Valepommiuhkaussoittaja jäänyt kiinni: musta toimittaja!

Magneettimedia uutisoi toissapäivänä hämärästä valepommiuhkausten sarjasta, joka on kohdistunut Yhdysvaltain juutalaiskeskuksiin. Nyt tarina on saanut yllättävän käänteen: ainakin osan takana epäillään olevan valtavirtaisen valemedian musta toimittaja!

Thompson on valetoimittaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Mies sai potkut työstään kun paljastui, että hän oli väärentänyt uutislähteitä. Thompson oli muun muassa lisännyt uutisiin pätkiä kuvitteellisista haastatteluista ja vääristellyt lausuntoja.

Esimerkiksi Charlestonin kirkkoammuskelua käsitelleeseen uutiseen Thompson lisäsi pätkän, jossa Dylan Roofin serkku Scott Roof spekuloi mahdollisia motiiveja teon taustalla. Todellisuudessa Scott Roof oli Thompsonin mielikuvituksen tuotetta. Thompson kirjoitti, että Roofin antipatiat mustia kohtaan johtuvat siitä, että hänen tyttöystävänsä oli jättänyt hänet mustan miehen vuoksi. Kuinka omaperäistä!

Thomson myös uutisoi ahkerasti mustien rikollisten kuolemien laukaisemista mellakoista, usein puolustavaan sävyyn. Uutisissaan Thompson antoi ymmärtää, että kuolemantapaukset johtuivat poliisin ”liiallisesta voimankäytöstä”. Hän myös syötti sanoja entisen poliisipäällikön suuhun. Hän antoi ymmärtää, että entinen poliisipäällikkö olisi lausunnossaan verrannut poliisia paikallisiin katujengeihin, ”joista molemmat kuvittelevat voivansa tappaa kenet tahansa koska tahansa”.

Thompsonin Twitter-tili ei jätä poliittista kantaa arvailun varaan:

thompson1

thompson2

thompson3

Kun soitot alkoivat vuoden 2017 tammikuussa, Yhdysvaltain juutalaisyhteisö alkoi välittömästi syyttää epäsuorasti Trumpia ja amerikkalaisia valkoisia kansallismielisiä ”antisemitistisistä viharikoksista”. Pettymys lienee melkoinen, kun toistaiseksi haaviin on jäänyt vain äärivasemmistolainen, valkoisia vihaava musta toimittaja.

3 kommenttia

  1. Jutkut taas yllyttäneet ja ohjeistaneet afrikkalaisia lemmikkejään. Ongelma tässä on vain se, että mustat eivät ole juutalaisten tavoin tarpeeksi fiksuja ja ovelia ollakseen jäämättä kiinni teoistaan. Tyypillinen risupartainen rabbi sentään osaa nopeasti piiloutua rotankoloonsa tuherrettuaan hakaristin synagogansa seinään.

    Plusääni(29)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat