Valkosipulikeitto joka tepsii nuhaan, flunssaan ja jopa norovirukseen

Unohda flunssapiikit. Valkosipulikeitto, johon lisätään yli 50 kynttä, sipulia, timjamia ja sitruunaa, raivaa lähestulkoon minkä tahansa viruksen tieltään, mukaanlukien nuhat, flunssat ja jopa norovirukset.

Pärskiessämme ja yskiessämme tiemme pimeiden kuukausien läpi, kohtaamme helposti tarttuvia pöpöjä. Valkosipulia ylistetään, sillä se pysäyttää virukset niille sijoilleen.

Se on ansainnut maineensa virusten torjujana yhden kemiallisen ainesosan, allisiinin, ansiosta.

Washingtonin yliopistolla tehty tuore ja merkittävä löydös osoitti, että valkosipuli tehoaa yleisiin ruokamyrkytyksen aiheuttaviin bakteereihin 100 kertaa tehokkaammin kuin kumpikaan kahdesta yleisesti käytetystä antibiootista.

Kun valkosipuli murskataan, alliini muuttuu allisiiniksi. Tutkimusten mukaan allisiini auttaa alentamaan kolesterolia ja verenpainetta ja ehkäisemään veritulppia. Valkosipuli alentaa myös valtimokovettumataudin riskiä. Tuttu kasvi tappaa monet organismit, kuten sellaisia bakteereja ja viruksia, jotka aiheuttavat korvasärkyä, flunssaa ja nuhaa. Tutkimukset viittaavat siihen, että valkosipuli auttaa myös ruoansulatusvaivoihin ja ripuliin. Vielä näiden lisäksi tutkimukset vihjailevat, että tämä yleinen ja tunnettu yrtti voi auttaa ehkäisemään syövän syntyä.

’Tämän yhdiste on tunnettu jo pitkään sen antibakteeristen ja antifungaalisten ominaisuuksien vuoksi,’ sanoo Helen Bond, Derbyshiressa toimiva ravintokonsultti ja Britannian ravitsemusterapeuttien liiton puhenainen.

’Tämän vuoksi ihmiset olettavat, että se vahvistaa heidän immuunijärjestelmäänsä. Monet yksinkertaisesti murskaavat valkosipulin, sekoittavat sen oliiviöljyn kanssa ja levittävät leivän päälle.’

’Mutta kuinka se toimii vai toimiiko ollenkaan, sitä ei ole vielä kyetty osoittamaan kategorisesti.’

Tutkijat ovatkin erimielisiä siitä, auttaako valkosipuli nuhaan tai flunssaan. Viime maaliskuussa arvostetun kansainvälisen tutkimusverkosto Cochranen suurtutkimus osoitti, että valkosipulin kulutuksen lisääminen talviaikaan voi lyhentää nuhan oireiden kestoa viidestä ja puolesta päivästä neljään ja puoleen.

Raportissa, jossa käytettiin kaikkien aiempien valkosipulilla tehtyjen tutkimusten tuloksia, sanottiin ettei vedenpitäviä johtopäätöksiä voitu tehdä, koska aiheesta ei ole tehty korkealaatuista, suuren mittaluokan tutkimusta.

Ongelmana on se, että lääkeyhtiöt eivät ole kiinnostuneita tekemään suuria ja kalliita tutkimuksia – kuten uusien lääkeyhdisteiden tapauksessa – sillä valkosipulissa ei ole mitään minkä voisi patentoida, tuotteistaa ja myydä voitolla.

Sovellettu valkosipulikeitto

4 annosta

  • 26 valkosipulinkynttä (kuorimattomia)
  • 2 ruokalusikallista oliiviöljyä
  • 2 ruokalusikallista luomuvoita (ruoholla ruokitun lehmän)
  • ½ teelusikallista cayennejauhetta
  • 1,2 dl tuoretta inkivääriä
  • 5,3 dl pilkottua sipulia
  • 1,5 teelusikallista tuoretta timjamia pilkottuna
  • 26 valkosipulinkynttä, kuorittuna
  • 1,2 dl kookosmaitoa
  • 8,3 dl luomukasvislientä
  • 4 sitruunaviipaletta

Esilämmitä uuni 175°C asteeseen. Laita 26 valkosipulinkynttä pieneen lasivuokaan. Lisää 2 ruokalusikallista oliiviöljyä ja ripottele päälle merisuolaa ja sekoita ainekset keskenään. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja kypsennä kunnes valkosipulin kynnet ovat kullanruskeita ja pehmeitä, eli noin 45 minuutin ajan. Anna jäähtyä. Purista valkosipulin kynsiä sormenpäillä, jolloin kynnet tulevat ulos kuorista. Siirrä kynnet pieneen kulhoon.

Sulata voi suuressa kattilassa keskilämmöllä. Lisää sipulit, timjami, inkivääri ja cayennejauhe ja kuullota noin 6 minuutin ajan. Lisää paahdetut valkosipulinkynnet ja 26 kypsentämätöntä valkosipulinkynttä ja kypsennä 3 minuutin ajan. Lisää kasvisliemi, peitä kattila kannella ja hauduta kunnes valkosipulinkynnet ovat täysin pehmeitä, eli noin 20 minuutin ajan. Soseuta keitto tehosekoittimella. Kaada keitto takaisin paistinpannulle, lisää kookosmaito ja hauduta. Lisää merisuolaa ja pippuria maun mukaan.

Purista yksi sitruunan viipale jokaiseen annokseen ja tarjoile.

Keiton voi valmistaa edeltävänä päivänä. Peitä astia ja laita jääkaappiin. Lämmitä keitto keskilämmöllä välillä sekoittaen.

Jos valkosipulin havaittaisiin olevan ihmelääke, kuluttajat yksinkertaisesti ostaisivat sitä lähimmästä ruokakaupasta tai kasvattaisivat sitä omassa puutarhassaan.

Olipa asia miten tahansa, valkosipulin käytöllä lääkinnässä on pitkä ja kunniakas historia. Muinaiset egyptiläiset suosittelivat sitä 22 eri vaivaan. 1500 ekr kirjatussa papyruksessa kerrottiin kuinka pyramideja rakentaneet työläiset söivät sitä parantaakseen kestävyyttään ja jotta nämä pysyisivät terveenä.

Muinaiset kreikkalaiset hoitivat valkosipulilla monia sairauksia aina infektioista keuhko- ja verisairauksiin ja hyönteisten puremiin ja jopa lepraan.

Roomalaiset syöttivät sitä sotilailleen ja merimiehilleen parantaakseen heidän kestävyyttään. Dioscorides, keisari Neron henkilökohtainen lääkäri, kirjoitti viisiosaisen lääkeoppaan jossa ylistettiin sen monikäyttöisyyttä.

Eräs mielenkiintoisimmista tuoreista löydöistä on se, että valkosipuli lisää kehon kokonaisantioksidanttipitoisuutta. Tieteelliseltä nimeltään Allium sativa, valkosipuli on läpi historian tunnettu sen kyvystä torjua viruksia ja bakteereja. Louis Pasteur havaitsi vuonna 1858 että bakteerit kuolivat kun ne kastettiin valkosipulissa. Keskiajalta nykypäivään saakka valkosipulia on käytetty haavojen hoidossa joko murskattuna tai viipaloituna estämään infektion leviämistä. Venäläiset kutsuvat valkosipulia venäläiseksi penisilliiniksi.

Tuoreemmassa tapauksessa tutkijat ovat löytäneet todisteita, jotka osoittavat, että valkosipuli voi monin tavoin auttaa pysymään terveenä.

Viime kesäkuussa Floridan yliopiston ravintotutkijat havaitsivat, että valkosipulin nauttiminen lisää verenkierrossa virtaavien T-solujen määrää. Soluilla on keskeinen rooli immuunijärjestelmän toiminnassa ja virusten torjunnassa.

Lisäksi Kalifornian yliopiston lääketutkijat havaitsivat, että allisiini – valkosipulin aktiivinen ainesosa joka on osittain syynä pahanhajuiseen hengitykseen – torjuu tehokkaasti infektioita.

Allisiini saa verisuonet laajenemaan, mikä edistää verenkiertoa ja auttaa peittoamaan sydän- ja verenkiertoelimistön ongelmat kuten korkean kolesterolin.

Viime viikolla European Journal of Clinical Nutrition –lehdessä julkaistu 80 potilaan australialaistutkimus raportoi, että runsaasti valkosipulia sisältävä ruokavalio voi auttaa alentamaan korkeaa verenpainetta.

Vuonna 2007 Brasiliassa lääkärit havaitsivat, että valkosipulivedellä (joka on valmistettu murskaamalla valkosipulinkynsiä lämpimään, muttei kiehuvaan, veteen) kurluttelu voi tappaa hammasmätää ja ientulehdusta aiheuttavia bakteereja.

He kuitenkin törmäsivät ongelmaan: osallistujat kieltäytyivät jatkamasta kokeilua, sillä kurlaus valkosipulivedellä sai heidät voimaan pahoin. Valkosipulikeiton reseptin lukeminen sai minut voimaan pahoin. Tästä huolimatta sain tekosyyn hankkiutua eroon valkosipulivarastostani.

Vaikka viime vuoden huonot säät sai osan palstani sadoista epäonnistumaan, saatoin silti nauttia runsaasta valkosipulisadosta.

Monien muiden etujensa lisäksi valkosipuli tappaa etanat ja kotilot. Newcastlen yliopiston tutkijat uskovat, että se sisältää öljyjä, jotka lamauttavat näiden limaisten otusten hermostojärjestelmän.

On olemassa kahta koulukuntaa siitä, mikä on paras tapa valmistaa valkosipuli lääkekäyttöön.

Argentiinalaistutkijoiden mukaan kynsien paistaminen vapauttaa suurimman osan allisiini-yhdisteistä, kun taas Etelä-Kalifornian lääketieteellisen yliopiston tietelijät uskovat, että valkosipulin kuoriminen ja jättäminen suojaamatta 15 minuutin ajaksi tuottaa suurimman pitoisuuden infektioita torjuvia yhdisteitä.

Voit siis kuoria osan valkosipulinkynsistä ja paahtaa toisen osan keittiön ovi tiukasti suljettuna (jotta löyhkä ei leviäisi koko taloon).

Tunnin ja vartin keittelyn jälkeen tirauta sitruunamehua höyryävän, harmaan mössön päälle ja nauti.

Keiton houkutteleva aromi herättää taatusti ruokahalun eikä ensimmäinen lusikallinen taatusti tuota pettymystä. Niin herkullista kuin se onkin, yksi suuri lautasellinen kotitekoista keittoa on enemmän kuin tukeva ateria.

Mitä tulee keiton nuhaa ehkäisevään vaikutukseen, vain aika näyttää. Keitön säännöllinen nauttiminen talviaikaan voi auttaa pitämään taudit loitolla, kiitos sen sisältämien yhdisteiden, jotka tappavat viruksia.

Tai voi olla, että kilometrin päähän valkosipulilta haiseva hengitys pitää kaikki tartunnan saaneet altistusetäisyyden ulkopuolella.

 

Lähde: Preventdisease.com

Lue myös:

Edistä sydänterveyttä valkosipulin avulla
Raa’an valkosipulin syöminen kahdesti viikossa vähentää syövän riskiä 44 %
Tätä et tiennyt sipulista
Sipulikääre avuksi sitkeään yskään
Sillä sipuli!
Ulkoisesti ja sisäisesti

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat