Valtio avusti SPR:n VOK-teollisuutta Sauli Niinistön suojeluksessa

Suomen Punainen Risti on vuollut “turvapaikanhakijoiden” ruuhkavuosina 2015-2019 peräti 24 miljoonan euron voitot, jotka ovat peräisin SPR:n vastaanottokeskuksien toiminnasta.  Kirjoituksen lopussa esitämme muita asiaan liittyviä huomioita. 

Valtiolta suurimmat tuet SPR:n VOK-teollisuudelle 

SPR:n piirien sijoitukset ovat yli kolminkertaistuneet. Vuonna 2014 ne olivat 10,9 miljoonaa euroa, kun sen sijaan viime vuoden vastaava luku oli 34,8 miljoonaa euroa. 

Valtio on tukenut “turvapaikanhakijoiden” vastaan ottamista mittavilla summilla, josta suurin osa oli annettu SPR:n käyttöön. Valtio on siis tukenut SPR:n liiketoimintaa vastaanottokeskustoiminnassa.  

Vastaanottokeskuksien (VOK) toiminnan kuumina vuosina 2015–2020 valtio käytti turvapaikanhakijoiden vastaanottoon vajaat 1,5 miljardia euroa (ei sis. arvonlisäveroa). Tästä suurin osuus eli 625 miljoonaa euroa annettiin SPR:n ylläpitämään vastaanottotoimintaan. Seuraavaksi suurimmat vastaanotto-operaattorit olivat kunnat (234 milj. €) sekä sosiaali- ja terveyspalveluyritys Luona (159 milj. €). 

Vuonna 2014  muiden muassa Jani Leino luennoi Turun yliopistossa seminaarissa humanitäärisenavun kansainvälisestä asemasta. 

Leino esimerkiksi totesi:   

– Ihmisillä on oikeus saada apua. Paras tapa taata tämä on säilyttää avustustoiminnan integriteetti (koskemattomuus). Siinä vaiheessa, kun humanitaarisesta avusta tulee maailmanpolitiikan pelinappula, toimintamme vaarantuu merkittävästi, Leino linjasi.  

Yllä mainittu varmasti pitää paikkansa. Paitsi, että SPR:stä on nimenomaan muotoutunut maailmanpolitiikan pelinappula, sillä maailman valtaeliitin poliittisen agendan mukaisesti Suomessa on avattu rajat elintasopakolaisille ja seikkailijoille SPR:n VOK-teollisuuden avustamana. 

Eräitä mielenkiintoisia huomioita kansanedustajien yhteyksistä SPR:n: 

Pirkko Mattila toimi kansanedustajana 2011–2019 ja Sipilän hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä vuosina 2016-2019. Mattilan puoliso Juha Pekka Mattila on SPR:n vastaanottokeskuksen johtaja. 

Nykyinen terveysministeri  Krista Kiuru oli mukana SPR:n toiminnassa jo ennen vuotta 2011, jolloin hänet valittiin jatkamaan SPR:n valtuuston puheenjohtajana. 

Pääministeri Sanna Marinin mukaan vuonna 2020 budjettineuvotteluissa päätettiin jakaa rahapelien tuotoista saatavat avustukset. Avustusten saajiin kuului Suomen Punainen Ristin ohella sellaisia tunnettuja yleishyödyllisiä toimijoita kuin Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Luonto-liitto, Suomen Partiolaiset, Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen Mielenterveysseura, lukuisat jää- ja palloiluhallit, urheilukentät ja lähiliikuntapaikat sekä monet kulttuurin ja taiteen järjestöt. 

Toimittajan tuomiot 

VOK-bisnes 

“Turvapaikanhakijoiden” vyörytyksestä poliittisen Lähi-idän alueelta Eurooppaan taloudellisina hyötyjinä olivat vastaanottoon liittyvät yksityiset yritykset ja yhdistykset, kuten esim. SPR. Tämän hyvin mittavan menoerän ovat kuitenkin kustantaneet unionin maiden, kuten Suomen veronmaksajat.  

Globaalin valtaeliitin hegemonia pyrkimykset 

Toisena hyötyjinä jättiläismäistä ihmisvirroista ovat globaalin valtaeliitin maailmanvalta pyrkimykset. Suomen poliittiset päättäjät, jotka ovat pääsääntöisesti kansan- ja isänmaanpettureita, ovat ottaneet elämäntehtäväkseen toteuttaa maailman valtaeliitin maailmanherruutta edistäviä ylikansallisia pyrkimyksiä, jota yhtenä toteuttaa Ruotsin kaltainen järjetön ja kantaväestön sekä Suomen kannalta tuhoisa monikulttuurisuuspolitiikka. 

Tuki SPR:n toiminnalle poliittiselta mafialta 

Sauli Niinistö antaa presidenttinä läpivalaisun Suomen poliittiselle kansanpetturi toiminnalle. 

President Sauli Niinistö vuonna 2019. Kuva: Nicklas Thegerström.

Presidentti Sauli Niinistö on lupautunut Suomen Punaisen Ristin pysyväksi suojelijaksi. Suojelijan virallisessa tehtävässä Niinistö suojelee järjestön ihmisten auttamiseksi tapahtuvaa humanitaarista vapaaehtois- ja avustustoimintaa. 

Täten Suomen poliittinen johtajisto antaa aukottoman tukensa SPR:n harjoittamalle ihmiskaupalle eli vastaanottokeskuksien turvapaikkateollisuudelle. Maamme poliittinen johtajisto tukee myös auliisti esimerkiksi SPR:n turvapaikkateollisuuden mahdollistamaa maahanmuuttajien vastaanottamista, minkä toiminnan jatkuessa varmistetaan se, että Suomi ei tulevaisuudessa ole enää suomalaisten kotimaa, ja eikä siellä vastaisuudessa asu suomalainen kansa. 

Miten helppoa onkaan globaalin valtaeliitin hallita sellaista valtiota, jonka järjestäytynyt yhteiskunta on murrettu muukalaisvyörytyksellä. Tällöin kansalta puuttuu kansallisidentiteetti ja oma historiallinen kosketus esi-vanhempien kulttuuriin. Monikulttuurisuudesta vaivutaan asteittain monokulttuuriin, jolloin kansasta on kehkeytynyt tasapäinen robottilauma, jolle ovat keskeisintä elämässä aistillisten ja materialististen tarpeiden tyydyttäminen. Tällaista yhteiskuntaa globaalin eliitin on helppo hallita, ja siksi valtaeliitin intresseissä on traditionaalisten arvojen kuten kodin, uskonnon, isänmaan ja miehen sekä naisen välisen avioliiton häpäisy ja turmeleminen. Juuri edellä mainittujen tekijöiden takia valtaeliitti haluaa edistää jättiläismäistä maahanmuuttoa. Katsokaamme Ruotsia, se on tuhottu. 

“Turvapaikanhakijoiden” vyörytyksen taustalla on juutalaismafia 

Globaali valtaeliitti on juutalaismafia. 

Juutalaismafialla (käytännössä tarkoittaa kasaarimafiaa, josta polveutuvat aškenasijuutalaiset) oli jo ennen Euroopan unionin perustamista suunnitelmallinen pyrkimys luoda Eurooppaan eri populaatioiden ja kulttuurien sekamelska – rotujen sulatusuuni. Tätä juutalaismafian suunnitelmaa kuvastaa mainiosti Coudenhove-Kalergin (C-K) kirjoituksista innostuneet kasaaripankkiirien eturyhmittymät. C-K ennustuksen mukaan tulevaisuuden Euroopasta muodostuisi todellinen eri ihmisrotujen sulatus-uuni. Lisäksi yhteiskuntaluokat katoaisivat. Tulevaisuuden euraasialais-negroidinen rotu, joka muistuttaisi ulkonaisesti antiikin egyptiläisiä, asettaisi kansojen erilaisuuden tilalle yksilöllisen monimuotoisuuden.1,2,3 

Tämä edellä mainittu Paneurooppa-liikkeen ideologia juuri palvelee nykyisin tapahtuvaa vuodesta 2015 alkanutta elintasopakolaisten aaltoa yli Euroopan. 

Tämä esitetty C-Kalergin historian lehtien havinasta ennustama Euroopan antropologinen laboratorio saa lihakset luiden ympärille esimerkiksi G. Soroksen OSF:n, NATO-sotilasliittoon liittyneiden aivoriihen ja kasaaripankkiirien luomien järjestöjen toimintojen kautta. 

Tarkemmin kuvailtuna kansanvaelluksen taustalta löytyvät esimerkiksi monimiljonäärin ja sijoittajan “juutalaistaustaisen” George Soroksen luoma Open Society Foundatio (OSF).4 

William Engdahlin mukaan Nato-sotilasliiton yhteydessä olevien ajatushautomot ovat kontrolloineet EU:n pakolaispolitiikkaa. Siten Saksan liittotasavaltaa ja Euroopan Unionia koordinoitaisiin pakolaiskysymyksessä Atlantin takaa. 5 

Näitä aivoriihiä tai ajatushautomoita ovat: European Stability Initiative (ESI) ja ECFR (European Council on Foreign Relations). Lisäksi on sellainen yhdistys kuin Open Society Fellow –järjestö.5 

Lontoossa vuonna 2007 perustettu ECFR on sionistipankkiirien Rockefellerin ja JP Morganin luomia järjestöjä joiden tarkoituksena olisi ohjailla englantilais-amerikkalaista maailmanlaajuista ulkopolitiikkaa. George Soros on ECFR-ajatushautomon rahoittaja.5 

Tosin juutalaismafia ja heidän kansainväliset järjestönsä sekä näiden perkeleiden lukemattomat lakeijat ovat tunnetusti käyttäneet hyödykseen vallitsevaa “koronakriisiä”, muodostaen siitä mestarillisen huijausnäytelmän, koronapetkutuksen, mikä velloo yhteiskunnissa pelkopandemiana. Tämän pelkopandemian kuluessa ei ole tohdittu ottaa “turvapaikanhakijoita” Eurooppaan yhtä sakeasti kuin VOK-buumin kuumeisimpina hetkinä. Mutta ilmeisesti “asiansa” osaavat viranhaltijat ja poliitikot löytävät pian tähänkin ratkaisun. 

Tarvitsemme Suomeen perusteellisen vallankumouksen mahdollistaaksemme tulevaisuudessa itsenäisyyden ja suomalaisten säilymisen kansakuntana. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

MOT selvitti: SPR:n piirit takoivat turvapaikanhaun ruuhkavuosina 24 miljoonan voitot | Yle Uutiset | yle.fi 

Humanitaarisen työn politisoituminen hankaloittaa avunantoa | Turun yliopisto (utu.fi) 

Kolme satakuntalaista SPR:n johtoon | Yle Uutiset | yle.fi 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Suomen Punaisen Ristin suojelijaksi – Suomen Punainen Risti (cision.com) 

Pääministeri Marin: ”Isot asiat on nyt sovittu, kaikilla on ollut ratkaisuhalukkuutta” | Kaleva  

_ _ _ _ _ 

  1. Coudenhove-Kalergi (1925). Praktischer idealismus. PANEUROPA-VERLAG WIEN-LEIPZIG. 
  1. Hackert, Wolfgang (2015). Antigermanismus, Globalismus, Multikulti. 
  1. Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Kaprint Ky. Huhmari 
  1. Hansson, Peter (17.8.2016). DC. Saatavilla: http://dailycaller.com/2016/08/17/leaked-board-documents-soros-organization-tried-to-buy-supreme-court-ruling-on-illegal-immigration/ 
  1. HU (16.9.2015). ”Vastuutonta” – HS: Arvostettu historioitsija syyttää laatumediaa harhaanjohtavasta pakolaisuutisoinnista. Saatavilla: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/318814-vastuutonta-hs-arvostettu-historioitsija-syyttaa-laatumediaa-harhaanjohtavasta 

4 kommenttia

  1. SAULI NIINISTÖ ON PAHAN ALKU JA JUURI
    Presidentin tulisi olla esimerkki kansalleen. Kuten juristi Jaana Kavonius on osoittanut (virkamafia.fi), Niinistö on syyllistynyt törkeään valtiopetokseen ja ansaitsisi elinkautisen. Niinistöstä johtuu, että koko ylin valtiojohto on mätä ja tulee vaihtaa. Kehotankin jokaista suomalaista yhtymään Jaana Kavoniuksen ja oikeusturvakeskuksen tutkintapyyntöön:
    https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/ Toinen varsinainen mätäpesäke on oikeuskansleri Tuomas Pöysti, jonka tehtävänä olisi valvoa lain noudattamista, mutta joka tosiasiassa peittää virkarikoksia. Turvapaikkapolitiikka on ollut vapaamuurarijärjestön tavoitteena, jonka mukaan Euroopan kansat pitää sekoittaa afrikkalaisiin ja luoda uusi vaaleanruskea ihmisrotu.
    Vapaamuurarijärjestö on Siionin Viisaiden johtama, joiden tarkoituksena on heikentää Euroopan kansoja. Siinä turvapaikkapolitiikan ydin. Ruotsista näemme mihin holtiton maahanmuutto johtaa. Ruotsissa on Euroopan voimakkain vapaamuurarijärjestö, joka on johtanut Ruotsin kehitystä. Tulokset kauhistuttavat. Vapaamuurarijärjestö pitäisi kieltää lailla yhteiskuntavaarallisena järjestönä, joka palvelee kansainvälisiä suurrikollisia eli Siionin Viisaita. Jaana Kavoniuksesta Suomi saisi oivallisen oikeuskanslerin. LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
  2. Artikkelissa mainittu kaksinaamainen Pirkko Mattila on mainio esimerkki siinä, millaisia päättäjiä saadaan, kun äänestetään sokeasti Perussuomalaiset- puoluetta. Mattilan edeltäjä sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä runnoi läpi diabeetikkoja kurittavat ja syyllistävät lääkekorvausten heikennykset. Tuolloin valtio oli vahvasti sitä mieltä, että ihmisillä on omasta terveydestään vahva omavastuuu. Ei kuitenkaan kulunut kauaa, kun valtio ilmoitti, että valtiolla on miltei yksinoikeus päättää kansalaistensa lääkinnästä tai sen karanteeniin asettamisesta. Nyt kuin ihmeen kaupalla kansalaiset saavat ilmaiseksi huipputeknologista lääkettä, jonka syöpä- tai diabeteshoitoversio saattaisi maksaa satoja euroja per annos. Tästä nähdään, että valtio valehtelee aina ja on aina valmis kääntämään mielipiteensä nurinniskoin, jos tämä palvelee globalistisen eliitin kulloisiakin intressejä. Jopa fanaattisesta maahanmuuttopolitiikastaan valtio on ollut valmis tinkimään edistääkseen plandemia-valhekampanjaa. Suomen kansan pelastuminen globaalin eliitin tyrannia-suunnitelmilta edellyttäisi nyt nopeaa ja laajaa heräämistä asetelmaan. On lakattava uskomasta em. eliitin kehittämiin valheisiin ja kansaa eri ryhmiin jakaviin uusmarxistisiin teorioihin.

    Plusääni(16)Miinusääni(1)
  3. Persujen pitäisi ymmärtää, että mukana olo eu- ja natomafian hankkeissa merkitsee mukana oloa linkin artikkelin kuvaamassa valkoisen rodun tuhoamis-hankkeessa.
    Bidenin kaltaiset globalisti-sionistit ovat hyvä esimerkki siitä kuinka valkoinen rotu tuhoaa itse itseään. Myös historia kertoo että sen tulevaisuus on huono koska se on tuhonnut itse itseään sodilla. Esim. Saksan tuhoaminen ww1 ja 2:ssa on valkoisen rodun kannalta murheellinen tosiasia. Niissä tuhottiin hyvää valkoista geeniainesta kymmeniä miljoonia omin voimin.
    Bolsevikkien suorittama kansanmurha Venäjällä on oma lukunsa jossa miljoonittain venäläistä älymystöä ja sivistyneistöä lahdattiin ’protokollamiesten’, ’siionin viisaiksi’ nimetyn joukon toimesta joka on ottanut valkoisen rodun hallintaansa ja tuhoaa sen kuten heidän protokollansa kertovat.
    Jostain syystä valkoinen rotu ei ymmärrä totuutta – tai se ei ole sille tärkeä asia – eikä se osaa vieläkään ryhtyä taistelemaan itsensä puolesta vaan jatkaa itsensä tuhoamista olemalla mukana itselleen tuhoisassa globalistien nwo-hankkeessa.
    Meilläkin kokoomus-puolue, joka joskus mainosti itseään ’koti-kirkko-isänmaa’-puolueena on tänään globalistisin ja tehokkain oman kansan tuhovoima. Ja ikävä kyllä myös Persut ovat eu- ja nato-uskollisuutensa takia tukemassa oman maamme kalergisointia.

    Linkin artikkeli alla kuvaa hyvin asiaa. Pohjimmiltaan kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta: siionin viisaat vastaan muu maailma. Valkoiselle rodulle ja sen ’muurareille’ asian ymmärtäminen näyttää silti olevan ylivoimaisen vaikeaa. Sille itsensä puolustaminen merkitsee vain masokistista syyllistymistä rasismiin.
    Critical Race Theory as a Jewish Intellectual Weapon
    https://www.unz.com/article/critical-race-theory-as-a-jewish-intellectual-weapon/

    Plusääni(8)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat