneelista. WHO sanoo näitä neuvonantajia maailman johtaviksi asiantuntijoiksi omilla aloillaan. Näiden neuvonantajien identiteetti on jäänyt pimentoon. Kuitenkin v. 2010 British Medical Journal paljasti, että lukuisilla hätätilakomitean jäsenillä, jotka äänestivät pandemian julistamisen puolesta, oli taloudellisia siteitä influenssarokotteeseen ja Tamiflu-rokotteen valmistajiin, myös GSK:hon.

    11.6.2009 WHO, kuultuaan hätätilakomiteaa, julisti H1N1-sikainfluenssan olevan maailmanlaaja asteen 6 influenssapandemia. Tuolloin koko maailmassa oli vain 144 influenssaan kuollutta.

    WHO:n julistus laukaisi 18 miljardin dollarin nukkuvat sopimukset aktiivisiksi kaikkialla maailmassa, ja satoja miljoonia H1N1-rokotteen annoksia alettiin tuottaa, myös GSK:n Pandemrixia. Pandemrixia annettiin testaamattomana suoraan sadoille miljoonille afrikkalaisille ja eurooppalaisille. Uuden määritelmän mukaan oli pandemia. Ei ollut aikaa pykäläviidakoille ja muodollisuuksille. Kyseessä oli pandemiahuiputus, syynä lääkealan yhtiöiden kultakuume. Syntyi narkolepsian ja katapleksian epidemia Euroopassa.

    GSK tiesi talvella 2009 Pandemrixiin liittyvistä kasvavista haittavaikutuksista, myös 5,4-kertaisesta kuoleman riskistä. GSK jatkoi rokotteensa mainostamista saadakseen varastonsa liikkeelle.

    Kun oikeusjuttuja alkoi kertyä, Yhdistyneet Kuningaskunnat (GSK on brittifirma) käytti miljoonia puntia puolustaessaan itseään ja joutui lopulta maksamaan satoja miljoonia. GSK:llahan oli vapautus kaikesta vastuusta, joten valtio (veronmaksajat) joutui maksumieheksi. GSK ei koskaan joutunut vastuuseen siitä, että se tuhosi 1300 lapsen elämän narkolepsialla ja katapleksialla. Se ei koskaan myöskään maksanut minkäänlaisia sakkoja siitä, että se oli vaikuttamassa valepandemiaa yhdessä vuosisatamme suurimmassa lääketieteellisessä skandaalissa.

    Pandemian heikennetty määritelmä (ei tarvita kuolonuhreja pandemian julistamiseksi) on edelleen voimassa. Siihen luottaen WHO julisti 11.3.2020 Covid-19:n maailmanlaajaksi pandemiaksi, kun edeltävänä päivänä (10.3.2020) sen kumppani ”Covid-19 Therapeutics Accelerator” (”Covid-19-hoitovalmisteiden kiirehtijä”) oli saanut Gatesin säätiöltä ja Mastercardilta 125 miljoonan dollarin sitoumukset.

    31.7.2020 GSK ja Sanofi saivat 2,1 miljardia USA:n veronmaksajien dollaria toimittaakseen yhdessä kokeellisen Covid-19-rokotteen. Sanofi toimittaa rokotteen ja GSK toimittaa satoja miljoonia annoksia AS03-adjuvanttiaan (joka v. 2009 aiheutti narkolepsia- ja katapleksiaepidemian Euroopassa).

    https://childrenshealthdefense.org/news/the-playbook-revealed-chds-the-jab-delivers-inside-scoop-on-covid-pandemic/

    Referaattini otsikko on liian lyhyt, ja laitan sen tähän loppuun kokonaisena: ”Kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden käsikirjoitus.”

    Myös tämä nykyinen koronaviruspandemia (Covid-19) on valepandemia, ja niin tulee olemaan seuraavakin pandemia ja sitä seuraava jne.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  25. Tri Sherri Tenpenny kehottaa sanomaan EI rokotteille

    Tri Sherri Tenpenny on kunnioitettavalla ja ennakkoluulottomalla tavalla perehtynyt rokotteisiin ja rokotuksiin, ja on ilo tuoda esiin, mitä hänellä asiasta on sanottavaa. Seuraavassa käyn ensin läpi hänen haastatteluvideotaan ”Dr Sherri Tenpenny Say NO to Vaccines” (”Tri Sherri Tenpenny Sanokaa EI rokotteille”) ja loppuun liitän asiaa siitä, mitä rokotepulloissa oikein on ja mitä tri Tenpenny siitä sanoo.

    Video löytyy täältä:

    https://www.youtube.com/watch?v=6LyQAcAIIrQ

    Videon alussa esitellään tri Tenpennyn pätevyys (kolmen alan erikoislääkäri, toiminut mm. ensiapuosaston lääkärinä ja johtajana; videon kohdassa 2.30 – 3.08 tri Tenpenny itse selventää, mitä hänen tittelinsä USA:ssa tarkoittaa). Rokotteita tri Tenpenny on tutkinut intensiivisesti vuodesta 2000 lähtien. Tuolloin hän osallistui rokotekonferenssiin, ja luettuaan sitten kotona CDC:n (Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskukset) yleiset rokotusohjeet hän alkoi ihmetellä, miten niin huonon tieteen ja niin huonosti kirjoitettujen ohjeiden varaan on voitu rakentaa mahtava rokoteteollisuus. Niinpä hän alkoi tutkia, ja se on kunnioitettavaa.

    Kohta 5.45: Tri Tenpenny toteaa, että rokotteet eivät ole turvallisia, eivät anna suojaa ja ovat vahingollisia.

    Kohta 6.45: Rokoteteollisuus perustuu vääriin olettamuksiin (seuraavat kolme): 1. että jokainen henkilö altistuu kaikille ympäristössä oleville viruksille ja bakteereille, 2. että jos henkilö altistuu tuhkarokolle, sikotaudille, vihurirokolle tai vesirokolle, hän täysin varmasti saa kyseisen taudin ja lisäksi sen kaikkein pahimmassa muodossa ja saattaa kuolla, 3. että jos henkilö on rokotettu ja altistuu noille taudeille, hän ei sairastu.

    Kaikki kolme perusolettamusta ovat vääriä. Mitä kolmanteen kohtaan tulee, niin tri Tenpennyn mukaan tutkimukset osoittavat, että epidemioissa useimmat sairastuneet ovat olleet täysin rokotettuja (koskee jopa jäykkäkouristusta ja hinkuyskää)!

    Tri Tenpenny toteaa, että nuo lastentaudit ovat tavallisesti vain ohimenevää kuumetta, yskää, ihottumaa ja joskus ripulia ja että enemmän tulisi pelätä sitä, mitä rokotusruiskuista tulee: myrkyllisiä aineita, pitkäaikaisia komplikaatioita, neurologisia sairauksia, autoimmuunisairauksia, syöpää ja jopa kuolema. Hän kertoo myös, että ennen (ennen rokotteita) lapset altistettiin noille lastentaudeille tahallaan, jolloin kaikki saivat kerralla luonnollisen pysyvän immuniteetin niille ja tautia ei tarvinnut enää koskaan pelätä.

    Kohta 10.40: Vuoteen 1985 asti USA:ssa lapsilla oli vain kolme rokotetta: MPR (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko), DTP (kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä) ja polio. Vuonna 1991 rokotusohjelmaan lisättiin hepatiitti-B -rokote vastasyntyneille ja HIB-rokote (Haemophilus Influenzae B -bakteeria vastaan) 2, 4 ja 6 kuukauden iässä, ja silloin autismitapausten määrä lähti voimakkaaseen nousuun. Haastatteluhetkellä USA:ssa lapsille annettiin 16 eri rokotetta yhteensä 49 annoksena, ja niissä yhteensä 63-65 erilaista myrkyllistä ainetta (mm. formaldehydia, alumiinia, elohopeaa, polysorbaatti 80:aa) joutuu lasten elimistöön.

    Kohta 16.26: Kun tapahtuu luonnollinen infektio, silloin aktivoituvat immuunijärjestelmän molemmat osat, soluvälitteinen immuunireaktio (valkosolut) ja vasta-ainevälitteinen immuunireaktio (imusolut tuottavat vasta-aineita). Näiden on oltava keskenään tasapainossa, ja sitä tasapainoa säätelevät valkosolujen erittämät sytokiinit. Juuri sytokiinit synnyttävät kuumeen ja vilunväristykset (kuten myös lihassäryn, pahoinvoinnin, nuhan jne.). Kun tulehdus alkaa laantua, imusolut (lymfosyytit) alkavat valmistaa vasta-aineita taudinaiheuttajia vastaan. Näiden kahden immuunireaktion tuloksena syntyy pysyvä immuniteetti, pysyvä vastustuskyky.

    Rokotuksessa tarkoitus on, että kehoon ruiskutetaan antigeenejä sisältävää liuosta, joka saa elimistössä aikaan vasta-aineiden (antibodien) muodostumisen. Tri Tenpenny toteaa, että asiat eivät voi mennä näin. Soluvälitteinen immuunireaktio sivuutetaan kokonaan. Sytokiinejä ei synny, eikä tule kuumetta, vilunväristyksiä jne. Myöskään rokotteen antigeenit, joiden on tarkoitus laukaista vasta-ainemuodostus, eivät täsmää niiden antigeenien kanssa, joita todellisen altistuksen tapahtuessa hyökkäävissä viruksissa/bakteereissa on. Kun siis tapahtuu oikea altistus tartuntataudeille, elimistössä mahdollisesti olevat (rokotteesta peräisin olevat) vasta-aineet eivät reagoi sisään tunkeutuvien oikeiden virusten tai bakteerien kanssa. Ei tapahdu mitään. Rokotteet eivät anna mitään suojaa. Ne valmistetaan aiemmin olemassa olleista taudinaiheuttajista, ja koska virukset mutatoituvat usein, rokotteen mahdollisesti synnyttämät vasta-aineet ja todellisen infektion virusten antigeenit eivät vastaa toisiaan. Tulee huti. Influenssarokotteen saaneet sairastuvat influenssaan. Hinkuyskärokotteen saaneet sairastuvat hinkuyskään.

    Kohta 20.30: Poliovirus on suolistovirus (enterovirus). Vain alle 0,02% poliotartunnan saaneista saa pitkäaikaisen halvauksen. Yli 98% saa vain vatsataudin (ripuli), ja heille kehittyy elinikäinen vastustuskyky poliota vastaan. Polio ei siis ole halvaus (tai ”lapsihalvaus”). Vuonna 1945 kuolleella USA:n presidentillä Franklin D. Rooseveltillä on sanottu olleen polion aiheuttama halvaus. Siksi polioon alettiin kehittää rokotetta. Vuonna 1955 tuli Salk-rokote, ja v. 1963 poliorokotetta annettiin sokeripalassa. Kuitenkin noihin aikoihin polio oli jo miltei hävinnyt. Lääketeollisuus ja hallitus kuitenkin väittivät häviämistä rokotteen ansioksi. Kuitenkin kävi niin, että kun alueilla, joilla poliota ei juuri tunnettu, alettiin käyttää poliorokotetta, siellä alkoi esiintyä halvauksia. Rokotemanipulaatioista (mm. määritelmiä muutettiin) tarkemmin videossa.

    Kohta 26.30: Isorokkoa vastaan alettiin rokottaa 1800-luvulla (Jenner kehitti rokotteen käyttämällä lehmärokkovirusta). Tri Tenpenny kertoo, että jo tuolloin, rokotteiden alkuvaiheissa, lääketiede, politiikka ja suuri raha liittoutuivat toimiakseen yhdessä. Tuo liitto on nykyisin niin vahva, että lääkäreiden on kovin vaikea löytää totuutta rokotteista. Mafia (tämä on oma sanani) hallitsee liiketoimintaa nimeltä ”lääketiede”.

    Kohta 30.25: Tri Tenpenny ei halua kutsua infektioita sairauksiksi. Ne tulevat ja menevät, ja prosessissa elimistö vahvistuu (vastustuskyky).

    Kohta 32.00: Vastasyntyneille annettava hepatiitti-B -rokotus on mieletön. Hepatiitti-B on homoseksuaalien ja suonensisäisiä huumeita käyttävien tauti, eikä vastasyntynyt ole suonensisäisiä huumeita käyttävä homo. Tutkimusten mukaan hepatiitti-B -rokote on hermostolle kaikkein myrkyllisin rokote. Kun sitä annetaan vastasyntyneille, kehittyviä hermosoluja vaurioituu.

    Jos äiti on hepatiitti B -positiivinen, syntyvä lapsi ei saa tautia (virus ei siis läpäise istukkaa). Siksi on ajateltu, että 3-4 vuoden iässä lapsi saa taudin tartunnan kautta, ja perusteluna on käytetty, että 10%:lla Itä-Aasian väestöstä on endeemisenä hepatiitti-B. Tri Tenpennyn mukaan tämä on mieletön perustelu hepatiitti-B -rokotteen antamiseksi vastasyntyneille USA:ssa.

    Kohta 36.00: Meillä on historian sairain sukupolvi. Opettajat kertovat, etteivät lapset pysty keskittymään ja että heillä useita lääkityksiä. Tri Tenpennyn mukaan lista rokotteiden aiheuttamista vaurioista on pitkä: allergiat, ihottumat, keskittymishäiriöt, ykköstyypin diabetes (sokeritauti), pitkä lista autoimmuunisairauksia, pitkä lista neurologisia sairauksia, joukossa autismi. Tri Tenpenny sanoo, että rokotteet todella aiheuttavat autismia, todisteina esim. eräät oikeustapaukset. Myös MPR-rokotteen (kolmoisrokotteen) tuoteselosteessa mainitaan tuhkarokon kohdalla haittavaikutuksina enkefalopatia (aivosairaus, aivotauti) ja enkefaliitti (aivotulehdus) – näistä autismi alkaa. Tri Tenpenny mainitsee tutkimuksen, jossa sanotaan, että autismia sairastaa lapsista pian puolet (kohta 38.55).

    Kohta 39.50: Tri Tenpenny sanoo, että yhdestäkään rokotteesta ei ole mitään hyötyä. Ihminen ei voi tulla terveeksi ruiskuttamalla itseensä myrkkyjä ja abortoidun ihmiskudoksen soluja. Juuri ihmisalbumiini johtaa autoimmuunireaktioihin. Tulevaisuudessa aikamme rokotuksia pidetään täysin barbaarisina. Nyt ihmisen fysiologiaa muutellaan, vieläpä ihmisen DNA:ta.

    Kohta 41.47: Tetanuksen suhteen tri Tenpenny kertoo, että jos saa haavan jossakin, paras tapa suojautua on hyvä haavahygienia (esim. vetyperoksidilla puhdistaminen). Rokotusta ei tarvita.

    Sitten siihen, mitä rokotepulloissa oikein on. Alla oleva teksti on vajaan kahden vuoden takaa. Silloin Italiassa tieteellinen tutkimusryhmä Corvelva (vetäjinä Gattien pariskunta) alkoi tutkia asiaa. Ryhmä sai rahoitusta italialaisilta biologeilta (Italian National Order of Biologists) markkinoilla olevien rokotteiden tutkimiseksi.

    Joulukuussa 2018 Corvelva julkaisi alustavat tuloksensa ensimmäisestä tutkimastaan rokotteesta, Infanrix Hexasta (”kuutosrokote”, valmistaja brittiläinen lääkealan yritys GlaxoSmithKline). Tämän lastenrokotteen on tarkoitus antaa suoja kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää, poliota (sen kolmea bakteerikantaa), hepatiitti B:tä ja Haemophilus influeanzae B -bakteerin aiheuttamia sairauksia vastaan. Infanrix Hexa on käytössä myös Suomessa.

    Tri Sherri Tenpenny teki videon tämän Corvelvan tutkimuksen vuoksi, ja asiaa esitellään täällä:

    https://www.nexusnewsfeed.com/article/human-rights/vaccingate-italians-uncover-vaccine-fraud/#.XCYKGrMtARU.reddit

    Tri Tenpennyn video täällä:

    https://www.youtube.com/watch?v=4HIlbbE_H5Y

    Itse tutkimuksesta täällä:

    https://drive.google.com/file/d/128CfYaaJdMwhx5yvCGDRggl5GIKyfWrC/view

    Kuten alussa jo todettiin, rokotteiden sanotaan vaikuttavan niin, että ihmiseen ruiskutetaan aineita (antigeenejä), jotka saavat elimistössä aikaan vasta-aineiden muodostumista taudinaiheuttajia vastaan. Infanrix Hexasta ei kuitenkaan löytynyt yhtäkään sellaista antigeeniä, joten kyseinen rokote ei lainkaan synnytä vasta-aineita. Se on tehoton.

    Sen sijaan kyseisestä rokotteesta löytyi 65 kemiallista kontaminaatiota tämän tai muiden rokotteiden valmistusprosesseista, kemiallisia myrkkyjä (toksiineita), bakteeriperäisiä peptiditoksiineita (aiheuttavat allergioita ja autoimmuunireaktioita) ja liukenematon ja peptidifragmenteiksi (varsinaisiksi antigeeneiksi) jakamaton makromolekyyli, jota ei voitu tunnistaa. Vaikka ko. rokotteen tuoteselosteessa mainitaan rokotteen sisältävän formaldehydiä (jonka on tarkoitus poistaa toksiinien – antigeenien – myrkyllisyys kurkkumädän ja jäykkäkouristuksen kohdalla) ja glutaraldehydiä, niitä ei siitä löytynyt.

    Corvelvan tutkijoiden kertomuksesta selviää, että yllä mainittu liukenematon ja peptideiksi (antigeeneiksi) jakamaton makromolekyyli saattaa olla peräisin antigeenimateriaalista (ollen kemiallisesti yhteen liittyneitä antigeenejä), mutta on kemiallisesti erilaista kuin se. Sen myrkyllisyys ja teho ovat tuntemattomia ja ennalta arvaamattomia. Koska kyseinen klusteri-makromolekyyli ei ole jaettavissa peptideiksi (antigeeneiksi) eivätkä antigeenit siis alkuperäisten kaltaisia, se ei voi vaikuttaa immuunijärjestelmässä myöskään vasta-aineiden muodostumista.

    Videossaan tri Tenpenny kertoo tällä rokotteella v. 2009 tehdystä tutkimuksesta laaditun raportin vuotamisesta julkisuuteen. Raportti paljastaa, että Infanrix Hexa -rokote tappoi tuolloin 36 lasta ja vahingoitti 1700 lasta. Hän kertoo myös italialaisten tutkijoiden v. 2017 rokotteista löytämistä valtavista määristä toksisia (myrkyllisiä) kemikaaleja (esim. alumiini, titaani, pii). Italian hallitus hyökkäsi laboratorioon ja sulki sen.

    Tri Tenpennyn mukaan pakkorokotuksia ollaan ajamassa Euroopan Unionin jäsenmaihin, mm. Suomeen. Pakkoa suunnitellaan toteutettavaksi siten, että esim. passia, ajokorttia, koulunkäyntioikeutta tai terveyspalveluita ei saa, jos ei ole täysin rokotettu. Tri Tenpenny vaatii Infanrix Hexan käytön välitöntä lopettamista, ehkä jopa murhasyytteiden nostamista GlaxoSmithKline-yhtiötä vastaan.

    Aiemmin (tammikuussa 2017) samat tutkijat julkaisivat tutkimuksensa ”New Quality-Control Investigations on Vaccines: Micro- and Nanocontamination”,

    https://medcraveonline.com/IJVV/IJVV-04-00072.pdf

    Tri Tenpenny käsittelee sitäkin heinäkuussa 2017 täällä:

    https://vaxxter.com/vaccine_contaminants_nano_cancer/

    Rokotteet ovat myrkyllisiä ja jo teoreettisesti tehottomia. Ne eivät synnytä kestävää immuniteettia, ja niiden mahdollisesti synnyttämät vasta-aineet poistuvat elimistöstä pian. Eivätkä ne edes osu kohteeseensa. Ne myös saattavat aiheuttaa niitä tauteja, joita vastaan niiden on tarkoitus antaa suoja. Se, että joistakin infektiotaudeista on päästy, johtuu parantuneesta hygieniasta ja paremmista elinolosuhteista, ei rokotteista. Se, että rokotuksia edelleen suositaan, johtuu niihin kohdistuvasta syvästä taikauskosta (jota lääketehtaat surutta käyttävät hyväkseen, myös nyt korona-aikana). Lähes kaikki luottavat sokeasti ja mitään kyselemättä Maagiseen Piikkiin, joka pelastaa sairauksilta ja tekee terveeksi. Siitä lääkeyhtiöt vetävät voimansa – ja valtansa, joka kasvaa kasvamistaan äärimmäiseen tyranniaan ja äärimmäiseen myrkyttymiseen/sairastumiseen asti.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  26. Keksitty kriisi

    Käyn läpi James Grundvigin artikkelia ”Manufactured Crisis: What Are You Going To Do? (julk. 25.8.2020).

    https://vaxxter.com/manufactured-crisis-what-are-you-going-to-do/

    Kesällä 2019 Maailman talousfoorumi (WEF) ja Yhdistyneet kansakunnat (YK) allekirjoittivat puitteet, joissa hahmoteltiin yhteistyön alueet institutionaalisen toiminnan syventämiseksi ja kestävän kehityksen Agenda 2030:n toimeenpanon jouduttamiseksi yhteisvoimin. Tammikuun 23. päivänä 2020 WEF allekirjoitti OECD:n kanssa lopullisen etapin ”Strategic Partnership Frramework” (”Strategisen kumppanuuden puitteet”). Tilaisuudessa WEF:n perustaja ja puhemies Klaus Schwab lausui globalisteille ja finanssieliitille: ”Pandemia antaa harvinaisen mutta kapean mahdollisuuden pohtia maailmaamme ja hahmotella ja säätää se uudelleen.” Pandemiaa ei ollut ennen maaliskuun 11. päivää 2020, jolloin Maailman terveysjärjestö julisti Covid-19:n pandemiaksi.

    Kun Schwab tahtoo ”säätää maailman uudelleen”, hän todennäköisesti tarkoittaa maailman muuttamista hänen itsensä kuvaksi, sillä hän kirjoitti Davosin manifestin 1970-luvulla ja sitten päivitti sen vuotta 2020 varten,

    https://www.weforum.org/agenda/2019/12/davos-manifesto-2020-the-universal-purpose-of-a-company-in-the-fourth-industrial-revolution/

    Grundvig kirjoittaa, että suunnitelmaa on kehitetty pitkään ja että sitä on tuotu julkisuuteen asteittain. Se vaati yhteiskunnallista ehdollistamista, ja sen täytyi myös näyttää luonnolliselta ja olla samalla niin tehokas, että vastarinnan pesäkkeet saadaan tottelevaisiksi ja jonakin päivänä täyteen nöyryyteen pakkorokotusten edessä. Ihmiskunta on joutumassa osaksi sen historian merkittävimpää yhteiskunnallista manipulaatiota ja biologista koetta.

    Ensin vuonna 2015 kaikki YK:n 193 jäsenvaltiota allekirjoittivat päätöslauselman, joka pani vaaleissa valitsemattomia virkailijoita yhteiskunnan muuttamisen ja planeetan tulevaisuuden peräsimeen,

    https://www.undp.org/content/undp/en/home/presscenter/pressreleases/2015/09/24/undp-welcomes-adoption-of-sustainable-development-goals-by-world-leaders.html

    Seuraavaksi ne lupasivat hyväksyä kestävän kehityksen Agenda 2030:n päämäärät. Sitten Fortune 1000 -korporaatiot lupasivat tukensa. Tämän superliittoutuman on tarkoitus muuttaa maailman talousjärjestelmä ja paljon muuta.

    Kaksi kuudesta Agenda 2030:n ohjelma-alueesta keskittyi Klaus Schwabin ”Neljännen teollisuusvallankumouksen” terveysyhteistyöhön ja digitaaliseen yhteistyöhön,

    https://www.weforum.org/about/the-fourth-industrial-revolution-by-klaus-schwab

    Terveysyhteistyössä terveysalan laitosten, instituutioiden ja lääketieteen ja tieteen osakkaiden kaappaaminen tarvitsi jonkin tapahtuman ”maailman rokottamiseksi”,

    https://finance.yahoo.com/news/bill-gates-says-world-7-190044086.html?guccounter=1

    Bill Gates, WEF:n avustaja ja tukija, tunnetulla tavalla esitti tuon vaatimuksen lukuisissa Covid-19-pandemiaa koskevissa TV-esiintymisissään.

    Digitaalisessa yhteistyössä taas Schwab ja Gates näkivät tietojenkeruun, tietojen valvonnan ja jokaisen ihmisen profiilianalyysin tärkeyden avaimena kaappauksen toimeenpanemiselle ja loppuun saattamiselle.

    Kontrolliasema saavutetaan yhteiskunnallisen manipuloinnin avulla. Kaikkien ihmisten biovalvonnan saavuttamiseksi suunnittelijoiden täytyi panna alkuun pandemia sulkutiloineen ja rajoituksineen, ja kivijalkaliikkeiden täytyi sulkea ovensa ympäri maailmaa. Asiantuntijoiden täytyi myös lisätä uusien globaalien terveysuhkien pelkoa (esim. tuhkarokkoaaltohuijaus New Yorkissa ja Samoasaarilla ja ebola-aaltohuijaus Kongossa). Yhteiskunnallisen manipulaation ja mielivaltaisten sääntöjen alettua yhteiskunnat eivät olleet enää tekemisissä viruksen uhan kanssa sinänsä vaan sen kitkan kanssa, joka muodostui, kun ihmiset yrittivät totella ja mukautua.

    Kun Isossa-Britanniassa poliittiset tiedemiehet näkivät nämä kiistelyt uhkana suunnitelmalle, he julkaisivat 8-sivuisen oppaan ”Options for increasing adherence to social distancing measures” (”Vaihtoehtoja yhteiskunnallisten etäännyttämistoimenpiteiden noudattamisen lisäämiseksi”), jossa he vaativat tiukempaa kontrollia. Heidän vaihtoehtojaan olivat koulutus, suostuttelu tunteisiin vetoavalla viestinnällä, kannustaminen, pakottaminen ja mahdollistaminen yhteisön apukeinojen avulla. Heidän oppaansa julisti: ”Merkittävä määrä ihmisiä ei vielä tunne riittävästi itseään uhatuksi – – Koettua henkilökohtaista uhkatasoa täytyy lisätä niiden keskuudessa, jotka ovat tyytyväisiä, käyttämällä tehokasta tunteisiin vetoavaa viestintää.”

    Heidän valitsemassaan viestinnässä kyse ei siis ollut terveydestä ja hyvinvoinnista. Ei, pandemiassa oli todellisuudessa kyse yhteiskunnallisesta kontrollista. Kun lopulta paljastui, että teknologiajätit, mahtava lääketeollisuus, monikansalliset uutiskorporaatiot ja kaikki hallinnon tasot olivat pestautuneet mukaan YK:n WEF:n agendaan, kävi selväksi, kuinka ”Plandemian” (”Plan” = suunnitelma) kipparit toteuttavat nuo kontrollit fasistisen sulkeisjärjestyksen samanaikaisuudella.

    Grundvig kirjoittaa, että he kontrolloivat uutisia, informaatiota, rahaa ja ihmisiä, ja siksi he kontrolloivat koko tarinaa. He kaappasivat koko ihmiskunnan kontrollin alkaen säännöillä, jotka aluksi näyttivät loogisilta tarttuvan taudin hillitsemiseksi: pitäkää maskeja, pitäkää etäisyyksiä toisiinne, pysykää sisätiloissa, sulkekaa paikkoja, joissa ihmiset tapaavat ja kokoontuvat, sulkekaa (mielivaltaisesti määriteltyjä) ”epäolennaisia toimintoja”, joihin kuuluivat baarit, kahvilat, ravintolat, liikkeet, kirkot, koulut, oppilaitokset, puistot, uimarannat, kuntosalit, kampaamot jne. Uutisista virtasi kaikkia kanavia pitkin päivittäin artikkeleita siitä, kuinka väliaikaiset toimenpiteet ovat ”sinun hyvinvointisi ja turvallisuutesi vuoksi” ja kuinka tärkeää on ”noudattaa sääntöjä.” Kaikki todenmukainen oppositio sensuroitiin, kiellettiin ja suljettiin.

    Suunnitelma toteutti myös toisen tavoitteen: se esti ihmisiä tapaamasta henkilökohtaisesti valittaakseen asioista ja esti sellaisia ryhmiä muodostumasta, jotka olisivat tarpeeksi suuria noustakseen kapinaan. YK-WEF-Gates-akseli tahtoo poistaa kaiken, mikä voisi estää täyden Agenda 2030:n toteuttamista.

    Väliaikaisiksi luvatut toimenpiteet jatkuvat. Sulkutoimet esimerkiksi Uudessa Seelannissa ja Australiassa ovat äärimmäisiä huolimatta asiatiedoista, joiden mukaan taudin puhkeamisia ja kuolemia ei juuri enää ole. Sen lisäksi, että CDC:n (USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus) esittämät tilastot ovat olleet puutteellisia, se on ottanut käyttöön ”twindemian” (”tuplademian”), so. kausi-influenssan ja koronaviruksen, yhteiset tilastot pitääkseen massat pelossa ja epävarmuudessa,

    https://www.health.com/condition/infectious-diseases/coronavirus/twindemic

    Grundvig esittää siteerauksen eräästä huhtikuisesta italialaisesta uutisesta, jossa sanotaan, että 60 testatusta, jotka eräs testaaja oli testannut, 58 oli potilastietojen mukaan saanut influenssarokotteen. Testaaja kertoo, että WHO ilmoitti alkuvuodesta 2019 tämän vuoden influenssarokotteiden kaikki viruslajikkeet ja niiden joukossa oli kaksi koronaviruslajiketta (inaktivoituja). Testaaja sanoo tästä: ”Se ei ole toisarvoinen asia.”

    Grundvig kysyy tuon uutisen johdosta: ”Vapautettiinko koronavirus Wuhanin bioaselaboratoriosta JA levitettiinkö sitä maailmanlaajasti influenssarokotteiden avulla viime vuonna?” Jos niin on, se selittäisi a) sen, että koronasairaus ilmestyi joillekin alueille maailmassa mutta ei toisille, b) sen, miksi virusta eristettiin joiltakin risteilyaluksilta mutta ei toisilta, c) sen, miksi vanhukset, etenkin vanhustenkodeissa asuvat, olivat paljon suojattomampia ja saivat pahempia seuraamuksia; influenssarokotuksia annetaan paljon pitkäaikaishoidon laitoksissa.

    Tässä sosiaalisen manipuloinnin kokeessa kyse on kontrollista. Se on harjoitus sen näkemiseksi, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita sietämään ja kuinka moni on halukas olemaan tottelevainen ja mukautuva.

    Tekemällä kokeita emotionaalisten murtumiskohtien löytämiseksi ja keräämällä ja analysoimalla samalla ihmisten pakkotestauksilla saatua DNA:ta maailman mahtavat saavat selville oikean viestintätavan saadakseen maailman väestön täydelliseen kontrolliinsa. He ovat määrittämässä, kuinka he toteuttavat seuraavat pakottamisen muodot käteisrahattomasta yhteiskunnasta immuunipasseihin ja pakkorokotuksiin.

    He ovat lujasti päättäneet tunnistaa rohkeat ja pelkäämättömät vastustajat leimatakseen heidät häpeämerkillä – mobiilisovelluksella, rannekkeella, nilkkarenkaalla tai kotitaloon ripustetulla punaisella lipulla (kuten Samoalla tuhkarokon puhjetessa). Kun säännöt on täysin otettu käyttöön, pakkorokotukset tulevat lähelle kaikkia. Meillä on vielä mahdollisuus ryhtyä vastarintaan ja kapinoida.

    [en kaikessa ole samaa mieltä Grundvigin kanssa. Hän suosittelee kapinointia ja minä suosittelen parannuksen tekemistä Jumalan edessä: ”Nyt hän (Jumala) tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus” (Ap. t. 17:30). Nämä tyranniat, manipuloinnit, petokset ja pakot ovat itse ansaitsemiamme, omaa syytämme. Olemme synneillämme suututtaneet Jumalan ja niin olleen olemme ansainneet kaikki Jumalan rangaistukset (joiden avulla hän samalla ajaa meitä parannukseen). Raamattu kieltää kapinaan nousemisen esivaltaa vastaan (Room. 13:1-2). Esivaltaa saa sanallisesti vastustaa, moittia ja pilkata, mutta kapinaan sitä vastaan ei saa nousta. Kulloinenkin esivalta on Jumalalta (Room. 13:1). V-I.L].

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  27. Ovela virus

    Se, mitä julkisuuteen nostetusta koronaviruksesta toistaiseksi tiedetään, on se, että se on ovela. Se on harhauttanut yli puolet ihmiskuntaa luulemaan, että se on vaarallinen ja jopa tappava hirviö, joka kaiken aikaa uhkaa tunkeutua kenen tahansa sisään ja lopulta ehkä tappaa kaikki.

    Oveluudessaan se on samalla saanut lähes koko ihmiskunnan ajattelemaan, että sen pelkkä olemassaolo on riittävä ja aiheellinen syy pilata ja tuhota miljardien ihmisten elämä ja toimeentulo ja tehdä ihmiskunnasta itsestään kuolemanleiri, jossa harhailee säteilytettyjen ja piikitettyjen ja niin ollen älykkäiden ja aivo-ohjelmoitujen ihmisrobottien lauma, jonka jokaista liikettä ohjataan leirin kytkinkeskuksesta.

    Ovela virus on harhauttanut maan hallinnon, viranomaiset, THL:n, median, sairaalat ja asiantuntijat julistamaan yhtaikaa molempia mainittuja harhauttamisia, jolloin maan hallinto ja tietävät tahot tekevät sen työn, jonka viruksen luultiin tekevän. Tämän viruksen oveluudella ei ole mitään rajaa, ja nyt syksyn tulleen nähdäänkin ihmisten alkavan tukehtua itseaiheutettuun tukehtumiseen.

    Olen aivan todellisesti sitä mieltä, että koronavirus on vaarallinen ja tappava hirviö, joka lopulta tappaa kaikki.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  28. USA:n hallitus transhumanistisena rokote-enkelinä

    USA:n puolustusministeriön (Pentagonin) Edistyneiden tutkimusprojektien laitos DARPA on mukana kehittämässä ihmiskunnalle – myös Suomen kansalle – aivan uudenlaista piikitettävää pelastusta koronaviruspandemiasta ja muutenkin aivan uutta olemisen muotoa.

    Käyn (lyhyyteen pyrkien) läpi 5.5.2020 julkaistua artikkelia ”Coronavirus Gives a Dangerous Boost to DARPA’s Darkest Agenda”,

    https://www.activistpost.com/2020/05/coronavirus-gives-a-dangerous-boost-to-darpas-darkest-agenda.html

    Artikkelissa on paljon linkkejä, ja lähteistä kiinnostunut löytää ne menemällä linkin kautta alkuperäiseen artikkeliin.

    Tammikuussa 2020, siis ennen koronaviruskriisiä, USA:n tiedusteluyhteisö ja Pentagon työskentelivät yhdessä USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston kanssa salaisten suunnitelmien luomiseksi uhkaavaa pandemiaa vastaan. Onkin väitetty, että USA:n tiedusteluyhteisöt tiesivät todennäköisestä pandemiasta jo marraskuussa 2019, ehkä jo aiemmin. USA:ssa pidettiin myös v. 2019 lukuisia simulaatioharjoituksia globaalin viruspandemian varalta. Miksi sitten hallitus ei toiminut tai valmistautunut, jos edessä olevasta globaalista pandemiasta ja sitä vastaan suojautumisen puutteista tiedettiin? Yksi vastaus on: kriisin annettiin kehittyä. Useinhan USA:n hallitus on käyttänyt tällaisia tapahtumia hyväkseen sensuroidakseen lehdistöä tai luodakseen massavalvontaverkostoja. Nyt kuitenkin koronaviruskriisi on edistänyt erästä uudempaa agendaa, joka – jos se toteutuu – tekee useista muista hallituksen kontrollointi- ja alistamispyrkimyksistä vanhentuneita.

    Jo pitkään DARPA on ollut kiinnostunut ihmisen biologian peukaloinnista. Sitä varten se perusti v. 2014 Biologisten teknologioiden viraston (BTO, Biological Technologies Office). Koronaviruskriisi on tuonut mainosta joillekin DARPAN/BTO:n ihmisbiologian ja biotekniikan projekteille; on jopa väitetty, että DARPA on ehkä antanut eniten toiveita Covid-19:n pysäyttämiseksi. Useat näistä teknologioista on kehitetty useita vuosia sitten. Yksi sellainen teknologia on kehitetty DNA- ja RNA-rokotteiden tuottamiseksi; kuitenkaan sellaisia rokotteita ei ole koskaan hyväksytty ihmiskäyttöön USA:ssa. Niissä ihmiskehoon ruiskutetaan vierasta geneettistä materiaalia. Kuitenkin juuri nämä rokotteet, joita nyt valmistavat DARPAN kanssa yhteistyötä tekevät yhtiöt, kiinnostavat kaikkein eniten miljardööri ja globaalin terveyden ”filantrooppi” Bill Gatesia.

    Vuonna 2006 DARPA pani alkuun ”Terveyden ja sairauden ennustamisen” ohjelman, jossa pyrittiin selvittämään, kehittääkö ihminen infektiotaudin ennen oireiden alkamista. Tämän selville saamiseksi oli tarkkailtava ihmisen terveyden perustilan muutoksia, ja erityisesti keskityttiin ylempien hengitysteiden sairauksia aiheuttaviin viruksiin. Vuonna 2010 luotiin tähän tarvittavan työkalun perusta: verinäytteiden geneettisen analyysin perusteella voitaisiin selvittää, onko joku saanut virustartunnan ennen oireiden ilmestymistä. Nämä ”ennakkodiagnoosit” voitaisiin sitten välittää älypuhelimella tavoitettavaan nettipohjaiseen influenssakarttaan.

    Myöhemmin tämän ohjelman pohjalta syntyi ohjelma ”In Vivo Nanoplatforms” (IVN), suomeksi ”Eläviin olioihin sijoitettavat nanoalustat”. Nämä alustat tunnistaisivat biologisesti merkittäviä pieniä ja suuria molekyyleja, ja tulokset saataisiin ulkopuoliseen laitteeseen ilman erikseen elimistöön sijoitettavaa kommunikaatioelektroniikkaa. Ohjelman tarkoitus on siis kehittää nanopartikkeleita, jotka tunnistavat ja hoitavat sairautta ja infektiota ihmisen sisällä.

    Nykyisin ko. ohjelmassa on tuotettu pehmeitä ja taipuisia hydrogeelejä, joita injektoidaan ihon alle tarkkailemaan terveyttä ja jotka lähettävät tietoa terveydestä älypuhelinsovellukseen. Tuotetta valmistaa ja markkinoi USA:ssa Profusa-niminen yhtiö, ja kyseinen yhtiö vakuuttaa, että heidän injektoitavan biosensorinsa tuottamaa tietoa jaetaan turvallisesti yksilöille, lääkäreille ja julkisille terveysammattilaisille. Koska nyt kuitenkin kovasti pyritään kansalaisten yksityisten terveystietojen pohjalta ”jäljittämään kontakteja”, on todennäköistä, että tuota tuotettua tietoa jaetaan laajemmin, ja tämä sopii hyvin yhteen sen tavoitteen kanssa, että luodaan nettipohjainen ennakkodiagnoosien tiedosto.

    Profusa-yhtiötä tukee myös Google, joka on läheisesti mukana näissä uusissa ”kontaktien jäljittämisen” joukkovalvontahankkeissa. Mukana on myös USA:n ”Kansalliset terveysinstituutiot” (NIH). Nyt maaliskuussa Profusa sai DARPALTA rahoituksen sen tutkimiseksi, voiko heidän injektoitava biosensorinsa ennustaa tulevia pandemioita, esimerkiksi nyt laajasti ennustettua Covid-19:n (koronavirustaudin) ”toista aaltoa”, ja saada selville tartunnan saaneet jo kolme viikkoa ennen kuin heissä muuten ilmenisi oireita. Profusa odottaa saavansa biosensorinsa hyväksyttyä tähän tarkoitukseen ensi vuoden alkuun mennessä, sunnilleen samoihin aikoihin kuin koronavirusrokotteen odotetaan olevan yleisesti saatavilla.

    Sitten toiseen DARPAN/BTO:n ohjelmaan, nimeltään ”Living Foundries” (”Elävät Valimot”). Tässä ohjelmassa on tarkoitus mahdollistaa synteettisten (keinotekoisten) molekyylien tuotanto ohjelmoimalla biologisten systeemien aineenvaihdunnalliset perusprosessit tuottamaan suuret määrät monimutkaisia molekyylejä, joita ei muuten voida saada. Tämän ohjelman avulla DARPA muuttaa synteettisen biotuotannon ennustettavaksi tuotantokäytännöksi, joka tukee lukuisia kansallisen turvallisuuden tarkoitusperiä. Niinpä siinä pyritään luomaan keinotekoista elämää, keinotekoista geneettistä materiaalia, keinotekoisia kromosomeja ja kokonaan uusia eliöitä. Liittämällä ihmiseen keinotekoista geneettistä materiaalia ihmiseen pyritään lisäämään uusia ominaisuuksia.

    Mainittuihin keinotekoisiin kromosomeihin liittyy myös DARPAN toinen projekti ”Advanced Tools for Mammalian Genome Engineering” (”Kehittyneet työkalut imettäväisten genomin muokkaamiseksi”). Vaikka projektin nimessä puhutaan imettäväisistä, projektissa keskitytään erityisesti parantamaan ihmisen keinotekoisten kromosomien hyödyllisyyttä: niiden avulla pyritään kehittämään edistyneitä hoitomuotoja, rokotteita ja soludiagnostiikkaa. Niitä käytetään myös keinona liittää ihmisiin epäluonnollisia piirteitä, esimerkiksi ikääntymisen pysähdyttämistä tai käsityskyvyn parantamista. On myös tutkittu, voiko näillä metodeilla luoda ”supersotilaita” (ei unen tai säännöllisten aterioiden tarvetta jne.). Samoja metodeja voidaan käyttää myös ”geneettisinä aseina”, jotka heikentävät DNA:ta ja murentavat ihmisten mieliä ja kehoja.

    DARPA myös tutkii (ohjelma BioDesign) sellaisten organismien luomista, jotka on luotu kuolemattomiksi ja ohjelmoitu ”tappokytkimellä”, jonka avulla nämä synteettiset ja kuitenkin elolliset organismit voidaan ”kytkeä pois päältä” koska vain. Näin kai voitaisiin luoda ”ihmisjäljennöksiä”, joita voidaan käyttää vaikka sodissa.

    Kyseisiä geneettisiä ”tappokytkimiä” voidaan liittää kuitenkin myös varsinaisiin ihmisiin keinotekoisten kromosomien avulla. DARPA on v. 2017 investoinut geenihyökkäystutkimukseen, jossa tutkitaan myös geenimuokkauksen käyttöä kokonaisten väestöjen hävittämiseksi maan päältä.

    DARPA on kokeissaan käyttänyt myös geneettisesti muunneltuja viruksia, jotka liittävät geneettistä materiaalia ihmissoluihin, erityisesti aivosoluihin ihmisen aivokemian huijaamiseksi.

    Pyrkiessään muuttamaan ihmisten ajattelua ja todellisuuden ymmärtämistä DARPA ei ole tyytynyt vain muuttamaan ihmisaivojen kemiaa ja toimintaa solutasolla. Vuodesta 2002 se on pyrkinyt luomaan aivo-kone -yhteyden (Brain-Machine Interface, BMI). Alkuun ”langatonta aivomodeemia” suunniteltiin rotille, sittemmin myös ihmisille. Tarkoitus on siten saada ihminen kauko-ohjaukseen (ajatukset ja jopa liikkeet) tai mahdollistaa sotilaan kommunikointi pelkän ajatuksen avulla sotaoloissa.

    DARPAN ”Next-Generation Nonsurgical Neurotechnology (N3) program” (”Seuraavan sukupolven ei-kirurgisen neuroteknologian ohjelma”) käyttää ei-invasiivisia (ei-kajoavia) tai minimaalisesti invasiivisia aivo-tietokone -yhteyksiä lukemaan ja kirjoittamaan suoraan aivoihin. Eräs esimerkki minimaalisesti invasiivisesta teknologiasta on injisoida virus, joka kantaa valoherkkiä sensoreita tai muita kemiallisia, bioteknisiä tai itsekoostuneita nanobotteja, jotka voivat tavoittaa yksittäisiä neuroneja ja kontrolloida niiden aktiviteettia riippumattomasti vahingoittamatta sensitiivistä kudosta. Eläinkokeet ovat osoittaneet, että yksittäisten neuronien kontrollointi useasta kohdasta riittää ohjelmoimaan suoraan aivoihin keinotekoisia pelon, mielihalun ja kokemusten muistoja.

    Darpa on yrittänyt luoda keinotekoiset ihmisaivot vuodesta 2013 asti.

    On selvää, että kun mahdollisuus käyttää mainittuja teknologioita kauko-ohjaukseen, ajatusten kontrollointiin ja ajatusten ja kokemusten ohjelmointiin on syntynyt, hallitukset, korporaatiot ja muut vallanpitäjät alkavat käyttää niitä kontrollitarkoituksiinsa. Markkinoille on tulossa neuromodulaatiolaitteita ja aivo-kone-yhteys-laitteita.

    Lähes säännönmukaisesti DARPA esittää kiistanalaiset teknologiansa kehitetyiksi pääasiassa lääketieteen ja terveydenhuollon edistämistä varten. Jo jonkin aikaa DARPA on ollut erittäin kiinnostunut rokotteista. Esimerkiksi v. 2010 DARPA alkoi kehittää sellaista rokotetta, joka kykenee ”rokottamaan tuntemattomia taudinaiheuttajia vastaan” (osana ohjelmaansa ”Accelerated Manufacture of Pharmaceuticals” – ”Lääkeaineiden kiirehditty valmistus”). Rokote injektoisi tuhansia keinotekoisia antibodeja (vasta-aineita) ihmiskehoon. Nämä keinotekoiset antibodit ”loisivat sitten immuniteettityökalusarjan, jota voidaan yhdistellä monin tavoin mistä tahansa taudinaiheuttajasta selviämiseksi.”

    Samana vuonna DARPA alkoi rahoittaa ponnisteluita luoda ”monivaikutteisia keinotekoisia DNA-rokotteita”, joita toimitettaisiin ihmiskehoon ”ei-invasiivisen elektroporaation” (sähköisiä shokkeja solukalvoihin niiden läpäisevyyden lisäämiseksi) kautta. Tätä alettiin nopeasti pitää nopeana tapana tuottaa rokotteita. Tässä rokotekategoriassa olisi samantyyppistä keinotekoista DNA:ta, jota DARPA myös oli samalla tutkimassa sekä ihmisten ”tehostamiseksi” että ihmisten ”heikentämiseksi” geneettisellä tasolla. Tällöin, vuonna 2010, myös Bill ja Melinda Gatesin säätiö alkoi voimakkaasti rahoittaa DNA- ja RNA- rokotteita.

    DNA-rokotteita (ensimmäiset luotiin v. 2005) ei ole koskaan hyväksytty ihmiskäyttöön USA:ssa. Tutkimukset ovat varoittaneet, että niihin liittyy merkittävä ennalta-arvaamattomuus ja joukko mahdollisia luontaisia haitallisia vaaroja ja että tietämys on riittämätöntä sen määrittelemiseksi, mikä on tahattomien tapahtumien todennäköisyys ja mitkä ovat geneettisten muokkausten seuraukset. Toinen vanha kiistakysymys tällaisten rokotteiden suhteen on ”ei-toivottujen immuunireaktioiden” lieventäminen, kun luonnollinen immuunivaste reagoi ko. rokotteiden sisältämään vieraaseen geneettiseen materiaaliin.

    Vuonna 2011 DARPA julkisti ohjelmansa ”Nopeasti käyttökelpoinen terapeutiikka” (”Rapidly Adaptable Nanotherapeutics”), jonka tarkoituksena on luoda ”alusta, joka nopeasti kykenee syntetisoimaan terapeuttisia nanopartikkeleita”, joiden avulla voidaan taistella kehittyviä ja jopa geneettisesti muokattuja bioaseita vastaan. DARPAN suunnitelma näiden nanopartikkeleiden suhteen oli yhdistää ne pieniin estäviin RNA:ihin (siRNA), jotka ovat RNA:n pätkiä, jotka voivat ottaa kohteikseen ja sammuttaa tarkoin määrättyjä geenejä. Nuo pienet estävät RNA:t voitaisiin ohjelmoida uudestaan lennosta ja kohdistaa erilaisiin taudinaiheuttajiin siten, että nanopartikkelit lastataan oikeilla RNA-molekyyleillä ja lähetetään suoraan infektiosta vastuussa oleviin soluihin.

    Vuonna 2013 DARPA sitten alkoi rahoittaa yhtiötä Moderna Therapeutics heidän keinotekoisen RNA-rokotteensa tuotannon alustan kehittämiseksi. DARPAN tavoitteena oli ”tuottaa turvallisesti ja nopeasti USA:n väestölle lähes välitön suoja syntyviä infektiotauteja ja muokattuja biologisia aseita vastaan”.

    Vuonna 2015 DARPAN keinotekoisia antibodeja (vasta-aineita) ja keinotekoista geneettistä materiaalia sisältävä rokotetutkimus laajeni, kun se alkoi rahoittaa DNA-rokoteyhtiö Inovio Pharmaceuticalsia. Samana vuonna sekä DARPAN tutkijat että tiedotusvälineet alkoivat esittää DARPAN rahoittamia RNA- ja DNA-rokotteita eri tavalla: teknologia kuvattiin sellaiseksi, että se muuttaa ihmiskehon ”bioreaktoriksi”.

    Sittemmin DARPAN tukemat DNA- ja RNA-yhtiöt (Moderna, Inovio, Saksan CureVac) eivät ole saaneet tuotteilleen lisenssiä ihmiskäyttöön, suureksi osaksi siksi, että heidän rokotteensa eivät ole tuottaneet riittävää immuniteettia ihmiskokeissa. Immuunivasteen puutteeseen ja muihin DNA- ja RNA-rokotteiden esteisiin on haettu korjausta nanoteknologian liittämisestä näihin rokotteisiin. Siksi nanopartikkeleiden käyttöä näissä rokotteissa olevan geneettisen materiaalin kantajina on laajasti tuettu ja tutkittu. Inovio Pharmaceuticals käyttääkin nyt ”DNA-nanoteknologiaa” keinotekoisissa ”SynCon”-rokotteissaan. Inovion ”SynCon”-rokote Covid-19:ään (koronavirusinfektioon) näyttää nyt olevan edellä kaikkia muita, ja sillä on Bill Gatesin, DARPAN, NIAID:n (Kansallisen allergian ja infektiotautien instituutin) ja muiden hallituksen laitosten tuki.

    Tammikuussa CEPI (Coalition for Epidemic Preparedness Innovations – Epideemisen valmiuden innovaatioiden koalitio) ilmoitti, että se alkaa rahoittaa rokote-ehdokkaita koronaviruksen puhkeamista varten, paljon ennen kuin siitä tuli suuri globaali asia. CEPIn perustivat v. 2017 Norjan ja Intian hallitukset, WEF (Maailman talousfoorumi) ja Bill ja Melinda Gatesin säätiö. Tammikuussa CEPI valitsi vain kaksi yhtiötä saamaan mainittua rahoitusta rokotteen kehittämiseksi Covid-19:ään: jo mainitut Modernan ja Inovion. Molemmat ovat DARPAN ja Gatesin säätiön tukemia firmoja.

    Bill Gates siis tukee DNA- ja RNA-rokotteita ja pitää niitä parhaina vaihtoehtoina Covid-19-rokotteiksi huolimatta siitä, ettei niitä ole koskaan ennen hyväksytty käytettäviksi ihmisiin. Silti, kiitos nykyisen kriisin aiheuttaman kiireellisen hyväksynnän, sekä Modernan että Inovion testaus näille rokotteilleen on ohittanut eläinkokeet ja mennyt suoraan ihmiskokeisiin. Ihmiskokeet on tehty myös nopeakulkuisiksi laajaa käyttöä varten muutamassa kuukaudessa. Modernan kliiniset kokeet ihmisillä alkoivat maaliskuun puolivälissä, Inovion huhtikuun alussa. Nuo kaksi rokotetta ovat siis paitsi Gatesin suosikkeja uudeksi rokotteeksi myös ennalta määrättyjä olemaan ensimmäisiä kliiniset kokeet läpikäyneitä ja saamaan kiireellisen hyväksynnän USA:n hallitukselta, varsinkin Modernan rokote, joka on kehitetty yhdessä hallituksen NIH:n kanssa.

    Modernan ja Inovion koronavirusrokotteiden nopea nousu tietoisuuteen on johtanut siihen, että DARPAA on tiedotusvälineissä kiitetty toivotusta koronaviruskriisin estämisestä. DARPA itse aikoo saada ”väliaikaisen” rokotteen Covid-19:ään käyttöön viikoissa – tuottamalla keinotekoisia vasta-aineita aiotaan siis tuottaa immuniteetti muutamaksi kuukaudeksi, kunnes pitkäkestoisempi rokote (Modernan ja Inovion) saadaan käyttöön. DARPAN vasta-ainehoito Covid-19:ään tarkoittaisi keinotekoisen DNA:n tai RNA:n injisointia, jotta keho saataisiin tuottamaan tarvittavat vasta-aineet (”ihmiskeho bioreaktorina”).

    Vaikka useimmissa tiedotusvälineissä DARPAN johtamat ponnistelut nähdään täysin positiivisina, on esitetty myös huolenaiheita. On huomautettu, etteivät kaikki entiset koronavirusrokotteet ole osoittautuneet sopiviksi tai edes turvallisiksi. Jotkut entiset koronavirusrokotteet ovat johtaneet vasta-aineriippuvaan tehostumiseen, jolloin solut nopeammin ottavat sisäänsä viruksia ja nopeuttavat virusten replikaatiota, lisäten niiden tarttuvuutta ja virulenssia. On huomautettu myös, että ne kaksi SARSia vastaan valmistettua koronavirusrokotetta, jotka läpäisivät vaiheen 1 testauksen, aiheuttivat myöhemmissä tutkimuksissa (altistettaessa luonnolliselle virukselle) immuuniyliherkkyyden hiirissä, jolloin syntyi vakava immunopatologia, so. immuunisysteemin pysyviä puutoksia tai toimintahäiriöitä. Lisäksi ei tiedetä, kuinka voimakas immuunivaste tarvitaan immuniteetin aikaansaamiseksi Covid-19:lle ja koronaviruksille yleensä; siksi on uskomattoman vaikea arvioida, onko rokote edes tehokas.

    Investointitutkimusfirma Citron Research on myös nostanut esiin huolenaiheita Inovio Pharmaceuticals -firmasta. Citron totesi, että on yli 40 vuotta siitä kun Inovio perustettiin, eikä yhtiö vielä koskaan ole tuonut markkinoille yhtään tuotetta, ja koko ajan sisäpiiriläiset ovat rikastuttaneet itseään muhkeilla palkoilla ja suurilla osakemyynneillä. Citron sanoi myös, että Inovion väitettä, että se on suunnitellut Covid-19 -rokotteensa vain kolmessa tunnissa tietokonealgoritmien mukaan, on vaikea uskoa.

    Julkisuudessa on ollut vähän tilaa rokotteiden turvallisuuden ja tehokkuuden tarkastelulle ja myös sen tutkimiselle, mikä potentiaali niillä on aiheuttaa tahattomia vaikutuksia ihmisen geenistölle. Tämä on erittäin hälyttävää, koska monissa maissa on ryhdytty vaatimaan pakollisia rokotuksia heti kun Covid-19 -rokote on saatu käyttöön. Joissakin maissa todennäköisesti rokotuksia ei tehdä pakollisiksi sinänsä; ehkä niitä vaaditaan niiltä, jotka haluavat palata entiseen normaaliin, mitä tulee julkisiin kokoontumisiin, tietyissä töissä työskentelyyn, omasta kodista poistumiseen pidemmäksi aikaa jne.

    Päästäisivätkö ne, jotka ovat luomassa sellaista pakollista rokotetta, esim. DARPA, käsistään mahdollisuuden käyttää samoja teknologioita, joita käytetään rokotteen tuottamisessa, joihinkin muihin heidän tunnustettuihin päämääriinsä pääsemiseksi? Se tosiasia, että DARPAN tutkimuksen kaari tähtää ihmisen biologian ja genetiikan aseellistamiseen sellaisella tavalla, että sitä voidaan käyttää väärin, viittaa hyvin huolestuttaviin mahdollisuuksiin, jotka antavat aihetta tutkia asiaa. Toden totta, jos vain katsotaan, mikä lahja kriisi on ollut NSCAI:n (Kansallisen keinoälyn turvallisuuskomission) orwelliaanisille suunnitelmille ja liittohallituksen nykyisille pyrkimyksille lisätä dramaattisesti valtaansa keskellä nykyistä kriisiä, käy kasvavassa määrin vaikeaksi antaa sellaisille hallituksen laitoksille kuin DARPA ja niiden yrityskumppaneille (sellaisille kuin Moderna ja Inovio) mieluummin vapautus kuin tuomio.

    Tämä on erityisen totta, kun otetaan huomioon, että – ilman suurta kriisiä, sellaista, joka nyt dominoi maailman tapahtumia – ihmiset todennäköisesti eivät olisi vastaanottavaisia monien DARPAN kehittämien teknologioiden laajalle käyttöönotolle, oli kyseessä heidän yrityksensä luoda kyberneettisiä supersotilaita tai injektoitavia aivo-kone -yhteyksiä, joilla voidaan kontrolloida ihmisen ajatuksia. Silti keskellä nykyistä kriisiä monia näitä samoja teknologioita myydään yleisölle ”terveydenhuoltona”, taktiikka, jota DARPA usein käyttää. Kun paniikki ja pelko viruksen suhteen jatkavat kasvuaan ja kun ihmisistä tulee kasvavassa määrin äärimmäisiin tekoihin valmiita päästäkseen palaamaan jonkinlaiseen normaaliuteen, miljoonat tulevat halukkaasti ottamaan rokotteen riippumatta mistään hallituksen määräämästä rokotusohjelmasta. Ne, jotka ovat pelokkaita ja epätoivoisia, eivät piittaa siitä, että rokote saattaa sisältää nanoteknologiaa tai omata potentiaalin muokata geneettisesti ja ohjelmoida uudelleen itse heidän elämäänsä, kun he tahtovat vain loppua tälle nykyiselle kriisille, joka on kääntänyt maailman ylösalaisin.

    Tässä kontekstissa nykyinen koronaviruskriisi näyttää olevan se täydellinen myrsky, joka sallii DARPAN kammottavan vision saada otteen ja syöksähtää Pentagonin pimeimmistä komeroista kaiken kansan näkyville. DARPAN transhumanistinen visio armeijasta ja ihmiskunnasta muodostaa ennen näkemättömän uhan, ei ainoastaan ihmisen vapaudelle vaan eksistentiaalisen uhan ihmisen olemassaololle ja biologian itsensä rakennuspalikoille.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  29. Esimerkki siitä, että rokotteet eivät anna suojaa

    Texasissa (USA:ssa) jouduttiin sulkemaan koulu, koska oppilaisiin ja koulun henkilökuntaan iski nopeasti leviävä hinkuyskäepidemia. KAIKKI olivat suositellulla tavalla rokotettuja, joten hinkuyskä iski kouluun, jossa kaikki olivat rokotettuja hinkuyskää vastaan. Lisäksi epidemia levisi nopeasti. Asiasta uutisointi täällä:

    https://www.naturalnews.com/2019-12-29-texas-school-100-percent-vaccination-shut-down-whooping-cough-outbreak.html

    Uutisartikkelissa todetaan, että hinkuyskärokote lisää hinkuyskän riskiä ja leviämistä (ts. hinkuyskärokote aiheuttaa ja levittää hinkuyskää). Rokotetuilla on 15-kertainen riski saada hinkuyskä rokottamattomiin verrattuna. Rokotetut toimivat taudinkantajina ja taudin levittäjinä.

    Rokotteilla ja rokotuksilla ei olekaan – eikä ole koskaan ollut (lääketieteen, ison rahan ja hallituksen liittouma on aina ollut raudanluja) – mitään tekemistä infektiotautien torjumisen tai terveyden kanssa vaan niiden ainoa tarkoitus on tuottaa suuret rahalliset voitot (ja nyt koronapandemian myötä saada kansat yhteiskunnalliseen kontrolliin – siis orjuuteen – pakkorokotusten avulla). Kyseessä on raaka, piinkova, häikäilemätön ja verenhimoinen mafiabisnes, jossa ei piitata vähääkään rokotteiden aiheuttamista haittavaikutuksista, kroonisista sairauksista, elimistön varioitumisista tai rokotettujen kuolemista tai massakuolemista. Vieläpä rokoteteollisuus on hävyttömällä tavalla puliveivannut itselleen täydellisen vastuuvapauden tuotteidensa suhteen. Rokotehaittojen, kuolemien ja oikeudenkäyntien kustannukset on siirretty valtion (veronmaksajien) kontolle. Mielestäni rokoteteollisuus, rokotteet, rokotukset, THL (rokoteteollisuuden rahoittamana ja sen paikallisen toimistona toimivana) ja valtio (THL:ää ratkaisuissaan kuulevana) ovat rikollisuutta, puhdasta järjestäytynyttä kansainvälistä rikollisuutta, jossa ei vastuusta tai terveydestä välitetä eikä tiedetä tuon taivaallista. Kaikki on härskiä ihmisten (etenkin lasten) vahingoittamista, myrkyttämistä ja tappamista rahallisten miljardivoittojen saamiseksi. Jos olisin maan kuningas, taluttaisin kaikki rokotevalmistajat ja rokotuksista maassamme vastuussa olevat viralliset tahot (esim. THL:n edustajat ja vastuussa olevat valtionhallinnon edustajat) sekä rokotteita ajavien tiedotusvälineiden edustajat hirsipuun ääreen. Lopettaisin välittömästi kaikki rokotukset maassa ja hävittäisin maasta kaikki rokotteet. Tekisin rokotteista ja rokotuksista laittomia jopa kuolemanrangaistuksen uhalla. Ihmisten tietoinen vahingoittaminen ja tappaminen ON rikollisuutta. Rokotteet eivät ole muuta kuin rikollisuutta. Ne eivät koskaan voi olla muuta kuin rikollisuutta. Jo rokotteiden lähtökohta, oikean immuunijärjestelmän korvaaminen keinotekoisella immuunijärjestelmällä, on härskiä rikollisuutta, ihmisten tuhoamista – ihmisten fyysisen ytimen silpomista.

    Jokaisella ihmisellä on luonnostaan sataprosenttisesti oikein toimiva immuunijärjestelmä, joka torjuu infektiotaudit ja tuottaa oikeat vasta-aineet ja oikean ja pysyvän soluimmuniteettimuistin. Mitään keinotekoisia korvikeimmuunijärjestelmiä (rokotteita) EI tarvita. KUKAAN ei tarvitse niitä! Ne ovat saatanallisia myrkkyjä ja elimistön romahduttajia. Ne voivat vain vahingoittaa, ja ne vahingoittavat myös tuota oikeaa, luonnollista immuunijärjestelmää (syntyy autoimmuunisairauksia, autismia, neurologisia sairauksia, kroonisia sairauksia, yleistä sairastumisherkkyyttä jne. – USA:ssakin jo 54% lapsista on KROONISESTI SAIRAITA!!!). Pidän THL:ää, hallitusta, eduskuntaa, presidenttiä, tiedotusvälineitä, asiantuntijoita, lääketieteellistä eliittimafiaa, sairaaloita ja terveyskeskuksia rikollisina. Lääketiede on nykyisin sovellettua kansainvälistä rikollisuutta, joka jatkuvalla syötöllä huijaa, johtaa harhaan, lässyttää, sahaa silmään ja valehtelee tiedotusvälineiden kautta ja repii rahat mistä vain voi, ja lisäksi – kuten hallituksen, THL:n ja tiedotusvälineiden toimista viime kuukausina on nähty – se on väline kansan orjuuttamiseksi ja sen viemiseksi saatanallisen ja ääripirullisen tyrannian ja terrorin alaisuuteen.

    Ensimmäiseksi maassa on lopetettava heti kaikki lasten rokottamiset. Sen jälkeen maassa on lopetettava kaikki rokottamiset. Ihminen on aina elänyt symbioosissa kehossaan ja ympäristössään olevien miljardien bakteerien ja virusten kanssa. Virusinfektiot eivät itse asiassa ole mitään sairauksia, sillä ne tulevat ja MENEVÄT ja siinä prosessissa ihmisen immuunijärjestelmä tuottaa VASTUSTUSKYVYN (soluvälitteisen ja pysyvän immuniteetin ja vasta-aineet) ja siten ihminen VAHVISTUU kyseisessä symbioosiympäristössään, nähtävästi monia muitakin viruksia vastaan samalla (ristiin reagoiva T-soluimmuniteetti). Tiedetään, että ne, jotka lapsuudessaan ovat luonnollisesti sairastaneet kaikki tai melkein kaikki lastentaudit, elävät elämänsä usein täysin terveinä ja terveiksi itsensä tuntevina! HE OVAT VAHVOJA INFEKTIOITA JA YLEENSÄ SAIRASTUMISTA VASTAAN! Koko ikänsä! (mikä tietysti harmittaa rokoteteollisuutta, rokotusintoilijoita, hallitusta, eduskuntaa, presidenttiä, lääketieteellistä eliittimafiaa, asiantuntijoita, sairaaloita ja terveyskeskuksia).

    Vesa-Ilkka Laurio, lääketiet. lis. (eläkk.)

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  30. Haastattelu: Rokotteet aiheuttavat vahinkoa

    Tässä vuodelta 2002 olevassa haastattelussa toimittaja Jon Rappoport haastattelee rokoteasiantuntijaa, joka turvallisuussyistä haluaa pysyä nimettömänä.

    http://www.rense.com/general87/retired.htm

    http://educate-yourself.org/cn/rappoportinterviewvaccineresearcherjan2002.shtml

    (seuraavassa H = haastattelija, T = haastateltava tiedemies).

    H: Olitte joskus vakuuttunut siitä, että rokotteet kuuluvat hyvään lääketieteeseen.

    T: Kyllä. Olin mukana kehittämässä joitakin rokotteita, mutta en tahdo kertoa, mitä rokotteita.

    H: Miksette tahdo?

    T: Tahdon suojella yksityisyyttäni.

    H: Odotatte siis kohtaavanne vaikeuksia, jos puhutte avoimesti?

    T: Uskon voivani menettää eläkkeeni.

    H: Mistä syystä?

    T: Syillä ei ole merkitystä. Nämä ihmiset tietävät, miten aiheuttaa ongelmia, jos henkilö kerran on ollut osa Klubia. Tiedän yhden tai kaksi henkilöä, joita ryhdyttiin tarkkailemaan ja ahdistelemaan.

    H: Ketkä ahdistelivat?

    T: FBI (Federal Bureau of Investigation; USA:n turvallisuuspoliisi).

    H: Todellako?

    T: Kyllä. FBI käytti muita verukkeita. Myös IRS (Internal Revenue Service; USA:n veroviranomaiset) voi ryhtyä soittelemaan.

    H: Se sananvapaudesta.

    T: Kuuluin ”sisäpiiriin”. Jos ryhtyisin nyt antamaan nimiä ja esittämään yksityiskohtaisia syytöksiä tutkijoita vastaan, saattaisin joutua keskelle vaikeuksien maailmaa.

    H: Mitä näiden ahdistelutoimien takana on?

    T: Rokotteet ovat nykyaikaisen lääketieteen viimeinen puolustus. Rokotteet ovat perimmäinen oikeutus nykyaikaisen lääketieteen yleiselle ”etevyydelle”.

    H: Uskotteko, että ihmisten tulisi saada valita, ottavatko he rokotteita?

    T: Poliittisella tasolla, kyllä. Tieteellisellä tasolla ihmiset tarvitsevat tietoa voidakseen valita oikein. On asia erikseen sanoa, että valinnanvapaus on hyvä asia. Mutta jos kaikkialla on valheita, kuinka voi valita? Ja jos FDA:ta (USA:n elintarvike- ja lääkehallitusta) johtaisivat rehelliset ihmiset, näille rokotteille ei myönnettäisi lupia. Ne tutkittaisiin pienintä yksityiskohtaa myöten.

    H: Eräät lääketieteen historian edustajat sanovat, ettei tautien yleinen väheneminen johdu rokotteista.

    T: Tiedän. Jätin pitkään heidän työnsä vaille huomiota.

    H: Miksi?

    T: Koska pelkäsin, mitä saisin selville. Työni oli kehittää rokotteita. Elatukseni oli kiinni tämän työn jatkumisesta.

    H: Ja sitten?

    T: Tein omia tutkimuksiani.

    H: Mihin johtopäätöksiin päädyitte?

    T: Tautien väheneminen johtuu parantuneista elinoloista.

    H: Mistä elinoloista?

    T: Puhtaammasta vedestä. Kehittyneestä viemärijärjestelmästä. Ravinnosta. Tuoreemmasta ruoasta. Köyhyyden vähenemisestä. Taudinaiheuttajia saattaa olla kaikkialla, mutta jos ihminen on terve, tauti ei tartu häneen niin helposti.

    H: Miltä teistä tuntui saatuanne tutkimuksenne päätökseen?

    T: Tunsin epätoivoa. Tajusin, että toimin alalla, joka perustuu valheisiin.

    H: Ovatko jotkut rokotteet vaarallisempia kuin muut?

    T: Kyllä. DPT-rokotus esimerkiksi (DPT = rokote kurkkumätää, hinkuyskää ja jäykkäkouristusta vastaan, ns. ”kolmoisrokote”). Ja MMR (= rokote tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan). Lisäksi jotkut rokote-erät ovat vaarallisempia kuin muut erät samaa rokotetta. Itse pidän kaikkia rokotteita vaarallisina.

    H: Miksi?

    T: Syitä on useita. Ne sotkevat immuunijärjestelmän prosessissa, joka helposti vaarantaa immuniteetin (= vastustuskyvyn). Itse asiassa ne voivat aiheuttaa niitä sairauksia, joita niiden on määrä estää. Ne voivat aiheuttaa muita sairauksia kuin niitä, joita niiden on tarkoitus estää.

    H: Miksi meille esitetään tilastoja, jotka näyttävät todistavan, että rokotteet ovat olleet erittäin menestyksekkäitä sairauksien hävittämisessä?

    T: Miksikö? Jotta luotaisiin sellainen harhakuvitelma, että nämä rokotteet ovat hyödyllisiä. Jos rokote vähentää jonkin sairauden, esimerkiksi tuhkarokon, näkyviä oireita, jokainen olettaa, että rokote on onnistunut. Kuitenkin pinnan alla rokote voi vaurioittaa immuunijärjestelmää itseään. Ja jos se aiheuttaa muita sairauksia, aivokalvontulehduksen esimerkiksi, tämä tosiasia jää tunnistamatta, koska kukaan ei usko, että rokote voi saada aikaan sellaista. Yhteys jää havaitsematta.

    H: Isorokkorokotteen sanotaan hävittäneen isorokon Englannista.

    T: Kyllä. Mutta jos tutkitaan käsillä olevia tilastoja, saadaan toisenlainen kuva.

    H: Millainen?

    T: Englannissa oli kaupunkeja, joissa ihmiset, joita ei oltu rokotettu, eivät saaneet isorokkoa. Oli paikkoja, joissa rokotuksen saaneet ihmiset sairastuivat isorokkoepidemiassa. Ja isorokko oli alkanut vähentyä jo ennen kuin rokote saatiin käyttöön.

    H: Sanotte siis, että meille on tarjottu valheellinen tarina.

    T: Kyllä. Juuri sitä sanon. Tämä on sepitetty tarina, jonka tarkoituksena on saada ihmiset uskomaan, että rokotteet ovat aina turvallisia ja tehokkaita.

    H: Te siis työskentelitte laboratoriossa. Jossa puhtaus oli ydinasia.

    T: Ihmiset uskovat, että nämä laboratoriot, nämä valmistuslaitokset, ovat maailman puhtaimpia paikkoja. Tämä ei ole totta. Kontaminaatiota (saastumista) tapahtuu koko ajan. Rokotteisiin joutuu kaikenlaista jäännöstä.

    H: Esimerkiksi apinan SV40-virus pujahtaa poliorokotteeseen.

    T: Kyllä, niin tapahtui. Mutta tämä ei ole, mitä tarkoitan. SV40 joutui poliorokotteeseen, koska rokotteen valmistuksessa käytettiin apinan munuaisia. Mutta puhun toisesta asiasta. Laboratorioissa vallitsevista olosuhteista. Erehdyksistä. Huolimattomuusvirheistä. SV40, jota löytyi myöhemmin syöpäkasvannaisista – tämä oli jotain, jota kutsuisin rakenteelliseksi ongelmaksi. Se oli hyväksytty osa valmistusprosessia. Jos käytetään apinan munuaisia, avataan ovi taudinaiheuttajille, joiden olemassaolosta noissa munuaisissa ei ole tietoa.

    H: No hyvä, mutta jättäkäämme hetkeksi huomiotta tuo erotus erilaisten saasteiden välillä. Mitä saasteita löysitte monivuotisen työnne aikana rokotteiden parissa?

    T: Hyvä on, kerron Teille joistakin löydöksistäni ja kerron myös, mitä työtoverini löysivät. Tässä osittainen lista: Rimavex-tuhkarokkorokotteesta löysimme erilaisia kananpojan viruksia. Poliorokotteesta löysimme acanthamoebaa (”piikki-ameeboja”), joka on ns. ”aivoja syövä” ameeba. Apinan sytomegalovirus poliorokotteessa. Apinan foamy virus rotavirusrokotteessa. Linnun syöpäviruksia MMR-rokotteessa. Erilaisia mikro-organismeja pernaruttorokotteessa. Olen löytänyt potentiaalisesti vaarallisia entsyymi-inhibiittoreita useista rokotteista. Ankan, koiran ja kanin viruksia tuhkarokkorokotteessa. Linnun leukoosivirus influenssarokotteessa. Pestivirus MMR-rokotteessa.

    H: Ehkä selvennys on paikallaan. Nämä ovat kaikki saasteita, jotka eivät kuulu rokotteisiin.

    T: Kyllä. Ja jos yritetään saada selville, mitä vahinkoa nämä saasteet voivat aiheuttaa, niin on sanottava, että me emme todellakaan tiedä, koska mitään testausta ei ole suoritettu, tai ainoastaan hyvin pieni testaus. Se on rulettipeliä. Koetetaan onnea. Useimmat ihmiset eivät myöskään tiedä, että jotkut poliorokotteet, adenovirusrokotteet, vihurirokko-, hepatiitti A- ja tuhkarokkorokotteet on valmistettu abortoidun ihmissikiön kudoksessa. Löysin silloin tällöin näistä rokotteista jotakin, jonka uskoin olevan bakteerifragmentteja ja polioviruksia – joka on saattanut tulla tuosta sikiökudoksesta. Kun etsitään saasteita rokotteista, voidaan löytää materiaalia, joka on arvoituksellista. Tiedät, että sen ei pitäisi olla siellä, mutta et tiedä tarkasti, mitä se on. Löysin jotain, jonka uskoin olevan hyvin pienen ”fragmentin” ihmishiusta, ja myös ihmisen limaa. Löysin jotain, jota voidaan kutsua vain ”vieraaksi proteiiniksi”, mikä voisi merkitä melkein mitä tahansa. Se voisi merkitä viruksista peräisin olevaa proteiinia.

    H: Hälytyskellot soivat kaikkialla.

    T: Miltä luulette minusta tuntuneen? On muistettava, että tämä materiaali menee verivirtaan sivuuttaen osan normaalia immuunipuolustusjärjestelmää.

    H: Miten tutkimustuloksenne otettiin vastaan?

    T: Pohjimmiltaan se oli: älä huolehdi, asialle ei voi mitään. Rokotteita valmistettaessa käytetään erilaisia eläinkudoksia, ja tässä tämä saastuminen tapahtuu. Tietenkään en ole vielä edes maininnut tavanomaisia kemikaaleja, sellaisia kuin formaldehydi, elohopea ja alumiini, joita tarkoituksellisesti laitetaan rokotteisiin.

    H: Nämä tiedot ovat melko uskomattomia.

    T: Kyllä. Ja olen maininnut vain joitakin biologisia saasteita. Kuka tietää, kuinka paljon muita on? Joitakin emme löydä, koska emme ymmärrä etsiä niitä. Jos rokotteen valmistukseen käytetään esimerkiksi linnusta peräisin olevaa kudosta, kuinka monta mahdollista taudinaiheuttajaa voi olla tuossa kudoksessa? Meillä ei ole aavistustakaan. Meillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä ne saattaisivat olla tai mitä vaikutuksia niillä voisi olla ihmisiin.

    H: Entä onko muuta tämän puhtausasian lisäksi?

    T: Rokotteiden kohdalla lähdetään väärästä peruslähtökohdasta. Siitä, että ne mutkikkaalla tavalla stimuloivat immuunijärjestelmää luomaan olosuhteet, jotka suojaavat sairaudelta. Tämä on huono lähtökohta. Se ei toimi. Rokotteen oletetaan ”luovan” vasta-aineita, jotka epäsuorasti antavat suojan sairautta vastaan. Immuunijärjestelmä on kuitenkin paljon laajempi ja siihen kuuluu enemmän kuin vasta-aineet ja niihin liittyvät ”tappajasolut”.

    H: Immuunijärjestelmä on?

    T: Itse asiassa koko keho. Ja mieli. Se on kaikki immuunijärjestelmää, voitaisiin sanoa. Tästä syystä keskellä epidemiaa on yksilöitä, jotka pysyvät terveinä.

    H: Yleinen terveystaso on siis tärkeä.

    T: Enemmän kuin tärkeä. Se on elintärkeä.

    H: Kuinka rokotetilastoja esitetään valheellisesti?

    T: On useita tapoja. Oletetaan esimerkiksi, että 25 hepatiitti B -rokotuksen saanutta saa hepatiitin. No, hepatiitti B on maksasairaus. Mutta maksasairauksiksi voidaan sanoa monia asioita. Diagnoosia voidaan muuttaa. Näin ongelman perussyy kätketään.

    H: Ja tällaista tapahtuu?

    T: Koko ajan. Niin täytyy tapahtua, jos lääkärit automaattisesti olettavat, että ihmiset, jotka saavat rokotteita, eivät saa niitä sairauksia, joita vastaan heidän nyt ajatellaan saaneen suojan. Ja juuri näin lääkärit olettavat. Näettehän, kyseessä on kehäpäättely. Se on suljettu systeemi. Se ei tunnusta mitään puutteellisuutta. Ei mitään mahdollista virhettä. Jos henkilö, joka saa rokotteen hepatiittia vastaan, saa hepatiitin tai jonkin muun sairauden, automaattinen oletus on, että rokotteella ei ole mitään tekemistä sairauden kanssa.

    H: Kuinka monta sellaista lääkäriä kohtasitte rokoteteollisuudessa viettämienne vuosien aikana, jotka myönsivät, että rokotteet ovat ongelma?

    T: En yhtäkään. Jotkut yksityisesti esittivät epäilyksiä siitä, mitä he tekivät. Mutta he eivät koskaan puhuisi julkisuudessa, edes yhtiöittensä sisällä.

    H: Mikä oli käännekohta Teille?

    T: Minulla oli ystävä, jonka pieni lapsi kuoli DPT-rokotuksen jälkeen.

    H: Tutkitteko asiaa?

    T: Kyllä, epävirallisesti. Sain tietää, että lapsi oli täysin terve ennen rokotusta. Hänen kuolemaansa ei ollut mitään muuta syytä kuin rokote. Silloin aloin epäillä. Tietenkin tahdoin uskoa, että lapsi oli saanut huonon rokotuksen huonosta erästä. Mutta tutkittuani asiaa tarkemmin havaitsin, ettei näin ollut tässä tapauksessa. Jouduin epäilysten kierteeseen, joka ajan mittaan laajeni. Jatkoin tutkimuksiani. Sain selville, että, toisin kuin olin ajatellut, rokotteita ei testata tieteellisellä tavalla.

    H: Mitä tarkoitatte?

    T: Esimerkiksi, mitään pitkäaikaistutkimuksia ei tehdä millään rokotteella. Pitkän ajan seurantatutkimusta ei suoriteta mitenkään huolellisesti. Miksi? Koska jälleen otaksutaan, että rokotteet eivät aiheuta ongelmia. Miksi siis kenenkään pitäisi tarkistaa? Lisäksi rokotereaktio määritellään niin, että kaikkien haitallisten reaktioiden sanotaan tapahtuvan hyvin pian rokotuksen antamisen jälkeen. Mutta tässä ei ole mieltä.

    H: Miksei siinä ole mieltä?

    T: Koska rokote selvästi vaikuttaa kehossa pitkän aikaa sen antamisen jälkeen. Reaktio voi olla vähittäinen. Huonontuminen voi olla asteittaista. Neurologiset ongelmat voivat kehittyä ajan mittaan. Näin tapahtuu erilaisissa sairaustiloissa, myös tavanomaisen tutkimuksen mukaan. Miksei siis näin voisi olla rokotteiden kohdalla? Jos kemiallinen myrkytys voi tapahtua asteittain, miksei näin voisi olla rokotteen kohdalla, joka sisältää elohopeaa?

    H: Ja tämän Te saitte selville?

    T: Kyllä. Tässä ollaan tekemisissä enimmäkseen korrelaatioiden kanssa. Korrelaatiot eivät ole täydellisiä. Mutta jos löytyy 500 vanhempaa, joiden lapset ovat kärsineet neurologisista oireista yhden vuoden aikana rokotteen saamisen jälkeen, tämän pitäisi riittää perusteellisen tutkimuksen alulle panemiseen.

    H: Onko se riittänyt?

    T: Ei. Ei koskaan. Tämä kertoo jo jotain.

    H: Mitä?

    T: Ihmiset, jotka tekevät tutkimusta, eivät itse asiassa ole kiinnostuneita tosiasioista. He olettavat, että rokotteet ovat turvallisia. Niinpä kun he suorittavat tutkimusta, he päätyvät aina vapauttamaan rokotteet vastuusta. He sanovat: ”Tämä rokote on turvallinen”. Mutta mihin he perustavat nämä arvionsa? He perustavat ne sellaisiin määritelmiin ja käsityksiin, jotka automaattisesti sulkevat pois rokotteen tuomitsemisen.

    H: On olemassa lukuisia tapauksia, joissa rokotuskampanja on epäonnistunut. Tapauksia, joissa ihmiset ovat saaneet sen sairauden, jota vastaan heidät on rokotettu.

    T: Kyllä, sellaisia tapauksia on useita. Ja niissä todisteista yksinkertaisesti ei välitetä. Niitä ei oteta huomioon. Asiantuntijat sanovat, jos he ylipäätään sanovat mitään, että tämä on vain yksittäinen tapaus, mutta yleisesti ottaen rokotteen on osoitettu olevan turvallinen. Mutta jos lasketaan yhteen kaikki ne rokotuskampanjat, joissa vahinkoa ja sairautta on esiintynyt, tulee selväksi, etteivät nämä ole yksittäisiä tapauksia.

    H: Keskustelitteko koskaan siitä, mistä me tässä puhumme, työtovereittenne kanssa, kun Te vielä työskentelitte rokoteteollisuudessa?

    T: Keskustelin kyllä.

    H: Mitä tapahtui?

    T: Useita kertoja minua kehotettiin pysymään vaiti. Tehtiin selväksi, että minun tulisi mennä takaisin työhön ja unohtaa epäilykseni. Joissakin tapauksissa kohtasin pelkoa. Työtoverit pyrkivät karttamaan minua. Heistä tuntui, että heidät voitaisiin leimata ”syyllisiksi yhteyden perusteella”. Kaiken kaikkiaan kuitenkin käyttäydyin siivosti. Pidin huolta siitä, etten tuottanut ongelmia itselleni.

    H: Jos rokotteet todella aiheuttavat vahinkoa, miksi niitä annetaan?

    T: Kaikkein ensimmäiseksi: ei ole mitään ”jos”. Ne aiheuttavat vahinkoa. Vaikeampi ratkaista on kysymys, aiheuttavatko ne vahinkoa niissä ihmisissä, joissa mitään vahinkoa ei näytä syntyvän. Tässä ollaan tekemisissä sellaisen tutkimuksen kanssa, joka pitäisi tehdä, mutta sitä ei tehdä. Tutkijoiden tulisi tehdä selvitystyötä jonkinlaisen kartan tai kaavion aikaansaamiseksi, joka näyttää täsmällisesti, mitä rokotteet tekevät kehossa siitä hetkestä alkaen, jolloin ne joutuvat kehoon. Tällaista selvitystyötä ei ole tehty.

    Mitä siihen tulee, miksi niitä annetaan, voisimme istua tässä kaksi päivää ja keskustella kaikista syistä. Kuten olette sanonut monta kertaa, järjestelmän eri tasoilla ihmisillä on omat motiivinsa. Raha, pelko työpaikan menettämisestä, halu kerätä pisteitä, maine, apurahat, ylennys, väärä idealismi, ajattelematon tapa ja niin edelleen. Mutta lääketieteellisen kartellin ylimmillä tasoilla rokotteet ovat arvoasteikossa kaikkein ylimpänä, koska ne aiheuttavat immuunijärjestelmän heikkenemistä. Tiedän, että tätä voi olla vaikea uskoa, mutta se on totta. Lääketieteellisen kartellin ylimmällä tasolla ei ole minkäänlaista aikomusta auttaa ihmisiä, sen aikomuksena on vahingoittaa heitä, heikentää heitä. Tappaa heidät.

    Eräässä urani vaiheessa minulla oli pitkä keskustelu erään miehen kanssa, jolla oli korkea asema erään afrikkalaisen maan hallinnossa. Hän kertoi minulle, että hän oli täysin selvillä tästä. Hän kertoi minulle, että WHO on julkisivu näille väestönvähentämisintresseille. Afrikassa on vastarintaliike, voitaisiin sanoa, joka koostuu erilaisista virkailijoista, jotka vilpittömästi yrittävät saada aikaan muutoksia köyhien osaan. Tämä ihmisverkosto tietää, mitä on tekeillä. He tietävät, että rokotteita on käytetty, ja käytetään, heidän maittensa tuhoamiseen, valmistamaan niitä globalististen voimien vallankaappaukseen. Minulla on ollut mahdollisuus puhua usean tähän verkostoon kuuluvan ihmisen kanssa.

    H: Onko Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki tietoinen tästä tilanteesta?

    T: Sanoisin, että hän on osittain tietoinen. Ehkä hän ei ole täysin vakuuttunut, mutta hän on tulossa tietoiseksi koko totuudesta. Hän tietää jo, että HIV on huijaus. Hän tietää, että AIDS-lääkkeet ovat myrkkyjä, jotka tuhoavat immuunijärjestelmän. Hän tietää myös, että jos hän millään tavalla tuo julki, mitä hän rokoteasiasta ajattelee, hänet leimataan hulluksi. Hänellä on jo tarpeeksi vaikeuksia AIDS-asiassa ottamansa kannan vuoksi.

    H: Tämä verkosto, josta puhutte.

    T: Se on koonnut valtavan määrän tietoa rokotteista. Kysymys on, kuinka saadaan järjestettyä menestyksellinen strategia. Näille ihmisille tämä on vaikea asia.

    H: Entä teollistuneissa maissa?

    T: Lääketieteellisellä kartellilla on kuristusote, mutta se on helpottumassa. Pääasiassa siitä syystä, että ihmisillä on vapaus epäillä lääkkeitä. Kuitenkin, jos vapaan valinnan asia (oikeus hyväksyä tai hylätä jokin lääke) ei saa tuulta purjeisiinsa, nämä tulevat määräykset rokotteista, joita annetaan biosodankäynnissä käytettäviä taudinaiheuttajia vastaan, tulevat pääsemään voitolle. Elämme tärkeää aikaa.

    H: Suuttumus hepatiitti B -rokotteen vuoksi näyttää yhdeltä hyvältä keinolta.

    T: Luulen niin, kyllä. Kun sanotaan, että pikkulasten täytyy saada rokote, ja sitten seuraavalla hengenvedolla myönnetään, että hepatiitti B saadaan seksuaalikontakteista ja yhteisistä neuloista, niin tämä on naurettava rinnastus. Lääketieteelliset auktoriteetit yrittävät puolustaa itseään sanomalla, että noin 20 000 lasta USA:ssa saa hepatiitti B:n joka vuosi ”tuntemattomista syistä” ja että sen vuoksi jokaisen pikkulapsen täytyy saada rokote. Asetan kyseenalaisiksi luvun 20 000 ja ne niin sanotut tutkimukset, jotka tukevat sitä.

    H: Andrew Wakefield, brittiläinen lääketieteen tohtori, joka paljasti MMR-rokotteen ja autismin välisen yhteyden, on juuri erotettu työpaikastaan lontoolaisessa sairaalassa.

    T: Kyllä. Wakefield teki suuren palveluksen. Hänen esittämänsä korrelaatiot rokotteen ja autismin välillä ovat vaikuttavia. Ehkä tiedätte, että Tony Blairin vaimo on mukana vaihtoehtolääketieteessä. Mahdollisesti heidän lapselleen ei ole annettu MMR:ää. Blair äskettäin väisti kysymyksen lehdistöhaastattelussa ja sai asian näyttämään siltä, että hän vain vastusti tunkeilevaa kyselyä hänen ”henkilökohtaisesta perhe-elämästään”. Joka tapauksessa uskon, että hänen vaimonsa suu on tukittu. Luulen, että jos hänelle annettaisiin tilaisuus, hän sanoisi ainakin, että hän suhtautuu myötämielisesti kaikkiin perheisiin, jotka ovat astuneet esiin ja lausuneet, että MMR on vakavasti vahingoittanut heidän lapsiaan.

    H: Brittiläisten toimittajien pitäisi mennä suoraan hänen juttusilleen.

    T: He ovat yrittäneet. Mutta luulen, että hän on tehnyt sopimuksen miehensä kanssa vaitiolosta, olipa kyse mistä hyvänsä. Hän voisi tehdä paljon hyvää, jos hän rikkoisi sopimuksensa. Minulle on kerrottu, että häntä painostetaan, eikä ainoastaan miehensä taholta. Hän toimii tasolla, jolla MI6 (Ison-Britannian salainen poliisi) ja brittiläiset terveysviranomaiset tulevat mukaan kuvaan. Kyseessä katsotaan olevan kansalliseen turvallisuuteen liittyvä asia.

    H: No jaa, kyseessä on kansallinen turvallisuus heti kun saadaan käsitys lääketieteellisestä kartellista.

    T: Kyseessä on maailman turvallisuus. Kartelli toimii joka maassa. Kiihkeästi se vartioi rokotteiden loukkaamattomuutta. Näiden rokotteiden epäileminen on samalla tasolla kuin jos joku Vatikaanin piispa epäilisi ehtoollisen pyhyyttä katolisessa kirkossa.

    H: Tiedän, että jos joku Hollywoodin kuuluisuus lausuisi julkisesti, ettei hän ota rokotetta, hän suorittaisi ammatillisen itsemurhan.

    T: Hollywoodilla on hyvin voimakkaat yhteydet lääketieteelliseen kartelliin. Syitä on olemassa useita, mutta yksi niistä on yksinkertaisesti se, että kuuluisa näyttelijä saa osakseen valtavaa huomiota, sanoipa hän mitä hyvänsä. Vuonna 1992 olin läsnä FDA:ta vastaan suunnatussa mielenosoituksessanne Los Angelesin keskustassa. Yksi tai kaksi näyttelijää puhui FDA:ta vastaan. Sen jälkeiseltä ajalta joutuisitte tekemään kovasti työtä löytääksenne jonkun näyttelijän, joka on millään tavalla puhunut lääketieteellistä kartellia vastaan.

    H: Millainen mieli, mikä on perimmäinen mielenlaatu USA:n kansallisissa terveysinstituutioissa (NIH:ssa)?

    T: Ihmiset kilpailevat tutkimusmäärärahoista. Viimeinen asia, joka heidän mieleensä tulisi, on vallitsevan tilanteen kyseenalaistaminen. He ovat jo sisäisessä sodassa noista rahoista. He eivät tarvitse lisää ongelmia. Tämä on hyvin eristetty systeemi. Se luottaa ajatukseen, että yleisesti ottaen nykyaikainen lääketiede on hyvin menestyksekästä kaikilla rintamilla. Systeemin ongelmien myöntäminen millä tahansa alueella merkitsisi koko yrityksen epäilemistä. Sen vuoksi saatettaisiin ajatella, että NIH on viimeinen paikka, jossa järjestää mielenosoituksia. Mutta asia on päinvastoin. Jos viisi tuhatta ihmistä ilmaantuisi sinne vaatien selontekoa tuon tutkimusjärjestelmän todellisista hyödyistä, vaatien tietoa siitä, mitä todellisia terveydellisiä hyötyjä on annettu ihmisille vastineeksi niistä miljardeista dollareista, jotka tähän laitokseen on haaskattu, jotakin voitaisiin saada aikaan. Kipinä voisi syttyä. Jos mielenosoituksia jatkettaisiin, voitaisiin saavuttaa kaikenlaisia vaikutuksia. Jotkut tutkijat saattaisivat alkaa vuotaa tietoa.

    H: Hyvä ajatus.

    T: Pukuun pukeutuneita ihmisiä seisomassa niin lähellä rakennuksia kuin poliisi sallii. Ihmisiä arkiasuissa, hölkkäasuissa, äitejä ja lapsia. Varakkaita ihmisiä. Köyhiä ihmisiä. Kaikenlaisia ihmisiä.

    H: Mitä sanotte pikkulapsille näinä päivinä annettavien monien rokotteiden yhteisestä tuhoavasta voimasta?

    T: Se on irvikuva ja rikos. Tästä ei ole olemassa mitään todellisia, vakavasti otettavia tutkimuksia. Jälleen oletetaan, että rokotteet ovat turvallisia ja sen vuoksi lukuisat annettavat rokotteet ovat myös yhdessä turvallisia. Mutta totuus on se, että rokotteet eivät ole turvallisia. Sen vuoksi mahdollisesti syntyvien vahinkojen määrä kasvaa, kun niitä annetaan useita lyhyen ajan sisällä.

    H: Sitten meillä on syksyn influenssakausi.

    T: Kyllä. Ikään kuin vain syksyllä nämä taudinaiheuttajat kulkeutuisivat Aasiasta Yhdysvaltoihin. Suuri yleisö nielee tämän premissin. Jos se tapahtuu huhtikuussa, se on paha vilustuminen. Jos se tapahtuu lokakuussa, se on influenssa.

    H: Kadutteko sitä, että olette työskennellyt kaikki nuo vuodet rokotealalla?

    T: Kyllä. Mutta tämän haastattelun jälkeen kadun hieman vähemmän. Ja työskentelen muilla tavoin. Annan tietoa tietyille ihmisille, kun ajattelen heidän käyttävän sitä hyvin.

    H: Mikä on asia, jonka haluatte ihmisten ymmärtävän?

    T: Että rokotteiden turvallisuuden ja tehokkuuden todistamisen taakka on niillä ihmisillä, jotka valmistavat ja lisensoivat niitä yleiseen käyttöön. Vain tämän. Todistamisen taakka ei ole Teillä tai minulla. Ja todistamiseen tarvitaan hyvin suunniteltuja pitkäaikaistutkimuksia. Tarvitaan laajat seurantatutkimukset. On haastateltava äitejä ja kiinnitettävä huomiota siihen, mitä äidit sanovat lapsistaan ja siitä, mitä näille on tapahtunut rokotuksen jälkeen. Kaikkia näitä asioita tarvitaan. Asioita, joita nykyisin ei ole.

    H: Asioita, joita nykyisin ei ole.

    T: Kyllä.

    H: Sekaannusten välttämiseksi tahtoisin vielä kerran tarkastella niitä sairausongelmia, joita rokotteet voivat aiheuttaa. Mitä sairauksia, kuinka se tapahtuu?

    T: Pohjimmiltaan puhumme kahdesta mahdollisesta haitallisesta seurauksesta. Ensiksi, henkilö saa sairauden rokotteesta. Hän saa sen sairauden, jolta rokotteen on tarkoitus suojata häntä. Koska jokin sairauden versio on rokotteessa alun alkaen. Tai toiseksi, hän ei saa sitä sairautta, vaan jonakin myöhempänä ajankohtana, ehkä heti, hän saa toisen sairauden, jonka rokote aiheuttaa. Sairaus saattaa olla autismi, jotakin, mitä kutsutaan autismiksi, tai se saattaa olla jokin muu sairaus, sellainen kuin aivokalvontulehdus. Hän saattaa tulla henkisesti vammaiseksi.

    H: Onko olemassa mitään tapaa verrata näiden erilaisten seurausten suhteellista esiintymistiheyttä?

    T: Ei ole. Koska seuranta on heikkoa. Voimme vain arvailla. Jos kysytte, kuinka moni sadasta tuhannesta lapsesta, jotka saavat tuhkarokkorokotteen, saa tuhkarokon, ja kuinka moni saa muita ongelmia tästä rokotteesta, niin tähän ei ole olemassa mitään luotettavaa vastausta. Tätä minä sanon. Rokotteet ovat taikauskoa. Ja kun kyse on taikauskosta, silloin ei saada faktoja, joita voidaan käyttää. Silloin saadaan vain tarinoita, joista useimmat on suunniteltu tukemaan taikauskoa.

    Kuitenkin monista rokotuskampanjoista voimme koota kasaan kertomuksen, joka kyllä paljastaa joitakin hyvin hälyttäviä asioita. Ihmisiä on vahingoitettu. Vahingot ovat todellisia, ja ne voivat olla suuria ja ne voivat merkitä kuolemaa. Vahingot eivät rajoitu muutamiin tapauksiin, kuten meidät on saatu uskomaan. USA:ssa on äitien ryhmiä, jotka kertovat autismista ja lapsuuden rokotteista. He astuvat esiin ja nousevat seisomaan kokouksissa. Pohjimmiltaan he yrittävät täyttää sen kuilun, joka on syntynyt, kun tutkijat ja lääkärit ovat kääntäneet selkänsä koko asialle.

    H: Kysyisin Teiltä seuraavaa. Jos otetaan esimerkiksi lapsi, sanotaan Bostonista, joka saa hyvää ravitsevaa ruokaa, ruumiillista liikuntaa joka päivä, rakkautta vanhemmiltaan ja joka ei saa tuhkarokkorokotetta, niin millainen olisi hänen terveydentilansa verrattuna keskimääräiseen bostonilaiseen lapseen, joka syö huonosti ja katsoo televisiota viisi tuntia päivässä ja joka saa tuhkarokkorokotteen?

    T: Tietenkin vaikuttamassa on monia tekijöitä, mutta löisin vetoa sen puolesta, että ensimmäisellä lapsella on parempi terveydentila. Jos hän saa tuhkarokon, jos hän saa sen yhdeksänvuotiaana, on hyvin todennäköistä, että se on paljon lievempi kuin toisen lapsen mahdollisesti saama tuhkarokko. Löisin vetoa ensimmäisen lapsen puolesta joka kerta.

    H: Kuinka kauan työskentelitte rokotteiden parissa.

    T: Kauan. Yli kymmenen vuotta.

    H: Jos katsotte nyt taaksepäin, tuleeko mieleenne yhtään hyvää syytä sanoa, että rokotteet ovat menestyksekkäitä?

    T: Ei. Ei tule. Jos minulla olisi nyt lapsi, viimeinen asia, jonka sallisin, olisi rokottaminen. Muuttaisin pois osavaltiosta, jos olisi pakko. Muuttaisin sukunimemme. Häviäisin perhe mukanani. En sano, että näin pitkälle asioiden täytyisi mennä. On olemassa keinoja väistää systeemiä luvallisesti, jos tiedetään, kuinka toimia. Jokaisessa osavaltiossa on uskonnollisiin ja/tai filosofisiin näkemyksiin perustuvia erivapauksia, joihin voi vedota. Mutta tiukan paikan tullen lähtisin liikkeelle.

    H: Ja kuitenkin kaikkialla on lapsia, jotka saavat rokotteita ja näyttävät olevan terveitä.

    T: Oleellinen on sana ”näyttävät”. Entä kaikki ne lapset, jotka eivät kykene keskittymään läksyihinsä? Entä ne lapset, joilla on kiukunpuuskia tavan takaa? Entä ne lapset, jotka eivät ole aivan täysissä sielunvoimissa? Tiedän, että näihin asioihin on olemassa monia syitä, mutta rokotteet ovat yksi syy. En ottaisi riskiä. En näe mitään syytä ottaa riskiä. Ja, suoraan sanoen, en näe mitään syytä sille, että hallituksen sallittaisiin sanoa viimeinen sana tässä asiassa. Hallituksen lääketiede on kokemukseni mukaan usein sanojen ristiriita. Saadaan toinen tai toinen, mutta ei molempia (so. joko ”hallitus” tai ”lääketiede”, mutta ei molempia).

    H: Näin tulemme tilanteeseen, jossa kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet.

    T: Kyllä. Sallittakoon rokotteet niille, jotka tahtovat niitä. Sallittakoon toista mieltä olevien kieltäytyä niistä. Mutta, kuten aiemmin sanoin, tasapuolisia mahdollisuuksia ei ole, jos kaikkialla on valheita. Ja kun lapsista on kyse, vanhemmat tekevät kaikki päätökset. Nämä vanhemmat tarvitsevat tuhdin annoksen totuutta. Miten oli sen lapsen kohdalla, josta puhuin ja joka kuoli DPT-rokotteeseen? Millaisen tiedon perusteella hänen vanhempansa toimivat? Voin kertoa Teille, että se oli hyvin puolueellista (so. yksipuolista). Se ei ollut todellista tietoa.

    H: Lääketieteen PR-ihmiset yksissä tuumin lehdistön kanssa pelästyttävät puolikuoliaiksi vanhemmat kauheilla ennusteillaan siitä, mitä tapahtuisi, jos heidän lapsensa eivät saa rokotuksia.

    T: He saavat rokotteesta kieltäytymisen näyttämään rikokselta. He rinnastavat sen huonoon vanhemmuuteen. Tätä vastaan taistellaan paremmalla tiedolla. Auktoriteetteja vastaan taisteleminen on aina haasteellista. Ja jokainen itse mielessään päättää, ryhtyykö siihen. Päätöksen teko on jokaisen henkilön vastuulla. Lääketieteellinen kartelli pitää tästä veikkauskohteesta. Se veikkaa, että pelko voittaa.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  31. Rokotteet viruslinkoina – hengenvaara!

    Käyn läpi tätä 25.8.2020 julkaistua artikkelia:

    https://childrenshealthdefense.org/news/the-dengue-vaccine-a-cautionary-tale/

    Maailman odottaessa kiihdytetyllä vauhdilla kehitettävien ja VASTUUSTA VAPAUTETTUJEN rokotteiden saapumista Paul Offitin ja Peter Hotezin kaltaiset rokotteiden puolustajat ja kehittäjät ovat olleet huomattavan vähäpuheisia…

    Molemmat tohtorit ovat myöntäneet aikaisempien yritettyjen koronavirusrokotteiden epäonnistumiset, ja he ovat tällöin viitanneet ”vasta-aineriippuvaiseen (sairauden ja immuunivasteen) voimistumiseen”, jota kutsutaan myös ”patogeeniseksi vauhdittumiseksi” (sairauden vauhdittumiseksi),

    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32292901/

    Myös USA:n kansallisen allergian ja infektiotautien instituutin (NIAID) johtaja Anthony Fauci on puhunut tästä potentiaalisesta ongelmasta.

    Eräässä vuonna 2009 Expert Review of Vaccines -lehdessä julkaistussa artikkelissa todetaan: ”Suurin pelko rokotetiedemiesten keskuudessa on sellaisen rokotteen luominen, joka ei ainoastaan ole tehoton vaan myös pahentaa sairautta. Valitettavasti koronavirusrokotteilla on sairauden voimistamisen historia, erityisesti kissan koronavirusten kanssa”,

    https://www.medscape.com/viewarticle/706717_8

    Tri Paul Offit, joka on Philadelphian lastensairaalan rokotekoulutuksen keskuksen johtaja, toisteli eräässä huhtikuussa 2020 tehdyssä haastattelussa SARS-CoV-2-rokotetta koskevia huolia (SARS-CoV-2 on nykyistä koronaepidemiaa aiheuttavan viruksen nimi). Hän puhui denguekuume-rokotteen (Dengvaxia) myötä esiin nousseista ongelmista (huom. seuraavassa siteerauksessa mainitut ”neutraloivat vasta-aineet” ja ”sitovat vasta-aineet” ovat ROKOTTEEN elimistössä synnyttämiä vasta-aineita):

    ”On siis neutraloivia vasta-aineita ja sitovia vasta-aineita. On pyrittävä siihen, että neutraloivien vasta-aineiden määrä ja pysyvyys ovat paljon suuremmat kuin sitovilla vasta-aineilla, koska sitovat vasta-aineet voivat olla VAARALLISIA ja aiheuttaa jotakin, mitä joskus kutsutaan vasta-aineriippuvaiseksi voimistumiseksi.

    ”Ja olemme nähneet sen. Näimme sen denguekuume-rokotteessa – – Denguekuume-rokote teki sellaisten lasten tilan, jotka eivät olleet koskaan altistuneet denguekuumeelle, itse asiassa HUONOMMAKSI, kun heidät sitten (so. rokotuksen jälkeen) altistettiin luonnolliselle virukselle. PALJON HUONOMMAKSI. Se aiheutti jotakin, mitä kutsutaan denguekuumeen verenvuotoshokkisyndroomaksi (dengue haemorrhagic shock syndrome). LAPSET KUOLIVAT, koska lapset, jotka olivat alle yhdeksän vuoden ikäisiä ja jotka eivät olleet koskaan aiemmin altistuneet denguekuumeelle, KUOLIVAT todennäköisemmin jos heidät oli rokotettu kuin jos heitä ei oltu rokotettu – – Ja syy tähän oli vasta-aineriippuvainen voimistuminen.

    ”Koska se, mitä tapahtui, oli se, että nuo sitovat vasta-aineet eivät neutraloi virusta, ne vain sitoutuvat siihen. Meillä on solujemme pinnoilla ns. Fc-reseptoreita, jotka voivat sitten päästää vasta-aineen (ja siihen kiinnittyneen viruksen) sisään, ts. ne sitovat vasta-aineen ja tuovat viruksen solun sisälle (jossa virus voi lisääntyä). Se on itse asiassa tehokkaampi tapa virukselle päästä solun sisään kuin mikään muu tapa. Kun (rokotteilla) siis luodaan kaikki nuo vasta-aineet, silloin potentiaalisesti aiheutetaan tämä vasta-aineriippuvainen voimistuminen, mikä voi potentiaalisesti pahentaa ongelmaa, jos rokotettu sitten (so. rokotuksen jälkeen) altistuu villille tyypille eli luonnolliselle virukselle.”

    https://zdoggmd.com/paul-offit-2/ (kohta 11:53)

    [Kun siis mainitut solujen pinnoilla olevat Fc-reseptorit päästävät ja tuovat rokotteen synnyttämiä sitovia vasta-aineita ja niihin kiinnittyneitä (rokotuksen jälkeisessä altistumisessa elimistöön tunkeutuvia) luonnollisia viruksia solujen sisään, silloin kyseessä on otsikon mainitsema viruslinko. Rokote on, kuten sitaatti kertoo, tehokkain tapa saada virus solun sisään, joten rokote on tehokkain tunnettu viruslinko, joka suorastaan linkoaa rokotuksen jälkeisessä altistuksessa (esim. kohdattaessa luonnollinen koronavirus tai denguekuumevirus) virukset solujen sisään (lisääntymään siellä). Niin syntyy se voimistunut ja vauhdittunut tauti ja siitä aiheutuva raju ja kontrolloimaton immuunireaktio, joka voi TAPPAA (kuten Offit yllä sanoo). Siksi rokotteet, etenkin denguekuume- ja koronavirusrokotteet, ovat hengenvaarallisia, kuten otsikko sanoo. Rokotteita voidaan siis sanoa murhaamistavoiksi ja rokottamista ylipäätään murhayritykseksi tai murhaamiseksi. Se on se syy, miksi rokotevalmistajat ovat vaatineet ja saaneet itselleen vastuuvapauden rokotteistaan. Kun ne rokotteidensa synnyttämillä sitovilla vasta-aineilla ja yllä kuvatulla viruslingollaan tappavat ihmisiä/kansoja, ne eivät joudu vastuuseen. Mielestäni koko rokoteteollisuus rokotteineen ja rokotuksineen on kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta, ja koko touhu (myös erittäin patogeeninen THL) tulisi lopettaa ja syylliset heittää tyrmään. Kansa olisi PALJON terveempi ja onnellisempi, jos se eläisi omaa normaalia elämäänsä ja sairastaisi rauhassa ja kärsivällisesti omat lastentautinsa ja flunssansa (esim. nämä koronaflunssat) ja influenssansa vahvistuen ne läpikäytyään monin tavoin – esimerkiksi autoimmuunisairaudet, autismi, neurologiset sairaudet ja krooniset sairaudet vähenisivät tai jopa loppuisivat, koska ne ovat yleensä seurausta siitä, että elimistöön väkisin tungettu keinotekoinen immuunijärjestelmä (rokote) tuhoaa eliniäksi normaalia luonnollista immuunijärjestelmää (ja tästähän lääketieteellinen mafia ja THL eivät puhu koskaan) sen ohella, että se aiheuttaa runsaasti välittömiäkin haittavaikutuksia (esim. kätkytkuolemia). On käsittämätöntä ja kauhistuttavaa, että Suomessa rokotetaan ihmisiä! Se on lääketieteen loppu, lääketieteellinen fiasko. Ei lääketiede saa vahingoittaa, invalidisoida ja tappaa ihmisiä ja tuottaa niin kumppanilleen lääketeollisuudelle miljardivoitot ja siten voimistaa sen mahdollisuuksia tuhota ja tappaa yhä uusia ihmisiä yhä uusilla rokotteilla (vammauttamis- ja murhavälineillä). Hävytön juoni: rokotetaan ihmisiä, ja sitten vihellellen ja rahoja laskien odotellaan, että he kohtaavat jossakin niitä luonnollisia viruksia, joita vastaan heidät on rokotettu, ja saavat rajun ja kammottavan reaktion ja ehkä kuolevat. Vain kylmäverinen, petturimainen ja kavala mafia toimii niin. Suomen johto ja Suomen kansa (ja tietenkin patogeeninen THL) ovat täysillä mukana. V.-I. L.].

    Artikkeli kertoo, mitä esimerkiksi Filippiineillä tapahtui v. 2017, ja se lainaa seuraavaa artikkelia:

    https://www.npr.org/sections/goatsandsoda/2019/05/03/719037789/botched-vaccine-launch-has-deadly-repercussions

    ”Tavoitteena oli pelastaa tuhansien lasten elämä ja estää arviolta 10 000 sairaalaan joutumista viiden vuoden aikana. Lopulta kuitenkin arviot ovat, että yli 100 000 filippiiniläistä lasta sai rokotteen, jonka terveysviranomaiset sanovat kasvattaneen heidän riskiään saada vakava ja joskus TAPPAVA sairaus. Lisäksi muut rokotteen saaneet lapset ovat saattaneet joutua vaaraan, koska, kuten heidän vanhempansa väittivät, heidän terveytensä ei ollut hyvä. Ranskalainen lääkealan yhtiö Sanofi Pasteur kulutti 20 vuotta – ja noin 2 miljardia dollaria – Dengvaxian (mainitun rokotteen nimi) kehittämiseen. Yhtiö testasi sitä useassa laajassa kokeessa yli 30 000 lapsella maailmanlaajasti ja julkaisi tulokset arvovaltaisessa lehdessä New England Journal of Medicine.”

    Karu totuus on, että huolimatta 20 vuoden tutkimuksista ja monista kliinisistä kokeista Dengvaxia aiheutti VAMMAUTUMISTA JA KUOLEMAA juuri sen väestön keskuudessa, jota sen oli tarkoitus palvella. Vuotta ennen, vuonna 2016, Maailman terveysjärjestö WHO julisti Dengvaxian turvalliseksi ja suositteli sitä 9-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille.

    [lisään itse tähän, mitä J.B. Handley sanoo asiasta kirjassaan ”How to End the Autism Epidemic”, s. 67-68. Hän kertoo, että denguekuumerokote annettiin Filippiineillä kaiken kaikkiaan yli 700 000 lapselle ja että kun näistä ne, jotka eivät olleet aikaisemmin sairastaneet denguekuumetta, kohtasivat myöhemmin (so. rokottamisen jälkeen) luonnollisen denguekuumeviruksen, he sairastuivat denguekuumeeseen vakavasti ja usein KUOLETTAVASTI. Tämä synnytti skandaalin Filippiineillä. Lääketeollisuuden vaikutus sai maan presidentiltä Rodrigo Dutertelta murhaavaa kritiikkiä, ja hänen totesi edustansa välityksellä: ”Emme jätä yhtäkään kiveä kääntämättä saadaksemme ne vastuuseen, jotka ovat vastuussa tästä häpeämättömästä julkisen terveyden huijauksesta, joka VAARANTAA SATOJEN TUHANSIEN NUORTEN IHMISTEN ELÄMÄN.” The Manila Times -lehti siteerasi rokotetutkija Scott Halsteadia: ”Se tapahtui. Meillä on rokote, joka voimistaa denguekuumetta.”].

    Jo vuonna 2011 eräs tutkimus varoitti denguekuumeen vasta-aineriippuvaisesta voimistumisesta:

    ”VAKAVA SAIRAUS voidaan nähdä primaarisen infektion aikana mutta se on tavallisempi toisen infektion jälkeen, jonka aiheuttaa sellainen serotyyppi, joka on erilainen kuin aiemmassa infektiossa (denguekuumeviruksella on neljä serotyyppiä) – – Se suuri määrä viruksen replikaatiota (soluissa, ks. Fc-reseptoreista yllä sanottu; replikaatio tarkoittaa solujen sisällä tapahtuvaa viruksen lisääntymistä kahdentumalla, V.-I. L.), joka nähdään sekä sekundaarisen infektion aikana heterotyyppisellä viruksella että primaarisen denguevirusinfektion aikana myöhäisessä lapsuudessa, on suora seuraus replikaation vasta-aineriippuvaisesta voimistumisesta. Tämän voimistuneen virusreplikaation saavat alun perin välillisesti aikaan ne ennestään olemassa olevat ei-neutraloivat tai vähäisesti netraloivat vastaineet – ne alussa mainitut sitovat vasta-aineet! (V.-I. L.) – viruksen pinta-antigeeneille, jotka lisäävät viruksen ja vasta-aineen muodostaman kompleksin pääsyä niihin soluihin, joissa on Fcγ-reseptoreita. Rokotteiden täytyy tuottaa pitkäaikainen suoja kutakin denguekuumeviruksen neljää serotyyppiä vastaan tuottamalla neutraloivia vasta-aineita”,

    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/21219187/

    Huom. sitaatin lopussa olevaan mainintaan neutraloivien vasta-aineiden välttämättömyydestä kaikkien neljän serotyypin kohdalla on syytä liittää se artikkelin toisaalla esittämä huomio, että denguekuumerokote (Dengvaxia) ei tuota neutraloivia vasta-aineita yhtä serotyyppiä, serotyyppi 2:ta, vastaan.

    New England Journal of Medicine raportoi vuonna 2015 rokotevalmistaja Sanofi Pasteurin viidessä Kaakkois-Aasian maassa 2-14-vuotiailla lapsilla tekemästä kliinisestä kokeesta CYD14 näin:

    ”CYD14 -kokeessa, joka suoritettiin alle 9-vuotiailla lapsilla, jotka olivat joutuneet sairaalaan denguekuumeen takia, VAKAVA SAIRAUS tuli 8:lle osallistujalle 19:stä rokoteryhmässä eikä yhdellekään plaseboryhmässä” (plasebo on lumelääke).

    Sanofin Kaakkois-Aasiassa suorittamien kliinisten kokeiden johdosta (ei riittävää tehoa serotyyppien 1 ja 2 kohdalla) Singaporen ympäristöministeri totesi, ettei Dengvaxia ollut riittävän hyvä lisättäväksi maan kansalliseen rokotusohjelmaan. Filippiineilläkin Dengvaxian käyttö lopetettiin joulukuussa 2017, mutta sitä ennen oli ehditty rokottaa 734 000 9-vuotiasta ja sitä vanhempaa lasta. ROKOTE TAPPOI 600 NÄISTÄ LAPSISTA. Filippiineillä on menossa oikeudenkäynti tästä asiasta.

    Artikkelin lopussa kosketellaan muutamin sanoin tulossa olevia koronavirusrokotteita. Eläinkokeissa Oxford-AstraZenecan rokote-ehdokas tuotti huolestuttavia tuloksia, koska kaikki rokotetut apinat sairastuivat, kun heidät altistettiin Covid-19-virukselle, ja kaikki ne myös levittivät tautia yhtä paljon kuin rokottamattomat, mikä tarkoittaa sitä, ettei rokote pysäytä leviämistä ja ettei siitä ole hyötyä,

    https://childrenshealthdefense.org/news/another-gates-vaccine-bites-the-dust-sick-monkeys-everywhere/

    Kaikki apinat tapettiin viikko altistamisen jälkeen, joten epäselväksi jäi, mitä muita ongelmia olisi saattanut kehittyä.

    Modernan rokotteellaan tekemien kokeiden täysien tulosten tultua julki eräs WIRED- artikkeli kertoo: ”Siinä vaiheessa kun he (kokeeseen osallistujat) olivat saaneet kaksi annosta, jokaisella oli päänsärkyä, vilunväreitä tai väsymystä, ja ainakin 80%:n kohdalla tämä olisi saattanut häiritä heidän normaalia toimintaansa. Eräs osallistuja, joka sai vakavan reaktion korkeaan annokseen, on kertonut yksityiskohtaisesti, kuinka paha se oli.”

    Artikkeli toteaa, että asiantuntijoihin luottaminen ei aina pääty hyvin, koska mahtava lääketeollisuus ja hallitukset ja niiden laitokset (Suomessa THL) käyttävät ”ota voittoa nyt, pyydä anteeksi myöhemmin” -strategiaa (ja se on vuorenvarma todistus VÄKIVALTARIKOLLISUUDESTA, V.-I. L.).

    [Minusta on täysin käsittämätöntä, että Suomessa käytetään rokotteita. Ne tuhoavat aina elämää ja terveyttä tavalla tai toisella (krooniset sairaudet autoimmuunisairaudet, neurologiset häiriöt, autismi ja niiden takana oleva LUONNOLLISEN IMMUUNIJÄRJESTELMÄN ELINIKÄINEN JÄRKKYMINEN JA HEIKENTYMINEN; lisäksi lukuisat välittömät haittavaikutukset, jopa kuolema). Jokaisella ihmisellähän on luonnostaan oikein toimiva immuunijärjestelmä; mitään keinotekoista korvikeimmuunijärjestelmää (rokotteita) ei tarvitse kukaan! Rokoteteollisuus, rokotteet ja hallinnon rokotteentyrkytyslaitokset (THL) ovat piinkovaa, terveydestä ja elämästä täysin piittaamatonta järjestäytynyttä rikollisuutta, ja rikolliset tulisi saattaa vastuuseen kansalle aiheuttamastaan vahingosta. V.-I. L.].

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  32. J.B. Handley: Sulkutilojen hulluus – se on ohi.

    Referoin J.B. Handleyn artikkelia ”LOCKDOWN LUNACY 3.0 – It’s over” (julk. 30.7.2020),

    https://childrenshealthdefense.org/news/lockdown-lunacy-3-0-its-over/

    Jos joku toivoo, että Covid-19-pandemia jatkuu ikuisesti, tämä artikkeli voi tuottaa hänelle pettymyksen. Maailma on hullun lailla vaahdonnut virulenssiltaan vain hieman normaalia vakavammasta koronaviruksesta SARS-CoV-2, jolla on ainutlaatuinen ja selvä ikäjakautumamalli, minkä olisi pitänyt tehdä rajoittamisesta helpon ja paniikista täysin tarpeettoman. Väitettään, että ”pandemia on ohi” Handley lupaa tukea faktatiedoilla ja asiantuntijoiden viisaudella.

    Useimmat varmastikin ovat menettäneet järkensä tässä asiassa, sanoo Handley. Psykiatri Jeffrey A. Tucker kirjoittaa esseessään 10.7.2020: ”Nyt on tapahtumassa tämän vaikean lääketieteellisen häiriön (hän viittaa ahdistushäiriöihin, vainoharhaisiin harhaluuloihin ja irrationaaliseen pelkoon) leviäminen koko väestöön. Perustava sairaudenpelko on muuttumassa joukkopaniikiksi. Se näyttää melkein tarkoitukselliselta. Se on traagista”,

    https://www.aier.org/article/when-will-the-madness-end/

    On havaittu, että nuoret ihmiset erityisesti pelkäävät Covid-19-tautia. Retkeillessään ja pyöräillessäänkin he käyttävät usein maskeja.

    Artikkelissa on kuvio ”Figure 1: Estimated Covid-19 Risks for ’People like you’”, jossa esitetään, miten eri-ikäiset ihmiset arvioivat itsensä kaltaisten ihmisten riskiä saada Covid-19-tartunta, joutua sen vuoksi sairaalaan ja kuolla siihen. Ilmi käy, että 18-34-vuotiaat yliarvioivat riskinsä kuolla Covid-19:ään 20-kertaiseksi todellisuuteen nähden.

    Se, millaista jälkeä väärä informaatio ja sulkutilojen aiheuttama pelko ja paniikki Amerikassa ovat saaneet aikaan, käy ilmi myös seuraavan tutkimuksen tuloksista (tutkimus tehty heinäkuun puolivälissä):

    https://www.kekstcnc.com/covid-19/responding-to-covid-19/

    Tutkimus osoittaa, että amerikkalaiset arvioivat Covid-19:ään kuolleiden maanmiestensä kokonaismäärän 200-kertaiseksi todelliseen määrään verrattuna (kuolleiden määräksi arvioitiin 30 miljoonaa, kun todellinen määrä oli 151 000). Väärä informaatio on USA:ssakin tehnyt pahaa jälkeä.

    Samassa tutkimuksessa saksalaiset arvioivat Covid-19:ään kuolleiden maanmiestensä kokonaismäärän 300 kertaa liian suureksi, britit, ruotsalaiset ja ranskalaiset omiensa 100 kertaa liian suureksi. Yhteiskunnat ovat siis menettäneet järkensä pandemiaviruksen suhteen.

    Handley päivittää sitten aiempaa kahta ”LOCKDOWN LUNACY”-sarjansa artikkelia seuraavien viiden asian kohdalta: infektiokuolleisuus, kuolleisuus iän mukaan, laumaimmuniteettikynnys, rajoitusten toimimattomuus ja virusten elinkaarikäyrät (Farrin laki) ja näihin liittyen kuolleisuus ainoana luotettavana keinona seurata viruksia.

    1. Infektiokuolleisuus. Infektiokuolleisuus on Covid-19:n tosiasiallinen kuolleisuus. Sen arvioimiseksi tarkasti tarvitaan kuolemien kokonaismäärä sekä niiden ihmisten kokonaismäärä, joilla on ollut virus. Jälkimmäistä on hankala arvioida, koska hyvin monet ihmiset ovat oireettomia. Handley pitää luotettavimpana lähteenä tuon arvion tekemiseen Stanfordin yliopiston John Ioannidiksen meta-analyysia ”The infection fatality rate of COVID-19 inferred from seroprevalence data”,

    https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.05.13.20101253v3.full.pdf

    Metatutkimus osoittaa keskimääräiseksi infektiokuolleisuudeksi 0,25%. Noin alhainen infektiokuolleisuus ei koskaan, toteaa Handley, olisi ansainnut niitä vastatoimenpiteitä, joihin olemme nähneet terveysviranomaisten ja valittujen virkamiesten ryhtyvän. Covid-19 on hieman normaalia vaikeampi flunssatauti, ei enempää.

    2. Kuolleisuus iän mukaan. Tässä Handley viittaa seuraavaan tutkimukseen: ”Assessing the Age Specificity of Infection Fatality Rates for COVID-19: Meta-Analysis & Public Policy Implications”,

    https://www.nber.org/papers/w27597.pdf

    Artikkelissa on taulukko tuosta tutkimuksesta (Table 6), ja siitä käy selville, että Covid-19 muodostaa hyvin alhaisen riskin lapsille ja nuorille aikuisille, mutta keski-ikäisille aikuisille se on vaarallinen ja vanhuksille erittäin vaarallinen.

    3. Laumaimmuniteettikynnys. Handley toteaa, että on käymässä selväksi, että Covid-19:n laumaimmuniteettikynnys on luokkaa 10-20%. Noin alhainen laumaimmuniteettikynnys selittää sen, miksi COVID-19 ON JO SAAVUTTANUT LAUMAIMMUNITEETIN SUURIMMASSA OSASSA EUROOPPAA JA MIKSI USA:SSAKIN TAUTI ON LÄHES OHI. Handley viittaa tutkimukseen ”Herd immunity tresholds for SARS-CoV-2 estimated from unfolding epidemics”,

    https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.07.23.20160762v1.full.pdf

    Tutkimus toteaa: ”Johtopäätöstemme mukaan laumaimmuniteettikynnys on noin 10-20% – – näillä havainnoilla on syvällisiä seuraamuksia nykyisen pandemian hallitsemisen kannalta, koska jotkut väestöt saattavat olla lähellä laumaimmuniteetin saavuttamista siitä huolimatta, että niissä ovat voimassa enemmän tai vähemmän tiukat sosiaalisten etäisyyksien pitämisten toimenpiteet.”

    Johtopäätös, että Covid-19:n laumaimmuniteettikynnys on 10 ja 20 prosentin välillä, on saamassa laajaa hyväksyntää, ja se on saamassa vahvistusta todellisesta maailmasta, kun maat kaikkialla näkevät Covid-19:n aiheuttamien kuolemien yksinkertaisesti ehtyvän, kun virukselta loppuvat uudet ihmiset, joita infektoida. Ilmeinen selitys sille, miksi Covid-19:n laumaimmuniteettikynnys on paljon matalampi kuin luultiin, on se, että paljon useammat meistä ovat luonnostaan immuuneja Covid-19:lle, koska meidän T-solumme kantavat immuniteettia, joka perustuu siihen tosiasiaan, että me olemme kaikki altistuneet monille koronaviruksille (useimmat koronavirukset ovat tavallisen flunssan aiheuttajia, VL), mitä yleiseksi kutsutaan vilustumiseksi. Handley pitää suosikkinaan tässä asiassa avoimesti puhuvaa Oxfordin yliopiston tri Sunetra Guptaa ja antaa linkin hänen haastatteluunsa ”We may already have herd immunity – an interview with Professor Sunetra Gupta”,

    https://reaction.life/we-may-already-have-herd-immunity-an-interview-with-professor-sunetra-gupta/

    Sunetra Gupta toteaa: ”Mitä en osannut odottaa, oli se, että jotkut reaktiomme aiempiin altistumisiimme kausittaisille koronaviruksille saattavat suojella meitä infektiolta. On yksi asia infektoitua eikä tulla sairaaksi, mutta se, mitä uudet tutkimukset osoittavat, on se, että ihmiset itse asiassa torjuvat infektion. Siis vielä perustavammalla tasolla ennestään olemassa olevat vasta-aineet tai T-soluvasteet koronaviruksia vastaan näyttävät suojelevan infektiolta, ei ainoastaan infektion seurauksilta.”

    Samassa haastattelussa Sunetra Gupta selittää myös, kuinka rajoitukset ja sulkemiset eivät ainoastaan ole vaikuttamattomia vaan että ne maat ja osavaltiot, jotka eristivät itsensä, yksinkertaisesti vain siirtävät tuomiopäiväänsä.

    Sunetra Guptan ja hänen tutkijaryhmänsä uusi tutkimus ”The impact of host resistance on cumulative mortality and the treshold of herd immunity for SARS-CoV-2” tutkii laumaimmuniteettiasiaa pidemmälle;

    https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.07.15.20154294v1.full.pdf

    Tutkimus toteaa: ”Tulokset auttavat selittämään sen alueellisen vaihtelun suuren määrän, joka nähdään serologisessa vallitsevuudessa ja kumulatiivisissa kuolemissa, ja ne viittaavat siihen, että riittävä laumaimmuniteetti saattaa olla jo olemassa mahdollisen toisen aallon lieventämiseksi huomattavasti. – – Samoin, 10-20 prosentin seropositiivisuusmäärät ovat täysin sopusoinnussa paikallisten immuniteettiasteiden kanssa, jotka ovat lähestyneet laumaimmuniteettikynnystä tai jopa ylittäneet sen, missä tapauksessa uudelleen ilmaantumisen riski ja laajuus on alhaisempi kuin nykyisin ymmärretään.”

    4. Rajoitukset eivät toimi. Toivottavasti historioitsijat tulevat näkemään sen, että poliitikot on otettu mukaan yritettäessä taistella virussairauden normaalia kulkua vastaan, yhtenä typerimmistä asioista, joita koskaan olemme tehneet. Yksinkertaisesti sanoen: virus tulee olemaan virus. Kuten Sunetra Gupta selittää: ”Epidemia on ekologinen suhde, joka meidän on hoidettava itsemme ja viruksen kesken. Mutta sen sijaan ihmiset katsovat sitä täysin ulkoisena asiana”, toisin sanoen: kuten jokainen muu virus, Covid-19 on täällä pysyäkseen. Rajoitukset tarjoavat poliitikoille ”illuusion kontrollista”, mutta tietoa virtaa sisään, että ne ovat olleet hyödyttömiä, ja jopa Lancet, yksi maailman arvovaltaisimmista lääketieteellisistä aikakauslehdistä, on lähtenyt mukaan, ks. artikkeli ”A country level analysis measuring the impact of government actions, country preparedness and socioeconomic factors on COVID-19 mortality and related health outcomes”,

    https://www.thelancet.com/journals/eclinm/article/piis2589-5370(20)30208-x/fulltext

    Lancet kirjoittaa: ”Hallituksen toimiin, sellaisiin kuin rajojen sulkemisiin, täydellisiin seisauttamisiin ja suuriin määriin COVID-19-testauksia, ei liittynyt tilastollisesti merkittäviä pienentymisiä kriittisten tapausten määrässä tai kokonaiskuolleisuudessa.”

    Saksalaiset tiedemiehet katsoivat tähän aiheeseen Saksan sisällä, ja tulivat samaan johtopäätökseen tutkimuksessaan, jonka nimi on ”Change points in the spread of COVID-19 question the effectiveness of nonpharmaceutical interventions in Germany”,

    https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.07.05.20146837v2.full.pdf

    Tutkimus sanoo: ”Infektioiden trendinmuutos eksponentiaalisesta kasvusta vaimenemiseen ei ollut rajoitustoimenpiteiden aiheuttama, vaan se tapahtui aikaisemmin. Myöhempien ei-farmaseuttisten toimenpiteiden uusia vaikutuksia ei voida selvästi havaita: Ensinnäkään ei ole mitään sellaista merkittävää vaikutusta infektioiden suhteen, jonka voitaisiin katsoa johtuvan koulujen ja päiväkotien sulkemisesta. Toiseksi, vaikutukset, jotka voisivat liittyä kontaktikieltoon, a) eivät tule näkyviin kaikkien kolmen indikaattorin kohdalla, b) poikkeavat voimakkuudeltaan ja ovat yleensä heikkoja vaikutuksia, ja c) eivät sovi yhteen sen ajankohdan kanssa, jolloin toimenpide tuli voimaan. Siten toisen (maaliskuun 16.-18. pv) ja kolmannen (maaliskuun 23. pv) väliintulovaiheen välttämättömyys on kyseenalainen…”

    Amerikkalaisista kuvernööreistä (osavaltioiden toimeenpanovallan haltijoista), jotka uhkaavat ottaa uudelleen käyttöön sulkemistoimet (tai jatkaa niitä), Handley toteaa, että heidän uhkaustensa tukena ei ole mitään tiedettä.

    5. Virukset menevät ylös ja sitten alas, ja kuolleisuus on ainoa luotettava tapa seurata niitä (viittaus virusinfektioiden luonnolliseen elinkaareen, ns. Farrin lakiin). Tätä on selitetty eräässä Oxfordin yliopiston tutkijaryhmän artikkelissa, nimeltään ”COVID-19: William Farr’s way out of the Pandemic”,

    https://www.cebm.net/covid-19/covid-19-william-farrs-way-out-of-the-pandemic/

    William Farr, brittiläinen epidemiologi 1800-luvun puolivälin paikkeilla, ymmärsi, että kaikki virukset seuraavat samanlaista kaavaa ja että kuolemien käyrän nouseva osa vastaa suurin piirtein infektiokäyrän laskevaa osaa, mikä tarkoittaa, että jos tiedetään, koska on saavutettu kuolemien määrän huippu, silloin melko hyvin tiedetään, koska virus tulee häviämään. Farr kirjoitti: ”Kuolleisuus on tosiasia; kaikki muu on päättelyä.”

    Oxfordin tiedemiehet kirjoittavat: ”Kun kuolemien huippu on saavutettu, meidän tulisi lähteä siitä, että infektio on alkanut jo laskea samoin asteittaisin askelin. Kun kuolemia käytetään laskevien infektioiden merkkinä, silloin on helpompi suunnitella seuraavia askeleita niiden yhteisöjen uudelleen avaamiseksi, jotka ovat sulkutilassa.”

    Huom. Artikkelissa on kaavakuva Farrin lain mukaisesta infektiokäyrästä ja hieman sen jälkeen ilmaantuvasta kuolemien käyrästä. Infektiokäyrän huipun ja kuolemien käyrän huipun välillä on 21-28 päivää. Infektiokäyrän laskeva osa osuu yksiin kuolemien käyrän huipun kanssa.

    Virusepidemioiden ajoitus ja käyrän muoto (käyrä nousee, saavuttaa huipun ja sitten laskee) ovat myös erilaisia maantieteellisen leveyspiirin mukaan (artikkelissa on kuvio leveyspiirien mukaan influenssaepidemioiden kohdalta). Pohjoisessa, 30. leveyspiirin yläpuolella (jossa Suomi on), epidemia on syyskuun ja huhtikuun välillä (huippu joulukuun ja maaliskuun välillä). Etelässä, 30. leveyspiirin alapuolella, virusinfektiot ovat huhtikuun ja joulukuun välillä, huippu kesäkuun ja lokakuun välillä.

    Päiväntasaajan ja 30. leveyspiirin välissä etelässä ja pohjoisessa käyrä on paljon matalampi ja ajoittuu pitkin vuotta.

    Nyt, syyskuun alussa, Suomessa siis ei ole Covid-19-epidemiaa. Se on päättynyt jo huhti-toukokuussa. THL, hallitus ja tiedotusvälineet johtavat harhaan. Yleisesti, kun epidemia syntyy, voidaan leveyspiirien mukaan tarkasti ennustaa, kuinka epidemia maantieteellisesti etenee.

    Myös kuolinmäärien käyrät todistavat, ettei Suomessa ole enää mitään epidemiaa tai pandemiaa; Handleyn lähde on Worldometers:

    https://www.worldometers.info/coronavirus/

    Eri maita katsottaessa käy selväksi, että THL, hallitus ja tiedotusvälineet joutuvat naurunalaisiksi. Handley ottaa Worldometersistä Euroopan kohdalta kuusi maata: Ruotsin, Saksan, Espanjan, Italian, Ranskan ja Britannian. RUOTSISSA EI OLLUT SULKUTILAA (”lockdowns”), muissa mainituissa maissa oli vaihtelevassa määrin. Kuolemien käyrät ovat noissa maissa samantapaiset. LÄNSI-EUROOPASSA EPIDEMIA ON KÄYRIEN MUKAAN OHI, myös Ruotsissa. Uusien kuolemien määrät ovat nollassa. Suomessakin kuolemien kokonaismäärä on ties kuinka kauan ollut jo lähes sama, n. 350. Käyrät siis todistavat, ETTEI SULKUTILOILLA JA RAJOITUKSILLA OLE OLLUT MITÄÄN VAIKUTUSTA. SILLÄ, MITÄ SUOMEN HALLITUS ON EPIDEMIAN SUHTEEN TEHNYT, JA SILLÄ, MITÄ VÄESTÖ ON TEHNYT, EI OLE OLLUT MITÄÄN VAIKUTUSTA EPIDEMIAN KULKUUN. VIRUS ON VIRUS. SE KULKEE YLLÄ MAINITUN FARRIN KÄYRÄN MUKAAN, EIVÄTKÄ IHMISTOIMET MUUTA SITÄ. THL on harhaanjohtava propagandalaitos ja rokotteilla rikastuvien tahojen paikallistoimisto. Hallitus on vastuuton totellessaan THL:n ”asiantuntijoita” tai näiden vaikutuksen alaisia sairaaloiden ”asiantuntijoita.” THL on ahneen ja rikollisen lääketeollisen mafian rahoittama.

    Kuolemien määristä Handley toteaa, että maakohtaiset raportoitujen Covid-kuolemien määrät ovat todennäköisesti todellisia määriä suuremmat, koska monissa paikoissa painostetaan luokittelemaan mikä tahansa epäselvä kuolema Covid-19-kuolemaksi. USA:ssa on menty jopa niin pitkälle, että Covid-19:n kohdalla (ei minkään muun taudin kohdalla!) on kuolintodistusten kuolinsyymerkintöjen kohdalla annettu uudet luokitteluohjeet, jotka ovat johtaneet siihen, että nyt kuolintodistukset ilmoittavat Covid-19-kuolemia liki 10 kertaa enemmän kuin entisten ohjeiden mukaan ilmoitettaisiin (kyseessä siis kuolintodistusmanipulaatio). Seuraavan artikkelin mukaan entisin ohjein (jotka kaikkien muiden sairauksien kohdalla ovat siis edelleen voimassa) mentäessä Covid-kuolemien määrä USA:ssa olisi 90,2% alhaisempi kuin mitä nykyisin ilmoitetaan:

    https://childrenshealthdefense.org/news/if-covid-fatalities-were-90-2-lower-how-would-you-feel-about-schools-reopening/

    Oikea tapa arvioida viruksen vaikutusta onkin verrata nykyistä kaikki kuolinsyyt käsittävää kuolleisuutta viime vuoden kaikki kuolinsyyt käsittävään kuolleisuuteen. Verrattaisin siis väestön kokonaiskuolleisuutta eri vuosina/eri ajankohtina. Tämä on paljon tarkempi tapa nähdä, onko Covid-19 vaikuttanut kuolleisuuteen, ja niin mainittu William Farr teki.

    Standordin yliopiston tri Michael Levitt (Nobel-palkinnon saaja), joka on ollut oikeassa Kiinan ja Ruotsin suhteen, tekee juuri niin kuin William Farr sanoi: hän katsoo menneisyyden kaikkien syiden kuolleisuutta, ja kun nyt päästään samaan tasoon, silloin pandemia on ohi. Levitt kirjoittaa (25.7.2020):

    ”USA:n Covid-19 on ohi neljässä viikossa, jolloin USA:n raportoitujen kuolemien määrä tulee olemaan alle 170 000. Mistä tiedämme, että se on ohi? Kuten Euroopassa siitä, milloin kaikkien syiden kuolemien lisäkuolemat (yli normaalin menevät siis) ovat normaalilla tasolla viikon ajan. Raportoidut Covid-19-kuolemat saattavat jatkua elokuun 25. päivän jälkeen, samoin raportoidut tapaukset, mutta se tulee olemaan ohi.”

    Levitt siis sanoo, että 25.8.2020 Covid-19 on USA:ssa ohi. Silloin ei havaita enää Covid-19:n aiheuttamaa kuolleisuuden nousua normaaliin kokonaiskuolleisuuteen verrattaessa.

    Euroopan osalta Levitt sanoo, että Euroopassa ei pandemiaa enää ole. Covid-19:stä johtuvat lisäkuolemat ovat loppuneet jo useita viikkoja sitten:

    ”Lisäkuolemien kokonaismäärä Euroopassa v. 2020 ei ole muuttunut 9 viikkoon. Silti lukumäärä on suuri: 175 000 Covid-kauden kuolemaa 1.3. jälkeen. Tämä vastaa n. 25 päivän luonnollisia kuolemia – – Se on Covid-19:n raskas vero.”

    Covid-19 on ohi suurimmassa osassa maailmaa.

    Artikkelin lopussa on joitakin yleisempiä siteerauksia, ja yhdessä niistä sanotaan, että tämä uusi koronavirus olisi todennäköisesti saanut osakseen PALJON VÄHEMMÄN huomiota, jos ei olisi olemassa modernia molekulaarista lääketiedettä geneettisine analyyseineen, vasta-ainetesteineen ja referenssilaboratorioineen. Sikainfluenssakin olisi vallannut maailman, eikä kukaan lääkäri olisi huomannut sitä.

    Huomata ALETTIIN, kun tuli korkeatekninen lääketiede ja ROKOTETEOLLISUUS (joka tietenkin tarvitsee uhreja, siis rahaa). Ebolassa, SARS:ssa ja lintuinfluenssassa epidemiologit, tiedotusvälineet, lääkärit ja lääkealan painostusryhmät ovat systemaattisesti virittäneet maailmaa hirveisiin katastrofaalisiin ennusteisiin ja uusien, uhkaavien infektiotautien vaaroihin. Eniten näistä infektiotaudeista saa huomiota osakseen influenssa. Yli 130 laboratoriossa 102 maassa tutkijat etsivät jatkuvasti uusia influenssan aiheuttajia. Kokonaiset työurat ja instituutiot, ja suuret määrät rahaa, ovat riippuvaisia heidän työnsä tuloksista. Influenssa-asiantuntija Tom Jefferson sanoo: ”Joskus tulee tunne, että kokonainen toimiala lähestulkoon odottaa jonkin pandemian tulemista. Tarvittiin vain jonkin influenssaviruksen mutaatio, ja koneisto alkoi jauhaa”,

    https://www.spiegel.de/international/world/reconstruction-of-a-mass-hysteria-the-swine-flu-panic-of-2009-a-682613.html

    Covid-19:ää ja muita epidemioita ja pandemioita tuskin huomattaisiin, jos tuota rahanteko- ja neuroosikoneistoa (THL, tiedotusvälineet, asiantuntijamafia, korkeatekninen lääketiede, moderni molekulaarinen lääketiede analyyseineen, testeineen ja laboratorioineen, rokoteteollisuus ja painostusryhmät) ei olisi. Ilman tuota sairasta ja väkivaltaiseksi yltyvää koneistoa maailma olisi paljon parempi ja terveempi (esim. luonnollisen laumaimmuniteetin ja vastustuskyvyn salliva) paikka elää. THL on Suomen kansan sairaaksi tekijä (kemikaaliterrorismi ja- tyrannia) ja valheellisen terveyden lipunkantaja. Sitä hoitavat psykoottiset ja ahneet terveysvalehtelijat, joita koko virallinen Suomi kuulee.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  33. Eikö viruksia voi yksinkertaisesti häätää pois?

    Erinomainen keino häätää virukset pois olisi pään päälle laitettava propelli. THL:n, sairaaloiden, sairaanhoitopiirien ja terveyskeskusten asiantuntijat, median edustajat, hallitus ja maan näkyvin trendinluoja presidentti voisivat näyttää esimerkkiä propellin käytöstä. Propellia ei tarvitse ottaa valveillaoloaikana lainkaan päästä pois, joten sen käyttö on vaivatonta ja helppoa. Ehdotukseni takana on luotettava tiede, sillä tiede on osoittanut, että propellit karkottavat pienetkin hiukkaset, jollaisia virukset ovat.

    Vesa-Ilkka Laurio, lääketiet. lis.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  34. Valkoisen talon tri Atlas: ”Sulkemistoimet vahingollisempia kuin virus”

    Koronavirustoimien myrkkysopasta ja Valkoisen talon tri Atlaksesta on juuri ilmestynyt artikkeli ”White House’s Dr. Atlas: ’Lockdown more harmful than virus’”,

    https://thehighwire.com/white-houses-dr-atlas-lockdown-more-harmful-than-virus/

    Esitän suomeksi, mitä artikkelissa sanotaan.

    Ne, jotka kiinnittävät laaja-alaisesti huomiota tieteellisiin faktoihin, tietävät, että sulkemistoimenpiteitä ei pitäisi olla enää. Ajatukset siitä, että niihin täytyisi ryhtyä jälleen ”toista aaltoa” varten, tulisi unohtaa.

    Kuitenkin monien maiden kansat painiskelevat yhä hallituksen lujakätisten toimien kanssa, jotka eivät seuraa oikeaa tiedettä vaan kumpuavat autoritaarisesta vallankahmaisusta, josta ei haluta irrottaa otetta.

    Valkoisen talon koronavirusasiantuntijaryhmän joukosta tri Anthony Fauci ryhtyi puhetorveksi esittäen alati muuttuvia ennusteita. Hän poimi kirsikoita tieteestä ja johti aivan liian monet amerikkalaiset tarpeettomiin taloudellisiin vaikeuksiin. Hänen poistuttuaan hiljattain presidentin viereltä tilalle on tullut selväjärkisempi, tieteeseen nojaava tri Scott Atlas, entinen Stanfordin yliopiston lääketieteellisen keskuksen professori ja lääkäri, joka nyt toimii presidentin erityisneuvonantajana.

    Vaikka tri Atlas ei ole kovin usein puhunut Valkoisen talon puhujakorokkeelta, ilmassa näyttää olevan muutosta. Vaikka tri Faucin näkökannat yrittävät pysyä relevantteina nahjusmaisten, PR-tilaisuuksien kaltaisten mediaesiintymisten kautta, tri Atlas ei ole tuhlannut aikaa tehdäkseen todellista tiedettä tunnetuksi. Koska hänet on havaittu kaivatuksi viisauden ja järjen ääneksi koronavirusasiantuntijaryhmässä, hän esiintyi hiljattain Steamboat-instituutin vapauskonferenssissa tuodakseen esiin joitakin kovia totuuksia,

    https://www.youtube.com/watch?v=b3hru5v1by0&t=2535s

    Mitä koronaviruksen vuoksi suoritettuihin sulkutoimenpiteisiin tulee, tri Atlas myönsi, että sulkutoimenpiteet olivat vahingollisempia kuin virus, mainiten, että ”historia tulee rekisteröimään ne politiikan epäonnistumisena.” Nämä eivät ole ainoastaan hänen tuntemuksiaan. Useat avainmittarit ovat soittaneet hälytyskelloja, ja yhä soittavat.

    Masennus, mielenterveyden haasteet ja itsemurhahakuisuus ovat kaikki lisääntyneet sulkutoimenpiteiden paineessa. Negatiivinen taloudellinen vaikutus tulee edelleen viemään elinvuosia lukemattomilta väestönosilta. Kaikkien sairaaloiden kattava sulkeminen ja epäolennaisten toimenpiteiden peruuttaminen olivat myös erehdys. Colorado Sun -lehti raportoi Denver Health -sairaalan tutkijoiden äskettäisestä tutkimuksesta näin:

    ”Denver Health -sairaalassa ja muissa suurissa sairaaloissa pitkin metroaluetta sairaalaan tulevien kiireellisistä sydänvaivoista kärsivien ihmisten määrä laski merkittävästi, kun valtio määräsi lisääntyvästi tiukkoja toimenpiteitä, rohkaisten ihmisiä pysymään sisällä virusten leviämisen pysäyttämiseksi. Eikä näin ollut vain Coloradossa – sairaalat ympäri maata ja Euroopassa havaitsivat saman ilmiön.”

    Tutkimuksessa havaittiin, että niiden ihmisten määrä Denverissä, jotka kuolivat sydämenpysähdykseen kotona kahden viikon aikana siitä, kun koko osavaltiota koskeva kotonapysymismääräys oli annettu, oli suurempi kuin niiden ihmisten kokonaismäärä, jotka kuolivat Covid-19:ään kaupungissa tuona aikana.

    Tri Atlas ei tyytynyt vain ryöpyttämään tarpeettomasti ylimitoitettuja sulkutoimenpiteitä. Puhuessaan yrityksistä horjuttaa uskoa hydroksiklorokiiniin hän väitti: ”Objektiivinen tiede on lähes kuollut.” Tri Atlas meni pidemmälle sanoen: ”Monet tutkimuspaperit, joita julkaistiin, olivat kirjaimellisesti roskaa”, ja jotkut niin huonoja, että ”ne olivat vilpillisiä.”

    Ajatus, että tieteelliset aikakauslehdet voivat olla ja ovat jonkin agendan ajamia, ei ole uusi ajatus. Vuonna 2009 Marcia Angell, entinen New England Journal of Medicine -lehden päätoimittaja, kirjoitti: ”Ei yksinkertaisesti ole enää mahdollista uskoa suurta osaa siitä kliinisestä tutkimuksesta, jota julkaistaan.” Vuonna 2015 raportoitiin laajasti siitä, että Richard Smith, joka toimitti British Medical Journal -lehteä yli vuosikymmenen ajan, sanoi, että ei ole näyttöä siitä, että vertaisarviointi on hyvä tapa löytää virheitä, ja väitti, että ”suurin osa siitä, mitä aikakauslehdissä julkaistaan, on yksinkertaisesti virheellistä tai roskaa.” Smith meni pidemmälle ja sanoi: ”Jos vertaisarviointi olisi lääke, se ei koskaan pääsisi markkinoille, koska meillä on paljon näyttöä sen haittavaikutuksista eikä näyttöä sen hyödyllisyydestä – – On aika teurastaa pyhä lehmä.”

    On selvää, että tri Atlas tarkoittaa bisnestä. Yleisö saa häneltä suoria vastauksia elintärkeisiin kysymyksiin.

    The Hill -lehdessä julkaistussa uudessa mielipidekirjoituksessaan ”Restore our lives using medical science, data, and common sense” (”Antakaa meille takaisin meidän elämämme käyttämällä lääketiedettä, faktatietoa ja maalaisjärkeä”) tri Atlas sanoo selvästi, miksi koulujen tulisi aueta,

    https://thehill.com/opinion/healthcare/514948-restore-our-lives-using-medical-science-data-and-common-sense

    Vaikka vallanjanoiset terveysviranomaiset ja byrokraatit yrittävät puristaa pelon viimeisetkin pisarat oikeuttaakseen sen, että he vievät yhä enemmän ihmisten vapauksia, tri Atlas kirjoittaa suoraan:

    ”Tämän me tiedämme: Tiedämme, kuka on vaaranalainen. Vain 0,2 prosenttia USA:n kuolemista on ollut alle 25-vuotiaita ihmisiä, ja 80 prosenttia on ollut yli 65-vuotiaissa ihmisissä; keskimääräinen kuolinikä on 78. Eräs JAMA Pediatrics -tutkimus Pohjois-Amerikan lastensairaaloista totesi suoraan, että ’tietomme osoittavat, että lapset ovat paljon suuremmassa vaarassa saada kriittinen sairaus influenssasta kuin Covid-19:stä.”

    Sitten on olemassa CDC:n tiedot (CDC on USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus). Näiden tietojen analysointi kertoo, että tapauskuolleisuus on vähentynyt noin 85 prosentilla sen huipusta. CDC:n tuore raportti toteaa, että vain 6%:ssa tapauksista Covid-19 oli listattu ainoana kuolinsyynä. Vaikka paljon keskustelua käydään tietojen väärintulkinnasta, kun faktantarkistajat ja sosiaalisen median jätit kamppailevat tukahduttaakseen kaiken raportoinnin ja keskustelun tästä tosiasiasta, se on tietojen avainkohta.

    Varhaisessa vaiheessa koronavirustoimenpiteitä minnesotalainen senaattori tri Scott Jensen astui julkisuuteen epätavallisen pyynnön kanssa, jonka hän oli saanut CDC:ltä. Siinä CDC pyysi laskemaan kuolemia Covid-kuolemiksi, vaikkei niitä voitu todistaa tai vahvistaa. Hän myös näytti suuren rahallisen kannustinpalkkion sellaisille sairaaloille, jotka listasivat kuolemia Covid-kuolemiksi eivätkä muiksi kuolemiksi. CDC:n toimintaohjeet vääristivät ikuisiksi ajoiksi Covid-tapausten totuudenmukaisen laskemisen.

    CDC nousi otsikoihin myös sen jälkeen kun asiantuntijaryhmän lääkärit päättivät yksimielisesti siirtää USA:n massiivisen testauslaitteiston tarkemmin suunnattuun strategiaan. Muutos teki testauksen pakolliseksi vain terveydenhuollon työntekijöille ja niille, jotka olivat hoitokodeissa tai pitkäaikaishoidon laitoksissa.

    Erään lehdistökonferenssin aikana Floridassa kuvernööri Ron DeSantisin ohella tri Atlas kommentoi, että positiivisten oireettomien testien löytäminen” ei ollut testauksen tarkoitus.” Testauksen tarkoitus on suojella riskialttiita henkilöitä ja ”estää noita ihmisiä kuolemasta ja estää ihmisiä saamasta vakavaa sairautta”, sanoi tri Atlas,

    https://www.youtube.com/watch?v=kkbbblx9k6o

    Näyttää siltä, että totuudenmukaisemman tuntuinen ”tiede” johtaa maan koronaviruspolitiikkaa. Mutta jäljelle jää kysymys, tapahtuuko täysi tointuminen aiemmin tarpeettomista sulkutoimenpiteistä, ja jos tapahtuu, niin koska. Tri Fauci on nyt siirretty istumaan oikean ryhmänsä kanssa Gates-WHO-Järjestynyt Media -kompleksin parissa. Asettuvatko hänen vaikutusvaltansa ja niiden vaikutusvalta, joihin hän on liittynyt, taka-alalle Amerikan toipuessa?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  35. Koronaviruksen vastaiset toimet ovat pelkkää kustannusta, hyötyä ei lainkaan.

    Kristina Kristen on kirjoittanut artikkelin ”Covid Response Is All Cost, No Benefit” (julk. 20.8.2020),

    https://childrenshealthdefense.org/news/covid-response-is-all-cost-no-benefit/

    Käyn läpi hänen artikkeliaan, osa suomennosta, osa referointia.

    Hallituksen virkamiesten toimenpiteet Covid-19:ää (nykyisen koronavirustaudin nimi) vastaan ovat olleet strategisesti yksipuolisia ja lyhytnäköisiä. Ryhtyessään toimiin olettamaansa viruksen uhkaa vastaan monet johtajat luopuivat rationaalisesta pyrkimyksestä alentaa KOKONAISKÄRSIMYSTÄ ja KOKONAISKUOLLEISUUTTA. Keskittyessään sokeasti ”pysäyttämään viruksen” virkamiehet kevytmielisesti asettivat rajoituksia miljardeille ihmisille kaikkialla maailmassa keskustelematta asiasta juuri kenenkään kanssa ja jättäen huomioon ottamatta kustannusnäkökohdan, välttämättömän osan ”kustannus-hyöty” -analyysia laskettaessa mitä tahansa ratkaisua.

    Kustannus-hyöty -analyysin, kaikkein perustavimman periaatteen missä tahansa päätösprosessissa, etenkin niissä, jotka koskevat elämää, kuolemaa ja terveyttä, täytyy sisältää kaksi kriittistä tietoa: toimivatko toimenpiteet, ja jos toimivat, koituuko niistä enemmän haittaa, ja jos koituu, niin siinä tapauksessa täytyy harkita muita vaihtoehtoja, myös sitä, ETTEI TEHDÄ MITÄÄN. Jos ns. ratkaisu ”toimii” mutta niin tehdessään tuottaa massiivista, suhteetonta oheisvahinkoa ja lisää kokonaishaittaa, silloin sitä ei selvästikään voida kutsua ratkaisuksi eikä väestöä tietenkään tulisi velvoittaa siihen.

    Ennenkuulumaton, epätieteellinen koe

    Terveille väestöille ei ole koskaan ennen asetettu erillään pysymisen, etäisyyksien pitämisen ja maskien pitämisen velvoitteita. Miksi? Vastaus on yksinkertainen: koska alkeellinen mahdollisesti pelastuvien henkien ja koko yhteiskunnan kokonaisharvennuksen suhteen laskeminen osoitti, että se oli järjetön ”ratkaisu” minkä tahansa mikrobin kohdalla. ”Lääke” olisi paljon tappavampi ja vahingollisempi kuin ”sairaus.”

    Sulkutilojen, etäisyyksien pitämisten ja maskinpitovelvoitusten kerroksiset seuraamukset ja pitkäaikaiset vaikutukset eivät ole vielä paljastuneet, mutta sen tiedämme, että köyhyyden ja itsemurhien määrät ovat nousseet jyrkästi, kun 50 miljoonaa ihmistä on pakotettu köyhyyteen yksin USA:ssa. USA:ssa on arvioitu, että 1%:n kasvu työttömyydessä johtaa 37 000 kuolemaan köyhyyden ja epätoivon seurauksena, ja tämä tulee olemaan tuhoisaa, koska nuo kuolemat tulevat jatkumaan vielä kauan sen jälkeen kun virus on poistunut.

    Erään YK:n raportin mukaan yhteiskuntien sulkemiset ovat pysäyttämässä vuosikymmeniä jatkuneen edistymisen köyhyyden vähentämisessä ja terveyden ja koulutuksen parantamisessa. YK kertoo, että maailman talouden laskusuunnan seurauksena perheiden kokemat taloudelliset vaikeudet voivat johtaa satojen tuhansien lasten kuolemiin v. 2020, pysäyttäen viimeisten 2-3 vuoden aikana tapahtuneen edistymisen pikkulasten kuolleisuuden vähentämisessä yhdessä vuodessa. Ja tämä hälyttävä luku ei edes ota huomioon kriisin vuoksi keskeytyneitä palveluita – se ainoastaan heijastaa nykyistä suhdetta talouksien ja kuolleisuuden välillä ja on niin ollen liian pieni arvio vaikutuksesta. Vajaaravitsemusta on odotettavissa, kun 143 maassa 368,5 miljoonan lapsen, jotka normaalisti ovat riippuvaisia kouluaterioista päivittäisen ravinnon luotettavana lähteenä, täytyy nyt löytää muita lähteitä. Uhat lasten mielenterveydelle ja hyvinvoinnille ovat myös huomattavat. Tässä YK:n raporttiin linkki:

    https://www.un.org/sites/un2.un.org/files/policy_brief_on_covid_impact_on_children_16_april_2020.pdf

    Ihme kyllä, Covid-19 näyttää olevan enimmäkseen kehittyneen maailman sairaus, sillä 74% 4,4 miljoonasta tapauksesta ja 85% maailman kuolemista tapahtuu Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Toisaalta yhteiskuntien sulkemiset tappavat ihmisiä toimeentulon menettämisten ja terveyspalveluiden häiriöiden kautta. Noin 1,6 miljardia maailman 2 miljardista epävirallisesta työntekijästä, eli lähes puolet maailman työvoimasta, on jo menettänyt työpaikkansa Kansainvälisen työjärjestön mukaan. Näihin kuuluu keikkatyöntekijöitä läntisissä talouksissa. Suuri enemmistö työpaikkojen menetyksistä on kuitenkin kehitysmaissa, joissa suurin osa työstä on epävirallista ja perheet elävät kädestä suuhun, luottaen päivittäiseen palkkaan, jos he aikovat syödä sen päivän päättyessä.

    Puuttuva käsite: taloudellisten näkökohtien vaikutus elämään, terveyteen ja kuolleisuuteen

    Virheelliseen väitteeseen ”terveys on tärkeämpi kuin varallisuus” sisältyy lakkaamaton väärä kahtiajako. Talous on monille jotenkin erillään siitä, mikä se itse asiassa on, elinvoima. Jotkut eivät huomaa, että vaikka varakkaat hyötyvät tästä elinvoimasta, enemmistö elää, kärsii ja kuolee sen johdosta. Mikä vielä pahempaa tämän oletetun ”hyödyn” kannalta, tiedot kaikkialta maailmasta osoittavat nyt, että niissä maissa, joissa oli täydelliset sulkutilat, ei ainoastaan ole massiivisia taloudellisia oheisvahinkoja vaan myös Covidin aiheuttamien kuolemien määrät monissa tapauksissa ovat suuremmat kuin maissa, joissa sulkutiloja oli vähän tai ei ollenkaan, sellaisissa kuin Ruotsi, Etelä-Korea, Japani ja Taiwan – luonnollisissa ”kontrolliryhmissä” tässä massiivisessa, ennenkuulumattomassa globaalissa kokeessa. Tämä todistusaineisto ottaa kaiken sulkutilojen ”hyödyn” kokonaan pois yhtälöstä, jättäen jäljelle vain ”kustannukset”, todelliset kustannukset, jotka virkamiehet ovat jättäneet vaille huomiota.

    Ongelmalliset ”hyveet”

    Se, että miljoonille terveille ihmisille, nuorille ja vanhoille, asetetaan velvollisuus pitää kangasmaskeja, on ehkä kaikkein ongelmallisin ”ratkaisu”, joka, kuten huomataan, antaa vain vähän hyötyä tukehduttamisen kustannuksella. Aivan perustasolla me kaikki ymmärrämme, että partikkelin koolla verrattuna filtterin kokoon on merkitystä. Tiedämme, että maskit voivat suodattaa joitakin bakteereita ja saasteita, mutta koska virusten koko on 0,06-0,125 mikronia, kangasmaskit ovat käytännössä kyvyttömiä blokkaamaan niiden aerosolimuotoista leviämistä. Lukuisat satunnaistetut kontrollitutkimukset eivät ainoastaan ole osoittaneet, että ne ovat onnettoman tehottomia pysäyttämään leviämistä, vaan jotkut ovat myös osoittaneet, että maskit LISÄÄVÄT infektiota sen johdosta, että maskeja kosketellaan toistuvasti ja että mikrobeja kertyy maskeihin. Valtava määrä tietoa yksinkertaisesti ei tue väitettä, että ne suojaavat virukselta. [tässä artikkeli antaa 7 viitettä artikkelin lopussa oleviin linkkeihin].

    Maskeja on mainostettu nyt hyveellisinä huolimatta heikentyneen terveyden realiteeteista. Olemme luodut hengittämään sisään happirikasta ilmaa, ja me hengitämme ulos hiilidioksidia, metabolista jätetuotetta. Aivomme ovat riippuvaisia riittävästä ja jatkuvasta hapensaannista voidakseen optimaaliset tuottaa soluenergiaa elämän ylläpitämiseksi. Keskushermostojärjestelmä on siihen liittyen erittäin haavoittuvainen riittämättömälle hapensaannille. [tässä artikkeli antaa 8 viitettä artikkelin lopussa oleviin linkkeihin]. Normaali ilman happipitoisuus on 20,9%. Mutta pitäessämme maskia osa uloshengityksen hiilidioksidijätteestä syrjäyttää maskissa olevan hapen, ja silloin me hengitämme uudelleen sisään omaa hiilidioksidiamme. Silloin me luonnollisesti estämme optimaalista hengityskaasujen vaihtoa, jota kutsutaan hengittämiseksi ja jota ilman emme pysy hengissä.

    Tunnetut normit

    USA:n Työturvallisuus ja työterveyshallitus OSHA on määrännyt, että työpaikoilla ilman happipitoisuuden täytyy olla yli 19,5%; sitä alemmat pitoisuudet muodostavat OSHA:n mukaan ”välittömän vaaran elämälle ja terveydelle.” On havaittu, että sekunneissa OSHA:n hyväksymät varoittimet osoittavat maskien sisällä olevien happitasojen laskevan jyrkästi reilusti alle 19,5%:n. Maskeilla suoritetut havaintoesitykset näyttävät 17-18%:n happitasoja, jolloin varoittimet hälyttävät kuuluvasti maskin pitäjille, että he hengittävät liian vähän happea. [näistä asioista artikkeli antaa vielä 5 viitettä artikkelin lopussa oleviin linkkeihin].

    OSHA säännöstelee myös ilman hiilidioksiditasoja työympäristöissä. Ulkona normaali hiilidioksidipitoisuus on 350-550 ppm (parts per million). Hyväksyttävä taso on alle 600 ppm. OSHA:n hyväksymät varoittimet osoittavat sekunneissa vaarallisia hiilidioksidipitoisuuksia maskien sisällä, pitoisuuksien noustessa yli 10 000 ppm:n. Kohonneiden hiilidioksidipitoisuuksien vaikutuksista ihmisiin artikkeli antaa seuraavan luettelon:

    600-1 000 ppm: valituksia jäykkyydestä ja hajusta;
    1 000-2 500 ppm: yleinen uneliaisuus;
    2 500-5 000 ppm: odotettavissa terveydellisiä haittavaikutuksia.

    Pitkäaikaisen altistumisen rajat:

    suurin sallittu pitoisuus 8 tunnin työskentelyn aikana: 5 000 – 10 000 ppm;
    suurin sallittu pitoisuus 15 minuutin työskentelyn aikana: 30 000 ppm.

    Liian hiilidioksidin aiheuttamat negatiiviset terveysvaikutukset ovat tulos siitä, että se on tukehduttaja (asfyksiaa aiheuttava). Yksinkertainen tukehduttaja on kaasu, joka vähentää tai syrjäyttää normaalia happea hengitysilmassa. OSHA:n mukaan ”lievästi koholla olevan hiilidioksidipitoisuuden oireita voivat olla päänsärky ja uneliaisuus. Korkeammissa pitoisuuksissa voi esiintyä hengityksen nopeutumista, sekavuutta, lisääntynyttä sydämen lyöntivolyymia, kohonnutta verenpainetta ja lisääntyneitä rytmihäiriöitä. Erittäin suurten hiilidioksidipitoisuuksien aiheuttaman happivajaan ilman hengittäminen voi johtaa tukehtumiskuolemaan.”

    Harvardin ja Yalen yliopistoissa suoritetuissa erillisissä kokeissa vapaaehtoiset opiskelijat osallistuivat kolmeen lyhyeen kokeeseen, joiden aikana he hengittivät ilmaa, jossa oli hiilidioksidia 600 ppm, 1 000 ppm ja 2 500 ppm. Tulokset olivat hämmästyttäviä: ”1 000 ppm:n pitoisuudessa oli kohtalaisia päätöksentekokyvyn heikentymisiä verrattuna 600:n pitoisuuteen. 2 500 ppm:n pitoisuudessa henkisen kapasiteetin lasku oli ällistyttävän suuri.” Huolestuttavalla tavalla kangasmaskit nostavat hiilidioksiditasoja yli 5 000 ppm:n!

    Toinen potentiaalisesti vakava liian korkean hiilidioksidipitoisuuden sivuvaikutus, jonka lääkärit ja sairaanhoitajat hyvin tuntevat, on respiratorinen asidoosi, jossa hiilidioksidin kertyminen laskee veren pH:ta (veri tulee happamaksi). Veressämme tai liuoksessa oleva hiilidioksidi tulee hiilihapoksi, ja tällä heikolla hapolla on tärkeä rooli puskurina yhdessä bikarbonaatin (heikko emäs) kanssa veren pH:n pitämiseksi hyvin kapealla tasolla 7,35-7,45. Elämämme kirjaimellisesti riippuu siitä, että tämä nimenomainen pH-taso säilyy, ja kehomme ovat riippuvaisia ensi sijassa kahdesta elimestä, keuhkoistamme ja munuaisistamme, pidettäessä tätä tasoa stabiilina. Hengittäessämme uudelleen sisään oman uloshengityksemme hiilidioksidia, voi, erityisesti ajan mittaan, syntyä respiratorinen asidoosi, joka on stressitekijä munuaisille ja verenkiertojärjestelmälle. Velvoitamme lapsia ja työntekijöitä pitämään maskeja tuntien ajan joka päivä tietäen, että he hengittävät normaalia huonompaa ilmaa ja todennäköisesti luovat siten epätasapainotiloja ja stressiä kehoissaan. Missä ovat turvallisuustutkimukset, jotka osoittavat, ettei maskien pitäminen pidempiä aikoja tyrehdytä kasvua tai synnytä sairauksia lapsissa, joilla ei ole käytännössä mitään riskiä viruksesta itsestään?

    Tietenkin huolet maskien pitämisen suhteen ulottuvat paljon fysiologisia ja terveydellisiä jälkiseuraamuksia pidemmälle, paljon laajemmille ja yhtä tärkeille yhteiskunnallisten, emotionaalisten, vuorovaikutuksellisten ja yhteisöllisten vaikutusten alueille, jotka eivät kuulu tämän tutkielman piiriin. Riittänee, kun sanotaan, että niitä maskien pitämisen lyhyen ja pitkän ajan negatiivisia psykologisia vaikutuksia, jotka potentiaalisesti tuottavat hajanaisen, antisosiaalisen, pelokkaan ja mikrobikammoisen yhteiskunnan, ei voi liikaa painottaa.

    Vielä häiritsevämpää on, että vaikka tuoreet tiedot osoittavat infektiokuolleisuuden olevan 0,1-0,26%, mikä on vahvistettu globaalisti, ja vaikka kuolleisuus lähestyy nollaa, johtajamme jatkavat näitä äärimmäisiä toimenpiteitä. He jatkavat itsepintaisesti ikään kuin alkuperäiset, tolkuttoman epätarkat ja kauan sitten kumotut ennustusmallit olisivat vielä mukana kuvassa.

    Maapallon sulkeminen viruksen vuoksi on ennenkuulumatonta itsessään ja itsestään, mutta sen jatkaminen, kun sulkemistoimien, etäisyyksien pitämisten ja maskien pitämisten vakavat seurannaisvaikutukset tulevat niin suhteettomiksi oletettuun viruksen uhkaan nähden, on järkyttävää. Tämä täydellinen ja täysimittainen turvallisuuden ja terveyden syrjäyttäminen politiikan tekijöiden analytiikassa on luultavasti suurin kärsimyksen ja kuoleman ylläpitäjä. Sekopäinen machiavellistinen (moraalisesti arveluttavien keinojen käyttö politiikassa) asenne ratkaisuihin yksipuolisella ”menestys hinnalla millä hyvänsä” -mentaliteetilla on syrjäyttänyt oikean, avarakatseisen ja holistisen kriittisen järjenkäytön etsittäessä toteuttamiskelpoisia ratkaisuja. Joukossamme olevien järkevien ihmisten täytyy pyytää todellista ja rationaalista keskustelua ja monipuolisia ratkaisuja johtajiltamme; heidän vääriä asenteitaan ei voi enää sietää. Liian monen johtajan ylimielisyys ja jyrkkyys tässä kriisissä pitäisi katsoa rikoksiksi ihmiskuntaa vastaan.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  36. Eteläisen Tyynenmeren maissa raju sota ihmisiä vastaan pakollisen rokotteen puolesta, osa 1

    Australian sota.

    Australian sodasta ihmisiä ja yhteiskuntaa vastaan kertoo Jeffrey A. Tucker artikkelissaan ”Madness in Melbourne” (”Hulluutta Melbournessa”). Artikkeli on julkaistu 4.8.2020,

    https://www.activistpost.com/2020/08/madness-in-melbourne.html

    Referoin artikkelia.

    Melbourne on Australiassa Victorian osavaltiossa sijaitseva suurkaupunki.

    Jeffrey A. Tucker on matkoillaan suuresti nauttinut onnellisesta ja ystävällisestä Melbournesta. Nyt hän kuitenkin ilmoittaa Melbournen – ja Australian – muuttuneen helvetilliseksi poliisivaltioksi, tyranniaksi, eläväksi helvetiksi.

    Kun Covid-19:stä alkoi tulla uutisia, Australia ryhtyi välittömästi sotaan ihmisiä vastaan rokotteen puolesta. Keväällä 2020, ennen kuin maassa oli yhtäkään Covid-19-tapausta tai -kuolemaa (eteläisellä pallonpuoliskolla kausiepidemiat alkavat vasta alkukesästä), Australiassa ryhdyttiin sulkemistoimiin (”lockdowns”). Tarkoitus oli, maantieteellisen eristäytyneisyyden ja poliittisen neuvokkuuden turvin, eristää Australia kokonaan ja tukahduttaa virus.

    Se ei ollut hyvä ajatus, sillä se ei ole viruksen ajatus. Kun virus sitten saapui Australiaan, tukahduttamistoimet osoittautuivat turhiksi. Melbourne oli järjestänyt karanteenihotelleja ihmisille, jotka saapuivat ulkomailta tai palasivat risteilyiltä. Karanteenin kestoksi määrättiin kaksi viikkoa. Virus ei noudattanut sitä vastaan suunnattua määräystä vaan kulki omia teitään. Australian ylpeys ”viruksen tukahduttajana” muuttui paniikiksi ja maan täydelliseksi sulkutilaksi. Sisäiset rajat suljettiin. Melbournesta tuli elävä helvetti, ei viruksen vuoksi vaan helvetillisen poliisivaltion pystyttämisen vuoksi.

    Artikkeli luettelee joitakin tuon helvetin piirteitä:

    – poliisi voi nyt mennä kenen tahansa kotiin ilman kotietsintälupaa;

    – ulkonaliikkumiskielto klo 20.00 alkaen;

    – sakko, jos liikkuu ulkona ilman pätevää syytä – päiväsaikaan (by the day) sakko suurempi;

    – kylässä käyminen ja ystävien tapaaminen kielletty;

    – 200 dollarin sakko, jos ei käytä maskia (maskien pitäminen on pakollista kaikkina aikoina);

    – liikuntaa (ulkona) voi harrastaa vain kerran päivässä, kesto ei saa ylittää yhtä tuntia;

    – päivässä vain yksi henkilö taloudesta voi poistua talosta;

    – ei saa mennä 5 kilometriä kauemmas kodista;

    – häät ovat lailla kiellettyjä;

    – kaikenlaiset kokoontumiset kielletty;

    – armeija on kaduilla sakottamassa ja pidättämässä ihmisiä;

    – maaliskuun 21. päivän jälkeen poliisi on tehnyt 193 740 pistokoetta ympäri Victorian osavaltiota;

    – protestit ja aktivismi ovat laittomia; ihmisiä pidätetty rauhanomaisissa kokoontumisissa;

    – media on äärimmäisen puolueellista; protestoijia kutsutaan oikeistolaisiksi salaliittohörhöiksi; ei sallita keskustelua siitä, ovatko nämä sulkutoimet oikein vai eivät;

    – useita tuhansia ihmisiä asetettiin kotiarestiin, eivätkä he saaneet poistua mistään syystä; armeija jakoi ruoka-annoksia. Kaikki tämä johti hyvin monen ihmisen henkilökohtaiseen traumtisoitumiseen;

    – vaikka Australia ei ilmoita, kuinka paljon sakkoja sen on määrännyt, ABC Newsin raportti sanoo, että määrä on yli 5,2 miljoonaa dollaria tähän mennessä;

    – Melbournen kadut ovat tyhjiä (kaupungissa on yli 5 miljoonaa ihmistä). Ihmiset ovat vihamielisiä toisilleen, ja jokainen on naapurinsa niskassa (poliisille ilmoitetaan pienistäkin rikkeistä; ihmiset asettuvat toisiaan vastaan);

    – kyltit katujen varsilla sanovat (suurilla kirjaimilla): ”MITÄ SINÄ TEET? PYSY KOTONA”, ja toiset kyltit sanovat: ”Erillään pysyminen pitää meidät yhdessä”;

    – Victorian osavaltion pääministeri kuulemma osoittaa täydellistä halveksuntaa ihmisiä kohtaa ja aina syyttää heitä. Hän on kuulemma syyttänyt lapsiakin siitä, etteivät nämä ota asioita riittävän vakavasti. Viruksen leviämisestä hän kuulemma syyttää ihmisiä (vaikka juuri sitä virukset tekevät – ne leviävät);

    Kaikki tuo yllämainittu sen tähden, että 147 ihmistä on kuollut 6,4 miljoonan ihmisen Victoriassa (melkein kaikki kuolleet yli 70-vuotiaita, joilla lisäksi perussairauksia – näin kaikkialla muuallakin maailmassa).

    Rajoitusideologiaa kukkeimmillaan! Se on määrätöntä tyranniaa. Poliitikot tekevät autiomaan ja kutsuvat sitä terveydeksi.

    Tucker toteaa, että – kuten kaikkialla muuallakin maailmassa – Melbournen on saavutettava laumaimmuniteetti Covid-19:lle jossakin vaiheessa. Ne, jotka kieltävät sen, vaarantavat paitsi terveyden myös koko yhteiskunnan.

    [Tuo laumaimmuniteetti on niin tärkeä asia, että lisään tähän joitakin omia näkökohtiani siitä. Rajoitus- ja sulkutoimilla (etäisyyksien pitäminen, kotona pysyminen, tilaisuuksien kieltäminen, kokoontumisten kieltäminen, toimintojen keskeyttäminen, maskit, rajojen sulkeminen, matkustuskiellot, etätyöhön siirtyminen jne.) estetään laumaimmuniteetin syntyminen ja viruksen voittaminen, sillä laumaimmuniteetti syntyy kontaktien ja niin syntyvien infektoitumisten kautta – kun riittävän monelle tulee infektion läpikäymisen kautta immuniteetti virusta vastaan, virus ei löydä enää ihmisiä, jotka se voi infektoida. Rajoitus- ja sulkutoimilla pidetään epidemiaa yllä, ja sehän on ymmärrettävä keino pakottaa koko maailma rokotuksiin (vaarallisia, vailla tehoa). Samalla niillä tuhotaan talous, ihmisten normaali elämä ja työnteko, ihmisten henkinen hyvinvointi ja itse asiassa suuri osa koko yhteiskuntaa. Rajoitus- ja sulkutoimet eivät ole tiedettä; ne ovat brutaalia ja barbaarista primitiivireaktiota yhdistyneenä rokotetaikauskoon. Kukaan ei kohta löydä mitään rauhaa mistään. Lääketiedekin on paljastunut pelkäksi väkivaltaiseksi ja petolliseksi, jopa tappavaksi, mafiaksi. Samoin koko politiikan kenttä. Mafian kontrolloima media pitää huolen, ettei kukaan häiritse mafiaa ja että vain mafia saa viestinsä kuuluville. V.-I. L.].

    Nyt viestit Australiasta kertovat, että siellä on alettu kapinoida rajoitus- ja sulkutoimia vastaan, ja valaisen tässä lisäksi sitäkin asiaa, lähteenäni tämä Tyler Durdenin 5.9. julkaistu artikkeli:

    https://www.activistpost.com/2020/09/australias-draconian-lockdowns-spark-backlash-freedom-day-protesters-clash-with-cops.html

    Australiassa Sydneyssä, Melbournessa ja Byron Bayssä on puhjennut mellakoita, joissa satoja protestoijia on rynnännyt kaduille. He protestoivat drakonisia rajoitus- ja sulkutoimia vastaan, jotka ovat olleet voimassa jo n. viisi viikkoa. Useita pidätettiin. Monet saivat sakkoja ulkonaliikkumiskiellon ja suuria kokoontumisia koskevan kiellon rikkomisesta.

    ABC raportoi erään naisen sanoneen mielenosoituspaikalla: ”Ei ole mitään epidemiaa – se on vain veruke meidän pitämiseksemme rajoitusten alaisina.”

    Victorian osavaltion pääministeri Daniel Andrews sanoi mielenosoitusten jälkeen uutistoimittajille: ”Se ei ole turvallista, se ei ole fiksua, se ei ole laillista. Itse asiassa on erittäin itsekästä, että ihmiset tulevat ulos protestoimaan.”

    Australian entinen pääministeri Tony Abbott sanoi 1.9. muun muassa, että virushysteria ja drakoniset rajoitus- ja sulkutoimenpiteet pitävät yllä talouden hidastumista. Hän syytti mainittua Daniel Andrewsia terveysdiktaattoriksi, koska tämä oli asettanut 5 miljoona Melbournen asukasta kotiarestiin. Poliitikkojen on hänen mukaansa lakattava toimimasta traumatohtoreina ja otettava terveysekonomistinen asenne.

    Myös 8.9.2020 julkaistussa artikkelissa ”COVID-19 Vaccine Matters in AU and NZ, Part 1” puhutaan Australiaan liittyvistä asioista, ja muutama sana siitäkin,

    https://vaxxter.com/covid-19-vaccine-matters-in-au-and-nz-part-1/

    Pelot lääketieteellisen vapauden menettämisestä kasvavat Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, kun Covid-19-hulluus ja tyrannia lisääntyvät.

    Ovatko pakolliset Covid-19-rokotteet tulossa, kysyy Rachael Parsons, artikkelin kirjoittaja. Australian pääministeri sanoi ensin, että ”Covid-19-rokote tulee olemaan niin pakollinen kuin mahdollista”, ja seuraavana päivänä hän sanoi, että se ei olisi pakollinen. On spekuloitu, että rokotteen ottamiseen voitaisiin kuitenkin kannustaa (lue: kiristää) määräämällä, että jos joku ei ota rokotetta, hän ei saa palkkaakaan. Sellaisia rangaistuksiahan on jo olemassa niiden kohdalla, jotka eivät halua rokotuttaa lapsiaan. Jotkut pikkuyritykset ovat vaatimassa oikeutta antaa potkut työntekijöille, jos he kieltäytyvät ottamasta Covid-19-rokotetta.

    Victorian osavaltio Australiassa on tiukkojen rajoitusten alaisena (ulkonaliikkumiskiellot, sakot, maskipakot, poliisit etsivät aktiivisesti ihmisiä, jotka rikkovat sääntöjä). Rajakontrollit ovat Australiassa tiukat. Eräs Australian National Review’n artikkeli väitti, että Covid-19-tarun tarkoitus on tuoda käyttöön pakolliset rokotteet. Australian nykyinen pääministeri Scott Morrison arvioi, että uusi sulkutila Victoriassa tulee maksamaan maalle 12 miljardia dollaria ja tekemään 400 000 australialaista työttömiksi entisten lisäksi. Nyt syyskuun alussa Victorian osavaltiossa oli 415 Covid-19:ään liittyvää kuolemaa ja 502 koko Australiassa (huom. Suomessa nyt 337). Vertailun vuoksi artikkeli kertoo, että influenssan komplikaatioihin kuolee Australiassa vuosittain 3 000 – 4 000 ihmistä. Australiassa on 25 miljoonaa asukasta.

    Näyttää siltä, että sekä Uusi-Seelanti että Victorian hallitus keskittyvät enemmän ottamaan käyttöön yliampuvia toimenpiteitä taistelussa sellaista virusta vastaan, joka ei ole mitenkään merkittävä terveysongelma niille, jotka saavat siitä tartunnan, kuin pitämään liikkeet auki, ihmiset työssä ja ruokaa pöydillä. Ne panevat toivonsa rokotteeseen.

    Mutta: ei ole mitään takeita siitä, että mikään rokote tulee olemaan tehokas ja antamaan pysyvän immuniteetin. On myös muistettava, että rokotteita kiirehditään ilman riittäviä turvallisuustutkimuksia. Kun sitten Uusi-Seelanti ja Australiassa Victorian hallitus ovat ottaneet käyttöön drakonisia toimenpiteitä ja lakeja Covid-19:n johdosta, niin hälytyskellot alkavat soida. Kriittinen ajattelija laskee yhteen yksi plus yksi.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  37. Eteläisen Tyynenmeren maissa raju sota ihmisiä vastaan pakollisen rokotteen puolesta, osa 2

    Uuden-Seelannin sota.

    Uuden-Seelannin sodasta ihmisiä ja yhteiskuntaa vastaan kertoo Jeffrey A. Tucker artikkelissaan ”Authoritarianism in Auckland” (”Autoritaarinen järjestelmä Aucklandissa”). Artikkeli on julkaistu 11.8.2020,

    https://www.activistpost.com/2020/08/authoritarianism-in-auckland.html

    Referoin artikkelia.

    Auckland on Uuden-Seelannin suurin kaupunki, asukkaita 1,7 miljoonaa.

    Kuukausien ajan ihailtiin, kuinka hienosti Uusi-Seelanti käsitteli koronavirusta. Heillä oli maailman tiukimmat rajoitus- ja sulkutoimet! Pääministeri Jacinda Ardern oli kerta kaikkiaan päättänyt, ettei virus pääse sinne. Poliittinen järki oli voittanut viruksen!

    Alusta alkaen Oxfordin Sunetra Gupta toi esille, että se on haavekuva,

    https://www.aier.org/article/how-global-capitalism-boosted-immunities/

    Se, mitä Uudessa-Seelannissa todellisuudessa tapahtui, oli väistämättömän viivyttämistä. Modernissa maailmassa kehittyneellä yhteiskunnalla ei ole mitään mahdollisuutta toistaa sellaisen primitiivisen heimon kokemusta, jolla on luonnolliset immuunijärjestelmät ja elää eristyneenä. Ja vaikka olisi, sitä ei tahdottaisi kuitenkaan tehdä, koska nyt tehdään koko väestö kohtalokkaalla tavalla suojattomaksi seuraavaa ilmestyvää pöpöä vastaan. Guptan mielestä Uuden-Seelannin ”onnistuminen” ei olisi lainkaan onnistuminen. Hän pitää myös Uuden-Seelannin asennetta moraalittomana, itsekkäänä vaatimuksena, että muu maailma kantaa laumaimmuniteetin taakan sillä välin kun uusiseelantilaiset piileskelevät kodeissaan ja surfaavat netissä. Hän todellakin pitää Uuden-Seelannin politiikkaa maailman yhteiskuntasopimuksen rikkomuksena.

    Yhä, sadan päivän jälkeen (siis elokuun alkupuolella), The New York Times -lehti kiitti maata ja sen johtajaa: ”Uuden-Seelannin menestyksellinen taistelu Covid-19:ää vastaan on tehnyt tästä Tyynenmeren 5 miljoonan asukkaan saarivaltiosta yhden maailman turvallisimmista paikoista juuri nyt.”

    Ardern Suuri julisti, että hänen tuleva valintansa (lähestyvissä vaaleissa) on ”Covid-valinta.”

    Valitettavasti virus ei kuitenkaan ollut kokonaan hävitetty. Kun 102 päivää oli kulunut ilman yhtäkään raportoitua tapausta, testeissä löytyi neljä tapausta yhdestä perheestä. Kyllä, tämä on neljä 1,7 miljoonasta. Paniikin aika siis!

    Tucker kirjoittaa, ettei hän löytänyt tietoa siitä, oliko näillä neljällä oireita, ja jos oli, kuinka vakavia ne olivat. Mutta koska tavoite on viruksen täydellinen maastakarkoitus valtion aggressiivisella voimankäytöllä, jotakin täytyi tehdä.

    Nähtiin, kuinka paljon maa sulki toimintoja ja avasi ne sitten uudelleen väärässä turvallisuudentunnossa. Epävarmuutta hallinnossa.

    Ihmiset olivat olleet liikkeellä asioillaan, syöden ravintoloissa ja käyden elokuvissa, ja samalla tuhahdelleet halveksuvasti muulle maailmalle siitä, että siellä annettiin viruksen kulkea kaikkialla ja tuottaa laumaimmuniteetti. Uusi-Seelanti löysi toisen tien, tieteellisen tien!

    Tässä oli kuitenkin aina ongelma. Uuden-Seelannin talous riippuu suorasti ja epäsuorasti kansainvälisestä turismista, joka muodostaa 10% maan bruttokansantuotteesta ja tuo toimeentulon 188 000 ihmiselle. Täytyisikö sen loppua pysyvästi, tai ehkä jokainen vierailija määrättäisiin testaukseen ja karanteenin aina. Tuo ei varmaankaan tekisi hyvää toimialalle.

    Mutta Ardern Viisas ei nähtävästi ajatellut, mitä tapahtuu sen jälkeen kun hän henkilökohtaisesti päätti kieltää koko väestönsä luonnolliset immuniteetit virukselle, joka muutoin on levinnyt kaikkialla maailmassa.

    Mitä tehdä neljän tapauksen kanssa? No, totta kai Ardern Suuri on nyt julistanut täyden sulkutilan Aucklandin kaupunkiin. Jokainen kotiin. Kaikki liikkeet, välttämättömiä lukuun ottamatta, on suljettu. Julkiset paikat, mukaan lukien kirjastot, museot, elokuvateatterit, kuntosalit, uimahallit, pelikentät ja marketit, suljetaan heti kun sulkutila alkaa. Tämä ilmoitus synnytti välittömästi ostopaniikin. Asiakkaita ryöppysi turvamiesten ohi lastaamaan pitkäaikaista katastrofia varten. Aucklandissa vallitsee nyt jälleen poliisivaltion hallinto. Tiesulkuja. Lykättyjä vaaleja. Neljän tapauksen jälkeen! Odotamme poliisin voimankäyttöä, ovien läpi tunkeutumisia, rajoituksia ihmisiä täynnä oleville ruokakaupoille, brutaalia kontaktienjäljityshallintoa, sakkoja, vangitsemisia, huumeiden käyttöä, alkoholismia, masennusta ja itsemurhia.

    Turvallisuus ei ole ensimmäinen sana, joka tulee mieleen Ardern Suuren turvapaikassa, jossa poliisit ovat suurempi uhka ihmisille kuin Covid-19.

    Ja kuitenkin virus tulee jäämään maan kiusaksi. Näin tulee tapahtumaan huolimatta siitä, kuinka paljon kiitosta Ardern Pyhä saa The New York Timesiltä.

    Tässä tulemme sulkuteorian perusongelmaan. Aluksi, USA:ssa ja Britanniassa, sulkutiloilla oli tarkoitus tasoittaa käyrää, jotta sairaaloissa riittäisi paikkoja. Vähitellen sen tilalle tuli täysin erilainen teoria, että poliitikot käyttäisivät poliisin voimaa viruksen tukahduttamiseksi ja hävittämiseksi. Tucker kirjoittaa, että hänen tietääkseen kukaan todella pätevä immunologi ei sanoisi, että tukahduttaminen on mahdollista tai suositeltavaa. Ja kuitenkin, enemmän tai vähemmän suuressa määrin, useimmat maailman hallitukset yrittävät tehdä juuri sitä.

    Jotenkin tiesimme viruksista, ja sitten yhtäkkiä emme tienneet,

    https://www.aier.org/article/is-immunity-a-case-of-rothbards-lost-knowledge/

    Sitä on kutsuttu hallituksen suurimmaksi epäonnistumiseksi modernissa historiassa.

    Uusi-Seelanti, vilpittömien ihmisten maa, jotka ovat ylpeitä älykkyydestä ja hyvästä hallinnosta, omaksui teorian viruksen hävittämisestä voimatoimin laajuudessa, jollaista ei ole nähty missään kehittyneessä maassa. Siitä tuli täyttä barbariaa, jonka pystytti sulavakäytöksinen poliitikko, jolla on viehättävä aksentti. Kaikki oli hyvin. Nyt barbaria on tullut takaisin jälleen.

    Uusi-Seelanti on näyttänyt ja tuntunut paratiisilta. Valitettavasti, kiitos brutaalin ja erittäin kyvyttömän poliittisen johdon, tuo paratiisi on menetetty, menetetty sille taikauskolle, että voima, poliisi ja ihaileva uutisointi voi pelottaa taudinaiheuttajan menemään pois ja pysymään poissa.

    Toisesta, Tyler Durdenin 29.8.2020 julkaistusta artikkelista käy ilmi, että uusi tapauksia edelleen ilmaantui Uudessa-Seelannissa,

    https://www.activistpost.com/2020/08/violators-of-new-zealands-new-mask-law-face-up-to-700-fine.html

    Uusia tapauksi ilmaantui parikymmentä, ja sen vuoksi pääministeri Ardern määräsi 500 sotilasta karanteenilaitoksiin pitämään huolta, etteivät infektoituneet riko eristysmääräyksiä. Ardern myös julisti koko Uutta-Seelantia koskevan maskinkäyttöpakon julkisessa liikenteessä (bussit, taksit, junat, lentokoneet). Tuntuvat sakot (USA:n dollareina ilmaistuina 210-700 dollaria) uhkaavat niitä, jotka eivät käytä maskeja julkisessa liikenteessä.

    Uuden-Seelannin tapahtumista on kirjoitettu myös seuraavassa, 8.9.2020 julkaistussa artikkelissa:

    https://vaxxter.com/covid-19-vaccine-matters-in-au-and-nz-part-1/

    Uuden-Seelannin hallitus näyttää toivovan, että se kykenee vakuuttamaan tarpeeksi uusiseelantilaisia ottamaan Covid-19-rokotteen ilman, että siitä tehdään pakollista. Eräs vanhempi ministeri kuitenkin hiljattain myönsi, että uudet lisäykset Covid-19:n johdosta suoritettavia terveydenhuollollisia toimia koskevaan lakiin voisivat mahdollistaa rokotteiden tulemisen pakollisiksi rajalla, jos siihen on tarvetta. Kansalaisadressi on kiertämässä pakkorokotuksia vastaan ja lääketieteellisen vapauden puolesta.

    Uudessa-Seelannissa on annettu tiedoksi, että uusiseelantilaiset, jotka saavat positiivisen tuloksen Covid-19-testauksessa, siirretään kodeistaan karanteenilaitokseen. Maailmalla tämä on huomattu, mutta Uudessa-Seelannissa asiasta ei ole juuri puhuttu. Kuitenkin uutta poliittista puoluetta, nimeltään ”Advance New Zealand”, edustavat Jami-Lee Ross ja Billy Te Kahika sanovat, että nämä keskukset ovat käytännössä pidätyskeskuksia. Armeija on mukana karanteenien hoidossa.

    Pääministeri Jacinda Ardern on lykännyt maan vaaleja 17.10.2020 asti, koska uusi tautirypäs löytyi Aucklandissa, joka on asteen 3 rajoitusten sulkutilassa. Uudessa-Seelannissa on ollut 22 Covid-19:ään liittyvää kuolemaa ja alhainen tapausten määrä. Muu osa maata pantiin tason 2 ”alennetulle” hälytystasolle, jossa suositellaan enemmän kontaktien jäljitystä ja etäisyyksien pitämistä. Uudessa-Seelannissa oli 102 päivän jakso, jolloin ei ollut tautitapauksia. Tuolloin suositeltiin hyvää hygieniaa, ja tiukkoja kontrolleja oli ainoastaan rajalla. Sitten Aucklandista löytyi neljä tapausta. Viranomaiset käyttävät moukaria yrittäessään eliminoida ryppään.

    Eräässä uusiseelantilaisessa media-show’ssa, jonka isäntä kyseenalaistaa hallituksen ”tukahduttakaa se hinnalla millä hyvänsä” -mantran, kuultiin ja nähtiin ihmisten kiroavan hallitusta online, kun uusista sulkutoimista ilmoitettiin, ja joitakin maskinpitäjiä on häväisty. Eräs kommentaattori sanoi, että ”viiden miljoonan tiimi on särkymässä.” (Uudessa-Seelannissa on 5 miljoonaa asukasta). Monet uusiseelantilaiset kuitenkin menevät testeihin, vaikka tietävät tulevansa siirretyiksi pois kodeistaan, jos heidän testinsä on positiivinen.

    Uuden-Seelannin hallitus on myös ilmoittanut vuokraavansa tietoliikennehenkilökuntaa kahdeksi vuodeksi (eristyksen hoitaminen; karanteenitiimin jäsenyys), mistä voi päätellä, että rajat voivat olla pitkäänkin kiinni. Karanteenimääräykset aiheuttavat jatkuvasti vaikeuksia Uuteen-Seelantiin perhesyistä palaaville ihmisille. Eräältä Australiasta palaavalta perheeltä, joka halusi osallistua erään isän hautajaisiin, evättiin hiljattain pääsy maahan, vaikka heillä oli poikkeuslupa perhesyistä. Epätoivoissaan perhe pakeni pidätyskeskuksesta mutta joutui myöhemmin pidätetyksi, ja kaikki paitsi nuorin lapsi pantiin syytteeseen. Äiti sai 14 päivää vankeutta.

    Pääministeri Ardern välttelee käsittelemästä Covid-19:n vastaisten toimien aiheuttamaa taloudellista katastrofia ja tavanomaisia valintaan liittyviä aiheita. Ja nyt hänen hallituksensa on aiheuttamassa lisää taloudellista kärsimystä ”menemällä järjiltään” (kuten eräs merentakainen media totesi) neljän uuden tapauksen vuoksi. Varmasti mikä tahansa hallitus pitäisi tätä valtavana poliittisena riskinä uudelleenvalintamahdollisuuksien kannalta, mutta työväenpuolueen hallitus selvästi laskelmoi tai toivoo, että tarpeeksi paljon yleisöä on saanut monia almuja ja huolenpitoa kriisin aikana. Jos työväenpuolueen johtama hallitus toimii tällä tavalla juuri ennen vaaleja, mitä he tulevat tekemään, jos heidät valitaan uudelleen?

    Kun Uuden-Seelannin entinen pääministeri John Key varoitti taloudellisista vaikeuksista, hallitus kovensi kontrollitoimenpiteitä. Hallituksen papereista käy ilmi, että poliisiministeri varoitti hallitusta, että ”kovat ympärivuorokautiset kontrollit missä tahansa lukumäärissä muuttaisivat uusiseelantilaisen ymmärrystä hallituksen kontrollista.” Kuitenkaan kukaan ei näytä välittäneen tästä varoituksesta, ja nyt suunnitellaan armeijan tiesulkuja ja ovelta ovelle -testauksia, jos on tarpeen.

    Terveysministeri myös kehotti uusiseelantilaisia varastoimaan maskeja koteihinsa, kun maskien tehokkuuden suhteen maailmalla tapahtui U-käännös. Maskien pitäminen on nyt julkisessa liikenteessä pakollista. ”Covid-korttia” kokeillaan eräässä provinssikaupungissa sen tutkimiseksi, olisiko se tehokas kontaktien jäljittämisessä. Myöhemmin tänä vuonna on odotettavissa päätös siitä, laajennetaanko jäljittämistä mahdollisia uusia Covid-19-ryppäitä vastaan taistelemiseksi. Tässä vaiheessa viranomaiset sanovat, että todennäköisesti sitä ei tehdä pakolliseksi.

    Alkuun niitä palaavia uusiseelantilaisia, jotka kieltäytyivät Covid-19-testauksesta, pidettiin karanteenissa kahden lisäviikon ajan – kaiken kaikkiaan neljä viikkoa. Suostuminen tarkoitti, että ”vankilasta” pääsi aiemmin. Nyt uudet muutokset Covid-19:ää vastaan taistelemista koskeviin lakeihin tarkoittavat, että hallitus voisi pakottaa ihmisiä pysymään ja maksamaan, kunnes he suostuvat testiin.

    Entä kuinka monta yllykettä on suunnitteilla uusiseelantilaisten ”rohkaisemiseksi” ottamaan tuleva Covid-19-rokote? Ovatko nykyinen pandemian vakavuuden liioittelu, tiukka rajakaranteeni, testiin velvoittaminen ja toimintojen sulkeminen osa suunnitelmaa, jolla ihmiset saadaan niin ahdistuneiksi, että he mielellään ottavat rokotteen, jotta elämä voi palata takaisin ”normaaliin”?

    Advance New Zealand -puolue paljasti erään Uuden-Seelannin hallituksen terveysministeriön dokumentin, jossa harkittiin ”ei rokotetta, ei työtä” -tyylistä ehdotusta, johon kuuluisi myös Covid-19-jäljityssovellus. Tämä mahdollinen sovellus oli mainittu kohdassa, jossa oli listattu tulevia vaihtoehtoja lisättäväksi nykyiseen hallituksen tukemaan sovellukseen, ”immunisaatiotilanteen vahvistamisena työhön palaamiseksi.”

    Advanced New Zealand on huolissaan tästä ajatuksesta. Terveysministeri kuitenkin sanoo, ettei mitään Covid-19-rokotetta tehdä pakolliseksi mutta ihmisiä kannustetaan ottamaan se toisten pitämiseksi ”turvassa.” Ehkä sen sijaan ihmisiä kiristetään sillä, että he eivät voi tehdä työtä ja hankkia ruokaa perheilleen? Kuka hyvänsä tulevissa vaaleissa voittaakin, toivottavasti hän tulee ottamaan huomioon julkisen paineen, joka on lisääntymässä rokotteen ja lääketieteellisen vapauden suhteen.

    Tiedemiehet Uudessa-Seelannissa ovat parhaillaan kehittämässä Covid-19-rokotetta, ja Uuden-Seelannin hallitus rahoittaa tätä projektia. Lisäksi Uusi-Seelanti avustaa 7 miljoonalla dollarilla GAVIA, globaalia rokoteallianssia (Vaccine Alliance) rokotteiden ja Covid-19-vastaisten toimien rahoittamiseksi Tyynenmeren alueella. Pääministeri Ardern on ilmeisesti hyvissä väleissä Bill ja Melinda Gatesin kanssa, jotka avoimesti rahoittavat ja edistävät rokottamisia ja suunniteltua Covid-19-rokotetta. Bill Gates on ilmeisesti vieraillut maassa pari kertaa kriisin aikana, ja hän viettää usein lomiaan Uudessa-Seelannissa. Bill Gatesin perustama Microsoft ilmoitti rahoittavansa uutta pilvipalvelua datalle maassa sulkutilan aikana.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  38. Pandemian taustaa, osa 1/5

    Pandemian taustaa ja todellisuutta koskevia artikkeleita keräsin muutaman ja päätin julkaista ne suomeksi referoituina saman otsikon alla numeroituina. Lisäksi laitan muutamista omista pikkuhuomautuksistani kokoamani lyhyen tekstin. Artikkelisarjani nimi on Pandemian taustaa, osat 1-5.

    Ensimmäiseksi James Grundvigin 10.9.2020 julkaistu artikkeli ”Corona Brucella: The Next Wave of COVID?”

    https://vaxxter.com/corona-brucella-the-next-wave-of-covid/

    Vuonna 2010 Rockefeller-säätiö julkaisi 54-sivuisen raportin ”Scenarios for the Future of Technology and International Development” (”Skenaarioita teknologian ja kansainvälisen kehityksen tulevaisuudesta”),

    https://www.nommeraadio.ee/meedia/pdf/RRS/Rockefeller%20Foundation.pdf

    Raportissa simuloitiin neljää ”mitä jos” -skenaariota, joista yksi oli nimeltään ”Lock Step”, suomeksi ”Sulkeisjärjestys” tai ”Lukkiutunut toimintamalli.” Siinä ”maailma, jossa on hallinnon ylhäältä-alas -kontrolli, autoritaarisempi johto, niukasti uudistuksia ja kasvava kansalaisten vastaanhangoittelu”, täyttäisi yhteiskunnan tyhjiöt maailmanlaajan pandemian jälkeen. Tämän skenaarion alkutiivistelmä sanoo muun muassa: ”Pandemialla oli myös tappava vaikutus talouksiin: sekä ihmisten että tavaroiden liikkuvuus lopahti siihen paikkaan, mikä heikensi eri toimialoja, esim. turismia, ja katkaisi globaaleja toimitusketjuja.”

    Artikkelin kirjoittaja Grundvig toteaa tuosta skenaariosta: ”Kuinka selvänäköistä!” Juuri noin tapahtui Covid-19:n kanssa vuonna 2020! Tärkein asia globalisteille ei ollut kuolleiden tai infektoituneiden määrä vaan se, kuinka hyvin he onnistuivat saamaan kansalaiset antautumaan lisääntyneelle vallalle ja kontrollille: ”Vielä senkin jälkeen, kun pandemia oli hävinnyt, tämä autoritaarinen kansalaisten ja heidän toimiensa kontrolli ja valvonta pysyi ja jopa lisääntyi – – johtajat kaikkialla maailmassa ottivat lujemman otteen vallasta.”

    [omaa tekstiäni: Jo v. 2010 globaalin vallankaappauksen mekanismi oli siis selvillä: Luodaan (mediaa käyttäen) pandemia – siis mielikuva pandemiasta ja kuoleman pelko – ja käytetään sitä vipuvartena absoluuttiseen maailmanvaltaan. Lock Step -skenaariosta tuli kasvavassa määrin murskaava pandemian JÄLKEINEN aika. Tätä oli hahmoteltu ja rakenneltu historiassa itse asiassa jo paljon aikaisemmin, kun kommunismi, kommunistinen utopia, kommunistiset vallankumoukset ja autoritaariset politbyroot astuivat esiin. Nyt kommunismi on hyvin lähellä päämääräänsä: maailmanvaltaa, kommunistista maailmanhallitusta. Kun Suomen hallituksen, eduskunnan, presidentin, poliittisten puolueiden, tiedotusvälineiden ja valtion laitosten kannanmuodostusta ja toimintaa katsoo nyt Covid-19-aikana, niin selväksi käy niissä syvässä istuva kommunismi; ne ovat kaikki kommunistisia. Suomi on ytimiä myöten kommunistinen maa. Suomea johtaa tälläkin hetkellä politbyroo. Yhdenmukaistuneesta ja tottelevaisesta kansastakin voi päätellä, että lähes kaikki suomalaiset ovat kommunisteja, olivat he siitä tietoisia tai eivät. Suomen kansa marssii ateisteina ateistisessa komennossa kohti kommunistista, ateistista utopiaa ja kuvittelemaansa ateistista onnea ja terveyttä. En uskalla tässä vaiheessa puhua gulageista, kolhooseista, väestönsiirroista, maailman väestömäärän vähentämisestä, uusista KGB-versioista ja mahdollisista kansanvihollisten raivaamisista – jos joku nyt eri mieltä politbyroon ja maailmanohjelman (puolueohjelman) kanssa sattuisi olemaan; kommunistisesta maailmanohjelmasta ks. Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kirja ”Covid-19: The Great Reset” ja YK:n Agenda 2030; YK:han on kommunistinen maailmanhallitus nykymuodossa. Jotkut myös tietävät jo nyt, mikä on kommunismin, YK:n, maailmanpolitiikan (myös Covid-19-toimien) ohjailun ja sanelun ja nykyisen korollisen velkarahajärjestelmämme (kommunistien valtavan voimakkaan sota-aseen: joka rahanluontimonopoliasemassa hallitsee velkaa [velkojataho], se hallitsee kaikkea [velallisia; ja velassa heille ovat kaikki valtiot ja koko ihmiskunta]) takana. Jokuhan Suomen presidenttiä, hallitusta, puolueita ja eduskuntaa ohjaa kaikessa, eikö niin? Ei maailma ilman lujaa ja yksityiskohtaista käskytystä huutaisi yhteen ääneen ja toimisi kaikkialla täsmälleen samalla tavalla. Suomi totisesti istuu kommunistin pakkotuolissa, ja siksi vapauden teeskentely ja julkinen naisvalta (muka-hallitseminen, muka-toiminta, muka-hyvä, muka-tietäminen, muka-osaaminen) ovat sääntö. V.-I. L.].

    Grundvig ihmettelee, että jos maailma yrittää kovasti saavuttaa rokotteiden tuottaman laumaimmuniteetin [ei onnistu rokotteiden avulla, V.-I. L.], miksi sitten tri Anthony Fauci vakuuttaa, että maailma on astumassa ”pandemia-ajanjaksoon”,

    https://www.telegraph.co.uk/news/2020/09/04/world-facing-pandemic-era-barrage-new-diseases-come/

    Mistä tulee tuollainen kauhea ennustus, kun koskaan aiemmin ei ole ollut sellaista ajanjaksoa?

    Grundvig selvittää asiaa vitsin avulla (en mene siihen tarkemmin), jossa esiintyvät CDC:n (USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus) johtaja Robert Redfield, rokotemaailmaa rahoittava Bill Gates, erään valtion terveysalan viraston johtaja Anthony Fauci ja Maailman terveysjärjestön johtaja tri Tedros. He istuvat keskenään ja murehtivat häipyvää koronavirusta, siitä johtuvaa tulojen menetystä ja vähentyvää näkyvyyttä mediassa. Kuinka he saisivat korjattua tämän asian?

    Vitsissä Redfield ehdottaa ”twindemian” (kaksoisdemia) käyttöönottoa. Se tarkoittaa influenssan ottamista käyttöön Covid-19:n häivyttyä.

    Bill Gates ehdottaa pelottelua ”miljoonia tulee kuolemaan vuoden 2021 loppuun mennessä.”

    Fauci ehdottaa, että kaikille sanotaan, että olemme astumassa pandemia-ajanjaksoon.

    Kuultuaan nuo ehdotukset tri Tedros julistaa: ”Tämä ei saa olla viimeinen pandemia. Meidän täytyy militarisoida sulkutilat.”

    Kun Tedros näin hyväksyi Faucin ehdotuksen, kaikki muutkin hyväksyivät sen. Tedros huudahti vielä: ”Kyllä! Tahdon ruumiita kaduille!”

    Vitsissä he siis päätyivät hyväksymään seuraavaksi toimenpiteekseen ”pandemia-ajanjakson.”

    Sitten Grundvig jättää vitsin ja esittää todellisuuteen liittyviä kysymyksiä, nämä kaksi:

    a) Miksi Redfield, Gates, Fauci ja Tedros valmistavat yleisöä toiseen Covid-aaltoon, kun ensimmäinen kierros oli massiivinen ylireagointi hallituksen taholta HEIKKOON virukseen, jota he työnsivät julkisuuteen kyllästymiseen saakka.

    b) Miksi soittaa kelloa uudelle Covid-vitsaukselle, kun ei ole olemassa mitään näyttöä eikä mitään dataa, joka osoittaisi, että sellainen olisi tulossa? Tietävätkö ”plandemian” (plan = suunnitelma) arkkitehdit jotakin, mitä muu yhteiskunta ei tiedä?

    Jos siis ei ole mitään merkkiä mistään ”toisesta aallosta”, kuinka on mahdollista astua ”pandemia-ajanjaksoon”?

    Siksi Grundvig ihmettelee Ohion osavaltiossa FEMA-leireistä annettua määräystä ja New Yorkin osavaltiossa valmisteilla olevaa lakia, jonka mukaan sairaat lapset on erotettava vanhemmistaan, jos alkaa esiintyä toisen aallon Covid-tapauksia. Mihin tällaisia drakonisia toimenpiteitä tarvitaan? Miksi nyt? Miksi lörpötellään ”miljoonista kuolevista” ja tulevasta ”pandemia-ajanjaksosta”, kun koronavirus on vähenemässä kaikkialla maailmassa? Wuhanissakin, Kiinassa, juhlitaan kuin vuonna 2019.

    Ja vielä ihmeellisyyksiä: Miksi Phoenixissa Arizonassa suunnitellaan ovelta ovelle -testauksiin ryhtymistä uuden koronaviruksen varalta? Ja miksi tällaiseen ollaan ryhtymässä, kun CDC:n virheellisissä PCR-testeissä vääriä positiivisia on ollut jopa 90% tapauksista, kun testi on löytänyt fragmentteja MUISTA koronaviruslajeista tai influenssaviruksista? (PCR-testi analysoi RNA-pätkiä, ei kokonaisia viruksia).

    Huolimatta tuosta kaikesta data menee vielä pahemmaksi. On käynyt ilmi, että niistä potilaista, joiden kuolema katsottiin ”Covid-19-kuolemaksi”, siis suoraan koronavirusinfektiosta johtuvaksi, yli 94%:lla oli keskimäärin 2,5 kuolemaa aiheuttavaa lisäsairautta ja lisäksi he olivat vanhoja. Kun CDC asetti kuolinluettelonsa kohdalleen, VAIN 9 210 KUOLEMAA OLI YKSIN COVID-19:N AIHEUTTAMIA. Vain reilut 9 000 USA:ssa! Kun vielä hengityslaitteiden väärinkäytöstä sairaaloissa aiheutuneet kuolemat otetaan pois, luku on vielä alhaisempi. Myös Stanfordin yliopiston tutkimus osoittaa, että koronavirus on kymmenen kertaa vähemmän kohtalokas kuin on väitetty,

    https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.06.06.20124446v2

    https://www.thegatewaypundit.com/2020/09/ucla-stanford-study-shows-chances-50-64-year-olds-dying-covid-1-19-1-million/

    Onko nyt sitten niin, että USA:ssa eristettiin terveitä amerikkalaisia tämän huijauksen vuoksi? Eivätkö kaikki hallinnon tasot tuhonneetkin liikkeitä ja toimialoja, tehden kymmenistä miljoonista ihmisistä työttömiä? Niin, mistä tulee se ”maaginen data”, joka tukee toista aaltoa, kun CDC laskee tapaukset eikä kuolemat tärkeiksi ja vain pieni ryhmä ihmisiä kuoli viruksesta? Ei mistään. He ovat sepittäneet tämänkin datan tyhjästä.

    Tri Lyons-Weiler kirjoittaa: ”Lapsilla on hyvin alhainen riski saada vakava tai kriittinen tauti ja kuolema SARS-CoV-2-infektiosta, eivätkä he muodosta aikuisille vakavaa tartuntariskiä.”

    Miten siis Redfield, Gates, Fauci ja Tedros päätyivät ”taivas on putoamassa” -skenaarioon? JA: miksei valtavirtamedia haasta heidän vääriä väitteitään?

    Mitä he tietävät, mitä me muut emme tiedä?

    Grundvig on päätynyt hypoteesiin, että tulossa ei olekaan Covid-19:n toinen aalto vaan kokonaan toinen tauti, jonka oireet voidaan sekoittaa koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin. Edelleen siis julkisuudessa puhuttaisiin Covid-19:n toisesta aallosta, mutta todellisuudessa se olisi aivan eri tauti. Tuo toinen tauti olisi bruselloosi-niminen bakteeritauti. Tämä selittäisi nuo yllä mainitut ihmeellisyydet ja merkilliset valmistautumiset, kuten myös Faucin esittämän kummallisen ”pandemia-ajanjaksoon astumisen.”

    Grundvig itse selittää. Artikkelinsa alaotsikoksi hän laittaa ”Tuleva skenaario: ruokamyrkytys naamioituna Covidiksi.”

    Jotkut väittävät, että valtiokaappaus on tulossa vaalien jälkeen. Mutta: jospa valtiokaappaus alkaa jo syyskuussa, alkusoittona aidolle ja kauhistuttavalle ”lokakuun yllätykselle”? Viikko sitten hän kertoo kuulleensa erikseen kahden eri tutkijan panevan liikkeelle ajatuksen mahdollisesta bruselloosin puhkeamisesta. Jos suunnitelma toteutuu, brucellabakteereja lasketaan vapaaksi infektoimaan ihmisiä ja aiheuttamaan ruokamyrkytyksiä, jotka muistuttaisivat Covidin oireita, jos bakteeri olisi muokattu bioaseeksi laboratoriossa. Toinen näistä tutkijoista on Joe Imbriano, jolla on luotettavia sivustoja mm. 5G:stä. Kun hän kuuli toisenkin tutkijan lähetyksessään varoittavan Amerikkaa bruselloosihyökkäyksestä, hän innostui tutkimaan asiaa.

    Käydessään läpi PubMedissä olevia vertaisarvioituja tutkimuksia hän hämmästyi: kymmenen ensimmäistä bruselloosiartikkelia tuli Kiinasta. Selvisi, että siellä brucellan aiheuttama ruokamyrkytys on raivonnut jo Maon ajoista lähtien. Joistakin artikkeleista kävi ilmi, että CDC käyttää PCR-testiä brucellabakteerin tunnistamiseen veriseeruminäytteistä. Armeijat ovat suunnitelleet ja testanneet brucellaa käytettäväksi bioaseena ja bioterrorihyökkäyksissä. Eräässä vuoden 2006 tutkimuksessa kerrottiin, että bruselloosin oireet ovat epämääräisiä, mikä tekee nopeasta diagnosoinnista vaikean. Bakteerit ovat myös nopeasti aseellistettavissa aerosoliksi. Bruselloosin itämisaika on tuon tutkimuksen mukaan kuitenkin viidestä päivästä viiteen kuukauteen, mikä on ongelma bioaseena toimimisen kannalta. Grundvig toteaa tästä, että se oli vuonna 2006, nyt on olemassa geenimuokkausvälineitä ja muita uusia teknologioita. On siis mahdollista, että niiden avulla päästään lyhyempään ja ennakoitavampaan itämisaikaan.

    Bruselloosiaerosolia voitaisiin siis ruiskuttaa ruokiin. Niissä se leviäisi kuljetusten mukana ympäri maailmaa. Covid-19:ää muistuttavia tautiryppäitä, ”toinen aalto”, alkaisi esiintyä. Nyt niitä alkaisi esiintyä lapsilla ja nuorillakin, sillä bruselloosi on erityisen häijy lapsilla ja nuorilla.

    Pian kehittyisi todellinen ja vaikea epidemia. Tiedotusvälineet tietenkin liioittelisivat tautia ja lietsoisivat julkista hysteriaa; poliitikot vaatisivat toimia. Tämä pelästyttäisi ihmiset hyväksymään tiukemmat sulkutilat koulujen sulkemiseksi lokakuun puolivälissä.

    Grundvig kysyy hypoteesistaan: olisiko tämä lähitulevaisuuden sotapelin skenaario? Olisiko tämä se false flag (toimenpide väärän lipun alla), jota Gates, Fauci, Tedros, Redfield ja salainen hallitus (Deep State) ovat suunnitelleet syyskuussa toteutettavaksi?

    Ihmisjoukkojen ruokamyrkytys naamioituna Covid-19:n toiseksi aalloksi. Kiinan KOMMUNISTIPUOLUE (korostus minun) toimittaisi bioaseeksi muutettua bakteeria levitettäväksi ruokatehtaissa ja tuotantokeskuksissa. Infektio muistuttaisi Covid-19:ää. Lapsia sairastuisi vakavasti ja kuolisi. CDC:n virheellinen PCR-testi valehtelisi jälleen, että ”uusi lajike” koronavirusta on tekemässä tuhojaan. Uudet sulkutoimet tuhoaisivat yhteiskunnat lopullisesti. Kommunistinen ja digitaalinen KGB-valtio olisi nyt helppo pystyttää, ja koko ihmiskunta olisi viimein saatu täydelliseen orjuuteen. Koko ajan todellinen ”virus” onkin ollut ihminen. Se on pyritty saamaan kuriin ja pysäytettyä.

    Merkillistä tuo ateistinen toiminta. Se sortuu omaan jumalattomuuteensa, ja siis todella sortuu – tekijöineen. Tulee pian viimeinen päivä eli tuomiopäivä, ja silloin nämä psykopaattiset tyrannit ja ihmiskunnan viholliset saavat ansaitsemansa ikuisen kohtalon sen käsissä, jolla todellisesti on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, Matt. 28:18. Sitä päivää herkeämättä odotan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  39. Pandemian taustaa, osa 2/5

    Tutkimuksissa on havaittu, miksi pandemia, tai median avulla luotu mielikuva pandemiasta, on tehokas keino päästä auktoriteetiksi eli jonkinasteiseksi tyranniksi (nälänhätä, tai mielikuva nälänhädästä, olisi toinen yhtä hyvä keino, mutta kuvitelmaa vallitsevasta nälänhädästä on vaikeampi luoda). Käytän tässä lähteinäni kahta Derrick Brozen artikkelia:

    ”Multiple Studies Predicted Governments Become Authoritarian in Response to Pandemics” (julk. 21.8.2020), suomeksi: ”Monet tutkimukset ennustivat, että hallituksista tulee autoritaarisia pandemia-haasteen edessä”;

    https://www.activistpost.com/2020/08/multiple-studies-predicted-governments-become-authoritarian-in-response-to-pandemics.html

    ”The Rise of Athoritarianism: From Parasite Stress to Lock Step” (julk. 30.8.2020), suomeksi ”Autoritaarisen järjestelmän nousu: parasiittistressiteoriasta sulkeisjärjestykseen”;

    https://www.activistpost.com/2020/08/the-rise-of-authoritarianism-from-parasite-stress-theory-to-lock-step.html

    Yritän lyhyesti tiivistää näiden kahden artikkelin sanoman.

    Viimeisten 8 kuukauden aikana on nähty monien hallitusten ryhtyvän autoritaarisiin toimenpiteisiin Covid-19:n leviämisen estämisen nimissä. Kun paniikki levisi Kiinasta ympäri maailmaa, poliitikot alkoivat soveltaa rajoituksia. Viime vuosikymmenien aikana on tehty tutkimuksia, jotka antavat selityksen sille, miksi tyrannia lisääntyy, kun globaali pandemia julistetaan. Derrick Broze mainitsee tutkimuksen ”Pathogens and Politics: Further Evidence That Parasite Prevalence Predicts Authoritarianism”,

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/pmc3641067/

    Tutkimus antaa kuvan siitä, kuinka ihmiset reagoivat koettuihin uhkiin ja missä suhteessa tämä on siihen, minkä tyyppisen hallituksen ihmiset hyväksyvät. Se keskittyy parasiittistressiteoriaan, jonka mukaan ihmisten kohdatessa taudinaiheuttajia ja sairauksia heidän arvonsa muovautuvat kokemuksen vaikutuksesta. Kulttuuri voi muuttua, samoin yhteisön psykologiset ja sosiaaliset normit.

    Tutkijat kirjoittavat: ”Parasiittistressihypoteesin mukaan autoritaarisia hallituksia nousee todennäköisemmin sellaisilla alueilla, joilla taudinaiheuttajia esiintyy paljon.”

    He havaitsivat myös, että kun taudinaiheuttajia esiintyy runsaasti, yhteiskunta on taipuvainen tukemaan kollektivistista (keskusjohtoisuutta kannattavaa) maailmankatsomusta, suosien tottelevaisuutta ja yhdenmukaisuutta väestön taholta.

    Referoidessaan kahta aikaisempaa tutkimusta tutkijat totesivat, että kun taudinaiheuttajia esiintyy runsaasti, ihmisillä todennäköisesti alkaa esiintyä autoritaarisia persoonallisuudenpiirteitä. Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että kun taudinaiheuttajia esiintyy paljon, ”alkoi esiintyä autoritaarisen johtamisen toimenpiteitä, myös silloin, kun muut ihmisten hyvinvoinnin uhat olivat kontrollissa.”

    Tutkimus toteaa myös: ”Analyysin psykologisella tasolla kokemusperäinen näyttö paljastaa, että infektioriskin subjektiivinen kokeminen saa ihmiset olemaan yhdenmukaisempia, suosimaan yhdenmukaisuutta ja tottelevaisuutta muissa, suhtautumaan negatiivisemmin niihin, jotka eivät mukaudu, ja tukemaan konservatiivisempia sosiaalisia ja poliittisia asenteita.”

    Derrick Broze tiivistää yllä sanotun niin, että missä on paljon infektiosairauksia, siellä ihmisten terveyteen kohdistuva paine todennäköisesti johtaa autoritaaristen johtamistapojen esiintymiseen.

    Tutkijat tutkivat infektiosairauksien lisäksi myös aliravitsemuksen, sodankäynnin ja nälänhädän vaikutuksia, mutta vain nälänhädän ja infektiotautien uhat korreloivat autoritaarisen johtamisen kanssa.

    Toinen tutkimus, jota ”Pathogens and Politics” -tutkimus referoi, havaitsi, että infektiosairauden uhka (ei pelkkä infektiosairaus) saattaa laukaista yhdenmukaisuuden asenteita väestössä. Mikä tässä yhteydessä on tärkeää, on se tämän tutkimuksen havainto, että sen, että henkilö kokee olevansa alttiina infektiolle, ei tarvitse välttämättä perustua todellisuuteen tuottaakseen voimakkaan psykologisen vaikutuksen. Jos ihmiset kokevat, että he ovat alttiina infektiolle, he alkavat suosia yhdenmukaisuutta ja hyväksyä autoritaarisia toimenpiteitä, vaikka he todellisuudessa eivät ole uhanalaisia. Tutkijat huomauttavat: ”Kokeellinen menettelymme kohdistui kokemiseen, ei todellisuuteen.”

    Covid-19-paniikki voi siis syntyä, oli Covid-19 todellinen tai ei. Jos pandemiaa ei todellisuudessa ole, tiedotusvälineiden rummutus sen olemassaolosta voi kuitenkin laukaista kokemuksen uhanalaisena olemisesta ja sen vuoksi myös yhdenmukaisuuden vaatimuksen (niitä, jotka eivät alistu Covid-19:n vastaisiin toimiin, syytellään, halveksitaan ja pilkataan), tottelevaisuuden, autoritaarisen johtamisen ja hallinnon sekä massiiviset pandemian vastaiset toimet, jotka tuhoavat taloutta, maata, kansaa ja terveyttä. Siis vaikkei pandemiaa olisikaan! Tosiasia on, että vaikka melko harmiton koronavirusflunssa on, mitään vakavaa pandemiaa ei ole (eikä tällä hetkellä pohjoisella pallonpuoliskolla epidemiaakaan). Hallituksen, THL:n ja median valheellinen Covid-19-rummutus on saanut – heidän toivomallaan tavalla – ihmiset kokemaan olevansa Covid-19-vaarassa ja sen vuoksi alistumaan kovaotteiselle hallinnolle ja sen toimille (jotka tuhoavat niin maan kuin sen kansalaiset). Kansa on saatu hyväksymään alistamisensa ja tulevan orjuutensa, koko maan kommunistisen tuhoamisen.

    Derrick Brozen toinen mainittu artikkeli myös toteaa, että ihmiskunta on – luullessaan olevansa vaarallisen pandemian uhkaama – taipuvainen hyväksymään väkivaltaista käyttäytymistä hallitusten taholta.

    Brozen toinen artikkeli käsittelee kirjaa ”The Parasite Stress Theory of Values and Sociality: Infectious Disease, History and Human Values Worldwide” (linkki siihen alkuperäisessä artikkelissa). Kirjassa todetaan, että hallitus, joka haluaa enemmän autoritaarista valtaa, voi saada sitä edistämällä infektiotautien aiheuttamaa laajaa kuolleisuutta ja sairastavuutta. Kun keskushallintoa kannattavat ihmiset kunnioittavat auktoriteettiasemassa olevia, näillä on suurempi vapaus toimia vastoin väestön etuja ja suurempi mahdollisuus selviytyä ilman rangaistusta, kun sellaisia etujen loukkaamisia tapahtuu. Nyt koko yhteiskunta on täynnä rajoituksia ja sulkutoimia.

    Broze tekee sitten johtopäätöksiä yhteyksistä. Hän toteaa, että hänen ensimmäisessä artikkelissaan mainitsemansa tutkimuksen ”Pathogens and Politics: Further Evidence That Parasite Prevalence Predicts Authoritarianism” toimittajalla Aric Gregsonilla on malariarokotetyönsä kautta asiaa sivuavia yhteyksiä Bill ja Melinda Gatesin säätiöön. Aric Gregson on infektiosairauksien erikoislääkäri, joka on ollut mukana rokotteiden kehittämisessä. Hän on ollut mukana malariarokoteteknologiaa koskevassa prosessissa, jossa kaksi lääkäriä toimi yhteistyössä mainitun Gatesin säätiön kanssa. Toinen lääkäreistä toimi Maailman terveysjärjestössä, joka on suureksi osaksi Gatesin rahoittama. Broze toteaa, että mainitun tutkimuksen toimittajan ja Gatesin säätiön välinen yhteys on huolestuttava, koska Bill Gatesilla on suuri vaikutusvalta ja kontrolli globaalissa terveyspolitiikassa, etenkin Maailman terveysjärjestön ja CDC:n kautta (CDC on USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus).

    Sitten Broze tuo esiin, että Gatesin säätiö oli mukana koronaviruspandemian korkean tason kenraaliharjoituksessa ”Event 201” lokakuussa 2019. Mukana olivat myös Johns Hopkins Center for Health Security ja Maailman talousfoorumi. Gates on tukenut näitä molempia rahallisesti. Event 201:ssa tehtiin simulaatioharjoitus siitä, kuinka maailma vastaisi koronaviruspandemiaan, joka pyyhkisi yli maailman. Simulaatiossa kuviteltiin kuolonuhrien määräksi 65 miljoonaa. Lisäksi skenaariossa oli massiivisia sulkutiloja, karanteeneja, vaihtoehtoisten näkökohtien sensurointia ja pandemian kyseenalaistajien pidätyksiä.

    Sitten Broze tuo esiin yhteyden tämän Event 201:n ja Rockefeller-säätiön vuodelta 2010 olevan raportin ”Scenarios for the Future of Technology and International Development” esittämän skenaarion ”Lock Step” välillä (ks. tarkemmin osan 1 alku): Gatesin säätiö on yhteistyössä Rockefellerin säätiön kanssa ja Event 201:n ja Lock Stepin skenaariot ovat samanlaiset.

    Lock Step -skenaariossa todetaan, että kun pandemia peitti planeetan, ne maat, jotka suhtautuivat siihen aggressiivisemmin ja autoritaarisemmin, pärjäsivät paremmin. Tässä vuodelta 2010 olevassa skenaariossa todetaan: ”Kiinan hallituksen nopea pakollisten karanteenien määrääminen ja voimaan saattaminen kaikille kansalaisille, kuten myös sen välittömästi ja liki hermeettisesti (ilmanpitävästi) suorittama kaikkien rajojen sulkeminen, pelastivat miljoonia henkiä, pysäyttäen viruksen leviämisen paljon aikaisemmin kuin muissa maissa ja mahdollistaen nopeamman pandemian jälkeisen toipumisen.”

    Lock Step kuvaa myös, kuinka kansalliset johtajat kaikkialla maailmassa ”käyttivät auktoriteettiaan ja määräsivät pitäviä sääntöjä ja rajoituksia.” Näihin kuuluivat maskipakko ja ruumiinlämmön mittaukset rautatieasemilla ja marketeissa, kuten myös fMRI-teknologiaa käyttävät skannerit antisosiaalista aikomusta osoittavan epänormaalin käyttäytymisen havaitsemiseksi. Lock Step kuvaa myös biometrisen identifikaation (ID) käyttöönottoa kaikille ihmisille. Vielä Lock Step -skenaario toteaa: ”Jopa pandemian häviämisen jälkeen tämä kansalaisten ja heidän toimiensa autoritaarisempi kontrolli ja valvonta pysyi ja jopa lisääntyi.” Alkuun väestö hyväksyy kontrolloidumman maailman ja kansalaiset jopa suostuvat luopumaan osasta riippumattomuuttaan ja yksityisyyttään holhoavampien valtioiden hyväksi vastineeksi suuremmasta turvallisuudesta ja pysyvyydestä.

    Vielä tämä vuoden 2010 skenaario kuvaa: ”Vuoteen 2025 mennessä ihmiset näyttivät kyllästyvän niin paljoon ylhäältä tulevaan kontrolliin ja sallivan johtajien ja auktoriteettien tehdä valinnat heidän puolestaan. Aina kun kansalliset intressit olivat ristiriidassa yksiöiden intressien kanssa, syntyi konflikti. Satunnaisista vastaanhangoitteluista tuli järjestäytyneempiä ja koordinoidumpia, kun tyytymätön nuoriso ja ihmiset, jotka olivat nähneet asemansa ja mahdollisuuksiensa valuvan pois – suureksi osaksi kehitysmaissa – lietsoivat yhteiskunnallista levottomuutta.”

    Broze kysyy: Olivatko Gatesin säätiö tai Rockefellerin säätiö tietoisia taudinaiheuttajien potentiaalista johtaa kuuliaisempiin väestöihin ja kasvavassa määrin autoritaarisiin hallituksiin? Tiedossahan on, että molemmat säätiöt ovat erittäin vaikutusvaltaisia globaalin terveyden ja koulutuksen asioissa ja että ainakin yksi parasiittistressiteoriaan sotkeutunut tutkija on työskennellyt Gatesin säätiön kanssa. Tietoisuus, että enemmän autoritaarista valtaa voi saada edistämällä infektiotautien aiheuttamaa laajaa kuolleisuutta ja sairastavuutta, yhdessä rajattomien rahallisten pääomien ja maailmanlaajan vaikutusvallan kanssa voi helposti mahdollistaa maailman viemisen kohti yhdenmukaisuutta ja autoritaarista järjestelmää.

    Onko mahdollista, että nämä organisaatiot tiesivät tarkoin, kuinka ihmiset reagoisivat koettuun pandemian uhkaan? Olemmeko todistamassa Lock Step -skenaarion kehittymistä, kuten Rockefeller-säätiö ennusti vuosikymmen sitten?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  40. Pandemian taustaa, osa 3/5

    31.8.2020 julkaistiin haastattelu ”Book Review: ’COVID-19: A Devil’s Choice’ by John Schroeter”,

    https://vaxxter.com/book-review-covid-19-a-devils-choice-by-john-schroeter/

    Haastattelussa Maria Ryan haastattelee e-kirjan ”Covid-19: A Devil’s Choice” kirjoittajaa John Schroeteriä.

    Otan tähän haastattelusta muutaman kohdan.

    John Schroeter kertoo, että jos nykyinen pandemia olisi todellinen pandemia, kenelläkään ei olisi syytä manipuloida ja vääristellä informaatiota ja voimakeinoin pakottaa ihmisiä mukautumaan. Ei olisi kerrassaan mitään poliittista tai ideologista erimielisyyttä. Kukaan järkevä ihminen ei puhuisi epärehellisesti, jos tämä olisi joku musta surma (eikä olekaan, kuten kuolleisuus kaikista syistä osoittaa). Kenelläkään ei olisi syytä tukahduttaa oikeaa tiedettä ja levittää valetiedettä, kuten nyt tapahtuu; esimerkkeinä Schroeter esittää:

    – ennenkuulumaton terveen väestön asettaminen karanteeniin;
    – Harmagedonia ennustavat epidemiologiset mallit;
    – julkiset toimenpiteet, jotka voivat vain pahentaa ja ylläpitää tilannetta;
    – räikeä välinpitämättömyys henkeä uhkaavista oheisvahingoista, jotka täysin peittävät alleen viruksen vaikutukset – jopa absurdien pahimman tapauksen mallien mukaan;
    – massiiviset rahalliset houkuttimet väärentää diagnooseja ja kuolintodistuksia;
    – tahallinen maailmantalouden hävittäminen sellaisen viruksen pysäyttämiseksi, joka ei ole pahaa kausiflunssaa vaikeampi;
    – todistettavasti vilpilliset testaus- ja raportontitulokset;
    – pelkoa lietsovan median herpaantumaton sulkutuli mukautumisen aikaansaamiseksi ja vastarinnan tukahduttamiseksi;
    – toista mieltä olevien äänien täysimittainen sensurointi.

    Schroeter jatkaa: Tämä on keksitty, voimakkaiden eturyhmien perustelema, levittämä ja ylläpitämä kriisi.

    [siis: keksitty pandemia, jossa mikään ei ole totta, V.-I. L.].

    Kysymykseen, miksi tämä kaikki tapahtuu, Schroeter vastaa, että vastausta ei ole mitenkään pyritty peittelemään. Maailman talousfoorumin perustaja ja puheenjohtaja Klaus Schwab julkaisi hiljattain kirjan ”The Great Reset”, joka esittelee kaiken siitä. Lisäksi Maailman terveysjärjestö, CDC, GAVI (Vaccine Alliance), Fauci, Gates ja muut ovat kaikki julistaneet yhteen ääneen, että AINOA tie ulos tästä kriisistä on rokotus. Heidän globaali rokotusohjelmansa sidotaan immuniteettipassiin. Tämä on itse asiassa näppärä tapa toteuttaa maailman väkiluvun kontrollia, johon tulee kuulumaan matkustamisen, työnteon, seurustelun, koulunkäynnin ja ostamisen ja myymisen keinojen rajoittaminen. Se on myös ohjelma, joka järjestää sopivia syntipukkeja: ne, jotka eivät halua mukautua. Tätä näemme jo tapahtuvan. Fauci esimerkiksi hiljattain valitti sitä mahdollisuutta, että rokotusten vastustajat voisivat ”tuhota kaiken.” Tämä on tärkeä näkökohta. Mikä tahansa tutkimus totalitaarisista liikkeistä osoittaa, että heidän ohjelmansa itse asiassa vaatii syntipukkeja. Se on itse asiassa määritelmään sisään rakennettuna. Se on hyvin tehokas. Niinpä tarvitsemme varoituksia tästä.

    Mitä kontaktien jäljittämiseen, keinoälyyn ja muuhun (haastattelijan kysymyksessään esittämään) tulee, nämä ovat arvokkaita ja voimakkaita välineitä, joita käytetään jo kauhistuttavalla tavalla väärin, vaikka terveys- ja hallintoauktoriteettimme rukoilevat meitä luottamaan niihin. Keinoälystä (tässä asiassa ekspertti) Schroeter sanoo, että se on paljon edellä kaikkia lainsäädännöllisiä pyrkimyksiä säännöstellä tai kontrolloida sitä.

    Sitten haastattelussa nousee esiin Maailman terveysjärjestön, GAVIn ja CDC:n huoli, että globaalin rokotusohjelman keskeyttäminen kolmannen maailman maissa voisi johtaa yli sadan miljoonan lapsen täysin tarpeettomaan kuolemaan ja kurjuuteen estettävissä olevien sairauksien käsissä. Kuitenkin Schroeter kertoo, että koronaviruksen tultua he itse keskeyttivät kaikki rokotusohjelmat kolmannen maailman maissa Covid-sulkutoimien johdosta! Siis: rokotusohjelmien keskeyttäminen voi johtaa ”yli sadan miljoonan lapsen kuolemaan” ja sitten he itse keskeyttävät nuo rokotusohjelmansa! Tappavatko he siis mahdollisesti yli sata miljoonaa lasta?

    Miksi he toimivat noin mielettömästi omiin sanoihinsa nähden? Vastaus: Siksi, että tuli koronavirus, jonka nuo organisaatiot itse asiassa tietävät olevan enimmäkseen vaaraton suurelle enemmistölle niistä, jotka saavat siitä tartunnan, varsinkin lapsille.

    [siis: antavatko he yli sadan miljoonan lapsen kuolla pelastaakseen nolla lasta? V.-I. L.].

    Schroeter jatkaa, että tässä tulee hyvin kyseenalaiseksi se, mitä nämä globaalit terveysjärjestöt todellisesti uskovat rokotteiden tarkoituksista!

    [siis: Ne itse asiassa tietävät, etteivät heidän rokotteensa pelasta ketään; ne vain keräävät miljardien ja satojen miljardien voitot niillä – se on rokotteiden ainoa tarkoitus sen ohella, että niiden avulla saadaan maailman väkimäärää vähennettyä vahingoittamalla ja tappamalla ihmisiä (varsinkin lapsia) rokottamalla heidät, V.-I. L.].

    Tuo on se Schroeterin kirjan nimessä oleva ”Devil’s Choice” (”Paholaisen valinta”). Nuo ovat Schroeterin mukaan heidän omia sanojaan.

    Nuo ihmiset siis kuvittelevat, että he voivat tehdä tuollaisia päätöksiä yli maailman kaikkien ihmisten! Ylimielisyys on Schroeterin mukaan tähtitieteellinen! Hän kutsuu sitä psykopatiaksi. He ovat valmiita vaikka mihin edistääkseen globalistisia [lue: kommunistisia, V.-I. L.] päämääriään.

    Isommassa kuvassa Schroeter tahtoo yksinkertaisesti paljastaa niiden ihmisten loputtoman pahuuden, jotka ovat organisoimassa tätä massiivista pelon ja pelottelun kampanjaa edistääkseen omaa erityistä versiotaan tulevaisuudesta [lue: kommunistista utopiaansa, V.-I. L.].

    Olemme eksistentiaalisessa (olemassaoloa koskevassa) sodassa lastemme elämän ja vapauksien puolesta, sanoo Schroeter.

    Schroeter kertoo, että hänen seuraava kirjansa koskee mm. kontaktien jäljittämistä, joka liittyy Covid-testeihin, jotka eivät ainoastaan ole sopimattomia tarkoitukseensa vaan ovat myös helposti manipuloitavissa, eivätkä ne ole kolikonheittoa tarkempia. Mutta voi veljet, jatkaa Schroeter, kuinka hyödyllisiä ne ovatkaan nostamaan ns. ”tapausten” määriä!

    [ja Suomessa THL ja tiedotusvälineet tunnista tuntiin ja päivästä päivään julistavat – jo seitsemättä kuukautta – ”uusien tapauksien” määriä ja erilaisia ”kokonaismääriä”! V.-I. L.].

    Aivan kuten epidemiologiset mallit, jotka eivät koskaan sano, mitä niiden ei ole käsketty sanoa, myös Covid-tapausten diagnosointiin käytetyt RT-PCR -testit tottelevat isäntiään ja antavat vain haluttuja tuloksia [RT-PCR-testit EIVÄT analysoi kokonaisia viruksia vaan RNA-pätkiä, eikä niiden alkuperästä ole mitään varmuutta, V.-I. L.]. Schroeter jatkaa, että kun ihmiset alkavat ymmärtää, kuinka tämä koko testaus- ja jäljityssysteemi toimii – ja kuinka se tulee edistämään kontaktien jäljittämiseen perustuvaa valvontayhteiskuntaa – he tulevat olemaan hyvin levottomia sen johdosta.

    Schroeter kertoo myös, että kontaktien jäljitys on samoin tulvillaan mahdollisuuksia tilastollisesti merkittäviin vääriin positiivisiin. Koko tämä asia on kypsä väärinkäytölle, petokselle, syrjinnälle, kostoille, huiputuksille jne.

    Vielä Schroeter kertoo, että hänen kirjansa ”Devil’s Choice” paljastaa myös Maailman terveysjärjestön tukeman tieteen pöyristyttävän syvän korruption – ja tuo tutkimus ohjaa julkisia toimenpiteitä!!

    [siis huijarit ohjaavat Covid-19:n vastaisia toimia, V.-I. L.].

    Schroeter kertoo, että hänelle on tullut selväksi, että Covid-agenda [lue: kommunismi, V.-I. L.] muodostaa vakavan uhan kaikelle, mihin uskomme ja mitä arvostamme.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  41. Pandemian taustaa, osa 4/5

    Referoin Jacob Nordangårdin 10.9.2020 julkaistua artikkelia ”World Economic Forum’s Techno-Totalitarian Roadmap”,

    https://www.activistpost.com/2020/09/world-economic-forums-techno-totalitarian-roadmap.html

    Koronakriisi on laukaisin mittasuhteiltaan valtavalle globaalille valtiokaappaukselle. Se on alku uudelle ajalle ja uudelle kansainväliselle talousjärjestykselle, joka saattaa täysin tuhota ihmisten vapaudet. Tyrannit [lue: kommunistit, V.-I. L.] ovat nyt kaapanneet vallan ohjatakseen meidät väkivalloin ”ilmastoälykkääseen” ja ”terveeseen” maailmaan Maailman talousfoorumin uuden teknototalitaarisen oppaan, ”suuren uudelleenjärjestelyn” (”The Great Reset”), kautta.

    13.6.2019 Maailman talousfoorumin presidentti Klaus Schwab ja YK:n pääsihteeri Antonio Guterres allekirjoittivat kumppanuussopimuksen heidän kahden järjestönsä välillä. Tämä tehtiin ilman mitään suoraa median huomiota huolimatta niistä valtavista seuraamuksista, joita se ihmiskunnalle aiheuttaa. Yleisesti tämä merkitsee sitä, että valta yli elämiemme on parilla kynänvedolla siirretty suurille globaaleille korporaatioille ja niiden omistajille.

    Kumppanuuden tarkoitus on kiihdyttää YK:n kestävän kehityksen agendaa ja 17 globaalia kohdetta. Siinä kestävän kehityksen päämääriä pidetään elintärkeinä ihmiskunnan tulevaisuudelle [ateistiset kommunistithan eivät tunne elävää Jumalaa ja hänen kaikkivaltaansa yli ihmiskunnan ja sen tulevaisuuden ja osuvat jo siinä harhaan ja vievät siten vain tuhoon, V.-I. L.]. Maailman talousfoorumi on velvollinen tukemaan tätä YK:n agendaa ja työskentelemään YK:n kanssa hyvän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden rakentamiseksi. Sopimus toteaa myös, että Maailman talousfoorumin neljäs teollisuusvallankumous on tärkeä komponentti agendaa toteutettaessa. Digitalisaatio nähdään avaimena.

    Davosin kokouksessa tammikuussa 2020 tämä tuli täysin selväksi, kun julkistettiin raportti ”Unlocking Technology for the Global Goals” (”Teknologian käyttöönotto globaalien päämäärien hyväksi”). Tämä tarkoittaa sitä, että teknologiajätit (jotka ovat mukana Maailman talousfoorumin työryhmissä) tulevat ratkaisemaan maailman ongelmat käyttämällä keinoälyä, satelliitteja, robotteja, drooneja ja esineiden internetiä, ja ruokana tulee olemaan synteettistä ruokaa [Jeesusta Kristusta ja Isää Jumalaa ei siis tarvita, V.-I. L.].

    Julistamalla Covid-19:n pandemiaksi 11.3.2020 Maailman terveysjärjestö avasi mahdollisuuden ikkunan Maailman talousfoorumille nopeasti panna toimeen SEN UUSI MAAILMANJÄRJESTYS [lue: kommunistinen utopia, V.-I. L.]. Kaikki oli hyvin huolellisesti valmisteltu.

    Jo v. 2006 Maailman talousfoorumin ensimmäinen raportti globaaleista riskeistä käsitteli pandemian tullessa tarvittavia toimenpiteitä (joitakin suosituksia testattiin vuoden 2009 sikainfluenssan kontekstissa). Vuonna 2010 Rockefeller-säätiö julkaisi raportin ”Scenarios for the future of Technology and International Development” (”Skenaarioita teknologian ja kansainvälisen kehityksen tulevaisuudesta”),

    https://www.nommeraadio.ee/meedia/pdf/RRS/Rockefeller%20Foundation.pdf

    Siinä kuvattiin tulevaa sulkutilaa lähes profeetallisesti:

    ”Alkuun väestö hyväksyy kontrolloidumman maailman ja kansalaiset jopa suostuvat luopumaan osasta riippumattomuuttaan ja yksityisyyttään holhoavampien valtioiden hyväksi vastineeksi suuremmasta turvallisuudesta ja pysyvyydestä. Kansalaiset olivat suvaitsevaisempia ja jopa innokkaita ylhäältä tulevaa ohjausta ja valvontaa kohtaan, ja kansallisilla johtajilla oli enemmän liikkumisvapautta antaessaan määräyksiä hyviksi katsomillaan tavoilla.”

    Vuotta ennen kuin virus alkoi lyödä maailmaa Maailman talousfoorumi julkaisi raportin ”Outbreak Readiness and Business Impact Protecting Lives and Livelihoods across the Global Economy” taudin puhkeamista koskevasta valmiudesta ja taudin talousvaikutuksista. Suuret valmistelut olivat tulossa valmiiksi.

    Lokakuussa 2019 pidettiin koronapandemian kenraaliharjoitus Event 201 (mukana sellaisia osakkaita kuin Maailman talousfoorumi, Gatesin säätiö ja Johns Hopkins yliopisto), tarkemmin kuvattuna täällä:

    http://pharos.stiftelsen-pharos.org/the-corona-crisis/

    Kun sitten keväällä 2020 muutaman kuukauden ajan oli toteutettu äärimmäisiä toimenpiteitä, joissa yhteisöjä suljettiin ja autoritaarisia sääntöjä laadittiin samanaikaisesti kaikkialla maailmassa, Klaus Schwab ja Antonio Guterres, yhdessä prinssi Charlesin muiden kanssa, astuivat 3.6.2020 esiin ja tarjosivat ratkaisua kaikkiin ongelmiin, suurta uudelleenjärjestelyä (”The Great Reset”),

    https://www.weforum.org/great-reset/

    Maailman talousfoorumin presidentti Klaus Schwab julisti:

    ”Covid-19-kriisi on osoittanut, että vanhat systeemimme eivät sovi 21. vuosisadalle. Se on paljastanut perustavanlaatuisen yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden, oikeudenmukaisuuden, mukaan lukemisen ja yhdenvertaisuuden puutteen. Nyt on tullut historiallinen hetki, ei ainoastaan taistella todellista virusta vastaan, vaan myös muokata uudelleen systeemi koronan perinnön tarpeiden mukaisesti. Meillä on mahdollisuus jäädä passiivisiksi, mikä voimistaisi monia niistä trendeistä, joita nykyisin näemme: polarisaatio, nationalismi, rasismi ja lopulta kasvavassa määrin yhteiskunnallinen levottomuus konflikteineen. Meillä on kuitenkin toisenlainen mahdollisuus; me voimme rakentaa uuden yhteiskuntasopimuksen, joka erityisesti yhdistää seuraavaa sukupolvea, voimme muuttaa käyttäytymistämme niin, että se on harmoniassa luonnon kanssa jälleen, ja me voimme varmistaa, että neljännen teollisuusvallankumouksen teknologiaa käytetään parhaalla mahdollisella tavalla antamaan meille paremman elämän.”

    9.7.2020 Maailman talousfoorumi julkaisi sitten kirjan ”COVID-19: The Great Reset”, jossa Schwab ja toinen kirjoittaja Thierry Malleret (Maailman talousfoorumin Globaali Riski -verkoston johtaja) kehittelevät asioita eteenpäin. Kirjan on tarkoitus antaa ymmärrystä edessä olevasta tulevaisuudesta (lue: kommunistisesta todellisuudesta, V.-I. L.).

    Artikkelin loppuosassa käsitellään kyseistä kirjaa melko pitkään. Kirjassa on kolme osaa, joissa analysoidaan pandemian vaikutuksia a) talouteen, yhteiskuntaan, geopolitiikkaan, ympäristöön ja teknologiaan, b) elinkeinoihin ja liiketoimintaan, ja c) yksityisiin ihmisiin. Koska tarkoitukseni on keskittyä enemmänkin pandemian taustoihin, käsittelen tässä vain artikkelin sitä kohtaa, jossa käsitellään pandemian vaikutuksia yksityisellä tasolla (kohtaa c siis), sitäkin lyhyesti.

    Pandemian yksityisistä vaikutuksista todetaan, että pandemia on ollut tuhoisa meille ihmisille. Pandemia on pitkittynyt prosessi, jossa voimakas kuolemanpelko yhdistyy epävarmuuteen siitä, koska vaara on ohi. Pandemia voi tulla aina yhä uudelleen. Siihen on liittynyt myös auktoriteettien autoritaarisia ja arvaamattomia toimenpiteitä. Tämä synnyttää ahdistusta.

    Kirjan kirjoittajat ovat tietoisia niistä psykologisista vaikutuksista, joita sosiaalisella eristämisellä on ihmisiin. Pandemia on kuin pitkittynyt kidutus, jossa me vähitellen taannumme. Tämä merkitsee sitä, että mielen sairaudet ovat lisääntyneet dramaattisesti vuoden aikana. Kirjottajat tuovat esiin, että pandemian seurauksena:

    – aiemmin mielenterveysongelmista kärsineillä on pahempia ahdistuskohtauksia;
    – sosiaalinen eristäminen lisää mielenterveysongelmia jopa vielä näiden toimenpiteiden päättymisen jälkeen;
    – tulojen ja työn menettäminen lisää kuolemien määrää itsemurhien, yliannostusten, alkoholismin jne. seurauksena;
    – kotiväkivalta lisääntyy pandemian pitkittyessä;
    – ’haavoittuvilla’ ihmisillä, kuten lapsilla, huoltajilla, sosiaalisesti vähäosaisilla ja työkyvyttömillä ihmisillä, tulee olemaan enemmän heikentynyttä terveyttä.

    Traumasta selviämiseksi lähivuosina mielenterveyspalveluita tullaan tarvitsemaan enemmän.

    Nordangård toteaa yllä sanotun osoittavan, kuinka kylmiä ja säälimättömiä nämä tyrannit (lue: kommunistit, V.-I. L.) ovat. He tietävät aivan hyvin, mitä he ovat saaneet aikaan. Tämä on se vaikutus, johon he pyrkivät ja joka saa meidät tekemään ”oikean” valinnan. Kuin lampaat meidät ajetaan heidän teknologiseen diktatuuriinsa (lue: teknologialla ja sen vaarallisella elektromagneettisella säteilyllä ja säteilytyksellä terästettyyn kommunistidiktatuuriinsa, V.-I. L.).

    Kirjassa todetaan, että kuten muillakin toimialoilla, digitaalisuudella (lue: säteilytyksellä, V.-I. L.) tulee olemaan merkittävä rooli muokattaessa terveyden tulevaisuutta. Keinoäly, esineiden internet, sensorit ja päälle laitettava teknologia tulevat antamaan uusia oivalluksia henkilökohtaisen terveyden suhteen. Teknologialla tullaan kontrolloimaan ja monitoroimaan kaikkea, jopa sitä, kuinka voimme, mitä tunnemme, mikä on hiilijalanjälkemme, mikä on vaikutuksemme biodiversiteettiin ja toksisuuteen kaikessa, mitä panemme sisäämme (syömme).

    Kirjan johtopäätöksissä puhutaan pandemian aiheuttamasta kuolleisuudesta. Kesäkuun loppuun mennessä Covid-19 oli sen mukaan tappanut vain 0,006% maailman väestöstä (Mustassa Surmassa määrä oli 30-40% ja espanjantaudissa 2,7%). Määrä 0,006% ei mitenkään oikeuta koko maailman sulkemista, toteaa Nordangård.

    Artikkeli päättyy toteamukseen, että olemme maksaneet korkean hinnan jostakin, jota on liioiteltu täysin suhteettomasti ja jota on käytetty laukaisimena uuden teknototalitaarisen järjestyksen toteuttamiseksi. Tyrannit ovat toimineet periaatteella ”kriisit avaavat bisnesmahdollisuuksia” ja he ovat käyttäneet hyväkseen aiheuttamaansa kärsimystä. Pandemiassa on kyse tyrannien mafiaotteista. Kukaan meistä ei ole valinnut Schwabia ja hänen miljardöörikerhossa olevia ystäviään sanelemaan elämäämme. He kuuluvat telkien taakse, sanoo Nordangård.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  42. Pandemian taustaa, osa 5/5

    Tähän olen laittanut pari huomautustani muualta.

    Kuten tiedetään, Covid-19 on melko harmiton influenssan tapainen tauti (tartunnan saaneistakin yli 50% sairastaa täysin oireettomasti, tietämättään). Koronaviruksia on 36 eri lajia, ja kaikki me olemme joskus sairastaneet koronavirusten aiheuttamia flunssatauteja ja saaneet siten (luonnollisella tavalla) T-soluimmuniteetin niitä kaikkia vastaan (kyllä, kun immuniteetti tulee yhdelle lajille, se tulee samalla toisillekin). Kyseessä on ristiin reagoiva, T-soluvälitteinen immuniteetti. Suojamme sairastamiamme koronaflunssia vastaan tehoaa myös Covid-19:ää vastaan, vaikkemme olisi koskaan nimenomaan Covid-19-tartuntaa saaneet. Suomalaisista arviolta noin 70%:lla on luonnostaan sen vuoksi suoja Covid-19:ää ja tätä ”pandemiaa” vastaan. Suomessa ei tarvita mitään toimenpiteitä Covid-19:ää tai ”pandemiaa” vastaan, koska laumaimmuniteettikynnys Covid-19:llä on 10-20%. Rajoittavilla toimenpiteillä vahingoitamme vain itseämme, maatamme ja talouttamme. Siksi kaikki Covid-19:ää vastaan suunnatut toimet ovat tarpeettomia ja vahingollisia.

    Julkisuudessa on varoitettu pandemian ”toisesta aallosta”. Ei näillä influenssan kaltaisilla koronavirustaudeilla ole mitään ”aaltoja”. Koronavirusinfektiot ovat kausiluonteisia epidemioita, samanlaisia kuin influenssoilla (joita ne hyvin paljon muistuttavat). Pohjoisella pallonpuoliskolla (jossa Suomi sijaitsee) nuo epidemiat ovat lokakuun ja maaliskuun välillä, ja eteläisellä pallonpuoliskolla (esim. Australiassa) epidemiat ovat voimakkaimmillaan kesäkuun ja syyskuun välillä. Ei ole niin, että pandemia hyppisi sinne tänne pitkin maailmaa; kyseessä on kausittainen ja maantieteellisesti tarkoin määrittynyt virusinfektion kulku. Jos Suomeen nyt syksyllä tulee muka jokin ”toinen aalto”, se on todellisuudessa vain uuden kausittaisen koronavirusepidemian puhkeaminen tai kokonaan muu tauti (jonka oireet muistuttavat koronaoireita). Kuljettuaan pohjoisen pallonpuoliskon yli vuodenvaihteen molemmin puolin se siirtyy sitten eteläiselle pallonpuoliskolle ensi vuoden syyskesäksi. Viruskaan ei eri kausina ole sama, koska koronavirukset mutatoituvat koko ajan nopeasti (siksi mikään rokote ei voi pysyä perässä eikä tehota edes teoriassa).

    Noin kuuden kuukauden aikana ”pandemiaan” on Suomessa kuollut 337 ihmistä, melkein kaikki heistä vanhuksia ja yhden tai useamman perussairauden heikentämiä (muutenkin kuoleman kielissä). Saman kuuden kuukauden aikana Suomessa on murhattu noin 4 300 lasta aborteissa (lastenmurhissa). Juuri kukaan ei vaadi aborttien lopettamista, ainakaan julkisesti.

    Luku 4 300 on kokonaan eri luku kuin 337.

    Mielestäni pandemian sijaan Suomessa tulisi keskustella aborteista ja niissä aiheutettavien kuolemien aiheuttajista, suomalaisista.

    Kumpi on pahempi, suomalainen vai virus? Kumpi pitäisi pysäyttää?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  43. En minä ihmettelisi yhtään, jos tähän Covid19 -tautiin löydetään kohta ”lähes täydellisesti toimiva rokote” ja maailma pelastuu. Rokote, jonka teho on ”vastaansanomaton”. Suorastaan mykistävä. Ei haittavaikutuksia. Se rokote tulee olemaan 100% turvallinen. Ja sen ottaneille tulee hetkeksi hyvä immuniteetti tätä tautia vastaan.

    Tiedän, että jotenkin noin tässä tulee käymään. Voisin jopa pistää vedonlyönnin käyntiin tästä asiasta.

    Sillä median valehtelukyky ja korruptoituneisuus on hyvin vahva. Koska, jos mitään tautia ei ole (tiedän, ettei tätä koronavirusta ole olemassa), niin siihen on todella helppoa kehittää rokote.

    Kysymys on ainoastaan uskottavuudesta. Se rokote voi sisältää vaikka pelkkää kaivovettä. Koska jos mitään virusta ei ole, ei sen rokotteen tarvitse myöskään tehdä mitään. Sen ei tarvitse toimia mitenkään. Ei myönteisesti, eikä haitallisesti. Kysymys on ainoastaan uskottavuudesta ja siitä ketkä nielaisevat tämän tieteisfantasian ja alistuvat sen vallan alle. (2. Tessalonikalaiskirje 2). Eli kyse on taikauskosta, ja siitä millaisen vallan sillä saa. Sillä tällä pelastavalla rokotteella tulee samaan hyvin suuren vallan maan päällä, koska sen tuoma hyöty on niin ”täydellinen”. Sen rokotteen ”taika” tulee vetämään kaikki valtaansa (paitsi minut). Tuo rokote on siis eräänlainen taikasauva – ihme.

    Tämän takia olisin halunnut, että edes joku vähääkään alaa tunteva olisi puuttunut tähän virusteoriaan itsessään, eli virologian perustaan. Onko niitä viruksia olemassa, vai ei ? En ole vieläkään vakuuttunut. Dr. Andrew Kaufman on tähän liittyen myös hyvin skeptinen (hän on biologi ja lääketieteen tohtori). Hän on asiaa tutkinut, eikä ole vakuuttunut influenssavirusten olemassa olosta, kuten en minäkään. Näiden ihmettelijöiden videoita löytyy mm. täältä:
    https://thebigvirushoax.com/videos

    Sanon siis tämän seuraavan kaikella ystävyydellä ja myötätunnolla.

    Jos täällä pyöritellään vain näitä virologian lempitermejä tämän ”tieteen” sisällä, eli kun kyse on laumaimmuniteetista, tartunnasta, immuniteetista, infektoitumisesta, luonnollisesta immuniteetista, luonnollisesta suojasta ja niin edelleen, niin tällä filosofoinnilla (sitä se on – laajan empiirisen näytön puuttuessa) puolustetaan, epäsuorasti vain rokoteteollisuutta. Valitettavasti. Tästä ei pääse mihinkään – kun kaikki tämä ”tiede” pyörii täällä sitä samaa kehää. Vain hieman poiketen siitä virallisesta virusteoriasta, luottaen, sen sijaan johonkin taianomaiseen ”laumasuojaan” ja nopeisiin virusmutaatioihin. Eli noilla mennen Darwinismiin vahvasti nojataan. (Nopeat) mutaatiot ovat Darwinismia.

    Nuo tartunta -sanat ovat virologian lempitermejä, vailla totuuspohjaa. Mikä itseasiassa on virustartunta ? Millä se todennetaan ? Sitä virusta ei näe, ja PCR-testit näyttävät mitä sattuu. Oireet voivat olla mitä tahansa. Uskottavuus ?

    Rokoteteollisuus nojaa tähän virologia -nimiseen teoriaan (tartuntateoria), jonka näytöt ovat epämääräisiä ja hataria. Ne valehtelevat myös paljon. Ja keksivät tarinoita. Esim. influenssan tarttuvuutta on koestettu jo vuosisata sitten 1918-20 (ohessa lähteitä), epäonnistuen influenssavirustartunnan todentamisessa totaalisesti. Siitä influenssan tarttuvuudesta ei saatu näyttöä. Siinä lienee syy, miksi influenssan tarttuvuutta ei ole enää nykyaikana edes yritetty todeksi näyttää.
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2862332/

    Ilman, että sohaistaan tähän virologian mätään ytimeen, rokotekriittisyydeltä putoaa pohja. Kaikki tuo mainio rokotekriittisyys vesittyy – > käsittelemällä asiat virologian savijaloilla seisovan teorian varassa. Filosofoimalla, ja olettelemalla. JA teorisoimalla lisää. Toki sitähän minä itsekin tässä teen, mutta yritän tuoda toisen näkökannan, toisen tien.

    Toki on hyvä vastustaa tuota lääkemafiaa ja rokotteita, mutta pelkään epäonnistumista, jollei isketä heidän heikoimpiin kohtiinsa. Eli noihin teorioihin.

    Täällä lisäluettavaa,
    thebigvirushoax.com

    http://www.cluesforum.info/viewtopic.php?f=25&t=2136&sid=0c66e1a23cc2a03e299547b726ff67b3

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  44. Jos on rokotteet taikauskoa, sitä on myös laumaimmuniteetti. Mistä sen tietää, kun tämä tauti on monelle oireeton, ja ne PCR-testit näyttävät mitä sattuu, että kenellä se 150nm halkaisijaltaan oleva ötjäke on ? Ja millä mekanismeilla se tartunta todellisuudessa tapahtuu. Näyttöä tästä ei ole. Samat oireet eivät ole mikään todiste. Oire ei ole taudin syy. Sairaudet eivät leviä oireista ja kosketuksesta – solusta toiseen, välillä ilmassa pisarana, sitten taas toisen elimistön soluun, välillä monistuen ja mutatoituen. Soluissa on vahvat suojaukset tuollaisia tapahtumia vastaan. Esim. lajit eivät risteydy.

    Koronavirus satua ei ole pystytty empiirisesti ja samoilla menetelmillä ja säännöillä joka puolella maailmaa todentamaan. Mitään virusta ei ole eristetty, niin että eristysmenetelmä olisi toistettavissa (lähde Dr. Andrew Kaufman). Koronaviruksista on ”tiedetty” jo monta vuotta. Koronaviruksen näköinen ötjäke on ehkä solulimasta saatu elektronimikroskoopilla jo kuvattua, mutta vain harvoissa paikoissa, ja sen uutisen kertojilla on omat intressinsä. Mediat ovat sidoksissa lääketeollisuuteen. Ensin tästä koronaviruksesta julkaistiin 2019 syksyllä medioissa sellainen taiteilijan näkemys, piirros, ja sen jälkeen kuin sattumalta saman näköinen ötjäke löytykin el.mikroskooppikuvasta.. Todella uskottavaa.

    Miten voi enää luottaa noihin lähteisiin, jotka kertovat SARS-CoV-2 viruksen eristämisestä, ja muusta tähän liittyvästä, kun ne samat lähteet ovat valehdelleet vuosikymmenet melkein kaikesta muusta? Esim. tieteestä, historiasta, taloudesta, sotien syistä, politiikasta, ja jne. Miten niihin voi enää luottaa ? Ne tiedot joita levitetään ”uutisina” SARS-CoV-2 viruksen eristämisestä ovat yhden tietyn jekkukansan satuja. Esim. Washington post.

    Mistä se tiedetään milloin se ihmisten välinen kontakti johtaa infektoitumiseen ja jne. ? Tartunnat ja altistumiset menevät suomalaisilta toimittajilta autuaasti sekaisin. Samaa valhetta on raportointi coviduhreista: Kuolintodistuksia täytellään ”luovasti”, jotta uhriluvut kasvavat. Noista tiedoista ei siis voi päätellä mitään. Mitään todistetta ei siis ole vieläkään ole, että tämä virus olisi olemassa. Sairastelevia julkkiksia kyllä lehdistä löytyy, ties millä vaivoilla varustettuna, mutta yhdelläkään tuttavistani ei tätä covidia ole löytynyt. En tiedä ketään, jolla tämä tauti olisi. Ehkä tämä on vain julkkisten sairaus ?

    Todellisuudessa Influenssan tartuntaa ei ole saatu edes todennettua :
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2862332/

    THE MYTH OF CONTAGION, A DISCUSSION WITH T.C. FRY
    https://www.bitchute.com/video/M47HC842OKs9/

    Dr. Andrew Kaufman
    https://www.bitchute.com/video/4DqV5MXrkqdB/

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Seuraava askeleesi on ottaa yhteyttää jonkin keskussairaalan virologian laitokseen (johonkin tutkijaan siellä) tai johonkin alan tutkijaan THL:ssä ja pyytää kädestä pitäen osoittamaan, onko viruksia olemassa. Huutamalla et pääse asiassasi eteenpäin.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Ei tämä ole huutamista, vaan toisen näkökulman tuomista keskusteluun. On todella ikävää, jos virallisesta totuudesta poikkeavia näkökulmia ei sallita?

        Ei ole mahdollista, että tuo Pasteurin poliittisiin tarkoituksiin luoma, jopa loogisesti ontuva Germ teoria on totta. Maapallolla ei eläisi kirppua isompaa otusta, jos tuollainen virusteoria olisi totta. Pieneliöt (germs), eli virukset olisivat eläinkunnan valtiaita täällä.

        Jos ihmisen elimistössä on satojatuhansia viruksia, terveen ihmisen pitäisi olla immuuni omalle elimistölleen, tai kuolla sairauksien myötä lähes heti syntymänsä jälkeen pois (vastasyntyneelle ei ole kehittynyt sitä täydellistä aikuisen vasta-ainesysteemiä, eli immuunisysteemiä kaikkia viruksia vastaan, kun se sikiö kohtaa tämän maailman tuhansine viruksineen).

        Myös siis se logiikka tässä virus- ja immunologiateoriassa on? Elimistö ei voi millään eroittaa satojen tuhansien, ehkä miljoonien virusten, joukosta mikä on hyvä ja mikä paha, kun niitä viruksia kuulemma syntyy mutaatioissa aina vaan lisää ja lisää. Ja uusia mutaatioita tulee kokoajan. En usko sitä, että elimistön immuunisysteemit ”tietävät” tulevat virusmutaatiot. Tai jos tietävät, ne osaavat ennustaa tulevaisuutta.
        https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2020/09/15/laumaimmu/

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Olet täydellisesti pihalla, anteeksi vain. Ja kyllä viruksissa on RNA/DNA, joten ne erittävät proteiineja, esim. entsyymejä, ja kyllä elimistö tunnistaa vahingolliset proteiinit, koska uhkaa vahingollinen tapahtuma. Luuletko, ettei Jumala osaa luoda ihmistä??? Ei virus tai elimistö ole jokin sorkkaraudalla, silmillä, silmälaseilla, kokopullistelulla, mikroskoopilla näkymisellä ja sinun ymmärrykselläsi toimiva koneisto vaan aivan muuta. Olet jo pitkään kaikessa tätä virusasiaa koskevassa jankutuksessasi ollut täysi pihalla. Ja mitä sanoihini virologian laitoksesta tulee, tarkoitukseni oli vain auttaa sinua, ei osoittaa ei-sallimista… Lepää vähän, pari kolme kuukautta.

          Plusääni(0)Miinusääni(2)
          1. ”Pihalla” olo on sitä, että pidän vallitsevaa näkemystä – tätä dogmaa viruksista, RNA/DNA:sta ja niiden tartunnoista hyvin epäilyttävänä. Pidän sitä valheena. Perustelut olen jo antanut.

            Ja kyllä, tiedettä pitää voida tehdä niin, että pystymme luotettavasti ja globaalisti havainnoimaan asiat ja tulokset, jos emme pysty havainnoimaan asioita, kaikki menee satujen kerronnaksi. Ilman empiirisistä havainnontitulosta kuka vaan ”doctor” voi oletella, filosofoida, teorisoida ja väittää mitä vaan. Niin tämän virus- ja tartuntateorian kanssa on juurikin käynyt.

            Tältä virus ja tartuntatauti -tieteeltä on kadonnut totuuspohja jo aikoja sitten, 1900 -luvun alussa. On olemassa useita tutkimuspapereita, joissa virusten olemassaoloa on yritetty epäonnistunein kokein saada todennettua. Sen jälkeen lääketeollisuus on tätä virusparadigmaa kuitenkin ihan huoletta jatkanut, välittämättä sen totuuspohjasta.

            Se tietynlainen akateeminen satujen kerronta viruksissa ja RNA/DNA:sta johtaa suureen vaaraan ja erehdykseen, se tulee kaikin puolin kalliiksi, voi johtaa jopa sotaan, (sota-aseeksi virusteoria alunperin kehitettiin. Se oli Louis Pasteurilta tilattu propaganda-ase Brittien kauppalaivastoa vastaan) siksi jankutan tästä.

            Lisäksi nuo näkymättömät virus RNA/DNA -hippuset tuntuvat pystyvän tekevän ihan mitä vaan, riippuu siitä keneltä kysyy – ei ole uskottavaa niiden hippusten pystyvät tekevän sitä kaikkea mitä tutkija doctoreiden mielikuvitukset ikinä keksivät.

            Välillä ne virus RNA/DNA -hippuset leijuvat ilmassa pisaroina, elävät pinnoilla tai ne eivät elä missään, ne kuitenkin mutatoituvat nopeasti, ja tarttuvat sitten miten vain kehen vain ja aiheuttavat lähes mitä oireita vain, kenelle vain, tai ei mitään oireita kenellekään, ja kukaan ei voi tietää mitä ne hippuset seuraavaksi tekevät ja kuka milloinkin kuuluu riskiryhmään, tai on suojassa.

            https://scontent-hel2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/118660901_10157339324816044_7378701668953918310_n.jpg?_nc_cat=111&_nc_sid=110474&_nc_ohc=7aDU6qphJGMAX-B0KkF&_nc_ht=scontent-hel2-1.xx&oh=1c6264fc64aeeb8dad8fbda3bcf7bbc3&oe=5F7B6AC4

            Tämä virus muuttaa käyttäytymistään, ja tartuntatapaansa näköjään lennosta, ikäänkuin se olisi superälykäs organismi. Kaikki tuollainen herättää terveen ja rationaalisen ihmisen epäilyksen siitä, että mistä tässä on kysymys. Siksi Grimmin sadut aikoinaan varoittivat noista pilipiipareista, näistä Dr. Fauceista.

            Plusääni(4)Miinusääni(0)
          2. Kuten sanoin.

            Voisit ajatella proteiinien lisäksi sähkövarauksien vaikutusta ja pH:n ja hermoston välittäjäaineiden vaikutuksia, immuunijärjestelmän vaikutuksia jne.

            Olet omaksunut jonkin teorian, ja pidät sitä totuutena ja julistat sitä. Et suostu edes hakemaan tietoa/tarkennuksia maan virologeillta. Egosi ei kestä väärässä olemista.

            Muutenkin kansa on taikauskojen ja hihhulointien vallassa, enkä tiedä yhtäkään totuutta, jonka kansa kykenisi omaksumaan.

            Näillä näkymin en tule vastaamaan kommentteihisi enää koskaan.

            Plusääni(0)Miinusääni(2)
  45. 3.5.2020 pidetty videopaneeli rokotteista, osa 1

    Sivusto ”Children’s Health Defense” (”Lasten Terveyden Puolustus”) julkaisi 14.5.2020 kyseisestä videopaneelista artikkelin ”The Truth About Vaccines 2020—Vaccine Roundtable Part 2, Video and Transcript”,

    https://childrenshealthdefense.org/news/the-truth-about-vaccines-2020-vaccine-roundtable-part-2-video-and-transcript/

    Artikkelissa videopaneelin puheenvuoroja on esitetty kirjallisessa muodossa. Olisin laittanut tähän kyseisen videon, mutta You Tube on poistanut sen.

    Paneelin osanottajat:

    Tri Andrew Wakefield
    Tri Judy Mikovits
    Del Bigtree
    Ty ja Charlene Bollinger
    Robert Kennedy Jr.
    Tri Sherri Tenpenny
    Tri Rashid Buttar

    CHARLENE BOLLINGER: Vapautemme on vaarassa, ja he voivat yrittää pakottaa meidät näihin rokotteisiin. Tucker Carlsonin Showssa puhuttiin eilen Operation Warp Speedistä (operaatiosta koronavirusrokotteiden valmistumisen nopeuttamiseksi), jossa he aikovat kirjaimellisesti mennä niiden kokeiden läpi, joita heidän pitäisi olla tekemässä. He aikovat jättää väliin kaikki turvallisuustoimenpiteet saadakseen tämän rokotteen. He aikovat saada 100 miljoonaa valmiiksi markkinoille….

    ROBERT KENNEDY: Nyt on olemassa 80 erillistä rokoteprojektia. Bill Gatesilla on niistä kahdeksan. Bill Gates on nyt suurin rokotteiden tuottaja maailmassa, suurempi kuin mikään muu yhtiö.

    Yksi Gatesin rokotteista on MODERNAN rokote, joka saadaan ensimmäisenä markkinoille. MODERNAN rokote on todella vaarallinen ihmiskoe. Se on pöyristyttävän vatuuton. Ja päästäkseen nimenomaan eteenpäin ilman mitään eläinkokeita he menivät suoraan vaiheen 1 ihmiskokeisiin…

    Toni Fauci on huolehtinut tästä yhtiöstä, MODERNASTA, joka ei ole koskaan tuottanut yhtäkään rokotetta ja joka oli konkurssin partaalla, 1,5 miljardin dollarin veloissa…

    Ja Gates, joka on ollut rahoittamassa sitä, ja Fauci pelastivat yhtiön konkurssilta antamalla heille ensimmäisen näistä projekteista. Projekti on RNA-rokote, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin tehty.

    Toisin kuin RNA-rokote, useimmat rokotteet injektoidaan antigeenin kanssa, joka on vaikuttamattomaksi tehty pala kohteena olevasta viruksesta, sekä adjuvantin (tehoa lisäävä lisäaine) kanssa, joka antaa keholle shokin (sysäyksen) lisätä immuunivastetta. Näin kaikki muut rokotteet toimivat. Tämä (MODERNAN RNA-rokote) on kokeellinen teknologia, jota ei ole koskaan aikaisemmin tehty historiassa. Se toimii niin, että se injektoi viruksen pätkän, joka kantaa RNA:ssaan geneettistä koodia, joka on tarkoitettu muuttamaan DNA:ta, kehosi jokaisessa solussa olevaa koodia, saadakseen kehosi alkamaan tuottaa luonnollisesti noita antigeenejä.

    Se on eräs muoto geenimanipulaatiota. Se on geenimanipulaatiota. Geneven julkilausuma on tuominnut sen, koska nuo geenimuutokset säilyvät spermassasi (siemennesteessäsi) ja ne tulevat elämään lapsissasi tai sinun munasarjoissasi.

    He ovat injektoimassa ihmisiä testaamattomalla, geenejä muuttavalla teknologialla, joka on suunniteltu muuttamaan ihmisen genomia, ilman minkäänlaista näyttöä siitä, että se myös toimii…

    Covid-rokotteisiin liittyy ongelma, joka vaatii, että ne täytyy testata, ja sitä ongelmaa kutsutaan paradoksaaliseksi immuunitehostukseksi (paradoxical immune enhancement)…

    Tapahtui näin. Vuoden 2002 SARS-epidemian jälkeen oli kolme SARS-epidemiaa. Ensimmäinen oli luonnollinen epidemia, joka alkoi Kiinasta. Kaksi muuta olivat laboratoriosta karkuun pääsemisiä. Tämä ei ole kiistanalaista. Ihmiset myöntävät tuon. Noiden epidemioiden jälkeen kiinalaiset ja läntiset kansakunnat neuvottelivat ja sanoivat: ”Meidän on kehitettävä rokote koronaviruksen hoitamiseksi.” SARS oli yksi laji koronavirusta. He ryhtyivät yhteistyöhön ja kehittivät noin 30 erilaista rokotetta, ja he valitsivat niistä neljä lupaavinta mallia. He testasivat niitä freteillä, jotka ovat eläimiä, joiden reaktio ylähengitysteiden infektioon on eniten yhdenmukainen ihmisen reaktion kanssa. Ne ovat hyvin samanlaisia kuin ihmiset. Niistä voidaan hyvin ennustaa, mitä tulee tapahtumaan ihmisissä.

    Fretit kehittivät kaikkiin neljään rokotteeseen erinomaisen immuunivasteen. Tiedemiehet ajattelivat, että he ovat osuneet kultasuoneen…

    Rokotteita ei koskaan testata kentällä. FDA (USA:n elintarvike- ja lääkehallitus) ei koskaan anna 2000 ihmiselle rokotetta ja 2000 ihmiselle placeboa (vaikuttamaton tuote) ja sano, että menkää maailmaan ja katsokaa, mitä tapahtuu. Näin ei koskaan tapahdu.

    Tapa, jolla rokotteet saavat lisenssin, on se, että rokotteen järjestäjä, yhtiö, injisoi pari tuhatta ihmistä rokotteella, ja sitten he tutkivat heidän verestään, ovatko he kehittäneet vasta-ainevasteen.

    Mainitut fretit kehittivät täydellisen vasta-ainevasteen, ja siksi he ajattelivat osuneensa kultasuoneen. Sitten tapahtui jotakin hirvittävää. Kun nuo fretit myöhemmin altistettiin villille (valloillaan olevalle) virukselle, niille kaikille tuli kaikkialle ruumiiseen tulehdus kaikkiin elimiin, ja ne kuolivat.

    Silloin tiedemiehet muistivat jotakin. He muistivat, että 1960-luvulla FDA ja NIH (Kansallinen terveysinstituutti) olivat testanneet erästä RSV-rokotetta (RSV, Respiratory Syncytial Virus, on hyvin samankaltainen kuin koronavirus). He olivat jättäneet eläinkokeet väliin ja menneet suoraan ihmiskokeisiin. He olivat testanneet 35 lapsella.

    Lapset kehittivät jälleen erinomaisen vasta-ainevasteen, ja niinpä he (tiedemiehet) ajattelivat osuneensa kultasuoneen. Mutta kun nuo lapset altistettiin villille virukselle, rokote, sen sijaan että olisi suojannut heitä sitä vastaan, itse asiassa tehosti viruksen vaikutusteitä. Kaksi noista lapsista kuoli. Kaikki he (35) tulivat kauhistuttavalla tavalla sairaiksi. Siitä tuli skandaali, ja he luopuivat siitä eivätkä koskaan enää koskeneet siihen…

    Koronavirus tekee jotakin mielenkiintoista, kun se synnyttää vasta-ainevasteen.. On olemassa kahdenlaisia vasta-aineita. On olemassa neutraloivia vasta-aineita, jotka ovat sellaisia, että ne suojaavat sinua sairaudelta. On olemassa toisenlainen vasta-aine, jota kutsutaan sitovaksi vasta-aineeksi, ja se itse asiassa auttaa virusta takertumaan reseptoreihisi ja tekee siitä paljon, paljon vaarallisemman. Tällaisia vasta-aineita koronavirusrokotteet tuottavat. Tämä oli v. 2012, ja he täydellisesti lopettivat kyseisen ohjelman.

    Sitten vuonna 2014 Tony Fauci oli kehittänyt denguekuumerokotteen, ja sen kliinisissä kokeissa he näkivät joitakin samoja signaaleja: ihmiset, jotka saivat rokotteen ja sitten myöhemmin altistettiin, tulivat itse asiassa hyvin sairaiksi. He kaunistelivat tätä asiaa. He antoivat sitä filippiiniläisille, ja filippiiniläiset antoivat sitä 100 000 lapselle. Hyvin monet noista lapsista tulivat kauhistuttavalla tavalla sairaiksi, kun he lopulta kohtasivat villin denguekuumeviruksen, ja 600 heistä kuoli. Filippiinien hallitus on nykyisin syyttämässä Filippiinien terveysviranomaisia, jotka liputtivat tuon rokotteen läpi. Heidän olisi pitänyt tietää, että Fauci oli kliinisissä kokeissa nähnyt nämä signaalit aiemmin.

    Niinpä tänään (paneelia 3.5.2020 pidettäessä) kaikki ihmiset tässä paneelissa, ja ihmiset, jotka ovat olleet meidän kovaäänisimpiä arvostelijoitamme, Peter Hotez, Paul Offit, Ian Lipkin, kaikki näistä ovat rokotteiden kehittäjiä, ovat rokoteteollisuuden megafoneja, palkka-armeijan kenraaleja, jotka ovat vuosia taistelleet meitä vastaan – KAIKKI HEISTÄ SANOVAT, ETTÄ ON JÄRJETTÖMÄN VAARALLISTA, ETTÄ TONY FAUCI JATKAA NÄITÄ KOKEITAAN injektoidakseen ihmisiä.

    Hän (Fauci) alkoi 12.3.2020 injisoida ihmisiä Seattlessa Washingtonissa, vapaaehtoisia, joilla varmasti ei ollut aavistustakaan, että heidän geenejään oltiin pysyvästi muuttamassa sukupolvien ajaksi. Mitään tietoihin perustuvaa suostumusta ei ole, koska minä (Robert Kennedy) menen takuuseen siitä, että Tony Fauci ei ole kertonut heille sitä.

    Hän testaa rokotettaan, johon hän pani lähes puoli miljardia dollaria ja hyväksyi meidän verovarojemme menemisen siihen, mikä antaa hänelle kontrollin patenttiin, puoleen patentista, ja Bill Gatesin rokotteeseen. Tämän hyvin, hyvin vaarallisen rokotteen valmistumisen nopeuttaminen ilman eläinkokeita on vastuutonta ja sanoisin rikollista.

    TRI TENPENNY: Tahtoisin lisätä, että me toimimme nyt vuoden 2005 Prep-lain alaisuudessa (Prep Act = Public Readiness and Emergency Preparedness Act; laki julkisesta valmiudesta ja hätätilavalmiudesta), joka kiinnitettiin erään puolustuksen määrärahalain loppupäähän klo 23:20 perjantaiyönä 17.12.2005 sen jälkeen kun jokainen edustajahuoneesta oli jo kirjautunut ulos ja mennyt kotiin. Senaatti ei koskaan lukenut sitä. He hyväksyivät sen. Jopa sinun (so. Robert Kennedyn) setäsi Ted Kennedy sanoi jälkeenpäin: ”Me arvostelemme, kuinka hyvin lääkealan yritys yleensä voittaa täällä, ja tavallisesti ne saavuttavat isoja voittoja, mutteivät ne koskaan ole saavuttaneet näin suurta voittoa.”

    Etkä voi löytää yhtäkään noista dokumenteista nyt. Kirjoitin kirjani ”Fowl! Bird Flu: It’s not what you think” lintuinfluenssasta, ja kaikki tuo on kirjassani. Olen vanginnut kirjaani tuon, ja jos yrität löytää tuon aineiston internetistä nyt … kaikki siitä on siivottu pois.

    Mitä Prep Act itse asiassa tekee? Se antaa vastuuvapauden jokaiselle lain tarkoittamalle vastatoimelle, joka on tehty sen ollessa voimassa. Heitä vastaan ei voi nostaa oikeusjuttua. Ainoa tapa, jolla voit viedä heidät oikeuteen, jos joukko ihmisiä vahingoittuu tai kuolee, on se, että sinun täytyy mennä USA:n oikeusministerin luo ja todistaa harkittu virkavirhe, se, että he aikoivat tahallisesti luoda tuotteen vahingoittaakseen sillä sinua tai tappaakseen sinut. Hyvää onnea!

    Suuri sosiaali- ja terveysministerimme Alex Azar määräsi voimaan Prep Actin 4.2.2020, ja hän pani sen liittovaltion rekisteriin 1.3.2020, joten me toimimme nyt sen alaisuudessa.

    ROBERT KENNEDY: Bill Gates on sanonut alusta lähtien, ettei hän aio sallia yhdenkään rokotteensa käyttöä, ellei hän saa täyttä vapautusta (immuniteettia) kaikilta niiltä hallituksilta kaikissa niissä maissa, jotka käyttävät hänen rokotettaan, koska hän tietää, että hän tulee tappamaan paljon ihmisiä. Hän itse sanoi, että hänen rokotettaan tullaan testaamaan vain enintään tuhannella ihmisellä.

    Entä jos vahingoittumisprosentiksi tulee 0,1 promillea (yksi 10 000:sta)? Et tule näkemään sitä, jos testaat tuhannella ihmisellä. Et koskaan näe sitä.

    Sanokaamme, että kuolinprosentti on 0,1 promillea (yksi 10 000:sta). Hyvin, hyvin mahdollinen, etkä tule koskaan näkemään sitä. Jos annat tuon rokotteen seitsemälle miljardille ihmiselle, mitä hän aikoo, se merkitsee sitä, että 700 000 ihmistä kuolee siihen.

    Lopulta päädyt tasolle, jossa yhdessä muiden vahingoittumisten jne. kanssa aiheutat enemmän ongelmia kuin mitä torjut. Se on hyvin, hyvin mahdollista.

    Jos et testaa sitä eläimillä, menet suoraan ihmisiin, testaat tuhat ihmistä, vieläpä ilman placeboa, mutta he eivät piittaa. Heitä suojaa Prep Act, täydellinen, kattava vapautus vastuusta.

    He voivat lopulta tappaa Seattlessa jokaisen henkilön, jolle he antavat tämän. Mitä he välittävät? Se on uhkapeliä heidän hyväkseen, koska jos tuo MODERNAN rokote toimii, Gates tulee ansaitsemaan miljardi dollaria. Ja jos se ei toimi, hänellä on kahdeksan muuta valmisteilla. Hän tulee sanomaan vain, että se oli huono koe.

    Syy, miksi he etenevät niin nopeasti tuon kanssa, on se, että ei ole mitään biologista materiaalia. Sinun ei tarvitse valmistaa mitään. Muiden rokotteiden kohdalla sinun täytyy panna pystyyn tehdas, sinun täytyy kasvattaa rokote. Se on pitkä prosessi, mutta MODERNAN rokotetta käytettäessä kehostasi tulee se tehdas, koska muutat ihmisen DNA:ta niin, että se tuottaa vasta-aineen.

    Heidän ei tarvitse rakentaa mitään tehdasta. Heidän tarvitsee vain ottaa pieniä pätkiä RNA:ta ja injisoida ne ihmisiin ja antaa sinun (siis niiden sinussa) tehdä kaikki työ. He voivat nopeuttaa sitä hetkessä. He voivat kirjaimellisesti saada sen markkinoille kuukausissa, ja niin he saivat. Muutaman viikon aikana heidän tarvitsi vain saada geneettinen koodi kiinalaisilta ja sitten he voivat tehdä tämän RNA-viruksen.

    Sitä ei ole koskaan kokeiltu missään (rokotteen) mallissa, ja yhtiö, joka tekee sitä, ei ole koskaan tuonut mitään tuotetta markkinoille. He eivät ole koskaan tehneet vaiheen kolme kokeita, ja he olivat vararikon partaalla.

    Tämä on todella, todella, todella mieletöntä. Kuinka he haluavatkin leikkiä Jumalaa! Gates uskoo olevansa siellä ylhäällä ja voivansa tehdä kokeita vähäisemmillä ihmisillä. Jos tapahtuu vahingoittumisia, niin olkoon niin. Hänellä on hyvät aikomukset, ja hän tulee pelastamaan maailman….

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  46. 3.5.2020 pidetty videopaneeli rokotteista, osa 2

    TRI BUTTAR: Kun RNA viedään sisälle kehoon, vaikutukset eivät ole jotakin, joka välttämättä nähtäisiin viikossa tai kuukaudessa. Se voi olla vuosi tai kaksi vuotta, ja sitten nähdään tuottava komponentti, koska nyt se todella muuttaa geneettistä koodia, ja se tulee olemaan jotakin, mikä tulee pysymään jatkuvana ja leviämään sukupolvesta sukupolveen.

    DEL BIGTREE: Yhdessä niistä tutkimuksista, joita katsoimme, luulen, että se oli MODERNAN tutkimus, he kieltävät seksuaalisen kanssakäymisen ilman täyttä suojausta, mikä tarkoittaa sitä, että he ovat kovasti huolestuneita. Kenelläkään, joka on mukana tässä tutkimuksessa, ei saa olla raskaudentilaa, mikä tarkoittaa sitä, että he ovat kovasti huolestuneita, että heillä saattaa olla sukupolvia koskeva ongelma….

    Luulen, että yksi suurimmista huolenaiheistani, kun puhun tästä, on se, että uskon tämän olevan rokote Jumalaa vastaan. Mielestäni, Bobby (Robert Kennedy), toit sen esiin hienosti. Puhumme sellaisesta, että enää ei anneta kehon reagoida. Puhumme lähetti-RNA:sta (messenger-RNA). Puhumme sellaisesta, että sisään pannaan ihmistekoisia viestejä, jotka menevät kaikkiin kehon soluihin, jotta solu alkaisi ajatella, että se saa informaatiota DNA:lta…

    Tämä on suurin huoleni. Tiedämme, että he ovat kaikki keskittyneitä tähän vasta-aineen immuunitehostusasiaan, jota hyvin kuvasit. Kaikki eläimet kuolivat kokeissa, ja nyt ollaan menossa ihmisiin.

    Tästä Hotez kongressin edessä istuessaan puhui. Jopa Tony Fauci sanoi televisiossa, että on olemassa huoli, että tämä rokote saattaa tehdä ihmisiä sairaammiksi. Emme halua tehdä sitä. Mutta kaikkein huolestuttavin asia, jota useimmat ihmiset eivät ymmärrä, on se, kuinka vähän nämä virologit tietävät siitä, miten rokote toimii, ja vielä enemmän niin, mitä tri Petr Hotez sanoi. Emme tiedä, miksi vasta-aineen immuunitehostus tapahtuu. Emme tiedä, mikä aiheuttaa sen.

    Niinpä huoleni on, että näissä pienissä testausryhmissä, joita he tekevät …. mitä tapahtuu, jos, sanokaamme, yksi näistä rokotteista pääsee yhteen näistä pienistä kokeista eikä jostakin syystä vasta-aineen immuunitehostusta tapahdu. Mitä haluan sanoa, on se, että ihmiskunnan alusta lähtien ei koskaan ole ollut sellaista bakteeri- tai virustaudin puhkeamista, joka tekisi selvää lajista.

    Luonnossa ja suhteessamme siihen on jotakin sellaista, että selviämme. Me jopa vahvistumme, kun menemme eteenpäin. Puhumme rokotteesta, josta maailman johtajat keskustelevat sen vuoksi, että Bill Gates sanoo, että jokainen maailmassa tulee saamaan tämän rokotteen.

    Voitteko kuvitella rokotteen, joka pääsee kokeisiin ja näyttää olevan turvallinen? Heidän unelmansa on rokottaa jokainen maailmassa. Ja sitten, yhtäkkiä – ehkä se kanta, jonka ympärille he rakentavat rokotteen, välttää tuon ongelman – mutta yhtäkkiä tapahtuu mutaatio ja se pääsee ulos ja alkaa laukaista vasta-aineen immuunitehostusta.

    Nyt, yhtäkkiä, emme enää kuvittele. Prosentti ihmisistä kuolee, 3 prosenttia, 10 prosenttia. Voitaisiin puhua skenaariosta, jossa 30 prosenttia niistä, jotka tulevat kontaktiin sellaisen kanssa, mikä olisi ollut vilustuminen, ja jossa, kuten noilla freteillä, heidän kehonsa kauttaaltaan ylireagoivat tähän ja kaikki heidän elimensä pettävät ja pysähtyvät.

    Saattaisit todella katsella sellaista rokotetta ensimmäisen kerran, jolla on mahdollisuudet hävittää perin pohjin lajimme. Niin vaarallinen tämä rokote on.

    Minua on haastateltu hullun lailla. Sanon jatkuvasti, että emme ole koskaan panneet yhteen kahta kaikkein vaarallisinta ihmisen tuntemaa sanaa, sanaa KIIREHDITTY ja sanaa TIEDE, samassa lauseessa. Se on vaarallisin ilmaus, joka koskaan voidaan esittää. Ja me sallimme käyttää tuota ilmausta yhdestä kaikkein vaarallisimmista suhtautumistavoista rokotteisiin, joita koskaan on ollut olemassa.

    Tämä on se viesti, joka jokaisen tulee toimittaa jokaiselle, jonka hän tuntee. Tämä ei ole vitsi. Tämä asia käy kimppuumme. En voi kuvitella mitään naurettavampaa kuin elämää uhkaava rokote, jossa on asia, josta he eivät edes ymmärrä, miksi se tapahtuu sairauden hyväksi, joka tappaa 1-3 prosenttia maailmasta.

    ROBERT KENNEDY: CNN teki MODERNASTA todella mielenkiintoisen artikkelin, joka ilmestyi tänä aamuna. Kahdessa viimeisessä kappaleessa he haastattelivat kahta entistä virkailijaa, ihmisiä, jotka työskentelivät MODERNASSA vuoteen 2018 saakka, ja toinen heistä oli luullakseni yhtiön pääjohtaja. Hän sanoi: ”Olin järkyttynyt, kun luin, että liittohallitus oli antanut tuolle yhtiölle 438 miljoonaa dollaria. Olin järkyttynyt.” Toinen sanoi: En tiedä, mitä he ajattelevat.” Näin hän sanoi. Tämä on henkilö, joka työskenteli yhtiössä. Tämä toinen kaveri oli heidän pääkemistinsä, heidän kemiallisen osastonsa päällikkö. Hän sanoi, että mikään ei voi saada häntä panemaan tuota rokotetta kehoonsa.

    TRI ANDREW WAKEFIELD: Rokoteasiantuntija Peter Aaby sanoi: ”Me luulemme tietävämme, mitä meidän rokotteemme tekevät. Me emme tiedä.” Hän on hyvin, hyvin rehellinen mies, ja hän nousi vastustamaan systeemiä ja sitten hän osoitti mieltään katsomalla rokotteiden ei-spesifisiin vaikutuksiin. DTP-rokote (kurkkumätä, tetanus, hinkuyskä) oli tappanut enemmän lapsia Länsi-Afrikassa kuin se oli pelastanut kohdesairauksilta. Ja tuo on kaikkein laajimmin käytetty rokote historiallisesti maailmassa. Yllättävä tunnustus, ja se jätettiin täysin vaille huomiota. Ainoa vastaus auktoriteettien taholta oli ottaa pois hänen rahoituksensa. Elämme todella aikaa, jolloin tiedämme hyvin vähän ja oletamme hyvin paljon.

    Samoin kävi hinkuyskän suhteen. Muistan Salzbergin (Forbes) kirjoittaneen artikkelin, jossa syytettiin rokotevastustajia hinkuyskän puhkeamisesta. Christopher Gill Bostonin yliopistosta (globaalin terveyden osastolta) oli tehnyt tunnustuksen, jossa hän sanoo, että ”olemme tehneet olettamuksia olettamuksien perään. Emme ymmärtäneet, miten hinkuyskä oli vuorovaikutuksessa ihmisen immuunijärjestelmän kanssa. Olemme kiusallisessa tilanteessa, koska meidän täytyy myöntää, että olemme saattaneet tehdä joitakin vakavia virheitä.”

    Tuo on totuus. Syyllisiä eivät ole rokotevastustajat. Syyllinen on hybris (ylimielisyys), kuten joku huomautti lääketeollisuudesta ja rokoteasiantuntijoista. Ajatus, että voit käyttää ylintä valtaa ja voit muuttaa ja muokata näitä asioita … Voit otaksua olevasi eliöiden herra …. Ne muuttuvat mutaatioissa tavattoman nopeasti, koska ne on tarkoitettu säilymään. Ne tulevat säilymään.

    CHARLENE BOLLINGER: Suurin lobby (painostusryhmä) ei ole öljy, se on itse asiassa lääkeyhtiöt. Ne käyttävät enemmän rahaa lainsäätäjiemme ja poliitikkojemme ostamiseen kuin mikään muu lobby.

    DEL BIGTREE: 95%:lla ihmisistä ei mitään ongelmia tämän taudin kanssa. He tulevat saamaan selvän immuunireaktion.

    TRI ANDREW WAKEFIELD (täydellistä vastuuvapautta koskevasta laista; alun perin presidentti Ronald Reaganin v. 1986 allekirjoittama laki; sittemmin v. 2005 säädetty Prep Act): Se antoi lääketeollisuudelle täydellisen pakollisten markkinoiden ja vastuuvapauden liiketoimintamallin, ja se oli voitontekokone. Tuo voitontekokone teki mahdolliseksi poliitikkojen, tiedotusvälineiden, julkisen mielipiteen ja lääkärikunnan ostamisen. Se on tehnyt heistä erittäin voimakkaita. Mitä vuoden 1986 laki ei koske, on petos. Jos heidän voidaan osoittaa syyllistyneen sellaiseen petolliseen menettelyyn, että he ovat tietoisesti vieneet ihmiset vahingoittumisten tielle siten, että vaikka he tiesivät, että he voivat tehdä rokotteet turvallisemmiksi, he päättivät olla tekemättä niin ja salasivat tämän tosiasian, silloin he ovat vastuussa. Mielestäni se, mitä filmi (Wakefieldin vuoden 1986 lakia koskeva filmi ”1986 The Act”) paljastaa, on HARKITTU ENSIMMÄISEN ASTEEN MURHA.

    ROBERT KENNEDY: Lääkeyhtiöt ovat kaivaneet maata demokratiamme alta. He kohtelevat lapsiamme kaltoin. He ovat kaapanneet ne laitokset, joiden on tarkoitus suojella Amerikan kansalaisia voimakkaalta teollisuudelta. He ovat turmelleet poliittisen toiminnan. He käyttävät tätä pandemiaa – jotkut kutsuvat sitä ”plandemiaksi” (plan = suunnitelma), koska kovasti tuntuu siltä, että sen takana on suunnitelma – kiristääkseen hirttosilmukkaa kaulassamme ja tehdäkseen Amerikasta valvontavaltion, jossa ihmiset, koska pelkäävät virusta, tulevat hyväksymään nämä heidän vapauksiensa ja kansalaisoikeuksiensa loukkaukset.

    He tekevät meistä tuotantoyksikköjä ja kuluttavia olioita. He voivat tarkkailla meitä milloin tahansa.

    5G:n tarkoitus ei ole tuoda nopeampia latauksia videopeleillesi tai elokuvillesi. Sen tarkoitus on valvonta ja kontrolli. Sen tarkoitus on ottaa kaikki data laitteistasi.

    Gatesilla on siru, joka ottaa päältä ja panee päälle naisen kuukautisprosessin, joten nainen ei voi ja voi saada lapsia.

    Tässä taudissa (Covid) on kyse manipulointiin sopeutumisesta. Sen tarkoitus on kouluttaa meidät tekemään, mitä meidän käsketään tehdä.

    He yrittävät päästä eroon kaikesta rahasta. Tämä on yksi Gatesin asioista, päästä eroon käteistaloudesta. Tällä tavalla he voivat seurata ja tutkia jokaista tekemääsi liiketapahtumaa, ja jos he eivät pidä sinusta, he voivat sulkea sen kaiken pois.

    He aikovat ryöstää meiltä sielumme.

    He tulevat injektoimaan meihin lääkkeitä, joita haluavat, ja he tulevat veloittamaan meitä niistä sairauksista, joita he antavat meille.

    Meneillään on viimeinen taistelu. Tämä on apokalypsi (maailmanlopun aika).

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  47. Testaukset Covid-19-politiikan perustana on petos – THL rikollinen ja vaarallinen

    Käyn läpi artikkelia ”CoVID-19 Testing PCR – A Critical Appraisal” (julk. 14.9.2020),

    https://childrenshealthdefense.org/news/covid-19-testing-pcr-a-critical-appraisal/

    Alkuun tiivistän asian omin sanoin; kaksi ensimmäistä kappaletta on minun tekstiäni, ei suoraan artikkelin (joskin siitä johdettua):

    Hallitus kuuntelee THL:ää muotoillessaan Covid-19-politiikkaansa. THL kuitenkaan EI OLE MIKÄÄN ASIANTUNTIJAELIN. Se on ahneen ja äärimmäisen häikäilemättömän lääke- ja rokoteteollisuuden rahoittama ja ohjaama ja siten yhteiskunnan kannalta täysin epäluotettava ja vaarallinen, eikä sillä ole terveyden kanssa mitään tekemistä. THL on terveysliiketoiminnan laitos; sen ainoa tehtävä on edistää lääketeollisuuden lääkkeiden ja tässä tapauksessa rokotteiden myyntiä ja taudeista/sairauksista hyötymistä (THL on luotu toteuttamaan ryöstökapitalismia lääkealalla).

    Se, ettei THL ole missään määrin terveysasioissa asiantuntijaelin, käy selvästi ilmi siitä, että se käyttää epäluotettavaa ja jo lähtökohdiltaan diagnosointiin (taudinmääritykseen) täysin kelvotonta ja sopimatonta RT-PCR-testiä ”positiivisten Covid-19-tapausten” löytämiseen ja siten perustana hallitukselle antamilleen toimintasuosituksille. Covid-19-toimenpiteiden tulisi kuitenkin perustua – kuten jokainen ymmärtää – Covid-19:stä johtuvien sairaalaan joutumisten ja kuolemien määriin, ei kelvottomiin testeihin. Jo PCR-menetelmän kehittäjä (ja vuoden 1993 Nobel-palkinnon saaja) Kary Mullis VAROITTI, ETTEI PCR-TEKNIIKKAA SAA KOSKAAN KÄYTTÄÄ DIAGNOSOINTIIN (TAUDIN MÄÄRITTÄMISEEN)! Kuitenkin THL ja Suomen hallitus tekevät juuri niin. Koska koronatoimilla vaikutetaan voimakkaasti koko suomalaiseen yhteiskuntaan ja yksityisiin ihmisiin, diagnosointiin kelvottoman teknologian käyttäminen diagnosointiin koronatoimien perustana on paitsi vastuutonta myös petollista ja RIKOLLISTA. THL on rikollinen laitos ja nykyinen hallitus on rikollinen ja vahingollinen hallitus. Sekä THL että hallituksen vastuussa olevat henkilöt (ottavat rikollisilta ohjeita) kuuluisivat – aivan todellisesti! – telkien taakse.

    Ja nyt siirryn referoimaan itse artikkelia:

    Covid-19:n standarditesti käyttää teknologiaa, jota sen keksijä varoitti koskaan käyttämästä diagnoosin tekemiseen. Tämä testi, joka tunnetaan PCR:nä, on johtanut erittäin epätarkkoihin ja harhaanjohtaviin johtopäätöksiin. Julkisen terveydenhuollon viranomaiset perustavat nykyään yhteiskunnalliset lieventämistoimenpiteet (rajoitustoimenpiteet; artikkeli käyttää sanaa mitigation, lieventäminen) ja suositukset lähes yksinomaan tähän teknologiaan jäljittämällä luuloteltuja määriä ”tapauksia” eivätkä kuolemien ja sairaalaan joutumisten määriin, ja tällä on ollut ennenkuulumaton negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan – turhaan ja tarpeettomasti; turhaan, koska olettamus, että SARS-CoV-2-virus voidaan motittaa väestössä, on lapsellinen; tarpeettomasti, koska viruksen aiheuttamat kuolemat ja sairaalaan joutumiset ja muut seuraamukset ovat palanneet takaisin pandemiaa edeltävälle tasolle. On välttämätöntä, että jäljitysdatasta, johon nykyiset lieventämistoimenpiteet nojautuvat, palataan takaisin tarkkoihin Covid-19:n aiheuttamien kuolemien ja sairaalaan joutumisten lukuihin.

    Artikkelin kirjoittaja Bose Ravenel kertoo sitten itsestään. Hän on hiljattain eläkkeelle siirtynyt lääketieteen tohtori, joka on toiminut yksityisenä lastenlääkärinä viimeiset 33 vuotta. 11 vuotta hän on toiminut suuren yliopiston lastentautien osastolla. Myös lasten integratiivisen lääketieteen alalla hän on toiminut 6,5 vuoden ajan, ja tuolloin hänen potilainaan oli pääasiassa autoimmuunisairauksia, kroonista Lymen tautia tai autismia sairastavia lapsia. Käytännön työssään hän on saanut paljon kokemusta selvitellessään usein ristiriitaisia ja yhtä uskottavilta näyttäviä kertomuksia kroonisista sairauksista ja immuunijärjestelmästä. Koska mainituissa sairauksissa lasten immuunijärjestelmällä on perustavaa laatua oleva rooli, hän on tutkinut immuunijärjestelmää ja muutenkin noita kroonisia sairauksia viimeiset seitsemän vuotta. Intensiivisesti hän on tutkinut kaikkea Covidiin liittyvää satoja tunteja maaliskuun puolivälistä lähtien.

    Pandemia puhkesi USA:ssa maaliskuussa 2020, ja kun seuraavina viikkoina tauti näytti vakavalta ja raporteissa kerrottiin sairaaloiden kapasiteettien ylittyvän ja paljon kuolemia paikoitellen tapahtuvan, ryhdyttiin valtaviin lievennystoimiin: liikkeiden sulkemisiin, etäisyyksien pitämisiin, maskien pitämisiin jne. Odotettuja ja pelättyjä sairaaloiden kapasiteettien ylittämisiä Covid-19:n vuoksi ei tapahtunut, ja useimmissa pienemmissä yhteisöissä kautta maan, joissa sairaaloiden ja terveysasemien tavanomaiset toimet ja hoidot oli (Covid-19:n vuoksi) suljettu, päädyttiin tilanteeseen, jossa lääketieteellisen avun hakeminen väheni, henkilöstöä irtisanottiin ja normaali, tavallinen terveydenhuolto kärsi huomattavasti, mikä lisäsi ”oheisvahinkoja”, kun muiden sairauksien kuin Covid-19:n hoito laiminlyötiin. Myöskään rakennettuja tilapäissairaaloita ei tarvittu eikä käytetty. [alusta alkaen kaikki on ollut idiotiaa, V.-I. L.].

    Alussa kyllä julkisen terveydenhuollon suositusten ja toimenpiteiden takana olivat pääasiassa tiedot Covid-19:stä johtuneista sairaalaan joutumisista ja kuolemista. Tuolloin, alkuvaiheessa, rajoitustoimia (liikkeiden ja koulujen sulkemisia, henkilökohtaisten vapauksien rajoittamisia jne.) perusteltiin väliaikaisina toimenpiteinä ”käyrän tasoittamiseksi.”

    Sitten tulivat diagnostiset testit ja jäljittämiset. Käyttöön otettu testi perustui polymeraasiketjureaktioon (PCR, Polymerase Chain Reaction), ja siitä tuli diagnostisen laboratoriotestin perusmuoto. Tämän teknologien keksi Kary Mullis, joka sai keksinnöstään Nobel-palkinnon v. 1993. Hän kuoli viime vuonna. Hän varoitti, ettei tätä tekniikkaa saa koskaan käyttää diagnoosin tekemiseen, koska prosessi on monimutkainen ja koska se antaa paljon vääriä positiivisia tuloksia käytettäessä oireettomiin ihmisiin, kuten myös vääriä negatiivisia tuloksia. Hän korosti muun muassa, että PCR edellyttää sitä, että valitaan jokin tietty ”laajentamisten” lukumäärä eli alkuperäisen pikkuruisen DNA-rihman (DNA on geneettistä materiaalia) monistamisten lukumäärä, ja että raja ”positiivisen” ja ”negatiivisen” välillä oli mielivaltaisesti määrättävissä (cutoff was arbitrary) ja saattoi vaihdella paikasta paikkaan ja ajan mittaan. [positiiviset ja negatiiviset testit ovat siis vapaasti manipuloitavissa, V.-I. L.].

    Nyt on kulunut kuusi kuukautta pandemian alusta, ja tarkin kuolemien määrän mittari, infektiokuolleisuus (sama kuin tapauskuolleisuus alla), on laskenut tasolle, joka kausi-influenssallakin on keskinkertaisina tai vaikeina vuosina. Eräs lääkärijärjestö (Physicians for Informed Consent, PIC) arvioi CDC:n (USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus) toukokuussa 2020 julkaisemaa dataa Covid-19:stä ja julkaisi arviostaan artikkelin ”CoVID-19 Assessing Infection Severity” kesäkuussa. Artikkeli havaitsi muun muassa, että:

    – oireellisten tapausten SARS-CoV-2-kuolleisuus oli 0,4%. Koska 35% tapauksista oli CDC:n arvion mukaan tuolloin oireettomia, kokonaistapauskuolleisuus oli 0,26%.

    – kausi-influenssoissa ja influenssapandemioissa tapauskuolleisuus vaihtelee välillä 0,1-2,25%. Luku 2,25% oli vuosien 1918-1920 pandemiassa, mutta kausi-influenssassa 1957-1960 tapauskuolleisuus oli 0,28%, enemmän kuin Covid-19:ssä toukokuussa 2020 (0,26%).

    Tämä infektiokuolleisuuden lasku oli ennustettavissa jossakin määrin. Kuolleisuus lasketaan niin, että kuolleiden määrä jaetaan tapausten määrällä. Alussa tapausten määrä määritettiin testaamalla vain sairaiden henkilöiden keskuudessa, mukaan luettuina ne, joiden uskottiin kliinisesti sairastavan Covid-19:ää negatiivisesta PCR-testistä huolimatta. Kun sitten myöhemmin ryhdyttiin testaamaan yleisemmin ja laajemmin, niiden kokonaismäärä, joiden uskottiin olevan infektoituneita, kasvoi nopeasti suuremmaksi (jolloin infektiokuolleisuus lähti laskuun). Lisäksi on viitteitä, että virus on suhteellisesti heikentynyt ja kliiniseltä vaikutukseltaan tullut vähemmän vakavaksi (jolloin kuolemia ei tule niin paljon eikä siis infektiokuolleisuus nouse).

    On käynyt selväksi, että infektiokuolleisuudet ovat paljon alhaisemmat kuin alkuvaiheen ennusteet ja pelot antoivat ymmärtää. Alkuvaiheen ennusteet olivat todellisuutta monin verroin suurempia. Vaikka tämä tosiasia tunnustettaisiin, perusta rajoitustoimenpiteille siirtyi infektiokuolleisuuden ja sairaalaan joutumisten määrien käyttämisestä ensisijaisena määräävänä tekijänä pelkkien tapausten määrien käyttämiseen. On syytä uskoa, että juuri päinvastoin olisi täytynyt tehdä.

    Nykyinen tapausten määriin tuijottaminen on tuottanut maailman, jossa päivästä päivään raportoitujen tapausten määriä tuodaan esiin kaikkialla maassa kaikissa tiedotusvälineissä. Koska ”tapausten” määrä on epätarkka ja liian suuri, sitä ei voi käyttää rajoitustoimien perusteena.

    Muun muassa tri Scott Atlas on osoittanut, että Covid-19:n vastaisista toimista johtuvien kuolemien määrä on noussut nyt merkittävästi suuremmaksi kuin Covid-19:stä itsestään johtuvien kuolemien määrä. Koronatoimet ovat johtaneet mm. masennuksen, itsemurhien ja lääkkeiden yliannostelun lisääntymiseen ja siten niiden aiheuttamien kuolemien määrän lisääntymiseen.

    Lisäksi on havaittu, ettei Covid-19 ole tänä vuonna nostanut merkittävästi kokonaiskuolleisuutta verrattuna edellisten vuosien kokonaiskuolleisuuteen. Koska influenssan aiheuttamien kuolemien määrät ovat tänä vuonna olleet oudosti alhaisempia kuin edellisinä vuosina, on aihetta kysyä, onko influenssan aiheuttamia kuolemia siirretty Covid-19:n aiheuttamiksi, mikä johtaisi siihen, että Covid-19:n vaikutus koetaan voimakkaammaksi. Edelleen voidaan kysyä niinkin, onko Covid-19:n aiheuttamien kuolemien määriä lisätty keinotekoisesti maksamalla sairaaloille lisäkorvauksia siitä, että ne luokittelevat sairaalaan ottamisia ja kuolemia Covid-19:stä johtuviksi.

    Tri Bose Ravenel nostaa sitten esiin neljä lähdettä, joissa paneudutaan yksityiskohtaisesti ilmiöön nimeltä PCR-testaus; yhdessä ne osoittavat pakottavasti, että tämä Covid-19:n diagnostinen standarditesti, PCR, on karkean epätarkka eikä sitä tule käyttää diagnoosin tekemiseen. Mainitut neljä lähdettä ovat:

    1. https://www.emedicinehealth.com/pcr_polymerase_chain_reaction_test/article_em.htm

    2. https://www.nytimes.com/2020/08/29/health/coronavirus-testing.html (Dr. Michael Mina, Dr. Juliet Morrison)

    3. https://www.youtube.com/watch?v=qtudyagrhjw (Dr. Ben Edwards)

    4. https://academic.oup.com/cid/advance-article/doi/10.1093/cid/ciaa638/5842165 (Clinical Infectious Disease)

    Tri Ravenel toteaa, että on välttämätöntä, että nykyisissä julkisen terveydenhuollon rajoitustoimenpiteissä siirrytään PCR-tapauslukujen käyttämisestä tarkkaan, paisuttelemattomaan dataan Covid-19:n aiheuttamista sairaalaan joutumisista ja kuolemista.

    Aluksi tri Ravenel selvittää PCR-tekniikan periaatteita ja tieteellistä perustaa nykyisessä diagnostisessa testissä.

    PCR on kemiallinen reaktio pikkuruisten DNA-palasten tunnistamiseksi. DNA on ihmisten geenien tärkein materiaalin muoto, ja geenit puolestaan muodostavat kromosomeja. Koska nämä partikkelit ovat kooltaan äärettömän pieniä, niitä täytyy laajentaa eli tehdä eksponentiaalisesti suuremmiksi, jotta niiden kanssa on mahdollista työskennellä. Tämän laajentamisprosessin Kary Mullis keksi, ja siinä monistetaan materiaalia kahdentamalla sitä useaan kertaan peräkkäin. Kahdesta siis tulee neljä, neljästä kahdeksan, kahdeksasta 16 jne.

    PCR monistaa siis DNA:ta (deoksiribonukleiinihappoa). Covid-19:ää aiheuttavan viruksen geneettinen materiaali on RNA:ta (ribonukleiinihappoa), vielä pienempi partikkeli. Se täytyy muuttaa DNA:ksi, jotta sitä voidaan käyttää PCR-prosessissa. Tämä saadaan aikaan käyttämällä entsyymiä, joka on nimeltään ”reverse transcriptase” eli RT, prosessin ensimmäisessä vaiheessa. RT siis sallii RNA:n yhden rihman muuttamisen DNA:n täydentäväksi rihmaksi. Menetelmä on nimeltään RT-PCR.

    Eräs toinen termi on ”Real-time PCR” (”reaaliaikainen PCR”), ja se on sellainen PCR:n variaatio, joka mahdollistaa laajennetun eli ”monistetun” DNA:n analysoinnin tyypillisen 40 syklin (kahdentamissyklin) aikana. Fluoresoivaa väriainetta lisätään joissakin tekniikoissa tulkinnan helpottamiseksi ja tulosten saamiseksi nopeammin.

    Perimmäinen PCR-testin loppukohta on tulos, joka on mielivaltaisesti määritetty ”positiiviseksi” tai ”negatiiviseksi”. Ne tavattomat seuraamukset, joita tästä yksinkertaisesta päätöksestä tehdä PCR-testin tuloksista perusta koko ”tapausmäärien” jäljittämiselle, johon käytännössä kaikki julkisen terveydenhuollon toimenpiteet perustuvat, ovat lähes käsittämättömiä. The New York Times -lehden artikkelissa, johon yllä on annettu linkki (lähde 2), kerrotaan epidemiologian apulaisprofessori tri Michael Minan sanoneen, että tämä PCR:n yliyksinkertaistettu tulkinta positiiviseksi tai negatiiviseksi on vastuutonta. Tämä liittyy mainittuun laajentamisen (monistamisen) prosessiin, jota joskus kutsutaan sykleiksi. Tri Mina on todennut (Harvard Magazine 3.8.2020), että nykyinen PCR-testi havaitsee viruksen kauan sen jälkeen kun infektoitunut henkilö on lakannut levittämästä virusta. Hänen mukaansa tulokset ovat käytännössä hyödyttömiä julkisen terveydenhuollon pyrkimysten kannalta hillitä vallalla olevaa epidemiaa.

    Sykleistä eli PCR-laajentamisesta tri Ravenel kertoo, että PCR-testit on säädetty käymään 40 sykliä, jotkut 37 sykliä. On huomattava, että testit, joissa syklien kynnys on noin korkealla, havaitsevat paitsi eläviä viruksia myös yksinkertaisia geneettisiä fragmentteja, jäännöksiä entisestä infektiosta, joka ei muodosta mitään nykyisen altistumisen riskiä muille.

    The New York Times -lehdessä siteeratun tri Juliet Morrisonin mukaan kaikki testit, joissa syklikynnys on yli 35, ovat liian sensitiivisiä (näyttävät positiivista, kun henkilö ei ole tartuttava). Hän suosittelee järkevämpää 30-35 syklin kynnystä. Tri Mina käyttäisi 30 syklin kynnystä tai alhaisempaa. Eräs CDC:n laskelma viittaa siihen, että jos syklejä on yli 33, on äärettömän vaikeaa havaita yhtäkään elävää virusta näytteessä. Eräs toinen lähde antaa viitteitä siitä, että jos kynnys on yli 40 sykliä, kaikki testatut olisivat positiivisia.

    Koska siis PCR-testit on säädetty käymään 40 (joskus 37) sykliä, silloin lähes kaikki koronavirustestimme ovat – pelkästään teknisistä syistä (PCR liian sensitiivinen) – positiivisia, mikä saattaa olla tarkoituskin vaikka se on petos (tahalliset väärät positiiviset on petos, huijaus). Myöskään eläviä viruksia ei voi löytyä lainkaan.

    PCR-testiä (nykyisin käytössä olevaa koronavirustestiä) ei siis mitenkään voi käyttää Covid-19-diagnoosin tekemiseen. Lisäksi kaikki huijaamisen mahdollisuudet ovat auki: säädetään syklien määräksi vaikkapa 41, ja silloin KAIKKI testatut saadaan positiivisiksi (tartunnan saaneiksi) ja tiedotusvälineissä voidaan kuuluttaa Covid-19:n pahentuneen, mikä vaatii sitten kovia yhteiskunnallisia sulkutiloja ja maan talouden kuristamista. Jos taas tahdotaan välillä antaa kuva pandemian laantumisesta, laitetaan vain testin syklien määräksi vaikka 30, jolloin vääriä positiivisia tuloksia ei tule. Voi käydä myös niin, että jos joku on saanut positiivisen tuloksen paikassa, jossa testin syklien määräksi on säädetty 37, hän voi saada negatiivisen tuloksen paikassa, jossa syklien määräksi on säädetty 30. PCR-testiä ei mitenkään voi käyttää diagnoosin tekemiseen; testi mittaa vain syklien määriä, ei tartuntojen määriä. Taho, joka käyttää PCR-testejä diagnoosien tekemiseen (kuten Suomessa tehdään), on – yhteiskuntaan tulevien syvien vaikutusten vuoksi – rikollinen. Testeillä pettäminen ja huijaaminen ON rikollisuutta. Jos hallituksemme nyt on varannut 1,4 miljardia (!) koronavirustestauksiin, silloin edessä on massiivinen, valtava rikos, jossa mielivaltaisia tuloksia antavaa ja diagnosointiin sopimatonta testiä käytetään juuri siihen, mihin sitä ei voi eikä saa käyttää. Testeillä todennäköisesti lavastetaan ”pandemian rajuja pahenemisia”, kun syklien määrällä 40 saadaan KAIKKI testatut (ehkä koko kansa) positiivisiksi, vaikka yksikään ei olisi infektoitunut tai tartuttava. Näihin käytäntöihin menneet hallitus ja THL ovat paljastuneet julkeaksi rikollismafiaksi.

    Tri Ravenel tuo sitten esiin tri Edwardsin (lähde 3), joka osoittaa, kuinka Covid-19:n aiheuttamien sairaalaan joutumisten ja kuolemien määrät ovat kaikkialla laskeneet pandemiaa edeltäville tasoille. Ja kuitenkin, huolimatta dokumentaatiosta, että Covid-19:n vastaisten toimien aiheuttamien kuolemien ja muiden oheisvahinkojen määrät ovat nousseet suuremmiksi kuin viruksen itsensä aiheuttamien, mainitut karkeasti harhaanjohtavat ja paisutellut ”tapausten määrät” ovat perusta useimmille poliittisille suuntaviivoille.

    Koska PCR-testauksen käyttäminen diagnostisiin tarkoituksiin on selvästi ja dokumentoidusti petollista, on käsittämätöntä, että politiikan tekijät yhä luottavat tähän teknologiaan, jonka keksijä varoitti, että niin ei tule tehdä. Kun jatkuvasti niin tehdään, on todennäköistä, että asiaan liittyy jokin taka-ajatus. Päivästä päivään tiedotusvälineissä julistetaan uusien positiivisten tapausten määriä, vaikka testi, jolla noita ”tapauksia” löydetään, on täysin kelvoton ja absurdi kyseiseen tarkoitukseen. Ihmiset eivät ymmärrä, että koronavirustesti mittaa vain PCR-testin syklejä, ei tartunnan saaneita.

    Joku saattaa pitää itsestään selvänä, että tuollainen harhaanjohtava käytäntö jatkuu jatkumistaan ei-lääketieteellisistä tai epätieteellisistä syistä. Se on ymmärrettävää, koska koronavirusrokotteen markkinat ovat maailmanlaajat, miljardien, kymmenien miljardien ja satojen miljardien suuriset, useita rokoteannoksia käsittäviä, vuosittain annettavia. ”Uusia tapauksia” on pakko saada vaikka millä keinoin ja vaikka kuinka paljon, jottei ”rokotteen tarve” lopu ja miljardit jää saavuttamatta. THL:ää ja hallitusta ohjaa väkivaltainen ja täysin häikäilemätön rokoteteollinen mafia – kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus. Pandemia ja rokotteet ovat mafian härski hyökkäys koko maailman väestöä vastaan.

    Liitän tähän pienen esimerkin Arizonasta USA:sta, jossa ensin yhdessä urheilujoukkueessa havaittiin testauksessa 13 positiivista Covid-tapausta, mutta koska kontaktien jäljityksen tulokset eivät tukeneet löydöstä, tehtiin testaus uudelleen ja saatiin vain kaksi positiivista tapausta – vääriä positiivisia oli 600%:

    https://www.activistpost.com/2020/09/covid-numbers-inflated-600-due-to-false-positives-among-university-athletes-report.html

    En ymmärrä tätä muutoin kuin niin, että ensimmäisessä testauksessa PCR-syklien määrä oli korkea, ehkä juuri 40, ja kun todettiin, että ehkä on parempi saada hieman vähemmän positiivisia tapauksia, syklien määrä uudessa testauksessa asetettiin ehkä tasolle 32 ja saatiin sopiva tulos.

    Suomessakin saadaan siis päivittäin juuri sellaisia koronavirustestien tuloksia kuin kulloinkin halutaan. Tarvitsee vain säätää PCR-syklien määrä sopivaksi. On peräti hämmentävää, että diagnostisissa koronatesteissä käytetään testiä, joka mittaa PCR-syklien määriä ja kulloistakin pandemiapolitiikkaa, ei tartuntoja eikä diagnooseja. Tällaisten petostestien pohjalta voidaan onkia oikeutus mille tahansa toimille yhteiskunnassa. Testauksilla ja jäljittämisillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Niissä – ja koko valepandemiassa – on kyse vain politiikasta, vallasta ja rahasta (kansa orjuutetaan, ryöstetään ja tehdään sairaaksi).

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  48. Rokotekyykäärmeen myrkkyä

    Room. 3:13: ”Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla.”

    Referoin tätä 3.9.2020 julkaistua artikkelia:

    https://childrenshealthdefense.org/news/the-persuasion-game-manipulating-intention-to-get-a-covid-19-vaccine/

    Maailman terveysjärjestön (WHO) kokoon kutsumassa maailman rokoteturvallisuuden huippukokouksessa Genevessä joulukuussa 2019 maailman johtavat rokoteasiantuntijat myönsivät, että luottamus rokotteisiin oli katoamassa. Eräs huippukokouksen osanottajista, WHO:ssa työskentelevä antropologi, joka on tehnyt uran rokoteviestinnän hienosäätämisestä ja rokotehuolenaiheiden leimaamisesta ”huhupuheiksi”, jopa myönsi, ettei rokotteiden kannattajien rohkeiden turvallisuutta koskevien väitteiden takana ole mitään oikeaa tiedettä (no legitimate science).

    Pian joulukuun 2019 jälkeen areenalle tuli koronavirus, mikä mahdollisti sen, ettei rokotteita käsiteltykään ongelmana vaan ratkaisuna (kyykäärmeen myrkkyä!). Rokotteet on nostettukin tähtirooliin koronavirusdraamassa, ja tiedotusvälineet – siis manipulointivälineet – ovat mainostaneet niitä parhaana ja jopa ainoana ”tienä immuniteettiin” (kyykäärmeen myrkkyä!), vaikka ainoa oikea tie immuniteettiin on ihmisen oma luonnollinen immuunijärjestelmä. Rokotteiden tyrkyttäjät ovat joutuneet turhautuneisuuden tilaan, koska tämä päivittäinen propagandan rumputuli ei ole saavuttanut aiottua vaikutustaan ja on jopa viemässä väärään suuntaan. Hiljattain suoritetun mielipidekyselyn mukaan jo 40% amerikkalaisista ei aio ottaa Covid-19-rokotetta.

    Tämä vastaanhangoittelu löi ällikällä käyttäytymistieteilijät, ja siksi he päättivät ryhtyä suostuttelupeliin (kyykäärmeen myrkkyä!) käyttäen hyväkseen sitä tutkimusdollareiden kultakaivosta, joka äkkiä oli tarjolla kaikelle, mikä liittyi Covid-19:ään. Suostuttelupeli avattiin Yalen yliopiston 8.7.2020 valmiiksi saadulla tutkimuksella ”Persuasive Messages for COVID-19 Vaccine Uptake”, jossa arvioitiin suostuttelevien viestien vaikutusta Covid-19-rokotteen ottamiseen (kyykäärmeen myrkkyä!), ja Vanderbilt-yliopiston elokuun lopulla 2020 julkistetulla samanlaisella tutkimuksella. Sekä Yale että Vanderbilt sattuvat toimimaan isäntinä Covid-19-rokotteiden kliinisille kokeille, ja molempien laitosten suostuttelututkimukset operoivat siitä loukkaavasta lähtökohdasta käsin, että henkilöt, jotka tekevät riippumattomia rokotevalintoja, ovat raukkamaisia, itsekkäitä ja epätieteellisiä (kyykäärmeen myrkkyä!). Yhtä loukkaavaa on, että yliopistojen tutkijat näyttävät uskovan, että tietämättömät massat voidaan manipuloida toisenlaiseen ajattelutapaan, jos ne altistetaan oikealle viestinnälle (kyykäärmeen myrkkyä!).

    Mitä itse tutkimusten kulkuun tulee, Yalen yliopiston tutkimuksessa oli teemoja, joiden suhteen esitettiin koeryhmille viestintää. Teemoja olivat vapaus (henkilökohtainen tai taloudellinen), yhteiskunnallinen tai taloudellinen hyöty, yhteiskunnallinen paine, luottamus tieteeseen ja rohkeus. Useimpien teemojen kohdalla viestittiin ensin, että Covid-19 aiheuttaa sitä ja sitä haittaa tai pahaa, ja sitten viestittiin, että kun otetaan rokotus, ne haitat ja pahat saadaan estettyä/poistettua (kyykäärmeen myrkkyä!). Teeman ”luottamus tieteeseen” kohdalla viestittiin, että rokottaminen on tehokkain tapa suojella yhteisöä ja että rokottaminen perustuu tieteeseen, ja sitten viestittiin, että se, joka ei ota rokotusta, ei ymmärrä, kuinka infektiot leviävät, tai lyö laimin tieteen (kyykäärmeen myrkkyä!). Teeman ”rohkeus” kohdalla viestittiin, että palomiehet, lääkärit (!) ja etulinjan terveydenhuollon työntekijät ovat rohkeita, ja sitten viestittiin, että ne, jotka eivät ota rokotusta, eivät ole rohkeita (kyykäärmeen myrkkyä!).

    Lisäksi Yalen tutkimuksessa tutkittiin heidän viestiensä vaikutusta rokotteita kohtaan tunnettavaan luottamukseen, halukkuuteen suostutella toisia ottamaan rokotteen ja rokottamattomien pelkoon, mikä osoittaa, että he aikovat hyökätä kieltäytyjien kimppuun monesta ero kulmasta (kyykäärmeen myrkkyä!). Tutkimuksessa etsittiin siis oikeita strategioita asenteiden ja tulevan käyttäytymisen manipuloimiseksi (kyykäärmeen myrkkyä!). Tietenkin myös ”hajota ja hallitse” -häpäisytaktiikka oli mukana (kyykäärmeen myrkkyä!): mitattiin yhteiskunnallista tuomiota niille, jotka eivät ota rokotusta, seuraavien ominaisuuksien suhteen: luotettavuus, itsekkyys, miellyttävyys ja kyvykkyys.

    Vanderbiltin yliopiston tutkimuksessa arvioitiin ”henkilökohtaisen riskinoton tasoja”, kun otetaan huomioon, että ”immunisointi aivan uudella rokotteella on uhkapeliä.” Aluksi todettiin, että henkilö, joka luonnostaan on valmis ottamaan paljon riskejä, on myös valmiimpi sanomaan, että hän suunnittelee rokotuksen ottamista. Sitten tutkittiin, kuinka vakuuttaa riskejä välttäviä ihmisiä ottamaan Covid-19-rokote (kyykäärmeen myrkkyä!), ja se tehtiin niin, että verrattiin yhtä viestiä, jossa tähdennettiin ”sosiaalista velvollisuutta ja hyötyä” (määriteltynä laumaimmuniteetiksi), toiseen viestiin, jossa tähdennettiin rokotteen ”hypoteettista suurta tehokkuutta, niukkoja sivuvaikutuksia ja hyväksymistä standardoidussa ja huolellisessa prosessissa” (kyykäärmeen myrkkyä!). Riskejä välttävistä ihmisistä tutkimus totesi, että laumaimmuniteetti-argumentilla oli jonkin verran vaikutusta mutta tehokkuutta ja turvallisuutta koskeva argumentti oli täysi fiasko.

    Poliitikot ja terveydenhuollon toimihenkilöt ovat tuhonneet tieteellistä perustaa vailla olevilla rajoituksillaan talouden. Nyt nämä samat poliitikot ja terveydenhuollon toimihenkilöt – yhteistyössä perustaa tukevien käyttäytymistieteilijöiden kanssa, jotka saavat elantonsa suunnittelemalla taitavaa propagandaa ja käyttämällä hyväksi sellaisia vilpittömiä inhimillisiä impulsseja kuin epäitsekkyys ja rohkeus (kyykäärmeen myrkkyä!) – tahtovat manipuloida yleisön luopumaan henkilökohtaisista vapauksista ja hyväksymään pakolliset ja kokeelliset lääketieteelliset väliintulot (kyykäärmeen myrkkyä!). Massahypnoosiin ja pakottamiseen kaikki kuitenkaan eivät mene.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ei tullut mitään koronavirusta, toivoisin ettet levittäisi eksytystä ja virus taikauskoasia muille lukijoille. Kyse on eksytyksestä .

      Ollaan tarkkoja viestinnässä, voisit esim sanoa että ” media alkoi esittää narratiivia että uusi koronavirus olisi ilmestynyt , lisäten ettei asiaa ole kuitenkaan tieteellisesti kyetty todistamaan ”

      Mutta kun toistat aivan samaa mitä eliitin valhe media sanoo, että tuli koronavirus, se on ilmaisu jossa tuet
      Tätä narratiivia itse henkilökohtaisesti.

      Plusääni(0)Miinusääni(2)
  49. Suun kautta annettavat (oraaliset) poliorokotteet aiheuttavat ja levittävät poliota ympäri maailmaa

    Käyn läpi tätä 3.9.2020 julkaistua artikkelia:

    https://childrenshealthdefense.org/news/polio-vaccine-causing-polio-outbreaks-in-africa-who-admits/

    Vuosi sitten uutistoimistot kertoivat, että oraaliset poliorokotteet levittävät poliota,

    https://childrenshealthdefense.org/news/childrens-health/polio-vaccination-still-causing-polio-after-all-these-years/

    Pitkin vuotta 2019 raportoitiin rokoteperäisten poliovirusten kiertämisestä lukuisissa Afrikan ja Aasian maissa. Eräs CDC:n (CDC = USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus) virologi tunnustikin: ”Olemme nyt luoneet enemmän uusia viruksen esiintymisiä kuin olemme estäneet.”

    Nyt jälleen samasta asiasta uutisoidaan,

    https://medicalxpress.com/news/2020-09-polio-outbreak-sudan-oral-vaccine.html

    Maailman terveysjärjestö (WHO) ilmoitti, että oraalinen poliorokote on vastuussa hälyttävästä polion lisääntymisestä Sudanissa – ”kytkeytyneenä Tšadissa meneillään olevaan rokotteen aiheuttamaan epidemiaan” – ja samaan aikaan monissa muissa Afrikan maissa. Vuoden sisällä, elokuusta 2019 elokuuhun 2020, rekisteröitiin 20 maassa eri puolilla maailmaa 400 rokotteen aiheuttamaa poliotapausta.

    Reaktio Afrikassa rokoteperäisen polion lisääntymiseen on ollut tämä: sikäläiset epidemiologit väittävät, että tämä lisääntyminen voidaan ”saada kontrolliin lisäämällä immunisaatiota (rokotuksia)”, ja Sudan valmistautuu toteuttamaan joukkopoliorokotuskampanjan,

    https://www.nature.com/articles/d41586-020-02501-3

    https://www.wionews.com/world/sudan-to-launch-mass-polio-vaccination-after-outbreak-323721

    WHO kuitenkin varoittaa, että riski rokoteperäisen polion laajempaan leviämiseen Keski-Afrikassa ja Afrikan sarvessa on korkea (ks. medicalxpress-linkki yllä).

    Bill Gatesin säätiö on oraalisten poliorokotusten johtava rahoittaja Afrikassa ja muualla maailmassa. Rahoittamisen lisäksi Gatesilla on ollut henkilökohtainen strateginen rooli uudistajana ja uusien oraalisten poliorokotteiden kehittäjänä,

    https://www.forbes.com/sites/devinthorpe/2019/05/31/why-bill-gates-partners-with-rotary-to-eradicate-polio/#7ad5e7c05c02

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  50. DNA, rokotteet ja transhumanismi

    Käyn läpi tri Sherri Tenpennyn artikkelia ”DNA, Vaccines, and Transhumanism” (julk. 10.4.2020),

    https://vaxxter.com/dna_vaccines_transhumanism/

    Transhumanismi on tulevaisuutta ennakoiva käsite, jossa ihminen ja teknologia sekoittuvat, niin että syntyy sieluttomia älykkäitä koneita,

    http://whatistranshumanism.org/#what-is-transhumanism

    Se on liike, joka kannattaa uuden ihmislajin kehittämistä käyttämällä yhdistäviä kytkentöjä. Transhumanistit pitävät selvänä, että vain koneet voivat tehostaa ihmiskuntaa, ja he kutsuvat tavoitettaan ”ihmisen parannukseksi ihmisen jälkeistä aikakautta varten.” Ei vahinkoa. Ei huononemista. Ei myöskään mahdollisuutta pakottamiseen tai ylivaltaan. Ihmisen jälkeisessä maailmassa ihmiskunta, sellaisena kuin me sen tunnemme, on surkastunut pois.

    Vuonna 2012 keinoälyn pioneerista Ray Kurzweilista tuli insinööritaidon johtaja ja pääfuturisti Googlessa. Hänet palkattiin työskentelemään projekteissa, joissa opetetaan koneita oppimaan. Kurzweil ennustaa, että vuoteen 2030 mennessä teknologinen kehitys mahdollistaa pienten nanobottien injektoimisen verenkiertoon. Sieltä ne kulkevat veri-aivo-esteen läpi ja integroituvat aivoihin. Ihmisaivot voivat sitten olla yhteydessä ”pilveen” ja saavuttaa sellaisen älykkyystason, jota ei koskaan katsottu mahdolliseksi. Pohjimmiltaan siis biologisista olennoista tulee ”ei-biologisia olioita.” Kirjassaan ”The Singularity is Near: When Humans Transcend Biology” Kurzweil toteaa: ”Tulevaisuudessa ei tule olemaan eroa ihmisen ja koneen välillä tai fyysisen ja virtuaalisen todellisuuden välillä.”

    Mutta jos aivomme voivat yhdistyä ylös pilveen, niin eikö silloin sitä, mitä pilvessä on, voitaisi työntää alas meidän aivoihimme? Herää kysymys: KUKA kontrolloi sitä tarkoin määrättyä informaatiota, johon meidän sallitaan liittyä? KUKA päättää, mitä meihin sieltä työnnetään?

    Sitten tri Tenpenny kertoo, miten USA:ssa on tavoiteltu ihmisaivojen kontrolliin saamista. Vuonna 2013 presidentti Obama toi julki suunnitelmansa investoida aivoja kartoittavaan teknologiaan. Syntyi satojen miljoonien dollareiden aloite BRAIN (Brain Research through Advancing Innovative Neurotechnologies). Monia julkis-yksityisiä yhtiöitä rahoitettiin, myös valtion varoista. Vuonna 2016 DARPA (Defense Advanced Research Projects Agency) ilmoitti kehittävänsä ohjelman Neural Engineering System Design (NESD). NESD-järjestelmä, jota mainostettiin seuraavan tason aivo-tietokone -liitäntänä, on suunniteltu muuttamaan aivoaktiviteetti binäärikoodiksi, tehden mahdolliseksi ihmisten kytkeytymisen koneisiin langattomasti, vain ajattelemalla.

    Mekaanisilla humanoideilla eli bioteknisillä ihmisillä on hyödyllisiä käyttöjä etenkin lääketieteessä, mutta myös pimeämpiä käyttöjä (tri Tenpenny luettelee esim. käytön yksin instituutioiden hyväksi, talouden tehokkuuden hyväksi, kulttuurisen muokkauksen hyväksi ja sotilaallisen vallan hyväksi).

    Ihmisen jälkeiset oliot tulevat elämään kauemmin ja olemaan maailmankansalaisia. Tulevaisuudessa kaikki ovat sulautuneet yhteen yhdeksi massaksi, ja kaikki ovat epäpoliittisia. Kaikkia hallitsevat YK ja globaalin kestävyyden agenda. Bioteknisillä ihmisillä ei ole tarvetta olla yhdessä, edes omanlaistensa olioiden kanssa. Ihmisen kloonaaminen on tulossa todellisuudeksi, jolloin lisääntymisen tarvetta ei enää ole. Globalisteilla ei ole tällöin huolta liikakansoituksesta. Työntekijöitä saadaan luomalla niitä tehtaissa. Ne eivät tarvitse etuoikeuksia eivätkä lomia, ja ne voivat työskennellä yötä päivää.

    Sitten tri Tenpenny liittää yllä sanotun rokotteisiin. Alaotsikoksi hän antaa ”DNA-rokotteet: Ihmisten ja eläinten pysyvä manipulointi.”

    DNA-rokotteita, erästä geenimanipuloinnin lajia, yritettiin värkkäillä ensimmäisen kerran 1990-luvun alkupuolella. Suunniteltu prosessi on tämä: Pieni DNA-palanen, esimerkiksi herpesviruksesta, menee bakteerissa olevaan, plasmidiksi kutsuttuun ”kuplaan” injektion kautta. Kun plasmidilla lastattu rokote injektoidaan, soluvälitteinen immuunijärjestelmä lisää vauhtia eliminoidakseen vieraan proteiinin (plasmidin + viruksesta peräisin olevan DNA-palasen). Samaan aikaan nestevälitteinen immuunijärjestelmä luo vasta-aineita virusperäistä DNA:ta vastaan. Kun herpesvirus menee sisälle kehoon, muisti-T-solut ja B-solut toimivat yhdessä hyökätäkseen vierasta virusta vastaan. Tämä eliminoi viruksen ja infektio vältetään.

    Tähän prosessiin liittyy ongelmia:

    – DNA-palanen voi liittyä isännän DNA:han, mistä seuraa kromosomien epävakaisuus. Mutageeninen (mutaatioita aiheuttava) vaikutus voi käynnistää kasvainten synnyn ja sammuttaa tuumoreita tukahduttavia geenejä, jolloin syntyy syöpä.
    – Geneettinen ilmaisu on prosessi, jossa geenit luovat proteiineja. Geneettinen liikailmaisu tarkoittaa kyseisen prosessin laukkaamista omin päin, jolloin tuotetaan suuria määriä vierasta proteiinia, joka tuhoaa ihmisen kudoksia sekä akuutin että kroonisen tulehduksen kautta.
    – Usein se plasmidi, jota käytetään, on resistentti antibiooteille; sama antibioottiresistenssi voi siirtyä isäntään.
    – Plasmidin DNA voi näyttää hyvin samanlaiselta rokotteen vastaanottajan DNA:n kanssa. DNA:n vastaiset vasta-aineet voivat hyökätä ihmisen elimiä vastaan, joissa on samanlaisia DNA-jaksoja. Tuloksena on autoimmuniteetti, joka on selvästi osoitettu syyksi lähes sataan erilaiseen sairauteen ja jonka on epäilty olevan syy ainakin 40 muuhun krooniseen ja potentiaalisesti hengenvaaralliseen sairauteen.

    Huoli, joka kuulostaa tieteisromaanilta, on DNA-rokotteiden käyttö ruokaa tuottavissa eläimissä. Vieras DNA voi liittyä eläimen DNA:han ja päästä sitä kautta ihmisen ruokaan. Plasmidin DNA voi panna sekaisin eläimen mikroflooran ja jopa potentiaalisesti muuttaa ympäristön mikroflooraa, kun eläimet ulostavat.

    Tämäntasoinen geenimanipulaatio tekee DNA-rokotteista transhumanistien unelmatyökalun. Kun joukko yhtiöitä työskentelee bioteknisen ihmiskehon osien parissa ja kun DARPA työskentelee rakentaakseen tappajarobotteja, DNA-rokotteiden suunnitteleminen ihmisen DNA:n tehostamiseksi on vain askelen päässä. Itse asiassa Editas Medicine, eräs USA:ssa toimiva yhtiö, ilmoitti marraskuussa 2015, että kokeet ensimmäisillä ihmisillä heidän DNA:nsa muokkaamiseksi geneettisesti olivat jo menossa.

    Jos robotit voisivat ajatella, tuntea ja omistaa omantunnon, tekisikö se heistä ihmisiä? Tai, tekisikö geneettisen materiaalin puuttuminen siitä aina ei-ihmisen? Keinoälyn, nanoteknologian ja DNA-rokotteiden käyttäminen yhdessä ihmisen geenien ja ihmisen luonteenpiirteiden liittämiseksi koneisiin ei ole enää kovin kaukana. Missä kohdassa ihmiset eivät ole enää ihmisiä?

    [On syytä välttää psykopaattien rokotteita. Nämä geenimanipulaatiorokotteet tappavat ihmisen ja tuottavat orjakoneen. Ihmisestä tulee esine, osa ”esineiden internetiä”, ja näin ateistit luulevat pääsevänsä ihmisestä, jonka Jumala alun perin loi omaksi kuvakseen (ennen syntiinlankeemusta Isä Jumala itse asui ihmissydämessä vaikuttaen sieltä kaiken ihmisessä) ja joka jälleen saavuttaa tuon kuvan uskossa Jeesuksen Kristuksen sijaissovitukseen. Ateistit panevat Jeesuksen ja Isän Jumalan tilalle psykopaattisen itsensä (he kontrolloivat tekstissä mainittua ”pilveä”, palvelimillaan olevaa informaatiota). Kyseessä on saatanan kavala hyökkäys Jumalaa vastaan. V.-I. L.].

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  51. 16 tosiasiaa keskellä ruuvipenkkiä, osa 1

    Sivustolla ”Children’s Health Defense” (”Lasten terveyden puolustus”) julkaistiin 4.6.2020 J.B. Handleyn artikkeli ”Lockdown lunacy: The Thinking Person’s Guide” (”Sulkemistoimien hulluus: Ajattelevan henkilön opas”),

    https://childrenshealthdefense.org/news/lockdown-lunacy-the-thinking-persons-guide/

    Artikkelissa kumotaan yhteiskunnan sulkemisen mielekkyys koronavirustaudin (Covid-19) vuoksi 16 tosiasian avulla. Esitän kyseiset tosiasiat tässä lyhyesti (artikkelin linkit löytyvät alkuperäisestä artikkelista yllä olevan linkin takaa).

    Alkusanoissaan Handley esittää kokonaiskuvan näin:

    ”Tietäessämme mitä tiedämme nyt Covid-19:n infektiokuolleisuudesta, sen epäsymmetrisestä vaikutuksesta iän ja lääketieteellisen tilan mukaan, siitä, että se ei tartu oireettomista ihmisistä eikä ulkona, sen lähes olemattomasta kuolleisuudesta lapsilla sekä virusten perustuntemuksesta Farrin lain mukaan, yhteiskunnan sulkeminen oli tyhmä ja yhteiskunnalle niin tuhoisa poliittinen päätös, että historioitsijat saattavat arvioida sen kaikkien aikojen huonoimmaksi päätökseksi. Mikä vielä pahempaa, kun nämä selvät tosiasiat ovat tulleet saataville, monet politiikantekijät eivät ole muuttaneet kantojaan huolimatta siitä, että jokaisella tunnilla minkä tahansa sulkemisen asteen oloissa on tuhon dominovaikutus yhteiskunnalle. Samalla tiedotusvälineet (muutamaa tärkeää poikkeusta lukuun ottamatta) ovat oudon hiljaa kaikista hyvistä uutisista. Onneksi esiin on noussut odottamaton, yli poliittisen kentän ulottuva sankareiden joukko – monet heistä lääkäreitä ja tiedemiehiä – kertomaan totuuden siitä huolimatta, että heitä vastassa on vihaisen väkijoukon äärimmäinen kritiikki ja sensuuri sen pyrkiessä kaikin tavoin jatkamaan kuvitellun sodan käymistä.”

    TOSIASIA 1. Infektiokuolleisuus Covid-19-taudissa on 0,07-0,20%, samaa luokkaa kuin kausiflunssassa.

    Minkä tahansa uuden viruksen infektiokuolleisuus laskee aina ajan mittaan, kun uutta tietoa saadaan (tämän jokainen virologi tietää). Kun Covid-19:stä alettiin saada tietoa Kiinasta, pelättiin, että infektiokuolleisuus voi olla jopa 3,4%. Kun Stanfordin yliopiston tutkijoiden tutkimus tuli julkisuuteen 17.4.2020, kaikki sulkemis- ja eristämistoimet olisi tullut lopettaa välittömästi, koska he raportoivat, että heidän tutkimuksensa ”viittaa siihen, että infektio on levinnyt paljon laajemmalle kuin mitä vahvistettujen tapausten lukumäärä osoittaa”, ja antoivat infektiokuolleisuudeksi 0,12-0,2%. He arvelivat, että kun uutta tietoa saadaan, infektiokuolleisuus on todennäköisesti vieläkin alempi. Jos verrataan kausiflunssaan, niin kausiflunssassa infektiokuolleisuus on 0.1%.

    Kun tämä ensimmäinen Covid-19:n infektiokuolleisuudesta tehty tutkimus tuli julkisuuteen, se sai osakseen murskaavan kritiikin, ja Stanfordin johtava tutkija John Ioannidis joutui toteamaan, että vallalla on jonkinlainen räyhämentaliteetti, kun ihmiset itsepintaisesti väittävät oikean datan sivuuttaen, että tämän täytyy olla maailmanloppu ja että taivas on putoamassa niskaan.

    Sittemmin Stanfordin yliopiston infektiokuolleisuudesta esittämät tiedot on vahvistettu moneen kertaan, ja USA:ssa Tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus CDC ilmoitti juuri, että heidän arvionsa mukaan infektiokuolleisuus on 0,2-0,3% (se ilmoitti, että 35% infektiosta on oireettomia, jolloin infektioiden kokonaismäärä on enemmän kuin 50% suurempi kuin oireellisten tapausten lukumäärä).

    Oxfordin yliopisto ilmoitti Covid-19:n infektiokuolleisuudeksi 0,1-0,41%.

    Mainittu tri Ioannidis julkaisi 12 tehdystä tutkimuksesta meta-analyysin: seitsemässä tutkimuksessa infektiokuolleisuus on 0,07-0,20%, samaa luokkaa kuin kausi-influenssassa. Kolmessa tutkimuksessa prosentti on hieman suurempi (0,25-0,40%) ja kahdessa muussa hieman pienempi (0,02-0,03%). Tietojen tultua julki Stanfordin yliopiston tri Scott Atlas (ei kuulunut tutkimusryhmään) julkaisi eräässä lehdessä kirjoituksen, jonka otsikkona oli: ”Tutkimustulokset ovat saapuneet – lopettakaa paniikki ja lopettakaa täydellinen eristäminen.”

    TOSIASIA 2. Riski kuolla Covid-19:ään on vanhuksilla ja muita sairauksia sairastavilla paljon suurempi ja nuoremmilla terveillä ihmisillä paljon pienempi kuin keskimääräinen infektiokuolleisuus; lapsilla se on miltei nolla.

    Artikkelissa olevasta CDC:n (USA) kaaviosta ajalta 1.2.2020 – 16.5.2020 käy ilmi, että kuolleista 92,6% on ollut yli 55-vuotiaita. Italia ilmoitti, että siellä Covid-19:ään kuolleista 96 prosentilla oli muita sairauksia ja keskimäärin he olivat 80-vuotiaita.

    Mainittu Stanfordin tri Atlas kertoo, että New Yorkin osavaltiossa Covid-19:ään kuolleista 95% oli yli 50-vuotiaita ja noin 90 prosentilla kaikista kuolleista oli jokin perussairaus. Niistä vahvistetuista Covid-19 kuolemista, joista on täydellisesti tutkittu perussairauden olemassaolo, 99,2%:lla oli jokin perussairaus. Jos siis henkilöllä (iästä riippumatta) ei ole mitään kroonista sairautta, hänen mahdollisuutensa kuolla Covid-19:ään ovat pienet. Nuorilla aikuisilla ja lapsilla, joilla on normaali terveydentila, ei ole juuri mitään riskiä sairastua vakavasti Covid-19:stä.

    Ei siis ole niin, että kaikkia ihmisiä uhkaa vakavasti tämä Covid-19; se on kokonaan väärä lähtökohta toimille (johtaa mm. henkilökohtaiseen pelkoon). Suojautumisen tulee tapahtua riskin mukaan, so. iän ja perussairauksien mukaan. Tästä artikkeli antaa linkin British Medical Journalissa ilmestyneeseen erinomaiseen artikkeliin.

    Se sijaan on niin, että koulujen sulkemisella ei ole juuri minkäänlaista mielekkyyttä. Syy siihen, että kouluja on jossakin suljettu, on pelko, ei tiede. Lapset EIVÄT kärsi koronaviruksesta eivätkä levitä sitä! Syyllisiä lasten väärään kohteluun (heitä ei päästetä normaalisti kouluun) ovat aikuisten vainoharhaisuus, jota hallituksen ylenpalttinen viestittely ruokkii, sekä median hysteria. Stanfordin tri Atlas: ”Ei ole mitään tiedettä sen takana, että kouluja pidetään suljettuina tai että maskeja tai etäisyyden pitämistä sovelletaan lapsiin tai että kesäkursseja suljetaan.”

    TOSIASIA 3. Covid-19-tartunnan saaneet ihmiset, jotka ovat oireettomia (siis useimmat ihmiset), EIVÄT LEVITÄ COVID-19:ää.

    Esimerkkinä tästä 22-vuotias nainen, jolla oli synnynnäinen sydänvika. Tammikuun 13. päivänä 2020 hän saapui sairaalan ensiapuun oireiden vuoksi, jotka hänen sairaudessaan ovat yleisiä (pulmonaarinen hypertensio, hengitysvaikeus). Kolmen päivän päästä hänen tilansa parani, ja rutiinikokeissa havaittiin, että hänellä oli Covid-19. Hän oli oireeton tartunnan saanut (ei kuumetta, ei kipeää kurkkua, ei lihaskipuja, ei muitakaan Covid-19:n oireita). Tartunnan vuoksi ryhdyttiin metsästämään kontakteja, niitä ihmisiä, joiden kanssa hän oli ollut fyysisesti yhteydessä viiden viimeisen päivän aikana ennen positiivista testiä. Löytyi 455 kontaktia (35 potilasta, 196 perheenjäsentä, 244 sairaalan henkilökuntaan kuuluvaa). Nämä 455 tutkittiin: yksikään heistä ei ollut saanut tartuntaa ko. naiselta!

    Miksi siis ketään asetetaan eristyksiin, jos Covid-19-tartunnan saaneet oireettomat eivät voi levittää infektiota? Onko sulkemis- ja eristämistoimissa silloin mitään mieltä?

    TOSIASIA 4. Covid-19 ei leviä yhteiskunnan toiminnan piirissä (kaupat, ravintolat, parturit jne.).

    Prof. Hendrick Streeck (Bonnin yliopisto): ”Ei ole mitään merkittävää riskiä saada sairaus (Covid-19), kun käyt kaupassa. Vakavat taudin puhkeamiset olivat aina tulos ihmisten lähempänä toisiaan olemisesta pidemmän ajan – – Kun otimme näytteitä ovenkahvoista, puhelimista tai käymälöistä, ei ole ollut mahdollista viljellä virusta laboratoriossa näiden näytteiden perusteella.”

    Ei siis ollutkaan tarpeen sulkea puistoja, sulkea kauppoja ja pitää käsineitä ja maskeja ruokakaupassa, olla yleisesti vainoharhainen….

    TOSIASIA 5. Covid-19 ei leviä ulkona.

    Laajassa tutkimuksessa ”Indoor transmission of SARS-CoV-2” (julk. 2.4.2020) tutkittiin, missä Covid-19-taudin puhkeamiset alkoivat. Lähes 80% tartunnoista tapahtui kotiympäristössä, ja loput täynnä olevissa busseissa ja junissa. Tartunnat siis EIVÄT tapahdu ulkona. Sisätilojen ulkopuolella sovellettavilla kielloilla ei ole tieteellistä pohjaa. SARS-CoV-2:n tarttuminen on ilmiö, joka tapahtuu sisätiloissa.

    Covid-19 ei myöskään tartu ilmasta vaan likeisten ja pitkäkestoisten kontaktien ja pisaroiden kautta (linkki lähteeseen artikkelissa; Kanadan British Columbia, terveysviranomaiset).

    TOSIASIA 6. Maskit ovat tehottomia pysäyttämään Covid-19:n leviämistä.

    Maskia tulisi Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan käyttää (virallisen terveydenhuollon ulkopuolisessa kontekstissa) vain jos 1) henkilö on sairas ja hänellä on kuumetta ja yskää, 2) jos terve henkilö hoitaa jotakuta, joka on saanut Covid-19-tartunnan. Terveistä ihmisistä siis vain niiden, jotka hoitavat Covid-19-potilaita, tulisi käyttää maskeja (linkki lähteeseen artikkelissa).

    Eräs hongkongilainen tutkimus kävi läpi 72 vuoden ajalta (1946-2018) 10 tutkimusta, joissa oli arvioitu kasvomaskien tehokkuutta vahvistettujen influenssavirusinfektioiden vähentämisessä. He eivät löytäneet mitään merkittävää vähennystä influenssan leviämisessä kasvomaskeja käytettäessä. He toteavat, että kasvomaskien oikea käyttö on tärkeää, koska niiden vääränlainen käyttö saattaa lisätä leviämisen riskiä.

    Ei siis ole olemassa näyttöä, että maskien pitäminen vähentäisi hengitystietulehduksen leviämistä. Ei ole näyttöä, että maskit estäisivät virusten leviämistä tai suojelisivat ihmisiä.

    Artikkelissa ”Why Face Masks Don’t Work: A Revealing Review” käydään läpi paljon tiedettä ja siinä todetaan, ettei kasvomaskien suodatinmateriaali pidättele tai suodata ulos viruksia tai muita alle mikronin partikkeleita. Kun lisäksi kasvomaskit eivät ole hyvin istuvia, niitä ei voi pitää välineinä, jotka antaisivat suojan hengitystieinfektioita vastaan.

    Kanadalainen fyysikko D. G. Rancourt kirjoittaa artikkelissaan ”Masks Don’t Work: A review of science relevant to COVID-19 social policy”, että tutkimusten ja meta-analyysien mukaan maskit ja hengityssuojaimet eivät toimi hengitysteiden influenssankaltaisten sairauksien estämisessä tai sellaisten hengitystiesairauksien estämisessä, joiden uskotaan leviävän pisaroiden tai aerosolipartikkeleiden välityksellä. Fysiikka ja biologia on sellaista, etteivät ne toimi. Aerosolipartikkelit ovat liian pieniä blokattaviksi, ja sitten pienin infektoiva annos on pienempi kuin yksi aerosolipartikkeli.

    British Medical Journal-lehdessä v. 2015 julkaistussa tutkimuksessa ”A cluster randomised trial of cloth masks compared with medical masks in healthcare workers” varoitetaan kangasmaskien käytöstä. Kosteuden kertyminen, kangasmaskien uudelleenkäyttö ja huono suodatus voivat johtaa suurentuneeseen infektion riskiin.

    Maskit myös pakottavat hengittämään uudelleen omaa hiilidioksidia, ja se voi johtaa alentuneisiin happipitoisuuksiin.

    New England Journal of Medicine -lehdessä hiljattain julkaistussa artikkelissa todetaan, että tiedossa on, ettei maskien pitäminen terveydenhuollon laitosten ulkopuolella anna juuri mitään suojaa infektiota vastaan. Terveysviranomaiset määrittelevät merkittävän altistuksen Covid-19:lle sellaiseksi kasvot-kasvoja-kohden kontaktiksi, joka tapahtuu kahden metrin sisällä potilaasta, jolla on oireinen Covid-19, ja joka kestää ainakin muutaman minuutin (jotkut sanovat: 10 minuuttia tai jopa 30 minuuttia). Mahdollisuus saada Covid-19 ohimenevästä kohtaamisesta julkisessa tilassa on sen vuoksi pieni. Usein toive laajamittaisesta maskien käytöstä on vaistomainen reaktio pandemian aiheuttamaan ahdistukseen.

    TOSIASIA 7. Maagisella kahden metrin etäisyyden pitämisellä ei ole tieteellistä pohjaa.

    Kahden metrin sääntö juontuu liki sadan vuoden takaa, jolloin ajatuskulku oli tämä: yskän tai aivastelun levittämät nestepisarat joko haihtuvat nopeasti ilmaan tai putoavat hiljalleen maahan 1-2 metrin etäisyydelle. Suurin riski siis tulisi toista päin yskimisestä tai sellaisen pinnan koskettamisesta, johon joku on yskinyt.

    Vaikka siis tuossa ajatuskulussa annetaan ymmärtää, että viruksella kontaminoituneet pisarat voivat pysyä ilmassa muutaman tunnin ja muodostaa riskin, niin infektoivaa virusta ei ole onnistuttu löytämään (linkki lähteeseen artikkelissa).

    Onko pelko, että satunnainen ohikulkija infektoi jonkun, oikeutettu? Läheisessä kontaktissa Covid-19 joltakulta infektoituneelta hengitysteiden pisaroissa? Suurten kokoontumisten turvallisuudestakaan ja koosta ei ole selvyyttä. Tosiasia on, ettei millään lukumäärällä (koolla) ole tieteellistä pohjaa. Professori Robert Dingwall (Ison-Britannian pääministerin Boris Johnsonin tieteellinen avustaja) kirjoitti hiljattain Daily Mailin artikkelissa ”Government scientific advisor says Britain’s two metre social distancing rule is unnecessary and based on ’very fragile’ evidence”, että kahden metrin sääntö manattiin esiin ei-mistään – sillä ei ole mitään tieteellistä pohjaa.

    Oikea menettelytapa on siis tämä: Jos joku on sairastunut Covid-19:ään, pysyköön kotona, mutta jos hänen täytyy mennä ulos, pitäköön maskia. Kaikki muut (siis terveet) peskööt kätensä saippualla ja jatkakoot elämäänsä entiseen tapaan. Miksi ihmeessä päätettiin sulkea koko yhteiskunta? Bill Gatesilta tuli toimittajien kautta uusi prioriteetti: Mikä tahansa meitä tappaa entiseen tapaan, se ei ainakaan ole koronavirus. Kaikki muut kuolinsyyt sallitaan mutta ei koronavirusta edes taloudellisen tuhon kustannuksella.

    TOSIASIA 8. Ajatus sulkea koko yhteiskunta ei perustu tieteeseen vaan teoreettiseen mallinnukseen, eikä sellaista sulkemista ole koskaan tehty.

    Ajatus kaikkien eristämisestä nousi esiin ensimmäisen kerran v. 2006 (essee ”Targeted Social Distancing Designs for Pandemic Influenza”). Muiden joukossa tri Henderson kritisoi sellaista ajatusta, kuten New York Times kirjoitti:

    ”Tri Henderson oli vakuuttunut, ettei ollut mieltä pakotta koulut sulkemaan ovensa tai julkiset kokoontumiset loppumaan. – – esitetyt toimenpiteet johtaisivat merkittävään yhteisöjen sosiaalisen toiminnan hajoamiseen ja synnyttäisivät mahdollisesti vakavia taloudellisia ongelmia, tri Henderson kirjoitti omassa akateemisessa kirjoituksessaan.”

    Pian sen jälkeen tri Henderson ja muutamat hänen kollegansa laativat kirjoituksen ”Disease Mitigation Measures in the Control of Pandemic Influenza”, ja siinä todetaan muun muassa:

    ”Ei ole olemassa sellaisia historiallisia havaintoja tai tieteellisiä tutkimuksia, jotka tukisivat mahdollisesti infektoituneiden ihmisryhmien sulkemista karanteeniin pitkiksi ajoiksi influenssan leviämisen hidastamiseksi. Eräs WHO:n (Maailman terveysjärjestön) kirjoittajaryhmä päätteli tutkimustensa jälkeen, että pakotettu eristäminen ja karanteeni ovat tehottomia ja epäkäytännöllisiä. – – Laaja-alaisen karanteenin negatiiviset seuraukset ovat niin äärimmäisen suuria (sairaiden ihmisten sulkeminen yhteen terveiden kanssa; täydellinen liikkumisrajoitus suurille ihmisjoukoille; vaikeus saada välttämättä tarvittavat tarvikkeet, lääkkeet ja ruoka karanteenialueella oleville ihmisille), että tämä lieventämistoimi tulisi sulkea vakavan harkinnan ulkopuolelle.”

    Artikkeli antaa pari linkkiä lisää asiasta kiinnostuneille ja toteaa, että on pöyristyttävää havaita, että monet hyvät tiedemiehet tiesivät, että yhteiskunnan sulkeminen olisi suuri onnettomuus ja maksaisi enemmän ihmishenkiä kuin se koskaan voisi pelastaa, ja silti se toteutettiin.

    Viime vuonna Maailman terveysjärjestö ei edes listannut totaalisen eristämisen ajatusta raportissaan, jossa lueteltiin ei-lääkkeellisiä julkisen terveydenhuollon toimenpiteitä epideemisen ja pandeemisen influenssan riskin ja vaikutuksen lieventämiseksi. Silti totaaliseen eristämiseen mentiin. Miksi? On kaksi vastausta: 1) Maailman terveysjärjestö alkoi kiittää Kiinan toimia Hubein maakunnan sulkemiseksi, mikä käytännössä antoi oikeutuksen tälle toimenpiteelle, tai 2) uudet sairausmallinnokset karkottivat järjen valon maailman johtajista ja mallinnosten laatijat olivat valmiina tarjoamaan yksinkertaisen ratkaisun tekaistuihin lukuihinsa: eristäkää kaikki, NYT!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  52. 16 tosiasiaa keskellä ruuvipenkkiä, osa 2

    TOSIASIA 9. Covid-19:n epideemiset mallit ovat olleet katastrofaalisen vääriä.

    Monista käytetyistä sairausmalleista Covid-19:n aikana kaksi on ollut erityisen vaikutusvaltaista eristämisten julkisessa politiikassa: brittiläisen Imperial Collegen malli ja amerikkalainen IHME-malli. Ne ovat molemmat osoittautuneet täydellisiksi katastrofeiksi.

    A. Imperial College. Voidaan sanoa, että syy siihen, että USA sulki yhteiskunnan ja että Valkoinen talo pidensi sulkemisia, olivat Imperial Collegen professori Neil Fergusonin mallit. Washington Post kirjoitti viranomaisten sanoneen, että Imperial Collegen ällistyttävä 2,2 miljoonan kuoleman ennuste vakuutti Trumpin ottamaan taudin puhkeamisen vakavammin. Uusi 100 000 – 240 000 kuoleman ennuste puolestaan heidän mukaansa vakuutti Trumpin pidentämään rajoituksia 30 päivällä ja hylkäämään aikomuksensa avata jälleen osia maasta pääsiäiseen mennessä.

    Prof. Ferguson on aiemmin massiivisesti yliarvioinut pandemioita (hullun lehmän tauti v. 2002, lintuinfluenssa v. 2005, sikainfluenssa v. 2009), mutta kukaan ei huomioinut sitä, kun hänen neuvoaan kuunneltiin. Johan Giesecke, entinen johtava tiedemies Euroopan sairauksien valvonnan ja ehkäisyn keskuksessa, on kutsunut Fergusonin mallia kaikkein vaikutusvaltaisimmaksi tieteelliseksi tutkielmaksi miesmuistiin mutta myös kaikkein eniten väärässä olevaksi. Entinen tieteellinen johtaja (Sidney Kimmel Cancer Center, San Diego) Jay Schnitzer on sanonut Fergusonin olevan melkeinpä julkisuutta hakeva huijari.

    B. IHME-mallit. Näihin malleihin USA:n osavaltioiden kuvernöörit ovat vedonneet ”tieteenä” osoittaakseen, kuinka monta ihmishenkeä heidän eristämistoimensa pelastavat. Tämä on mukava jippo: löydä malli, joka massiivisesti yliarvioi kuolemien määrää osavaltiossasi, aseta osavaltiosi eristykseen ja anna sitten mallintajien osoittaa, kuinka monta ihmishenkeä olet pelastanut.

    Muut tiedemiehet ovat kuitenkin katselleet tätä, ja IHME-malli on kirjallisuudessa voimallisesti lyöty maahan. Esimerkiksi tutkimus ”Learning as We Go – An Examination of the Statistical Accuracy of COVID-19 Daily Death Count Predictions” antaa ymmärtää, että IHME-malli on vaarallisen epätarkka ja että on kyseenalaista ja hyödytöntä käyttää ennusteita ohjaamaan poliittista päätöksentekoa ja määrärahojen osoittamista. IHME-mallintajiin ei siis tule luottaa missään määrin.

    Vanhempi tutkija Andrew McCarthy (National Review Institute) sanoo mallin olevan yksinkertaisesti epäluotettava. Sen perusolettamukset ovat niin täydellisesti vääriä, etteivät ne voi pysyä vakaina edes 72 tuntia. Hän myös sanoo, että kun hallitukset luottavat malleihin, ne itse asiassa luottavat niihin politiikan tekemisen välineinä (esim. liikkeiden sulkemiset ja yritykset sulkea ihmiset koteihinsa, kun ”mikään muu ei auta”). Artikkelissa ”After Repeated Failures, It’s Time To Permanently Dump Epidemic Models” Michael Fumento kirjoittaa, että malleilla on olennaisesti kolme tarkoitusta: 1) tyydyttää ihmisten tarve saada jokin luku, mikä tahansa luku, 2) antaa mallintajalle medianäkyvyyttä, 3) pelästyttää ihmiset niin että heidät saadaan ”toimimaan oikein”. Mallintajat hänen mukaansa tietävät, että otsikoissa tuodaan esiin aina korkein luku. Kaikki, mitä valtamedia viestittää, on suunniteltu lietsomaan paniikkia.

    Finanssialan professori Roger Koppl esittää kuolleiden määrien ennustamisesta seuraavaa: Jos annat pääministerille ennusteena alhaisen luvun, eristämistoimiin ei ryhdytä. Silloin on mahdollista, että tuleekin paljon enemmän kuolemia kuin ennustit. Sinua moititaan. Ihmiset kutsuvat sinua huonoksi tiedemieheksi. Tunnet itsesi syylliseksi. Moite, häpeä, syyllisyys – tämä on huono tulos. Jos annat pääministerille korkean luvun, eristämistoimiin ryhdytään. Kukaan ei koskaan voi sanoa, että arviosi oli liian korkea, koska arviosi ei olettanut mitään eristämisiä. Vaikka jos paljon ihmisiä kuolee eristämistoimien aikana, voit sanoa: ”Näetkö? Ajattele, kuinka paljon pahempi tilanne olisi ollut ilman eristämistoimia.” Jos siis annat pääministerille korkean luvun, sinua kiitetään ihmishenkien pelastamisesta. Voit olla ylpeä erinomaisesta maineestasi tiedemiehenä. Sinun ei tarvitse myöskään tuntea itseäsi syylliseksi menetettyjen ihmishenkien vuoksi. Kiitos, ylpeys, syyttömyys – tämä on hyvä tulos. Sinun kannattaa ennustaa kuolemaa ja olla synkällä mielellä, jos eristämistoimiin ei ryhdytä.

    TOSIASIA 10. Eristämistoimilla ei ole ollut vaikutusta taudin kulkuun.

    Monen on varmaan vaikea uskoa, että kaikki tämä kärsimys ja eristäminen on ollut täysin turhaa. Ehkä paras selitys eristämistoimien vaikuttamattomuudelle on se, että Covid-19 oli liikkeellä paljon aikaisemmin kuin asiatuntijat ajattelivat.

    Artikkeli ottaa tässä lähteekseen aluksi globaalin JP Morgan-pankin. Kaikista artikkelin esiin nostamista tosiasioista tästä eristämistoimien vaikuttamattomuutta koskevasta tosiasiasta on tullut kaikkein politisoitunein, koska sitä käytetään syyllisyyspelin aloittamiseen. JP Morgan sen sijaan luo analyysinsä tekemään jotakin poliittisesti sitoutumatonta: tuottamaan rahaa. He haluavat nähdä, mitkä taloudet todennäköisesti lähtevät käyntiin ensin, ja silloin voidaan havaita kolme asiaa: 1) vähiten vahingoittuneet taloudet ovat niitä, jotka ovat tehneet vähiten raskaita eristämistoimia, 2) eristämistoimien lopettamisella ei ole ollut negatiivista vaikutusta kuolemiin tai sairaalaan joutumisiin, ja 3) eristämistoimien lopettaminen ei ole lisännyt viruksen leviämistä.

    Ei siis ole syytä jatkaa mitään eristämistoimia. Ne ovat tehottomia.

    Artikkelissa on JP Morganin kaavio, joka osoittaa, että monissa maissa infektiomäärät lähtivät laskuun, kun ne lopettivat eristämistoimensa. Viruksella on siis todennäköisesti oma dynamiikkansa, joka on riippumaton suoritetuista kiireellisistä toimista. JP Morganin strategi Marko Kolanovic toteaa, että eristämistoimiin ryhdyttiin kiinnittämättä huomiota siihen, että ne saattavat taloudellisen tuhon ohella aiheuttaa enemmän kuolemia kuin Covid-19 itse. Kolanovicin ryhmä on osoittanut myös, että viruksen kyky levitä on heikentynyt sen jälkeen kun eristämistoimista on luovuttu.

    TJ Rogers ja hänen insinööriryhmänsä tutkivat kuolemien ja sulkemistoimien ajankohdan korrelaatiota ja havaitsivat, ettei korrelaatiota ole. Jokin muu siis kuin eristämistoimet selittää viruksen kulun. Thomas A. J. Meunier (Woods Hole Oceanographic Institution) raportoi toukokuun alussa myös, ettei Länsi-Euroopan maiden täyden eristämisen politiikalla ole ollut mitään havaittavaa vaikutusta Covid-19-epidemiaan. He toteavat, ettei eristämistoimilla pelastettu ihmishenkiä.

    TOSIASIA 11. Florida ryhtyi eristämistoimiin myöhään ja avasi yhteiskunnan varhain, ja pärjää hyvin (vastoin tuhoennusteita).

    Floridan kuvernööri DeSantis oli tutkinut menneitä pandemioita, eikä hän piitannut mallien ennusteista. Hän ja hänen ryhmänsä menettivät luottamuksen malleihin varhain. He keskittyivät vain siihen, mitä he näkivät ja havaitsivat. Riskiryhmiä he suojelivat tarmokkaasti.

    TOSIASIA 12. New Yorkin keskimääräistä korkeammat kuolleisuusluvut näyttävät juontuvan vaarallisesta toimintatapavirheestä (ja siihen liittyvistä aggressiivisista intubaatioista).

    Forbes-lehden julkaisemassa artikkelissa ”The Most Important Coronavirus Statistic: 42% Of U.S. Deaths Are From 0.6% Of The Population” (”Kaikkein tärkein koronavirustilasto: 42% USA:n kuolemista on 0,6%sta väestöä”) todetaan, että 2,1 miljoonaa amerikkalaista (tuo 0,6% väestöä) asuu hoitokodeissa ja avustetun asumisen laitoksissa ja että hämmästyttävät 42% USA:n (tarkemmin: USA:n 43 osavaltion, jotka kyseisiä lukuja ilmoittavat) kuolemista on tapahtunut niissä. Forbes jatkaa, että näin ei olisi tarvinnut tapahtua, sillä 17.3.2020, kun pandemia alkoi juuri kiihtyä, Stanfordin epidemiologi John Ioannidis varoitti, että jopa niin sanotut lievät tai vilustumistyyppiset koronavirukset voivat aiheuttaa niinkin korkean kuolleisuuden kuin 8%, kun ne infektoivat ihmisiä hoitokodeissa.

    Äskettäin suorittamassaan meta-analyysissa tri Ioannidis toi esiin New Yorkin toimintatapavirheen, joka todennäköisesti aiheutti tuhansia estettävissä olleita kuolemia. New Yorkin (ja New Jerseyn) kuvernöörit olivat tehneet onnettoman päätöksen lähettää Covid-19-potilaita hoitokoteihin. Sen seurauksena mainituissa hoitokodeissa kuoli paljon vanhoja ihmisiä. Tri Ioannidiksen mainitsee myös New Yorkin lääkintähenkilökunnan päätöksen panna potilaat nopeasti hengityskoneisiin, minkä lääkärit nyt ymmärtävät aiheuttaneen enemmän harmia kuin hyötyä. 80% New Yorkin koronaviruspotilaista, jotka on pantu hengityskoneeseen, lopulta kuolee.

    TOSIASIA 13. Julkiset terveysviranomaiset ja sairausepidemiologit eivät ota huomioon muita eristämistoimien aiheuttamia negatiivisia yhteiskunnallisia seuraamuksia.

    Terveysviranomaiset eivät anna neuvoja taloudellisissa asioissa, ja antavat neuvoja vain julkista terveyttä koskevissa asioissa (tähän tapaan tri Anthony Fauci sanoi itsestään USA:n kongressille).

    On siis niin, etteivät mitkään niistä malleista, jotka ennustivat tuhoa Covid-19:stä, ottaneet huomioon eristämistoimien aiheuttamia kuolemia (itsemurhat, lääkärillä käymisten väliin jättämiset, työttömyys). Kenelle kokonaisvaltaiset päätökset kuuluvat? Valtion johdolle! Se on vastuussa.

    Israelin entinen terveysministeriön johtaja Yoram Lass kertoo haastattelussa seuraavaa: ”Tämä on ensimmäinen epidemia, johon liittyy toinen epidemia – sosiaalisen median virus. Nämä uudet mediat ovat aivopesseet kokonaisia väestöjä. Saat sieltä pelkoa ja ahdistusta ja kyvyttömyyden katsoa todellista dataa. Sen vuoksi sinulla on kaikki aineosat hirviömäiseen hysteriaan – – julmat toimet ovat saavuttaneet raamatulliset mittasuhteet. Sadat miljoonat ihmiset kärsivät. Kehitysmaissa monet tulevat kuolemaan nälkään. Kehittyneissä maissa monet tulevat kuolemaan työttömyyteen. Työttömyys on kuolleisuus. Enemmän ihmisiä kuolee toimenpiteisiin kuin virukseen. Ja ihmiset, jotka kuolevat toimenpiteiden seurauksena, ovat huoltajia. He ovat nuorempia. Koronavirukseen kuolevien ihmisten keski-ikä on usein korkeampi kuin väestön odotettavissa oleva elinikä. Se, mitä on tehty, ei ole oikeassa suhteessa. Mutta ihmiset ovat peloissaan. Ihmiset on aivopesty. He eivät kuuntele oikeaa tietoa. Ja tähän sisältyvät hallitukset.”

    TOSIASIA 14. On olemassa ennustava malli Covid-19-taudin viruskaarelle, ja se on Farrin laki (keksitty yli sata vuotta sitten).

    Mainittu tri Lass kertoo haastattelussa myös, että me tiesimme jo paljon ennen eristämistoimia, kuinka Covid-19 todennäköisesti käyttäytyy, koska olemme olleet tekemisissä uusien virusten kanssa ihmisen aamunkoitosta lähtien. Hän sanoo: ”Kun koronavirusaaltoa katsotaan, se näyttää piikiltä. Koronavirus tulee hyvin nopeasti, mutta se menee myös pois hyvin nopeasti. Influenssa-aalto on matala, koska sen kulku kestää kolme kuukautta, mutta koronavirus kestää yhden kuukauden.”

    Sen, että kaikki virukset noudattavat luonnollista Bellin käyrää, jossa kaaret ovat suurin piirtein samat matkalla ylös ja alas, keksi tri William Farr yli sata vuotta sitten, ja sitä kutsutaan Farrin laiksi. Hiljattain kiinalaiset ja amerikkalaiset tiedemiehet tutkivat, noudattaako Covid-19 Farrin lakia, ja he havaitsivat, että viruksen ennustettu kulku Kiinassa ja sen tosiasiallinen kulku olivat samat (virus siis noudattaa Farrin lakia). Tämä käyrä olisi säästänyt politiikan tekijöiltä paljon päänvaivaa.

    Professori Isaac Ben-Israel kertoo, että yksinkertainen tilastollinen analyysi osoittaa, että Covid-19:n leviäminen saavuttaa huippukohdan noin 40 päivän jälkeen ja laskee lähes nollaan 70 päivän jälkeen – riippumatta siitä, missä se iskee, ja riippumatta siitä, mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy yrittäessään estää sitä. Vielä hän toteaa, että laaja-alainen talouden horjuttaminen maailmanlaajasti on selvä virhe noiden tilastollisten tietojen valossa.

    Sen artikkelin kirjoittaja, jota minä (V-I. L.) tässä referoin, pani Farrin lain testiin niillä paikallisilla tiedoilla Covid-19:stä, joita hänellä Oregonin osavaltiosta oli (käyrä on artikkelissa). Käyrästä näkyy, että Covid-19 oli jo kulkemassa luonnollista odotettua kaarta pitkin ennen kuin Oregonin kuvernööri otti käyttöön eristämistoimet. Eristämistoimien vaikutukset sairaalaan ottamisten lukumääriin olisivat tulleet näkyviin kahden viikon päästä, mutta käyrä oli jo laskemassa luonnollisen kulkukaarensa mukaisesti.

    Farrin laki (virusten luonnollinen kulku) ei tarvitse eristämistoimia tai ylipäätään mitään toimia.

    TOSIASIA 15. Eristämistoimet tulevat aiheuttamaan enemmän kuolemia ja tuhoa kuin Covid-19 koskaan aiheuttaisi.

    Kuva on todella ilkeä. Hiljattain joukko professoreita julkaisi kirjoituksen ”The COVID-19 shutdown will cost Americans millions of years of life” (”Covid-19-eristämistoimet tulevat maksamaan amerikkalaisille miljoonia elinvuosia”), ja siinä he toteavat, että eristämistoimet pantiin toimeen ottamatta huomioon muita sen seurauksia kuin itse pandemiasta johtuvat. Eristämistoimet ovat luoneet historian suurimman globaalin taloudellisen hajoamisen, ja se aiheuttaa enemmän kuolemaa kuin Covid-19 itse koskaan voi aiheuttaa.

    Aiemmin mainittu tri Scott Atlas kertoo, että Covid-19:n infektiokuolleisuus on vähemmän kuin kymmenesosa alkuperäisestä arviosta. Toimenpiteet itsessään tappavat ihmisiä, esim. monet vakavasti sairaat ovat jättäneet niiden vuoksi saapumatta sairaalaan tutkimuksiin tai hoitoon. Nyt terveydenhuoltojärjestelmää uhkaa katastrofi: lääkäreille palkkaleikkauksia, lomautuksia, puutetta tarvikkeista…

    TOSIASIA 16. Kaikki asteittaiset uudelleen avaamiset ovat puhdasta hölynpölyä, jolla ei ole mitään tiedettä tukenaan.

    Siinä olivat artikkelin 16 tosiasiaa.

    Artikkeli kysyy lopuksi, miten tähän tultiin. Yinon Weiss on kirjoittanut 2-osaisen esseen asiasta; osan 1 otsikko on ”Kuinka pelko ja ryhmäajattelu pani liikkeelle tarpeettomia globaaleja eristämistoimia”, ja osan 2 otsikko on ”Kuinka median sensaationtavoittelu ja teknologisten jättien yksipuolinen suhtautuminen pidensivät eristämistoimia”. Weiss kirjoittaa: Uuden viruksen uhan edessä Kiina on kiristänyt kansalaistensa valvontaa. Akateemikot ovat käyttäneet virheellistä tietoa rakentaessaan virheellisiä malleja. Johtajat ovat luottaneet näihin virheellisiin malleihin. Poikkeavat näkemykset on tukahdutettu. Tiedotusvälineet ovat lietsoneet paniikkia, ja maailma on joutunut paniikkiin. Kyseessä on yksi maailman suurimmista lääketieteellisistä ja taloudellisista möhläyksistä kaikkina aikoina. Epidemiologit ovat luoneet virheellisiä yhteiskunnan sulkemisen malleja. Tiedotusvälineet ovat edistäneet pelkoa. Poliitikot ovat omaksuneet pahimman tapauksen huomioon ottavia skenaarioita. Isot teknologiset jätit ovat tukahduttaneet poikkeavia näkemyksiä. Näin ihmisten pelot kasvoivat epäsuhteessa todellisuuteen.

    Mainittu Yoram Lass sanoo, että kyseessä on lukujen ja muiden tietojen valossa vain flunssaepidemia, mutta ihmiset, jotka ovat ahdistuksen vallassa, ovat sokeita. Hän sanoo, että jos hän olisi päättäjä, hän antaisi ihmisille oikeat luvut. Eikä hän tuhoaisi maataan.

    Johan Giesecke kirjoittaa toukokuun alussa Lancetissa ilmestyneessä esseessään, että ”jokainen tulee altistumaan SARS-CoV-2-virukselle ja useimmat tulevat saamaan tartunnan. Covid-19 leviää kulovalkean tavoin kaikissa maissa, mutta me emme näe sitä – se melkein aina leviää nuoremmista ihmisistä, joilla on vähän tai ei ollenkaan oireita, muihin ihmisiin, joilla myös tulee olemaan lieviä oireita. Tämä on todellinen pandemia, mutta se kulkee pinnan alla, ja se on todennäköisesti saavuttanut nyt (so. toukokuun alussa) huippukohdan monissa Euroopan maissa. Sen leviämistä emme voi juurikaan estää; eristämistoimet ehkä viivyttävät vakavia tapauksia jonkin aikaa, mutta kuin rajoitukset poistetaan, tapauksia tulee uudelleen. Odotan, että kun laskemme Covid-19:n aiheuttamien kuolemien määriä kussakin maassa vuoden päästä, luvut tulevat olemaan samanlaisia riippumatta siitä, mihin toimenpiteisiin oli ryhdytty. Toimenpiteillä, joilla käyrää pyritään loiventamaan, saattaa olla vaikutusta, mutta eristämistoimet vain työntävät vakavat tapaukset tulevaisuuteen – ne eivät estä niitä. – – Tärkein tehtävämme ei ole pysäyttää leviämistä, mikä on lähestulkoon turhaa, ja keskittyä antamaan onnettomille uhreille paras mahdollinen hoito.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  53. Rokotteet heikentävät luonnollista immuunijärjestelmää

    Seuraava video koronavirushysterian luonteesta ja infektioista yleensä on melkoinen kultakimpale:

    https://www.youtube.com/watch?v=HIWuAtinhsU

    ”I am NOT afraid of the coronavirus” (”En pelkää koronavirusta”).

    Ns. koronaviruspandemiassa huomio tulee keskittää ihmisen immuunijärjestelmään, ei virukseen. Tunnettu tosiasia on, että toiset sairastuvat infektioihin, toiset eivät. Videossa kerrotaan kolmen henkilön kokeesta, jossa tahallaan juotiin kolerapitoista vettä. Yksi sairastui, kaksi ei. Ratkaiseva asia ei ole taudinaiheuttaja vaan ihmisen immuunijärjestelmän tila. Elämme symbioosissa virusten ja bakteerien kanssa (etenkin suolisto ja iho ovat täynnä niitä), ja jos ne hävitetään, ihminen menehtyy.

    Jos ihmisellä on normaali, terve immuunijärjestelmä, koronavirus ei vaikuta häneen mitään. Tiedetään, että antibiootit, viruslääkkeet, steroidit, kuumelääkkeet ja ROKOTTEET heikentävät ihmisen luonnollista immuunijärjestelmää. Ne altistavat ihmiset infektioihin sairastumisille!

    Jos noin on, kuka sitten määrää ihmisille noita antibiootteja, viruslääkkeitä, steroideja, kuumelääkkeitä ja ROKOTUKSIA? Lääketiede, siis lääkärit, lääketieteelliset tiedekunnat, professorit, sairaalat, terveyskeskukset! Lääketiede heikentää noilla ”parantamistavoillaan” ihmisten immuunijärjestelmää ja altistaa heidät infektioihin sairastumisille ja jopa kuolemille.

    Lääketiede ei varsinaisesti olekaan enää mikään parantamistiede vaan – kuten sen nimestäkin käy ilmi – lääketehtaiden lääkkeiden ja ROKOTTEIDEN jakelukanava. Kaunistelevasti nimetty ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos” on kyseisten lääketehtaiden rahoittama ja siten ohjaama. Heikentäessään tuotteillaan ihmisten immuunijärjestelmiä lääketeollisuus ja THL (ja THL:ää kuuleva kliininen lääketiede) tekee ihmisiä ja kansaa sairaiksi. Nyt THL jopa ajaa PAKKOROKOTUKSIA, ja se tarkoittaa pyrkimystä vahingoittaa väkisin koko kansan immuunijärjestelmiä ja raunioittaa kansan terveys.

    Suhtautumisen viruksiin ja bakteereihin tulee olla todellisuudentajuinen: elämme symbioosissa niiden kanssa, ja niistä tulee sairauden aiheuttajia vasta kun immuunijärjestelmämme syystä tai toisesta heikentyy. Eivät virukset ja bakteerit ole ihmisille vaara; vaara ihmisille ovat ihmiset itse ja heidän omat systeeminsä (esim. lääketeollisuutta palveleva lääketiede). Ihmiset itse sairastuttavat ja tuhoavat itsensä, eivät virukset ja bakteerit.

    Mitä siis infektioihin tulee, lääketiede ja THL ovat suuressa määrin vahingollisia instansseja. Kun ne heikentävät ihmisten immuunijärjestelmiä, ne saavat siten aikaan mm. autoimmuunitauteja, lukuisia kroonisia sairauksia, sydän- ja verisuonisairauksia ja monia sisäelinsairauksia.

    Aivan normaali, terve elämä riittää (D-vitamiini ja sen tukema T-soluimmuniteetti ovat äärettömän tärkeitä!), ja on pyrittävä karttamaan lääketeollisuuden vinouttamaa lääketiedettä (siis väärille urille lähtenyttä lääketiedettä). Ihmisillä on luonnostaan hyvä, oikein toimiva immuunijärjestelmä. Sitä ei saa korvata lääketehtaiden tyrkyttämillä korvikeimmuunijärjestelmillä (ROKOTTEILLA), jotka ovat itse asiassa ihmiseen istutettuja villipetoja, joiden vahingolliset vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän.

    Koronavirus (niitä on 36 eri lajia) tunnetaan vanhastaan tavallisten kausiflunssien aiheuttajana rhinoviruksen, adenoviruksen, RS-viruksen ja parainfluenssaviruksen ohella. Iän tai kroonisen sairauden heikentämät voivat – viimeisenä pisarana – kuolla niihin tai, tarkemmin sanoen, niiden jälkitautina saatuun keuhkokuumeeseen. Kuolleisuus nykyisen koronaviruksen kohdalla on samaa luokkaa kuin kausittaisten influenssojen kohdalla.

    Epäluonnollisten rokotteiden aiheuttamista luonnottomista riskeistä on mainittava vielä immuunijärjestelmän yliherkistyminen, joka koskee nimenomaan koronavirusta ja joka voi viedä kuolemaan. Eläinkokeissa on havaittu, että kun koe-eläimille annetaan rokotus jotakin virusta vastaan, niissä ei yleensä ensin havaita mitään näkyviä muutoksia. Jos ne kuitenkin myöhemmin kohtaavat sen viruksen, jota vastaan ne olivat saaneet rokotuksen, ne saattavat sairastua hyvin pahasti ja kuolla. Tämän reaktion syy on sytokiinimyrsky, kun puolustussolut alkavat kaikin voimin tuottaa sytokiinia taistellessaan tunkeutujaa vastaan. Immuunijärjestelmä on ROKOTUKSEN seurauksena tullut yliherkäksi kyseiselle antigeenille, ja se saattaa johtaa kuolemaan. Voi siis käydä niin, että jos Suomen kansa saadaan PAKKOROKOTETUKSI koronavirusta vastaan ja kansa sitten myöhemmin joutuu kosketuksiin kyseisen viruksen kanssa, kansa tai osa kansaa kuolee immuunijärjestelmän herkistymisen tuottamaan sytokiinimyrskyyn. Tähän viitataan tässä videossa:

    https://www.youtube.com/watch?time_continue=1&v=qVizW1OgQZQ&feature=emb_logo

    ”CORONAVIRUS: THE HIDDEN DANGER REVEALED” (”Koronavirus: kätketty vaara paljastettuna”).

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  54. Tri Kendrick: Covid-kuolemat – kuinka tarkkoja ovat tilastot?

    Suomennan tri Malcolm Kendrickin artikkelin ”COVID deaths – how accurate are the statistics?”, julk. 31.5.2020,

    https://drmalcolmkendrick.org/2020/05/31/covid-deaths-how-accurate-are-the-statistics/

    Keskellä COVID-kaaosta työskentelevänä lääkärinä olen nähnyt ihmisiä kuolevan ja heidän tulevan luokitelluiksi koronaviruksen uhreiksi ilman että heille on koskaan tehty testausta siitä. Mutta ellei meillä ole tarkkoja tietoja, emme voi tietää, kumpi on tappanut enemmän: sairaus vai sulkutilat.

    Luulen, että useimmat ihmiset olisivat jokseenkin yllättyneitä saadessaan tietää, että kuolintodistuksiin kirjoitettava kuolinsyy ei usein ole juuri enempää kuin valistunut arvaus. Useimmat ihmiset kuolevat, kun he ovat vanhoja, usein yli 80-vuotiaita. Ruumiinavaus tehdään hyvin harvoin.

    Tämä tarkoittaa sitä, että lääkärillä on jokin käsitys potilaan oireista elämän viimeisiltä viikoilta. Hän katsoo muistiinpanoista, mitä sairauksia potilaalla oli: aikaisempi halvaus, diabetes, krooninen obstruktiivinen keuhkosairaus, sepelvaltimotauti, dementia tms. Sitten hän keskustelee sukulaisten ja huolta pitäneiden henkilöiden kanssa ja yrittää saada selville, mitä he näkivät. Oliko potilailla hengitysvaikeuksia, heikkenikö heidän tilansa vähitellen, lakkasivatko he syömästä tai juomasta?

    Jos näin heidät heidän elämänsä kahden viimeisen viikon aikana, minkä arvelen olevan kaikkein todennäköisin kuolinsyy? Tietenkin on olemassa muitakin tekijöitä. Kaatuivatko he, murtuiko heiltä jalka ja leikattiinko heidät – tällöin todennäköisemmin tehtäisiin ruumiinavaus, jotta saataisiin selville, aiheuttiko leikkaus kuoleman.

    Mutta ulkona, sairaalan ulkopuolella, kuoleman syyn todistaminen ei varmasti ole eksakti (täsmällinen) tiede. Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. On totta, että asiat ovat jonkin verran tarkempia sairaaloissa, joissa on enemmän testejä ja skannauksia ja muuta sellaista.

    Sitten kuvaan astuu COVID-19, ja monet säännöistä – sellaisina kuin ne olivat – lensivät suoraan ulos ikkunasta. Yhdessä vaiheessa jopa ehdotettiin, että omaiset voisivat täyttää kuolintodistukset, jos ketään muuta ei ollut saatavilla. En kuitenkaan tiedä, tapahtuiko näin koskaan.

    Mitä meidän nyt oletettiin tekevän? Jos vanha ihminen kuoli hoitokodissa tai kotona, kuolivatko he COVIDIIN? Totta puhuen, kuka tietää? Etenkään, jos heille ei oltu tehty COVID-testausta – mikä useaan viikkoon ei ollut edes sallittua. Vain sairaalaan tulevat potilaat katsottiin testauksen arvoisiksi. Ei ketään muuta.

    Mikä neuvo annettiin? Se vaihteli kautta maan ja kuolemansyyntutkijasta kuolemansyyntutkijaan – ja päivästä päivään. Tuliko jokainen hoitokodissa ollut henkilö diagnosoida nyt COVIDIIN kuolleeksi? No, se varmasti oli se neuvo, joka annettiin monessa paikassa Yhdistynyttä kuningaskuntaa.

    Siellä, missä minä työskentelen, asiat jätettiin enemmän auki. Keskustelin asioista kollegojen kanssa, eikä yksimielisyyttä juuri ollut. Panin COVIDIN pariin todistukseen, ja pariin muuhun en pannut. Perusteena se, kuinka henkilö näytti kuolevan.

    Tiedän, että toiset tohtorit panivat COVIDIN kenen tahansa sellaisen kuolinsyyksi, joka kuoli maaliskuun alkupuolen jälkeen. Minä en pannut. Mitä hyötyä on tilastoista, jotka luodaan tällaisista tiedoista? Ja onko sillä väliä?

    Sillä on väliä paljonkin kahdesta tärkeästä syystä. Ensinnäkin, jos me valtavasti yliarvioimme COVIDIN aiheuttamia kuolemia, tulemme suuresti aliarvioineeksi sulkutilojen aiheuttamaa vahinkoa. Tätä asiaa käsiteltiin eräässä hiljattaisessa artikkelissa, joka julkaistiin British Medical Journal -lehdessä;

    https://www.bmj.com/content/369/bmj.m1931

    Siinä todettiin:

    ”Vain kolmannes sairaaloiden ulkopuolella Englannissa ja Walesissa nähdyistä lisäkuolemista (excess deaths) voidaan selittää COVID-19:llä.

    ”…David Spiegelhalter, Cambridegen yliopiston riski- ja todistusaineistokommunikaation Winton-keskuksen puheenjohtaja (chair of the Winton Centre for Risk and Evidence Communication) sanoi, ettei COVID-19 selittänyt niiden kuolemien suurta määrää, joita tapahtui sairaaloiden ulkopuolella.

    ”Eräässä Science Media Centren juontamassa tilanneselostuksessa toukokuun 12. päivänä hän selitti, että viiden viimeisen viikon aikana hoitokotien ja muiden avohuollon laitosten oli kohdattava normaalia ainakin 30 000 suuremman kuolemien määrän ’järkyttävä taakka’, kun potilaita siirrettiin pois sairaaloista, jotka odottivat vuodepaikkojen tarpeen kasvavan voimakkaasti.

    ”Noista 30 000:sta vain 10 000:lla on ollut COVID-19 mainittuna kuolintodistuksessa. Vaikka Spiegelhalter myönsi, että jotkut näistä ’lisäkuolemista’ saattavat johtua alidiagnosoinnista, ’kodeissa ja hoitokodeissa tapahtuneiden selittämättömien lisäkuolemien suuri määrä on erikoista. Kun katsomme taaksepäin – – tämä sairaalan ulkopuolella tapahtuneiden COVIDISTA johtumattomien lisäkuolemien määrän nousu on jotakin, johon toivon kiinnitettävän todella vakavaa huomiota.’

    ”Hän lisäsi, että monet näistä kuolemista olisivat ihmisillä, ’jotka olisivat hyvin saattaneet elää kauemmin, jos he olisivat onnistuneet pääsemään sairaalaan.’”

    Se, mitä Spiegelhalter tässä sanoo, on se, että ihmiset saattavat hyvin olla kuolemassa COVIDIN ’vuoksi’, tai paremmin, sulkutilojen vuoksi, koska he eivät mene sairaalaan hoidettaviksi muiden sairauksien kuin COVIDIN tähden. Tiedämme, että lääkäritapaamisiin menemiset ovat vähentyneet yli 50%:lla sulkutilojen määräämisen jälkeen. Sairaalaan ottamiset rintakivun vuoksi ovat pudonneet yli 50%. Kuolivatko nämä ihmiset yksinkertaisesti kotona?

    Omasta perspektiivistäni olen varmasti havainnut olevan erittäin vaikeaa saada vanhoja potilaita sisään sairaalaan. Hiljattain onnistuin tässä erään vanhan hepun kohdalla, jolla todettiin verenmyrkytys, ei COVID. Jos hän olisi kuollut hoitokodissa, hänen olisi melko varmasti diagnosoitu ”kuolleen COVIDIIN.”

    Viime kädessä on niin, että jos emme diagnosoi kuolemia täsmällisesti, emme tule koskaan tietämään, kuinka moni kuoli COVIDIIN ja kuinka moni COVID-sulkujen vuoksi. Ne, jotka tukevat sulkutiloja ja neuvovat hallituksia, voivat viitata siihen, kuinka tappava COVID oli, ja sanoa, että olimme oikeassa tehdessämme, mitä teimme. Vaikka on saattanut olla niin, että sulkutilat itsessään olivat yhtä tappavia. Hoito suunnataan pois kaikesta muusta, ja vain yhtä sairautta hoidetaan. Pidetään sairaita, haavoittuvia ihmisiä poissa sairaaloista.

    Toinen syy, miksi tarkat tilastot ovat elintärkeäitä, on tulevaisuuden suunnittelussa. Meidän on tarkasti tiedettävä, mitä tapahtui tällä kerralla, jotta voimme tehdä suunnitelmia seuraavan pandemian varalta, joka näyttää melkein väistämättömältä, kun maailma kasvaa yhä ahtaammaksi. Mitkä ovat sulkutilojen hyödyt, mitkä haitat? Mitä meidän tulee tehdä seuraavalla kerralla, kun tappava virus iskee?

    Jos COVID tappoi 30 000 ja sulkutilat tappoivat toiset 30 000, silloin sulkutilat olivat täydellistä ja pelkkää ajanhukkaa, eikä niin saa tapahtua enää koskaan. Suuri pelko on, että tämä on sellainen viesti, jota tämä hallitus ei tahdo kuulla – joten he tulevat tekemään kaiken mahdollisen välttyäkseen kuulemasta sitä.

    Niin tullaan määräämään, että kaikki tänä vuonna näkemämme lisäkuolemat johtuivat COVIDISTA. Tuo pakoreitti tulee paljon helpommaksi, jos kenelläkään ei ole mitään todellista käsitystä siitä, kuka todella kuoli COVIDIIN ja kuka ei. Kyllä, COVID-kuolemia koskevat tiedot todella ovat tärkeitä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  55. Ne käyvät kiinni ryysyihin ja raiskaavat kehon ja räkäisevät päälle

    (otsikkoni tarkoittaa: ne ottavat sinut kiinni, työntävät sinuun väkisin rokotelitkujaan eivätkä sen jälkeen kanna vastuuta seuraamuksista [ne on vapautettu vastuusta]).

    Esimerkkinä Rockefeller-säätiön suunnitelma, jota Makia Freeman esittelee. Käyn läpi hänen artikkeliaan ”April 2020 Rockefeller Foundation Paper Urges Testing and Tracing Entire US Population” (”Huhtikuun 2020 Rockefeller Foundation -julkaisu ajaa koko USA:n väestön testaamista ja jäljittämistä”), julk. 14.5.2020,

    https://www.activistpost.com/2020/05/april-2020-rockefeller-foundation-paper-urges-testing-and-tracing-entire-us-population.html

    Aiemmin v. 2010 Rockefeller-säätiö oli – pandemiaa hyväksi käyttämällä – julkaisussaan ennustanut ja analysoinut ongelmaa, reaktiota ja ratkaisua Rockefeller-Gates -tyyliin,

    https://thefreedomarticles.com/2010-rockefeller-foundation-paper-plan-exploit-pandemic/

    Nyt 21.4.2020 julkaisemassaan julkaisussa ”Kansallinen Covid-19-testauksen toimintasuunnitelma – Pragmaattisia askelia työpaikkojemme ja yhteisöjemme avaamiseksi uudelleen” nämä Uuden maailmanjärjestyksen manipuloijat ehdottavat koronaviruskriisin ratkaisun seuraavaa vaihetta,

    https://www.rockefellerfoundation.org/wp-content/uploads/2020/04/TheRockefellerFoundation_WhitePaper_Covid19_4_22_2020.pdf

    Ennen suunnitelman julkaisua Uuden maailmanjärjestyksen näkyvä hahmo, rotuhygieenikko ja väestönvähennys-rokotteiden-avulla -intoilija Bill Gates oli lukemattomia kertoja esiintynyt valtavirtamediassa ja väittänyt, että tarvitsemme digitaaliset todistukset ja immuunipassit voidaksemme matkustella jälleen ja etteivät luontaiset oikeutemme, sellaiset kuin oikeus kerääntyä tai kokoontua, voi koskaan palautua, ellei meitä ole rokotettu,

    https://thefreedomarticles.com/digital-vaccine-certificates-bill-gates-plan-post-coronavirus/

    https://thefreedomarticles.com/bill-gates-no-mass-gatherings-unless-youre-vaccinated/

    Kuten ennustaa saattoi, tuo testaustoimintasuunnitelma on suunnitelma valtavan kansallisen DNA-tietokannan luomiseksi koko USA:n väestöstä. Sievistelemättömän rehellisyyden hetkellä paperi jopa myöntää, että ”Rockefeller-säätiö on olemassa tällaisiin hetkiin reagoimiseksi”, vaikka rehellisyyden vuoksi olisi täsmällisempää sanoa: ”Uuden maailmanjärjestyksen isäntiensä puolesta toimiva Rockefeller-säätiö on olemassa sitä varten, että tällaisia kriisejä järjestetään ja sitten esiinnytään pelastajana, joka ratkaisee ne.” Se vaatii kaikkien amerikkalaisten testaamista ja jäljittämistä – alkuun 1 miljoona viikossa, sitten 3 miljoonaa viikossa ja lopulta 30 miljoonaa viikossa (”1-3-30-suunnitelma”), kunnes joka ikinen amerikkalainen on sulautettu tuohon tietokantaan.

    Vuoden 2020 Rockefeller-säätiön paperin kertomus: Testaus, jäljitys ja rokottaminen ovat ainoa tiemme takaisin normaaliin

    Aivopesu on täysin peittelemätöntä ja suoraa. Rockefeller-säätiöllä ja Bill Gatesilla on samat naruistavetäjät, ja siksi he lukevat täysin samaa käsikirjoitusta. Gates on toistanut suunnitelmaa kyllästymiseen saakka: ei paluuta normaaliin ennen kuin sinut on rokotettu – – ei paluuta normaaliin ennen kuin sinut on rokotettu – – ei paluuta normaaliin ennen kuin sinut on rokotettu. Paperin esipuhe maalaa synkän kuvan (taustalla propagandistiset ajatukset uudelleen esiintymisestä ja toisesta aallosta):

    ”Sen sijaan että tasapainoillaan kestämättömän sulkutilan ja vaarallisen ja epävarman normaaliin palaamisen välillä, USA:n on luotava kestävä strategia paremmilla testeillä ja kontaktien jäljittämisillä ja pidettävä tämä kurssi niin kauan, että saadaan kehitettyä rokote tai hoito”,

    https://thefreedomarticles.com/operation-coronavirus-next-phases-resurgence-prediction-bioterror-attack/

    COVID-terveydenhoitojoukot

    Huomatkaa: Vuoden 2020 Rockefeller-säätiön paperi puolustaa sotilaallisia joukkoja (tuo ”-joukot” on paperissa corps, joka tarkoittaa sotilaallista joukkoa, armeijakuntaa; Makia Freeman huomauttaa, että sanat ”corps” ja ”corpse” [kuollut ruumis] ovat samaa juurta).

    Suunnitelmaan kuuluu myös: ”Covid-terveydenhoitojoukkojen käyttöön ottaminen, jotta jokainen amerikkalainen voi helposti saada testauksen yksityisyyskeskeisen kontaktien jäljittämisen avulla; yhteinen testausdata ja digitaalinen sovellusalusta Covid-19-statusten ja -resurssien sekä tehokkaiden hoitoprotokollien selville saamiseksi läpi osavaltioiden ja olemaan uusia teknologioita koskevan datan tiedotuskeskus – – ainakin 100 000 ihmistä, ehkä jopa 300 000, täytyy palkata suorittamaan tarmokasta testausten ja kontaktien jäljittämisten kampanjaa.”

    Huomaa, miten suunnitelmaan kuuluvat ”terveydenhoitojoukot”, jotka, outoa kyllä, ovat täsmälleen se, mitä Bill Clinton suunnitteli muutama viikko sitten (siis ennen 14.5.2020, jolloin tämä artikkeli julkaistiin) Kalifornian ja New Yorkin kuvernöörien kanssa käymissään keskusteluissa, joissa he puhuivat ”jäljittäjien armeijasta” (Cuomon sanoja) ja (Clintonin perustamien) Ameri-joukkojen (AmeriCorps) käyttämisestä Amerikan uutena kansallisena kontaktien jäljittämisen joukkona. Todella röyhkeää ja häpeällistä tässä osassa suunnitelmaa on se, että jotkut kuvernöörit kehottavat nyt häpeämättömästi juuri niitä ihmisiä, joista heidän politiikkansa on tehnyt työttömiä, menemään ilmoittautumaan kontaktien jäljittäjiksi tai kontaktien tutkijoiksi ja niin jatkamaan sen saman tyrannian kohdistamista muihin, joka piti heitä ahtaalla ja aiheutti heille työttömyyden. Vau! Tällaista roskaa ei kukaan voi keksiä.

    1-3-30 -suunnitelma

    Seuraava lainaus ajaa heidän salakavalaa 1-3-30 -suunnitelmaansa, joka tähtää joka ikisen amerikkalaisen testaamiseen seuraavan kuuden kuukauden aikana:

    ”Ehdotamme, että kansakuntamme liittyy yhdessä rohkeaan, kunnianhimoiseen mutta saavutettavissa olevaan tavoitteeseen laajentaa nopeasti testauskapasiteettia 30 miljoonaan testiin viikossa seuraavan kuuden kuukauden aikana. Tämä 1-3-30 -suunnitelma saavutettaisiin a) luomalla poikkeustilaverkosto Covid-19-testausta varten koordinoimaan testausmarkkinoita ja vastamaan niistä, 2) panemalla käyntiin 8 viikon kansallinen testauslaboratorioiden optimointialoite testauskyvyn nostamiseksi nykyisestä yhdestä miljoonasta testistä viikossa kolmeen miljoonaan testiin viikossa, 3) investoimalla testausteknologian kiirehtijään (Testing Technology Accelerator) USA:n testauskapasiteetin nostamiseksi edelleen kolmesta miljoonasta 30 miljoonaan testiin viikossa.”

    Näistä ns. testeistä on hyvä pitää mielessä viisi hyvin tärkeää asiaa:

    1. CDC:n (USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen) valvomien testien ensimmäiset erät olivat itse koronaviruksen saastuttamia,

    https://arstechnica.com/science/2020/04/cdcs-failed-coronavirus-tests-were-tainted-with-coronavirus-feds-confirm/

    2. Tieteellisissä tutkimuksissa on havaittu, että testauksissa väärien positiivisten osuus on ollut jopa 80%, esimerkiksi:

    https://thefreedomarticles.com/6-solid-scientific-reasons-to-assuage-your-coronavirus-panic/

    3. Testaukset perustuvat RT-PCR- tai PCR-testiin, joka ainoastaan eristää geneettisiä RNA-/DNA-sekvenssejä eikä voi todistaa syysuhdetta tai kertoa, onko kyseisellä geneettisellä sekvenssillä mitään tekemistä terveydentilan kanssa. Positiivinen tai negatiivinen tulos on siis merkityksetön siinä suhteessa, että se ei kerro, onko väitetyllä ”viruksella” mitään tekemistä henkilön terveydentilan tai tartuttavuuden kanssa.

    4. Nykyisissä testeissä käytetään DNA-näytetikkua (DNA swab), ja siten niissä kerätään DNA:ta. Sattumalta Bill Gates rahoittaa tämän teollisuusalan korporaatioita.

    5. Virus SARS-CoV2, jonka väitetään aiheuttavan COVID-19:ää, ei täytä Kochin postulaatteja, eikä sitä siis ole vielä koskaan eristetty, puhdistettu ja injektoitu uudelleen tämän sairauden aiheuttamiseksi eikä sataprosenttisesti osoitettu olevan olemassa. Kuinka nämä testit voivat tunnistaa viruksen, jonka ei ole koskaan lopullisesti todistettu olevan olemassa?

    https://thefreedomarticles.com/covid-19-umbrella-term-fake-pandemic-not-1-disease-cause/

    Reaaliaikainen data-alusta

    Seuraava lainaus on valvonnasta ja seurannasta:

    ”Integroidaan ja laajennetaan liittovaltion, osavaltioiden ja yksityisten tahojen data-alustoja kaiken sen datan hallitsemiseksi, jota tarvitaan pandemian seuraamiseen, resurssien käyttämiseen ja pullonkaulojen poistamiseen – – kehitetään ja integroidaan reaaliaikainen data-alusta – – pandemian seuranta ja sosiaalisten eristämistoimien säätäminen edellyttävät Amerikan historian laajimman julkisen terveydenhuollon testausohjelman käyttöön ottamista – – sellaisen massiivisen ohjelman koordinointia tulisi käsitellä sota-ajan ponnistuksena.”

    Huomaa viittaus sotaan, kuten uudessa sodassa bioterrorismia vastaan (ks. linkki alla), ja tyrannimainen pelkoon vetoaminen valvonnan lisäämisen oikeuttamiseksi,

    https://thefreedomarticles.com/new-war-on-bioterror-everyone-suspected-carrier/

    Yllä oleva lainaus tuo mieleen myös edesmenneen Uuden maailmanjärjestyksen sisäpiiriläisen Zbigniew Brzezinskin, joka kirjoitti tulevasta teknetronisesta aikakaudesta (tällä uudissanallaan hän tarkoitti teknokratiaa),

    https://thefreedomarticles.com/brzezinski-easier-to-kill-than-control/

    Hän sanoi, että ”pian tulee olemaan mahdollista toteuttaa jokaisen kansalaisen lähes jatkuva valvonta ja ylläpitää päivitettyjä täydellisiä tiedostoja, joissa on jopa kaikkein henkilökohtaisin tieto kansalaisesta. Näitä tiedostoja päivittävät välittömästi viranomaiset.”

    Uniikki potilastunnistusnumero

    Vuoden 2020 Rockefeller-säätiön paperi kutsuu sitä uniikiksi potilastunnistusnumeroksi, kun taas Gates kutsuu sitä digitaaliseksi todistukseksi tai immuniteettipassiksi, mutta idea on sama:

    ”Jotkut yksityisyyttä koskevat huolet täytyy sivuuttaa niin virulentin infektioita aiheuttavan mikrobin kohdalla kuin Covid-19, jotta tulee mahdolliseksi päästä käsiksi ja vahvistaa useimpien amerikkalaisten infektiotiedot muutamalla välttämättömällä asetuksella ja monella vapaaehtoisella asetuksella – – Seulotuille täytyy antaa uniikki potilastunnistusnumero, johon linkittyisivät tiedot potilaan virusta, vasta-aineita ja lopulta rokotusta koskevasta tilanteesta systeemissä, joka olisi helposti linkitettävissä muihin systeemeihin normaaleihin yhteiskunnallisiin toimintoihin palaamisen nopeuttamiseksi. Koulut voisivat linkittää tämän poissaololistoihin, suuret toimistorakennukset työntekijöiden tunnistuskortteihin, TSA matkustajalistoihin ja konsertti- ja urheilutapahtumat lippujen ostajiin.”

    Toisin sanoen, tämä tulee määrittämään, voitko matkustaa, tehdä työtä, käydä kauppaa ja nauttia mistään luontaisista, Jumalan antamista oikeuksista. Näyttää siltä, että kaikki nuo raamatulliset profetiat pedon merkistä voisivat toteutua, jos ihmiskunta antaa näiden psykopaattien selviytyä tästä rankaisematta.

    Pandemiatestausvirasto

    Seuraava lainaus on uusin valtuuksin varustetun uuden viraston luomisesta:

    ”Suunnitelmaan kuuluu myös pandemiatestausvirasto, linjassa muiden suositusten kanssa, selvittämään hallinnollisten toimivalta-alueiden ja ammatillisten toiminta-alueiden välisiä kuiluja – – julkisen ja yksityisen sektorin edustajista koostuva pandemiatestausvirasto auttaa ja palvelee siltana paikallisten alueiden, osavaltioiden ja liittovaltion viranomaisten välillä niissä logistisissa, investointeihin liittyvissä ja poliittisissa haasteissa, joita tämä operaatio väistämättä kohtaa.”

    Voidaan melkein ennustaa, että tämä pandemiatestausvirasto saattaa osoittautua jälleen yhdeksi julkis-yksityiseksi epäsikiöksi, jolla on aivan liian paljon valtaa ja jollaiseksi moni Suuren Teknologian yrityskin on tullut. Pandemiatestausvirasto voi kyllä alkaa USA:ssa, mutta mikä estää sitä laajentumasta? Se kyllä oudosti kuulostaa samalta kuin tutut vetoomukset maailmanhallituksen puolesta, koska ”toimivalta-alueiden päällekkäisyydet ovat suuri, suuri ongelma ja ainoa tapa ratkaista se on suuri, suuri hallitus.”

    Muita lainauksia vuoden 2020 Rockefeller-säätiön paperista

    Lopuksi tässä on huomionarvoinen lainaus paperista:

    ”Hyvä uutinen on, että tulevina viikkoina maalla saattaa olla ne työvälineet, jotka mahdollistavat sen, että kuvernöörit ja muut virkamiehet voivat poistaa tiukimmat sulkutilat ja aloittaa joidenkin liiketoimintojen asteittaisen vapauttamisen. Päämääränä on sallia tarpeeksi taloudellista toimintaa täysimittaisen laman estämiseksi ja samalla pitää Covid-19 -infektiomäärät tarpeeksi alhaisina sairaaloiden ylikuormittumisen ja siten laajemman ja vaarallisemman terveyskriisin syntymisen estämiseksi.”

    Ainoa asia, joka on ”täysimittainen”, on se, että tämä on varmasti täysimittainen valhe. Päämääränä on todellisuudessa tuhota niin paljon taloutta kuin he kiinni joutumatta pystyvät tuhoamaan (lukuun ottamatta mellakkaa ja vallankumousta) mutta tarpeeksi lukuisten pienten ja keskisuurten yritysten tuhoamiseksi ja monien ihmisten heittämiseksi köyhyysrajan alapuolelle. Tämä tulee ennakoimaan epätoivoon joutumista, riippuvaisuutta ja pehmentynyttä vastarintaa universaalille perustulolle, joka toteutetaan ensin ilman ehtoja, myöhemmin ehdollisena. Mielettömällä sulkupolitiikalla tulee ehdottomasti olemaan niitä vaikutuksia, joita he sanovat yrittävänsä välttää, koska ihmisten pitäminen sisään suljettuina (poissa D-vitamiinista ja aktiivisesta sosiaalisesta elämäntavasta) heikentää ihmisten immuunijärjestelmiä, niin että kun heidät vapautetaan, sairauksien (ja sairaalaan joutumisten) määrä kasvaa – ei tekaistusta (fake) COVID-viruksesta vaan muista opportunistisista sairauksista, jotka tulevat iskemään niihin, joilla on heikentynyt immuniteetti. Sellaiset lääkärit kuin tri Dan Erickson ja tri Artin Massihi ovat selvästi todenneet tämän,

    https://www.bitchute.com/video/pv21BUMi06K3/

    Loppuajatuksia

    Vaikka tämä artikkeli on keskittynyt suunnitelmiin USA:ssa, ei ole epäilystäkään siitä, että tämä järjestetty koronaviruskriisi on maailmanlaaja agenda. Oli se Australian hallitus tuomassa markkinoille karmivia seurantasovelluksia (COVIDSafe; ylempi linkki alla) tai korruptoitunut Israelin pääministeri Netanyahu vaatimassa lapsien mikrosiruttamista (alempi linkki alla), Uuden maailmanjärjestyksen valvonnan, pakkorokotusten ja mikrosiruttamisten agenda etenee täyttä höyryä kaikkialla maailmassa,

    https://thefreedomarticles.com/msm-article-shames-those-refuse-surveillance-app-covidsafe/

    https://www.jpost.com/israel-news/benjamin-netanyahu-suggests-to-microchip-kids-slammed-by-experts-627381

    Tämä suunnitelma ylittää kaikki kansalliset rajat. Se koskee jokaista henkilöä maan päällä. Sillä nopeudella, jolla se on levittäytymässä, ei kestä kauaakaan, kun se on tullut koputtamaan ovellesi. Aika on loppumassa. Hanki tietoa, vie sanaa eteenpäin ja kokoonnu yhteen muiden kanssa, jotka ymmärtävät tämän rikollisen agendan nyt. Informoituna ja yhdistyneenä herännyt ja määrätietoinen ihmiskunta voi lopettaa tämän suunnitelman ja säilyttää vapauden.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat