Vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa on ollut Kolumbialle katastrofi

Kolumbialaiset maanviljelijät ovat joutuneet maksamaan kovan hinnan poliittisen eliitin liitosta Yhdysvaltojen kanssa. ”Vapaakauppasopimus” on riistänyt paikallisilta vapauden käyttää omia siemeniä.

Uusliberaalit ovat lobanneet vapaakauppasopimusten puolesta ja väittäneet, että nämä edistävät ”reilua kilpailua” ja parantavat siksi paikallisten yrittäjien asemaa.

Todellisuus on kuitenkin päinvastainen: vapaakauppasopimukset antavat hallitusten ja suurpankkien kanssa liittoutuneille monikansallisille suuryrityksille monopoliaseman, jota vastaan kansallisella pk-sektorilla ei ole lainkaan sananvaltaa.

Tunnetuimpia vapaakauppamonopolista hyötyviä yhtiöitä on pahamaineinen Monsanto, jonka viimeisimpiä uhreja ovat kolumbialaiset maatalousyrittäjät.

Monstanton tuottoisimpiin talousrikoksiin kuuluu siementen yksityistäminen ja myyminen maanviljelijöille kiskurihintaan.

Koronkiskontaa ja poliisin mielivaltaa

Kolumbiassa vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa on merkinnyt sitä, että maanviljelijät eivät saa enää itse päättää, mitä siemeniä käyttää. Sen sijaan heidät pakotetaan ostamaan siemenensä Monsantolta, joka omistaa tuhansien siemenlajien patentit.

Kalliit siemenet joudutaan usein ostamaan velkarahalla, mikä sitoo maanviljelijät elinikäiseen korko-orjuuteen.

Kolumbian poliisitoimesta on tullut Yhdysvaltojen ja monikansallisten pankkien aseistettu siipi, joka valvoo, että viljelijät käyttävät vain kaupallistettuja siemeniä. Esimerkiksi Huilan maakunnassa viranomaiset polttivat 70 tonnia riisiä, kun selvisi, että sato oli peräisin kotimaisista siemenistä.

Vapaakauppasopimus on surkastuttanut kolumbialaista maataloustuotantoa ja maaperää. Monet valittavat ravinnon heikentyneestä laadusta. Maatalousinsinööri Orlando Asanten mukaan ”huonolaatuinen ravinto tekee ihmisistä alttiimpia erilaisille puutostiloille ja muille sairauksille, mikä hyödyttää lääketeollisuutta”.

Amerikkalaisyritykset pakkomyyvät omia tuotteitaan maanviljelijöille myös lannoitemarkkinoilla. Kolumbialaisministeriöt ovat sinetöineet korporaatioiden kilpailuedun säätämällä lakeja, jotka estävät kotimaisen ja luonnonmukaisen viljelyn.

Monikansallisen monopolin synnyttämä hintojen nousu on johtanut maassa kasvavaan köyhyyteen ja verisiin mellakoihin. Vain väkivalta hallitusta vastaan on pakottanut eliittiä puuttumaan kiskurihintoihin. Parannukset ovat kuitenkin väliaikaisia, ja kolumbialaisten yrittäjien elämän kurjistaminen jatkuu vapaakauppasopimuksen ikeessä vastaisuudessakin.

 

Lue myös:

TTIP-vapaakauppasopimus: usein kysytyt kysymykset
Lobbaajat: vapaakauppasopimus ylläpitää Amerikan poliittista ylivaltaa
Jussi Halla-aho kannattaa TTIP-vapaakauppasopimusta
Amerikan esimerkki todistaa vapaakauppasopimusten tappavat vaikutukset
Euroopan komissio valehtelee vapaakauppasopimuksesta

11 kommenttia

  1. Ei ihme että Israelissa valittiin vuoden 2015 vuoden henkilöksi Vladimir Putin. Alkavat varmaan tympääntyä USA:han/NWO:hon tai mistä siinä nyt sitten kyse. ?!?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. ”säätämällä lakeja, jotka estävät kotimaisen ja luonnonmukaisen viljelyn.”
    ”Vain väkivalta hallitusta vastaan on pakottanut eliittiä puuttumaan kiskurihintoihin.”

    Eiköhän tuo kerro kaiken tarpeellisen, tulevaisuutta myös Suomessa. Nyt ammuksia ja aseita hamstraamaan.
    Äänestetään katoilta kiikaritähtäimen kautta.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Suomessakin terveysviranomaiset ovat kv. monopolikapitalistien mafian asialla, kuten poliitikotkin. Siispä he esittävät vaatimuksia esim. jollekin kahvilayrittäjälle niin kauan, että hänen on omien pullien sijaan myytävä esim. Fazerin pullia. Myös veroviranomaiset voivat nititstää tällaisen pienyrittäjän valehtelemalla hänelle miljoonamätkyt. Maailmanbolshevismi on siis tosiasia. Se oli jo 1976, joten on uhmeellistä argumentoida sillä seikalla, että joku laki olisi näin vanha. Siis ei ole argumentti vedota Kolumbian terveysviranomaisiin.

      Jos 37 siemenyhtiötä on, niin tuottavatko he itse siemenensä, vai ostavatko he ne ulkomailta? Mikä on kotimaisuuden todellinen tso esim. omistuksissa?

      Kyllä se vain on niin, että tämä kuvio on alkanut olla juuri tämä joka saralla, että on kalliit lisenssit ka luvat, joihin ei ole mahdollisuuksia kuin suurkonserneilla tai yleensä viranomaisten suosikeilla.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
    2. ”Suomessakin on oltava sertifioidut siemenet.” Niin voihan asia olla täällä kunnossa. Mutta siis voihan tuossa gm-sertifioinnissa olla kyse eri asioista. Eri tilanteesta. Eikö siis tuola ole monopoleja? Onko lain mukaan mahdollista siis käyttää muuta kuin gm-siementä? Sellaisia ei kai pysty valmistamaan kuin todella iso tekijä?

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Perinteisesti viljelijä käyttää tilan omaa siementä joka lajitellaan sadosta tai ostaa muualta siemenet
        ,GMO siemenellä tätä ei saisi tehdä vaan aina pitäisi ostaa monsantolta siemenet,Tilat joiden on epäilty lajitelleen gmo sadosta itselleen uudet kylvösiemenet ovat joutuneet oikeuteen.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  3. ”Onko lain mukaan mahdollista siis käyttää muuta kuin gm-siementä?”

    On. Myös maatiaissiementä.

    Itse asiassa gm-viljelyn osuus Kolumbiassa on aika pieni.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Tietenkin olisi mielenkiintoista tietää, kuinka hyvn saa lupia sertifioiduille ei-gm-siemenille. Vaikuttaa hallelujaa-sivustolta tuo. Laeista olisi myös muistettava, että N-liiton perustuslaki oli kaunis, mutta käytäntö toista.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. ”Tietenkin olisi mielenkiintoista tietää, kuinka hyvn saa lupia sertifioiduille ei-gm-siemenille”

      Sekin tieto on tietysti saatavissa, helposti, jos osaa espanjaa, ja vaikeammin, jos joutuu käyttämään Google-kääntäjää.

      Minusta Neuvostoliiton entisestä olemassaolosta ei voi päätellä, että Kolumbian hallituksella olisi pyrkimys kansansa sortamiseen. Luultavasti noita lupia saa aika lailla samoin ehdoin kuin Suomessakin.

      ***

      Tuolla sivun ylälaidassa oli motto, josta pidin:

      ”Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.”

      George Orwell

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
      1. Mutta Suomen tilannehan on minulle myös tuntematon tämän asian osalta. Sen tiedän, että Suomen hallitus ei vain sorra, vaan on murhaamassa koko koansakuntaa ja vaihtamassa sitä mamumassoihin. Aiemmin esittelin jo suomalaisten viranomaisten rikoksia. Miksi luottaisin Kolumbian maatalousviranomaisiin ja -virastoon, kun en luota Suomenkaan vastaaviin? Suomi on jo luovutettu nimenomaan monikansallisille konserneille ja pankeille ja maa tuhoutuu silmissä. Kaikkialla maailmassa tuntuu olevan vallassa holohoaxia ja muuta myrkkyä suoltava ja ihmiskuntaa tuhoava voima.

        Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat