- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Valtaeliitin raadollisuus

Vastavalkean [1]julkaisema ja taustoittama artikkeli globaalin eliitin entisen työntekijän Ronald Bernardin haastattelusta paljastaa finanssimaailmaan kätkeytyvän globaalin valtakeskittymän raadollisuuden. Maailmanlaajuisesti suhteutettuna, valtaeliitti koostuu pienestä ryhmästä, jonka hegemonia on voimakkaampaa kuin kansallisten hallitusten kyvykkyys hoitaa asioita. Bernardin mukaan kyseisen eliitin valta ulottuu hallinnassaan kaikkeen, mitä on taivaan ja maan välissä, sisältäen maailman manipuloinnin intressiensä mukaisesti.

Bernardin väite siitä, että vastakkainasettelu esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ei todellisuudessa pitäisikään paikkaansa, on hyvin mielenkiintoinen. Artikkelissa todetaan:

Pidämme selviöinä tiettyjä jakoja maailmassa. Pohdiskellessamme vaikkapa geopolitiikkaa pidämme lähtökohtana, että on olemassa keskenään taistelevia rintamia, kuten ”Venäjä vastaan USA” tai ”islamistit vastaan länsi”. Bernardin mukaan tämä on täyttä lumetta: He ovat itse asiassa kaikki ystäviä, samalla puolella.

Siten valtamedian rummuttama Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden hiipuminen kylmänsodan partaalle onkin tavoitteellista valehtelua, jossa länsimaiset yhteiskunnat lietsotaan vihaan, Venäjän kansaa ja yleensä ottaen Aasiaa vastaan, sekä päinvastoin. Tämän mukaan maailmanpolitiikan valtakeskittymien taistelu poliittisesta ja taloudellisesta elintilasta Yhdysvaltojen ja Aasiaan välillä olisi vain näennäistä.

Jäljempänä on Vastavalkean julkaisema artikkeli mainitusta aiheesta kokonaisuudessaan:

 

Valkeus paljastaa pimeyden työt

Tekijät: Johanna Lehtonen ja Vesa Raiskila

27.4.2017

Sanaa ”eliitti” käytetään nykyisin ahkerasti kriittisessä kansalaiskeskustelussa maailmamme ja yhteiskuntiemme tilasta. Harvemmin tulee kuitenkaan mietittyä, mitä ”eliitti” todella tarkoittaa – käytännössä.

Globaalin eliitin ex-työntekijä, finanssimaailman ex-suurhai ja valtapiirien ex-sisäpiiriläinen Ronald Bernard kertoo hollantilaisen vastamedian, De Vrije Median toimittajan, Irma Schiffersin [2], haastattelussa oman näkemyksensä: globaali valtaeliitti tarkoittaa tosiasiassa alle kymmentätuhatta ihmistä, joiden käsiin on kasautunut valta hallita kaikkea taivaan ja maan välissä, manipuloida maailman menoa mielensä mukaan.

Bernardin tunteman eliitin valta ylittää kirkkaasti jopa kansallisten hallitusten kyvyn puuttua asioiden kulkuun. Haastattelun luoma kuva tämän valtaeliitin motiiveista ja päämääristä on karu: vallan päämäärä on pysyä vallassa – siinä kaikki. Tätä pyrkimystä edistetään sodilla, kansan jakamisella keskenään riiteleviin lahkoihin ja valtamedian syöttämällä valheella.

Ronald Bernardin haastattelu suomeksi tekstitettynä: 

Alkuperäinen video englanninkielisillä tekstityksillä löytyy osoitteesta https://vimeo.com/212237317 [3]

Vajoaminen kaninkoloon

Paradoksaalisesti valtaeliitin juoksupojaksi – omien sanojensa mukaan ”psykopaattikoulutukseen” – päätynyt yrittäjätaustainen rahoitusekspertti kertoo arvostavansa itsenäisyyttä siinä määrin, ettei onnistunut sopeutumaan työntekijän asemaan. Bernard rakensi itseriittoisesti omaa kohtaloaan bisnesmaailmassa nuoresta asti. Hän kertoo lapsuutensa kasvattaneen hänet uskomaan, että ”maailma ja ihmiskunta ovat kaukana mistään hyvästä”.

Niinpä nuori Ronald kuittasi naurulla varoituksen, jonka hänet finanssipiirien huipulle auttanut kollega antoi tarjotessaan mahdollisuutta siirtyä yhtiöbisneksistä suurten rahavirtojen ääreen, talletus-, korko- ja valuuttakaupan hallitsemaan rahoitusmaailmaan. Kollegan mukaan tähän leikkiin ei pidä ryhtyä, jos ei kykene ”pakastamaan omaatuntoaan sataan miinusasteeseen”.

Tietämättä, mistä kaikesta kollegan varoituksessa todella oli kyse, nuori Ronald aloitti uransa rahoitusbisneksessä ja luonnostaan lahjakkaana tekikin itselleen huikean uran – kirjaimellisesti – kuolemanvakavan ”pelin” kuvioissa. Hänen lahjakkuutensa huomasi myös valtaeliitti, jonka hallitsema pelikenttä finanssimaailma luonnollisesti on.

 

Omatunto pakastimessa

Pikkuhiljaa Bernard sai lahjakkaana toimijana jalansijaa ”suurten pelaajien” piireissä. Hänen työtänsä oli pääasiassa kierrättää rahavirtoja niin, että hänen asiakkaidensa – mm. pankkien, hallitusten ja ylikansallisten yhtiöiden – verisistä tavoista kerätä tuottoa ei jäisi jälkiä, joihin törmätessään alempien luokkien edustajat – siis eliittiin kuulumattomat – saattaisivat alkaa epäillä ja nuuskia asioita.

Bernard kertoo muun muassa kirjaimellisesti lapioineensa eurooppalaisen pankin kellarissa Irakin 1990-luvun kauppasaarron aikana Irakin hallituksen – kauppasaarron asettajille – luvattomasti myymästä öljystä kertyneitä ”Irakin dollareita”. Hän kollegoineen varmisti, ettei kukaan eksy tällaisten jättihuijausten kulissien – median – taakse kaikenkertovien rahansiirtojen perusteella.

Pidämme selviöinä tiettyjä jakoja maailmassa. Pohdiskellessamme vaikkapa geopolitiikkaa pidämme lähtökohtana, että on olemassa keskenään taistelevia rintamia, kuten ”Venäjä vastaan USA” tai ”islamistit vastaan länsi”. Bernardin mukaan tämä on täyttä lumetta. Hänen kokemustensa mukaan todellisuudessa tällaisia jakoja ei ole:

He ovat itse asiassa kaikki ystäviä, samalla puolella. Kaikki luulevat, että maailmassa on olemassa taistelupareja, hyviksiä ja pahiksia, mutta korkeimmalla tasolla se on ainoastaan peliä, ja he kaikki toimivat yhdessä.

Tiedustelupalvelut – luuletko, että he ovat olemassa palvellakseen ja suojellakseen kansaa, valtiota jne? Itse asiassa ne osoittautuivat rikollisjärjestöiksi, tai ollaksemme tarkkoja, systeemi on yhtä isoa rikollisjärjestöä.

”Psykopaattikoulutukseen” kuului perehtyminen myös psykologiaan, tarkemmin ihmisten ja ihmismassojen manipulointiin psykologian keinoin. Valtaeliitin ja muun maailman välisten toimijoiden – jollainen Bernard oli – tehtävä on saada ”kaikki näyttämään joltain muulta” kuin se todellisuudessa on. Median manipulointi on keskeinen osa tätä ihmisten ymmärryksen harhaan johtamista.

Bernard sanoo näkevänsä näiden kulissien toiminnan ympärillämme jatkuvasti. Nykyisin hän yrittää toimia [4] sen eteen, että ihmiset havahtuisivat siitä täydellisestä itseriittoisuuden kuplasta, johon heitä ehdollistetaan jatkuvasti Bernardin tapaisten valtaeliitin ”työntekijöiden” metodein. Bernard vertaa ihmisiä lammaslaumaan, jonka ohjailu on naruista vetelijöille ”typerän helppoa”.

”Hajota ja hallitse on heidän totuutensa.” [5]
”Hajota ja hallitse on heidän totuutensa.”

Eliitti pysyy vallassa niin kauan kuin ihmiset antavat jakaa itsensä pikkuasioista riiteleviin ”klikkeihin”. Kun alistumme elämään varjoissa suojellen itseämme todellisuuden julmuudelta motolla ”kunhan saan kaljani niin aivan sama”, teemme juuri kuten valtaeliitti on sunnitellutkin. Bernard on vakuuttunut siitä, että jos (kun!) ihmiset heräisivät ja yhdistyisivät puolustamaan itseään, valtaeliitti menettäisi hetkessä asemansa.

 

Pakastin toimintahäiriössä

Viidakon lakien kerrotaan olevan julmat, mutta vielä julmempia ovat finanssimaailman ja eliittipolitiikan lait. Bernard kertoo vakavin ilmein, kuinka kevyesti hän senaikaisten kollegoidensa kanssa tuhosi elämää voiton ja kasvun tavoittelussaan. Italian valuutan dumppaaminen ja kokonaisen valtion talouden järkyttäminen oli vain bisnesdiili muiden joukossa. Vararikkoon joutuneen tehtaanomistajan itsemurha oli vain huvittava yksityiskohta, jolle naurettiiin porukalla.

Katsoimme ihmisiä alaspäin, pilkkasimme heitä. Se oli vain tuote, jätettä, kaikki oli arvotonta roskaa. Luonto, planeetta – kaikki sai palaa ja hajota.

Omantunnon pakastaminen oli toimiva ratkaisu maailmassa, jossa suunnattomien rahansiirtojen taustalla tapahtui tavallisille kansalaisille käsittämättömiä, hirvittäviä asioita. ”Psykopaattikoulutuksella” oli kuitenkin ilmeiset vaikutukset ihmisiin, jotka ainakin joskus ennen olivat omantuntonsa kanssa eläneet. Bernardin kollegoistakin suurin osa ajautui alkoholismiin ja huumeiden käyttöön, mikä viittaa vahvasti siihen, ettei Bernard ollut ainoa, jolle sivistyneen julmuuden harjoittamisesta tuli lopulta ongelma.

Bernard ehti sanojensa mukaan toimia viitisen vuotta ”huipulla”, globaalin eliitin luottamana ja hyvässä asemassa. Hänen tuttavapiirinsä koostui maailman vallakkaimmista. Useimmat heistä ovat uskonnoltaan luciferiaaneja, ja myös Bernard törmäsi heidän makaabereihin seremonioihinsa ja piipahti ”Saatanan kirkossa”. Hän ei tuohon aikaan uskonut yliluonnolliseen ja pitikin asiakkaidensa uskonnollisia rituaaleja alastomine naisineen ja juopotteluineen lähinnä huvittavina.

Kun Bernardiin luotettiin tarpeeksi – ja toisaalta ei aivan tarpeeksi – tilanne kuitenkin muuttui: hänet velvoitettiin osallistumaan asiakkaidensa seremoniaan ulkomailla. Kyynelsilmäinen Bernard kertoo hetkestä, jona hänen ”psykopaattikoulutuksensa” kariutui: hänen odotettiin todistavan pientä lasta käyttäen, ettei hänellä ole omaatuntoa. Hänen ”pakastimensa” hajosi, ja se oli hänen elämänsä käännekohta. Hän ei pystynyt tekemään, mitä häneltä vaadittiin – hän ei pystynyt murhaamaan lasta. Silloin Ronald viimein todella ymmärsi, millaisessa maailmassa eli.

Ronald tuotti asiakkailleen pettymyksen osoittautumalla ihmiseksi, ja luottamus häneen horjui. Hän alkoi murtua sisäisesti eikä kyennyt toimimaan kuten ennen. Kun hän alkoi kieltäytyä työtehtävistä, kun hän ”ei enää osallistunut”, hänestä tuli uhka. Maailmassa, jossa kaiken tarkoitus on muiden hallinta, hänestä tuli vaarallinen vapaaliikkuja, jonka kiristäminen osoittautui hyvin hankalaksi. Ronaldin hylkäämä maailma varmisti hänen aikoinaan allekirjoittamansa salassapitosopimuksen tehoa ”tietynlaisella” ruumiillisella kidutuksella – hän ei pysty vahingoittamaan tuon häiriintyneen maailman asukkeja suoraan.

Omien sanojensa mukaan Ronaldin ”ensimmäisen elämän” loppu oli hirvittävä. Kaiken stressin ja painostuksen alla hänen ruumiinsa kunto romahti, ja hän päätyi teho-osastolle. Teknisesti kuolleena hän kävi läpi rajakokemuksen, joka sai hänet uskomaan epämaterialliseen todellisuuteen, valoon ja pimeyteen, hyvään ja pahaan. Jälkimmäistä luonnollisesti edustaa hänelle valtaeliitti, jonka historian hän katsoo ulottuvan tuhansia vuosia menneisyyteen. Ihmisyys taas merkitsee Bernardille ”valon ilmentymää”. Hänen viestinsä ihmisille – meille – on:

”Yhdistykää. Tulkaa yhteen — ja koko tämä paska tarina lakkaa olemasta.”

/ Vastavalkea [1]

 

Lähde

De Vrije Media (17.3.2017): De macht achter het grote geld: onthullingen van een insider
https://cooperatiedevrijemedia.nl/2017/03/de-macht-achter-het-grote-geld-onthullingen-van-een-insider/ [6]

Haastatteluvideon suomennos: JL