Vahvoja diabeteslääkkeitä raskauden aikana estämään rokotteiden lapsille aiheuttamaa ylipainoa ja diabetesta

Länsimaissa lapsuusiän diabetes on muodostunut todelliseksi ongelmaksi. Media, terveysalan viranomaiset ja lääkärit syyttävät vanhempia lasten ylipainon aiheuttamasta diabeteksesta. Vanhemmat kuulemma syöttävät lapsille vääränlaista ruokaa ja antavat heidän tuijottaa televisiota ja pelata tietokonepelejä, eivätkä huolehdi liikunnasta, mikä tekee lapsista lihavia. Useat johtavat tiedemiehet ja rokoteasiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että räjähdysmäisesti lisääntyneiden diabetestapausten syynä on rokotusten huima määrä aina syntymästä lähtien. Amerikan diabetessäätiön mukaan Yhdysvalloissa on diagnosoituja diabeetikkoja jo lähes 20 miljoonaa.

Tohtori Harris Coulter on kerännyt tutkimustuloksia Yhdysvalloista ja muualta erityisesti 1-tyypin diabeteksen ja lasten sikotauti- ja tuhkarokkorokotusten välisestä yhteydestä. Lääkärit ovat todenneet lukuisia tapauksia, joissa lapset ovat sairastuneet diabetekseen pian rokotuksen jälkeen:

1970-luvulla kreikkalainen tohtori Sinaniotis tutki 6,5-vuotiasta poikaa hänen sairastuttuaan kuukausi sikotautirokotteen jälkeen I-tyypin diabetekseen. Saksassa Quast havaitsi 70-luvun lopulla useita tapauksia, joissa uudet sikotauti- ja tuhkarokkorokotukset aiheuttivat I-tyypin diabetestapauksia viikkojen ja kuukausien jälkeen rokotuksista. Niin ikään Saksassa 80-luvulla Otten ja Helmke raportoivat useista tapauksista, joissa lapset sairastuivat 2 – 4 viikon jälkeen rokotuksista diabetekseen. Vuonna 1991 Pawlowski ja Gries tutkivat poikaa, joka oli sairastanut sikotaudin 16 kk vanhana, mutta saatuaan kaksoisrokotuksen 11v vanhana kärsi viikon jälkeen voimakkaita vatsakipuja ja sairastui diabetekseen 5 kk myöhemmin.

Englannissa terveydenhuollon tutkijat ovat päättäneet jättää tällaiset tutkimukset huomiotta ja päättäneet ennalta ehkäistä mahdollista diabetesta antamalla sikiölle jo kohdussa vahvoja diabeteslääkkeitä. Edinburghin yliopiston tutkijat päättivät kokeilla diabeteslääke Metforminin antamista ylipainoisille äideille jo ennen kuin lapsi syntyy ja alkaa kärsiä ylipainosta ja diabeteksesta, koska eivät ole keksineet syytä lasten ylipaino-ongelmaan. Kokeeseen osallistuu 400 odottavaa äitiä Liverpoolissa, Coventryssa, Sheffieldissä ja Edinburghissa. Ristiriitaisen kokeen takana olevat tutkijat kertoivat Daily Mailille, että odottavien äitien ylipaino alkaa karata käsistä ja heidän pitää tarttua toimeen suojellakseen tulevia lapsia.

Tässä ollaan heikoilla jäillä, sillä Metformin on diabeteslääke, jota ei suositella alle 10-vuotiaille. Toisekseen on eettisesti arveluttavaa ehkäistä ongelmaa, jota ei vielä ole olemassa. Tuleeko raskauden aikana ylipainoisen äidin lapsesta välttämättä lihava diabeetikko? Tutkijat tunnustavat, että ”tilanne ei ole ihanteellinen, mutta jotain on tehtävä.” Tutkimukset tukevat teoriaa, että ylipaino lisää raskaudenajan riskejä ja ylipainon tutkijat ovat ottaneet kokeen ilolla vastaan.

On olemassa kuitenkin alati kasvava määrä todisteita siitä, että lapsuusiän ylipainon ja diabeteksen aiheuttavat mm. lukuisat vahvat rokotukset. Lääketieteen tohtori S. Mendehlson on asiantuntija, joka on tutkinut paljon asiaa ja on kerännyt muiden asiantuntijoiden tutkimustuloksia ympäri maailman (aiemmin mainittujen lisäksi):

  • J. Bart Classen (LT) todisti diabetes-epidemian aaltoa Uudessa Seelannissa, kun rokoteohjelmaa seurasi 60 % lisäys diabetestapauksissa.
  • Lastentautien ylilääkäri Ovetchkin löysi hepatiitti-B- ja influenssa-B-rokotukset syyksi keskushermoston myeliinin vaurioihin (esim. MS-tauti) ja diabetekseen.
  • Vuonna 1992 tri Albionico ryhmineen raportoi 180 eurooppalaisen lääkärin huomanneen sikotautirokotteen ”kykenevän laukaisemaan diabeteksen, joka ilmenee vasta kuukausien päästä rokotuksesta.”

Tohtori Viera Scheiber on myös asiantuntija, joka uskoo lukuisten myrkyllisten rokotusten olevan syypää tähän äkilliseen diabeteksen aaltoon. Artikkelissaan ”Nykyaikaisen lääketieteen huijaus ja sen myrkylliset lääkkeet” hän kertoo rokotusohjelman lakkauttamisen hyödyistä:

Ensimmäinen huomattava asia olisi imeväisikäisten merkittävästi parantunut yleisterveys, jonka jälkeen huomattaisiin kadonneen varttuneempien lasten autismi, diabetes, ylipaino, käyttäytymis- ja oppimishäiriöt, teinirikollisuus ja kaikki sivistysvaltioiden nykyaikaiset ongelmat. Kehitysmaiden ihmiset ovat ilman toimivaa terveydenhuoltoa todellakin terveempiä kuin länsimaiden lapset ja aikuiset, erityisesti Yhdysvaltojen. Amerikkalaislapset ovat ehkä kaikkein sairaimpia koko maailmassa, eikä se ole kovin imartelevaa kalliille terveydenhuollolle. Kun seuraavan kerran seuraatte kouluampumisen taustoja, ajatelkaa kaikkia niitä pakollisia myrkkyjä, joilla lasten keho ja aivot on runneltu.

Tohtorit Goldman ja King ovat samaa mieltä huomauttaen, että rokotteista peräisin oleva elohopea on merkittävä tekijä lasten autismissa, ASD:ssä ADHD:ssä, astmassa ja tyypin 2 diabeteksessa.

Huolimatta musertavan lukuisista todisteista siitä, että rokotukset voivat aiheuttaa diabetesta, terveysviranomaiset ympäri maailman kieltäytyvät katsomasta totuutta ja syyttävät vanhempia lastensa kasvavista ongelmista. Sen sijaan, että he keskittyisivät ongelman todellisiin syihin, ovat he päättäneet myrkyttää lapsia jo ennen syntymää vahvoilla lääkkeillä ehkäistäkseen ylipainoa ja diabetesta, jonka aiheuttavat rokotteet jo kauan sitten hävinneisiin tauteihin!

 

CHRISTINA ENGLAND

Christina England on englantilainen journalisti ja kirjailija, jolla on yliopistoasteinen peruskoulutus journalismista ja mediasta. Hän opiskelee tällä hetkellä Englannin kirjallisuuden ja humaanisten tieteiden kandidaatin tutkintoon.

Sen lisäksi, että Christina kirjoittaa usein artikkeleita VacTruthin sivuille, hän myös kirjoittaa immunisaation turvallisuudesta ja tehokkuudesta American Chronicleen, Weekly Blitziin ja Namaste Publishing UK:hon.

Hänen pääosaamisensa on rokotuksiin liittyvässä tutkimuksessa, erityisesti lasten rokotusten aiheuttamissa ongelmissa ja vaurioissa ja niihin liittyvissä perättömissä lasten pahoinpitelysyytöksissä. Hänen kirjoituksiaan luetaan ympäri maailman ja niitä käännetään monelle kielelle. Christina England on tunnettu radiovieras ja suosittu luennoija seminaareissa.

Christinalla on kaksi aikuista poikaa, jotka kärsivät autismin kirjosta ja eriasteisista käyttäytymisen ja oppimisen häiriöistä. Hän on myös osallistunut kirjan Voices of autism: The healing companion – stories of courage, comfort and strength (Autismin ääniä: tarinoita rohkeudesta ja vahvuudesta) kirjoittamiseen.

Christina England on kirjoittanut Harold Buttramin kanssa rokotusten vaaroista kirjan Shaken baby syndrome or vaccine induced encephalitis – Are parents being falsely accused? (Ravistellun vauvan oireyhtymä vai rokotteen aiheuttama aivotulehdus – syytetäänkö vanhempia perusteetta?)

 

Alkuperäinen artikkeli: http://vactruth.com/2012/04/06/vaccine-induced-obesity-diabetes/

8 kommenttia

  1. Christina England kirjoittaa täyttä asiaa. Tällaisia journalisteja, jotka eivät ole valtamedian talutusnuorassa, tarvittaisiin todella enemmän.
    Toinen syy 1. tyypin diabeteksen yleisyyteen on todettu olevan D-vitamiinin puutos. Suomessa tehtiin aikoinaan tutkimus, jossa seurattiin 12000 vuonna 1966 syntynyttä lasta. Niillä lapsilla, joille oli annettu päivittäin 2000 kansainvälistä yksikköä (50 mikrogrammaa) D-vitamiinia, oli 80 % pienempi riski sairaustua 1. tyypin diabetekseen.
    Tutkimus julkaistiin arvostetussa lääketieteellisessä julkaisussa Lancet vuonna 2001. Tutkimus kuitenkin näyttää joutuneen valtamediassa täydelliseen pimentoon. Jokin aika sitten Aamulehdessä oli 1. tyypin diabeteksestä artikkeli, jossa ”asiantuntija” totesi, että 1. tyypin diabeteksen syytä ei tiedetä. Kansaa siis johdetaan mieluummin harhaan, kuin kerrotaan, mistä sairaudet tutkimusten mukaan johtuvat. Se on aina raha ja lääketehtaitten etu, joka ratkaisee…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Uskomatonta tuubaa koko kirjoitus. Ykköstyypin ja kakkostyypin diabetekset niin pahasti sekaisin, että harvoin näkee.
    Mitenkäs ykköstyypin diabetes voi johtua rokotteesta, jos lapsi sairastuu pikkuvauvana ennen rokotuskierrosta?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Rokotteet yhdistetty diabetekseen:

    http://www.vaccines.net/DMSdraft.pdf

    http://www.encognitive.com/node/1371

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8890884

    Diabetes ja trombosytopenia influenssarokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21781156

    CDC:n tilastot tukevat kausaalista yhteyttä rokotteiden ja diabeteksen välillä:
    http://www.cmu.edu/CSR/case_studies/vaccine_diabetes_yes.html

    Rokotukset voivat aiheuttaa diabetekseen liittyviä autovasta-aineita yksi-vuotiaille lapsille:
    Ann N Y Acad Sci. 2003 Nov;1005:404-8.
    Vaccinations may induce diabetes-related autoantibodies in one-year-old children.
    Wahlberg J, Fredriksson J, Vaarala O, Ludvigsson J; Abis Study Group.
    Source: Division of Pediatrics, Department of Molecular and Clinical Medicine, Faculty of Health Sciences, Linköping University, Linköping, Sweden.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14679101

    Infect Immun. 1983 Jul;41(1):137-44.
    Biphasic effect of pertussis vaccine on serum insulin in mice.
    Hewlett EL, Roberts CO, Wolff J, Manclark CR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6345388

    N Z Med J. 1999 Aug 13;112(1093):303-4.
    Hepatitis B vaccination and diabetes.
    Petousis-Harris H, Turner N.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10493435

    Dtsch Med Wochenschr. 1991 Apr 19;116(16):635.
    [Mumps vaccination and type-I diabetes].
    [Article in German]
    Pawlowski B, Gries FA.
    Source: Klinische Abteilung, Diabetes-Forschungsinstitut der Universität, Düsseldorf.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/2015783

    Vaccine Induced Autoimmune Insulin Dependent Diabetes Mellitus (IDDM)
    in children: Is there sufficient evidence to support a causal relationship?
    Jane Lukshis, MN, RN, CNS
    Clinical Nurse Specialist
    Children’s Hospital
    Palmetto Health Richland
    Columbia, SC 29203
    http://www.know-vaccines.org/PDF/VaccineInducedJuvenileDiabetes.pdf

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Kummajaisen joistakin linkeistä ei löytynyt artikkeleja joihin olisi (ainakaan minä) päässyt käsiksi, mutta joka tapauksessa tässä mm. aivan muuta tukeva tutkimus: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11731639
    samoilta The National Center for Biotechnology Informationin sivuilta. Tukimuksessa ”Childhood vaccinations, vaccination timing, and risk of type 1 diabetes mellitus” todetaan, että mitään linkkiä 1-tyypin diabeteksen, rokotusten ja rokotusten ajoittamisen välillä ei ole.

    Kommenttina linkkiin diabeteksesta ja trombosytopeniasta pari huomiota: kyseessä on tietty 1-tyypin diabeteksen muoto, fulminatti 1-tyypin diabetes joka eroaa tyypin 1a diabeteksesta. Fulminatti diabetes kehittyy hyvin nopeasti ja vaikka lopputulos on sama, eli insuliinia tuottavien saarekesolujen tuhoutuminen, sen kehityskaari (ts. patologia) on erilainen. Sitä esiintyy lähinnä Japanissa ja Filippiineillä, muualla toistaiseksi diagnosoitu yksittäisiä tapauksia. Fulminantista 1-tyypin diabeteksesta voi lukea täältä: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1828286/ Artikkelin mukaan fulminantin diabeteksen puhkeamista on useilla potilailla edeltänyt nuha tai nuhaoireet, Kummajaisen linkki kertoo toistaiseksi ainoasta tapauksesta, jossa potilas on saanut fulminantin diabeteksen rokotuksen jälkeen (kyseessä oli 58 vuotias mies, ei siis vauva tai lapsi). Tämän vuoksi todisteet viittaavat siihen, että fulminantti diabetes on virustartunnan ja sitä seurannen immuunivastereaktion aiheuttama. Tämän lisäksi geenit ovat merkittävässä asemassa – mikä osaltaan selittää fulminantin diabeteksen yleisyyttä japanilaisilla (näillä ovat yleisempiä tietyt diabeteksen muodostumiseen vaikuttavat geenityypit).

    Tieteellisten artikkelien lukeminen ja sisäistäminen ei ole ihan yksinkertaista ja suoraviivaista. Kannattaa lukea useampi kuin yksi teksti ja ottaa selvää mitä tilastolliset tulokset oikein merkitsevät. Se on oma kielensä, jota ei voi arkikielenkäytön perusteella suoraan tulkita. Samoin on hyvä ottaa selvää mistä tarkalleen ottaen puhutaan, esim. tässä tapauksessa mikä on diabetes, 1-tyypin diabetes, fulminatti diabetes, jne. Ihmisen fysiologia on äärettömän monimutkainen aihe. On totta, että 1-tyypin diabeteksen syntymekanismeja ei varmuudella tiedetä, mutta se itsessään ei ole peruste millekkään vaan tosiasia, joka kertoo, että asiaa on vielä tukittava. Se tiedetään jo, että osansa on geeneillä ja ympäristötekijöillä kuten viruksilla ja mm. lehmän maidolla, mutta missä suhteessa ja millä mekanismeilla ympäristötekijät vaikuttavat geenien ja siten kehon toimintaan, SITÄ ei tiedetä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. ”Tukimuksessa ”Childhood vaccinations, vaccination timing, and risk of type 1 diabetes mellitus” todetaan, että mitään linkkiä 1-tyypin diabeteksen, rokotusten ja rokotusten ajoittamisen välillä ei ole.”

    Kyseessä on CDC:n tutkimus.

    CDC, FDA ja rokotevalmistajat keskustelivat rokotteiden aiheuttamista neurologisista vaurioista salaisessa kokouksessa. Julkisuudessa samat tahot vakuuttavat rokoteiden olevan turvallisia:
    http://www.aapsonline.org/vaccines/cdcfdaexperts.htm

    Seuraavien artikkelien mukaan CDC on tiennyt rokotteiden vaaroista ja peitellyt niitä.
    http://www.bolenreport.com/Mark%20Geier/foiasuit1.htm

    http://www.bolenreport.com/Mark%20Geier/foiasuit2.htm

    http://www.bolenreport.com/Mark%20Geier/foiasuit3.htm

    http://www.bolenreport.com/Mark%20Geier/foiasuit4(2).htm

    CDC jäi jälleen kiinni rokotehaittojen piilottamisesta ja tutkimustulosten vääristelystä:
    http://www.naturalnews.com/034038_vaccines_autism.html

    Gaia-healthin artikkeli rokotteista ja diabeteksesta:
    http://gaia-health.com/gaia-blog/2012-09-05/vaccination-causes-diabetes/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat