Valtava sionistien hegemonia; suomalaiset poliittiset toimijat nöyristelevät sionistijärjestöjen edessä

Jäljempänä olevassa kirjoituksessa ei käsitellä kansanedustaja (sdp) Hussein al-Taeen vanhoja kirjoituksia sosiaalisessa mediassa. Vertaamme vain sdp:n suhtautumista al-Taeen tekemisiin ennen Jerusalem Post –lehden reagointia al-Taeen kirjoituksiin, ja sdp:n suhtautumista tähän JP -lehden uutisoinnin jälkeen. Sionistien kansainvälisestä hegemonista ei ole epäillystäkään.

Hussein al-Taee on negatiivisen globalisaation edustaja

Joskin sanottakoon al-Taeen kirjoituksista sen verran, että hän on esimerkiksi rinnastanut Israelin Isikseen.1  Mikäli hän on tästä saanut antisemitismisyytöksen niskaansa, se on väärä syytös ja samalla syytös on teeskentelyä. Jos muutkin al-Taeen kirjoitukset ovat luonteeltaan enemmän näin yleisellä tasolla tapahtuneita kommentteja, on häly niistä liioittelua. Mutta, jos hän on uhannut jotakin tai joitakin ryhmiä väkivallalla, on se lainvastaista ja jopa rangaistavaa Suomen lainsäädännön mukaan.

Totuuden nimessä sionistinen Israel on pahempi kuin oli Isis, jonka luomiseen Israel vaikutti länsiliittouman ohella.2 Joten al-Taeen ei pitäisi pyydellä tällaisia anteeksi. Valtioiden kritisointi kuuluu sananvapauteen eikä se ole lainvastaista. Israelin ja sionistisen eliitin valtioterrorismiä ja niiden tekemiä murhia pitää kritisoida ja tuomita, muutoin emme voi kantaa humanitäärisyyden viittaa harteillamme.

Yllä oleva esitys ja tämä kirjoitus kokonaisuudessaan ei ole al-Taeen puolustuspuhe, sillä sellaista ihmistä, joka takkiaan kääntäen hyppää jonkin asteisen kansallisjournalistin ja opposition roolista suoraan negatiivisen globalisaation riveihin, ei ansaitse ylistystä eikä puolustusta.

Lisäksi on syytä suhtautua hyvin varauksella sellaisen ihmisen tekemisiin, joka on ollut väestönsiirtoja edistävän yhdistyksen, kutenkonfliktinratkaisujärjestö CMI:n palkkalistoilla3,4 ideaalisista syistä.

CMI on Martti Ahtisaaren perustama yhdistys.

Martti Ahtisaari on kouluesimerkki suomalaisesta elitististä, jonka harjoittama politiikka syöksee Suomea yleiskansallisen suurpääoman ja pakotetun sekä kuolettavan monikulttuurisuuden armoille.

Ahtisaaren presidenttikauden päättyessä vuonna 2000 Yhdistyneiden Kansakuntien silloinen pääsihteeri Kofi Annan pyysi häntä YK:n pakolaiskomissaariksi. Ahtisaari harkitsi asiaa.3

– Minulle sanottiin, että älä ota tehtävää, koska tehtävässä et voi vaikuttaa niihin syihin, jotka synnyttävät pakolaisvirtaa.

Tämän neuvon antoi juuri pakolaisvirtojen yksi tehokkaimmista moottoreista, finanssikeinottelija George Soros.3

Siten Ahtisaari päätti perustaa yksityisen konfliktinratkaisujärjestön, jonka nimeksi tuli Crisis Management Initiative (CMI). Sorosille hän totesi, että järjestö tarvitsee tukea.3

– Soros sanoi, että hän on valmis antamaan pienen avustuksen. Avustus on jatkunut näihin päiviin saakka.

Tilanne SDP:ssä ennen israelilaisen Jerusalem Post –lehden reagointia Al-Taeen tekemisiin

23.4.2019 päivitetyn uutisen mukaan SDP:n uusi kansanedustaja Hussein al-Taee on esittänyt juuri anteeksipyyntönsä puolueen eduskuntaryhmälle koskien vanhoja Facebook-kirjoituksiaan, kertoo Suomen Tietotoimisto.5

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman viestittää puolestaan STT:lle, että ryhmä on tyytyväinen al-Taeen selvitykseen ja anteeksipyyntöön, joten asia on nyt loppuun käsitelty.5

Israelilaisen Jerusalem Post –lehden kovasanainen kirjoitus Al-Teaan tapauksesta6

Al-Taeen vanhat Facebook-kirjoitukset ovat tulleet huomioiduksi myös ulkomailla.

Jerusalem Post –lehden huomiot Al-Taeen kirjoituksista julkaistiin muun muassa  28. huhtikuuta 2019, kuten yllä olevasta artikkelikuvasta voidaan havaita. Kyseinen julkaisun on täytynyt olla päivitys .

Antti Rinne ja Efraim Zuroff.

Jerusalem Post oli haastatellut al-Taeen kirjoitusten pohjalta tohtori Efraim Zuroffia Simon Wiesenthal keskuksesta.

– Tämä tyyppi [al-Taee] on selvä antisemitisti, Zuroff kommentoi Jerusalem Postille.

Zuroffin mukaansa al-Taeen kommentit johtavat kysymykseen siitä, miten hänet voitiin valita eduskuntaan ja kuinka hänet on voitu palkata CMI-järjestöön. Hän sanoo, ettei ymmärrä kuinka al-Taee voi olla minkään demokraattisen puolueen jäsen.

Näin siis kommentoi kyseistä asiaa terroristivaltio Israelin kansalainen ja Simon Wiesenthal keskuksen jäsen Zuroff.

Tulee muistaa, että Simon Wiesenthal –keskus (SWk) vainoaa niitä poliittisia toimijoita, joilla on vähänkin vaikutusvaltaa politiikassa, ja mitkä muodostavat kriittisen vastuksen Israelille ja sen sionistiselle ideologialle. Antitotuus kohdistuu ennen muuta holokaustin myyttisen valheen ylläpitämiseen, ja siihen yhteydessä olevien ikääntyneiden ”natsien” vainoamiseen. Valehtelullaan SWK on saanut kiihdyksiin jopa monet sionistit. Muiden muassa tunnettu vasemmistojuutalainen Mondoweiss-julkaisu uutisoi, että Simon Wiesenthal –keskus ei ole neutraali ihmisoikeusjärjestö, vaan sillä on selkeä poliittinen agenda. Se on lobbausjärjestö siinä missä esimerkiksi AIPAC, American Jewish Committee ja Anti-Defamation League.

Englantilainen historioitsijan ja toimittajan Guy Waltersin vuonna 2009 julkaisema kirja Hunting Evil on päätynyt siihen tulokseen, että Simon Wiesenthal Center on toistuvasti valehdellut suurelle yleisölle saadakseen tukea toiminnalleen.7

Tilanne SDP:ssä israelilaisen Jerusalem Post –lehden reagoinnin jälkeen8

Israelin suunnalta tulevan noteerauksen (30.4.2019) jälkeen tilanne muuttuu SDP:ssä.

Tässä tilanteessa Antti Rinne ilmoittaa, että kohun myrskynsilmässä oleva tuore kansanedustaja Hussein al-Taee (sd.) on huijannut myös puoluetta.

– Mekin olemme tulleet vähän huijatuksi tässä asiassa, Rinne sanoi toimittajille eduskunnassa iltapäivällä.

Hän tuomitsi al-Taeen rasistiset kirjoitukset.

– En todellakaan hyväksy tällaista kirjoittelua, Rinne sanoi.

Rinne painottaa, että mahdolliset jatkotoimenpiteet ovat eduskuntaryhmällä. SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kertoi eilen STT:lle, että ryhmä aikoo käsitellä tapausta uudestaan.

Rinne viestitti toimittajille, että hän on keskustelussaan al-Taeen kanssa neuvonut kansanedustajaa irtisanoutumaan kirjoituksistaan ja pyytämään anteeksi.

Tulkinta

Selvästi on havaittavissa kuinka valtava vaikutus  sionistijärjestöillä ja Israelilla on suomalaisiin poliittisiin päätöksiin. Tämä on erittäin rasistista, nöyristelevää, epäoikeudenmukaista ja täydellisesti demokratian vastaista toimintaa. Ei voi olla tuntematta myötähäpeää siitä, että suomalaiset poliittiset toimijat rähmäilevät juutalaisen eliitin edustajien edessä, kunhan vain viesti on lennähtänyt Israelin suunnalta.

Vuonna 2015 saapui myös noottia Suomeen Simon W –keskukselta. Tuolloin SWk vetosi jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistöön Magneettimediassa julkaistavien kirjoitusten takia. Mainitun keskuksen kansainvälisen asioiden johtaja Shimon Samuels vaatii kirjeessä Niinistöä käyttämään asemansa auktoriteettia ja tuomitsemaan Magneettimedian päätoimittajan toiminnan sekä Magneettimedian. Tällöinkin nöyryyttävästi Sauli Niinistö aikoi ryhtyä viipymättä tarvittaviin toimenpiteisiin. SWk ei sietänyt sitä, että Magneettimedia paljasti rabbien suurenkin osuuden seksuaalisiin perversioihin, kuten pedofiliaan.

Valitettava tosiasia on, että Israelilla ja siihen liittyvällä sionistisella eliitillä, ja niiden lukuisilla etujärjestöillä on jättiläismäinen vaikutus myös länsimaisten valtioiden poliittisiin järjestelmiin.

Sionistisesta eliitistä voidaan käyttää myös nimitystä ”juutalainen” eliitti, vaikka sionistiseen eliittiin kuuluu paljon myös kristittyjä, mutta tämän poliittisen liikkeen käynnistävänä voimana on kuitenkin ”juutalainen” vaikutus. Tällöin emme tarkoita ”juutalaista” kansanryhmää, emmekä yksityisiä ”juutalaisia” vaan eturyhmiä ja eliittiä. Kysymyksessä on siis antisionismi.

Markku Juutinen

Lähteet

  1. Kaleva (1.5.2019). Saatavina: https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sdpn-tuore-kansanedustaja-hussein-al-taee-avaa-vihdoin-vanhojen-somepostaustensa-takana-vallinnutta-ajatteluaan-oma-aikaisempi-ajatteluni-havettaa-minua-syvasti/819353/
  2. Nafeez Ahmed (11.9.2014). Insurge intelligence. Saatavina: https://medium.com/insurge-intelligence/how-the-west-created-the-islamic-state-dbfa6f83bc1f
  3. Verkkouutiset (16.9.2015). Satavina. https://www.verkkouutiset.fi/ahtisaaren-hammastyttava-tarina-soros-auttoi-suomea-jo-1939-40955/
  4. US (24.4.2019). Saatavina: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/278717-hussein-al-taee-saa-ex-tyonantajalta-jopa-onnentoivotukset-cmin-huonoksi-onneksi-sen?ref=valinnat
  5. IL (23.4.2019). Saatavina: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/883115c5-d439-4e97-abfa-7d6fff467a77
  6. The Jerusalem post (28.4.2019). Saatavina: https://www.jpost.com/Diaspora/Antisemitism/Finnish-MP-under-fire-for-comparing-Israel-to-ISIS-588084
  7. Walter, Guy (2009). Hunting Evil; https://mondoweiss.net/2010/01/deconstructing-simon-wiesenthal/

MTV (30.4.2019). Saatavina: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sdp-n-rinne-kommentoi-hussein-al-taeen-kirjoituksia-mekin-ollemme-tulleet-vahan-huijatuiksi/7386360#gs.8ier4h

30 kommenttia

  1. Israel on USA:n palkkasoturi ja terroristi, monessa opuksessa todetaan. Onko Israel toimintaansa ja asemaansa yksin syyllinen, varmasti ei ole. Kaksi pelastususkontoa on taistellut keskenään alueella jo tuhansia vuosia, eivätkä taistelut lopu ennenkuin uskonnot ovat tuleet merkityksettömiksi kulttuurien perustana.
    Niin kauan kuin asukkaiden enemmistö uskoo saavansa ikuisen elämän tottelemalla hengellisiä johtajiaan ja kuolemalla näiden puolesta, on turhaa kuvitella sotien loppuvan. Uskonnot ovat sodan perussyy. Sota synnyttää koston halua ja vihaa.

    Plusääni(4)Miinusääni(14)
    1. Miksi levität nurinkurista sanomaa? USA on Israelin palkkasoturi. Uskonnot tarjoavat totuutta ja keskinäiseen rauhaan ohjaavaa moraalilakia ihmisille, jos niillä on nöyryyttä ottaa se vastaan. Toistaiseksi tätä nöyryyttä esiintyy vain vähän.
      Ikävä kyllä, uskontojen sanomia vääristellään ja valjastetaan ne valloitus- tai kostonhaluisen liikehdintöjen ja niiden harrastaman propagandan ja mielenhallinnan välineiksi. Tästä uskonnot saavat huonon maineensa ja Paholainen kaksoisvoiton, kun onnistuu luomaan kaaosta ja kärsimystä ja samalla vierottaa ihmisiä kauemmas pois Totuudesta. Näin ne uskonnon muodot, jotka ovat Paholainen inspiroimia, saavat aina lisää vaikutusvaltaa ja väestöt ovat suojattomia, kun niillä ei ole enää aseita hengelliseen sodankäyntiin. Kaltaisesi ovat tämän antautumismentaliteetin sananviejiä.

      Plusääni(19)Miinusääni(2)
      1. Kristinusko anteeksi vaan teille kaikille uskoville jotka tätä sivua ylläpitävät (teette hyvää työtä). On yksinkertaisuudessaan juutalaisen vallan tehokkain väline.

        Eiköhän vaan aikanaan joku muinais juutalainen päättänyt että tarvitaan ääluiömäisiä orjia ja orjille uskonto ja sitten väkertänyt vanhan pohjalta tarinan jostain hyvän Jeesus juutalaisen seikkailuista. Jeesus tekee ihmeitä ja pelastaa. Tätä joulupukki tarinaa sitten aikuiset ihmiset vuonna ”2019” vielä toitottavat. Samaan aikaan kun puhuvat sionismia vastaan. Raamattu on aikansa siionistien kehitelmä.

        Suomeen usko tuotiin väkisin ja se on Suomalaisten kärsimysten suurin yksittäinen mahdollistaja.

        Plusääni(1)Miinusääni(2)
        1. Tuo sinun teoriasi on uskottava niin kauan kunnes Uusi Testamentti kielletään anti-semitistisenä kirjana. Tai onhan teoria epäuskottava jo nyt, koska länsimaiden asukkaat ja erityisesti suomalaiset ovat maallistuneita, eivät usko Jumalaan tai Jeesukseen ja ovat nyt kaikin tavoin enemmän orjuutettuja kuin koskaan. Kyllä juutalaisten käyttämät alistuskeinot (korollinen velka, porno, irtosuhteet, homoseksuaalisuus, päihteet, roskaviihde yms.) kohtaavat pienimmän vastuksen siellä, missä ei ole ymmärrystä ja aitoa moraalilain tuntemusta siitä mielessä kuin Raamattu sitä opettaa. Mutta haastan kaikki pakanauskoiset irrottamaan Suomen tuosta globaalista systeemistä takaisin jonnekin 1100-luvulle. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan. Lupaan heittä Raamatun jorpakkoon, jos temppu onnistuu.

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
        2. Mutta jospa tämä ortodoksinen kristinusko olisi lähempänä sitä oikeaa uskoa.
          ”…Orthodox Christianity is the closest to the original, and by far the least Judaized. Persecuted during seventy years of communism, it is certainly not much infiltrated by crypto-Jews, at the moment.
          But can it overcome the inherent problem that I have highlighted here?
          Can it ever challenge the Jews’ megalomaniac and narcissistic claim of their metaphysical exceptionality?
          A radically critical approach of the Old Testament is, I believe, an indispensable component of Gentiles’ mental emancipation and recovery of their natural defense mechanism against the Yahweh-Zion matrix. Theologians should, at the very least, be allowed to say that Yahweh is a grossly distorted Judeomorphic image of God. Islam has an advantage here, since Muslims have always admitted that the Jewish Tanakh is fraudulent. Not that I see Islam as a solution, far from it, but a consensus between Muslims and Orthodox Christians on the problematic nature of the Hebrew Scriptures could be a first step toward emancipation.
          http://www.unz.com/article/the-holy-hook/
          linkistä lisää

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        3. Tietäjä ja Paljon perää; Jeesus ei ollut juutalainen kuten jo Pontius Pilatuksenkin muistelmat osoittavat ja monet muut lähteet jotka kuvaavat tuon ajan heprealaisia/israelilaisia:

          http://esau.today/white-racial-characteristics-of-adamites-shemites-hebrews-israelites-judahites-of-scripture/

          Tuo Unzin artikkeli toistaa papukaijana tuoat judeo-kristillistä narratiivia jossa oletetaan juutalaisten(Jews) kirjoittaneen Vanhan testamentin. Yahwen metaforinen väkivaltaisuus selittyy sillä, että silloin olisi Vanhan testamentin mukaan pitänyt näiden nykyjuutalaisten esi-isät eli kanaanilaiset eliminoida. Jokainen voi miettiä tykönään, että miksi. Heidät kuvattiin niin olemukseltaan reliefeissä kuin elämäntavoiltaan ja maneereiltaan hyvinkin juutalaismaisiksi. He ovat siis käännynnäisiä edomiitteja josta tuo Unz artikkeli vaikenee.

          Plusääni(1)Miinusääni(1)
  2. Suurimmassa osassa on RAHA: Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.”

    Eli Suomen suuret ( melkein kaikki ) puolueet on LAHJOTTU tekemään pankki-vakuutuyslaitosten haluamaa ”lainsäädäntöä”.

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii milardikaappaus”.

    Toteutettiin ”lailla 444/2012”.

    Valmisteltu huolella archive.today/kimmoleaks.fi … archive.is-sivuston näkyvyys on ESTETTY Suomessa.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  3. Israelilaisen Jerusalem Post –lehden kovasanainen kirjoitus Al-Teaan tapauksesta6
    Jerusalem Post oli haastatellut al-Taeen kirjoitusten pohjalta tohtori Efraim Zuroffia Simon Wiesenthal keskuksesta.
    – Tämä tyyppi [al-Taee] on selvä antisemitisti, Zuroff kommentoi Jerusalem Postille.
    Zuroffin mukaansa al-Taeen kommentit johtavat kysymykseen siitä, miten hänet voitiin valita eduskuntaan ja kuinka hänet on voitu palkata CMI-järjestöön. Hän sanoo, ettei ymmärrä kuinka al-Taee voi olla minkään demokraattisen puolueen jäsen.
    Näin siis kommentoi kyseistä asiaa terroristivaltio Israelin kansalainen ja Simon Wiesenthal keskuksen jäsen Zuroff.
    Tulee muistaa, että Simon Wiesenthal –keskus (SWk) vainoaa niitä poliittisia toimijoita, joilla on vähänkin vaikutusvaltaa politiikassa, ja mitkä muodostavat kriittisen vastuksen Israelille ja sen sionistiselle ideologialle.
    —-
    Tuo lyhyt ote artikkelista paljastaa minkä tasoisten kanssa ollaan tekemisissä sionistien kanssa. Pahemmin tuskin ihminen pystyy moraalisesti kieroutumaan ja ajamaan puhtaasti omia etujaan keinoista piittaamatta.
    N-yahun toiminta maansa johdossa vahvistaa käsitystä. Kuten Gilad Atzmon sanoo Israel on terroristivaltio ja häpeäksi demokratialle.

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
  4. Poiminta persufoorumilta nimeltään MurhaInfo: ”Kirjoittaja Villeri » Ma Huhti 29, 2019 7:50 am
    ”– Olkaa varmoja, että haluatte käydä tähän kirjeenvaihtoon ja tuollaisella äänensävyllä, CMI:n viestintäjohtaja Elina Lehtisen kerrotaan vastanneen.””

    Näin rohkeaa vastausta israelilaisille paheksutaan foorumilla majesteettirikoksena. Pian kuitenkin CMI:n johto näytti kaapin paikan viestintäjohtajalle ja nöyrtyi Wiesenthal-keskuksen edessä. Pyysi anteeksi ”väärää linjaansa” ja ilmoitti nimen unohtuneen järjestön sivuille ja ilmeisesti pahoitteli myös viestintäjohtajan toimintaa ainakin rivien välistä:

    ”SUNNUNTAINA tapauksen nosti esiin israelilaislehti Jerusalem Post. Lehden toimittaja Benjamin Weinthal kirjoitti Twitterissä, että CMI poisti verkkosivuiltaan maininnan al-Taeesta Jerusalem Postin yhteydenottojen jälkeen.

    CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie sanoi Jerusalem Postille, että CMI tuomitsee kaikki etnisiin, uskonnollisiin, kansallisiin ja muihin ryhmiin kohdistuvat sopimattomat ja halventavat kommentit.

    – Hussein al-Taeen antisemitistiset lausunnot eivät ole missään nimessä hyväksyttävissä, Talvitie kommentoi lehdelle ja lisäsi, että al-Taeen tultua valituksi kansanedustajaksi al-Taee ei enää tosiasiallisesti työskentele CMI:lle.

    Vielä 20. huhtikuuta CMI kommentoi asiaa toisenlaiseen sävyyn: CMI:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Elina Lehtinen totesi STT:lle, että al-Taee nauttii edelleen järjestön luottamusta konfliktinratkaisun asiantuntijana.

    Lehtinen sanoi STT:lle, että al-Taeen työ CMI:ssä on jäämässä neljäksi vuodeksi tauolle, ja lisäsi, että hän ei usko, että al-Taee on ”aktiivisesti mukana missään CMI:n hankkeessa”.”

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  5. Suomen eduskunta ja virkakoneisto eivät edusta Suomen kansaa, vaan ovat tunnetun tahon orjallisia palvelijoita olleet ties kuinka kauan. Koko Suomi on kai aina ollut jokin vapaamuurariprojekti. Nyt koko kansaa painostetaan täysin alistuneiksi orjiksi

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  6. The Belt and Road Initiative and the Eurasian Economic Union represent the changing of the guard. The US-backed ‘neoliberal’ model of globalisation is being rejected everywhere, from the streets of Paris, to Brexit, to the rise of right wings groups across Europe, to the unexpected election of Donald Trump in 2016.
    The Russo-Chinese model is built on a more solid, and less extractive, foundation. This new vision anticipates an interconnected multipolar world where the rules governing commerce are decided by the participants, where the rights of every state are respected equally, and where the new guarantors for regional security scrupulously keep the peace. It is this vision of ‘revitalized capitalism’ that Washington sees as its mortal enemy.
    http://www.unz.com/mwhitney/china-and-russia-whoopin-uncle-sam-at-his-own-game/

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Mitä hyvää siitäkin seuraa, että vaihdetaan tyranni ykkönen tyranniin numero kaksi? USA-vetoinen pääomaimperiumi pakottaa maihin itselleen mieluisen hallinnon vaikka väkisin kuten Venezuelasta tai kohta Iranista nähdään. Kiina sen sijaan pyrkii BRI- ym. investointi- ja infraohjelmien kautta selkeästi pehmeämmin päämääriinsä ja mainostaa tarjoavansa win-win-ratkaisuja. Tosiasiassa Kiina lisää vaikutusvaltaansa investointiohjelmiensa kohteena olevissa maissa hitaasti ja salakavalasti ja vaatii lopulta myös sotilastukikohtien perustamista investointiensa suojiksi. Afrikan maissa myös työväestöä ja toimihenkilöitä tuotetaan Kiinasta. Kantaväestö saa pian huomata kelpaavansa korkeintaan siivoamaan uusien isäntiensä vessoja. Mitään eroa USA:n toimintaan verrattuna ei pitkällä tähtäyksellä ole. Terve epäluulo säilyttäen Kinan tai Venäjän kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Länsi-imperiumi ei tähän suostu, vaan vaatii 100% määräysvallan, eikä pelkästään taloudellista valta-asemaa, vaan EU:n kautta myös täydellisen poliittisen alistumisen.

      Vapaamuurarien symbolina oleva harppi on mittaustyökalu ja sen toimintaa tarkastelemalla voi ymmärtää, kuinka NWO-projekti etenee. Ensi asetetaan toinen kärki haluttiin asemaan ja sen jälkeen kiepautetaan vastapuolen kärki uuteen asemaan ja siitä tulee uusi kiintopiste seuraavalla liikkeelle. Hölmöt luulevat, että mittaharpin kärjet ovat toisistaan erillisiä tai toistensa vastakohtia.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Mieluummin valitsen pehmeän kuin kovan tyrannin joka tappaa ja raiskaa.
        Kiinalainen luonteenlaatu on vähemmän psykopaattinen kuin anglo-sionistien ja kiinalaisten älykkyys on myös suurempi.
        Pitkässä juoksussa Kiina voittaa. Ja joka tapauksessa totalitarismiin maailma ajautuu väistämättä joten Kiina on parempi vaihtoehto.

        Plusääni(5)Miinusääni(2)
        1. Mahtava lähivuosikymmenien ellei vuosisatojen hanke. Se tarjoaa jyrkän ristiriidan anglo-sionistisen sairaan hegemonisen dominoinnin vimmalle ja kertoo ihmiskunnan kyvystä selviytyä konflikteista ja sodista yhteistyön ja yhteisen vaurauden avulla.
          Nuclear War vs. Belt and Road Initiative: Why China Will Prevail
          https://www.strategic-culture.org/news/2019/05/07/nuclear-war-vs-belt-and-road-initiative-why-china-will-prevail/

          Plusääni(3)Miinusääni(2)
  7. Sionisteilla mottona: me teemme mitä haluamme ja te pidätte turpanne kiinni.
    The only way to stop antisemitism is to criminalize it, Israel’s Ambassador to the UN Danny Danon told reporters in New York on Monday. “The time for talking and having a conversation is over,” Danon said. “What Israel and the Jewish community around the world demand is action – and now.”
    Danon, speaking on the sidelines of the United Nations Security Council meeting, said that those who engage in antisemitism ”must be punished. Whether it is here at the UN [or by] political leaders, editors, policy pundits or college professors, it does not matter.
    “Antisemitism should have no place in our society,” he continued. ”Until it becomes criminal, this bigotry will persist; it will fester. It is only a matter of time until it erupts again in violence and bloodshed.”
    http://www.ihr.org

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
    1. Heh, lähes kaikki ovat alistuneet totaaliseen totalitarismiin ja tyranniaan. Et saa kritisoida johtajaa. Et saa edes lausa hänen nimeään. Minkäänlainen toisinajattelu ei ole sallittua. Vain eliitin valheet joka asiasta. Muu on antisemitismiä. Vain natsit uskaltavat toisinajatella. Muut suoltavat sontaa. Vapaaehtoisesti. Saat melko rauhassa suoltaa vaikkapa salaliittoteorioita, kunhan ne menevät melko paljon asian vierestä eli unohtavat paljon ja luovat erheellisen kuvan todellisuudesta. Kaikki oppositio on valeoppositiota, eliitin luomaa ja eliitti laittaa sanat suuhun. Uskon, että suurin osa tajuaa, kuinka asiat ovat, mutta he siis alistuvat totalitarismiin eli valheteatteriin. Kuinka he muuten osaisivat nuolla juuri oikein? Ja netti on pullollaan eliitin maksullisiakin kätyreitä. Elämme täydellisessä tyranniassa nyt, kun kaikki toisinajattelu kriminalisoidaan. Ja kaikki tietävät, että kaikki on eliitin sontaa, vaikka teeskentelevät. Kyllä on alhaista.

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
  8. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. Sillä: ”joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.”
    1. Pietarin kirje 3:9‭-‬12 FB38
    http://bible.com/365/1pe.3.9-12.FB38

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  9. WW3, Iran, & the Two Moshiachs w/ Christopher Jon Bjerknes

    https://www.youtube.com/watch?v=HtOmWImPcDM

    Onko tämä ukko teidän mielestä disinformaatio agentti??

    Tämä selvästikin perillä oleva tubettaja hitleristä on antanut niin vakuuttavia vastauksia ettei ollut kontrolloitu että eikä tuosta selvempää enää saa (myös laurion kirjoutukset ovat samanlaista täyttä fakta kamaa)!! Ja tässä video sarjat joissa perustelee asian perusteellisesti:

    https://www.youtube.com/watch?v=59ovnjWb1cI

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 1

    https://www.youtube.com/watch?v=E-86b5yQPfU

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 2

    https://www.youtube.com/watch?v=aeku73tOaMg&has_verified=1

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 3

    https://www.youtube.com/watch?v=Xnq8NkL-NAI

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 4

    https://www.youtube.com/watch?v=EeG0XiQeCYM

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 5

    Kannattaa kuunnella ja minusti tuo Christopher Jon Bjerknes vie monessa asiassa tarkoituksella pois raiteiltaan ja jo kauan epäillyt tota adam greenia ja jan irwin logosmediaa ettei ole puhtaat jauhot pussissa!! MITÄ TE OLETTE MIELTÄ???

    Monella teistä varmasti iät ja ajat tiedetty ja asioita moni ja niin minullekin, mutta aina silloin tällöin tulee kummallisia asioita eteen hitlerin suhteen, että miksi ei hyökännyt sveitsiin basel ym muuta tälläistä???

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  10. WW3, Iran, & the Two Moshiachs w/ Christopher Jon Bjerknes

    https://www.youtube.com/watch?v=HtOmWImPcDM

    Onko tämä ukko teidän mielestä disinformaatio agentti??

    Tämä selvästikin perillä oleva tubettaja hitleristä on antanut niin vakuuttavia vastauksia ettei ollut kontrolloitu että eikä tuosta selvempää enää saa (myös laurion kirjoutukset ovat samanlaista täyttä fakta kamaa)!! Ja tässä video sarjat joissa perustelee asian perusteellisesti:

    https://www.youtube.com/watch?v=59ovnjWb1cI

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 1

    https://www.youtube.com/watch?v=E-86b5yQPfU

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 2

    https://www.youtube.com/watch?v=aeku73tOaMg&has_verified=1

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 3

    https://www.youtube.com/watch?v=Xnq8NkL-NAI

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 4

    https://www.youtube.com/watch?v=EeG0XiQeCYM

    Response to the Christopher Jon Bjerknes / Know More News Interview – Pt. 5

    Kannattaa kuunnella ja minusti tuo Christopher Jon Bjerknes vie monessa asiassa tarkoituksella pois raiteiltaan ja jo kauan epäillyt tota adam greenia ja jan irwin logosmediaa ettei ole puhtaat jauhot pussissa!! MITÄ TE OLETTE MIELTÄ???

    Monella teistä varmasti iät ja ajat tiedetty ja asioita moni ja niin minullekin, mutta aina silloin tällöin tulee kummallisia asioita eteen hitlerin suhteen, että miksi ei hyökännyt sveitsiin basel ym muuta tälläistä???

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Adam Green ei juuri heitä revarijuttuja eikä ilmeisesti pidä Hitleristä. Siksi haisee. Hyviä juttuja silti paljon. Tuo Bjerknes on ainakin ennen ollut ihan huuhaamies monessa asiassa ja Hitlerinvihollinen ja suuri valehtelija siinä aiheessa ja historian suhteen ainakin natseihin liittyen

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  12. Huhhuh. Kuuntelin Friendin ja Greenin keskustelun nyt. Joko Green on joko täysin tietämätön ja typerä, jos muka hurahtaa Bjerknesiin tai sitten huijari. No eihän hän noin tyhmä voi olla. Tämäkin siis paljastui gatekeeperiksi AFP:n jengin tapaan

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  13. Vain typerys ei kykene erotamaan Douglas Reedin vanhasta kirjasta helmiä sonnan seasta. Siis tämä Greenhän paljastui ihan kammottavaksi kelmiksi

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  14. Prime Minister Tun Dr Mahathir Mohamad today once again described Israel as a terrorist nation and the root cause of instability in the world. Addressing youths at the Al Sharq Annual Conference 2019 here, the majority of whom are from Middle East countries, the 93-year old leader
    stressed that the time had come for the international community to stand together and end Israel’s occupation of Palestine.
    “Apartheid, genocide, crimes against humanity, crimes of aggression and all the evil that mankind can inflict on others can be compiled in Palestine – courtesy of the barbaric, arrogant, terrorist nation called Israel.”… His statement led to overwhelming applause from the 1,000-odd participants.
    http://www.ihr.org

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat