Vantaan bussivarikon tuhopolttoisku

Vantaalla vanhan Porvoontien varressa sijaitsevalle linja-autovarikolle tehtiin tuhopolttoisku torstain ja perjantain välisenä yönä 9.-10. kesäkuuta. Ilkityössä tuhoutui yli 10 linja-autoa. Tuhopolton tekijäksi on ilmoittautunut militantti eläinoikeusterroristiryhmä.

Tuhopoltontekijöiksi ilmoittautuneet kirjoittivat takku.net -sivustolla, että päätimme hyökätä Pohjolan Matkan varikolle asettamalla sytytyspaloja jokaisen paikalla olevan, noin 20 bussin renkaille.

Tiedotteessa ilmoitettiin tuhopolton motiiviksi Pohjolan Matkan yhteistyötä turkisyritys Saga Fursin kanssa. Ilkityöhön ilmoittautuneet kertovat: Tämä on viesti niille joille ei ole vielä selvää, että eläinten riistoon osallistumisella on hintansa. Niin kauan kun osallistutte eläinten sortoon, olette kohteitamme. Suosittelemme Pohjolan Matkalle yhteistyön lopettamista Saga Fursin kanssa, emmekä suosittele yhteistyötä kenellekkään, jatketaan tekstissä.

Pohjolan Matkojen toimitusjohtaja Johanna Lehtonen toteaa, etteivät Pohjolan Matkat ollut saanut ennakkoon uhkauksia tai varoituksia mahdollisesta tuhopoltosta.

 

Oliko tuhotyöllä eettistä oikeutusta?

Täyttääkö äärimmäisyyksiin saakka viety eläintenoikeuksien puolustaminen eettisen toiminnan hyvän ja oikeudenmukaisuuden normit? Tarkasteltaessa väkivallan oikeutusta joudumme toteamaan sen olevan sallittua puolustussodassa ihmisten kesken, mistä syntyy sodan eettinen oikeutus. Mutta tässä ei ole kysymys puolustussodasta ihmisten kesken. Teolla yritetään puolustaa eläintenoikeuksia tai sitten eläinaktivismissa on yhtenä motiivina julkisuuden janoaminen, sillä valtamedia asettaa jopa jonkin kaltaista sankarinkehää tällaisten anarkistien päähän.

Taiwanissa eläinaktivistit leikkivät kuollutta. Kaksi eläinoikeusjärjestö Petan jäsentä osoitti mieltään turkiksia vastaan Giorgio Armanin liikkeen edessä Taipeissa.
Taiwanissa eläinaktivistit leikkivät kuollutta. Kaksi eläinoikeusjärjestö Petan jäsentä osoitti mieltään turkiksia vastaan Giorgio Armanin liikkeen edessä Taipeissa.

Luonnollisesti eläinten kuten ihmisten oikeuksia tulee vaalia. Myöskään eläimiä ei saa kiduttaa eikä muutenkaan kohdella huonosti.  Ei ole kuitenkaan uskottavaa, että bussien polttaminen johtaa anarkistien toivomaan päämäärään. Toinen kysymys on vielä sekin, että kituvatko tarhaeläimet todellisuudessa häkeissään ennen lopettamistaan?

Kärsiikö turkistarha eläin?
Kärsiikö turkistarha eläin?

Ehkä kaikista tehokkainta eläintensuojelun kannalta olisi tuoda esille esimerkiksi teurastamojen ja turkistarhauksien ongelmien käsittelyä julkisuuteen ja siten ohjata kuluttajia tekemään eettisesti oikeita ja laadukkaita valintoja. Eläinten ja luonnon suojelua tulee edistää lainsäädännöllä.

Tässä yhteydessä muistamisen arvoista on, että Suomen lainsäädännön mukaan eläin pitää tainnuttaa ennen verenlaskun aloittamista. Käytännössä siis tajuttomalta eläimeltä lasketaan veret, johon se sitten kuolee.

Perinteisesti juutalaisten kosher- ja muslimien halal -teurastuksessa eläimen kaulavaltimo katkaistaan eläimen ollessa tajuissaan. Tällöin eläin kokee kiduttavan ja hitaan kuoleman. Tämä on kammottavaa eläinten rääkkäystä, jota ei tule Suomessa millään muotoa sallia. Vaikka Suomen lainsäädäntö kieltää halal- tai kosher-teurastuksen, niin tuleeko tätä lainpykälän noudattamista riittävän hyvin valvottua?

 

Valtamedia suhtautuu kevyesti anarkistien rikoksiin

Valtavirtamedia liioittelee kymmenkertaisesti negatiivisin painotuksin, kun kysymyksessä ovat nationalisteihin kohdistuvat uutisoinnit. Näin tapahtui muiden muassa Jyväskylässä sattuneessa välikohtauksessa, joka sai Suomen Vastarintaliikkeen mukaan alkunsa äärivasemmistolaisten provokaatiosta.

Jyväskylässä tapahtunut välikohtaus innosti kommentteihin hallituspuolueiden ministereitä myöten. Pääministeri Juha Sipilä piti jopa ajateltavissa olevana Suomen Vastarintaliikkeen kieltämistä.

Paljon muitakin esimerkkejä löytyy siitä kuinka poliittinen koneisto ja sitä tukeva valtamedia hyökkää kampanjoiden nationalisteja vastaan, ja samalla painaa villaisella ”anarkistien” ja ennen muuta vasemmistoanarkistien rikokset.

Ajankohtainen bussivarikolle tehty tuhotyö saa valtavirtamedialta ja poliisilta varsin kevyen suhtautumisen rikokseen.

Jos tästä tuhopoltosta epäiltäisiin kansallissosialisteja tai nationalisteja, olisivat tuomion pasuunat kaikuneet laajasti poliittisten päättäjien ja valtamedian siivittämänä.

Voimatoimet ovat sallittuja vain nykyistä Suomen poliittista mafiaa vastaan, mikäli parlamentaarinen välineistö on loppuun käytetty Suomen itsenäisyyden, taloudellisen riippumattomuuden ja hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Itsenäinen, omavarainen ja vapaa hyvinvointivaltio kohtelisi myös eläimiä sekä luontoa, hyvyydellä ja oikeudenmukaisuudella.

Markku Juutinen

6 kommenttia

  1. Luulin että tämä kettutyttö ilmiö on jo loppumassa mutta toisin kävi. Pohjimmiltaan tässä ei ole kyse eläimistä vaan yhteiskuntarakenteiden murtamisesta. Kaikki iskut ovat kohdistuneet yksityisyrityksiin kuten tarhoihin, turkisompelimoihin ja turkiksia myyviin liikkeisiin. Viranomaisiin ei kohdisteta iskuja vaikka he tekevät kaikki päätökset eläinten tarhauksesta ja luvittavat nämä yritykset.
    Yksityiset yritykset ovat vasemmistolle kuin punainen vaate joka on tuhottava kuten kulakit Neuvostoliitossa.

    Plusääni(19)Miinusääni(1)
  2. Jos nuo kettutytöt aidosti ajaisivat eläinten oikeuksia, heidän pitäisi polttaa synagogia lopettaakseen kosher-teurastukset ja polttaa moskeijoita lopettaakseen halal-teurastukset, mutta ei: ne kun ovat pyhää eläinrääkkäystä ja siten kaksoisstandardisen tekomoraalisen närkästyksen yläpuolella!

    Plusääni(26)Miinusääni(0)
  3. Tuossahan nuo olis Lehtimäen Liikenteen tallit ihan melkein naapurissa.
    Jos kävis tuikkaamassa vossikat tulille ja ottais vastuun tekosistaan perustellen kyseisen yrityksen karvatassujen kuskaamisella, niin oliskohan se äärioikeistolainen terrori-isku, jota vatvottais valtakunnan roskamedioiden lööpeissä seuraavan viikon ajan.
    Huomautan toki, että tämä on pelkkää ajatusleikkiä, EN ole menossa busseja polttamaan (ettei Fobba tule housuilleen). Tuollaiset teot ovat äärimmäisen typeriä sekä täysin turhia.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  4. Valtaapitävä eliitti (ja sen huoraavat poliitikkolakeijat) kokeilee, kuinka paljon kansaa ja kansalaisia voi kiusata. Eli jos siedät tämän niin siedät tuonkin jne.

    Muistuttaa päivä päivältä enemmän Neuvostoliittoa vallankumouksen jälkeisinä vuosina. Kaikki ”oikeanlainen” terrori on hyväksyttävää, mutta pieninkin sana valtaapitävää eliittiä vastaan on kuolemantuomion arvoinen.

    Olen viime viikkoina lukenut pari kirjaa Neuvostoliitosta 1930-luvulla. Kirjoissa kuvataan parempaa elämää hakemaan lähteneiden suomalaisten kohtaloita.

    Me elämme täsmälleen samanlaista aikaa juuri nyt. Ihmisiä painostetaan väkivallalla vaikenemaan ja alistumaan. Väkivalta on suoraan fyysistä, mutta vielä enemmän sosiaalista ja psyykkistä. Aivan kuten Neuvostoliitossa niin nyt EU:ssa ihmisiä painostetaan olemaan hiljaa, nöyrtymään, painamaan päänsä ja tottelemaan. Väkivallan uhka on koko ajan toisinajattelijan pään päällä.

    Solzhenitsyn sanoi sen jo.

    Jos ihmiset uskovat passiivisina saavansa oikeutta niin heidät tuhotaan. Neuvostoliitossa NKVD:n johdossa oli hyvin vahvasti tietty etninen ryhmä (kyllä, juuri he, se sama ryhmä, ”the usual suspects”) ja niin he ovat vallassa nytkin. Ja sama on tahti askelten taas: Ole hiljaa, älä puhu tai rankaisemme sinua. Pelkää ja ole hiljaa. Kaikkien pitää totella, kaikkien pitää ihailla uljasta uutta maailmaa, jossa eliitti ei elä, mutta jota eliitti rautaisella, tappavalla kädellä ohjaa.

    Sama eliitti, sama tavoite: Valkoisten kansojen tuho.

    Nämä kettutytöt ovat heille vain ryhmä hyödyllisiä idiootteja ja jos nämä kettutytöt tekevät vahingossakin pienimmänkin eleen todellista eliittiä vastaan, heidät murskataan kuin torakat, ilmeettömästi ja ilman huolenhäivää. Mutta kun kettutyttö hyökkää valkoista kansaa vastaan, häntä ylistetään. Pieninkin, minimaalisinkin rike oikeaa eliittiä vastaan rangaistaan kuolemalla.

    Eli nämä bussit saavat palaa, so what, mutta älä edes ajattele tekeväsi mitään oikeaa eliittiä vastaan, tyttö. Voit huutaa, voit kivittää, voit polttaa, mutta jos kosket meihin, niin saat Hellfire-ohjuksen päähäsi. Gaza-style, tyttöpieni, Gaza-style…

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  5. Eläinaktivistit ovat onnensa kukkuloilla, kun Suomesta lopetetaan turkistarhaus ja se tuotanto siirtyy Kiinaan, missä eläimet nyljetään jopa elävältä. Ja muutenkin tarha olosuhteet paljon heikommat, kuin Suomessa. Ei se mitään, kun täältä vain saadaan tuhottua elinkeinot.
    SLEY tahtoo tapattaa tulevaisuudessa satoja tuhansia nautoja kerralla.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  6. Kannatan tällaista suoraa toimintaa. Onhan se harmi että vain pieni osa ihmisistä edes yrittää asettua turkiseläimen perspektiiviin, minkä vuoksi vaikuttaminen jää vain hyvin pienen ja rohkeimman porukan vastuulle. Mielestäni olisi kuitenkin syytä laajentaa poltettavien asioiden kirjoa.

    Kaikki sellaiset kaupat tuleen joiden valikoimiin kuuluu Monsantoa, Coca-Colaa, Nestléä, Starbucksia yms politiikkaa ohjaavien, veroja kiertävien lobbareitten kansallisomaisuuksia yksityistäviä suurteollisuushirvityksiä.

    Sen jälkeen kaikki pankit tuleen jotka ovat alistuneet velkakorkorahapolitiikalle. Sitten eduskunta ja muut looshit tuleen esimerkkinä seuraaville sukupolville vastuunkannosta. Ja sen päälle vielä kaikki ne typerykset tuleen, jotka eivät ymmärrä miksi nämä asiat piti tehdä.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat