"Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta."

Dresden James

Juncker, Putin, Merkel.

Valtamedia myöntää: Venäjä ei tahdo EU:n hajoavan

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,91
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Länsimaiden valtamedia on viime vuosina yrittänyt leimata maahanmuutto-, pankki- ja EU-vastaisuuden ”Venäjä-mielisyydeksi”. Valtavirtainen Bloomberg-talousjulkaisu kuitenkin myöntää tuoreessa artikkelissaan yllättäen, ettei väitteissä ole päätä eikä häntää.

Bloomberg vaihtoi artikkelinsa otsikkoa vähintään kaksi kertaa julkaisun jälkeen; tekstin otsikoita ovat olleet ainakin ”Marine Le Pen voisi olla huono uutinen Vladimir Putinin kannalta”, ”Le Penin voitto olisi vaarallinen Putinin ja Venäjän talouden kannalta” sekä ”Miksi Putinin ei tulisi toivoa Le Penistä Ranskan seuraavaa presidenttiä”.

Valtamedia on aiemmin väittänyt, että kaikki EU-liittovaltiota ja monikulttuurista pankkikapitalismia kritisoivat poliittiset liikkeet ”horjuttavat eurooppalaista järjestystä” ja ovat siksi hyväksi Venäjän kannalta. Väitteen mukaan kansainvälinen politiikka on nollasummapeliä, jossa ”lännen” heikentyminen merkitsee automaattisesti Venäjän vahvistumista.

”Länttä” käytetään puolestaan usein kiertoilmaisuna megapankkien johtamalle finanssikapitalismille, avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikalle, homolobbaukselle sekä kulttuurimarxismille. Kaikki taloudellista omavaraisuutta sekä perinteisiä arvoja vaalivat eurooppalaiset ovat siis valtamedian mukaan tiedostamattaan ”Putinin agentteja”.

Viime aikoina tarinaan on tullut kuitenkin rumia säröjä. Valtavirtainen The Guardian –lehti esimerkiksi myönsi, että ”Venäjän hybridisotaa” käytetään vain verukkeena, jonka varjolla EU pyrkii tuhoamaan kansallismieliset vaihtoehtomediat. Lisäksi Saksan tiedustelupalvelut totesivat, että sitkeistä huhuista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että Putin yrittäisi sotkeutua maan vaaleihin saatikka tukea maahanmuuttovastaisia ehdokkaita.

Suomessa valtamedia on jättänyt paljastuksista uutisoimisen kokonaan väliin, koska Putinin uskotaan olevan edelleen hyödyllinen lyömäase kansallismielistä liikettä vastaan. Maahanmuuttokriittisiä mielenosoituksia on leimattu Venäjän ”hybridisotaoperaatioiksi”, ja isänmaallista 612-soihtukulkuetta on kutsuttu Venäjän veroiseksi turvallisuusuhaksi.

Viimeisin isku eliitin Venäjä-salaliittoteoriaa vastaan oli Bloombergin yllättävän objektiivinen uutinen, jossa osoitettiin, että Venäjä on taloudellisesti äärimmäisen riippuvainen megapankkien hallitsemasta EU:sta. Turvallisuuspolitiikka ei olekaan nollasummapeliä; Venäjän ja EU:n eliitti pelaavatkin samalla puolella!

Lehden mukaan ei ole lainkaan varmaa, että Kreml tahtoisi Le Penin voittavan vaaleissa, sillä hänen Front National (FN) –puolueensa on luvannut irrottavansa Ranskan eurovaluutasta. Euroalueen hajoaminen voisi ”tuhota Venäjän talouden ja pankkijärjestelmän vakauden,” lehti summaa.

Suurimpien ulkomaisten investointien takana ovat juutalainen Fridman ja Vekselberg.

Suurimpien ulkomaisten investointien takana ovat juutalaiset Fridman ja Vekselberg.

Juutalainen "vekselivuori" ja Vladimir Putin.

Juutalainen ”Vekselivuori” ja Vladimir Putin.

Euroalueen hajoaminen olisi katastrofi Venäjälle

Bloomberg luettelee neljä tärkeää tekijää, jotka sitovat Venäjän ja Euroopan unionin kohtalot yhteen:

  • Venäjän ulkomaiset valuuttavarannot. Lähes 40 prosenttia Venäjän omistamasta ulkomaisesta valuutasta on euroja. Putin totesikin Bloombergille jo syyskuussa, ettei hän ”pidä euroalueen romahtamista hyödyllisenä”.
  • Investoinnit Eurooppaan. Venäjä on investoinut kymmeniämiljardeja euroja Eurooppaan, muun muassa energiaan ja palveluihin. Suurimpien investointien takana ovat lehden mukaan juutalaiset oligarkit Mikhail Fridman ja Viktor Vekselberg.
  • Kauppakumppanuudet. Ukraina-kiistoista huolimatta EU on edelleen Venäjän selvästi merkittävin kauppakumppani. Venäjä vie Euroopan unioniin lähes neljä kertaa enemmän tuotteita ja palveluita kuin Kiinaan sekä lähes 11 kertaa enemmän kuin Amerikkaan!
  • Ulkomaiset investoinnit Venäjälle. Noin 70 prosenttia Venäjään tehdyistä investoinneista ovat peräisin euroalueen maista!

Bloombergin mukaan onkin paljon todennäköisempää, että Venäjä tukisi Le Penin sijaan pankkiirien rakastamaa Francois Fillonia, joka on antanut Putin-myönteisiä julkilausumia.

Olemme kirjoittaneet Fillonista aiemmin:

”Marine Le Penin kovimmaksi vastustajaksi vaaleissa povataan uusliberaalia Francois Fillonia, jonka politiikka noudattaa pilkuntarkasti pankkiirien vaatimuksia. Fillon on esimerkiksi vaatinut kovaan ääneen Ranskan kansallisomaisuuden kauppaamista ulkomaille (1, 2), mikä on eliitin tärkeimpiä tavoitteita kansainvälisesti.

Financial Timesin mukaan Fillonin voitto olisi Ranskan oma ”Margaret Thatcher –hetki”. Thatcher oli Britannian pahamaineinen pääministeri, joka lahjoitti tähtitieteellisen määrän valtionomaisuutta pankkiireille juutalaisten neuvonantajiensa käskystä.”

Toisessa Bloomberg-artikkelissa käsitellään FN:n saamaa puoluerahoitusta, joka on ollut ”toistaiseksi kaikkein selkein todiste Venäjän tuesta Euroopan nationalistisille ja populistisille voimille”. Lehden mukaan tämäkin ”todiste” on rakennettu äärimmäisen huteralle pohjalle.

Euron hajoaminen ajaisi Venäjän rujoon talouskriisiin.

Euron hajoaminen ajaisi Venäjän rujoon talouskriisiin.

Myytti venäläisestä vaalilahjoituksesta

FN sai 2014 kaksi lainaa pieneltä Moskovassa toimineelta First Czech Russian Bank (FCRB) –nimiseltä pankilta. Valtamedia alkoi vihjailla välittömästi, että pankin takana olisi Venäjän hallitus ja ettei FN:n tarvitsisi todellisuudessa maksaa lainaa koskaan takaisin.

Toimittajien mukaan kyseessä oli siis luotoksi naamioitu lahjoitus sekä putinistinen hybridi-isku monikulttuurista Eurooppaa vastaan.

FCRB ajautui kuitenkin viime syksynä konkurssiin. Venäjän hallituksen talletussuojavirasto otti konkurssipesän haltuun ja ilmoitti, että FN:n täytyy maksaa lainansa takaisin ajallaan. Bloombergin mukaan puolue on tähänkin asti maksanut kiltisti korkoa pankille, joten kyse ei ollutkaan lahjoituksesta, vaikka valtamedia levittikin salaliittoteoriaa ahkerasti.

Miksi FN sitten joutui ottamaan lainan venäläispankilta? Koska länsimaiset pankkiirit boikotoivat puoluetta. Jopa Ranskan äärivasemmisto saa vaaliluottoa finanssieliitiltä, mutta EU- ja maahanmuuttovastaisille tukea ei heru. FN sai lopulta kampanjalainan Israel-vastaisen Jean Marie Le Penin johtamalta Cotelec-rahoituspalvelulta.

On hyvin loogista, että Venäjä tukisi mieluummin uusliberaalia ja EU-myönteistä Fillonia kuin Front Nationalia, joka uhkaa aloittaa euron ja EU:n syöksykierteen sekä kansallistaa pankkijärjestelmänsä, mikä olisi kuolinisku maan finanssieliitille.

Kuten olemme uutisoineet, on Venäjä taloudellisesti täysin riippuvainen kansainvälisestä pankkikartellista. Venäjä ei ole pyrkinyt kansallistamaan rahanluontijärjestelmäänsä tai suojelemaan kansallisomaisuuttaan ulkomaalaisilta sijoittajilta. Sen sijaan Venäjä on aktiivisesti huutokaupannut kansalle kuuluvia rikkauksiaan juutalaisen rikollispankin, Goldman Sachsin, kautta.

Koska Venäjä on täysin riippuvainen Euroopan unionista, eurosta ja ulkomaalaisesta rahasta, on naurettavaa väittää, että maa olisi nationalistien liittolainen tai EU-liittovaltion vihollinen.

 

Lue myös:

Venäjänjuutalainen mafia pyrkii manipuloimaan Trumpin politiikkaa
Yrittääkö Venäjä pilkkoa Syyriaa palasiksi?
Muistatko: 1996 amerikkalaiset kehuivat manipuloineensa Venäjän vaaleja!

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

9 Kommentit

  1. RasistiReppana

    Venäjä on tosiaankin vain ”hyvä vihollinen”, jonka kerrotaan uhkaavan EU:ta ja länttä, jotta voidaan perustella mm. Naton joukkojen laajamittaista siirtoa Itä-Euroopan maihin. EU:n globalistijuonittelijoiden ydinkerho, johon kuuluu mm. Angela Merkel, on vahvasti sitoutunut suunnitelmaan tuottaa miljoonia ja taas miljoonia etnisesti ei-valkoisia ja kulttuurisesti ei-kristittyjä pakolaisia ja siirtolaisia Euroopan alueelle. Itä-Eurooppa aiotaan jossakin vaiheessa pakottaa nielemään oma osansa noista miljoonista. Myös EU:n sisäiset reitit aiotaan pitää nykyistä paremmin auki. Naton kalustolla, jota siirretään EU:n komennon alle, Itä-Euroopan maiden rajat voidaan tarvittaessa avata sisältä päin.

    (8)(4)
    • käy hyökkäyssotaa Itä-euroopassa ja miehittää osia Ukrainan, Moldovan ja Georgian alueista. Kyllä se uhka ja riski joutua sotilaallisen aggression kohteeksi on todellinen. Erityisesti sotilaallisesti liittoutumattomille Venäjän rajanaapureille.

      (1)(7)
      • Niinhän tuossa todettiinkin. Se on ruoska, jolla uhataan. Jos et tapa itseäsi mamutulvalla ja anna omaisuuttasi ja kaikkea pois, niin Putin tappaa sinut.

        (6)(1)
  2. Ministeri Petteri Orpon roustaus

    Petteri Orpo, tai paremmin tunnettu nimellä Petturi Orpo on se keskenkasvuiseksi jäänyt pikkumies joka koulussa punastui kun hänen vuoronsa tuli vastata luokassa kysymykseen. Hän kirjaimellisesti kusi alleen. Välitunnilla häntä kiusattiin koska hän aina kusi alleen luokassa kun hänen piti vastata opettajan kysymykseen. Myöhemmin Petturi Orposta itsestä tuli kiusaaja. Työpaikkakiusaaja ja kansankunnan kiusaaja.

    Edelleen Petturi Orpo kusee housuihinsa. Sekä valtiovarainministeriössä että sisäministeriössä onkin varauduttu tähän laittamalla Petturin työhuoneeseen vaippoja.

    Vähäpuheinen, kireä ja sadistinen pikkumies nauttii kiusaamisesta. Neuvostoliitossa Petturi Orpo olisi kuulustellut mielipidevankeja ja lähettänyt heidät teloitettavaksi. Kokoomus josta on pyyhitty yli sana Kansallinen kokoaa yhteen nykyään enää itkuvirsiä. Kaikki on myytävänä omaa isoäitiä myöten. Petturi Orpon ja Petturi Stubbin välillä on vain vivahde ero. Stubb myy persettään Brysselissä eniten tarjoavalle riemusaatossa Petturi Kataisen viitoittamalla tiellä. Vihreiden kanssa liittoutunut Kokoomus tekee pääkaupungista vankileirien saaristoa.

    Petturi Orpo nauraa virkatyöhuoneessan kun Helsinki muutetaan yhdeksi suureksi monikulttuurin ja monirotuisen pedofilian tyyssijaksi. Jihadistien päätukikohta eli suurmoskeija on tulossa Helsinkiin. Petturi Orpo tekee sen minkä hän osaa parhaiten: kusee housuihinsa.

    Orpo kilpailee Sipilän kanssa hallituksen Anne nuken suosiosta.

    (16)(0)
  3. Kysymys ei liity aiheeseeni, mutta muistaakseni tällä sivustolla tai sit jollain muualla nähnyt vanhoja kuvia natseista ja juutalaisista. Alkuperäisissä kuvissa saksalaiset tehneet jotain muuta kuvissa, mutta myöhemmin kuvia muokattu ja lisätty kuolleita juutalaisia kuviin ja syytetty natseja propagandan avulla hirmuteoista myös sodan jälkeen. Oliskos kellään noita linkkejä?

    Kiitos..

    (6)(1)
  4. Jorma Jamalainen

    Kuka on valtamedia?

    (0)(0)
  5. Valkoinen hetero

    Jorma; kysy ennemmin ketkä omistaa valtamedian, pankit,rahanluontioikeuden , elokuvastudiot , suuryhtiöt, politikot ….loputon lista.

    (3)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*