Vaelluksella pärjää maalaisjärjellä

Suomi on täynnä upeita retkikohteita, mutta vaelluksen suunnittelu saattaa kaatua näennäiseen varusteiden puutteeseen. Vaikka jotkin perusvarusteet ovatkin ehdottomia, ei retkeily vaadi kovin kummoisia investointeja.

Satojen eurojen vaelluskenkien sijaan tavalliset lenkkarit kelpaavat mainiosti, eikä vaatetuksen tarvitse ole viimeisintä goretexiä. Jos ei ole lähdössä extreme-matkalle, vaelluksella pärjää yksinkertaisilla varusteilla ja maalaisjärjellä.

Pukeudu kerroksittain

Kanto-, keitto- ja yöpymisvälineet ovat perusvarusteita, ja ensiapuvälineet ovat retkellä välttämättömät. Myös sadevarusteet sekä korjaustarvikkeet kannattaa pakata mukaan. Päiväretkelle riittää tilava reppu, mutta pidemmille reissuille on parempi hankkia rinkka. Tavallisin keittoväline on trangia, jossa on mukana kaikki tarvittavat varusteet keittoastioista keittimeen. Makuupussi valitaan vuodenajan mukaan. Hyvä makuualusta on mukavien unien kannalta välttämätön.

Retkeillessä pukeudutaan kerroksittain ja sään mukaan eri kerroksia on helppo joko riisua tai pukea päälle. Aluskerroksen materiaaliksi sopivat erilaiset keinokuidut. Eristävä fleece puolestaan toimii välikerroksessa, päälikerroksen tulisi olla hengittävää materiaalia. Jalkineet valitaan sään ja maaston mukaan. Omalle jalalle sopivat lenkkikengät käyvät hyvin. Mukaan on hyvä ottaa myös kumisaappaat.

Unohda kalorien tarkkailu

Retkellä syödään eri tavalla kuin arkena, sillä energiaa kuluu huomattavasti enemmän. Kaloritaulukot heitetään mäkeen ja reppuun pakataan mahdollisimman paljon energiaa sisältäviä ruokia. Vaelluksen muonat tulee suunnitella etukäteen ja ylimääräistä on hyvä aina ottaa mukaan. Muonan tulisi olla mahdollisimman kevyttä ja vähän tilaa vievää. Pääaterioiden lisäksi välipalat ovat tärkeitä, joten taskuun kannattaa varata esimerkiksi kuivattuja hedelmiä naposteltavaksi. Erilaiset kuivatut pussiruoat ovat käteviä, sillä puhdasta vettä Suomen luonnosta löytyy aina.

Lyhyelläkin retkellä kartta ja kompassi ovat oleellisia, sillä esimerkiksi hätätilanteen sattuessa retkeilijän on pystyttävä määrittämään oma sijaintinsa. Kartasta voi myös seurata kuljetun matkan edistymistä ja seuraavan etapin etäisyyttä. Suunnitellessa päivittäin kuljettavaa matkaa tulisi maasto ottaa huomioon: mäkisessä maastossa väsyy nopeammin kuin tasaisella polulla.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat