- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Valtamedian sota kansallismielisyyttä vastaan jatkuu

Reilu puoli kuukautta sitten muun muassa huumausainerikoksista tuomittu äärivasemmistolainen joutui tappeluun Jyväskylässä. Vaikka samana viikonloppuna kaupungissa sattui lukuisia raaempia väkivaltatapauksia [1], on kansallismielisiä arvoja vihaava valtamedia keskittynyt vain yhteen.

Kyseessä oli noin minuutin kestänyt ”mellakka”, josta syytetään Suomen Vastarintaliikettä [2]. Magneettimedia muistutti pian tapauksen jälkeen, että nujakan ”uhrina” lehdistölle esiintynyt Arto Savolainen ole suinkaan puhdas pulmunen, vaikka toimittajat ovat parhaansa mukaan yrittäneet asetella sädekehää hänen päänsä ympärille.

Savolainen on saanut tuomioita huumausaine-, väkivalta-, ampuma-ase- sekä omaisuusrikoksista [3] ja joutunut istumaan kylmäveristen tekojensa vuoksi vankilassa. 4.8. julkaisimme kuvakaappauksen [4]Savolaisen Facebook-sivuilta, jossa ilmeisesti polttopulloiskun kohteeksi joutuneiden poliisien vaatteet ovat ilmiliekeissä. 2012 Savolainen puolestaan jakoi Facebookissa uutisen, joka käsitteli murhattuja poliiseja. Savolainen kommentoi henkirikoksia: ”ei surettanut sillon eikä vittu tänäänkään.”

arto savolainen urheana [5]

Tosipaikan tullen jo keski-iän rajapyykkiä tavoittelevan Savolaisen lapsellinen uho on kuitenkin karissut. Laatu-uutisoinnistaan tunnetun Iltalehden [6] mukaan Savolainen ”pelkää” nyt ”perheensä puolesta”. Poliisimurhilla hekumoiva huumerikollinen vetisteli myös toimittajille, ettei tietenkään ”halunnut provosoida” ketään. Kulttuurimarxistinen aate tekee tässä maassa paatuneimmastakin diileristä automaattisesti pyhimyksen, joten toimittajat söivät suoraan Savolaisen kädestä. Mikäli Savolaisen perhe joutuu jotain pelkäämään, liittyvät todelliset uhkatekijät miehen huume- ja aserikoksiin, ei politiikkaan.

Mikä tärkeintä, Savolainen kertoo avoimesti Iltalehdessä, että hän hakeutui Jyväskylän keskustaan nimenomaan siksi, että oli kuullut Vastarintaliikkeen olleen paikalla. Tämä vie pohjan väitteiltä, että ”isku” olisi ollut kansallissosialistien etukäteen suunnittelema. Savolainen meni keskustaan Vastarintaliikkeen vuoksi – ei toisin päin. Tämä ei estänyt juutalaisen Erkon suvun omistamaa [7]Helsingin Sanomia valehtelemasta [8], että ”Vastarintaliikkeen mielenosoitus karkasi hallinnasta, kun osa marssijoista astui sisälle tavarataloon ja alkoi pahoinpidellä sivullisia”.

 

Iltalehti panee parastaan

Luulisi, että tapaus olisi sillä selvä. Muun muassa Iltalehti on kuitenkin jatkanut hysteeristä vuodatustaan. Tänään julkaistun ”Tällainen on Suomen uusnatsien organisaatio [9]” –artikkelin väitteet ovat naurettavia jo siksi, että ne ovat ristiriidassa aiemmin lehdessä julkaistun Savolaisen haastattelun kanssa. Vaikka Savolaisen mukaan hän itse hakeutui paikalle, tänään julkaistussa artikkelissa pohditaan, oliko ”mellakalle” haettu etukäteen lupa järjestön johdolta. Kömpelöä propagandaa.

Varsinaisen pohjanoteerauksensa Iltalehti teki kuitenkin pari viikkoa sitten. Toimittaja Marko-Oskari Lehtinen (joka on aiemmin tullut tunnetuksi siitä, että hän on pyrkinyt piilottelemaan maahanmuuttajarikollisten etnisiä taustoja [10]) sai idean väärentää Vastarintaliikkeen puheenjohtajan haastattelun [11], kun tämä oli vangittuna eikä pystynyt siksi kertomaan omaa näkemystään tapahtumasta.

Taktiikka on yleistynyt viime vuosina suomalaislehdissä. Ensin kirjoitetaan valheellinen uutinen ja annetaan sen levitä verkossa ja painetussa paperilehdessä kaikkien tietoisuuteen. Kun valhe on saanut toimittajan mielestä tarpeeksi näkyvyyttä, päivitetään artikkeliin pieni ”oikaisu”, jota käytännössä kukaan ei lue. Näin poliittisesti vääräoppisista kansalaisista voi valehdella mediassa mitä tahansa ja samalla kiertää kunnianloukkaussyytteet.

Kuin sokerina pohjalla Iltalehti julkaisi [12] vielä Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen kuuluvan Pär Öbergin julkilausuman. Uutiskuvituksena ei käytetty kuitenkaan Öbergin valokuvaa vaan amerikkalaisen pekkasiitoinmaisen ”Hollywood-natsi”-järjestö NSM:n pilottitakkista miestä. Näin luotiin mielikuva, että Vastarintaliikkeen Öberg on kiljunpöhnäinen ”skini”. Onnittelut Iltalehdelle täysin rajattomasta chutzpah’sta [13]! Ei ihme, että jo 2013 tehdyn tutkimuksen [14] mukaan peräti 69 % suomalaisista ilmoittaa menettäneensä luottamuksensa valtamediaan.

hollywood natsi [15]
Kuvan henkilöllä ei ole mitään tekemistä pohjoismaalaisten kansallissosialistien kanssa.

 

Kansallismieliset ”mellakoivat”, kommunistit ”osoittavat mieltä”

Myös muut lehdet ovat pelanneet poliittisesti erittäin avoimin kortein. Kuten uudelleenjulkaisemassamme Yle Watch –artikkelissa [16] todettiin, paljastavat uutisissa käytettävät sanavalinnat kaiken oleellisen toimittajien ideologisista motiiveista. Kun anarkistit tuhoavat kauppoja ja pahoinpitelevät poliiseja sairaalakuntoon itsenäisyyspäivinä, uutisoi valtamedia ”mielenosoituksista”. Kun huumeista tuomittu provokaattori saa kansallismielisiltä selkäänsä minuutin kestäneessä välikohtauksessa, on kyseessä ”mellakka”.

Itsenäisyyspäivien [17] jälkimainingeissa toimittajat voivottelevat ”nuorten pahoinvointia” ja selittävät vasemmiston päätöntä väkivaltaa parhain päin esimerkiksi ”protesteina leikkauspolitiikkaa vastaan”. Kun huumeista tuomittu vasemmistolainen saa pari ruhjetta, julistaa Yleisradio, että ”Uusnatsismin rikkaruoho on kitkettävä nuorena [18]”.

Kuluneiden viikkojen aikana valtamedia on haastatellut aiheen ”asiantuntijoita”, kuten ”marxismi-leninismin” puolesta marssivaa Vesa Puurosta [19] ja äärivasemmiston väkivaltapropagandaa verkossa jakavaa Dan Koivulaaksoa [20].

Mitä Jyväskylässä sitten tapahtui? Poliisi ei ole löytänyt lainkaan viitteitä siitä, että kyseessä olisi ollut suunnitelmallinen isku. 19.8. poliisi totesi Helsingin Sanomille [21]: ”Muuten kuulustelut alkavat olla tehty. Poliisille ei ole selvinnyt, että epäilyillä olisi ollut motiivia teolleen.” Tästä huolimatta Helsingin Sanomat on kirjoittanut kansallismielisyydestä ”järjestäytyneenä rikollisuutena”. Valtapuolueiden pamput ovat kalastelleet irtopisteitä vaatimalla Vastarintaliikkeen kieltämistä [22].

Jos esimerkiksi Eero Heinäluoma oikeasti tahtoo suojella suomalaista yhteiskuntaa järjestäytyneeltä rikollisuudelta, miksei hän ole ihmiskauppiaiden ja huumeliigojen kimpussa? Politikointi löyhkää kilometrien päähän.

Suomen valtamedia jatkaa tutulla linjallaan. Kuvassa kansallismielisten ja vasemmiston itsenäisyyspäivätapahtumat 2014. [23]
Suomen valtamedia jatkaa tutulla linjallaan.

 

Vastarintaliikkeen versio tapahtumien kulusta

Jos Helsingin Sanomien ja Iltalehden poliittinen oksennus ei vakuuta, voi Jyväskylän tapauksen taustoja selvittää kuuntelemalla Vastarintaliikkeen tuottaman radio-ohjelman aiheesta [24]. Paikalla olleiden aktvistien mukaan noin 40 hengen marssilla alkaneesta tapahtumasta oli tehty poliisille etukäteen ilmoitus, joten kyse ei suinkaan ollut salaisesta yllätysiskusta.

Marssin jälkeen osallistujat olivat levittäytyneet keskustan alueelle jakamaan lentolehtisiä ja keskustelemaan paikallisten kanssa yhteiskunnallisista aiheista. Suurin osa aktivisteista ei kuitenkaan ollut ydinkeskustan kävelykadulla vaan läheisessä puistossa lippuineen ja muine tunnuksineen. Ennen välikohtauksen alkua paikallislehti oli jo ehtinyt uutisoida, että aktivistit käyttäytyivät rauhallisesti eivätkä suinkaan aiheuttaneet järjestyshäiriöitä. Paikalla oli valvomassa useita poliisipartioita.

Tunnelma oli alkanut aktivistien mukaan tiivistyä vasta, kun Savolainen ja joukko muita tunnettuja ”antifasisteja” oli saapunut kävelykadulle. Äärivasemmiston uhmakkuutta oli ruokkinut osaltaan se, etteivät he tienneet kuinka paljon kansallismielisiä aktivisteja oli todellisuudessa paikalla. Vasemmiston provokaatiot jätettiin kuitenkin ensin omaan arvoonsa, ja kävelykadulla lentolehtisiä jakaneet kansallismieliset jatkoivat rauhanomaista keskustelua ohikulkijoiden kanssa. Yhteenotto tapahtui vasta, kun varsinainen tapahtuma oli ohi ja aktivistit olivat lähteneet paluumatkalle.

"Mellakoivia uusnatseja" Jyväskylässä. [25]
”Mellakoivia uusnatseja” Jyväskylässä.

Silminnäkijöiden mukaan keskustassa parveili tapahtuman aikana paljon enemmän äärivasemmistolaisia kuin vain kolme varsinaiseen yhteenottoon osallistunutta. Kun tilanne eskaloitui, pakenivat muut ”antifasistit” paikalta jättäen Savolaisen ja kaksi muuta henkilöä kansallismielisten armoille. ”Mellakointiin” liittyvät rikosepäilyt johtuvat siitä, että aktivistit pyrkivät pitämään yhtä ja auttamaan toisiaan siinä vaiheessa, kun sekavasta tilanteesta hämmentyneet poliisit ylireagoivat ja alkoivat kaasuttaa kaikkia paikalla olleita.

Valtamedian lisäksi esimerkiksi monet perussuomalaiset ja Sarastus-lehden päätoimittaja Timo Hännikäinen [26] ovat antaneet välikohtauksesta hölmöjä ja hysteerisiä lausuntoja. Hännikäisen mukaan poliittinen voimankäyttö on – vaikka se olisi itsepuolustusta – ”typerää ja tuomittavaa”. Hännikäinen levitti artikkelissaan linkkiä kokoomuslaisen Verkkouutiset-roskalehden artikkeliin [27] ja väitti, että Vastarintaliike edistää venäläistä imperialismia.

Todellisuudessa liike on julkaissut useita Venäjän nykyhallintoon erittäin kriittisesti suhtautuvia artikkeleita (1 [28], 2 [29], 3 [30]). Lisäksi toukokuussa Kansallisessa Vastarinnassa uutisoitiin [31], että Venäjän ulkoministeriö on erittäin huolissaan Vastarintaliikkeestä. Sen sijaan Hännikäisen projekteja venäläiseliitti ei ole noteerannut. Putinisti-syytökset olivatkin ala-arvoista kiemurtelua, sillä ilmeisesti tänä vuonna paljon lokaa niskaansa saanut Hännikäinen pyrkii putsaamaan henkilökohtaista imagoaan myötäilemällä valtamediaa.

Artikkelissaan Hännikäinen tuomitsee voimankäytön ja kertoo pitävänsä Lapuan liikettä varoittavana esimerkkinä. Lapuan liike oli kuitenkin Akateemisen Karjala-Seuran ohella aikansa menestyksekkäimpiä kansallismielisiä projekteja. Juuri Lapuan liikkeen toiminnan vuoksi Suomessa säädettiin 1930 Neuvostoliiton imperialismia torjuneet kommunistilait, jotka kielsivät äärimarxistisen toiminnan maassamme.

lapuanliike [32]

Hännikäisen artikkeli vaikuttaa pikemminkin opportunistiselta väistöliikkeeltä kuin vilpittömältä kannanotolta. Osallistuihan hän tänä kesänä poliittisesta surmatyöstä tunnetun Eugen Schaumanin muistotilaisuuteen [33]!

Hännikäistäkin hurjempi oli kuitenkin perussuomalainen Israel-fanaatikko [34] Simon Elo. Elon mukaan kansallissosialistisen Vastarintaliikkeen tavoite on ”silkalla suomen kielellä pahuus [35]”! Kun suomalaiset vaativat valkoista kotimaata ja kansallisten perinteiden säilyttämistä, on se perussuomalaisen sionistin mukaan ”pahuutta”. Kun Israel sen sijaan vaalii rotupuhdasta juutalaisvaltiota teurastamalla muutamassa viikossa satoja gazalaislapsia ja -naisia [36], on se ihailtavaa ja oikeutettua väestöpolitiikkaa.

Myös Magneettimedian kommenttipalstalla tapaus on herättänyt vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Voimankäyttöä ja itsepuolustusta kritisoivien kommenttien taustalla on kuitenkin paistanut välillä tietämättömyys. Kuten Vastarintaliikkeen radio-ohjelmassa todettiin, oli paikalla alkujaan enemmän kuin vain kolme äärivasemmistolaista. Äärivasemmisto on aiemminkin yrittänyt käyttää väkivaltaa ja provokaatioita pyrkiessään tukahduttamaan kansallismielistä katutoimintaa. Viime syksynä suuri joukko aseistautuneita kommunisteja yritti hyökätä Helsingin katupartioita [37] vastaan. Tuolloin kirjoitin:

”Mannerheimin patsaan kohdalla joukko jonkin sortin kommunistinuoria yritti hyökätä partiomme kimppuun heittelemällä lasipulloja meitä kohti. Käsissään osalla heistä oli rautaputkia. Hyökkäykseen reagoitiin ainoalla mahdollisella tavalla, itsepuolustuksella.

Naamioituneet hyökkääjät eivät osanneet käyttää ylivoimaansa ja yllätyksen tuomaa etulyöntiasemaa kovin tehokkaasti hyväkseen. Myöhemmin Nordfront-verkkojulkaisu [38] haastatteli paikalla ollutta partioon osallistunutta kansallismielistä. Hänen mukaansa yksi kommunistihyökkääjistä loukkasi jalkansa pahoin ja pulloja viskoneet vasemmistolaiset saivat ’maistaa omaa lääkettään’.

Aggressiivinen vastaus hyökkäykseen ilmeisesti säikäytti vasemmiston, sillä seuraavana lauantaina [39] partio sai liikkua rauhassa, vaikka sen kulkureittiä pystyi seuraamaan reaaliajassa sosiaalisessa mediassa.”

Kun Jyväskylän tapausta tarkastelee jatkumona vuosia kestäneelle äärivasemmistolaiselle provokaatio- ja väkivaltapolitiikalle, on vaikea syyttää kansallismielisiä aktivisteja ylireagoinnista.

 

Lue myös: Yle Watch: Median natsijahti käy jo ylikierroksilla [40]