Vallankumouksen teoria

Uskon vakaasti, että EU:n valtiot kukin vuorollaan ajautuvat lopulta yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vallankumoukseen, joka voi myös syttyä taloudellisen ja poliittisen eliitin järjestämänä miltei yhtä aikaa kussakin Euroopan valtioissa. Suurimpana syynä mahdolliseen vallankumoukseen tulisi olemaan sosiaalinen ja yhteiskunnallinen eriarvoistuminen, ja sitä kautta vastakkainasettelu. Edellä mainitun yhdistyessä pakotettuun väestönsiirtoon poliittisen Lähi-idän populaatiolla, jolla pyrittäisiin korvaamaan EU-maiden kantaväestö, johtaisi se väistämättömään sekä hyvin laajaan konfliktiin EU:n valtioissa.

Globaalin uusliberalismin kypsyminen vallankumoukseen

Pääteltävissä on, että kapitalistisen imperiumin suhteiden synnyttämä riistopolitiikka maailman laajoilla alueilla auttoi osaltaan 1900-luvun alussa sosialistisen vallankumouksen kehittymistä. Tätä kapitalismin riistävää vaikutusta käyttivät hyväkseen vallankumouksen teorioisaan muiden muassa Marx ja Engels. Nämä osoittivat analyyseissään, että proletariaatin luoma asema ja kehittyminen olisivat velvoitetut maailmanhistoriallisena funktionaan vapauttamaan ihmiskunnan riistosta, sodista, kansallisesta- ja luokkasorrosta sekä pyrkimään rakentamaan sosialismia ja kommunismia.1 Sosialistinen vallankumous pyrki siis 1900-luvun alkupuolella ja varhaisemminkin kasvattamaan voimaansa käyttäen hyödyksi yhteiskunnan aineellisia kehitystarpeita. Huomionarvoista kuitenkin on, että edellä mainittu sosialismi ja kommunismi, ovat juutalaisen eliitin instrumentteja kansakuntien alistamiseksi sionistiseen hegemoniaan.2 Kommunismia ei ole vielä saavutettu missään valtiossa.

Hyperinflaatio 1923-24: Saksan markkoja poltetaan uunissa. Polttaminen oli halvempaa, kuin polttopuiden ostaminen.

Nykyinen kovanlinjan globaali uusliberalismi ajaa vallankumoukseen

Uusliberalismi on oppi, jonka mukaan tulkitaan ja toteutetaan yhteiskunnalliset ongelmat markkina-ajatteluun liittyvien tehokkuus-, vapaus- ja oikeudenmukaisuusihanteiden välityksellä. Uusliberalismin kannattajat esittävät ongelmien ratkaisemiseksi itseään ohjailevat sekä kilpailevat markkinat. Lähestulkoon kaikki asiat yhteiskunnassa pitäisi heidän mukaansa niputtaa yksityisomistukseen ja kauppatavaraksi.3

Paavo Löppönen kuvailee laajan lähdeaineiston välityksellä, Vapauden markkinat –teoksessaan uudenliberalismin (UL) koostuvan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jolla ovat itsenäiset ideologiansa, organisaationsa ja rahoituskanavansa. Lisäksi UL nojautuu voimakkaasti hegemoniselle aatteelle.4

Pääteltävissä on, että tämän hegemonisuuden idealistisuus ilmenee jo siinä, että UL:n dogmit dominoivat ennen muuta negatiivista globaalia taloutta, ja sen vaikutus on laajentunut vuodesta 2008 alkaen Itä-Eurooppaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Venäjälle. UL:n edustajat ovat joutuneet puolustelemaan ideologista epäjohdonmukaisuuttaan, sillä UL-oppi on edustavinaan demokratiaa ja paljon puhuttua tasa-arvoa, vaikka se alistaa valtiot yksityisten rahoitusmarkkinoiden korkoa korolle maksaviksi ”torppareiksi”. UL-edustaa modernia ylikansallista omistajaluokkaa, jotka muodostuvat globaaleista rahoitusmarkkinoista, monikansallisia suursijoittajista ynnä muista sellaisista henkilöimättömistä instituutioista. Tämä juuri tarkoittaa negatiivista globalisaatiota. Nykyisin esimerkiksi persoonattomat ylikansalliset sijoittajat ovat yrityksien todellisia omistajia, mutta näiden ei koskaan tarvitse olla yhteydessä asiakkaisiinsa, sillä varsinaisen palvelun tai yritystoiminta voidaan tuottaa muualla tai ne tuotetaan vierailijan tai ulkomaisen yrityksen kautta.

Juuri uusliberalistisen talouspoliittisen suuntauksen kautta kansallisvaltiot ovat menettäneet poliittista vaikutusvaltaansa ylikansallisille instituutioille, kuten Maailmanpankille, Maailman kauppajärjestö WTO:lle ja Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:älle, ja monikansallisille jättiyrityksille. UL:än dogmeihin sisältyy kansallisvaltioita suojelevien säätelyiden purkaminen.

On syytä vielä täsmentää, että poliittinen valtakoneisto on valjastanut yritykset, palkansaajat ja kotitaloudet eli reaalitalouden kansainvälisen pankkiirieliitin ja globaalien megayhtiöiden lypsettäväksi. Nämä vaikuttavat kohoavaan energian hintaan kuluttaen kokonaiskysyntää sekä yritysten kilpailukykyä. Yksityistäminen ja yhtiöittäminen tuovat runsaita voittoja, mutta ne liukuvat reaalitaloudesta erilaisille rahoitusmarkkinoille sekä monikansallisille sijoittajille, jossa ne esimerkiksi kohottavat osakkeiden arvoa vaurastuttaen pientä globaalia suursijoittajien eliittiä.5

Yllä esitettyyn viitaten vallankumoukseen kypsyttävät:

Hyvinvointivaltion romuttuminen, mihin sisältyy räikeä eriarvoisuuden lisääntyminen, oikeusvaltiokäsitteen väljähtäminen, rahoitusimperiumien riiston ja suoranaisen ryöstelyn kohteeksi ajautuminen ja taloudellisen illuusion romahtaminen, tai sen paljastuminen kaikessa karmeudessaan.

Taloudellisella illuusiolla tarkoitetaan sitä, että kaikki ovat rahoitusmarkkinoiden ”orjuudessa” tai ”torppariudessa”. Lisäksi kansainväliset suursijoittajat dominoivat maan taloutta. Täten yrittäjät ja palkansaajat eivät voi vaurastua vaikka kuinka uurastaisivat, siispä heidät on alistettu negatiivisen globalisaation lypsettäviksi.

Emme saa enää suosia suomalaista tuotantoa emmekä harjoittaa omavaraisuutta sekä itsenäistä rahapolitiikkaa. Tämä on myös taloudellista illuusiota.

Täytyykö odottaa Euroopan kattavaa vallankumousta?

Nykyisin kaikki tietävät, että on meneillään valtava ja jatkuvasti kiihtyvä väestön siirto poliittisesta Lähi-idästä Eurooppaan. Negatiivista globalisaatiota edustava eliitti, pääsääntöisesti kasaarijuutalaisista muodostuva ylimystö, haluaa korvata eurooppalaiset eteläpuolisen Saharan mustalla populaatiolla sekä Lähi-idän tiettyjen alueiden väestöllä. Väestönsiirrolla halutaan varmistaa tulevan maailmanhallituksen toimivuus, sillä ilman selvää etniskulttuurillista ja isänmaallista ulottuvuutta oleva monokulttuuri, jonka kaltaiseksi väestö lopulta degeneroituu, on erittäin helppo eliitin hallita päämääriensä saavuttamiseksi. Toisaalta voidaan päätellä, että nuoriväestö, joka pääasiallisesti muodostuu miehistä, halutaan pois Länsi-Aasian ja Afrikan mantereen tietyiltä alueilta, jotta näiden geopoliittisten alueiden luonnonrikkaudet olisivat helpommin Israel-lobbyn kontrolloiman USA:n ja sen tiettyjen liittolaisten hyödynnettävissä.

Juuri tämä väestönsiirto aiheuttaa Euroopan sisällissodan väistämättä. Ehkä tämä on myös eliitin suunnitelmissa. Saataisiinhan tällöin syy, jonka varjolla eurooppalaiset valkoiset kansallismieliset voitaisiin tappaa sodan käytäntöjä noudattaen.

Juuri yllä mainittuun viitaten olisi suotavampaa, että vallankumous syntyisi aidosti kansan keskuudesta. Tällöin pyrkimyksenä olisi vilpitön halu ja tarve yhteiskuntien eheyttämiseksi, jotka muodostaisivat itsenäisen ja oikeudenmukaisen hyvinvointivaltion.

”Juutalainen” eliitti, kuten siihen kytkeytyvä globaali eliitti, haluaa globaalin vallankumouksen, joka siis käynnistyisi enimmäkseen kaikissa EU:n maissa likipitäen yhtä aikaa. Tätähän suosi jo aikaisemmin kasaarijuutalaisvaikutteinen trotskilaisuus vallankumousopissaan. Trotskilaisuuden mukaan samanaikaisesti enimmissä maissa tapahtuva proletaarinen vallankumous varmistaisi voiton, eikä sosialismin aineellisia edellytyksiä tarvittaisi ehdottomasti kaikissa maissa.1

Halu suureen yhtäaikaiseen globaaliin vallankumoukseen näyttäisi eliitillä johtuvan siitä, että ylikansallinen yhtenäinen dynaaminen vallankumouksen liike yllyttäisi yksilöitä ja ryhmiä vallankumoukseen ajattelematta asiaa omalla ymmärryksellään sen tarkemmin. Yleismaailmallinen kuohunta suggestion luonteisesti vetäisi lumouksellaan mukaansa yksilön sekä kansojen omaksi turmiokseen sekä eliitin hyödyksi.

Yllä esitetyn nojalla olisi paljon parempi, jos vallankumoukset tapahtuisivat yksilöllisesti yhdessä maassa kerrallaan, ja että ne syntyisivät vilpittömästi kansan innoituksena. Tällöin yhteiskunnallisen murroksen pyrkimyksenä olisi poistaa epäoikeudenmukaisuus, riisto, poliittinen korruptio, saattaa voimaan itsenäisyys, hyvinvointivaltio, omavaraisuus ja turvatakseen oman kulttuurin sekä etnisyyden säilymisen.

Suuret vallankumoukset eivät ole mahdollisia ilman voimakkaita taustavoimia

Laajat vallankumoukset ovat aina syntyneet jonkun voimakkaan eliitin vaikutuksesta. Lähestulkoon kaikki länsimaiset vallankumoukset sekä myös Venäläiset vastaavat ovat olleet juutalaisten rahoittajien sekä näiden poliittisten hännystelijöiden sytyttämiä.

Rehellisesti sanottuna useat sodat, sisällissodat ja vallankumoukset ovat olleet kasaaripankkien aloittamia tai tukemia. Kasaarien pankkitoiminta, johon perustuu myös nykyisten rahoituslaitosten laillistettu ryöstely, pääsi valloilleen 1700-luvun loppupuoliskolla, kun kasaarikeinottelija Mayer Amschel Rothschild loi onnistuneesti koronkiskontaan perustuvan pankkilaitoksen, joka on kirjaimellisesti vääristänyt koko maailman rahatalouden sekä suorastaan orjuuttanut tai ainakin torppariuttanut kaikki kansat.6

Kasaaripankkiirien, -älymystön, -poliitikkojen ja näiden lakeijoiden aikaansaannoksia ovat seuraavat konfliktit:

Ranskan suuri vallankumous, Venäjän vallankumous, 2 Amerikan sisällissota7, Espanjan sisällisota,8 ensimmäinen maailmansota9 sekä toinen maailmansota ja toisen maailmansodan10 jälkeen USA:n ja Israelin sodat11.

Vallankumouksen lainalaisuudet ja humanitäärinen sosialismi

Nykyisin elämme itsekkyyden ja hedonismin kyllästämää aikakautta. Jotta tarvittava osa kansasta heräisi kumoukseen, tarvittaisiin kumoukselliselle oppositiolle valtamediaan verrattava julkaisuväylä, joka paljastaisi kaiken sen vääryyden, mitä kansa kokonaisuudessaan on saanut kokea jo vuosikymmeniä poliittisen johdon, puoluekoneiston, viranhaltijain, vakuutusyhtiöitten ja -yhtiöitten lääkäreiden sekä valtavirtaisen median taholta.

Koska kansan halveksiminen, sortaminen, valtiollinen laittomuus, perustuslain pilkkaaminen, itsenäisyyden ja valtiollisen koskemattomuuden mutaan polkeminen, puolustus- ja turvallisuuspolitiikan täydellinen puuttuminen sekä villakoiran asema Brysselin lobbausjärjestelmän diktatuuria vastaan ovat varsin yleisesti tunnettuja, emme esitä niitä enempää.

Vallankumouksen tendenssit ja humanitäärinen sosialismi

Vallankumousliikehdintä edellyttää nykyisin tietyn kaltaisen kansallisromanttisuuden heräämistä ja samalla itsenäisyyden kaipuun syttymistä, niin sanoakseni Pohjolan hellasta. Ihmiset pitäisi saattaa kiinnittämään huomiotaan sellaisiin arvoihin kuin esimerkiksi isänmaa, vapaus, kansakunnan yhtenäisyys, yhteishyvän uskonto ja poliittinen ideologia. Tällöin ihmiset pitäisi tempaista enemmän irti uraputkiajattelusta, joka on paljolti usein yhdentekevää kansallista yhtenäisyyttä edustavaan poliittiseen toimintaan ja aitoon kristillisyyteen verrattuna. Esimerkiksi nykyisin poliitikot luovat itsekkäästi vain omaa uraansa, mutta kansallismielinen ja isänmaalinen ihminen ajattelee koko kansan yhtenäisyyttä sekä sen parasta työskennellen näiden arvojen hyväksi.

Kuitenkin ainakin kaksi poliittisen elämän tendenssiä määrää kypsyyden vallankumouksen alkamiseen. Nämä ovat: Kansankerroksien, etupäässä työläisten, pienyrittäjien, maanviljelijöiden ynnä työttömien haluttomuus jatkaa elämää nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, ja vastaavasti maan poliittinen johto ei enää pysty hallitsemaan nykyistä tilannetta. Tämä tilanne on lähellä monissa Euroopan maissa, puuttuu vain ruutitynnyri. Esimerkiksi, jos Suomeen nykyisin saapuisi yllättäen puolimiljoonaa ”turvapaikanhakijaa”, olisi tilanne hyvin kriittinen.

Vallankumousta voi myös jouduttaa sissisota, ainakin siinä tapauksessa, että sodalla on kansan tuki. Sissisodan edistävästä vaikutuksesta kumoukselle voidaan havaita esimerkiksi Kuuban vallankumouksessa 1958–59.

Vallankumouksen teorian yhtenä tehtävänä on määrittää vallitsevat yhteiskunnalliset lainalaisuudet, jotka paljastavat poliittisen suhteen kumouksen toteutumiselle. Suomessa voidaan katsoa olevan meneillään vallankumouksellinen kriisi, jossa esiintyy poliittista liikehdintää, enimmäkseen monikulttuurisuuden negaatioiden ansiosta, ja toisaalta poliittisen johdon hysteerisiä päätöksiä, joilla pyritään turvaamaan luhistuvaa järjestelmää. Tätä poliittista vauhkoontumista osoittavat muiden muassa viha- ja nettipoliisien palkkaaminen, järjetön kansallismielisten vainoaminen, äärimmäisyyksiin viety poliittinen korrektius jne..

Humanitäärisen sosialismin edellytyksiä ovat: Oikean tiedon ja uskonnon filosofian saattaminen kansan tietoisuuteen. Tämä onnistuu, kun tiedonvälitys ja viihdemaailma kansallistetaan, eli otetaan vallankumouksellisen valtion haltuun. Siinä missä ihmiset oppivat noudattamaan läpeensä mädäntynyttä arvoliberalistista sosiaalisektorin kuonaa ja muita viihteen hassutuksia, oppivat he omaksumaan sitä, mikä lisää henkistä älykkyyttä ja viisautta sekä jaloja arvoja yhteisenhyvän eduksi. Tämä ihmisen henkinen jalostuminen aidon uskonnon kautta, tietysti yksilöllisesti ovat kehittyvän valtion perusta.

Muita huomioita humanitäärisestä sosialismista

Moraalisesti on myös täysin oikein, että voimakkaita ja viisaita kehotetaan yhteiskunnallisten toimien lisäksi tekemään jälkikasvua ajamatta itseään uuvuksiin ammatillisella urallaan jättäen suvun jatkamisen kokonaan pois.

Luonnollisesti valtio turvaisi heikompien ja vammaisten turvallisuuden ja elintason laadukkaana, yksilön ominaisuuksista huolimatta. Mitään syrjintää ei sallittaisi.

Talousdemokratian reformi ynnä muita taloudellisia huomioita

Ongelman ydin on sionistiset kansainväliset pankkiirit, ylikansalliset suursijoittajat ja muu taloudellinen eliitti. Miksi marxilainen sosialismi ei ole puuttunut tähän taloudellisen pulman ytimeen? Siksi, että marxistilainen sosialismi on sionistien poliittinen instrumentti kansojen nujertamiseksi. Tosin marxilais-leniniläisessä kirjallisuudessa käsitellään pankkiirien valta-asemaa, kuitenkaan marxilaiset sosialistit eivät ole rahoitusmarkkinoiden riistoon käytännössä puuttuneet.

Tarvitaan siis itsenäinen rahatalous. Tarvitaan oma valtiollinen keskuspankkijärjestelmä luomaan korotonta omaa rahaa, joka Suomessa olisi esimerkiksi Suomen markka. Yksityisten pankkien valta on riippuvaista korosta ja oikeudesta tehdä uutta rahaa eli velkaa, joten korko- ja velkaorjuudesta on vapauduttava.

Kaikki julkiset hankkeet tulisi rahoittaa valtion korottomilla lainoilla. Verotuksella turvattaisiin sosiaaliset oikeudet ja yhteiskunnan eri sektoreiden rahoitus. Veroaste ei saa nujertaa kuluttajia. Lisäksi verotuksen täytyy rohkaista perustamaan yrityksiä. Rahan painaminen on suhteutettava todellisen työn arvoon. Turhaa väljää rahaa ei saa painaa, sillä se osaltaan ruokkii inflaatiota.

Tässä yhteiskuntamallissa valtakunta kokonaisuudessaan panostaisi yhteisen hyvän eteen ja unohtaisi luokkaristiriidat, siten perusideana olisi valtion ja sen kansalaisten omavaraisuuden lisääminen niin, että taloudellinen riippumattomuusaste olisi kyllin vahva vapauden säilyttämiseen. Rahanluontioikeus olisi valtiolla, joten tällainen valtio ei enää olisi suurten yksityisten pankkien orjuudessa. Näin veronmaksajat vapautuisivat liiallisten korkojen taakasta ja säästyneet kustannukset voitaisiin käyttää kansan parhaaksi.

Koska eliitti ei tule luopumaan vallastaan vapaaehtoisesti, on tällöin vallankumous ainoa ratkaisu kuin myös uuden yhteiskuntajärjestyksen luomiseksi. Vallankumous voi tapahtua vain ulkoparlamentaarisen vaikuttamisen keinoin, ja kansan ollessa kypsynyt kumoukseen, voidaan viimeinkin nujertaa raunioituvan, materialistisen kapitalismin rakenteet.

Suomessa tulisi ehdottomasti aloittaa parlamentaarinen työskentely maan eroamiseksi Euroopan unionista, Eurosta ja Naton isäntämaasopimuksesta. Suomen tulisi siirtyä itsenäiseen talouspolitiikkaan, omaan valuuttaan ja valtiolle pitäisi varata rahanluontioikeus, kuten yllä mainittiin. Lisäksi kaikki elintasopakolaiset pitäisi palauttaa lähtömaihinsa, ja rajat tulisi sulkea ”turvapaikanhakijoilta”.

Yhteiskunnallisen murroksen tavoitteena olisi taloudellisten toimijoiden, rahoitusmekanismien, tuotantolaitoksien, tuotantosuhteiden dramaattinen muuttaminen, jonka kautta päästäisiin muuttamaan koulutuksen, median, tieteiden, kulttuurin ja lainsäädännön formaattia edistyksellisemmäksi. Näin menetellen tapahtuisi sekä yhteiskunnallinen että poliittinen vallankumous.

Poliittinen järjestelmä kokonaisuudessaan tulisi hajottaa. Hallitus, eduskunta ja kaikki eduskuntapuolueet pitäisi hävittää.

Lisäksi pelkkä eliitin syrjäyttäminen ei riitä, vaan vanhat valtarakenteet täytyisi murskata täydellisesti.

Valtion suvereniteetti määrää yhteiskunnan toimivuuden

On myös tarpeellista huomioida, että hallitusmuodosta ei yleensä voida sanoa jonkun olevan ehdottomasti oikein ja toisaalta, että tuo on absoluuttisesti kelvoton. Tulee huomata, että kehittyneet eli hyvät ja oikeudenmukaiset ihmiset tekevät hyvää tulosta niin demokratiassa kuin myös esimerkiksi kuningaskunnissa. Mutta näissä molemmissa voivat myös kehittymättömät eli pahat ihmiset saavuttaa hegemonian, perin onnettomin yhteiskunnallisin seurauksin. Kuitenkin valtion suvereniteetilla, itsenäisellä talouspolitiikalla, riippumattomalla medialla ja niin edelleen, voidaan edistää yleistä yhteiskunnallista hyvinvointia.

Eihän ole edustavan demokratian tai kansan syytä se, että maahan tulee kerta toisensa jälkeen valittua kelvottomia isänmaanpettureita, joille itsekkäät tavoitteet ja globaalin eliitin intressit ovat etusijalla. Tästä kaikesta voidaan syyttää sionistien kontrollissa olevia uutistoimistoja ja mediaimperiumia, jotka manipuloivat taitavasti ihmiset äänestämään pirullisen ovelaa psykologiaa hyödyntäen kansanvihollisia päättäviin elimiin. Totuuden nimissä on sanottava, että nykyisin Suomessa ja yleensä länsimaissa ei ole edes puolidemokratiaa, vaan demokratian kulissit.

Kuitenkin demokratian sijaan voitaisiin kokeilla soveltaen kansallissosialismia uudessa yhteiskuntamallissa. Nykyisin demokratia sallii liberaaliudessaan esimerkiksi henkistä kehitystä turmelevan viihteen sekä pedagogiikan suorastaan perverssin opetusohjelman koululaisille. Niinpä demokraattisella ”vapaudella” ei ole aina käytössään välineitä torjuakseen maassa rehottavia turmelevia virtauksia.  Demokratiassa mahdollistuu myös yksilönvapautena hyötyä rahan voimalla lähimmäistensä kustannuksella näiden työstä.

Kansallissosialismia soveltaen ajettaisiin työväenluokan asiaa, muiden muassa siten, että edistettäisiin työllisyyttä ja yritysvoittojen jakoa työntekijöille, pääomatulojen kontrolloimista, keinottelun ja koronkiskonnan kieltämistä (vankeusrangaistuksen uhalla), suuryrityksien sosialisoimista, pääoman herruuden lakkauttamista ja vapaakaupan sijaan omavaraistaloutta. Lyhyesti sanoen pidettäisiin yllä sääntelevää valtiovaltaa, työnarvon antikapitalistista korostusta ja pyrittäisiin rajoittamaan plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansallisessa talouselämässä. Valtiolla olisi keskuspankki ja oma raha, jota se käyttäisi korottomasti investointeihin. Ulkomaisessa vaihtokaupassa maksuvälineenä soveltuisi sekä raha että tavaroiden vaihto.

Markku Juutinen

Lähteet

1. Krasin, Juri (1982) Sosialistisen vallankumouksen teoria. Kustannusliike Progress.

2. Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.

3. Patomäki, Heikki (2007). Uusiliberalismi Suomessa. Saatavina: https://patomaki.fi/Uusliberalismi_Suomessa.pdf (Dark Oy).

4. Löppönen, Paavo (2017). Vapauden markkinat – uusliberalismin kertomus. Vastapaino. https://www.aarnenorberg.com/blogi/files/82278a38e2df0a4a7096f2337a1409eb-5.html

5. Positive Money (22.9.2015). Overt Monetary Financing – dangerous drug or miracle medicine? (Lord Adair Turner)

6. Kreivi Cherep-Spiridovich: The World Government USA 1926.

7. Ford, Henry (1920-1922). The International Jew I-IV. USA.

8. Partacus Educational (1997-2016). Saatavina: https://spartacus-educational.com/SPrussia.htm; Baruch, Bernard (1960). Baruch: The Public Years. New York: Holt, Rinehart and Winston; Dunlop, D. M. (1954). The History of the Jewish Khazars. Schocken.

9. Freedman, Benjamin (1961). Juutalainen loikkari varoittaa amerikkaa. Saatavilla http://100777.com/jewry/freedman_fi

10. Hautamäki, Erkki (2005). Suomi myrskyn silmässä. Argo Kirjastus, Eesti www.argokirjastus.ee

11, IHR (2004-2016). Iraq: A War For Israel. Saatavina: http://www.ihr.org/leaflets/iraqwar.shtml

25 kommenttia

  1. Joo mutta ei tule tapahtumaan! Lampaat määki gulakkiin asti! Nähty ja yritetty! hankkiutukaa omavaraisiksi niin paljon kun mahdollista! Lammas ja aivokuollut on aina sama!

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  2. Ei mitään vallankumousta tarvittaisi, riittäisi kun kansalaiset äänestäisivät laajasti korkeasti koulutettuja tai kouluttautuneita maan johtoon. Tämä ei kuitenkaan taida onnistua nykyisen median tähden. Kansa äänestää julkkiksia, joilla ei äly riitä korkeakoulututkinnoista huolimatta johtamaan valtiota.

    Plusääni(1)Miinusääni(20)
    1. Ellei osaa käyttää omia aivoja niin korkeakoulututkinto ei ole välttämättä mikään tae siitä että olisi pätevä politiikkaan, paitsi tietty ajamaan eliitin asioita. Yliopistot ja korkeakoulut manipuloivat ja aivopesevät nykyisin eliitin juoksupojiksi, eivät opeta itsenäiseen ajatteluun. Vähän samaan tapaan kuin upseerikoulut armeijan johdon oppeihin ja nöyriksi toimimaan kenujen ehdoilla.

      Hyvä esimerkki on kaikki vääristelty ns. virallinen tieto ja valheet mitä meille on jaettu esim. 9-11:sta. holokaustista ja ww2:sta jota nimenomaan juuri hyvin koulutetut meille jakavat. He eivät itsekään ymmärrä olevansa aivopestyjä.Tai sitten hillotolpan toivossa kertovat valheita meille.
      Julkkikset taas myyvät itseään ja haluavat valtaa vain heikon itetuntonsa takia ja tietysti sitä hanakammin jos joku siitä heille vielä maksaa.

      Plusääni(22)Miinusääni(0)
      1. Kyllä he kaikki ovat moraalittomia rikollsiia. Kuinka ihmeessä kukaan koulutettu ja tietoa hankkiva voisi uskoa esim. holokaustiin tai ilmastonmuutokseen? Kaduntallaajatkaan eivät enää usko. Maailmansodan syyllisyyskysymys tarvitsee taustatietoja ja sellaisiin ei kadunmies ylety. Mutta opiskelleet kyllä. Kyse on liitosta paholaisen kanssa ja jatkuvasta valehtelemisesta ja teatterista kaikessa.

        Plusääni(9)Miinusääni(0)
      2. Juuri oikeistopuolueissa on eniten näitä hyvin koulutettuja ja juuri niissä on myös eniten näitä tiedolla aivopestyjä. Suurimmalla osalla tieto ei ole tuottanut ymmärrystä ajaa koko kansan etua. Sen politiikka todistaa.
        Eduskunnassakin pahimpia ovat juuri nämä hyvin koulutetut ja v-median ohjaamat eu-aktivistit.

        Ratkaiseva asia on ihmisen persoonallisuus ja sivistyneisyys, ei tiedon ja koulutuksen määrä. Kehittynyt ihminen ymmärtää että ahneus ja oma etu pirstoo ja lopulta hajottaa yhteiskunnan.

        Plusääni(14)Miinusääni(0)
    2. Juuri koululaitoshan on se hautomo missä näitä älyttömiä vasalliaihioita tuotetaan ja kuka täyspäinen voi luottaa vaalijärjestelmän rehellisyyteen!
      Kansallinen vallankumous on mahdollista vaan valistuneen kansan nosulla, turha on harhailla näissä nyky ”demokratian” kulisseissa.

      Plusääni(24)Miinusääni(1)
    3. ”Koska yritys nimeltään Suomen valtio on yrityslainsäädännön alainen toimija, sen ei tarvitse tehdä tiliä liiketoimistaan kenellekään, ei edes eduskunnalle,” kirjoittaa Sami ”Sande” Parkkonen blogillaan.

      Elikkä Eduskunta on suuri ja kallis kulissi jossa esitetään absurdia näytelmää kansalaisten luottamuksen ylläpitämiseksi vaaliuurnasulkeisten vaikuttavuudesta.

      Plusääni(15)Miinusääni(0)
  3. Rauhaa kaikille. Totuus on se että Vapaamuurarien takana on saatana, henkenä. Niinkuin muidenkin salaseurojen. Ongelma ei ole juutalaisissa juutalaisina vaan siinä että he ovat synnin orjia siinä missä kaikki muutkin ihmiset.

    Ei vapaamuurareita vastaan voi taistella koska tämä maailma on annettu saatanalle. Voi sanoa tietysti totuuden siitä, mutta systeemi ei tuhoudu ennenkuin tämä kaikki päättyy Jumalan valtakunnan tullessa maan päälle. Siksi itseasiassa vapaamuurarit antavat magneettimedian toimia koska tämä johtaa sopivasti ihmisiä harhaan siinä että aletaan laittamaan koko soppa yhden ihmisryhmän viaksi, vaikka vapaamuurareissa on paljon eri uskonnon edustajia. Vapaamuurarit hallitsevat internettiä ja sitä mitä täällä saa julkaista. Heti jos sinusta alkaa tulla isompi tekijä he laittavat kapuloita rattaisiin, siksi ihmettelen miksi magneettimedia on saanut toimia näin pitkään. Totuus on että tämä sivusto ei kerro koko.totuutta vaan jättää osan pois siksi se saa toimia, ja okkultistit sallivat sen. Ei heille olis vaikeaa pistää tätä sivustoa päiviltä, mutta kun se palvelee heidän pimeitä saatanallisia päämääriään.

    Niinsanotut ”juutalaisetkaan” eivät ole juutalaisia oikeassa merkityksessä, koska eivät noudata Jumalan lakia. Eikä niissä kokouksissa tod.näköisesti Tooraa lueta tai Raamattua, ehkä alemmilla asteilla.

    Eli pitäisi osata tehdä ero näissä asioissa, eikä leimata juutalaisia kaiken syyksi koska he eivät ole edes juutalaisia sanan alkuperäisessä merkityksessä. He ovat okkultisteja, saatananpalvojia. Käyttäkää mielummin sitä nimeä niin ette johda ihmisiä harhaan Jumalan valtakunnasta ja pelastuksesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

    Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
    Matteus 18:1‭-‬6 FB38
    http://bible.com/365/mat.18.1-6.FB38

    Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!” Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
    Roomalaiskirje 8:12‭-‬17 FB38
    http://bible.com/365/rom.8.12-17.FB38

    Plusääni(1)Miinusääni(9)
    1. Eikös sivusto ole vaiennettu käytännössä, jos SVL on pakotettu siitä luopumaan (Pohjoisen perinne ry)? Lisäksi on tullut tuomioita ja artikkeleita sensuroitu pakolla. Yhteisösakko oli tarkoitettu myös nujertamaan lehteä. Mitenkä minusta tuntuu, että jos vain yhtä lehteä jahdataan ja vastarintajärjestöä, on niiden viesti juuri se oikea. Ja näkeehämn sen siitä viestistä. Sitäpaitsi olen kuullut edelleen vaikutusvaltaisimmilta tahoilta vaatimuksia myös lehden kokonaan lakkauttamisesta. Kärkkäisen suu on tukittu jo ajat sitten.

      Nämä kaikki seikat osoittavat yllä olevan esityksen eksytykseksi ja näkeehän sen jokainen heti päältä. Valitettavasti sensuuri ja kieltämiset lisääntyvät kyllä Suomessakin koko ajan. Ja lampaat alistuvat

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
      1. M-mediaa ei ole vaiennettu teoriassa, eikä käytänössä. Julkaisun laatu on parantunut, mutta julkaisujen määrä on vain hidastunut ”henkilökunnan” lukumääräisen vähyyden saattelemana. SVL ja Pohjoinen perinne ry eivät kykenisi tekemään tästä lehteä, vaikka SVL:sä on myös hyviäkin julkaisuja.

        Plusääni(14)Miinusääni(1)
        1. Poliisi on muuten sulkemassa julkaisua Kansallinen Vastarinta ihan kokonaan. Ottamatta kantaa paranemisiin, niin ainakin Pohjisen perinne määrättiin oikeuden päätöksellä tästä lehdestä ulos. Eihön se lakkauttaminen ole, mutta saman suunnan bobrikovilaisia metodeja…

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
      2. Hei. Ei tarkoitukseni ole syyllistää täällä ketään tai tahoja. Itse olen melkein 10v lukenut tätä sivustoa ja tullut osittain uskoonkin tämän sivuston kautta. Sanon että täällä on ihan oikeaa siinä että on olemassa okkultistisia järjestöjä jne. Mutta se pimeys on jotain syvempää. Se syy ei ole ”juutalaset”, vaikka itse olen entinen äärioikeistolainen. Koska siellä takana on tämän maailman henki. Itselläkin on kestänyt aikaa tämän asian tajuamiseen ja uskon että täällä on paljon ihmisiä joita Jumala haluaa pelastaa ja tuon sen vain esiin mitä itse olen oppinut, ja tällä hetkelä uskoisin aika varmaksi. Saatanahan haluaa myös eksyttää ihmiset vihaamaan toisiaan ja käyttämään aikeissaan lihan käsivartta ja esim, synnyttää tämmöisä kahakoita missä pahimmassa tapauksessa aletaan tappamaan ihmisiä. Siksi mielestäni oikea termi olisi käyttää vaikka ”okkultisteja”. Koska vapamuurariushan on uskonnollinen järjestö ja organisaatio. Se ei ole juutalainen, koska siihen liittyisi sitten Jumalan käskyt, Raamattu jne. Kiellettäisiin tappamine, keinottelu jne.

        Kaikella rakkaudella tämä ja siunausta kaikille.

        Plusääni(1)Miinusääni(6)
    2. ”Ei vapaamuurareita vastaan voi taistella koska tämä maailma on annettu saatanalle”. En välttämättä usko tähän väitteeseen, koska onhan yleisestä ja kirkkohistoriasta tunnettua, että maallinen valta ja hengellinen valta ovat pystyneet yhdistämään arvojaan ja intressejään ja on syntynyt kristittyjä valtioita, joissa kirkko ja valtio on yhdistetty. Myöhäisantiikin jälkeinen Euroopan ja länsimaiden historia on oikeastaan näiden valtiomuotojen historiaa aina pitkälle 1900-luvulle asti.

      Tiiviimmillään tämä yhteys oli keskiajalla. Paavinvalta kaikesta rappiomuodoistaan huolimatta piti mm. koronkiskonnan ja muun julkijumalattomuuden kurissa. Korkeakirkollisilla uskonnon muodoilla on ollut kiistaton merkitys maallisen yhteiskunnan yleistä moraalia ja järjestystä ja sen keskeisiä instituutioita, kuten perhettä ylläpitävänä voimana. Lahjakkaat, mutta perhe-elämään sopeutumattomat yksilöt on ohjattu luostareihin, jossa ovat voineet keskittyä rauhassa työntekoon ja rukoukseen (”ora et labora”) — pois oman edun tavoittelusta, johon heitä nykyisin ohjataan.

      Protestantismi osaltaan mursi korkeakirkollista järjestystä ja alkoi erottaa kirkkoa ja valtiota ja salli ruhtinaille ja raharuhtinaille enemmän liikkumatilaa ja sananvaltaa puuttua yleiseen moraaliseen järjestykseen. Lopulta protestantismi vajosi pelkän yksilökohtaisen sielun pelastuksen tasolle vailla minkäänlaista poliittista vaikutusvaltaa. Luostarit hajotettiin ja työvoima ohjattiin koronkiskureiden ja kapitalistien riistettäviksi. Kirkko ja valtio ajettiin lopullisesti erilleen toisistaan ja valtio asettui joko kapitalistien intressien puolustajiksi tai sitten kommunististen haaveilijoiden tyrannian välineeksi.

      Protestanttisen hajotusliikkeen myötä länsimaissa alkoi korostua negatiivisen juutalaisuuden vaikutus eli koronkiskonta ja taloudellinen riisto ja tämän peilikuvana kommunistiset kumousaatteet ja näissä molemmissa voimakas kristinuskon ja sen moraliteetin hyljeksintä. Tieteen ja uskonnon vastakkainasettelua alettiin korostaa ja lopulliseksi aseeksi väestöjen tajunnan sumentamiseksi kehitettiin evoluutio-oppi, joka pakanallistaa länsimaiden maailmankuvaa tehokkaasti.

      Juutalaista vaikutusta melko tehokkaasti torjunut Roomalaiskatolinen kirkko nujerrettiin lopullisesti v. 1961 koolle kutsutussa Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa, kun siellä luovuttiin juutalaisten käännytystyöstä. Protestanttisella puolella siionistinen poliittisen juutalaisuuden palvonta on viime aikoina voimistunut erityisesti USA:ssa. Tätä osin selittää myös vanhatestamentillisen mystiikan kaipuu, minkä protestantismi oli kadottanut. Kristilliseen oppitraditioon ja Raamattuun perustuva korvausteologia hylättiin kaikkialla kristikunnassa ja tulokset ovat nyt kaikkien nähtävissä jopa päivän uutisissa. Kristikunta on asettunut sortajien puolelle sorrettuja vastaan.

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
      1. Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. Sillä: ”joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.” Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään? Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
        1. Pietarin kirje 3:8‭-‬17 FB38
        http://bible.com/365/1pe.3.8-17.FB38

        Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi. Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön. Sano siis meille: miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?” Mutta Jeesus ymmärsi heidän pahuutensa ja sanoi: ”Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut? Näyttäkää minulle veroraha.” Niin he toivat hänelle denarin. Hän sanoi heille: ”Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?” He vastasivat: ”Keisarin”. Silloin hän sanoi heille: ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on”. Kun he sen kuulivat, ihmettelivät he ja jättivät hänet ja menivät pois.
        Matteus 22:15‭-‬22 FB38
        http://bible.com/365/mat.22.15-22.FB38

        Näihin saate sanoihin toivota edelleen siunausta ja etsikää totuutta Raamatusta.

        Plusääni(1)Miinusääni(1)
        1. Räyhäfilosofi Friedrich Nietzsche pilkkasi ja arvosteli kristittyjä orjamoraalin suosimisesta. Eikä nähtävästi turhaan. Antautumismentaliteettia ja katakombeihin ryömimistäkö tässä nyt sitten pitäisi kristityn harjoittaa? Meillä oli vakaa kristitty valtio, jossa kirkko ja valtio toimivat yhdessä. Asetelma ei suomalaisille kelvannut ja erityisesti USA:sta saatiin muuta vaikutusta, jonka takana on sekularismia, monikulttuuria ja vähemmistöjä suosiva ajattelu ja tämä lähes aina juutalaisten lakitoimistojen ja kansalaisetujärjestöjen kautta alullepantu sekä Hollywoodin ja median omistuksen kautta tehokkaasti kansoille aivopesty.

          Tämä vaikutus riisui kansakunnan sen hengellisestä puolustusaseista ja teki kansasta kyvyttömän varjelemaan omia etujaan. Nyt suomalaisista ollaan tekemässä orjakansaa, joka saa tulla toimeen 9 euron tuntipalkoilla, jos kohta saavat sitäkään. Käänteinen rasismi (”lazy white working class”) on täyttä totta nykypäivän Suomessa . Luonnonvarat ja tuhkatkin viedään lopulta pesästä.

          Siksipä tämä on huonoin mahdollinen ajankohta orjamoraalin saarnaamiseen. Se aiheuttaa vain syvää halveksuntaa ja myötähäpeää ei-kristityissä ja innostaa sortajia entistä röyhkeämpiin toimenpiteisiin. Muutkin kans. mieliset saavat kärsiä kristittyjen vellihousuisuudesta. Ei mene kauaa, kun isänmaallisten fyysinenkin koskemattomuus on uhattuna. Palataanko alkuseurakunnan aikoihin ja kristittyjen täysimittaisin vainoihin?

          Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. Moi. Oikeat juutalaiset ovat sisällisesti juutalaisia. Niin sanoo Jumalan Sana. Ei ulkonaiset asiat ole niinkään ”juutalaisuutta”.

        Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!
        Galatalaiskirje 6:14‭-‬16 FB38
        http://bible.com/365/gal.6.14-16.FB38

        Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi. Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi? Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
        Roomalaiskirje 2:25‭-‬29 FB38
        http://bible.com/365/rom.2.25-29.FB38

        Nyt jätän teidät rauhaan, olette osittain oikeassa asioista en siitä tuomitse. Jumalalla on tietyt lupaukset israelilla, mutta he menettivät tietyllä tavalla lempiasemansa koska hylkäsivät Jeesuksen. Mutta juutalaiset eivät ole ”juutalaisia”. He eivät ole uudestisyntyneitä uskovaisia. Albert Pike sanoi että saatana on palvonnan kohde näissä kulteissa. Eivätkä he välttämättä sitä itsekään näe. Toivotan siunausta ja lukekaa Raamattua, niin itsekin olen enemmässä määrin alkanut tekemään, asiat aukenee!

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. They have been completely brainwashed into this state. It takes decades of Media and school))) indoctrination you make you hate yourself and your people. Here’s some context…

    They are replacing you…
    http://magaimg.net/img/7gbu.jpg

    So that whites will disappear and they can assume control over the inferior brown races.
    https://magaimg.net/img/8vc8.jpg

    The U.N. has a full report on how it’s happening
    http://magaimg.net/img/7ivr.jpg
    http://www.un.org/en/development/desa/population/publications/ageing/replacement-migration.asp

    They will disarm you so that you cannot prevent it.
    http://magaimg.net/img/7iwn.jpg
    https://archive.is/y8uWr
    https://magaimg.net/img/7tn6.jpg

    > European & American Immigration History and Policy

    Immigration into the US was exclusively European until 1965 when the Immigration and Nationalization Act was passed.
    http://magaimg.net/img/7gbu.jpg

    Jewish congressmen played an outsized role in the Act becoming law.
    http://magaimg.net/img/7gbv.jpg

    Current European immigration policy is very clearly and blatantly anti-white.
    http://magaimg.net/img/7gbw.jpg

    The very first immigration act by US congress only allowed whites to enter.
    http://magaimg.net/img/7egt.jpg

    The Kalegri Plan for the genocide of whites
    http://magaimg.net/img/7gu1.jpg

    Kalgeri, Rothschild, U.N. connection/plan for the genocide of whites.
    http://magaimg.net/img/7gck.jpg

    Kalgeri plan impact on the UK.
    http://magaimg.net/img/7gco.jpg

    > Prominent Jews openly admit to advocating and enacting white genocide through mass migration

    Jews freely admit to their central role in the mass migration of military age African and middle eastern men.
    http://magaimg.net/img/7gbx.png

    Prominent Jews state that the goal is to create a global race of brown people with lower IQ and easier to control.
    http://magaimg.net/img/7gby.jpg

    Rabbi Haviv at the World Jewish Conference reiterating that the goal of mass immigration is the end of the white race.
    http://magaimg.net/img/7gcb.jpg

    Again, Jews openly admit they are behind the immigration of Africans and South Americans into Western nations with the purpose of genociding whites.
    http://magaimg.net/img/7gcc.jpg

    More pervasive proof Jews are behind the immigration push and genocide of whites.
    http://magaimg.net/img/7gcd.jpg

    Itemized list of Jewish pro immigration organizations advocating for mass migration into the West.
    http://magaimg.net/img/7gce.jpg

    Compilation of Jews advocating and implementing migration policies to genocide whites.
    http://magaimg.net/img/7gcg.jpg

    US Jews demand Israel export unwanted African migrants to white nations.
    http://magaimg.net/img/7gcq.jpg

    Jews advocating and enacting mass migration into white nations to genocide whites. Mega compilation.
    http://magaimg.net/img/7gcr.jpg

    More extremely prominent Jewish figureheads openly advocating for genociding whites.
    http://magaimg.net/img/7gct.jpg

    American border security vs Israeli border security. Why are they allowed to secure and we are not?
    https://files.catbox.moe/x1v6t3.jpg

    > Subtle Anti-white Propaganda

    Climate change propaganda always portrays white children and how detrimental they are to the environment.
    http://magaimg.net/img/7gci.jpg

    Israel can protect their borders but not the U.S.
    http://magaimg.net/img/7gcj.jpg

    Multiculturalism is bad for Israel but good for everyone else.
    http://magaimg.net/img/7gcn.png

    > U.S. Immigration Impact

    More than $50 billion annually leaves the U.S. due to economic migrants sending money home.
    http://magaimg.net/img/7gcp.jpg

    >Joe Biden saying white Americans are being replaced and that’s a good thing https://www.youtube.com/watch?v=PtIi8QR5Mzs [Embed]

    >White Genocide Is Real In Their Own Words Full Documentary
    https://youtu.be/kNmYfxaAPG0

    >The futility of immigration being the world’s poor

    >Whites are going extinct, and why you should care.
    https://youtu.be/V5Q9S3epIDs

    > Whites on the chopping block. The Jewish lead genocide.
    https://youtu.be/kbqq5JHUolk

    >WELCOME TO THE TRUTH (2014)
    https://youtu.be/oAaQTnCNo70

    >White genocide
    https://www.youtube.com/watch?v=kNmYfxaAPG0 [Embed]

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Tätä ei Suomessa Polpo veisi demlakommunisti-tuomareiden lavastamaan näytösoikeudenkäyntiin tuomittavaksi, koska on kysymys EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman toteuttamista edistävästä asiasta:

      ”Suosittu rap-artisti vaatii Ruotsissa valkoihoisten tappamista, ryöstämistä ja naisten kaappaamista

      Sosiaaliset mediat, valtamedia, viranomaiset, eivätkä poliitikot reagoi valkoisiin kohdistuvaan rasismiin. Tämä on nähtävissä Ruotsissa, jossa rap-artisti lietsoo avoimesti valkoihoisiin kohdistuvaa väkivaltaa…”

      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/09/11/rap-artisti-vaatii-ruotsissa-valkoihoisten-tappamista-ryostamista-ja-valkoisten-naisten-kaappaamista/

      ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ”New Norm””,
      https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  5. https://diggerfortruth.wordpress.com/shills/

    https://grizzom.blogspot.com/

    https://tkelly6785757.podomatic.com

    https://www.bitchute.com/channel/wardo-rants/

    Ron Paul Tells Newsmax: I Support Israel
    http://www.newsmax.com/InsideCover/paul-israel-support-wead/2011/12/07/id/420247

    In an exclusive Newsmax interview, Congressman and Republican presidential candidate Ron Paul confirmed his support for Israel, but cautioned that while the United States should be a “friend” of the Jewish state, America should not be the “master” of Israel.

    Paul also says the United States should not dictate Israel’s borders or try to “buy her allegiance” with massive amounts of foreign aid. He argued that foreign aid has actually hurt – not helped – the Jewish state.

    ——————————————————————————————————-

    Ron Paul tells Haaretz: I am not an Anti-Semite
    http://www.haaretz.com/blogs/west-of-eden/ron-paul-tells-haaretz-i-am-not-an-anti-semite-1.404208

    Haaretz: What was your reaction to your exclusion from the function held by the Republican Jewish Coalition, to which all the rest of the candidates were invited?

    Ron Paul: Well, it was a bit surprising and disappointing. I believe that Israel is one of our most important friends in the world. And the views that I hold have many adherents in Israel today. Two of the tenets of a true Zionist are “self-determination” and “self-reliance.” I do not believe we should be Israel’s master but, rather, her friend. We should not be dictating her policies and announcing her negotiating positions before talks with her neighbors have even begun.

    Haaretz: The RJC characterized your views on Israel as “misguided and extreme”. Why do you think they view your views in that way?

    Ron Paul: I do not know, as I am the one candidate who would respect Israel’s sovereignty and not try to dictate to her about how she should deal with her neighbors. I supported Israel’s right to attack the Iraqi nuclear reactor in the 1980s, and I opposed President Obama’s attempt to dictate Israel’s borders this year.

    Haaretz: In the Fox News presidential debate you expressed understanding and even sympathy for the Iran having nuclear weapons. But Israelis view an Iranian nuclear capability as an existential threat to their country. Do you disagree? Do you not believe Iranian leaders who say that Israel should be “wiped off the map”?

    Ron Paul: I am against the spread of nuclear weapons. But I do understand why other nations want them and why they don’t accept the nuclear monopoly as it now stands. You cannot change an opinion you don’t understand. I understand it and would try to change it. However, there’s a key fact that it seems is being overlooked when my positions are discussed. I believe I’m the only candidate who would allow Israel to take immediate action to defend herself without having to get our approval. Israel should be free to take whatever steps she deems necessary to protect her national security and sovereignty.

    KIITOS KALERGI SUUNNITELMA! Red ice on iso kysymys merkki ja olen varma ettei gdl ole oppositio vaan aito!

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat