Valtamedia joutui nöyrtymään: statiinit ovat tappava huijaus!

Magneettimedia on jo useiden vuosien ajan kirjoittanut kolesterolilääkkeinä käytettävistä statiineista ja niiden vaaroista. Valtamedia on sen sijaan rummuttanut monikansallisten lääkeyhtiöiden näkemyksiä. Merkkejä paremmasta on kuitenkin nyt nähtävissä.

Vajaa viikko sitten Iltalehti uutisoi statiiniryhmän kolesterolilääkkeistä kutsuen niitä ”miljardiluokan mokaksi”. Artikkelin tiedot ovat äärimmäisen hälyttäviä: statiinien aikakaudella sydänperäisten kuolemien määrä on kasvanut Suomessa 30–40 %. Statiinien käyttö alkoi Suomessa 1990-luvulla:

”Aorttaläppäkuolemien määrä on tuplaantunut statiinikaudella, samoin kuolemat sydänlihastulehduksiin. Hitaasti etenevään sepelvaltimotautiin kuoli vuonna 2013 noin tuhat ihmistä enemmän kuin statiiniaikakauden alkuvaiheessa 90-luvun lopussa.

Yllättäviin verenpaineen heilahteluihin eli verenpainetauteihin kuoli puolestaan kolme kertaa suurempi joukko suomalaisia kuin vuonna 1998.”

 

Veronmaksajia huijattiin

Iltalehti joutui myöntämään, että statiinilääkkeet ovat olleet hengenvaarallinen vedätys, jonka yhteydessä monikansalliset lääkeyhtiöt ovat huijanneet suomalaisilta veronmaksajilta miljardeja euroja julkista rahaa. Vastineeksi suomalaiset ovat saaneet moskaa, jonka ”turvallisuuden” puolesta valtiojohto ja terveysviranomaiset ehtivät valehdella vuosikymmenten ajan:

”Laajamittaisen yhteiskunnallisen satsauksen alkuvaiheessa julkisuuteen nostettiin houkuttelevat tutkimukselliset lähtökohdat.

Teollisuuden omien tutkimusten mukaan sepelvaltimokuolemat tulisivat vähenemään viidessä vuodessa 42 prosenttia ja kokonaiskuolemat 30 prosenttia. Vuonna 1995 Duodecim julisti, ettei statiineilla ole lainkaan haittavaikutuksia. Näistä asetelmista lähdettiin liikkeelle 90-luvulla.”

Iltalehden haastattelema, statiinien vaikutuksia kuolemantilastoihin verrannut jyväskyläläinen diplomi-insinööri Leino Utriainen muistuttaa, ettei lääketeollisuudelta voi odottaa objektiivista tiedotusta. Statiinit ovat miljardibisnes, jossa asiakkaita ovat kokonaiset valtiot. Mikäli tutkimuksissa selviää, etteivät lääkkeet edistä terveyttä eivätkä ole edes turvallisia, on lääkeyhtiöiden etu haudata ei-toivottu tieto.

deadly-medicine

 

Magneettimedia kirjoittanut aiheesta jo vuosia

Magneettimedian historian luetuin artikkeli on ”Tunnettu lääkäri paljastaa sydän- ja verisuonitautien todellisen syyn”, jossa aihetta käsiteltiin jo 2012. Yhdysvaltalainen sydänkirurgi Dwight Lundell kirjoitti:

”Vuosittain ihmisiä kuolee sydän- ja verisuonitauteihin enemmän kuin koskaan ennen, huolimatta vähärasvaisemmasta ruokavaliosta tai siitä, että jo neljännes amerikkalaisväestöstä popsii kalliita statiinilääkkeitä.

Yhdysvaltojen sydänliiton tilastojen mukaan sydän- ja verisuonitaudeista kärsii 75 miljoonaa amerikkalaista, diabeteksesta 20 miljoonaa ja diabeteksen esiasteesta 57 miljoonaa. Näistä ongelmista kärsii joka vuosi enemmän ihmisiä ja yhä nuorempina.”

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun valtamedia on joutunut nöyrtymään. Magneettimedia oli ainut laajalevikkinen suomalainen julkaisu, joka kampanjoi näkyvästi sikainfluenssarokotuksia vastaan. Kun rokotukset johtivat narkolepsia-aaltoon, lopetti valtamedia vähin äänin hetkeksi Magneettimedian rokoteartikkeleiden kutsumisen ”huuhaaksi”.

Toivomme, että statiini- ja rokotekeskustelun muutokset ennakoivat suurempaa mediamurrosta, joka voisi kaataa monikansallisten yhtiöiden ylivallan Suomessa.

 

Lue myös:

Miksi statiineja ei tulisi käyttää
Totuus statiineista ja kolesterolista
4 miljoonan ihmisen tutkimus: Statiineista ei hyötyä
Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus

1 kommentti

  1. Tässä on taas paikallaan viitata tanskalaisen lääketieteen professori Peter C. Gøtzschen kirjaan ”Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon”.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat