Valtamedia puolustelee kaasukammiovalheesta kärähtänyttä Helsingin juutalaista

Magneettimedia uutisoi lauantaina, että Suomen tunnetuin ”holokaustiselviytyjä” Nena Kafka on valehdellut röyhkeästi menneisyydestään. Nyt valtamedia ja tunnettu sionistiaktivisti yrittävät selitellä Kafkan valheita parhain päin.

Juutalainen Kafka valehteli muun muassa Helsingin Uutisten julkaisemassa haastattelussa, että saksalaiset kuljettivat hänet toisessa maailmansodassa ”Flossenbürgin kaasukammioon”. Magneettimedia muistutti, että yksikään valtavirtahistorioitsija ei usko, että Saksassa sijainnessa Flossenbürgissa olisi ollut murhaamiseen tarkoitettuja kaasukammioita.

Virallisen holokaustitarinan mukaan murhakammiot sijaitsivat idässä, tunnetuimpina esimerkkeinä Auschwitz, Majdanek ja Treblinka. Koska juutalaisten holokaustisepitteiden kyseenalaistaminen on tabu (ja useissa maissa vankeudella rangaistava rikos), sai Kafka jatkaa Flossenbürg-valehtelua suomalaisissa tiedotusvälineissä vapaasti vuosien ajan.

Valtavirtahistorian mukaan tämä on suihkuhuone – ei kaasukammio. Miksi Kafka valehtelee?
Valtavirtahistorian mukaan tämä on suihkuhuone – ei kaasukammio. Miksi Kafka valehtelee?

Magneettimedia ja useat lukijamme ottivat yhteyttä Kafka-haastattelun julkaisseisiin lehtiin. Selkeästi virallisen historiankirjoituksen kanssa ristiriidassa oleviin väitöksiin tahdottiin julkinen oikaisu journalististen sääntöjen mukaisesti. Maanantaina esimerkiksi Helsingin Uutiset vastasikin palautteeseen julkaisemalla uuden artikkelin.

HU ei kuitenkaan uskaltanut ottaa yhteyttä suoraan Kafkaan ja pyytää tältä selvitystä valheellisista väittämistä. Sen sijaan lehti haastatteli Israelin Ystävät ry:n kanssa tiivistä yhteistyötä tehnyttä Eero Kuparista, joka ei liiemmin piilottele poliittisia intohimojaan.

Kuparinen ei perustele väitteitään

HU tituleeraa Kuparista ”Suomen johtavaksi holokaustitutkijaksi”, vaikka tämä ei ole tehnyt lainkaan teknistä tutkimusta esimerkiksi väitetyissä kaasukammiorakennuksissa. Kuparinen ja HU keksivät nerokkaan tavan välttää valheen oikaisu ja valehtelevan Kafkan julkinen nöyryytys. Lehti kirjoittaa:

”Suomen johtava holokaustitutkija, Turun yliopiston lehtori Eero Kuparinen kertoo, että Flossenbürgin keskitysleirillä saattoi hyvinkin olla kaasukammio.

Mahdotonta tämä ei ole, koska esimerkiksi Dachaun keskitysleirille rakennettiin kaasukammio, jota ei kuitenkaan käytetty, Kuparinen arvioi.”

Yksikään ”holokaustia” käsittelevä arvovaltainen historiallinen teos ei väitä, että Flossenbürgissa olisi edes mahdollisesti voinut olla kaasukammiota. Mikään ei yksinkertaisesti viittaa tähän.

Kuparisen ja Suomen valtamedian mukaan kaasukammio saattoi kuitenkin silti olla olemssa, koska juutalainen Kafka niin väittää ja koska kaikki saksalaisrakennukset olivat sodan aikana potentiaalisia murhakoneistoja. Tämä ei ole historiantutkimusta vaan harvinaisen härskiä politikointia.

Mitä yhteistyö Israelin Ystävien kanssa kertoo Kuparisen objektiivisuudesta?
Mitä yhteistyö Israelin Ystävien kanssa kertoo Kuparisen objektiivisuudesta?

Heti osoitettuaan puolueellisuutensa ja epätieteellisen lähestymistapansa Kuparinen ryhtyy mustamaalaamaan revisionisteja harvinaisen alhaisin sanankääntein:

”Holokaustin eli juutalaisten joukkotuhon kieltäminen herättää Kuparisessa ihmetystä.

– Jos tutustuu siihen vankkaan ja monipuoliseen lähdeaineistoon, jota holokaustista on olemassa, niin sen historiallista olemassaoloa ei voi kiistää muuten kuin kieltäytymällä tutustumasta lähdeaineistoon. Miksi holokaustin tuntevat tekevät silti näin, siihen on vaikea vastata, Kuparinen kertoo. […] Maailma on ollut ja on täynnä erilaista lahkolaisuutta.”

Aluksi Kuparinen on valmis kirjoittamaan koko Flossenbürgin historian uudelleen yhden juutalaisen väittämän perusteella. Heti tämän jälkeen hän kritisoi oppositiota siitä, etteivät nämä ole tutustuneet ”lähdeaineistoon”. Loogista.

Todellisuudessa Kuparinen itse on äärimmäisen suppean lähdeaineiston vanki. Hänen kannattamansa historiankirjoitus ei perustu esimerkiksi tekniseen kaasukammio- ja väestötutkimukseen vaan puhtaasti Kafkan kaltaisten valehtelijoiden keskenään ristiriitaisiin silminnäkijäkertomuksiin.

Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi artikkeleistamme ”Kiista ’holokaustin’ todenperäisyydestä”, ”Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään” 1, 2, ”Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita”, ”’Selviytyjien’ määrä todistaa: holokaustia ei tapahtunut” sekä ”Viranomaiset tehtailleet väärennettyjä silminnäkijälausuntoja ’holokaustista’”.

HU antaa ymmärtää, että Kuparinen on puolueeton ”asiantuntija”. Todellisuudessa hän on kuitenkin toiminut yhdessä Israelin Ystävät –yhdistyksen kanssa, joka tukee kritiikittä lukemattomiin siviilimurhiin, terroritekoihin ja kansainvälisesti tuomittuun siirtokuntapolitiikkaan syyllistynyttä sionistivaltiota (1, 2).

Teoksessaan Antisemitismin musta kirja Kuparinen myös väittää, että palestiinalaisilta väkivallalla ja etnisillä puhdistuksilla ryövätyn Israelin poliittisen ”oikeutuksen” kyseenalaistavat ihmiset ovat automaattisesti ”antisemitistejä”. Onko siis ihme, ettei hän kykene suhtautumaan objektiivisesti toisen maailmansodan tapahtumiin?

Dachau ja kaasukammio, jota ei ollut

Mikäli historioitsijat alkaisivat soveltaa nyt Kuparisen ja HU:n logiikkaa, olisi potentiaalisia ”kaasukammioita” kaikkialla, missä juutalaiset väittävät niitä nähneensä.

Valtamedia on viimeisen vuoden ajan kirjoittanut jatkuvasti poliittisesti motivoituneesta ”feikkiuutisoinnista” vaihtoehtomedioissa, mutta Kuparisen ja Kafkan saama kohtelu Flossenbürg-kohussa osoittaa, että toimittajien silmissä jotkut feikkiuutiset ovat sallitumpia kuin toiset.


Video: Eero Kuparinen uskoo edelleen Yhdysvaltojen armeijan 70 vuotta vanhaan sotapropagandaan.

Kuparinen väittää, että Dachaun ”kaasukammio” (jossa ei murhattu ketään) todistaa, että missä tahansa saattoi olla kaasukammioita, jos juutalaiset niin sanovat. Dachaun ”kaasukammio” oli kuitenkin vain osa Yhdysvaltojen kömpelöä sotapropagandaprojektia, jonka historiasta Magneettimedia julkaisi hiljattain artikkelin ”Kuinka juutalaisjärjestöt kielsivät vapaan historiankirjoituksen Ranskassa?”.

Heti leirin valloittamisen jälkeen amerikkalaiset alkoivat levittää Dachau-valokuvia ja -videoita, joiden väitettiin todistavan, että ”natsit” olivat murhanneet kaasukammiossa huomattavia määriä juutalaisia. Todisteet kaasukammiokertomukselle olivat kuitenkin niin heppoisat, ettei sitä tahdottu edes asettaa sotarikostuomioistuimen arvioitavaksi.

Tästä huolimatta Kuparinen väittää, että rakennus oli autenttinen murhakaasukammio, vaikka siellä ei murhattukaan ketään. Dachausta kiinnostuneet voivat lukea aiheesta lisää esimerkiksi artikkeleista ”Reexamining the ’Gas Chamber’ of Dachau” ja ”The Dachau Gas Chamber Myth”.

Murhakammioväitteistä tekee koomisen jo se, että huoneen oveen on maalattu pääkallon kuva sekä tekstit: ”Hengenvaara! Älä avaa! Vaara! Kaasua!” Valtavirtaisen holokaustitarinan mukaan saksalaiset kuitenkin yrittivät salata kansanmurhahankkeen juutalaisilta, jotta nämä olisivat menneet murhakammioihin vastustelematta. Miten räikeät hengenvaaratekstit sopivat yhtälöön?

"Kaasukammion" oven varoitustekstit.
”Kaasukammion” oven varoitustekstit.

Kafkan haastattelu poiki myös toisen reaktion. Helsingin sionistit ja äärivasemmistolaiset ilmoittivat, että veronmaksajien täytyisi kustantaa ”holokaustin” uhreille muistomerkki. Sekä äärivasemmisto että Suomen juutalaisjärjestöt ovat viimeisen vuoden aikana vaatineet lisää pakkomonikulttuurisuutta kasvavan rikollisuuden ja köyhyydenkin uhalla.

Muistomerkkihanketta kannattanut juutalaisaktivisti Yaron Nadbornik johti viime keväänä mielenosoittajajoukkoa, joka marssi Helsingissä ”monikulttuurisuuden” puolesta. Useat juutalaiset ovat todenneet, että he haluavat, että muslimien vapaa maahanmuutto Eurooppaan jatkuu siksi, että nationalistiset asenteet saattaisivat jossain vaiheessa kärjistyä antisemitismiksi.

Mitä on tapahtumassa suomalaisten eettiselle selkärangalle? Valtiovarainministeri Alexander Stubb sai pitää pestinsä puhuttuaan ”muunneltua totuutta” hallintarekistereistä. Media hekotteli aiheelle hetken, ja sitten valehteleva poliitikko jatkoi normaalia päiväjärjestystään.

Nyt juutalainen valehtelee olleensa kaasukammiossa leirillä, jossa ei yhdenkään historioitsijan mukaan ollut kaasukammiota. Median mielestä juutalaisen ei edes tarvitse puolustaa tarinaansa julkisuudessa. Eliitti ei koskaan valehtele – se puhuu vain ”muunneltua totuutta” tai muistelee ”potentiaalisia kaasukammioita”.

 

Arvi Pihkala

41 kommenttia

  1. Muistakaahan sytyttää huomenna kynttilä kaikkien vainottujen muistopäivänä. Natsit tekivät murhaamisesta teollisuutta, jota ei saa unohtaa.

    Plusääni(4)Miinusääni(65)
    1. Kaikkien pitää sytyttää kynttilä juutalaisten murhaamien kristittyjen muistoksi.

      Juutalais-bolshevikkinen vallankumous ja sen teurastajat, mm. juutalaiset Yagoda, Dzerzhinski, Kagannovich et al. tappoivat kokonaisen kristityn kansan. Mitä tahansa juutalaiset sitten ovatkin kärsineet, se kalpenee tämän johdonmukaisen kansanmurhan rinnalla.

      Minua oksettaa se, että vain yhtä ryhmää itketään. Ja kuitenkin tämä ryhmä on tanssinut murhaamiensa ihmisten haudoilla.

      Jo riittää tämä hyysääminen.

      Plusääni(55)Miinusääni(5)
        1. Venäjän sivistyneen lukeneiston. Juutalaisjohtoinen bolshevikkivallankumous tappoi nimenomaan sen osan Venäjän kansasta, joka ylipäätänsä ymmärsi jostakin jotakin. Tämä oli ihan aito kansanmurha ja mikään juutalaisten keksimä/kuvailema ”kansanmurha” juutalaisia kohtaan ei ole koskaan ollut tältä planeetalta.

          On erittäin, erittäin vastenmielistä nähdä, kuinka ns. ”hyvät ihmiset” masturboivat vuosikymmenestä toiseen omaa tuskaansa ”holokaustimuistomerkkien” luona ja samaan aikaan kulkevat ohi menneisyydestä kuuluvien kristittyjen tuskanhuutojen.

          Vain yhtä itketään ja loputtomasti hierotaan sitä omaatuntoa, vaikka siitä samasta ryhmästä löytyy vuosisadan pahimpia tappajia.

          Ei käy ! Jo riittää ! Patalakit olkoon jo vihdoinkin hiljaa tai surkoon omassa joukossaan. Kukaan ei ole kysynyt heiltä, koska HE KORVAAVAT tappamilleen kristityille? Koska? Koska alkaa hunaja ja raha kulkemaan Luvatusta maasta tänne päin?

          Plusääni(37)Miinusääni(1)
    2. Yhtäkään juutalaista ei tapettu keskitysleireillä, ja vaikka olisikin, en takuulla muistelisi kuolleita juutalaisia. Kuolleiden saksalaisten SS sotilaiden muistoksi sen sijaan voisinkin pari kynttilää sytyttää. Tiedän toki, että SS:ssä palveli myös joitain suomalaisia, mutta koska suomalainen on luonnostaan rietas, paha, turmeltunut, rienaava ja Saatanaa palvova heittiö, en niitä sotilaita muistele yhtään.

      Nimimerkkisi on varsin ironinen, sillä olet kaukana täysjärkisestä.

      Plusääni(14)Miinusääni(4)
      1. Oletko trolli?

        Onko tarkoituksesi näyttäytyä jonkinlaisena natsin stereotyyppinä, mahdollisimman vastenmielisenä ja tympeänä, joka on paitsi väärässä, myös typerä?

        Kukaan ei tosissaan väitä, etteikö keskitysleireillä/työleireillä tapettu juutalaisia, koska heitä tapettiin, mutta oliko silloinkaan kyse massatuhonnasta vai yksittäistapauksista. Sotaolosuhteiden ankara rangaistusmenettely on oma asiansa. Ketään ei kuitenkaan tapettu kaasulla. Jos sinulla on fyysisiä todisteita muusta, ole hyvä ja esitä ne.

        Plusääni(13)Miinusääni(3)
    3. Sytytän kynttilän Dresdenin, Kölnin, Hampurin, Berliinin ym. liittoutuneitten rikollisten tuhoamien saksalaisten ihmisten muistolle. Nurnbergin ym. näytösoikeudenkäyntien oikeusmurhien syyttömille, viattomille uhreille. Neuvostoarmeijan raiskaamien ja murhaamien saksalaissiviilien muistolle. Liittoutuneitten kiduttamien ja murhaamien saksalaissotavankien muistolle. – Jos yleensä sytytän mitään kynttilää? (Toisen maailmansodan ns. voittajien vääryyksien ja rikosten ”kunniaksi” voisi panna vaikka synagogan iloisesti palamaan…?)Ehkä mieluummin korkkaan hyvän oluen kaatuneiden SS-miesten kunniakkaalle muistolle? Juutalaiset verenimijät rahastavat saksalaisia holokaustipaskallaan maailman tappiin, ellei sille tehdä ”toppia”… 27. tammikuuta on sionistivalheen murheellinen, häpeällinen päivä. Järkevät ihmiset: Sanoutukaa irti propagandasta ja avatkaa silmänne näkemään totuus, joka ei pala tulessakaan! = Holokaustimyytti on valhepropagandaa!

      Plusääni(27)Miinusääni(3)
      1. Lisäksi sytytän kynttilän sionistien ja amerikkalaisten surmaamille miljoonille ihmisille: palestiinalaisille, vietnamilaisille, irakilaisille, syyrialaisille, libyalaisille, libanonilaisille. Kaikille niille, joita barbaarinen sionistien hallitsema demonivaltio on säälimättä jahdannut levittäessään sionistista ”demokratiaa”.

        Sytytän kynttilän niille tuhansille naisille ja lapsille, jotka sionistiarmeija yhdessä falangistiluopioiden kanssa surmasivat Shatrassa ja Shabilassa. Japanilainen lääkäri on tästä kirjoittanut ja eräs juutalaisvaltion ikoni, Libanonin teurastaja, Ariel Sharon, istui vieressä katsomassa. Näille tapetuille, hirviöiden tappamille, sytytän kynttilän ja rukoilen, että tappajien kansat saavat ansionsa mukaan.

        Sytytän kynttilän raiskatuille, kidutetuille, murhatuille valkoisille Etelä-Afrikassa. Siellä Mandelan nimen alla valkoisia tapetaan säälittä, ilman pienintäkään sääliä. Näille valkoisille, jotka ovat unohdettuja, kärsiviä, pilkattuja, minä sytytän kynttilän.

        Minä sytytän kynttilän niille kymmenille miljoonille venäläisille ja ukrainalaisille kristityille, jotka maailmanhistorian kammottavin etninen hyökkäys tappoi naapurimaassamme vain n. 80-100 vuotta sitten. Niille äideille, isille ja lapsille, jotka juutalaisvetoinen Cheka ja NKVD raastoivat kodeistaan ja julmasti ensin kiduttaen ja säälimättömästi kiusaten, tappoivat.

        Minä muistan ja sytytän todellakin kynttilän miljoonille saksalaisille, jotka raiskattiin ja tapettiin rauhan jo tultua.

        Minä muistan. Minä muistan.

        Plusääni(38)Miinusääni(2)
      2. Natsit saivat turpaansa liittoutuneilta ansionsa mukaan. Ja todella hyvä näin, ei ainakaan silloin maailma huonommaksi mennyt. Tavallisille saksalaisille tuo Aatun hurmioon meno ja sotarikosten tekeminen on vieläkin hirveä häpeä ja sitä ei kannata ruokapöydässä puheeksi ottaa. Saisivat meillekin korvata Lapin polttamisen korkojen kanssa. Suomisotilas ei koskaan olisi mennyt vanhan rajan yli, jos ei isojen herrojen ja sakujen Suur-Suomi ajattelu olisi ollut vallalla.

        Plusääni(1)Miinusääni(15)
        1. Vastaaminen teikäläisille on yhtä turhaa kuin metsään huutelu, mutta olkoon nyt.

          Ensinnäkin, jotakin sosialistista ladaa olisit sinäkin nahkatakki päällä ajanut sotien jälkeen, jollet olisi kuollut Siperian junassa, jolleivat saksalaiset olisi vähistäänkin antaneet apua Tali-Ihantalan taistelujen aikana. Silloin Saksa oli jo ahdingossa, mutta ei hylännyt aseveljiään.

          Mikä helvetin hurmio? Adolf Hitler ajoi Saksan kansan asiaa eikä polvistellut sionistien edessä. Saksa oli ajettu sionistien johdolla kurjuuteen, rikkaat sionistit steppailivat varovasti kaduilla, ettei turkiksiin tartu likaa, kun kunnon ihmiset kerjäsivät ruokaa.

          Siten tuli Adolf Hitler ja simsalabim, asiat kuntoon ja keinottelijat ulos maasta ja hopsassaa kaikilla on työtä ja hyvinvointi nousee hurjaa vauhtia.

          Juuri nyt elämme samanlaisessa tilanteessa, ainoastaan sionistit ja heidän lakeijansa rikastuvat. Kaikissa valkoisissa maissa on menossa itsemurha: kaikki teollisuus annetaan pois, teolliset työpaikat pois, rajat auki elintasopakolaisille, joiden elintaso maksetaan velalla ja omien etujen heikentämisellä.

          Mitä tekee samaan aikaan juutalaisten valtio, Israel?

          Sulkee rajansa, huolehtii vain ja ainoastaan omasta kansastaan. Elää USA:n ja muiden valtioiden tuella. Ja lisäksi kehtaa vielä joka ainoassa valkoisten maassa vaatia meitä suvaitsemaan, vaikka itse ei tunne sellaista sanaa.

          Sanon suoraan: Jos ei vähemmästä viha nouse, jos ei tällainen kaksinaamaisuus nosta vihaa, niin mistä se sikiää?

          Jos näkisin juutalaisvaltion aukaisevan rajansa, ottavan velkaa muslimien vuoksi niin voisin harkita edes kohtalaista mielenmuutosta. Mutta ei. Yksi ei auta, ei välitä.

          Mutta, jumalauta, saarnaa koko ajan.

          Plusääni(18)Miinusääni(2)
  2. Mikäli historiaa on väärennetty ja tuleville historianopettajille syötetään täyttä soopaa, tilanne on tämä:

    Magneettimedian kaltaiset julkaisut tavoittavat vain marginaalisen osan väestöstä, kun väärennetyn historian oppitunneilla istuneita on väestöstä 100 %. Tämän pohjalta pitäisi tehdä se johtopäätös, että mikäli opettajakoulutuksen avainhenkilöitä ei voi vaihtaa, todisteet väärennetystä historiasta tulee kohdentaa suoraan historianopiskelijoille ja jo valmistuneille opettajille. Samalla heitä tulee ohjeistaa, että heitä ei jätetä yksin sellaisten totuuksien kanssa, joista he eivät edes tiedä miten niiden kanssa tulee menetellä jos he haluavat samaan aikaan opettaa totuutta ja kuitenkin pitää työnsä.

    Plusääni(26)Miinusääni(3)
  3. Suomen kansallisen vastarinnan sivut on jollakin juutalaisvehkeilyllä suljettu. Suomi 24 kieltäyyy edes julkaisemasta kysymystä? Mikä sobiborin agitaatio nyt on käynnissä? Mv media toimii, mutta mv media on taustoja valoittamaton. Taustoihin pureutuvat magneetti ja kansallinen vastarinta on hyökkäyksen kohteena. Onko aika tarttua kirveeseen?

    Plusääni(24)Miinusääni(3)
    1. Hyvä merkki. Vastustaja pelkää sittenkin.

      Itse asiassa juutalaiskriittisyys lisääntyy juuri nyt tsunamin lailla. Meitä on jo maailmassa varmuudella miljoonia ja kohta se kriittinen piste.

      Historia toistaa itseään: Juutalaisten party on taas kohta over!

      Plusääni(30)Miinusääni(3)
  4. Niinpä niin. ”Kafkamainen” tilanne. Juutalaiset ja heidän valheensa…

    Plusääni(15)Miinusääni(4)
  5. Tästäkö tämä ny alkaa? Jokainen vähänkään toistamieltä oleva sivusto tukitaan, jokainen järkevä ja perusteltu kannanotto kielleetään, kaikkien kenen mielipide on vastoin suvakkiglobalismia turpa tukitaan. HURRRAA VAPAA JA ITSENÄINEN SUOMI josta poliittisiet broilerin on tehneet pelkän läjän paskaa.

    Plusääni(14)Miinusääni(2)
    1. Toisinajattelijat halutaan vaientaa, tottakai.

      Lopullinen tavoite on tietenkin, että toisinajattelijat haetaan yöllä kodeistaan ja viedään ensin hakattavaksi ja kidutettavaksi ja sitten he vain häviävät. Meilläkin on maassa sionisteja ja heidän lakeijoitaan, jotka välittömästi tilanteen salliessa mielihyvin alkaisivat ihmisten tappamisen.

      Mutta internetyhteyksiä ja tiedonkulkua tuskin voidaan noin vain estää. Mutta kyllä sitä yritetään kohtapuoliin, aivan varmasti.

      Kaikenlainen verkostoituminen ja, valitettavasti, aseistautuminen, on välttämätöntä. Tässä yhteydessä pitää tietenkin muistaa sanoa, laillinen aseistautuminen. 🙂 Mutta aseistautuminen, niin tai näin.

      Sen pitää mennä niin, että kun yksikin kansallismielinen kärsii niin eliitti kärsii saman kymmenkertaisesti. Pitää olla kamikaze-asenne, Pyhä Tuuli, jos mennään niin sitten kovalla hinnalla, todella kovalla hinnalla.

      En olisi uskonut tätä sanovani vielä viisi vuotta sitten, mutta kyllä siltä näyttää, että valkoisten ihmisten viimeinen toivo on juuri tämä. Demokratia on pelkkä vitsi. Soini sai naurattajana ja tyhjänpuhujana noin viidenneksen kansasta taakseen ja mitä hän teki? Hän myi kansansa heti. Ja halvalla. Nyt meillä on tilanne, että ns. ”oppositio” koostuu ihmisistä, jotka ilomielin heti pistäisivät erimieliset seinää vasten eli mitä tässä äänestäisi?

      Vihreitä? Vasemmistoa? Eli siis mielipuolisia, väkivaltaisia antifasisteja, jotka tuskin pystyvät olemaan tappamatta toisinajattelijoita eli meitä jo nyt.

      Demareita? Voi hyvä Sylvi. Nämä ulpukat ja iivarit ovat niin maansa myyneitä kuin maansa myynyt voi olla.

      Kokoomus,kepu, kristilliset? Herran tähden, voiko enää olla enempää polvillaan sionistien edessä? Huulet törröllään, paikat rasvattuina, tule ja ota! Vie kaikki, kunhan saan itse jonkin viran.

      Uudet puolueet eli Persu 2.0 ? Nämä ovat puhdas valeoppositio, kuten soinilaiset. Heidän ensimmäinen mantransa on, että ”ei rasisteja”, joka tarkoittaa samaa kuin valkoisten kansanmurha. Jos siellä joku pääsee eduskuntaan niin hänen pitää ensimmäiseksi suudella jonkun stillerin ja kantorin kättä ja julistaa rakkauttaan kouluja ohjuksilla pommittaviin psykopaatteihin.

      Ainoa oikea puolue olisi Kansallinen Vastarinta eli kansalllissosialistinen puolue, mutta se ei sittenkään ala Suomesta, vaan joko USA:sta tai Itä-Euroopasta.

      Pitää vain kestää, verkostoitua, aseistautua. Olla rohkea ja puolustaa omaa maata, omia ihmisiä, meidän suloisia lapsiamme, meidän kansaamme. Demonit ja hirviöt pitävät valtaa, sellainen on nyt maailmamme, mutta siinä meidän on elettävä.

      Ja kun aika tulee, pitää periä mahdollisimman kallis hinta näiltä demoneilta.

      Plusääni(27)Miinusääni(3)
  6. Saksalainen keisarikunta käsitti aikoinaan myös Alankomaat ja Belgian. Itäraja oli Verdunissa. Saksalainen kulttuuri on Euroopan sydän ja saksalaiset olivat 1900-luvulle tullessa jo yli tuhat uotta vanha kulttuuri. Se on kristinuskon vankin tukipylvä ollut aina ja siis eurooppalaisen sivistyksen olennainen osa. Saksalaiset itse olivat siis kristittyjä ka mielsivät itsensä kunnolliseksi väeksi. Koulutus ja oppineisuus ja sivistys siis ovat aina olleet korkeimpaa luokkaa. Jos tuhoat saksalaiset, tuhoat samalla muut valkoiset kulttuurit, sillä e eivä kestä ilman saksalaisia. Saman tien menee koko ihmiskunta. Juuri tällaista yritetään eli ihmiskunnan bolshevisointia.

    Kuinka ihmeessä mitä naurettavin holokaustivalehtelu on saatu muiden kansojen päihin ja että heillä on otsaa katsoa kieroon saksalaisia ja muutenkin kaikkea valkoista kansallista kulttuuria ym? Aivan surkeaa ja halveksittavaa tyhmyyttä. Todella järeästi uunotettua. Mainostelevision ja aivopesun kasvattamat saksalaismassat koettavat usoa holohoaxiin myös ja siis ovat henkisesti jo kuolleita pakolaishyysäyksineen. Järjetäytynyt juutalaisuus hallitsee yhteiskuntia ja syöttää myrkkyä joka tuutista. Vapaamuurarit ovat sen pussiin käyneet sotia ja myrkyttäneet ja luoneet nykyisen mallin mukaista demokratiaa ja muuta saastutusta ja mädättäneet myös ihmiskuntaa.

    Plusääni(23)Miinusääni(2)
      1. Kannattaa matkustella ja tutustua asioihin, niin silmät avautuu.
        Sakemannien kohteena eivät olleet pelkästään juutalaiset, vaan slaavilaiset olivat ali-ihmisiä, samoin vammaiset, sairaat jne…. Ette te 25 kovaa natsia pysty totuutta muuntelemaan täältä Suomesta käsin. Kaikkien onneksi.

        Plusääni(1)Miinusääni(27)
    1. Repe hyvä, pelkästään Auswitschissä tapettiin 1,5 miljoonaa ihmistä. Eivätkä kaikki suinkaan olleet juutalaisia, slaavit, romaanit, puolalaiset, sairaat, lapset, vanhukset jne. kelpasivat tuhottaviksi. Kaikki on todettu 100 %sti, kaivettu ruumit ylös, valokuvattu, filmattu. Kymmeniä tuhansia tunnustuksia. Et varmaan ehkä tajua, ettei tuollaista massamurhaamista oikein voi piilotellakaan saati mitenkään puolustella. Voit hypätä helposti ulos lessutyhjiöstäsi ja opiskella historiaa sekä kaikki tällä palstalla houruilevat myös empatiaa.

      Plusääni(1)Miinusääni(26)
        1. Menkää ressukat tapaamaan vanhempia norjalaisia, tanskalaisia, liettualaisia, virolaisia, latvialaisia, venäläisiä……Mistä lie johtuu valtava viha sakemanneja kohtaan? Juurikin juttelin erään nuoren ukrainalaisen kanssa siitä, että lähes kaikilla siellä on sukulaisia, joita eliminoitiin valtavasti operaatio Barbarossan aikana. Sen jälkeen myös tietty Stalinin vainoissa. Käykääpä KGB-museossa Liettuassa. Vaikka siellä ei todellakaan ihailla venäläisiä, ei kyllä sakujakaan. Sakut nimittäin murhasivat kahdessa vuodessa 10 kertaa enemmän liettualaisia kuin venäläiset 50 vuodessa. Että silleen, historia on kirjoitettu ettekä te muutamat voi sitä mitenkään muuttaa, sori vaan.

          Plusääni(0)Miinusääni(17)
          1. Puhdasta propagandaa.

            Kun saksalaiset etenivät Ukrainaan niin heidät otettiin vastaan vapauttajina. Paikalliset ihmiset kertoivat, että juuri juutalaiset olivat olleet bolshevikkien etulinjassa vainoamassa ukrainalaisia.

            Olen matkustanut Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä kevyesti sellaiset 500 työpäivää ja matkustan vieläkin. Paikallista kansaa vainosivat ennen sotia ja sen jälkeen bolshevikit. Piste.

            Bolshevikkien johto oli erittäin vahvasti juutalainen. Piste.

            Kun Saksan ja Bolshevikkivenäjän välillä oli sota niin luonnollisesti syntyi molemminpuolinen viha, tämä on helppoa ymmärtää. Mutta silti Ukrainassa suhtautuminen oli saksalaismyönteinen. Ja jos Saksa olisi voittanut, koko Euroopan hyvinvointi olisi käsittämättömän korkealla verrattuna siihen, että Venäjän kansa mataa vieläkin bolshevistisessa mudassa.

            Puhut saksalaisvihasta. Olen matkustanut lähes kaikissa Euroopan maissa viimeiset 30 vuotta työasioissa ja tämä ei pidä paikkaansa. Puhut voittajien, erityisesti juutalaisten, propagandaa.

            Ja oli miten oli, tämä loputon juutalaisten kärsimysten muistelu on perverssiä, suorastaan sairasta. Ikään kuin viimeisen 120 vuoden aikana vain juutalaiset olisivat kärsineet ja vain juutalaisille täytyy loputtomasti korvata.

            Se on sairasta, se on väärin, se on rikollista ja se loukkaa muita kansoja, jotka ovat kärsineet vähintään yhtä paljon. Sen pitää loppua.

            Plusääni(22)Miinusääni(0)
  7. Sotilasdiktatuuria ei onneksi tullut eikä sitä Saksan tuomaa ”hyvinvointia”. Kyllä on kelvannut Suomessa elää ja maailmalla kulkea, työasioissakin yli 20 vuotta. Myönnän kyllä tuon, että Ukrainassa Sakut otettiin alkuun vastaan vapauttajina, mutta kun joukkotuhot mm. Sobi Borissa paljastuivat, takki kääntyi. Siinä kun meni lapsi pesuveden mukana teollisessa tappamisessa. Kyllä siitä vouhottaa kannattaa maailman tappiin.

    Plusääni(1)Miinusääni(11)
  8. Ei se takki mihinkään kääntynyt, se käännettiin voittajan toimesta ja väkivalloin.

    Jos saksalaiset olisivat voittaneet, Eurooppa voisi nyt hyvin ja valkoiset kansat voisivat luottaa tulevaisuuteen.

    Jos pidät nykytilannetta hyvänä, kaikella kunnioituksella, olet idiootti. Olemme menettäneet teollisen pohjamme, olemme velkaantuneet korviamme myöten. Koko valkoinen maailma on alistettu huolehtimaan kolmannesta maailmasta.

    Samaan aikaan juutalaisvaltio ei auta ketään ja huolehtii vain omistaan, mutta valkoisten maiden juutalaiset huutavat meitä huolehtimaan kaikista. Kiinalaiset ryöväävät rahat, työpaikat ja raaka-aineet.

    Missä se hyvä nyt on? Kerro minulle, mitä hyvää me nyt odotamme ja mistä se ilmestyy?

    Parin vuoden päästä me maksamme näistä ”turvapaikanhakijoista” 10 miljardia vuodessa ja palkaksi saamme raiskauksia ja solvauksia. Samalla rahalla voisimme maksaa jokaiselle suomalaiselle syntyvälle lapselle 100.000 euroa käteen aina sataantuhanteen lapseen asti.

    Tämä nykymeno ei ole enää idioottimaista, se on oman maamme kansalaisten kansanmurha. En halua elää muslimimaassa, haluan elää maassa, jossa oma, valkoinen kansani elää niin kuin on aina elänyt.

    Juutalaiset eläköön siinä onnelassa, joka heitä on varten on rakennettu ja maksettu ja maksettu ja maksettu ja maksettu…. Sitä on jo maksettu ja nyt riittää rahankeruu siihen saaviin.

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
  9. No sitten olen idiootti, kun tykkään asua kauniissa ja puhtaassa Kotosuomessa. En ole uskovainen, mutta koulussa opetettiin, että ”älä tuomitse, jottei sinua tuomittaisi”. Minulle ei ihmisen ihonväri merkitse mitään. Kun on ollut töissä kansainvälisissä ympyröissä, on väkisinkin tutustunut monenlaisiin ihmisiin. Hyvin on pärjätty ja noita köyhempiä maita on tullut autettua, samoin kuin kotimaan heikompiosaisia. Itse saan tällaisesta hyvän mielen.
    Voin vain kuvitella, minkälaisia traumoja on tullut ihmisille (sekä murhaajille että uhreille) esim. tuolla Babi Jarissa, jossa kahdessa päivässä teurastettiin 33.771 ihmistä (tiedot Saksan armeijan tarkoista raporteista, joita eivät ehtineet tuhota). En tunne myötätuntoa holokaustin kieltäjille enkä tietysti bolsevikeillekään heidän teoistaan.

    Plusääni(1)Miinusääni(18)
    1. Tykkää, tykkää, kukapa ei tykkäisi, mutta miten sujuu tykkääminen, kun olemme kaikissa valkoisissa maissa vähemmistönä?

      En ole vielä nähnyt hyvin toimivaa mustien valtiota, vain surkeita räpellyksiä ja alhaisen elintason.

      Haluatko kenties Afganistanin tänne , tai Irakin, tai ehkäpä Somalian?

      Minä haluan elää täällä omassa maassani turvallisesti ja omieni joukossa.

      Jos se diversiteetti on niin hyvä niin miksei Ruben Stiller vaadi sitä Israeliin? Jos muslimi on niin ihana niin miksei Dan Kantor vaadi heitä Israeliin?

      Minä näen ihmisiä, jotka puhuvat kaksihaaraisella kielellä.

      Ja ihmisiä, jotka haluavat meidän lopettavan epäilemisen ja uskovan sen, mitä ylhäältä sanotaan. Ei käy, jokaisella on lupa epäillä, aivan sama pahoittaako siitä joku mielensä, mutta kaikkea saa aina epäillä. Juutalaiset olkoot hiljaa, jos kaikki eivät halua uskoa heidän sanomaansa. Minä saan epäillä ihan niin paljon kuin haluan ja ihan mitä vain ja koska vain ja missä vain. Siinä asiassa juutalaisella ei ole mitään sanomista, ei yhtään mitään.

      Plusääni(17)Miinusääni(0)
    2. Lukuja on kaikenlaisia, mutta kukaan ei julkista niitä lukuja, joita JUUTALAIS-bolshevistinen maailma teki. Tunnetko hahmon nimeltä Yagoda? Hän oli NKVD:n johtaja ja juutalainen. NKVD:n johdossa oli tavattoman paljon juutalaisia ja he siis tappoivat miljoonia, mutta näistä ei puhuta, näille ihmisille ei järjestetä muistomerkkejä, heitä ei joka vuosi tuoda esiin, heidän jälkeläisilleen ei makseta sataa vuotta korvauksia.

      Yhtäkään Hollywoodin elokuvaa ei ole tehty näistä juutalaisista, jotka tappoivat ja tappoivat ja tappoivat.

      Aivan kuin nämä ihmiset eivät olisi ihmisiä, aivan kuin vain juutalaisia pitäisi surra ja vain sitä pitäisi varoa ettei vain juutalainen pahastuisi.

      Se on loukkaavaa, se on rienaavaa, se on solvaamista. Se on väärin.

      Jos jatkuvasti pitää muistella vain yhden ryhmän kärsimyksiä niin silloin elämme Orwellin maailmassa.

      Haluaisin nähdä juutalaisen tunnustavan heidän syntinsä, pyytävän anteeksi, vuodattavan kyyneleitä, osoittavan olevansa ihminen, arvostavan kristittyjä.

      Mutta en koskaan, milloinkaan, näe muuta kuin omaa kohtaloaan valittavan juutalaisen. Vaikka kymmeniä miljoonia ihmisiä hävisi, tapettiin, kiusattiin, kidutettiin. Mutta vain Se Holkausti, Se Keskitysleiri, Se Anne Frank.

      Se on väärin, Värin, väärin, väärin.

      Plusääni(19)Miinusääni(0)
    3. Tuo dokumentti on vain väärennös. Yleensäkään mitään ei tuhottu kyllä muutenkaan. Traumoja syntyi kyllä Kiovassa terroristien pommien murhaamien 3000 saksalaissotilaan ja useiden tuhansien siviilien omaisille ja ystäville. Wehrmacht oli vihollisen puolella siinä suhteessa, että nuo pommit olisi voitu ehkäistä uudella menetelmällä, jonka suomalaiset kertoivat kyllä saksalaisille.

      Epäilemättä tuo isku johti myös rangaistuksiin. Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että rikollisille ei juuri edes pystytty kostamaan tuota rikosta. Yleensä juuri teloitetaan 10-kertainen määrä todennäköisiä syyllisiä tai vastustajan nokkamiehiä. Nyt nimenomaan ei näin tehty.

      Plusääni(4)Miinusääni(1)
    4. ”Täysjärkiselle” – tuo ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” on puhuttu ULKOKULTAILIJOILLE, tekopyhien riehuntaa vastaan. Lause on kohdissa Matt. 7:1 ja Luuk. 6:37, ja jakeista Matt. 7:5 ja Luuk. 6:42 käy ilmi, että Jeesus puhuu ulkokultailijoille.

      Koko Raamattu käskee oikeita kristittyjä (Kristuksessa pelastuneita) tuomitsemaan syntejä, siis nuhtelemaan ja varoittamaan syntisiä: Snl. 12:1; 27:6; 13:1; 13:18; 2. Tim. 4:2; Gal. 6:1; Tiit. 2:15; 1. Tim. 5:20; 1. Tess. 5:14; Ef. 5:11; Ps. 141:5; Jaak. 5:19-20.

      Esimerkiksi väärät uskonnot (juutalaisuus, islam jne.) ovat epäjumalanpalvelua, jumalanpilkkaa, syvää syntiä elävän Jumalan edessä. Jeesus käskee tekemään kaikista kansoista opetuslapsiaan (siis kristittyjä): ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt. 28:19-20). Juutalaisuudesta ja islamista tulee siis varoittaa ja nuhdella. Ainoa tie Jumalan yhteyteen on Jeesus Kristus, Joh. 14:6; Ap. t. 4:12.

      Mitä Babi Jariin tulee, lue:

      http://rollimetsatonttu6.blogspot.fi/2014/05/vesa-ilkka-laurio-babi-jar-ja-einsatz.html

      http://rollimetsatonttu6.blogspot.fi/2014/05/vesa-ilkka-laurio-babi-jar.html

      Muutenkin kehotan totuuden tielle.

      Plusääni(8)Miinusääni(1)
    5. Eikun olet idiootti, koska tykkäät tehdä töitä ja lutkuttaa kullia jossain Technopolis -nimisessä yrityksessä juutalaisen esimiehen holhouksessa. YLENNYS JA PALKANKOROTUS kaiken yleisen monopolikapitaalin aiheuttaman toivottomuuden keskellä, pitää vain äänestää monikulttuurisuuden puolesta, niin kuin jutkupomo sanoo.

      Ensinnäkin, älä sotke Kristusta ihonväriin, se on sinun jutkupomo jolle ihonväri on niin kovin tärkeä. Toisekseen, älä sotke itseäsi Kristukseen, sinä et ole tehnyt mitään köyhimpien maiden puolesta, päinvastoin, riistänyt sen minkä ylenemiskiimassasi olet pystynyt puolustamalla tyhjästä painettua jutkuvelkaa. Kolmanneksi, minä olen Kristuksen miehiä, enkä tosiaankaan tiedä miten huomenna askeleni asettelisin Mestarin jalanjälkiä seuratakseni.

      Plusääni(6)Miinusääni(2)
    6. Kehotat meitä myötätuntoon ja jo seuraavassa tekstissä kerrot että et koe myötätuntoa ’holkaustin kieltäjiä’ kohtaan. Siis toisinajattelija ei ansaitse siulta edes perusinhimillistä myötätuntoa. Niin on kamala vihaideologia tuo holocaustianismi.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  10. Kattava selvitys aiheesta babi Jar:

    http://rollimetsatonttu6.blogspot.fi/2014/05/vesa-ilkka-laurio-babi-jar.html

    Aiheeseen liittyvää myös:
    https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/13/sampo-ahdon-kirja-arvosteluja/

    ”Enimmäkseen Rislakki kuitenkin toistaa yleisesti esitettyjä numerotietoja kuten sitä, että Ukrainan Babi Jarissa surmattiin yli 100 000 uhria, lähinnä juutalaisia. Luku lienee peräisin Ilja Ehrenburgin ja Vassili Grossmannin sylttytehtaasta, joka levitti sitäkin tietoa, että Katynin murhaajat olivat saksalaisia. Babi Jarin uhriluku joka tapauksessa vaihtelee eri lähteissä siinä määrin, että ainakin itse pidän sormeni poissa arvio- pelistä. Neuvostoliittolainen suuri tietosanakirja vuodel ta 1970 mainitsee luvun “jopa 70 000”, saksalainen Das Grosse Lexikon des Dritten Reiches 33 371 ja Toronton yliopiston vuonna 1988 julkaisema The Encyclopedia of Ukraine 3000. Tiedossani oleva enimmäisluku on Vitali Korotyh -nimiseltä kirjoittajalta Ogonjok-lehdestä huhti kuulta 1990. Hänen mukaansa uhreja olisi ollut 300 000.”

    Näin Ahto. Blogista: ”Kyllä tuossa koko Babi Jarin teurastustarina esitetään lähes täysin Ehrenburgin kynäilyksi. Saksalaisten ilmakuvathan eivät osoita Babi Jarin laaksosta ainuttakaan joukkohautaa, saati merkkejä usein väitetystä hautojen tyhjentämisestä (todisteiden hävittäminen). Neuvostoliiton aikana koko alue oli suljettu eikä mitään muistomerkkejä ollut. Asiathan menivät niin, että saksalaisten vallatessa Kiovaa partisaanit räjäyttivät koko kaupungin keskustan asukkaineen, jolloin yli 3000 saksalaissotilasta kuoli ja noin 30 000 ukrainalaista siviiliä. Ymmärrettävää oli, että Kiovan keskustassa tapettiin oletettuja syyllisiä ja puoluejuutalaisia ym. (ei siis Babi Jarin laaksossa). Saksalaisten raporteissa puhutaan 33 000 teloitetusta, mutta saksalaisten raportteja (myös Wehrmachtin ilmoitusta) on esitetty perustellusti joko väärennyksiksi tai sitten esimiehille ja asiakirjoihin laitetusta menestyksellisen operaation paisuttelusta. Tähän viittaisikin ukrainalainen luku 3000. Koko juttu jää arvoitukseksi. Nämä tiedot ovat Kosiekin kirjasta Der Grosse Wendig.”

    https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/15/valheet-barbarossa-operaatiosta/

    ”Monelle ei ehkä ole selvää, että tuohon aikaan oli kaikki vastarinta siviilien taholta kielletty kansainvälisessä sodankäyntisäännöstössä. Sissisodan piti loppua, kun maa tuli täydellisesti miehitetyksi. Tärkeimmät kv sopimukset olivat 1907 Haagin sopimus maasodankäynnistä ja sitten Geneven 1929 sopimus, jossa käsiteltiin lähinnä sotavankien kohtelua sodassa. Kaikkinainen partisaanisota oli siis kiellettyä tuohon aikaan ja nykyisinkin Geneven 1949 sopimuksen mukaan on sissillä oltava asepuku, josta hänet voi tunnistaa tai ainakin merkki, sissijoukolla vastuullinen komentaja ja asetta ei saa kantaa piilossa, vaan sen on oltava näkyvillä. Laittomat sissit saa teloittaa nykysääntöjen mukaan tuomioistuinkäsittelyn jälkeen. Mutta 2. maailmansodan aikaan itse teossa kiinni jääneen sissin sai teloittaa ilman sotaoikeuden päätöstä eli partisaanien teloitus oli täysin kansainvälisen oikeuden mukaista ja itse asiassa yleinen käytäntö. Myös Suomessahan sotaoikeus tuomitsi desantit yleensä kuolemaan ja heitä teloitettiin myös ilman oikeudenkäyntiä. Saksan armeijassa kuitenkin myös taistelussa vangitut ase kädessä tavatut partisaanit tuomittiin sotaoikeudessa eli heitä ei teloitettu suoraan. Ennen sotaa Hitler antoi mahdollisuuden teloittaa partisaaniepäiltyjä upseeripäätöksellä ilman sotaoikeutta. Tätä ei kuitenkaan haluttu tehdä armeijan piirissä, mikä on myös monta kertaa näytetty. Käytäntö oli, että tutkinta ja oikeuden päätös vaadittiin (Lähde esim. Erhard Moritzin esittämä dokumenttikokoelma vuodelta 1970). Raporttien mukaan julkisella hirttämisellä oli partisaani-iskuja hillitsevä vaikutus. Oli yleistä, että partisaanit teloitettiin julkisesti ja kaulassa luki varoitus siitä, että näin käy sabotööreille, vakoojille, partisaaneille yms. Partisaanit, jotka eivät jääneet kiinni itse teossa, sai kv sopimusten mukaan teloittaa oikeuden päätöksellä. Näin Saksan armeija myös toimi. On vielä huomattava, että sääntöjä oli noudatettava, vaikka maa olisi esim. joutunut laittoman hyökkäyksen kohteeksi. Sopimukset edellyttivät niiden noudattamista myös tällöin. Tämä on syytä muistaa, kun filmeissä ym. korostetaan Saksaa hyökkääjänä ja neuvostolaisia, ranskalaisia ym. sankarillisina puolustajina, joiden asia olisi oikeutettu. Niin maailmansodan alun kuin Barbarossankin suhteen voidaan sitäpaitsi olla monta mieltä siitä, kuka ylipäänsä oli aggressori ja kenen sota yleensä oli oikeutettu.

    Partisaanisotaa käytiin myös kostamalla partisaani-iskut erinäisillä tavoilla väestölle tai uudelleensijoittamalla väestöä rauhallisemmille alueille tai eristämällä se esim. laittamalla yöksi leiriin tai kuten esim. Suomi eristämällä kokonaan siirtoleireille. Yleinen väärinkäsitys on se, että kostotoimet omaisuutta vastaan tai kostoteloitukset olisivat rikoksia ja että Wehrmacht olisi syyllistynyt rikokseen, kun se hillitsi partisaanitoimintaa tappamalla ottamiaan panttivankeja, jotka se oli kuuluttanut tappavansa seuraavan iskun sattuessa. Tämäkin oli tuolloin kuitenkin täysin kansainvälisesti hyväksytty toimintatapa ja yleinen käytäntö. Post siteeraa ajan sotaoikeusopit Weimarin tasavallan oikeusoppineelta professori Christian Meurerilta, lähinnä teoksesta Völkerrecht im Weltkrieg, Band III, 2, Berlin 1928. Kansainväliset sopimukset eivät kattaneet kaikkia kysymyksiä ja juuri partisaanisotaan vastaaminen oli yksi aukoista. Sopimuksissa kuitenkin todetaan, että niiden ulkopuolisissa kysymyksissä sovelletaan aiempia sopimuksia ja yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä. Panttivankien ottaminen on sellainen. Sissisodan vastaiset kostotoimet siviilejä vastaan olivat tärkeässä osassa esim. USA:n sisällissodassa, Ranskan ja Saksan sodassa 1870/71 ja Buurisodassa, Belgiassa I maailmansodassa ym. Panttivankeja otettiin sopivassa suhteessa ja heidän täytyi liittyä jotenkin partisaaneihin. Esim. olla tunnettuja partisaanien kannattajia tai todennäköisiä partisaaneja tms. Mutta on selvää, että kv oikeus tässä hyväksyi sivullisten tappamisen, sillä täysin sivullisiakin väkisinkin menehtyi. Tietysti kyse on rikokseen reagoimisesta ja syyttömiä sotilaitahan partisaanit tappoivat. Lisäksi partisaanisodan onnistuminen edellyttää väestön tai sen osan suopeaa suhtautumista asiaan yhteisönä ja johtavien henkilöiden tukea. Teloitettavien määrä ei saanut olla kohtuuttoman suuri. Koska kyse on vääryyteen vastaamisesta tavallaan lähes vääryydellä tai osaksi vääryydellä, ei asia vaatinut oikeuden päätöstä. Saksan käytäntö pataljoonan komentajan tai ylemmän komentajan päätös tällaisen menettelyn toteuttamiseen vastasi ajan käytäntöjä. Saksalaiset tappoivat idässä yleensä 10 panttivankia yhtä menehtynyttä sotilasta kohden tai 20. Haavoittunutta kohti 5 tai 10. Menettelyllä oli partisaanitoimintaa hillitsevä vaikutus ja se johti jopa ilmiantoihin. Sekä Ison Britannian, Ranskan että USA:n tuon ajan sotalait hyväksyivät myös panttivankien teloittamisen osana partisaanisotaa. Ranskalaisen sotavankisäännöstön ohjeet 21.3.1893 hyväksyvät menettelyn, jos se on absoluuttisen välttämätöntä. Panttivankien ottamisen hyväksyy myös Manual of Military Law, War Office 1914 §464 ja moninaisissa tilanteissa. Myös amerikkalainen Rules of Landwarfare §387. Oikeastaan tämä ei ole ihmeellistä, sillä partisaanisotaa vastaan on toimittava, tai muuten partisaanisota usein muuttuu kestämättömäksi ja siten tulee suuria menetyksiä tai jopa tappio sodassa ja vain, jos vilpillinen osapuoli saa toimia mielensä mukaan. Kun partisaanisota yltyi, Hitler antoi luvan syyskuussa 1941 tappaa 100 ihmistä kuollutta saksalaista kohti ja 50 haavoittunutta. Tämä oli kuitenkin vain mahdollisuus eikä sitä missään pantu täytäntöön (Jugoslavian partisaanisodassa on 1941 vähän aikaa käytetty tuollaisiakin suuria tapposuhteita saksalaisten epätoivoisen tilanteen takia. Serbiassa olot rauhoittuivatkin pian ja sissisota siirtyi Montenegroon, Kroatiaan ja Bosniaan). Oikeusprosessissa 40-luvulla amerikkalainen tuomioistuin ei tuominnut panttivankien ottamista, vaan kritisoi nimenomaan tämän yksittäisen käskyn suhdetta, koska se oli liian kohtuuton verrattuna yleiseen käytäntöön. Jugoslavian ja Ukrainan komentajien oikeudenkäynneissä puolustus esitteli liittoutuneiden toimintaa 2. maailmansodasta: Ranskalaiset teloittivat Reutlingenissä panttivankinsa suhteessa 4:1 eli neljä saksalaista yhtä kuollutta ranskalaista kohti. Uhkauksissa ranskalaiset aina uhkasivat panttivankien teloituksilla. Panttivankeja otettiin siis ja suurimman uhan esitti USA.n armeija Harzissa: jokaista kuollutta amerikkalaista kohden tapettaisiin 200 saksalaista valikoitua siviiliä. Uhkauksia ei juurikaan tarvinnut toteuttaa siksi, että saksalaiset eivät sissitoimintaa 1945 enää juurikaan harjoittaneet. Jo 1921 uhkasi ranskalais-belgialainen Ruhrin alueen miehitysarmeija summittaisella tulituksella, jos joukkoja vastaan hyökätään väestön taholta.

    Post toteaakin, että USA:n ja Ranskan partisaanien vastaiset sodat ovat olleet 1900-luvulla saksalasiin nähden paljon kovaotteisempia. Heti Koreassa amerikkalaiset saivat itse vastaansa kommunistipartisaanit. Post toteaa ison eron jo siinä, että Ranska ja etenkin USA käyttivät suoraan tykistötulta ja ilmapommituksia rankaisutoimena kyliä ja kaupunkeja kohtaan, joissa oli esiintynyt partisaanitoimintaa tms. Esim. 30 000 asukkaan kaupunki Fusanin tuhoaminen Korean sodassa sadan partisaanin takia. Tai otetaanpa esim. kylä Tuom-mi, jonka lähellä 16 amerikkalaisen partio oli tuhottu. Ylin johto määräsi kylän saarrettavaksi tankeilla ja sen jälkeen tuhottavaksi tykkitulella ja ilmapommituksella asukkaineen. Tutkija Max Hastingsin keräämistä haastattelutiedoista käy ilmi myös se, kuinka halpa ihmishenki oli tuolloin, kun amerikkalaiset pelkäsivät vihollisia. On vielä muistutettava siitä, että saksalaiset nimenomaan tuomitsivat ankarasti esim. siviilejä murhanneet ym. USA:n armeija ei juuri tuomitse sotilaitaan. Esim. Vietnamissa vain yksi My Lain verilöylyn osallinen tuomittiin. On selvää, että julmuuksien katsominen läpi sormien johtaa niiden lisääntymiseen. Partisaaniepäiltyjä tapettiin kylmästi liukuhihnalta ilman tuomiota tai tutkintaa. Toisaalta suuri osa joukkomurhista USA:n taholta oli osa johdon hyväksymää tuhoamissotaa. Muutenkin sissisotien vastainen taistelu ympäri maailmaa on ollut varsin julmaa eikä siinä ole pahemmin Geneven sääntöjä noudatettu. Toisaalta Lännessä on kaiken hälyn takana Saksan partisaanisodan kokemuksia arvostettu ja siitä on kirjoitettu tieteellisiä teoksia ja sitä on tutkittu. Todellisuudessa Lännessä Saksan käymää partisaanisotaa pidettiin esikuvallisena ja siitä otettiin siis mallia.

    Partisaanisodan osapuolista rikollinen ja julma oli nimenomaan neuvostolainen osapuoli eli partisaaniarmeijat. Wehrmachtin sotarikostutkimuskomissio on varsin korkealaatuinen lähde, koska se toimi juristien johdolla ja se tutki perusteellisesti kaikki ilmi tulleet väärinkäytökset niin omien kuin vihollistenkin puolelta. Se esitti sitten moitteet vastapuolelle puolueettoman maan kautta ja otti vastaan syytöksiä ja antoi niistä tutkimusten jälkeen lausunnon. Partisaanien käsittämättömistä julmuuksista kertovat myös kaikki muistelijat. Myös puna-armeija oli julma ja teki joukkomurhia ja kidutti sekä raiskasi. Mutta partisaanien toiminta oli jotain aivan kammottavaa. Kaikki uhrinsa he vähintään silpoivat ja häpäisivät ruumiitkin. Mutta tyypillistä oli kaikkien vankien kiduttaminen hengiltä mitä raaimmalla tavalla. Tyypillistä oli silmien kaivaminen ulos päästä, korvien, nenien ja sukuelinten leikkely irti, kielen katkaisu ym. Latvialainen upseeri Valdis Redelis kertoo kirjassaan Partisaanisota (1958 Heidelberg) kaikista vallatuista partisaanileireistä löytyvän tällaisia ruumiita. Ilmeisesti osin raakuudella tavoiteltiin saksalaisten kostotoimia, jotka saisivat taas väestön heitä vastaan ja partisaanien puolelle. Hitler kielsi ehdottomasti vastaamasta raakuuksiin.

    Partisaanitoimintaa oli suunniteltu kauan ja se oli olennainen osa sodankäyntiä alusta lähtien Puna-armeijan puolella. Siten ei ollut kyse mistään väestön reagoimisesta saksalaisten tekemisiin, kuten usein on väitetty. Asekätköjä oli jätetty paljon ja koko ajan lennätettiin miehiä lisää sisämaasta. Kolmannes partisaaneista oli rangaistusvankien joukosta ja kolmannes NKVD:n henkilökuntaa. Iso osa lentokalustoa käytettiin juuri partisaanitoimintaan. Vakoojiksi ja sabotööreiksi värvättiin jopa 12-vuotiaita lapsia. Toisaalta partisaanit suorittivat kauheita joukkomurhia väestön keskuudessa, etenkin ei-venäläisten vähemmistöjen murhaaminen oli tavallista. Saksalaisten tukijoiksi katsottujen perheetkin murhattiin. Kaikesta huolimatta yleensä venäläisen osapuolen kauhupropagandaa pyöritetään medioissa ja dokumenttifilmeissä ja saksalaiset esitetään julmina ja kauheina näiden propagandasatujen perusteella. Kun Puna-ameija vetäytyi, se suoritti hyvin laajoja joukkomurhia eli NKVD murhasi kaikki poliittiset vangit ennen vetäytymistä. Niitä oli kymmeniätuhansia, ellei enemmänkin, niin Puolassa/Valko-Venäjällä, Baltiassa kuin Ukrainassakin. Saksalaisia kohtasi järkyttävä näky vankilapaikkakunnilla varsinkin. Satoja ruumiita saattoi olla läjissä mitä kaameimmin murhattuina (Esim. Lembergissä oli NKVD murhannut myös 200 lasta, joista osa oli naulattu oviin yms. Tästä on kenraalitason silminnäkijätodistus. Vangit olivat puolalais-ukrainalaista intelligentsijaa perheineen). Useilla paikkakunnilla paikallinen väestö alkoi kostaa omin päin niille bolshevikkihallinnon jäsenille, jotka eivät olleet paenneet ja systeemin kannattajille. Tällaiset väkivaltaisuudet saattoivat laajeta pogromeiksi, joita Wehrmacht joutui hillitsemään esim. Tarnopolissa, jossa väestö murhasi ilmeisesti satoja venäläisten kannattajia tai sellaiseksi epäiltyjä ennen saksalaisten tuloa. Vastaava tapahtui Lembergissä. Neuvostovalta herätti vastareaktion väestössä, joka tervehti saksalaisia vapauttajina.

    On väitetty, että Hitler olisi halunnut vähentää Venäjän väestöä. Tästä olikin jo Göring-bloggauksessa puhetta eli oikeasti minkäänlaisia tuhosuunnitelmia ei ole löydetty. Ne suunnitelmat, joita on löydetty, kertovat pikemminkin eräänlaisen vasallivaltion luomisesta. Kun kävi ilmi, että NL oli vetäytyessään tuhonnut sadon lisäksi varastot ja työkalut viikatteita myöten, vallattujen alueiden sato putosi puoleen entisestä. Sitä ennen oli jo vaikeuksia ruokahuollon suhteen luonnollisesti varastojen tuhouduttua. Kaikki käskyt ennen sotaa ja sodan aikana niin kenraalien kuin itse Hitlerin taholta kertovat pyrkimyksistä ruokkia väestöä riittävästi ja sotavankeja. Sotavangeista haluttiin alusta lähtien työvoimaa. Väestön pelättiin liukuvan partisaaneiksi, jos se kärsii puutetta. Vaikka Hitler ei halunnut antaa vapautta Neuvostoliiton kansoille, hän halusi kohdella heitä muuten hyvin. Väestön ruokkimiseksi hankittiin tattarijauhoja ja suurimoita ja maata jouduttiin huoltamaan muutenkin maatalous- ja teollisuuskoneiden lisäksi. Investoinnit eivät tähdänneet siis vain Saksan hyväksi tehtävän sadon ja tuotteiden valmistukseen, vaan myös väestön ruokahuolto haluttiin saada kuntoon. Saksa takavarikoi Saksaan vain 1/6 sadoista sodan aikana. Viimeksi mainitsin tutkimuksen, jossa saksalaisella taholla oltiin laskettu 1,66 miljoonaa kuollutta venäläistä sotavankia, heistä pääosa 1941/42 syksyllä ja talvella, kun logistiikka petti ja vankien siirto Saksaan lykkäytyi kohtalokkain seurauksin. Samoin kuin Suomi, niin Saksa yritti pitää vangit hengissä, mutta ei voinut mitään sille, että kaiki vangit jäivät vangiksi kerralla lähes ja kaukana tuhotussa maassa. Nyt kun 90-luvulla arkistot Venäjällä avautuivat, myös niistä ilmeni vain 1,78 miljoonaa vankia(Viittaus 1,784 miljoonaa on WW Pochlebkinin kirjaan Suuri sota ja rauha, joka ei tullut 1941-1945-1994 vuodelta 1997 ja Izvestijaan 25.6.1998), jotka eivät palanneet. Luku 3,3 miljoonaa perustuu amerikkalaisen tutkijan Alexander Dallinin virheeseen ( Hän on 50-luvulla tulkinnut taulukosta Verschwunden kuolleiksi ja Abgaben ammutuiksi) ja virhe on sitten neuvostopropagandan saattelemana ollut takavuosina monessa kirjassa. Puna-armeija ei hyväksynyt antautumista ja sellaisia ei ollut virallisesti olemassa. Sitäkin suuremmalla syyllä, koska todellisuudessa 1,5 miljoonaa antautunutta puna-armeijalaista siirtyi Saksan armeijan palvelukseen. Heidät tappoi joko sota tai Stalinin kosto, sillä Länsi luovutti kaikki tällaiste tapaukset Stalinille, jos he eivät olleet jääneet vangiksi tai kuolleet sodassa itärintamalla. Mistään vankien tuhoamispolitiikasta Saksan taholta ei ole mitään näyttöä, vaan kaikki todisteet viittaavat päinvastaiseen. Taas voimme verrata, kuinka NL ja USA/muu länsi toimi: sodan jälkeen USA ja NL, myös Ranska, tuhosivat Saksan väestöä harkitusti tahallisilla nälänhädillä 10 miljoonaa ja tämä kaikki oli suunniteltu sodan aikana (esim. Morgenthau-suunnitelma) ja jo ennen sotaakin varmasti, koska sodan tarkoitushan oli Saksan suurvalta-aseman lopettaminen ja Euroopan hallintaan ottaminen. Siellä ei saanut yksikään maa olla liian suuri. Ainakin 1,5 miljoonaa saksalaista sotavankia näännytettiin nälkään tahallaan lännen leireillä ja N-liitto tappoi lähes kaikki vangit vuoteen 1944 saakka. Sen jälkeen kuoli myös paljon ja viimeiset palasivat vasta 50-luvun lopussa vankileireiltä kotiin. Ja muistamme USA:n massatuhonnat lähihistoriassa ja Kissingerin 70-luvun mietinnössään ilmoittaman USA:n tärkeimmän ulkopoliittisen tavoitteen olevan maailman väestön vähentäminen (esim. juuri sodilla ym).”

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
    1. Tosiaan siis juutalaiseliitin rikolllinen Talmud-valtio NL oli panostanut Kiovassa ja lisäksi juutalaisvaltion täysin laittomat ja rikolliset partisaanit olivat räkäyttelemässä Kiovassa. Juutalainen taho murhasi siis näin 30 000 ukrainalaista siviiliä eli ei-juutalaiset alamaiset olivat Talmud-maassa vain karjaa tai sitäkin alempaa, koska kv. juutalaisuus oli vihannut ehkä eniten kaikista ei-juutalaisista juuri ukrainalaisia Chelmnitskin ajoista saakka. Alamaisorjia siis murhattiin näinkin massoittain kaikkien poliittisten vankien lisäksi, joita siis juutalainen NKVD murhasi sodan alettua muutamassa päivässä yli 100 000 eri puolilla vetäytyessään saksalaisten tieltä. Lisäksi siis katalasti salamurhattiin 3000 saksalaista sotilasta.

      Ilmaisesti siksi, että osa räjähteistä oli armeijan tekemiä, rankaisutoimissa ei teloitettu kuin 3000 henkeä. Ainakin paljon vähemmän kuin uhreja oli ollut ja ilmeisesti vain saman verran kuin saksalaisia uhreja siis. Totta kai rikollisvaltiuon puoluemiehiä ja partisaaneja ym. olisi riittänyt teloitettvaksi. Siis juutalaiset tahot murhauttivat 33 000 ihmistä laittomasti. Saksalaiset eivät edes laillisesti vastanneet samalla mitalla. Silti sodan jälkeen väärennettiin Wehrmacht-ilmoitus yli 33 teloitetusta rikollisesta, josta väännettiin osa holohoaxia ja siis jota tarkastetiin rikoksena!

      Babi Jarissa ei tapettu ketään. Sen osoitavat ilmakuvat ja siksi se on ollut kielletty alue. Kiovassakaan ei teloitettu juurikaan merkittäviä väkimääriä ainakaan tekoon nähden. Juutalaisväestö Kiovassa säilyi siltä osin kuin sitä ei ollut evakuoitu suurestikin. Puna-armeija löysi kaupungin täynnä juutalaisia kuten muutkinkaupungot edetessään. Lisäksi siis pian tapahtuman jälkeen esitettyjen saksalaistenkin ja muiden raporttien mukaan kaupungin juutalaisväestö oli voimissaan ja kasvoi sodan aikana. Myös esim. Simefropolin juutalaisväestö eli ja voi hyvon ja lisääntyi sodan aikana, vaikka juutalaisten väärentämät Einsatz-raportit väittävät juutalaisväestön siellä tulleen tuhotuksi.

      Plusääni(12)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat