Valtamedia ja poliisi suojelevat Helsingissä kirjakauppaan hyökännyttä homoaktivistia

Suomen valtavirtainen valemedia suojelee jälleen ”parempaa väkivaltaa” harjoittavia kulttuurimarxisteja. Ylihuomenna käräjäoikeuden eteen astelee homoaktivisti, joka hyökkäsi rautaputki kourassaan kristittyyn kirjakauppaan.

Toistaiseksi vain Seurakuntalainen-julkaisu ja MV-lehti ovat uutisoineet järjettömästä kulttuurimarxistisesta iskusta, joka suoritettiin jo itsenäisyyspäivän aattona, 5.12.

On mahdollista, että tapaus piilotettiin julkisuudelta siksi, että itsenäisyyspäivänä Helsingissä järjestettiin lukuisia kansallismielisiä marsseja. Valtamedia ja poliittinen poliisi eivät tahtoneet antaa marsseille lisää puhtia uutisoimalla vasemmistoväkivallasta.

Iskun kohteena oli Helsingissä sijaitseva Luther-Divari & Kristillinen kirjakauppa. Poliisin kiinniottama hyökkääjä on homoaktivisti, joka vastustaa kirjakaupan tukea Aito avioliitto –kampanjalle. Seurakuntalainen kirjoittaa:

Rautaputkella varustautuneen hyökkääjän mukaan isku oli kosto siitä, että yritys oli tehnyt Helsingin kirjamessuilla yhteistyötä perinteistä avioliittonäkemystä kannattavan Aito avioliitto ry:n kanssa sekä pitänyt myymälän ikkunassa esillä näkemystä puolustavaa kirjallisuutta.”

Mikäli vastaavan iskun olisi tehnyt kansallismielinen esimerkiksi jonkin suomalaisen homolobbausjärjestön toimistoa vastaan, olisivat sekä valtamedia että poliisi uutisoineet asiasta välittömästi.

seurakuntalainen-luther-divari

Nyt hiljaisuus on korviahuumaavaa. Seurakuntalainen jatkaa:

”Hyökkäys alkoi 5. joulukuuta iltapäivällä, kun noin 25-vuotias mies astui myymälään pesäpallomailan kokoisen rautaputken kanssa.

Mies sanoi, että tämä on paikka, josta levitetään vihapuhetta ja että hän vastustaa sitä. Sitten hän alkoi riehua silmittömästi ja rikkoa myymälän irtaimistoa. […]

Jälkeenpäin on selvinnyt, että hyökkäyksen tehnyt mies oli kohun aikana julkaissut sosiaalisessa mediassa useita uhkaavia viestejä, jotka kohdistuivat Aito Avioliitto -yhdistykseen, sen tiedotussihteeri Pasi Turuseen sekä Luther-Divariin.

Eräässä kommentissa hyökkääjä oli muun muassa todennut, että antikvariaatti tulee maksamaan kalliisti yhteistyöstään yhdistyksen kanssa.”

Kulttuurimarxisti oli jo ennen hyökkäystä soitellut häirintäpuheluita ja lähettänyt uhkausviestin kaupan pitäjälle. Ottaen huomioon poliisin ja valtamedian kiinnostuksen ”ääriliikkeitä” kohtaan, on uskomatonta, ettei tapaus ylittänyt uutiskynnystä.

Kuten olemme viime kuukausina toistuvasti uutisoineet, suomalaiset poliisit ja toimittajat suojelevat järjestelmällisesti väkivaltaan syyllistyviä maahanmuuttajia ja äärivasemmistolaisia.

Valtamedia on pimittänyt tietoa esimerkiksi 612-soihtukulkueeseen sekä Suomi Ensin!– ja Rajat kiinni! –tapahtumiin kohdistuneesta vasemmistoväkivallasta. Lisäksi eliitti on pyrkinyt suojelemaan kulttuurimarxistista väkivaltaa ajavien Niko Ravattisen ja Tommi Karjalaisen identiteettiä.

 

Lue myös:

Li Anderssonilla tiiviit siteet väkivaltavasemmistoon
Helsingin poliisi ei aio tutkia itsenäisyyspäivänä raudoitetun mielenosoittajan kidutusta
Tekopyhyyden esiinmarssi – poliittinen eliitti, väkivalta ja ”ääriliikkeet”
Tietovuoto: vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakso vaati ”taktista väkivaltaa” ja kaasusumuttimia!
Sisäministeriö: vasemmistoväkivalta ei ole tuomittavaa – maahanmuuttovastaiset julisteet ovat!

13 kommenttia

  1. Että sellaista suvaitsevaisuutta tällä kertaa. Voiko noilta mielisairailta, degeneraateilta paskansyöjiltä muuta odottaa kuin sitä itseään?

    Plusääni(31)Miinusääni(1)
  2. Voi vain kuvitella minkälainen valtakunnanhäly siitä syntyisi, jos islamilaiseen kirjakauppaan tehtäisiin vastaava isku. Tekijälle leivottaisiin parin vuoden kova kakku rasistisesta iskusta. Me elämme järjestelmässä, jossa kaikki arvot on käännetty päälaelleen ja harhaanjohdetut ”kapinalliset” puolustavat vallanpitäjiä.

    Plusääni(19)Miinusääni(2)
  3. Nyt on hienosti saatu vangittua videolle (5 min) tänne Magneettimediaan (ja mv-virtaan jne.) kirjoittavien tila, mutta ei toki tarvitse tuntea hätää (ja ulkopuolisuutta), sillä se on samalla koko Suomen kansan tila:

    https://www.youtube.com/watch?v=Ji9qSuQapFY

    Tuon sisätilan ulkopuolella (seinien takana), jossa video on kuvattu, on Jumala. Siitä kenelläkään ei ole aavistustakaan. Ovi seinän läpi on täällä: Joh. 10:7.

    Vesa-Ilkka Laurio, ML, ein Christ

    tilulilu.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
      1. Ihmeellinen on tämä maailma! Yllä oleva kommenttini on jatkoa aiemmin sen yläpuolelle kirjoittamaani kommenttiin, mutta se ensimmäinen kommentti on jäänyt ”odottamaan hyväksymistä”. Vastaus siihen kuitenkin on tullut näkyviin. No, ehkä minä keskityn istumaan tässä nojatuolissani ja juomaan kahvia (ja siis naureskelemaan, kun koko maailma romahtaa omien toimienne ja tilanne tuloksena – pimpelipompeli). VILaurio

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Toinen yritykseni saada kommenttini läpi (ensimmäisen kerran yritin vuorokausi sitten):

    Nyt on hienosti saatu vangittua videolle (5 min) tänne Magneettimediaan (ja mv-virtaan jne.) kirjoittavien tila, mutta ei toki tarvitse tuntea hätää (ja ulkopuolisuutta), sillä se on samalla koko Suomen kansan tila:

    https://www.youtube.com/watch?v=Ji9qSuQapFY

    Tuon sisätilan ulkopuolella (seinien takana), jossa video on kuvattu, on Jumala. Siitä kenelläkään ei ole aavistustakaan. Ovi seinän läpi on täällä: Joh. 10:7.

    Löysin tuon videon artikkelista täällä:

    https://wattsupwiththat.com/2017/01/09/eric-holthaus/

    Artikkelista ilmenee, että meteorologitkin (siis ilmastopropagandistit) maailmassa ovat menneet sekaisin, sisäiseen umpikujaan, siis henkilökohtaiseen haaksirikkoon elämässään ja ammatissaan. Sitä se totuus teettää.

    VILaurio, ML, ein Christ

    tilulilu.

    PS. Koska Magneettimedia ei julkaissut kommenttiani, julkaisin sen Totuusblokissa täällä:

    https://totuusbloki.wordpress.com/2015/04/23/demokratia-on-surkea-hallitusmuoto/comment-page-3/#comment-2877

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
    1. Entä nämä pellet sitten?

      https://youtu.be/U5_Il2tAT7U

      Miten ne saivat 60-luvulla jo mahtumaan rekkaautollisen verran tavaraa pieneen pakettiautoon ? Miten sinne pieneen paluu -kapseliin (command module ?) sai mahdutettua kolme ihmistä, heidän avaruuspukunsa, istuimet, laskuvarjot (5 kpl) ja kaikki muu laitteisto ja tavarat mitä ne väittivät mukaan kuljettaneen ?

      MOON HOAX TOO MUCH CARGO

      Tässä siis se konreettinen todiste siitä, että Apollo kuu -lennot olivat todellakin huijausta.

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
      1. Aivan luonnollista on tuo valhe, mitä nuo videot tuovat esiin. Se on nykyisenä luopumuksen (kirkotkin ovat nykyisin luopumusta) aikana jopa eräänlainen luonnonlaki, koska luonnollinen (so. Kristuksessa pelastumaton) ihminen itse – ja siis koko ihmiskunta – on valhe:

        ”Kaikki ihmiset ovat valhettelijoita” (Ps. 116:11);

        ”Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija” (Room. 3:4).

        Luonnonlaki luonnollisen ihmisen valheellisuus on siksi, että syntiinlankeemuksessa (1. Moos. 3. luku) koko ihmiskunta joutui perkeleen orjuuteen, ja perkele on valehtelija, Joh. 8:44. Koska luonnollinen ihminen on perkeleen orja, kaikki, mitä hän ajattelee, tuntee, sanoo ja tekee, on perustaltaan valhetta. Käytännössä luonnollinen ihminen on kävelevä valhe, huijaus.

        Siksi kaikki, mitä tässä oikeasta Kristuksesta (= Vapahtajasta) luopuneessa, jumalattomassa maailmassa tapahtuu, on valhetta.

        Tänne voitaisiin ottaa minkä tahansa luonnollisen ihmisen kuva, ja siinä olisi aivan samalla tavalla valhe kuin noissa videoissa.

        Koska nykyisin kaikki on valhetta (todellisia uudestisyntyneitä – siis valheesta ja perkeleestä poiskuolleita – on maailmassa enää hyvin vähän), minulle riittää varsin hyvin nojatulissani istuminen ja katseleminen, kuinka ihmiskunta jumalattomuudellaan tuhoaa itsensä ja maailman. Lakia ja evankeliumia olen julistanut, suurin piirtein turhaan. Nyt istun nojatuolissani ja katselen. Suuri ilo on sydämessäni, koska Kristuksen tulemus on lähellä. Ulkona en viitsi paljon käydä, koska valehtelijoitten keskellä on epämukava ja turhauttava – ja enenevästi vaarallista – olla. Korkeintaan keskityn naurattamaan kaupan tyttöjä erilaisilla vitseillä ja muulla naurattamisella.

        Nettiä ja foorumeita seuraan enää nähdäkseni, kuinka syvälle turmioon ihmiskunta kulloinkin on itsensä työntänyt. On olemassa paljon totuusfoorumeita, joilla erilaiset luonnolliset ihmiset (siis perkeleen orjat, valehtelijat) esimerkiksi ”puhuvat totuutta” ja ”pelastavat maata”, mutta tragikoomiseksi kaiken tekee se, että he toimivat perusvalheessa (epäuskossa) ja ainoastaan saavat aikaan Jumalan vihaa (kaiken yhä syvempää tuhoutumista).

        ”kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä” (Room. 14:23).

        Odotan nojatuolissani uutta maata ja uusia taivaita:

        ”Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. – – Mutta hänen lupauksensa mukaan me (kristityt) odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu” (2. Piet. 3:10, 13).

        Herran päivä on aivan pian, nyt koska tahansa.

        VILaurio

        Plusääni(3)Miinusääni(4)
  5. Kuten kaikki tietävät, kaikki valta (siis tyrannia, diktatuuri) maassa on kansalla: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§).

    Kokeilin eilen aamulla, miten minulle käy, jos astun tuohon takapihalle ja rakennan sinne lumiukon. Sain lumiukon valmiiksi klo 8. Seuraavan parin tunnin aikana tapahtui seuraavaa:

    Naisasiavaltuutettu esitti ensiksi valituksen siitä, miksei luomukseni ole lumiakka. Rakensin lisäksi lumiakan. Homojärjestö SETA:n joku päällikkö haukkui minua, koska noiden kahden luomukseni lisäksi olisi pitänyt olla kaksi lumiukkoa. Tasa-arvovaltuutettu esitti valituksen, että lumihahmoni eivät ole sukupuolen suhteen puolueettomia ja esittävät vain kahta kaikista mahdollisista sukupuolista, joita on 3 764 736 464. Varustin lumihahmoni parralla ja rinnoilla. Sitten minua tultiin haukkumaan rasistiksi, koska lumi on valkoista. Paikalle osunut musliminainen vaati toiselle lumihahmolleni päähuivia. Tasa-arvovaltuutettu puolestaan vaati minua rakentamaan kolmannen lumihahmon, jolla on päähuivi. Poliisipartio tuli paikalle. Yksi poliiseista kutsui minua ”lumihahmoja rakentavaksi vaaranaiheuttajaksi, joka on suomalaista alkuperää.” Paikalle saapui poliisin erikoisyksikkö, koska luudanvarsia voidaan käyttää lyömisaseina, porkkanoita iskuaseina ja hiiliä heittoaseina. Lisäksi päähuivi saattoi rikkoa naamioitumiskieltoa. Tämän jälkeen ISIS:in edustaja tuli paikalle ja ilmoitti ISIS:in olevan lumihahmojen takana. Kännykkäni takavarikoitiin tutkittavaksi, ja minut kuljetettiin silmät sidottuina helikopterilla valtionsyyttäjän luokse. Myöhemmin tutkijat olivat löytäneet henkilötodistukseni tekopaikalta. Minua kuulusteltiin sen selvittämiseksi, oliko lumihahmoja rakentamassa ollut muita henkilöitä. Tietoturvaoikeudellisista syistä minua kiellettiin julkaisemasta kuvia lumihahmoista.

    Tällainen kansantyrannian (demokratian) hedelmä on rantautunut Suomeen ilmeisesti Saksasta, koska sieltä on raportoitu rinnakkaistapahtuma:

    https://deutschelobby.com/2017/01/13/tagesablauf-eines-braven-buergers/

    Kansanhirmuvallassa (demokratiassa eli perkeleen hirmuvallassa) valtiovalta on luonnollisesti kansa itse, ks. perustuslain 2§:n pykälän sitaatti alussa. Valtiovalta on kansan kuva. Silloin valtiovalta on perkeleen kuva (suomalainen luonnollinen ihminen on syntiinlankeemuksen peruina perkeleen orja). Kansa pitää itse itseään kurissa, ja se on täydellistä kurittomuutta – ja se on perkeleen absoluuttista valtaa kaikissa asioissa.

    Tilanne vain pahenee päivä päivältä, hetki hetkeltä:

    ”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen” (2. Tim. 3:13) – – sillä niiden (epäpyhien ja tyhjien puheiden) puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niin kuin syöpä (2. Tim. 2:16-17).

    Suomen ”kehitys” on siis pahuuden syöksykierrettä.

    Mutta, perkeleen orja kun on, kansa on sitä enemmän innoissaan ja elementissään, mitä enemmän perkele (siis ihminen ”itse”, ihmisen ”oma tahto”, ihmisen ”sananvapaus”, ihmisen ”ihmisoikeudet” jne.) pääsee riehumaan. Sitä riehumista kansa kutsuu ”vapaudeksi” (todellisuudessa kyse siis on hirvittävästä orjuudesta, perkeleen orjuudessa olemisesta). Lopputulos on se, että kaikki kaatuu kansan itsensä päälle.

    Mitä enemmän perkele (kansa) riehuu, sitä suurempaan hurmokseen kansa nousee (perkele on kansalle kuin juovuttava huume). Millään muulla ei ole väliä.

    On vain yksi, joka todellisesti tekee tyhjäksi perkeleen teot: ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” (1. Joh. 3:8).

    VILaurio

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
    1. No niin, nyt kun yllä oleva on sanottu ja Saksa kansantyrannian (demokratian) hedelmien yhdeksi lähtömaaksi todettu, voidaan turvallisesti sanoa, että seuraava suomalaisen kansantyrannian hedelmä on se, että kristityt tapetaan – minut tapetaan. Seuraavassa artikkelissa on video saksalaisesta opettajattaresta (Beate Altmann Neu-Ulmista), jonka oppilaista 90% on maahanmuuttajataustaisia:

      https://deutschelobby.com/2017/01/13/muslimische-schueler-fordern-mord-an-christen/

      Nuorilta muslimioppilailtaan hän on kuullut, että he tahtovat murhata kristityt. Saksasta tämä kansanhirmutyrannian (demokratian eli perkeleentyrannian) hedelmä rantautuu Suomeen. Näin toteutuu täydellinen sopusointu: kristityt (esim. minä), mitä heihin itseensä tulee, haluavat kuolla jo pois tästä helvetin valtakunnasta, joka maailma on, ja perkeleen orjat eli luonnollinen ihmiskunta tahtoo tappaa heidät. Täydellinen harmonia.

      ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room. 8:28);

      ”Minä (Jeesus) olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh. 11:25-26).

      Mutta se, mitä Suomen kansa (myös te täällä) haluaa: luonnollisen ihmisen vapaus ilman Jeesusta Kristusta ja kristinuskoa, luonnollisen ihmisen tahdon vapaa toteutuminen, luonnollisen ihmisen sananvapaus ja luonnollisen ihmisen ihmisoikeudet – siis luonnollisten ihmisten omin voimin luoma vapaa, oikeudenmukainen ja onnellinen yhteiskunta -, ei ole mikään harmonia vaan täydellinen perikato ja kaiken ikuinen menettäminen, sillä se on perkeleen vapautta, perkeleen tahdon vapautta, perkeleen sananvapautta ja perkeleen oikeuksia – siis perkeleen absoluuttisen orjuuden yhteiskunta, valheen ja väkivallan yhteiskunta ja äärimmäisen onnettomuuden ja tuskan yhteiskunta -, ja perkele heitetään lopulta ikuiseen helvettiin, Matt. 25:41; Ilm. 20:10. Turhaan siis yritätte omin voimin pelastaa itseänne Jumalan vihalta: ”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun (Jeesuksen Kristuksen) tähteni, hän löytää sen” (Matt. 16:25).

      Ilman Vapahtaja Jeesusta Kristusta kaikki täällä saavat aikaan vain onnettomuutta ja tuhoa, sillä ”kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä” (Room. 14:23), ja ”synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Se ei ole mitään harmoniaa.

      VILaurio

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  6. Vanhat sukupolvet ovat luopuneet yhteiskunnan kristillisistä arvoista ja kurista. He ovat luovuttaneet viholliselle, joka uhkaa kansakuntaamme. He ovat kansakuntamme häpeäpilkku. Miksi he tekivät niin – ja tekevät sitä edelleen? Miksi he luopuivat Jumalasta ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumista? En ymmärrä!

    Suvaitsevainen ideologia on ajanut tätä tuhon ja terrorin suuragendaa jo pitkän aikaa. Vanhat sukupolvet päästivät tämän lian ja roskan maahamme. He antoivat suostumuksia homojärjestöille ja heidän propagandakampanjoille. Vanhat sukupolvet ovat nopeita syyttämään tätä tuhoa rakastavaa sukupolvea kysymättä itseltään miten tähän on tultu. He ovat sokeita, massamedian hallitsemia, valtaapitävän ihmiselämää ja perheitä vihaavan tyrannian viirilippuja, joita massamedia heiluttelee suuntaan ja toiseen eliitin mielihalujen mukaan. Vanhat sukupolvet ovat menettäneet täydellisesti henkisen autoimmuunijärjestelmänsä kaiken viholliselta syötetyn suvaitsevaisuustuputuksen seurauksena. Suvaitsevaisuuslika on ollut kuin tappava virus vanhojen sukupolvien mielissä. He eivät ole aavistaneet, että akateeminen maailma liittoutui yhdessä median ja poliitikkojen kanssa isänmaata vastaan palvellakseen elitistisen globalismin agentteja. Näitä agentteja ovat kaikki ympärillämme havaitsemat myrkylliset virtaukset yhteiskuntamme sisällä kuten poliittinen korrektius tai homoylivaltaa kannattava seksuaalivapautusideologia.

    Tämä on vakava uhka jokaiselle suomalaiselle. Tulevaisuuden toivoissa kytee istutettu pommi, jonka länsimaalainen media, koulutusjärjestelmä ja viihdeteollisuus on nuoriin istuttanut. Se räjähtää vuosien päästä jokaisen homosympatisoijan kasvoille, joka silmänsä peittää tältä vakavalta rappiotilalta. Se on rappion palkka. He tekivät sen tietoisesti. He maksavat siitä. He luopuivat arvoistamme. He pettivät itseänsä, perheensä. Miksi?

    Länsimaalaiset on tuhon partaalla eivätkä he edes välitä siitä. Se näkyy kaikessa. Siksi isänmaata palvelevat asioista tietoiset yksilöt, eivät huligaanit ja puukkojunkkarit kaduilla. Ja ennenkaikkea sydämessään ympärileikatut.

    Tähän sopii hyvin jatkoksi :
    http://mustaorkidea.blogspot.fi/2016/06/vassaria-ahdistaa.html

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Re: alisuorittaja

      Se miksi vanhat sukupolvet ovat luopuneet Kristillisistä ja muista arvoista johtunee systemaattisesta aivopesusta , jota kutsutaan nimellä Ideological Subversion tai Communist Subversion.

      https://www.youtube.com/watch?v=S3WmzIHJBA0

      http://www.smashculturalmarxism.com/the-four-stages-of-ideological-subversion/

      http://nation.com.pk/columns/19-Dec-2015/ideological-subversion

      Pitkäjänteistä työtä jossa aikaa kuluu kymmeniä vuosia, uusia sukupolveja ”opetetaan” tai valetaan muottiin jonka tarkoitus on yhteiskunnan hajoaminen, tuho. J akun katsoo Mailmalle niin hyvinhän tuo tuntuu toimivan . Suomessakin on jo ainakin 2 sukupolvea aivopesty by Ideological Subversion . Ne jotka on jo ohjelmoitu ovat menetettyjä tapauksia, he eivät tule enää järkiinsä. Vain uusi nuorempi sukupolvi , jos heitä valistetaan voivat kasvaa ja kehittyä ”normi ” järjellä .

      Esim Erkki Tuomioja ym monet muut konkari poliitikot edustavat 1. sukupolven ”ohjelmoituja” , Heidän jälkeen on jo tullut 2. sukupolvi ….näin ne yhteiskunnat romahdutetaan ohjelmoitujen päättäjien & ohjelmoitujen kansan taholta, sillä ohjelmoitu kansahan on se joka käy vaaleissa antamassa äänensä noille poliitikoille , äänet annetaan niille jotka edustavat samaa ajatusmailmaa ja sitä ajatusmailmaa on muokannut Ideological Subversion .

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
    2. lisätään vielä , että kun ymmärtää miten ja kuinka paljon tuo Ideological Subversion on jo vaikuttanut yhteiskuntiin niin ymmärtää silloin paremmin myös sen miksi he ovat nyt niin sotajalalla ALT-medioita vastaan. Koska he tietävät että se joka kykenee vaikuttamaan uusiin sukupolviin valistuksella , voi se poispyyhkiä aikaisimpien sukupolvien ideologiat & väärät opit. Näin siis he tietävät että on heille elinehto kontrolloida kaikkia medioita joiden kautta uutiset ym kulkevat. Ideological Subversion tarvii alustan, esim valtamedian , poliitikkoja, yliopisto väkeä ym toitottamaan sen pyhää oppia. Ja ALT-media on uhka sille, siksi nyt esim Saksassa on ALT-medioita ja totuuden puhujia alettu vainoamaan hirveällä vimmalla

      He pelkäävät että jokin voisi kasvattaa uuden sukupolven joka olisi irti Ideological Subversion mythologiasta.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat