Vallankumouksen siemen on kylvetty

Suomen poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri on täysin mädäntynyt sekä suurelta osin kansalaisten moraalinen taso on rappeutunut. Poliittisen koneiston degeneroituminen ilmenee kansan- ja isänmaanpetturuutena. Tästä poliittisesta pilaantumisesta konkreettisena esimerkkinä on EU:n elvytyspaketin hyväksyminen eduskunnassa äänin 134-57. Mikäli ”elpymispaketti” saavuttaa hyväksynnän kaikkien EU:n jäsenmaiden osalta, Suomella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin irrottautua Euroopan unionin jäsenyydestä pelastuakseen tulevan EU:n liittovaltion kasvottomien talousjättien tyrannialta.

Kirjoituksen lopussa (Liite 1.) on luettelo niistä kansanedustajista, jotka äänestivät elpymispaketin eli tulonsiirtorahaston hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta. “Elpymispaketin” hyväksymisen innokkaimpia edustajia olivat Petteri Orpo (kok.) Kai Mykkänen (kok.) ja Sanna Marin (sdp.). Ennen muuta nämä toimijat saavat odottaa jokainen elämänsä hetki rangaistustaan, sillä oikeus toteutuu ennen pitkää vääjäämättä. Valta pitäisi kuulua kansalle, joka toivon mukaan ensi eduskuntavaaleissa muistaa jättää äänestämättä kaikkia nykyisiä puolueita ja niiden ehdokkaita, tehokkaan vastaiskun saavuttamiseksi “elpymispaketin” hyväksymistä vastaan. Kuntavaalit ovat puolestaan henkilövaalit, joten äänestäjiä suositellaan vahvasta olla antamatta ääniään sellaisille ehdokkaille, jotka äänestivät ”elpymispaketin” hyväksymisen puolesta (Liite1.). 

(Luonnollisesti suositellaan äänestämään uusien isänmaallisten poliittisten puolueiden ja liikkeiden ehdokkaita, mikäli nämä uudet poliittiset puolueet ja liikkeet saavat edokkaitaan vuoden 2023 eduskuntavaaleihin.)

Nykyisessä puoluejärjestelmässä äänestäminen menee hukkaan siinäkin tapauksessa esimerkiksi, jos ehdokas X haluaisi edistää Suomen EU:sta irrottautumista, ja äänestäjät olisvat laittaneet tämän kaltaisiin ehdokkaisiin toivonsa, mutta päästessään eduskuntaan X:n puoluekuri pitäisi huolen siitä, että X ei pystyisi toteuttamaan poliittisia tavoitteitaan.

“Elpymispaketin” hyväksyminen eduskunnassa on selvä todiste siitä, että merkittäviltä osin Suomen poliittisia vallanpitäjiä ohjaillaan ulkomailta käsin. EU:n “Elvytyspaketti” on tarkoitettu myös Italian lahjomiseksi pysymään talous- ja rahaliitossa (EMU), jolloin euroalue ei hajoaisi sekä samalla edistää Euroopan unionin  liittovaltiohanketta.  Italian lisäksi avustuksen piiriin kuuluvat vuosina 2021-2023 aikana Espanja, Ranska, Puola, Kreikka ja Viro. “Elpymispaketin” hyväksyminen osoitti täydellistä isänmaan petturuutta sekä kansanpetturuutta, ja samalla kasvottomien globaalien velkainstrumenttien sekä kansainvälisten suurpääomien irvokasta puolustamista. “Elpymispaketin” hyväksyminen oli samalla viimeinen kuolettava isku Suomen itsenäisyyden jäännöksille, ja nämä paketin puolesta äänestäneet ovat jäävä historiaan niljakkaina juudaksina, jotka eivät ansaitse mitään kunnioitusta.    

”Elpymispaketin” hyväksyminen Suomen eduskunnassa kylvi vallankumouksen siemenen, jonka laiho nousee seuraavissa eduskuntavaaleissa tai muuna radikaalisena toimintana.

Yllä mainitun nojalla on selvää, että ei ole olemassa enää sellaista kuin Suomen valtio, mutta sen sijaan on vain kasvottomien pääomaeliittien hallitsema ja omistama syrjäinen sekä pohjoinen osakeyhtiö Finland. Nykyinen yhteiskunnallinen tilanne on vailla yksilöllisyyttä ja omaa kulttuuria, missä toteutuu osittain yhteiskunnallinen ja moraalinen näivettyminen. 

Kuinka valjua onkaan hengen elämä nykyisin myös Suomessa! Yksilöllisyys ja yksilöllinen osaaminen, erikoisesti käsityön osalta, on nujerrettu aneemiseksi massatuotannoksi. Tämä sama ilmiö on havaittavissa myös ajattelun alueella; yksilöllinen idealismi sekä ajattelu on tukahdutettu, ja sen sijalle on tungettu materialistisia, aistillisia ja ateistisia suuntauksia. 

Suomalaisten etniskulttuurellista olemassa oloa halutaan heikentää niin paljon kuin mahdollista. Tämä heikentäminen voidaan nähdä yleiseurooppalaisena ilmiönä, mikä on osittain suunniteltu toteutettavaksi suunnattomilla väestönsiirroilla poliittisen Lähi-idän alueelta Suomeen, ja myös muihin EU:n maihin (tosin nyt väestönsiirrot ovat vaimentuneet, kun valtaeliitti on löytänyt aseekseen koronahysterian ). Juutalaismafian  kontrolloimat joukkotiedonvälitys, sosiaalinen media, Internet yleensä, viihdemaailma, poliittinen järjestelmä, viranhaltijat ja koulutusmaailma esikoulusta yliopistoihin saakka, ovat hirvittäviä henkisen myrkyn lähteitä, tai paremminkin likakaivoja. Edellä mainitun voi jokainen havaita seuratessaan valtamediaa, viihdemaailmaa, koulutusmaailmaa yms., siellä helvetilliset henget riehuvat valtoimenaan. (Ajatelkaa! Poliittisella koneistolla, viranhaltioilla ja kirkoilla on aukoton siunaus “varjella” tänäkin vuonna pian lähestyvää Pride -rietastelua.) 

Vallitseva henkinen rappiotila ei tuhoa vain aikamme suomalaisia kauhistuttavalla voimallaan, vaan myös tulevat sukupolvet halutaan sumentaa esimerkiksi hedonismin ja sukupuolineutraaliuden kasvupohjaksi. Degeneraation instrumentaalisina puuhamiehinä (”kentällä”) ovat Suomen kansanpetturipoliitikot ynnä muut arvoliberalistiset ainekset. 

Vankan demonisen kasvualustan yllä osoitetuille ilmiöille kuitenkin on muodostanut myös Suomessa, tympeän materialismin ja ateismin yleistyminen yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Nykyiset kristilliset kirkot ovat vaipuneet aneemisiksi sosiaalisektorin instituutioiksi, jotka vielä rypevät sukupuolineutraaliuden likaojassa. Jopa ateismikin on parempi vaihtoehto kuin nykyisten kirkkojen tarjoama modernisoitu ”kristillinen” hedonismi, josta kaikkiaan seuraa henkinen taantuminen eli degeneraatio. 

________ 

Tämän luvun päätteeksi viittaamme vielä 1980-luvulle, jolloin Suomessa vallitsi jokseenkin kansallisvaltioidentiteetti, joka tarkoittaa Suomea kansakuntana. 

Mainitun identiteetin kulmakiveksi korostui Suomen ymmärtäminen idän ja lännen välisenä puolueettomana maana, länsimaisena demokratiana, pohjoismaisena hyvinvointivaltiona sekä suomen kieleen että historialliseen perinteeseen nojautuvana maana. Sanotulle identiteetille tunnusomaista oli myös toimia ja osittain idän ja lännen traditioita yhdistelevänä sekä osittain omaleimaisen kansallinen kulttuurin tukemana kansakuntana. Parhaillaan tämä muodostaa kokonaisuuden, jossa kansallisvaltion identiteetti on yhtenäistäjänä politiikassa, taloudessa ja kulttuurissakin. Täten korostettiin maan, kansan, kulttuurin sekä valtion yhteenkuuluvuutta.1 

Vallankumous 

Emme esitä tässä yhteydessä vallankumouksen teoriaa, vaan keskitymme muutamiin tiettyihin olennaisuuksiin Suomen itsenäisyyden rakentamisessa. Vallankumouksen teorioita olemme kirjoittaneet oheisissa artikkeleissa: Vallankumouksen teoria | MagneettimediaSuomessa historiallinen tyhjennys globaalin valtaeliitin taskuun; milloin maanpetturit tuomitaan? | Magneettimedia sekä Taivas ja helvetti eivät mahdu samanaikaisesti Tellukselle | Magneettimedia 

[Kuitenkin huomautamme, että puoluekurista on tulevaisuudessa päästä eroon, jos se ei edistä isänmaan ja kansalaisten etuja. Muistettava on, että kansanedustajat ovat nimensä mukaisesti kansanedustajia, ja heidän työnantajansa on kansa. Puoluekurin onnettomista vaikutuksista saimme karmean esimerkin EU:n “elvytyspaketin” hyväksymisen tai hylkäämisen äänestämisen yhteydessä. Valtapuolueissa edustajia painostettiin puoluekuriin eli äänestämään elvytyspaketin hyväksymisen puolesta.

_________ 

Allekirjoittaneena on usko, että todelliseen itsenäisyyteen ja kansakunnan henkiseen aamunkoittoon johtava yhteiskunnallinen murros tapahtuu pelkästään parlamentaarisin keinoin. Kuitenkin meidän on yritettävä vallankumousta parlamentaarisesti, joka on väistämätön seuraus myös aseellisessa vallankumouksessa. 

Nykyisin on syntynyt uusia puolueita ja jo historian lehdiltä tunnettuja poliittisia liikeitä on aktivoitu. Nostan tässä esille sellaiset puolueet, jotka mahdollisesti pystyisivät nostamaan kannatusta saadessaan Suomen edes jonkin asteiselle kehityksen ja pelastuksen tielle. 

Näitä puolueita tai liikkeitä ovat: Itsenäisyyspuolue (IPU), Sinimusta Liike ja  Kristallipuolue. 

Huomautus: Magneettimedia ja allekirjoittanut irtisanoutuu kaikista näiden yllä mainittujen puolueiden ja liikkeiden piirissä esiintyvistä mahdollisista Israel-symbatioista, ja kaikista juutalaiseliittiin kuuluvista myötämielisyyksistä.

Näitä kolmea poliittista toimijaa yhdistää ainakin neljä tai viisi Suomen itsenäistymiselle välttämätöntä tekijää, jotka näin tässä esitämme: 

Irrottautuminen Euroopan unionin jäsenyydestä (Suomi ei ole edes EU:n laillinen jäsen), eroaminen euroalueen talous- ja rahaliitosta (EMU) eli eurosta, isäntäsopimuksen mitätöimistä ja NATO-jäsenyyden välttämistä. Lisäksi nämä kolme toimijaa kannattavat kaikki sitä, että Suomen pitäisi olla itsenäinen talouspolitiikkaan, valtiolla olisi keskuspankki, valtiolla pitää olla oikeus luoda itse velatonta omaa rahaa (Suomen markka), jota se käyttäisi korottomasti investointeihin. Tähän talouspolitiikkaan sisältyy ylikansallisista rahoituslaitoksien korollisesta velasta irrottautuminen. Huomionarvoista myös on, että nämä kolme kannattavat järkevää pakolaispolitiikkaa sekä ovat motivoituneita työskentelemään Suomen ja suomalaisten sekä Suomen kulttuurin puolesta. 

On tietyn kansainvälisen eliitin kontrolloiman läntisen valtamedian syytä, että esimerkiksi IPU ei ole terveistä ja Suomelle kallisarvoisista tavoitteistaan huolimatta päässyt vaikuttamaan maan hyväksi. Jumalallinen Kaitselmuksen ohjaus  todellakin suokoon, että myös nämä poliittiset yhdistykset, jotka ovat hiljattain saaneet hakeutumisen oikeudet puoluerekisteriin, kuten esimerkiksi Sinimusta Liike sekä Kristallipuolue,  saavat mahdollisimman laajan kansan tuen ja pääsevät Suomen itsenäisyyden jälleenrakennustyöhön. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Näin kokoomus repesi: 26 äänesti elvytyspaketin puolesta, 10 vastaan – Katso nimilista (msn.com) 

Mistä EU elvytyspaketissa on kyse – Lue kattava tietopaketti – Eija-Riitta Korhola 

Jewish influence and power in U.S. Politics – Radio Islam (islam-radio.net) 

Etusivu – Helsinki Pride -yhteisö ry 

Tasapainon puolesta | Etusivu (ipu.fi) 

Sinimusta Liike 

Sydäntietoisuutta Suomen politiikkaan ja kuntavaaleihin 2021 (kristallipuolue.fi) 

Nova Hierosolyma 

_________

1. Saukkonen, Pasi (1999): Kansallisvaltion identiteettipolitiikka. Tutkimus kansallisen identiteetin poliittisuudesta. Empiirinen sovellutus suomalaisiin ja hollantilaisiin teksteihin. Helsinki. 

_____________

Liite 1. 

37 kommenttia

  1. Toivotaan ettei tuo pikkusormen pirulle (EU) antaminen, johon eduskunta syyllistyi, johda siihen että menee koko käsi.
    Minusta kaikkien maan tilasta huolestuneiden puolueiden pitäisi muodostaa ’Suomi takaisin’- tai Fixit-koaliitio joka tekee yhteistyötä samojen tavoitteiden hyväksi. IPUn tavoiteohjelma voisi olla hyvä runko johon kaikki sitoutuvat. Vähän samaan tapaan kuin BRICS maat tekevät yhteistyötä. Ei saisi juuttua pieniin erimielisyyksiin tai näkemyseroihin vaan painottaa kokonaisuuden eli oman isänmaan tärkeyttä ja sen kansan etua.
    Ei pitäisi sortua siihen mihin Sanna Marinin hallitus on sortunut.

    Marin on hyvä esimerkki demarista. Niillä on kova halu toteuttaa sosialismia mutta ei oman kansan parhaaksi. Heidän sosialisminsa ei ole isänmaallista tai kansansosialismia joka yhdistäisi kansan ja näkisi sen kokonaisuudeksi jolla on suurin ja tärkein arvo. Esim. oma pankki ja raha ei heitä kiinnosta vaan he sallivat maan ulkopuolisen pankkimafian kyniä meitä.
    Demarit ja viher-vassarit eivät aja isänmaallista vaan kansainvälistä sosialismia, pankkiri-vallan politiikkaa joka ei yhdistä kansaa vaan hajottaa sitä aivan kuten vain omaa etuaan ajava oikeistokin tekee. Heillä on tärkein tavoite oman maan ulkopuolella; että koko maailma pitää muuttaa sellaiseksi kuin he haluavat sen sijaan että jokaisen maan tulee itse rakentaa omaa kansallista sosialismiaan jossa ensisijaista on oman maan ja kansan asioiden itsenäinen hoito – ja ilman ulkopuolista orjuuttavaa velanottoa.
    He ovat siis ’internationaalisen’ koukussa, pankkiiri-mafian ja ’protokollamiesten’ EU-koukussa mistä juuri pitäisi päästä eroon jotta painopiste voisi olla oman kansan asioissa. Ennen Fixit’iä se ei voi olla oman maan asioissa.
    Tänään näkee hyvin mitä demarit ja viher-vassarit ovat pohjimmiltaan: he tukevat järjestelmää joka sallii finanssi- ja korporaatiomafialle vapaat kädet ja ovat valmiit velkaannuttamaan maan ja ajamaan kansan velkojen maksumieheksi ja siten yhä syvempään kurjuuteen. He eivät ymmärrä että ajavat globalisti-eliitin asiaa. Se ei ole todellista ja vastuullista lähimmäisen rakkautta ja kansan kunnioitusta vaan omaa valtapeliä.

    Plusääni(7)Miinusääni(2)
    1. Tätäkään demarit ja viher-vassarit eivät kyseenalaista vaikka korona on keskeinen väline jonka avulla nwo-mafia ajaa agendaansa. He eivät ole tuoneet kansan tietoon näitä faktoja. Mikseivät ole? Jos he ovat kansan asialla niin näistä asioista ei saisi vaieta.
      Linkin artikkeli kertoo ettei Cornwall’iissa ole kuolemien määrä lisääntynyt lainkaan 2015 – 2020 jakson aikana ja sama pätee muuallakin. Kyse on siis vain influenssasta, ei mistään tappavasta viruksesta. Rolote sen sijaan on vaarallisempi. Maissa joissa on aloitettu massarokotukset kuolemat ovat heti selvästi lisääntyneet kuten kinkin artikkelissa osoitetaan.
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=234227

      Cornwall Pandemic?
      by Rixon Stewart | May 21, 2021
      There were in fact marginally fewer burials and cremations in Cornwall in 2020 than there were in 2015.
      So what happened to all those who are supposed to have died from Covid-19? Why don’t we see their deaths reflected in Cornwall’s annual list of burials and cremations?
      Could that be because politicians with the help of a compliant corporate media have actually created the illusion of a pandemic in the public mind? Leading to politicians like Shadow Health Secretary Jonathan Ashworth to call for a “surge vaccination” campaign.
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=234573
      A FINAL WARNING TO HUMANITY FROM FORMER PFIZER CHIEF SCIENTIST MICHAEL YEADON
      https://www.bitchute.com/video/9Ci2jK1yFoOd/

      Plusääni(1)Miinusääni(2)
      1. Yhdysvallat (EU) on koroilla elävä talous. Ja vasemmistolaiset – tai itseään vasemmistolaisiksi kutsuvat ihmiset, eivät todellakaan ole lainkaan vasemmistolaisia; he ovat, en tiedä mitä, vasemmiston jäänne – hyvin harvat vasemmistolaisiksi itseään kutsuvat ihmiset erottavat teollisen kapitalismin ja finanssi-kapitalismin. No, se on viime vuosisadan tyypillinen piirre.
        Todellinen eksistentiaalinen uhka ei ole kaupan kilpailu; se ei ole lainkaan tekniikka. Eksistentiaalinen uhka on ajatus taloudesta, joka perustuu täysin koronkiskomis-järjestelmään. Nykymaailmassa pankit toimivat kuten maanomistajat feodaalikaudella 1800-luvulla.

        Siinä muutama ajatus Micael Hudsonin, maailman yhden huippuekonomistin haastattelusta
        https://www.unz.com/mhudson/economics-of-the-new-cold-war-and-us-super-imperialism/

        Kun vasemmalla olevat ihmiset väittävät, että tämä kaikki on vain kapitalistien välistä kilpailua Kiinan kapitalistisen luokan ja Yhdysvaltain kapitalistisen luokan välillä, niin MH on täysin eri mieltä. Kyse on kokonaan erilaisista talouden järjestelmistä.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. EU-hillotolppa odottaa…
      Lautakasa sahattu päreiksi: Keskustan Matti Vanhanen luopuu valtionvarainministerin salkusta

      ”Kertaluontoisen ja tarkkarajaisen” EU-elvytyspaketin lävitse ajanut globalisti Matti ”Lautakasa” Vanhanen (kesk) ilmoittaa luopuvansa valtionvarainministerin paikasta jo ensi viikolla. Ilmoitus kuullaan heti EU-elvytyspaketin hyväksymisen jälkeen.
      https://mvlehti.net/2021/05/22/lautakasa-sahattu-pareiksi-keskustan-matti-vanhanen-luopuu-valtionvarainministerin-salkusta/

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
    3. Ex-pääministeri Antti Rinne (SDP) ajoi voimaan globalistien punavihreän EU-hallinto-ohjelman, jota on seurattu kuuliaisesti Sanna Marinin (SDP) johdolla.

      Päivän kuva: SDP piti kerrankin lupauksensa!
      Sosiaalidemokraatit tekivät sen minkä ex-puheenjohtaja Antti Rinne vuonna 2017 lupasi ja välttämätön suunnanmuutos talouteen on raportoitu EU-komission toimesta. Itsestään muutos ei ole tapahtunut ja sen saaavuttamiseksi on vaadittu kovaa punavihreän hallituksen johtamista.
      https://mvlehti.net/2021/05/23/paivan-kuva-sdp-piti-kerrankin-lupauksensa/

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
    4. Näin demari- ja viher-vassari sosialismi eroaa kansallissosialismista:
      Sosiaalinen media repesi pääministeri Sanna Marinin perheen veronmaksajilla laskutetuista aamupaloista
      Marinin perheen käyttöön hankitaan julkisilla varoilla 300 eurolla ruokatarvikkeita kuukaudessa
      https://mvlehti.net/2021/05/25/sosiaalinen-media-repesi-paaministeri-sanna-marinin-veronmaksajilta-laskutetuista-aamupaloista/
      Sama käytäntö lienee muissakin eu-mafian johtamissa maissa. Joten eiköhän olisi jo aika itsenäistyä.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  2. Suuri kiitos että jaksatte vaikka kaikki on teitä vastaan ollut aina! Ehkä vielä joskus oikeus koittaa, mutta tällä hetkellä ihmiset ovat liian pihalla ja he hermostuvat jos kiistät heidän mailman kuvansa!

    Jos tosiaan uskoo luojaan/jumalaan oli se sitten mikä tahansa ja ohittaa tieteelliset todisteet! Niin ei voi sanoa kuin hyvää loppu elämää! Vaikka suuresti arvostan vesa ilkka lauriota, niin miksi uskovainen ihminen ei ymmärrä miksi hän on uskovainen???? Ainoa asia mikä minkä saatana on piilottanut on mailmamme ja historia ja miten kaikki on alun perin tänne tullut???

    Tuollainen kiihko ”jumalan” huudatukseen ilman mitään kongreettisia todisteita on turhaa!

    Laurion ym muiden on pakko ymmärtää nämä asiat ja tutkia niitä!

    Meillä todellakin on luoja ja jokainen joka tajuaa nämä asiat todella tulee 100% uskoon! Mutta harva ymmärtää mitä raamattu TODELLA tarkoittaa! Yli 10v olen yrittänyt ymmärtää ja uskon että nykyään ymmärrän mitä ja mikä raamattu on!

    https://www.youtube.com/channel/UC0_CSKUIVVFlfocgezQEBDg/videos

    https://www.tietopiste.com

    https://ifers.123.st/

    https://www.youtube.com/channel/UC5vXBfxN7rxKeJHJxS8dNDw/videos

    https://www.youtube.com/user/waykiwayki/videos

    https://www.youtube.com/user/thc682132/videos

    https://www.youtube.com/user/hangman1128/videos

    https://www.youtube.com/user/kathodosdotcom/videos

    Ja miksi Satanisti eliitti haluaa piilottaa ja estää ymmärtämästä mikä tämä paikka on missä me elämme!!!

    Vaikka kuinka arvostan idiotiatyranniasta sivustoa, niin silti luulen että hän ei todellakaa ymmärrä RAAMATTUA JA SEN SANOMAA!!!

    Oli miten oli yllä TODELLA tärkeitä linkkejä siis TODELLA tärkeitä ymmärtääksi luojan luoman planeetan!!!! Kaikki huuhaa postaukset saa unohtaa, mutta jos perehdytte raamattuun, niin yllä olevat linkit anatavat ymmärryksen miksi raamattu ja jumala on totta eikä mitään kristitty sionistien huuhaa uskovaisten paskaa!

    Raamatulle on uskomaton määrä tieteellisistä faktaa!!!

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. On hyvä ja iloinen asia, että olet harrastanut Raamatun tutkimista. Raamatun tarkoitus on siirtää ihminen perkeleen vallasta Jumalan valtaan – ja kaikkeen hyvään (1. Kor. 3:21-23; Room. 8:38-39).

      Syntiinlankeemus (1. Moos. 3. luku) turmeli koko ihmiskunnan, kun ihminen joutui ”Jumalan kuvasta” (Jumala asuu sydämessä) perkeleen valtaan (perkele asuu sydämessä). Syntiinlankeemus heitti Jumalan pois sydämestä ja toi perkeleen sydämeen. Koska ihminen ei omin voimin voi muuttaa sydäntään, synnymme kaikki perkeleen orjina ja olemme luonnostamme perkeleen orjia. Synti hallitsee kaikkien sydämiä, ja koska synnin palkka on kuolema (Room. 6:23), ihminen (ei siis kukaan ihmiskunnan historiassa) ei voi lunastaa itseään Jumalan edessä. Ihminen ei kykene toimimaan niin, että hän itse tappaisi sielunsa (jossa perkele hallitsee) ja sitten tekisi sen eläväksi eli sellaiseksi, jossa Jumala asuu. Ihminen ei omin voimin voi nousta ylös kuolleista. Ihmiskunta on luonnostaan synnin, perkeleen, lain ikeen, kuoleman ja ikuisen helvetin lapsi ja orja. Jokainen, joka omin voimin (esim. tieteenharjoituksella tai ulkokultailulla) pyrkii kiipeämään Jumalan luo, epäonnistuu, koska jo tuo kiipeily nousee perkeleestä, joka täydellisesti hallitsee ihmistä ja vie aina sydämen uskosta omiin tekoihin (joiden avulla kukaan ei voi pelastua, koska ne eivät poista perkelettä sydämestä).

      Koska ihminen on luonnostaan perkeleen orja (milloin valkoinen perkele, milloin musta perkele), kaikki ihmisen ajatukset, sanat ja teot nousevat perkeleestä, ovat siis syntiä Jumalan edessä:

      ”Sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä” (Room. 14:23).

      On siis niin, että luonnollisen ihmisen tahto on perkeleen tahto ja samoin myös hänen ymmärryksensä on perkeleen ymmärrys. Koko luonnollisen ihmisen minuus on perkele hänessä. ”Oma itse” perkele ihmisessä (koska mikä on ihmisen ”omaa”, se ei ole Jumalan).

      Ihminen ei mitenkään omin voimin voi pelastua, koska hänen kaikki pyrkimyksensä, ajatuksensa, sanansa ja tekonsa ovat perkeleen pyrkimyksiä, ajatuksia, sanoja ja tekoja. Perkele hallitsee ihmisen sydäntä ja siten aivan kaikkea ihmisessä. Perkele on kuin sydämessä kerällä oleva myrkkykäärme, joka myrkyttää kaiken ihmisessä.

      Elävä Jumala ei voinut jättää luomiaan ihmisiä tuollaiseen avuttomaan tilaan, hukkumaan ikuiseen helvettiin voimatta asialle mitään. Niinpä hän lunasti meidät ITSENSÄ KAUTTA!!!!! Hän kantoi itsessään (Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan Pojassa ja siten Jumalassa) meidän kaikkien synnit ja niiden rangaistukset (kuoleman, helvetin). Kun Jeesus roikkui ristillä sijaisenamme, siinä roikuit sinä, minä ja kaikki ihmiset;

      ”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan – – Sen (Kristuksen), joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:18-21).

      Raamattu, jota olet tutkinut, on elävä sana (Hebr. 4:12), jonka Pyhä Henki (siis Jumala) on apostolien ja profeettojen välityksellä kirjoittanut (2. Piet. 1:20-21; 2. Tim. 3:16). Koska Raamattu on elävän Jumalan elävä sana, se vaikuttaa suoraan kuulijansa ja lukijansa SYDÄMEEN (jossa siis perkele luonnostaan asuu) koko ajan, ellei tuo kuulija/lukija ryhdy vastustamaan (esim. järkeensä tai ”tieteeseen” tai ”omaan erinomaisuuteensa” turvaamalla).

      Kun siis Jumalan sana vaikuttaa sydämeen, sen vaikutuksen saa aikaan siinä oleva (siihen liittyvä) Pyhä Henki. Ja se on hirveä sota: sydämessä asuu hirvittävä ja myrkyllinen perkele, ja sinne tulee sitten itse Jumala. Ja se sota on lyhyt ja raaka: perkele joutuu heti kaikkoamaan sydämestä ja sydämeen tulee asumaan Jumala (Joh. 14:23; 1. Kor. 3:16; 6:19; 2. Kor. 6:16). Ihminen muuttuu perkeleen orjasta Jumalan lapseksi ja elää autuudessa ikuisesti. Viimeisenä päivänä uskovan eli kristityn ruumiskin nousee ylös autuuteen, ja niin sydämen kristitty elää ikuisesti sekä sielun että ruumiin puolesta (kokonaisena siis, tosin ruumis hengelliseen muotoon muuttuneena, 1. Kor. 15:44).

      Kun Pyhä Henki sanansa myötä astuu sydämeen ja ihminen niin uudestisyntyy (perkele pois, Jumala tilalle), hän vaikuttaa sydämessä heti uskon Jeesuksen sijaissovitukseen, syntien anteeksiantamukseen. Uskon ihmisen sydämessä vaikuttaa Jumala, ei ihminen itse. Ihminen ei voi omalla päätöksellään tai uskonratkaisullaan vaikuttaa sydämessään uskoa (siellähän hallitsee perkele, joka nuo päätökset ja ratkaisut vaikuttaa tietäen, etteivät ne vaikuta mitään vaan vievät ihmisen ulkokultailuun ja vahvistuneeseen perkeleen valtaan).

      Sillä sekunnilla, kun sydämessä sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta syttyy ensimmäinen uskon kipinä, ihminen on ikuisesti pelastunut Jumalan lapsi, uudestisyntynyt kristitty, jossa Jumala vaikuttaa kaiken, ei perkele.

      Omilla teoillaan ihminen ei voi pelastua. Vain Jumalan vaikuttama sydämen usko Kristuksen lunastustekoon pelastaa.

      Kun ihminen on uskon saatuaan tullut Pyhän Hengen omaksi, Pyhä Henki hänessä vaikuttaa jatkuvan rukouksen tilan. Kristityn rukoukset Jumala kuulee; uskoon tulemattoman rukouksia hän ei kuule (Joh. 9:31).

      Kun tulet kristityksi, jonka sydämessä vaikuttaa Pyhä Henki, kaikki rukouksesi kuullaan (esim. itsesi suhteen tai Suomen suhteen, kaikki sydämen rukoukset Jumala kuulee!), katso Joh. 14:13-14; 15:7 ja 16; 16:23-24.

      Esim. minä olen uskova siksi, että JUMALA on tehnyt minut sanansa kautta sellaiseksi. Ei uskoni ole omaa tekoani. Nyt minulla rukous, jonka Jumala kuulee. Voin siis rukoilla, Pyhän Hengen vaikutuksesta, mitä vain, ja Jumala kuulee ja ryhtyy toteuttamaan pyydettyjä asioita haluamallaan tavalla ja itse päättämänään ajankohtana. Siksi se, että vaikutan Suomen kansan puolesta, johtuu rukouksesta ja Jumalasta, ei itsestäni tai päätöksistäni. Elämäni on Jumalan vaikutusta minussa, siinä kaikki. Jumala päättää Suomen kohtalon, ei kukaan ihminen.

      Kohtalomme on ikuisessa elämässä, uusissa taivaissa ja uudessa maassa, jotka Jumala omilleen luo, 2. Piet. 3:10-13. Tämä maa palaa ja häviää.

      Itse odotan Kristuksen pikaista paluuta, jolloin tämä maa palaa ja tilalle tulee uusi. Kuolleet nousevat ylös, epäuskoiset tuomitaan ikuiseen helvettiin (koska he eivät ole ottaneet sovitusta vastaan), ja uskovat (Pyhä Henki sydämessä) siirtyvät ikuiseen autuuteen. Siksi olen uskova.

      Suomea voi auttaa vain ihmisten tuleminen parannukseen, Ap. t. 17:30. Parannus on SYDÄMEN katumus + mainittu SYDÄMEN usko. Molemmat vaikuttaa Jumalan sana ja siinä vaikuttava Pyhä Henki.

      Lain (käskyjen) sanaan liittyessään Pyhä Henki vaikuttaa sydämessä katumuksen (ihminen tulee synninhätään ja tuskaan ytimiään myöten syntiensä ja helvettiin hukkumisen uhan vuoksi, synnintunnosta Room. 3:20; ihminen siis sortuu sisäisesti ytimiään myöten kokonaan, ja silloin sydämen perkele alkaa hikoilla). Tätä romahtamista käskyjen sanan vaikutuksesta sanotaan katumukseksi; siinä ns. vanha ihminen kuolee (Jumalan sana siis todella tappaa, mutta tekee sitten eläväksi):

      ”sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä” (Room. 6:7). Tuossa tarkoitetaan vanhan ihmisen (perkele sydämessä) kuolemaa.

      ”Sillä minä (Paavali) olen lain kautta KUOLLUT pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, EN ENÄÄ MINÄ, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:19-20).

      Evankeliumin (syntien anteeksiantamuksen) sanaan liittyessään Pyhä Henki vaikuttaa sydämessä uskon Kristuksen sijaissovitukseen. Silloin Pyhä Henki jää sydämeen asumaan, ja ihminen on pelastunut ja saanut sydämeensä rauhan, ilon ja pelastusvarmuuden. Uusi ihminen syntyy.

      Tätä kuolemista ja eläväksi tekemistä kuvastaa kaste (veteen hukkuminen + sieltä ylös nostaminen).

      Kaiken, aivan kaiken, vaikuttaa sanassaan vaikuttava Jumala. Pelastumisessa ihminen ei voi itse vaikuttaa mitään.

      Ainoa TODELLINEN tapa saada asiat Suomessa paremmiksi ja ihmiset pelastettua viholliselta on katumukseen ja uskoon tuleminen ja siitä seuraava sydämen rukous.

      Jos jumalaton ja katumaton kansa yrittää omilla toimillaan pelastaa itsensä, se ei onnistu, koska se on sydämissä luonnostaan asuvan perkeleen toimintaa, josta Jumala RANKAISEE. Nykyinen kansan ahdinko, kuten kaikki vitsaukset aina, on siis Jumalan rangaistus katumattomalle ja syntiselle kansalle. Sen rangaistuksen voi poistaa yksin Jumala, ei ihminen mitään voi. Jos kansa tulee parannukseen, Jumala tietenkin alkaa poistaa vitsauksia. Lue Vanhassa testamentissa olevan Joonan kirjan 3. luku, tässä sen viimeinen jae:

      ”Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, EIKÄ TEHNYT SITÄ.”

      Kansan pelastus on yksin Jeesus Kristus, syntien anteeksiantamus: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6).

      Jeesus on ainoa tie Jumalaan ja kaikkeen hyvään, jo täällä ajassa!

      Siksi olen uskovainen.

      Plusääni(2)Miinusääni(2)
      1. Uskonto on oma lukunsa ja pelkkä uskon asia jota ei pitäisi sotkea politiikkaan jota pitäisi tehdä järjen avulla siten ettei pelkästään oma dogmaattinen usko ohjaa.
        Kymmenen käskyä ovat elämän koodi, jota ei voida kumota. Niiden määräykset vastaavat ihmissielun kiistattomia tarpeita; niitä inspiroi paras uskonnollinen henki; niissä elävät kirkot tukevat ihmisiä vankalla pohjalla.
        Onko olemassa yhtäkään uskontoa, joka voisi olla olemassa ilman dogmia? Ei, sillä siinä tapauksessa se kuuluisi tieteen pariin… Kun se inkarnoituu kirkoissa, teologien uskonto on aina elämän vastakohta. Joten kirkot tuhoutuisivat elleivät pidä kiinni jäykästä totuudesta ja ne tietävät sen.
        Kristinusko on paha regressio,… Ainoa asia, jota monet pitävät vielä pahempana, olisi nwo-kommunismin voitto. Jos se voittaisi, ihmiskunta menettäisi naurun ja ilon lahjan. Siitä tulisi vain muodoton massa, joka on tuomittu harmauteen ja epätoivoon.
        Kristittyjen ajatus kääntää toinenkin poski on käynyt kalliiksi niille, jotka harjoittavat tällaista hölynpölyä.

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
        1. Mulle kyllä Talvisota on riittävä esimerkki ,miten hengenvaarallista on ateismi:se oli Jumalaton Neuvostoliitto, joka rynni kimppuun.Siis uskontoa ja politiikkaa ei kannata erottaa toisistaan.Edellinen kirkkohan päättyi 1757,ja uusi on alkamassa näillä havinoilla.Siis tätä aikavälijännettä,1757-2021 voidaan nyt tarkastella kirkottomana aikana.Ja mitä tällöin on tapahtunut;on ollut lukuisia verisiä sisällyssotia ,2 rankkaa maailmansotaa,verisiä vallankaappauksia , orjakauppaa,kolonnialismia, ateistisia oppeja,kansakuntien taloudellista riistoa kv.pankkiiritoiminnan kautta.Ja kun usko liittyy totuuteen,ja totuus ymmärrykseen,niin politiikkaa ja järkeäkö ei saisi liittää toisiinsa?Ja kun Kaikkivoipa on myös Ääretön,niin lienee tuosta sitten apua myös politiikassa ja tieteissä,myös teologisessa tieteessä,joka pitäisi olla ylin kaikista tieteistä.

          Plusääni(0)Miinusääni(1)
          1. Mitään noista ei olisi tapahtunut jos olisi noudatettu 10 käskyn moraalia.
            Unohdit kokonaan sen kuinka satoja miljoonia ihmisiä on tapettu kristinuskoa levittämällä ja taistelemalla muita uskontoja vastaan.
            Uskonnot ovat asioista joita ei pitäisi sotkea politiikkaan.
            Parempi elää vain käskyjä kunnioittaen. Se on eri asia kuin uskonto.
            Jumala on meissä kaikissa, ei sitä pidä tehdä kirkkoa jota teologit hallitsevat.

            Plusääni(1)Miinusääni(1)
          2. Aivan oikein, aitoa uskontoa ja politiikkaa ei pidä erottaa toisistaan. Emanuel Swedenborgin kautta Jumalalta saapunut Taivaallinen Oppi, joka avaa muiden muassa Jumalan Sanan sisäiset merkitykset (coelestiaalinen ja spirituaalinen) sekä ennen muuta painottaa elämään koko sielultaan, että käytännössä Jumalan Kymmenen Käskyn mukaisesti, on sellainen pelastava uskonto, joka kuuluu elämään. Tällöin ihminen uudestisyntyy vastavuoroisessa toiminnassa Jumalan kanssa noudattaen Kymmentä Käskyä elämänsä ohjeena.

            Aito uskonto on elämää varten!

            (Koko kristillisen maailman (vanhat kristilliset kirkot ja lahkot mm. katoliset ja protestantit) kolminaisuusoppi perustuu uskoon kolmesta jumalasta, mikä usko pohjautuu väärään Kolminaisuusoppiin. Lisäksi protestanttiset kirkot ja lahkot yleensä nojautuvat ”yksin uskosta” pelastumisen dogmiin.

            Uuden Kirkon usko pelkistetyssä muodossa on seuraava:

            On yksi Jumala ja Hänessä on Jumalallinen Kolminaisuus ja Hän on Herra Jumala Vapahtaja Jeesus Kristus.
            Pelastava usko on uskoa Häneen.
            Pahoja tekoja täytyy välttää, koska ne ovat perkeleen ja perkeleestä.
            Hyviä tekoja pitää tehdä, koska ne ovat Jumalan ja Jumalasta.
            Ja näitä tekoja tulee ihmisen tehdä ikään kuin itsestään, silti uskoen, että ne ovat Jumalasta hänen kanssaan ja hänen kauttaan. Kaksi ensimmäistä kohtaa koskevat uskoa, kaksi seuraavaa lähimmäisenrakkautta ja viides uskon ja lähimmäisenrakkauden yhdistymistä ja samalla Herran sekä ihmisen yhdistymistä. Tämä on Uuden Kirkon usko yksinkertaisessa muodossa.)

            P.S.
            Talvisodassa Suomi joutui puolustautumaan juutalaismafian hallitsemaa Neuvostoliittoa vastaan. Jatkosodan aikana Neuvostoliitto oli edelleen juutalaismafian hallinnoima (Steinhauser 1994, Wilton 2000, MacDonald, Kevin 2010).

            Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky. S 148.
            Solsjenitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand Stockholm.
            Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.

            MacDonald, Kevin (2010). In the 1930s: Chapter 19 of Alexandr Solzhenitsyn’s “200 Years Together” Saatavilla http://www.theoccidentalobserver.net/2010/12/in-the-1930s-chapter-19-of-alexandr-solzhenitsyns-200-years-together/

            Plusääni(3)Miinusääni(0)
          3. Markku
            26.5.2021 at 11.30
            ”Aivan oikein, aitoa uskontoa ja politiikkaa ei pidä erottaa toisistaan.”
            Sanoisin että aitoa uskontoa ja elämää ei voi erottaa koska aito uskonto ilmenee myös tekoina. Sen sijaan järjestäytynyt uskonto on politiikkaa jossa toimitaan tekopyhästi kuten esim. Vatikaanin johtama kirkko tekee. Hyvänä esimerkkinä kristityt sionistit.

            Totuutta ei voida organisoida, rakkautta ei voida muuttaa järjestelmäksi. Järjestäytyneet uskonnot orjuuttavat yksilön poliittisiin ja taloudellisiin tarkoituksiin. Ei ole sattumaa, että ihmiset hyväksyvät ilman häpeää, että Jeesus sanoo olevansa paimen. Kahden tuhannen vuoden aikana kukaan ei ole sanonut, että tämä on nöyryyttävää, ihmisten alistamista lampaiksi. Päinvastoin, ihmiset ovat todella pitäneet ajatuksesta olla lampaita. Se tuntuu erittäin mukavalta. Ja tuntuu siltä, ettei kukaan ole enää vastuussa – koko vastuu on vapahtajan, messiaan, jumalan inkarnaation, profeetan, sanansaattajan harteilla.
            Mutta sillä hetkellä, kun annat vastuun jollekin, tietämättäsi olet myös antanut vapauden. Vastuu ja vapaus ovat saman kolikon kaksi puolta. Joko sinun on hyväksyttävä molemmat tai voit kieltää molemmat. Tähän asti ihminen on kieltänyt molemmat, ja tämä on hänen orjuutensa perusta.

            Jumalan tietoisuutta koskevan lähestymistavan tarkoituksena ei ole tuomita ihmisiä lampaiksi, vaan auttaa heitä löytämään yksinäisyytensä kauneus, leijonana olemisen hohto, mutta järjestäytynyt uskonto on täysin erilainen asia, ja aito uskonto on aina yksilöllinen. Sillä hetkellä kun totuudesta on tehty järjestelmä, se kuolee; siitä tulee oppi, teologia, filosofia – mutta sitä ei enää koeta, koska väkijoukko ei voi kokea. Kokea voivat vain yksilöt – erikseen. Se on melkein kuin rakkaus. Sinulla ei voi olla rakkauden järjestelmää … että sinun ei tarvitse murehtia ja olla huolissasi kun järjestö huolehtii, pappi rakastaa puolestasi.
            Mutta näin on tapahtunut uskonnolle. Joka kerta, kun ihminen löytää totuuden, ympäröi häntä välittömästi yksi ihmiskunnan viekkaimmista osista, papit. He alkavat koota hänen sanojaan; he alkavat tulkita hänen sanojaan; ja he alkavat tehdä ihmisille selväksi, että jos haluat tietää totuuden, sinun on mentävä heidän luokseen – he ovat Jumalan agentteja. He voivat kutsua itseään profeetoiksi, he voivat kutsua itseään sanansaattajiksi; he voivat valita minkä tahansa nimen, mutta tosiasia on, että he ovat itse nimenneet itsensä Jumalan edustajiksi. He eivät tunne Jumalaa, mutta Jumalan nimessä he käyttävät hyväkseen ihmiskuntaa.

            Järjestäytynyt uskonto on toinen politiikan muoto. Voit nähdä sen: papit ja poliitikot ovat aina olleet salaliitossa ihmiskuntaa vastaan. He ovat tukeneet toisiaan. He ovat jakaneet asiat keskenään niin, että maallinen elämäsi kuuluu poliitikolle, hän on siellä hallitsija, ja sisäinen elämäsi kuuluu papille, hän on siellä hallitsija. Tuntuu ihmeelliseltä … uskomattomalta, että 1900-luvulla paavi pystyi julistamaan, että yhteydenpito Jumalan kanssa on synti. Sinun pitäisi tehdä se papin kautta, se on oikea kanava – koska jos ihmiset alkavat olla suoraan yhteydessä Jumalaan, rukoilevat Jumalaa, miljoonat papit jäävät ilman työtä. Heidän tehtävänsä on pettää sinua koska et ymmärrä Jumalan kieltä ja et ole niin kehittynyt, ja vain jostain maksusta – lahjoituksesta heidän seurakunnalle tai temppelille – he tekevät työn puolestasi.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          4. Nimimerkille: Aito ja puhdas uskonto
            27.5.2021 at 10.41

            ”Sanoisin että aitoa uskontoa ja elämää ei voi erottaa koska aito uskonto ilmenee myös tekoina”. Olen täysin samaa mieltä, ja kuten kommentissani sanoin ’aito uskonto sisältyy elämään, ja ovat siten erottamattomat’. Politiikka on myös elämisen yksi osa-alue.

            Kuitenkin pitää huomata, että en tarkoita aidolla uskonnolla kirkollista organisaatiota, vaan yksilöllistä henkistäkehitysprosessia, jota Kymmenen Käskyn mukainen elämä sydämmessään ja käytännössä tarkoittaa. Tämähän on Uusi Kirkko yksilöllisessä muodossa, mikä tietysti uskontona laajenee myös kollektiivisesti sitä mukaa kun eri yksilöt valaistuvat.

            Luonnollisesti myös politiikka ja poliittiset ratkaisut yhdistyvät yksilön henkilökohtaiseen sielulliseen kehitysprosessiin ts. elämään Kymmenen Käskyn mukaisesti, siten politiikka liittyy todelliseen uskontoon

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
          5. Markku
            27.5.2021 at 11.55
            Nimimerkille: Aito ja puhdas uskonto
            27.5.2021 at 10.41
            Sanoisin näin: politiikassa voi olla mukana niin että säilyttää oman aidon uskonsa mutta ei niin että tekee siitä oman ohjelman joka rakentuu tuon uskon varaan esim. Raamattuun, Koraaniin tai Talmudiin vedoten ja alkaa ’painostamaan’ tai käännyttämään muita sen taakse mikä se sitten onkin ja jonka pitäisi olla aina yksilökohtainen, loukkaamaton ja muille kuulumaton asia.
            Oikeudenmukaisuutta ja yhteistä hyvää voi ja pitääkin puolustaa politiikassa mutta puhtaasti rationaalisista syistä ilman että sillä on mitään tekemistä minkään uskonnon dogmin kanssa koska vain toimimalla järkevästi maailma paranee. Muuta tietä ei ole. Näin järki menee aina oman uskon yli jonka ei aina tarvitse olla edes järkevää – ja useinhan se ei sitä olekaan kun se kestää huonosti, tai ei lainkaan, tieteen tosiasiat – ja kun toimitaan niin että järki ohjaa niin ei synny tuhoisia uskon riitoja ja sotia jotka estävät tätä tavoitetta. Mikään järkevä toiminta ei ole vahingoksi ihmiselle koska se perustuu elämää ohjaavien luonnon lakien kunnioittamiseen. Ja jokainen järkevä ymmärtää että on järkevää puolustaa hyvyyttä sillä pahuus tuhoaa aina elämää.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Miksi pitäisi olla äänestämättä niitä ehdokkaita kun pitäisi olla äänestämättä niitä puolueita. Jos noita puolueita äänestettään niin samat ehdokkaat pomppaa aina pinnalle kuin korkki merestsä. Niin kauan kun ihmiset äänestävät noita puolueita, mikään ei muutu. Vain kun puolueet eduskunnassa muuttuvat, Suomi voi muuttua.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  4. VALLANKUMOUKSEN SIEMEN
    Itsenäisyyspuolue ja Sinimusta liike ovat tervettä oppositiota nykypolitiikassa, mutta katson, että kristallipuolue on ainoa, josta voisi kehittyä todellinen vaihtoehto nykyiselle mädäntyneelle puoluepolitiikalle. Kristallipuolueen tunnus TOTUUS, tulisi olla oikean poliitikon tunnusmerkki joka asiassa. Nykymaailma muodostuu valheiden vyyhdistä, jota valtamedia levittää. Koronahuijaus on yksi tällainen valhe, jolla on valtavat mittasuhteet. Koronahuijaus on avannut monen ihmisen tajuamaan yleisesti, ettei nykylääketieteeseen eikä valtamediaan voi luottaa. Muita tällaisia valtamedian totuuksina markkinoimia valheita ovat mm. presidentti Kennedyn murhan virallinen selitys, WTC-iskut 11.9.2001 ja ennen kaikkea emävalhe ”holokausti”. Kun ihmisille vähitellen avautuu, että valtamedia ja virallinen tiede syöttää valheita monessa asiassa, niin he ovat kristallipuolueen potentiaalisia kannattajia. Kristallipuolueessa on toki vielä kehitettävää, mutta sen perusta on oikea. Nykyiset valtapuolueet ovat täysin korruptoituneita. Ainoastaan perussuomalaisissa on vielä riippumattomia yksilöitä. Kristallipuolue on myös EU-vastainen ja velkarahajärjestelmän vastainen. Monet nykyään kuvittelevat, että EU on kuin yhteinen perhe, joka antaa turvaa. Todellisuudessa EU on globalistien suunnitelma Euroopan kansojen alistamiseksi (Karl Steinhauser: EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Tosiasioihin perustuva selonteko vapaamuurarien salapuolueen totalitaarisesta valtaannoususta Euroopassa. Huhmari 1994). Pahat voimat turvautuvat aina valheeseen, mutta hyvät voimat totuuteen. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(12)Miinusääni(1)
    1. Lisätään ”suurten valheiden” listalle vielä ateistinen evoluutioteoria, kriittinen rotuteoria, monikulttuurin ihanuus, ’gender’-teoriat sekä myytti siitä, että moderni Israel on Lähi-idän ainoa demokratia. Valheiden syöttäminen suurten massojen tajuntaan tekee heidän kontrolloimisestaan paljon helpompaa. Ihmisten kyky kriittiseen ajatteluun katoaa, kun maailmankuva perustuu suureksi osaksi valheille. Erityisen tuhoisa vaikutus valheilla on moraaliin. Esimerkiksi evoluutioteoria avaa ihmisille mahdollisuuden luopua suurten maailmanuskontojen moraaliopetuksista kuten rakkauden kaksoiskäskystä, perhe-elämän arvoa korostavista opeista tai siitä, että pahoista teoista seuraa ennemmin tai myöhemmin rangaistus. Muun muassa eugenistit ovat korvanneet perinteiset yksilön vastuuta korostavat moraalikäsitykset lauma- tai luontomoraalilla. Yksilöitä voi kohdella kuinka vain, kunhan se on laumalle tai luonnolle hyväksi. Usko valtioon on eräs jumala-uskonnon korvike. Kommunistit ja joskus myös fasistit uskovat valtion tai ”puolueen” olevan eräänlainen jumala, jonka nimissä saa tehdä mitä vain. Korona-kultti on tyylipuhdas laumamoraalin tuote. Siinä palvotaan rokote-messiasta. Jokainen, joka ei usko rokotteeseen tai ”tieteeseen”, on tuon uskonnon vihollinen.

      On tietenkin helppo pilkata niitä, jotka kyseenalaistavat suuret valheet. Paikkansapitävää tietoa suurten valheiden kohteista on vaikea saada. Tiedon hankkimista on nykyisin vaikeutettu entisestään, koska valheiden avulla valtaa pitävät tahot pelkäävät asemansa puolesta. Jokaisen, joka pilkkaa tai vainoaa ”foliohattuteoreetikkoja” pitäisi muistaa, kenen puolella seisoo. Ei ole hyvä seisoa moraalittomien joukossa, kun Tuomiopäivä joskus koittaa.

      Emme todellakaan voi enää jatkaa niiden puolueiden kanssa, jotka ilmiselvästi hyväksyvät suuret valheet.

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
  5. Suomella on edessään nyt pitkä pimeä jakso, jonka voi tulkita Jumalan rangaistukseksi siitä, että kansa on luopunut isiensä uskosta. Kansa ei ole luopunut pelkästään kristinuskosta, vaan se tullut vieraaksi omalle esi-kristilliselle ja pakanalliselle henkiselle perimälleen, jossa luonnon ehdoilla eläminen on ollut kaikki kaikessa. Luonnonlakia kunnioittavan kansan on ollut helppo omaksi kristinuskon moraaliset käskyt ja ottaa Herra Jeesus Kristus henkilökohtaiseksi pelastajakseen. Näin syntyy eheä kokonaisuus, jonka voimasta talvi- ja jatkosodan sankarit ovat selkeä osoitus. Sodissa moraali oli huipussaan ja luonnonolosuhteiden hallinta mestarillista. Paljon tuosta perinnöstä oli voimissaan vielä jälleenrakennuskautena ja 1970- ja 80-luvuilla kansakunta saavutti hetkellinen kukoistuksen nauttien korkeasta elintasosta rauhanomaisissa oloissa.

    1980-luvulla globalistit soluttivat kuitenkin maassamme kaikki tärkeät instituutiot ja alkoi voimakas suomalaisuuden alasajo, jota vauhditti 1990-luvun syvä lama ja siinä tapahtuneet voimasuhteiden muutokset. Globalismiin tukeutuva valtiorakenne sai lisää valtaa ja se liittoutui suuryritysten ja pankkien kanssa ja unohti kansan syvien rivien edut ja näkemykset. Tästä sai alkunsa populistinen vastaliike, jonka globalistinen valtaeliitti on torjunut mediavallan avulla. Valtiollisen tiedotusvälineen eli Yleisradion sisällön hallinta on ollut tässä hyvin tärkeää. Suuri osa kansasta vaeltaa nyt pimeydessä ja uskoo, että globalismin agenda on heidän kannaltaan edullinen ja populismi johtaa köyhyyteen, kulttuurin näivettymiseen ja impivaaralaisuuteen. Korona on osoittanut, että myös rankka kommunistinen tyrannia hyväksytään, jos sen nähdään edistävän yleistä hyvää. Suomalaiset on opetettu luopumaan henkilökohtaisista vapauksistaan yleisen turvallisuuden tähden jo 1970-luvulta lähtien. Siihen asti herrat pelkäsivät ja kunnioittivat sotien veteraaneja, joilla oli karaistu luonne ja usein aseitakin hallussaan tai kätkössä. Sodat sotinutta sukupolvea ei alistettu helposti tyrannialle.

    Sittemmin individualistinen tai perhekeskeinen kulttuuri on ajettu maan rakoon ja nykyisin sen ilmentymiä kuten yksilön taiteellista luovuutta tai etevyyttä käsitöissä pidetään kirouksena. Vain toiminta kollektiivissa ja sen agendoille alistettuna on hyväksyttyä kuten myös kollektiivin hyväksymän narratiivin loputon määkiminen. Jopa oppositio ihailee vahvaa valtiota ja haluaa kommunistisen diktatuurin sijalle fasistisen (mikä toki on näistä kahdesta parempi vaihtoehto). Individualismia on ajettu alas suosimalla sen kieroutuneita muotoja kuten hedonismia tai yksilön sukupuoli-identiteetin neuroottista tarkastelua ja näin se sysätään pois sekä moraali- että luonnonlain alaisuudesta.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  6. Jos suomi ei pian eroa EU:sta niin keskiluokka tulee leipäjonon jatkoksi. Mutta sehän tämän hallituksen tavoite onkin. Kaikki kristallipuolueet ja muut on pelkkää sumutetta kun se on hallituksessa katsottu että AINA suurinosa hallituksessa kuuluvat tähän globaalin agenda juoksupojiksi. Joten muutosta ei tule sieltä suunnasta.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  7. Sinimustat on uusin kusetus. Ei siinä mitään, retoriikka on kunnossa. Liturgiaa ja laulamista, aivan kuten eiran kellaripojalla.

    Mutta, nää Jared Taylorin hännysteliporukkat on rahaeliitin palkkalistoilla. Tiina Wiik on lähellä tätä porukkaa…ja Tiinan ”asenne” tiedetään.

    Tutkikaa itse miten rahajengistä pitää hyssytellä, ja taylorille sensuuriviikate iskee kun asiasta mainitsee.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
    1. Kuru tuntuu etääntyneen koko ajan enemmän vanhoista kuvioistaan ja on jo yusein puhunut suoraan juutalaismafiastakin. Onhan nämä nyt persuja parempia ainakin aatteiltaan. Ainoa huolenaihe on se, että useat olivat persuissa pitkään. Jopa siihen saakka, kun heidät monotettiin.

      Ovatko Wiik ja Lokka muka Sinimiustissa? Vai onko näillä vain yhteinen radio-ohjelma?

      Vaikka Wiik ja Lokka tuntuvat omaavan jonkunlaisen yhteyden juutalaismafiaan, niin en lähtisi suoralta kädeltä haukkumaan Sinimustia ennen selviä todisteita. Miksi et itse esitä todisteita, jos alat mölyämään? Vai oletko persu, joka teeskentelee muuta? Persuthan ovat olleet aika suuunniltaan nyt tämän uuden puolueen virittelyn alettua

      Tietenkin PVL vaikuttaa paremmalta, mutta ihan hyvältähän tuo on näyttänyt toistaiseksi

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  8. Maamme hallitus ja eduskunta ovat sitoutuneet WEF:n ja finanssi- tai superkapitalismin agendaan. Siitä saatiin varmuus kun elvytys-paketti hyväksyttiin eduskunnassa. Myös kampanja pakollisiin ja väestöä vähentäviin korona rokotuksiin kiihtyy koko ajan mikä kertoo saman totuuden.
    https://mvlehti.net/2021/05/19/nuori-globaali-johtaja-sanna-marin-julisti-ilmastoagendaa-wefn-artikkelissa-eduskunnan-hyvaksyessa-elvytyspaketin/
    ——
    Luettuasi alla olevan linkin artikkelin tajuat mitä kansan selän takana puuhataan ja on puuhattu jo kauan. Sivuston oma kone kääntää sen suomeksi.
    Kannattaa ennen vaaleja ottaa tarkkaan selville mitkä puolueet sanovat hankkeelle ei ja mitkä kyllä kiitos.
    The Super-Capitalists’ Depopulation Agenda
    https://www.globalresearch.ca/global-depopulation-has-started/5745289

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Lukutoukka analysoi tämän linkin artikkelin kommenteissa Matti ’Lautakasa’ Vanhasen roolin hyvin elvytyspaketin läpiviemisessä eduskunnassa. Kyllä me olemme aika surkeaa porukkaa jota on helppo jallittaa. Ja ihan päättäjätasolla eduskunnassa joka on ylin vallankäyttäjä maassa. Näin tämä kansan vallankayttäjä järjesti meille aikamoisen laskun maksettavaksi.
      Ja hallituksen tuella tai ’tyttöjen’ tuella joilla ei ole pätevyyttä hommiin joihin ovat päässeet tai itsensä tunkeneet.
      https://mvlehti.net/2021/05/22/lautakasa-sahattu-pareiksi-keskustan-matti-vanhanen-luopuu-valtionvarainministerin-salkusta/

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  9. Usa jo sillä tiellä mitä meidänkin pitäisi ryhtyä kulkemaan. Maa näyttää hajoavan pienemmiksi itsenäisiksi valtioiksi jotka haluavat itse hoitaa omat asiansa.
    Meillä sen sijaan yritetään väkisin tiivistää EU liittovaltioksi joka määräisi meidänkin kaikki asiamme.
    Nwo-agendan sionisti pankkirit ovat USAssa erilaisen kansan edessä kuin aikoinaan NL:ssa joka hajosi eri syistä kuin USA nyt. Usalaiset ovat tottuneet vapauteen ja tuskin tulevat hyväksymään nwo-mafian heille kaavailemaa orjuutta (finanssi-eliitin super-kapitalistien luomaa kommunismia).
    ”Mitä on tehtävä?” kysy valkoisten puolestapuhujilta. Strategioita on lukemattomia, mutta ratkaiseva asia on rakentaa valtaa paikallisella tasolla. Yksi tapa tehdä tämä on erota valtiosta ja joko liittyä tai luoda muita valtioita.
    Greater Idaho
    “What is to be done?” ask white advocates. There are countless strategies, but a crucial one is to build power on the local level. One way to do this is to secede from states and either join or create other states. The Left is already trying to do this. It wants the District of Columbia, Puerto Rico, and perhaps even Guam to be states. Unless the GOP wants to give up the Senate forever, it better act.
    White advocates love the historic American nation — our history, Founders, culture, and ancestors. However, the United States — the Potomac Regime — is not “America.” It is a Globalist Empire that does not defend Western Civilization.

    For the American nation (and Western Civilization) to survive, the Empire must collapse. For nationalists, this may sound strange. It shouldn’t. It’s not that we want “our country” to become weaker. We want the current system to become weaker. This system has nothing to do with us, or even America. It is anti-Western, anti-worker, and anti-white.
    Signs of Change
    GREGORY HOOD • MAY 20, 2021
    https://www.unz.com/ghood/signs-of-change/

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  10. Globalismin asiamiehet (poppamiehet) ovat wef-mafia uskovaisia ja heitä on yllättävän paljon eduskunnassa missä he maskin takana hääräävät kun tukevat nöyrästi korona-huijaustakin joka kuuluu wef-ja superkapitalismin nwo-agendaan.
    Me teemme sitä mitä haluamme emmekä kysele mitä mieltä kansa on, se on heidän mottonsa. Tavoite on lähivuosina ettei meistä kukaan omista enää mitään mutta olemme silti onnellisia, kuten tämä wef-mafian suurin poppamies K Schwab on ilmoittanut.
    Ja Hesari-mafia Iltalehtineen puhaltaa samaan hiileen heidän kanssaan.

    WEF-mafia, joka muodostuu finanssi- ja korporaatio-eliitin ’soros- ja gates-oligarkeista’ lienee (tai on) pelkkä rahaa hallitsevan pankkiiri-mafian jatke tai lakeija eikä wef-mafiaa olisi ilman sitä? Siinä menevät pankkiirit ja ’sorokset’ kimppakyydillä. Ikävä kyllä näitä molempia maamme eduskuntakin lähti tukemaan ja järjesti kansalle ison velan maksettavaksi.
    Pankkiiri-mafia on ’poikinut’ tai luonut itselleen wef-mafian tai super-kapitalistien yläluokan, oligarkit, jotka nyt ohjaavat meitäkin ja on vienyt meidän tyttöhallituksemme ja eduskunnan eu-ja natomafian alaisuuteen. He ovat myyneet oman maamme.
    Michael Hudson analysoi hyvin super-kapitalismia:
    Truth_hunter 20.5.2021 at 13:23
    https://www.unz.com/mhudson/economics-of-the-new-cold-war-and-us-super-imperialism/

    Tästä super-kapitalistien wef-agendasta olisi kansan hyvä olla perillä. Linkin artikkelin saa suomennettuna, sivuston oma kone kääntää.
    The Super-Capitalists’ Depopulation Agenda
    https://www.globalresearch.ca/global-depopulation-has-started/5745289

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Koko eduskunta on wef-uskovaista, sillä nielihän persuporukkakin korona-valheet ja -vedätykset karvoineen päivineen. Persut tekivät maskeista keväällä 2020 suuren poliittisen numeron, jolla yrittivät härnätä hallitusta. Nyt he saavat sitten käyttää niitä maskejaan koko loppuikänsä.

      Kunnallisvaaleissa joutunen äänestämään Kristallipuoluetta, joka ehti saada muutaman ehdokkaan listalle. Mitään nykyisistä eduskuntapuolueista ei voi edes kuvitella kannattavansa. Ihmiskunta on nyt suuren pakkomuutoksen edessä. Banksterimafian ehdoilla emme voi jatkaa ja koronafanaatikoista on päästävä eroon. Suomessakin voitaisin harkita perustuslaillisten turvakaupunkien perustamista, koska muuten meillä on Israel-Palestiina-asetelma edessä, koska kaikki eivät suostu pakkolääkintään. Tuollainen asetelma on sionistien suuresti rakastama, koska se synnyttää pysyvän kauhun ja sorron koneiston ja saa normaalit ihmiset sotimaan toisiaan vastaan ilman mitään järkevää syytä. Ihon alle tuikattava epämääräinen keitos ei voi olla syy jakaa ihmisiä, mutta mestaririkollisilta, jotka hallitsevat tiedotusmafiaa, tuo temppu onnistuu.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  11. Olisi mukavampi lukea jos tuo äänestystulos olisi sortattu sekä tulosten että puolueiden mukaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Tuomas Malinen: ”Taistelu jatkuu!”
    Hallituksemme ajaa sokeasti lähes kaikkea mitä EU:sta esitetään. Nyt he ovat hyväksyneet Suomen itsemääräämisoikeuden nopean ja merkittävän alasajon kansalaisten mielipiteistä piittaamatta, kirjoittaa talousasiantuntija Tuomas Malinen US-blogillaan.

    ”Hallituksemme ajaa sokeasti lähes kaikkea mitä EU:sta esitetään. Nyt he ovat hyväksyneet Suomen itsemääräämisoikeuden nopean ja merkittävän alasajon kansalaisten mielipiteistä piittaamatta. Heitä ei kiinnosta oikeudenmukaisuus, kestävä taloudenpito tai kansalaistemme etu.”

    https://uvmedia.org/2021/05/23/tuomas-malinen-taistelu-jatkuu/

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  13. Täällä Pohjantähden alla.

    toki kaunista kuin saatana ja saa niskakarvat pystyyn! Mutta jos todellisuutta vertaa niin suomi on täysin riippuvainen venäjältä tulevasta öljystä ja maakaasusta! näitä videoita ym muita voidaan aina yrittää olla isänmaallisia ym muuta paskaa! Todellisuus on jos venäjän öljy ja maakaasu lopettaa tulemisen voi suoraan sanoa hyvästit kaikelle nykyiselle paskalla!!!! jopa äärimmäisen tyhmää armeijalta ajatella toisin!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  14. Edustaako Vladimir Putin valtatiimeineen todellista oppositiota läntiselle pääoma imperiumille ja sen poliittiselle hegemonialle, vai vaikuttaako venäjällä samat elitistiset voimat kuin lännessä?

    Astukaamme nykyisen Venäjän poliittiseen ilmapiiriin historian verhon kautta.

    Venäjä on aina poikennut lännestä ennen muuta hyvin voimakkaan slavofiilisen aatevirtauksensa takia. 1800-luvulla omaa sivilisaatiota ja sen arvoja pidettiin paljon jalostuneempana kuin vastaavia lännessä. Slavofilialla ei enää tarkoiteta slaavilaisten kansojen kulttuurin ylivertaisuutta länsieurooppalaiseen kulttuuriin nähden, vaan yleensä slaavilaisen kulttuurin ihailemista.

    Lisäksi on huomioitava, että panslavismi slavofilian muotona kannatti slaavilaisen kansojen sulautumista Venäjään tsaarin johdolla. Tsaarien politiikalla ja slavofilialla oli yhteinen nimittäjä, nimittäin ortodoksisuus.1

    Tsaarin venäjä joutui kuitenkin kansainvälisten poliittisten mullistuksen myrskynsilmään 1900-luvun alkupuoliskolla. Ehkä juuri yllä mainittu slavofilisuus yhdistettynä ortodoksiseen aatemaailmaan teki Tsaarin Venäjästä niin sitkeän, että tietty kansainvälinen eliitti päätti iskeä tsaarin Venäjään vapauden ja tasa-arvon ylivertaisen ideologian illuusiolla.

    Lontoon Times-lehden Venäjän kirjeenvaihtajana 17 vuotta toiminut Robert Wilton paljastaa kirjassaan Romanovien viimeiset päivät bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsenluettelot, joissa hän kirjoittaa jäsenten nimet ja kansallisuuden. Luettelon hän oli kerännyt virallisista neuvostolähteistä. Listauksesta paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä! Ylivoimainen enemmistö muodostui juutalaisista, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Siten historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli radikaalit juutalaiset vasemmisto intellektuellit organisoimassa vallankaappaus Venäjällä.2 Globaalit juutalaiset pankkiirit, kuten esimerkiksi vapaamuurari Max Warburg, suurpankkiiri Jakob Schiff ja Rothschildit huolehtivat Venäjän vallankumouksen täydellisestä rahoittamisesta.

    Putin ei vastusta sionistien globaalia hegemoniaa

    Minkälainen vaikutus juutalaisella oligarkialla on nykyisen venäjän hallintoon? Usein tietyissä piireissä kuvitellaan Putinin edustavan aitoa oppositiota läntiselle pankkiirien ja pääoma imperiumien vallalle sekä pyrkimyksille. Siten kuvitellaan Venäjän presidentin ja hänen hallintonsa vastustavan Uutta Maailmanjärjestystä (UMJ).

    Valitettavasti Putinin hallinto ei edusta aitoa oppositiota (UMJ:lle), vaan Putin ja hänen valtatiiminsä kytkeytyvät tiiviisti läntiseen eliittistruktuuriin. Sama sionistinen vaikutus toteutuu siis lännessä kuin myös Venäjällä.

    Keväällä 2016 Venäjällä suunniteltiin valtionyhtiöiden yksityistämistä. Esimerkiksi lentoyhtiö Aeroflotin ja öljy-yhtiö Rosneftin aiottiin yksityistää ainakin osittain. Vaikka yksityistämissuunnitelmat ovat hiukan laantuneen, voidaan ne yhä toteuttaa.6

    Huomioitava on, että sionistisen eliitin toimesta 1990-luvulla Venäjän valtio yksityisti omaisuuttaan ja siten esimerkiksi juutalainen Mihail Hodorkovski sai ostettua tai paremminkin kaapattua Jukos-öljy-yhtiön itselleen.7 Näillä menetelmillä tuolloin Venäjän kansallisomaisuutta ryöstettiin sionistien ja muiden oligarkkien taskuun.

    Näyttää siltä, että myös nykyisin Venäjällä vallitsee samanlaiset metodit: valtionomaisuutta yksityistetään ja ne siirtyvät kansainvälisten yksityiseen omistukseen. Siten Venäjä luovuttaa varallisuuttaan ja tavallinen Venäjän kansa köyhtyy.

    Arvattavissa on se, mikä eliitti hyötyy Valtioneuvoston selvityksen ilmoittamasta tilanteesta, jossa Venäjän valtio myy valtionomaisuutta markkinoidenkannalta huonoon aikaan ja hintaan?6

    Niinpä isoja valtion strategisia omistuksia on luisunut huomattavasti esimerkiksi Rotenbergien veljeksille Arkadille ja Borikselle, jotka ovat Putinin lähellä hyöriviä liikemiehiä. Valtion omistuksen luisuminen yksityisille jatkuu tulevaisuudessakin.6

    Muistettakoon, että Arkadi Romanovitš ja Boris Romanovitš Rotenberg ovat etniseltä taustaltaan juutalaisia.8 Veljekset kuuluvat siis Vladimir Putinin ystäväpiiriin. Miehet edustivat samaa judoseuraa jo 1960-luvulla.8

    Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjan (2016) mukaan Venäjällä ylimmän vallan kerroksen muodostaisi käytännössä 4-5 päättävää ihmistä,9 joista yksi olisi itse Putin. Myös sionistisilla eturyhmillä on vahva asema.

    Varmaa on, että sionistien taholta Venäjän ”hegemonian” tiivistymää ohjataan taloudellisesti, kuin myös poliittisesti suuntaan, joka miellyttää heidän läntisiä hengenheimolaisiaan. Tätä selventää se kuinka vuonna 2009 Putin penäsi ”supervarantovaluutan” luomista IMF:n hallintaan sekä perustamaan IMF:n erityisnosto-oikeuksien (SDR) korin.10

    Lisäksi mainittakoon kuinka amerikkalaisen Slate-lehden artikkelin mukaan järjestäytyneiden juutalaisten poliittinen hegemonia olisi voimistunut Putinin Venäjällä.

    Länttä ja Venäjää ohjailee sama eliitti

    Mikäli läntistä maailmaa, ennen muuta Yhdysvaltoja ja Venäjää ohjailee yhtäläinen sionistisen eliitin vaikutus, niin miksi luodaan vastakkainasettelu lännen ja Venäjän välille?

    Tätä vihanlietsontaa, kuten esim. talouspakotteita ei pidetä yllä vain siksi, että niillä pyrittäisiin vahingoittamaan lännen ja Venäjän keskiluokkaa ja yrityksiä. Selvää on, että oligarkkeihin ja poliittiseen eliittiin pakotteilla ei ole mitään vaikutusta.

    Taustalla on siis osittain lännen ja Venäjän sionistisen eliitin hegemoniahakuisuus, mutta onko kansainvälisellä eliitillä myös muita tavoitteita hajota ja hallitse ohjelmansa taustalla?

    Joskus nämä pyrkimykset voivat olla hyvin arkipäiväisiä, mutta silti elämisen kannalta välttämättömiä.

    Maapallon väestön ennusteen arvioidaan ylittävän 9,3 miljardia ihmistä, vuoteen 2050 mennessä. Joe Stone esittää The Washington post-lehden artikkelissaan maailman populaation tarvitsevan vuoteen 2050 mennessä 30:tä 70 prosenttiin enemmän elintarvikkeita kuin nykyisellä ihmismäärällä. Maapallon väestö on lisääntynyt kokoajan ja niin se tekee myös tulevaisuudessa. Tässä tilanteessa tarvittaisiin uutta teknologiaa agraaritalouteen, että jokainen viljeltävä hehtaari saataisiin mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä.11

    Herää siis kysymys siitä, onko maailman pääoma imperiumien ja siihen liittyvän poliittisen eliitin tavoitteena synnyttää suursota, jonka osapuolet muodostuisivat tietyistä EU-maista ja niiden vastapuolena olevasta Venäjästä sekä sen tiettyjen Itä-Aasian maiden liittolaisista.

    Suursodalla saataisiin kätevästi eliminoitua liikakansoitusta ja siten varmistettua elintarvikkeiden kattavuus myös tuleville vuosikymmenille. Lisäksi pakolaisvyörytyksen keskittäminen Eurooppaan sopisi hyvin tuhoisan sodan kuvioihin: Lännessä ja Venäjällä sota harventaisi tuntuvasti kantaväestöä, joka korvattaisiin kehitysmaalaisilla. Näin syntyisi eliitille robottimainen työvoimareservi vaikka sitten suurplantaaseille. Mikäli sota riehuisi myös poliittisessa Lähi-idässä, maapallon väestön määrä vähenisi väistämättä.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat