Valtamedia valehtelee: Jyväskylän välikohtaus lähti äärivasemmistolaisten provokaatiosta

Jyväskylässä sattunut välikohtaus on kirvoittanut kannanottoja hallituspuolueiden ministereitä myöten. Pääministeri Juha Sipilä jopa piti mahdollisena ajatusta Suomen Vastarintaliikkeen kieltämisestä.

 

Neste Oil Rally -moottoriurheilutapahtuman kanssa samana viikonloppuna järjestetystä mielenosoituksesta oli tehty asianmukainen ilmoitus poliisille. Kansallismieliset aktivistit jakoivat lentolehtisiä paikalla olleille ihmisille, palaute oli pääosin positiivista.

Aktivismi sujui mallikkaasti, mutta tapahtuman loppusuoralla joukko äärivasemmistolaisia ilmaantui aktiivien läheisyyteen haastamaan riitaa. Tilanne eskaloitui lyhyeksi nujakaksi, jossa äärivasemmistolaiset saivat lieviä vammoja. Poliisi otti kiinni mielenosoitukseen osallistuneita henkilöitä, todetaan Kansallisen Vastarinnan facebook-tilin tiedotteessa.

Yksi paikalla olleista “sivullisista” oli pitkästä rikosrekisteristään tunnettu anarkisti Arto Savolainen. Savolainen on tuomittu aiemmin ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Savolainen on saanut tuomioita huumausaine-, väkivalta-, ampumaase-, ja omaisuusrikoksista.

Arto Savolaisen facebook-tilin taustakuvassa on palavia mellakkapoliiseja.
Arto Savolaisen facebook-tilin taustakuvassa on palavia mellakkapoliiseja.

 

Myöskään silminnäkijät eivät vakuuta puolueettomuudellaan. Valtamedian lehdet haastattelivat Vihreiden kunnallisvaaliehdokas Kyösti Kuljua ja toimittaja Anssi Koskista tapahtumien johdosta.

Valtamedian uutisoinnissa ei tietenkään ole mitään yllättävää. Samaan tapaan uutisoitiin, kun järjestyksenvalvojat ottivat perusteetta kiinni yhden Magneettimedian paperilehteä jakaneen aktivistin. Aktivistien väitettiin tunkeutuneen Kirkkopäivien tapahtuma-alueelle jakamaan lehtiä ja järjestyksenvalvojien täytyi poistaa aktivistit voimakeinoin. Todellisuudessa aktivistit jakoivat lehtiä yleisellä kävelykadulla, ja järjestyksenvalvoja yritti estää oikeudettomasti aktivistien poistumisen paikalta, kun lehdet oli jaettu loppuun.

Poliisi on vapauttanut suurimman osan kiinniotetuista henkilöistä. Seitsemän henkilöä on yhä pidätettynä ja poliisi on esittänyt heidän vangitsemistaan. Poliisi on myös suorittanut kotietsintöjä epäiltyjen asuntoihin, kerrotaan ruotsalaisen Nordfront-verkkojulkaisun sivuilla.

26 kommenttia

  1. Valtamedia siis valehtelee ja Magneettimedia kertoo tapahtumien todellisen laidan? Ok, mutta näin molempia medioita seuraavana haluaisin luonnollisesti nyt todisteet sille mitä tapahtui. Todisteet osapuolten rikosrekistereistä eivät tietenkään kerro mistään sen enempää, tai jos Magneettimedia vetoaa niihin ja ’osoittaa’ miten nuo vasemmistolaiset ovat rikollisia, niin silloinhan tuollainen todistelu luottaa tuomioistuimen päätösten oikeutuksiin. Tästä kumpuaa Magneettimedian uskottavuudelle luonnollisesti ongelma:

    Miksi oikeuslaitoksen tuomiot ovat oikeutta silloin kun niiden turvin osoitetaan (ääri?)vasemmistolaisten pahuus, mutta miksi oikeuslaitos on silmiinpistävän väärässä kun tuomion ovat saaneet äärioikeistolaiset?

    Valikoiva moraali ja kaksoisstandardien käyttö edustavat kumpikin yksinomaan pahuutta. Kannatan korruption ja kytköksien paljastamista, mutta vastustan ihmisryhmiin kohdistuvaa agitointia, vaikka se tehtäisiin kuinka magneettimediamaisen hienovaraisesti eli lähinnä kätketysti. Vihakirjoittelu on vihakirjoittelua.

    Kenties olen väärässä. Ehkä Magneettimedian kynäilijät eivät ole mitään pahanilkisiä mielensaastuttajia. Silti tuumailen, että Magneettimedia ei tee todellakaan tee hyvää millekään oikeudenmukaisuudelle ja jalolle aatteelle, jos se kerta toisensa jälkeen onnistuu tärväämään puberteettisella hosumisella tärkeät uutisointinsa.

    Plusääni(11)Miinusääni(46)
  2. Olet nimim. tyrsky tuossa ihan oikeassa että Savolaisen rikosrekisterillä repostelu tässä yhteydessä ei ole omiaan ajamaan kenenkään osapuolen asiaa. Rikosrekisteriähän löytyy myös S V L:n jäseniltä. Lisäksi Savolainen on sovittanut tekonsa oikeuden määräämin rangaistuksin ja tältä osin nauttii kenen tahansa kansalaisen tavoin koskemattomuuden suojaa.
    Pidän ongelmallisena Jyväskylän taannoisessa puukotustapauksessa ja nyt tässä viimeviikonloppuisessa sitä, että anarkismin ja anarkistien aiheuttamasta uhasta puhuttaessa tikun nokkaan ja ”kansallismielisten vihollisiksi” nostetaan nämä elämän korttipakasta heikoimman käden saaneet päihde- ja rikoskierteessä pyörivät yksityishenkilöt. Pohjoismaissa, Suomessa tai Jyväskylässä anarkismin aiheuttama yhteiskunnallinen uhka kun ei kulminoidu Savolaisen tai tämän kaverien hallusta löytyneeseen luvattomaan teleskooppipamppuun tai päihdekierteestä kertovaan rumaan rikosrekisteriin tai siihen, että hän on tunnettu suunsoittaja. Anarkismin kansallismielisille ja kansallisvaltioille aiheuttama uhka kulminoituu siinä, että anarkismijärjestöjä pohjoismaissa johtaa ulkomaisiin tiedustelupalveluihin tiiviit kytkökset omaava pieni juutalaiskapitalistien ja näiden AFA-luottomiesten eliitti. He pyrkivät luomaan valtion väkivaltakoneiston rinnalle oman varjokoneistonsa, jossa yksityishenkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvaa tiedustelua tekee Koivulaakson kaltaiset poliittisen tittelin kipeät urkkijat ja jossa väkivaltaa käyttää länsimaisen yhteiskunnan pohjalle pudonnut vähäosaisten vaihtoehtonuorten joukko rasismin vastustamisen ja antikapitalismin verukkeella.
    Ruotsista käsin toimiva juutalaiseliitti käyttää näitä anarkistiporukoita hyödyllisinä idiootteina ja puoli-ilmaisina juoksupoikina omien häikäilemättömien päämääriensä edistämiseen. Niistä vähimpänä tuskin voi pitää rikollista verkkohakkerointia ja kansalaisia koskevaa tiedonkeruuta omiin ja ulkomaisten tilaajien käyttöön. Tämä yritystoiminnaksi naamioitu massiivinen urkinta ja tiedonkalastelu ei kohdistu ainoastaan tunnettuihin tai oletettuihin uusnatseihin, vaan kaikkiin kansalaisiin.
    Antirasismi, anarkismi ja anarkistit on tässä pelkkä savuverho. Todelliset taustapirut Kuten Matthias Wåg ja Robert Aschberg eivät aja mitään anarkismia ja takkutukkavallankumousta vaan juutalaisen eliitin varjovaltiota valtiossa, joka tietää kansalaisista kaiken ja käyttää tätä tietoa yleiseen mielipiteenmuokkaukseen ja henkilökohtaisiin ajojahteihin ja maineenhäpäisyyn. Tämän rinnalla samainen eliittirinki pyrkii legitimoimaan maanpetoksellisen toimintansa soluttamalla aktiivisesti neljää valtiomahtia eli mediaa, tuomioistuimia, kansanedustuslaitosta ja yliopistovirkoja.

    Plusääni(29)Miinusääni(1)
      1. Työttömyyden poistaminen on tietenkin ehdottoman tärkeää. Yhtä tärkeää on rehellinen rahajärjestelmä, jossa pankkien tuottaman monopolirahan sijaan valtio tuottaa itse kaiken tarvitsemansa rahan julkisia hankkeita rahoittamalla. Valtio itse säätelee rahan määrää, jolloin ei velkaannuta sillä kenelle silloin voisi edes velkaantua? Nythän on tilanne päinvastainen eli ei voida olla velkaantumatta.

        Hitler poisti työttömyyden ja valtion velat saatiin maksettua, mutta ihmisten mieliin Hitler on jäänyt aivan muusta. Katsoin sen täällä mainostetun Hitler-dokumentin. Sen mukaan Hitler ei ollut syyllinen kertakaikkiaan niin mihinkään. Pasifisti ja isänmaallinen kasvissyöjä, ei paha ollenkaan, joskaan tuota kasvissyöjäpuolta testosteronipitoinen dokkari ei juuri hehkuttanut.

        Dokumenttisarjan lopuksi kerrottiin vielä toisen käden tietona, että Hitler hyökkäsi Puolaan kun tämän oli pakko. Pakkotilanne syntyi kertoman mukaan siitä, että parin vuoden kuluttua siionistit olisivat lopulta kuitenkin hyökänneet Saksaan. Ennen sotaa kyseinen pasifisti rakensi moottoriteitä, joita pitkin varusteltu Saksa sitten pyyhälsi.

        Oudoksun kieltämättä, että kun Hitler oli jo saanut tuta väkivaltaisen ratkaisun toimimattomuuden yrittäessään aikanaan vallankaappausta, tämä ei ottanut opikseen. Hitlerhän nousi valtaan lopulta demokratian avulla. Vallitseeko täällä sellainen lohduttomuus, että uskotaan vain voimankäyttöön sanan säilän sijaan?

        Plusääni(13)Miinusääni(7)
        1. Vai ”testosteronipitoinen dokkari”? Kiitos kun paljastit itsesi vasurifeministiksi; miesten, miehekkyyden ja testosteronin vihaaminen ja tuhoaminenhan ovat teidän feminatsien asialistalla ykkösenä.

          Testosteroni on pelkästään hyvä asia eikä sitä ole koskaan liikaa, ei sillä että kaltaisesi vasuri sitä ymmärtäisi.

          Plusääni(3)Miinusääni(3)
      2. Ja siinä sivussa tappoi kuusi miljoonaa juutalaista, miljoonittain omaa kansaansa, siviileitä, sotilaita, muiden maiden kansalaisia. Vammaisia, lapsia, naisia, sylivauvojs…….
        Sodan jälkeen oli rahat loppu, muut maat auttoivat jaloilleen. Tuli hyperinflaatio jne.
        Kesseli korpraali, jonka uhoiluun ja vihaan oma väki hullaantui. Nyt samainen kansa häpeää menneisyyttään. Tätäkö haluatte??

        Plusääni(3)Miinusääni(14)
        1. Väite 6 milj. juutalaisesta on väärä. Itsekin historiaa lukeneena olen vakuuttunut väitteistä, että ensin alkoi mustalaisiin, kerjäläisiin ja muihin yleistä järjestystä rikkovien vangitseminen ja sittemmin kuolemantuomioiden jakaminen heille. Vasta myöhemmin haettiin syyllisiä (mihin? Liialliseen varakkuuteen?) juutalaisista ja heidän vangitsemisiinsa ja omaisuuden uudelleen jakamiseen.
          Nykyinen tilanne Euroopassa alkaa olla jälleen räjähdysherkkää ja mieli teksi vetää yhtäläisyysmerkkejä näiden kahden ajanjakson kohdalla.

          Plusääni(3)Miinusääni(1)
          1. Tottakai sodan aikana mustalaiset ym. roistot laitetaan keskitysleirille – se on aivan normaali käytäntö. Niinhän Suomessakin ja jokapuolella maailmassa tehtiin. Kuolemantuomioita myöskin jaetaan herkästi sodan aikana ymmärrettävistä syistä (=maa on poikkeustilassa). Eihän rosvoja voi jättää putsaamaan sodan alta tyhjäksi jääneitä taloja – luulisi jo terveen järjen sanovan sen. Ei, en vihaa mustalaisia. Minulla on itsellänikin romaniverta isän äidin puolelta, vaikka vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen arjalainen olenkin.

            Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Itse ymmärsin tämän niin, että tapahtumakulku ei ole niin yksioikoinen kuin valtamedia haluaa sen esittää, jos kerran rötöstelijäanarkisti on ”sivullinen” (joka näemmä poistui vasemmistolaisten samaan aikaan järjestämästä kadunvaltausmielenosoituksesta varta vasten seuraamaan kansallissosialistien mielenosoitusta) ja silminnäkijöinä haastateltiin vain yhteiskunnallisesti ja poliittisesti ”korrekteja” henkilöitä. Tämän takia taustojen tuominen esille on järkevää eikä häpäisyä..

      Totta se, että suurimman uhan muodostaa taustalla naruja vetävät sionistit ja kulttuurimarksistit, mutta on hyvä nostaa esille minkälaista sakkia nämä organisoivat katutasolla..

      Plusääni(32)Miinusääni(1)
      1. Näissä anarkistien kanssa tappeluissa on maineenhallinnan suhteen se vaikeus, että osa kansallismielisyydelle myönteisestäkin porukasta jää lehtikirjoitteluista riippumatra spekuloimaan sitä, että tässä kantasuomalainen Olvia juova ja makkaraa syövä hetero mies sai vaimonsa ja kaverinsa kanssa kansallissosialisteilta turpaansa koska oli väärä mielipide, päässä kusta ja huuteli röyhkeitä. Kaikki nuo muuten syntejä mihin aika moni kantasuomalainen taviskin elämänsä aikana syyllistyy. Eli samaistumiskyky Savolaiseen, tämän vaimoon ja kaveriin on kantaväestön keskuudessa melkoisen korkealla.

        Jos Savolaisen & kumppanien tilalla olisi ollut kolme suojaväritettyä rauhanuskoista Sokoksen seinien kannattelijaa, ei tarvitsisi jälkeenpäin selitellä mitään, olipa kohteen jeesustelu ja median jälkipyykki millaista tahansa. Viesti olisi myös tavoittanut tällä hetkellä Suomen akuuteimman demografisen ongelman, eli Afrikan ja Lähi-idän maahanmuuttajat. Heillehän anarkistien kanssa nujakointi ei soita mitään kelloja.

        Plusääni(12)Miinusääni(2)
        1. Olen tästä eri mieltä. Pointtihan oli nimenomaan se, että valtamedia muuttaa jutun jokatapauksessa kansallismielisten kannalta epäedulliseen valoon.

          Kuka muistaa Helsingin katupartiot? ”Rautaputkin varustautuneet uusnatsit tappelivat keskenään” jne. Uutisointi oli tuota luokkaa, vaikka äärivasemmistolaiset itse kehuivat sivuillaan aloittaneensa yhteenoton.. 612-marssin kiinalaiskauppabluffi, Kouvolan kirkkopäivät jne…

          Jos ongelmia lähdetään väistämään jättämällä asioita tekemättä, ettei ole edes teoriassa mahdollista tehdä kohulööppiä, niin silloin valtamedian valehteluun pohjautuva painostus/pelottelukampanja toimii. Ja valitettavasti se on näemmä toiminut perussuomalaisiin kun aletaan irtisanoutumaan ties mistä muutaman lehtiuutisen ja twiittauksen takia..

          Mitä tulee suojavärillisiin, uskoisin noin käyneet jos suojavärilliset olisivat tehneet samoin kuin vasurit tekivät.

          Plusääni(19)Miinusääni(1)
          1. Tarkoitin tuolla lähinnä sitä että kantaväestön keskuudessa demografisen ongelman hoitamiselle on todellista tilausta. Jokaisella pikkukaupungin taviksella on nykyään takaraivossaan kokemus siitä miten päivittäisiä rutiineja pitää muuttaa, jotta välttyisi mamujen ahdistelemaksi joutumiselta.
            Katupartiointi Oulussa viime viikolta on hyvä esimerkki siitä, kuinka valtamedian riepottelu pelkästään
            lisää kannatusta silloin kun kuppi on mennyt nurin, ja kun ihmiset pystyvät samaistumaan aktivismin teemaan. Ei valtamedian uutisointi enää ketään kansallismielistä hetkauta suuntaan tai toiseen.

            Anarkistien ja kansallismieliaten väliset kahakat taas eivät avaudu juuri muille kuin asiaan vihkiytyneille eli anarkisteille ja SVL aktivisteille itselleen. Näin, vaikka niistä uutisoitaisiin valtamediassa millaisessa valossa tahansa. Anarkismi ei kerro edes terminä suurelle osalle kansalaisista yhtään mitään. Potentiaalisen kannattajajoukon silmin anarkisteihin kohdistettu julkinen katuaktivismi on pelkästään outoa ja pelottavaa, eikä herätä orastavaa toivoa.
            Kuitenkin toivon tuomista apaattisuuteen vaipuneen kansan pariin tässä kipeimmin tarvittaisiin. Toivoa siitä, että edes joku on maan hiljaisten puolella. Järjen ja totuuden puolella. Eikä vain puheiden tai propagandan ja kulkueiden tasolla vaan heittämällä pelastusköyden. Niin kuin viime viikolla Oulussa.

            Plusääni(6)Miinusääni(1)
    1. Kuten koko läpimädäksi propaganda-torveksi korruptoitunut valtamedia, josta kaikki todellista, tutkivaa journalismia edustavat toimittajat joko on potkittu pois tai on lähtenyt oma-aloitteisesti koska heidän moraalinsa ei ole sulattanut tietoista vääristelyä ja valehtelua!

      Plusääni(19)Miinusääni(2)
  3. ”tiedotusvälineet” ovat täysin kontrollissa, ja ne voivat väittää kenestä tahansa mitä tahansa, milloin tahansa. Ne ovat viemärikansanvaltamme miekka, kansan sallimaa ja rahoittamaa.
    Näille totuudella Ei ole mitään merkitystä, tai sillä onko asioissa perää vai ei. Pelkkä ”huhu” riittää.
    Tästä on tullut kenguruoikeutta ja tämä on ollut sitä jo kauan.

    Plusääni(24)Miinusääni(1)
  4. Kai näette että kaikki nuo zombiet, jotka esiintyivät videossa, olivat oikeasti perkeleen riivaamia. Tilanteen todellisuus oli että zombiet eivät enää hallinneet toimiaan. Syntyi nimittäin niin suuri viha helveteissä siitä että jaettiin tietoa Jeesuksen totuudesta, että zombiet menettivät täysin persoonansa.
    Voisin kertoa tässä yhden tapauksen. Tapahtui aivan muutama päivä sitten. Olin kuvaamassa lintuja jonkun kylän raitilla. Siinä oli pääskyjä ja västäräkkejä. Yhtäkkiä kuului tieltä ikään kuin jonkun vanhan noita-akan ”rääkkymistä”, että päästä minut irti, tai jotain sellaista. Hämmästyin suuresti kun huomasin että ääni tuli pikkupojasta. Kun tulevat kaksi poikaa tulivat lähemmäksi huomasin, että he olivat täysin riivattuja. He eivät ohjanneet enää toimiaan. Ja mistä sitten johtui se, että poika ”rääkkyi” kuin noita-akka. Herra osoitti juuri tapausta ennen että olen Hänen suojeluksessaan, siihen tuli pääskynen suoraan kohdalle ja alkoi laulamaan. Ja en pelännyt yhtään. Huomasin että helvetit pelkäsivät ja kunnioittivat Herraa minussa.
    Että riivaajat ovat todellisia, voi todeta esimerkiksi tältä youtube-kanavalta: scoanvideos. Ne on kristittyjä videoita ja niissä ajetaan riivaajia ihmisistä ja parannetaan sairaita.

    Plusääni(5)Miinusääni(5)
    1. Siis joka ei ymmärrä mitä riivaajat ovat niin täsmennän. Tuon pojan oli joku antanut riivaajalle (tietämättään kuten lähes aina) ja kun poikaa hallitseva riivaaja kohtasi Herran, Herra heti esti sitä riivaajaa tekemästä pojalle enää pahaa. Sen takia se huusi ja halusi päästä tekemään pojalle pahaa. Herra ei sitä sallinut.
      Jos olette nähneet hypnotisoidun, he ovat tietääkseni pahanhengen riivaamia, siinä hypnoosissa. Heidän ruumistaan ja alempia henkisiä toimintoja ohjaa riivaaja ja he itse katselevat hommaa ikäänkuin sivusta. Hypnotisoija itseasiassa manaa sen riivaajan. Se että joitakin ihmisiä ei voi hypnotisoida, johtuu siitä, että näissä ihmisissä on jossain syvällä usko Herraan, joka heitä suojelee.
      Herraa rukoilevaa ja Herran hyvyyttä tavoittelevaa eivät pahat henget pysty riivaamaan. Heitä pahat henget voivat vaivata, niin että ihminen tuntee kaikenlaista epämiellyttävää. Se tulee kaikki riivaajista, mutta Herra suojelee ihmistä. Raamatun lukeminen jatkuvasti antaa yhteyden Herraan ja suojan riivaajia vastaan.
      Mitkä Raamatun kirjat ovat Jumalan Sanaa: http://www.novahierosolyma.fi/4–LUKU.php . Jumalan Sana on Herra itse ja siinä on Jumalallinen Voima.

      Plusääni(6)Miinusääni(3)
  5. Todella huonoa PR:ää tuo tämmöinen kansallissosialismille kun provosoidutaan jostain Savolaisen kaltaisesta deekusta. Sen olisi voinut vain jättää täysin huomioimatta, kuin ilmaa, kun muutenkin olivat jo pois päin lähdössä. Väkivalta tulisi säästää ja rajata itsepuolustuksena vain siihen jos on suoraan tultu patukoiden kanssa päälle ja silloinkin vain siihen rajaan asti, että on tehty hykkääjä vaarattomaksi(pistetty maahan). Sitten poistuttu paikalta. Kuten kunniakkaissa itämaisissa kamppailulajeissa. Nyt poliisi ehti tulla väliin ja saatiin herkulliset otsikot. Olisi ollut kivempi nähdä lööppien huutavan; ”Äärivasemmistolaiset pahoinpitelivät uusnatseja Jyväskylässä”. Se olisi tuonut sympatiaa liikkeelle.

    Nationalistin tulee kävellä kuin Leijona ja hymyillä kuin Mona Lisa. Olla henkisesti kaiken tuollaisen provokaation yläpuolella.

    Sama juttu jo siinä kirjasto puukotuksessa. Miksi h*lvetissä piti mennä sinne joku huomioliivi päällä(kuten olen ymmärtänyt?) ja puukko taskussa. Kuin huutaen; ”Täältä tulee uusnatsi”. Miksi ei mennä ihan normi vaatteissa huomaamattomasti jos tarkoitus oli vain olla paikalla kuuntelemassa ja argumentoimassa ja edustaa kansaa? Ihan tarkoituksellista konfliktin hakua jolla saadaan aatetta liattua.

    Ainoa johtopäätös on, ja voin vaikka lyödä vetoa, että Ruotsin emojärjestö Nordfront saa rahaa maan tiedustelupalvelulta. Feikkioppositiota koko patrioottien touhu jonka ainoa tarkoitus on etäännyttää massoja kansallissosialismista. He myös bännäävät nettisivustonsa kommenttiosiossa viittauksen KS:n kristillisyyteen, eli toimivat rajoittuneesti pakanapohjalla. Luin eräästä blokista että näin oli tehty. Ja myyvät sivustollaan paitoja joissa ”taistelu” yhdistetään nyrkkeilyhanskoihin. Todella alhaista. Miksi eivät myy Marimekon kuoseja jotka ovat supisuomalaista designia? Toisin kuin mädäntyneen oliivin väripaletti.

    https://totuusbloki.wordpress.com/2015/01/27/juutalaiset-uusnatsit/

    SVL saa nämä Hikipedian artikkelitkin vaikuttamaan ihan asiallisilta ja osuvilta:

    http://hikipedia.info/wiki/Germaaniheimot

    Plusääni(13)Miinusääni(7)
    1. Hyvä kommentti, olen myös hieman epäillyt ettei tuossa järjestössä ole kaikki ihan kohdallaan. Nytkin Supo tuntui tietävän asioista jo etukäteen, ainakin ko. artikkelin mukaan : ”Rantalan mukaan Jyväskylän isku ei tullut Supolle yllätyksenä. ”Tämä tilaisuus oli etukäteen tiedossa ja olimme varautuneet siihen. ”

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1438394131983

      Lenin on sanonut – paras tapa hallita oppositiota on luoda se itse.

      Plusääni(11)Miinusääni(1)
    2. Suomen ns. ”vastarintaliikkeen” tempaus jakaa Magneettimediaa oli halpa PR-kikka. Saadaan kätevästi mustattua julkaisun maine yhdistämällä se äärioikeistoon. Tämä svekomaanijärjestö vaan kerää hyödyllisiä idiootteja ajamaan Ruotsin etua. Suomen etua se ei aja. Liehuuko Israelin lippuja missään mielenosoituksessa, kuten tämän toisen vajakkijärjestön, Finnish Defense leaguen miekkareissa näkyy? Täyttä kusetusta molemmat.

      Plusääni(1)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat