Valtamedia varoittaa Magneettimediasta, Kansallisesta Vastarinnasta ja MV-lehdestä

Keskipohjanmaa-lehti varoittaa tiistaisessa numerossaan kansalaisia vaihtoehtomediojen levittämästä poliittisesti epäkorrektista tiedosta.

Muun muassa juutalaisia ja monikulttuurisuusfundamentalisteja ärsyttävät uutiset on leimattu artikkelissa ”feikkijutuiksi” ja ”propagandaksi”.

Artikkelin mukaan etenkin keski-ikäisillä suomalaisilla on ikävä tapa etsiä tietoa myös muualta kuin suurista sanomalehdistä ja televisiosta. Keskipohjanmaan nyrkkisääntö on, että mikäli jostain ilmiöstä ei ole uutisoitu valtamediassa, se on mitä todennäköisimmin valhe.

Vaarallista tietoa jakavia sivuja ovat lehden mukaan muun muassa Magneettimedia, MV-lehti ja Kansallinen Vastarinta, joiden kaikkien artikkeleita julkaistiin Magneettimedian keväisessä paperiversiossa.

”Useimmille näistä on ominaista valtamedian kritisointi,” Keskipohjanmaa valistaa ja jatkaa:

”Julkaisuissa vedotaan toistuvasti uutisiin aiheina, joista ’valtamedia vaikenee’. Näin ne pystyvät yhdellä perustelulla sekä oikeuttamaan olemassaolonsa että puolustamaan uutisointinsa todenperäisyyttä.

Valtamedia vaikeneekin, koska uutiset eivät ole totta. Uskottavat uutislähteet noudattavat Journalistin ohjeita, [toimittaja Johanna] Vehkoo muistuttaa.”

Esimerkiksi MV-lehti ja Kansallinen Vastarinta ovat tunnettuja siitä, että ne ovat julkaisseet raiskauksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien rodullisia tuntomerkkejä silloin, kun valtamedia on tahtonut sensuroida ne. Toisinaan lähteinä ovat toimineet raiskaajien uhrit, toisinaan Suomen poliisin kotisivut.

keskipohjanmaa 1
Klikkaa suuremmaksi.
keskipohjanmaa 2
Klikkaa suuremmaksi.

Vehkoon kummallisen logiikan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että raiskaajat ovat valkoisia kantasuomalaisia, ellei valtamedia toisin ilmoita. Raiskaajien maahanmuuttajataustasta uutisointi on puolestaan ”propagandaa” ja ”feikkiuutisointia” ellei asialla ole esimerkiksi Yle tai Helsingin Sanomat.

Esimerkiksi Magneettimedia käyttää lähteinään usein israelilaista valtamediaa, kuten The Jerusalem Postia. Israelilaisetkin sanomalehdet ovat kuitenkin pelkkiä antisemitistisiä propagandatorvia, ellei niiden uutisia suomenneta esimerkiksi Kalevan toimistossa, Vehkoo antaa ymmärtää.

Kun Helsingin Sanomat tai Yle sen sijaan väärentävät tietoisesti maahanmuuton kustannuksiin liittyviä tutkimustuloksia, on se laatujournalismia, koska valehtelulla edistetään arvoista pyhintä: monikulttuurisuutta.

Keskipohjanmaa valitsi artikkelia varten ”asiantuntijaksi” toimittaja Vehkoon, jonka vasemmistotaustan huomioon ottaen ei ole lainkaan ihme, että artikkelissa surkutellaan etenkin vaihtoehtomedian uutisointia ”maahanmuutosta ja homoliitoista”.

Vehkoo ei tietenkään anna yhtään käytännön esimerkkiä vääräksi todistetusta ”feikkiuutisesta” vaan tahtoo jättää lukijoille mielikuvan, että kaikki hänen vasemmistolaiseen arvomaailmaansa sopimaton tieto on perätöntä.

 

Lue myös: Magneettimedia uudessa ”salaliittokirjassa”

7 kommenttia

  1. Vasemmistolaisuus on maailman tuhoamista. Vasemmisto tuhoaa entisen maailman ja rakentaa juutalaisille uutta. Vasemmisto ei vain ymmärrä, että he eivät rakenna maailmaa lapsilleen. He vievät lapsiltaan tulevauisuuden ja lapsenlapsiltaan elämän.

    Plusääni(31)Miinusääni(1)
    1. Tuota, näin 100 vuotta sitten. Mutta bolshevismin ajatus ei ole muuttunut mihinkään, tuhota ja ryöstää kaikki kansallinen yrittäjyys ja asettaa tilalle juutalaispankkien omistuksessa olevat monikansalliset ketjut, jolloin lopputulemana asiakas on aina väärässä. Nykyisillään tätä asiaa ajaa koko oikeisto ja kaikella arvovallallaan.

      Oikeiston petos on suurempi kuin vasemmiston. Yrittäjyyteen lähtevä panttaa kaikki sukutilasta ja perhehopeoista lähtien yritykseen, ja yhden keinotellun markkinakuplan poksahdettua menettää kaiken ensin valtiolle ja sitten valtion kautta kansainvälisille rahoittajille. Esimerkiksi luopio Matti Vanhanen, joka irvokkaasti valittiin perheyritysten liiton johtoon, ehti jo ehdottaa Pääministerinä ollessaan maatalousyrittäjien metsäomaisuuksien pakkolunastusta pilkkahintaan, jotta kansainvälisten metsäkonsernien voitot saadaan maksimoitua.

      Hitlerin NSDAP oli kansanpuolue, ei oikeistoa eikä vasemmistoa. Suomessa olemattoman kannatuksen ja ylimitoitetun mediahuomion saavan vasemmiston tehtävä on viedä huomio pois sieltä, kun oikeisto touhuaa myyräntöitään juutalaispankkien eduksi.

      Plusääni(13)Miinusääni(1)
      1. Näin se on nytkin. Vasemmisto edustaa juutalaisuutta, juutalaisen maailmanvallan esiastetta. Hitlerin puolue ei ollut vasemmistoa. Tietysti myös ”oikeisto” eli nykyinen käsitys liberalismista on kommunismia

        Plusääni(7)Miinusääni(2)
  2. Voitte poistaa tämän kommentin YK-kirjoituksesta halutessanne sanoo:

    Tietokirjailija Ari Ojapelto kysyy blogillaan 10.7.2015 otsikolla: ”Näitä toimittajien pitäisi kysyä” seuraavat kaksitoista mielenkiintoista kysymystä.

    1. Kun Suomesta on hävinnyt finanssikriisin aikana lähes 80 000 teollista työpaikkaa, miksi ei digimaailmaan ei ole syntynyt vastaavaa määrää uusia työpaikkoja?

    2. Digitekniikan sovelluksista 2/3 osaa liittyy tuotantotekniikan ja internet-pohjaisen itsepalvelun kehittämiseen. Se luo muutaman uuden työpaikan, mutta hävittää vanhoja työpaikkoja monin verroin enemmän.

    3. Digitekniikka lisää toki tuottavuutta. Kun tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat, miten se voi kasvattaa työpaikkoja?

    4. Miten on mahdollista, että työ (=työtunnit) eivät ole lisääntyneet Suomessa, vaikka Suomen talous on kasvanut 2-3 kertaa nopeammin kuin EU-maiden keskiarvo (BKT lähes kaksinkertaistunut) 90-luvun laman jälkeen aina finanssikriisin alkuun asti (15v)?

    5. Miksi talouden kasvu ei enää luo työpaikkoja, vaikka kaikki poliitikot, EK, ay-johtajat ja taloustoimittajat niin väittävät? Työpaikat eivät ole kasvaneet 70-luvun puolenvälin jälkeen tuotannon kasvun suhteessa. Miksi toimittajat eivät ota tätä julkisuudessa ylläpidettyä valhetta esille?

    6. Miksi maailman ylivoimaisesti parhaan vientimaan Saksan talouskasvu on lipsahtanut pakkasen puolelle? Markkinaosuuden ryöstö toisilta mailta nollasummamarkkinoilla ei kasvata markkinoiden kokonaiskysyntää.

    7. Kun teollisten työpaikkojen tilalle on syntynyt pääasiassa palvelualojen ns. ”paskatyöpaikkoja” joilla ei enää elä, miten se kasvattaa ostovoimaa? Suomessa uusista työpaikoista on 80% näitä ns. ”paskatyöpaikkoja”.

    8. Yrittäjille on annettu lukuisia verohelpotuksia, varallisuusvero ja kelamaksut poistettu, yhteisövero alennettiin 26 prosentista 20 prosenttiin ja siitä huolimatta uusia työtunteja ei ole syntynyt vaikka niin luvattiin. Missä olikaan veronalennusten dynaamiset vaikutukset? http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/04/verotusko-tapissa.html

    9. Kun pääomat vapautettiin, OECD, IMF, Maailmanpankki ja EU lupasivat, että talous lähtee rakettimaiseen nousuun ja tulee miljoonia uusia työpaikkoja. ILO: tilastot kertovat, että finanssikriisin jälkeen vuodesta 2007 pelkästään G20 maista on kadonnut 54 miljoonaa työpaikkaa. Työpaikkoja ei ole tullut, mutta miljonäärejä kyllä.

    10. Kuinka teknologialla aikaansaatu tuottavuus ja sitä kautta saadut tuotot ohjautuvat/ohjataan takaisin markkinoiden ostovoimaksi? – nythän on käynnissä jatkuva supistamisen, kurjistumisen ja ostovoiman katoamisen kierre pohjalle. Ostovoiman kehitys on kuitenkin kaiken kasvun, yrittäjyyden ja työpaikkojen tärkein edellytys.

    11. Miksi poliitikot ovat vapauden ideologian varjolla päästäneet pankit niin suuriksi ja ilman valvontaa, että niiden taseissa on pelkkien johdannaispapereiden arvo kymmenen kertaa suurempi kuin koko maailman bruttokansantuote? (ks. esitykseni viimeinen graafi Nro 22: Mitenkä reaalimaailman mustan alueen (reaalitalous) rahamäärällä maksetaan pankkien sinisen alueen johdannaiskupla (virtuaalitalous)?)
    http://ariojapelto.blogspot.fi/2012/10/avoin-kysymys-taloustieteilijoille-ja.html

    12. Väitetään, että finanssikriisi on ohi, vaikka pankkien taseissa olevien johdannaispaperien määrä on vain kasvanut eikä vähentynyt niin kuin pitäisi. Samoin varjopankkitoiminnan velat ovat lisääntyneet ja EU-maiden kokonaisvelka on 4,7 kertaa niiden BKT. Miten näin ylivelkaiset maat voivat lisätä kulutuskysyntäänsä?

    http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/11/pelaistaisiko-protektionismi.html

    Ojapelto kirjoittaa blogikirjoituksessaan: ”Edellä olevan linkin esityksestä toimittajien, professoreiden, työelämän tutkijoiden, poliittisten päättäjien ja ay-liikkeen velvollisuus on vastata kansalaisille seuraaviin kysymyksiin – ja myös toimittajilla on velvollisuus kysyä ja vaatia päättäjiltä uskottavat vastaukset niihin:”

    Ojapelto kertoo lähettäneensä mm. Ylen toimittajille valmiit kysymykset sekä perusteelliset oheistiedot, jotta nämä voisivat esittää em. kysymykset. Hän lisäksi kirjoittaa: ”Ovatko toimittajat maan ammattitaidottomin ammattiryhmä? Eikö ammattitaitoon kuulu osata etsiä aiheeseen liittyviä tilastoja ja tulkita niitä? Vai puuttuuko toimittajilta osaaminen tai rohkeus vai molemmat – vai ovatko he umpilaiskoja?”

    ”Mielestäni ylivoimaisesti tärkein tutkimuskohde työelämässä on selvittää, miksi työstä on tullut sellainen niukkuustekijä, että kohta ei ole edes mitä tutkia.” – Ari Ojapelto, tietokirjailija

    Tietokirjailija Ari Ojapelto on luennoinut useimmissa yliopistoissamme ja esitelmöinyt pariin otteeseen myös eduskunnassa. Varsinkin Ojapellon näkemykset työttömyyden syistä ovat myrkkyä talouskeskustelua dominoivalle uusliberalistiselle talouspapistolle, jonka teesit hän tyrmää kirjassaan Ahneuden aika. Harva suomalainen edes tietää, että tämän uusklassisen taloustieteen koulukunnan lisäksi on olemassa muitakin, koska vaihtoehtoisia talousteorioita ei mediassa yleensä tuoda lainkaan esille. Hiljattain mm. globalisaatiota kovin sanoin arvostellut Joseph Stiglitz sentään sai palstatilaa Hesarista.

    Tässä muutamia kysymyksiä, joita media ei kysy. Miksi?

    Helsingin Sanomien uskottavuus kärsi pahan kolauksen, kun Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki sanoutui irti lehden roskajournalismista 11.6.2015 kirjoituksessaan kotisivuillaan otsikolla: ”Hesarin aika on ohi”. Patomäki toteaa heti kärkeen: ”Tänään ehdin avaamaan päivän Hesarin vasta myöhään iltapäivällä. Kun lopulta avasin pääkirjoitussivun – joka yksipuolisessa asenteellisuudessaan ja suoranaisessa tietämättömyydessään ja vastuuttomuudessaan on ylittänyt itsensä kerta toisensa jälkeen – silmiini sattui ensimmäisenä Saska Saarikosken kirjoitus.”

    Helsingin Sanomat ei siis nauti maailmanpolitiikan professorin luottamusta.

    Henkilökohtaisena havaintona voin sanoa, että ihan tavalliset suomalaiset naureskelevat medialle. Tästä ”pakolaiskriisistä” on ollut ainakin se hyöty, että se on herättänyt monen suomalaisen mediakriittisyyden. Lisäksi ihan tavalliset suomalaiset kummastelevat sitä, miksi on tarvetta eläkkeiden ja tukien leikkauksille, kun samaan aikaan veronkierto hallintarekisterin kautta sallitaan? Mielestäni talouden supistus- ja leikkaustoimet ovat perusteettomia, mikäli suurten yritysten veroparatiisien kautta tapahtuvaa veronkiertoa ei saada kuriin. Tavallisille suomalaisille langetetaan tulojen supistuksia ja verojen korotuksia, joilla käytännössä paikataan veronkiertofirmojen toiminnasta syntyvää kestävyysvajetta eli veronkierrosta aiheutuvaa budjetin kutistumista.

    Kehottaisin toimittajia myös tutustumaan Islannin pääministerin Sigmundur Davíð Gunnlaugssonin toimiston 31.3.2015 julkaisemaan tiedotteeseen pääministerin tilaamasta raportista ”Monetary Reform – A better monetary system for Iceland”. Ehkä dokumentista löytyisi ratkaisumalleja Suomellekin. Joseph Stiglitz totesi hiljattain Hesarissa, että Suomen ongelmat johtuvat lähinnä eurosta. Samaa on sanonut myös Paul Krugman, joka Stiglitzin tavoin on niinikään talousnobelisti.

    Yle rummuttaa parhaillaan sananvapausviikkoa. Toteuttakaa siis paneeli, johon otatte esimerkiksi tietokirjailija Ari Ojapellon, Matti Tuomala olisi kansantaloustieteen professorina myös hyvä valinta panelistiksi. Jo aiemmin mainitsemani maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki on ollut Ylen ohjelmissa ennenkin, joten hän sopisi täydentämään em. kaksikkoa. Vastapuolelle löytyy kyllä vaihtoehtoja, mutta Ojapeltoa vastaan voisi väitellä esimerkiksi valtiovarainministeri Alexander Stubb, Patomäen vastaväittelijäksi voisi laittaa uusliberalistisen taloustieteen edustajana vaikkapa Paul Lillrankin ja Tuomalan parina voisi olla esimerkiksi Sixten Korkman. Takaan, että ohjelmasta tulisi näillä osallistujilla vähintäänkin mielenkiintoinen.

    http://www.youtube.com/watch?v=KAxlp8s7YfA
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=KAxlp8s7YfA


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=bE8i-4HpKlM


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=SkAzDrrKkME


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=KvpbQlQwl0A


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=FRNHdJGBATE


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=yswqoQ-6MQY


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=BB4BKLvH3l8

    PS: – Käteisestä rahasta luopuminen nykyisenkaltaisessa poliittisessa ilmapiirissä olisi karmeinta, mitä voisi tapahtua. Sellaista rahareformia ei pidä hyväksyä. Mikäli eurosta ei luovuta, voitaisiin esimerkiksi kryptovaluutat kuten BitCoin hyväksyä nykyvaluuttojen rinnalle. Vaihtoehtoja kyllä on, mutta käteisestä rahasta voi luopua ainoastaan moraalisesti pitkälle kehittynyt sivilisaatio. Siitä tilanteesta olemme mielestäni valovuosien päässä, koska maailmaamme hallitsee lyhytnäköinen ahneus eikä korkean moraalin ohjaama viisaus. Nykymarkkinat toimivat sellaisella logiikalla, että mikäli dementoitunut mummo voidaan ryöstää, ei ole moraalisia pidäkkeitä ryöstölle. Moraalin lain mukaan, dementoitunutta mummoa ei pidä ryöstää silloinkaan, kun laki sen sallisi.

    Plusääni(10)Miinusääni(1)
  3. Keskipohjanmaa-lehti ei ole ainoa, joka varoittaa uskomasta erilaisiin ”salaliittoteorioihin”. Aamulehdessä oli samana päivänä vastaavanlainen artikkeli. Valtamediaa alkaa ilmeisesti jo pelottamaan Magneettimedia ja sen kaltaiset sivut, jotka välittävät todellista suodattamatonta tietoa.

    Plusääni(17)Miinusääni(2)
    1. Valtamedia on maanpetoksellinen propaganda-media, joka on maanpetturi-vallanpitäjien kanssa vihkiytynyt Suomen ja suomalaisten tuhoamiseen maahantunkeutuja-invaasiolla Kalergi-suunnitelman mukaisesti.
      Ks. ”Kalergi-suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi”,
      http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

      Huomattavaa sivustatukea nämä maanpetturit niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa saavat Sorosilta ja CIA:lta, kuten käy ilmi esim. Magneettimediankin artikkelista https://magneettimedia.com/sorosin-ja-cian-suunnitelma-epavakauttaa-eurooppa/

      Plusääni(9)Miinusääni(1)
  4. kuka vielä lukee hesaria tai muita paikallisaviiseja? koska sanoma on osaomistajana suurimmissa
    paikallislehdissä, ei kannata maksaa vessapaperista. odotan ilolla sitä päivää kun sanoma menee
    konkkaan, johan talo on mennyt alta.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat