Vanha holokaustimyytti heräsi henkiin: ”juutalaissaippua” lähetettiin tutkittavaksi

Vaikka jopa juutalaiset ovat jo kauan sitten kiistäneet saksalaisten tehneen toisessa maailmansodassa ”juutalaissaippuaa”, itseinhoon alistetut eurooppalaiset eivät tahdo luopua myytistä. CBS Newsin mukaan Hollannin poliisi on nyt lähettänyt kaksi vanhaa saippuapalasta testeihin, joissa selvitetään niiden juutalaispitoisuus.

Dokkumin kylän poliisit kertovat medialle, että he tutkivat Internetissä käytyä saippuahuutokauppaa. Sotaesineiden keräilijä oli ottanut poliisiin yhteyttä saatuaan haltuunsa vanhoja saippuapalasia. Tunnollisena kansalaisena keräilijä oli ilmeisesti katsonut suuren määrän juutalaista Hollywood-propagandaa toisesta maailmansodasta. Vaikka juutalaissaippuasta ei ole puhuttu virallisissa yhteyksissä enää vuosikymmeniin, ei media tai länsimaiset koulujärjestelmät ole tahtoneet oikaista valhetta kansalaisille – valheen oikaiseminenhan tarkoittaisi, että juutalaiset ”silminnäkijät” ja lobbausjärjestöt valehtelivat kymmeniä vuosia kokemuksistaan toisessa maailmansodassa.

Edes Hollannin poliisilla ei ollut tietoa saippuamyytin virallisesta asemasta nykyaikana. Siksi viranomaiset tarttuivat ripeästi toimeen luettuaan huutokaupan tuotekuvauksen: ”Voi olla, että tämä saippua valmistettiin keskitysleirillä toisessa maailmansodassa, mikä tarkoittaa, että se voi sisältää kuolleita juutalaisia.” Nyt saippua on lähetetty tutkittavaksi. Rikostutkintajärjestelmää kuormittava holokaustiteatteri kustannetaan tietysti veronmaksajien rahoilla.


Video: Juutalainen ”holokaustiselviytyjä” valehteli koululaisille ja televisiolle saippuasta.

Sekä saippua- että kaasukammiokertomukset syntyivät itse asiassa jo kauan ennen väitettyä ”holokaustia”. Ne olivat tärkeä osa brittien saksalaisvastaista julmuuspropagandaa ensimmäisessä maailmansodassa. Brittipropaganda puhui Kadaververwertungsanstalt-ruumistehtaista, joissa saksalaiset ihmishirviöt valmistivat vihollistensa ruumiista erilaisia hyödykkeitä, muun muassa kynttilöitä ja saippuaa. Tutkijat eivät tietenkään ole löytäneet todisteita ruumistehtaiden olemassaolosta.

22.3.1916 ensimmäisen maailmansoodan aikana brittisanomalehti The Daily Telegraph puolestaan julkaisi artikkelin, jossa Saksaa syytettiin perusteettomasti 700 000 serbin ”murhaamisesta kaasukammioissa”. 25.5.1942 toisen maailmansodan aikana sama lehti ”uutisoi”, että saksalaiset olivat murhanneet 700 000 juutalaista kaasukammioissa Puolassa. Saippua- ja kaasutarinoiden jäljet johtavat sylttytehtaalle. Toisen maailmansodan saippuatarinoiden kumoamista on vaikeuttanut se, että juutalaissaippuan olemassaolo ehdittiin jo ”vahvistaa” Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä. Esimerkiksi Ranskassa on laitonta kyseenalaistaa Nürnbergissä vahvistettuja väitteitä, minkä vuoksi juutalaissaippuasta puhuminen on siellä edelleen ongelmallista. Järjetön sääntö on osa kommunistien ja järjestäytyneiden juutalaisten säätämää Gayssot-lakia.

Saippuavalhe toistuu Nürnbergin asiakirjoissa.
Saippuavalhe toistuu Nürnbergin asiakirjoissa.

Kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamiskirjan artiklassa 19 todetaan: ”Tuomioistuin ei tarvitse teknisiä todisteita tuomioidensa perusteiksi.” Artiklassa 21 puolestaan sanotaan: ”Tuomioistuin ei tarvitse todisteita asioista, jotka ovat yleisesti tiedossa langettaakseen näiden perusteella tuomioita.” Lähtökohdat Nürnbergissä saksalaisille langetetuille tuomioille ovat siis kaikkia objektiivisen historiantutkimuksen ja tieteen periaatteita vastaan. On huomionarvoista, että liittoutuneet kykenivät Nürnbergissä esittämään yhtä vähän todisteita ”murhakaasukammioiden” olemassaolosta kuin ”juutalaissaippuan” autenttisuudesta.

Ensimmäisen maailmansodan aikana saippuatarinat olivat erityisesti brittiläistä käsialaa, mutta toisessa maailmansodassa Israelin perustamista lobanneet juutalaisjärjestöt ottivat sen omakseen. 1900-luvun voimakkaimpiin juutalaisiin lukeutunut rabbi Stephen Wise rakastui oitis saippuahuhuun. Stephen Wise tunnetaan muun muassa World Jewish Congressin perustajana sekä miehenä, joka julisti juutalaisten sodan Saksaa vastaan jo kauan ennen toista maailmansotaa. Wise oli myös valkoisia vastaan perustetun mustien etujärjestö NAACP:n sekä sionistisen liikkeen tärkeimpiä nimiä. Hän osoitti myös julkisesti tukensa juutalaiselle bolsevikkivallankumoukselle Venäjällä. Wisen johtamat juutalaisjärjestöt alkoivat julkaista Yhdysvalloissa tiedotteita, joiden mukaan saksalaiset valmistivat juutalaisruumiista muun muassa saippuaa, liimaa, öljyä ja lannoitteita. Juutalainen valehtelukampanja oli ilmeisen menestyksekäs.

Juutalaiset saippuahautajaiset. Valokuva Yad Vashem –"holokaustimuseosta".
Juutalaiset saippuahautajaiset. Valokuva Yad Vashem –”holokaustimuseosta”.

Stalinin määräyksestä perustettu Jewish Anti-Fascist Committee –kommunistijärjestö kiersi sodan aikana maailmaa levittämässä valheita saksalaisten ”hirmutöistä”. Juutalaiskomiteaan kuului muun muassa kommunismin historian pahimpiin massamurhaajiin lukeutunut juutalainen Ilja Ehrenburg. Komitea sai järjestää vapaasti varainkeruutilaisuuksia Yhdysvalloissa Neuvostoliiton sotakoneiston hyväksi. Tapahtumissa neuvostoliittolainen juutalaisjohtaja Solomon Mikhoels esitteli kauhistuneelle amerikkalaisyleisölle saippuapalasia, joiden hän väitti sisältävän osia juutalaisten ruumiista.

Rietas teatteri huipentui sodan jälkeen, kun juutalaiset alkoivat haudata ”holokaustissa kuolleita ja saippuaksi muutettuja” sukulaisiaan näyttävin menoin. Juutalaiset kaivoivat maahan kuoppia, joihin laskettiin rabbin juhlallisesti pyhittämiä peseytymisvälineitä. 1948 Israelin Haifassa järjestettiin neljän saippuapalasen joukkohautajaiset. Saippuahautajaisia oltiin juutalaisten mukaan alettu järjestää jo ennen sodan loppua. Romaniassa Fălticenin kylässä juutalaiset hautasivat juhlallisesti 20 laatikollista saippuaa, jotka oltiin takavarikoitu Saksan armeijalta. Vastaavia hautausmaita ja juutalaissaippualle omistettuja muistomonumentteja on ympäri maailmaa.


Video: Tunnelmia saippuoiden hautausmailta.

Lukemattomat ”silminnäkijät”, holokaustimuseot ja ”dokumentit” alkoivat kertoa länsimaiselle yleisölle toisen maailmansodan saippuatuotannon karmeasta todellisuudesta. Myös valheistaan tunnettu ”natsinmetsästäjä” Simon Wiesenthal väitti toistuvasti, että juutalaisista tehtiin sodan aikana saippuaa. Wiesenthal ei tarvinnut tieteellisiä todisteita saippuan alkuperästä – hänen mielestään juutalaiset ”silminnäkijät” olivat tarpeeksi luotettava lähde. Wiesenthal alkoi tehdä saippualla rasistista ja epäinhimillistävää saksalaisvastaista propagandaa. Hänen mukaansa saksalaiset ”iloitsivat suunnattomasti”, kun he saivat hangata itseensä kuollutta juutalaista. Wiesenthalin oman järjestön lisäksi käytännössä kaikki merkittävät juutalaisjärjestöt aina Anti-Defamation Leaguesta lähtien väittivät, että saippuatarina on totta.

Vaikka suuret juutalaisjärjestöt ovat viime vuosina siirtäneet saippuatarinan vähin äänin taka-alalle, leviää myytti edelleen ruohonjuuritasolla sionistipiireissä. Etenkin uuskonservatiivit, kristityt sionistit ja ”vastajihadistiset” maahanmuuttokriitikot kokevat velvollisuudekseen vanhojen valheiden kritiikittömän toistamisen. Suomessa niin sanotun halla-aholaisen maahanmuuttokriittisen liikkeen suosituimpiin blogisteihin kuuluva Takkirauta pitää tarinaa hengissä:

Ja syy, miksi natsismi on saanut itselleen pahuuden apotyypin leiman, on se, että natsit kertakaikkiaan panivat itsensä ihmistapain ulkopuolelle – he tekivät murhaamisesta teollisuutta ja kohtelivat ihmisiä kuin vahinko- tai tuotantoeläiminä, hyläten täysin niin kristinuskon, kristillisen etiikan kuin myös länsimaisen humanisminkin ja sen periaatteet. Juuri tämä täydellinen amoraalisuus nostaa natsismin jopa kommunismin edelle pahuudessa […] Natseihin ja heidän pahuuteensa liitetään monia myyttejä, joista suurin osa on osoittautunut tosiksi…

Kaksi myyttiä on ollut yli kaiken; se, että natsit olisivat valmistaneet ihmisistä saippuaa, ja se, että he olisivat tehneet lampunvarjostimia ihmisnahasta. Tuo ensimmäinen myytti on totta; Stutthofin keskitysleirillä valmistettiin koe-erä saippuaa kuolleiden vankien jäännöksistä. […] Mutta tuo lampunkuuppajuttu on pitkään ollut myytti. Ikävä kyllä se sai varmuuden vuonna 2005…

Ihmisnahkainen lampunvarjostin siis on todella olemassa, ja se voidaan yhdistää ha-šoaan sekä Buchenwaldin keskitysleiriin. Tämä surullinen legenda on saanut vahvistuksen. Lukisiko joku kaddišin tuon onnettoman ihmisen muistolle, jonka nahka päätyi psykopaattisen keskitysleiripomon tekemäksi lampunvarjostimeksi...”

Buchenwaldin ”juutalaislampunvarjostin”, kutistetut päät ja muita väärennöksiä. Valtamedia ei ole mielellään oikaissut edes valtavirtaisen historian torppaamia holokaustivalheita.

Ei ole sattumaa, että perussuomalaisten ympärille kerääntynyt ”maahanmuuttokriittinen” liike ei osaa suhtautua lainkaan kriittisesti sionistien propagandaan. Sekä puolueen johtaja Timo Soini että nuorisojohtaja Sebastian Tynkkynen ovat ilmaisseet selvin sanoin rakkautensa juutalaisvaltiota kohtaan. Euroopassa sionistit ovat pyrkineet vaikuttamaan maahanmuuttovastaisten puolueiden sanomaan muun muassa lahjonnalla ja naimakaupoilla. Sionistinen vaikutus on vesittänyt maahanmuuttokriititsen liikkeen sanoman, sillä se estää näkemästä länsimaisen vapaan maahanmuuttopolitiikan todellisia taustavoimia (1, 2, 3)

Vaikka jopa valtavirtahistoria on hylännyt sekä saippua- että lampunvarjostintarinat, eivät sionistit pysty päästämään niistä irti. Valtamedian typerryttävästä voimasta kertoo se, etteivät edes eurooppalaiset poliisit tiedä, mitä osia holokaustitarinasta saa epäillä. Eikä ihme. Jokainen holokaustia epäilevä voidaan helposti leimata loppuiäkseen kansanmurhan kannattajaksi tai jopa vangita. Tämä on terveen ihmisjärjen vastaista mielipideterroria.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös: Ilse Koch ei ollut ihmishirviö

3 kommenttia

  1. Itsekin olen jo vuosia lukenut tuota lopussa mainittua Takkirautaa, nykyään jo olen kyllästynyt häneen. Uskomattoman ylimielinen nainen, joka fanittaa juutalaisia ja joka ei koskaan myönnä olevansa väärässä. On jopa vihjannut omaavansa hieman ”seemiläistä verta” ja se kyllä näkyy hänen olemuksessaan. Ei kannata tuhlata aikaa kommentoimalla siellä, voitte olla varmoja että kommentit menee bittiroskikseen.

    Niin se on, että suvakeilla on lemmikkeinä muslimit ja nuivilla on juutalaiset.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Joo Takkiraudasta. Vaikka olen itsekin toisaalla todennut, että en pidä saksalaisiakaan jumalina jotka eivät koskaan tee mitään väärää tai pahaa, niin Takkiraudan natsittelu, potaskan kirjoittelu ja asenne on kyllä todella kuvottavaa. Muka vielä joku pseudoälykkö muutaman teennäisen sivistyssanan voimin. Oli tuolla kuitenkin ihme kyllä pari revisionistista kommenttia päästetty läpi, mutta ehkä vain sen vuoksi, että voisi dissata niitä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Ihmisestä ei ole mahdollista valmistaa saippuaa. Ihmisruumiin osien käytöstä saippuanvalmistukseen ei ole minkäänlaisia todisteita. Silti uudet lait Suomessakin mahdollistavat tuomion näiden tosiasioiden edittämisestä. Ei ole mitään väliä jopa sillä, onko jokin esitys totta tai ei. Pääkysymys on se, kokeeko juutalainen esityksen loukkaavaksi. Periaatteessa siis jokin muu ryhmä myös. Tietenkin myös se, onko esitys laadittu vihassa tai loukkaamistarkoituksessa. Tämäkin ilmeisesti voidaan vapaasti harkita.

    On muistettava, että nimenomaan Halla-aho ja Soinin puolue olivat näitä lakena hyväksymässä ja vaatimassa säädettäväksi. Eivät siis vastustaneet yhtään, vaan suistivat Suomen kommunismiin ja juutalaisen mielivallan alle.

    Tässä linkissä selviää, että juutalaiset ovat Ranskassa jo siinä asemassa, että he voivat täydellisesti hiljentää jonkun, joka esittää näkemyksiä, jotka uhkaavat heidän valta-asemansa perustaa:

    http://carolynyeager.net/france-holocaust-revisionists-are-now-treated-dangerous-criminals

    Saksassakin revisionistiset kirjakauppiaat ovat menettämässä mahdollisuutensa pankkitileihin tai työpaikkailmoituksiin valtion työkkäriun sivuilla jne. Ranskassa Reynouardin pankki sulkee hänen tilinsä. Juutalaiset ovat panneet siis yksityiset tahot toimimaan kuin viranomaiset. Pinnan alla siis demokratiassa juutalaiset voivat päättää mistä hyvänsä. Todellakin vielä 200 vuotta sitten nämä ei-ranskalaiset olivat vaatimassa itselleen tasapäisiä oikeuksia. Nt he ovat tehneet kaikista muista oikeudettomia, sillä tämähän kaikki voi kohdostua ja kohdistuu myös muihin kuin revisionisteihin. Esim. kantaväestö saa kokea koko ajan hirvittävää rasistista väkivaltaa käytännössä rankaisematta. Gangstarppärit ym. saavat mediassa esittää kantaväestön vastaiseen väkivaltaan kiihottavaa materiaalia jne.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat